Periglasiaalisten ilmiöiden alueellinen ... - Helda - Helsinki.fi

4.1.2 Selittävät ympäristömuuttujat
Alueellisessa mallinnuksessa käytettäviä selittäviä ympäristömuuttujia voidaan kerätä
useasta eri lähteestä. Niistä voidaan erottaa neljä tärkeintä: kenttätutkimukset, paperi-
tai digitaaliset kartat, kaukokartoitusaineistot sekä paikkatietojärjestelmillä tuotetut
kartat (Guisan & Zimmermann 2000: 156). Kenttätyöt ovat usein suurin kustannuserä
sekä eniten aikaa vieviä toteuttaa (Etzelmüller 2006). Kaukokartoitusaineistolla on
mahdollista saada nopeasti ja helposti alueellisesti kattavaa jatkuvaa informaatiota.
Ehkä tärkein yksittäinen selittävien ympäristömuuttujien lähde on digitaalinen
korkeusmalli (DEM = Digital Elevation Model) (Etzelmüller 2001: 85; Hjort & Luoto
2005: 313). DEM:stä on mahdollista laskea helposti useita erilaisia topografisia
muuttujia, joilla on suuri rooli geomorfisia prosesseja selitettäessä (kuva 26).
Tässä tutkimuksessa on käytetty Henri Riihimäen (julkaisematon) tekemää
digitaalista korkeusmallia. DEM on interpoloitu ArcInfon topo to grid -komennolla
käyttäen maastotietokannasta saatuja korkeuskäyriä (2,5 metrin käyräväli), järvien
pintojen korkeustietoja sekä yksittäisiä korkeuspisteitä (Willison 2001;
Maanmittauslaitos 2011). Syntyneen korkeusmallin spatiaalinen resoluutio on 10
metriä. Korkeusmallista laskettiin yhteensä 14 muuttujaa, joista 11 on puhtaasti
topografisia muuttujia. Kuvassa 27 on esitetty kolme korkeusmallista laskettua
muuttujaa, joita käytettiin mallinnuksessa. Korkeus ja rinteenkaltevuus ovat tärkeitä
epäsuoria muuttujia, jotka kertovat esimerkiksi alueen lämpötilasta, lumen
jakaantumisesta sekä potentiaalienergiasta (Hjort 2006: 38). Digitaalisesta
korkeusmallista laskettiin korkeuskartta hehtaarin resoluutioon käyttämällä zonal
statistics -työkalua (Willison 2001). Samalla työkalulla laskettiin korkeudesta myös
maksimiarvo, minimiarvo, keskihajonta sekä vaihteluväli. Rinteen kaltevuuskartta
laskettiin digitaalisesta korkeusmallista slope-työkalulla. Tästä kartasta laskettiin
keskiarvo, keskihajonta sekä maksimiarvo hehtaarin resoluutioon zonal statistics -
työkalulla. Alkuperäisestä rinnekartasta laskettiin myös kartta kuvaamaan tasaisen
maaston (< 2°) osuutta tutkimusalueella. Se ilmoitetaan prosentteina hehtaaria kohden
(Hjort 2006: 38–39).
36