vapaan sivistystyÃ¶n kehittÃ¤misohjelman 2008 ... - OpetusministeriÃ¶

VAPAAN SIVISTYSTYÖN KEHITTÄMISOHJELMAN 2008‐2012 

VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTIN LIITEOSA. 

Yhteenveto valmisteluryhmän työnsä pohjaksi tilaamista laajemmista asiantuntijaselvityksistä ja 

analyyseista. Tekstit ovat mainittujen kirjoittajien laatimassa muodossa. Valmisteluryhmä on 

hyödyntänyt asiantuntijaselvityksiä ja analyyseja väliraportin valmistelussa, mutta ei ole muokannut 

tähän yhteenvetoon koottuja aineistoja. 

• Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimuksen 2006 tulosten analysointi (Juha Sihvonen) 

• Yhteenveto vapaan sivistystyön tilastoaineistosta (Timo Kumpulainen) 

• Katsaus ja ehdotus vapaan sivistystyön tilastotuotannon ja tiedonkeruun tilasta ja 

kehittämistoimenpiteistä aikaisemmat päätökset ja toimeenpanoaikataulut huomioonottaen (Timo 

Kumpulainen) 

• Yhteenvedot Koulutuksen arviointineuvoston vapaan sivistystyön arviointiraporttien esille 

nostamista kysymyksistä sekä niiden huomioon ottamisesta valmisteluryhmän laatimassa 

kehittämisohjelmassa (Juha Sihvonen) 

• Vapaa sivistystyö osana eurooppalaista koulutusajattelua ja sen/vastaavan toiminnan tila ja 

kehitysnäkymät muissa Euroopan maissa (Eeva‐Inkeri Sirelius) 

• Selvitys vapaan sivistystyön toiminnasta, lainsäädännöstä, rahoituksesta, järjestämisestä ja 

ohjauksesta sekä kohderyhmistä ja kysynnän kehityksestä eri pohjoismaissa (Pirkko Sartoneva) 

• Tasa‐arvoa koskeva analyysi vapaassa sivistystyössä:sivistystä kaikille vai valituille (Juha Sihvonen) 

• Maahanmuuttajakoulutuksen tila ja kehittämistarpeet vapaan sivistystyön koulutuksessa (Kai 

Koivumäki ja Sanna Penttinen) 

• Vapaan sivistystyön henkilöstön koulutusta ja VSOP‐ohjelmaa koskeva selvitys (Sirpa Polo ja Leena 

Saloheimo) 

• Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman tulokset vapaan sivistystyön näkökulmasta (Aaro Harju) 

• Opintososiaaliset kysymykset vapaassa sivistystyössä (Virpi Hiltunen) 

• Avoimen yliopiston tehtävä, asema ja tarpeet (Mika Nirvi ja Jorma Rinta‐Kanto) 

• Eri tavoin hankitun osaamisen tunnustaminen (Leena Saloheimo) 

• Katsaus vapaan sivistystyön tutkimustoimintaan (Petri Salo) 

• Aaro Harjun ja Björn Wallénin johdolla yhteistyössä vapaan sivistystyön eri työmuotojen kanssa 

laaditut vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia koskevat swot‐analyysit

JUHA SIHVONEN 

1.4.2008 

TILASTOKESKUKSEN AIKUISKOULUTUSTUTKIMUKSEN 2006 TULOSTEN 

ANALYSOINTIA 

Aikuiskoulutukseen osallistuminen 

Vuodesta 1980 (32 %) vuoteen 2000 (54 %) osallistuminen aikuiskoulutukseen kasvoi tasaisesti 18- 

64-vuotiaan väestön keskuudessa. Vuonna 2006 (52 %) osallistuminen kääntyi ensimmäisen kerran 

laskuun. 

Johtopäätös: Osallistuminen aikuiskoulutuksen väheni vuonna 2006 vuoteen 2006 verrattuna. 

Koulutus ja työelämä 

Työtehtävien vaativuuden suhteessa peruskoulutukseen kokivat 16-64-vuotiaat työlliset säilyneen 

keskimäärin lähes yhtä vaativina vuonna 2006 (35 %) kuin 2000 (37 %). Merkittävin muutos oli 

tapahtunut ylempien toimihenkilöiden keskuudessa, joiden mielestä työtehtävien vaativuus oli 

selvästi helpottunut vuonna 2006 (41 %) verrattuna vuoteen 2000 (50 %). Vähiten vaativiksi 

työtehtävät kokivat työntekijät (26 %). 

Kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä 16-64-vuotiaat työlliset kokivat, että vuonna 2006 

(keskimäärin 8 %) he tarvitsivat vähemmän lisäkoulutusta selviytyäkseen hyvin työstään kuin 

vuonna 2000 (keskimäärin 14 %). 

Kehitys oli samansuuntainen myös silloin, kun selvitettiin työelämässä tarvittavien tietojen ja 

taitojen kokemista puutteelliseksi. Vuonna 2006 ne koki kaikista16-64-vuotiaista työllisistä 

puutteelliseksi keskimäärin 13 % ja vuonna 2000 17 %. Vain työntekijät kokivat, että tietoja ja 

taitoja vaaditaan hieman enemmän 2006 (9 %) kuin 2000 (8 %). 

Johtopäätös: Työelämän vaatimukset koettiin helpommiksi vuonna 2006 kuin vuonna 2000. 

Mahdollisuudet saada työnantajan kustantamaa ammatillisesti kehittävää koulutusta olivat 

keskimäärin parantuneet 16-64-vuotiaiden palkansaajien keskuudessa vuonna 2006 (35 %) 

verrattuna vuoteen 2000 (30 %). Sosioekonomisten ryhmien mukaan tarkasteltuna mahdollisuudet 

saada työnantajan kustantamaa koulutusta olivat vuonna 2006 parhaimmat ylempien 

toimihenkilöiden keskuudessa (51 %). Alempien toimihenkilöiden mahdollisuus saada tällaista 

koulutusta olivat merkittävästi pienemmät (39 %) ja selvästi vähiten mahdollisuuksia oli 

työntekijöillä (19 %). 

Eriarvoisuutta työntekijäryhmien lisäsi se, että mahdollisuudet saada työantajan kustantamaa 

koulutusta olivat lisääntyneet merkittävästi sekä ylempien että alempien toimihenkilöiden 

keskuudessa vuonna 2006 verrattuna vuoteen 2000, kun taas työntekijöiden mahdollisuudet olivat 

vastaavana aikana hieman heikentyneet. 

Sama eriarvoisuus tuli esille myös silloin, kun tarkasteltiin palkansaajien mahdollisuuksia vaikuttaa 

siihen, millaista koulutusta työnantaja järjestää tai tukee. Vuonna 2006 53 % ylemmistä 

toimihenkilöistä koki voivansa vaikuttaa saamaansa koulutukseen. Alemmista toimihenkilöistä 

vaikutusmahdollisuuksia oli 38 %:lla ja työntekijöistä vain 16 %:lla. Kaikissa ryhmissä 

1

palkansaajien mahdollisuudet vaikuttaa työnantajan järjestämään tai tukemaan koulutukseen olivat 

parantuneet vuonna 2006 verrattuna vuoteen 2000. Eniten vaikutusmahdollisuudet olivat 

lisääntyneet molemmissa toimihenkilöryhmissä 

Johtopäätös: Palkansaajien mahdollisuudet saada työnantajan tukemaa ammatillisesti 

kehittävää koulutusta olivat parantuneet vuonna 2006 verrattuna vuoteen 2000. Samoin olivat 

parantuneet palkansaajien mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millaista koulutusta heille 

tarjotaan. Sen sijaan palkansaajaryhmien kesken vallitsi selvä eriarvoisuus sekä koulutusettä 

vaikutusmahdollisuuksissa niin, että selvästi parhaimmassa asemassa olivat ylemmät 

toimihenkilöt ja huonoimmassa palkansaajat. 

Palkansaajat kokivat työttömyysuhan kasvaneen vuonna 2006 (26 %) verrattuna vuoteen 2000 (24 

%). Myös uhka siirrosta toisiin tehtäviin koettiin 2006 (14 %) suuremmaksi kuin vuonna 2000 (13 

%). Muutkin työelämän epävarmuustekijät olivat kasvaneet vuodesta 20006 (16 %) vuoteen 2000 

(14 %). 

Johtopäätös: Palkansaajat kokivat työelämän muuttuneet epävarmemmaksi vuonna 2006 

kuin vuonna 2000. 

Aikuiskoulutuksesta saatu hyöty 

Vuonna 2006 työhön ja ammattiin liittyvä koulutus koettiin hyödylliseksi siten, että siitä sai uutta 

käyttökelpoista tietoa (n. 96 % kursseista). Muita koulutuksesta saatuja hyötyjä olivat, että se auttoi 

selviytymään työelämässä/ammatissa (n. 84 % kursseista), paransi työmotivaatiota (n. 75 % 

kursseista), kohensi itseluottamusta (n. 70 % kursseista) ja innosti hankkimaan lisää tietoja (n. 68 % 

kursseista). Vähiten koulutuksen koettiin antaneen tietoja uusiin työtehtäviin (n. 57 % kursseista). 

Osallistuminen työhön ja ammattiin liittyvään koulutukseen niiden 18-64-vuotiaiden keskuudessa, 

joilla oli työkokemusta, kasvoi merkittävästi niiden keskuudessa, jotka olivat osallistuneet 

koulutukseen useammin kuin 10 kertaa elämänsä aikana. Vuonna 1995 heidän osuutensa oli 34 % ja 

vuonna 2006 43 %. Elämänsä aikana 4-10 kertaa koulutukseen osallistuneiden osuus (1995 21 %, 

2006 22 %), samoin kuin 2-3 kertaa koulutukseen osallistuneiden osuus (1995 13 %, 2006 14 %) 

säilyi entisellä tasolla. Sen sijaan sellaisten työntekijöiden osuus, jotka olivat osallistuneet vain 

kerran koulutukseen elämänsä aikana, väheni vastaavana aikana 9 %:sta 6 %:iin. Vielä enemmän 

vähentyi niiden osuus, jotka eivät olleet osallistuneet lainkaan tällaiseen koulutukseen koko 

elämänsä aikana. Se supistui vuodesta 1995 23 %:sta vuoden 2006 15 %:iin. 

Johtopäätös: Työhön ja ammattiin liittyvään koulutukseen osallistumisessa jatkui 

koulutuksen kasautumisen kierre vuodesta 2006 vuoteen 2006. Yli kymmenen kertaa 

elämänsä aikana työhön ja ammattiin liittyvään koulutukseen osallistuneiden osuus lisääntyi 

entisestään verrattuna vähemmän koulutusta saaneisiin. Myönteistä kuitenkin oli, että niiden 

osuus, jotka eivät olleet osallistuneet lainkaan työhön ja ammattiin liittyvään koulutukseen, 

väheni hieman vastaavana aikana. 

Sukupuolen mukaan tarkasteltuna miehet kokivat vuonna 2006 saaneensa pitkällä aikavälillä naisia 

enemmän hyötyjä työhön ja ammattiin liittyvästä koulutuksesta. Tällaisia hyötyjä olivat uusien 

työtehtävien saaminen (miehet 55 %, naiset 50 %) vaativampien työtehtävien saaminen (miehet 46 

%, naiset 37 %), saanut säilytettyä työpaikkansa (miehet 39 %, naiset 35 %), saanut lisää palkkaa 

(miehet 34 %, naiset 22 %) ja auttanut vakituisen työpaikan saamisessa (miehet 26 %, naiset 25 %). 

2

Naiset kokivat saaneensa miehiä enemmän hyötyä työmotivaation lisääntymisessä (naiset 86 %, 

miehet 74 %) ja koulutuksen muissa vaikutuksissa (naiset 35 %, miehet 26 %). 

Miesten keskuudessa koulutuksesta saatujen hyötyjen koettiin säilyneen samalla tasolla vuonna 

2006 verrattuna vuoteen 2000. Sen sijaan naiset kokivat vuonna 2006 saaneensa koulutuksesta 

jonkin verran enemmän hyötyjä kuin vuonna 2000. 

Johtopäätös: Miehet kokivat vuonna 2006 saavansa naisia enemmän pitkän aikavälin hyötyjä 

työhön ja ammattiin liittyvästä koulutuksesta. 

Aikuiskoulutuksen sisältö 

Aikuiskoulutuksen sisällössä tapahtuneet merkittävimmät muutokset vuodesta 2000 vuoteen 2006 

(18-64-vuotias aikuiskoulutukseen osallistunut väestö) olivat johtamis- ja esimieskoulutuksen kasvu 

14 %:sta 22 %:iin, hoitoalan kasvu 14 %:sta 19 %:iin, tekniikan, tuotannon ym. koulutuksen 

lisääntyminen 11 %:sta 14 %:iin. Sen sijaan tietotekniikkakoulutus väheni 26 %:sta 18 %:iin. 

Muiden koulutusalojen (palvelutyö, taideaineet, liiketalous, markkinointi ja toimistoala, liikunta ja 

urheiluvalmennus, oikeus-, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteet) osuudet säilyivät lähes 

muuttumattomina. 

Johtopäätös: Aikuiskoulutuksen sisällöissä lisääntyi vuodesta 2000 vuoteen 2006 erityisesti 

johtamis- ja esimieskoulutus sekä hoitoalan koulutus. Eniten vähentyi tietotekniikkakoulutus. 

Kielitaito 

Vähintään yhtä vierasta kieltä osaavien osuus 18-64-vuotiaiden keskuudessa parantui selvästi 

vuodesta 1995 (miehet 67 %, naiset 73 %) vuoteen 2006 (miehet 81 %, naiset 89 %). 

Käytännössä kaikki (99 %) 18-24-vuotiaat osasivat vähintään yhtä vierasta kieltä. Lähes yhtä hyvä 

tilanne oli 25-34-vuotiaiden keskuudessa (98 %). Vielä 45-54-vuotiaistakin osasi 80 % vähintään 

yhtä kieltä. Vasta 55-64-vuotiaiden ikäryhmässä (63 %) yhden vieraan kielen hallinnassa oli selvää 

vajausta. 

Sosioekonomisen aseman mukaan parhaiten vähintään yhtä vierasta kieltä osasivat opiskelijat (99 

%) ja ylemmät toimihenkilöt (98 %). Työntekijöistä yhtä vierasta kieltä osasi 78 %. Heitäkin 

heikommin kielitaito oli maatalousyrittäjien hallussa (70 %). Huonoimmassa asemassa olivat 

eläkeläiset, joista vain 55 % osasi yhtä vierasta kieltä. 

Yhden vieraan kielen taito lisääntyi merkittävästi kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä vuodesta 

1995 vuoteen 2006. Eniten parantui maatalousyrittäjien kielitaito (1995 41 %, 2006 70 %). 

Vuonna 2006 parhaiten osattiin englantia (miehet 78 %, naiset 86 %) ja toiseksi eniten ruotsia 

(miehet 57 %, naiset 72 %). Kolmantena tuli saksa (miehet 26 %, naiset 40 %). Ranskan (miehet 5 

%, naiset 16 %), venäjän (miehet 6 %, naiset 7 %) ja espanjan (miehet 5 %, naiset 8 %) taito oli 

heikkoa molempien sukupuolten keskuudessa. 

Johtopäätös: Vähintään yhden kielen taito oli vuonna 2006 hyvällä tasolla opiskelu- ja 

työiässä olevien keskuudessa (poikkeuksena yli 55-vuotiaat). Työikäisten kielitaito kohdistuu 

pääasiassa englantiin ja ruotsiin. 

3

Tietotekniikka 

Tietokoneen käyttö 18-64-vuotiaiden keskuudessa oli yleistynyt vuonna 2006 niin, että 

nuoremmissa ikäryhmissä käytännössä kaikki käyttivät tietokonetta. Vielä ikäryhmässä 45-54- 

vuotiaat 86 % käytti tietokonetta vuonna 2006, kun heidän osuutensa vuonna 2000 oli 61 %. Yli 55- 

vuotiaiden keskuudessa osuus oli 2006 70 %. 

Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna yleisintä tietokoneen käyttö oli vuonna 2006 korkea-asteen 

suorittaneiden keskuudessa (98 %). Perusasteen suorittaneissa käyttäjien osuus oli 76 %. 

Koulutusasteen mukaan laskettuna keskimäärin tietokonetta käytti 89 %. 

Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna kaikki ylemmät toimihenkilöt ja opiskelijat sekä 

lähes kaikki alemmat toimihenkilöt käyttivät tietokonetta vuonna 2006. Työtekijöistä tietokoneen 

käyttäjiä oli 83 % ja maatalousyrittäjistä 79 %. Eläkeläisistä tietokonetta käytti 57 %. 

Johtopäätös: Työikäisistä lähes kaikki käyttivät tietokonetta vuonna 2006. Huonoimmassa 

asemassa olivat maatalousyrittäjät ja yli 55-vuotiaat. 

Tietotekniikkakoulutukseen osallistuminen vähentyi selvästi vuodesta 2000 vuoteen 2006 kaikissa 

sosioekonomisissa ryhmissä. Eniten koulutukseen osallistuivat vuonna 2006 ylemmät toimihenkilöt 

(20 %) ja alemmat toimihenkilöt (16 %). Vuonna 2000 vastaavat luvut olivat ylemmillä 30 % ja 

alemmilla 22 %. Työntekijöiden osallistuminen tietotekniikkakoulutukseen väheni vuoden 2000 8 

%.sta vuoden 2006 5 %:iin. Maatalousyrittäjillä luvut supistuivat vuoden 2000 10 %:sta ja 2006 4 

%:iin. 

Vielä osallistumista enemmän vähentyi tietotekniikkakoulutuksen tarve. Vuonna 2000 ylemmistä 

toimihenkilöistä tarvitsi tietotekniikkakoulutusta 36 % ja vuonna 2006 enää 13 %. Koulutustarpeen 

vähennys oli lähes yhtä suurta muissakin sosioekonomissa ryhmissä. 

Johtopäätös: Vuonna 2006 sekä osallistuminen tietotekniikkakoulutukseen että sen tarve 

väheni merkittävästi työikäisten keskuudessa verrattuna vuoteen 2000. 

Iformaali opiskelu 

Informaalia opiskelua selvitettiin vuoden 2006 tutkimuksessa seuraavalla kysymyksellä: ”Oletko 

viimeksi kuluneiden 12 kk aikana (edellä mainittujen koulutuksien lisäksi) kehittänyt taitojanne 

esim. itseopiskeluna jollain seuraavista tavoista” Edellä mainituilla koulutuksilla tarkoitetaan 

työhön ja ammattiin liittyviä koulutuksia. Tapoina mainitaan tv, radio tai video; kirjat, lehdet, 

painettu materiaali; tietokone; osallistuminen opiskeluryhmään; työtovereiden, perheen jäsenten tai 

kavereiden avustuksella; osallistuminen ohjattuun käynnille museoon tms.; ja käymällä kirjastossa 

tms. oppimistarkoituksessa. 

Näin määriteltyyn informaaliin opiskeluun osallistui tutkimuksen mukaan vuonna 2006 1,6 

miljoonaa 16-64-vuotiasta (lukuun eivät sisälly opiskelijat). Se tarkoittaa, että joka toinen (54 %) 

aikuinen oli harjoittanut informaalia opiskelua; naiset useammin kuin miehet; 18-44-vuotiaista 60 

% ja 45-64-vuotiaista 50 %; (työhön ja ammattiin liittyvään) aikuiskoulutukseen osallistuneista 65 

% ja muista 40 %. 

Vuoden 2000 tutkimukseen verrattuna informaali opiskelu oli lisääntynyt merkittävästi, sillä silloin 

”itseopiskelua” oli harjoittanut vain joka viides aikuinen. 

4

Yleisintä informaali opiskelu oli kirjojen, lehtien ja muun painetun materiaalin avulla (38 %). 

Seuraavaksi eniten hyödynnettiin tietokonetta (32 %) ja sitten kirjastoa (27 %). Opiskeluryhmään 

tutkimuksen mukaan osallistui vain 7 %. 

Sosioekonomisen aseman mukaan innokkaimpia informaalin opiskelun hyödyntäjiä olivat ylemmät 

toimihenkilöt (77 %). Maatalousyrittäjistä informaaliin opiskeluun turvautui 51 % ja työntekijöistä 

42 %. Vieläkin vähäisempää informaali opiskelu oli eläkeläisten keskuudessa (38 %). 

Yleisimpiä aiheita informaalissa opiskelussa olivat tietotekniikka (22 % opiskelleista) ja kielet (17 

% opiskelleista). Lähes yhtä paljon opiskeltiin taide- ja taitoaineita (15 % opiskelleista) ja tekniikka, 

tuotantoa, rakentamista (15 % opiskelleista). 

Johtopäätös: Aikuiset harrastivat informaalia opiskelua vuonna 2006 merkittävästi enemmän 

kuin vuonna 2000. Informaali opiskelu lisää osaltaan koulutuksen kasautumisen kierrettä, 

sillä sitä harrastivat muita aikuisia enemmän ne, jotka olivat osallistuneet myös työhön ja 

ammattiin liittyvään koulutukseen. 

Koulutuksen osallistumisaikomukset 

Aikomus osallistua aikuiskoulutukseen seuraavan 12 kuukauden aikana väheni vuoden 2000 51 

%:sta vuoden 2006 47 %:iin. Vähennystä tapahtui sukupuolen mukaan tarkasteltuna sekä miesten 

että naisten keskuudessa. Samoin väheni aikomus osallistua koulutukseen kaikkien 

koulutusasteiden keskuudessa. 

Johtopäätös: Aikuiskoulutusta ei koettu enää vuonna 2006 yhtä houkuttelevaksi 

vaihtoehdoksi kuin vuonna 2000. Tämä ennakoi aikuiskoulutukseen osallistumisen 

vähenemistä myös tulevaisuudessa. 

5

Vapaa sivistystyö 

Vapaan sivistystyön tilastointia uudistettiin vuonna 2004 siten, että uuden tiedonkeruun myötä saadaan 

tiedot mm. koulutukseen osallistuneiden nettomäärästä ja tarjottujen opetustuntien jakautumisesta 

aloittain uusitun aikuiskoulutuksen sisältöluokituksen mukaisesti. 

Seuraavassa lyhyt katsaus vapaan sivistystyön opiskelijavolyymiin, opetustuntimääriin sekä ns. 

opiskelijaprofiiliin. Opiskelijaprofiilia koskevat tiedot ovat vuodelta 2005. Muilta osin tuorein tarkasteluvuosi 

on 2006. 

Vapaan sivistystyön koulutukseen osallistuneet 

Vapaana sivistystyönä järjestettävään koulutukseen osallistuttiin yhteensä 1 689 194 kertaa (bruttoluku). 

Nettoluku eli päällekkäiskoulutuksesta puhdistettu osallistumisluku oli 1 054 401. Naisia 

kaikista osallistujista (netto) oli 737 285 eli noin 70 prosenttia. Naisten osuus vaihtelee toiminamuodoittain 

siten, että vähinten heitä oli liikunnan koulutuskeskuksissa (46%) ja eniten kansalaisopistoissa 

(77%). 

Kuvio xx. Vapaan sivistystyön opiskelijat (netto) toimintamuodon mukaan, 2006 

Vapaan sivistystyön opiskelijat (netto) 

toimintamuodon mukaan vuonna 2006 

11 % 

4 % 

Kesäyliopistot 

21 % 

Opintokeskukset 

8 % 

Liikunnan 

koulutuskeskukset 

Kansalaisopistot 

56 % 

Kansanopistot 

Opiskelijamäärä ei sisällä alle 6 tuntia kestäviä koulutuksia, opintokerhotoimintaa eikä yksinomaan lapsille ja nuorille järjestettyä koulutusta. Nettoopiskelijamäärässä 

on myös jonkin verran tilastoteknisistä syistä johtuvaa päällekkäisyyttä.

Taulukko xx. Vapaan sivistystyön opintoihin osallistuneet toimintamuodoittain vuonna 2004-2006 

Vapaa sivistystyö, kaikki 


Osallistuneet Joista naisia Naisia % Osallistuneet Joista naisia Naisia % 

Vuosi 2004 1 040 570 726 674 69,83 35 419 27 050 76,37 

Vuosi 2005 1 066 932 748 078 70,11 34 852 26 506 76,05 

Vuosi 2006 1 051 061 735 486 69,98 36801 27168 73,82 


Liikunnan koulutuskeskukset 


Vuosi 2004 192 187 122 157 63,56 79 258 35 809 45,18 

Vuosi 2005 238354 151815 63,69 76183 35951 47,19 

Vuosi 2006 224520 141534 63,04 82892 38091 45,95 


Kansanopistot 


Vuosi 2004 621 923 472 614 75,99 111 783 69 044 61,77 

Vuosi 2005 604127 464391 76,87 113416 69415 61,20 

Vuosi 2006 592410 456955 77,13 114438 71738 62,69 

Opettajien tarjoamat opetustunnit vapaassa sivistystyössä 

Opettajien tarjoamista opetustunneista suurin osa (52 %) järjestettiin kulttuurialalla. Koulutusaloittaisessa 

tarkastelussa vapaan sivistystyön opetustunnit jakautuvat pääasiassa kolmelle koulutusalalle: 

jo mainitulle kulttuurialalle, humanistiselle ja kasvatusalalle sekä sosiaali-, terveys- ja liikuntaalalle. 

Nämä alat kattavat yhteensä 87 % kaikesta vapaan sivistystyön opetuksesta. 

Kuvio xx. Opettajien tarjoamat opetustunnit vapaassa sivistystyössä koulutusalan mukaan, 2006 

1 % 

0 % 

1 % 

16 % 

1 % 

1 % 

20 % 

5 % 

3 % 

52 % 

Yleissivistävä koulutus 

Kulttuuriala 

Luonnontieteiden ala 

Luonnonvara- ja ympäristöala 

Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 

Humanistinen ja kasvatusala 

Yhteiskunnallisten aineiden, 

liiketalouden ja hallinnon ala 

Tekniikan ja liikenteen ala 

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 

Muu koulutus

Taulukko xx. Opettajien tarjoamat opetustunnit vapaassa sivistystyössä koulutusalan mukaan vuonna 

2006 

kesäyliopistot OpintokesLiikunnan ko KansalaisopKansanopistot Vapaa sivistystyö, kaikki 

Yleissivistävä koulutus 1 148 426 5 287 7 367 21 771 35999 

Humanistinen ja kasvatus 22 373 41 946 0 351 592 132 016 547927 

Kulttuuriala 6 075 74 369 0 1 187 335 178 634 1446413 

aineiden, 

liiketalouden ja hallinnon 2 575 47 635 98 10 280 36 001 96589 

Luonnontieteiden ala 3 310 14 913 0 92 749 19 089 130061 

Tekniikan ja liikenteen ala 1 217 1 286 0 22 184 7174 31861 

Luonnonvara- ja ympärist 149 3 383 0 6 240 2 810 12582 

Sosiaali-, terveys- ja liikun 5 748 44 375 108 875 249 891 41 173 450062 

Matkailu-, ravitsemis- ja ta 112 2 961 0 14 606 9 596 27275 

Muu koulutus 406 14 151 0 10 118 3 660 28335 

Yhteensä 43113 245445 114260 1952362 451924 2807104 

Kansalaisopistojen, liikunnan koulutuskeskusten ja kesäyliopistojen opiskelijaprofiili 

Opiskelijaprofiilitietoja on kerätty vuonna 2004 ja vuonna 2005. Vuonna 2004 tarkastelussa oli kansanopistoissa 

ja kesäyliopistoissa opiskelleiden profiili ja vuonna 2005 kansalaisopistojen, liikunnan 

koulutuskeskusten ja opintokeskusten opiskelijat. Opiskelijaprofiili kartoittaa opiskelijoiden iän, 

koulutustaustan ja pääasiallisen toiminnan. Vuonna 2006 opiskelijaprofiilitietoja ei ole kerätty. 

Alapuolella liikunnan koulutuskeskuksissa, kansalaisopistoissa ja opintokeskuksissa opiskelleiden 

taustatietoja. Opiskelijamäärät vaihtelevat jonkin verran edellä esitetystä. Samoin opiskelijamäärät 

vaihtelevat jonkin verran profiilista riippuen. Erot johtuvat tiedonkeruuseen liittyvistä seikoista, 

mutta eivät heikennä tarkasteltavan ilmiön kokonaiskuvaa tai sen luotettavuutta. 

Liikunnan koulutuskeskuksissa, kansalaisopistoissa ja opintokeskuksissa vapaana sivistystyönä järjestetyn 

koulutuksen osallistujat iän mukaan vuonna 2005 (netto-opiskelijamäärä) 

Oppilaitostyyppi 

Ikä vuotta 

-19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60- Yhteensä 

s 

Oppil 

aitost 

yypei 

Vähintään 

25 vuotta 

täyttäneiden 

määrä ja 

lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm % lkm % 

Yhteensä 106 950 50 632 60 210 65 362 74 512 87 822 92 519 91 694 93 203 195 760 918 664 100 761 082 82,8 

Liikunnan koulutuskeskukset 19 095 9 517 6 089 8 671 8 570 7 422 7 561 3 482 2 249 3 527 76 183 8,3 47 571 62,4 

Kansalaisopistot 71 584 27 695 38 452 41 212 47 225 56 258 58 620 60 932 64 925 137 224 604 127 65,8 504 848 83,6 

Opintokeskukset 16 271 13 420 15 669 15 479 18 717 24 142 26 338 27 280 26 029 55 009 238 354 25,9 208 663 87,5

Liikunnan koulutuskeskuksissa, kansalaisopistoissa ja opintokeskuksissa vapaana sivistystyönä järjestetyn 

koulutuksen opiskelijat koulutustaustan mukaan vuonna 2005 (netto-opiskelijamäärä) 


Koulutustausta 

Perusaste Toinen aste Korkea-aste Yhteensä 

Osuus 

Oppilait 

ostyypei 

ttäin 

Vähintään 

toisen asteen 

suorittaneiden 

määrä ja 

lkm lkm lkm lkm % lkm % 

Yhteensä 248 639 355 749 239 849 844 237 100 239 849 28,4 

Liikunnan koulutuskeskukset 23 147 27 676 22 387 73 210 8,7 22 387 30,6 

Kansalaisopistot 163 800 219 519 149 354 532 673 63,1 171 741 32,2 

Opintokeskukset 61 692 108 554 68 108 238 354 28,2 217 462 91,2 

Liikunnan koulutuskeskuksissa, kansalaisopistoissa ja opintokeskuksissa vapaana sivistystyönä järjestetyn koulutuksen 

opiskelijat pääasiallisen toiminnan mukaan vuonna 2005 (netto-opiskelijamäärä) 


Pääasialinen toiminta 

Työllinen Työtön Opiskelija Eläkeläinen Muu Yhteensä 

Osuus 

Oppilait 

ostyypei 

ttäin 

lkm lkm lkm lkm % 

Yhteensä 444 976 57 107 144 695 182 030 62 551 891 359 100 

Liikunnan koulutuskeskukset 37 125 4 113 25 457 3 350 6 138 76 183 8,5 

Kansalaisopistot 290 432 36 527 84 731 122 589 42 543 576 822 64,7 

Opintokeskukset 117 419 16 467 34 507 56 091 13 870 238 354 26,7

Timo Kumpulainen 

Katsaus vapaan sivistystyön tilastotuotantoon ja tiedonkeruuseen 

Valtakunnalliset tilastotiedot vapaan sivistystyön koulutuksesta sisältyvät Tilastokeskuksen 

vuosittaiseen tiedonkeruuseen oppilaitosten tutkintoon johtamattomasta koulutuksesta. Tiedosto on 

Tilastokeskuksen ryhmityksen mukaisesti numero 6.1 ”Oppilaitosten tutkintoon johtamaton 

koulutus” (Liite 1.) ja on muodoltaan ns. ASCII-tiedosto. Tiedostoa voi hyödyntää sql-kyselykielen 

avulla tietokantapoiminnoin. Tiedoston vastuuvirkamiehenä Tilastokeskuksessa toimii Irma 

Suovirta. Opetusministeriö ja Opetushallitus saavat tiedot käyttöönsä tietopalvelusopimuksen 

mukaisesti marraskuussa. Tiedosto kattaa edellisen vuoden tilanteen. 

Tutkintoon johtamattoman koulutuksen perustiedostosta on rakennettu kolme tilastoraporttia 

Opetushallituksen ylläpitämään WERA web-raportointi palveluun. Palvelu on kaikille avoin 

internetpohjainen tietojärjestelmä, joka löytyy Opetushallituksen www-sivuilta. Palvelun suora 

internetosoite on https://www.data.oph.fi/wera/wera. WERA:n kolme raporttia sisältää tiedot 

tutkintoon johtamattomien koulutusten lukumääristä, osallistujista ja tarjotuista opetustunneista. 

Vapaan sivistystyön osan voi rajata poimimalla valintalistalle vapaan sivistystyön oppilaitokset. 

Osallistujien suhteen tarkastellaan bruttomääriä, eli osallistujavolyymia. WERA palvelun lisäksi 

tutkintoon johtamattoman koulutuksen perustiedostoa on hyödynnetty vapaan sivistystyön osalta 

opetusministeriön julkaisussa ”Aikuiskoulutuksen vuosikirja – tilastotietoja aikuisten opiskelusta”. 

Tilastokeskuksen oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus -tiedostossa tutkintoon 

johtamattomalla koulutuksella tarkoitetaan yhtä itsenäistä kurssia, koulutusta, useamman 

kurssijakson muodostamaa koulutusohjelmaa tai kansanopiston opintolinjaa rahoittajasta 

riippumatta. Tutkintoon johtamattomat koulutukset on ryhmitelty koulutustyyppeihin ja niiden 

pääasiallisen sisällön tai tavoitteen luokittamiseen on käytetty opetushallinnon 

koulutusalaluokituksen aikuiskoulutussovellusta, joka on julkaistu Koulutusluokitus 2003 - 

käsikirjassa. Tiedosto sisältää tietoja pääasiassa koulutusten, opetustuntien sekä brutto- ja nettoosallistujien 

määrästä. Brutto-opiskelijamäärällä tarkoitetaan tietyn oppilaitoksen kaikille kursseille 

osallistuneiden opiskelijoiden määrää, jolloin sama henkilö on voinut osallistua yhdelle tai 

useammalle kurssille. Netto-opiskelijamäärällä tarkoitetaan puolestaan sitä, että opiskelija lasketaan 

mukaan vain kerran yhtä oppilaitosta kohti. 

Nykyisen mukainen tiedonkeruu on suoritettu vuodesta 2004 lähtien. Uudistuksen myötä vapaana 

sivistystyönä järjestetyn koulutuksen tarkastelu täsmentyi. Muutoinkin hajanaista aineistoa 

tarkennettiin ja siitä poistettiin mm. kaikki tutkinnon suorittaneita käsittelevä materiaali. Vapaan 

sivistystyön osalle lisättiin tiedot ns. opiskelijaprofiileista. Vuonna 2004 tarkasteltiin 

opetushallinnon rahoittamana kansanopistojen ja kesäyliopistojen netto-opiskelijoiden profiilitietoja 

lähinnä iän, koulutustaustan ja pääasiallisen toiminnan mukaisesti. Vuoden 2005 tiedosto sisälsi 

vastaavat profiilitiedot kansalaisopistojen, liikunnan koulutuskeskusten ja opintokeskusten 

opiskelijoista. Vuonna 2006 opiskelijaprofiileja ei kartoitettu minkään oppilaitostyypin osalta. 

Kuten yllä todettiin, niin tutkintoon johtamatonta koulutusta käsittelevä tiedosto kattaa tiedot 

koulutusten, opetustuntien ja osallistujien lukumääristä. Näitä tietoja voimme tarkentaa tai rajata 

mm. alueen, oppilaitostyypin, omistajan, koulutus- ja opintoalan sekä oppilaitoksen opetuskielen

mukaisesti. Tiedosto kattaa erilliset kentät vapaana sivistystyönä järjestetyistä koulutuksista sekä 

vapaan sivistystyön oppilaitosten (kansalaisopistojen, kansanopistojen, kesäyliopistojen, liikunnan 

koulutuskeskusten ja opintokeskusten) järjestämästä avoimesta yliopisto-opetuksesta. 

Kehittämisehdotuksia / havaittuja puutteita: 

- ASCII-aineistoa tulee teknisesti muuttaa siten, että myös koulutusala -kenttä saa oman 

hakukoodin. Nykyinen ryhmittely aiheuttaa useissa tapauksissa ongelmia ja huomattavaa 

lisätyötä. 

- Käsitteet brutto- ja netto-osallistuja aiheuttavat sekaannusta. Brutto-osallistuja termiä ei 

kukaties kannattaisi käyttää ollenkaan, vaan puhua paremminkin osallistujavolyymista, 

osallistujatapauksista tms. 

- Netto-osallistujan määrittely ei ole täysin tarkka, sillä sama opiskelija on voinut opiskella 

kahdessa eri oppilaitoksessa. On arvioitu, että kaikista päällekkäiskoulutuksista puhdistettu 

osallistumisluku olisi n. 800 tuhatta osallistujaa vuonna 2006. (Nykyisen tiedoston 

mukainen netto-luku vuonna 2006 on n. miljoona). 

- Tulee selvittää henkilöpohjaisen tiedonkeruun mahdollisuus. Henkilöpohjainen tiedonkeruu 

mahdollistaisi mm. tietojen yhdistämisen muihin aineistoihin ja poistaisi nykyisen 

epätarkkuuden netto-opiskelijoiden osalta.

Tietopalvelusopimus 07H9098; TK-52-1315-06 

Sopimusliitteen 6 aineistokuvaukset 

18.12.2006 

AIKOPP2006, AIKSIS2006A, AIKSIS2006B 

6.1 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus 2006 

Tiedot perustuvat Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus 2006 -lomakkeella kerättäviin tietoihin. 

Aineisto sisältää tiedot oppilaitosten tutkintoon johtamattoman koulutuksen osallistuneista ja opetustun 

kalenterivuodelta 2006. 

Oppilaitostiedot Sijainti Pituus 

tunn Oppilaitoksen yksilöintinumero TK:n oppilaitosrekisterissä 1 - 5 5 

onimi Oppilaitoksen nimi 6 - 35 30 

oltyp Oppilaitoksen oppilaitostyyppi, joista tässä aineistossa esiintyvät: 36 - 37 2 

15 = Lukiot 

19 = Perus- ja lukioasteen koulut 

21 = Ammatilliset oppilaitokset 

22 = Ammatilliset erityisoppilaitokset 

23 = Ammatilliset erikoisoppilaitokset 

24 = Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset 

28 = Palo-, poliisi- ja vartiointialojen oppilaitokset 

41 = Ammattikorkeakoulut 

61 = Musiikkioppilaitokset 

62 = Liikunnan koulutuskeskukset 

63 = Kansanopistot 

64 = Kansalaisopistot 

65 = Opintokeskukset 

66 = Kesäyliopistot 

99 = Muut oppilaitokset 

omist Oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän omistajatyyppi 38 - 38 1 

1 = yksityinen 

2 = valtio 

3 = kunta 

4 = kuntayhtymä 

5 = Ahvenanmaan maakunta 

9 = muu 

okieli Oppilaitoksen opetuskieli: 39 - 39 1 

1 = suomi 

2 = ruotsi 

3 = suomi/ruotsi 

4 = englanti 

5 = saame 

9 = muu 

jarj Koulutuksen järjestäjän (oppilaitoksen ylläpitäjän) tunnus 40 - 49 10 

jarjnim Koulutuksen järjestäjän (oppilaitoksen ylläpitäjän) nimi 50 - 109 60 

okun Oppilaitoksen sijaintikunnan koodi. TK:n kuntaluokitusrekisteri 110 - 112 3 

okunryh Oppilaitoksen tilastollinen kuntaryhmä 113 - 113 1 

1 = kaupunkimaiset kunnat 

2 = taajaan asutut kunnat

3 = maaseutumaiset kunnat 

olaani Oppilaitoksen sijaintilääni 114 - 114 1 

1 = Etelä-Suomi 

2 = Länsi-Suomi 

3 = Itä-Suomi 

4 = Oulu 

5 = Lappi 

6 = Ahvenanmaa 

onuts3 Oppilaitoksen sijaintimaakunta 115 - 116 2 

01 = Uusimaa 

02 = Varsinais-Suomi 

04 = Satakunta 

05 = Kanta-Häme 

06 = Pirkanmaa 

07 = Päijät-Häme 

08 = Kymenlaakso 

09 = Etelä-Karjala 

10 = Etelä-Savo 

11 = Pohjois-Savo 

12 = Pohjois-Karjala 

13 = Keski-Suomi 

14 = Etelä-Pohjanmaa 

15 = Pohjanmaa 

16 = Keski-Pohjanmaa 

17 = Pohjois-Pohjanmaa 

18 = Kainuu 

19 = Lappi 

20 = Itä-Uusimaa 


tyhja1 Tyhjää. 117 - 117 1 

onuts2u Oppilaitoksen sijaintikunnan suuralue (uusi) 118 - 118 1 

1 = Etelä-Suomi 

2 = Länsi-Suomi 

3 = Itä-Suomi 

4 = Pohjois-Suomi 


oseutu Oppilaitoksen sijaintikunnan seutukunta 119 - 121 3 

oeutuki Oppilaitoksen EU-tavoitealue 1.1.2000- 122 - 122 1 

0 = ei tavoitealue 

1 = 1-tavoitealue 

2 = 2-tavoitealue 

4 = siirtymäkauden alue 

oteke Oppilaitoksen sijaintikunnan työvoima- ja elinkeinokeskus 123 - 124 2 

otav Oppilaitoksen sijaintikunnan tavoite 3 -alue 125 - 125 1 

0 = Ei tavoite 3-ohjelma 

1 = 3-ohjelma, Manner-Suomi 

2 = 3-ohjelma, Ahvenanmaa 

otav2 Oppilaitoksen sijaintikunnan tavoiteohjelma-alueet 2000 - 2006 126 - 127 2 

00 = Ei tavoiteohjelma-alue 

1A = 1-ohjelma, Itä-Suomi 

1B = 1-ohjelma, Pohjois-Suomi 

2A = 2-ohjelma, Länsi-Suomi 

2B = 2-ohjelma, Etelä-Suomi 

2C = siirtymäkaudenohjelma, Länsi-Suomi 

2D = siirtymäkaudenohjelma, Etelä-Suomi 

2Å = 2-ohjelma, Ahvenanmaa

tyhja2 Tyhjää. 128 - 128 1 

A. Osallistuneet ja koulutuksen suorittaneet eräissä koulutusmuodoissa 

osa1 Kotitalousopetukseen osallistuneet 129 - 138 10 

suo1 Kotitalouskoulutuksen 2005 suorittaneet (2006!!) 139 - 148 10 

osa2 Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaan koulutukseen osallistuneet 149 - 158 10 

suo2 Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen (2005)/6! suorittanee 159 - 168 10 

osa3 Valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen ja ohjaukseen osallistuneet 169 - 178 10 

suo3 Valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen suorittaneet 179 - 188 10 

B. Alle 6 tuntia kestäneet koulutukset ja yksinomaan lapsille ja nuorille järjestetyt koulutuksen vuonna 

kur4 Alle 6 tuntia kestäneiden koulutuksien lukumäärä 189 - 198 10 

osa4 Alle 6 tuntia kestäneiden koulutuksien osallistujat 199 - 208 10 

nai4 Alle 6 tuntia kestäneiden koulutuksien osallistujista naisia 209 - 218 10 

tun4 Alle 6 tuntia kestäneiden koulutuksien opettajien antamat opetustunnit 219 - 228 10 

kur5 Yksinomaan lapsille ja nuorille järjestettyjen koulutuksien lukumäärä 229 - 238 10 

osa5 Yksinomaan lapsille ja nuorille järjestettyjen koulutuksien osallistujat 239 - 248 10 

nai5 Yksinomaan lapsille ja nuorille järjestettyjen koulutuksien osallistujista naisia 249 - 258 10 

tun5 Yksinomaan lapsille ja nuorille järjestettyjen koulutuksien opettajien antamat opetustunnit 259 - 268 10 

C. Opintokeskusten opintokerhotoiminta 

kur6 Opintokerhojen lukumäärä 269 - 278 10 

osa6 Opintokerhojen osallistujien määrä 279 - 288 10 

nai6 Opintokerhojen osallistuneista naisia 289 - 298 10 

tun6 Opintokerhoissa pidettyjen tuntien määrä 299 - 308 10 

D. Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus koulutustyypeittäin 

kur7 Ammatillisen lisäkoulutuksen (ei oppisopimus) koulutuksien lukumäärä 309 - 318 10 

osa7 Ammatillisen lisäkoulutuksen (ei oppisopimus) osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 319 - 328 10 

nai7 Ammatillisen lisäkoulutuksen (ei oppisopimus) osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 329 - 338 10 

kur8 Ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimus koulutuksien lukumäärä 339 - 348 10 

osa8 Ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimus koulutuksien osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 349 - 358 10 

nai8 Ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimuskoul. osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 359 - 368 10 

kur9 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen koulutuksien lukumäärä 369 - 378 10 

osa9 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen koulutuksien osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 379 - 388 10 

nai9 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen koulutuksien osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 389 - 398 10 

kur10 Työnantajien tilaamien kurssien lukumäärä 399 - 408 10 

osa10 Työnantajien tilaamien kurssien osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 409 - 418 10 

nai10 Työnantajien tilaamien kurssien osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 419 - 428 10 

kur11 Vapaana sivistystyönä järjestettyjen koulutuksien lukumäärä 429 - 438 10 

osa11 Vapaana sivistystyönä järjestettyjen koulutuksien osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 439 - 448 10 

nai11 Vapaana sivistystyönä järjestettyjen koulutuksien osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 449 - 458 10 

kur12 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen koulutuksien määrä 459 - 468 10 

osa12 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen koulutuksien osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 469 - 478 10 

nai12 Avoimen ammattikorkeakouluopetuks. koulutuksien osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 479 - 488 10 

kur13 Avoimen yliopisto-opetuksen koulutuksien määrä 489 - 498 10 

osa13 Avoimen yliopisto-opetuksen osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 499 - 508 10 

nai13 Avoimen yliopisto-opetuksen osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 509 - 518 10

kur14 Muiden koulutuksien lukumäärä 519 - 528 10 

osa14 Muiden koulutuksien osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) 529 - 538 10 

nai14 Muiden koulutuksien osallistujista naisia (brutto-opiskelijamäärä) 539 - 548 10 

kurd Koulutuksien lukumäärä yhteensä 549 - 558 10 

osad Osallistujia yhteensä (brutto) 559 - 568 10 

naid Osallistujista naisia yhteensä (brutto) 569 - 578 10 

E. Opettajien antamat opetustunnit koulutuksen pääasiallisen sisällön tai tavoitteen mukaan koulutustyypeittäin 

Yleissivistävä koulutus 

E11 Perusopetus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 579 - 588 10 

E12 Perusopetus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 589 - 598 10 

E13 Perusopetus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 599 - 608 10 

E14 Perusopetus, työnantajan tilaama koulutus 609 - 618 10 

E15 Perusopetus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 619 - 628 10 

E16 Perusopetus, avoin AMK-opetus 629 - 638 10 

E17 Perusopetus, avoin yliopisto-opetus 639 - 648 10 

E18 Perusopetus, muut koulutukset 649 - 658 10 

E19 Perusopetus, yhteensä 659 - 668 10 

E21 Lukiokoulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 669 - 678 10 

E22 Lukiokoulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 679 - 688 10 

E23 Lukiokoulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 689 - 698 10 

E24 Lukiokoulutus, työnantajan tilaama koulutus 699 - 708 10 

E25 Lukiokoulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 709 - 718 10 

E26 Lukiokoulutus, avoin AMK-opetus 719 - 728 10 

E27 Lukiokoulutus, avoin yliopisto-opetus 729 - 738 10 

E28 Lukiokoulutus,muut koulutukset 739 - 748 10 

E29 Lukiokoulutus, yhteensä 749 - 758 10 

E31 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 759 - 768 10 

E32 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 769 - 778 10 

E33 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 779 - 788 10 

E34 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, työnantajan tilaama koulutus 789 - 798 10 

E35 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 799 - 808 10 

E36 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, avoin AMK-opetus 809 - 818 10 

E37 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, avoin yliopisto-opetus 819 - 828 10 

E38 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, muut koulutukset 829 - 838 10 

E39 Oppimisvalmiuksien kehittäminen ja motivointi, yhteensä 839 - 848 10 

E41 Muu yleissivistävä koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 849 - 858 10 

E42 Muu yleissivistävä koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 859 - 868 10 

E43 Muu yleissivistävä koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 869 - 878 10 

E44 Muu yleissivistävä koulutus, työnantajan tilaama koulutus 879 - 888 10 

E45 Muu yleissivistävä koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 889 - 898 10 

E46 Muu yleissivistävä koulutus, avoin AMK-opetus 899 - 908 10 

E47 Muu yleissivistävä koulutus, avoin yliopisto-opetus 909 - 918 10 

E48 Muu yleissivistävä koulutus, muut koulutukset 919 - 928 10 

E49 Muu yleissivistävä koulutus, yhteensä 929 - 938 10 

1 Humanistinen ja kasvatusala 

E51 Vapaa-aika ja nuorisotyö, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 939 - 948 10 

E52 Vapaa-aika ja nuorisotyö, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 949 - 958 10 

E53 Vapaa-aika ja nuorisotyö, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 959 - 968 10 

E54 Vapaa-aika ja nuorisotyö, työnantajan tilaama koulutus 969 - 978 10 

E55 Vapaa-aika ja nuorisotyö, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 979 - 988 10 

E56 Vapaa-aika ja nuorisotyö, avoin AMK-opetus 989 - 998 10 

E57 Vapaa-aika ja nuorisotyö, avoin yliopisto-opetus 999 - 1008 10 

E58 Vapaa-aika ja nuorisotyö, muut koulutukset 1009 - 1018 10 

E59 Vapaa-aika ja nuorisotyö, yhteensä 1019 - 1028 10

E61 Kielitiede, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1029 - 1038 10 

E62 Kielitiede, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1039 - 1048 10 

E63 Kielitiede, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1049 - 1058 10 

E64 Kielitiede, työnantajan tilaama koulutus 1059 - 1068 10 

E65 Kielitiede, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1069 - 1078 10 

E66 Kielitiede, avoin AMK-opetus 1079 - 1088 10 

E67 Kielitiede, avoin yliopisto-opetus 1089 - 1098 10 

E68 Kielitiede, muut koulutukset 1099 - 1108 10 

E69 Kielitiede, yhteensä 1109 - 1118 10 

E71 Suomi, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1119 - 1128 10 

E72 Suomi, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1129 - 1138 10 

E73 Suomi, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1139 - 1148 10 

E74 Suomi, työnantajan tilaama koulutus 1149 - 1158 10 

E75 Suomi, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1159 - 1168 10 

E76 Suomi, avoin AMK-opetus 1169 - 1178 10 

E77 Suomi, avoin yliopisto-opetus 1179 - 1188 10 

E78 Suomi, muut koulutukset 1189 - 1198 10 

E79 Suomi, yhteensä 1199 - 1208 10 

E81 Ruotsi, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1209 - 1218 10 

E82 Ruotsi, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1219 - 1228 10 

E83 Ruotsi, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1229 - 1238 10 

E84 Ruotsi, työnantajan tilaama koulutus 1239 - 1248 10 

E85 Ruotsi, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1249 - 1258 10 

E86 Ruotsi, avoin AMK-opetus 1259 - 1268 10 

E87 Ruotsi, avoin yliopisto-opetus 1269 - 1278 10 

E88 Ruotsi, muut koulutukset 1279 - 1288 10 

E89 Ruotsi, yhteensä 1289 - 1298 10 

E91 Englanti, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1299 - 1308 10 

E92 Englanti, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1309 - 1318 10 

E93 Englanti, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1319 - 1328 10 

E94 Englanti, työnantajan tilaama koulutus 1329 - 1338 10 

E95 Englanti, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1339 - 1348 10 

E96 Englanti, avoin AMK-opetus 1349 - 1358 10 

E97 Englanti, avoin yliopisto-opetus 1359 - 1368 10 

E98 Englanti, muut koulutukset 1369 - 1378 10 

E99 Englanti, yhteensä 1379 - 1388 10 

E101 Saksa, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1389 - 1398 10 

E102 Saksa, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1399 - 1408 10 

E103 Saksa, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1409 - 1418 10 

E104 Saksa, työnantajan tilaama koulutus 1419 - 1428 10 

E105 Saksa, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1429 - 1438 10 

E106 Saksa, avoin AMK-opetus 1439 - 1448 10 

E107 Saksa, avoin yliopisto-opetus 1449 - 1458 10 

E108 Saksa, muut koulutukset 1459 - 1468 10 

E109 Saksa, yhteensä 1469 - 1478 10 

E111 Ranska, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1479 - 1488 10 

E112 Ranska, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1489 - 1498 10 

E113 Ranska, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1499 - 1508 10 

E114 Ranska, työnantajan tilaama koulutus 1509 - 1518 10 

E115 Ranska, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1519 - 1528 10 

E116 Ranska, avoin AMK-opetus 1529 - 1538 10 

E117 Ranska, avoin yliopisto-opetus 1539 - 1548 10 

E118 Ranska, muut koulutukset 1549 - 1558 10 

E119 Ranska, yhteensä 1559 - 1568 10 

E121 Venäjä, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1569 - 1578 10 

E122 Venäjä, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1579 - 1588 10

E123 Venäjä, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1589 - 1598 10 

E124 Venäjä, työnantajan tilaama koulutus 1599 - 1608 10 

E125 Venäjä, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1609 - 1618 10 

E126 Venäjä, avoin AMK-opetus 1619 - 1628 10 

E127 Venäjä, avoin yliopisto-opetus 1629 - 1638 10 

E128 Venäjä, muut koulutukset 1639 - 1648 10 

E129 Venäjä, yhteensä 1649 - 1658 10 

E131 Espanja, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1659 - 1668 10 

E132 Espanja, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1669 - 1678 10 

E133 Espanja, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1679 - 1688 10 

E134 Espanja, työnantajan tilaama koulutus 1689 - 1698 10 

E135 Espanja, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1699 - 1708 10 

E136 Espanja, avoin AMK-opetus 1709 - 1718 10 

E137 Espanja, avoin yliopisto-opetus 1719 - 1728 10 

E138 Espanja, muut koulutukset 1729 - 1738 10 

E139 Espanja, yhteensä 1739 - 1748 10 

E141 Italia, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1749 - 1758 10 

E142 Italia, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1759 - 1768 10 

E143 Italia, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1769 - 1778 10 

E144 Italia, työnantajan tilaama koulutus 1779 - 1788 10 

E145 Italia, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1789 - 1798 10 

E146 Italia, avoin AMK-opetus 1799 - 1808 10 

E147 Italia, avoin yliopisto-opetus 1809 - 1818 10 

E148 Italia, muut koulutukset 1819 - 1828 10 

E149 Italia, yhteensä 1829 - 1838 10 

E151 Muut kielet, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1839 - 1848 10 

E152 Muut kielet, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1849 - 1858 10 

E153 Muut kielet, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1859 - 1868 10 

E154 Muut kielet, työnantajan tilaama koulutus 1869 - 1878 10 

E155 Muut kielet, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1879 - 1888 10 

E156 Muut kielet, avoin AMK-opetus 1889 - 1898 10 

E157 Muut kielet, avoin yliopisto-opetus 1899 - 1908 10 

E158 Muut kielet, muut koulutukset 1909 - 1918 10 

E159 Muut kielet, yhteensä 1919 - 1928 10 

E161 Historia ja arkeologia, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 1929 - 1938 10 

E162 Historia ja arkeologia, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 1939 - 1948 10 

E163 Historia ja arkeologia, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 1949 - 1958 10 

E164 Historia ja arkeologia, työnantajan tilaama koulutus 1959 - 1968 10 

E165 Historia ja arkeologia, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 1969 - 1978 10 

E166 Historia ja arkeologia, avoin AMK-opetus 1979 - 1988 10 

E167 Historia ja arkeologia, avoin yliopisto-opetus 1989 - 1998 10 

E168 Historia ja arkeologia, muut koulutukset 1999 - 2008 10 

E169 Historia ja arkeologia, yhteensä 2009 - 2018 10 

E171 Filosofia, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2019 - 2028 10 

E172 Filosofia, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2029 - 2038 10 

E173 Filosofia, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2039 - 2048 10 

E174 Filosofia, työnantajan tilaama koulutus 2049 - 2058 10 

E175 Filosofia, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2059 - 2068 10 

E176 Filosofia, avoin AMK-opetus 2069 - 2078 10 

E177 Filosofia, avoin yliopisto-opetus 2079 - 2088 10 

E178 Filosofia, muut koulutukset 2089 - 2098 10 

E179 Filosofia, yhteensä 2099 - 2108 10 

E181 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2109 - 2118 10 

E182 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2119 - 2128 10 

E183 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2129 - 2138 10 

E184 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, työnantajan tilaama koulutus 2139 - 2148 10

E185 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2149 - 2158 10 

E186 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, avoin AMK-opetus 2159 - 2168 10 

E187 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, avoin yliopisto-opetus 2169 - 2178 10 

E188 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, muut koulutukset 2179 - 2188 10 

E189 Opetus-ja kasvatustyö ja psykologia, yhteensä 2189 - 2198 10 

E191 Teologia, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2199 - 2208 10 

E192 Teologia, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2209 - 2218 10 

E193 Teologia, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2219 - 2228 10 

E194 Teologia, työnantajan tilaama koulutus 2229 - 2238 10 

E195 Teologia, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2239 - 2248 10 

E196 Teologia, avoin AMK-opetus 2249 - 2258 10 

E197 Teologia, avoin yliopisto-opetus 2259 - 2268 10 

E198 Teologia, muut koulutukset 2269 - 2278 10 

E199 Teologia, yhteensä 2279 - 2288 10 

E201 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2289 - 2298 10 

E202 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2299 - 2308 10 

E203 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2309 - 2318 10 

E204 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 2319 - 2328 10 

E205 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2329 - 2338 10 

E206 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, avoin AMK-opetus 2339 - 2348 10 

E207 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, avoin yliopisto-opetus 2349 - 2358 10 

E208 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, muut koulutukset 2359 - 2368 10 

E209 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus, yhteensä 2369 - 2378 10 

2 Kulttuuriala 

E211 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2379 - 2388 10 

E212 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2389 - 2398 10 

E213 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2399 - 2408 10 

E214 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, työnantajan tilaama koulutus 2409 - 2418 10 

E215 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2419 - 2428 10 

E216 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, avoin AMK-opetus 2429 - 2438 10 

E217 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, avoin yliopisto-opetus 2439 - 2448 10 

E218 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, muut koulutukset 2449 - 2458 10 

E219 Käsi- ja taideteollisuus ja käden taidot, yhteensä 2459 - 2468 10 

E221 Viestintä- ja informaatioala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2469 - 2478 10 

E222 Viestintä- ja informaatioala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2479 - 2488 10 

E223 Viestintä- ja informaatioala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2489 - 2498 10 

E224 Viestintä- ja informaatioala, työnantajan tilaama koulutus 2499 - 2508 10 

E225 Viestintä- ja informaatioala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2509 - 2518 10 

E226 Viestintä- ja informaatioala, avoin AMK-opetus 2519 - 2528 10 

E227 Viestintä- ja informaatioala, avoin yliopisto-opetus 2529 - 2538 10 

E228 Viestintä- ja informaatioala, muut koulutukset 2539 - 2548 10 

E229 Viestintä- ja informaatioala, yhteensä 2549 - 2558 10 

E231 Kirjallisuus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2559 - 2568 10 

E232 Kirjallisuus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2569 - 2578 10 

E233 Kirjallisuus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2579 - 2588 10 

E234 Kirjallisuus, työnantajan tilaama koulutus 2589 - 2598 10 

E235 Kirjallisuus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2599 - 2608 10 

E236 Kirjallisuus, avoin AMK-opetus 2609 - 2618 10 

E237 Kirjallisuus, avoin yliopisto-opetus 2619 - 2628 10 

E238 Kirjallisuus, muut koulutukset 2629 - 2638 10 

E239 Kirjallisuus, yhteensä 2639 - 2648 10 

E241 Teatteri ja tanssi, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2649 - 2658 10 

E242 Teatteri ja tanssi, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2659 - 2668 10 

E243 Teatteri ja tanssi, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2669 - 2678 10 

E244 Teatteri ja tanssi, työnantajan tilaama koulutus 2679 - 2688 10 

E245 Teatteri ja tanssi, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2689 - 2698 10

E246 Teatteri ja tanssi, avoin AMK-opetus 2699 - 2708 10 

E247 Teatteri ja tanssi, avoin yliopisto-opetus 2709 - 2718 10 

E248 Teatteri ja tanssi, muut koulutukset 2719 - 2728 10 

E249 Teatteri ja tanssi, yhteensä 2729 - 2738 10 

E251 Musiikki, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2739 - 2748 10 

E252 Musiikki, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2749 - 2758 10 

E253 Musiikki, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2759 - 2768 10 

E254 Musiikki, työnantajan tilaama koulutus 2769 - 2778 10 

E255 Musiikki, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2779 - 2788 10 

E256 Musiikki, avoin AMK-opetus 2789 - 2798 10 

E257 Musiikki, avoin yliopisto-opetus 2799 - 2808 10 

E258 Musiikki, muut koulutukset 2809 - 2818 10 

E259 Musiikki, yhteensä 2819 - 2828 10 

E261 Kuvataide, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2829 - 2838 10 

E262 Kuvataide, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2839 - 2848 10 

E263 Kuvataide, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2849 - 2858 10 

E264 Kuvataide, työnantajan tilaama koulutus 2859 - 2868 10 

E265 Kuvataide, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2869 - 2878 10 

E266 Kuvataide, avoin AMK-opetus 2879 - 2888 10 

E267 Kuvataide, avoin yliopisto-opetus 2889 - 2898 10 

E268 Kuvataide, muut koulutukset 2899 - 2908 10 

E269 Kuvataide, yhteensä 2909 - 2918 10 

E271 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 2919 - 2928 10 

E272 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 2929 - 2938 10 

E273 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 2939 - 2948 10 

E274 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, työnantajan tilaama koulutus 2949 - 2958 10 

E275 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 2959 - 2968 10 

E276 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, avoin AMK-opetus 2969 - 2978 10 

E277 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, avoin yliopisto-opetus 2979 - 2988 10 

E278 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, muut koulutukset 2989 - 2998 10 

E279 Kulttuurin- ja taiteiden tutkimus, yhteensä 2999 - 3008 10 

E281 Muu kulttuurialan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3009 - 3018 10 

E282 Muu kulttuurialan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3019 - 3028 10 

E283 Muu kulttuurialan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3029 - 3038 10 

E284 Muu kulttuurialan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 3039 - 3048 10 

E285 Muu kulttuurialan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3049 - 3058 10 

E286 Muu kulttuurialan koulutus, avoin AMK-opetus 3059 - 3068 10 

E287 Muu kulttuurialan koulutus, avoin yliopisto-opetus 3069 - 3078 10 

E288 Muu kulttuurialan koulutus, muut koulutukset 3079 - 3088 10 

E289 Muu kulttuurialan koulutus, yhteensä 3089 - 3098 10 

3 Yhteiskunnallisten aineiden, liiketalouden ja hallinnon ala 

E291 Liiketalous ja kauppa, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3099 - 3108 10 

E292 Liiketalous ja kauppa, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3109 - 3118 10 

E293 Liiketalous ja kauppa, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3119 - 3128 10 

E294 Liiketalous ja kauppa, työnantajan tilaama koulutus 3129 - 3138 10 

E295 Liiketalous ja kauppa, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3139 - 3148 10 

E296 Liiketalous ja kauppa, avoin AMK-opetus 3149 - 3158 10 

E297 Liiketalous ja kauppa, avoin yliopisto-opetus 3159 - 3168 10 

E298 Liiketalous ja kauppa, muut koulutukset 3169 - 3178 10 

E299 Liiketalous ja kauppa, yhteensä 3179 - 3188 10 

E301 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3189 - 3198 10 

E302 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3199 - 3208 10 

E303 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3209 - 3218 10 

E304 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, työnantajan tilaama koulutus 3219 - 3228 10 

E305 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3229 - 3238 10

E306 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, avoin AMK-opetus 3239 - 3248 10 

E307 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, avoin yliopisto-opetus 3249 - 3258 10 

E308 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, muut koulutukset 3259 - 3268 10 

E309 Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus, yhteensä 3269 - 3278 10 

E311 Kansantalous, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3279 - 3288 10 

E312 Kansantalous, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3289 - 3298 10 

E313 Kansantalous, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3299 - 3308 10 

E314 Kansantalous, työnantajan tilaama koulutus 3309 - 3318 10 

E315 Kansantalous, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3319 - 3328 10 

E316 Kansantalous, avoin AMK-opetus 3329 - 3338 10 

E317 Kansantalous, avoin yliopisto-opetus 3339 - 3348 10 

E318 Kansantalous, muut koulutukset 3349 - 3358 10 

E319 Kansantalous, yhteensä 3359 - 3368 10 

E321 Kansalais- ja järjestötoiminta, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3369 - 3378 10 

