Avaa tiedosto - Doria

LIX
Pohjalaiset, Turkulaiset ja Karjalaiset - kaikki nyt
avaavat suutansa tästä juttelemaan, ja mill' eivät
tappele -välillänsä, siitä, kennen mukapuhe oisiheistä
paras. Minä annan föeijän pauhata ja riehua, ja
kuin kerran väsyyvöt sohisemasta, niin silloin minäkin
tahon puhua. Mutta ensin tahon minä kuulla
mitä ne viisaammat heistä sanoovat, jotka
lausuuvat: J'
'meillä on jo kerran yksi kirja-kieli _,
joka on ylÖsharjoitetlu ja hyväksi kohottu j ja jota
kaikki ymmärtää — mitäs sutten ruvemme nytjoutavia
juonittelemaanj ja oltoo yhtä uutta puhetta
kirjan-puheeksemmej jot' eivät moni meistä ymmärräk?
Mutta minä puhuisin teillen ensin yhen tarinan
yhöstä talosta, kussa oli monta miestä. Suurin osa
heistä oli laiskat työllen, voan oli niitä moni nöyräkin.
Heillä oli yksi vanhapelto-moa,kuiva-luontoinen
ja hickka-pohjäinen; sitä ne joka vuosi
pieksivät kuokillansa, ja repivät oatroillansa, soahaksensa
yhtä vaivallista laihoa, joka usseemmittain
paleltui keyät-pakkaisilla, ja kussa mato söi orasta.
Yksi näistä nuoremmista miehistä, joka oli kiivas
työllen, mani korpeen toisella puolella kylee, ja
löysi siinä hyviä synnemmaita; kussa oli muta-pohja,
ja kussa ei halla pannut halmetta. Siihen hääri
teki ruis-sänkynsä, ja rupeisi sitä pyytämään viljavainioksi.
Toiset miehet nauroivat hänellen ensin
ja häväisivät häntä, ja sanoivat: "sinä koira et' tietyötä
meijän pellolla, voan omallais!" ja kuin näkivät
mitenkä hään siellä poltti' ja raivais moata, tahi
kaivo valta-ojia, "ja rovioitti suota, niin sanoivat
välillänsä: "hullu semmoiseen työhönmenköön!kyn-
"netään myö tätä valmista moata, jota meijän van-
"hemrnat ovat meillen raivanneet, kyllä se meitä
"elättää, niinkuin herjatkin. Tässä osaapi jokainen
"jo asettaa vakojansa — mitäs siitten lähemme uuel-
"la työllä katkaistamaan ihtiämme." Niin puhuivat
ne suurimmat laiskurit ja velto-lurpaiset. Toiset
ymmärtäväiscmmät miehet eivät virkkaneet mitään,