23.10.2012 Views

koko aineisto - Etusivu

koko aineisto - Etusivu

koko aineisto - Etusivu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

146. Yhteistyötä kotien kanssa (mukana myös koulun linjat)

147. Tiukemmat säännöt jossa esim. kirkon selvät kiellot ja pelisäännöt miten toimitaan niiden kanssa jotka silti tupakoivat. Ettei esim.

leiriltä poistaminen kaadu henkilön tai oman seurakunnan syyksi.

148. Yhteinen linja helpottaisi paljon. Rippileirien pitäisi olla savuttomia, mutta silti tässäkin on monenlaisia käytäntöjä.

Erityisnuorisotyön leireillä pyrimme vähentämään tupakoimattomuutta, mutta täyskieltäminen karkottaisi nuoret pois. Mieluummin otan

polttavan nuoren viikonlopuksi leirille kuin annan hänelle jälleen yhden vapaaviikonlopun ryyppäämiseen. Ehkä tällainen logiikka

jotakuta huvittaa, mutta uskon naurun loppuvan siihen, kun nähdään kuinka syvää riippuvuus tupakkaan voi olla. Yhden nuoren kanssa

vielä voisi pärjätä, mutta sitten kun niitä on yli kaksikymmentä, pitää jo keksiä muita keinoja. Uskoisin, että tupakoimattomuuden

tukemiseen tarvittaisiin yhteistyötä muiden tahojen kanssa, sillä syvästä riippuvuudesta pois pääsemiseen tarvitaan jo keinoja, joita

nuorisotyönohjaajalla ei välttämättä ole. Kaiken pitäisi kuitenkin lähteä nuoresta itsestään.

149. Keskustelemalla. Mikäli nuori tupakoi, ilman hässäkkää asian sopiminen ja järjestely.

150. yhteiset linjaukset

151. Yhteistyössä kunnan nuorisotyön kanssa perustettava tupakoinnin lopettamisen ryhmä.

152. Tästä ei ole mielestäni meillä keskusteltu. lInjaus on vain tehty ja sen mukaan on eletty. Aikaisemmin jo mainitin mahdollisten

korvaushoitojen esim. inhlaattorin) käytön sallimisesta, mutta sekin pitäisi tehdä valvotusti ja erillään muista nuorista?

153. ­

154. Kertomalla sen huonot vaikutukset

155. Mielestäni tupakoimattomuutta voi edistää parhaiten aloittamalla päihdekasvatustyö jo alakouluikäisestä ja riittävän monen tahon

yhteistyöllä. Koen, että rippikouikäiset nuoret ovat usein jo tehneet valintansa ja aloittaneet tupakoinnin. Tällöin meidän tehtäväksi jää

ns. korjaava työ, joka ei ole helppoa. Erilaiset kiellot ja säännöt ovat hyviä ilmoittamaan meidän kielteisen asenteemme nuorten

tupakointiin, mutta niiden vaikuttavuus nuorten tupakointiin on vaikeasti havaittavaissa. Kyllä kyse on koko yhteiskunnan

kasvatustehtävästä. En jättäisi ketään vaikka isostoiminnan ulkopuolelle siksi, että hän tupakoi. (Kirkkohallituksen linjaus oli tässä

kohtaaa syrjivä ja loukkaava).

156. Esimerkeillä ja valistuksella, asiallisella keskustelulla (ei moralisointia)

157. Keskustelemalla nuorte kanssa .

158. KANNUSTAMALLA savuttomuuteen, ei pakottamalla. Seurakunnan hekilöstöllä ei ole aikaa eikä ammattitaitoa vieroittaa nuoria

päihteistä. Seurakunan tulisi keskittyä perustehtävään ja tehdä se hyvin. Kun nuori löytää Jeesuksen, alkavat muutkin asiat järjestyä.

159. Ehdoton kielto.

160. Rippikoulussa on hyvä ottaa esille, mutta materiaalit on huonoja... tai ainakin mitä rippikoulukirjoissa on ollut.

161. puhumalla asiasta, osoittamalla positiivisella tavalla kuinka turhaa tupakointi on. Työntekijöiden sitoutuminen yhteiseen linjaan ja

siitä kiinni pitäminen.

162. Jos srk liittyisi paikallistason muiden toimijoiden kanssa samaan savuttomuuden rintamaan, niin koko nuorisotyön saralla olisi

mahdollista saavuttaa savuttomuus.

163. Omalla esimerkillä ja asian esillä pitämisellä.

164. Asiaa voitaisiin pitää enemmän esillä

165. Yhtenäisillä käytännöillä

166. Kannustamalla mm. omalla esimerkillä luopumaan tupakasta.

167. En usko, että olemassa olevilla resursseilla sitä pystyttäisiin paremmin edistämään. Seuraava askel mielestäni olisi

vieroitushoito. Valvonnan lisääminenkään ei ole tarkoituksen mukaista, sillä "kyttäysfiilistä" halutaan välttää.

168. Lepsuilu pois.

169. en osaa sanoa

170. Valistusta lisäämällä. Nopealla puuttumisella havainnon tekemisen jälkeen.

171. No, paremmin ja paremmin... Esimerkki ja rehellinen nuorten kohtaaminen toimivat ihan mukavasti. Jos se tukee savuttomuutta,

niin se nyt sitten on vain pelkkää plussaa.