E322 Kansalais- ja järjestötoiminta, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3379 - 3388 10 

E323 Kansalais- ja järjestötoiminta, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3389 - 3398 10 

E324 Kansalais- ja järjestötoiminta, työnantajan tilaama koulutus 3399 - 3408 10 

E325 Kansalais- ja järjestötoiminta, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3409 - 3418 10 

E326 Kansalais- ja järjestötoiminta, avoin AMK-opetus 3419 - 3428 10 

E327 Kansalais- ja järjestötoiminta, avoin yliopisto-opetus 3429 - 3438 10 

E328 Kansalais- ja järjestötoiminta, muut koulutukset 3439 - 3448 10 

E329 Kansalais- ja järjestötoiminta, yhteensä 3449 - 3458 10 

E331 Muu hallinnon alan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3459 - 3468 10 

E332 Muu hallinnon alan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3469 - 3478 10 

E333 Muu hallinnon alan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3479 - 3488 10 

E334 Muu hallinnon alan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 3489 - 3498 10 

E335 Muu hallinnon alan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3499 - 3508 10 

E336 Muu hallinnon alan koulutus, avoin AMK-opetus 3509 - 3518 10 

E337 Muu hallinnon alan koulutus, avoin yliopisto-opetus 3519 - 3528 10 

E338 Muu hallinnon alan koulutus, muut koulutukset 3529 - 3538 10 

E339 Muu hallinnon alan koulutus, yhteensä 3539 - 3548 10 

E341 Tilastointi ja tilastotiede, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3549 - 3558 10 

E342 Tilastointi ja tilastotiede, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3559 - 3568 10 

E343 Tilastointi ja tilastotiede, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3569 - 3578 10 

E344 Tilastointi ja tilastotiede, työnantajan tilaama koulutus 3579 - 3588 10 

E345 Tilastointi ja tilastotiede, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3589 - 3598 10 

E346 Tilastointi ja tilastotiede, avoin AMK-opetus 3599 - 3608 10 

E347 Tilastointi ja tilastotiede, avoin yliopisto-opetus 3609 - 3618 10 

E348 Tilastointi ja tilastotiede, muut koulutukset 3619 - 3628 10 

E349 Tilastointi ja tilastotiede, yhteensä 3629 - 3638 10 

E351 Sosiaalitieteet, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3639 - 3648 10 

E352 Sosiaalitieteet, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3649 - 3658 10 

E353 Sosiaalitieteet, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3659 - 3668 10 

E354 Sosiaalitieteet, työnantajan tilaama koulutus 3669 - 3678 10 

E355 Sosiaalitieteet, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3679 - 3688 10 

E356 Sosiaalitieteet, avoin AMK-opetus 3689 - 3698 10 

E357 Sosiaalitieteet, avoin yliopisto-opetus 3699 - 3708 10 

E358 Sosiaalitieteet, muut koulutukset 3709 - 3718 10 

E359 Sosiaalitieteet, yhteensä 3719 - 3728 10 

E361 Politiikka ja politiikkatieteet, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3729 - 3738 10 

E362 Politiikka ja politiikkatieteet, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3739 - 3748 10 

E363 Politiikka ja politiikkatieteet, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3749 - 3758 10 

E364 Politiikka ja politiikkatieteet, työnantajan tilaama koulutus 3759 - 3768 10 

E365 Politiikka ja politiikkatieteet, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3769 - 3778 10 

E366 Politiikka ja politiikkatieteet, avoin AMK-opetus 3779 - 3788 10 

E367 Politiikka ja politiikkatieteet, avoin yliopisto-opetus 3789 - 3798 10

E368 Politiikka ja politiikkatieteet, muut koulutukset 3799 - 3808 10 

E369 Politiikka ja politiikkatieteet, yhteensä 3809 - 3818 10 

E371 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3819 - 3828 10 

E372 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3829 - 3838 10 

E373 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 3839 - 3848 10 

E374 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, työnantajan tilaama koulutus 3849 - 3858 10 

E375 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 3859 - 3868 10 

E376 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, avoin AMK-opetus 3869 - 3878 10 

E377 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, avoin yliopisto-opetus 3879 - 3888 10 

E378 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, muut koulutukset 3889 - 3898 10 

E379 Oikeuskäytäntö ja oikeustieteet, yhteensä 3899 - 3908 10 

E381 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., amm.lisäkoulutus, ei oppisop. 3909 - 3918 10 

E382 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., amm.lisäkoulutus, oppisopimus 3919 - 3928 10 

E383 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., työvoimapoliittinen aik.koulutus 3929 - 3938 10 

E384 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., työnantajan tilaama koulutus 3939 - 3948 10 

E385 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., vapaana siv.työnä järj. koulutus 3949 - 3958 10 

E386 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., avoin AMK-opetus 3959 - 3968 10 

E387 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., avoin yliopisto-opetus 3969 - 3978 10 

E388 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketal. ja hall. alan koul., muut koulutukset 3979 - 3988 10 

E389 Muu yhteiskunnallisten aineiden, liiketalouden ja hallinnon alan koulutus, yhteensä 3989 - 3998 10 

4 Luonnontieteiden ala 

E391 Matematiikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 3999 - 4008 10 

E392 Matematiikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4009 - 4018 10 

E393 Matematiikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4019 - 4028 10 

E394 Matematiikka, työnantajan tilaama koulutus 4029 - 4038 10 

E395 Matematiikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4039 - 4048 10 

E396 Matematiikka, avoin AMK-opetus 4049 - 4058 10 

E397 Matematiikka, avoin yliopisto-opetus 4059 - 4068 10 

E398 Matematiikka, muut koulutukset 4069 - 4078 10 

E399 Matematiikka, yhteensä 4079 - 4088 10 

E401 Tietokoneen ajokorttikoulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4089 - 4098 10 

E402 Tietokoneen ajokorttikoulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4099 - 4108 10 

E403 Tietokoneen ajokorttikoulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4109 - 4118 10 

E404 Tietokoneen ajokorttikoulutus, työnantajan tilaama koulutus 4119 - 4128 10 

E405 Tietokoneen ajokorttikoulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4129 - 4138 10 

E406 Tietokoneen ajokorttikoulutus, avoin AMK-opetus 4139 - 4148 10 

E407 Tietokoneen ajokorttikoulutus, avoin yliopisto-opetus 4149 - 4158 10 

E408 Tietokoneen ajokorttikoulutus, muut koulutukset 4159 - 4168 10 

E409 Tietokoneen ajokorttikoulutus, yhteensä 4169 - 4178 10 

E411 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4179 - 4188 10 

E412 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4189 - 4198 10 

E413 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4199 - 4208 10 

E414 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, työnantajan tilaama koulutus 4209 - 4218 10 

E415 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4219 - 4228 10 

E416 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, avoin AMK-opetus 4229 - 4238 10 

E417 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, avoin yliopisto-opetus 4239 - 4248 10 

E418 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, muut koulutukset 4249 - 4258 10 

E419 Muu tietotekniikan hyväksikäyttö, yhteensä 4259 - 4268 10 

E421 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4269 - 4278 10 

E422 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4279 - 4288 10 

E423 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4289 - 4298 10 

E424 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, työnantajan tilaama koulutus 4299 - 4308 10 

E425 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, vap. siv.työnä järjestetty koulutus 4309 - 4318 10 

E426 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, avoin AMK-opetus 4319 - 4328 10 

E427 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, avoin yliopisto-opetus 4329 - 4338 10

E428 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, muut koulutukset 4339 - 4348 10 

E429 Fysiikka ja kemia sekä geo-, avaruus- ja tähtitieteet, yhteensä 4349 - 4358 10 

E431 Biologia ja maantiede, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4359 - 4368 10 

E432 Biologia ja maantiede, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4369 - 4378 10 

E433 Biologia ja maantiede, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4379 - 4388 10 

E434 Biologia ja maantiede, työnantajan tilaama koulutus 4389 - 4398 10 

E435 Biologia ja maantiede, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4399 - 4408 10 

E436 Biologia ja maantiede, avoin AMK-opetus 4409 - 4418 10 

E437 Biologia ja maantiede, avoin yliopisto-opetus 4419 - 4428 10 

E438 Biologia ja maantiede, muut koulutukset 4429 - 4438 10 

E439 Biologia ja maantiede, yhteensä 4439 - 4448 10 

E441 Muu luonnontieteiden alan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4449 - 4458 10 

E442 Muu luonnontieteiden alan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4459 - 4468 10 

E443 Muu luonnontieteiden alan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4469 - 4478 10 

E444 Muu luonnontieteiden alan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 4479 - 4488 10 

E445 Muu luonnontieteiden alan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4489 - 4498 10 

E446 Muu luonnontieteiden alan koulutus, avoin AMK-opetus 4499 - 4508 10 

E447 Muu luonnontieteiden alan koulutus, avoin yliopisto-opetus 4509 - 4518 10 

E448 Muu luonnontieteiden alan koulutus, muut koulutukset 4519 - 4528 10 

E449 Muu luonnontieteiden alan koulutus, yhteensä 4529 - 4538 10 

5 Tekniikan ja liikenteen ala 

E451 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4539 - 4548 10 

E452 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4549 - 4558 10 

E453 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4559 - 4568 10 

E454 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, työnantajan tilaama koulutus 4569 - 4578 10 

E455 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4579 - 4588 10 

E456 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, avoin AMK-opetus 4589 - 4598 10 

E457 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, avoin yliopisto-opetus 4599 - 4608 10 

E458 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, muut koulutukset 4609 - 4618 10 

E459 Arkkitehtuuri ja rakentaminen, yhteensä 4619 - 4628 10 

E461 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4629 - 4638 10 

E462 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4639 - 4648 10 

E463 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4649 - 4658 10 

E464 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, työnantajan tilaama koulutus 4659 - 4668 10 

E465 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4669 - 4678 10 

E466 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, avoin AMK-opetus 4679 - 4688 10 

E467 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, avoin yliopisto-opetus 4689 - 4698 10 

E468 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, muut koulutukset 4699 - 4708 10 

E469 Kone-, metalli- ja energiatekniikka, yhteensä 4709 - 4718 10 

E471 Sähkö- ja automaatiotekniikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4719 - 4728 10 

E472 Sähkö- ja automaatiotekniikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4729 - 4738 10 

E473 Sähkö- ja automaatiotekniikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4739 - 4748 10 

E474 Sähkö- ja automaatiotekniikka, työnantajan tilaama koulutus 4749 - 4758 10 

E475 Sähkö- ja automaatiotekniikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4759 - 4768 10 

E476 Sähkö- ja automaatiotekniikka, avoin AMK-opetus 4769 - 4778 10 

E477 Sähkö- ja automaatiotekniikka, avoin yliopisto-opetus 4779 - 4788 10 

E478 Sähkö- ja automaatiotekniikka, muut koulutukset 4789 - 4798 10 

E479 Sähkö- ja automaatiotekniikka, yhteensä 4799 - 4808 10 

E481 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4809 - 4818 10 

E482 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4819 - 4828 10 

E483 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4829 - 4838 10 

E484 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, työnantajan tilaama koulutus 4839 - 4848 10 

E485 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4849 - 4858 10 

E486 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, avoin AMK-opetus 4859 - 4868 10 

E487 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, avoin yliopisto-opetus 4869 - 4878 10

E488 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, muut koulutukset 4879 - 4888 10 

E489 Tieto- ja tietoliikennetekniikka, yhteensä 4889 - 4898 10 

E491 Graafinen ja viestintätekniikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4899 - 4908 10 

E492 Graafinen ja viestintätekniikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4909 - 4918 10 

E493 Graafinen ja viestintätekniikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 4919 - 4928 10 

E494 Graafinen ja viestintätekniikka, työnantajan tilaama koulutus 4929 - 4938 10 

E495 Graafinen ja viestintätekniikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 4939 - 4948 10 

E496 Graafinen ja viestintätekniikka, avoin AMK-opetus 4949 - 4958 10 

E497 Graafinen ja viestintätekniikka, avoin yliopisto-opetus 4959 - 4968 10 

E498 Graafinen ja viestintätekniikka, muut koulutukset 4969 - 4978 10 

E499 Graafinen ja viestintätekniikka, yhteensä 4979 - 4988 10 

E501 Elintarvikeala ja biotekniikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 4989 - 4998 10 

E502 Elintarvikeala ja biotekniikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 4999 - 5008 10 

E503 Elintarvikeala ja biotekniikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5009 - 5018 10 

E504 Elintarvikeala ja biotekniikka, työnantajan tilaama koulutus 5019 - 5028 10 

E505 Elintarvikeala ja biotekniikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5029 - 5038 10 

E506 Elintarvikeala ja biotekniikka, avoin AMK-opetus 5039 - 5048 10 

E507 Elintarvikeala ja biotekniikka, avoin yliopisto-opetus 5049 - 5058 10 

E508 Elintarvikeala ja biotekniikka, muut koulutukset 5059 - 5068 10 

E509 Elintarvikeala ja biotekniikka, yhteensä 5069 - 5078 10 

E511 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5079 - 5088 10 

E512 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5089 - 5098 10 

E513 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5099 - 5108 10 

E514 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, työnantajan tilaama koulutus 5109 - 5118 10 

E515 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5119 - 5128 10 

E516 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, avoin AMK-opetus 5129 - 5138 10 

E517 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, avoin yliopisto-opetus 5139 - 5148 10 

E518 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, muut koulutukset 5149 - 5158 10 

E519 Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka, yhteensä 5159 - 5168 10 

E521 Tekstiili- ja vaatetusala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5169 - 5178 10 

E522 Tekstiili- ja vaatetusala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5179 - 5188 10 

E523 Tekstiili- ja vaatetusala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5189 - 5198 10 

E524 Tekstiili- ja vaatetusala, työnantajan tilaama koulutus 5199 - 5208 10 

E525 Tekstiili- ja vaatetusala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5209 - 5218 10 

E526 Tekstiili- ja vaatetusala, avoin AMK-opetus 5219 - 5228 10 

E527 Tekstiili- ja vaatetusala, avoin yliopisto-opetus 5229 - 5238 10 

E528 Tekstiili- ja vaatetusala, muut koulutukset 5239 - 5248 10 

E529 Tekstiili- ja vaatetusala, yhteensä 5249 - 5258 10 

E531 Ajoneuvo- ja kuljetusala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5259 - 5268 10 

E532 Ajoneuvo- ja kuljetusala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5269 - 5278 10 

E533 Ajoneuvo- ja kuljetusala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5279 - 5288 10 

E534 Ajoneuvo- ja kuljetusala, työnantajan tilaama koulutus 5289 - 5298 10 

E535 Ajoneuvo- ja kuljetusala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5299 - 5308 10 

E536 Ajoneuvo- ja kuljetusala, avoin AMK-opetus 5309 - 5318 10 

E537 Ajoneuvo- ja kuljetusala, avoin yliopisto-opetus 5319 - 5328 10 

E538 Ajoneuvo- ja kuljetusala, muut koulutukset 5329 - 5338 10 

E539 Ajoneuvo- ja kuljetusala, yhteensä 5339 - 5348 10 

E541 Tuotantotalous, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5349 - 5358 10 

E542 Tuotantotalous, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5359 - 5368 10 

E543 Tuotantotalous, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5369 - 5378 10 

E544 Tuotantotalous, työnantajan tilaama koulutus 5379 - 5388 10 

E545 Tuotantotalous, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5389 - 5398 10 

E546 Tuotantotalous, avoin AMK-opetus 5399 - 5408 10 

E547 Tuotantotalous, avoin yliopisto-opetus 5409 - 5418 10 

E548 Tuotantotalous, muut koulutukset 5419 - 5428 10 

E549 Tuotantotalous, yhteensä 5429 - 5438 10

E551 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5439 - 5448 10 

E552 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5449 - 5458 10 

E553 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5459 - 5468 10 

E554 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 5469 - 5478 10 

E555 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5479 - 5488 10 

E556 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, avoin AMK-opetus 5489 - 5498 10 

E557 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, avoin yliopisto-opetus 5499 - 5508 10 

E558 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, muut koulutukset 5509 - 5518 10 

E559 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus, yhteensä 5519 - 5528 10 

6 Luonnonvara- ja ympäristöala 

E561 Maatila- ja metsätalous, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5529 - 5538 10 

E562 Maatila- ja metsätalous, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5539 - 5548 10 

E563 Maatila- ja metsätalous, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5549 - 5558 10 

E564 Maatila- ja metsätalous, työnantajan tilaama koulutus 5559 - 5568 10 

E565 Maatila- ja metsätalous, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5569 - 5578 10 

E566 Maatila- ja metsätalous, avoin AMK-opetus 5579 - 5588 10 

E567 Maatila- ja metsätalous, avoin yliopisto-opetus 5589 - 5598 10 

E568 Maatila- ja metsätalous, muut koulutukset 5599 - 5608 10 

E569 Maatila- ja metsätalous, yhteensä 5609 - 5618 10 

E571 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5619 - 5628 10 

E572 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5629 - 5638 10 

E573 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5639 - 5648 10 

E574 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, työnantajan tilaama koulutus 5649 - 5658 10 

E575 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5659 - 5668 10 

E576 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, avoin AMK-opetus 5669 - 5678 10 

E577 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, avoin yliopisto-opetus 5679 - 5688 10 

E578 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, muut koulutukset 5689 - 5698 10 

E579 Puutarhatalous ja puutarhanhoito, yhteensä 5699 - 5708 10 

E581 Kalatalous ja kalastus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5709 - 5718 10 

E582 Kalatalous ja kalastus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5719 - 5728 10 

E583 Kalatalous ja kalastus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5729 - 5738 10 

E584 Kalatalous ja kalastus, työnantajan tilaama koulutus 5739 - 5748 10 

E585 Kalatalous ja kalastus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5749 - 5758 10 

E586 Kalatalous ja kalastus, avoin AMK-opetus 5759 - 5768 10 

E587 Kalatalous ja kalastus, avoin yliopisto-opetus 5769 - 5778 10 

E588 Kalatalous ja kalastus, muut koulutukset 5779 - 5788 10 

E589 Kalatalous ja kalastus, yhteensä 5789 - 5798 10 

E591 Luonto- ja ympäristöala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5799 - 5808 10 

E592 Luonto- ja ympäristöala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5809 - 5818 10 

E593 Luonto- ja ympäristöala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5819 - 5828 10 

E594 Luonto- ja ympäristöala, työnantajan tilaama koulutus 5829 - 5838 10 

E595 Luonto- ja ympäristöala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5839 - 5848 10 

E596 Luonto- ja ympäristöala, avoin AMK-opetus 5849 - 5858 10 

E597 Luonto- ja ympäristöala, avoin yliopisto-opetus 5859 - 5868 10 

E598 Luonto- ja ympäristöala, muut koulutukset 5869 - 5878 10 

E599 Luonto- ja ympäristöala, yhteensä 5879 - 5888 10 

E601 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5889 - 5898 10 

E602 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5899 - 5908 10 

E603 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5909 - 5918 10 

E604 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 5919 - 5928 10 

E605 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 5929 - 5938 10 

E606 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, avoin AMK-opetus 5939 - 5948 10 

E607 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, avoin yliopisto-opetus 5949 - 5958 10 

E608 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, muut koulutukset 5959 - 5968 10 

E609 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus, yhteensä 5969 - 5978 10

7 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 

E611 Sosiaaliala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 5979 - 5988 10 

E612 Sosiaaliala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 5989 - 5998 10 

E613 Sosiaaliala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 5999 - 6008 10 

E614 Sosiaaliala, työnantajan tilaama koulutus 6009 - 6018 10 

E615 Sosiaaliala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6019 - 6028 10 

E616 Sosiaaliala, avoin AMK-opetus 6029 - 6038 10 

E617 Sosiaaliala, avoin yliopisto-opetus 6039 - 6048 10 

E618 Sosiaaliala, muut koulutukset 6049 - 6058 10 

E619 Sosiaaliala, yhteensä 6059 - 6068 10 

E621 Terveysala ja hammashuolto, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6069 - 6078 10 

E622 Terveysala ja hammashuolto, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6079 - 6088 10 

E623 Terveysala ja hammashuolto, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6089 - 6098 10 

E624 Terveysala ja hammashuolto, työnantajan tilaama koulutus 6099 - 6108 10 

E625 Terveysala ja hammashuolto, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6109 - 6118 10 

E626 Terveysala ja hammashuolto, avoin AMK-opetus 6119 - 6128 10 

E627 Terveysala ja hammashuolto, avoin yliopisto-opetus 6129 - 6138 10 

E628 Terveysala ja hammashuolto, muut koulutukset 6139 - 6148 10 

E629 Terveysala ja hammashuolto, yhteensä 6149 - 6158 10 

E631 Liikunta ja urheilu, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6159 - 6168 10 

E632 Liikunta ja urheilu, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6169 - 6178 10 

E633 Liikunta ja urheilu, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6179 - 6188 10 

E634 Liikunta ja urheilu, työnantajan tilaama koulutus 6189 - 6198 10 

E635 Liikunta ja urheilu, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6199 - 6208 10 

E636 Liikunta ja urheilu, avoin AMK-opetus 6209 - 6218 10 

E637 Liikunta ja urheilu, avoin yliopisto-opetus 6219 - 6228 10 

E638 Liikunta ja urheilu, muut koulutukset 6229 - 6238 10 

E639 Liikunta ja urheilu, yhteensä 6239 - 6248 10 

E641 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6249 - 6258 10 

E642 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6259 - 6268 10 

E643 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6269 - 6278 10 

E644 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., työnantajan tilaama koulutus 6279 - 6288 10 

E645 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., vapaana siv.työnä järjestetty koulutus 6289 - 6298 10 

E646 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., avoin AMK-opetus 6299 - 6308 10 

E647 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., avoin yliopisto-opetus 6309 - 6318 10 

E648 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., muut koulutukset 6319 - 6328 10 

E649 Farmasia ja muu lääkehuolto sekä tekniset terv.palv., yhteensä 6329 - 6338 10 

E651 Eläinlääketiede, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6339 - 6348 10 

E652 Eläinlääketiede, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6349 - 6358 10 

E653 Eläinlääketiede, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6359 - 6368 10 

E654 Eläinlääketiede, työnantajan tilaama koulutus 6369 - 6378 10 

E655 Eläinlääketiede, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6379 - 6388 10 

E656 Eläinlääketiede, avoin AMK-opetus 6389 - 6398 10 

E657 Eläinlääketiede, avoin yliopisto-opetus 6399 - 6408 10 

E658 Eläinlääketiede, muut koulutukset 6409 - 6418 10 

E659 Eläinlääketiede, yhteensä 6419 - 6428 10 

E661 Kauneudenhoitoala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6429 - 6438 10 

E662 Kauneudenhoitoala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6439 - 6448 10 

E663 Kauneudenhoitoala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6449 - 6458 10 

E664 Kauneudenhoitoala, työnantajan tilaama koulutus 6459 - 6468 10 

E665 Kauneudenhoitoala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6469 - 6478 10 

E666 Kauneudenhoitoala, avoin AMK-opetus 6479 - 6488 10 

E667 Kauneudenhoitoala, avoin yliopisto-opetus 6489 - 6498 10 

E668 Kauneudenhoitoala, muut koulutukset 6499 - 6508 10 

E669 Kauneudenhoitoala, yhteensä 6509 - 6518 10

E671 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6519 - 6528 10 

E672 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6529 - 6538 10 

E673 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6539 - 6548 10 

E674 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 6549 - 6558 10 

E675 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6559 - 6568 10 

E676 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, avoin AMK-opetus 6569 - 6578 10 

E677 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, avoin yliopisto-opetus 6579 - 6588 10 

E678 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, muut koulutukset 6589 - 6598 10 

E679 Muu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutus, yhteensä 6599 - 6608 10 

8 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 

E681 Matkailuala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6609 - 6618 10 

E682 Matkailuala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6619 - 6628 10 

E683 Matkailuala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6629 - 6638 10 

E684 Matkailuala, työnantajan tilaama koulutus 6639 - 6648 10 

E685 Matkailuala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6649 - 6658 10 

E686 Matkailuala, avoin AMK-opetus 6659 - 6668 10 

E687 Matkailuala, avoin yliopisto-opetus 6669 - 6678 10 

E688 Matkailuala, muut koulutukset 6679 - 6688 10 

E689 Matkailuala, yhteensä 6689 - 6698 10 

E691 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6699 - 6708 10 

E692 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6709 - 6718 10 

E693 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6719 - 6728 10 

E694 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, työnantajan tilaama koulutus 6729 - 6738 10 

E695 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6739 - 6748 10 

E696 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, avoin AMK-opetus 6749 - 6758 10 

E697 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, avoin yliopisto-opetus 6759 - 6768 10 

E698 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, muut koulutukset 6769 - 6778 10 

E699 Majoitus- ja ravitsemisala sekä ruoan valmistus, yhteensä 6779 - 6788 10 

E701 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6789 - 6798 10 

E702 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6799 - 6808 10 

E703 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6809 - 6818 10 

E704 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, työnantajan tilaama koulutus 6819 - 6828 10 

E705 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6829 - 6838 10 

E706 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, avoin AMK-opetus 6839 - 6848 10 

E707 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, avoin yliopisto-opetus 6849 - 6858 10 

E708 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, muut koulutukset 6859 - 6868 10 

E709 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut sekä puhdistus, yhteensä 6869 - 6878 10 

E711 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6879 - 6888 10 

E712 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6889 - 6898 10 

E713 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6899 - 6908 10 

E714 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, työnantajan tilaama koulutus 6909 - 6918 10 

E715 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 6919 - 6928 10 

E716 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, avoin AMK-opetus 6929 - 6938 10 

E717 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, avoin yliopisto-opetus 6939 - 6948 10 

E718 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, muut koulutukset 6949 - 6958 10 

E719 Muu matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutus, yhteensä 6959 - 6968 10 

9 Muu koulutus 

E721 Sotilas- ja rajavartioala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 6969 - 6978 10 

E722 Sotilas- ja rajavartioala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 6979 - 6988 10 

E723 Sotilas- ja rajavartioala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 6989 - 6998 10 

E724 Sotilas- ja rajavartioala, työnantajan tilaama koulutus 6999 - 7008 10 

E725 Sotilas- ja rajavartioala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 7009 - 7018 10 

E726 Sotilas- ja rajavartioala, avoin AMK-opetus 7019 - 7028 10 

E727 Sotilas- ja rajavartioala, avoin yliopisto-opetus 7029 - 7038 10

E728 Sotilas- ja rajavartioala, muut koulutukset 7039 - 7048 10 

E729 Sotilas- ja rajavartioala, yhteensä 7049 - 7058 10 

E731 Palo- ja pelastusala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 7059 - 7068 10 

E732 Palo- ja pelastusala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 7069 - 7078 10 

E733 Palo- ja pelastusala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 7079 - 7088 10 

E734 Palo- ja pelastusala, työnantajan tilaama koulutus 7089 - 7098 10 

E735 Palo- ja pelastusala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 7099 - 7108 10 

E736 Palo- ja pelastusala, avoin AMK-opetus 7109 - 7118 10 

E737 Palo- ja pelastusala, avoin yliopisto-opetus 7119 - 7128 10 

E738 Palo- ja pelastusala, muut koulutukset 7129 - 7138 10 

E739 Palo- ja pelastusala, yhteensä 7139 - 7148 10 

E741 Poliisi- ja vartointiala, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 7149 - 7158 10 

E742 Poliisi- ja vartointiala, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 7159 - 7168 10 

E743 Poliisi- ja vartointiala, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 7169 - 7178 10 

E744 Poliisi- ja vartointiala, työnantajan tilaama koulutus 7179 - 7188 10 

E745 Poliisi- ja vartointiala, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 7189 - 7198 10 

E746 Poliisi- ja vartointiala, avoin AMK-opetus 7199 - 7208 10 

E747 Poliisi- ja vartointiala, avoin yliopisto-opetus 7209 - 7218 10 

E748 Poliisi- ja vartointiala, muut koulutukset 7219 - 7228 10 

E749 Poliisi- ja vartointiala, yhteensä 7229 - 7238 10 

E751 Muu koulutus, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 7239 - 7248 10 

E752 Muu koulutus, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 7249 - 7258 10 

E753 Muu koulutus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 7259 - 7268 10 

E754 Muu koulutus, työnantajan tilaama koulutus 7269 - 7278 10 

E755 Muu koulutus, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 7279 - 7288 10 

E756 Muu koulutus, avoin AMK-opetus 7289 - 7298 10 

E757 Muu koulutus, avoin yliopisto-opetus 7299 - 7308 10 

E758 Muu koulutus, muut koulutukset 7309 - 7318 10 

E759 Muu koulutus, yhteensä 7319 - 7328 10 

E1 Opetustunnit yhteensä, amm.lisäkoulutus, ei oppisopimus 7329 - 7338 10 

E2 Opetustunnit yhteensä, amm.lisäkoulutus, oppisopimus 7339 - 7348 10 

E3 Opetustunnit yhteensä, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 7349 - 7358 10 

E4 Opetustunnit yhteensä, työnantajan tilaama koulutus 7359 - 7368 10 

E5 Opetustunnit yhteensä, vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus 7369 - 7378 10 

E6 Opetustunnit yhteensä, avoin AMK-opetus 7379 - 7388 10 

E7 Opetustunnit yhteensä, avoin yliopisto-opetus 7389 - 7398 10 

E8 Opetustunnit yhteensä, muut koulutukset 7399 - 7408 10 

E9 Opetustunnit yhteensä, yhteensä 7409 - 7418 10 

F Vapaana sivistystyönä järjestetty koulutus sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten järjestämä avoin 

yliopisto-opetus (netto-opiskelijamäärä) 

osa15 Vapaana sivistystyönä järjestettyyn koulutukseen osallistujia (netto) 7419 - 7428 10 

nai15 Vapaana sivistystyönä järjestettyyn koulutukseen osallistujia, joista naisia (netto) 7429 - 7438 10 

osa16 Vapaan sivistystyön oppilaitosten järjestämän avoimen yliopisto-opetuksen osallistujia (netto) 7439 - 7448 10 

nai16 Vapaan sivistystyön oppilaitosten järj. avoimen yliopisto-opetuksen osallistujista naisia (netto) 7449 - 7458 10 

tilv Tilastovuosi 7459 - 7462 4

nneista

Juha Sihvonen 

3.1. Koulutuksen arviointineuvoston arvioinnit 

Opetusministeriö on teettänyt koulutuksen arviointineuvostolla kaksivaiheisen vapaan sivistystyön 

arvioinnin. Vuonna 2006 valmistuneen arvioinnin ensimmäinen vaihe koski vapaan sivistystyön 

oppilaitosrakennetta ja sen palvelukykyä (Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 16, 2006). 

Arvioinnin toisen vaiheen teemana vuonna 2007 oli vapaan sivistystyön ja suuntaviivaohjaus 

(Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 25). Kehittämissuunnitelman linjauksen mukaan 

vapaan sivistystyön kehittämisohjelmassa hyödynnetään arviointien johtopäätöksiä. 

3.1.1. Vapaan sivistystyön oppilaitosrakenne ja palvelukyky 


Raportin mukaan kansalaisopistot ovat entistä selvemmin eriytymässä ja profiloitumassa. Pienet, 

haja-asutusalueilla toimivat opistot kamppailevat heikkenevän kuntatalouden seurausten kanssa. 

Pienenevän päätoimisen henkilökunnan mahdollisuudet opiston toiminnan kehittämiseen ovat 

heikot. Niiden toimintaa voidaan kuvata lähinnä vapaata sivistystyötä ylläpitäväksi, eivätkä ne 

pysty vastamaan koulutuksellisesti syrjäytyneiden tarpeisiin. Asutuskeskusten suuret opistot 

pystyvät sen sijaan lisäämään resurssejaan ja kehittämään toimintaansa. Ne voivat suunnata 

resurssejaan myös koulutuksellisesti syrjäytyneiden ryhmien aktivoimiseen. 

Kansalaisopistojen toimintaan osallistuminen kasautuu koulutuksellisesti hyväosaisille naisille. 

(Kansalais- ja työväenopistojen liiton lausunnossa todetaan, että kansalaisopistojen tehtävänä on 

tarjonnassaan ottaa huomioon toiminta-alueensa kaikki väestöryhmät, myös hyvin koulutetut, 

keski-ikäiset naiset.) 

Kansalaisopistojen kurssitarjonnassa tyydytetään raportin mukaan hetkellisesti ja välineellisesti 

tiettynä ajankohtana esiin nousevia koulutustarpeita ilman vapaan sivistystyön perustehtävän 

toteuttamiseen liittyviä tavoitteita. Tämän lisäksi kansalaisopistojen pitäisi pohtia omaan 

paikallisuuteensa perustuvaan sivistystehtävään nojautuen uusien osallistujaryhmien (lapset, 

nuoret, ikääntyvät) huomioon ottamista. 

Erot yksittäisten opistojen välillä toimintaedellytyksissä ja palvelukyvyssä ovat kasvamassa. 

Kansalaisopistojen määrä vähenee nopeassa tahdissa yhdistymisten seurauksena. Raportissa 

kysytään, miten se tulee vaikuttamaan kansalaisopistojen palvelukykyyn. 

Raportin mukaan kansalaisopistojen valtionosuus pitäisi sitoa toteutuneisiin kustannuksiin vielä 

nykyistäkin löyhemmin ja lisätä vuotuista kustannusten yleistä nousua kuvaavan indeksin 

painoarvoa. Opistojen välisen tasa-arvon näkökulmasta ei ole hyvä asia, että varakas kunta voi 

lisätä opiston saamaa valtionosuutta kasvattamalla opiston tuntiresursseja. Raportin mukaan 

kansalaisopistojen nykyisen kurssimaksupolitiikkaan ei yleisesti ottaen liity suuria ongelmia. 

Kuntarahoituksen osuus opiston taloudessa vaihtelee voimakkaasti kuntien taloudellisesta 

tilanteesta riippuen. 

Kansanopistot

Kansanopistoja on usein pidetty vaihtoehtona formaalin koulutusjärjestelmän tehokkuusajattelulle. 

Raportissa kysytään, sopiiko tämä rooli kansanopistoille enää nykyään vai leimaako se kielteisesti 

niiden toimintaa. Samalla tavalla voidaan raportin mukaan kyseenalaistaa ns. välivuosi-ajattelu 

peruskoulusta ja ennen kaikkea lukiosta valmistuneiden nuorten keskuudessa. Tilalle esitetään 

opinnollisen suuntautumisen vuotta. Edelleen raportissa pohditaan, onko kansanopistojen tehtävä 

huolehtia nuorista, jotka ”putoavat” ja syrjäytyvät normaalista koulujärjestelmästä. Miksi normaali 

koulujärjestelmä ei huolehdi heidän tarpeistaan (Kansanopistoyhdistys katsoo, että 

”koulupudokkaista” huolehtiminen on edelleen kansanopistoille sopiva koulutustehtävä.) 

Kansanopistot ovat tarkistaneet tehtäväkäsitystään, asemaansa ja rooliaan vapaan sivistystyön 

kentällä yhteiskunnassa ja koulujärjestelmässä tapahtuneiden muutosten seurauksena. Tarkistukset 

ovat johtaneet pieniin ja toistuviin tehtäväkäsityksen muutoksiin ilman pitkäjänteistä ohjaavaa 

käsitystä. Niiden toiminta on suuntautunut entistä enemmän ammatillisen koulutuksen suuntaan ja 

samalla ne ovat erikoistuneet entisestään. Suuntaus jatkuu edelleen. Osa opistoista on säilynyt 

alueellisesti ja valtakunnallisesti elinvoimaisina, osa opistoista näivettyy. Raportissa esitetään, että 

kansanopistot alkaisivat toimia alueellisina oppimiskeskuksina, joka tarjoaisi yleissivistävän 

aikuiskoulutuksen ohella perus- ja lukio-opetusta sekä ammatillista perus- ja lisäkoulutusta sekä 

mahdollistaisi halukkaille internaattiasumisen. 

Kansanopistojen pitkät koulutuslinjat palvelevat raportin mukaan varsin pientä nuorista koostuvaa 

väestönosaa. Tilanne ei muutu, ennen kuin aikuisopiskelutuki saadaan kuntoon. 

Raportin mukaan vain harvat kansanopistot kykenevät vastaamaan valtiovallan toiveisiin esim. 

syrjäytyneiden, työttömien ja maahanmuuttajien tai kansalaiskasvatuksen aktivoimisesta. 

Raportin mukaan kansanopistot eivät kykene toimimaan perinteisen vapaan 

sivistystyön/yleissivistävän aikuiskoulutuksen varassa, jonka vuoksi ne etsivät jatkuvasti sellaisia 

toimintamuotoja, jotka takaisivat talouden riittävyyden. Jatkuva ”kädestä suuhun eläminen” estää 

pitkän aikavälin strategista suunnittelua ja laajempien yhteiskunnallisten velvoitteiden huomioon 

ottamista. Kansanopistojen tarjonta on ohjautunut sen mukaan, mistä on odotettavissa rahoitusta. 

Vapaan sivistystyön osuus kansanopistojen opetuksesta on koko ajan laskenut, koska siitä saatava 

valtionosuus on pienentynyt. 

Kansanopistojen uudistettu valtionosuusjärjestelmä on kustannusten hallinnan näkökulmasta 

perusteltu. Kurssipäivähinnan painoarvoa järjestelmässä voitaisiin raportin mukaan lisätä, jolloin 

toteutuneiden kustannusten ja valtionosuuden välinen kytkentä heikkenisi edelleen. 

Yksikköhinnan korostusperusteina käytetään lyhytkursseja, vuokratiloja ja vammaisopetusta. 

Raportissa ehdotetaan, että niiden vaikutus pitäisi ottaa erityistarkasteluun. Raportin mukaan 

kansanopistojen valtionosuusjärjestelmä pitäisi uudistaa lähtien siitä kysymyksestä, mitä 

kansanopistoilla tavoitellaan vapaan sivistystyön näkökulmasta. Sikäli kuin kansanopistot 

kilpailevat muiden yksityisten palvelutarjoajien kanssa, tulisi myös koulutuspalvelujen 

markkinatilanne ottaa huomioon valtionosuusjärjestelmää uudistettaessa. 


Opintokeskukset ovat järjestötoiminnan yhteydessä toimivia aikuisoppilaitoksia, joiden 

opetustoiminnan pääosa osa koostuu järjestöllisestä sivistystyöstä. Opintomuotoina ovat mm. 

opintokerhot, avoimet luennot, kurssit, ohjaajakoulutus ja opiskelu. Opintokeskusten 

opintotoiminta on raportin mukaan pedagogisesti mielenkiintoista ja joustavuudessaan 

mahdollisuuksia luovaa. 

Käytännön kokemukset ovat raportin mukaan osoittaneet, että monien matalan pohjakoulutuksen 

ja vähän aikuisena kouluttautuneiden on helpompaa mennä mukaan opintoja harrastuskerhoihin 

kuin kansalaisopistoihin. Lisäksi ne ovat toiminnassaan muita vapaan sivistystyön organisaatioita 

selkeämmin suuntautuneet ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin.

Opintokerhojen yksi tunnusmerkki on opinnollisuus. Nykyään harrastustoiminta on kuitenkin 

raportin mukaan syrjäyttämässä opinnollisuuden ja monilla alueilla harrastuskerhot ovat 

yleisempiä kuin opintokerhot. Varsinkin ikääntyneet osallistuvat mieluummin harrastuskerhoihin. 

Rahoitus on raportin mukaan jatkuva ongelma opintokeskuksille, mikä vaikeuttaa pitkän aikavälin 

suunnittelua. Opetustuntien käyttö valtionosuuden perusteen on perusteltua yksinkertaisuuden ja 

ennustettavuuden vuoksi. Raportin mukaan opintokeskuksen ovat kritisoineet opetustuntien 

käyttöä siitä, että se kannustaa lisäämään vain määrällistä toimintaa. Opetusministeriön ja 

opintokeskusten välillä onkin raportin mukaan menossa eräänlainen peli, jossa opintokeskusten 

kannattaa ilmoittaa mahdollisimman suuri tuntimäärä kasvavan valtionosuuden toivossa. 

Raportin mukaan olisi perustelua käyttää opetustuntien lisäksi muitakin laskennallisia 

jakokriteerejä, kuten osallistuneiden määriä, suoritettuja kursseja ja pidettyjä luentoja. Tämä lisäisi 

tietenkin hallinnollista työtä. Lisäksi tulisi harkita projektityyppistä hanke- ja ohjelmarahoitusta, 

jota myönnettäisiin erillisen hakemuksen perusteella ja jossa toteutuneiden hankkeiden 

tuloksellisuutta arvioitaisiin. 

Liikunnan koulutuskeskukset 

Yksitoista valtakunnallista ja kolme alueellista keskusta kattavat koko maan. Kaikki tarjoavat 

liikunnan peruspalveluja, mutta myös profiiliensa mukaista erikoisosaamista. 

Liikunnan koulutuskeskukset muodostavat neljännen kivijalan kansalaisten liikuttamisessa 

urheiluseurojen, kansalaisopistojen ja kunnallisen liikuntatoimen lisäksi, vaikka monet niistä 

huippu-urheiluun profiloituneina koettelevat toimintamuodoillaan vapaan sivistystyön rajoja. 

Ruumiinkulttuurin edistäminen, terveyskasvatuksen jakaminen ja terveiden elämäntapojen 

juurruttaminen kuuluvat kuitenkin perinteiseen vapaaseen sivistystyöhön. 

Liikunnan koulutuskeskusten infrastruktuuri ja talous ovat kunnossa. Raportin mukaan niiden voi 

uskoa selviävän myös tulevaisuuden haasteista. 

Yksikköhinnan sidonnaisuutta toteutuneisiin kustannuksiin on uudessa valtionosuuslaissa 

vähennetty aiemmasta, mutta se on edelleen olemassa. Tämä saattaa raportin mukaan olla 

liikunnan koulutuskeskuksissa erityisen ongelmallista, koska niitä on vähän ja niiden joukossa on 

muutama kustannuskehitystä dominoiva koulutuskeskus. 

Osa liikunnan koulutuskeskuksista pystyy merkittävästi rahoittamaan toimintaansa maksutuloilla. 


Raportin mukaan kesäyliopistolaitos on kiinnittynyt koulutusjärjestelmään lähinnä muita 

koulutusmuotoja täydentävässä ja tukevassa merkityksessä. Kevyellä hallintorakenteella ja 

kiinteitä kustannuksia minimoiden kesäyliopistojen on mahdollista toimia kustannustehokkaasti, 

mutta yhteistoiminnallisen toteutusverkon kautta silti alueellisiin tarpeisiin vastaten. 

(Kesäyliopistot pitävät lausunnossaan kevyttä kustannusrakennetta erityisen tärkeänä vahvuutena 

omassa toiminnassaan.) Keveä kustannusrakenne selittyy mm. sillä, että niillä ei ole omia 

kiinteistöjä eikä vakinaista opettajakuntaa. Kesäyliopistot toimivat pääasiassa yliopistoilta 

vuokratuissa tiloissa. 

Vapaan sivistystyön oppilaitostyyppien välisessä vertailussa kesäyliopistojen rooli avoimen 

yliopiston toteuttajana on kasvanut erityisesti kansalaisopistoihin verrattuna. Ne ovat 

ylivoimaisesti suurin avoimen yliopiston toteuttaja vapaan sivistystyön oppilaitosten 

kokonaisuudessa. Samanaikaisesti yliopistojen omien yksikköjen rooli avoimen yliopiston 

opetuksen järjestämisessä on entisestään vahvistunut, vaikka niiden alueellinen peittävyys ei ole 

niin kattava kuin kansalaisopistojen. Kesäyliopistojen toiminta on muuttunut ympärivuotiseksi.

Kesäyliopistojen muu toiminta kuin avoin yliopisto-opetus kilpailee raportin mukaan täydennyskoulutuskeskusten, 

kansalaisopistojen ja kansanopistojen tarjonnan kanssa. 

Kesäyliopistojen valtionosuudelle on ollut raportin mukaan perusteltua luoda oma 

yksikköhintansa, mutta se vaikuttaa liian mekaaniselta tavalta määritellä kesäyliopistojen tuotos. 

Raportissa ehdotetaan useamman kriteerin käyttöönottoa. Sitä varten tarvittaisiin perusteellinen 

tutkimus kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä. 

Kokoavia johtopäätöksiä 

Toimintaympäristön muutoksista huolimatta vapaa sivistystyö rakentuu edelleen kerran 

vakiintuneiden oppilaitosten varaan. Vapaan sivistystyön oppilaitosten roolit ja tehtävät ovat 

eriytyneet yhä enemmin. Koulutustarjonta on varsin perinteistä, eikä yleisen koulutustason nousua 

ja sen mukanaan tuomia haasteita oteta riittävästi huomioon. 

Vapaan sivistystyön oppilaitokset eivät muodosta tiivistä verkostoa. Koulutusmahdollisuuksissa 

esiintyy sekä alueellista että väestöryhmien välistä eriarvoisuutta osan väestöstä jäädessä 

kokonaan vapaan sivistystyön toiminnan ulkopuolelle. Opiskelutoiveiden ja –tarpeiden 

kartoittaminen on sattumanvaraista. 

Lainsäädäntö tarjoaa väljät toimintaedellytykset, mutta resurssien niukkuus estää uudistumisen 

edellyttämän strategisen suunnittelun. Toiminta on pääosin ylläpitävää. 

Tutkimuksen perustuva tieto sekä yksityiskohtainen tilastotieto vapaasta sivistystyötä ovat viime 

vuosikymmenien osalta puutteellisia. Vapaan sivistystyön kehittäminen edellyttää sitä koskeva 

tilastointi- ja tiedonkeruujärjestelmän saattamista ajan tasalle. 

3.1.2. Vapaan sivistystyön vaikuttavuus ja suuntaviivaopinnot 

Vaikuttavuus 

Vapaan sivistystyön vaikuttavuutta on hyvin vaikeaa osoittaa numeroina ja määrinä. 

Kausaalisuhteiden analysoinnin mahdollistavien aineistojen kokoaminen ja vapaan sivistystyön 

vaikutusten eristäminen muista tekijöistä ja samaan aikaan tapahtuvista ilmiöistä olisi tieteellisesti 

hyvin haasteellinen tehtävä, eikä tässä arviointihankkeessa sellaiseen ollut mahdollista ryhtyä. 

Raportissa vapaan sivistystyön vaikuttavuutta arvioidaan oppilaitoksilta kerätyn kyselyaineiston 

avulla, joka mahdollistaa ”laadullisen” kuvan rakentamisen sellaisena kuin ne oppilaitokset sen 

näkevät. 

- Yksilötasolla osallistuminen vapaaseen sivistystyön opintoihin, uusien tietoja ja taitojen 

oppiminen edistää kokonaisvaltaisesti ihmisen fyysistä, psyykkistä ja henkistä hyvinvointia. 

Oppimiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito ja kehittäminen lisää paitsi aikuisten 

työkykyä, myös yleistä vireystasoa ja elämänlaatua. Vapaan sivistystyön opinnot ovat monelle 

väylä jatko-opintoihin ja näin ne edistävät elinikäistä oppimista ja koulutuksellista tasa-arvoa. 

Lisäksi opinnot voivat vaikuttaa kohentavasti kansalaisuuden toteuttamiseen ja 

”yhteiskuntakelpoisuuteen”. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat tietoyhteiskuntavalmiuksien 

opettaminen ikääntyville. Opiskelu vapaan sivistystyön piirissä on myös monitahoinen ja 

merkittävä sosiaalisen kohtaamisen ja toiminnan foorumi. Vapaa sivistystyö edistää 

osallistujien kykyä kohdata erilaisista kulttuureista tulevia ihmisiä. 

- Vapaan sivistystyön oppilaitosten vaikutukset lähiyhteisöihin ovat mittavat. Asukkaille 

tarjoutuva opiskelumahdollisuus lisää heidän viihtymistään paikkakunnalla. Harrastus- ja 

koulutusmahdollisuudet ovat nykyisin merkittävä vetovoimatekijä asuinpaikkaa valittaessa. 

Oppilaitokset tuovat elinvoimaisuutta ja myönteistä imagoa alueilleen. Ne ylläpitävät ja

kehittävät paikallista kulttuuria. Niillä on myös työllisyyttä edistävä ja elinkeinoelämää 

piristävä vaikutus. Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat juostavia verkottumaan 

paikkakunnan, alueiden ja seutukunnan muiden toimijoiden kanssa. Monet oppilaitokset ovat 

mukana erilaisissa yhteisöjen kehittämisprojekteissa. 

- Vapaan sivistystyön oppilaitokset edistävät yhteiskunnallisesti kansalaisten hyvinvointia ja 

kansalaisaktiivisuutta. Kansanvaltaisuuden ja demokratian toteutuminen edellyttävät 

valistuneita kansalaisia, joilla on kykyä ja halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja 

päätöksentekoon. Yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat uhkia hyvinvoinnille ja demokratialle. 

Osallistuminen vapaan sivistystyön opintoihin ehkäisee näitä kielteisiä kehityspiirteitä. Vapaan 

sivistystyön oppilaitokset edistävät lisäksi aikuisten pysymistä vireinä sekä arjessa ja 

työelämässä selviytymistä. Vapaan sivistystyön opinnot motivoivat ja edistävät jatkoopintoihin 

hakeutumista, mikä tehtävä tulee entistä tärkeämmäksi työikäisen väestön 

vähentyessä. Vapaan sivistystyön oppilaitosverkoston ulottuminen lähipalveluna myös hajaasutusalueille 

lisää koulutuksellista tasa-arvoa. Ne tarjoavat palveluja kaikille väestöryhmille 

pohjakoulutuksesta ja varallisuudesta riippumatta. Lisäksi vapaan sivistystyön oppilaitokset 

ovat mukana erilaisissa kehittämishankkeissa, joissa niiden tehtävänä on kulloinkin 

ajankohtaisten koulutustarpeiden tyydyttäminen (esim. tietotekniikka, 

maahanmuuttajakoulutus, terveyttä edistävät opinnot jne.). 

Suuntaviiva-ohjaus 

Raportin mukaan suuntaviivaohjauksesta ja –opinnoista päättämistä voidaan pitää merkittävänä 

koulutuspoliittisena linjauksena. Ne tarjoavat vapaan sivistystyön oppilaitoksille hyvän 

mahdollisuuden ottaa aiempaa paremmin huomioon aliedustettujen ryhmien ja muuten 

koulutuspoliittisesti tärkeät koulutustarpeet. Raportin mukaan suuntaviivaohjauksessa määritellyt 

painopisteet ovat keskeinen osa vapaan sivistystyön jatkuvaa ydintehtävää. 

Suhtautuminen suuntaviivaohjaukseen ja –opintoihin vaihtelee raportin mukaan erittäin paljon. 

Osa oppilaitoksista on ottanut suuntaviivaopinnot innolla vastaan: niissä on nähty merkittävää 

lisäarvoa ja niiden on katsottu sopivan hyvin oppilaitoksen profiiliin. Nämä oppilaitokset ovat 

hyödyntäneet aktiivisesti hankerahoitusta tai sitten allokoineet uudelleen perusrahoitustaan 

suuntaviivoja tukevaan opetukseen. Osa oppilaitoksista on sopeutunut suuntaviivaohjauksen 

todeten toiminnan jo entuudestaan olleen niiden mukaista. Osa oppilaitoksista on suhtautunut 

kriittisesi suuntaviivaohjaukseen. Niissä suuntaviivat on koettu epäselvinä tai jopa tarpeettomina 

suhteessa siihen, mitä oppilaitokset ovat aiemmin tehneet. Osalla suuntaviivojen tyrmäämisen 

syynä on resurssipula. 

Myönteisimmillään suuntaviivojen edellyttämät toimenpiteet ovat muodostuneet positiiviseksi 

paineeksi oppia uutta. Niiden toteuttaminen on auttanut uusien käytänteiden, toimintamallien ja 

yhteistyömuotojen syntymistä. 

Kriittisesti suuntaviivaopintoihin suhtautuneet ovat korostaneet vapaan sivistystyön oppilaitosten 

oikeutta määritellä vapaasti omat tehtävänsä. Lisäksi raportin mukaan monen kentän toimijan 

mielestä suuntaviivaopintoja ei ole määritelty eikä perusteltu selkeästi eikä niiden organisointia 

ole ohjeistettu riittävästi. 

Suhtautumisessa suuntaviivaopintoihin vapaan sivistystyön oppilaitokset näyttävät raportin 

mukaan olevan varsin samankaltaisia työmuodosta ja/tai taustajärjestöstä riippumatta, mutta 

kaikkein vähiten suuntaviivaopintoihin ovat reagoineet liikunnan koulutuskeskukset ja 

kesäyliopistot. 

Raportissa ehdotetaan, että suuntaviivaohjaukselle ja –opinnoille tulisi luoda oma, pitkän aikavälin 

suunnitelma ja sen mukainen pysyvä rahoitusjärjestelmä. Muuttamalla järjestelmä pysyväksi 

voidaan vapaan sivistystyön oppilaitoksille nimetä tehtäviä syrjäytymisvaarassa olevien 

koulutustarpeiden ja muuten koulutuspoliittisesti tärkeiden tehtävien hoitamiseksi.

Eeva-Inkeri Sirelius 

11.6.2008 (luonnos) 

Vapaan sivistystyö Euroopassa 

Taustaa 

Aikuiskoulutuksella ja erityisesti vapaalla sivistystyöllä on osallistujia voimaannuttava ja 

emergenssi vaikutus ja tehtävä. Vapaan sivistystyön tehtävänä on tarjota omaehtoisen 

oppimisen mahdollisuuksia ja tilaa kriittiselle keskustelulle sekä yksilön ja yhteisöjen 

kasvulle ja kehittymiselle.. Aikuisopiskelun tavoitteena on vahvistaa osallistujien 

minäkuvaa, itsetuntoa ja aktiivista osallistumista ja toimimista yhteiskunnan jäseninä. 

Yhteiskunnan sosiaalista eheyttä, kansalaisyhteiskunnan toimintakykyä ja 

koulutuksellista tasa-arvoa edistetään tukemalla vapaata sivistystyötä julkisella 

rahoituksella. 

Vapaalla sivistystyöllä on pitkä historiallinen traditio Euroopassa. Omaehtoinen 

oppiminen ja aikuisten halu kehittää tietojaan ja taitojaan on etsinyt ja löytänyt omat 

tapansa toteutua. Mitään yhtenäistä järjestelmää tai oppilaitosrakennetta ei ole 

olemassa. Koulutuspalveluja ja oppimisen mahdollisuuksia tarjoavat julkista rahoitusta 

saavat oppilaitokset, yksityiset instituutit, kansalaisjärjestöt, yliopistot, kirkolliset yhteisöt, 

ammattijärjestöt jne. Aikuiskoulutusjärjestelmä erillisine aikuisoppilaitoksineen on 

rakenteeltaan kehittyneintä Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. 

Vapaan sivistystyön käsite 

Vapaan sivistystyön käsitteen vieraskieliset vastineet korostavat erilaisia merkityksiä ja 

vaihtelevat käytetyn kielen ja kulttuurin mukaan. Pohjoismaissa on säilytetty yhteys 

historialliseen kansansivistys (folkbildning) -käsitteeseen, joka viittaa kansalaisiin ja 

sivistykseen. 

Englannin kielessä vapaasta sivistystyöstä käytettiin aiemmin sanoja liberal adult 

education ja popular education. Ne ovat sittemmin jääneet pois käytöstä ja korvautuneet 

sanoilla non formal ja informal education tai non formal ja informal learning. 

Anglosaksisessa kirjallisuudessa on yleisesti luovuttu koulutusta korostavan sanan 

education käyttämisestä oppimisesta ja opiskelusta puhuttaessa. Sen sijaan halutaan 

korostaa opiskelun varsinaista päämäärää eli oppimista (learning). Ilmiö toistuu lähes 

kaikessa alan terminologiassa esim lifelong learning ja non formal learning. 

Kansalaiskasvatus -sanan englanninkielinen käännös on civic education ja 

saksankielinen vastine Politische Bildung. 

Saksankielisessä kirjallisuudessa oli 1900 –luvun alussa käytössä sana Volksbildung, 

joka on myöhemmin korvautunut käsitteellä Erwachsenenbildung. 

Sanassa ei ole enää suoraa viittausta kansalaiskasvatukseen. Sillä tarkoitetaan kaikkea 

aikuiskoulutusta (adult education). Koska aikuiskoulutus tarkoittaa nykyisellään hyvin 

monenlaista ja monentasoista toimintaa, on tullut entistä vaikeammaksi määritellä, mikä 

on varsinaista vapaata sivistystyötä. Aikuisten oppiminen voidaan toki jakaa 

koulutustason, kohderyhmän tai sisältöalueen mukaan, mutta koulutuspalvelujen 

jakaminen liian kategorisesti on usein este monipuolisten ja sosiaalisesti rikkaiden 

oppimisympäristöjen luomiselle.

Yhteenvetona voi todeta, että kaikissa Euroopan maissa toteutetaan vapaata 

sivistystyötä, mutta keinot, rakenteet lainsäädäntö ja rahoitus vaihtelevat suuresti. 

Pohjoismaille on ominaista erilliset vapaan sivistystyön oppilaitokset, joiden tehtävänä 

on tarjota vapaan sivistystyön opintoja kansalaisille. Yhteisinä piirteinä on opiskelijoiden 

vapaa hakeutuminen, opiskelijakeskeiset oppimismenetelmät ja aikuisia kunnioittavat 

pedagogiset ratkaisut. Opiskelun tavoitteena on tietojen ja taitojen karttuminen eikä 

niinkään tukintojen suorittaminen. Opetus on yleissivistävää koulutusta ja oppisisältöihin 

kuuluu runsaasti taide- ja taitoaineiden, vieraiden kielten sekä yhteiskunnallisten 

aineiden opiskelua. 

Poimintoja Euroopan maiden erityispirteistä 

Keski- Euroopassa ja erityisesti saksankielisillä alueilla on laaja Volkshochschul – 

verkosto, joka vastaa suomalaisia kansalaisopistoja niin opetustarjonnallaan kuin 

rahoituspohjallaan. Verkoston kattojärjestö DVV ( Duetscher Volkshochschul-Verhand 

e.V.) määrittelee tehtävänsä priorisoitujen koulutustehtävien kautta, joita nykyisellään 

ovat: ympäristökasvatus, maahanmuutto- ja vähemmistöpolitiikan toteutus, 

terveyskasvatus ja väestökehitys, työmarkkinoiden toimivuus ja kansalaiskasvatus. 

Tämänkaltainen tehtävämääritys tekee toiminnan näkyväksi rahoittajille edellyttäen 

samalla oppilaitoksilta yhteiskunnallisten muutosten vaatimaa joustoa ja 

muuntautumiskykyä. Hollannissa on ollut vankka kansanopistoverkosto, joka nyttemmin 

oin muuttunut majoituspalveluja myyviksi ja koulutustilaisuuksia järjestäviksi yksityisiksi 

yrityksiksi. Belgian flaaminkielisellä alueella vapaa sivistystyö kuuluu kulttuuriministerin 

hallinnonalalle ja näin ollen järjestömuotoisen aikuiskoulutuksen yhteys muuhun 

koulutusjärjestelmän on melko vähäinen. 

Iso-Britanniassa on ollut laaja ja monipuolinen oppilaitosverkosto (community centre), 

joka on tarjonnut opiskelumahdollisuuksia aikuisille, mutta nyttemmin verkosto on 

julkisen rahoituksen vähentymisen myötä harventunut. Erilaisten järjestöjen rooli on 

kasvanut aikuiskoulutuspalvelujen toteuttajana ja valtion tukee aikuiskoulutusta 

määräaikaisten ohjelmien kautta (Basic skills for all. Literacy programmes jne ). Open 

college –vrerkosto vastaa puolestaan opetussuunnitelmien laadun valvonnasta ja on 

muodostunut opitun tunnistamis- ja tunnustamismekanismin kehittäjäksi. 

Espanjassa on kuntien ylläpitämiä Universidad popular –nimisiä aikuisoppilaitoksia, 

joiden erityshaasteena on saada naisia aikuisopintoihin. Italiassa on myös 

samannimisiä oppilaitoksia, jotka kuitenkin ovat yleensä yksityisiä oppilaitoksia. Ne eivät 

saa julkista rahoitusta, vaan toimivat liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti 

Kreikassa aikuiskoulutuksen alueellinen tarjonta, sen suunnittelu ja toteutus, on 

opetusministeriön valvonnassa ja resurssit ohjataan alueille valtion ohjauksessa. 

Ranskassa ja Etelä-Euroopassa yleisesti kirkko, ammattiyhdistysliike ja 

kansalaisjärjestöt järjestävät koulutusohjelmia omille jäsenilleen ja sidosryhmilleen. 

Ranskassa ei ole olemassa varsinaisia yleissivistäviä aikuisoppilaitoksia. Yliopistojen 

rooli nonformaalin oppimisen oppimistulosten tunnustamisessa on keskeinen. 

Saksan DVV:llä (Deutscher Volkshochshul-Verband e.V.) on runsaasti kansainvälistä 

toimintaa omistamansa IIZ (Institut fur Internationale Zusammenarbeit des Deutschen 

Volkshochschul-Verbandes) organisaation kautta. Sen tuella on perustettu 

aikuiskoulutuksen koordinaatiopisteitä useisiin Itä-Euroopan maihin, Venäjälle sekä 

Balkanin alueelle. Maakohtaiset koordinaattorit ovat käynnistäneet aikuiskoulutusta

tarjoavia yksiköitä IIZ-DVV myöntämällä tuella sekä nykyisin myös Euroopan unionini 

koulutusohjelmien tukijärjestelmiä hyväksi käyttäen. Itä-Euroopassa ovat työnantaja ja 

työntekijä järjestöt vahvasti mukana ohjaamassa aikuiskoulutustarjonnan suunnittelua. 

EU:n tarjoamien koulutusresurssien käyttö on runsasta ja koko aikuiskoulutusjärjestelmä 

nojaa projektirahoitukseen huomattavasti enemmän kuin maissa, joissa on olemassa 

omat aikuiskoulutusoppilaitokset ja rakenteet. . 

Yliopistot kaikissa Euroopan maissa ovat laajentaneet toimintaansa palvelevaan 

kasvavaa aikuisväestöä ja avoimesta yliopistosta on tullut monen yliopiston 

potentiaalinen kasvusektori. Se tarjoaa akateemisen tason opintokokonaisuuksien lisäksi 

ikäihmisten luontosarjoja. 

Kansalaiskasvatus toteutuu kaikkialla parhaiten erilaisten kansalaisjärjestöjen toimesta, 

jolloin järjestön tavoitteet ja arvopohja ovat lähtökohtana opintoihin hakeutumiselle 

OECD:n koulutuspoliittinen ajattelu 

OECD on keskittynyt kahden erityisohjelmansa avulla kompetenssien määrittelyyn. 

Ensimmäinen oli DeSe Co (Definition on Selection of Competences) ja toinen on PIAAC 

(Programme for the International Assessment of Adult Competences). Kompetenssien 

määrittelyssä OECD tukeutuu yksilöiden jokapäiväiseen toimintaympäristöön yksityis- ja 

työelämässä ja kiinnittää erityistä huomiota sosiaalisiin taitoihin. Kompetenssilla 

tarkoitetaan kykyä kohdata menestyksellisesti monimutkaiset tilanteet. Kompetentti 

suoritus merkitsee tiedon, kognitiivisten ja käytännön tietojen, yhdistämistä sosiaalisiin 

taitoihin mukaan lukien asenteet, tunteet, arvot ja motiivit. PIAAC –ohjelman tavoitteena 

on luoda strategia, jonka avulla tuotetaan sellaisten kompetenssien varanto ja kysyntä, 

joilla voidaan 

a) identifioida ja verrata yksilöitä ja maita sellaisten kompetenssien osalta, joiden 

oletetaan tuottavan yksilöiden ja yhteisöjen menestystä 

b) b) arvioida näiden kompetenssien vaikutusta sosiaalisiin ja taloudellisiin tuloksiin 

c) suunnata koulutusjärjestelmiä siten, että ne tuottavat vaadittavia kompetensseja 

d) auttaa ymmärtämään ne toimenpiteet, jotka edistäisivät kompetenssien 

kehittymistä. 

OECD tutkijat olivat yhtä mieltä siitä, että perinteisten formaalin koulutuksen ja non 

formallin aikuiskoulutusjärjestelmän rinnalla tulee tässä yhteydessä kiinnittää huomiota 

informaaliin oppimiseen, joka tapahtuu työpaikoilla ja muilla elämän aloilla. 

OECD on kiinnittänyt runsaasti huomiota nonformaalin ja informaalin oppimisen 

mahdollisuuksiin ja on halunnut edistää näiden oppimistulosten näkyvyyttä ja 

tunnustamista. Koska OECD tarkastelee koulutukseen ja oppimiseen liittyviä ilmiöitä 

erityisesti niiden taloudellisten vaikutusten näkökulmasta, se on kiinnittänyt huomiota 

päällekkäiskoulutuksen kustannuksiin ja edistänyt opitun tunnistamisen ja opitun 

tunnustamisen mallien kehittymistä. Vapaa sivistystyö ja aikuisten omaehtoinen 

oppiminen on nähty kustannustehokkaana ja rakenteiltaan kevyenä toteuttamistapana 

lisätä aikuisten osallistumista koulutukseen ja motivoida heitä päivittämään tietojaan ja 

taitojaan muuttuvia työelämätarpeita vastaaviksi.

