KAUHAJOEN ROTARYKLUBIN 50-VUOTISHISTORIIKKI
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Kauhajoen rotarit <strong>50</strong> vuotta<br />
P R E S I D E N T I T<br />
2003-2004 Martti Hirviniemi<br />
Seppo Kullas Intiassa<br />
– sokeat saavat näkönsä<br />
” Kenenkään ei tarvitse kulkea sairaalani<br />
ohi saamatta hoitoa” on intialaisen tohtori<br />
Umesh Megurin tunnuslause. Bidarin kaupungissa<br />
sijaitseva Megurin omistama sairaala<br />
tarjoaa harmaakaihia sairastaville köyhille<br />
ilmaisen silmäleikkauksen. Varakkaat potilaat<br />
maksavat leikkauksen itse.<br />
Sairaalan henkilökunta kiertelee etsimässä<br />
harmaakaihia sairastavia ihmisiä 200 km säteellä<br />
Bidarista kylä kerrallaan ja tuo heidät saman tien<br />
hoitoon, kertoo paikalla vieraillut Seppo Kullas.<br />
Kullas kävi tutustumassa Megurin sairaalan<br />
toimintaan Kauhajoen Rotaryklubin edustajana keväällä<br />
2004. Täkäläiset rotarit ovat rahoittaneet sinne<br />
varoja kaikkiaan 1240 harmaakaihileikkaukseen<br />
neljän kuluneen vuoden aikana. Matkan kustansi Yhdysvalloissa<br />
toimiva Rotarysäätiö – Individual Grant<br />
ohjelmassaan.<br />
Löysimme tämän avustusprojektin internetistä<br />
ja otimme yhteyttä Intiaan. Projektiin osallistui<br />
myös entisen Vaasan läänin Rotarypiiri 1380 ja<br />
Rotarysäätiö – Matching Grant ohjelmassaan.<br />
Kotiseutu etusijalla<br />
Bidarin sairaala on uudenaikainen ja hyvin<br />
toimiva. Harmaakaihileikkauksessa silmään viilletään<br />
haava, mykiö poistetaan ja tilalle laitetaan<br />
muovilinssi. Toimitus kestää 7-10 minuuttia. Leikkauksia<br />
tekee Umesh Megurin lisäksi hänen poikansa<br />
Deepak Megur.<br />
Näin kuinka kahdelle täysin sokealle laitettiin<br />
toinen silmä näkeväksi. On suunnattoman suuri asia<br />
saada näkö takaisin vuosien sokeuden jälkeen. Isä<br />
ja poika Megur ovat taitavia silmäkirurgeja. Heille<br />
Bidar on noin 200000 asukkaan kaupunki <strong>50</strong> miljoonan<br />
asukkaan Karnatakan osavaltiossa keskellä<br />
Intiaa. Kullas otettiin siellä vastaan maan tapaan.<br />
Vieraanvaraisuus oli aivan toista luokkaa kuin Suomessa.<br />
Se hämmensi miehen.<br />
Minut kukitettiin paikallisella Rotaryklubilla.<br />
Siellä oli seinällä iso kyltti, jossa minut toivotettiin<br />
nimellä tervetulleeksi. Mihinkään en päässyt yksin,<br />
aina oli saattaja mukana. Ihmiset olivat suunnattoman<br />
ystävällisiä ja osoittivat kiitollisuutensa niin<br />
avoimesti, että tippa tuli välillä silmään, Kullas<br />
muistelee.<br />
Minua tuijotettiin kaikkialla minne menin.<br />
Olin ilmeisesti ainoa valkoihoinen koko kaupungissa.<br />
Siihen oli vaikea tottua. Kuten siihenkin, että kun<br />
lautanen tyhjeni alkoi palvelija heti täyttää sitä. Jos<br />
ei halunnut lisää kysyttiin heti eikö ruoka ollut hyvää.<br />
Palvelua sai joka paikassa. Ruokakaupan ostokset<br />
olivat usein asuinpaikassani jo ennen minua.<br />
Ei avioeroja<br />
Intialainen yhteiskunta on miesten yhteiskunta.<br />
Sen Kullas tuli huomaamaan. Kaikki ihmettelivät<br />
länsimaista tasa-arvoisuutta ja avioeroja. Heille<br />
ero on mahdottomuus. Vanhemmat valitsevat vielä<br />
valtaosin lapsilleen puolisot ja naiset ovat hiljaa kun<br />
miehet puhuvat. Miehet myös söivät keskenään ja<br />
naiset tarjoilivat heille. Naiset söivät vasta jälkeenpäin<br />
keittiössä.<br />
Tilanne on Kullaan mukaan jo muuttumassa<br />
suurkaupungeissa, joissa yhteiskunnallinen kehitys<br />
kulkee eteenpäin kovaa vauhtia. Mutta maaseudulla<br />
asuu edelleen 60% väestöstä eli lähes 700 miljoonaa<br />
ihmistä. Kylissä elämä on pysähtynyt täysin tasolle,<br />
jossa Suomi oli 1940-luvulla.<br />
Yhteiskunta ei tue yksilöitä Intiassa. Siksi<br />
yksityinen avustustoiminta on niin tärkeää. Elintasoja<br />
koulutuserot ovat valtavat. Virallisesti kielletty,<br />
mutta käytännössä toimiva kastilaitos pitää osaltaan<br />
39