Esse 46/2011 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat

10 esse ❘ 17.11.2011 17.11.2011 ❘ esse 11
Jani Laukkanen
Läksykerho pitää sykkeessä mukana
Taitavin. Viisain. Tärkein. Sinä. Kiertävä valokuvanäyttely kertoo espoolaisesta vapaaehtoistyöstä. Näyttelyä seurakuntaviraston aulaan on pystyttämässä Tarja Huttunen ja
yhteisen seurakuntatyön sihteeri Hannele Myllymäki. Näyttely on avoinna 25. marraskuuta saakka arkisin klo 8-15.30. Os. Kirkkokatu 1.
Suomen Punaisen Ristin Läksy-
Helppi on yksi vapaaehtoisverkoston
toimintatavoista. Kaikille
peruskoululaisille avoimissa kerhoissa
on hyvä tehdä läksyjä, kerrata
tunnilla opittua ja lukea kokeita
varten. LäksyHelppi–kerhojen
tarkoitus on kannustaa nuoria
koulunkäyntiin.
Kerhotoimintaa koordinoiva
Elina Eis kertoo, että läksykerhojen
ohjaajiksi on saatu eläkeläisiä
ja opiskelijoita.”Kerhon kautta
nuori pääsee helposti mukaan
vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisilta
ei edellytetä tiettyä ikää
tai opettajan taitoja.”
Tarjolla elävää
elämää
Postipuun koulun läksykerhossa
käy parikymmentä oppilasta viikossa.
Anna-Liisa Naukkarinen
auttaa myös konkreettisesti: hänellä
on kädessään nippu lyijykyniä
siltä varalta, että jonkun repusta
sellainen puuttuu. ”Kaikille
lapsille ei ole tarjolla iltapäiväkerhoa,
joten LäksyHelppi on monelle
turvallinen paikka tulla kerran
viikossa koulupäivän jälkeen”,
Naukkarinen sanoo. Hän löysi
läksykerhotyön puolitoista vuotta
sitten viedessään edesmenneen
aviomiehensä vaatteita Punaiselle
Ristille kierrätykseen. ”Kysäisin,
olisiko vanhalle rouvalle jotain
tehtävää. Perhekin kannusti
vapaaehtoistyöhön. Nyt sukulaispojat
sanovat, että olen kuin
opettaja.” Naukkarinen viihtyy
roolissaan silminnähden. ”Tämä
on elävää elämää.”
Vaari-ikäisenä takaisin
pulpettiin
Kun Rauno Pousi jäi eläkkeelle,
hän hankki vapaaehtoistyötä
suoralla toiminnalla. ”Soitin
päiväkotiin Tapiolaan ja kysyin,
saisinko tulla lukemaan lapsille
satuja.” Nyt Pousi on kaksi kertaa
viikossa satusetänä, ja on tyttärensä
vinkistä aloittanut myös
Postipuun koulun läksykerhossa.
”Ensivaikutelma oli tyrmäävä.
Meteli oli kova ja oma roolini
hukassa”, hän tunnustaa. ”Olen
vielä keltanokka, mutta nyt tämä
jo sujuu. Katson, että järjestys pysyy
ja autan koululaisia tarvittaessa.
Läksyjen tarkastaminen
ei kuitenkaan kuulu kuvioon”,
Pousi sanoo.
Konkarikin
oppii uutta
Seija Tikkanen on ollut vapaaehtoistoiminnassa
pienestä pitäen.
Hän oli 12-vuotias osallistuessaan
SPR:n ensiapukurssille. Tikkanen
on ollut pakolaisleirillä Nigeriassa
ja sairaalan jälleenrakennustöissä
Kosovossa. ”Siellä näki,
mihin suomalaisten lahjoitusrahat
menevät”, hän sanoo.
Läksykerhossa hän aloitti
monelle vapaaehtoistyöntekijälle
tyypillisessä tilanteessa, jäädessään
eläkkeelle. ”Kun on 7-vuotiaasta
asti tottunut aamuisin lähtemään
kotoa kouluun tai töihin,
mietin jo ennen eläkkeelle jäämistäni,
mihin sitten lähden.”
Läksykerho antaa Tikkaselle
paljon. ”Tässä tulee itsellekin
uutta oppia, pysyy ajassa kiinni
ja sykkeessä mukana”, hän sanoo.
Tietokonesukupolven lasten
Elina Raunio
LäksyHelpissä tunnelma on puuhakas. Seija Tikkanen, Rauno Pousi ja Anna-Liisa Naukkarinen neuvovat tarvittaessa läksyissä,
mutta eivät tee kotitöitä lasten puolesta.
koulunkäynti on osin hyvin erilaista
kuin eläkeikäisten oma oppivelvollisuus
aikanaan. ”Välillä
vertailemme lasten kanssa, että
jakokulmakin oli ennen erilainen”,
Seija Tikkanen sanoo.
Lasten lisäksi iloa ja uutta ajateltavaa
tarjoavat myös toiset vapaaehtoiset.
”Koululaisia kerhoon
odotellessamme arvostelemme
näkemiämme elokuvia ja
lukemiamme kirjoja ja puhumme
reissuistamme.”
Kahtena aamuna viikossa Seija
Tikkasen ohjelmassa on Unifemin
ja Akateemisten naisten
perustama kerho, jossa maahanmuuttajanaiset
käyvät lukemassa.
Vapaaehtoistyö vaatii vain tekemisen halua
Jani Laukkanen
Työn palkkana iso ilo
Hyvät asiat saavat usein alkunsa
pienistä arkisista tarpeista; niin
myös Espoon vapaaehtoisverkosto,
joka perustettiin, jotta tekijät
ja tarjolla olevat työt löytäisivät
toisensa.
