12.07.2015 Views

Oravikosken taajaman alueinventointi - Pohjois-Savon liitto

Oravikosken taajaman alueinventointi - Pohjois-Savon liitto

Oravikosken taajaman alueinventointi - Pohjois-Savon liitto

SHOW MORE
SHOW LESS
• No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Itään päin edettäessä Oravikoskentie ylittää paikkakunnan historiassa merkittävän paikan, Oravijoen. Näkymäetelään avautuu Vehkaselle jonka louhikkoiset ja ruohottuneet rannat kasvavat nuorta puustoa. Näkymässäpohjoiseen on nuorta lehtipuumetsää, jonka Outokumpu Oy on istuttanut 1961 ja jota onharvennettu 1985. Näkymä jokiuomaa pitkin pohjoiseen ei ulotu kovinkaan pitkälle. Oravikosken niskallaoleva puurakenteinen silta on patorakennelman päällä. Ensimmäinen pato tähän paikkaan on rakennettu1850-luvulla, kun saha-myllyrakennus siirrettiin uuden kaivettavan uoman päähän, Oravilahden rantaan.Liikemies Matti Heikkilän toimesta patorakenteita uusittiin 1930-luvun lopulla ja Outokumpu Oy:n toimestapuiset rakenteet korvattiin betonisilla 1975. Rakenteet ovat edelleen paikoillaan, kuten myös kiintokivijohon on hakattu padotuskorkeutta ilmoittava viiva. Näkymään kuuluvat myös Vehkasen rannalla olevapieni huvimaja ja kohde Vehkanen (nro 9).Keilatie kaupan pihasta katsottuna.2005-ora-187.Keilatien viheralueen pysäköintipaikka.2005-ora-188.Keilatien ja Oravikoskentien risteys.2005-ora-181.Elinanpolun ja kävelytien risteys pohjoiseen päin.2005-ora-5.Oravikoskentien ja Myllärintien risteys katsottuna etelään.2005-ora-196.Oravikoskentien silta Oravikosken niskalla.2005-ora-274.9

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!