Opin ja Liittojen Kirja ja kirkon historia – oppilaan ... - Seminary

pyysi vanhin Tayloria laulamaan sen uudelleen, muttaalakulo oli vallannut hänetkin ja hänestä tuntui, ettei hänkyennyt siihen, mutta hän lauloi sen kuitenkin uudelleen.Miesten oli sallittu olla vankilan yläkerran makuuhuoneessa,mutta vanginvartija tuli sisään ja ehdotti, että hesiirtyisivät selliin. Hän uskoi, että he olisivat paremmassaturvassa siellä. Profeetta Joseph Smith kysyi WillardRichardsilta, tulisiko hän mukaan, jos heidän pitäisisiirtyä selliin. Vanhin Richards sanoi profeetalle, että hänkuolisi profeetan asemesta, jos profeetta yritettäisiinsurmata. Profeetta sanoi: ”Mutta sinä et voi.” ”Minä voin”,veli Richards vastasi. (Ks. Roberts, ComprehensiveHistory of the Church, osa 2, s. 283.)Vanhin John Taylor kirjoitti: ”Istuin yhden vankilan etupuolellaolevan ikkunan ääressä, kun näin joukon kasvonsamaalanneita miehiä tulevan vankilan kulman takaakohti portaita. Muut veljet olivat nähneet saman, jakun menin ovelle, huomasin veli Hyrum Smithin ja triRichardsin jo nojaavan sitä vasten. He molemmatpainoivat ovea hartioillaan estääkseen sitä aukeamasta,sillä lukko ja salpa olivat suhteellisen hyödyttömät.”(Gospel Kingdom, s. 359.) Presidentti Joseph FieldingSmith kirjoitti: ”Vähän kello viiden jälkeen vankilanulko-ovelta kuului kahinaa, vartijoiden antautumishuuto,tuliaseiden laukauksia ja sitten seurasi raivostuneidenja vihaa täynnä olevien järjestäytymättömien armeijanjoukkojen hyökkäys vankilaan.” (Church History andModern Revelation, osa 2, s. 401.) Oven läpi tuli luoti,joka osui Hyrum Smithiä kasvoihin. Ulkoa tuli toinenluoti, joka osui häntä selkään, ja hän kaatui maahansanoen: ”Olen mennyttä miestä.” Profeetta lankesi maahan.”Voi rakas Hyrum-veli.” Hän sieppasi kuudestilaukeavanpistoolin ja yritti turhaan puolustautua. KunJohn Taylor yritti paeta ikkunasta, häntä ammuttiin.Hän haavoittui mutta säästyi kuolemalta, sillä yksi luodeistaosui kelloon, joka oli hänen liivintaskussaan ja näyttäänyt ikuisesti marttyyrikuoleman aikaa – 16 minuuttiaja 26 sekuntia yli kello viiden iltapäivällä torstaina, 27.kesäkuuta 1844.Carthagen vankilaProfeetta Joseph Smith oli myös menossa ikkunan luo.Matkalla häneen osui kaksi takaapäin ammuttua luotiaja yksi ulkoa iskien häneen edestä. Hän jäi hetkeksiikkunaan ja putosi siitä alla olevalle pihalle (ks. LK 135:1).Äkkiä ulkoa kuultiin huuto: ”Mormonit ovat tulossa!” Heeivät olleet, mutta ajatus pelästytti joukon nopeastiperääntymään. Kuullessaan, mitä oli tapahtunut, kuvernööriFord varmisti, että Carthagen kaupunkia suojeltiin.Pyhillä ei kuitenkaan ollut mitään kostosuunnitelmia.Heidän profeettansa oli kuollut, ja he olivat murheen murtamia.Varmistaakseen, ettei kostoa esiintyisi, veli WillardRichards puhuessaan julkisessa kokouksessa Nauvoossapyysi, ettei kansa maksaisi samalla mitalla. Marttyyreinakuolleiden profeettojen ruumiit palautettiin Nauvooseen28. kesäkuuta 1844. Tuhannet siellä asuvat jonottivatMansion Houseen päästäkseen katsomaan ruumiita ja surrakseenheidän menetystään.Apostoli John Taylorista tuntui tärkeältä kirjoittaa virallinenraportti tapahtumista todistuksena maailmalle – koskahän oli silminnäkijä. Kun luet Opin ja Liittojen Kirjanlukua 135, mieti, mikä vaikutus profeetta Joseph Smithinpalvelutyöllä on ollut sinun elämääsi ja miljoonien muidenmaailman ihmisten elämään.Pyhien kirjoitusten ymmärtäminenOpin ja Liittojen Kirja 135Marttyyrikuolema (otsikko,jae 1) – Kuolema, joka tapahtuutotuudesta todistamisenvuoksiTurmelus (jae 6) – pahuus,turmiollisuusOpin ja Liittojen Kirja 135:5 – ”Heidän testamenttinsaon voimassa”Lucy Mack Smith, profeetan jaHyrum Smithin äiti, kirjoittipoikiensa kuoleman jälkeen:”Kun ruumiit oli pesty japuettu hautajaisvaatteisiin,me saimme nähdä ne. Olin jopitkän aikaa vahvistanutjokaista hermoa, koonnut kaikensieluni tarmon ja anonutHerraa vahvistamaan minua,mutta kun astuin huoneeseenja näin murhatut poikani pitkälläänsilmieni edessä ja kuulin perheeni nyyhkytykset javoihkinnan ja huudot ’Isä! Mieheni! Veljemme!’ heidän vaimojensa,lastensa, veljiensä ja sisartensa huulilta, se oli liikaa;vaivuin maahan ja huusin Herran puoleen sieluni tuskassa:’Jumalani, Jumalani, miksi olet hyljännyt tämän perheen?’Ääni vastasi: ’Olen ottanut heidät itselleni, niin että he saisivatlevon.’ – – Kuinka mieleeni palasikaan jokainen surun jaahdistuksen hetki, jonka olimme kokeneet yhdessä ja jossa heolivat osoittaneet viattomuutta ja myötätuntoa, joka täyttiheidän vilpittömät sydämensä. Kun katsoin heidän rauhalli-157