Esse 44/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat
Esse 44/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat
Esse 44/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
10 esse ❘ 1.11.<strong>2012</strong> 1.11.<strong>2012</strong> ❘ esse 11<br />
Tuomas lähti ja jätti kaipauksen jälkeensä<br />
Tuomas Teittisen neljäs itsemurhayritys johti hänen<br />
kuolemaansa 32-vuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin<br />
hänen vanhempansa osaavat jo vastata kysymykseen<br />
”miten tästä eteenpäin”.<br />
Teksti Elina Raunio<br />
Kuvat Jukka Granström<br />
Soili ja Heikki Teittisen<br />
kodissa Soukassa<br />
on esillä runsaasti<br />
valokuvia lapsista ja<br />
lapsenlapsista. Teittiset<br />
korostavat, miten<br />
arvokas lahja he ovat.<br />
Heikki Teittinen sanoo vähitellen<br />
sopeutuneensa elämään ilman<br />
yhtä poikaansa, tehneensä surunsa<br />
kanssa rauhan.<br />
”Kuljen Tuomaksen valokuvan<br />
ohi välillä niin, että en pane sitä erityisesti<br />
merkille. Toisinaan se pysäyttää<br />
ja riipaisee syvältä. Ohimenevä<br />
surun häivähdys voi yllättää<br />
missä ja milloin vain.”<br />
Vuoristorata<br />
pysähtyy<br />
Heinäkuinen keskiviikko oli helteinen.<br />
Teittiset olivat kaksi päivää<br />
aiemmin vieneet aikuisen poikansa<br />
Auroran sairaalaan hoitoon, ja<br />
suuntasivat hänen lastensa kanssa<br />
Linnanmäelle.<br />
”Jätin Soilin ja lapset huvipuistoon<br />
ja lähdin käymään lähellä sijainneessa<br />
Tuomaksen asunnossa.<br />
Ajattelin hakea postit ja viedä<br />
ne myöhemmin pojalle Auroraan”,<br />
Heikki Teittinen kertaa tapahtumia.<br />
Hän pysähtyi eteiseen ihmettelemään<br />
tuoretta tupakan tuoksua.<br />
Peremmällä hän näki pöydällä kaksi<br />
tyhjää lääkepurkkia.<br />
”Näin poikani sängyllä kuolleena.<br />
Hänen ihonsa oli vielä lämmin.”<br />
Nopeasti saapunut ambulanssihenkilökunta<br />
saattoi vain todeta<br />
saman kuin Heikki Teittinen. Mies<br />
soitti vaimolleen elämänsä vaikeimman<br />
puhelun.<br />
”Nyt se on tehnyt sen.”<br />
Soili Teittinen ei pystynyt sanomaan<br />
mitään.<br />
”Sokki löi jalat alta. Ilmoille<br />
pääsi itku ja kauhun huuto. Tilanne<br />
oli irvokas. Upea kesäpäivä, kaikki<br />
se lasten riemu ja hälinä ympärillä.<br />
Tuomaksen tytär juoksi nauraen<br />
huvipuistolaitteesta luokseni ja kysyi<br />
hämmästyneenä, miksi mummi<br />
itkee.”<br />
Surun käsittelyyn saa<br />
ja kannattaa hakea apua<br />
Tuomaksen kuoleman jälkeen Teittisen<br />
perhe kokoontui nopeasti yhteen<br />
ja sai jo samana päivänä tuekseen<br />
kaksi kriisityöntekijää.<br />
”Olemme halunneet kertoa Tuomaksen<br />
sairaudesta ja itsemurhasta<br />
avoimesti. Vain puhuminen voi<br />
auttaa sekä itseä että muita, ja on<br />
tärkeää hakea ja saada apua”, Heikki<br />
Teittinen painottaa.<br />
Soili Teittinen kävi terapiassa jo<br />
Tuomaksen sairausaikana.<br />
”Jatkuva pelko ja tuska olivat<br />
niin raskaita, että tarvitsin apua.<br />
Tuomaksen teot veivät ajoittain koko<br />
perheeltä valtavasti voimia.”<br />