Euroopan unionin koulutuspoliittiset linjaukset 

Euroopan Unionista on muotoutunut aikuiskoulutuksen tukija. Se on julkaissut kaksi 

tuoretta tiedonantoa jäsen maille, jossa nostetaan nonformaali ja informaali opiminen 

formaalin koulutuksen rinnalle tärkeänä koulutuksen ja oppimisen areenana. EU tukee 

jäsenmaiden aikuiskoulutusjärjestelmien kehittä mistä monilla elinikäisen oppimisen 

koulutusohjelmilla. Ohjelmat ovat auttaneet erityisesti niitä maita, joissa on varsin tuoreet 

rakenteet aikuisten koulutuspalveluille. Mallintaminen ja hyvien käytänteiden 

levittäminen ovat nopeuttaneet koulutusjärjestelmien harmonisoitumista Euroopan 

Unionin alueella. Vaikka koulutuspolitiikka kuuluu kansallisesti toteutettavaan 

hallinnonalueeseen, on EU ohjannut jäsenmaiden kehittämistoimia kohdentamalla 

resursseja omien linjaustensa mukaisesti. 42 prosenttia Euroopan Unionin alueen 

väestöstä ikäryhmässä 25 – 64 -vuotiaat osallistuvat koulutukseen tai johonkin 

oppimistapahtumaan. Huoli on siitä 42 prosentista, joka ei ole kokenut opiskelua 

itselleen tärkeänä. 

UNESCO ja Institute of Lifelong learning 

UNESCOlla on merkittävä rooli yleissivistävän aikuiskoulutuksen edistäjä huolehtimalla 

globaalin tasa-arvon näkökulmasta. UNESCOn järjestämät aikuiskoulutuskonferenssit 

ovat pitäneet aikuiskoulutuskysymyksiä esillä lasten ja nuorten koulutuspoliittisten 

linjausten rinnalla. UNESCO tarkastelee koulutuskysymyksiä humaanin ihmiskäsityksen 

ja globaalin etiikan näkökulmasta. Humanismi ja koulutuksellinen tasa-arvo ovat 

Unescon keskeisiä päämääriä. Kaikkien oikeus oppimiseen omista lähtökohdistaan on 

ollut Education for All ohjelman perusteesejä. Oppimisen merkitys yksilön hyvän elämän 

ja kansakunnan menestyksen rakentajana on osoitettu useilla UNESCOn teettämillä 

tutkimuksilla. Nonformaalin oppimisen tukeminen nähdään sellaisena mallina, jolla mikä 

tahansa kansakunta voi aloittaa koulutusjärjestelmiensä kehittämisen 

kustannustehokkaan toimintatapansa vuoksi.

SELVITYS VAPAAN SIVISTYSTYÖN TOIMINNASTA, LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ, RA- 

HOITUKSESTA, JÄRJESTÄMISESTÄ JA OHJAUKSESTA SEKÄ KOHDERYMISTÄ 

JA KYSYNNÄN KEHITYKSESTÄ ERI POHJOISMAISSA 

1. Taustaa 

Tarkastelussa luodaan yleiskatsaus Suomen vapaata sivistystyötä vastaavaan toimintaan muissa 

Pohjoismaissa. Yksityiskohtaisemmin käsitellään niitä työmuotoja, jotka ovat Pohjoismaille yhteisiä: 

opintoliitot ja kansanopistot. Ruotsissa vapaata sivistystyötä vastaavasta toiminnasta käytetään 

käsitettä ”kansansivistys” (folkbildning), Norjassa ja Tanskassa yleiskäsitteenä on ”kansanvalistus” 

(folkeoplysning). Tarkastelussa yhteisenä käsitteenä käytetään kansansivistystä. 

Ruotsissa toteutettiin kansansivistystyön kokonaisuudistus 1990-luvun alussa, jolloin valtion 

säädösohjaus purettiin ja aikaisempi yksityiskohtainen valtionapujärjestelmä korvattiin toimintamallilla, 

jossa valtiovalta asettaa kansansivistystyölle myönnettävän valtionavun yleiset tarkoitukset 

ja periaatteet. Näiden puitteissa opintoliitot ja kansanopistot asettavat tavoitteet omalle 

toiminnalleen ja saavat sitä kautta aikaisempaa selkeämmän ja suuremman vastuun toiminnastaan. 

Uudistuksen yhteydessä perustetulle kansansivistysneuvostolle (Folkbildningsrådet) annettiin 

tehtäväksi valtionavun myöntäminen, hallinto, organisoiminen ja toiminnan arviointi. Uudistus 

heijasti ruotsalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa käsitystä siitä, että kansansivistyksen tulee 

olla vapaata ja vapaaehtoista sekä itseohjautuvaa. 

Oleellinen osa uudistamista oli siihen liitetty seuranta ja arviointi, joka kuuluu kansansivistysneuvoston 

perustehtäviin, mutta jota tekee valtiovallan toimeksiannosta myös ulkopuolinen arviointiryhmä. 

Arviointien perusteella valtionapua koskevaa asetusta (1991:977) on tarkistettu 

kolmeen otteeseen (SFS 1998:973, 2000:1451 ja 2006:1499). 

Norjassa aikuisopetus koottiin 1970-luvulla yhteen aikuiskoulutuslakiin (Lov om voksenopplæring 

1976:35). Lain piiriin ovat kuuluneet opintoliitot, etäopiskelu, aikuisten perusopetus, 

yliopistollinen jatkokoulutus, työmarkkinakoulutus, oppisopimuskoulutus ja henkilökohtaiseen 

opetussuunnitelmaan perustuva koulutus. Muussa koululainsäädännössä tapahtuneiden 

muutosten vuoksi laki koskee nykyisin lähinnä opintoliittoja ja etäopiskelua. Kansanopistojen 

toimintaa ohjaa kansanopistolaki (Lov om folkehøyskoler 2002:72) ja sen pohjalta annettu asetus 

(2006:304). 

Norjan koulutuspolitiikan painoalueena on 1990-luvulta lähtien ollut elinikäinen oppiminen ja 

aikuisten opiskelumahdollisuuksien turvaaminen. Hallitus asetti vuonna 1996 työryhmän, jonka 

tehtävänä oli laatia kansallinen toimintaohjelma aikuisten oppimisen ja osaamisen kehittämiseksi. 

Ohjelman laatimiseen olivat sitoutuneet myös työmarkkinaosapuolet. Työryhmän esitysten 

pohjalta (NOU 1997:25) käynnistettiin laaja-alainen aikuisten oppimista koskeva uudistustyö 

(Kompetansreform), jossa otettiin huomioon mm. joustavat oppimismahdollisuudet, opintojen 

rahoitus, työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 

sekä kansansivistys. 

Keskeiseksi osaksi uudistamista muodostui osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (realkompetance). 

Uudistukseen liittyi useita hankkeita, joissa kehitettiin tapoja dokumentoida ja 

tunnistaa työelämässä, nonformaalissa koulutuksessa ja kolmannella sektorilla hankittua osaamista. 

Työelämässä tarvittavan osaamisen dokumentointia on kehitetty edelleen yhteensopivaksi 

Europassin kanssa. Kolmannella sektorilla hankitun osaamisen tunnistamiseen on puolestaan 

kehitetty oma työkalunsa. 

1

Tanskassa kansansivistystyö käsitetään laajemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Se sisältää mm. 

vapaaehtoisen järjestötyön sekä lapsille ja nuorille suunnattua opetusta ja toimintaa. Kansansivistystyötä 

ohjaa kansansivistyksen rahoituksesta annettu laki (Folkeoplysningsloven 

(593/2005), johon sisältyvät kansansivistyksellinen aikuisopetus (folkeoplysende voksenundervisning), 

vapaaehtoinen kansansivistyksellinen järjestötyö (frivilligt folkeoplysende foreningsarbeijde), 

päiväkansanopistot (daghøjskolor) ja Kansanyliopisto (Folkeuniversitetet). 

Kansanopistoja koskeva laki uudistettiin vuonna 2006 (Lov om folkehøjskoler, efterskoler, husholdningsskoler 

og håndarbejdsskoler (frie kostskoler) 1149/2006). 

Norjan tapaan myös Tanskassa on panostettu osaamisen tunnustamiseen (realkompetence). Laki 

osaamisen tunnustamisesta (556/2007) aikuis- ja täydennyskoulutuksessa astui osittain voimaan 

jo vuonna 2007, ja kokonaisuudessaan se astuu voimaan vuoden 2008 elokuussa. Laki antaa yksilölle 

oikeuden osaamisen tunnistamiseen ja sen perusteella laadittuun osaamisen dokumentointiin. 

Osaamisen arvioivat hakijan pyynnöstä aikuis- ja täydennyskoulutusta järjestävät oppilaitokset 

ja työvoimakoulutuksen järjestäjät. 

Kansansivistyksen toimijoiden tehtävänä osaamisen tunnustamisessa on oppimisen edistäminen 

ja kehittäminen. Kansansivistykseen osallistumisen kautta saavutettu osaaminen voidaan sisällyttää 

osaamisarviointiin. Tanskassa on opetusministeriön tuella kehitetty kansansivistykselle, 

järjestöille ja vapaaehtoistyöhön tarkoitettu verkkopohjainen kysymyspatteristo, joka tukee itsearviointia. 

Kansansivistyksen toimijoiden tehtävänä on tukea osallistujaa dokumentoinnissa 

sekä kouluttaa henkilöstä niin, että dokumentointi on vastaanottavien oppilaitosten ja työnantajien 

näkökulmasta luotettavaa. 

Islannissa ei ole muita Pohjoismaita vastaavaa kansansivistyksen perinnettä. Vapaatavoitteisia 

opintoja tarjoavat pääasiassa yksityiset koulutusyritykset ja erityyppiset järjestöt, jossain määrin 

myös kunnalliset elinikäisen oppimisen keskukset. Islannin opetusministeriössä on viime vuonna 

käynnistetty elinikäiseen oppimiseen liittyvän lakiesityksen valmistelu. 

2. Ruotsi 

2.1 Lainsäädäntö 

Kansansivistystyön valtioapua koskevan asetuksen perusteella (1991:977) valtionapua voidaan 

myöntää opintoliitoille, kansanopistoille ja kansanopistojen opiskelijayhdistyksille. 

Valtionavulla tuetaan toimintaa, joka 

• edistää demokratian vahvistumista ja kehittämistä 

• edistää ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa ja lisää halukkuutta 

osallistua yhteiskunnan kehittämiseen 

• edistää koulutuskuilujen kaventumista ja nostaa sivistys- ja koulutustasoa 

• edistää kiinnostusta kulttuurielämään ja lisää osallistumista siihen. 

Kansansivistystyön kohderyhmiksi oli asetuksessa määritelty koulutuksellisesti, sosiaalisesti ja 

kulttuurisesti vähempiosaiset, maahanmuuttajat, työttömät sekä toimintarajoitteiset. Vuonna 

2006 asetusta muutettiin kansansivistystyön kohderyhmien osalta. Muutoksella kohderyhmien 

määrittely annettiin toimijoiden tehtäväksi ja kohderyhmien sijaan asetuksessa määriteltiin seitsemän 

painoaluetta, joihin valtionapua erityisesti suunnataan. 

2

Painoalueet ovat: 

1. yhteisen arvopohjan vahvistaminen tasavertaisuuden ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi 

2. monikulttuurisen yhteiskunnan haasteet 

3. demograafinen haaste 

4. elinikäinen oppiminen 

5. kulttuuri 

6. toimintarajoitteisten kouluttautumismahdollisuudet 

7. kansanterveys, kestävä kehitys ja globaali oikeudenmukaisuus. 

Opintoliittojen ja kansanopistojen valtionavulle on lisäksi määritelty toiminnallisia erityisehtoja. 

Opintoliittojen erityisehdot ovat: 

1. toiminnan tulee perustua opintopiiritoimintaan, jonka pohjana ovat yhteiset, suunnitelman 

mukaan etenevät opinnot 

2. jokaisessa opintopiirissä tai kulttuuritoiminnossa tulee olla paikallisen opintojärjestön hyväksymä 

ohjaaja. 

Kansanopistojen osalta erityisehdot ovat: 

1. kansanopistolla tulee olla toiminnasta vastaava hallitus 

2. kansanopistojen yleisten kurssien (tarkoitettu niille, joilla ei ole perus- ja lukiokoulutusta) 

määrän tulee olla vähintään 15 % koko toiminnasta ja ko. opiskelijoiden tulee pääsääntöisesti 

olla 18 vuotta täyttäneitä 

3. opetuksen on oltava maksutonta. 

Kansansivistysneuvoston uudet tehtävät 

Vuoden 2006 asetuksen muutoksella kansansivistystyön neuvostolle annettiin uusia viranomaistehtäviä, 

jotka koskevat seurantaa, systemaattista laatutyötä ja arviointia sekä uusien toimintojen 

kehittämistä. 

Kansisivistystyön neuvoston tehtävät ovat: 

• päättää ketkä saavat valtionapua ja myöntää valtionapu 

• antaa vuosittain tilinpäätös ja budjettiesitys maan hallitukselle 

• seurata ja arvioida toimintaa suhteessa asetuksessa määriteltyihin tarkoituksiin 

• antaa maan hallitukselle sen määräysten ja ohjeiden mukaiset tiedot seurantaa ja arviointia 

varten. 

2.2 Kansansivistystyön rahoitus ja talous 

Kansansivistystyötä rahoittavat valtio, maakäräjät, kunnat ja osallistujat. Kansansivistystyön 

saama valtionapu on kasvanut tasaisesti viime vuosina, ja se on 3 106 957 000 kruunua eli noin 

332 064 019 euroa vuonna 2008. 

3

Taulukko 1. Ruotsin kansansivistystyölle myönnetty valtionapu 2005–2008, € 

2005 2006 2007 2008 

Valtionapu (€) 281 761 342 287 316 838 329 083 204 332 064 019 

Huom! Laskettu kaikkien vuosien osalta nykyisen kurssin mukaan 1 € = 9,3 SEK 

Opintoliittojen (9 kpl) valtionapu muodostaa noin puolet kansansivistysneuvoston jakamasta 

valtionavusta vuonna 2008. Se jakaantuu perusrahoitukseen (60 %), kulttuuriavustukseen (10 

%), toimintarajoitteisten tai puutteellisen kielitaidon omaavien erityisavustukseen (12 %) sekä 

toiminta-avustukseen (18 %). 

Kansanopistojen (148 kpl) valtionapu muodostaa 48 prosenttia kansansivistystyön saamasta valtionavusta. 

Se jakaantuu seuraavasti: 

• perusrahoitus (500 000 SEK/kansanopisto) 

• kehittämis- ja profilointiavustus (300 000 SEK/kansanopisto) 

• osallistujaviikkojen kertymän perusteella myönnettävään avustus (1 410 SEK/viikko) 

• toimintarajoitteisten tai puutteellisen kielitaidon omaavien erityisavustus 

• laatutyö (125 000 SEK/kansanopisto) 

• henkilöstön täydennyskoulutus 

• kokeilutoiminta ja muut erityistarkoitukset 

Kansansivistysneuvoston osuus valtionavusta on runsaat yksi prosentti. Se jakaantuu viranomaistehtävien 

ja maan hallituksen antamien erityistehtävien hoitamiseen sekä jäsenistölle 

suunnattujen palveluiden tuottamiseen ja rahoittamiseen. Näitä palveluita ovat kansansivistystyön 

verkosto, kansanopistojen informaatiopalvelu ja kansainvälistyminen. 

2.2.1 Opintoliittojen talous ja toiminta 

Kansansivistysneuvosto kerää opintoliittojen taloutta koskevat tiedot ja raportoi ne hallitukselle 

ja eduskunnalle. Viimeisimmät tiedot koskevat vuotta 2006. Tuolloin opintoliittojen liikevaihto 

oli 4,1 miljardia kruunua. Opintoliittojen tulot muodostuvat valtionavun lisäksi maakäräjien/alueiden 

ja kuntien myöntämistä avustuksista. Ne saavat lisäksi tuloja osallistujamaksuista, 

maksupalvelukoulutuksesta, myyntituloista ja pääomatuloista. Tärkein tulonlähde on valtionavustus, 

joka muodosti keskimäärin 41 prosenttia kaikista tuloista vuonna 2006 (vaihteluväli 

14–55 %). Maakäräjien/alueiden ja kuntien tuki muodosti 13 prosenttia tuloista (vaihteluväli 8– 

18 %) ja muut avustukset 12 prosenttia. Avustusten osuus tuloista oli yhteensä keskimäärin 66 

prosenttia. Osallistujamaksujen ja myyntitulojen osuus oli keskimäärin 26 prosenttia tuloista. 

Maakäräjien/alueiden myöntämät avustukset 

Maakäräjät/alueet myöntävät opintoliitoille yleisavustusta, kohdennettua avustusta ja erillisavustusta 

läänien opintoliitoille. Kohdennettuja avustuksia myönnetään esimerkiksi tietyille 

kohderyhmille suunnattuihin toimintoihin tai projekteihin. 

Maakäräjien/alueiden myöntämä avustus oli noin 306,1 miljoonaa kruunua (noin 32 715 224 euroa) 

vuonna 2006. Vuodelle 2007 oli budjetoitu noin 3 miljoonaa kruunua vähemmän kuin edellisenä 

vuonna. Muutokset avustusmäärissä vaihtelivat alueittain niin, että osa maakäräjistä/alueista 

lisäsi avustuksia, osa vähensi ja osassa avustusten määrä pysyi ennallaan. 

4

Maakäräjien/alueiden myöntämien avustusten osalta yleisenä suuntauksena on ollut se, että 

avustusta myönnetään yhä enemmän määrättyihin tarkoituksiin (tietty kohderyhmä, projekti 

yms.) yleisavustuksen sijaan. 

Kuntien tuki 

Kunnat myöntävät opintoliitoille kahdenlaista avustusta: yleisavustusta ja tietyille ryhmille, projekteihin 

yms. kohdennettua avustusta. Vuonna 2006 kuntien myöntämä yleisavustus oli 406,4 

miljoonaa kruunua. Vuoden 2007 avustuksiin kunnat budjetoivat 401,5 miljoonaa kruunua, mikä 

oli noin 4,8 miljoonaa kruunua vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kohdennettuja avustuksia 

myönnettiin vuonna 2006 noin 6,3 miljoonaa kruunua ja vuodelle 2007 oli budjetoitu 6,8 miljoonaa 

kruunua. 

Kuntien tuki opintoliitoille oli keskimäärin 44,64 kruunua asukasta kohden vuonna 2006 ja 

43,80 kruunua vuonna 2007 (budjetoitu). Kuntien välillä on suuria eroja avustusten myöntämisessä. 

Suurin osa kunnista on säilyttänyt opintoliitoille myöntämänsä avustuksen samantasoisena. 

Toisaalta on kuntia, jotka eivät myönnä avustusta lainkaan ja kuntia, jotka ovat vähentäneet 

avustustaan. 

Kokonaisuudessaan kuntien yleisavustukset opintoliitoille ovat vähentyneet viimeisten kymmenen 

vuoden aikana 30 prosenttia, kun otetaan huomioon inflaatiokehitys. Sen sijaan kuntien 

myöntämien kohdennettujen avustusten määrä on kasvanut. Suuntaus näyttäisi näin olevan samankaltainen 

kuin maakäräjien/alueiden myöntämissä avustuksissa. 

Opintoliittojen toiminta ja laajuus 

Ruotsissa toimii yhdeksän opintoliittoa sekä Svensk idrotts- och utbildningsorganisation, SISU, 

jolle valtionavun myöntää opetusministeriö. Opintoliittojen edunvalvontajärjestö on kansansivistysliitto 

(Folkbildningsförbundet), jonka paikallisia toimijoita ovat läänien opintoliitot (länsstudieförbund). 

Läänien opintoliitoissa jäseninä voi olla myös kansanopistoja ja kulttuurilaitoksia. 

Useimmissa kunnissa on lisäksi paikallisia opintoliittojen yhteistyöryhmiä. Opintoliitoilla 

on runsaat 200 jäsenorganisaatiota, minkä lisäksi niillä on yhteistyösopimuksia ja muuta yhteistyötä 

useiden satojen muiden organisaatioiden kanssa. 

Opintoliitoilta kerätään erikseen opintopiirien toimintaa, muuta kansansivistystyötä ja kulttuuriaktiviteetteja 

koskevat tiedot. Osallistujat ovat ns. brutto-opiskelijoita. Valtionapu perustuu 

opintotuntien määrään ja opintopiireissä valtionapuun oikeuttava minimituntimäärä on 9 opintotuntia. 

Opintoliittojen toiminnan laajuus oli runsaat 12 miljoonaa tuntia vuonna 2007, joista noin 10 

miljoonaa oli opintopiiritunteja, yksi miljoona muuta kansansivistystyötä ja yksi miljoona kulttuuriaktiviteetteja. 

Osallistujia oli yhteensä runsaat 17,5 miljoonaa, joista noin 15 miljoonaa 

osallistui kulttuuriaktiviteetteihin, kaksi miljoonaa opintopiiritoimintaan ja loput muuhun kansansivistystyöhön. 

Naisten osuus osallistujista vaihteli toiminnon mukaan 55–65 prosentin välillä. 

5

Taulukko 2. Ruotsin opintoliittojen opintopiirit, osallistujat ja tunnit 2005–2007. 

Opintopiiritoiminta Opintopiirit Osallistujat Miehet Naiset Tunnit 

42 % 58 % 

2007 283 500 2 020 900 839 900 1 181 9 938 600 

000 

Muutos edelliseen vuoteen 8 % 1 % 4 % -2 % -4 % 

2006 263 800 2 010 800 808 600 1 202 10 308 400 

200 

2005 254 400 2 039 500 809 000 1 230 10 710 600 

400 

Muu kansansivistystyö Toiminnot Osallistujat Miehet Naiset Opintotunnit 

35 % 65 % 

2007 54 800 647 200 223 800 423 400 1 133 700 

Muutos edelliseen vuoteen 29 % 33 % 28 % 36 % 11 % 

2006 42 400 486 600 174 600 312 000 1 020 100 

2005 38 700 474 000 179 500 294 600 987 700 

Kulttuuriaktiviteetit Toiminnot Osallistujat Miehet Naiset Opintotunnit 

45 % 55 % 

2007 251 600 14 969 900 6 803 400 8 166 1 085 200 

600 

Muutos edelliseen vuoteen 5 % 5 % -4 % 13 % 3 % 

2006 239 500 14 298 800 7 073 500 7 225 1 049 000 

200 

2005 221 300 13 452 900 - - 1 004 500 

Opintopiiritoiminnan tunnit ovat vähentyneet 4 prosenttia vuodesta 2006 vuoteen 2007. Samanaikaisesti 

opintopiirien ja osallistujien määrä on lisääntynyt, mikä osoittaa, että opintopiirien 

toiminta on lyhentynyt. Muun kansansivistystyön opintotuntien osuus on lisääntynyt 11 prosenttia 

ja myös kulttuuriaktiviteettien osuus on lisääntynyt. 

Opintopiiritoiminnan sisältöä kuvaavat luvut osoittavat, että eri aineryhmien suosio on pysynyt 

varsin samanlaisena vuodesta 2005 vuoteen 2007. Taiteen, musiikin ja median osuus on noin 60 

prosenttia kaikista opintotunneista ja humanististen aineiden osuus noin 13 prosenttia. Muiden 

aineiden osuus on selvästi pienempi. 

6

Taulukko 3. Opintopiiritoiminnan sisältö, opintotunnit ja osuudet, 2005–2007. 

2007 2006 2005 

Aineryhmä 

Opintotunnit 

Osuus Opintotun- 

Osuus Opintotun- 

Osuus 

(%) nit (%) nit (%) 

Taide, musiikki ja media 6 039 200 60,8 6 254 200 60,7 6 387 600 59,6 

Humanistiset aineet (kielet, 

1 373 500 13,8 1 378 900 13,4 1 408 300 13,1 

historia jne.) 

Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteet 

604 100 6,1 658 100 6,4 716 200 6,7 

Palveluala 410 000 4,1 430 200 4,2 460 300 4,3 

Maatalous, puutarha, metsä 

361 500 3,6 379 400 3,7 399 500 3,7 

ja kalastus 

Tietotekniikka 236 200 2,4 249 500 2,4 284 300 2,7 

Terveyden- ja sairaanhoito 175 400 1,8 181 100 1,8 213 500 2,0 

Sosiaaliala 137 100 1,4 145 600 1,4 174 700 1,6 

Yritystalous, kauppa ja 

105 100 1,1 96 900 0,9 104 100 1,0 

hallinto 

Tekniikka ja teknologiateollisuus 

126 800 1,3 150 000 1,5 165 700 1,5 

Pedagogiikka ja opintopiiri-ohjaajien 

59 200 0,6 72 400 0,7 76 000 0,7 

koulutus 

Muut 310 400 3,1 311 900 3,0 320 500 3,0 

Yhteensä 9 938 600 100 10 308 200 100 10 710 700 100 

Ruotsin kansansivistystyön tulevaisuuden painoalueet 

Kansansivistysneuvosto on linjannut tulevaisuuden painoalueet, jotka ovat: 

• demokraattisen osallistumisen lisääminen yhteiskunnassa 

• tasa-arvon edistäminen aktiivisilla toimenpiteillä 

• edistää innovatiivisia kansanliikkeitä ja järjestötoimintaa 

• syrjäytymisuhan alla olevien ihmisten ja ryhmien tavoittaminen 

• edistää inhimillistä kasvua, torjua diskriminointia ja koulutuskuiluja kun on kyse sukupuolesta, 

sukupuolisesta suuntautumisesta, uskonnosta, etnisyydestä ja sukupolvista 

• kansansivistystyön toimijoiden tulee olla paikallisia ja seudullisia kehityksen liikkeellepanijoita 

ja areenoita, joissa voi syntyä uusia liikkeitä 

• kansalaisyhteiskunnan, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin yhteistyötä tulee kehittää, jotta 

löydettäisiin ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja luotaisiin kestävää kehitystä. 

7

3. Norja 

Norjan koululainsäädännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi vuodelta 1976 oleva aikuiskoulutuslaki 

säätelee nykyisellään lähinnä opintoliittojen ja etäopetusinstituuttien toimintaa ja on 

luonteeltaan rahoituslaki. Lain mukaan aikuiskoulutuksen tavoitteena ja tarkoituksena on: 

”Målet for voksenopplæringen er å hjelpe den enkelte til et mer meningsfylt liv. Denne lov skal 

bidra til å gi mennesker i voksen alder likestilling i adgang til kunnskap, innsikt og ferdigheter 

som fremmer den enkeltes verdiorientering og personlige utvikling og styrker grunnlaget for 

selvstendig innsats og samarbeid med andre i yrke og samfunnsliv.” 

(Aikuiskoulutuksen tavoitteena on auttaa yksilöä saavuttamaan aikaisempaa mielekkäämpi elämä. 

Lain tarkoituksena on turvata ihmisten tasavertaiset mahdollisuudet tietoon, ymmärrykseen 

ja valmiuksiin, jotka edistävät yksilön arvomaailman ja persoonallisuuden kehittymistä, vahvistavat 

itsenäisen toiminnan ja yhteistyön perustaa ammatissa ja yhteiskunnassa.) 

Laki määrittelee kuntien ja maakuntien vastuut aikuiskoulutuksen kehittämisessä ja rahoituksessa. 

Maakunnat ja kunnat päättävät kuitenkin itse osallistuvatko ne rahoitukseen ja niiden merkitys 

toiminnan kehittämisessä on vähäinen. Vuonna 1992 aikuiskoulutuslakia muutettiin niin, että 

valtionapu maksetaan suoraan opintoliitoille ja etäopetusinstituuteille. Samalla valtionapua 

saavan opintoliiton toiminnalliseksi alarajaksi asetettiin 20 000 tuntia ja toiminta-alueeksi vähintään 

10 maakuntaa, mikä merkitsi opintoliittojen määrän puolittumista aikaisemmasta 40 

opintoliitosta 20 valtionapua saavaan opintoliittoon. Opintoliitoilla on yli 400 jäsenjärjestöä ja 

ne toimivat kaikissa Norjan kunnissa. 

Opintoliittojen ydintoimintana on aikuisille suunnattu vapaatavoitteinen koulutus. Ne voivat järjestää 

vaihtoehtoista aikuisten perusopetusta ja toisen asteen koulutusta sekä yliopisto- ja korkeakoulukursseja. 

Koulutus järjestetään useimmiten opintopiirien ja lyhytkurssien muodossa. 

Valtion rahoitus perustuu opintotoiminnan tuntimäärään. Tämän lisäksi valtio myöntää rahoitusta 

opintoliittojen hallintoon ja käyttömenoihin, jotka lasketaan aikaisempien vuosien tuntikertymän 

perusteella. Rahoituksessa voidaan priorisoida tiettyä tarjontaa ja kohderyhmiä. Opetusministeriö 

voi antaa valtionavun myöntämiseksi määräyksiä myös koskien esimerkiksi osallistujien 

ikää, osallistujamäärää ja opetuksen laatua. Opetusministeriö voi lisäksi myöntää erillisrahoitusta 

opetustarjontaan, jonka tavoitteena on lisätä tasavertaisuutta ja demokratiakehitystä. 

Erillisrahoitusta voidaan kohdentaa osallistujamaksujen alentamiseen tietyn koulutustarjonnan 

ja/tai kohderyhmän osalta. Sitä voidaan myöntää tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä luottamusmiesten 

kouluttamiseen. 

3.1 Opintoliittojen toiminnan laajuus ja muutokset valtionavussa 

Taulukko 4 osoittaa opintoliittojen tarjoamien kurssien, osallistujien ja opintotuntien määrän 

vuonna 1995 ja vuonna 2007 sekä volyymeissa tapahtuneen prosentuaalisen muutoksen. Kurssien 

määrä on laskenut lähes puoleen vuodesta 1995 vuoteen 2007. Osallistujien ja tuntien määrä 

on vastaavasti laskenut noin kolmanneksen. Kurssien määrä on laskenut enemmän kuin osallistuja- 

ja tuntimäärä, mikä osoittaa, että kurssit ovat aikaisempaa pidempiä ja osallistujia on kurssi 

kohden enemmän. 

8

Taulukko 4. Norjan opintoliittojen kurssit, osallistujamäärät ja opintotunnit vuonna 1995 ja 

2007 (N = 20) sekä prosentuaalinen muutos 

1995 2007 Muutos 1995–2007 

Kurssit 66 400 37 125 –44,10 % 

Osallistujat 727 900 489 722 –32,70 % 

Tunnit 1 992 000 1 314 537 –34,01 % 

Kurssien, osallistujamäärien ja tuntimäärien väheneminen liittyy valtionavun vähenemiseen. 

Kuvio 1 osoittaa edellisten lisäksi valtion rahoituksessa tapahtuneet muutokset prosenttilukuina 

vuodesta 1994 vuoteen 2006. 

Kuvio 1. Opintoliittojen osallistujamäärän, opintotuntien, kurssien ja valtionavun kehittyminen 

1994–2006. Muutokset prosentteina, vertailuvuosi 1994 (NOU 2007:11). 

Valtionavun pienenemisen ei katsota yksistään selittävän toiminnassa tapahtuneita muutoksia. 

Muutoksiin ovat lisäksi vaikuttaneet esimerkiksi yksittäisten aineiden suosion lasku, lisääntynyt 

kilpailu, työmarkkinakoulutus ja yksityinen tarjonta. Myös opetussuunnitelmaperusteinen koulutus 

on vähentynyt, koska sitä toteutetaan aikaisempaa enemmän koulujärjestelmässä. 

Opintoliittojen valtionapu perustuu toiminnan keskimääräiseen laajuuteen viimeisten kolmen 

vuoden aikana. Vuonna 2006 opintoliittojen (20 kpl) valtionapu oli yhteensä 127 971 miljoonaa 

NKR (1 € = 7,9 NKR). Valtionavun määrä vaihteli huomattavasti: esimerkiksi Folkeuniversitetet 

sai valtionavusta kolmanneksen (noin 47,7 miljoonaa NKR) ja pienin opintoliitto – Sjøsa- 

9

misk Studieforbund – 58 500 NKR. Valtionapu oli yhtä kurssia kohden keskimäärin 3 274 

NKR, opintotuntia kohden 92 NKR ja osallistujaa kohden 253 NKR. 

Valtion budjetissa on varattu määräraha, joka on tarkoitettu tietyille kohderyhmille suunnattuun 

koulutukseen ja pedagogiseen kehittämistyöhön. Vuonna 2006 pedagogiseen kehittämistyöhön 

myönnettiin 1,45 miljoonaa NKR ja tiettyjen kohderyhmien koulutukseen 1,45 miljoonaa NKR. 

Valtionavun lisäksi opintoliitot saavat muuta valtionapua, tukea maakunnilta ja kunnilta sekä 

yhteistyökumppaneilta, yksityisiltä organisaatioilta jne., tukien määrästä ei kuitenkaan ole käytettävissä 

tietoja. 

Taulukko 5. Norjan opintoliittojen opetuksen sisältö vuosina 2000, 2003 ja 2005. 

2000 2003 2005 

Aineryhmä 

Opintotunnit 

Osuus 

Opintotunnit 

Osuus 

Opintotunnit 

Osuus 

Kielet 118 845 6,5 % 86 026 5,2 % 74 156 5,0 % 

Esteettiset aineet ja käsityö 881 566 48,1 % 915 793 55,3 % 814 650 55,3 % 

Humanistiset ja maailman 

katsomukselliset aineet 100 248 5,5 % 107 386 6,5 % 82 961 5,6 % 

Yhteiskunnalliset aineet 78 416 4,3 % 57 391 3,5 % 53 965 3,7 % 

Organisaatio- ja johtamiskoulutus 

205 812 11,2 % 165 940 10,0 % 126 221 8,6 % 

Tietotekniikka ja talous 124 659 6,8 % 75 840 4,6 % 60 765 4,1 % 

Terveys-, sosiaali- ja 

liikunta-ala 122 829 6,7 % 95 409 5,8 % 134 823 9,2 % 

Ajoneuvo- ja kuljetus-ala 38 906 2,1 % 21 497 1,3 % 19 894 1,4 % 

Teollinen ja tekninen ala 43 414 2,4 % 38 923 2,3 % 26 625 1,8 % 

Luonnonvara-, ekologia-, 

luonnonsuojelu-ala 86 029 4,7 % 76 157 4,6 % 62 019 4,2 % 

Palvelu-ala 30 498 1,7 % 16 859 1,0 % 15 755 1,1 % 

Yhteensä 1 831 222 100,00 % 1 657 221 100,00 % 1 471 834 100,00 % 

Suosituin aineryhmä vuonna 2005 olivat esteettiset aineet ja käsityö, joiden osuus opintotunneista 

oli yli puolet. Esteettiset aineet sisältävät mm. teatterin, tanssin ja musiikin. Kaikkien 

muiden aineryhmien osuus oli alle 10 prosenttia kokonaistuntimäärästä. 

3.2 Selvitys opintoliittojen toiminnasta 

Norjan opetusministeriö asetti vuonna 2006 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää opintoliittojen 

toimintaa ja rahoitusta. Selvityksessä tuli huomioida toiminta laajasti: kulttuuri, kansansivistys, 

tasa-arvo, demokratiakehitys, integrointi ja osallisuus sekä julkinen ja muu koulutustarjonta. 

Työryhmän raportti Studieforbund – laering for livet julkaistiin syksyllä 2007 (NOU 

2007:11). 

Laaja-alaisen selvitystyön pohjalta työryhmä suosittaa uudistuksia opintoliittojen toiminnan tavoitteisiin, 

ohjaukseen, organisointiin ja rahoitukseen. 

Tavoitteet 

Opintoliittojen toiminnan selkiyttämiseksi ja täsmentämiseksi työryhmä esittää kuusi tulevaisuuden 

tavoitetta, jotka on muotoiltu nykyisen toiminnan perusteella. 

10

Opintoliittojen toiminnan yleiset tavoitteet: 

1. ylläpitää ja vahvistaa demokratiaa sekä luoda perustaa aktiiviselle kansalaisuudelle 

2. lisätä ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä 

3. toimia syrjäytymistä vastaan ja edistää osallisuutta 

4. edistää ihmisten motivaatiota ja mahdollisuuksia tietoon ja pätevyyteen vastaamalla jatkuvasti 

muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin 

5. vahvistaa kulttuurista monimuotoisuutta ja lisätä osallistumista kulttuurielämään 

6. toimia itsenäisenä aikuisten oppimisen areenana ja täydentää virallista koulutustarjontaa. 

Lainsäädännön uudistaminen 

Työryhmä esittää voimassa olevaa aikuiskoulutuslakia korvattavaksi uudella lailla, joka ohjaisi 

virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella olevia toimijoita – opintoliittoja, kansanopistoja, 

etäopetusinstituutteja ja yksityiskouluista annetun lain piiriin kuuluvia toimijoita (privatskoleloven). 

Lain piiriin voisivat työryhmän mukaan kuulua myös esimerkiksi kirjastot ja aikuisten perustaitoihin 

liittyvä työelämäkoulutus. 

Maakuntien tehtävät aikuisten oppimisessa 

Maakuntien merkitystä aikuisten oppimisesta vastaavana viranomaisena tulisi työryhmän mukaan 

vahvistaa. Maakunnille tulisi antaa selkeä vastuu aikuisten oppimista edistävien toimenpiteiden 

koordinoinnissa ja kehittämisessä, mikä lisäisi aikuisten mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen 

ja vastaisi alueiden muuttuviin osaamistarpeisiin. 

Opintoliittojen alueelliset vastuutehtävät aikuisten oppimisessa ja osaamisen kehittämisessä painottuisivat 

opiskelumotivaation lisäämiseen sekä tietoa ja osaamista kehittävän koulutuksen tarjontaan. 

Opintoliittojen tehtävänä olisi motivoida ryhmiä, jotka ovat aliedustettuina aikuisopinnoissa 

ja yhteiskunnallisessa toiminnassa, mistä muodostuisi opintoliitoille selkeä opinnollinen 

ja yhteiskunnallinen tehtävä. 

Opintoliitot elinikäisen oppimisen edistäjinä 

Työryhmä esittää, että virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolelle muodostettaisiin uudenlainen 

omaehtoisen oppimisen sektori, jota ohjaisi kokonaisvaltainen lainsäädäntö. Samalla vahvistettaisiin 

alueiden vastuuta aikuisten oppimisesta ja alueiden osaamistarpeista. 

Seuraava kuvio havainnollistaa työryhmän ehdotuksen uudeksi laiksi ja alueiden osuudeksi aikuisten 

oppimisessa. 

11

Uusi laki nonformaalista oppimisesta 

Laajennettu seudullinen vastuu aikuisten oppimisesta 

Opintoliitot ja muu 

nonformaali oppiminen 

Maakunnat 

Opetussunnitelmaperusteinen 

opetus 

Nonformaali oppiminen 

Kurssit ja muu organisoitu 

oppiminen aktiivisen kansalaisuuden 

ja kulttuurin edistämiseksi. 

Jatko-opiskeluun sekä yhteiskunta- 

ja työelämään liittyvien 

valmiuksien vahvistaminen. 

Kumppanuuteen 

perustuva seudullinen 

yhteistyö 

Seudullisen osaamisen 

vahvistaminen. 

koulutustarjonnan 

koordinointi. 

Aikuisten perusopetus 

Maakuntien koordinoima kokonaistarjonta. 

Samat mahdollisuudet ja ehdot 

kaikille koulutuksen tarjoajille. 

Laadun varmentaminen. 

Muut nonformaalin koulutuksen tarjoajat: 

kansanopistot, etäopetusinstituutit 

ja muut toimijat. 

Muut seudulliset toimijat: työelämä, 

korkeakoulut, kunnat, maahanmuuttaja- 

ja kulttuuriorganisaatiot jne. 

KUVIO 2. Ehdotus laiksi nonformaalista oppimisesta (NOU 2007:11). 

Työryhmän esitys opintoliittojen rahoituksen uudistamiseksi 

Työryhmä esittää, että opintoliittojen valtionapu jaettaisiin kolmen erityyppisen toiminnan perusteella, 

joita olisivat vapaatavoitteiset opinnot, koulutusjärjestelmässä annettuun koulutukseen 

rinnastettavat opinnot ja kulttuuritoiminnan rahoitus. 

A. Valtionapu vapaatavoitteisiin opintoihin 

1. Perusrahoitus lain ehdot täyttäville opintoliitoille, joka vahvistetaan valtion budjettiesityksessä 

tai joka on prosenttiosa valtionapua saaneille opintoliitoille myönnetystä määrärahasta. Perusrahoitus 

kattaisi kehittämistyön ja henkilöstökoulutuksen. 

2. Rahoitus, joka perustuisi aikaisempaan toimintaan, ja jonka valtio jakaisi suoraan kullekin 

opintoliitolle. Tämä rahoitus vastaisi nykyistä opintopiirien rahoitusta ja muodostaisi pääosan 

rahoituksesta. Rahoitusehdot olisivat seuraavat: 

• toiminta tulee suunnata yli 14-vuotiaille 

• toiminnan tulee olla kaikille avointa 

• oppimisen/kurssin tulee perustua suunnitelmaan 

• koulutuksesta tulee antaa dokumentti, joka pohjaa suunnitelmaan ja josta ilmenee koulutuksen 

antama hyöty. Dokumentit raportoidaan Norjan Tilastokeskukselle ja valtionavun hallinnoijalle 

todisteeksi toiminnan tulosten saavuttamisesta. 

12

3. Korotettu lisä 

Lisää voitaisiin käyttää osallistumisesteiden poistamiseen ja se voitaisiin yhdistää toimintarahoitukseen. 

Lisä voisi olla 15 % toimintaan suunnatuista määrärahoista. 

B. Valtionapu koulutusjärjestelmässä annettuun koulutukseen rinnastettavissa opinnoissa 

Valtionavun tulee olla samansuuruinen kuin koulutusjärjestelmässä annetulle koulutukselle. Rahoituksen 

myöntää maakunta tai kunta. 

C. Kulttuuritoiminnan rahoitus 

Työryhmä esittää uutena rahoitusmuotona opintoliittojen kulttuuritoimintaan liittyvää rahoitusta 

valtion budjetin kautta. Rahoitus suunnattaisiin vapaamuotoiseen oppimiseen ja kulttuuritoimintaan. 

Oppimisen muotoja ja ikärajaa ei määriteltäisi. Toiminnan tai kurssin tulisi kuitenkin perustua 

suunnitelmaan. Tavoitteena olisi väestön kulttuurisen kompetenssin lisääminen ja ”aikuisten 

kulttuurirepun” (kulturell skolesekk for vuxne) käyttöönotto. Rahoituksen tarkoituksena 

olisi turvata erityisesti opintopiirien toimintaa. Rahoituksen myöntäisivät maakunnat tai kunnat. 

Laadun varmistaminen 

Työryhmä esittää opintoliittojen antaman koulutuksen laadun varmistamiseksi toimenpiteitä, 

jotka kirjattaisiin uuteen lakiin ja asetukseen. 

• laadunvarmennus perustuisi perustaitojen kuvaukseen niin, että sama taho arvioisi opetuksen 

laadun sekä opetussuunnitelmiin että perustaitoihin perustuvassa opetuksessa. Vastuuviranomaisena 

toimisi maakunta. 

• opintoliittojen tarjoamia yliopisto- ja korkeakoulukursseja tulisi voida arvioida yhteistyökorkeakoulusta 

riippumattomasti. 

4. Tanska 

Tanskassa kansansivistys on tiiviimmin yhteydessä kuntiin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Näin ollen 

kuntauudistuksella, joka toteutettiin vuoden 2007 alusta, on ollut vaikutuksia myös kansansivistyksen 

toimijoihin. Uudistuksessa kuntien määrä väheni 275:stä 98:aan. Samassa yhteydessä 

maakunnat (amt) lakkautettiin ja niiden tilalle tuli 5 aluetta (region). Kuntauudistuksen yhteydessä 

kansansivistyksellistä aikuiskoulutusta järjestävien iltakoulujen (aftenskola) ja paikallisten 

kansansivistysjärjestöjen määrä on laskenut. 

Tanskassa kansansivistystyötä säätelee kansansivistystyöstä annettu laki (593/2005) ja 

kansanopistoja ja joitakin muita oppilaitoksia koskeva laki (1149/2006). 

Kansansivistystyön laki 

Vapaa kansansivistystyö määritellään laissa toiminnaksi, joka rakentuu yhteisöllisyydelle ja 

toimijoiden aatteelliselle pohjalle. Sen piiriin kuuluvat vapaa kansansivistyksellinen toiminta, 

kansansivistyksellinen aikuiskoulutus ja vapaaehtoinen kansansivistyksellinen järjestötyö. Lisäksi 

se säätelee päiväkansanopistojen ja kansanyliopiston toimintaa. Lain mukaan kuntien vel- 

13

vollisuutena on huolehtia siitä, että lapset, nuoret ja aikuiset voivat osallistua vapaaseen kansansivistykselliseen 

toimintaan (den frie folkeoplysende virksomhed). 

Lain tarkoituksena on varmistaa vapaan kansansivistystyön rahoitus. Sen piiriin kuuluvan toiminnan 

järjestäminen on kunnille lakisääteistä lukuun ottamatta päiväkansanopistoja ja kansanyliopistoa. 

Myös päiväkansanopistot voivat tietyin edellytyksin kuulua kunnallisen toiminnan 

piiriin. Kuntien velvollisuutena on vahvistaa paikallisiin tarpeisiin perustuva rahoitusmalli, jonka 

mukaan kansansivistystyölle myönnetään määrärahoja. Rahoitusta myönnetään vain nonformaaliin 

koulutukseen. 

Kansansivistystyöstä ja sen rahoituksesta on kunnissa vastannut erillinen kansansivistystyön 

lautakunta. Vuodesta 2004 lähtien lautakunnan asettaminen on ollut kunnille vapaaehtoista ja 

lautakunnan tehtävät voidaan siirtää kunnanvaltuustolle, joka puolestaan voi delegoida tehtävät 

kunnanhallitukselle, jollekin pysyvälle lautakunnalle (esimerkiksi kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta) 

tai hoidettavaksi virkatyönä. Kuntien lisäksi kansansivistystyötä rahoittavat osanottajat/järjestöjen 

jäsenet osallistumismaksujen kautta. 

Valtion, alueiden ja kuntien välinen työnjako kansansivistystyössä 

Valtio 

• lainsäädäntö ja opetusministeriön määräykset 

• voi antaa tarkempia määräyksiä aikuiskoulutuksen rahoituksesta sekä oppiaineista ja 

toiminnoista, joihin rahoitusta myönnetään 

• myöntää rahoitusta valtakunnallisille kansanasivistystyön järjestöille (konsulenttitoiminta ja 

henkilöstön koulutus) 

• myöntää rahoitusta erityisryhmien (esim. toimintarajoitteiset) osallistumiseen 

• voi antaa alan järjestöille tehtäväksi jakaa ja hallinnoida määrärahoja 

• myöntää rahoitusta alan kehittämistoimintaan 

• rahoittaa kansanyliopiston toimintaa 

Alueet 

• kuntauudistuksen yhteydessä muodostetuilla uusilla alueilla ei ole koulutukseen liittyviä tehtäviä 

Kunnat 

• päättävät budjettiraamin ja rahoitusmallin sekä myöntävät rahoituksen 

• rahoitusta myönnetään opettajien ja ohjaajien palkkaukseen valtion antamien määräysten 

mukaisesti sekä tilavuokriin seuraavin rajoituksin: aikuiskoulutuksen osalta rahoitus voi kattaa 

enintään 1/3 opettajien ja ohjaajien palkkauksen kokonaismenoista ja 75 prosenttia yksityisten 

tilojen vuokramenoista (kuntien tulee kuitenkin osoittaa toimijoiden käyttöön myös 

julkisia tiloja ja vastata niiden kuluista) 

• voivat päättää lisämäärärahasta erityisryhmien ja pienryhmien kurssimaksujen alentamiseksi 

• voivat päättää lisämäärärahasta erityisopiskelijoiden opettajien ja ohjaajien palkkaukseen 

• voivat päättää eri oppiaineiden painottamisesta. 

Tanskan hallituksen vuonna 2002 tekemä päätös siitä, että opettajien ja ohjaajien palkkausmenoihin 

suunnuttu rahoitus rajataan aikuiskoulutuksen osalta yhteen kolmasosaan, on johtanut 

osallistujamaksujen huomattavaan korottamiseen. Tämä on puolestaan vähentänyt osallistujien 

14

määrää niin, että opetustuntien määrä on laskenut vuodesta 2001 vuoteen 2005 arviolta noin 24 

prosenttia. 

Toimijat ja tarjonta 

Kansansivistystyön lain alaisia toimijoita ovat kansansivistysliitot ja iltakoulut (aftenskole) niiden 

paikallisina toimijoina sekä muut järjestöt, vapaaehtoisjärjestöt, vapaa-aika ja nuorisojärjestöt, 

päiväkansanopistot ja kansanyliopisto. 

Seuraavassa tarkastellaan lähemmin vain kansansivistyksellisenä aikuiskoulutuksena järjestettyä 

toimintaa, jota toteutetaan kursseina, opintopiireinä, luentotoimintana ja keskusteluun aktivoivana 

toimintana. Koulutuksen yleisenä tarkoituksena on lisätä aikuisten yleissivistävää ja 

ammatillista osaamista ja valmiuksia niin, että se vahvistaa heidän kykyään ja haluaan ottaa vastuu 

omasta elämästään ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan. 

Aikuiskoulutuksen tilastoinnista vastaa opetusministeriön toimeksiannosta UNI C Statistikk & 

Analyse, joka kerää aikuiskoulutusta koskevat tiedot kunnilta. Tilastointia on uudistettu ja vuoden 

2004 tiedot kerättiin kokeiluluontoisesti uudella tiedonkeruulomakkeella, mikä heikensi tietojen 

luotettavuutta. Kunnilla ei myöskään ole lakisääteistä velvoitetta antaa aikuiskoulutusta 

koskevia tietoja. Viimeisimmät aikuiskoulutustilastot koskevat vuotta 2005, jolloin tiedot saatiin 

251 kunnalta. Puuttuvia kuntia oli 19, näiden joukossa mm. Kööpenhamina. Toimintaa kuvaavat 

todelliset luvut ovat näin ollen esitettyjä suuremmat. Kuntia oli 270 vuonna 2005. 

Vuonna 2005 kunnat myönsivät rahoitusta noin 2 100 järjestölle ja toimijalle, joista 700 kuuluu 

Tanskassa toimivaan viiteen kansansivistystyön liittoon (esimerkiksi iltakoulut). Aikuiskoulutukseen 

osallistui lähes 750 000 henkilöä (brutto-opiskelijat). Lukuun sisältyvät kursseille ja 

opintopiireihin osallistuneet, toimintarajoitteisille suunnattuun opetukseen osallistuneet sekä 

pienryhmiin ja luentotilaisuuksiin osallistuneet. 

Taulukko 6. Kansansivistykselliseen aikuiskoulutukseen osallistuneet Tanskassa, 2005. 

(N=262 kuntaa)* 

Aineryhmät 

Kurssit ja 

opintopiirit 

Toimintarajoitteiset 

Pienryhmät Luennot 

Opiskelijat opiskelijat Opiskelijat Opiskelijat Yhteensä 

Yleissivistävät aineet 47 233 3 956 381 16 786 68 356 

Terveys, ravinto ja liikunta 104 842 25 870 1 159 3 404 135 275 

Käden taidot 69 167 8 550 260 5 345 83 322 

Kulttuuri 12 339 1 533 369 94 571 108 812 

Musiikki 48 749 3 723 1 258 12 573 66 303 

Soitonopetus 8 856 560 11 874 0 21 290 

Pedagog., psykologia jne. 4 551 894 30 7 661 13 136 

Tietotekniikka ja viestintä 15 545 1 874 92 2 736 20 247 

Muu 17 419 2 782 64 61 788 82 053 

Yhteensä 2005 328 701 49 742 15 487 204 864 598 794 

Arvio 11 kunnan tiedoista 

vuoden 2004 perusteella 70 964 10 099 1 043 62 673 144 779 

Yhteensä, arvio 399 665 59 841 16 530 267 537 743 573 

* Puuttuu 8 kuntaa 

15

Taulukko 7. osoittaa eri aineryhmien opetustunnit jaoteltuna neljään kategoriaan. Suurimmat aineryhmät 

olivat terveyteen, ravintoon ja liikuntaan liittyvät aineet, käden taidot ja yleissivistävät 

aineet. 

Taulukko 7. Kansansivistyksellisen aikuiskoulutuksen opetustunnit Tanskassa, 2005. 

(N=251 kuntaa)* 

Kurssit ja 

opintopiirit 

Toimintarajoitteiset 

Pienryhmät Luennot Yhteensä % 

Opetustunnit Opetustunnit Opetustunnit Opetustunnit 

Yleissivistävät aineet 176 483 48 075 3 060 1 800 229 418 19,2 % 

Terveys, ravinto ja 

liikunta 172 978 98 373 4 275 97 275 723 23,1 % 

Käden taidot 163 153 74 300 641 290 238 384 20,0 % 

Kulttuuri 29 567 11 578 142 3 883 45 170 3,8 % 

Musiikki 98 766 23 964 7 775 654 131 159 11,0 % 

Soitonopetus 46 214 2 699 72 172 0 121 085 10,1 % 

Pedagogiikka, 

psykologia jne. 11 018 7 038 145 266 18 467 1,5 % 

Tietotekniikka ja 

viestintä 34 511 11 281 279 270 46 341 3,9 % 

Muu 45 839 37 802 490 3 420 87 551 7,3 % 

Yhteensä 778 529 315 110 88 979 10 680 1 193 298 100 % 

* Puuttuu 19 kuntaa 

Toiminnan rahoitus vuonna 2005 

Kunnat ovat velvollisia rahoittamaan opettajien ja ohjaajien palkkamenoja ja toimintaan käytettäviä 

yksityisiä tiloja. Ne voivat lisäksi myöntää rahoitusta mm. erityisryhmien osallistujamaksujen 

kompensointiin. 

Opettajien ja ohjaajien palkkamenot olivat 330 miljoonaa Tanskan kruunua (1 € = 7,5 DK) 

vuonna 2005 niissä 251 kunnassa, jotka antoivat tiedot toiminnasta. Kuntarahoitus oli keskimäärin 

57 prosenttia palkkamenoista eli 187 miljoonaa DK. Aikuiskoulutuksessa keskimääräinen 

tuki oli 570 DK/osallistuja, toimintarajoitteisten opetuksessa 4 055 DK/osallistuja ja luentojen 

osalta 22 DK/osallistuja. 

Kunnat maksoivat yksityisten tilojen käytöstä 18 miljoonaa DK vuonna 2005, mutta perivät 

myös omien tilojensa käytöstä 1,76 miljoonaa DK. Kunnat myönsivät lisäksi 26,3 miljoona DK 

erityisryhmiin (mm. eläkeläiset) kuuluvien osallistumismaksujen alentamiseen. 

Kansansivistystyön valtakunnallisten organisaatioiden konsulenttitoimintaa ja henkilöstökoulutusta 

rahoitetaan valtion budjettivaroilla. Viisi kansansivistysliittoa sai valtionapua 2,265 miljoonaa 

kruunua vuonna 2006. Kansansivistysliittojen pääasiallisen rahoitus tulee veikkausvoittorahoista, 

ja ne olivat 44,5 miljoonaa kruunua vuonna 2006. 

16

5. Kansansivistystyön eroja ja yhtäläisyyksiä Pohjoismaissa 

Poliittinen taso 

• Ruotsissa laaja poliittinen yksimielisyys kansansivistystyön asemasta ja merkityksestä, mutta 

nykyinen hallitus on tehnyt esityksiä rahoituksen suuntaamisesta myös tutkintotavoitteeseen 

koulutukseen 

• Norjassa ja Tanskassa kansansivistystyön asema on riippuvaisempi muutoksista maan poliittisessa 

johdossa. Norjassa kansanopistolainsäädännön katsotaan kuitenkin turvaavan niiden 

toimintaa. 

Lainsäädäntö 

• Ruotsissa kansansivistystyön rahoituksesta annettu asetus, jossa säädetään poliittiset tavoitteet 

valtioavun käytölle, toimijat määrittelevät, miten tavoitteet saavutetaan ja valtioapu jaetaan, 

kansansivistystyön neuvostolla on myös viranomaistehtäviä 

• Norjassa ja Tanskassa yksityiskohtainen normiohjaus lailla ja asetuksella sekä opetusministeriön 

määräyksillä. 

Maakäräjät/läänit/alueet 

• Ruotsissa maakäräjät/alueet ylläpitäjinä ja rahoittajina, suuntauksena rahoituksen ohjaaminen 

tietyille kohderyhmille ja projekteihin yleisavustuksen sijaan, osa maakäräjistä on luopunut 

kansanopistojen ylläpitämisestä ja rahoituksesta 

• Norjan maakunnat rahoittavat opintoliittoja mm. antamalla niiden käyttöön ilmaisia tiloja, 

tukien määrästä ei ole käytettävissä tietoja 

• Tanskan uudella aluehallinnolla ei ole koulutukseen liittyviä tehtäviä 

Kunnat 

• Ruotsissa kunnat rahoittavat kansanopistoja ja opintoliittojen paikallisia järjestöjä, kuntarahoitus 

on kuitenkin yleisesti vähentynyt. Lisäksi on huomattava, että on kuntia, jotka eivät 

rahoita kansansivistystyötä lainkaan 

• Norjan kuntien myöntämien avustusten määrästä ei ole käytettävissä tietoa 

• Tanskassa kunnat ovat kansansivistystyön pääasiallisia rahoittajia osallistujien lisäksi. 

Järjestäjät 

• Ruotsissa ja Norjassa opintoliitot ja kansanopistot 

• Tanskassa muita laajempi käsitys kansansivistyksestä, opintoliittojen ja kansanopistojen lisäksi 

useita erilaisia toimijoita, myös vapaaehtoisjärjestöjä. 

Toiminnan luonne 

• Ruotsissa nonformaali koulutus ja kulttuuri, myös perus- ja lukiokoulutusta täydentävää 

koulutusta. Kunnat ovat ulkoistaneet tutkintoon johtavaa aikuiskoulutusta (KOMVUX), jolloin 

järjestäjänä voi olla myös opintoliitto 

• Norjassa nonformaalia, mutta myös formaalia aikuiskoulutusta 

• Tanskassa vain nonformaalia koulutusta. 

Opitun tunnistaminen ja tunnustaminen 

• Ruotsissa kehitetään parhaillaan (valideringsdelegation) 

• Norjassa ja Tanskassa lakisääteistä (realkompetence). 

17

Lähteet 

Islanti 

Adult Education in Iceland. 20.5.2008. http://www.fraedslumidstod.is/page.aspId=594 

Norja 

Forskrift til folkehøyskoleloven 304/2006. 

http://www.regjeringen.no/nb/dep/kd/dok/andre/brev/utvalgte_brev/2006/Forskrift-til-folkehoyskolelovenbrev-til-folkehoyskolene-og-Folkehogskoleradet.htmlid=270786 

Lov om voksenopplaering 35/1976. http://www.lovdata.no/all/nl-19760528-035.html 

Lov av 6. des. 2002 nr 72 om folkehøyskoler (folkehøyskoleloven). 

http://www.regjeringen.no/nb/dep/kd/tema/Folkehogskole/Forskrift-til-folkehoyskoleloven.htmlid=440454 

Norges offentlige utredninger (NOU) 1997:25. 

Lov om private skolar med rett til statstilskot (privatskolelova) 84/2003. http://www.lovdata.no/all/nl- 

20030704-084.html 

Studieforbund – læring for livet. NOU 2007:11. 

Ruotsi 

Fakta om folkbildningen 2008. 

http://www.folkbildning.se/download/756/Fbr%20Fickfakta2008%20web.pdf 

Folkbildningens Framsyn. Framtidens folkbildning, roll och uppgifter. Folkbildningsrådet. Stockholm 2004. 

Förordning (1991:977) om statsbidrag till folkbildningen. 

- muutokset SFS 1998:973, 2000:1451 ja 2006:1499. 

Kommunernas och landstingens bidrag till studieförbund och folkhögskolor. Folkbildningsrådet 2006. 

Lära, växa, förändra. Regeringens folkbildningsproposition. Prop.2005/06:192. 

Regeringens regleringsbrev till Folkbildningsrådet år 2008. 

Regeringens riktlinjer till Folkbildningsrådet år 2008. 

Satistik 2006. http://www.folkbildning.se/page/423/statistik.htm 

Tanska 

Bekendtgørelse af lov om støtte til folkeoplysende voksenundervisning, frivilligt folkeoplysende 

foreningsarbejde og daghøjskoler samt om Folkeuniversitetet (folkeoplysningsloven) 593/2005. 

https://www.retsinformation.dk/Forms/R0710.aspxid=24314#A1 

Bekendtgørelse af lov om folkehøjskoler, efterskoler, husholdningsskoler og håndarbejdsskoler (frie 

kostskoler) 1149/2006. 

https://www.retsinformation.dk/Forms/R0710.aspxid=25181 

Lov om almen voksenuddannelse og om anerkendelse af realkompetence i forhold til fag i almen 

voksenuddannelse, i hf-uddannelsen og i uddannelsen til studentereksamen (avu-loven) 311/2008. 

https://www.retsinformation.dk/Forms/R0710.aspxid=116906#Kap13 

Teknisk sammenskrivning af lov om støtte til folkeoplysende voksenundervisning, frivilligt folkeoplysende 

foreningsarbejde og daghøjskoler samt om Folkeuniversitetet (folkeoplysningsloven) 2005. 

http://us.uvm.dk/voksen/folkeoplysning/Teknisksammenskrivningaffolkeoplysningsloven.pdf.pdf 

Lov om ændring af forskellige love på Undervisningsministeriets område 593/2005. 

https://www.retsinformation.dk/Forms/R0710.aspxid=25349 

Satistikk & Analyse. UNI•C. 22.11.2007 ja 29.11.2007. http://www.uni-c.dk/uni-c/index.html 

18

Otteita Juha Sihvosen väitöskirjasta Sivistystä kaikille vai valituille. 

Acta Universitatis Tamperensis. Ser A vol. 519. Tampere 1996 

3.2. Valistuksen ja uushumanismin sivistysideat 

Valistusaatteen yhteiskunnallisena edellytyksenä oli ajatus yksilön luonnonoikeudesta. Se syntyi 

Englannissa 1600-luvulla. Luonnonoikeus takasi yksilön oikeudet suhteessa luontoon ja häneen 

itseensä. Alamaisen velvollisuudet ja oikeudet, jotka aikaisemmin perustuivat Jumalan armosta 

valtansa saaneen kuninkaan käskyihin ja määräyksiin, muuttuivat nyt ihmisoikeuksiksi, joiden 

mukaan kaikki olivat luonnostaan tasavertaisia lain edessä. Jokainen yksilö tuli itse vastuulliseksi 

omista teoistaan. Samalla hänen oikeudekseen ja velvollisuudekseen tuli vapaan harkintansa 

pohjalta osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yksilö muuttui alamaisesta 

kansalaiseksi. Ensimmäiseksi tämä toteutui Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789. 

Toinen edellytys valistusaatteelle oli 1600_luvulla alkanut luonnontieteen voittokulku. 

Luonnontiede osoitti järjen voiman entisiin uskomuksiin nähden. Se loi osaltaan edellytykset 

teollistumiselle, jonka varaan aineellinen hyvinvointi alkoi vähitellen rakentua. Ajateltiin, että 

jos samanlainen järjen valo kyettäisiin suuntamaan myös politiikkaan, mikään ei voisi estää 

yhteiskunnallisen edistyksen saavuttamista. Tärkeää on huomata, että valistuksen katse 

suuntautui voimakkaasti tulevaisuuteen. Englanti (Bacon, Newton ja Locke) ja Ranska (Voltaire, 

Montesquieu, Diderot ja Rousseau) olivat valistusaatteen johtavia maita (Gustavsson 1991, 27— 

55). 

Valistuksen sivistysidean ytimen muodosti näkemys ihmisestä luonnostaan aktiivisena tiedon 

hankkijana. Käänteentekevä teos tämän ajatuksen esille tuomisessa oli Rousseaun "Émile" 

vuodelta 1762. Lopullisesti valistuksen sivistysidea kiteytyi Immanuel Kantin vuonna 1784 

ilmestyneessä artikkelissa "Vastaus kysymykseen: Mitä on valistus" Kant kirjoitti: "Valistus on 

ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on 

kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Itse aiheutettua tämä alaikäisyys 

on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää 

hyväkseen järkeään ilman toisen johdatusta. Sapere aude! Käytä rohkeasti omaa järkeäsi — tämä 

on valistuksen tunnuslause." (Kant 1990, 33.) Kantilla valistus liittyi siten erityisesti kriittisen 

ajattelun kehittämiseen (ks. Mehtonen 1990). 

