18.10.2014 Views

Vuosikertomus 2010 [pdf, 1,5 mt] - MTK

Vuosikertomus 2010 [pdf, 1,5 mt] - MTK

Vuosikertomus 2010 [pdf, 1,5 mt] - MTK

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään työhyvinvoinnin

kehittämistoimenpiteissä. Lisäksi Masto-hankkeessa

on tehty maatalousyrittäjien työkyvyn

varhaisen tuen -tietokortti Työterveyslaitoksen

tietokorttisarjaan.

MTK:n sosiaalivaliokunta järjesti järjestön sosiaalipoliittisille

toimijoille kaksipäiväisen työhyvinvointikoulutuksen

Jyväskylässä elokuussa.

MTK on pitänyt esillä maatalousyrittäjien työterveyshuollon

kehittämistä palveluiden saatavuuden

ja sisällön osalta, jotta työterveyshuollon

palvelut tukisivat maatalousyrittäjien työkykyä

nykyistä paremmin. Lainsäädännöllä on muutettu

myös ennaltaehkäisevän työterveyshuollon

nykyisen 60 %:n korvaustason edellytyksiä.

Yrittäjien osalta uudistus tulee voimaan vuoden

siirtymäajalla vuoden 2012 alusta. Uudistuksen

tavoitteena on vaikuttaa yrittäjän terveyteen ja

työ- ja toimintakykyyn aiempaa tehokkaammin

ehkäisevillä toimenpiteillä.

Verotuksen edunvalvonta

Energian valmisteverotus

Maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden

valmisteveron palautusta korotetaan vuoden

2011 alusta tulevien energian verotuksen kiristysten

kompensoimiseksi. Kevyen ja raskaan

polttoöljyn sekä sähkön valmisteveron palautuksen

korotusta maksetaan kevyestä ja raskaasta

polttoöljystä sekä sähköstä, joka on käytetty

vuoden 2011 alusta sen jälkeen kun komissio on

hyväksynyt em. muutoksen. MTK:n vaatimuksena

on ollut, että Kela-maksun poistamisesta aiheutunut

energiaveron kiristys ei saa kohdentua

maataloudenharjoittajille, jotka eivät juuri hyödy

Kela-maksun poistamisesta. Tehty muutos on

pitkälle MTK:n vaatimuksen mukainen.

Kela-maksujen poiston yhteydessä tehtyjen

päätösten yksi lähtökohta oli, että maatalouden

energiaverorasitus pysyisi ennallaan. Tämän

vuoksi maataloudessa käytettyjen energiatuotteiden

valmisteveron palautuksia korotettiin veronkorotusten

kompensoimiseksi.

Pakkopääomatulon poistaminen

voimaan vuonna 2010

Tuloverolakiin tehtiin vuoden 2010 lähtien muutos,

jonka mukaan maatalouden harjoittajien ja

yksityisten elinkeinonharjoittajien (lain pääsäännön

mukaan pääoma- ja ansiotulo-osuuksiin)

jaettava yritystulo voidaan verovelvollisen tai

yrittäjäpuolisoiden ennen verovuodelta toimitettavan

verotuksen päättymistä tekemästä

vaatimuksesta verottaa kokonaan ansiotulona.

Vastaavasti säädettiin, että maatalouden harjoittajan

verotusyhtymästä saama tulo-osuus voitaisiin

katsoa osakkaan niin vaatiessa kokonaan

ansiotuloksi. Vaatimus tulee esittää ennen verotuksen

päättymistä. Tämä muutos toteutti MTK:n

pitkäaikaisen vaatimuksen pakkopääomatuloosuuden

poistamisesta.

Oikeus valita 20 %:n tai 10 %:n pääomatuloosuus

edellisen vuoden lopun maatalouden tai

elinkeinotoiminnan nettovarallisuudesta pysyy

ennallaan. Vaihtoehdot lisääntyvät, kun kolmanneksi

vaihtoehdoksi tuli pääomatulo-osuuden

0-vaihtoehto. Uusi vaihtoehto auttaa niitä viljelijöitä

ja muita yrittäjiä, joiden ansiotulon marginaaliveroprosentti

ei tulotason alhaisuudesta

johtuen yllä pääomatuloveron 28 %:iin.

Määräaikainen puun myyntitulon

osittainen verovapaus

Huojennuksen mukaan 1.4.2008–31.12.2009

tehtyjen kauppojen perusteella maksettavasta

puun myyntitulosta saadaan 50 %:n huojennus,

jos tulo saadaan vuoden 2010 loppuun mennessä,

ja 25 %:n huojennus, jos tulo saadaan vuoden

2011 loppuun mennessä.

Ajalla 1.1.2010–31.12.2010 tehtyjen kauppojen

perusteella maksettavasta puun myyntitulosta

saadaan 25 %:n huojennus, jos tulo saadaan

vuoden 2011 loppuun mennessä. Veronhuojennukseen

ovat oikeutettuja luonnolliset henkilöt,

kuolinpesät, verotusyhtymät ja yhteismetsät.

Vähennyskelvottomia ovat verovapaan puun

myyntitulon hankkimisesta johtuneina menoina

ainoastaan: 1) puun hakkuusta ja korjuusta johtuneet

menot ja 2) puun myyntitulon hankkimisesta

johtuneet asunnon ja metsäkohteen väliset

matkakustannukset. MTK piti tärkeänä, että vähennysrajoitukset

kavennettiin em. mukaisesti.

Menot, jotka liittyvät esim. metsän uudistamiseen

tai menot, joiden ei voida katsoa kohdistuvan

juuri määräaikaiseen verohuojennettuun tuloon,

saadaan vähentää kaikilta osin täysimääräisesti.

Valtiovarainvaliokunta olennaisella muutoksella

täsmensi ja kavensi puuttumisen vähennysoikeuteen

siten, että nyt voidaan selkeämmin lain

perusteella todeta vähennysrajoitukset. Samalla

valtiovarainvaliokunta poisti kokonaan puuttumisen

aiempina vuosina vähennettyihin menoihin.

Vuosikertomus 2010

27

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!