<strong>Espoon</strong>lahden seurakunnan sururyhmä<br />
itsemurhan tehneen läheisille<br />
alkoi pian Tuomaksen kuoleman<br />
jälkeen. Teittiset osallistuivat<br />
sen lisäksi Mielenterveysseuran<br />
vertaistukiryhmään ja ovat saaneet<br />
terapia-apua sekä erikseen että yhdessä.<br />
Soili Teittinen on löytänyt<br />
myös Surumammat-ryhmän ja koko<br />
perhe on käynyt menetystä läpi<br />
ammattiauttajien kanssa muutaman<br />
kerran.<br />
Mitä useammin tapahtunutta ja<br />
tunteitaan pukee sanoiksi, sitä helpommaksi<br />
surun kestäminen käy.<br />
Soili ja Heikki Teittisen avioliiton neljään vuosikymmeneen on sisältynyt jyrkkiä myötä- ja vastamäkiä. Yhteinen matka jatkuu.<br />
Masennusta<br />
ja maniaa<br />
Tuomas Teittinen halusi matematiikan<br />
opettajaksi. Isänsä sanojen<br />
mukaan ”perheen paras ylioppilas”<br />
pääsi opiskelemaan helposti.<br />
”Tuomas oli asunut ensimmäisessä<br />
omassa asunnossaan vain<br />
kaksi viikkoa, kun hänen kaverinsa<br />
soittivat ovikelloamme ja kertoivat,<br />
että Tuomas on sekaisin”, Soili<br />
Teittinen kertoo.<br />
Tuomasta lukioajoista asti vaivannut<br />
paha olo diagnosoitiin kaksisuuntaiseksi<br />
mielialahäiriöksi.<br />
Matematiikan opinnot jäivät<br />
kesken jo alkuvaiheessaan. Kiihkeän<br />
toimeliaisuuden maaniset<br />
kaudet ja syvän ahdistuksen ajat<br />
vuorottelivat. Välillä hän oli useita<br />
viikkoja hoidettavana sairaalassa.<br />
Ajoittain elämä näytti tasaantuvan.<br />
Tuomas sai töitä postista ja<br />
muutti Pasilaan mieluisaan asuntoon.<br />
Hän sai hoitoa Auroran sairaalassa<br />
ja söi hänelle määrätyt<br />
lääkkeet. Ne olivat hänelle myös<br />
vaaraksi – Tuomas yritti kolmasti<br />
tappaa itsensä vahvojen lääkkeiden<br />
yliannostuksella.<br />
”Tuomas oli älykäs, ja se teki sairauden<br />
kanssa elämisen hänelle vielä<br />
vaikeammaksi. Hän tajusi tilansa<br />
ja koki elämänsä näköalattomaksi.<br />
Alkoholilla hän yritti turruttaa tuskaa.<br />
Päihdekeskeisyys myös sotki<br />
ajoittain hoitosuunnitelmia”, Heikki<br />
Teittinen sanoo.<br />
Avohoito ajaa<br />
todellisiin vaaroihin<br />
Heikki Teittinen kritisoi yhteiskunnassa<br />
vallitsevaa itsemääräämisoikeuden<br />
ylivaltaa.<br />
”On vaarallista,<br />
että vakavasti sairaan<br />
ihmisen oikeus<br />
päättää omista<br />
tekemisistään on<br />
vahvempi kuin hänen<br />
terveytensä ja<br />
henkensä suojeleminen<br />
vaikka tahdonvastaisin<br />
toimin.<br />
Tuomaksen sairaalahoito lopetettiin<br />
toistuvasti niin, että me<br />
emme tienneet hänen poistuneen<br />
sairaalasta – niin nytkin, sillä henkilökunnalla<br />
ei ollut asiasta ilmoitusvelvollisuutta.”<br />
”Avohoito on viheliäistä”, Soili<br />
Teittinen puuskahtaa.<br />
”Avohoitoon päästetään maanisessa<br />
tilassa oleva ihminen, jolle<br />
lyödään vain lääkepurkki kouraan.<br />
Hoitohenkilökunnalla on ihmeellinen<br />
idealistinen käsitys, että kun<br />
sairas ihminen osaa vakuuttavasti<br />
väittää että hän ei enää suunnittele<br />