Käytännön valistustyö painottui kuitenkin usein utilitarismiin, hyötyajatteluun. Tiedon avulla 

tavoiteltiin esim. elinkeinotoiminnan tehostamista tai kansakunnan yhdistämistä (Tuomisto 1991, 

37—38). 

Kaikki eivät hyväksyneet valistusajattelun yksipuolista painottumista tie_toon ja hyötyyn. Tätä 

kritisoivat erityisesti uushumanisteina tunnetut ajattelijat (Herder, Goethe, Schiller, Humboldt ja 

Hegel), jotka vaikuttivat 1700_luvulla romantiikan ajan Saksassa (ks. Harva 1983; Ketonen 

1982). Valistuksen katsottiin johtavan ihmisen persoonallisuuden kaventumiseen. Kritiikin 

lähtökohtana oli humanistinen, kokonaispersoonallisuutta korostava ihmiskäsitys. Sen mukaan 

sivistymisessä on kyse ihmiseksi kasvamisesta, jonka edellytyksenä on yksilön vapaus. 

Kasvatuksen tehtävänä on ainoastaan auttaa tätä kasvutapahtumaa. 

Uushumanismin sivistysidean malli haettiin antiikin Kreikasta. Persoonallisuuden kehityksen 

katsottiin edellyttävän sivistystä, joka koostui klassisten kielien ja kulttuurien tuntemuksesta,

mutta myös oman äidinkielen ja kansallisen kulttuurin tuntemuksesta. Uushumanistien mielestä 

ihmisen persoonallisuutta tuli kehittää tiedon lisäksi tasapuolisesti myös tunteen ja tahdon 

alueilla. Tätä harmonisen ihmisen ihannetta kuvattiin sanalla 'Bildung'. Sen vastineeksi luotiin 

1800-luvulla suomenkieleen käsite 'sivistys' (ks. Harva 1955; Hirsjärvi 1985). 

Olennainen ero on siinä, että kun uushumanistit katsoivat taaksepäin, niin valistusfilosofit 

tähyilivät eteenpäin. Päinvastoin kuin muut aikalaisensa, Hegel ei ollut tyytyväinen 

uushumanistien taaksepäin suuntautuneeseen näkemykseen sivistyksestä. Hän halusi kytkeä 

sivistyksen modernin valtion kehitykseen. Hänen mielestään maailmanhistoria on hengen 

kehitystä tietoiseksi vapaudestaan. Historia etenee asteittain, mikä ilmenee kansan 

kehittyneisyyden astetta vastaavana kansanhenkenä. Henki liikkuu subjektiivisesta hengestä 

objektiiviseen ja siitä edelleen absoluuttiseen henkeen. Hegelin historiankäsitystä onkin tämän 

vuoksi kutsuttu teleologiseksi. Valtiomuodostusta vailla olevat kansakunnat eivät voi päästä 

absoluuttisen hengen vaiheeseen. Hegelin tarkoittama valtio ei voi toimia sääty- tai 

luokkaherruuden eikä myöskään despotismin välineenä. Absoluuttisen hengen saavuttaminen on 

mahdollista vasta modernissa valtiossa, jossa kansalaisten oikeudet pohjautuvat täydelliseen 

laillisuuteen. Vasta tällaisessa valtiossa yksilöiden väliset ristiriidat on mahdollista ylittää. Näin 

yksilöstä tulee lopullisesti vapaa, toisin sanoen hän voi vapaaehtoisesti alistua valtion 

pakkovaltaan. Kasvatuksen lopullisena päämääränä on toteuttaa tämä vapaan kansalaisen ihanne 

(Juntunen & Mehtonen 1977, 26—48; ks. myös Noro 1978; Hegel 1978; Gustavsson 1991, 53— 

55). 

Sekä valistuksen että uushumanismin sivistysideat korostivat sivistyksellistä tasaarvoa, vaikka 

molemmat tunnustivat, että ihmisten välillä on sivistyksellisiä eroja. Sivistyksellisesti 

etuoikeutetussa asemassa olevien velvollisuus oli jakaa tiedon valoa huonompiosaisille 

(Gustavsson 1991, 33—36). 

3.3. Vapaan sivistystyön idea 

Valistuksen ja uushumanismin sivistysideoiden tunteminen on meille tärkeää siksi, että niiden 

pohjalle rakentuvat keskeisesti myös vapaan sivistystyön perusajatukset. 

Ruotsalaista tutkijaa Gustavssonia (1991, 28—40) mukaillen voimme jäsentää vapaan 

sivistystyön idean seuraavien vastakohtien avulla: 

– joko sivistyminen ymmärretään vapaaksi, päättymättömäksi prosessiksi tai 

sivistystä pidetään päämääränä ja kasvatuksen avulla saavutettuna lopputuloksena; 

– joko sivistys on kaikkien yhteiskunnan jäsenten oikeus tai se on harvojen 

etuoikeutena — toisin sanoen vastakohta sivistyksellisen tasaarvon ja elitismin 

välillä; joko sivistyksellä pyritään ihmisen kokonaispersoonallisuuden 

kehittämiseen tai sivistyminen johtaa kapea-alaiseen erikoistumiseen. 

Näillä kriteereillä jäsenneltynä vapaan sivistystyön idea käsitettiin Suomessa alkujaan siten, että 

sivistyminen on vapaa, päättymätön prosessi, johon kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on oikeus 

osallistua, ja jonka tavoitteena on ihmisen kokonaispersoonallisuuden kehittäminen. 

Suomeen nämä ideat välittyivät mm. J.V. Snellmanin toimesta. Hän antoi sivistyksen käsitteelle 

aivan erityisen merkityksen. Hän tarkoitti sivistyksellä prosessia, jossa ihminen pyrkii

toteuttamaan itsensä itsetajuisena järkiolentona, subjektina. Hegelin hengenfilosofiaa seuraten 

Snellman (1982, 192) kirjoitti: "Sama oppi, jota sovelletaan myös kansakuntien keskinäisiin 

suhteisiin, saa vielä varmempaa ja yleisempää tunnustusta kansojen sisäisessä elämässä. Kaikkia 

vallitseva, kaikille yhtäläinen järjen, yleisen tahdon, lain, tavan, mielipiteen herruus — se ei ole 

enää pelkkää teoriaa, se on maailman sivistyneimpien kansakuntien keskuudessa todellisuutta, 

niin varmaa kuin inhimillinen epätäydellisyys konsanaan voi tarjota. Semmoinen 

yhteiskunnallinen olotila edellyttää jo korkeata sivistysastetta; mutta tämän sivistyksen 

erikoispiirteenä on siihen sisältyvä tunnustus, että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on yhtäläinen 

oikeus sivistykseen, sekä sen pohjana oleva vaatimus, että sivistystä todella tulee olla kaikissa. 

Milloin näet yksilö ei oivalla lain, tavan, yleisen mielipiteen vaatimuksia eikä siis kykene niitä 

vapaasti noudattamaan, hän kärsii enemmän tai vähemmän väkivaltaa, voi totella niitä ainoastaan 

pakollisesti. Siinä tapauksessa ei siis myöskään yhteiskunnallinen tila voi olla semmoinen, että 

sen luo vain järjen herruus, että sen pohjana on yleinen sivistys." 

Tahdon vapaus ja sivistyksellinen tasa-arvo ovat Snellmanin sivistysajattelun kulmakivet. Vain 

vapaasta olennosta saattaa tulla 'siveellinen' kansalainen. Eikä riitä, että kasvatuksen sivistävä 

vaikutus ulotetaan ainoastaan kansakunnan ylempiin kerroksiin. Valtion edun mukaista on 

sivistää myös rahvasta. Snellmanin sivistysajattelu poikkesikin siinä mielessä uushumanismin 

yksilöpainotteisesta sivistyskäsityksestä, että siihen sisältyy voimakas yhteiskunnallinen korostus 

(ks. Tuomisto 1991, 39; Tommila 1989, 85—87; Wilenius 1978; 1982; Aaltonen 1981). 

Castrénin (1950, 39) mukaan Snellmanin kansallinen herätystyö loi varhaisimmat edellytykset 

vapaalle kansansivistystyölle maassamme. Käytännön toiminnassa valistuksen ja uushumanismin 

sivistysideat kietoutuivat toisiinsa. Ne olivat molemmat omiaan innoittamaan kansanopetuksen 

järjestämistä niin lapsille kuin aikuisillekin. Valistustyö sai voimakkaan filantrooppisen 

luonteen. Parempiosaisten moraalisena velvollisuutena oli ryhtyä kansan palvelijoiksi (ks. 

Huuhka 1980). 

Valistuksen ja uushumanismin lisäksi kansansivistystyön syntymiseen vaikuttivat toki monet 

muutkin tuon ajan aatevirtaukset. Suomessa saivat 1800-luvulla jalansijaa nationalismi ja 

liberalismi sekä myöhemmin sosialismi. Meillä niihin kietoutui vielä kielikysymys, joka jakoi 

kansakunnan fennomaaneihin ja svekomaaneihin. Kielikysymyksen vaikutus oli meillä niin 

suuri, ettei puhtaalle liberalismille löytynyt omaa elintilaa kielileirien välissä. 

Fennomania ja svekomania painottivat eri tavalla kielen merkitystä kansakunnan luomisessa. 

"Edellinen rakentui nk. organistiselle yhteiskuntakäsitykselle, jossa kaiken perustana on kansa ja 

sen ominaislaadun kehittäminen; jälkimmäinen taas painotti vapautta, jonka saavuttaminen 

mahdollistaisi kansallisen ja kielellisen kehittymisen. Edelliselle ryhmälle kieli oli kansallisen 

ykseyden osoitin ja lujittaja, kun se jälkimmäiselle oli valtiollisen ja yhteiskunnallisen 

osallistumisen väline", Aaltonen (1991, 10—11) on tiivistänyt näiden suuntausten 

yhteiskuntapoliittisen eron. 

Molemmille ryhmille myös koulukysymys oli tärkeä. Kun fennomaanit puolustivat rahvaan 

yleistä sivistämistä, niin ruotsinmieliset kannattivat reaalikoulua ja porvaristolle tärkeiden 

käytännön taitojen opettamista. Kansansivistystyön tienraivaaja J.V. Snellman oli fennomaanien 

keulakuva (mt., 11; Klinge 1977; Stenius 1980).

Edellä mainittujen aatevirtausten lisäksi vapaan sivistystyön alkutaipaleeseen kietoutui 

maaseudulla grundtvigilainen — kristillisyyttä, isänmaallisuutta ja elävää sanaa korostanut — 

valistustyö. Ensimmäinen kansanopisto perustettiin Kangasalle 1889 (Karttunen 1979, 15—19; 

Siljander 1982, 87—96). Kaupungeissa sivistystyön aatevirtaukset kohtasivat toisaalta 

wrightiläisen ja toisaalta radikaalin työväenliikkeen. Ennen pitkää tämä johti ensimmäisen 

työväenopiston perustamiseen Tampereelle 1899 Tukholmasta saadun mallin mukaan (Harva 

1955, 24). 

Päättyköön vapaan sivistystyön alkuvaiheen esittely Tampereen työväenopiston ensimmäisen 

johtajan Severi Nymanin sanoihin. Hän perusteli työväenopistojen tarpeellisuutta Suomen 

Sosialidemokraattisen Puolueen perustavassa kokouksessa vuonna 1899 näin: "On 

epäilemätöntä, että työväenopistot kaupunkilaistyöväestön yleisen sivistyskannan kohottamiseksi 

ovat tarpeen vaatimia. Erittäinkin on tämänlaatuisilla oppilaitoksilla merkityksensä suuremmissa 

kaupungeissa, joiden lukuisa sekä tehdas_ että ulkotyöväestö, enimmäkseen maalta muuttaneena, 

on suurimmaksi osaksi jäänyt sekä kansakouluopista että kaikesta muustakin alkeisopetuksesta 

osattomaksi. Eipä tarvinne, lopuksi, erittäin huomauttaa, mikä merkitys juuri näinä aikoina on 

selvällä järjellä ja valistuneella ymmärryksellä kaikkien kansalaisten, eikä suinkaan vähimmin 

maamme ruumiillista työtä tekevän kansanluokan keskuudessa. Oikeaan suuntaan ohjattu 

sivistys on tällä kansanluokalla kaikissa tapauksissa ensimmäinen, jaloin ja tehokkain ase, jonka 

avulla se saattaa aineellistakin asemaansa parantaa." (Sit. Veilahti 1969, 49—50.) 

Vapaan sivistystyön käytännössä on harvoin päästy lähellekään valistuksen ja uushumanismin 

sivistysidean toteutumista. Silti niiden esittämisellä ja perustelemisella on ollut suuri ohjaava 

vaikutus opistotyölle aina meidän päiviimme asti. 

3.4. Myötäilevästä sivistyspolitiikasta markkinaperusteiseen 

aikuiskoulutuspolitiikkaan 

Alasen (1992, 10—15) mukaan maamme aikuiskoulutuspolitiikan kehityksessä voidaan erotella 

kolme vaihetta: 

– myötäilevä sivistyspolitiikka: 1920-luvulta 1960-luvulle, 

– suunnittelukeskeinen aikuiskoulutuspolitiikka: 1970-luvulta 1980-luvun puoliväliin, 

ja 

– markkinaperusteinen aikuiskoulutuspolitiikka: 1980-luvun puolivälistä alkaen. (Ks. 

myös Lehtisalo & Raivola 1992, 135—143.) 

– Tämä jaottelu luo yleisen kehyksen opistotoiminnan vaiheiden tarkastelulle tässä 

tutkimuksessa. 

Myötäilevän sivistyspolitiikan kaudella luotiin ne sivistyspoliittiset periaatteet, joita valtio on 

noudattanut vapaan sivistystyön tukemisessa ja valvonnassa. Omaksutun liberaalisen 

ajattelutavan mukaan valtionapua saaville vapaan sivistystyön organisaatioille oli annettava suuri 

itsemääräämisoikeus, kunhan niiden toiminta vain täytti yleisluontoiset kasvatukselliset 

vaatimukset. Tällaisina pidettiin kokonaispersoonallisuuden kehittämistä, toiminnan 

opinnollisuutta, opiskelun omaehtoisuutta, keskittymistä harrastusopintoihin ja 

yhteiskunnalliseen kasvatukseen sekä organisaatioiden itsesäätelyn oikeutta. Myötäilevä 

sivistyspolitiikka seuraili vapaan sivistystyön omatoimista kehittymistä (Alanen 1992, 11).

Siitä, millainen tilanne oli vielä 1960-uvulla, antoi Huuhka (1969, 15) osuvan aikalaiskuvauksen: 

"Suomessa on aikuiskasvatus periaatteessa tunnustettu osaksi kasvatusjärjestelmää. Siinä 

suhteessa kuulumme maailman edistyneimpiin maihin. Aikuiskasvatusta tuetaan julkisin varoin 

höylisti ja kunnallisella taholla on sitä kohtaan jo vanhastaan tunnettu melkoista spontaanista 

aktiivisuutta. Mutta aikuiskasvatus on kuin erillinen saareke kasvatuksen monikirjavalla 

vainiolla, eikä vain saareke, vaan aivan kuin naapurin maata, jota on syytä varoa. Elimellistä 

yhteyttä muuhun kasvatuksen kenttään ei ole kovin paljon päässyt muodostumaan. Milloin 

tällaista yhteyttä on, se on enemmän sallittua kuin suosittua. Syitä nykyiseen tilaan on turha 

hakea yksinomaan joltakin taholta. Niitä on sekä sysissä että sepissä. Aikuiskasvatus esim. on 

jäänyt eräässä mielessä "vapaan sivistystyön" aikaisiin kapaloihin kykenemättä potkimaan niitä 

rikki. Tällä kapaloituneisuudella tarkoitan sitä, että aikuiskasvatus nähdään edelleen pääasiassa 

vapaana kansalaistoimintana, jonka tulee kehittyä spontaanisti. Suunnittelua ja ohjausta ei pidetä 

sen enem_pää tarpeellisena kuin mihin tämän toiminnan piirissä tunnetaan mielenkiintoa ja 

omataan edellytyksiä." 

Alasen (1992, 11—12) mukaan myötäilevän sivistyspolitiikan kausi päättyi 1960_luvun lopulla. 

Siirryttiin suunnittelukeskeisen aikuiskoulutuspolitiikan kauteen. Käänteen yhteiskunnallisena 

taustana oli elinkeinorakenteiden ja tuotantoteknologian nopea muuttuminen, joka nosti esille 

erityisesti ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämistarpeet. Samalla aikuiskasvatuksen kenttä 

hahmottui vapaata sivistystyötä laajemmaksi. Aikuiskoulutusjärjestelmän kehittämisestä 

puhuttaessa termi aikuiskasvatus korvautui termillä aikuiskoulutus, jonka katsottiin sopivan 

paremmin koulutuspoliittiseen keskusteluun. Valtiolta ryhdyttiin vaatimaan aktiivisempaa otetta 

mm. koulutuksellisen eriarvoisuuden poistamiseksi. Vaatimusten taustalla oli se 1960-luvulla 

esiin noussut ajattelutapa, että hyvinvointivaltion rakentaminen edellyttää valtion tehtävien 

laajentamista ja kokonaisvaltaista yhteiskuntasuunnittelua. 

Uuden aikuiskoulutuspolitiikan hahmottelu annettiin aikuiskoulutuskomitealle, joka sisäisti 

perusteellisesti suunnittelukeskeisen ajattelutavan. Komitea esitti vuonna 1975 ilmestyneessä 

loppumietinnössään, että vastuu aikuiskoulutuksen kokonaisuuden toimivuudesta kuuluu 

ensisijaisesti valtion aikuiskoulutushallinnolle. Samalla aikuiskoulutusta alettiin tarkastella 

yhtenä kokonaisuutena. Vaikka komitea halusikin säilyttää vapaan sivistystyön organisaatioiden 

itsemääräämisoikeuden, otettiin ne nyt ensimmäistä kertaa osaksi kokonaisvaltaista 

aikuiskoulutuksen suunnittelua. 

Kansainvälisen esimerkin mukaisesti myös Suomessa kokonaisvaltaista suunnitteluotetta 

perusteltiin ajatuksella elinikäisestä kasvatuksesta. Meillä sitä esiteltiin ensimmäisen kerran 

laajemmin vuonna 1969 ilmestyneessä vapaan sivistystyön XVI vuosikirjassa "Elinikäinen 

kasvatus", jonka pohjana oli Unescon 1960 antama suositus (ks. Elinikäinen kasvatus, vapaan 

sivistystyön XVI vuosikirja; Opiskelu on elämää 1976; Alanen 1981c, 40—104; Tuomisto 1993, 

175—198). Jatkuvan koulutuksen idea alkoi tämän jälkeen vaikuttaa myös virallisessa 

koulutussuunnittelussa (ks. KM 1969: A 13; KM 1975: 28). Varsinaisen läpimurtonsa 

suomalaiseen koulutuspolitiikkaan se teki kuitenkin vasta 1980_luvun alussa, jolloin jatkuvan 

koulutuksen toimikunnan mietintö valmistui (KM 1983: 62; ks. myös Lehtisalo 1981, 234—262; 

Lehtinen 1981, 294—316; Lehtisalo & Raivola 1992, 151—153). 

Vuonna 1978 valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen aikuiskoulutuksen kehittämisestä. Siinä 

korostettiin erityisesti ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämistarvetta. Vapaan sivistystyön

kehittämistarpeet jäivät taka-alalle. Vuonna 1979 valtioneuvosto asetti aikuiskoulutuksen 

väliaikaisen kehittämisorganisaation. Tämä organisaatio tuotti valtavan määrän erilaisten 

toimikuntien ja työryhmien mietintöjä, muistioita ja suunnitelmia. Suunnittelukoneisto paisui 

1980-luvulla siinä määrin yli äyräitten, että usko siihen romahti. Komitealaitoksen kulta-aika 

päättyi sekä aikuiskoulutuksessa että yleensä valtionhallinnossa (Alanen 1992, 11—13). 

Tilalle tuli markkinaperusteinen aikuiskoulutuspolitiikka. Tähän vaiheeseen siirryttiin 1980- 

luvun puolivälissä. Aloite uusista ratkaisuista siirtyi opetushallinnon virkamiehille. Aluksi 

toimenpiteet kohdistuivat ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Vuonna 1987 valtioneuvosto teki 

periaatepäätöksen ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoittamisen suunnitteluperiaatteista. Vuonna 

1988 sitä täydennettiin periaatepäätöksellä ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämisestä (mt., 

14). Myöhemmin uudistukset ulottuivat koko opetustoimeen mm. lainsäädäntöhankkeiden 

muodossa. 

Alasen (mt., 15) mukaan valtion viime vuosina harjoittaman aikuiskoulutus-politiikan 

pääsuuntauksena on ollut määrätietoinen turvautuminen markkinavoimiin. Aikuiskoulutuksen 

tulisi mahdollisimman nopeasti ja joustavasti myötäillä työmarkkinoiden alati muuttuvia tarpeita. 

Markkinamekanismit on otettu käyttöön myös ohjaus- ja rahoitusmenettelyjen uudistamisessa. 

Koulutusorganisaatiot on pantu kilpailemaan keskenään koulutustehtävistä ja asiakkaista. 

Toimivaltaa on siirretty voimakkaasti kunnille ja oppilaitoksille. Lopullisena tavoitteena 

häämöttää sellainen tilanne, jossa perinteisten oppilaitosten rajat on murrettu. Silloin ei ole enää 

olennaista, mikä koulutusorganisaatio halutut koulutuspalvelut tuottaa. Tähän liittyy myös 

tutkintojärjestelmien uudistaminen siten, että eri koulutusorganisaatioissa hankittuja suorituksia 

voidaan joustavasti yhdistellä tutkinnoiksi. Sillä, missä tietonsa ja taitonsa on hankkinut, ei enää 

ole merkitystä. Riittää, että opiskelija selviää näyttökokeesta. 

Vapaan sivistystyön kannalta tämä uusi aikuiskoulutuspolitiikan vaihe merkitsee jonkinlaista 

paluuta alkupisteeseen. Nyt vaaditaan kaikilta aikuiskoulutus-organisaatioilta sellaisia 

ominaisuuksia, jotka ovat olleet ominaisia alkuaikojen vapaan sivistystyön organisaatioille. 

Mutta kykenevätkö esim. opistot enää sopeutumaan näin 'vapaaseen' tilanteeseen, vai ovatko ne 

tottuneet elämään liian kauan julkisen vallan erityisessä suojeluksessa

1. Opistotoiminnan tehtäväkäsitys 

Käytän tarkastelussani käsitettä tehtäväkäsitys. Se on peräisin Alasen (1986b) tutkimuksesta 

"Sivistysjärjestöjen tehtäväkuvan muuttuminen". Tehtäväkäsityksellä tarkoitetaan niitä yleisiä 

arvofilosofisia käsityksiä ja kehysnormeja, jotka säätelevät käytännön toimintaa. Se kertoo 

tiivistetysti, mitä varten opistotoimintaa harjoitetaan (Alanen 1986b, 52). Selvimmin 

opistotoiminnan tehtäväkäsitys on luettavissa opistolain tarkoituspykälästä. Määritelmiä ja 

tulkintoja tehtäväkäsityksestä on löydettävissä myös vapaan sivistystyön teoreetikkojen 

kirjoituksista. Tehtäväkäsityksen kanssa lähes samaa asiaa tarkoitetaan nykyisin toimintaajatuksen 

käsitteellä. 

Opistotoiminnan julkilausuttu ja tosiasiallinen tehtäväkäsitys on muuttunut aikojen kuluessa. 

Jaksotan muutokset seuraavasti: 

– valistus: 1900-luvun alku, 

– sivistys: 1920-luku, 

– kasvatus: 1960-luku, 

– koulutus: 1970-luku, ja 

– palvelu: 1980-uku. 

(Ks. Karjalainen & Toiviainen 1984; Huuhka 1989; 1990a; Tuomisto 1991; 1993; 

vrt. Niemelä 1995a, 22—29; Marjomäki 1995, 180—186.) 

Vaikka opistotoiminnan tehtäväkäsitys onkin muuttunut jatkuvasti, ei asia tietenkään ole niin, 

että esim. 1920-luvulla sivistys olisi kokonaan syrjäyttänyt valistamisen. Sivistys tuli 

valistamisen rinnalle. Samoin on käynyt myöhempien muutosten kanssa. Opistojen 

tehtäväkäsitys on kerrostunut aikojen kuluessa sipulimaiseksi kokonaisuudeksi, jonka ytimessä 

on valistus ja uloimpana kerroksena palvelu. Yhä edelleen opistoissa annetaan valistamisen 

hengen mukaista opetusta. 

5.1. Valistus 

Aivan aluksi rahvaan valistamisesta käytettiin nimitystä 'vapaa ja vapaaehtoinen 

kansanvalistustyö'. Kansanvalistustyöllä tarkoitettiin kaikkea kansaan kohdistuvaa opetus- ja 

sivistystyötä. Termillä 'kansa' viitattiin vielä autonomian aikana työväestöön ja muihin alempiin 

yhteiskuntaluokkiin, ei suinkaan koko kansaan. 

Vuosisadan alussa ehdoton enemmistö opiskelijoista (yli 70 %) kuului 'ruumiillisen työn 

tekijöihin', kuten silloinen tilastollinen termi kuului. Muiden sosiaaliryhmien osuus jäi alle 10 

%:iin. Tähän aikaan miesten osuus opiskelijoista oli vielä suunnilleen yhtä suuri kuin naisten 

(Huuhka 1990a, 103). 

Käsitepari 'vapaa ja vapaaehtoinen' tarkoitti koulun ulkopuolista, lähinnä aikuisiin kohdistuvaa 

valistamista. Se oli vapaata ja vapaaehtoista sekä osallistujille että järjestäjille. 

Olennaista kansan valistamisessa oli se, millaiseksi siinä nähtiin sivistysprosessin luonne. 

Opiskelijat — tietämätön rahvas — oli saatettava osalliseksi ylhäältä lankeavasta tiedon valosta. 

Rahvas oli toiminnan passiivinen kohde, jolle opetettiin yleissivistyksen alkeita ja hyviä 

käytöstapoja. Lisäksi valistamisessa korostui selkeä hyötyajattelu. Kansalle oli opetettava 

sellaisia tietoja ja taitoja, joita tarvittiin modernin yhteiskunnan ja elinkeinotoiminnan 

rakentamisessa. Aktiivinen osapuoli oli sivistyneistö. Se jakoi tiedon valoa ylhäältä alas.

Sivistystyö oli kutsumustehtävä, jota tehtiin sekä aatteen että hyödyn vuoksi. Vaikka tätä 

toimintaa voikin pitää edistyksellisenä omana aikanaan, oli siinä nähtävissä säätyajattelulle 

ominaisia piirteitä. "Kansan sivistystarpeille asetettiin selvät rajat sen yhteiskunnallisen aseman 

mukaan, joka määräsi itse kunkin tehtävät ja moraaliset velvoitukset", Alanen (1985a, 8) on 

kirjoittanut kansansivistystyön alkuaikojen reunaehdoista. 

Vähitellen ylevään isänmaallisuuteen taipuvaista kansanvalistamista alettiin karsastaa työväestön 

keskuudessa. Wuorenrinne (1991, 91—92) kuvasi näitä mielialoja vuonna 1927 seuraavasti: 

"Lyhyesti: se on ollut sitä, joka on saanut itse valistus-sanankin niin huonoon huutoon ja joka on 

tehnyt myöskin samalla kansanvalistajat varsin epämääräisiksi, haihatteleviksi olioiksi. (…) Ei 

näin ollen olekaan ihme, että työväestö on jättäytynyt sille kylmäksi. On totta, että tuo 

tunnustuksellisuus, vissiin yhteiskunnallisvaltiolliseen suuntaan johdatteleminen oli jo sinänsä 

omiaan vieroittamaan varsinaista palkkatyöväestöä tällaisen valistuksen äärestä." 

Tällaista ylhäältäpäin lähtevää, laajalle levittäytyvää, ihanteellista ja tunteisiin vetoavaa kansan 

valistamista Wuorenrinne kutsui 'ekstensiiviseksi kansansivistystyöksi'. Hän vaati siirtymistä 

'intensiiviseen sivistystyöhön', joka perustui tieteenomaisuuden periaatteeseen. Kuilu opettajien 

ja oppilaiden väliltä oli hävitettävä. Koulumaisista oppitunneista ja katederiluennoista oli 

siirryttävä opintopiireihin, jotka nojautuivat oppilaiden omatoimisuuteen ja keskinäiseen 

vuorovaikutukseen. Tätä hän kutsui 'vapaaksi kansansivistystyöksi' erotuksena aikaisemmin 

harjoitetusta kansanvalistustyöstä (Wuorenrinne 1952, 33—44). 

Autonomian aikana ainoa säädöspohjainen tehtävämääritys oli kirjattu opistojen ohjesääntöihin. 

Perustehtävänä kaikissa opistoissa pidettiin yleisen kansalaissivistyksen laajentamista ja 

syventämistä. Tämän vuoksi oli pyrittävä herättämään harrastusta ja tiedonhalua erityisesti 

yhteiskunnallista ja taloudellista edistystä tarkoittaviin asioihin. Vaikka opistojen korostettiinkin 

olevan "etupäässä" tai "varsinkin" työväelle tarkoitettuja, niiden tuli kuitenkin olla kaikille 

avoimia (Huuhka 1990a, 95). 

5.2. Sivistys 

Opistojen tehtävämääritys sai virallisen vahvistuksensa vuosien 1926—27 

valtionapulainsäädännössä. Vuoden 1927 työväenopistoasetuksessa sanottiin, että 

työväenopiston tarkoituksena on kohottaa kansalaisten ja aikuisen nuorison sivistystä tarjoamalla 

heille vapaa-aikoina tilaisuus ammatti- ja ansiotyön ohella sellaisten tietojen ja taitojen 

hankkimiseen, jotka ovat kansalaiselämässä tarpeellisia ja edistävät itseopiskelua ja henkistä 

itsensä kehittämistä (Asetus työväenopistojen valtionavusta 59/27; ks. myös Laki 

työväenopistojen valtionavusta 329/26). Vuoden 1938 työväenopistolaissa ja -asetuksessa 

määriteltiin opistojen tarkoitus ja tehtävä samalla tavalla (Laki työväenopistojen valtionavusta 

167/38; Asetus työväenopistojen valtionavusta 255/38). Tämä tehtävämäärittely oli voimassa 

aina vuoteen 1963 asti. 

Kun autonomian ajan termi 'vapaa ja vapaaehtoinen kansanvalistustyö' korvattiin itsenäisyyden 

alkuvuosina nimityksellä 'vapaa kansansivistystyö', ei kysymyksessä ollut pelkkä termin vaihdos. 

Valistuksen korvaaminen sivistyksellä merkitsi Karjalaisen (Karjalainen & Toiviainen 1984, 

108) mukaan myös huomattavaa sisällöllistä muutosta. Valistuksella oli tarkoitettu ihmisen 

tiedollista ja älyllistä kehittämistä, sivistyksellä pyrittiin ihmisen kokonaispersoonallisuuden 

kehittämiseen. (Ks. myös Tuomisto 1991, 49—50.)

Siirtyminen valistamisesta sivistämiseen ei ollut mutkatonta. Työväenliikkeeseen sitoutunut 

opistoväki piti kiinni siitä näkemyksestä, että opistojen ensisijainen tehtävä oli tiedon jakaminen. 

Avaramman käsityskannan puolustajat katsoivat, että opistoihin sopivat myös taide- ja 

käytännön aineet. Väittelyä tästä kysymyksestä käytiin eritoten 1920_luvulla, kunnes 

avaramman näkemyksen edustajat perivät voiton (Huuhka 1990a, 219—226; vrt. Arvidson 

1991). 

Castrénin vuonna 1929 esittämä tunnettu määritelmä vapaasta sivistystyöstä perustui laajaalaiselle 

näkemykselle sivistystyön luonteesta. Sen mukaan: "Vapaaksi kansansivistystyöksi 

sanotaan kaikkea sitä moninaista tointa, jonka tarkoituksena on saada hereille ja edistää aikuisten 

vapaita itsekasvatuspyrkimyksiä, so. heidän pyrkimyksiänsä sekä tietojensa syventämiseen ja 

laajentamiseen että tunne-elämänsä ja käytöstapojensa jalostamiseen, jotta he täydellisemmin 

kehittyisivät sivistyneiksi ihmisiksi ja vastuukykyisiksi jäseniksi niissä elämänoloissa ja 

elämäntehtävissä, jotka he tuntevat omikseen." (Castrén 1950, 69). 

Kun sivistämisellä tavoiteltiin ihmisen kokonaispersoonallisuuden kehittämistä, voitiin opistoissa 

hyväksyttävästi opettaa myös taide- ja käytännön aineita. Ne tukivat ihmisten tunne-elämän, 

kauneuden tajun ja käytöstapojen kehittämistä (mt., 106). 

Samalla käsitys kansasta sivistystoiminnan kohteena muuttui. Sivistämisen ideaan ei sopinut 

katederimainen tietämättömän rahvaan kasvattaminen, kuten valistamisessa. Tiedonkulku on 

saatava molemmin suuntaiseksi. Opettajan tuli kohdata oppilaansa täysivaltaisina aikuisina. 

"Aikamme pyrkimyksiä on, että ns. vapaa kansansivistystyö on osoitettava yhteistyöksi, jota 

aikuisten opetuksessa tehdään vapaassa ja vastuullisessa opettajan ja opiskelijain 

vuorovaikutuksessa", Castrén (1950, 186) kirjoitti. Tällaisessa vuorovaikutuksessa myös opettaja 

oppii oppilailta. 

Samaan aikaan termi 'kansa' sai uuden tulkinnan. Sillä ei enää haluttu viitata vain alempiin 

yhteiskuntaluokkiin. Sivistymisen katsottiin kuuluvaksi kaikille kansalaisille yhteiskuntaluokasta 

ja asemasta riippumatta. Niinpä jo Suomen työväenopistojen toisessa edustajakokouksessa 1919 

esitettiin ajatus opistojen nimen muuttamisesta 'kansalaisopistoiksi', mutta ehdotus ei saanut 

riittävää kannatusta kokousväeltä. 1920-luvulta alkaen osa uusista opistoista otti kuitenkin tämän 

nimityksen käyttönsä. Samasta syystä setlementtiliikkeen perustamat opistot alkoivat kutsua 

itseään 'vapaaopistoiksi'. 

Kansa-termin käsitealan avartaminen vastasi opiskelijakunnan koostumuksen laajenemista. 

Ruumiillisen työn tekijöiden osuus laski vuosisadan alun 70 %:sta 1930_lopun n. 45 %:iin. 

Liikealalla ja työnjohtotehtävissä toimivien osuus kohosi n. 25 %:iin. Kotitehtävissä toimivia oli 

n. 15 %. Naisten osuus oli jo kasvanut runsaaseen 65 %:iin (Huuhka 1990a, 213). Kun kansalla 

yleisessä kielenkäytössä yhä edelleen tarkoitettiin alempia yhteiskuntaluokkia, niin siitä 

päätettiin luopua kokonaan 1960_luvulla. Vapaan kansansivistystyön sijasta alettiin puhua 

'vapaasta sivistystyöstä' (Karjalainen & Toiviainen 1984, 108). 

Tuomiston (1991, 55—56) arvion mukaan siirtyminen kansanvalistuksesta kansansivistystyöhön 

merkitsi seuraavia muutoksia käytännön toiminnassa:

1) Pelkän tiedonvälityksen sijasta alettiin kiinnittää huomiota aikuisopetuksen 

erityispiirteisiin. 

2) Kansansivistäjille asetetut ammatilliset vaatimukset kasvoivat. 

3) Toiminnan suunnittelussa alettiin korostaa opiskelijakeskeisyyttä. 

4) Toiminnan aatteelliseksi perusajatukseksi omaksuttiin itsensä kehittäminen 

ilman hyödyn tavoittelua. 

5) Toiminta kohdistettiin työväestön sijasta koko aikuisväestöön. 

(Ks. myös Tuomisto 1993, 42—43.) 

5.3. Kasvatus 

Aikuisten kasvattamisesta puhuttiin Suomessa satunnaisesti jo ennen toista maailmansotaa. 

Varsinaisesti kysymys vapaan sivistystyön suhteesta kasvatuksen teoriaan nousi esille 

Kansansivistysopillisessa Yhdistyksessä vuonna 1941, kun Urpo Harva piti esitelmän aiheesta 

"Kansansivistystyön käsite". Hänen mielestään kansansivistystyön perusidea on kasvatuksen 

aate. Esitelmässään hän sanoi: "Kasvatus on kasvamaan saattamista, ja koska kasvamaan voidaan 

saattaa vain kasvuympäristön avulla, kasvatus on kasvuympäristön tarjoamista kasvavalle 

elämälle. Elämä, kasvaminen ja kasvatus ovat siis toisistaan erottamattomat. (…) 

Kansansivistystyö on aikuisten kasvattamista." (Harva 1991, 117—118; ks. myös Huuhka 1961, 

9—10; Alanen 1985a, 27; Tuomisto 1991, 56.) 

Kuten arvata saattaa, monet kansansivistäjät eivät voineet hyväksyä Harvan ajatusta aikuisten 

kasvattamisesta. Erityisesti hän joutui väittelyyn Wuorenrinteen kanssa, joka näki kasvatuksen 

paljon ahtaampana käsitteenä kuin sivistyksen (Wuorenrinne 1942, 29—34). Keskustelu 

sivistyksen ja kasvatuksen suhteesta jatkui usean vuoden ajan. Vuonna 1943 Harvalta ilmestyi 

kirja "Vapaa kansansivistystyö", jossa hän nivoi vapaan sivistystyön osaksi kasvatuksen teoriaa. 

"Vapaa kansansivistystyö katsotaan tässä siis erääksi kasvatuksen muodoksi, aikuisten 

itsekasvatukseksi", Harva (1943, 27) tiivisti näiden käsitteiden keskinäisen suhteen. Lopullisesti 

hän siirtyi termiin 'aikuiskasvatus' kirjassaan "Aikuiskasvatus: Johdatus aikuiskasvatuksen 

teoriaan ja työmuotoihin Suomessa", joka ilmestyi vuonna 1955. 

Harvan mukaan kasvatuksessa voidaan erottaa kolme vaihetta. Ensimmäinen tähtää perustavaan 

yleissivistykseen, toinen ammattisivistykseen ja kolmas korkeampaan yleissivistykseen. 

Aikuiskasvatuksen tehtävänä voi hänen mielestään olla sekä perustava yleissivistys että 

korkeampi yleissivistys. Sen sijaan ammattiin johdattava kasvatus ei hänen mukaansa kuulu 

aikuiskasvatuksen piiriin, koska aikuiskasvatusoppi käsittelee vain yleissivistävää kasvatusta 

(Harva 1955, 33; ks. myös Tuomisto 1991, 56—60; 1993, 43—51). 

Rajan vetäminen ammattisivistyksen ja yleissivistyksen välille oli jo tuolloin vaikeaa. Harvakin 

myönsi, että "itse asiassa ammattisivistys ja yleissivistys kietoutuvat kuitenkin niin 

erottamattomasti toisiinsa, että aikuiskasvatusoppi ei voi välttyä käsittelemästä osittain myös 

ammattikasvatusta" (mt., 33). 

Tuomisto (1991, 62) on todennut, että suhde ammattisivistykseen jäi edelleen epäselväksi. Asiaa 

selkeytti olennaisesti Kosti Huuhkan artikkeli "Vapaa kansansivistystyö ja aikuiskasvatus" 

vuodelta 1960. Siinä Huuhka päätyi seuraavaan johtopäätökseen: "Tuntuu aiheettomalta, että 

käsite aikuiskasvatus, joka asiallisuudessa ja nasevuudessa on hyvin verrattavissa

englanninkielen adult education'iin, rajoitettaisiin tarkoittamaan vain vapaata 

kansansivistystyötä, joka tosiasiallisesti on vain aikuisten kasvattamisen eräs — joskin hyvin 

keskeinen — alue. (…) Näyttäisi tarkoituksenmukaiselta, että käsite aikuiskasvatus ulotetaan 

koskemaan kaikkea varsinaisen koulutoimen ulkopuolella harjoitettavaa aikuisten 

kasvattamista." (Huuhka 1991, 130—131.) 

Lopullisesti aikuiskasvatuksen aikakauteen siirryttiin 1960-luvulla. Kuten aikuiskasvatuksessa 

yleensä, myös opistotoiminnan tehtäväkäsityksen rajaamisessa muodostui tärkeäksi 

vedenjakajaksi suhde hyötytavoitteiseen koulutukseen. Muodollista kelpoisuutta lisäävästä 

opiskelusta voi olla opiskelijalle välitöntä hyötyä kahdella tavalla: joko se tuottaa tutkinnon 

kautta kelpoisuuden jatko-opintoihin tai se parantaa valmiuksia toimia ammatissa tai muissa 

tehtävissä. 

1920-luvulla hahmoteltu opistotoiminnan tehtäväala rajattiin yhteiskunnalliseen kasvatukseen ja 

vapaisiin harrastusopintoihin. Opistojen ei pitänyt tavoitella opetuksessaan välitöntä hyötyä. 

Tässä suhteessa opistojen tehtävämääritys oli siis linjassa esim. Harvan ajatusten kanssa. 

Käytännön opistotoiminta kulki kuitenkin toiseen suuntaan. Opiskelijoiden toivomuksesta 

opistoihin alkoi jo ennen toista maailmansotaa ilmaantua kansakoulu- ja keskikoulututkintoihin 

tähtäävää opetusta sekä selviä ammatillisia kursseja. Rajankäynti opistojen tehtävästä käynnistyi 

jälleen opistoväen keskuudessa. Perinteisestä tehtävämäärittelystä kiinnipitävät väittivät 

opistojen muuttuvan koulukurssien seurauksena keskiluokkaisiksi 'konttoriopistoiksi' ja 

'kieliopistoiksi' (Karjalainen 1969, 66—67). Esimerkiksi Castrén asettui selvin sanoin 

vastustamaan sekä ammatillisia että keskikoulukursseja (Castrén 1950, 70, 188—192). 

Vuonna 1945 asetetun työväenopistokomitean esityksistä tuli eräänlainen käännekohta tässä 

kädenväännössä. Se työskenteli Väinö Meltin johdolla. Komitean vuonna 1948 valmistuneessa 

mietinnössä korostettiin opistotoiminnan yhteiskunnallisuutta ja vaadittiin yhteiskunnallisten 

aineiden asettamista opetussuunnitelmien perustaksi. Vieroksuttavaa sen mielestä oli 

ammatillinen ja keskikouluopetus. Suoranaista paluuta menneeseen merkitsi se, että komitea näki 

opistot lähinnä työväestön oppilaitoksina. Siksi opetuksen tuli olla työväenhenkistä. Komitea 

jopa ehdotti suhteiden solmimista työväenjärjestöihin. Todellisuudessa 1950_luvun alussa 

ruumiillisen työn tekijöiden osuus opiskelijoista oli laskenut jo kolmannekseen. Liikealalla ja 

työnjohtotehtävissä toimivien osuus oli lähes yhtä suuri. Myös virka- ja palvelutehtävien 

edustajat olivat löytäneet tiensä opistoihin. Heitä oli n. 15 %. Kotitehtävissä toimivien osuus oli 

kohonnut lähelle 20 %. Naisia opiskelijoista oli vajaat 70 %. Opistoja ei voinut enää mitenkään 

pitää ensisijaisesti työväestön oppilaitoksina (Huuhka 1990a, 344—348, 402). 

Komitean esitykset olivat siten täydellisessä ristiriidassa opistolaitoksen todellisen kehityksen 

kanssa. Sen esitykset käyvät ymmärrettäviksi ainoastaan tuon ajankohdan yleispoliittista taustaa 

vasten, jota leimasi voimakas vasemmistolaisuus. 

Myös opetusohjelmat suuntautuivat toisin kuin komitea toivoi. Opistot olivat jo ryhtyneet 

tarjoamaan ammatillista koulutusta ja koulututkintoja, koska niistä oli kysyntää. Kysynnän 

tyydyttämiseksi ei ollut tarjolla muutakaan yhtä toimintakykyistä koulutusorganisaatiota kuin 

opistot.

Opistolaitokselle ehdotetun tehtäväkäsityksen ja todellisen tehtäväalan välillä vallitsi selvä 

ristiriita. Urpo Harvan mielestä komitean esitykset olivat osoitus perinteisestä 

puhdasoppisuudesta. Tällä hän tarkoitti ennen kaikkea komitean vaatimusta 

työväenhenkisyydestä. Opistoja yritettiin kammeta irti niiden ihmisten elämänoloista, toiveista ja 

tarpeista, joiden keskuudessa ne toimivat. Harvan mielestä voitiin puhua työväenopistojen 

kriisistä. Jälleen Harvan ajatukset virittivät vilkkaan keskustelun, joka jatkui Työväenopistolehden 

palstoilla pitkään (ks. Harva 1950; 1953; Huttunen 1950; Länsiluoto 1951; Meltti 1946; 

Parkkari 1951). 

Kosti Huuhkan (1951) mielestä kriisin ratkaisemiseksi oli olemassa kaksi vaihtoehtoa: "a) 

ammatillisten ja harjoitusaineiden opiskelu järjestetään tapahtuvaksi jossakin muualla yhtä 

edullisilla ehdoilla kuin työväenopistoissakin, jotka täten vapautuvat suorittamaan tarkoituksensa 

mukaista tehtäväänsä tai b) työväenopistojen toimiala laajennetaan käsittämään kaikkia vapaaaikojen 

opiskeluharrastuksia". Hän asettui itse selkeästi jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, 

koska joidenkin aineiden opiskelumahdollisuuksien rajoittaminen ei mitenkään välttämättä 

lisännyt toisten suosiota (ks. myös Hellgren 1964, 112—124). 

Opistojen onneksi työväenopistokomitean esitykset jätettiin pölyttymään. Opistolainsäädännön 

uudistus siirtyi 1960-luvun alkuun. Realistinen suhtautuminen toimintaolosuhteiden muutokseen 

sai jalansijaa opistoissa jo 1950-luvulla. 

Vuonna 1960 pidetty VIII kansansivistyskokous oli kypsä ottamaan seuraavan kannan 

ammatillisesta koulutuksesta: "Varsinaista ammattiopetusta ei kansanopistoissa, 

kansankorkeakouluissa ja työväenopistoissa ole ryhdyttävä harjoittamaan. Sen sijaan niiden 

käytännöllisluontoista ja ammatinvalinnan edellytyksiä lisäävää opetusta on aiheellista edelleen 

jatkaa siten sovellettuna, että se tyydyttää kulloinkin esiintyviä tarpeita. Työväenopistojen 

toiminta voi tässä suhteessa muodostua monipuoliseksi ja muiden ammatillisten aineryhmien 

ohella myös ammatissa toimivien täydennyskursseja voidaan siihen sisällyttää." (Vapaa 

kansansivistystyö VIII, 201.) 

Kannanotto osoittaa, että hyötytavoitteinen koulutus hyväksyttiin nyt opistojen tehtäväkäsityksen 

piiriin. 

Esitys uudeksi opistolaiksi noudattikin pitkälle näitä linjauksia, kun se vihdoin mm. 

opetusministeri Heikki Hosian sitkeiden ponnistelujen tuloksena saatiin eduskunnan 

hyväksyttäväksi vuonna 1962 (Karsikas 1990, 50). 

Lain mukaan opistojen tehtävänä oli edistää aikuiskasvatusta opettamalla kansalaisille heidän 

vapaa-aikanaan sellaisia tietoja ja taitoja, jotka ovat kansalaiselämässä tarpeellisia sekä edistävät 

itseopiskelua ja henkistä itsensä kehittämistä ja ohjaavat kansalaisia vapa-ajan oikeaan käyttöön 

(Laki kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta 521/62; ks. myös Asetus kansalais- ja 

työväenopistojen valtionavusta 386/63). 

Vuoden 1962 opistolaki ja asetus vuodelta 1963 olivat monella tavalla merkittävä edistysaskel 

opistojen kannalta. Niiden myötä otettiin virallisesti käyttöön termi 'kansalaisopisto' perinteisen 

työväenopisto-nimityksen rinnalle. Lainsäädäntöön ilmestyi myös ensimmäisen kerran termi 

'aikuiskasvatus'. Uuden lain väljä tehtävämäärittely salli opistojen kehittää toimintaansa 

jokseenkin vapaasti. Koulututkintoon tähtäävät kurssit tulivat lakiuudistuksen jälkeen

hyväksyttäviksi. Opetuksen suunnittelussa alettiin korostaa paikallisten sivistystarpeiden 

tyydyttämistä. Haluttiin korostaa, etteivät kuntalaiset enää tule toimeen ilman kunnallisia 

aikuiskoulutuspalveluja (Karjalainen 1969, 68). 

Uuden lain jälkeen alkoi opistotoiminnan rynnistys maaseudulle. Se johti opiskelijamäärien 

huimaan kasvuun. Kun 1950-uvun alussa opistoihin ilmoittautui vain n. 50 000 opiskelijaa, niin 

1970-uvun alussa yllettiin jo 236 000 opiskelijaan (Huuhka 1990a, 401). 

Opiskelijakunnan sosiaalisen taustan muutokset osoittavat, että 1970-uvun alussa opistojen 

keskiluokkaistuminen oli tosiasia. Ruumiillisen työn tekijöiden osuus oli laskenut vajaaseen 20 

%:iin. Liikealalla ja työnjohdossa toimivia opiskeli sama määrä. Virka- palveluja 

kodinhoitotehtävissä työskentelevien osuus oli kohonnut yli 20 %:iin. Naisten osuus 

opiskelijoista kasvoi jatkuvasti. Näihin aikoihin se ylitti jo 70 %:n rajapyykin (mt., 402—404). 

Sen sijaan laista ei voinut edelleenkään päätellä, millainen asema ammatillisella koulutuksella 

tuli olla opistoissa. Kouluhallituksen siunauksella opistot kuitenkin jatkoivat ammatillisen 

koulutuksen järjestämistä entiseen tapaan. 

Vuonna 1967 pidetyssä IX kansansivistyskokouksessa tarkasteltiin jälleen opistojen suhdetta 

ammatilliseen koulutukseen. Kokouksen pääpuhujaksi oli kutsuttu kouluhallituksen pääjohtaja 

R.H. Oittinen. Hänen mielestään: "Vapaa kansansivistystyö on aikanaan hyvin voimakkaasti 

korostanut aikuisten opiskelun persoonallisuutta kehittävää luonnetta. Se on myös karttanut 

suoranaista ammattiopetusta, jollei sitä ole voitu käyttää persoonallisuuden kehittämisen osana. 

Viime vuosikymmeninä on kuitenkin raja-aita ns. vapaiden opintojen ja ammattikasvatukseen 

sidottujen opintojen väliltä ollut häviämässä, koska myös ammattikasvatukseen sisältyvän 

opiskelun yleinen kehittävä vaikutus on todettu, samalla kun ammattikasvatukseen liittyy paljon 

sellaista, jolla on varsin yleinen merkitys." (Oittinen 1967, 16.) 

Kokouksessa todettiin, ettei kansalaisopistoista annetussa lainsäädännössä lainkaan oteta kantaa 

ammattikoulutukseen päinvastoin kuin esim. kansanopistolaissa. Kokouksen mielestä 

tilanteeseen tuli saada korjaus. Asiasta hyväksyttiin seuraava kannanotto: "Ammattisivistyksen ja 

yleissivistyksen eron käydessä yhä epäselvemmäksi vapaan sivistystyön on entistä enemmän 

suuntauduttava yleissivistävän perustehtävänsä puitteissa myös ammatilliseen koulutukseen." 

(Vapaa sivistystyö koulutusyhteiskunnassa, vapaan kansansivistystyön XV vuosikirja, 98.) 

5.4. Koulutus 

Opetusministeriö asetti vuonna 1969 toimikunnan selvittämään opistojen opetus_ ja 

toimintasuunnitelmien kehittämistä ja niiden suhdetta koulutoimeen ja muuhun 

aikuiskasvatukseen. Virallinen aloite kansalaisopistotoiminnan uudistamisesta tehtiin KTOL:n 

toimesta. Paavo Kuosmasen johdolla työskennellyt toimikunta otti nimekseen 

kansalaisopistotoimikunta. Mietintö valmistui vuonna 1971 (KM 1971: A 7). 

Kaiken kaikkiaan toimikunnan esitykset edustivat varsin perinteistä näkemystä 

opistotoiminnasta. Niinpä varsinainen ammatillinen koulutus haluttiin edelleen sulkea pois 

opistoista, vaikka toimikunta ei pitänyt aiheellisena, eikä usein mahdollisenakaan yleissivistävien

ja ammatillisten aineiden erottamista toisistaan. Opistoilla ei katsottu olevan ammatillisen 

koulutuksen edellyttämää erikoisasiantuntemusta. Sen sijaan toimikunta esitti, että opistojen tuli 

voida järjestää musiikinopetusta alle 16-vuotiaille, mikäli paikkakunnalla ei toiminut 

musiikkiopistoa (Huuhka 1990a, 381—384). 

Opistojen jatkuva pyrkimys levittäytyä uusille tehtäväaloille sai Timo Toiviaisen (1972, 78) 

toteamaan kriittisesti: "Kun opisto on pyrkinyt tyydyttämään kovin monenlaisia tarpeita, se ei ole 

kyennytkään tyydyttämään intensiivisesti mitään tarpeita. Samalla opistojen on väitetty menneen 

sellaisille alueille, jotka eivät niille kuuluisi. Ja vihdoin: kaikkiruokaisuudessan opistot ovat 

omaksuneet ohjelmiinsa ja samalla tavoitteistoonsa sellaista, minkä ei pitäisi lainkaan kuulua 

oppilaitoksen tehtäviin." 

Aivan samaan asiaan kiinnitti huomiota myös Urpo Harva (1973a, 59) kirjoittaessaan, että 

"tällaisena tiedon ja taidon tavaratalona se on vetänyt piiriinsä paljon ihmisiä, mutta esille on 

ruvennut työntymään kysymys, puuttuuko kansalaisopistolta keskittävä ydin ja mikä sellaisena 

pitäisi olla". 

Nämä kriittiset puheenvuorot eivät kuitenkaan rajoittaneet opistojen laajentumishaluja. Kun 

opistolakia korjattiin vuonna 1974 kansalaisopisto-toimikunnan esitysten pohjalta, niin opistot 

saivat oikeuden alle 16-vuotiaiden musiikinopetukseen. Opetuksen aloittaminen edellytti luvan 

saamista kouluhallitukselta. Jälleen kansalaisopistojen tehtäväkäsitys sai uuden laajennuksen. 

Opistot luopuivat toimimasta pelkästään aikuisoppilaitoksina. 

Voidaan sanoa, että kansalaisopistotoimikunnan esityksiin päättyi lopullisesti perinteiseen 

myötäilevään sivistyspolitiikkaan perustunut opistotoiminta. Tämän jälkeen siirryttiin 

suunnittelukeskeisen aikuiskoulutuspolitiikan aikakauteen. Yleisessä koulutussuunnittelussa 

murros tapahtui jo 1960-luvun lopulla. 

Käännekohtana koulutussuunnittelussa voidaan pitää vuonna 1969 ilmestynyttä 

koulutusrakennekomitean mietintöä (KM 1969: A 13). Varsinaiseksi uuden koulutuspolitiikan 

perusasiakirjaksi muodostui kuitenkin vuoden 1971 koulutuskomitean mietintö (KM 1973: 52). 

Siinä asetettiin ensimmäisen kerran yhteiskuntapolitiikka koulutuspolitiikan viitekehykseksi 

(Lehtisalo & Raivola 1992, 99). 

Tämä näkökulma ulotettiin myös aikuiskoulutusjärjestelmän kehittämiseen. Ulkomaisia malleja 

seuraten pidettiin tärkeänä, että koulutusjärjestelmässä otetaan huomioon myös opintojen 

jatkaminen aikuisena. Näin tuli käyttöön uusi termi 'aikuiskoulutus'. Alasen (1985, 27) mukaan 

ratkaiseva osuus termin läpimurtoon oli 1970-luvun alussa nimetyllä aikuiskoulutuskomitealla. 

Aikuiskoulutusta alettiin tarkastella kokonaisuutena, johon sisältyvät sekä yleissivistävä että 

ammatillinen aikuiskoulutus. Komitea sai tehtäväkseen laatia ehdotuksen 

aikuiskoulutusjärjestelmän kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Sen ensimmäinen osamietintö 

valmistui vuonna 1971 (KM 1971: A 29) ja toinen 1975 (KM 1975: 28). 

Tuomisto (1977, 142) arvioi tuoreeltaan komitean esityksiä näin: "Komitea on tarkastellut 

aikuiskoulutusjärjestelmää yhtenä tuotannollisen ja yhteiskunnallisen toiminnan keskeisenä

osatekijänä, eikä vain vapaaehtoisuuteen perustuvana harrastustoimintana." Tähän arvioon 

kiteytyy 1970-luvulla käynnistyneen uuden aikuiskoulutuspolitiikan keskeisin sisältö. 

Loppumietinnössään komitea esitti, että termeillä aikuiskasvatus ja aikuiskoulutus tarkoitetaan 

samaa toimintakokonaisuutta, jolloin jälkimmäistä käytetään silloin, kun tarkastelukulma on 

koulutuspoliittinen. Aikuiskasvatus korostaa pedagogista tarkastelutapaa. Kun myös 

valtiollisessa kehittämistyössä omaksuttiin tämä näkemys, tuli termistä aikuiskoulutus toimintaa 

ohjaava yleiskäsite (Tuomisto 1991, 64). Tämän jälkeen aikuiskasvatuksen säilyttämistä 

yleiskäsitteenä puolustivat lähinnä vain alan tutkijat (ks. Alanen 1973; Harva 1973b; Tuomisto 

1980). 

Tuomiston (1991, 65) mukaan näiden käsitteiden painotusero oli siinä, että "aikuiskasvatuksen 

kannattajat näkevät toiminnan päämääränä aikuisten kokonaispersoonallisuuden kehittämiseen 

tähtäävän itsekasvatuspyrkimyksen herättämisen ja ylläpitämisen, kun sen sijaan 

aikuiskoulutuksen kannattajat näyttävät pitävän toiminnan päämääränä aikuisten työelämässä 

tarvittavien kvalifikaatioiden ja toimintavalmiuksien ylläpitämistä ja kehittämistä. Edellisten 

ajattelua ohjaa siis enemmän perinteinen sivistysajattelu, jälkimmäisten taas aikuiskasvatuksen 

yhteiskunnallinen välinearvo, eli hyöty." 

Komitea tarkasteli myös kansalaisopistoja osana aikuiskoulutusjärjestelmää. Sen mukaan 

opistojen tuli ulottaa toimintansa kaikille aikuiskoulutuksen tehtäväaloille. Näitä olivat: 

yleissivistävän pohjakoulutuksen täydentäminen, ammatillinen koulutus, yhteiskunnallinen 

koulutus ja harrastustavoitteinen koulutus. Kun komitean esitykset eivät muutoin poikenneet 

opistojen noudattamasta tehtävämäärittelystä, kannattaa huomio kiinnittää ammatilliseen 

koulutukseen. Nyt sekin katsottiin kuuluvaksi kansalaisopiston tehtäviin. Asiaa perusteltiin 

mietinnössä (KM 1975: 28, 114) näin: "Komitea pitää tarkoituksenmukaisena, että 

kansalaisopistot antavat sellaista ammatillista koulutusta, jota tavoitettavuuden kannalta ei 

muuten ole tarjolla ja johon opistoilla on toimitilojen, opetusvälineiden ja opettajavoimien 

puolesta edellytykset. Tätä kannanottoa voidaan perustella taloudellisuuden näkökohtien lisäksi 

ennen muuta sillä, että ammatillisen koulutuksen järjestelmä ei uudistettunakaan ulotu kaikille 

paikkakunnille, minkä vuoksi kansalaisopiston tulee täydentää tätä järjestelmää." 

Vaikka komitean esitykset eivät suoranaisesti vaikuttaneet opistolainsäädäntöön, ne muokkasivat 

käsityksiä opistojen tehtävistä. Tämän jälkeen esim. kouluhallitus alkoi tarkastella 

opistotoimintaa osana kunnan aikuiskoulutuspalveluja (Huuhka 1978; Huuhka 1980). 

Kehittämistyön edetessä tämä näkemys tiivistyi jatkuvasti. 

Vuonna 1978 valtioneuvosto hyväksyi päätöksen aikuiskoulutuksen suunnittelu- ja 

kehittämisperiaatteista. Päätöksen tärkein anti oli ammatillisen aikuiskoulutuksen nostaminen 

etusijalle. Siinä sanottiin, että "ottaen huomioon tehtäväalueiden erilaisen kehitysasteen sekä 

käytettävissä olevat voimavarat tulee ensisijaisesti painottaa ammatillisen aikuiskoulutuksen 

kehittämistä". (Valtioneuvoston periaatepäätös aikuiskoulutuksen suunnittelu- ja 

kehittämisperiaatteista 1978.) 

Harrastustavoitteisessa koulutuksessa tavoitteeksi asetettiin laadun parantaminen, joka 

käytännössä tarkoitti sen jättämistä kehittämistoimien ulkopuolelle.

Tällä periaatepäätöksellä oli voimakas vaikutus myös opistoväkeen. Monet otaksuivat, ettei 

opistoilla ollut muuta vaihtoehtoa hengissä pysymiselle kuin ryhtyä antamaan ammatillista 

aikuiskoulutusta. Alkoi viimeinen taistelu ammatillisen koulutuksen asemasta opistoissa. 

Taistelusta tuli pitkä, sillä sitä käytiin koko 1980-luku. Aikuiskoulutuksen väliaikaisen 

kehittämisorganisaation perustamisen jälkeen käynnistyi uuvuttava ja paperinmakuinen 

uudistustyö. Työryhmä toisensa jälkeen istutettiin laatimaan uudistusehdotuksia. 

Vähitellen tilanne alkoi käydä tukalaksi opistojen kannalta. Esimerkiksi aikuiskoulutuksen 

johtoryhmän vuonna 1980 laatimassa aikuiskoulutuksen kehittämisen yleissuunnitelmassa ei 

vapaata sivistystyötä mainittu enää lainkaan itsenäisenä organisaatio- ja toimintamuotonaan (ks. 

Aikuiskoulutuksen kehittämisen yleissuunnitelma 1980; Lehtinen 1982; Ristimäki 1982). 

Vuonna 1980 opetusministeriölle luovutetussa aikuiskoulutuksen kehittämisen 

yleissuunnitelmassa asetettiin erääksi tehtäväksi luonnehtia sitä ihmiskuvaa, jolle 

kehittämisesitykset perustuvat. Tätä varten aikuiskoulutuksen johtoryhmä pyysi apul.prof. Tapio 

Vahervaa laatimaan muistion "aikuisen ihmiskuvasta aikuiskoulutuksen jatkosuunnittelun 

yhdeksi perustaksi" (Vaherva 1981a, esipuhe; ks. myös Vaherva 1981b; 1981c). 

Vaikka Vahervan tavoitteena ei ollut normatiivisen ihmiskuvan esittäminen, vaan niiden 

"reunaehtojen" kartoittaminen, joita aikuisuus asettaa koulutuksen suunnittelulle (ks. Vaherva 

1981a, esipuhe), niin tämäkin oli Harvalle liikaa. Harva (1982a; 1982b; 1982c) piti tätä 

kasvatusjärjestelmän totalitarisoimisena, vaikka sitä perusteltiinkin demokraattisin sanakääntein. 

"Kasvatusjärjestelmän yhdenmukaistaminen edellyttää yhden ihmiskäsityksen tai -katsomuksen 

omaksumista. Sellaista ei vielä ole lyöty kiinni, siksi kai sitä nyt etsitään", Harva (1982a, 4) 

ironisoi näitä aikeita. Muutkin aikuiskasvatuksen asiantuntijat suhtautuivat epäilevästi 

ehdotukseen, tosin eri perustein kuin Harva (ks. Tuomisto 1982; Virkkunen 1982; Suoranta 

1995b, 45—59). 

Aikuiskoulutuksen johtoryhmä totesi vuonna 1985 valmistuneessa mietinnössään, että Vahervan 

muistion tarkoituksena ei ollut päästä yksimielisyyteen aikuiskoulutuksen ihmiskuvasta sillä 

tavalla, "että saavutettaisiin jokin yhtenäinen ja yksi ainoa aikuiskoulutuksen kehittämisen 

lähtökohta" (KM 1985: 36, 52). Muistion tavoitteena oli ainoastaan eritellä aikuisen 

kykyrakennetta, elämäntilannetta sekä kehittymisen ja kasvamisen mahdollisuuksia ja käyttää 

tätä tietoa suunnittelun lähtökohtana. 

Vahervan oma vastakommentti kritisoijille oli, "että kriittisessä kirjoittelussa ei aina muistettu 

pitää erillään ihmiskuvan normatiivisia ja deskriptiivisiä aineksia" (Vaherva & Ekola 1989, 18). 

