Ishtar 1/2017

Lankakerästä
lantiolle
perhe, mutta omaa rahaa on kiva saada.
Oma kännykkä ja rahaa käyttää sitä on
kaikilla toivelistalla, ja ehkäpä voi käydä
siskon luona kylässä Aleksandriassa ylimääräisillä
tienesteillä. Tai elättää perhettä
jos isäntä huitelee muualla. Omat
tulot tuovat vapautta.
Tekijöitä tapaamaan
Henna Malinen
Arabimaissa naiset ovat ikimuistoisesti
vyöttäneet itsensä ryhtyessään tanssimaan.
Lantiota korostetaan, löysä mekko
kiristetään näyttämään pienetkin liikkeet.
Vyö tahi huivi antaa myös paremman
tuntuman itselle. Pitkä kangassuikale
käy silloin kun ei muuta ole, mutta
säihkyvät helmet ja paljetit, heiluvat
hapsut ja kilisevät metallikolikot luovat
lisää tunnelmaa myös kun tanssitaan vain
huvikseen perheen parissa.
Ensimmäiset omat vyöni toin yli 25
vuotta sitten Kairosta, ja nykyään elätän
itseni pääasiassa niiden maahantuonnilla.
Minulla oli joskus Studio Hennassa
myynnissä muutama erä kansainvälisten
toimittajien kautta tulleita kiinalaishuiveja
– kivoja, kevyitä, paljettisia – mutta
tuontatopaikkoja mahdoton selvittää.
Niinpä palasin täysin egyptiläisiin lantiolla
käytettäviin katseenvangitsijoihin
(tähän voi joustavasti ajatellen laskea
myös jämäpaloista itse ompelemani
satunnaisvyöt). Tiedän missä ja miten
ne tehdään, ja voin itse myös vaikuttaa
malleihin ja tuotantoon.
Naisten kotityötä
Tuottamani huivit teetetään kotityönä.
Kairon kauppias hankkii materiaalit ja
kertoo mallit, ja naiset virkkaavat tai ompelevat
koristeita kukin omaa tahtiaan
kotonaan. Jollakulla tulee pari huivia
päivässä, joku tekee saman viikossa, jos
on pikkulapsia hoidettavana.
Usein isommat lapset auttavat esim.
pujottelemalla helmet/paljetit lankaan, ja
isommassa perheessä parhaat käsityöläiset
virkkaavat ja muut hoitavat kotitöitä.
Teetä kuluu, ja juttu luistaa.
Hyvien tekijöiden löytäminen voi viedä
vuosia, ja usein uusia tekijöitä tuleekin
luotettujen käsityöläisten perheistä ja
tuttavapiiristä. Satunnaiset tekijät eivät
yleensä yllä samaan laatuun (Egyptissäkin
on standardeja!), ja Kairon basaareilla
näkeekin myös huonoa työtä ja
materiaaleja.
Käsityöt ovat tekijöille riskitön tulonlähde:
materiaaleihin ei tarvitse sijoittaa
itse rahaa, ja palkkion saa heti
huivin valmistuttua, eikä tarvitse odottaa
huivien myyntiä tanssijoille. Riskin
ottaa kauppias.
Egyptissä monet varsinkin iäkkäämmät
ja alemmista sosiaaliryhmistä tulevat
naiset vierastavat työskentelyä kodin
ulkopuolella – jotkut eivät edes käy
ulkona kuin ehkä hunnutettuina moskeijassa.
Miehen velvollisuus on elättää
vasemmalta oikealle Umm Wagieh,
Henna, Zeinab, Suad ja Mounira
Järjestin viimeisimmällä Kairon reissullani
tapaamisen joidenkin huivintekijöiden
kanssa pääasiallisen tavarantoimittajani
Abdou Abd El Ghaffarin varastolla. Saatiin
juteltua, kun Abdu toimi tulkkina, ja
samalla rouvat hakivat materiaaleja ja
toivat valmiita töitä. Abdun toimistolla
ei ole isoja varastoja, koska hän toimii
lähinnä tukkumyyjänä, mutta kaikki ovat
tervetulleita käymään (sijatsee melko
keskustassa Mansour-kadulla lähellä
Saad Zaghloulin metroasemaa ja muistomerkkiä).
Ryhmämme kokenein ja arvokkaimman
oloinen rouva oli Umm Wagieh
(tarkoittaa Wagiehin äiti, Egyptissä on
perinteinen tapa kutsua naista vanhimman
pojan nimellä), joka on tehnyt huiveja
jo yli 35 vuotta. Hänen tyttärensä
ovat myös mukana virkkaamassa huiveja,
kaikki taitavia tekijöitä.
Henna Malisen blogikirjoituksesta: www.
studiohenna.fi/blogi/. Kiitokset kirjoituksen
kommentoinnista ja vinkeistä Outi of
Cairolle!
Ishtar 1/2017 11