itsemurhaa, hänen sanaansa voi<br />
luottaa!”<br />
Heikki Teittinen sanoo, että<br />
taistelussa hoitoperiaatteiden ja itse<br />
sairauden kanssa nousivat vanhemmilla<br />
välillä kädet pystyyn.<br />
Hän muistaa erityisen hyvin lääkärikäynnin<br />
keväällä 2009.<br />
”Tuomas yritti kovasti. Hän oli<br />
ollut koko alkuvuoden raittiina antabus-lääkityksen<br />
avulla. Hän kysyi<br />
lääkäriltä, voiko tästä parantua.<br />
Lääkäri arveli, että sairaus etenee<br />
ja pahenee todennäköisesti noin<br />
50 ikävuoteen saakka. Sitten eteneminen<br />
pysähtyy, mutta sairauden<br />
kanssa voi kuitenkin elää. Vastaus<br />
oli Tuomakselle melkoinen järkytys.”<br />
Hyvästijättöjä<br />
Tuomas etsi lisää vastauksia. Hän<br />
kävi ystävänsä kanssa Tuomasmessussa<br />
ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa<br />
ja kyseli äidiltään uskoon<br />
ja uskontoon liittyviä asioita.<br />
”Tuomas kysyi, onko itsemurha<br />
synti, ja joutuvatko itsemurhan<br />
tehneet helvettiin. Vastasin että en<br />
”On lohdullista<br />
ajatella, ettei<br />
elämä tähän<br />
näkyvään pääty.”<br />
tiedä, mutta tiedän että Jumala haluaa,<br />
että sinä elät.”<br />
Äitinsä syntymäpäivillä Tuomas<br />
lauloi Kari Rydmanin laulun Niin<br />
kaunis on maa.<br />
Heinäkuisena viikonloppuna<br />
Teittiset osallistuivat sukujuhliin<br />
Vantaalla. Tuomas majoittui juhlia<br />
varten vanhempiensa kotiin ja toi<br />
äidilleen tapansa mukaan ruusun.<br />
Poikkeuksellista oli se, että ruusu<br />
oli valkoinen. Aiemmin poika oli<br />
tuonut aina punaisia ruusuja.<br />
”Tuomas oli erittäin ahdistunut.<br />
Jälkeenpäin kuulin sukulaisilta, että<br />
juhlissa hän oli puhunut monille<br />
siitä, että hän ei jaksa elää”, Soili<br />
Teittinen kertoo.<br />
Perhe sopi, että Heikki vie Tuomaksen<br />
maanantaiaamuna Auroran<br />
sairaalaan.<br />
Lähtiessään nuori isä halasi<br />
mummilaan tulleita lapsiaan ja<br />
kuiskasi äidilleen: ”Näen heidät nyt<br />
viimeisen kerran”.<br />
Matkalla sairaalaan Tuomas halusi<br />
poiketa asunnollaan kastelemassa<br />
viherkasvinsa.<br />
”Minun kaunis kotini, Tuomas<br />
sanoi haikeasti”, Heikki Teittinen<br />
muistelee.<br />
”Hän myös pyysi<br />
anteeksi kaikkea<br />
aiheuttamaansa<br />
pahaa. Jätin hänet<br />
hoitoon turvallisin<br />
mielin ja helpottuneena<br />
siitä, että välimme<br />
olivat hyvät<br />
ja tilimme selvät.”<br />
Jälkeenpäin Teittisille on selvää,<br />
että Tuomas jätti jäähyväisiä monin<br />
elein.<br />
Musiikki ja mielikuvat<br />
auttavat eteenpäin<br />
Musiikki on ollut tärkeä lohduttaja<br />
molemmille. Heikki Teittinen on jo<br />
vuosia käynyt laulutunneilla ja molemmat<br />
ovat laulaneet seurakuntakuoro<br />
Wähäpaimenessa. Soili Teittinen<br />
palasi kuoron harjoituksiin<br />
pian Tuomaksen kuoleman jälkeen.<br />
”Hengellinen musiikki on aina<br />
auttanut minua valtavasti. Oli itsestään<br />
selvää että minun oli päästävä<br />
pian laulamaan.”<br />
Soili Teittiselle syyllisyyden tunteet<br />
ovat olleet raskaat kantaa.<br />