Aikuiskoulutusjärjestelmän uudistustyön keskittyessä vuodesta toiseen ammatilliseen 

aikuiskoulutukseen opistoväki alkoi tuskastua jatkuvaan paitsiossa oloon. Se ryhtyi vaatimaan 

vanhentuneen ja monien osittaisuudistusten pirstoman opistolain kokonaisuudistusta. Käytännön 

toimenpiteitä saatiin odottaa kuitenkin 1980-luvun lopulle asti. Siihen mennessä muuta 

aikuiskoulutusjärjestelmää oli ehditty uudistaa jo lähes kaksikymmentä vuotta. 

Ennen kaikkea opistot halusivat lakiuudistuksella päästä käsiksi ammatilliseen 

aikuiskoulutukseen. Sen lisäksi opistot pyrkivät laajentamaan nuorisoasteen koulutusta 

musiikinopetuksen lisäksi muihin taideaineisiin. Esimerkiksi vuonna 1983 pidetty KTOL:n

edustajakokous vaati tätä tavoiteohjelmassaan. Perusteluissa vedottiin siihen, että tasa-arvon 

vuoksi myös pienillä paikkakunnilla täytyi voida kehittää alle 16-vuotiaiden taideaineiden 

opetusta. Suuret kaupungit kykenivät hoitamaan tämän alan opetuksen omissa 

erityisoppilaitoksissaan. 

Näille ehdotuksille opistot saivat tukea kunnallisen aikuiskoulutuksen toimikunnalta, joka jätti 

mietintönsä vuonna 1984 (KM 1984: 10). Toimikunnan ehdotus opistojen tehtävämäärittelyksi 

oli perinteinen. Koska se piti opistoja joustavina mukautumaan sivistystarpeiden muutoksiin 

niille esitettiin kolme erityistä tehtävää: alle 16-vuotiaiden taideopetuksen, ammatillinen 

aikuiskoulutuksen ja tutkintotavoitteisen yleissivistävän koulutuksen (mt., 78). 

Ehdotus alle 16-vuotiaiden taideopetuksesta eteni nopeasti opistolain muutokseksi vuonna 1985. 

Jonkinlainen yllätys opistoväelle itselleenkin oli se, että taideaineiden lisäksi sallittiin myös 

taitoaineiden opetus alle 16-vuotiaille, vaikkei sitä oltu edes vaadittu. Tästä yllätyksestä oli 

kiittäminen tuolloin opetusministerinä ollutta Kaarina Suoniota. Häntä lämmitti ajatus koko 

perheen yhteisistä opintoharrastuksista, mihin taitoaineet tarjosivat hänen mielestään hyvän 

mahdollisuuden (ks. Suonio 1984). 

Opistolain osittaisuudistukset eivät tuoneet selvyyttä opistoja kalvavaan identiteettikriisiin. Timo 

Toiviainen (1994, 44) on kuvaillut 1970-luvulla puhjennutta kriisiä seuraavasti: "Sitten 1940- 

luvun lopun ja 1950-luvun alun "työväenopistojen kriisi" keskustelun jälkeen ei oltu käyty 

runsaasti työn sisältöä koskevia keskusteluja. Nyt oli monestakin syystä pakko alkaa esittää 

kysymyksiä tulevaisuuden suunnasta. Näistä linjauksista oli ehkä keskeisin se, mikä on 

opistotoiminnan paikka sivistyspalvelujen kokonaisuudessa. Jotkut yhdistivät sen kunnan 

koululaitokseen tai 'aikuiskoulutukseen'; toiset pitivät sitä vapaana sivistystyönä. (…) 

Identiteettikriisistä kulkee tie kasvukipuihin. Kun kaikille työtä rajoittaville tai selkeyttäville 

määräyksille oltiin vastahakoisia ja kun julkinen talous ei tehnyt kasvua mahdottomaksi, 

seurauksena oli huomattava määrällinen kasvu." 

Identiteettikriisin ytimessä oli edelleen suhde ammatilliseen koulutukseen. Mielipiteiden vaihto 

opistotoiminnan tehtäväkäsityksestä jatkui vilkkaana koko 1980-luvun ajan ilman, että mitään 

yksimielisyyttä kyettiin saavuttamaan. Selvyyden saamiseksi asia annettiin KTOL:n asettaman 

perustehtävätyöryhmän mietittäväksi. Työryhmän arvio opistojen tilanteesta oli synkkä, vaikka 

opiskelijamäärällä mitattuna kansalaisopistot olivat maamme suurin aikuiskoulutusorganisaatio. 

Ilmoittautuneiden opiskelijoiden määrä oli kivunnut 1980-luvun lopussa jo yli 600 000 

opiskelijaan ja opistoja oli runsaat 270. 

Työryhmän mukaan aikuiskoulutuksen vuosikymmenelle, joksi 1980-lukua nimitettiin, 

"siirryttiin tilanteessa, jossa opiston perustehtäväksi on jäänyt virallisen koulutusjärjestelmän 

marginaaliorganisaationa toimiminen" (Opistolehti 2/86). Suurimpana syyllisenä murheelliseen 

tilanteeseen työryhmä piti aikuiskoulutuskomiteaa, joka sen mielestä onnistui täydellisesti 

hämärtämään opistojen tehtävämäärittelyn. 

Työryhmä ehdotti, että kansalaisopiston sijasta uudeksi yleisnimikkeeksi otettaisiin termi 

'aikuisopisto'. Ehdotusta perusteltiin toisaalta jatkuvan koulutuksen periaatteella, toisaalta 

hallinnollisilla syillä. Toimikunnan mielestä aikuisopiskelun tulee seurata jatkuvan koulutuksen

periaatteen mukaisesti lasten ja nuorten opiskelua. Uuden nimikkeen ajateltiin myös selkeyttävän 

opistojen asemaa kunnallishallinnossa. 

Opistojen perustehtävän työryhmä muotoili seuraavasti: "Aikuisopisto tukee inhimillistä kasvua 

ja kulttuuria järjestämällä mahdollisuuksia oppimiseen ja aikuiskasvatukseen." (Mt., 11.) 

Ammatillisen koulutuksen lisäämiselle ei nähty periaatteellisia esteitä. 

Halu päästä irti kaikista opistotoiminnan rajoituksista kasvoi kasvamistaan. Esimerkiksi Kotkan 

työväenopiston rehtori Arto Laine vaati 1989 kirjoituksessaan "Selkä edellä tulevaisuuteen" 

lopullista irtautumista "opistotoiminnan myyteistä". Laine tuuletti näitä myyttejä seuraavasti: 

"Castréniin vedoten me korostamme opetuksen tieteenomaisuutta ja toteutamme "joka tytön 

tyylikursseja", opetamme parapsykologiaa, grafologiaa ja täytekakun koristelua. Me puhumme 

opistotoiminnan vapaudesta ja joustavuudesta ja teemme seuraavan vuoden opetusohjelmia 

pelkillä vuosilukujen vaihdoilla entisiin monisteisiin. Me korostamme autonomisuuttamme, 

oikeuttamme itse valita opistojen ohjelmat omien arvojemme ja omien kriteeriemme mukaan — 

kuitenkaan emme pysty valintamme perusteita erittelemään, eli teemme todellisuudessa valinnat 

asenteiden, ennakkoluulojen tai pelkän sattuman varassa. Siinä ohessa me autonomian 

vaatimuksinemme teemme opistoistamme kuntaorganisaation kummajaisia, menneisyyden 

jäänteitä, joihin kukaan ei saa koskea ja jotka kunnan päättäjät sitten mielellään jättävätkin 

omalle, hiljaiselle sivuraiteelleen." (Laine 1989, 36; ks. myös Laine 1987.) 

Yhä edelleen oli myös niitä, joiden mielestä opistojen tuli pitäytyä ensisijaisesti perinteisen 

sivistystehtävän hoitamiseen. "Se, jolla menee hyvin, saa usein seuraajia. Myös vapaan 

sivistystyön puolella on haluttu päästä osalliseksi — jos mahdollista — siitä korkeasuhdanteesta, 

jota aikuisten ammatillinen koulutus on elänyt. Tästä syystä on pyritty eri tavoin lähentymään 

ammatillista koulutusta, jopa ottamaan hoidettavaksi selkeästi ammatillisia koulutustehtäviä. 

Kun on siirrytty uudelle, vaativalle koulutuksen alueelle, on jouduttu rahan ja menestyksen 

toivossa sopeutumaan myös niihin reunaehtoihin, joita ammatillisessa koulutuksessa vaaditaan. 

Huomiota on näin ollen jouduttu siirtämään osittain pois omasta varsinaisesta tehtävästä. 

Vakavaa keskustelua siitä, onko tällainen siirtymä pitkällä aikavälillä tarkoituksenmukainen, ei 

ole käyty", Toiviainen (1989, 105) varotteli opistoväkeä. 

Kuuluin itsekin näiden epäilijöiden joukkoon, kuten kirjoituksistani voi lukea (ks. Sihvonen 

1982, 1984; 1985; 1989b). 

5.5. Palvelu 

Palvelun käsite esiintyy tutkimuksessani kahdessa eri merkityksessä: toisaalta sillä tarkoitetaan 

opistotoiminnan laajenemista varsinaisen opetustoiminnan ulkopuolisiin palvelutehtäviin, ja 

toisaalta se viittaa opistotoiminnan uudenlaiseen rahoitusperiatteeseen, jossa palvelun, esim. 

kurssin tilaaja maksaa siitä aiheutuvat kulut. 

Opistojen palvelutoiminnan esivaiheena voi pitää niiden erilaisten kulttuuri- ja muiden 

tilaisuuksien järjestämistä, mikä ei ole kuulunut varsinaiseen opetustoimintaan. Menoperusteisen 

valtionosuuslain aikana tämä oli kunnille edullista, koska näin tilaisuuksien kustannuksia voitiin 

ujuttaa valtionosuuden piiriin.

Tämä asia oli varmasti kansalaisopistotoimikunnan (KM 1971: A 7, 22—23) tiedossa, kun se 

suositteli opistoille varsinaisen opetustoiminnan ohessa osallistumista paikkakunnan yleisten 

kulttuuritapahtumien, juhlien, taidenäyttelyjen, konserttien ja muiden tilaisuuksien 

järjestämiseen. Tällaisia toimintamuotoja toimikunta piti sopivina opistoille, koska ne edistävät 

paikkakunnan sivistysharrastuksia ja tekivät opistoa tunnetuksi. Puhdasta ajanvietettä toimikunta 

ei kuitenkaan halunnut sisällyttää opistojen tehtäväalaan. 

Tältä osin toimikunnan esitykset eivät kuitenkaan johtaneet opistolain muutokseen, joten opistot 

jatkoivat kulttuuritilaisuuksien järjestämistä omin luvin. Kulttuuripalvelujen järjestäminen on 

heijastunut myös opistojen tehtäväkäsityksestä ja nimityksestä käytyyn keskusteluun. Osa 

opistoväestä on halunnut pitää opistoja kulttuurilaitoksina, eikä oppilaitoksina (ks. Tuomikoski 

1981a). 

Muitakin kunnallisia palveluja on varsinkin 1980-luvulla liitetty opistoihin valtionosuuden 

toivossa. Esimerkistä käyvät lasten musiikki-, kuvataide- ja tanssikoulut, kotitalousneuvontaasemat 

ja videopajat, joiden toimintaa ei kaikilta osin voida pitää opetustoimintana. 

Suhtautumisessa julkishallintoon tapahtui selvä muutos 1980-luvulle tultaessa. Norminannon ja 

_valvonnan sekä keskitetysti suunnitellun ja toteutetun hyvinvointipolitiikan sijasta 

julkishallinnolta alettiin vaatia kansalaisten palvelemista (Harjula & Prättälä 1995, 4—5). 

Byrokraattisina pidettyjen laitosten oli muututtava palvelulaitoksiksi. Kansalaisille oli tarjottava 

sellaisia palveluja, joita he itse halusivat, eikä sellaisia, joita byrokratia piti heille sopivina. 

Kouluhallinnossa tämä johti siihen, että opetusministeriön ja kouluhallituksen päätösvaltaa 

alettiin hajauttaa toisaalta kuntiin ja toisaalta suoraan oppilaitoksiin. Tätä prosessia tuettiin 

valtionosuusjärjestelmien uudistamisella ja normien purulla. 

Kunnallishallintoon palveluperiaatetta iskostettiin erilaisilla koulutusprojekteilla, kampanjoilla ja 

uusilla johtamisjärjestelmillä. Myös kunnallishallinnon rakenteiden uudistamista perusteltiin 

palvelujen parantamisella. 

Aikuiskoulutusjärjestelmää alettiin muokata palveluhenkiseksi ammatillisen aikuiskoulutuksen 

puolelta. Vuonna 1987 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen ammatillisen aikuiskoulutuksen 

rahoittamisen suunnitteluperiaatteista ja vuonna 1988 sitä täydennettiin periaatepäätöksellä 

ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämisestä. Nämä periaatepäätökset osoittivat suunnan, 

mihin koko aikuiskoulutusjärjestelmää haluttiin ohjata. 

Olennaista päätöksissä oli se, että ammatilliset oppilaitokset laitettiin kilpailemaan oppilaista. 

Rahoitusjärjestelmä muutettiin maksupalveluperiaatteen mukaiseksi. Päätettiin, että kysyntä 

ohjatkoon opetustarjonnan suuntaamista. Oppilaitosten tulee rahoittaa toimintansa palvelujen 

myynnistä saatavilla tuloilla. Maksukykyisten asiakkaiden hankkimisesta tuli nyt elinehto 

ammatillisille oppilaitoksille. Myöhemmin samat linjaukset ulotettiin koko aikuiskoulutukseen 

(Aikuiskoulutuksen kehittäminen 1988—1990; Suomen koulutusjärjestelmä, koulutuksen taso ja 

kehittämislinjat 1990, 40—44). 

Aikuiskoulutuspolitiikan uuden marssijärjestyksen kannalta oli kuvaavaa, että asettaessaan 

syksyllä 1988 opistolakityöryhmän opetusministeriö vetosi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 

annettuun periaatepäätökseen. Tehtäväksiannon mukaan työryhmän tuli mm. tehdä ehdotukset

iltalukiota ja kansalaisopistoja koskevan lainsäädännön muuttamisesta siten, että nämä 

oppilaitokset voivat halutessaan huolehtia ammatillisesta aikuiskoulutuksesta periaatepäätöksen 

mukaisesti (Opistolakityöryhmän muistio 1989, johdantosivu). 

Opistotoiminnan omat kehittämistarpeet eivät antaneet ministeriölle aihetta työryhmän 

perustamiseen, vaikka opistoväki oli esittänyt sitä jo vuosikausia. 

Mietinnössään opistolakityöryhmä ehdotti, että lainsäädännössä käytetään tulevaisuudessa 

ainoastaan nimitystä 'kansalaisopisto'. Paikallisesti opistot voisivat edelleen valita haluamansa 

nimen. 

Opistolain tarkoituspykälä ehdotettiin muutettavaksi muotoon: "Kansalaisopisto on 

yleissivistävää aikuiskoulutusta antava oppilaitos. Opisto voi antaa myös ammatillista 

aikuiskoulutusta ja muuta koulutusta siten, kuin niistä tarkemmin asetuksella säädetään." (Mt., 

14.) 

Perusteluissaan työryhmä totesi, että harrastustavoitteinen ja yhteiskunnallinen koulutus tulevat 

edelleen olemaan opistojen keskeisiä tehtäväalueita. Halutessaan ne voivat antaa myös 

ammatillista koulutusta. Ammatillisella koulutuksella työryhmä tarkoitti lähinnä omaehtoista 

täydennyskoulutusta ja henkilöstökoulutusta. Ammatillinen peruskoulutus tulisi kyseeseen vain 

harvoissa tapauksissa; lähinnä lyhytkestoisena koulutuksena silloin, kun se valtakunnallisten 

kehittämissuunnitelmien mukaan olisi tarkoituksenmukaista. Sen sijaan opistot voisivat 

yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa tarjota koulutusta, joka voidaan ottaa huomioon 

osasuorituksina tutkintojärjestelmissä. 

Lain tarkoituspykälän muulla koulutuksella työryhmä tarkoitti suunnitteilla ollutta lasten ja 

nuorten taiteen perusopetusta. Laaja opistoverkosto tarjosi hyvän kanavan tälle opetukselle. 

Vaikka työryhmä määrittelikin opistot aikuisoppilaitoksiksi, ei opiskelijoille enää ehdotettu 

lainkaan alaikärajaa. Kuudentoista vuoden alaikärajan poistamisen toivottiin auttavan 

harvinaisten kielten ja luonnontieteellisten aineiden opiskelua, joihin sekä peruskouluissa että 

opistoissa oli ollut vaikeaa saada riittävästi opiskelijoita (mt., 6—7). 

Opistolain muutoksessa vuonna 1991, päädyttiin jälleen vain osittaisuudistukseen. 

Opistolakityöryhmän esitykset toteutuivat ainoastaan tarkoituspykälän osalta. Vanhat 

ikärajasäännökset jäivät edelleen voimaan. 

Opistolain tarkoituspykälän muutos merkitsi sitä, että nyt myös ammatillinen koulutus tuli 

opistojen tehtäväkäsityksen piiriin. Samoin koulutuksen antaminen maksullisena 

palvelutoimintana sallittiin opistoille. Tähän päättyi lähes koko opistotoiminnan historian ajan 

jatkunut rajankäynti ammatillisen aikuiskoulutuksen asemasta opistoissa. 

Kysymykset kansansivistystyön eri organisaatioiden ja toimintamuotojen tehtäväkäsityksen 

rajaamisesta eivät ole askarruttaneet mieliä ainoastaan meillä Suomessa, vaan ne ovat olleet 

ajankohtaisia muissakin vahvat sivistystyön perinteet omaavissa maissa, kuten Ruotsissa (ks. 

Andersson 1980; Arvidson 1985; Ginner 1988; Gustavsson 1991; Johansson 1986; Sundgren

1986), Tanskassa (ks. Klonteig 1980; Simon 1980) ja Saksassa (ks. Meissner 1976; Prokop 1973; 

Siebert 1977; Strzelewicz 1977; Tietgens 1977; Werner 1973; Wallèn 1995; Toiviainen 1995b). 

5.6. 1990-luku: opistokohtainen tehtäväkäsitys 

Kauan kaivattuun opistolain kokonaisuudistukseen päästiin käsiksi opetus- ja kulttuuritoimen 

valtionapulain uudistamisen yhteydessä. Se tuli voimaan vuonna 1993. Uusi laki toteutti lähes 

kaikki opistolakityöryhmän esitykset, jotka vuoden 1991 opistolain muutoksessa jäivät 

toteuttamatta. 

Vuoden 1992 opistolain mukaan opistoja kutsutaan kansalaisopistoiksi. Opistot voivat kuitenkin 

edelleen valita haluamansa nimen paikallisesti. 

Lain tarkoituspykälä säilyi lähes ennallaan. Sen mukaan kansalaisopisto on yleissivistävää 

aikuiskoulutusta antava oppilaitos. Kansalaisopisto voi järjestää myös ammatillista 

aikuiskoulutusta, muuta koulutusta sekä koulutusta tukevaa tai siihen läheisesti liittyvää 

tutkimus- ja palvelutoimintaa siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Tämän lisäksi opistot 

voivat järjestää koulutusta sekä tutkimus_ ja palvelutoimintaa myös maksullisena 

palvelutoimintana (Kansalaisopistolaki 722/92; ks. myös Kansalaisopistoasetus 1313/92). 

Aikakaudelle tyypillisenä voidaan pitää sitä, että ylläpitämisluvan myöntämistä tulee perustella 

vuoden 1992 opistolain mukaan koulutustarpeella, kun sitä aikaisemmin oli perusteltu 

sivistystarpeella. Tähän periaatteellisesti tärkeään termin muutokseen opistoväki ei reagoinut 

mitenkään. Saattaapa olla, ettei sitä edes huomattu (vrt. Yrjölä 1996, 29). 

Koulutuksen lainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellut toimikunta sen sijaan tiedosti asian 

merkityksen. Se halusi, että ylläpitämislupaa perustellaan aikaisemman käytännön mukaisesti 

sivistystarpeella, eikä koulutustarpeella (KM 1996: 4, 145). 

Vuoden 1992 lakiehdotuksen perusteluissa todettiin, että opistoissa annettava ammatillinen 

aikuiskoulutus on lähinnä kurssimuotoista ammatillista täydennyskoulutusta. Joissakin 

tapauksissa siinä voi olla myös aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen osioita tai 

yleissivistäviä aineita. Maininnalla muusta koulutuksesta tarkoitettiin lähinnä taiteen 

perusopetusta. 

Opistotoiminnan kehitykselle tärkeä kohta uudessa laissa oli maininta siitä, että opistot voivat 

järjestää koulutusta ja muuta toimintaa maksullisena palvelutoimintana, kuten jo vuoden 1991 

opistolain muutoksessa määrättiin. Se on mahdollistanut opistojen uudet avaukset ns. 

aikuiskoulutusmarkkinoilla. 

Vaikka kansalaisopisto onkin laissa määritelty aikuiskoulutusta antavaksi oppilaitokseksi, ei 

opiskelijoille aseteta lainkaan alaikärajaa. Näin opistojen tehtäväkäsitys laajeni lopullisesti lasten 

ja nuorten opetukseen (Hallituksen esitys Eduskunnalle opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta 

koskevaksi lainsäädännöksi 1991, 53—54). Käytännössä alle 16_vuotiaiden osuus on edelleen 

kasvanut 1990_luvun aikana. Kun työvuonna 1990—91 9,6 % opiskelijoista oli alle 

16_vuotiaita, niin vuonna 1994 heidän määränsä nousi 12—13 %:iin (Yrjölä 1996, 40, 64—65).

Muuten opetushallituksen seurantatutkimuksen mukaan 1990-luvun murros ei vaikuttanut 

juurikaan kansalaisopistojen opiskelijaprofiiliin. Edelleen 3/4 heistä on naisia. Opiskelijoiden ikä 

vastasi suurin piirtein kuntien väestön ikäjakautumaa. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijat 

tulevat olemaan aina vain iäkkäämpiä. Nykyään opistot saavuttavat parhaiten yli 50-vuotiaat. 

Osallistuminen koulutukseen on edelleen kumuloitunut, sillä korkeammin koulutetut opiskelevat 

innokkaammin kuin vähemmän koulutetut. Ammattiryhmittäin palveluelin-keinoissa toimivat 

ovat lievästi yliedustettuina ja teollisuustyöväestöön kuuluvat aliedustettuina (mt., 64—68). 

Tehtäväpiirin laajennus tutkimus- ja palvelutoimintaan johtui lakiehdotuksen perustelujen 

mukaan siitä, että näin päästään yhdenmukaiseen tilanteeseen ammatillisia 

aikuiskoulutuskeskuksia koskevan lain kanssa. Perusteluissa sanottiin, että se vastaa 

aikuiskoulutuksessa tapahtuvaa kehitystä, jossa raja koulutuksen, tutkimuksen ja 

konsultointityyppisten palvelujen välillä on usein keinotekoinen. 

Uuden lain myötä päädyttiin tilanteeseen, jossa opistojen tehtäväkäsitykseen ei enää sisälly 

rajoituksia sen enempää tehtäväalasta kuin oppilaiden iästäkään. Niiden ei tarvitse myöskään 

määritellä itseään pelkästään oppilaitoksiksi, sillä opiston kautta voidaan tarjota muitakin 

palveluja. Opisto voi harkita tehtäväkäsityksensä paikallisen palvelutarpeen pohjalta. Opistot 

ovatkin muuttumassa sateenvarjoiksi, joiden alle kootaan mitä erilaisimpia kunnallisia palveluja. 

Tämä sitoo opistot entistä tiiviimmin kunnan palvelujärjestelmään (Yrjölä 1996, 29). 

Koko koulutusjärjestelmää koskevan lainsäädännön uudistaminen sai vauhtia, kun 

opetusministeri Riitta Uosukainen käynnisti syyskuussa 1993 hankkeen, jonka tehtävänä oli: 

1) arvioida koulutusta koskevan lainsäädännön nykyinen rakenne ja sisältö; sekä 

2) valmistella säädös- ja muut ehdotukset koulutusta koskevan lainsäädännön 

yhtenäistämiseksi ja pelkistämiseksi (Koulutusta koskevan lainsäädännön 

kokonaisuudistus, Opetusministeriön työryhmien muistioita 1995, 1). 

Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin kansliapäällikkö Jaakko Numminen. Työryhmä ehdotti, 

että koulutuksen sääntelyjärjestelmä uudistetaan kaikilta osin. Tarkoituksena oli vähentää 

yksittäisiä opetustoimen lakeja runsaasta kolmestakymmenestä kymmeneen. Voimassa oleva 

oppilaitosmuotoihin perustuva hajanainen lainsäädäntö korvattaisiin koulutuksen tavoitteisiin ja 

sisältöihin, koulutusasteisiin sekä opiskelijoiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin pohjautuvalla 

lainsäädännöllä. Koulutuksen järjestäjien toimivaltaa päättää koulutuksen järjestämistavoista 

lisättäisiin olennaisesti. Samaa lakia sovellettaisiin kaikkeen kyseisen koulutusmuodon 

koulutukseen. Enää ei olisi väliä, onko koulutuksen järjestäjä valtio, kunta, kuntayhtymä, 

yksityinen yhteisö tai säätiö; mikä on koulutuksen järjestämistapa ja -paikka; ja minkä ikäisiä 

oppilaat ovat (mt., 1). 

Hanketyöryhmän esityksiä ohjasivat seuraavat periaatteet: 

– iästä riippumattomuus, jonka seurauksena aikuiskoulutusta ei käsitellä omana 

kokonaisuutenaan, 

– organisaatioista riippumattomuus, 

– kuntakeskeisyys, josta seuraa kunnan päätösvallan korostaminen yli muun 

päätöksenteon, 

– valtion ohjauksen purkaminen, joka toteutetaan laskennallisilla 

rahoitusjärjestelmillä, sekä

– tutkintoihin johtavan koulutuksen eriyttäminen muusta koulutuksesta. 

– Kansalaisopistojen kannalta keskeinen tulisi olemaan laki vapaatavoitteisesta 

koulutuksesta. Työryhmän esityksen mukaan tätä lakia sovellettaisiin muuhun kuin 

tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Vapaatavoitteista koulutusta varten ei olisi 

valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita, vaan koulutuksen tavoitteista ja 

sisällöistä päättäisi koulutuksen järjestäjä. Laki koskisi lähinnä valtionosuuden 

myöntämisen edellytyksiä. Lain piiriin kuuluisivat pääosa kansalaisopistojen, 

kansanopistojen, opintokeskusten ja eräiden sivistysjärjestöjen nykyisin antamasta 

opetuksesta. Myös muu kuin tutkintotavoitteinen ammattikoulutus kuuluisi tämän 

lain piiriin. Sen sijaan kansalaisopiston antamaan perusopetukseen sovellettaisiin 

perusopetuslakia, lukio-opetuksen lukiolakia jne. (mt., 83). 

Työryhmän (mt., 121) ehdotuksen mukaan vapaatavoitteisen koulutuksen tarkoituksena on tukea 

koulutusta, joka luo edellytyksiä yksilön persoonallisuuden kehittymiselle, antaa yksilölle 

yleissivistäviä, taiteellisia ja ammatillisia tietoja ja taitoja sekä parantaa hänen valmiuksiaan 

muihin opintoihin. Koulutuksessa voidaan painottaa koulutuksen järjestäjän toiminnan 

perusteena olevaa arvoja aatetaustaa sekä kasvatustavoitteita. 

Mikäli hanketyöryhmän esitykset olisivat toteutuneet esitetyssä muodossa, niin 

koululainsäädännön kehityksessä olisi opistotoiminnan kannalta tultu eräänlaiseen 

päätepisteeseen: lainsäädännöstä olisi kadonnut kokonaan maininta kansalaisopistoista omana 

oppilaitosmuotonaan. Tosin näin olisi käynyt uudistuksen jälkeen muillekin oppilaitoksille. 

Tämä linjaus vastasi Suomen Kuntaliiton kantaa, jonka mukaan: "Aikuiskoulutusta koskevien 

säännösten tulee jatkossa koskea aikuiskoulutuksen tavoitteita, tehtäviä ja rahoitusta, ei 

koulutusorganisaatioita tai koulutuksen järjestämistapoja. Jokainen oppilaitos voi olla myös 

aikuiskoulutusyksikkö." (Sivistyksen suunta 1994, 47.) 

Vapaan sivistystyön edustajia hanketyöryhmän ehdotukset huolestuttivat. Se, että työryhmän 

muotoilema tarkoituspykälä oli sopusoinnussa vapaan sivistystyön aikaisempien 

tehtävämääritysten kanssa, ei riittänyt rauhoittamaan mielialoja. Niinpä KTOL:n vuosikokous 

hyväksyi toukokuussa 1995 kannanoton, jossa todettiin, että "nykyinen kansalaisopistolaki 

vastaa hyvin opistotoiminnan tarpeita. Vireillä olevat lainsäädäntöhankkeet eivät ole opistojen 

kannalta tarkoituksenmukaisia (…)." (KTOL:n vuosikokouksen kannanotto 22.—27.5.1995.) 

Timo Toiviaisen mielestä hanketyöryhmän esitykset nostivat uuden raja-aidan tutkintoon 

tähtäävän ja muun koulutuksen välille. Hänen mukaansa esityksistä kuulsi läpi, että tutkintoon 

tähtäävää koulutusta pidettiin tärkeämpänä kuin muuta koulutusta. "Tästä seuraa 

johdonmukaisesti se, että sitä tuetaankin paremmin kuin muuta koulutusta. En ymmärrä sitä 

logiikkaa, miksi selvästikin 'kaatoluokaksi' muodostuvaa koulutusta pitää kutsua 

vapaatavoitteiseksi koulutukseksi pitäen keskeisenä kriteerinä sitä, että tässä koulutuksessa 

tavoitteet päättää koulutuksen järjestäjä. Kuka ne sitten päättää muussa koulutuksessa", 

Toiviainen (1995a, 136) kysyi. 

Hanketyöryhmän esitykset annettiin keväällä 1995 parlamentaarisen toimikunnan 

valmisteltaviksi, joka otti nimekseen "Koulutuksen lainsäädännön kokonaisuudistus" (KM 1996: 

4). Sen puheenjohtajaksi nimettiin opetusministeriön uusi kansliapäällikkö Vilho Hirvi.

Toimikunnan tehtävänä oli selvittää hanketyöryhmän ehdotusten toteutumismahdollisuudet, 

arvioida esityksiä sisällöllisesti ja jatkaa uudistusten valmistelua. 

Heti toimikunnan työn käynnistyttyä vapaan sivistystyön järjestöistä koottu delegaatio kävi sen 

kuultavana. Delegaation yhteinen kannanotto oli, ettei vapaatavoitteisen koulutuksen 

lainsäädännöstä tehty esitys ollut tarkoituksenmukainen ja hyväksyttävä. Olemassa olevien 

lakien katsottiin tarjoavan riittävät vapaudet ja joustot käytännön toiminnalle. Niiden uskottiin 

turvaavan varmimmin toiminnan taloudelliset edellytykset lamavuosien leikkausten jälkeenkin. 

KTOL:n vastavalittu toiminnanjohtaja Eeva-Inkeri Sirelius kirjoitti loppuvuodesta 1995, "että 

parempi pysyä vanhassa — itse asiassa modernissa — kansalaisopistolaissa kuin lähteä mukaan 

huonoihin kompromisseihin" (Sirelius 1995, 3). 

Erityisenä uhkana hanketyöryhmän lakiehdotuksessa pidettiin sitä, että maininnat oppilaitoksista 

poistuisivat säädöksistä (ks. Sallila 1995, 154—155; Niemelä 1995b, 193; Vapaa sivistystyö 

sittenkin lainsäädäntöön, Aikuiskoulutuksen maailma 5/1995, 7). 

Hirven toimikunta ryhtyi selvittämään uusia vaihtoehtoja vapaan sivistystyön lainsäädännön 

yhtenäistämiseksi. Se luonnosteli ehdotuksen laiksi vapaasta sivistystyöstä, joka olisi sekä 

toiminta_ että rahoituslaki. Kunnallisten kansalaisopistojen osalta rahoitussäännökset 

sisällytettiin samaan rahoituslakiin kuin muun kunnallisen opetustoimen. Lakiesitys koski 

kansalaisopistojen, kansanopistojen, opintokeskusten, liikunnan koulutuskeskusten ja 

kesäyliopistojen sitä koulutusta, jonka tavoitteista ja sisällöstä ne päättävät itse. Sen sijaan näiden 

oppilaitosten antamasta tutkintoihin johtavasta koulutuksesta säädettäisiin asianomaisissa 

koulutuslaeissa. Esitys palautti lakiin maininnat koulutusorganisaatioista (KM 1996: 4, 141— 

145). 

Linjaustaan toimikunta perusteli sillä, että vuosina 1993 ja 1994 voimaan tulleet lait vapaan 

sivistystyön oppilaitoksista vastasivat toiminnallisesti nykyistä hallintoajattelua ja rahoituksessa 

oli siirrytty laskennalliseen järjestelmään. Toiminnasta lähteviä tarpeita muutokseen ei ollut. 

Muutostarpeet liittyivät ennemminkin määräysten yhdenmukaistamiseen (mt., 141). 

Toimikunnan mukaan vapaalle sivistystyölle on ominaista monipuolisuus ja moniarvoisuus. 

Toiminnot vaihtelevat harrasteopinnoista tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Raja yleissivistävän 

ja ammatillisen aikuiskoulutuksen välillä on hämärtymässä ja osin hävinnyt. Työelämässä, 

kansalaisena ja ihmisenä kehittymisessä tarvittavat kvalifikaatiot ovat lähestymässä toisiaan. 

Työelämässä kysytään entistä laaja-alaisempia valmiuksia. Vapaan sivistystyön oppilaitosten 

tarjoamalle koulutukselle onkin toimikunnan mielestä ominaista se, että se palvelee 

samanaikaisesti hyvin monenlaisia tarpeita. Samaan koulutukseen voidaan osallistua täysin 

erilaisin odotuksin. Toisille sama koulutus voi olla harrastamista tai itsensä kehittämistä, ja 

toisille ammatillista tai yhteiskunnallista pätevöitymistä (mt., 142). 

Toimikunnan ehdotuksen mukaan: "Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen 

periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä 

toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden ja moniarvoisuuden toteutumista 

suomalaisessa yhteiskunnassa." (Mt., 205.) Lain piiriin kuuluvasta toiminnasta toimikunta esitti 

seuraavaa muotoilua: "Vapaata sivistystyötä järjestetään tämän lain mukaan kansalaisopistoissa, 

kansanopistoissa, opintokeskuksissa, liikunnan koulutuskeskuksissa sekä kesäyliopistoissa.

Saman ylläpitäjän oppilaitokset voivat muodostaa yhdistetyn oppilaitoksen. Yhdistämisen 

sisällöstä päätetään yllä_pitämisluvassa." (Mt., 205.) 

Kansalaisopiston Hirven toimikunta määritteli näin: "Kansalaisopistoilla tarkoitetaan paikallisiin 

ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvaa, lähinnä lyhytkestoista koulutusta antavaa 

oppilaitosta." (Mt., 205.) 

KTOL:oa toimikunnan ehdotuksessa vaivaisi erityisesti maininta "lyhytkestoisesta 

koulutuksesta". Liiton mukaan opiskelijoiden enemmistö opistoissa opiskelee yli neljä vuotta 

esimerkiksi kielikursseilla tai taiteen perusopetuksessa. KTOL ehdottikin seuraavanlaista uutta 

määritelmää opistoille: "Kansalaisopistoilla tarkoitetaan paikallisiin ja alueellisiin 

sivistystarpeisiin pohjautuvaa ja koulutuksellista tasa-arvoa edistävää oppilaitosta, joka tarjoaa 

mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle." (Mietintö koulutuksen lainsäädännön 

kokonaisuudistukseksi, KTOL:n lausunto 27.5.1996.) 

Valmisteluvaiheessa toimikunnan käsittelyssä oli toinenkin lakiversio, jonka mukaan edellä 

mainittujen viiden organisaation lisäksi vapaata sivistystyötä olisi voitu järjestää myös "muissa 

vakiintuneet toimintamuodot omaavissa koulutus- ja sivistystyötä tekevissä organisaatioissa" (ks. 

Koulutuslainsäädännön kokonaisuudistus, KTOL:n kannanotto 15.2.1996). 

KTOL:n mielestä tällaista laajennusta ei tarvittu lakiin. Parlamentaariselle toimikunnalle 

toimitetussa kannanotossa puolustettiin perinteisiä oppilaitoksia seuraavasti: "Taataksemme 

koulutussuunnittelun asiantuntijuuden ja ammattitaidon säilymisen koulutuspalvelujen 

suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa on ensiarvoisen tärkeätä, että vapaa sivistystyö 

rajataan niiden oppilaitosten tehtäväksi, jotka ovat sitä perinteisesti tehneet ja kehittäneet. 

Vapaata sivistystyötä ei voida laskea vapaasti markkinavoimien vietäväksi, vaan Suomessa on 

oltava selkeä valtakunnallinen sivistysstrategia ja sen toteuttamisen vaatimat henkiset ja 

taloudelliset edellytykset. On olemassa vaara, että omaehtoinen itsensä kouluttaminen nähdään 

helppona markkinarakona, jolloin koulutuksen tarjoaja ei kannakaan vastuuta pitkäjänteisestä 

kasvatustehtävästä, vaan rahastaa opinhaluisia kansalaisia omien päämääriensä saavuttamiseksi. 

Järjestämisluvan mahdollistaminen erilaisille organisaatioille aiheuttaa vaikeita tulkintoja 

käsitteistä "vakiintunut toimintamuoto" ja "koulutus- ja sivistystyötä tekevä organisaatio"." 

(Koulutuslainsäädännön kokonaisuudistus, KTOL:n kannanotto 15.2.1996.) 

Kesäyliopistojen hyväksymistä osaksi lakisääteistä vapaata sivistystyötä Hirven toimikunta 

perusteli sillä, että "toiminnoiltaan ne ovat varsin lähellä vapaan sivistystyön oppilaitoksia" (MK 

1996: 4, 144). Niiden tehtäväksi toimikunta määritteli avoimen korkeakouluopetuksen sekä 

muun yleissivistävän koulutuksen järjestämisen (mt., 206). Kesäyliopistojen lainsäädännöllisen 

aseman vahvistuminen ja niille kirjattu tehtävämääritys merkitsevät sitä, että kansalaisopistot 

joutuvat tulevaisuudessa entistä selvempään kilpailuasetelmaan kesäyliopistojen kanssa. 

Määritellessään kansalaisopistotoiminnan luonnetta Hirven toimikunta tuli siihen tulokseen, että 

kunnallisina oppilaitoksina toimiessaankin ne ovat tavoitteiltaan ja sisällöiltään lähempänä 

muuta vapaata sivistystyötä kuin kunnallista koululaitosta (mt., 142). Toisin sanoen toimikunta 

asettui KTOL:n tavoin selvästi perinteisemmälle kannalle kuin hanketyöryhmä.

Kehityksessä on tultu vääjäämättömästi siihen pisteeseen, jossa on lopultakin päätettävä, 

kuuluuko opistotoiminta perimmäiseltä olemukseltaan kunnalliseen opetustoimeen vai vapaaseen 

sivistystyöhön. Toisin sanoen opistojen pitäisi kyetä vastaamaan kysymykseen, jonka Kosti 

Huuhka asetti niille jo 1960-luvulla. Samalla on määriteltävä kanta valtakunnallisesti 

yhtenäiseen tehtäväkäsitykseen. Yhä ilmeisemmältä näyttää, että lainsäädännön ja käytännön 

opistotoiminnan kehitys johtaa siihen, että jokainen opisto tai sen tehtäviä toteuttava muu 

organisaatio joutuu määrittelemään tehtäväkäsityksensä paikallisesti. 

Lainsäädäntöhankkeiden lisäksi myös julkishallinnossa 1990-luvulla yleistynyt tulosjohtaminen 

pakotti opistot miettimään opistotoiminnan tehtäväkäsitystään. Opetushallitus käynnisti keväällä 

1992 projektin aikuiskoulutuksen tulosjohtamisen ja itsearvioinnin kehittämiseksi. 

Kansalaisopistojen tuloksellisuuden itsearviointia varten perustettiin oma työryhmänsä, jonka 

raportti valmistui vuonna 1993. 

Työryhmä, joka oli koottu pääasiassa opistokentän edustajista, päätyi tutuille urille 

tehtäväkäsityksen määrittelyssä: "Kansalaisopisto on yleissivistävä oppilaitos, jonka tehtävänä 

on tarjota kansalaisille sellaisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat omaehtoista itsensä kehittämistä, 

ovat tarpeen kansalaiselämässä, parantavat jatko-opintovalmiuksia ja edistävät sivistyksellisen 

tasa-arvon toteutumista." (Kansalais- ja työväenopiston tuloksellisuuden itsearviointi 1993, 9.) 

Työryhmän ehdottama tehtävämäärittely oli tarkoitettu vain kansalaisopistojen tulosohjauksen 

perustaksi, ei sitovaksi normiksi. Mutta tässäkin tarkoituksessa määritelmä tuntuu 

ongelmalliselta, koska opistojen eriytymisen myötä on yhä vaikeampaa löytää opistoa, jolle se 

sellaisenaan sopisi. Opistot muuttuvat sekä tehtäväalaltaan että organisaatioltaan yhä 

monimuotoisemmiksi. Mitä asioita silloin valitaan tulosohjauksen ja -seurannan kohteiksi 

Opetushallituksella tuntuukin nykyisin olevan täysi työ pysyä mukana siinä koulutusrakenteiden 

muutoksessa, jota se itse oli panemassa käyntiin 1990-luvun alussa. 

Siitä, miten opistot määrittelivät omat tehtäväkäsityksensä (toiminta-ajatuksensa) vuonna 1994, 

saatiin tietoa opetushallituksen seurantatutkimuksesta. Tutkimukseen liittyi professori Jukka 

Lehtisen laatima teemahaastattelu, joka toteutettiin otannalla valituissa 34 opistossa. 

Haastateltavina oli yhteensä 91 henkilöä siten, että kustakin opistosta haastateltiin yhtä 

johtokunnan tai vastaavan lautakunnan puheenjohtajaa, kunnan kouluasioista vastaavaa johtavaa 

virkamiestä ja opiston rehtoria. Yksityisissä opistoissa haastateltavina olivat johtokunnan 

puheenjohtaja ja rehtori. 

Opiston tehtäväkäsitys oli kiteytetty määritelmäksi kolmasosassa opistoista. Niissäkään sitä ei 

käytetty jokapäiväisen toiminnan ohjeena. Määritelmä oli johdettu opistolain ja asetuksen 

sanamuodoista tai kunnan toiminta-ajatuksesta. Määritelmän puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita 

sitä, että opistojen toiminta olisi tämän vuoksi ollut sattumanvaraista tai kehnoa. 

Seurantatutkimuksen mukaan: "Näyttää vain olevan niin, että toiminta-ajatuksen kiteyttämistä 

johonkin määritelmään ei pidetä tärkeänä, mutta silti toimitaan vahvasti lain ja asetuksen 

hengessä ja vapaan sivistystyön perinteitä noudattaen sekä toisaalta ajan tarpeita koko ajan 

tehokkaasti heijastaen." (Yrjölä 1996, 70.) 

Kysymykseen, missä määrin opisto toteuttaa toiminta-ajatustaan, lähes kaikki haastatellut 

vastasivat, että tulokset ovat joko erittäin hyviä tai melko hyviä. Rajoitteeksi nähtiin vain

aineellisten resurssien niukkuus. Seurantatutkimuksen mukaan opiston merkitys koettiin 

kaikkein suurimmaksi ihmisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Tämän tehtävän merkitys oli 

vain korostunut yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten, kuten työttömyyden kasvun, 

seuratoiminnan vähenemisen ja syrjäkylien väestökadon seurauksena. Henkisen hyvinvoinnin 

ylläpitäminen koettiin jopa tärkeämmäksi kuin perinteisen sivistystehtävän tai joidenkin uusien 

koulutustehtävien, kuten kansainvälistymisen tai tietotekniikan hoitaminen (mt., 71—72).

Kai Koivumäki 

Sanna Penttinen 

Vapaa sivistystyö ja maahanmuuttajakoulutus 

Nykytilanteen kuvaus 

Vapaan sivistystyön oppilaitosverkko on alueellisesti kattava, yhteensä 350 järjestäjää ympäri Suomea. 

Ammatillisia aikuiskoulutuskeskuksia on 44 ja aikuislukioita on Suomessa 40. Ne sijoittuvat 

maantieteellisesti yleensä kasvukeskuksiin. Sen lisäksi on muita aikuiskoulutusta tarjoavia tahoja ja 

organisaatioita. Maantieteellinen kattavuus on suurin vapaan sivistystyön oppilaitosten kohdalla. Se, 

kuinka kattavasti aikuisille maahanmuuttajille yleensä on koulutusta tarjolla, ei ole tiedossa. 

Työvoimapoliittista koulutusta ei ole tarjolla välttämättä tarjolla jokaisessa yksittäisessä kunnassa, tästä 

syystä vapaan sivistystyön oppilaitosten ja aikuislukioiden merkitys korostuu näillä alueilla. 

Maahanmuuttajien koulutustarpeet vaihtelevat. Erityisesti ne henkilöt, jotka eivät ole työnhakijoina 

työvoimatoimistoissa, tulevat opiskelemaan kansanopistoihin ja kansalais- ja työväenopistoihin muihin 

vapaan sivistystyön oppilaitoksiin. Rinnasteisen koulutuksen lisääntymisen myötä omaehtoiseen 

aikuiskoulutukseen piiriin tulee yhä enemmän myös työhallinnon asiakkaita. 

Viime vuosina on panostettu opistojen kehittämistoimintaan niin kehittämisavustuksien kuin opettajien 

täydennyskoulutuksenkin kautta. Lisäksi opintosetelien avulla on pyritty houkuttelemaan esimerkiksi 

maahanmuuttajia opiskelijoiksi. Opetushallituksen kokoamien suuntaviivaopintojen opiskelijamäärissä 

maahanmuuttajaopiskelijoiden määrä ei ole kuitenkaan kasvanut merkittävästi vuosien 2005 – 2007 

välillä. 

Suuntaviivaopintoja tarkasteltaessa erityisesti maahanmuuttajille suunnattua koulutusta ei kuitenkaan ole 

tarjolla läheskään kaikissa opistossa. Maahanmuuttajaopiskelijoiden määrät eivät ole viime vuosina 

kasvaneet siinä suhteessa mitä ulkomaalaisten määrä on kasvanut Suomessa. Tarkoittaako tämä sitä, että 

koulutusta ei syystä tai toisesta kyetä järjestämään Vai sijoittuvatko maahanmuuttajat yhä enemmän 

tietyille alueille ja kaupunkeihin, jolloin tarve kasvaa epätasaisesti ja tietyillä alueilla oppilaitosten 

kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä Tuleeko Suomeen yhä enemmän henkilöitä esimerkiksi töihin ja 

opiskelemaan, jolloin koulutustarve ilmenee viiveenä ja tulee yllätyksenä Yhä useampi maahanmuuttaja 

ei ole työhallinnon asiakas ja koulutustarve tulee esille työnantajien, oppilaitosten ja kunnan 

viranomaisen kautta. 

Vapaan sivistystyön oppilaitokset tarjoavat paljon erityyppistä koulutusta maahanmuuttajille. 

Suuntaviivaopintojen määrä on vain osa vapaan sivistystyön oppilaitoksien tarjoamasta 

maahanmuuttajakoulutuksesta. Kansanopistoilla on esimerkiksi keskeinen rooli mm. ammatilliseen 

tutkintoon johtavassa koulutuksessa humanistisella ja kasvatusalalla ja perusopetuksen liittyvässä 

lisäopetuksessa. 

Maahanmuuttajien koulutuksen ohjausta ja koordinointia pyritään parantamaan juuri käynnistyneellä 

ESR-kehittämisohjelmalla, jossa panostetaan maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjaukseen ja neuvontaan. 

Kehittämisohjelman tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa keskeisesti se, miten kunnat lähtevät 

hankkeisiin mukaan. Kunnalla on keskeinen rooli koulutuksen kokonaissuunnittelussa ja 

koordinoinnissa. Aikuiskoulutusta tarjoavien oppilaitosten taustaorganisaatiot ja omistuspohja 

vaihtelevat, mikä tekee kokonaisuuksien hallinnasta ja suunnittelutehtävästä entistä haasteellisemman.

Koulutukseen pääsy vaihtelee paljon eri kunnissa tällä hetkellä. On kuntia ja alueita, joissa kotoutumis- 

/koulutuspalvelut on kyetty järjestämään joustavasti ja tehokkaasti. Kuntien laatimissa 

kotoutumisohjelmissa maahanmuuttajien aikuiskoulutusjärjestelyjen kuvaus vaihtelee. Uudessa 

kotoutumisen ja etnisen suhteiden puiteohjelmassa (2008–2011) kotoutumisohjelmien vaikuttavuuden 

seurantaan kiinnitetään erityistä huomiota. 

Omaehtoisen koulutuksen opiskelijaksi voi ilmoittautua niin työssä käyvä kuin lukukirjoitustaidotonkin 

henkilö. Tämä asettaa opetuksen järjestämiselle ja opettajille suuret haasteet, jotta opiskelijat pääsisivät 

tavoitteisiinsa ja motivoituisivat opiskelusta. Vaikka suomen tai ruotsin kielen opiskelu hallitseekin 

maahanmuuttajien koulutusta, tulee muistaa että kotoutumisen ja työllistymisen tukemiseksi ja 

edistämiseksi tarvitaan usein muitakin palveluja ja ammatillista täydennys- ja lisäkoulutusta. 

Maahanmuuttajien koulutustarpeita on vaikea ennakoida, koska kuntaan muuttavilla henkilöillä on usein 

yksilöllisiä tarpeita. Myös heidän aikaisempi osaamisen todentaminen sekä koulutustaustansa 

selvittäminen vaativat erityisosaamista. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen jälkeen tulee 

kotoutujalle kyetä tarjoamaan myös sopivaa täydennyskoulutusta. Useimmat kuntien oppilaitoksista 

joutuvat suunnittelemaan ja budjetoimaan toimintansa pitkälle tulevaisuuteen ja erityisryhmän 

huomioiminen kesken toimintakauden on usein hankalaa ja osin mahdotontakin. 

Nykyisestä koulutusjärjestelystä johtuva koulutuksen sirpaleisuus ja hajanaisuus voi tuoda mukanaan 

koulutuksen laatuun liittyviä ongelmia. Aikuisopiskelijan ollessa kyseessä koulutusjärjestelyjen tulisi 

tukea myös motivaatiota ja oppimisprosessia. Maahanmuuttajien aikuiskoulutukselle on asetettu erittäin 

paljon niin tiedollisia kuin taidollisiakin odotuksia. 

Vapaan sivistystyön oppilaitokset ja työhallinto 

Työttömien ulkomaalaisten määrä on vuodesta 1994 lähtien ollut noin 12 000 – 15 000 henkilöä. Kun 

samaan aikaan ulkomaalaisen väestön määrä on voimakkaasti kasvanut, on ulkomaalaisten 

työttömyysaste trendimäisesti alentunut. Tätä nykyä erittäin korkea (yli 50 %) työttömyysaste on enää 

afganistanilaisten, iranilaisten, irakilaisten, somalialaisten ja sudanilaisten joukossa, vaikka näidenkin 

ryhmien työttömyysasteet ovat viime vuosina alentuneet. Kotoutumistukeen oikeutettujen määrä on 

2000-luvulla suurin piirtein kaksinkertaistunut. Viime vuosina määrä näyttää vakiintuneen 10 000 – 

11 000 välille. 

Maahanmuuttajien alkuvaiheen koulutus 

Nykyisen lainsäädännön mukaisesti työ- ja elinkeinoministeriö vastaa kotoutumiskoulutuksen 

järjestämisestä aikuisille maahanmuuttajille. Alueellinen vastuu tehtävistä on Työvoima- ja 

elinkeinokeskuksilla. Ne hankkivat kotoutumiskoulutuksen kilpailuttamisperiaatteiden mukaisesti. 

Kouluttajina on paljon aikuiskoulutuskeskuksia, mutta myös muita aikuiskoulutusta tarjoavia tahoja: 

vapaan sivistystyön oppilaitoksia, aikuislukioita tai yksityisiä koulutusalan yrittäjiä. Nopealla aikataululla 

ei ole saatavissa tarkkoja tietoja vapaan sivistystyön oppilaitosten osuudesta TE- keskusten 

kilpailuttamien koulutusten toteuttajina. Erillisajoilla voidaan kuitenkin tarvittaessa selvittää yksittäisten 

koulutuksenjärjestäjien nimet, joista on mahdollista poimia erikseen vapaan sivistystyön oppilaitokset. 

Kotouttamislain määrittelemiin kotoutumispalveluihin oikeutetulla maahanmuuttajalla on mahdollisuus 

osallistua myös muuhun kuin työvoimapoliittiseen koulutukseen. Rinnastuspäätöksen tekee paikallinen 

työvoimatoimisto ja siihen on oltava olemassa perusteltu syy. Syynä voi olla esimerkiksi paikkakunnan 

hyvä muu koulutustarjonta tai koulutuksen parempi soveltuvuus opiskelijan tarpeisiin, esim. 

joustavammat koulutusajat. Rinnastuspäätös tehdään aina ennen koulutuksen aloittamista. 

Rinnasteiseen koulutukseen osallistujien määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti esim. 

aikuislukioissa ja järjestöjen tarjoamissa koulutuksissa (ks. Liite I). Rinnastuspäätöksiä tehdään

asiakkaille myös vapaan sivistystyön oppilaitosten koulutukseen. Helsingin työvoimatoimiston tekemän 

erillisselvityksen mukaan elosyyskuussa 2007 tehtiin Haapaniemenkadun maahanmuuttajapalveluissa 

yhteensä 664 rinnastuspäätöstä (ks. Liite II). Näistä vapaan sivistystyön oppilaitoksiin tehtiin 187. 

Lyhyen puhelintiedustelun perusteella Tampereen ja Oulun työvoimatoimistoihin voidaan sanoa, että 

näissä kaupungeissa ei juuri tehdä rinnastuspäätöksiä vapaan sivistystyön koulutukseen. Viikoittaiset 

tuntimäärät ovat usein liian pieniä, jotta päätös voitaisiin tehdä. Esim. aikuislukioissa kielikoulutuksen 

tuntimäärät ovat niin ikään pieniä, mutta niissä tunteja on helpompi kerätä myös muusta yleisestä 

tarjonnasta, jolloin kokonaistuntimäärä nousee. Voidaan päätellä, että vapaan sivistystyön tarjonta 

vaihtelee melkoisesti paikkakunnittain, samoin kuin työvoimatoimiston käytännöt rinnastuspäätösten 

tekemisessä. Mikäli halutaan tehdä tarkempi selvitys vapaan sivistystyön oppilaitosten osuudesta 

rinnastettavassa koulutuksessa, tarvitaan tähän tarkoitukseen erillinen kysely työvoimatoimistojen 

maahanmuuttajavirkailijoille. 

Ulkomaalaisiin kohdistettujen toimenpiteiden määrä on 2000-luvulla jatkuvasti kasvanut vaikka 

työttömien määrä onkin pysynyt lähes samana. Myös sijoittuminen yleisille työmarkkinoille on koko 

ajan lisääntynyt. 

Kotoutumistuen piirissä olevat ja heidän osallistumisensa työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin 

ja sijoittuminen avoimille työmarkkinoille vuosina 2003-2007: 

Vuosi 2003 2004 2005 2006 2007 

Kotoutumistuen piirissä vuoden aikana 10 000 10 445 10 600 10 800 12 000 

Vuoden aikana ensimmäistä kertaa laaditut 

kotoutumisuunnitelmat 3 058 3 048 3 506 4 281 4962 

Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä yhteensä 

henkiöitä: 8 248 8 727 8 912 9 300 10 462 

Heihin kohdistuneet toimenpiteet: 

-työvoimapoliittisessa koulutuksessa 6 589 5 785 5 817 6 015 6630 

-työvoimakoulutukseen rinnastettavassa koulutuksessa 2 522 3 571 3 851 4 363 4925 

-ESR-rahoitteisissa toimenpiteissä (koulutus, kuntoutus, 

työharjoittelu) 617 416 488 451 

-työharjoittelussa tai työelämä- valmennuksessa 1 743 2 166 2 217 2 322 2374 

-ammatinvalinnan tai kuntoutuksen toimenpiteisiin 

osallistuneet 54 42 34 24 40 

Avoimille työmarkkinoille sijoittumisia 5 033 5 504 6 363 7 616 8666 

Ylivoimaisesti suurin maahanmuuttajakoulutuksen hankkija on Uudenmaan TE-keskus, joka hankki 

koulutusta vuonna 2007 yhteensä 9,6 milj. eurolla. Koko maassa valmentavan työvoimakoulutuksen 

hankintaan sidotuista määrärahoista 45 % käytettiin maahanmuuttajakoulutuksen hankintaan. Osuus 

vaihteli Lapin 64 prosentista Etelä-Pohjanmaan 20 prosenttiin. Maahanmuuttajakoulutuksen 

suorittaneista on työttömänä 3 kuukautta koulutuksen jälkeen noin 30 %. Osuus on viime vuosina 

pienentynyt samalla kun työvoimakoulutuksessa olijoiden osuus on kasvanut.

Perustietoa vapaan sivistystyön maahanmuuttajakoulutuksesta 

Maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutuksen suuntaviivaopintoihin osallistuneiden määrä 

Seuraavassa taulukossa on esitetty maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutuksen 

suuntaviivaopintoihin osallistuneiden opiskelijoiden määrä vuosina 2005-2007. 

2005 2006 2007 

Kansalais- ja 

8880 11400 11300 

työväenopistot 

Kansanopistot 860 1340 1810 

Kesäyliopistot 1000 1080 1200 

Opintokeskukset 1665 2280 2490 

Opetushallituksen vuosina 2005-2008 myöntämät vapaan sivistystyön kokeiluja 

kehittämisavustukset maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutuksen kehittämiseen ja 

tukemiseen 

Seuraavassa taulukossa on esitetty Opetushallituksen vuosina 2005-2008 myöntämät vapaan sivistystyön 

kokeiluja kehittämisavustukset maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutuksen kehittämiseen ja 

tukemiseen. Maahanmuuttajakoulutus on edustanut merkittävintä kehittämisaluetta, kun tarkastellaan 

koko vapaan sivistystyön kenttää suuntaviivaohjauksen kaudella. Lisäksi maahanmuuttajien vapaaseen 

sivistystyöhön osallistumista on merkittävästi tuettu opetusministeriön opintosetelirahoituksella, mikä 

näkyy kehittämishankerahoituksen alenemisena vuodesta 2007 alkaen. 