Teksti Elina Raunio
Diakonissa Tarja
Huttunen tarvitsee
työssään vapaaehtoisia
auttajia.
”Kun lähdemme
näkövammaisten
kanssa vaikkapa retkelle, jokaisella
retkeläisellä on oltava oma saattajansa”,
hän sanoo.
”Eräässä seurakuntien lähimmäispalveluvastaavien
tapaamisessa
viitisen vuotta sitten ihmettelin,
eikö Espoossa ole mitään koottua
tietoa vapaaehtoisista ihmisistä.
Helsingissä, jossa aiemmin olin
töissä, verkosto oli arkipäivää jo
1980-luvulla.”
Keväällä 2008 Espoon järjestöjen
yhteisö ry, seurakuntayhtymä ja
kaupunki perustivat Santra -hankkeen,
jolle haettiin projektirahaa
Raha-automaattiyhdistykseltä;
myös kaupunki ja seurakuntayhtymä
rahoittavat hanketta. Tiina
Nurmenniemi ja Raisa Baer ryhtyivät
töihin. Vapaaehtoisverkosto
on kasvanut ripeää vauhtia. Vapaaehtoistyöhön
haluavat voivat etsiä
sivustolta mielei siään töitä. Tällä
hetkellä 63 eri toimijaa tarjoaa joko
lyhytaikaista tai pitempikestoista
tekemistä. Uusiin tehtäviin ilmoittautuu
netin kautta vuosittain noin
sata ihmistä.
Iso puu
tarvitsee hoitoa
”Yhteiskunnan ja kirkon velvollisuus
on taata vapaaehtoisresurssille
mahdollisuuksia”, Tarja Huttunen
sanoo.
”Vapaaehtoisverkko on kuin iso
puu, joka tarvitsee ravinteita ja hoitoa,
jotta se ei kuihtuisi. Haaveeni
on, että koordinaattoreiden työ saataisiin
pysyväksi.
”Santra -hankkeeseen on alustavasti
varattu rahaa vuodeksi 2012,
kun Raha-automaattiyhdistyksen
hanketuki on vielä voimassa. ”Sen
jälkeen onkin jännät paikat”, Baer
ja Nurmenniemi sanovat. ”Vapaaehtoistoiminnan
arvosta on tehty
tutkimuksia. Helsingin yliopiston
Ruralia-instituutin tutkimuksen
mukaan jokainen vapaaehtoistoimintaan
maksettu euro maksaa
itsensä kuusinkertaisena takaisin.
Mutta laskelmat eivät kerro arvoa,
mikä vapaaehtoistoiminnasta on
yksittäisille ihmisille ja yhteisöille”.
Ihminen
riittää
”Vapaaehtoinen ei tarvitse erityistaitoja”,
Tarja Huttunen sanoo.
”Halu tehdä mielekästä työtä ja antaa
aikaansa palkatta riittää. Vapaaehtoisen
ei tarvitse edes olla
pyyteetön; hän saa paljon uutta elämänsisältöä,
iloa ja ystäviä”. Huttunen
toteaa, että seurakunnissa
vapaaehtoistyötä sanotaan lähim-
”Vapaaehtoisverkko on
kuin iso puu, joka
tarvitsee ravinteita ja
hoitoa, jotta se
ei kuihtuisi.”
mäispalveluksi. ”Se kuvaa hyvin
toiminnan tarkoitusta: olla ihmisenä
ihmiselle.”
Seurakuntayhtymä järjestää
kahdesti vuodessa lähimmäispalvelun
kursseja. ”Lokakuun kurssilla
oli 22 osallistujaa, se on melko
tavallinen määrä”, Tarja Huttunen
sanoo. ”Kurssilla perehdytään vapaaehtoistyön
perusteisiin ja vuo-
rovaikutustaitoihin.” Huttunen huomauttaa,
että vapaaehtoistyö ei koskaan
ole kodin- tai terveydenhoitoa,
vaan esimerkiksi vanhuksen tai
vammaisen kanssa juttelemista, lukemista
tai kävelyretkiä. ”Vapaaehtoisen
käynti virkistää ja katkaisee
mukavasti arjen monelta yksinäiseltä.”
”Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus
on tuoda iloa ihmisten elämään,
myös vapaaehtoiselle itselleen”, Espoon
Vapaaehtoisverkoston nettisivuilla
sanotaan. Vapaaehtoisten
jaksamisesta pidetään huolta järjestämällä
koulutusta ja yhteisiä juhlia.
Joulukuun alussa verkosto järjestää
yhteisen kiitosjuhlan kaikille espoolaisille
vapaaehtoisille. Teeman mukaan
verkosto etsii juhlaan vapaaehtoista
valokuvaajaa.
Raisa Baer ja Tiina Nurmenniemi koordinoivat espoolaista vapaaehtoistyötä.
Yli sata
tehtävää
tarjolla
Haluaisitko olla esimerkiksi leirivaari,
karaoke-emäntä, ääneenlukija,
neulomisneuvoja,
lasten liikuttaja tai vammaisen
kaveri?
Nettiosoitteessa www.espoonvapaaehtoisverkosto.fi
on
pitkä lista vapaaehtoistöistä
jotka odottavat tekijäänsä.
Verkoston toimisto on Tapiolassa,
osoitteessa Pohjantie 3.
Raisa Baer p. 050 440 5652,
s-posti raisa.baer@ejy.fi. Tiina
Nurmenniemi p. 050 440
5352, s-posti tiina.nurmenniemi@ejy.fi.
Vapaaehtoisuudella ei ole
ikärajaa eikä ammattitaitovaatimuksia.