23.10.2012 Views

koko aineisto - Etusivu

koko aineisto - Etusivu

koko aineisto - Etusivu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kysymys [3.5] (Millaisiin toimenpiteisiin seurakunnassanne on ryhdytty suosituksen pohjalta?. Muu, mikä?)

1.

2.

3. Asiaa on pohdittu ja se on herättänyt keskustelua, mutta toistaiseksi on toimittu melko pitkälle aikaisempien toimintatapojen

mukaisesti. Kirkkohallituksen suositusta on joissakin kohdin vaikea toteuttaa, jos samalla pitäisi toimia siten, ettei kukaan syrjäydy

seurakunnan yhteydestä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että seurakunnassamme nuorten tupakoimista jotenkin tuettaisiin ja

suositeltaisiin!!!

4. en ole varma onko seurakuntamme toiminut kirkkohallituksen suosituksen pohjalta, mutta rippikoulutyössä lähtökohtana on se, että

leirillä ei tupakoida (tupakkalaki) ­ jos joku tupakoi, niin asiasta keskustellaan ja sen jälkeen tarvittaessa tiukempia toimenpiteitä

5. en osaa sanoa

6. en tiedä

7. En tiedä miten on vaikuttanut

8. jatkamme samaalla tavalla kuin ennenkin

9. Kannustamme nuoria savuttomuuteen, mutta valvonta on mahdotonta.

10. Käytännöissä on siltikin eroja leirien välillä.

11. kerrotaan että tupakointi on huono tapa

12. keskusteluissa on ollut rippikoulujen savuttomuus

13. Leirikeskuksemme ovat savuttomia, joten tupakointi leireillä on ilman muuta kielletyä.

14. Leirimme ovat olleet savuttomia lain voimaantulosta asti.

15. liikalihavuus on pahempi ongelma, mutta senkään estämiseen emme uhraa voimavaroja

16. Olemme jatkaneet samalla linjalla kuin ennenkin. Tupakoimattomuuteen suunnaten.

17. olen ollut niin vähän aikaa täällä töissä etten tiedä

18. Ollaan kiellette tupakointi alaikäsiltä. Niinkuin on tehty aikasemminkin jo... kai...

19. pientä kakasinaamaista toimintaa: sanotaan, ettei saa poltaa lainkaan, MUTTA jos on pakko, osositetaan, misssä on paikka

tupakoijille. Periaate ja käytäntö sotivat keskenään. Työntekijätkään eivät näytä esimerkkiä tupakoimattomuudessa. Salainen pahe

yhdistää jengiä salaisiin kohtaamisiin muka salaisissa paikoissa. Ja haju kertoo kaiken!!!

20. puhuttu on, selkeät linjaukset puuttuvat

21. pyrimme savuttomuuteen

22. Rippikouluissa on ollut tupakointikielto jo vuosia

23. rippikoulun yhteydessä keskusteltiin

24. Rippileirit ovat savuttomia

25. savuttomuus on lähtökohta ja tavoite esim. rippikoulutyössä, mutta esim. työntekijöiden tupakointiin ei puututa

26. Seurakunnallamme on oma kirkkovaltuuston hyväksymä linjaus tupakoinnista rippikouluissa.

27. Seurakunnassa asiaa käsitellään tapauskohtaisesti, pääsääntönä tupakoimattomuus, mutta poikkeuksiakin on tehty.

28. Seurakunnassamme noudatetaan savuttomuuden suosimista, mutta en tiedä sen pohjautuvan juuri kirkkohallituksen

suositukseen

29. seurakunnassamme on laadittu tupakointiin liittyvä linjaus rippikoulu, leiri­ ja retkitoimintaa varten

30. srk:ssa on jonkinlainen oma linjaus, mutta valitettavasti riippuu ehkä hiukan vetäjästä...

31. suosituksen pohjalta ei tietääkseni mitään. Muutoin kylläkin pyritty jo vuosia savuttomuutteen.

32. Suositus ei ole minulle tuttu. Olemme toimineet itsenäisesti omaa järkeä käyttäen tuon merkkaamani rastin mukaan.

33. Teoriassa tupakointi on kielletty. Käytännössä kielto ei toimi. Johtuen kirkkoherran päätöksestä olla keskeyttämättä kenenkään

rippikoulua.

34. tiiä häntä

35. Työntekijöiden vaihtuvuudesta ja monista peräkkäisistä sijaisista johtuen selkeää linjausta on ollut hankala saada aikaiseksi. Tällä

hetkellä nuoriso­ ja rippikoulutyötä ovat tekemässä taas vakinaiset viranhaltijat, joten pikkuhiljaa asiaan tulossa pysyvää linjakkuutta.

36. vasta tullut taloon, en osaa sanoa

37. Virallisesti ­täyskielletään ­mutta ­katsotaan ­muualle ­kun ­kotiin ­ei ­lähetetä ­politiikkaa harrastetaan

38. Vuosia on tehty töitä tupakoimattomuuteen kannustamisessa ja tupakoinnin rajaamisessa leirillä. Emme ole vielä kuitenkaan

ehdottomasti kieltäneet tupakointia, vaan järjestäneet niille rajoitetun tupakoinnin, jotka eivät pysty olemaan täysin polttamatta.

39. Yksittäiset nuorisotyönohjaajat vaativat varhaisnuorten leireillään savuttomuutta isosiltakin.

40. Yksittäisissä tilanteissa ja leirikohtaisesti kannustamma savuttomuuteen. Otamme kuitenkin huomioon realiteetit, jotka monen

nuoren kohdalla ovat. Rippikoulun pääasia ei ole tupakka, vaan ihan muu...

Mitkä seuraavista tahoista seurakunnassanne tukevat nuorisotyön savuttomuutta?

Kysymykseen vastanneet: 513 (ka: 2,9)

(4.1) Seurakuntaneuvosto / kirkkoneuvosto 54,4% 279

(4.2) Seurakunnan johto (kirkkoherra) 68,6% 352

(4.4) Muut työalat kuin nuorisotyö (esim. laps

ityö, diakonia)

(4.3) Nuorisotyön tiimi 80,5% 413

51,1% 262

(4.5) Työyhteisö (esim. työntekijäkokous) 45,8% 235

(4.6) Mikään e. m. tahoista seurakunnassa

mme ei tue savuttomuutta

5,3% 27

Millainen käytäntö seurakunnassanne on rippikoulujen leirioloissa rippikoululaisten tupakoinnin suhteen?

Kysymykseen vastanneet: 513 (ka: 2)

(5.1) Tupakointi on ehdottomasti kielletty 36,6% 188

(5.2) Tupakointi on periaatteessa kielletty, m

utta käytännössä asiassa joudutaan jousta

maan

(5.3) Tupakointi on sallittu tiettyjen rajoituste

n ja sääntöjen puitteissa (esim. vanhemma

n luvalla, tietyllä paikalla, valvotusti)

38,4% 197

20,9% 107

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!