2005 2006 2007 2008 

€ Hankkeita € Hankkeita € Hankkeita € Hankkeita 

Kansalais- ja 

työväenopistot 147000 16 169400 25 92800 11 61000 8 

Kansanopistot 120200 6 150000 8 103000 6 82000 4 

Kesäyliopistot 36000 3 37500 5 36000 4 23000 3 

Opintokeskukset 120500 6 55000 4 5000 1 31000 3 

Yhteensä 423700 31 411900 42 236800 22 197000 18 

Yleisten kielitutkinnot järjestäjät: 

Maahanmuuttajien kielikoulutukseen liittyvät keskeisesti yleisten kielitutkintojen suomen kielen 

keskitason suorittamismahdollisuudet ja tarjonta. Keskitason tutkinto (taitotaso 3) on säädetty 

kielitaitovaatimukseksi kansalaisuuden saamiseksi. Kyseisille tutkinnoille on 64 järjestäjää, joista 28 on 

kansalaisopistoa. Vuonna 2007 keskitason tutkintojen kokonaismäärä oli 3380 ja näistä 

kansalaisopistojen osuus oli 1230 eli runsas kolmannes. (ks Liite III) 

Maahanmuuttajien ammatillisen peruskoulutuksen valmistava koulutus opiskelijamäärät (ks 

Liite IV)

Työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin rinnastettavissa toimenpiteissä 

olevat kotoutujat 

31.1.08 29.2.08 31.3.08 keskiarvo/kk 

UUDENMAAN TE-KESKUS 1100 1187 1198 1161,7 

Helsinki/Haapaniemi 2 2 2 2,0 

Hanko 0 1 1 0,7 

Hyvinkää 72 70 69 70,3 

Järvenpää 28 27 28 27,7 

Karjaa 1 1 0 0,7 

Karkkila 2 2 2 2,0 

Kerava 12 10 12 11,3 

Lohja 1 1 1 1,0 

Loviisa 6 6 5 5,7 

Mäntsälä 1 2 2 1,7 

Nurmijärvi 2 2 3 2,3 

Porvoo 104 104 103 103,7 

Tammisaari 1 1 1 1,0 

Vihti 2 2 3 2,3 

Kirkkonummi 1 1 1 1,0 

Tuusula 5 5 5 5,0 

Sipoo 1 1 1 1,0 

Espoo/Tapiola 68 70 75 71,0 

Espoo/Espoon keskus 54 55 55 54,7 

Helsinki/Malmi 3 4 2 3,0 

Helsinki/Kluuvi 3 2 3 2,7 

Vantaa/Tikkurila 160 166 166 164,0 

Vantaa/Myyrmäki 3 3 3 3,0 

Helsinki/Itäkeskus 7 6 4 5,7 

Helsinki/Maahanmuuttajapalvelut 561 643 651 618,3 

VARSINAIS-SUOMEN TE-KESKUS 202 203 201 202,0 

Turku 157 159 154 156,7 

Loimaa 2 2 2 2,0 

Parainen 3 2 2 2,3 

Salo 16 18 17 17,0 

Uusikaupunki 1 0 1 0,7 

Paimio 1 1 1 1,0 

Raisio 14 15 17 15,3 

Kaarina 6 5 5 5,3 

Lieto 2 1 2 1,7 

SATAKUNNAN TE-KESKUS 30 30 30 30,0 

Porin seutu 26 26 26 26,0 

Pohjois-Satakunta 4 4 4 4,0 

HÄMEEN TE-KESKUS 130 143 146 139,7 

Päijät-Häme 82 82 84 82,7 

Forssa 1 1 1 1,0 

Heinola 8 8 8 8,0 

Hämeenlinnan seutu 27 28 27 27,3 

Riihimäki 12 24 26 20,7 

PIRKANMAAN TE-KESKUS 339 353 361 351,0 

Tampere 216 225 231 224,0 

Keski-Pirkanmaa 31 33 34 32,7 

Pohjois-Pirkanmaa 11 9 9 9,7 

Etelä-Pirkanmaa 9 10 10 9,7 

Vammalan seutu 14 14 16 14,7 

Tampere/Hervanta 58 62 61 60,3



31.1.08 29.2.08 31.3.08 keskiarvo/kk 

KAAKKOIS-SUOMEN TE-KESKUS 207 221 216 214,7 

Kouvolan seutu 98 99 96 97,7 

Imatran seutu 32 31 30 31,0 

Kotka 19 20 21 20,0 

Lappeenranta 58 71 69 66,0 

ETELÄ-SAVON TE-KESKUS 80 79 77 78,7 

Mikkeli 57 56 56 56,3 

Juva 1 1 1 1,0 

Kangasniemi 1 1 1 1,0 

Mäntyharju 2 2 2 2,0 

Savonlinna 18 18 16 17,3 

Kerimäki 1 1 1 1,0 

POHJOIS-SAVON TE-KESKUS 78 75 79 77,3 

Kuopio 71 68 71 70,0 

Iisalmen seutu 1 1 1 1,0 

Siilinjärvi 5 5 5 5,0 

Varkauden seutu 1 1 2 1,3 

POHJOIS-KARJALAN TE-KESKUS 82 84 95 87,0 

Joensuun seutu 42 43 54 46,3 

Eno 2 2 2 2,0 

Ilomantsi 5 5 5 5,0 

Keski-Karjala 10 11 10 10,3 

Lieksa 11 11 11 11,0 

Ylä-Karjala 1 1 1 1,0 

Outokummun seutu 11 11 12 11,3 

KESKI-SUOMEN TE-KESKUS 176 177 165 172,7 

Jyväskylä 167 168 156 163,7 

Jämsä 1 1 1 1,0 

Keuruu 1 1 1 1,0 

Saarijärvi 2 2 2 2,0 

Viitasaari 3 3 3 3,0 

Ääneseutu 2 2 2 2,0 

ETELÄ-POHJANMAAN TE-KESKUS 3 3 5 3,7 

Seinäjoen seutu 2 1 2 1,7 

Kuusiokunnat 1 1 1 1,0 

Suupohja 0 1 2 1,0 

POHJANMAAN TE-KESKUS 208 223 238 223,0 

Vaasa 92 106 106 101,3 

Kaustinen 1 1 1 1,0 

Kokkola 41 41 56 46,0 

Suupohjan rannikko 26 26 23 25,0 

Pietarsaari 48 49 52 49,7 

POHJOIS-POHJANMAAN TE-KESKUS 70 70 67 69,0 

Oulun seutu 55 54 52 53,7 

Nivala-Haapajärven seutukunta 2 2 2 2,0 

Siikalatva 1 1 0 0,7 

Haukipudas 3 4 4 3,7 

Raahen seutukunta 9 9 9 9,0



31.1.08 29.2.08 31.3.08 keskiarvo/kk 

KAINUUN TE-KESKUS 42 41 42 41,7 

Länsi-Kainuu 28 27 28 27,7 

Itä-Kainuu 6 6 6 6,0 

Ylä-Kainuu 8 8 8 8,0 

LAPIN TE-KESKUS 48 52 51 50,3 

Rovaniemi 37 40 40 39,0 

Pohjois-Lappi 3 3 2 2,7 

Meri-Lappi 6 7 7 6,7 

Itä-Lappi 1 1 1 1,0 

Meri-Lappi, palvelukeskus 1 1 1 1,0 

AHVENANMAA 1 1 1 1,0 

KOKO MAA YHTEENSÄ 2796 2942 2972 2903,3

MAMU-yksikkö/Hki Rinnastettavat toimenpiteet yhteensä elo-syyskuu 2007 

suomi/ruotsi 436 

valmistava koulutus 75 

amm.tutkinto 30 

korkeakoulututkinto 15 

perusk./lukioaineet 108 

Yht. 664 

Oppilaitokset/ suomi tai ruotsi 

Työväenopisto 110 

Itäkeskuksen aikuislukio 70 

Mäkelänrinteen aikuislukio 120 

Helsingin aikuislukio 60 

Helsingin aikuisopisto/HeKe 72 

Krist.F.högskolan, Nykarleby 1 

Kuurojen Kansanopisto 3 

Yht. 436 

Oppilaitokset/ peruskoulu- ja lukioaineet 

Eiran aikuislukio 107 

Maunulan yhteiskoulu 1 

Yht. 108 

Oppilaitokset /ammatillinen koulutus 

Adulta Radio-ja TV-Opisto 1 

Edupoli, Vantaan toimipiste 1 

Great Cut Academy-hiusmuot. 1 

Helsingin palv.alojen oppil. 3 

Hgin sos.- ja terv.alan oppil. 6 

Hgin tekniikan alan oppil. 6 

Helsinki Business College 2 

Innofocus, Vihti 1 

Kanneljärven opisto, Lohja 1 

Keski-Uud.maan ammattiopisto 1 

Omnian ammattiopisto, Espoo 5 

Rakennustekniikan opisto 1 

Ravintolakoulu Perho 1 

Suomen Liikemiesten kauppaop. 2 

Vantaan Ammattiopisto 3 

Yht. 30 

Oppilaitokset/korkeakoulututkinto 

EWTEK Amk, Espoo/Vantaa 1 

Haaga-Helia Helsinki/Porvoo 6 

Helsingin Yliopisto 3 

Joensuun Yliopisto 1 

Kauppakorkeakoulu, Hki 1 

Pohj.-Karjalan amk,Joensuu 1 

Sibelius-Akatemia, Hki 1 

Stadia, Helsingin amk 1 

Yht. 15

YLEISET KIELITUTKINNOT 

Suomen kielen keskitason suoritukset tutkintopaikoittain vuonna 2007 

Amiedu 271 

Helsingin aikuisopisto 178 

Tampereen ammattiopisto 170 

Vantaan aikuisopisto 162 

Joensuun seudun kansalaisopisto 148 

Turun Aikuiskoulutuskeskus 137 

Adulta, Helsinki ja Vantaa 132 

Karjaan kurssikeskus, Espoo ja Karjaa 175 

Edupoli, Helsinki ja Porvoo 114 

Tampereen aikuiskoulutuskeskus 107 

Etelä-Karjalan aikuisopisto Aktiva 95 

Espoon kaupungin työväenopisto 85 

Oulun yliopiston kielikeskus 83 

Kotkan opisto 80 

Mäkelänrinteen aikuislukio 79 

Salon seudun aikuisopisto 79 

Hämeenlinnan aikuislukio 73 

Wellamo-opisto 69 

Tampereen työväenopisto 62 

Vaasan aikuiskoulutuskeskus 59 

Eiran aikuislukio 58 

Hyvinkään kauppaoppilaitos 57 

Etelä-Savon ammattiopisto 54 

Jyväskylän yliopiston kielikeskus 51 

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 50 

Kuopion kansalaisopisto 47 

Linnalan opisto 46 

Handelsinstitutet Optima - Kauppaopisto Optima 43 

Savon ammatti- ja aikuisopisto 43 

Turun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut 41 

Jyväskylän seudun kansalaisopisto 40 

Kemin lyseon lukio 40 

Haminan kansalaisopisto 37 

Satakunnan ammattikorkeakoulu 34 

Oulun aikuislukio 33 

Hiiden opisto 32 

Vasa arbetarinstitut 32 

Kaukametsän opisto 29 

Seinäjoen kansalaisopisto 28 

Kokkolan ammattiopisto 26 

Lauttakylän lukion aikuislinja 22 

Forssan aikuisopisto 21 

Rovaniemen kansalaisopisto 20 

Valkon kansalaisopisto 20 

Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto 15 

Rauman kaupungin kansalaisopisto 15 

Jämsän työväenopisto 13 

Ylivieskan kansalaisopisto 13 

Turun suomenkielinen työväenopisto 12 

Hangon suomalainen kansalaisopisto 11 

Heinolan kansalaisopisto 8 

Pieksämäen seudun aikuisopisto 8 

Kuusamon ammatti-instituutti 7 

Lapin ammattiopisto 5 

Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Finn Guild ja Düsseldorff 6 

Pohjois-Satakunnan ammatti-instituutti 3 

Valkeakoski-opisto 2 

YHTEENSÄ 3380

Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 

opiskelijamäärä 2007 20.1.2007 20.9.2007 

Koulutuksen järjestäjä 

Opiskelijoita 

valmistavassa 

koulutuksessa 

Opiskelijoita 

valmistavassa 

koulutuksessa 

ETELÄ-SUOMEN LÄÄNI 

Uusimaa 364 

Ab Svenska Folkhögskola - SFV - - 

Adulta Oy 21 18 

Ami-säätiö 48 45 

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 34 28 

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 55 49 

Helsingin kauppaoppilaitos Oy 25 21 

Helsingin kaupunki 122 104 

Hyvinkään-Riihimäen seudun ammattikoulutussäätiö 16 15 

Invalidisäätiö - 6 

Kanneljärven kansanopiston kannatusyhdistys r.y. - - 

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 10 17 

Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä 10 30 

Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiö 10 7 

Vantaan kaupunki 27 24 

Itä-Uusimaa 48 

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 38 31 

Oy Porvoon kauppaoppilaitos - Borgå handelsläroverket Ab 14 17 

Kanta-Häme 17 

Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymä 18 17 

Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä - - 

Päijät-Häme 49 

Päijät-Hämeen koulutuskonserni 43 49 

Kymenlaakso 65 

Kotkan - Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 32 35 

Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutussäätiö 31 30 

Etelä-Karjala 30 

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 29 30 

Jaakkiman kristillisen opiston kannatusyhdistys ry - - 

LÄNSI-SUOMEN LÄÄNI 

Varsinais-Suomi 111 

Kaarinan kaupunki 13 11 

Salon seudun koulutuskuntayhtymä 14 12 

Turun aikuiskoulutussäätiö 20 20 

Turun kaupunki 84 68 

Satakunta 21 

Porin kaupunki 20 21 

Pirkanmaa 118 

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä **) 30 24 

Tampereen Aikuiskoulutussäätiö 33 32

Tampereen kaupunki 65 62 

Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä - - 

Keski-Suomi 33 

Jyväskylän kristillisen opiston säätiö 17 17 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 10 16 

Etelä-Pohjanmaa 

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä - - 

Pohjanmaa 77 

Korsnäs kommun 16 14 

Vaasan kaupunki 61 53 

Österbottens svenska kristiliga folkhögskolesällskap r.f. 13 10 

Keski-Pohjanmaa 8 

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 18 8 

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 

Etelä-Savo 55 

Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä 29 26 

Itä-Karjalan kansanopistoseura r.y. 15 13 

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä - 16 

Pohjois-Savo 27 

Savon koulutuskuntayhtymä 28 27 

Pohjois-Karjala 30 

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 28 30 

OULUN LÄÄNI 

Pohjois-Pohjanmaa 68 

Oulun aikuiskoulutuskeskus Oy 15 15 

Oulun Diakonissalaitoksen säätiö 10 14 

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä 31 22 

Raahen koulutuskuntayhtymä ***) - 17 

Kainuu 11 

Kainuun maakunta-kuntayhtymä *) - 11 

LÄPIN LÄÄNI 

Lappi 11 

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 9 11 

Yhteensä 1162 1143 

*) uusi järjestäjä 1.1.2007 lukien 

**) uusi järjestäjä 1.1.2007 lukien (sai siirtona kahden järjestäjän tehtävän järjestäjien yhdistymisen yhteydessä) 

***) uusi järjestäjä 1.8.2007 lukien 

tall. lääneittäin valmistavan koulutuksen opiskelijat 2007

Tietoja 

Vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys VSOP -ohjelmasta 

Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus 

Bildningsforum 

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö VSY 

Toukokuu 2008

2 

SISÄLTÖ 

A. VAPAAN SIVISTYSTYÖN PD-KOULUTUSOHJELMA TYÖYHTEISÖN JA HENKILÖSTÖN OSAAMISEN 

KEHITTÄMINEN 3 

1. Osallistujapalaute PD-koulutuksen toteutuksesta vuosina 2007 - 2008 3 

1.1 Yhteenveto osallistujapalautteista PD I, Itäisen Etelä-Suomen alue, Heinola 3 

1.2 Sammanställning av deltagarnas utvärdering, PD II, den svenskspråkiga gruppen, Vasa/Helsingfors 4 

1.3 Yhteenveto osallistujapalautteista PD III, Läntisen Etelä-Suomen alue, Helsinki 6 

1.4 Yhteenveto osallistujapalautteista PD IV, Pohjois-Suomen alue, Oulu 7 

2. Kehittämisprojektien aiheet 9 

B. VAPAAN SIVISTYSTYÖN OSAAAMINEN JA PÄTEVYYS VSOP-ohjelma 2000 – 2007 OSALLISTUJAMÄÄRÄT 

10

3 

A. VAPAAN SIVISTYSTYÖN PD-KOULUTUSOHJELMA TYÖYHTEISÖN 

JA HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN 

PD-koulutusohjelman tavoitteena on tukea osallistujien osaamisen kasvua tulevaisuuden vapaan 

sivistystyön toiminnanjohtajiksi, suunnannäyttäjiksi ja yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi sekä luoda 

vapaan sivistystyön alueelle vetovoimainen aikuiskasvatuksen pedagoginen brändi. Kokonaisuus 

koostuu kolmesta osakokonaisuudesta: kehittämisprojektista (PD-työ 25 op), kehittämistyötä 

tukevista teoreettisista opinnoista (20 op) sekä valinnaisista opinnoista (15 op). Teoreettiset 

opinnot toteutetaan ensimmäisen koulutusvuoden aikana seitsemänä kaksipäiväisenä lähijaksona 

oppimistehtävineen. Teoreettiset opinnot tukevat käytännön kehittämistyötä ja antavat 

valmiuksia soveltaa teoreettisia malleja ja tutkimustietoa. 

Kehittämisprojektissa osallistuja määrittelee omasta työstään nousevan kehittämistehtävän, 

joka koskee sekä henkilökohtaisen osaamisen että työyhteisön kehittämistä. 

Kehittämisprojekteja työstetään pienryhmissä asiantuntijaohjaajien kanssa. Valinnaiset opinnot 

mahdollistavat räätälöidyn opiskeluprosessin ja ne toteutetaan henkilökohtaisen 

oppimissuunnitelman mukaisesti. Valinnaisiin opintoihin voi sisällyttää yliopistojen ja 

ammattikorkeakoulujen opintokokonaisuuksia. 

1. Osallistujapalaute PD-koulutuksen toteutuksesta vuosina 

2007 - 2008 

Seuraava yhteenveto on kooste osallistujapalautteista, jotka on kerätty vapaan sivistystyön 

oppilaitosten ja järjestöjen henkilöstölle tilauskoulutuksena vuosien 2007-2010 välillä 

toteutettavan Työyhteisön ja henkilöstön osaamisen kehittämisen PD-koulutusohjelman (60 op) 

aikana. Koulutuksia järjestetään kaiken kaikkiaan neljä, joista yksi toteutetaan ruotsinkielisenä. 

Yhteenvedon pohjana olevat osallistujapalautteet on kerätty koulutusprosessin aikana 

säännöllisin väliajoin ns. välipalautteina www-kyselyn muodossa. Palautetta koulutusprosessin 

ohjauksesta on kerätty myös oppimistehtävien, erityisesti henkilökohtaisen oppimissuunnitelman 

eli HOPSin yhteydessä. Yhteenvedon rooli on toimia toteutettujen www-kyselyjen 

perusraporttien rinnalla, kyseisen aineiston tuloksia selventävänä, tiivistävänä ja kuvailevana 

dokumenttina. 

1.1 Yhteenveto osallistujapalautteista PD I, Itäisen Etelä-Suomen alue, 

Heinola 

Osallistujapalautteiden keruuprosessi 

Osallistujapalaute VSY PD I on koottu kolmen kerätyn välipalautteen pohjalta. Lisäksi palautetta 

erityisesti opintojen ohjauksesta on kerätty PD-opintojen tehtävien, lähinnä henkilökohtaisen 

oppimissuunnitelman eli HOPSin yhteydessä. Välipalautetta antoi 8-15 henkilöä, joista valtaosa 

osallistuu koko koulutukseen ja kaksi henkilöä ainoastaan teoriaopintoihin (I välipalaute; 

vastaajien kokonaismäärä 12, II välipalaute, vastaajien kokonaismäärä 15, III välipalaute, 

vastaajien kokonaismäärä 8). 

Osallistujien oppimistavoitteet ja arviot kokemusten vastaamisesta odotuksiin 

Koulutukseen osallistumisen keskeisinä oppimistavoitteina vastaajien keskuudessa mainittiin 

mm. ajankohtaisen tiedon lisääminen, uuden oppiminen ja eväiden saaminen oman työn, 

työyhteisön ja organisaation toiminnan kehittämiseen koulutuksen sisältöjen ja

4 

ryhmätyöskentelyn kautta. Teemoina, joihin erityisesti haluttiin perehtyä, mainittiin mm. 

vapaan sivistystyön merkityksen, historian, filosofian ja toimintakentän tuntemus, teoria ja 

tietotaito, työyhteisön hyvinvointi, organisaation kehittämisen työkalujen hallinta ja 

muutosjohtaminen. 

Vastaajista suurin osa koki saaneensa etukäteen riittävästi tietoa koulutuksen tavoitteista ja 

sisällöistä. Etukäteistietoa koettiin pääosin saadun riittävästi myös koulutuksen menetelmistä ja 

aikatauluista. Vastaajista valtaosan mukaan tähänastiset kokemukset koulutuksesta olivat 

vastanneet omia odotuksia ja tavoitteita erinomaisesti ja hyvin. Johtamisosuuksien osalta joku 

jäi kaipaamaan syvemmälle menevää ja teoreettisempaa tietoa, napakkuutta ja aiheessa 

pysymistä. Epäkohtina mainittiin myös ryhmän heterogeenisyys ja koulutuksen liika 

keskittymisen kansalaisopiston toimintaan. 

Osallistujien arviot lähijaksojen sisällöistä ja toteutuksesta 

Lähes kaikki vastaajat olivat joko samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lähijakson 

sisällöt olivat koulutuksen tavoitteiden sekä omien tavoitteiden kanssa yhdensuuntaisia, 

innostavia, kohderyhmälle sopivia ja oman työn ja osaamisen kannalta relevantteja. Parhaana 

antina lähijaksojen suhteen vastaajat mainitsivat hyvän ryhmän ja ryhmähengen, innostavat, 

ammattitaitoiset ja hyvät luennoitsijat/kouluttajat, tärkeät ja kiinnostavat koulutusteemat sekä 

käytetyt työskentelytavat ja -menetelmät mm. keskustelut ja ryhmätyöt. Lähijaksoilta saadut 

uudet näkökulmat, ideat ja konkreettiset ja hyödylliset omassa työssä soveltamiskelpoiset 

menetelmät nähtiin myös erityisen tärkeinä. 

Koulutuksen kehittämisehdotukset 

Kehittämisehdotuksia kysyttäessä koulutuskokonaisuus sai osallistujilta paljon kiitosta osakseen. 

Aloitusjakson kehittämisehdotuksina mainittiin toive tarkemman yhteisen ja asioita kokoavan 

viitekehyksen ja toimintakentän hahmottelusta. Päivien pituuteen ja aikatauluista 

huolehtimiseen toivottiin kohennusta, esittelyihin toivottiin käytettävän vähemmän aikaa ja 

sisällöiltä toivottiin tiiviimpää otetta. Muina lähijaksojen kehittämisehdotuksina mainittiin 

ennakkotehtävien tarkempi käsittely, sisällöissä syventävän teorian lisääminen, menetelmissä 

osallistujien ryhmätyön ym. lisääminen ja mahdollisten useampien kouluttajien tarjoaminen. 

Koulutuksen luonteen vuoksi tuotiin kehittämisehdotuksena esille myös tarve yhteisten 

pelisääntöjen ja luottamussäännön laatimisesta osallistujien tehtävissä julkituodun, omaan 

organisaatioon liittyvän sisällön suhteen. Myös henkilökohtaisen palautteen saamiseen toivottiin 

panostettavan enemmän. 

Käytännön järjestelyjen suhteen koulutustila, ruokailut ja majoitukset toivottiin mahdollisimman 

lähelle toisiaan ja koulutus toivottiin järjestettävän paikassa jonne kaikkien osallistujien on 

helppo matkustaa (tasapuolisuus; ei kenenkään lähialueella). 

1.2 Sammanställning av deltagarnas utvärdering, PD II, den 

svenskspråkiga gruppen, Vasa/Helsingfors 

Insamling av deltagarnas utvärdering 

Insamlingen av deltagarnas utvärdering i det svenska PD-programmet har skett genom en 

webbaserad utvärderingsblankett på nätet i slutet av det första verksamhetsåret. Utvärdering 

har också skett muntligt i samband med närstudietillfällena och genom deltagarnas personliga 

portfolioarbete. Den slutliga utvärderingen gjordes av samtliga (12) deltagare. I genomsnitt 2-3 

deltagare har varit frånvarande vid närstudietillfällena.

5 

Deltagarnas inlärningsmål och värdering av hur utbildningen motsvarade deltagarnas 

förväntningar 

Som de mest centrala inlärningsmålen nämns att fördjupa insikterna om den fria bildningen som 

arbetsfält, om de utmaningar och möjligheter som står till buds, personlig utveckling och 

utveckling av den egna organisationen och arbetsgemenskapen. Man såg också utbildningen som 

en möjlighet att skapa kontakter inom den egna branschen och som ett sätt att kollektivt arbeta 

för att utveckla och förstärka den fria bildningens i Svenskfinland. Ämnesområden man ville 

fördjupa sig i var ledarskap, marknadsföring och hur förändringarna i fria bildningens struktur 

och utbud bemötts och upplevs. Många nämnde att de önskade att inlärningen skulle vara direkt 

kopplat till det egna arbetet. Utbildningen sågs också som en motivations- och inspirationskälla 

för det egna arbetet. 

De flesta ansåg att de fått tillräckligt med förhandsinformation angående utbildningens 

målsättningar, innehåll, metoder och tidtabell. De flesta (8/12) ansåg också att utbildningen väl 

motsvarat deras förväntningar. De som tyckte att utbildningen måttligt eller dåligt motsvarat 

deras förväntningar nämnde i kommentarerna att det dels berodde på att det varit mera 

distansuppgifter än de förväntat sig, att de önskat snabbare feedback på uppgifterna och att det 

dels berott på deras egen frånvaro vid närstudietillfällena eller för litet engagemang från eget 

håll. Någon nämnde också att man önskat större engagemang från de övriga kursdeltagarna. 

Deltagarnas värdering av närstudietillfällenas innehåll och genomförande 

De allra flesta av deltagarna ansåg att närstudietillfällenas innehåll helt eller delvis motsvarade 

de egna målsättningarna, var engagerande, var lämpligt för målgruppen och var relevant för det 

egna arbete. I fråga om huruvida innehållet var utformat enligt de egna målsättningarna var en 

tredjedel delvis av annan åsikt. Det förklarade bl.a. med egen tidsbrist och med att vissa ämnen 

varit för allmänna för att man skulle kunna relatera dem till den egna organisationen och det 

egna arbetet. 

De flesta ansåg också att undervisningen/handledningen har haft hög kvalitet i fråga om 

sakkunskap, varit inspirerande, utgjort ett gott stöd för inlärningen, utformat enligt 

utbildningens målsättningar, stött interaktion mellan deltagarna och varit lämpligt med tanke på 

målgruppen. Till en viss del hade man önskat mer variation i fråga om arbetsmetoder. Detta 

framgick i samband med vissa närstudietillfällen och åtgärdades därefter. 

Distansuppgifterna är det som rönt störst missnöje i gruppen. Många har haft svårt att hitta 

motivation för att genomföra distansuppgifterna och har sett dem som för omfattande. De flesta 

skyller detta på egen tidsbrist men en kritik var att man önskat snabbare och mer omfattande 

feedback och att vissa uppgifter kändes irrelevanta för det egna arbetet. Man ansåg att de 

uppgifter som gjorde inför närstudietillfällena kändes mer motiverande än de som gjorde som en 

uppföljning. De uppgifter man sett som mest givande är de uppgifter som direkt varit kopplade 

till det egna arbetet. Många har funnit arbetet med portfolion betungande och föga 

motiverande medan de som kommit igång ordentligt har sett det mer givande. Eftersom 

distansuppgifterna upplevts som ett problem kom man överens om att införa ett nytt system för 

distansuppgifterna där deltagarna i samråd med utbildarna utformar meningsfulla uppgifter som 

är kopplade till närstudietillfällenas teman. Meningen är att distansuppgifterna så långt som 

möjligt ska stöda det egna dagliga arbetet och PD-arbetet på ett konstruktivt sätt. Detta 

uppskattades mycket högt av deltagarna. 

Tutorträffarna har av de flesta upplevts som meningsfulla, motiverande och stödjande för 

utbildningen. Det som ansågs som mest positivt med tutorträffarna var att få bekanta sig med 

varandras arbetsmiljöer, att få diskutera i mindre grupper, prata vardag, få en påminnelse om 

PD-studierna och att få möjlighet att förankra reflektionerna i vardagen. Det som upplevts som 

negativt att tutorträffarna är tidskrävande och ibland känts strukturerade och lätt blivit ett

6 

forum för gnäll om utbildningen. I fortsättningen kommer tutorträffarna att kombineras med PDhandledning 

med Petri Salo. Detta kom man överens om vid det sista närstudietillfället. En del 

föreslog också att man kunde arrangera Skype-möten någon gång istället för att träffas fysiskt. 

Man ville också fortsätta att bekanta sig med andras verksamhet. 

Utvecklingsförslag 

Det man främst önskade inför utbildningens fortsättning var mera handledning och mera 

feedback på uppgifterna. I fråga om PD-arbetet ville man gärna ha personlig handledning genom 

hjälp med delmål, upplägg, metoder, tidsplan och uppföljning. 

1.3 Yhteenveto osallistujapalautteista PD III, Läntisen Etelä-Suomen 

alue, Helsinki 

Osallistujapalautteiden keruuprosessi 

Osallistujapalaute VSY PD III on koottu kolmen kerätyn välipalautteen pohjalta. Välipalautetta 

antoi 6-15 henkilöä, joista 13 osallistuu koko koulutukseen ja kolme henkilöä ainoastaan 

teoriaopintoihin (I välipalaute; vastaajien kokonaismäärä 16, II välipalaute; vastaajien 

kokonaismäärä 6). 


Koulutukseen osallistumisen keskeisinä oppimistavoitteina vastauksissa mainittiin mm. uudet 

näkökulmat, ideat ja työkalut työn, ajattelun, toiminnan, osaamisen ja oman oppilaitoksen 

kehittäminen, vapaan sivistystyön kentän tuntemuksen syventäminen ja laajentaminen sekä 

kokonaiskuvan luominen. Erityisinä sisältöinä tavoitteiden suhteen mainittiin myös 

johtamistaidot ja brändääminen. 

Vastaajista kaikki olivat samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että he olivat saaneet 

etukäteen riittävästi tietoa koulutuksen tavoitteista ja lähes kaikki olivat samaa mieltä myös 

sisältöjen suhteen. Koulutuksen menetelmistä ja aikatauluista saatua ennakkotietoa koskevissa 

kysymyksissä oli enemmän hajontaa. Yli puolet kuitenkin näki, että menetelmistä ja 

aikatauluista oli saatu tietoa riittävästi. 

Vastaajista valtaosan mukaan tähänastiset kokemukset koulutuksesta ovat vastanneet omia 

odotuksia ja tavoitteita hyvin tai kohtalaisesti. Oppimista edistävinä asioina tulivat esille 

lähijaksoilla läsnäolo, lähijaksoilta saadut uudet näkökulmat ja ryhmässä käydyt keskustelut. 

Myös oppimistehtävien ja hyvien kouluttajien nähtiin edistävän opiskelua. Mikäli kokemusten ei 

koettu vastaavan odotuksia/tavoitteita, mainittiin syinä mm. konkretian vähäisyys, sisältöjen 

liika ”pintapuolisuus”, osallistujaryhmän heterogeenisyys, työtavat (ryhmätyö) ja ohjelman liika 

löyhyys sisältöjen suhteen. 


Lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta vastaajat pitivät lähijakson sisältöjä koulutuksen 

tavoitteiden sekä heidän omien tavoitteidensa kanssa yhdensuuntaisina, innostavina, 

kohderyhmälle sopivina ja oman työn ja osaamisen kannalta relevantteina. Lähijaksojen 

parhaana antina vastauksissa mainittiin mm. osallistavat menetelmät, keskustelut ja 

vuorovaikutteisuus sekä kontaktit toisiin opiskelijoihin ja muiden organisaatioiden henkilöstöön. 

Sisällön suhteen mainittiin parhaaksi anniksi konkretia, yleisen viitekehyksen hahmottuminen, 

hyvät ja vaihtelevat kouluttajat sekä erityisistä sisällöistä markkinointi ja tiedottaminen. Omien 

näkökulmien koettiin laajentuneen mm. organisaation kehittämisen suhteen. Myös lähijaksojen 

ennakkotehtävät koettiin kaiken kaikkiaan melko mielekkäinä, motivoivina ja lähipäivien 

aiheisiin hyvin orientoivina. Lähes kaikkien vastaajien mielestä ennakkotehtävät olivat myös 

laajuudeltaan sopivia. Yli puolet vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että lähipäivissä olisi ollut

7 

syytä käsitellä ennakkotehtäviä enemmän. Vastaajista valtaosan mielestä HOPS-tehtävästä oli 

apua koulutuksen tavoitteiden selkiyttämisessä. 

Kaikkien vastaajien mielestä opetus/ohjaus tuki osallistujien välistä vuorovaikutusta. 

Kouluttajat koettiin alansa asiantuntijoina, mutta ryhmässä oli myös eriäviä mielipiteitä. Suurin 

osa vastaajista oli sisältöihin erittäinkin tyytyväinen, kun taas jotkut toivoivat enemmän 

konkretiaa, lisää tietoa, sisältöjen syventämistä jne. Menetelmien osalta esimerkiksi ryhmätöitä 

sekä kiiteltiin että kritisoitiin ja päivien aikataulutukseen toivottiin kiinnitettävän tarkempaa 

huomiota. 


Koulutuksen kehittämisehdotuksina mainittiin koulutuksen alkuun liittyen mm. toive opetuksen 

kokonaisuuden avaamisesta ja selkiyttämisestä tarkentavilla ohjeilla tai kokonaiskuvan antavalla 

yleiskatsauksella koulutuksen sisältöjä koskien. Myös verkkoalueen Moodlen materiaalien ja 

oppimistehtävien selkiyttämistä toivottiin ja erityisesti tehtävien kokonaisuuden selville 

saaminen jo etukäteen nähtiin tärkeänä. Sisältöön liittyviä vastauksissa mainittuja toiveita 

olivat mm. tietoja teoriapohjan lisääminen, teemojen syventäminen, aidon ja 

käytännönläheisen ongelmakeskeisen työskentelyn lisääminen sekä historian vähäisempi käsittely 

kokonaisuudessa. Myös omien kehittämistehtävien käsittelyä toivottiin lisättävän. Lisäksi 

vastauksissa mainittiin aikatauluista ja sopimuksista kiinni pitäminen ja ensimmäisen lähipäivän 

aloittaminen aamukahvilla ja tarjoilulla. 

Palautteiden pohjalta on tehty muutoksia: koulutuksen järjestämispaikkakuntana on myös 

Tampere. 

Myös Moodle -oppimisympäristön käyttöä on tuettu henkilökohtaisella ohjauksella (puhelin ja 

sähköposti) sekä kaikkien tehtävien viemisellä ko. ympäristöön. Lisäksi saatuja palautteita on 

käsitelty kouluttajien kanssa sekä tehty uusia suunnitelmia koulutuksen toteutukseen. 

1.4 Yhteenveto osallistujapalautteista PD IV, Pohjois-Suomen alue, 

Oulu 

Osallistuminen lähijaksoihin ja koulutukseen 

Osallistujapalaute VSY PD IV on koottu yhden kerätyn välipalautteen pohjalta. Välipalautetta 

antoi 10 henkilöä, joista 9 osallistuu koko koulutukseen ja yksi henkilö ainoastaan 

teoriaopintoihin. 


Koulutukseen osallistumisen keskeisinä oppimistavoitteina vastauksissa mainittiin mm. oman 

osaamisen, työyhteisön, työn ja organisaation kehittäminen, vapaan sivistystyön käsitteiden ja 

kentän laajempi ymmärtäminen, työssä pätevöityminen sekä teoriaan pohjautuvan tiedon ja 

näkökulmien saaminen käytännön työn pohjaksi. 

Vastaajista lähes kaikki olivat samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että he olivat saaneet 

etukäteen riittävästi tietoa koulutuksen tavoitteista ja sisällöistä, menetelmien suhteen 

riittävästi ennakkotietoa koki puolestaan saaneensa osallistujista vain puolet. Koulutuksen 

aikatauluista olivat kaikki vastaajat saaneet riittävästi tietoa. 

Vastaajista valtaosan mukaan tähänastiset kokemukset koulutuksesta olivat vastanneet omia 

odotuksia ja tavoitteita hyvin tai kohtalaisesti. Erityisistä sisällöistä brändipäivä sai kehuja

8 

kouluttajan innostuneen, vastaanottavan ja tilanteidentajuisen otteen ansiosta. Koulutuksen 

tiloihin ja verkkotyöskentelyyn eivät kaikki osallistujat olleet täysin tyytyväisiä. 


Valtaosa vastaajista oli samaa mieltä siitä, että lähijakson sisällöt olivat koulutuksen 

tavoitteiden sekä heidän omien tavoitteidensa kanssa yhdensuuntaisia, innostavia, 

kohderyhmälle sopivia ja oman työn ja osaamisen kannalta relevantteja. Lähijaksojen parhaana 

antina vastauksissa mainittiin mm. innostava ja tavoitteisiin sopivat sisältö, hyvät kouluttajat 

sekä menetelmät, keskusteleva ote ja vertaistyöskentely ryhmässä, käytännönläheiset ja 

konkreettiset esimerkit, ryhmään kuuluminen sekä osallistujien ja eri näkökulmien 

huomioiminen. Sisällöistä mainittiin erikseen vapaan sivistystyön brändin rakentaminen ja 

historiallinen katsaus. Lähijakson ennakkotehtäviä piti mielekkäinä ja motivoivina, aiheisiin 

hyvin orientoivina sekä laajuudeltaan sopivina n. 70 % vastaajista. Vajaa puolet vastaajista oli 

kuitenkin sitä mieltä, että lähipäivissä olisi pitänyt käsitellä ennakkotehtäviä enemmän. HOPStehtävän 

koki valtaosa vastaajista auttaneen koulutuksen tavoitteiden selkiyttämisessä. 

Lähijakson kouluttajien suhteen tyytyväisyyttä lisääviä tekijöitä olivat vastaajien arvioiden 

mukaan mm. kokonaisuuden monipuolisuus ja kasassa pysyminen, sisällön mielenkiintoisuus ja 

ajankohtaisuus, käytäntöön sovellettavuus sekä lähijaksojen hyvä tunnelma. Ensimmäinen 

lähijakso sai osakseen kritiikkiä liiasta luennoinnista ja koulumaisuudesta sekä orientaatioosuuteen 

käytettävästä liiasta ajasta. Ensimmäisen lähijakson pohjalta esille tuodusta kritiikistä 

huolimatta kouluttajat koettiin kaiken kaikkiaan alaansa ja kontekstiinsa perehtyneinä 

asiantuntijoina. 


Kehittämisehdotuksina monissa vastauksissa mainittiin toive aloitukseen panostamisesta – 

esimerkiksi aloitusjakson sisällön ja toteutuksen tiivistäminen kaksipäiväiseksi, aloituksen 

osallistujaesittelyihin käytetyn ajan vähentäminen ja orientaatio-osuuden siirtäminen verkkoon 

sekä opetuksen lomaan olivat esille nostettuja ehdotuksia. 

Toisena kehittämisen kohteena esille nousi koulutuksen verkkoalue Moodle, jolta toivottiin 

kunnon opastuksen/harjoituksen lisäksi selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Myös tarve koulutuksen 

tavoitteen selkiyttämiseen ja kirkastamiseen mainittiin ja tähän liittyen ehdotettiin mm. 

enemmän ajan käyttämistä hopsin rakentamiseen ja opinnoista sekä tavoitteista 

keskustelemiseen. Lähijaksoilla toivottiin edistettävän toiminnallisuutta, dialogia, 

vuorovaikutusta ja osallistujien yhteisöllisyyttä. Joku ehdotti esittelyosuuteen soveltuvaksi 

osallistujien taustaorganisaatioiden syvempää esittelyä. Lähiopetuksen tiloja eivät kaikki 

pitäneet parhaina mahdollisina.

9 

2. Kehittämisprojektien aiheet 

(tilanne 24.11.2008) 

PD I (pilotti) 

Kauko Salonen: Järjestöllisen sivistystyön muutoksen ohjaaminen nuorisoseurassa 

Pentti Suihkonen: Jaakkiman kristillisen opiston arvomaailma, sen tärkeimmät arvot ja niiden 

jalkauttaminen 

Maria Suoraniemi: Strategian laatiminen ja toteuttaminen Lahden kansanopistossa 

Leena Mattila: Yhteisöviestinnän suuntaviivat Lahden kansanopistossa 

Marianne Huotari: Työyhteisön hyvinvointi 

Merja Kittelä: Suunnittelijaopettajan työnkuva 

Raija Salla: Vapaan sivistystyön verkostot 

Tuija Hyvönen: ”Opiston kielenopetuksen uuden mallin luominen” 

Sanna-Leena Härkönen: ”Osaamisen kehittäminen kesäyliopistoissa” 

Katja Kemppinen: ”Metaforat toimintakulttuurin kuvaajina” 

Hanna Karimo-Monder: ”Tilaaja – tuottaja –mallin käyttöönottoprosessi” 

Jaakko Rantala: ”Itsekasvatus ja ihmisyys vapaan sivistystyön kerronnassa” 

PD II (ruotsinkielinen) 

Ann-Maj Björkell-Holm: ”Internt strategiarbete vid Vasa Arbis” 

Solveig Friberg: ”Den fria bildningen (medborgar- och arbetarinstituten) som arena för 

kulturverksamhet i kommunerna” 

Tom Hansén: ”Marknadsföring av den fria bildningen (folkhögskola/medborgarinstitut)” 

Marina Lindell: ”Betydelsen av deliberativ mini-demos i ett deltagarperspektiv” 

Maria Lindlöf: ”Genomförande och marknadsföring av praktiska kurser vid medborgarinstitut” 

Sven Rosendahl: ”Timlärarnas arbetsmotivation och trivsel vid medborgarinstituten” 

Anna-Karin Öhman: ”Studiecentralen som aktör regionala nätverk” 

Martin Näse: ”Hållbar utveckling och den fria bildningen” 

Johanni Larjanko: ”Perspektiv på internationalisering i den fria bildningens projektverksamhet” 

Thomas Dahlström: ”Körverksamhet i gränszonen mellan medborgarinstitut och föreningar” 

PD III 

Heli-Kaarina Degerman: Vantaan opiston tasa-arvosuunnitelma 

Eija Ritari: Laatutyön kehittäminen 

Vesa Holappa: Työssäoppimisen organisointi rakennusalan pk-sektorilla 

Minna Kattelus: Maahanmuuttajaryhmien taidekasvatus 

Minna Vähämäki: Työyhteisön kehittämisohjelman rakentaminen 

Anna Lyytikäinen: Ympäristökasvatus ja -näkökulma opiston ohjelmassa 

Ville Ylikahri: Järjestöstrategia 

Tarja Kiuru: Asiakaspalautejärjestelmän prosessimallinnos ja kehittäminen 

Koulutussuunnitteluprosessin kehittäminen 

Anne Sallinen: Lempäälä-opiston kielten opiskelijoiden itsearvioinnin tukemisen mahdollisuudet 

Päivi Korjus: Asiakaslähtöisen koulutussuunnittelun prosessi ja sisäisen vuorovaikutuksen 

kehittäminen koulutussuunnittelun työvälineenä 

Eija Assola-Virta: Etäopetuksen yhteisöllisyys. Osaamisen johtamisen malli 

Kristiina Kestinen ja Minna Majuri: ”Tuntiopettajan osaamisen ja sitoutumisen näkyminen 

kansalaisopistoissa” 

Hillevi Korkeamäki: ”Itsensä johtaminen ja muutoksessa selviytyminen hyvinvointi- ja 

kasvatusalan tiimissä” 

Johanna Raivio 

Päivi Åberg 

PD IV 

Aiheet sovitaan joulukuussa 2008

B. VAPAAN SIVISTYSTYÖN OSAAAMINEN JA PÄTEVYYS VSOP-ohjelma 2000 – 2007 

OSALLISTUJAMÄÄRÄT 

Koulutustyyppi 2000-2001 2001-2002 2002-2003 2003-2004 2004 2005 2006 2007 yht. 

Yhteisöllisyysopinnot 

10 ov 

• (ruotsinkielisiä, sis. ed.) 

189 

(24) 

189 167 

(46) 

47 28 

(28) 

620 

(98) 

Opisto muutoksessa/ 

Toimiva työyhteisö – 

muutoskoulutus 

56 65 81 82 284 

Täydennyskoulutuskurssit 2-5 

ov/2-7 op 


182 198 

(9) 

135 

(10) 

40 

(15) 

38 593 

(34) 

Vapaan sivistystyön PDohjelma 

60 op (2007-2010) 


56 

(12) 

56 

(12) 

Seminaarit (1 – 2 päiväisiä) 28 25 60 18 250 222 603 

YHTEENSÄ 189 189 195 254 342 218 371 398 2156 

Osallistujat taustaorganisaatioittain vuonna 2007: 

Osallistujia naisia kansalaisopisto 

kansanopisto opintokeskus kesäyliopisto liikunnan järjestö 

muu 

koulutusk. 

398 296 214 68 54 13 0 34 27

1 

Aaro Harju 

KANSALAISVAIKUTTAMISEN POLITIIKKAOHJELMAN 

LOPPURAPORTTI 

Oikeusministeriö 2007:20 

2 Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman toteutus 

ministeriöissä 

Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman toteutus esitellään seuraavassa tavoitteittain. 

Päävastuut tavoitteiden toteuttamisesta ovat jakaantuneet ministeriöittäin niin, että 

opetusministeriö on ollut vastuussa tavoitteista yksi ja kaksi, valtiovarainministeriö 

tavoitteesta kolme ja sisäministeriö kuntademokratian osalta sekä oikeusministeriö 

edustuksellisen demokratian osalta tavoitteesta neljä. Ministeriöt ovat kuitenkin tehneet 

tarpeen mukaan yhteistyötä keskenään ja ohjelman toimiston kanssa. Ohjelman toimisto 

on käytännön syistä vastannut osasta tavoitteen kaksi mukaisia toimia, erityisesti 

yleishyödyllisen järjestötoiminnan aseman selkeyttämisestä. Ohjelmaa on pääosin 

toteutettu hankkeina sekä erityisesti tavoitteen yksi osalta virkatyönä. 

2.1 Kansalais- ja demokratiakasvatus 

Tavoite 1: Koulu ja oppilaitokset tukevat kasvua aktiiviseen ja demokraattiseen 

kansalaisuuteen elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti. Suomen 

kansalaisuuden ohella kasvatuksessa tulee ottaa huomioon EU:n kansalaisuus ja 

maailmankansalaisuus. 

Suomen uudistetut koulutusta koskevat lait, asetukset ja opetussuunnitelmien perusteet 

ovat kansalaisvaikuttamisen kannalta hyviä. Tutkimusten mukaan myös koululaisten 

tietotaso on kansainvälisessä vertailussa tältäkin osin hyvä. Ongelmallisia ovat 

kansalaistoimintaan kohdistuvat asenteet ja valmiudet, joissa suomalaiset ovat 

kansainvälisissä vertailuissa heikkoja. Kansalaiskasvatus on tärkeä osa aktiivisen 

kansalaisuuden virittämistä ja on ehkä tärkein keino vahvistaa kansalaisuuden tasaarvoisuutta. 

Tämä johtaa huomion opettajankoulutukseen, osallistuvaan koulukulttuuriin ja 

oppilaskuntatoimintaan. Näissä kansalais- ja demokratiakasvatuksen perinne on 

heikentynyt ja monelta osin katkennut. 

Aikuiskoulutuksessa kansalais- ja järjestöopetus on vähäistä ja politiikan ja 

politiikkatieteiden opetus olematonta. Tehdyt toimet raportoidaan seuraavassa 

opettajankoulutusta, koulun kansalaiskasvatusta ja aikuiskasvatusta – erityisesti vapaata 

sivistystyötä – koskevin katsauksin. 

2.1.1 Opettajankoulutus

2 

Kansalaiskasvatuksen edellytys on, että opettajankoulutus antaa tuleville opettajille 

valmiuksia johdattaa oppilaat kansalaisvaikuttamiseen. Kansalaisvaikuttaminen 

opettajankoulutuksessa -hankkeen avulla on haluttu edistää ja lisätä 

kansalaisvaikuttamisen kannalta keskeisten sisältöjen käsittelyä osana 

opettajankoulutusta mm. käynnistämällä tutkimusta, järjestämällä täydennyskoulutusta 

opettajankouluttajille ja laatimalla opettajankoulutuksessa tarvittavaa aineistoa. 

Toimenpiteet 

- Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -hanke vahvisti 

kansalaisvaikuttamisen osaamista ja vahvisti sen asemaa opettajankoulutuksen 

tutkintojen uudistuksessa. Helsingin yliopiston koordinoimaan opettajankoulutusta 

antavien yliopistojen hankkeeseen osallistuivat opettajankoulutuslaitosten ohella 

myös yliopistojen harjoittelukoulut. Opetusministeriö tuki hanketta vuosina 2004 – 

2006. Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -hanke on tuottanut useita 

artikkeleita opettajankoulutusta koskeviin julkaisuihin ja myös omia julkaisuja (ks. 

lähteet). Julkaisut tarjoavat aineistoa sekä opettajien perus- että 

täydennyskoulutuksen käyttöön. Täydennyskoulutuksen järjestäminen organisoitiin 

alueellisesti neljäksi ryhmäksi. Ryhmät järjestivät syksystä 2004 lähtien 

alueseminaareja ja -iltapäiviä opettajankouluttajille ja harjoittelun ohjaajille. Teemoja 

olivat opetussuunnitelmaan liittyvät kysymykset, osallistuva ja osallistava 

koulukulttuuri, nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus, opiskelijademokratian 

kehittäminen ja alueellisten toimintasuunnitelmien laatiminen. Seminaarien 

työpajoissa on koottu esimerkkejä hyvistä käytänteistä. 

- Opetusministeriö rahoitti lisäksi Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa 

kansalaisvaikuttamista ja opettajankoulutusta koskevaa tutkimusta. 

- Harjoittelukoulujen edustajat osallistuivat yhteiseen oppilaskuntatoimintaa ja 

oppilaiden osallistumisedellytyksiä koskevaan koulutusohjelmaan vuosina 2005 ja 

2006. Opetusministeriö osallistui koulutusohjelman rahoitukseen. 

- Opettajankoulutuslaitokset ovat yhteistyössä sijaintikuntiensa kanssa käynnistäneet 

paikallisia koulutus- ja tutkimushankkeita. Opettajaksi opiskelevien järjestö SOOL ry 

on järjestänyt valtakunnallisia kansalaisvaikuttamisen koulutustilaisuuksia 

jäsenilleen. Kansalaisvaikuttamisesta on valmistunut ja tekeillä lukuisia pro gradu - 

töitä ja muutama väitöskirjatyö. Kansalaisvaikuttamista koskevista opinnäytetöistä 

on julkaistu vuonna 2006 oma katsauksensa. (Hansen, 2006) 

2.1.2 Kansalaiskasvatus kouluissa 

Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset nuoret kokevat vaikutusmahdollisuutensa 

koulussa vähäisiksi. Nuoret ovat ottaneet Suomessa osaa oppilaskuntien ja muiden koulun 

hallintoelinten toimintaan olennaisesti vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset nuoret. 

Suomalaisnuoret ovat tietäviä ja taitavia, mutta samanaikaisesti he ovat arvioiden mukaan 

omaksuneet yhteiskunnallisen toiminnan ja vaikuttamisen osalta syrjäytyneiden asenteet. 

Kouluissa toimivat yhteiskunnallisesti suuntautuneet ryhmät antavat nuorille 

mahdollisuuden reflektoida kokemuksia ja keskustella niistä. Tällä on merkitystä myös

3 

koulun ja luokan ilmapiirin kehittymiselle ja vaikutusta toisten auttamiseen laajemmin 

yhteiskunnassa. 

Toimenpiteet 

- Opetusministeriö käynnisti helmikuussa 2005 Osallistuva oppilas – yhteisöllinen 

koulu -hankkeen kehittämään oppilaskuntatoimintaa ja järjestämään 

valtakunnallista ja alueellista koulutusta sekä henkilöstön täydennyskoulutusta, 

rakentamaan toiminta- ja yhteistyöverkostoja, kehittämään viranomaisyhteistyötä, 

tukemaan kunnissa lasten ja nuorten erilaisten vaikuttamisjärjestelmien kehittymistä 

sekä tuottamaan tukimateriaalia. 

- Osallistuva oppilas – yhteisöllinen koulu -hankkeen myötä toteutettiin 

kouluttajakoulutus, johon osallistui 100 kuntaa kaikista lääneistä, kaikki 

opettajankoulutusyksiköiden harjoittelukoulut eli yhteensä noin 300 opettajaa, 

rehtoria, nuorisotyöntekijää tai hallinnon edustajaa. Osallistuviin kuntiin on 

perustettu oppilaskuntia myös alakouluihin ja sekä yläkoulujen että toisen asteen 

oppilaitosten oppilaskuntien toimintaa on kehitetty. 

- Opetushallitus kartoitti vuonna 2005 perusopetuksen oppilaskuntatoiminnan. 

- Hallituksen esitys (HE 215/2006) perusopetuslain muuttamisesta annettiin 

19.10.2006 siten, että lakiin sisällytettäisiin oppilaskuntaa koskeva säännös. 

- Opetushallitus on koordinoinut Nuorten osallisuushanketta, jonka tavoitteena on 

kehittää pysyviä käytäntöjä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja osallisuuden 

edistämiseksi 28 hankkeen avulla 70 kunnassa erityisesti nuorille, joilla on 

vaikeuksia sijoittua jatkoopintoihin tai työelämään. Hankkeiden osana käynnistetään 

nuorisovaltuustoja ja nuorisoparlamentteja. Hanke jatkuu vuoden 2007 loppuun. 

- Mediataitojen ja -osaamisen kehittämiseksi osana kansalais- ja 

tietoyhteiskuntataitoja käynnistettiin toimenpideohjelma. Toimenpideohjelma 

keskittyy mediakasvatukseen esi- ja perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa sekä 

ammatillisten opintojen yhteisinä painotuksina. Huomioon tulee ottaa myös näiden 

alojen opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämistarpeet. 

Toimenpideohjelma valmistui tammikuussa 2007. 

- Kansalaisvaikuttamisen liittyviä asioita korostetaan myös opetussuunnitelman 

perusteissa erityisesti perusopetuksen Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys - 

aihekokonaisuudessa. Lukiokoulutuksessa aihekokonaisuus on nimeltään 

Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys. 

2.1.3 Vapaa sivistystyö 

Vapaan sivistystyön opintoja koulutustoiminnassa kansalais- ja järjestötoimintaan liittyvä 

tarjonta on vähäistä. Kansanopistoilla, kansalais- ja työväenopistoilla, opintokeskuksilla ja 

muilla vapaan sivistystyön oppilaitoksilla on monitasoisia yhteistyösuhteita 

kansalaisyhteiskuntaan ja järjestöihin. Ne voisivat tukea vähemmän koulutettujen ja 

syrjäytymisvaarassa olevien kiinnittymisessä kansalaisyhteiskuntaan sekä antaa yleisesti

4 

valmiuksia kansalais- ja järjestötoimintaan. Yleisenä tavoitteena on koulutuksessa 

aliedustettujen kansalaisryhmien osallistumisen lisääminen, millä voidaan edistää 

sosiaalista koheesiota. 

Toimenpiteet 

- Opetusministeriön informaatio-ohjauksella on suunnattu vapaan sivistystyön 

oppilaitoksia edistämään aliedustettujen ryhmien osallistumista koulutukseen ja 

lisäämään kansalaistaitoja ja kansalaisyhteiskuntaan osallistumisen valmiuksia 

koskevaa koulutusta sekä kohdennettu kehittämisavustuksia näihin tarkoituksiin. 

- Opintokeskukset ovat käynnistäneet yhteisen opintokerhotoiminnan 

kehittämisprojektin. Opintokeskuksia ylläpitävien sivistysjärjestöjen avustuksia on 

suunnattu kansalaisvaikuttamista koskevaan toimintaan. Erityisenä painopisteenä 

on ollut opintokerhotoiminnan kehittäminen ja ohjaajien koulutus. 

- Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö on käynnistänyt hankkeen, jolla ansalaisopintojen 

opintokokonaisuus siirretään verkkoon ja toteutetaan tähän liittyvä verkko-opintojen 

kouluttajakoulutus. 

3 Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman ja 

jatkotoimien arviointia 

3.1 Kansallinen demokratiahanke 

Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman keskeisin tulos on ohjelman aikana kiteytynyt 

kokonaiskuva toimista, joilla julkinen valta voi vahvistaa demokratiaa. Vaikka demokratian 

toteutuminen riippuu perimmiltään kansalaisten omasta aktiivisuudesta, julkinen valta voi – 

ja perustuslain mukaisesti sen tulee – edistää osallistumista ja vaikuttamista. Käsitys on 

vahvistunut ohjelman hankkeiden arvioinneissa. 

Demokratia ja kansalaisvaikuttaminen -asiakirja viitoittaa jatkossa tehtävää demokratian ja 

kansalaisvaikuttamisen kehittämistä. Asiakirjassa kirjataan demokratiapolitiikan perusteet 

ja nostetaan esiin erityiset kehittämiskohteet. Yhdessä täsmentyvän indikaattoritiedon 

kanssa asiakirja antaa mahdollisuuden tarkastella kokonaiskuvaa toimista, vaikka toteutus 

on hajautettu useisiin vastuullisiin ministeriöihin. 

Politiikkaohjelma toimintakonseptina sopii hyvin sellaisiin tärkeäksi koettuihin teemoihin, 

jotka ovat pitkään jääneet vähälle huomiolle ja joissa tulee käynnistää suuri määrä toimia 

useilla hallinnonaloilla. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma kansallisena 

demokratiahankkeena on tästä hyvä esimerkki. 

Suomi on kansainvälisissä demokratiavertailuissa esimerkillinen demokratia. 

Suomalaisista 90 prosenttia pitää sitä parempana kuin muita järjestelmiä. 

Lainsäädännössä demokratian näkökohdat on asiasta tehdyn selvityksen mukaan otettu 

hyvin huomioon. (Nordenstreng, 2004)

5 

Demokratian ongelmat liittyvät osallistumisen ja vaikuttamisen heikkenemiseen ja näissä 

tapahtuvaan eriarvoistumiseen. Osin ongelmat ovat vakiintuneiden demokratioiden 

yhteisiä, mutta ne ilmenevät Suomessa muita Pohjoismaita jyrkemmin. Suomi on 

jakautumassa aktivoituviin ja passivoituviin kansalaisiin. 

Kehitys kohti meritokraattista yhteiskuntaa johtaa siihen, ettei suuri osa ihmisistä koe 

itseään täysivaltaisiksi kansalaisiksi. Erityisesti nuoret ja lyhyen koulutuksen saaneet 

tarvitsevat lisää kansalaistoimintaan ja -vaikuttamiseen sosiaalistavia osallistumisen 

mahdollisuuksia. Näiden ongelmien ratkaisu vaatii pitkäjänteistä ja laaja-alaista työtä. 

Ongelmat johtuvat siitä, ettei Suomessa ole viime vuosikymmeninä seurattu demokratian 

ja sen edellytysten kehitystä eikä toteutettu demokratiapolitiikkaa samalla tavalla kuin 

useissa muissa maissa, erityisesti Pohjoismaissa. Politiikkaohjelma on pyrkinyt 

korjaamaan tätä jälkeenjääneisyyttä vahvistamalla demokratiapolitiikassa tarvittavaa 

tietopohjaa, käynnistämällä keskeisissä tavoitteissa kehittämishankkeita ja tekemällä 

esityksiä hallinnon kehittämisestä niin, että demokratiaa voidaan pysyvästi kehittää. 

3.1.1 Tavoite 1: Kansalais- ja demokratiakasvatus 

Kansalaiskasvatuksessa käynnistettiin useita kehitysprosesseja ja sen tutkimusta 

vahvistettiin. Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa on vahvistunut sisällöllisesti 

ja uusissa tutkintovaatimuksissa. Osallistuvan koulukulttuurin kehittämiseen ja tässä 

koulun, kunnan ja järjestöjen yhteistyöhön on panostettu voimakkaasti. Maininta 

oppilaskunnista esitettiin otettavaksi lakiin perusopetuksesta. Vapaan sivistystyön 

kehittämisrahat ohjattiin tukemaan aktiivista kansalaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan 

toimintaa. 

Oleellinen kysymys on, nouseeko kansalaiskasvatus jatkossa koko opetushallinnon 

kehittämistyön painopisteeksi. Toimintaa tulee jatkaa ja suunnata se myös katvealueille, 

esimerkkinä kansalaiskasvatus ammatillisessa koulutuksessa sekä kansalaisoppimiseen 

ja poliittiseen lukutaitoon liittyvät kysymykset aikuiskasvatuksessa. Erityinen 

sivistyspolitiikkaa koskeva haaste on kansalaisten eriarvoisuus vaikuttajana. Pitkäaikainen 

haaste on kehittää sellaista kansalaisuuden identiteettiä, jossa paikallisen, kansallisen, 

Euroopan unionin ja maailmankansalaisuuden ulottuvuudet lomittuvat.

6 

Kohti aktiivista kansalaisuutta. 

Kansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunnan raportti. OM julkaisu 14/2005. 

Aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi kasvaminen 

Vapaa sivistystyö 

Vapaa sivistystyö on olennaisessa osassa aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisessa. Tutkimukset 

osoittavat, että monet ihmiset aktivoituvat vasta aikuisiällä ja monet ovat saaneet vapaan 

sivistystyön tarjonnasta oppia ja innostusta käytännön toimintaan.101 

Aktiivisesta kansalaisuudesta kiinnostuneet aikuiset tarvitsevat opetusta, jonka avulla he hankkivat 

tarvittavat kvalifikaatiot. Kansanvalta 2007 -toimikunta totesi myös raportissaan vuonna 2005, että 

yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostuneille kansalaisille, puolueiden jäsenille, 

vaaliehdokkaille ja luottamushenkilöille tarkoitettua koulutusta ja opintotoimintaa tulee nykyisestä 

lisätä.102 

Vapaan sivistystyön tarkoituksena on vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaan ”elinikäisen 

oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja 

kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden 

toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa”. Vapaan sivistystyön työmuodot ja 

valtionavustuskäytännöt mahdollistavat aktiiviseen kansalaisuuteen liittyvän opetuksen 

täysimittaisen toteuttamisen. On myös olemassa hyvää teoreettista pohjaa aktiivisen kansalaisuuden 

opetussisältöjen luomiselle ja oppimisen tavoille vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ja 

laajemminkin aikuiskasvatuksessa. 

Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän 2002 linjaukset ja valtioneuvoston vuonna 2003 

hyväksymän Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2003–2008 ja valtion vuoden 

2005 talousarvion tavoitteet korostavat vapaan sivistystyön oppilaitosten roolia yhteiskunnan 

eheyttä, tasa-arvoa, aktiivista kansalaisuutta sekä kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä 

rakentavan koulutuksen järjestäjinä. Vuoden 2005 talousarvion mukaan vapaassa sivistystyössä 

otetaan ”koulutuksen suuntaamiseksi” asteittain käyttöön uudenlainen informaatio-ohjaus vuosina 

2005–2008. Informaatio-ohjauksen toimeenpanoa tuetaan kehittämisavustuksilla, opettajien 

täydennyskoulutuksella sekä aikuisopiskelun taloudellisia edellytyksiä kehittämällä.103 

Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän linjausten ja monivaiheisen valmistelun jälkeen 

opetusministeriö ja vapaan sivistystyön valtakunnalliset järjestöt ovat yhdessä määritelleet ja 

hyväksyneet suuntaviivaohjauksen tavoitteet ja sisällöt vuosille 2005–2008. Toimikunnan työn 

kannalta yksi aihepiiri on keskeinen: Kansalaisopistoissa, kansanopistoissa, opintokeskuksissa ja 

kesäyliopistoissa korostetaan kansalaistaitoja ja kansalaisyhteiskuntaan osallistumisen valmiuksia 

lisääviä opintoja.104 

Vapaan sivistystyön opintoihin osallistui vuonna 2004 yhteensä noin miljoona opiskelijaa 

(nettoluku). Opetustunneista noin 2,3 prosenttia oli kansalais- ja järjestötoimintaa koskevaa 

koulutusta ja noin 1,3 prosenttia viestintä- ja informaatiokoulutusta. Muu koulutus oli pääosin 

erilaista kulttuuri-, kieli- ja harrastuskoulutusta.105 

Vapaan sivistystyön käyttöön on kehitetty viiden opintoviikon kansalaisopinnot.106 

Kansalaisopinnot on suunnattu kaikille opinnoista ja kansalaistoiminnasta kiinnostuneille nuorille ja

7 

aikuisille. Kansalaisopintojen tavoitteena on opetussuunnitelman suositusten mukaan mm. 

mahdollistaa aktiivisen kansalaisuuden oppiminen ja toteutuminen, lisätä kansalaisten tietoja ja 

taitoja osallistumisesta, toiminnasta ja vaikuttamisesta ja vahvistaa osallistumista, toimintaa ja 

vaikuttamista tukevaa asenneilmapiiriä. Kansalaisopintojen lisäksi vapaan sivistystyön käyttöön on 

laadittu opetussuunnitelman perusteet ja opettajien tukiaineisto tietoyhteiskuntavalmiuksien 

kouluttamisesta. 

Koska kohderyhmät ovat hyvin erilaisia, opintosuunnitelman suositukset on laadittu niin, että 

toteutustavat voivat vaihdella toteuttaja- ja ryhmäkohtaisesti. Myös opiskelijoilla itsellään on 

liikkumavaraa, vapautta ja vastuuta opintojen muotoutumisesta. Kansalaisopinnoissa toteutuvat 

moni-ilmeisyys, monimuotoisuus, moniarvoisuus ja opiskelijalähtöisyys. Opinnoissa hyödynnetään 

toimijoiden hankkimaa osaamista opitun tunnustamisen ja hyväksilukemisen avulla. 

Toimikunnan mielestä on tärkeää lisätä opitun tunnustamista ja hyväksilukemista opinnoissa. 

Opitun tunnustamisessa ja hyväksilukemisessa on kysymys siitä, että tehdään näkyväksi ja 

helpommin tunnistettavaksi se oppiminen, jonka oppilas/opiskelija on aikaisemmin hankkinut. 

Opittu tarkoittaa opiskelun ja toiminnan kautta hankittua tietotaitoa. Opitun tunnustamisen ja 

hyväksilukemisen kautta myös arvotetaan asioita. Kun esimerkiksi kansalaistoiminnassa hankittu 

tietotaito tunnustetaan ja se hyväksiluetaan jatko-opinnoissa, tämä nostaa kansalaistoiminnan 

merkitystä. 

Opetusministeriö on avustanut vuonna 2005 aktiivista kansalaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan 

toimintaedellytyksiä kehittäviä vapaan sivistystyön hankkeita. Lisäksi opetusministeriön 

rahoittamana toteutettiin vuonna 2005 opintokeskusten opintokerhotoimintaa koskeva selvitys- ja 

kehittämishanke. Vuonna 2006 toteutetaan opintokeskusten yhteinen opintokerhotoiminnan 

kehittämishanke, jolla vastataan opintokerhotyössä ilmenneisiin uudistamistarpeisiin. Samalla 

opintokerhojen ohjaajakoulutusta lisätään.107 

Toimikunta korostaa vapaan sivistystyön merkitystä aikuisten kansalaiskasvatuksen 

vahvistamisessa. 

Vapaan sivistystyön oppilaitokset toimivat koko maan alueella ja kykenevät tavoittamaan eriikäisiä, 

erilaisen koulutus- ja sosiaalisen taustan omaavia ihmisiä. Erityisesti toimikunta painottaa 

vapaan sivistystyön oppilaitosten roolia heikosti osallistuvien väestöryhmien tietojen, taitojen ja 

asenteen vahvistamisessa heidän osallistumisensa ja vaikuttamisensa lisäämiseksi. 

Kansalaisjärjestöjen roolia aktiiviseen ja osallistuvaan kansalaisuuteen liittyvässä koulutuksessa 

käsitellään luvussa 6. 

Toimikunta toteaa yhteenvedonomaisesti, että eri foorumeilla tapahtuvan lapsi-, nuoriso- ja 

aikuiskasvatuksen avulla suomalaisista tulee kasvattaa tietoisia ja tiedostavia kansalaisia, jotka eivät 

ole alistuvia eivätkä johdateltavissa olevia. Suomalaisista tulee kasvattaa henkilöitä, jotka uskovat 

arvoihin ja hyveisiin, uskaltavat puolustaa asioita, joihin he uskovat, ja uskaltavat myös toimia 

näiden asioiden puolesta. Kun näin menetellään päivähoidossa, kouluissa, oppilaitoksissa, 

järjestöissä ja muilla areenoilla, aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattaminen ei ole temppupolitiikkaa, 

vain tietojen ja taitojen opettamista, vaan syvälle ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen menevää 

kasvatusta. 

Aktiiviseen ja osallistuvaan kansalaisuuteen opettamisen ja kasvattamisen, oppimisen ja kasvamisen

8 

voi tiivistää kaikilla edellä mainituilla foorumeilla tapahtuvaksi kolmen kohdan ja tason ohjelmaksi: 

1) perustietojen ja -taitojen oppiminen opetuksen avulla 

2) tietojen jäsentäminen ja sisäistäminen sekä taitojen harjaannuttaminen oppilaiden/ 

opiskelijoiden keskinäisen dialogin, vuorovaikutuksen ja harjoituksen avulla 

3) toimiminen, osallistuminen ja vaikuttaminen eri konteksteissa.108 

Maahanmuuttajien kansalaisuuskasvatus109 

Maahanmuuttajien kansalaisaktiivisuuteen, osallistumiseen, vaikuttamiseen ja osallisuuteen liittyvät 

kysymykset ovat pääosin samantapaisia kuin pääväestölläkin, mutta erojakin on. Maahanmuuttajat 

voivat pysyttäytyä tietoisesti poliittisen vaikuttamisjärjestelmän ulkopuolella, koska he ovat saaneet 

kotimaassaan kielteisiä kokemuksia poliittisesta osallistumisesta. Maahanmuuttajavanhemmat 

voivat siirtää tällaisia asenteitaan myös lapsiinsa. 