”Luonnossa jokaisen emon tärkein<br />
tehtävä on pitää poikasensa<br />
hengissä! Vaikka tiedän, että en<br />
olisi pystynyt pelastamaan poikaani,<br />
epäonnistumisen tunne on tappio<br />
ja tragedia, joka viiltää syvältä.”<br />
Viime aikoina hän on jo alkanut<br />
olla armollisempi itselleen.<br />
”Aloin ajatella kahta ovea – sellaista,<br />
jonka takana on tuskallista ja<br />
epätoivoista elämää, ja toista, jonka<br />
takana on rauhaa ja lepoa, vaikka<br />
se tarkoittaisi kuolemaa. Jokainen<br />
äiti tietää, kumman oven lapselleen<br />
avaisi.”<br />
Kysymyksiä<br />
Jumalalle<br />
Soili Teittisellä on ollut Jumalalta<br />
paljon kysyttävää.<br />
”Miksi et varjellut, miksi et estänyt?”<br />
Kysymyksen ”miksi meille kävi<br />
näin” pariskunta kääntää kysymykseksi<br />
”miksi ei meille”.<br />
”Onko jossain luvattu, että<br />
saamme elää ilman murheita ja vastoinkäymisiä?”<br />
Soili Teittinen sanoo, että vaikka<br />
hänellä ei ole vastauksia, oma<br />
usko ei ole kärsinyt tappiota.<br />
”Ei ole mitään muuta mahdollisuutta<br />
kuin roikkua Jumalan kädessä.<br />
Ajatukset kurkottavat nyt<br />
enemmän tulevaan, sinne missä<br />
ehkä näkee vielä Tuomaksen. Se on<br />
entisestään kirkastunut, miten pieni<br />
osanen universumia tämä tuntemamme<br />
elämä täällä on.”<br />
Heikki Teittiselle ajatus jälleennäkemisen<br />
toivosta on muuttunut<br />
kliseisestä sanaparista todeksi.<br />
”On lohdullista ajatella, ettei<br />
elämä tähän näkyvään pääty. Jumalalle<br />
en ole katkera. Jos hylkäisin<br />
Jumalan, menettäisin myös hänen<br />
tarjoamansa tuen ja lohdutuksen.<br />
Jos Jumalaa ei ole, on kaikki<br />
toivo poissa”.<br />
Tuomaksen hautakiveen Teittiset<br />
kaiverruttivat Jobin kirjan sanat:<br />
Minä tiedän lunastajani elävän.<br />
Surutyön<br />
vaihtelevat vaiheet<br />
Surulla on vaiheensa – kieltäminen<br />
ja epäusko, tapahtuneen tiedostaminen<br />
ja läpikäyminen, valonpilkahdukset,<br />
kriisin laukeaminen.<br />
Soili Teittisen mukaan on tuskallista,<br />
että suru ei tunnu etenevän<br />
johdonmukaisesti vaiheesta<br />
toiseen.<br />
”Yhtenä päivänä sitä ajattelee,<br />
että on jo päässyt elämässä eteenpäin,<br />
mutta seuraavana päivänä itkee<br />
lohduttomasti.”<br />
Heikki Teittinen on palannut<br />
ajatuksissaan aikaan ennen Tuomaksen<br />
sairastumista.<br />
”Muistoissani näen hänet usein<br />
pikkupoikana. Mieleen on tullut<br />
paljon hyviä, iloisia hetkiä.”<br />
Soili Teittinen nyökkää.<br />
”Onhan sitä poikaa sanomattoman<br />
ikävä. En osaa kuvitella, missä<br />
hän nyt on, mutta kun rukouksissani<br />
pyydän siunausta läheisilleni, sanon<br />
Jumalalle myös, että ole Tuomaksen<br />
kanssa.”<br />
”Onko jossain luvattu,<br />
että saamme elää<br />
ilman murheita ja<br />
vastoinkäymisiä?”<br />
Tuomas on edelleen mukana<br />
Teittisen perheen elämässä.<br />
Lasten lukumäärää kysyville<br />
Soili ja Heikki Teittinen sanovat<br />
olevansa neljän lapsen<br />
vanhemmat ja kuuden<br />
isovanhemmat.
Change language