13.07.2015 Views

Riihimäen kaupungin ympäristöraportti 2003 - Riihimäki

Riihimäen kaupungin ympäristöraportti 2003 - Riihimäki

Riihimäen kaupungin ympäristöraportti 2003 - Riihimäki

SHOW MORE
SHOW LESS
• No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

13YmpäristökeskusLuonnonvaroista huolehtiminenYmpäristölautakunnan tehtäviin kuuluu jätehuollon valvonta. Jäteneuvontaaympäristökeskuksessa annetaan yhdessä Kiertokapula Oy:n ja teknisen virastonkanssa. Osallistumme Kiertokapula Oy:n vetämään kuntien jätestrategianvalmisteluun, jonka käsittelyä ja työstämistä jatketaan myös vuonna 2004. Pilaantuneidenmaiden puhdistamisessa ja tutkimisessa teemme tiivistä yhteistyötäHämeen ympäristökeskuksen kanssa. Hankintojen ympäristövaikutuksiaolemme selvittäneet vuonna 2003 toteutetussa kaupungin hankintojen auditoinnissa.Auditointiraportti valmistuu keväällä 2004. Kierrätyskeskuksen toimintaon edelleen tehostunut ja myynti lisääntynyt. Rakennusvalvonta hoitaa maaainestenoton valvontaa.Pohjavesien suojelu on yksi ympäristölautakunnan keskeinen tehtävä.Ympäristönsuojeluyksikkö ottaa kantaa pohjavesi- ja muihin luonnonvarakysymyksiinosallistumalla kaupungin eri hallintokuntien hankkeiden suunnitteluunja valvontaan. Vuonna 2003 päättyneessä Kanta-Hämeen ympäristöntilan seurantahankkeessalaadittiin Riihimäelle seurantaohjelmat ilman laadun sekäpohja- ja pintavesien seuraamiseksi. Jatkossa toteutamme ympäristöntilanseurantaa laaditun ohjelman mukaisesti.Osallistumme yhdessä vesihuoltolaitoksen kanssa Salpausselkä-projektinosahankkeeseen, jossa laaditaan Riihimäen seudun pohjavesialueille suojelusuunnitelmat.Kanta-Hämeen kuntien Järvet kestävään kehitykseen -hankkeessaon Riihimäeltä mukana Paalijärvi ja yhteistyökumppaninamme sen aktiivinensuojeluyhdistys. Molemmat hankkeet jatkuvat vielä vuonna 2004. Vesiensuojeluunliittyen ympäristönsuojeluyksikkö kartoitti Hirvijärven ja Suolijärven välisenvesireitin rantakiinteistöjen jätevesien käsittelyn tilanteen kesällä 2003. Tuloksetkoottiin raportiksi. Uutena hankkeena vuonna 2004 käynnistyy Kanta-Hämeenluonnon monimuotoisuuden tilan seurantahanke. Liito-oravien esiintymisjapesimäalueet kartoitetaan keväällä 2004.Energiankäytön tehostaminen ja seuranta sekä ilmastonmuutosRiihimäen kaupunki on liittynyt kuntien ilmastonsuojelukampanjaan ja jatkanutenergiansäästösopimusta kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa. Ympäristönsuojeluyksikössälaadittu Riihimäen kasvihuonekaasupäästöjen kehitysennustevuosille 2010 ja 2020 ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa ja julkaistiinympäristölautakunnan julkaisusarjassa vuonna 2003. Kaupungin ympäristötiimilleja ympäristövastaaville järjestettiin syksyllä kaksi energia-aiheistakoulutuspäivää.Ympäristöriskien hallintaYmpäristökeskuksen koko ympäristönsuojelun viranomaistoiminta kuten ympäristölupienkäsittely ja valvonta sekä ympäristötarkastukset tähtäävät ympäristöriskienhallintaan ja ympäristövahinkojen ennaltaehkäisyyn. Ympäristölautakuntaantoi vuoden 2003 aikana päätöksen12 laitoksen ympäristöluvasta.Vuonna 2004 lupakäsittelyyn on odotettavissa edelleen ruuhkaantumista. Teollisuuslaitostenjätevesisopimusten valmistelu ja niihin liittyvät riskikartoitukset onyksi tapa ehkäistä viemäriin joutuvia, jätevedenpuhdistamolle ja sen purkuvesistölleVantaanjoelle vahingollisia päästöjä. Tätä työtä tehdään tiiviissä yhteistyössävesihuoltolaitoksen kanssa. YKY, eli yhteistyöllä ympäristöriskien hallintaan,-hankkeessa on koulutettu ja tuettu PK-yrityksiä ympäristöriskien hallinnassa.Vuonna 2003 mm. valmistui VR-Cargon ja ratahallintokeskuksen kanssatoteutettu raideliikenteen ympäristöhaittoja koskeva selvitys. Vuoden 2004alusta voimaan tullut asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitostenviemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tuo parannusta talousjätevesien käsittelyynuusien rakennusten osalta heti ja vanhojen osalta siirtymäkauden aikana.Jätevesijärjestelmien suunnittelun ja rakentamisen neuvonta ja rakentamisenja käytön valvonta toteutetaan yhteistyönä rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelunja vesihuoltolaitoksen kesken.Maankäytön suunnittelu ja rakentamisen vaikutusten hallintaYmpäristölautakunta on ottanut kantaa mm. kaavalausunnoissaan esimerkiksikaupunkimetsien ja puistojen säilyttämiseen, meluasioihin ja uuden rakentamisensuuntaamiseen. Sekä kaavoituksen että rakentamisen yhteydessä nouseeusein esiin likaantuneita maa-alueita, joiden selvittämisessä teemme yhteistyö-

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!