11: 12.3.2009 - Espoon seurakuntasanomat

20 esse ❘ 12.3.2009Eeva Vuorenpää asuu Kivenlahden Meritornissa, hissimatkan päässä merenrannasta.Väline vaihtuu, tarina pysyyLukuisia tv-dokumentteja käsikirjoittanutja ohjannut kivenlahtelainenEeva Vuorenpää kirjoittikartanokokemuksensa kirjoiksi.Teksti Merja RätyKuva Nina KaverinenOlisin syntynyt Lahdessa, jossiellä ei olisi ollut radiomastoja,sanoo Eeva Vuorenpää.Tässä on nyt selvästi jokin juju,jota hitaampi ei heti keksi. Tarinankertojaosaa koukuttaa kuulijansa.”Kun äitini odotti minua, oli sota.Lääkäri kehotti äitiä lähtemäänsynnyttämään jonnekin rauhalliseenpaikkaan – lääkärin mukaan Lahteasaatettaisiin pommittaa, koska sielläoli radiomastot. Yleisradio vaikuttielämääni siis alusta asti”, nauraaVuorenpää, joka on tehnyt suurenosan työurastaan tv-dokumenttienparissa.Uuteen tarttumineninnostaaVisuaalinen ilmaisu ja elokuva kutkuttivatEeva Vuorenpäätä pitkään.Ohjelmien tekoon hän pääsi kuitenkinvasta muutamien mutkien jälkeen.”Olen työskennellyt muun muassaopettajana ja pidin työstä. Siltielokuva kiehtoi. Kun pääsin televisioonkakkoskanavan kuuluttajaksi,ajattelin, että sitä kautta olisi mahdollisuuspäästä lähemmäs elokuvanteonmaailmaa.””Kuuluttajana olin seitsemänvuotta. Kun kanavan kuulutuksetsiirrettiin Tampereelle, oli luontevavaihe pyrkiä uuteen. Menin esittelemäänensimmäistä dokumenttikäsikirjoitustani,ja suureksi ilokseni semeni läpi.”Viaporista kertovaa dokumenttiaseurasi monta muuta kulttuuridokumenttia,muun muassa MikaWaltarista ja Alvar Aallosta.”Historia ja kirjallisuus ovat olleetkiinnostuksen kohteita ja niistäolen löytänyt monet aiheistani.Käyn mielelläni käsiksi uusiin asioihin,ja siksi ohjelmanteko olikinniin palkitsevaa.”Eeva Vuorenpää jäi eläkkeellekuusi vuotta sitten. Moni on kysynyt,eikö innostavasta työstä ole ollutvaikea luopua.”Tein viimeiseksi työkseni dokumentinäitini kotikylästä HankasalmenHankamäestä. Sen jälkeen tulitunne, että mitään ei jäänyt tekemättä.Ihan kuin ohjelmanteko olisiotettu pois. Se polku oli kuljettu.”Kartanotarinatmuokkaantuivat kirjoiksiVaikka Vuorenpää jäi mielellääneläkkeelle, alkoi jossain vaiheessatuntua siltä, että jotain uutta pitäisipäästä tekemään.”Isäni oli kartanon töissä, ja olenelänyt lapsuuteni neljässä hämäläiskartanossa.Kerroin joskus ystävillelapsuusmuistojani, ja monesti minullesanottiin, että noista asioistapitäisi kirjoittaa kirja.”Loppujen lopuksi aamuvirkkuusjohti Eeva Vuorenpään muokkaamaankokemuksensa romaaneiksi.”Mieheni haluaa nukkua aamullayhdeksään, nyt kun se on mahdollista.Minä taas olen aamuvirkkuja herään kuudelta. Rupesin aamuisinkirjoittamaan tarinaa vähänkuin sormiharjoituksina. Sekoitinkokemukseni neljästä kartanostakorttipakan tapaan ja poimin sieltäihmiset kuin henkilöiksi elokuvaani.Kirjoittaminen oli hauskaa, kunmenneisyys alkoi elää!”Kirjoista ensimmäinen, Kotkansilmä(Minerva 2007), sijoittuu 1950-luvulle, ja kaikilla sen henkilöillä onvastineensa todellisuudessa.”Kun olin tehnyt kirjan, ajattelin,että se on nyt siinä, mutta kustantajaja myös lukijat toivoivat tarinalle jatkoa.Niin syntyi edeltäjäänsä fiktiivisempiKotkansilmän perintö (2008).Ensi syksynä ilmestyy vielä kolmasosa, mutta lisää jatkoa sarjalle ei oleluvassa”, sanoo Vuorenpää, joka kypsytteleemielessään uusia aiheita.Mitä kylvää,sitä niittääEeva Vuorenpäälle on ohjelmanteossaollut tärkeää, että mukana oneettinen teesi. Kotkansilmässä se on”mitä kylvää, sitä niittää”.”Vielä 1950-luvulla kartanoissaluokkaerot olivat hyvin suuret, niitälapsikin seurasi. Siellä näki suurtahyvyyttä, mutta myös suurta kovasydämisyyttä.Joskus pienenä haaveilin,että jos olisin kartanonrouva,niin menisin aina katsomaan, kunjollekin työntekijälle syntyy vauvaja veisin karamellejä”, nauraa Vuorenpää.Vuorenpää tuumii, että ei vallasväkeäkäänvoi suoralta kädeltä tuomita.”He olivat kasvatuksensa tulosta,vanha aatelinen tapakulttuuri elikartanoissa aivan kuin syväjäädytettynä.”JLantti vai läimäys?Eeva Vuorenpään mieleen jäi kartanokokemuksista vahva vakaumus:heikompien puolella pitää olla.”Romaniasta tulleet kerjäläiset askarruttavat minua. Meitähänneuvotaan olemaan antamatta rahaa, koska ihmisiä pitäisi auttaaheidän kotiseuduillaan.””Näin kerran, miten kadulla kulkenut nainen pysähtyi kerjääväntytön kohdalle ja tarjosi keksipaketistaan keksiä. Tuo näky ja sen tytönilme pysyvät mielessäni. Keksin tarjoaminen voi tuntua pieneltä,mutta se nainen ei kulkenut ohi!””Olen soittanut sosiaalitoimistoon ja kysellyt kerjäläisten auttamisestakansanedustajaltakin. Onhan se häpeä, että ihmisen pitää kerjätähyvinvointivaltion jäisellä kadulla”, puuskahtaa Vuorenpää.Hän kaipaisi rivakampia toimia.”EU:n pitäisi kantaa vastuunsa tässä asiassa. Pitäisi olla olemassamyös humanitaarisen avun nopean toiminnan joukkoja, jotka voitaisiinlähettää nopeasti sinne, missä apua tarvitaan. Mutta koska kerjäläisetovat nyt täällä, ihmisille pitäisi selvittää, mitä konkreettistakukin meistä täällä voisi tehdä heidän auttamisekseen. Sitähän Jumalameiltä odottaa: laupeutta heikompia kohtaan.” J