Lulu ohjelmalehti - Kokkola Opera
Lulu ohjelmalehti - Kokkola Opera
Lulu ohjelmalehti - Kokkola Opera
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
kuluessa monesti toimineet ovikellona. Nyt äänet ovat pitkiä, ilman<br />
tremoloa, ja edustavat tietenkin ovea, joka pysyy suljettuna<br />
- ovikello ei toimi!<br />
Seuraavan kohtauksen alussa <strong>Lulu</strong> on jälleen vapaana ja<br />
samojen ihmisten ympäröimänä kuin ennen. Mutta nyt vapaus<br />
on aivan näennäistä. Miesten yhteisöä ovelasti ja mielin määrin<br />
hallinneesta jumalattaresta on tullut pakolainen, vankikarkuri,<br />
lainsuojaton, ja hänen on alistuttava koneiston paineen ja halpamaisen<br />
kiristyksen edessä. Kaikki palautuu lähtökohtaansa,<br />
mutta pahoin vääristyneenä. Symmetria dramaturgisena periaatteena<br />
luo pessimismiä ja näköalattomuutta: kun lopun on<br />
vastattava alkua, ei koskaan oikein todella päästä mihinkään.<br />
Kun Wozzeckissa lauluääni ja orkesteri ovat valtaosaltaan<br />
tasapainossa keskenään, lauluääni hallitsee <strong>Lulu</strong>a täydellisesti,<br />
välisoittoja lukuun ottamatta. Pääosaltaan tämä tietysti johtuu<br />
huomattavasti runsaammasta käsiteltävän tekstin määrästä. <strong>Lulu</strong>n<br />
eteneminen määräytyy siten ensisijaisesti tekstistä. Berg nimesi<br />
<strong>Lulu</strong>ssakin yksittäisiä jaksoja sellaisilla otsikoilla kuin ‘sonaatti’,<br />
‘gavotti’ tai ‘koraali’, mutta näihin suhtaudutaan paljon<br />
vapaammin kuin Wozzeckissa; Berg saattaa tekstin niin vaatiessa<br />
katkaista kiinteän musiikillisen muodon sille täysin vieraalla<br />
insertillä, ja hän saattaa asetella toisistaan riippumattomia<br />
muotoja sisäkkäin, kuten sijoittaa <strong>Lulu</strong>n vaativan aarian tohtori<br />
Schönin aarian säkeistöjen väliin. Edelleen hän monin paikoin<br />
käsittelee tekstiä aivan ulkopuolisena elementtinä, jonakin joka<br />
on olemassa ikään kuin musiikista riippumatta.<br />
Berg on erottanut kuusi erilaista “laulamisen astetta”; nämä<br />
yltävät normaalista keskustelupuheäänestä täysimittaiseen oopperalauluun,<br />
ja niitä kohdellaan suhteellisen tasapuolisesti,<br />
laulamisen toki ollessa kuitenkin pääasiallinen ilmaisutapa. Ilmeisenä<br />
tarkoituksena on ollut musiikin painoarvon lisääminen<br />
vaa’assa, joka on kallellaan näyttämöilmaisun suuntaan. Lisäpiirre<br />
ovat tavattoman runsaat parenteesit, sisäänkirjoitetut näyttämöohjeet,<br />
jotka säveltäjä on partituuriin merkityillä nuolilla<br />
sitonut tarkasti musiikkiin. Bergin on täytynyt tietää, millainen<br />
kauhistus tämä on ohjaajille, vaikkeivät nämä hänen aikanaan<br />
toki vielä suhtautuneet auteurien oikeuksiin niin sumeilemattomasti<br />
kuin nykyään! <strong>Lulu</strong>n monin verroin Wozzeckia työläämpi<br />
organisointi pakotti Bergin tunkeutumaan ohjaajan reviirille,<br />
mikä valitettavasti saattaa vähentää tämän omanarvontuntoisen<br />
ammattikunnan kiinnostusta.<br />
Päinvastoin kuin Wozzeck, <strong>Lulu</strong> on sävelletty 12-säveltekniikkaa<br />
käyttäen. Pintaraapaisun tasolla tämä viittaisi siihen,<br />
että <strong>Lulu</strong>n pienoismuotojen työstäminen olisi ankarampaa. Näin<br />
ei kuitenkaan ole, mikä johtuu pelkästään Bergin mestaruudesta<br />
Schönbergin metodin soveltajana. Hän saa yhdestä ainoasta 12sävelrivistä<br />