172. Tiukemmalla puuttumisella.

173. työntekijöiden esimerkki on tärkeää. Annetaan tupakoinnin tilalle jotain muuta, esim., että raitis, tupakoimaton nuori voisi olla jotain

upeaa!

174. Toiminnan suunnittelussa tulisi käyttää keinoja tuottaa sellaista toimintaa, jossa tupakointi todetaan haitalliseksi ja osallistumista

vaikeuttavaksi (liikunnallisuus,muu kulttuurinen toiminta, jossa ei ole sijaa tupakkatauoille). Nuorisotyössä olevien tulisi lopettaa oma

tupakointi. Tämä esimerkki kannustaisi myös mukanaolevia tupakoivia nuoria lopettamaan. Kaikenkaikkiaan kasvatuksessa tulee

jatkuvasti tuoda esille tupakoinnin haitallisuus tupakoitsijalle itselleen ja niille, jotka ovat lähipiirissä.

175. Yritetään luoda savuuttomuuskulttuuri osaksi koko nuorten kenttää. Seurakunta yksin ei tätä ratkaise, mutta voi olla mukana osana

suurempaa kokonaisuutta. Jos seurakunta lähtee vain kieltojen ja tiukkojen ohjeiden/määräysten kautta tarttumaan tupakointiin, niin se

samalla nostaa tupakoinnin korokkeelle. Tupaskointi on pahasta ja vaarallista ( niinkuin moni muukin pahe) ja asiaan tulee kiinnittää

vakavaa huomiota. Ei kuitenkaan ryhdytä tupakkapoliiseiksi.

176. Keskusteluilla. Pienessä seurakunnassa ainoana nuorisotyönohjaajana minulla ei ole yksinkertaisesti ole aikaa aloittaa

tupakoinnin lopettamis­ ryhmiä. Seurakunnalla on mielestäni tärkeämpääkin tehtävää. Pidän kuitenkin kiinni siitä, että leirien

tupaikoimattomuus on tärkeä sääntö. Ikävä kyllä tätä sääntöä ei voi henkilöresursseista johtuen täysin aukottomasti valvoa ­ aina joku

onnistuu käymään salassa. Silti sitä ei hyväksytä ja kiinnijäämisestä on aina ja poikkeuksetta seurauksena yhteys kotiin.

177. Omalla esimerkillä = ei tupakkaa , ei nuuskaa , ei huumaavia aineita , jne = oma esimerkki !!!

178. Oma esikuva, kun on itse savuton, ei ainakaan anna mallia tupakoinnista. Nuorille mielekästä tekemistä ja raitista yhdessäoloa.

Asiasta avoin puhuminen. Haaveiltu on tupakoiville nuorille tumppausleiriä, jossa autettaisiin alkuun tupakoinnin lopettaminen.

179. eos

180. ­

181. Selkeästi tuoda julki savutonta elämäntapaa

182. että olisi yhtenäinenlinja mihin kaikki sitoutuisivat

183. En tiedä

184. Mielestäni tupakoimattomuutta edistetään ihan tarpeeksi. Enempi "saarnaaminen" ei enää auta...

185. esimerkki, valistus,puuttuminen,valvonta ja sen jälkeinen kannustus

186. Hyvä kysymys. Asiaa auttaisi, jos nuorten vanhemmat olisivat tietoisia siitä missä nuoret ovat viikonloppuisin ja hitä he tekevät.

Nuorten kosteita kotibileitä järjestetään melko paljon. Tupakointi ja alkoholin käyttö kulkevat usein käsikädessä.

187. Voisi jotain siistiä kehittää johon polttelevat ei saisi osallistua... eli onko palkintaa vai syrjintää.

188. ­ antamalla malli raittiista elämäntavasta ­ vahvistamalla nuorten itsetuntoa ja rohkeutta eläää ilman tupakkaa/nuuskaa

189. Sallimalla se, mutta tekemällä se niin hankalaksi kuin mahdollista. Täydellinen kielto on "punainen vaate". Mikä on tämä käsite

nuori? Meillä yli 18­vuotiaskin on nuori! Miksi hän ei saisi tupakoida jos me kohtaamme kahdestaa?

190. Tekemällä tupakalla käymisestä vaikeampaa, esim. siirtämällä tupakointipaikkaa kauemmas.

191. Selkeät perusteet ja toimintaohjeet tupakoinnin kitkemiseksi.

192. Laitetaan selkeät rajat ja annetaan ohjeet ja noudatetaan niitä.

193. Puhumalla asiasta reilusti yhteisissä tilaisuuksissa nuorten kanssa.

194. Puuttumalla asiaan käytännön tasolla. Puhumalla asioista nuorten kanssa.

195. ­­­­

196. En osaa sanoa

197. Kieltolaki ei koskaan toimi.

198. Lopetuskurssi olisi jees.

199. Oma esimerkki eli terveiden elämäntapojen puolesta puhuminen ja käytännössä niiden mukaan eläminen. Lasten ja nuorten

kanssa työtä tekevät ihmiset pyrkisivät lopettamaan tupakoinnin.

200. Pakottamatta ei mitenkään.

201. ­

202. Omalla esimerkillä ja panostamalla päihteettömään toimintaan

203. Tuetaan terveitä elämäntapoja, kannustetaan päihteetöntä elämäntapaa

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!