Erilaiset ääriliikkeet saattavat saada kannatusta maahanmuuttajaryhmien keskuudessa, 

institutionaalisen ja perinteisen vaikuttamisen kustannuksella. Ääriliikkeiden vetovoimaa lisäävät 

syrjäytymiskokemukset ja niistä seuraava turhautuminen. Monet Itä-Euroopasta ja Euroopan 

ulkopuolelta Suomeen muuttaneet kokevat pohjoiseurooppalaisen ammattiyhdistystoiminnan 

itselleen vieraaksi. Kieli- ja kulttuurieroista johtuen maahanmuuttajien voi olla vaikeaa saada 

selville, mitä tavoitteita eri poliittiset suuntaukset ajavat. 

Monen maahanmuuttajan poliittinen mielenkiinto kohdistuu Suomen sijasta edelleen entiseen 

kotimaahan, erityisesti jos Suomessa oleskelua leimaa väliaikaisuuden tunne. 

Maahanmuuttajat ovat integroituneet vaihtelevasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Monet ajattelevat 

palaavansa entiseen kotimaahansa, vaikka paluu olisikin epärealistinen. Näin suomalaiseen 

yhteiskuntaan integroituminen jää tapahtumatta tai vajavaiseksi. Maahanmuuttajien 

integroitumisessa suomen kielen oppimisen ohella avainasemassa on uuden kotimaan kansalaisen 

perustietojen ja -taitojen omaksuminen. Keskeistä on tuntea kansalaisuuden juridinen perusta ja 

demokratian sääntöjen mukainen toiminta. 

Maahanmuuttajat eivät ole Suomessa yhtenäinen ryhmä eivätkä esiinny myöskään yhtenäisenä 

poliittisena ryhmänä. Maahanmuuttajien osallistuminen ja vaikuttaminen on kuitenkin lisääntynyt 

yksilö- ja yhteisötasolla viime vuosina. Esimerkiksi kunnallisvaaleissa maahanmuuttajataustaisten 

ehdokkaiden ja läpimenneiden määrä on lisääntynyt jokaisissa vaaleissa. 

Toimikunta pitää tärkeänä, että työministeriö ja opetusministeriö lisäävät yhteiskuntatiedon osuutta 

maahanmuuttajille annettavassa kotouttamiskoulutuksessa sen varmistamiseksi, että 

maahanmuuttajat tiedostavat oikeutensa ja velvollisuutensa nykyistä paremmin sekä tuntevat 

mahdollisuutensa vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen poliittisessa järjestelmässä. 

Maahanmuuttajille pitää myös tiedottaa nykyistä monikielisemmin ja ajankohtaisemmin Suomen 

poliittisesta järjestelmästä ja vaaleista. Maahanmuuttajien yhdistystoimintaosaamista kannattaa 

toimikunnan mielestä lisätä, koska se auttaa heitä saamaan hyviä ja kannustavia kokemuksia omasta 

ja laajemmin suomalaisesta kansalaisjärjestötoiminnasta. 

Ydinviestit 

Aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi kasvamisessa tarvitaan sekä opettamista ja kasvattamista 

että oppimista ja kasvamista. Ihmisille tulee opettaa jo lapsena ja nuorena aktiivisen kansalaisen

9 

perusvalmiudet ja tukea heitä osallistuvaksi, toimivaksi ja vaikuttavaksi kansalaiseksi 

kasvamisessa. Varhaiskasvatus ja peruskoulu ovat tässä avainasemassa. Päivähoidon, esiopetuksen 

ja peruskoulujen toimintatapoja tulee uudistaa niin, että ne tukevat lasten luontaisen aktiivisuuden 

vahvistumista ja kannustavat yhteiseen osallistumiseen ja toimintaan. Peruskoulujen oppilaskuntien 

toimintaa tulee tehostaa sekä lisätä koulujen yhteistyötä kansalais- ja järjestötoiminnan kanssa. 

Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa kansalaiskasvatus tulee ottaa erityishuomion kohteeksi 

ja opetusta lisätä, koska tämän oppilaitosasteen nuoret ovat kaikkein passiivisimpia osallistumaan 

ja vaikuttamaan. Lukioiden toimintakulttuuria tulee kehittää, jotta oppilaiden osallistumishalukkuus 

kasvaa ja vaikuttamisen taidot harjaantuvat. Ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa tulee 

kansalaistoiminnan opetusta tehostaa sekä lisätä kansalais- ja järjestötoiminnan tieteellistä 

tutkimusta. 

Vapaa sivistystyö on erityisasemassa aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisessa, koska vapaan 

sivistystyön oppilaitokset ovat aikuisten omaehtoisen oppimisen paikkoja ja toimivat tiiviissä 

yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa. Järjestöllisen sivistystyön toimintatapoja tulee uudistaa ja 

resursseja lisätä aikuisten kansalaiskasvatuksen vahvistamiseksi. Opintokerhotoimintaa tulee 

uudistaa ja tehdä opintokerhoista aikuisten omaehtoisen kansalaiskasvamisen ja -toiminnan 

foorumeita. 

Kehittämisehdotukset 

14) Lasten ja nuorten kansalaiskasvatusta vahvistetaan varhaiskasvatuksessa ja 

peruskouluopetuksessa. Perusopetuslakiin lisätään maininta oppilaskunnista ja niiden 

asemasta koulujen päätöksenteossa. Perusopetuksessa siirrytään kohti kokonaiskoulupäivää 

koulujen ja järjestöjen yhteistyönä. (opetusministeriö) 

15) Toisen asteen oppilaitoksissa, erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, lisätään 

kansalaiskasvatusta opetuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa. Ammatillisten 

perustutkintojen opetussuunnitelmien perusteet uudistetaan siten, että niissä lisätään 

yhteiskunta-, yritysja työelämätiedon pakollisia opintoja. Valinnaisissa opinnoissa lisätään 

työelämä- ja työmarkkinatietouden opintoja. Opetus- ja kasvatustyön tuloksia seurataan ja 

ilmenneisiin muutostarpeisiin reagoidaan nopeasti. (opetusministeriö, opetushallitus, toisen 

asteen oppilaitokset) 

16) Ammattikorkeakouluissa vahvistetaan kansalais- ja järjestötoiminnan opetusta. 

Ammattikorkeakouluissa tapahtuvassa ammatillisessa opettajankoulutuksessa lisätään 

kansalaiskasvatuksen ja -toiminnan osuutta. Kansalaistoiminnan opetus, tutkimus ja 

kehitystoiminta ammattikorkeakouluissa -hanke toteutetaan. (opetusministeriö, 

ammattikorkeakoulut) 

17) Yliopistollinen kansalaistoiminnan koulutus käynnistetään verkostoyliopistomallia 

soveltaen. Kansalais- ja järjestötoiminnan tieteellistä tutkimusta lisätään. Jyväskylän 

yliopiston yhteyteen perustetaan Kansalaistoiminnan tutkimus- ja kehittämiskeskus. 

(opetusministeriö, yliopistot) 

18) Vapaassa sivistystyössä lisätään kansalais- ja järjestötoiminnan, politiikan ja 

politiikkatieteiden ja muun järjestöllisen sivistystyön opintoja, erityisesti heikosti 

osallistuvien ryhmien keskuudessa. Vapaan sivistystyön oppilaitosten edellytyksiä kohdentaa

10 

toimintaansa kansalaisvaikuttamista tukeviin opintoihin vahvistetaan. Järjestöllisen 

sivistystyön resursseja kasvatetaan uusien kansalaistoimijoiden ja järjestöjen saamiseksi 

opinnollisen toiminnan piiriin. (opetusministeriö, opintokeskukset) 

19) Kansalais- ja järjestötoiminnassa opitun ja aktiivisen toimimisen arvostusta parannetaan 

opiskelussa ja työelämässä. Aikaisemmin opittu ja aktiivinen toiminta tulee tunnustaa ja 

lukea hyväksi jatko-opinnoissa eri oppilaitosmuodoissa. Tunnustamiselle ja 

hyväksilukemiselle laaditaan valtakunnalliset kriteerit. (opetusministeriö, työministeriö)

Opetusministeriö 7.5.2008 

Virpi Hiltunen 

Opintotuki 

Opintotukilain (1994/65) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja 

valtiontakauksesta opintolainaan. Opintotuen myöntämisen yleisinä edellytyksinä ovat oppilaitokseen 

hyväksyminen, opintojen päätoiminen harjoittaminen ja opinnoissa edistyminen sekä taloudellisen 

tuen tarve. Taloudellisen tuen tarvetta harkittaessa otetaan huomioon hakijan omat ja hänen 

vanhempiensa tulot sekä asumislisää myönnettäessä hakijan puolison tulot 

Lukio-opinnot ovat päätoimisia, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 

kurssia. Lisäksi edellytetään, että opiskelija osallistuu lukukauden aikana vähintään 10 kurssiin tai niitä 

vastaaviin opintoihin taikka kahteen ylioppilastutkintoon kuuluvaan kokeeseen. Sisäoppilaitoksessa 

järjestetyt lukio-opinnot katsotaan kuitenkin aina päätoimisiksi. 

Ammatilliset ja muut kuin korkeakouluopinnot ovat päätoimisia, kun opintojen laajuus on keskimäärin 

vähintään kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti. Kun opintojen laajuutta ei ole mitoitettu 

opintoviikkoina, edellytetään opetus- tai koulutusohjelman mukaiseen opetukseen tai opintoihin 

kuuluvaan harjoitteluun osallistumista keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia. 

Vapaan sivistystyön oppilaitoksista opintotukea voidaan myöntää kansanopistoissa, opintokeskuksissa 

tai liikunnan koulutuskeskuksissa suoritettaviin opintoihin. Sen sijaan kansalais- ja työväenopistoissa 

tai kesäyliopistoissa opiskelu ei ole opintotukilain mukaista päätoimista opiskelua, eikä siihen voida 

myöntää opintotukea. 

Opintorahan perusmäärä on muussa kuin korkeakoulussa opiskelevalla 1.8 lukien 38 - 246 euroa 

kuukaudessa riippuen opiskelijan iästä, asumismuodosta ja tarveharkinnasta. Tarveharkinnassa otetaan 

huomioon opiskelijan omien tulojen lisäksi myös vanhempien tulot myönnettäessä opintorahaa alle 20- 

vuotiaalle, naimattomalle ja lapsettomalle opiskelijalle ja vastaavasti asumislisää myönnettäessä, kun 

opiskelija on alle 18-vuotias. Opintorahan perusmäärää voidaan korottaa vanhempien pienituloisuuden 

perusteella. Opintolainan valtiontakauksen määrä on alle 18-vuotiailla 160 euroa kuukaudessa ja 18 

vuotta täyttäneillä 1.8 lukien 300 euroa kuukaudessa. 

Lukuvuonna 2006/2007 oli opintotuen saajia kansanopistoissa yhteensä 5 232, liikunnan 

koulutuskeskuksissa 809 ja opintokeskuksissa 41. 

Asumislisästä säädetään opintotukilain 14 a §:ssä. Asumislisän kuukausittainen määrä on 26,90 - 201,6 

euroa kuukaudessa. Jos opiskelija asuu vanhemmaltaan vuokraamassaan tai vanhempansa omistamassa 

asunnossa, asumislisän määrä on enintään 58,87 euroa kuukaudessa. Kansanopiston tai liikunnan 

koulutuskeskuksen maksullisella linjalla opiskelevan, oppilaitoksen asuntolassa asuvan opiskelijan 

asumislisän määrä on 88,87 euroa kuukaudessa. Yhteensä kiinteää asumislisää saavia kansanopistoopiskelijoita 

on n. 3 900. 

Asumislisää voidaan myöntää vuokra- tai asumisoikeusasunnossa asuvalle opiskelijalle. Asumislisään 

ei kuitenkaan ole oikeutettu opiskelija, joka asuu vanhempansa luona, asuu samassa asunnossa oman 

tai puolisonsa lapsen kanssa tai asuu puolisonsa omistamassa asunnossa. Asumislisään ei myöskään 

ole oikeutettu opiskelija, joka on oikeutettu maksuttomaan asuntolapaikkaan, ellei ole erityisen 

painavia syitä sille, että opiskelija ei voi ottaa asuntolapaikkaa vastaan. Tällöin ei voi saada myöskään

2 

asumistukilain (408/1975) mukaista ruokakuntakohtaista asumistukea. Muussa tapauksessa 

asumistukea voidaan myöntää muille kuin asumislisän piiriin kuuluville opiskelijaruokakunnille. 

Opiskelijalle voidaan kuitenkin myöntää asumislisä sellaisen asunnon asumismenoihin, joka on 

vuokrattu opiskelun vuoksi ja sijaitsee muulla paikkakunnalla kuin perheen vakituinen asunto. 

Asumislisä voidaan Kansaneläkelaitoksen tulkinnan mukaan kuitenkin myöntää huolimatta 

mahdollisuudesta maksuttomaan asuntolapaikkaan, jos opiskelija on entuudestaan asunut asunnossa, 

jossa hän voi asua opiskeluaikana, opiskelija on avo- tai avioliitossa ja on muuttanut yhteiseen 

asuntoon puolisonsa kanssa, taikka opiskelija ei voi terveydellisistä tai muista syistä asua oppilaitoksen 

asuntolassa. Tarvittaessa opiskelijan on esitettävä lääkärintodistus tai muu vastaava selvitys. 

Asumislisää voidaan myös myöntää, jos asuntolassa ei saa asua viikonloppuisin tai opiskeluaikaan 

sisältyvinä loma-aikoina taikka viikonloppuasumisesta peritään korvausta ja opiskelija on näiden 

syiden takia vuokrannut asunnon muualta. Asuntolapaikkojen viikonloppukorvauksiin ei kuitenkaan 

myönnetä asumislisää tai asumistukea.

AVOIMEN YLIOPISTON ASEMA, TEHTÄVÄ 

JA TARPEET 

- näkökulmia vapaan sivistystyön kehittämisen kannalta 

Jorma Rinta-Kanto, Mika Nirvi 

13.6.2008

2/26 

1. YHTEISTYÖN HISTORIAA 

Avoimen yliopiston käynnistyminen ja VST yhteistyö 

Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat olleet 70-luvun alkuvuosista alkaen hyvin voimakkaasti mukana 

avoimen yliopiston kehittämisessä. Toimintaa ohjaavissa työryhmissä, komiteoissa, arvioinneissa 

ym. yhteydessä ovat vapaan sivistystyön kentän edustajat lähes poikkeuksetta olleet mukana. 

Ensimmäiset suuntaviivat avoimelle yliopistolle määritteli Suomen Kulttuurirahaston avoimen korkeakoulun 

toimikunta mietinnössään vuonna 1976. Paitsi toiminnan yleisiä periaatteita, toimikunta 

hahmotteli hyvinkin yksityiskohtaisesti yhteistyötä kansalaisopistojen, kansanopistojen ja kesäyliopistojen 

kanssa. Vapaan sivistystyön kannalta merkittävänä etuna pidettiin sitä, että avoin korkeakoulu 

”monipuolistaa näiden laitosten koulutustarjontaa. Täten avoimen korkeakoulun avulla voidaan 

kohottaa vapaan sivistystyön yleistä tasoa” 

Pysyvämmät linjaukset laati komiteamietinnössään Avoimen korkeakoulun toimikunta. Toimikunta 

toi mietinnössään esille, että avoimen yliopiston käynnistäminen ei ole pelkästään korkeakoululaitoksen 

kehittämistä. Se on myös laajemmin aikuiskoulutuksen kehittämistä. Se ”nojaa suuressa 

määrin samoihin aikuiskoulutuslaitoksiin, opiskelumenetelmiin ja opetuksen järjestämistapoihin 

kuin muukin aikuiskoulutus”. 

Avoimen korkeakoulun toimikunta määritteli käsitteen avoin korkeakoulu seuraavasti: 

Avoin korkeakoulu on koulutuksellista tasa-arvoa edistämään tarkoitettu opintojärjestelmä, joka 

korkeakoulujen ja eri aikuisoppilaitosten yhteistyöhön perustuen tarjoaa tavoitteellisten korkeakouluasteen 

opintojen mahdollisuuden valmiutensa eri tavoin hankkineille aikuisille siten, että opiskelupaikka 

ja –aika sekä opetusmenetelmät sopeutetaan aikuisväestön opintoedellytyksiin. 

70-luvulla avoimen yliopiston pioneereina toimineilla yliopistoilla (Tampereen, Helsingin, Joensuun 

ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi) oli kaikilla alusta lähtien kumppaneinaan lähialueensa 

kansalaisopistoja. Helsingin ja Akademin yhteistyössä oli myös kesäyliopisto. Osittain näiden kokemusten 

pohjalta sekä ottaen huomioon Suomen tiheän aikuiskoulutusverkoston tarjoamat mahdollisuudet, 

toimikunta suositteli organisaatiomallia, jossa ovat mukana kansalaisopistot, kansanopistot 

ja kesäyliopistot. Lisäksi tärkeinä partnereina mainittiin Yleisradio, kirjastot, kirjeopistot, 

valtion ja kuntien av-keskukset sekä Aikuisopintojen Tutkintotoimikunta. 

Avoimen yliopiston eri toimijoiden yhteistyön varaan hahmotettu opintojärjestelmä oli erittäin tärkeä 

etäopetukselle, jota toimikunta työssään voimakkaasti korosti. Esikuvana oli vuonna 1968 Englannissa 

aloittanut The Open University ja sen panostukset etäopetuksena toteutettuun opetukseen. 

Englannissa etäopetusta varten perustettiin sekä resursoitiin erilliset avoimen yliopiston omat alueja 

paikalliskeskukset. Suomessa pystyttiin ideaalisella tavalla hyödyntämään valmista oppilaitosverkostoa. 

Kansainvälisesti tarkasteltuna eri koulutustasot ylittävä avoimen yliopiston yhteistyö on 

ainutlaatuinen järjestely, joka on saanut ulkomailla osakseen positiivista huomiota.

3/26 

Vuonna 1981 ilmestyi myös Paula Tuomikosken laatima raportti Korkeakoululaitos ja avoin korkeakoulu. 

Hahmottaessaan avoimen korkeakoulun erilaisia toimintamalleja, hän päätyi siihen, että 

toteuttamiskelpoisin oli ”opistomalli”, jota täydentää ”etäisopetusmalli”. 

Kulttuurirahaston ja avoimen korkeakoulun toimikunnan hahmotteleman toimintamallin kestävyydestä 

kertoo osaltaan sekin, että järjestelmä on toiminut alkuperäisten linjausten mukaisesti tuloksekkaasti 

noin 30 vuotta. Toimikunnan tekemien linjausten kestävyys paljastuu osaltaan avoimen 

yliopiston määritelmän pysyvyydessä. Uusin määritelmä: 

Avoin yliopisto-opetus on koulutuksellista tasa-arvoa edistämään luotu avoin opintojärjestelmä, 

jossa voi pohjakoulutuksesta riippumatta osallistua yliopistojen opetussuunnitelman mukaiseen 

opetukseen. Opintosuoritukset vastaavat yliopistojen perusopetuksen suorituksia. Yliopistot toteuttavat 

avointa yliopisto-opetusta joko järjestämällä sen itse tai yhteistyössä muiden oppilaitosten 

kanssa. 

Kehitys 80- ja 90-luvuilla 

Avoimen yliopiston opintojärjestelmän rakentaminen alkoi voimakkaan yhteistyön merkeissä. Erityisenä 

yhteistyön sidosaineena 80-luvulla toimi etäopetuksen kehittäminen. Heti vuosikymmenen 

alussa alkoivat ensimmäiset kehittämishankkeet ja uusien muotojen kehittely leimasi myös voimakkaasti 

90-lukua. Kauko-opetuksen, etäisopetuksen, etäopetuksen ja monimuoto-opetuksen käsitteet 

syntyivät ja kehittyivät uutta luovan toiminnan rinnalla. Avoin yliopisto toimi tässä työssä kansallisena 

edelläkävijänä. Keskeisiä kehittäjiä olivat Helsingin, Turun ja Jyväskylän avoimet yliopistot. 

Näillä yliopistoilla oli myös kiinteitä yhteistyösuhteita Englannin ja Yhdysvaltojen yliopistoihin ja 

siellä tapahtuvan etäopetuksen kehittelyyn. Lähinnä Englannin avoimen yliopiston käyttämästä etäopetuksen 

toimintamallista kehitettiin suomalainen sovellus, jossa keskeisessä roolissa olivat tuutoreiden 

vetämät opistojen pienryhmät, tuutorikoulutus, erilaiset oppimateriaalit, opiskeluoppaat jne. 

Opistot olivat kiinteästi mukana uusien opiskelijakeskeisten toimintamallien kehittelyssä ja toteutuksessa 

ja toivat kehittelyyn aikuisopiskelun näkökulmaa. Myös opistojen joustavuus kumppanina 

edesauttoi kehittelyjä. Mukana olivat lähinnä kansalaisopistot ja kansanopistot, kesäyliopistot pitäytyivät 

toiminnassaan perinteellisen yliopisto-opetuksen muodoissa. 

Innovatiivisille ratkaisuille loi pohjaa myös se, että opetusministeriö tyytyi rahoittamaan mutta ei 

ohjaamaan uusia kokeiluhankkeita. Myös yliopistot suhtautuivat myönteisesti vielä tuolloin ydintoimintansa 

reuna-alueilla olevaan kehittelyyn. 

Opiskelijamäärän kasvu oli hyvin voimakasta 80- ja 90-luvuilla. Suuri lisäys opiskelijamäärissä 

tapahtui vuonna 1993, kun opetusministeriö kohdisti toimintaan lisäresurssina ns. Relanderrahoituksen. 

Samanaikaisesti poistettiin 25 vuoden alaikäraja, olihan lisärahoituksen perusteena 

nuorisotyöttömyyden torjuminen. Alle 25-vuotiaiden osuus nousi vuoteen 1995 mennessä jo kolmannekseen 

koko opiskelijajoukosta. Yliopistot kohdistivat lisärahoituksen pääasiassa yliopistojen 

itse järjestämään koulutukseen, josta huomattava osa tapahtui lähiopetuksena yliopistopaikkakunnalla. 

Tämä näkyi samanaikaisena kesäyliopisto-opetuksen volyymin laskuna. 

Avoimen yliopiston rahoituksen vakiintumiseen vaikutti merkittävästi siirtyminen tulosohjauksen 

määrällisiin tavoitteisiin ja niiden saavuttamista kuvaaviin indikaattoreihin, joista laskennallinen 

opiskelijapaikka (LKO) on edelleen käytössä. 

Yksi keskeinen asia ei kuitenkaan edennyt: tutkintoväylä. Vuoden 1981 komiteamietinnössä tutkintoväylä 

oli keskeisenä tavoitteena. Vuonna 1996 asiaan yritti vaikuttaa opetusministeriön työryhmä, 

joka julkaisi muistion Avoin yliopisto-opetus väylänä korkeakoulututkintoon. Muistion ehdotukset

4/26 

eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin. Analysoidessaan avoimen yliopiston murroskohtia tutkija Nina 

Halttunen nostaa esille Relander-rahoituksen aiheuttaman vastustuksen. Relander-rahan ansiosta 

avoimen yliopiston resursointi kasvoi ja samaan aikaan perusopetuksen rahoja leikattiin. Etenkin 

tutkinto-opiskelijoiden järjestöt ryhtyivät kritisoimaan ”automaattiväylää”. 

Opetusministeriö on johdonmukaisesti puoltanut väylän laajentamista ja asia on kirjattu valtioneuvoston 

periaatepäätökseen. Nämä kannanotot eivät ole kuitenkaan asiaan vaikuttaneet. 

Kehitys 2000-luvulla 

Vuonna 2001 avoimen yliopiston toimintasidonnaiset määrärahat siirrettiin osaksi yliopiston perusrahoitusta 

ja rahoitusta myös lisättiin. 2000-luvun alkupuoliskolla ilmestyi avointa yliopistoa koskevia 

selvityksiä ja raportteja enemmän kuin edeltävinä vuosikymmeninä yhteensä. VSTyhteistyötä 

on tarkasteltu kaikissa kannanotoissa ja raporteissa. 

Ensimmäisenä ilmestyi Avoimen yliopisto-opetuksen arviointiraportti. Raportin merkitystä korostaa 

se, että kaikki avoimet yliopistot sekä niiden VST-partnerit olivat lähes kahden vuoden ajan 

arvioinnissa kiinteästi mukana osallistuen itsearviointiin, vertaisarviointiin ja ulkoiseen arviointiin. 

Arviointiryhmä, jossa oli mukana myös vapaan sivistystyön edustajia, päätyi hyvin myönteiseen 

arvioon yhteistyöjärjestelmästä ja sen toimivuudesta. Toteutusjärjestelmän hyödyllisenä puolena 

arviointiryhmä toteaa, että ”opetusta voidaan tarjota eri elämäntilanteissa oleville monin eri tavoin 

alueellisesti kattavasti”. Vastaavasti ongelmana ryhmä piti sitä, että ”monimutkaisuus tekee järjestelmän 

vaikeasti hahmotettavaksi sekä aikuisopiskelijan että toiminnan kehittämisen kannalta”. 

Ryhmä toteaa myös, että ”yhteistyö kansalais- ja kansanopistojen kanssa koetaan yliopistoissa erityisen 

arvokkaaksi. Myös kesäyliopistoilla on ollut perinteinen asema avoimen yliopiston järjestelmässä, 

mutta … niiden asema ei ole kaikilta osin selkeä. Kesäyliopistot eivät kuitenkaan ole kokonaan 

luopuneet koordinaattoriroolistaan, mikä aiheuttaa jännitteitä suhteessa yliopistojen avoimen 

yliopiston yksiköihin”. 

Suosituksissaan ryhmä nostaa esille seuraavia VST-yhteistyötä sivuavia teemoja: 

”Avointa yliopisto-opetusta toteutetaan yhteistyöverkostossa, joka on sekä laaja-alainen että monimutkainen. 

Monipuolinen tarjontaverkosto mahdollistaa opintoihin hakeutumisen erilaisten oppilaitosten 

kautta. Järjestelmän muotoutumisella on historialliset selityksensä ja toimintaan osallistuvilla 

organisaatioilla omat osallistumisperusteensa ja asiakaspintansa.” 

”Valtakunnallista ja alueellista työnjakoa selkiytetään ja yhteistyötä tehostetaan. Yliopistoilla on 

päävastuu järjestelmän yksinkertaistamisessa ja selkiyttämisessä. Tavoitteena on osapuolten tehtävien, 

toimintamuotojen ja asiakasvastuiden kehittäminen. Suomen ainutlaatuista aikuisoppilaitosten 

verkostoa hyödynnetään tehokkaasti ja monipuolisesti. 

Suunnitelmallisuuden parantamiseksi ja yhteistyön vahvistamiseksi yhteistyöosapuolten verkostoa 

tiivistetään. Opetusministeriö asettaa valtakunnalliseksi asiantuntijaelimeksi avoimen yliopiston 

neuvottelukunnan ja kutsuu siihen toteuttajatahojen edustajat (yliopistot, vapaa sivistystyö…)”. 

”Alueellista tasa-arvoa edistetään alueellisesti profiloituvien avoimen yliopiston suunnitelmien 

avulla sekä hyödyntämällä joustavia opiskelumuotoja ja aikuisoppilaitosverkostoa nykyistä tehokkaammin. 

Opetuksen saavutettavuutta edistetään joustavia opiskelumahdollisuuksia kehittämällä. 

Verkko-opinnot ovat yksi opintojen mahdollistamisen väline, mutta ne eivät ole yksinomainen ratkaisu 

tasa-arvon varmistamisen.”

5/26 

Toiminnan laatua arvioidessaan ryhmä toteaa: ”Käsitykset avoimen opetuksen yliopistollisesta laadusta 

vaihtelevat samaan tapaan kuin perusopetuksessakin. Arvioinnin perusteella ei kuitenkaan ole 

syytä asettaa avoimen yliopisto-opetuksen laatua ja vastaavuutta yleisesti kyseenalaiseksi.” 

”Kiistattomasti tuli esille myös avoimen yliopisto-opetuksen monipuolinen ja innovatiivinen kehittämistyö 

erityisesti etä- ja monimuoto-opetuksen ja uusien oppimisympäristöjen käyttöön saamiseksi. 

Kehittämistyö on ollut innostunutta ja sillä on saavutettu hyviä tuloksia, mutta toimintaa on leimannut 

jatkuvuuden ja tulosten laajan hyödyntämisen puute”. 

Arvioinnin suosituksen mukaisesti avoimet yliopistot laativat vuonna 2003 valtakunnallisen strategian 

2004 – 2010. Strategia määrittelee avoimen yliopiston toiminta-ajatuksen ja arvot tavalla, 

joka tuo toiminnan hyvin lähelle VST-toimijoiden arvoja. VST-yhteistyötä koskevat strategian 

keskeiset kohdat: 

Avoimen yliopiston toiminta-ajatus: Avoin yliopisto antaa aikuisille monipuolisen mahdollisuuden 

osallistua yliopistolliseen koulutukseen sekä saada tutkimukseen perustuvaa opetusta ja akateemista 

sivistystä. 

Avoin yliopisto toteuttaa koulutuksellista ja alueellista tasa-arvoa ja edistää yliopistollisten opintojen 

saatavuutta. Se on osa yliopistolaitosta ja aikuiskoulutuksen kokonaisuutta. 

Avoimen yliopiston arvoperustana on yksilön oikeus elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on - 

parantaa yksilön tietoja ja taitoja, osaamista ja ammattitaitoa sekä edistää henkilökohtaista kehittymistä, 

aktiivista kansalaisuutta, sosiaalisia taitoja ja työllistymistä. 

Avoimen yliopiston toimintaa ohjaavat seuraavat arvot: koulutuksellinen tasa-arvo, oppijakeskeisyys, 

toiminnan korkea laatu, yliopistollisten opintojen saavutettavuus ja yhteistoiminnallisuus. 

Visio 2010: Avoin yliopisto on suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tunnustettu tehtäväalue ja 

oleellinen osa yliopistollista koulutusrakennetta. Se tarjoaa akateemista sivistystä sekä monipuolista 

ja laadukasta eri tiede- ja taidealojen tutkimukseen perustuvaa opetusta sekä luo väylän yliopistotutkintoon. 

Strateginen linjaus: 

Avoimen yliopiston yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa lisätään. 

* Avoin yliopisto-opetus toteutetaan monimuotoisena opetuksena aikuiskoulutuksen joustavassa 

yhteistyöverkostossa, jonka keskeisiä toimijoita ovat kansalaisopistot, kansanopistot ja kesäyliopistot. 

* Avoin yliopisto lisää yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa paikallisten koulutustarpeiden 

kartoituksessa, koulutuksen suunnittelussa, laatukriteerien luomisessa, tukipalvelujen käyttökoulutuksessa 

sekä oppivien alueiden kehittämistyössä. 

* Avoin yliopisto kytketään oman yliopistonsa aluestrategian osaksi. Kukin yliopisto sopii alueellisten 

toimijoiden kanssa maakunnan, seutukunnan tai kielialueen tarpeiden ja erityispiirteiden perusteella 

parhaaksi katsomastaan toimintamallista. 

Vuonna 2005 ilmestyi Elinikäinen oppiminen yliopistoissa-työryhmän muistio. 

Työryhmä hyödynsi aikaisempia selvityksiä ja laati avoimelle yliopistolle 16 suositusta (suositukset 

3 – 18). Suositusten VST-yhteistyötä koskevat keskeiset kohdat:

6/26 

- avoin yliopisto on kiinteä osa yliopiston toimintaa, sen tulee sisältyä yliopiston kokonaisstrategiaan 

sekä myös aluestrategiaan. 

- yliopisto kantaa vastuuta myös yhteistyötahojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä 

- suunnitelmien tulee kattaa vähintään kolmen vuoden aikajänne 

- avointen yliopistojen valtakunnallista yhteistyötä tulee lisätä 

- yliopistokeskusten paikallista koordinoivaa roolia tulee lisätä 

- VST-yhteistyötä tulee lisätä. Foorumi ja VSY lisäävät yhteistyötä erityisesti alueja paikallistasolla 

mutta myös keskusjärjestöjen tasolla 

- etäopetusta kehitetään ja sen avulla parannetaan opetuksen ajallista ja paikallista saatavuutta. 

Tietoverkkojen avulla ja turvautuen verkkopalveluun rakennetaan koko Suomen kattava 

järjestelmä. Lisätään yhteistyötä virtuaaliyliopiston kanssa 

- maksupäätös päivitetään asetukseksi ja selkeytetään maksukäytäntöjä 

- väylää kehitetään ottaen huomioon alueelliset ja tilannekohtaiset koulutustarpeet 

- kandidaatintutkintoon johtavia opintoja voidaan yliopiston harkinnan mukaan järjestää työelämässä 

oleville aikuisille ottaen huomioon alueelliset tai koulutuspoliittiset tarpeet 

Suositusten mukaisesti maksuasetus annettiin vuonna 2007. Yliopistojen strategioissa on otettu 

huomioon avoimen yliopiston kehittäminen. Väylän kehittämiseen johtavia hankkeita on myös 

käynnistetty. 

Työryhmän suositusten mukaisesti perustettiin vuonna 2007 VSY:n ja avoimen yliopiston foorumin 

yhteinen työryhmä. Ryhmä laati keväällä 2008 raportin, jossa määritellään yhdeksän kehittämiskohdetta. 

Yhteisenä tavoitteena on edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja palvelujen saatavuutta. 

Sekä avointen yliopistojen että erityisesti VST-toimijoiden heterogeenisuuden vuoksi kehittämistoimien 

konkretisointi jätetään työmuotojen ja avointen yliopistojen jatkotoimien varaan. Ryhmä ei 

tukenut arviointiryhmän esitystä avoimen yliopiston neuvottelukunnan perustamisesta. Sama johtopäätös 

on ollut myös opetusministeriöllä. Sen sijaan ryhmä piti tärkeänä entistä tiiviimmän yhteyden 

rakentamista toimijoiden välillä. Etenkin yhteistyötä avoimen yliopiston foorumin ja eri työmuotojen 

keskusjärjestöjen välillä tulee tiivistää. 

Ikääntyvien yliopisto avoimen yliopiston erityismuotona 

Avoimen yliopiston ja vapaan sivistystyön yksi luontevimmista yhteistyöhankkeista on ollut ikääntyvien 

yliopisto. Kyse ei ole ollut pelkästään perinteellisestä toimijoiden hallinto- ja suunnitteluhenkilöstön 

yhteistyöhön rajoittuvasta toiminnasta. Mukana ovat aktiivisesti myös yliopistojen tutkijat. 

Toiminnan painopiste on ollut vapaan sivistystyön puolella, minne se myös hyvin luontevasti 

sopii. Ikärakenteen muutos luo paineita toiminnan jatkuvalle kehittämiselle ja luo uuden painon 

toiminnan monimuotoiselle yhteiskunnalliselle merkitykselle. Tästä huolimatta toimintaa varten ei 

ole pystytty saamaan pysyvää rahoitusta. 

Toiminnan jatkamiselle on viimeisen vuoden aikana määritelty linjauksia. Niiden mukaan toiminta 

tulee säilyttää avoimen yliopiston erityismuotona ja se tulee toteuttaa tiiviissä yhteistyössä vapaan 

sivistystyön oppilaitosten kanssa. Etenkin tässä toimintamuodossa tulee korostaa avoimelle yliopistolle 

muutenkin kuuluvaa periaatetta: opiskelijalähtöisyys ja opiskelijoiden voimavarojen hyödyntäminen. 

Yliopistojen vastuulla on se, että toiminta täyttää seuraavat periaatteet: yliopistollinen opetus, 

elinikäisen oppimisen periaate, aktiivinen vanheneminen, yhteistyö instituutioiden ja yksilöiden 

välillä. Tärkeä rooli yliopistoilla on myös ikääntyvien henkilöiden oppimista edistävän pedagogiikan 

kehittämisessä.

7/26 

Opintojärjestelmän kehityspiirteitä 

Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisen avoimen yliopiston opintojärjestelmän erityispiirre on 

yhteistyö vapaan sivistystyön tiheään ja hyvin toimivaan verkostoon. Esikuvana toimineessa Englannissa 

ja myös monissa muissa maissa avoimen yliopiston käynnistäminen oli akateemisesti leimautunutta 

toimintaa, jonka keskeinen tavoite oli tutkintotavoitteinen opiskelu. Moniin Euroopan 

maihin perustettiin erilliset avoimet yliopistot huolehtimaan opetuksesta ja etäopetusta varten perustettiin 

omia sivutoimipaikkoja. Suomessa avoin yliopisto oli myös osa aikuiskoulutuksen kehittämistä, 

jossa alusta alkaen olivat mukana vapaan sivistystyön edustajat. Kun alkuperäinen tavoite 

tutkintotavoitteista opiskelusta osoittautui vaikeaksi ja toiminnan painopisteeksi muodostui perusopintojen/approbatur-opintojen 

toteutus, tarjoutui samalla tilaa hyvin joustavalle järjestelmälle. Kukin 

opiskelija on saattanut valita omien tavoitteidensa mukaiset sisällöt ja laajuudet ja opintojen 

keskeyttäminen on yhtä helppoa tai arvokasta kuin niiden aloittaminen. Avoimen yliopiston opiskelijan 

muotokuvatutkijat tiivistävät havaintonsa näin: ”Avointa yliopistoa voidaankin kutsua eräänlaiseksi 

”mahdollisuuksien taloksi”, joka muodostaa runsaan ja monipuolisen koulutustarjonnan 

hyvin erilaisista taustoista tuleville, erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisten motiivien ja tavoitteiden 

suunnissa opiskeleville aikuisille.” Avoimeen yliopistoon kohdistuvat laatukriteerit, väylän 

laajentaminen ja uudet opiskelumuodot osaltaan asettavat opintojärjestelmälle tiukentuvia vaatimuksia. 

Tästä huolimatta avoimelle yliopistolle on tärkeää säilyttää järjestelmän joustavuus ja pitää 

ovet auki ”mahdollisuuksien taloon”. 

Tehokkuuden ja tuottavuuden nimissä aikuiskoulutuksen painopiste on siirtymässä ammatilliseen 

koulutukseen. Uusimmissa koulutuspoliittisissa linjauksissa avoimelta yliopistolta kuten myös yliopiston 

muulta koulutukselta kysytään nyt aikaisempaa enemmän kytkentöjä työelämälähtöiseen 

koulutukseen. Työelämän ja ammatillisen koulutuksen haasteet ovat aina olleet mukana avoimen 

yliopiston toiminnassa. Avoimen yliopiston muotokuvatutkijat toteavat: ”Monien tutkimusten mukaan 

avoimessa yliopistossa opiskelun motiivit liittyvät useimmin ammattiin ja työhön. Avoimessa 

yliopistossa opiskellaan, jotta selviydyttäisiin nykyisistä työtehtävistä paremmin, edettäisiin uralla, 

vaihdettaisiin alaa, saataisiin parempaa palkkaa, vastattaisiin ammatin muodollisiin pätevyysvaatimuksiin 

jne.” Uusiin ammatillisesti painottuviin haasteisiin vastaaminen voi tapahtua mm. ainevalikoimaa 

laajentamalla. Nykyisellä tulosohjausjärjestelmällä tämän kaltainen laajennus ei ole helppoa, 

koska rahoitusjärjestelmä ei tue riskinottoa ja uusia kokeiluja. Työelämän ja ammattien haasteisiin 

vastaaminen edellyttää myös sellaisten opiskelumuotojen käyttöä, jotka palvelevat työn 

ohessa tapahtuvaa joustavaa opiskelua. Myös näihin muotoihin liittyy taloudellisia reunaehtoja. 

Avoimen yliopiston n. 30 vuoden kehityskulku on luonnollisesti yhteydessä siihen, mitä on tapahtunut 

yliopistojen kehityksessä. Avoin yliopisto on tähänastisen historiansa aikana säilyttänyt yllättävän 

hyvin elinvoimaisuutensa korkeakoulupolitiikan muutoksissa. Poikkeuksellisen suuret muutokset 

ovat parhaillaan käynnissä. Yliopistolaki tulee eduskunnan käsittelyyn vuoden 2009 alussa 

ja sen mukainen toiminta käynnistyy vuoden 2010 alussa.. Yliopistojen oikeudellinen asema on 

muuttumassa, niistä tulee itsenäisiä oikeushenkilöitä. Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen 

supistaa korkeakouluverkostoa. Yliopistoissa on käynnissä rakenteellisen kehittämisen lisäksi mm. 

laatuohjelma, rahoitusohjelma ja valtion tuottavuusohjelma. Yliopistojen autonomiaa ja toiminnallista 

joustoa lisätään, kansainvälisyyttä korostetaan. 

Miten käy avoimelle yliopistolle näissä muutoksissa Muutosten yhtenä elementtinä on elinikäisen 

oppimisen korostuminen. Aikuisopiskelu on nyt entistä voimakkaammin mukana keskustelussa. 

Avoimen yliopiston rinnalla mukana on nyt monia muita opiskelumuotoja ja –ryhmiä. Toimijoilta 

kysytään nyt joustavuutta, sopeutumiskykyä ja uudistumiskykyä. Avoimen yliopiston yhteistyöhön 

perustuva opintojärjestelmä on osoittanut noita ominaisuuksia yli 30 vuoden ajan ja näin ollen säi-

8/26 

lyttänee asemansa muutosten keskellä. Uusi valmisteilla oleva yliopistolaki vaikuttaa myös avoimen 

yliopiston tulevaisuuteen. Seuraavan vuoden aikana lain valmistelusta käytävä keskustelu ja 

sen tuloksena valmistuva laki voi muuttaa toiminnan reunaehtoja. 

2. YHTEISTYÖ LUKUINA 

Avoimen yliopiston opiskelijamäärät vapaan sivistystyön uuden lainsäädännön jälkeen 1999- 

2007 

Avoimen yliopiston kokonaisopiskelijamäärä kasvoi vuosina 1999-2007 2,3%. Avoimien yliopistojen 

itse järjestämien opintojen kokonaisopiskelijamäärä kasvoi 7 %. Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 

opiskelijamäärien kehitys on ollut oppilaitosmuodoittain erilainen. Kesäyliopistot kasvattivat 

opiskelijamääräänsä 27% ja kansanopistot 5% kun taas kansalais- ja työväenopistoissa avoimen 

yliopiston opiskelijamäärä väheni 39%. 

Vuonna 2002 avoimen yliopiston kokonaisopiskelijamäärä kääntyi laskuun. Pientä nousua oli 

vuonna 2007. Vuosina 2002-2007 avointen yliopistojen itse järjestämän koulutuksen opiskelijamäärä 

väheni 14%, kansanopistoissa lasku oli 25%, kansalais- ja työväenopistoissa 41%. Kesäyliopistoissa 

opiskelijamäärä kasvoi 2%. 

Vuodesta 2005 kehitys on ollut seuraava. Avointen yliopistojen itse järjestämän koulutuksen opiskelijamäärä 

väheni 4%, kansanopistoissa lasku oli 18%, kansalais- ja työväenopistoissa 29%. Kesäyliopistoissa 

opiskelijamäärä kasvoi 8%. 

Taulukko 1: Avoimen yliopiston opiskelijat (brutto) 1999-2007 

(Lähde: KOTA-tietokanta) 

Opiskelijat (brutto) 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 

Avoin yliopisto itse 68 238 75 054 82 382 85 064 83 305 82 374 75 974 71 472 72 893 

Kansalais-/työväenopisto 11 082 10 521 10 896 11 454 11 308 10 950 9 570 8 535 6 799 

Kansanopisto 7 676 9 532 10 614 10 679 10 214 10 070 9 786 8 972 8 043 

Kesäyliopisto 11 438 13 027 13 168 14 183 14 761 14 141 1 13 408 13 461 14 506 

Muut 3 932 4 320 3 577 3 269 3 341 3 386 2 978 2 892 2 453 

1 Helsingin avoin yliopisto on korjannut 11.6.2008 kesäyliopistojen avoimen yliopiston opiskelijamäärän koskien vuotta 2004. Oikea luku on 1391 

opiskelijaa. Aiemmin tilastoitu luku oli 369 opiskelijaa. Korjaus lisää kesäyliopistojen opiskelijamäärää 1022 opiskelijalla. Tämän luvun kaksi ensimmäistä 

taulukkoa sisältävät korjauksen. Kahteen viimeiseen korjausta ei ole tehty.

9/26 

Taulukko 2: Avoimen yliopiston opiskelijat (brutto) 1999-2007, vuotuinen muutos-% edelliseen vuoteen 

verrattuna 

(Lähde: KOTA-tietokanta) 

Opiskelijat (brutto) 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 

Muutos 

1999- 

2007 

Avoin yliopisto itse 10 % 10 % 3 % -2 % -1 % -8 % -6 % 2 % 7 % 

Kansalais-/työväenopisto -5 % 4 % 5 % -1 % -3 % -13 % -11 % -20 % -39 % 

Kansanopisto 24 % 11 % 1 % -4 % -1 % -3 % -8 % -10 % 5 % 

-4 % 

Kesäyliopisto 14 % 1 % 8 % 4 % (-11%) -5 % 0 % 8 % 27 % 

Muut 10 % -17 % -9 % 2 % 1 % -12 % -3 % -15 % -38 % 

Vapaan sivistystyön oppilaitosten määrällistä tarkastelua 

Kesäyliopistojen opiskelijamäärä on ollut suhteellisen tasainen vuoden 2000 tapahtuneen nousun 

jälkeen. Vuonna 2004 ja 2005 määrät laskivat Kesäyliopistojen osuus vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen 

järjestämistä avoimen yliopiston opiskelijoista oli vuonna 2007 49,5% ja laskennallisten 

LKO:n 2 mukaan 54%. 

Kansanopistojen opiskelijamäärä kehittyi myönteisesti vuoteen 2004 saakka, jolloin opiskelijoita oli 

10070. Viimeisten kolmen vuoden aikana opiskelijamäärä on kuitenkin vähentynyt tasaisesti 18% 

lla ollen vuonna 2007 8043. Vuoden 2007 opiskelijamäärä on kuitenkin 5% korkeampi kuin vuonna 

1999. Kansanopistojen osuus vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen järjestämistä avoimen yliopiston 

opiskelijoista oli vuonna 2007 27,5% ja LKO:n mukaan 25%. 

Kansalais- ja työväenopistojen opiskelijamäärä oli vakiintunut noin 11000 opiskelijan tasolle vuoteen 

2004 saakka. Vuodesta 2004 alkaen opiskelijamäärä on vähentynyt 38% ollen vuonna 2007 

enää 6799. Suurimpana selittäjänä oli kasvatustieteen opintojen voimakas vähentyminen kansalaisopistoissa. 

Kansalais- ja työväenopistojen osuus vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen järjestämistä 

avoimen yliopiston opiskelijoista oli vuonna 2007 23% ja LKO:n mukaan 21%. 

2 LKO eli laskennallinen kokovuotinen opiskelupaikka avoimessa yliopisto-opetuksessa on volyymimitta, joka ottaa huomioon 

aloittaneiden opiskelijoiden määrän lisäksi opintojen laajuuden. LKO kertoo laskennallisesti, miten monelle henkilölle kyseinen 

yliopisto tarjoaa mahdollisuuden kokovuotiseen opiskeluun. Näin sen avulla voidaan vertailla avointa yliopisto-opetusta ja yliopistojen 

perusopetusta.

10/26 

Kaavio 1: Avoimen yliopiston opiskelijamäärän kehitys (netto) 1999-2007 

(Lähde: Pohjonen) 

90 000 

85 000 

80 000 

75 000 

70 000 

65 000 

60 000 

55 000 

50 000 

1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 

Koulutuksen- ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2007-2012 on avoimelle yliopistolle asetettu 

95000 opiskelijan tavoite vuodelle 2012. Avoimen yliopiston opiskelijamäärä on laskenut vuosina 

2002-2007 12394 opiskelijalla ( -14,6%) 

Taulukko 3: Avoimen yliopiston brutto-opiskelijamäärä toteuttajatyypin mukaan vuosina 1996-2007 

(Lähde: Pohjonen, alunperin koostanut Jorma Taskinen) 

90 000 

80 000 

70 000 

60 000 

50 000 

40 000 

30 000 

Yliopisto 

Kansalaisopisto 

Kansanopisto 

Keäsyliopisto 

Muut 

20 000 

10 000 

0 

1986 

1987 

1988 

1989 

1990 

1991 

1992 

1993 

1994 

1995 

1996 

1997 

1998 

1999 

2000 

2001 

2002 

2003 

2004 

2005 

2006 

2007

11/26 

3. YHTEISTYÖVERKOSTO 

Avoimen yliopiston alkuvuosista alkaen vapaan sivistystyön oppilaitoksilla on ollut aivan keskeinen 

merkitys, kun avointa yliopisto-opetusta on pyritty toteuttamaan yliopistopaikkakuntien ulkopuolella. 

Yhteistyö on auttanut avointa yliopistoa toteuttamaan alueellista tasa-arvotehtävää. Yhteistyön 

merkitys on positiivisella tavalla kirjattu niin avoimen yliopiston strategiaan kuin Elinikäinen 

oppiminen yliopistoissa työryhmän suosituksiin ja moniin muihin dokumentteihin. Strategiassa yhteistyön 

kohteena mainitaan paikallisten koulutustarpeiden kartoitus, koulutuksen suunnittelu, laatukriteerien 

luominen, tukipalvelujen käyttökoulutus sekä oppivien alueiden kehittäminen. Lisäksi 

mainitaan, että kukin avoin yliopisto kytketään oman yliopistonsa aluestrategian osaksi siten että 

yliopisto sopii oman alueensa toimijoiden kanssa parhaaksi katsomastaan toimintamallista. Strategian 

suuntaan on toki edetty, mutta ei niin nopeasti kuin kuviteltiin. 

Avointa yliopisto-opetusta järjestää Suomessa 20 avointa yliopistoa, jotka toimivat autonomisten 

yliopistojen osana. Näin ollen käytössä on 20 erilaista tapaa toteuttaa avointa yliopisto-opetusta. 

Kaikki avoimet yliopistot eivät toteuta opetusta VST-verkoston kautta eivätkä kaikki oppilaitokset 

ole mukana avoimen yliopiston yhteistyössä. Aktiivisimpia ovat olleet ne suuret monialaiset yliopistot, 

jotka jo 80-luvulla aloittivat etä- ja monimuoto-opetuksen kehittämisen. Näitä olivat tuolloin 

ja edelleen tänä päivänä Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistot, jotka vuosittain markkinoivat 

opintojaan kaikille VST-oppilaitoksille kautta maan 

Opiskelijamäärät ovat laskeneet merkittävästi 2000-luvulla ja lasku näkyy myös yhteistyöpartnereiden 

määrässä. Oheisessa taulukossa näkyvät viime vuosina tapahtuneet muutokset partnereiden 

lukumäärässä ja opetuspaikkakuntien määrässä. 

Taulukko 4: Paikkakunnat ja ja opetuksen järjestäjät 2005, 06 ja 07 

(Lähteenä käytetty Avoinyliopisto.fi-palvelun opetustietokantaa) 

Paikkakunnat ja opetuksen järjestäjät (tilastoitu opetus) 

Vuosi Paikkakuntia Opetuksen järjestäjiä 

2005 169 299 

2006 151 272 

2007 145 266 

Luvuissa on havaittavissa erityisesti kansalaisopistoissa järjestettävän avoimen opetuksen volyymin 

lasku. Opetuspaikkakuntien määrän lasku kertoo sen, että reuna-alueiden opistoja on jäänyt opetuksesta 

sivuun. Samaan aikaan suurilla kaupunkipaikkakunnilla opetus toteutuu rinnakkain useissa 

saman paikkakunnan oppilaitoksissa. 

Opetus on keskittynyt yliopistopaikkakunnille, niiden lähialueille ja kasvukeskuksiin. Tämä käy 

ilmi oheisista oppilaitosmuodoittain laadituista taulukoista. Keskittyminen heijastelee myös maan 

väestön keskittymistä vastaaville alueille. Taulukoissa ovat nimettyinä 15 merkittävintä oppilaitosta, 

niiden prosenttiosuus ko. työmuodon avoimesta opetuksesta sekä paikkakunta. Kymmenen suurinta 

oppilaitosta järjestää kansalaisopistoissa 50 %, kansanopistoissa 62 % ja kesäyliopistoissa 75 

% opetuksesta. Kansanopistojen kotipaikkakenttä poikkeaa kahden muun työmuodon kentistä, mukana 

on maaseutupaikkakuntia.

12/26 

Taulukko 5: Suurimmat avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjät työmuodoittain 2007 LKO:N mukaan 

(Lähde: Pohjonen, alunperin koostanut Jorma Taskinen) 

a) Kansalaisopistot 

b) Kansanopistot

13/26 

c) Kesäopistot 

Kesäyliopisto 

LKO Osuus % Paikkakunta 

Kaikki yhteensä 2 415 100 % 

10 suurinta 1 811 75 % 

15 suurinta 2 153 89 % 

Kuopion kesäyliopisto 442 18 % Kuopio (+2) 

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto 313 13 % Oulu (+4) 

Helsingin seudun kesäyliopisto 272 11 % Helsinki 

Tampereen kesäyliopisto 151 6 % Tampere 

Hämeen kesäyliopisto 147 6 % Hämeenlinna (+2) 

Länsi-Suomen kesäyliopisto 108 4 % Pori (+2) 

Kainuun kesäyliopisto 103 4 % Kajaani 

Päijät-Hämeen kesäyliopisto 100 4 % Lahti 

Vaasan kesäyliopisto 89 4 % Vaasa 

Etelä-Karjalan kesäyliopisto 85 4 % Lappeenranta (+1) 

Jyväskylän kesäyliopisto 83 3 % Jyväskylä 

Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto 81 3 % Seinäjoki 

Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto 62 3 % Kokkola 

Hangö sommaruniversitet 59 2 % Hanko 

Mikkelin kesäyliopisto 57 2 % Mikkeli 

Vuosituhannen vaihteeseen ajoittui monia avoimen yliopiston yhteistyöverkostoon vaikuttavia 

muutoksia: yliopiston itse järjestämän avoimen opetuksen kasvu, kansalais- ja kansanopistojen toimintamahdollisuuksien 

heikkeneminen, uusien maakunnallisten toimintamuotojen yleistyminen, 

yliopistolakiin kirjattu yliopistojen ns. kolmas tehtävä (yhteiskunnallinen vuorovaikutus) ja sen mukaiset 

aluestrategiat sekä yliopistokeskusten toiminnan vakiintuminen. 

Alueellisen yhteistyön haasteita on pohdittu Ari Kosken selvityksessä Avoin yliopisto alueellisena 

toimijana (2006). Yhtenä johtopäätöksenä Koski toteaa, että opetuksen päällekkäisyyden vähentäminen, 

opetuksen toteutuksen voimakkaampi koordinaatio, heterogeenisen opiskelijajoukon opiskelutoiveiden 

systemaattisempi selvittäminen sekä ohjaus- ja tukipalvelujen yhteistyö tuo toimijoille 

synergiaetuja. Myös monista selvityksistä ja hankkeista saadut kokemukset osoittavat, että yhteistyöverkostoja 

ja opetusmuotoja on uudistettava. 

Alueellisen yhteistyön uudet haasteet ja mahdollisuudet ovat nousseet esille ns. maakuntakorkeakoulujen 

yhteydessä sekä myös alueellisissa kehittämishankkeissa. Useissa opetusministeriön suunnitelmissa 

vuosina 2003 – 04 korostettiin maakuntakorkeakouluverkoston merkitystä. Kyseessä on 

maakunnan korkeakoulujen ja seutukuntien sekä kuntien välinen yhteistyöverkosto, jonka tarkoituksena 

on kehittää toimijoiden välistä yhteistyötä opetuksen, koulutuksen ja tutkimuksen aloilla. 

Maakuntakorkeakoulut saivat alkunsa Pohjois-Suomessa. Oulun yliopisto käynnisti maakuntayliopiston 

toimintaa jo 90-luvun lopussa. Sekä Oulun että Lapin yliopistot ovat kehittäneet käytäntöjä 

koko 2000-luvun ajan. Ammattikorkeakoulujen liityttyä mukaan termi vaihtui maakuntakorkeakouluksi. 

Molemmat em. yliopistot perustettiin aikanaan ajamaan oman maakunnan kehitystä ja 

siksi on luontevaa että kehittely käynnistyi Pohjois-Suomessa. Oulun yliopiston alueella Pohjois-

14/26 

Pohjanmaan kesäyliopisto sivutoimipaikkoineen on muodostanut alueellisen runkoverkon, jota täydentävät 

kansalais- ja kansanopistojen toimipaikat. Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyö tiivistyi 

vuonna 2007, jolloin yliopistot yhtenäistivät yhteistyökäytäntöjään 

Maakuntakorkeakoulujen synnyn myötä on alueellisten toimijoiden määrä myös merkittävästi kasvanut. 

Enää ei ole kyse vain avoimen yliopiston ja VST-oppilaitosten välisestä dialogista. On kyse 

”dynaamisesta vuoropuhelusta” yliopiston ja sen vaikutusalueen välillä. Mukana ovat maakuntien 

edunvalvonnasta vastaavat liitot, ammattikorkeakoulut ja monet muut toimijat. Samalla otetaan uudella 

tavalla mittaa VST-oppilaitosten halusta ja kyvystä olla mukana tässä toiminnassa. Vaikutukset 

ulottuvat avoimen opetuksen sisältöihin, muotoihin, kumppanuuksiin. Painopistettä siirretään 

tarjontavoittoisesta avoimen yliopiston opetuksesta tarveselvityksiin pohjautuviin kysyntäperusteisiin 

opintoihin, jotka toteutetaan koordinoidussa verkostossa. Samalla avoin yliopisto kytkeytyy 

mukaan laajempaan elinikäisen oppimisen jatkumoon. Samassa pöydässä tarkastellaan työelämälähtöisen 

ammatillisen koulutuksen tarpeita, aluekehityksen edellyttämää innovaatio- ja tutkimustoimintaa, 

avoimen yliopiston opetusta ja (toivottavasti) sivistystavoitteista koulutusta. Avoimen yliopiston 

ja VST-oppilaitosten yhteinen intressi on näissä pöydissä muistuttaa, että yritysten ja elinkeinoelämän 

tarpeiden hoitamisen rinnalla alueen hyvinvoinnille ja siis myös aluekehitykselle on 

tärkeää yksilöiden kehittymis- ja sivistystarpeista lähtevä koulutus. 

Suhteessa maakuntakorkeakouluun ja sen perusideaan VST-oppilaitokset eroavat toisistaan. Kesäyliopistot, 

joilla on usein kytkentöjä maakunnallisiin ja kunnallisiin toimijoihin, ovat olleet hyvinkin 

aktiivisia. Se on näkynyt m. pyrkimyksenä ottaa alueellisen koordinaattorin rooli. Usein valtakunnallisesti 

toimiville kansanopistoille maakunta ei useinkaan ole luonnollinen toiminta-alue ja 

yhteistyö alueen viranomaisten kanssa on siksi ollut vierasta. Kansalaisopistot useimmiten kunnallisina 

oppilaitoksina ovat tässä suhteessa polarisoituneet: osa haluaa ja kykenee uudenlaiseen toimintaan, 

osalta puuttuu toinen tai molemmat edellytykset. 

Maakuntakorkeakoulun nimissä aikoinaan käynnistyneet prosessit näkyvät myös eteläisemmän 

Suomen avoimessa yliopisto-opetuksessa. Yliopistoilta edellytetyt aluestrategiat ovat osaltaan nopeuttaneet 

prosesseja. Kyseessä ei useinkaan ole maakuntakorkeakoulun nimissä tapahtuva toiminta. 

Kyseinen termi on myös väistymässä opetusministeriön suunnitelmista. Eteläisessä Suomessa 

yliopiston ja alueen vuorovaikutus jäsentyy eri tavalla kuin pohjoisessa. Kansainväliseksi tutkimuksen 

huippuyksiköksi profiloituva yliopisto ei ymmärrettävästi halua maakuntakorkeakoulun leimaa. 

Maakuntakorkeakoulun kehittelyn yhteydessä on myös tunnustettu mallien sidonnaisuus omaan 

toimintaympäristöön ja yliopistojen erilaiseen profiiliin. Avoimen yliopiston strategiassa 2003 julkituotiin 

se, että ”…kukin yliopisto sopii parhaaksi katsomastaan toimintamallista”. 

Esimerkkinä Etelä-Suomen aluekehittelystä on kolmen yliopiston (Helsinki, Turku, Tampere) ja 

KTOL:n yhteinen kansalaisopistoihin rajautunut Aluekaveri-hanke vuosina 2006 – 08. Sen keskeisiä 

elementtejä ovat seutukunnissa tai maakunnassa tapahtuva opistojen välinen verkostomainen 

yhteistyö, avointen yliopistojen toimintakäytänteiden yhdenmukaistaminen, usean vuoden suunnitelmat 

ja ohjaus- ja tukipalveluiden kehittäminen. Hankkeen kokemukset kootaan myöhemmin 

vuonna 2008. Ne osoittavat, että yhteistyö toimijoiden kesken ei ole helppoa. Se ei ole helppoa 

opistojen kesken eikä se ole helppoa yliopistojen kesken. Mutta: se on mahdollista. Se vaatii aikaa 

ja totuttelua, sovittelua ja sellaisen uuden toimintakulttuurin omaksumista, josta kaikki osapuolet 

voivat hyötyä. Jos yliopisto ja alue käyvät ylätasolla ”dynaamista vuoropuhelua”, avoin yliopisto ja 

oppilaitokset käyvät omalla tasollaan ”innovatiivista vuoropuhelua”. Sen sivutuotteena voi syntyä 

avoimen yliopisto-opetuksen laadullista kehittelyä, esim. avoimen opetuksen ”lokalisointia”. Esim. 

Salon kansalaisopistossa integroidaan uudella tavalla yliopisto-opetusta ja opiston perustoimintaa. 

Haasteena niin opistoille kuin yliopistoillekin on se, että tällainen toiminta vaatii resursseja. Siksi

15/26 

kyseessä ovat usein erillisrahoitetut hankkeet. Etenkin kunnallistaloudesta riippuvaiset kansalaisopistot 

ovat tässä suhteessa vaikeuksissa. Aluekaveri-hankkeen mukaan yksi vastaus resurssipulaan 

on opetusta toteuttavien oppilaitosten yhteistyö. 

Kuluvalla vuosituhannella on ollut käynnissä useita alueellisia avoimen yliopiston kehittämishankkeita. 

Yliopistokeskukset ovat omilla vaikutusalueillaan toteuttaneet maakunnallisia hankkeita. Åbo 

Akademi on omalla laajalla kielialueellaan kehittänyt toimivan yhteistyömallin oppilaitosten kanssa. 

Avoimen yliopiston foorumin yhteydessä toimiva alueryhmä on järjestänyt jo kolmasti (2006 – 

08) kansallisen avoimen yliopiston alueseminaarin, jonka yhteydessä hankkeita on esitelty ja vaihdettu 

kokemuksia osapuolten kesken. 

Maakunnallisten hankkeiden yhdeksi ongelmaksi on todettu se, että ne saattavat supistaa ko. maakunnassa 

sen ulkopuolisten avointen yliopistojen tarjontaa. Myös monien yliopistojen aluestrategiat 

osaltaan luovat aikaisempaa kiinteämpää suhdetta yliopiston lähialueella. Oppilaitosten sitoutuminen 

tiiviiseen yhteistyöhön oman maakunnan yliopiston/-jen kanssa tuo monia etuja. Toimintamalleja 

suunniteltaessa tulee kuitenkin ottaa huomioon ne mahdollisuudet, jotka etenkin etäopetusta 

käyttävät avoimet yliopistot voivat oppilaitosten kautta tarjota kautta maan. 

Aluehankkeista ja avoimen yliopisto-opetuksen arjesta saadut kokemukset osoittavat myös alueelliseen 

toimintaan liittyvän vääjäämättömän kehitystrendin, joka erityisesti koskee lähipalvelua tarjoavaa 

kansalaisopistoverkkoa. Opiston opintoryhmiä on yhä vaikeampi saada käynnistymään pienen 

opiskelijamäärän vuoksi ja niitä peruuntuu aikaisempaa enemmän. Useamman opiston toiminta-alue, 

usein seutukunta, voi muodostaa väestöpohjan toimintakelpoiselle ryhmälle. Monessa oppiaineessa 

seutukuntakaan ei ole riittävän iso alue, tarvitaan maakunnan kattavaa aluetta tai sitäkin 

suurempaa aluetta. Oppimisprosessin ja ohjauksen kannalta on usein edullista, että opiskelija voi 

tukeutua kohtuullisen matkan päässä olevaan oppilaitokseen. Huonoin vaihtoehto on se, että peruuntuneisiin 

ryhmiin ilmoittautuneet opiskelijat jäävät ilman haluamaansa opiskelumahdollisuutta. 

Eri puolilla maata käynnissä olevat alueelliset kehittämishankkeet korostavat yhtäpitävästi koordinoidun 

ja yhteistyöverkoston voimavaroja tarkoituksenmukaisesti hyödyntävän suunnittelun merkitystä. 

Oman lisänsä vaateisiin luovat yliopistojen suunnasta laatukriteereiden korostuminen, perusopintojen 

jälkeisten opintojen erityisvaateet, väyläopintojen yleistyminen ja kehittyvät opetusteknologiset 

mahdollisuudet. 

