Oliver Saarinen hyppäsi nuorten kisoissa - Espoon ...

12 esse ❘ 5.7.2012Eeva Suoniemen elämäntapaan on aina kuulunut toimeliaisuus ja muiden auttaminen.Elämäntapana työteliäisyysEeva Suoniemen 77 vuoteen eiole kuulunut kovin monta hetkeäaurinkotuolilla lojuen. Ajatus loikoilustasaa hänet hämilleen.Teksti Elina RaunioKuva Hannu LehmusvuoriEeva Suoniemi tulee Aurorankappelin keittiöstä ylläänesiliina, johon on kiinnitetty”vapaaehtoinen”-merkki. Kappelillaon kesäpäivänä kokoontunut lastenkesäkerhoja ja rippikoululaisryhmä,ja nälkäisiä suita on ollutruokittavana satakunta.”Olen ollut lähinnä kattamassaja huolehtimassa siitä, että linjastollariittää ruokaa. Rippikoululaisilleon tarjottu lounas ja välipala,ja vielä on iltapala laitettavana”,Suoniemi kertoo.Kappelin keittiö on hänelle tuttupaikka.”Muulloin kuin kesäaikaan olenauttamassa kerran viikossa tarjottavankappelilounaan järjestämisessä.Tilaisuus tunnettiin ennennimellä diakonialounas. Se on kaikillehalukkaille tarkoitettu ruokailumahdollisuus,johon monettulevat aterioinnin lisäksi tapaamaantuttuja ja viihtymään.”Suoniemi hoitaa Auroran kappelillamyös kahvilaa viikoittain.Siinä häntä viehättää sama käytännöllisentekemisen ja ihmistentapaamisen yhdistäminen kuinmuussakin vapaaehtoistoiminnassa.Menoja jokaarkipäivälleSuoniemi on niin aktiivinen, ettäkesää lukuun ottamatta menojariittää kaikille arkipäiville.”Nimenomaan päiville – iltamenotolen sentään jättänyt jopois”, hän tarkentaa.”Vapaaehtoistöissä ajatus on, ettätehdään se, mitä jaksetaan.”Työvuosinaan Suoniemi ohjasiviikoittain vanhusten ja lasten yhteistäaskartelukerhoa ja jatkoi sitävielä eläkkeelle jäätyäänkin.Nykyään hän luotsaa askarteluryhmääSuvelassa ja eläkeläiskerhoaViherlaakson kappelilla. Hänon myös ohjaajana Eläkeliiton Viherlaaksonaskarteluryhmässä.”Käsityöpiireissä eniten aikaavie valmistelu, mallien suunnitteleminenja mallikappaleiden valmistaminen.”Käsityöihmisellä myös rentoutuminentapahtuu harrastuksenäärellä.”En oikein osaa vain istuskellaaurinkotuolissa. Kun kotiterassillakesäiltana keskittyy johonkin käsityöhön,niin siinä sitä rentoutuuja virkistyy.”Kotitalous- ja käsityömaailmatovat Suoniemelle niin itsestäänselviä, että hän unohtaa mainitatoimineensa aiemmin aktiivisestimyös Marttajärjestössä.”No mutta kaikki naisethanovat Martoissa mukana!”Entiset hoitolapsetsoittelevatEspooseen Suoniemi muutti vuonna1959. Koti on ollut Pihlajarinteessävuodesta 1973 lähtien.”Ennen naimisiin menoa olinateljee-ompelimossa töissä. Lastensynnyttyä jäin hoitamaan heitäkotiin ja kouluttauduin askarteluohjaajaksi.Työelämässä olineläkkeelle saakka lastenkodissa askartelu-ja käsityöohjaajana ja kodinhoitajanvakanssilla”, Suoniemikertoo.”Työ lastenkodissa oli haastavaamutta hauskaa. Rakastan kaikkialapsia! Meillä oli lastenkodissasäännölliset askartelu- ja käsityöhetket,isompien kanssa kudoimmemyös kankaita.”Lastenkodissa Suoniemi sai ammentaavälittämistä lähes loputtomasti,ja monet hänen hoitolapsistaanovat pitäneet yhteyttä vielä aikuisinakin.”Joillakuilla heistä menee hyvin,mutta kieltämättä surettaa,että muutamat eivät tunnu saavanotetta elämään. Olen kuitenkiniloinen siitä, että he soittelevatja kertovat kuulumisiaan”, Suoniemisanoo.”Joidenkin kohtaloissa myötäelänvahvemmin, mutta pitäämuistaa, että toisten puolesta ei voielää.”Suoniemi jäi eläkkeelle 65-vuotiaana.Vaikka työ oli palkitsevaa,jatkuva meteli ja hulina lapsia vilisevässäympäristössä alkoi jo käydähiukan raskaaksi.Hän valmistautui eläkeaikaankäymällä seurakunnan lähimmäispalvelukurssin.”En halunnut jäädä keinutuoliinistumaan, joten valmistauduinetukäteen vapaaehtoistöihin. Lähimmäispalvelussasaan olla ystävänätoiselle.”Lapsenaei istuskeltuEeva Suoniemi on maaseudun kasvattisavolaisesta körttikodista, jossalähimmäisenrakkaus, naapuriapuja jatkuva työnteko olivat kunniassaan.”Jos lapsena yritin istahtaa puolisalaalukemaan lehteä tai kirjaa,äiti oli hyvin pian kysymässä, eikösinulla ole mitään tekemistä.Meidän ikäpolvemme joutui tarttumaantöihin varhain. Ei ollut aikaaistuskella, eikä lapsilla ollut oikeastaanaikaa olla lapsia”, Suoniemitoteaa asiallisesti, vailla katkeruutta.Vapaaehtoistyössä hänen mielestäänon tärkeää se, että se pitääomat ajatukset ja toimet aktiivisina.”Minulle on tärkeää päästä tuulettumaan.Ja kun työ ei ole pakkotahtista,se on kivaa.”Suoniemi miettii pitkään, mitenmuotoilisi elämänohjeensa muutamiksisanoiksi.”Ei pidä jäädä paikoilleen murehtimaan,on tartuttava toimeen.Kaikesta selviää, kun pyrkii eteenpäin.””Kun työ ei olepakkotahtista,se on kivaa.”