irti niin fantastisen määrän johdannaisia, että tulok-<br />
sena on todella kirjava kartta. Wozzeckin kapakkakohtauksen<br />
epävireistä rullapianoa vastaa <strong>Lulu</strong>ssa kokonainen jazzorkesteri,<br />
eikä sen soittaman ragtimen tai engantilaisen valssin autenttisuusvaikutelma<br />
juurikaan häiriinny piilostruktuurin dodekafonisuudesta,<br />
paitsi ehkä tiukkapipoisimpien jazzfanaatikkojen<br />
korvissa.<br />
<strong>Lulu</strong>ssa draama ja teksti siis dominoivat musiikillisia muotoja.<br />
Tästä on kuitenkin kaksi merkittävää poikkeusta. Näistä<br />
ilmeisempi on kolmannen näytöksen välisoitto, joka on myös sikäli<br />
ainutlaatuinen numero, että siinä otetaan kantaa tonaalisen<br />
ja dodekafonisen musiikin vastakkainasetteluun. Kysymyksessä<br />
on muunnelmasarja, jonka teemana on kirjailija Wedekindin<br />
säveltämä Luuttulaulu. Ensimmäinen muunnelma suhtautuu<br />
myötäkarvaisesti Wedekindin renkutuksen C-duuriin, ja sen<br />
soitinnus on sirkusmainen, täynnä mahtipontisuutta ja loistoa.<br />
Tällä viitataan edeltävän kohtauksen pirskeiden tyhjään, sisällöttömään<br />
high life -makeiluun, demimonden dekadenssiin. Toinen<br />
muunnelma kulkee grazioso-tunnelmissa ja edustaa <strong>Lulu</strong>n<br />
reaktiota rappioon; ambivalenssia ilmentää polytonaalisuus.<br />
Kolmas muunnelma vie astetta pitemmälle <strong>Lulu</strong>n alamäessä:<br />
surumielinen variaatio liittyy <strong>Lulu</strong>n rakastajan, oopperasävetäjä<br />
Alwan nöyryytykseen, ja tämän musiikin tonaliteetti on jätetty<br />
kokonaan ratkaisematta. Neljäs ja viimeinen variaatio on dodekafoninen<br />
ja johtaa välisoiton huipennukseen Bergin omalla,<br />
mitään ulkopuolista jäljittelemättömällä tyylillä, ja tämän uljauden<br />
jälkeen esiintyvä renkutusteeman posetiiviversio paljastaa<br />
<strong>Lulu</strong>n kurjuuden alastomuudessaan. Yhdessä nämä muunnelmat<br />
kestävät vajaat kolme minuuttia, mikä riittää Bergille kuvattujen<br />
psykolgisten ilmiöiden käsittelyyn ja 1900-luvun alun musiikin<br />
historian keskeisen juonteen kursoriseen läpikäymiseen.<br />
Toinen poikkeus on ensimmäisen näytöksen toisen kohtauksen<br />
laaja ja tehokas fragmentti, joka on otsikoitu sanalla ‘monoritmica’.<br />
Koko 290 tahtia pitkä jakso rakentuu yhdelle ainoalle<br />
viisijakoiselle rytmille, joka ensin tihentyy 176 tahdin ajan hitaimmasta<br />
mahdollisesta temposta äärimmäisen nopeaan prestissimoon<br />
ja hidastuu sitten 114 tahdissa takaisin Lähtökohta on<br />
äärimmäisen kurinalainen, silti rakenne vastaa draaman kulkua:<br />
kohtauksessa tohtori Schön ajaa taidemalari Schwarzin itsemurhaan,<br />
joka tapahtuu juuri tempokehityksen taitekohdassa.<br />
Berg ei saanut <strong>Lulu</strong>n partituuria koskaan valmiiksi. Hänen<br />
käsialaansa ovat kaksi ensimmäistä näytöstä sekä kolmannen<br />
näytöksen vajaat 300 ensimmäistä tahtia. Partisellin hän kuitenkin<br />
ehti kirjoittaa kokonaan, ja sen perusteella hänen maanmiehensä<br />
Friedrich Cerha orkestroi teoksen loppuun. Näin ollen<br />
<strong>Lulu</strong>lla on ollut kaksi ensiesitystä. Vaillinaisen version ensi-ilta<br />
oli Zürichissä vuonna 1937, kun taas Cerhan täydentämä kokonaisuus<br />
näki päivänvalon Pariisissa vuonna 1979.<br />
19
Change language