Alueellisten ja maakunnallisten verkostojen lähivuosien käytäntöön tuo oman vaikutuksensa yliopistokeskusten 

tulevaisuus. Ne perustettiin aikoinaan vastaamaan alueellisiin koulutustarpeisiin. 

Yliopistokeskuksista kehitetään parhaillaan aikuisväestön osaamisen nostamiseksi alueellisina resurssi- 

ja koordinaatiokeskuksina, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä alueen ja sen yritysten kanssa. 

Maakunnallisten ja alueellisten verkostojen koordinaatio on joka tapauksessa oltava yliopistoilla 

ja tästä syystä on luontevaa, että yliopistokeskukset koordinoivat oman alueensa avoimen yliopiston 

toimintoja. Olennaisen tärkeää on huolehtia yliopistokeskusten ja emoyliopistojen avoimesta yliopisto-opetuksesta 

vastaavien yksiköiden vuoropuhelusta ja yhteistyöstä. Tämä ei kuitenkaan muuta 

VST-oppilaitosten merkitystä ja asemaa, ne edelleen toteuttavat avointa yliopisto-opetusta omilla 

alueillaan toimintaprofiiliensa mukaisesti. Koordinaattorina on yliopisto, välittäjänä on vapaan sivistystyön 

oppilaitos. 

Avoimen yliopiston noin 30 vuotta vanha opintojärjestelmä on hyvin monimuotoinen ja kompleksinen. 

Toimijoita on huomattavan monia, lähtökohdat ovat erilaisia. Arvopohja on kuitenkin hyvin 

samanlainen: elinikäisen oppimisen mahdollisuuden tarjoaminen. Siirryttäessä 2010-luvulle tarvi-

16/26 

taan opintojärjestelmän rakenteellista kehittämistä. Olisi paikallaan käynnistää erillinen rakenteellisen 

kehittämisen hanke. 

LIITTEISSÄ 1-3 vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen keskusjärjestöt (Kansalais- ja työväenopistojen 

liitto, Suomen kansanopistoyhdistys ry ja Suomen kesäyliopistot ry) ovat kuvailleet avoimen 

yliopiston toiminnan merkitystä omalle oppilaitosmuodolleen. 

Toteutusmuodot 

Avointa yliopisto-opetusta on toteutettu VST-oppilaitoksissa eri muodoin. Yliopiston opettajien 

matkustaminen ja oppilaitoksessa yliopistoperinteen mukainen ilta-aikainen luento-opetus on vanhin 

muoto, joka on ollut käytössä tähän päivään saakka. Sen uudempana variaationa on videotekniikan 

avulla tapahtuva luento-opetus, joka voidaan välittää yhteen tai useampaan oppilaitokseen. 

Tämän opetuskeskeisen mallin vastapainoksi käynnistyi jo 70-luvulla kehittely, joka pyrki ottamaan 

uudella tavalla huomioon etäopetuksen haasteet sekä myös uusien oppimiskäsitysten asettamat 

haasteet. Näihin haasteisiin vastattaessa ovat 30 vuoden aikana esiintyneet termeinä kauko-opetus, 

etäisopetus, etäopetus, monimuoto-opetus, verkko-opetus ja uusimpana sulautuva opetus. Monimuoto-opetus 

on luonnollisesti aikojen saatossa muuttanut muotoaan. Itseopiskeluun tuotettiin aikoinaan 

suuret määrät kirjallista materiaalia. Sen on osittain syrjäyttänyt verkoista löytyvä materiaali. 

Yliopistojen kirjastojen sähköisten aineistojen avautuminen viime vuoden alusta avoimen yliopiston 

opiskelijoille oli merkittävä uusi avaus. Kyseiset aineistot voivat huomattavasti edistää 

opintoja toteutusmuodosta riippumatta. 

Monimuoto-opetus samoin kuin verkko-opetus vaatii kehittelijöiltä resursseja. Samoin se usein vaatii 

tarpeeksi suuren opiskelijamäärän, jotta kehittelyyn investoiduille resursseille voidaan aikaa 

myöten saada katetta. Näin ollen kehittelyn ja käytön ydinjoukon ovat muodostaneet sellaiset monialaiset 

avoimet yliopistot, joille VST-yhteistyö on muutenkin ollut tärkeässä roolissa. 

Eri opetusmuotojen merkitystä mitattiin vuonna 2006 tehdyssä Aluekaveri-hankkeen kyselyssä. 

Siihen osallistui Etelä-Suomessa n. 1500 opiskelijaa. Selvästi parhaana opiskelutapana opiskelijat 

pitivät monimuoto-opetusta. Kotipaikkakunnalla tapahtuva luento-opetus ja verkko-opetus olivat 

seuraavina. Selvästi huonoimpana opiskelutapana pidettiin yliopistopaikkakunnalla tapahtuvaa luento-opetusta. 

Avoin yliopisto tilastoi paikkakunnasta riippumattoman opetuksen. Luvuissa on mukana niin yliopistojen 

itse järjestämä opetus sekä myös VST-oppilaitoksissa toteutuva kyseinen opetus. Kyseiseen 

tilastointiin liittyy tulkinnallista kirjavuutta ja siksi johtopäätökset eivät ole suoraviivaisia. 

Vuonna 2007 paikkakunnasta riippumattomia opintoja oli n. 2600 LKO-yksikköä. Yliopistojen itse 

järjestämä osuus oli 2081 ja VST-oppilaitosten yhteen laskettu osuus oli n. 20%. Kansanopistojen 

osuus oli suurin; n. 20% kansanopistojen opetuksesta vuonna 2007 oli paikkakunnasta riippumatonta. 

Kesäyliopistoilla vastaava luku oli 11% ja kansalaisopistoilla 6%. 

Verkkojen merkitys opiskelussa kasvaa. Kotien laajakaistayhteydet yleistyvät ripeästi ja tietokoneiden 

arkinen käyttö yleistyy. Yliopisto-opiskelun olennaisena osana ja edellytyksenä on tietoverkkojen 

käytön osaaminen. Avoin yliopisto oli aikaisemmin uusien menettelyjen kehittelyn kärjessä. 

Näin ei ole enää. Verkko-opetuksen kehittäminen on laajentunut kattamaan koko yliopistoopetuksen 

ja avoin yliopisto on tässä prosessissa mukana. Tällainen prosessi ei suinkaan etene yliopistossa 

ilman kitkaa ja muutosvastarintaa. Suomen virtuaaliyliopiston (SVY) käynnistyminen 

vuonna 2000 nopeutti perusopetuksen puolella tapahtuvaa kehittelyä. SVY:n kautta on yliopisto-

17/26 

opetukselle tuotettu yhteisiä verkkopalveluja, yhteisiä määrittelyjä, sähköisiä palveluja ja yhtenäisiä 

prosesseja. Yhteistyö niin SVY:n kuin muidenkin tahojen kesken on nykyään välttämätöntä, jotta 

nopeasti kehittyvästä alasta voi ottaa käyttöön siihen liittyvät hyödyt tai toisaalta välttää sudenkuopat. 

Verkko-opinnoilla on suuri merkitys avoimen yliopiston kohdejoukolle: työn ohessa opiskeleville 

aikuisille. Tämä ominaisuus koskee nykyään myös yhä suurempaa osaa perusopiskelijoista. Tietoverkot 

eivät yksinomaan liity etäopetuksen. Avoimen yliopiston verkko-opiskelijan muotokuvatutkimuksen 

mukaan opiskelijoiden tärkein peruste on verkko-opintojen aikajousto. Suurimmalle joukolle 

opiskelijoista verkko-opiskelu on myös ainoa vaihtoehto. Se myös tarkoittaa, että avoimen 

yliopiston verkko-opinnot tavoittavat vapaan sivistystyö oppilaitosten ulkopuolelle jäävää opiskelijajoukkoa. 

Verkko-opetuksen käytön laajentaminen edellyttää avoimilta yliopistoilta nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. 

Monimuoto-opetuksen läpimurron takana olivat aikoinaan strategiset liittoutumat ja kansainvälinen 

yhteistyö. Samoja periaatteita tarvitaan myös tänään. Avoin yliopisto on kansainvälinen 

yhteisö, jossa harjoitetaan aktiivisesti tutkimukseen pohjautuvaa opetuksen kehittämistä. Yhteyksiä 

alan kärkiosaajiin tulisi tiivistää ja käyttää aktiivisemmin hyväksi EU:n kautta tarjoutuvia rahoitusmahdollisuuksia. 

Tämä on mahdollista riittävät resurssit omaaville avoimille yliopistoille, joiden 

velvollisuus on levittää uusia käytänteitä koko kentän käyttöön. Tähän kenttään kuuluvat opintojärjestelmän 

kaikki osapuolet, erityisesti VST-oppilaitokset. Vapaan sivistystyön piirissä tapahtuvaan 

opiskeluun on kuulunut sosiaalinen oppiminen, jossa ryhmä on opintojen yksi resurssi. Verkkoopintojen 

uusimpia innovaatioita on verkon kautta tapahtuva sosiaalinen oppiminen. Reaalisen ja 

virtuaalisen sosiaalisen oppimisen yhdistäminen voisi olla avoimen yliopiston ja VST-osapuolten 

yhteinen haaste. 

Verkot eivät liity pelkästään opetukseen vaan yhä kasvavassa määrin erilaisiin opetuksen tukitoimiin. 

Opintohallinto, tietojärjestelmät, rekisterit ym. edellyttävät yhteisiä käytäntöjä. Avoimen yliopiston 

ja emoyliopistojen järjestelmien on keskusteltava keskenään. Näiden järjestelyjen on katettava 

myös VST-oppilaitoksissa opiskelevat opiskelijat. Erityisen tärkeää on turvata avoimen yliopiston 

verkkopalvelun tulevaisuus. Kyseessä on alallaan Suomen ensimmäinen verkkopalvelu, 

joka tänä vuonna täytti 10 vuotta. Avointa yliopistoa ei enää voi kuvitella ilman verkkopalvelua, sen 

merkitys on korvaamaton opiskelijoille, avoimille yliopistoille sekä VST-oppilaitoksille ja siksi 

palvelun rahoitus on turvattava. 

Myös vapaan sivistystyön oppilaitoksissa on käytössä verkko-opetusta ja siksi oppilaitokset voivat 

hyötyä kehitystä aktiivisesti seuraavien avointen yliopistojen osaamisesta ja kokemuksesta. Oppilaitosten 

kannalta verkkojen suurin merkitys liittyy samaan käyttömuotoon kuin avoimessa yliopistoopetuksessa 

muutenkin: verkko kytkeytyy luontevaksi osaksi monimuoto-opetusta ja lähiopetusta. 

Huomattavasti pienempi merkitys on opinnoilla, jotka rakentuvat yksinomaan verkkojen varaan. 

Vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen valtionosuuden pohjana olevat nykyiset rahoitusmallit eivät 

mahdollista verkko-opintojen laajamittaista käyttöä. Rahoitusmallit ei riittävästi tunnista toiminnasta 

kertyviä kustannuksia. Verkko-opetus edellyttää oppilaitokselta normaalia lähiopetusta 

enemmän opiskelijoiden neuvonta-, ohjaus-, ja tukipalveluita. Lisäksi opetus edellyttää investointeja 

verkko-oppimisalustoihin ja muihin sovellusohjelmiin sekä infrastruktuuriin ja henkilöstön 

osaamiseen. Perinteisen opetustoiminnan ulkopuolella tehtävä työ ja investointityyppiset kustannukset 

jäävät rahoitusmalleissa valtionosuuslaskennan ulkopuolelle. Oppilaitokset eivät kaikissa 

tapauksissa pysty aidosti valitsemaan opetusmuotojen välillä, vaan joutuvat taloudellisista syistä 

valitsemaan sen opetusmuodon, jonka valtionosuusjärjestelmä hyväksyy suoritteeksi.

18/26 

Kehittämällä nykyistä suoritteiden laskentamallia voitaisiin lähiopetuksen ja monimuoto- ja verkkoopetuksen 

välillä tehdä valintaa opiskelijalähtöisesti, pedagogisia perusteluja käyttäen. Monimuoto- ja 

verkko-opetuksen pitäisi olla avoimessa yliopisto-opetuksessa opiskelijalle edullisempaa koska lähiopetus 

jää pääsääntöisesti puuttumaan. Nykyisellä valtionosuuskäytännöllä nämä opinnot ovat kalliimpia 

kuin lähiopetuspainotteinen opetus, koska toimintaan ei voida kohdentaa valtionosuutta riittävällä 

tavalla. 

Johtopäätöksiä 

Opintojärjestelmä kaipaa uudenlaista kumppanuutta. Viime vuosien luonnollinen kehitys on osaltaan 

huolehtinut muutoksesta. Järjestelmässä on nyt vähemmän toimijoita ja aluerakenteen muutos 

sekä yhteistyön verkostot edelleen vähentävät toimijoita. Yhteistyöhön halukkaiden ja kyvykkäiden 

VST-oppilaitosten nimeäminen ja verkoston selkeämpi osoittaminen loisi edellytykset rationaalisemmalle 

toiminnalle. Pohjois-Suomen maakuntakorkeakoulujen yhteydessä syntyi käsite ”oppimiskeskus”. 

Käsitteellä on kirjavia merkityksiä, mutta sen keskeinen idea voisi luoda tarkastelukehikon 

avoimen yliopiston uudenlaisen yhteistyöverkoston pohtimiselle. Yhteistyötahoille tulisi luoda 

laatujärjestelmä. Osana emoyliopistonsa laatujärjestelmää kukin avoin yliopisto on hiljattain 

saanut kehitettyä oman laatujärjestelmänsä. Näiden järjestelmien oppilaitosyhteistyötä koskevista 

elementeistä on mahdollista luoda oppilaitoksille laatukriteeristö. 

Olennaisen tärkeä tekijä laadukkaassa yhteistyössä on henkilöstön osaaminen. Osaamisen kasvattaminen 

on hyvä esimerkki kumppanuuden perusluonteesta. Sen on perustuttava kaikkia osapuolia 

hyödyttävään toimintaa. Yliopistojen vastuulla on nykyistä selvästi voimakkaammin oltava koulutuksen 

järjestäminen kumppaneille. Kesäyliopistojen henkilöstölle viime vuosina järjestetty keskitetty 

koulutus on hyvä esimerkki. Koulutuksen yhtenä tavoitteena on uudenlaisen aikuisopiskelijoille 

soveltuvan oppimiskulttuurin kehittäminen. Elinikäisen oppimisen haasteet ovat edelleen samat 

kuin 70-luvulla, jolloin alkoivat kehittyä etä- ja monimuo-opetuksen uudet innovaatiot. Työn ohessa 

opiskeleva aikuinen tarvitsee yhä samoja ”ajasta ja paikasta” riippumattomia opiskelumahdollisuuksia, 

joita Suomen Kulttuurirahaston toimikunta peräänkuulutti. 

Uudenlaisen kumppanuuden perustaksi tarvitaan koko opintojärjestelmän kattavat yksiselitteiset 

pelisäännöt. Päävastuu periaatteiden kirjaamisesta on yliopistoilla, mutta kumppanuuden hengessä 

ne on sovittava myös VST-toimijoiden kanssa yhteisesti. Tässä työssä keskeisessä asemassa ovat 

avoimen yliopiston foorumi ja vapaan sivistystyön keskusjärjestöt. Tavoitteena on opintojärjestelmän 

positiivisten mahdollisuuksien ideaalinen käyttö. Kansallisen ”kivijalan” päälle voi rakentua 

alueellisia tai maakunnallisia paikallisiin oloihin soveltuvia toteutuksia. Myös näiden alueellisesti 

vaihtelevien käytäntöjen kannalta on edullista, että kaikki toimijat maan eri puolilla ovat perillä 

yhteisistä periaatteista. Avoimen yliopiston valtakunnallisten periaatteiden merkitystä korostaa yliopistojen 

kasvavaa autonomisuutta ja profiloitumista korostava uusi linjaus. Jotta avoimen yliopiston 

opintojärjestelmä voi jatkossakin toimia tehokkaasti, sillä tulee olla yhteinen perusrakenne, yhteinen 

strategia, laatujärjestelmä, yhtenevät keskeiset prosessit ja yhtenevät tietojärjestelmät. 

Opintojärjestelmän maksupolitiikka ja rahoitus ja siihen liittyvät vaihtoehtoiset ratkaisut tulee selvittää 

erikseen. Vuoden 2007 alusta voimaan astunut maksuasetus koskee yliopistojen järjestämää 

opetusta. Oppilaitoksissa järjestettäviä avoimen yliopiston opintoja koskevat omat sääntönsä. Tämä 

asiakokonaisuus voisi olla osa mahdollista rakenteellisen kehittämisen hanketta.

19/26 

4. AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ 

Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa korkeakoulututkintoa, mutta opinnot voi sisällyttää tutkintoon, 

mikäli saa myöhemmin tutkinnon suoritusoikeuden ns. avoimen yliopiston väylän kautta tai 

hakeuduttuaan yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi yliopiston opiskelijavalinnan kautta. 

Avoimen yliopiston väylällä tarkoitetaan siirtymistä yliopiston tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston 

opintojen perusteella. Väyläkriteerit vaihtelevat yliopistoittain. Taideyliopistoissa väylää ei 

ole käytössä. 

Opiskelijat valitaan tutkinto-opiskelijaksi avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen määrän, 

arvosanojen tai valintakokeen perusteella. Väylämahdollisuus on määritelty vain osaan oppiaineista 

tai koulutusohjelmista. Avoimen väylän kiintiöt (kuinka monta opiskelijaa voidaan enintään ottaa) 

määritellään yliopistoittain ja oppiaineittain tai vain tiedekunnittain. Lopullinen opiskelijavalinta 

tehdään aina yliopistojen tiedekunnissa. 

Vuonna 2007 aloitti perustutkinto-opiskelunsa suomalaisissa yliopistoissa 597 väylän kautta valittua 

opiskelijaa. Yliopistojen opetusministeriön kanssa sopimat väylätavoitteet olivat yhteensä 1319 

opiskelijaa. Väylän toteutuma jäi 45%iin tavoitteesta. 

Taulukko 6: Avoimen yliopiston väylä 2003-2007 

(Lähde: Hirsivaara) 

Yliopisto 2003 2004 2005 2006 2007 

Tavoite 

2007-09 

HY 59 49 50 51 56 250 

JY 90 85 123 85 93 160 

OY 20 30 32 17 25 100 

JoY 86 103 106 118 88 149 

KY 65 43 55 90 76 100 

TY 47 55 82 74 78 110 

TaY 66 113 60 56 45 110 

ÅA 10 10 21 11 17 40 

VY 39 26 21 29 27 45 

LY 36 46 37 35 26 50 

TKK 1 5 1 1 3 20 

TTY 29 42 21 48 9 60 

LTY 18 23 11 9 12 20 

HKKK 23 25 41 24 26 45 

SHH 17 13 10 11 10 25 

TuKKKK 9 10 11 6 6 15 

SibA - - 

TeaK - - 

TaiK - - 

Yhteensä 615 678 682 665 597

20/26 

Elinikäisen oppiminen yliopistoissa -työryhmämuistiossa esitettiin seuraavat avoimen yliopiston 

väylää koskevat ehdotukset. 

6. Yliopistot tekevät vähintään kolmivuotiskausittain tarkistettavan kokonaissuunnitelman 

avoimen yliopistokoulutuksen tarjonnasta ja sen käytöstä opiskelijavalinnassa. 

Yliopistokohtaiset väylän tavoiteluvut määritellään yliopiston tulossopimuksissa 

koulutusalakohtaisesti. 

15. Avoimen yliopiston väylää kehitetään valtioneuvoston periaatekannanoton mukaisesti. 

Tavoitteena on väylän kautta tapahtuvan opiskelijavalinnan laajentaminen 

sekä joustava käyttö alueellisten ja tilannekohtaisten koulutustarpeiden tyydyttämiseksi. 

Opiskelijan oikeusturvan kannalta on olennaista, että tutkinto-opiskelijaksi 

valikoituminen tapahtuu pääsääntöisesti jo siinä vaiheessa, kun hänellä on kohtuullinen 

määrä avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja (esim. 45 op hyvin tiedoin 

suoritettuja pääaineen opintoja). 

17. Edellytykset ja reunaehdot avoimessa yliopistossa opiskelevien opiskelijastatuksen 

ja -etuuksien saamiselle tulee selvittää. Opetusministeriö asettaa vuoden 

2006 aikana valmisteluryhmän laatimaan asiaa koskevia selvityksiä ja ehdotuksia. 

18. Työelämässä jo olevan väestön opiskelumahdollisuuksien lisäämiseksi tutkinnon 

suorittaminen ns. avoimen väylän kautta tehdään entistä joustavammaksi hyödyntämällä 

opetuksen järjestämisessä avoimen yliopiston toimintamuotoja ja organisaatiota. 

Samalla kehitetään malleja aiemmin opitun tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi. 

Lisäksi yliopisto voi oman harkintansa mukaan tarjota avoimen yliopistonsa 

kautta alueellisiin tai koulutuspoliittisiin tarpeisiin perustuen kandidaatintutkintoon 

johtavia opintoja ensisijaisesti jo työelämässä mukana oleville aikuisille niillä 

aloilla, jotka yliopisto itse määrittelee ja jotka sisältyvät sen koulutusvastuisiin. 

Näin tarjotaan mahdollisuus aikuisiällä koulutustason nostoon tai ammatilliseen 

uudelleensuuntautumiseen. Yliopistot päättävät opiskelijoiden tutkintoopiskelijoiksi 

ottamisesta ja valinnasta työryhmän ehdottamia periaatteita soveltaen 

(ks. suositus 6). Tiedekunta tai vastaava elin valitsee opiskelijat pääsääntöisesti 

opintojen alkuvaiheessa, ja opinnot suoritetaan tiedekunnan ohjauksessa ja valvonnassa. 

Tiedekunta antaa myös tutkintotodistuksen. Kandidaatintutkinnon jälkeen 

opiskelija voi hakea tiedekunnan vahvistamien valintamenettelyjen kautta maisteriopintoihin 

tai -ohjelmiin. Strategian seuraamiseksi, laadun varmistamiseksi sekä 

opiskelijan oikeusturvan takaamiseksi on välttämätöntä, että yliopisto ennalta päättää, 

mitä tutkintoja avoimen yliopiston kautta voidaan suorittaa. 

Ehdotuksien jatkotoimenpiteiksi opetusministeriö kirjasi vuonna 2006 seuraavansa pilottihankkeista 

saatavia kokemuksia ja että virkamiestyönä selvitetään avoimen yliopiston väylän ja kandidaatintutkinnon 

suorittamisen laajentamiseen liittyviä ongelmakohtia ja etsitään niihin ratkaisuja. 

Vuodesta 1996 alkaen opetusministeriö on seurannut avoimen yliopiston väylän kehittymistä osana 

yliopistojen kanssa käytäviä tulosohjausneuvotteluita. Yliopistokohtaiset väylätavoitteet ovat täyttyneet 

vaihtelevasti ja opiskelijamäärät ovat vakiintuneet tietylle tasolle. Korkeakoulujen arviointineuvoston 

vuonna 2002 tekemässä avoimen yliopiston arvioinnissa todetaan, että suoritusten volyymi 

uusia opiskelijoita kohtaan on suurin niissä yliopistoissa, jotka käyttävät tietoisesti avointa 

yliopistoa ja sen väyliä opiskelijarekrytoinnissa.

21/26 

Aktiivisimpia väylän hyödyntäjiä opiskelijoiden sisäänotossa vuonna 2006 olivat Kuopion ja Joensuun 

yliopistot. Kuopion ja Joensuun yliopiston uusista opiskelijoista väyläopiskelijoita oli yli 10%. 

Väyläopintoja oli tarjolla vuonna 2007 Joensuun yliopiston kaikissa seitsemässä tiedekunnassa. 

Helsingin ja Oulun yliopistojen uusista opiskelijoista väylän kautta opiskelemaan päässeitä oli noin 

1%. Turun ja Tampereen yliopistoissa molemmissa luku oli noin 4%. Yleisesti ottaen pienet yliopistot 

näyttäisivät olevan edellä isoja väylän käyttämisessä opiskelijavalinnoissa. Koulutusaloista 

eniten suosittiin kasvatustieteellistä ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa. Seuraavaksi tulivat humanistinen 

ja kauppatieteellinen koulutusala. 

Avoimen yliopiston väylän toteuttamisen kannalta on oleellista, että tarjolla on riittävästi eri oppiaineita 

sekä perusopinnoissa että aineopinnoissa. Kandidaatin tutkintoon kuuluvat perus- ja aineopintojen 

lisäksi menetelmäopinnot ja kandidaatintyö sekä kieli- ja viestintäopinnot ja sivuaineet. Perusopintokokonaisuuksia 

järjestettiin vuonna 2006–2007 avoimissa yliopistoissa seuraavasti: Helsingin, 

Jyväskylän ja Joensuun avoimilla yliopistoilla oli tarjolla noin 50 perusopintokokonaisuutta 

kullakin. Oulun avoimella yliopistolla oli 37 oppiainetta, Kuopiolla 32, Turulla 28, Lapilla 24, 

Tampereella 20 ja Vaasan avoimella yliopistolla 10 oppiainetta. Perusopintokokonaisuuksien tarjonta 

oli runsasta.. Aineopintokokonaisuuksien määrät eri avoimissa yliopistoissa ovat selvästi pienemmät 

kuin perusopintokokonaisuuksien. Laajimmasta tarjonnasta vastasi Joensuun avoin yliopisto 

45 oppiaineellaan. Jyväskylän avoimessa yliopistossa oli 25 oppiainetta, Oulun, Turun, ja Helsingin 

avoimissa yliopistoissa 13, Kuopion ja Tampereen avoimissa yliopistoissa 10 ja Lapin ja 

Vaasan avoimissa yliopistoissa tarjolla oli 3-5 aineopintokokonaisuutta. Avointen yliopistojen väylää 

tukeva opetustarjonta ja tätä kautta mahdollisuudet väyläopintoihin vaihtelevat. Syynä on kunkin 

yliopiston ja niiden tiedekuntien ottama kanta väyläopintoihin. Tiedekunnat viime kädessä päättävät 

omista opinnoistaan. 

Korkeakoulujen arviointineuvoston vuonna 2006 valmistuneen avoimen yliopiston arvioinnin seurantaraportin 

sekä Risto Rinteen johtaman vuonna 2008 valmistuneen tutkimuksen mukaan avoimen 

yliopiston tutkintoväylä ei ole vieläkään todellinen mahdollisuus useimmilla koulutusaloilla 

eikä se ole merkittävästi laajentunut avoimen yliopiston arvioinnin jälkeen. Elinikäinen oppiminen 

yliopistoissa -työryhmän muistion ja KKA:n seurantaraportin mukaan väyläopintoihin liittyy opiskelijan 

näkökulmasta kehittämishaasteita. Opiskelija esimerkiksi tietää usein opintojen aloitusvaiheessa, 

mitkä opinnot vaaditaan väylän kautta hyväksytyksi tulemiseen. Hän ei kuitenkaan voi olla 

varma sisäänpääsystään, sillä hakijoita voi olla enemmän kuin yliopiston asettamissa kiintiöissä on 

tilaa. Ongelmaksi muodostuu myös se, että tiedekunnat vahvistavat väyläkriteerit yleensä vuosittain, 

jolloin tilanne saattaa muuttua opiskelijan opiskelujen aikana epäedullisesti. Opiskelijan oikeusturva 

parantuisi selvästi jos tiedekunnat päättäisivät väyläkriteereistä kolmivuotiskausittain. 

KKA:n seurantaraportin mukaan avoimen yliopiston väylän käytössä ei ole tapahtunut merkittävää 

muutosta 2000-luvulla. Tämä pitää pääosin paikkansa myös vuonna 2008. Väylän laajentumista 

ehkäiseviä tekijöitä on monia. Avoimen yliopiston rooli alempaan korkeakoulututkintoon johtavana 

koulutusmuotona jakaa mielipiteitä yliopistoittain ja yliopistojen sisällä tiedekunnittain. 

Tiedekunnille toiminnallisen haasteen aiheuttavat väyläopintoihin liittyvät resurssiongelmat. Väyläopinnot 

lisäävät tiedekuntien hallinnollista ja opetuksellista työmäärää tilanteessa, jossa perusvoimavarat 

ovat rajalliset ja niukat. Avoimien yliopistojen omat laadunvarmistusjärjestelmät ovat osin 

vielä kehitteillä. Väyläopintojen rahoitus ja opintojen maksullisuus sekä opiskelijavalintamenettelyt 

ovat myös asioita, jotka tulisi ratkaista kaikkia väylätoiminnan osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tärkeää 

olisi myös selvittää avoimessa yliopistossa tutkintotavoitteisesti opiskelevien opintososiaalinen 

asema ja luoda heille opiskelut mahdollistavia joustavia tukimuotoja.

22/26 

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen uudistusta valmisteleva työtyhmä (ns. AKKUtyöryhmä) 

on periaatelinjauksissaan todennut loppukeväällä 2008, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen 

tutkintokoulutusta kehitetään niin, että se tarjoaa riittävästi myös työikäisen aikuisväestön 

tarpeisiin vastaavia ja työn ohella tapahtuvaan opiskeluun soveltuvia koulutusmahdollisuuksia. 

Samalla esitetään, että avoimen ammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston tarjontaa monipuolistetaan 

niin, että se vastaa nykyistä paremmin työelämän ja työikäisen aikuisväestön korkeakoulutasoisen 

aikuiskoulutuksen kysyntään. Erityisesti edistetään työn ohessa tapahtuvaa oppimista ja pätevöitymistä. 

Vaikka väylä ei välttämättä olekaan ainoa vastaus näihin haasteisiin, on sillä kuitenkin 

monille opiskelijoille em. tavoitteiden suuntainen merkitys. 

Case: Joensuun yliopiston HTK-opintojen väyläkokeilu yhteistyöoppilaitosten kanssa 

Elinikäinen oppiminen yliopistoissa työryhmän ehdotukset antoivat konkreettisia tavoitteita sekä 

loivat uskoa avoimen yliopiston väylän kehittämiseksi. Muistion suositusten pohjalta esimerkiksi 

Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta ja Joensuun yliopiston avoin yliopisto 

aloittivat vuonna 2007 kuuden yhteistyöoppilaitoksen kanssa toteuttavan pilottikokeilun ”HTKopinnot 

(oikeustieteet) avoimessa yliopistossa”. 

Pilottikokeilussa on mukana viisi kesäyliopistoa sekä yksi kansanopisto. Tavoitteena on parantaa 

oikeustieteiden koulutuksen saavutettavuutta, tukea oikeustieteiden opintojen etä- ja iltaopiskelua 

sekä vahvistaa tutkintotavoitteista opiskelua. Koulutusta toteutetaan Joensuun seudulla sekä yhteistyöoppilaitoksissa 

Hartolassa, Hämeenlinnassa, Imatralla, Kainuussa, Kuopiossa, Lappeenrannassa 

sekä Savonlinnassa. Kun opiskelija on suorittanut 110 opintopistettä haluamassaan yhteistyöoppilaitoksessa, 

hän voi hakeutua Joensuun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta ja 

jatkaa opintojaan Joensuun yliopistossa. Rajattua opiskelijakiintiötä ei ole. Tutkintoon sisältyvät 

opinnot suoritettuaan opiskelija saa tutkintotodistuksen Joensuun yliopistosta. 

Joensuun yliopiston avoimen yliopiston HTK-opintojen pilottia on valmisteltu huolella ja sen perustelut 

näyttävän olevan tukevia monestakin suunnasta tarkasteltuna. Työelämätarpeiden tunnistaminen 

on osa Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunnan strategiaa, joka ulottuu vuodelle 

2015. HTM-tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen koulutustaan vastaaviin työtehtäviin on 

selvityksen mukaan erinomaisella tasolla. Lisäksi yliopisto on systemaattisesti selvittänyt yhteiskuntatieteellisen 

alan erikoistuneen lakiasiantuntijakoulutuksen tarvetta työmarkkinoilla. Joensuun 

HTK-mallissa on yhteistyössä kauppa- ja oikeustieteellinen tiedekunta, avoin yliopisto sekä yhteistyöoppilaitoksia. 

Malli noudattaa yliopistojen elinikäisen oppimisen työryhmän suosituksia sekä 

avointen yliopistojen laatimaa kansallista strategiaa ajalle 2004–2010. 

Mallissa toteutuu työelämälähtöisyys mielekkäällä tavalla. Kauppa- ja oikeustieteellinen tiedekunta 

on tehnyt työelämälähtöisiä koulutustarpeita painottaen opetussuunnitelman perustutkintoopetustaan 

varten ja toteuttaa sitä myös avoimen yliopiston ja yhteistyöoppilaitosten kautta. Opetus 

on järjestetty työssäkäyville aikuisille sopivalla tavalla ja sopivana aikana. Myös opiskelijan oikeusturva 

on varmistettu huolellisesti. Väylän kautta on jatkuva haku erillisvalinnan kautta tiedekuntaan 

eikä opiskelijakiintiötä ole rajattu. Opintojen kruununa on opiskelijan niin halutessaan alempi korkeakoulututkinto. 

Tutkinto suoritetaan loppuun luonnollisesti yliopistossa ja tutkinnon myöntää 

tiedekunta. Kaikki HTK-pilotissa opiskelevat eivät toisaalta tavoittele tutkintoja, vaan laajentavat ja 

syventävät ammatillista osaamistaan osallistumalla opintokokonaisuuksiin kuuluviin erilliskursseihin 

ilman tutkinnon suorittamisen motiivia. Malli on joustava ja huomioi eri motiiveilla opiskelevat 

kuten avoimen yliopiston toimintaan kuuluukin.

23/26 

Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunnan dekaani Tapio Määttä ja Joensuun yliopiston 

täydennyskoulutuskeskuksen johtaja ovat tehneet 25.10.2007 opetusministeriölle selvityksen 

hallintotieteiden tutkintoon kuuluvista opinnoista Hämeen kesäyliopistossa. Selvityksessä on 

yksityiskohtaisesti käyty läpi Joensuun HTK-opintojen pilottikokeilu. Selvitys on lyhentämättömänä 

LIITTEESSÄ 4. 

Avoimen yliopiston väylä uudessa koulutuspoliittisessa tilanteessa 

Avoimen yliopiston vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tapahtuvat väylä- ja tutkinto-opinnot ovat 

myös haaste avoimen yliopiston opintojärjestelmälle. Väylän laajentaminen ja tehostaminen alueellisen 

tasa-arvon tavoitteiden suuntaisesti on tärkeä tavoite ja tässä työssä vapaan sivistystyön oppilaitoksilla 

on roolinsa. Laajennuksen toteuttaminen tutkinto-opintojen tarjoajiksi profiloituvien oppilaitosten 

kautta vaatisi kuitenkin perusteellista harkintaa sekä selkeät pelisäännöt. Yhtenä erityisenä 

haasteena on parhaillaan nousemassa esille kansanopistojen halu profiloitua uudella tavalla 

tutkinto-opistoina, ns. kansan korkeakouluina. 

Yliopistojen näkökulmasta kyse on opetuksen laadun varmistamisesta sekä myös avoimen yliopiston 

kautta tapahtuvan opiskelijarekrytoinnin periaatteista. Kyse ei ole vain avointa yliopistoa yliopistoissa 

toteuttavien yksiköiden harkinnasta, vaan emoyliopistojen sekä niiden tiedekuntien ja 

ainelaitosten kannalta tärkeistä toimintamalleista ja –periaatteista. Avoimen yliopiston tutkintoväylä 

on entistä tiiviimmin osa yliopiston opiskelijarekrytointia, minkä vuoksi kaikki ratkaisut tulee tiiviisti 

sitoa yliopiston päätöksentekoon ja toimintakäytäntöihin. Lisäksi yliopistojen sisällä keskustellaan 

mahdollisuuksista alempien korkeakoulututkintojen suorittamiseen avoimissa yliopistoissa 

tarjottavissa oppiaineissa siten, että tutkinnon myöntäisi tiedekunta. Rakennemuutoksen nimissä 

parhaillaan tiivistetään yliopistoverkostoa ja yliopistokeskusten roolia muutetaan kohti alueellisia 

aikuiskoulutuksen resurssikeskuksia. On samalla myös keskusteltu tutkintokoulutuksen siirrosta 

yliopistokeskuksista emoyliopistoille. Tässä tilanteessa joidenkin kansanopistojen voimakas profiloituminen 

alempiin tutkintoihin johtavien opintojen tukikohdiksi on hyvin ongelmallista. Mahdolliset 

ylilyönnit voivat pahimmillaan heikentää kaikkien avointen yliopistojen toimintamahdollisuuksia 

omissa yliopistoissaan ja mitätöidä tämän asian edistämiseksi tehdyn vuosien työn. Avointen 

yliopistojen välinen kilpailu ei myöskään helpota päätöksentekoa. Kyse on koko avoimen yliopiston 

järjestelmää ja luotettavuutta koskevista ratkaisuista ja siksi uudet linjaukset olisi sovittava 

niin yliopistojen kuin avointen yliopistojen piirissä yhteisesti. 

Uudenlaisten tutkinto-opistojen mahdollinen syntyminen on myös ristiriidassa avoimen yliopiston 

arviointiraportin suosituksen kanssa: ”Alueyksiköiden olemassaololle ja erityisesti uusien perustamiselle 

täytyy olla tasa-arvotavoitteen toteutumiselle välttämättömät syyt”. 

Etenkin kansanopistojen piirissä toimintamahdollisuuksien supistumisesta aiheutuva kiristynyt 

keskinäinen kilpailu ja erikoistumisen halu toimivat yhtenä pontimena tutkinto-opistojen rakentamisessa. 

Avoin yliopisto ei kuitenkaan saisi olla se keino, jolla haetaan ratkaisua oppilaitoksen sisäisiin 

haasteisiin. Yliopistojen ja VST-oppilaitosten roolit opintojärjestelmässä tulee selkeästi pitää 

erillään. ”Kansan korkeakoulu” ei ole korkeakoulu eikä kesäyliopisto ole yliopisto. Kesäyliopistojen 

vuosikymmeniä jatkunut toiminta ja vakiintuneet toimintaperiaatteet eivät aiheuta opiskelijoille 

sekaannusta. Kokemukset joidenkin kansanopistojen markkinointikeinoista useilta vuosilta osoittavat, 

että opiskelijarekrytoinnin houkutuskeinot voivat ei-toivotulla tavalla ylittää oppilaitosmuodon 

rajat. Profiloituminen markkinointiviestinnässä korkeakouluksi ei ole yksin oppilaitoksen asia.

24/26 

Mahdollisuudet ja keinot laadukkaan avoimen yliopisto-opetuksen järjestämiseksi VSToppilaitoksissa 

ovat pedagogisesti ja teknologisesti kasvaneet. On näyttöä siitä että niitä voidaan ja 

osataan käyttää tuloksellisesti ja niitä tulisi entistä paremmin hyödyntää niin väyläopintojen kuin 

muunkin avoimen opetuksen toteutuksessa. Yhteistyöhön pohjautuvan opintojärjestelmän rakenteita 

vastaavasti kehitettäessä (laatujärjestelmät, sopimukset, roolit, periaatteet, maksut, jne), tulisi huolella 

ensin katsastaa aiottujen uudistusten vaikutukset koko järjestelmään ja myös sen osapuoliin.

25/26 

LÄHTEET 

Avoimen korkeakoulun toimikunnan mietintö 1981:36. 

Avoin yliopisto Suomessa: Valtakunnallinen strategia 2004-2010. Avoimen yliopiston foorumi 4.4.2003. 

Haltunen, N. 2005. Avoimen yliopiston historian murroskohdat. Aikuiskasvatus 1. 

Joensuun yliopiston oikeustieteiden strategia vuoteen 2015. Toimenpidesuunnitelma tulossopimuskaudella 

2007–2009. Joensuu yliopisto, Kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta, Oikeustieteet 2007. 

Kandidaattiopintojen suorittaminen avoimessa yliopistossa, raportti esiselvityksestä 12/2005. Helsingin yliopiston 

Avoin yliopisto. 

Kess, P., Hulkko, K., Jussila, M., Kallio, U., Larsen, S., Pohjolainen, T., & Seppälä, K. 2002. Suomen avoin 

yliopisto. Avoimen yliopisto-opetuksen arviointiraportti. Korkeakoulujen arviointiveuvoston julkaisuja 

6. Edita. 

KM 1981: 36. Avoimen korkeakoulun toimikunnan mietintö. Helsinki: Opetusministeriö. 

Koski, A. 2006. Avoin yliopisto alueellisena toimijana. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisu 

B: 21 

Mannisenmäki, E., Manninen, J. 2004. Verkko-opiskelijan muotokuva. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, 

raportteja 44/2004. 

OPM 2005: 38. Elinikäinen oppiminen yliopistoissa –työryhmän mietintö. 

OPM 2007:43 Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä. 

OPM Aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus – valmistelun periaatelinjaukset ja aikataulu. Kohtaantoryhmä 

12.5.2008. 

Paakki, T. & Määttä, T., Joy 10.1.2007. Selvitys: Juridista osaamista edellyttävät työpaikat & HTM-tutkinto 

vuonna 2006. 

Rinne, R., Haltia, N., Nori, H. & Jauhiainen, A., 2008. Yliopiston porteilla. Aikuiset ja nuoret hakijat ja sisäänpäässeet 

2000-luvun alun Suomessa. Kasvatusalan tutkimuksia - Research in Education 

Sciences 36. Suomen kasvatustieteellinen seura. 

Rinne, R., Jauhiainen, A., Tuomisto, H., Alho-Malmelin, M., Halttunen, N. & Lehtonen, K. 2003. Avoimen 

yliopiston opiskelija: kokovartalokuvasta eriytyneisiin muotokuviin. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden 

tiedekunnan julkaisuja A:200. 

Suomen kesäyliopistot ry. 2008.Tilastotietoja kesäyliopistojen toiminnasta vuonna 2007. 

Suomen Kulttuurirahasto 1976. Avoimen korkeakoulun toimikunnan mietintö. 

Tuomikoski, P. 1981. Korkeakoululaitos ja avoin korkeakoulu. KTTS:n julkaisu 31. 

Valtioneuvoston periaatepäätös 5.5.2004 

Vuorela, P., Kallio, U., Pohjolainen, T., Sylvander, T. & Kajaste, M. 2006. Avoimen yliopiston arvioinnin 

seurantaraportti. KKA 2006: 12. 

Yliopistoyksikön ja aikuiskoulutusyksikön yhteistyönä valmisteltu ehdotus: Suunnitelma elinikäinen oppiminen 

yliopistoissa -työryhmän (OPM 2005:38) ehdotusten jatkotoimenpiteiksi, 2006 

KOTA-tietokanta 

www.avoinyliopisto.fi

26/26 

LUETTELO SELVITYKSESSÄ OLEVISTA KAAVIOISTA JA TAULUKOISTA 

Taulukko 1: Avoimen yliopiston opiskelijat (brutto) 1999-2007 

Lähde: KOTA-tietokanta ....................................................................................... 8 

Taulukko 2: Avoimen yliopiston opiskelijat (brutto) 1999-2007, 

vuotuinen muutos-% edelliseen vuoteen verrattuna 

Lähde: KOTA-tietokanta ...................................................................................... 9 

Taulukko 3: 

Avoimen yliopiston brutto-opiskelijamäärä toteuttajatyypin mukaan 

vuosina 1996-2007 

Lähde: Pohjonen, J. Avoin yliopisto alueilla lukujen ja karttojen valossa. 

Esitys avoimen yliopiston alueseminaarissa Turussa 28. - 29.5.2008. 

Alunperin koostanut Jorma Taskinen .................................................................. 10 

Taulukko 4: Paikkakunnat ja ja opetuksen järjestäjät 2005, 06 ja 07 

Lähde: Avoinyliopisto.fi-palvelun opetustietokantaa .......................................... 11 

Taulukko 5: Suurimmat avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjät työmuodoittain 2007 

LKO:N mukaan 



Alunperin koostanut Jorma Taskinen .................................................................. 12 

Taulukko 6: Avoimen yliopiston väylä 2003-2007 

Lähde: Ylitarkastaja Sanna Hirsivaara, OPM ...................................................... 19 

Kaavio 1: Avoimen yliopiston opiskelijamäärän kehitys (netto) 1999-2007 



KOTA-tietokanta, www.avoinyliopisto.fi ........................................................... 10

LIITE 1 

Mitä avoin yliopisto-opetus merkitsee kansalaisopistoille 

Vapaan sivistystyön lain mukaan kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin 

sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle 

oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kansalaisopistojen avoin yliopistoopetus 

vastaa koulutuksellisen tasa-arvon haasteeseen, sillä kansalaisopisto on lähellä 

asiakasta, kynnys tulla kansalaisopistoon on matala ja opistotoimintaa on jokaisessa 

Suomen kunnassa. Kansalaisopistojen kurssihinnat ovat suhteellisen matalat, jolloin hinta 

ei ole este opintojen aloittamiseen. 

Avoimen yliopisto-opetuksen järjestämisessä kansalaisopistoilla on pitkä historia. Vuonna 

2006 kansalaisopistot järjestivät Tilastokeskuksen oppilaitostilaston mukaan 2 076 573 

tuntia opetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen määrä tästä oli reilut 15 000 tuntia eli 0,7 % 

kaikesta opetuksesta. Vuonna 2006 valmistuneen Koulutuksen arviointineuvoston Vapaan 

sivistystyön oppilaitosrakenne ja palvelukyky -raportin mukaan kansalaisopistojen 

järjestämä avoin yliopisto-opetus on vähentynyt merkittävästi viimeisten kymmenen 

vuoden aikana. Eteläisen Suomen asutuskeskuksissa tai niiden läheisyydessä toimivat 

kansalaisopistot järjestävät eniten avointa yliopisto-opetusta, kun siellä muutenkin 

kouluttautumismahdollisuudet ovat hyvät. Kansalaisopistojen merkitys on avoimen 

yliopisto-opetuksen yhtäläistä saavutettavuutta ajatellen ja etenkin laaja oppilaitosverkosto 

huomioiden (ehkä Lappia lukuun ottamatta) melko vähäinen. Syynä avoimen yliopistoopetuksen 

tarjonnan vähenemiseen on mitä ilmeisimmin yliopistojen ja korkeakoulujen 

täydennyskoulutuskeskusten toiminnan selvä laajeneminen 1990-luvulla. Avoimen 

yliopiston opetus on kansalaisopistoille kallista, yksikköhinnaltaan noin kolme kertaa 

kalliimpaa kuin muu kansalaisopisto-opetus. Jatkossa tämä edellyttää avoimen 

yliopistotoiminnan rahoituspohjan muuttamista siten, että avoimen opetukselle 

määritellään korkeampi valtionosuus (vrt kesäyliopistot). 

Avoin yliopisto-opetus nostaa väestön paikallista ja alueellista osaamis- ja koulutustasoa, 

mikä on huomattavaa etenkin maaseudulla, missä koulutustaso on maan keskiarvoa 

matalampi. Asiakkaiden kannalta avoin yliopisto tuo kansalaisopiston tarjontaan 

tavanomaisesta opistotoiminnasta poikkeavan ulottuvuuden: sen lisäksi, että se on 

kiinnostava sinällään, se samalla myös avaa opintopolkuja tutkintoon johtavaan opiskeluun 

yliopistossa. 

Avointa yliopisto-opetusta järjestämällä kansalaisopistot vastaavat paikalliseen kysyntään 

ja tarjoavat mahdollisimman monipuolisia opiskelumahdollisuuksia kuntalaisille. Avoin 

yliopisto-opetus tavoittaa myös niitä, jotka muuten eivät osallistu kansalaisopiston vapaan 

sivistystyön opetukseen. Avoimen yliopisto-opetusta järjestämällä kansalaisopisto edistää 

paikkakunnan kilpailukykyä ja vetovoimaa ja sitä kautta myös opiston oma arvostus 

lisääntyy. 

Sisällöllisesti avoimen yliopiston opinnot ovat usein varsin lähellä opiston perustarjontaa, 

ja opiston käytännöt ja verkostot soveltuvat hyvin myös avoimen yliopiston järjestämiseen. 

Toisaalta avoimen yliopiston opintojen toteuttaminen myös tukee monilla tavoin opiston 

perustehtävän toteuttamista. 

1

Yhteistyön merkitys yhteiskunnallisessa muutoksessa 

Tällä hetkellä meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus on suurin 

kunnallishallinnon ja -palveluiden uudistus Suomen historiassa. Kunnat toteuttavat 

uudistuksen yhteistyössä valtion kanssa vuoden 2012 loppuun mennessä. Kuntien 

yhdistymisen myötä myös kansalaisopistojen määrä vähenee tulevaisuudessa. Tästä 

huolimatta kansalaisopistojen toiminta säilyy paikallisena lähipalveluna kaikissa Suomen 

kunnissa. Vuoden 2008 alussa Suomessa oli 415 kuntaa, joista kaupunkeja oli 113. Tällä 

hetkellä Suomessa on 226 kansalaisopistoa, joista kunnallisia on 198 ja yksityisiä 28. 

Ari Kosken Avoin yliopisto alueellisena toimijana –tutkimuksen (2006) mukaan kuntien 

ohjaaman rakenteellisen uudelleenorganisoitumisen ohella kansalaisopistot ovat 

tiivistäneet seutukunnallista yhteistyötään muun muassa avoimen yliopisto-opetuksen 

järjestämisessä. Taustalla on synergiaetujen ja sitä kautta taloudellisten säästöjen 

saavuttaminen. Avoimen yliopiston näkökulmasta seudulliset opistoverkostot ovat 

erittäin tärkeitä. Monin paikoin opistoverkostot voivat turvata nykyistä monipuolisemman 

opetustarjonnan ja useamman kurssin käynnistymisen, kun opistot eivät kilpaile samoista 

opiskelijoista vaan järjestävät opetuksen yhteistyössä. Verkostoituneet opistot luovat myös 

yksittäiseen opistoon verrattuna väestöpohjaltaan paremman lähtökohdan seudulliselle 

avoimen yliopisto-opetuksen toteutukselle. 

Kansalais- ja työväenopistojen sekä avointen yliopistojen välillä on ollut ja on meneillään 

kehittämishankkeita, joissa tavoitteena on yhteistyön kehittäminen nykyisessä 

muuttuvassa tilanteessa. Hyvinä esimerkkeinä yhteistyön kehittämisestä ovat KAVERI- ja 

AlueKAVERI –hankkeet. 

KAVERI-hanke vuosina 2002 – 2004 

Turun ja Helsingin avoimet yliopistot, Kansalais- ja työväenopistojen liitto KTOL sekä 58 

kansalaisopistoa toteuttivat yhteistyössä vuosina 2002 - 2004 KAVERIkehittämishankkeen, 

jonka avulla pyrittiin löytämään toimivia malleja tietoverkkoavusteisen 

avoimen yliopisto-opetuksen järjestämiseen kansalais- ja työväenopistojen kanssa. 

Samalla tarjottiin opiskelijoille mahdollisuus kehittää omia tietoyhteiskuntataitoja 

mielekkäiden yliopistollisten opintosisältöjen myötä. 

Hankkeen loppuraportin (2004) mukaan avoimen yliopiston opintojen saavutettavuus 

lisääntyy tietoverkkojen hyödyntämisen myötä. Opistot näkivät verkostotoiminnan etuina 

opistojen keskinäisen kilpailun vähenemisen, alueellisen yhteistyön kehittymisen ja 

resurssien aiempaa paremman hyödyntämisen. Verkostoyhteistyö mahdollistaa sen, että 

pienetkin opistot voivat pysyä yleisessä kehityksessä mukana. Opistojen edellytykset ottaa 

käyttöön uutta teknologiaa mahdollistaa opiskelijoiden tasavertaisen alueellisen opiskelun. 

Avoimet yliopistot voivat olla edistämässä opistojen verkostoitumista tarjoamalla toimivia 

malleja yhteisopetuksen. 

Margit Kettusen tekemässä KAVERI-hankkeen arviointi- ja seurantaselvityksessä (2004) 

todetaan opintotarjonnan suunnittelun lähtevän pääosin liikkeelle avoimesta yliopistosta. 

avoin yliopisto tarjoaa tiettyjä oppiaineita opistojen tarjontaan. Opintotarjonta voisi 

kuitenkin lähteä liikkeelle jo opetustarjonnan suunnittelusta yhdessä opistojen kanssa. 

Tällöin opistot voisivat kertoa, mitkä opinnot kiinnostavat juuri heidän alueensa 

2

opiskelijoita. Yhteistyötä avoimen yliopiston ja opistojen välillä tarvitaan, jotta opinnot 

voidaan suunnitella opistojen ja opiskelijat tarpeet huomioiden. 

Arviointi- ja seurantaselvitys antaa vinkkejä myös opistoverkostojen yhteistyöhön. 

Opistoverkoston avulla avoimen yliopiston opinnot voidaan todennäköisemmin aloittaa 

alueilla, joilla yksittäinen opisto ei pysty saamaan opintoryhmää kokoon. Muun muassa 

yhteisellä tuutoroinnilla ja markkinoinnilla opistot säästävät resursseja. Kun verkosto on 

syntynyt, avoimen yliopiston tehtävä on tukea opistoverkostojen syntymistä tarvittaessa. 

Opistojen välinen yhteistyö vaatii erityisesti ensimmäisellä kerralla enemmän työtä kuin 

toimiminen totutulla tavalla itsenäisenä opistona. Yhteistyön käynnistämisvaiheessa on 

hyvä pohtia, mitä eri opistot hyötyvät yhteistyöstä. Opistoverkoston toimintaa 

käynnistettäessä on tärkeää kartoittaa kunkin opiston vahvuus- ja asiantuntemusalueet, 

jolloin huomioidaan erilaiset resurssit. Verkoston on sovittava siitä, kuka toimii 

koordinoivana opistona verkostossa. 

AlueKAVERI-hanke vuosina 2006 – 2008 

Helsingin, Tampereen ja Turun avoimet yliopistot, Kansalais- ja työväenopistojen liitto 

KTOL sekä 32 kansalaisopistoa saivat opetusministeriöltä määrärahan KAVERI-hankkeen 

jatkohankkeelle. AlueKAVERI-hankkeessa jatketaan vuosien 2006 - 2008 välisenä aikana 

KAVERI-hankkeen kokemusten pohjalta. Hankkeen yleisenä tavoitteena on kehittää 

toimivia käytäntöjä avointen yliopistojen ja kansalaisopistojen väliseen alueelliseen 

yhteistyöhön muuttuvan toimintaympäristön mukaisesti. 

AlueKAVERI-hanke teki yhteistyötä Avoimen yliopistoyhteistyöverkosto Satakunnassa - 

hankkeen (2005 - 2006) kanssa. Kimmo Ahosen Avoimesti Satakunnassa –raportin (2006) 

mukaan hankkeiden profiilit muotoutuivat tosiaan täydentäviksi: avoimen yliopiston 

yhteistyöverkosto vastasi maakunnan avoimen verkostosta, kun taas AlueKAVERISSA 

kehitettiin kansalaisopistojen yhteistyötä. Hankkeiden suunnittelukokouksia järjestettiin 

yhteisesti ja ajoitettiin samoille päiville, koska toimijajoukko koostui osin samoista 

henkilöistä. Turun yliopiston koordinoima Joustavien opintojen järjestelmä Satakunnassa – 

hanke jatkaa edellisessä hankkeessa alkanutta suunnitteluyhteistyötä. Hankkeessa 

pidetään yhteisiä suunnittelukokouksia ja kootaan opintotarjonta yhteiseksi esitteeksi. 

Hankkeessa on mukana 12 kansalaisopistoa Satakunnan alueelta. 

AlueKAVERI-hankkeen hyötyjä opistoille 

AlueKAVERI-hankkeessa mukana olevien opistojen mielestä hankkeesta on ollut 

seuraavia hyötyjä kansalaisopistoille (vuosien 2006 – 2007 kokemukset, vuoden 2008 

kokemukset puuttuvat): 

- on pystytty järjestämään uusia opintokokonaisuuksia yhteistyönä useamman 

opiston kanssa, samalla saatiin kokemusta opintojen järjestelyistä useamman 

opiston kanssa 

- avoimen opintotarjonta on saanut lisänäkyvyyttä, tiedottaminen avoimen opinnoista 

lehdistön suuntaan on vilkastunut ja lehdistö julkaisee mielellään opiston tiedotteet 

- tenttimiskäytäntöihin on tullut selkeyttä 

- on mahdollistanut verkko-opetuksen, jota pieni opisto yksin ei voisi kehittää 

- opintojen suunnittelu ja koordinointi opistojen kesken on tiivistynyt 

- yhteydenpito avoimiin yliopistoihin päin on lisännyt tiedonkulkua 

3

- yhden opiston ääni verkoston kautta kuuluu paremmin, opisto voi vaikuttaa 

opintotarjontaan, on saatu sellaisia opintokursseja, joita ilman opintoyhteistyötä ei 

olisi onnistuttu neuvottelemaan pieneen opistoon 

- oman opiston henkilökunnan tietämys avoimen opetuksen järjestämisestä on 

lisääntynyt 

- pitkäjänteisemmän (3-vuotisen) opintotarjonnan suunnittelu ja toteutus on 

lisääntynyt, pitkän aikavälin (3 vuotta) opintotarjonta on selkeämpää opiskelijalle 

- tietoisuus uusista teknisistä ratkaisuista (Connect Pro) on lisääntynyt 

- avointen yliopistojen opintojen järjestämiskäytäntöjen yhtenäistäminen on edistynyt 

- päällekkäisten opintojen tarjonta on vähentynyt alueella 

- opiskelijoiden mukaantulo laajemmalta alueelta kuin aikaisemmin 

AlueKAVERI-hankkeen hyötyjä opistoverkostoille 

AlueKAVERI-hankkeessa mukana olevien opistojen mielestä hankkeesta on ollut 

seuraavia hyötyjä opistoverkoston yhteistyölle (vuosien 2006 – 2007 kokemukset, vuoden 

2008 kokemukset puuttuvat): 

- päällekkäisten opintojen välttäminen opintotarjonnassa lähiopistojen kesken 

- avoimen opintojen tarjonnan mainostaminen kaikkien verkostossa olevien opistojen 

nettisivuilla ja esitteissä 

- 3-vuotissuunnitelmia opistoverkostossa 

- avoimet yliopistot ottavat opistoverkoston tarpeet paremmin huomioon kuin 

yksittäisen opiston, avoimet ja opistoverkosto ovat suunnitelleet opintoja yhdessä 

- tutustuminen avointen ja muiden opistojen suunnittelijoihin auttaa erilaisten 

toimintatapojen ymmärtämistä 

- hanke on toiminut viitekehyksenä ja mahdollistanut uusien ideoiden syntymisen 

yhdessä ideoimalla, pienelle opistolle kehittämistyön kaikki kontaktit ovat 

olennaisen tärkeitä 

- yhteiseen huoleen – opiskelijoiden vähenemiseen - on mietitty yhdessä parannusta 

sekä uusia toimintamuotoja ja -tapoja 

- avoin yliopisto-opetus nähdään laajempana alueellisena toimintana kuin yhden 

opiston omana toimintana, opintotarjontaa hankitaan entistä enemmän koko alueen 

näkökulmasta 

- opistoverkoston yhteinen tahtotila avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjänä on 

vahvistunut 

- opistoverkoston yhteistyö palvelee myös opistojen kehittämistä kokonaisvaltaisesti, 

ei pelkästään avoimen yliopetuksen saralla 

- opistoverkoston yhteistyö on mahdollistanut aineopintojen järjestämisen, tämä ei 

olisi onnistunut yhden opiston voimin 

- yhteistä markkinointia opistoverkoston opistojen kanssa 

Kansalais- ja työväenopistojen liitto KTOL ry:n hallitus on tehnyt linjauksen, jonka mukaan 

KAVERI- ja AlueKAVERI-hankkeista saatuja hyviä käytäntöjä levitetään kaikkien avointen 

yliopistojen ja kansalaisopistojen saataville. 

4

LIITE 2 

Avoin yliopisto-opetus kansanopistoissa 

Avointa yliopisto-opetusta järjestettiin vapaan sivistystyön koulutuksena lukuvuonna 2006-2007 

kaikkiaan 60 kansanopistossa (opistoja yhteensä 90), valittavana oli yhteensä yli 600 erilaista 

avoimen kurssia. 

Suomen Kansanopistoyhdistyksen tekemän selvityksen mukaan suurin osa kansanopistojen 

tarjoamista avoimen yliopiston opinnoista on lukuvuoden ohjelmassa sijoitettu osaksi jotakin 

opiston pitkää linjaa (lukuvuonna 2006-2007 70% kursseista). Tämä ei kuitenkaan estä kyseisten 

opintojen tarjoamista vapaasti kaikille halukkaille. Selvityksen mukaan 6,2 % opistojen tarjoamista 

opinnoista oli sellaisia, joita ei ollut mahdollista suorittaa linjojen ulkopuolisena opiskelijana. 

Kansanopistojen avoimen tarjonnasta 70,3 % oli perusopintoja, 19,9 % aineopintoja ja 9,8 % 

yleisopintoja. Kansanopistojen tarjonta on erityisen laajaa kasvatustieteellisissä aineissa. 

Kansanopistojen järjestämä avoimen yliopiston opetus on monimuotoista myös opetusjärjestelyjen 

osalta. Linjojen osana tapahtuvaa opiskelua on pidetty tehokkaana, koska opettajat ja tuutorit 

huolehtivat opiskelijoiden opintojen etenemisestä tarkemmin kuin tavallisesti avoimen yliopiston 

opetuksessa on mahdollista. Kansanopistossa opintoja on mahdollista suorittaa nopeammassa 

aikataulussa kuin yleensä. Esimerkiksi osa perusopinnoista voidaan suorittaa yhdessä 

lukukaudessa. Kansanopistoissa avoimen yliopiston opetusta järjestetään lähiopetuksena, 

monimuoto-opetuksena ja verkko-opiskeluna. Opiskelijoilla on käytössään myös kansanopistojen 

kirjastot ja tietotekniikkatilat. 

Avoimen yliopiston opiskelijamäärät ovat olleet jonkin verran laskussa viime vuosina. 

Tarkasteltaessa brutto-opiskelijamääriä on myös kansanopistojen järjestämän avoimen yliopistoopetuksen 

opiskelijamäärä laskenut jonkin verran. Kansanopistojen suhteellinen osuus avoimen 

yliopisto-opetuksesta (opinto-oikeuksien määrästä) on pysynyt suunnilleen samana vuodesta 1990 

(eli noin 8%). 

Kansanopistoyhdistys tulee jatkamaan avoimen yliopisto-opetuksen selvitystyötä. Selvityksen 

kohteena tulee olemaan mm. kansanopistojen strategia avoimen yliopiston kanssa tehtävässä 

yhteistyössä, opiskelijamaksujen selkeyttäminen ja koulutuksen järjestämiskustannukset, tarjonnan 

suunnitelmallinen tarkasteleminen erityisesti eri opiskelijaryhmien näkökulmasta, yhteistyökäytänteiden 

kehittämistarpeet yliopistojen kanssa, alueellinen yhteistyö, kansanopistojen rooli 

yliopistojen väyläopintojen järjestäjäkumppanina ja pedagoginen kehittäminen, jossa erityisesti 

kansanopistojen omintakeisen pedagogisen ympäristön laajempi hyödyntäminen. 

(Jyrki Ijäs, Suomen Kansanopistoyhdistys) 

1

LIITE 3 

16.9.2008 Sivu 1/5 

KESÄYLIOPISTOT AVOIMEN YLIOPISTO-OPETUKSEN TOIMIJOINA 

1. Kesäyliopistojen toimintaprofiili avoimessa yliopisto-opetuksessa 

Kesäyliopistot ovat toimintaprofiililtaan korkea-asteen kansansivistykseen keskittynyt 

vapaan sivistystyön oppilaitosmuoto. Kesäyliopistojen toiminnan keskiössä on avoimen 

yliopiston opetus ja lisäksi ne järjestävät alueellisesti kysyntälähtöisesti suunniteltua 

ammatillissivistävää sekä vapaan sivistystyön koulutusta. Avoin yliopisto-opetus 

kesäyliopistojen koulutustehtävänä vahvistettiin vuonna 1998, jolloin kesäyliopistot 

liittyivät vapaan sivistystyön lakiin (632/1998). Laissa vapaasta sivistystyöstä 2§ssä 

todetaan, että kesäyliopistot ovat alueellisen koulutustarjonnan oppilaitoksia, jotka 

järjestävät avointa yliopisto-opetusta ja muuta koulutusta. 

Kesäyliopistojen toiminnassa erityisenä painopistealueena on yhteistyön kehittäminen 

yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa. 

Toiminnan tavoitteena on uusien alueellisten avoimen yliopisto- ja 

korkeakouluopetuksen oppimisreittien luominen sekä näitä tukevien 

korkeakoulutasoisten koulutus- ja kulttuuripalvelujen suunnittelu-, toteutus- ja 

palvelujärjestelmien rakentaminen yhteistyönä alueiden muiden toimijoiden kanssa. 

Kehittämistyössä huomioidaan aikuisopiskelijan eri elämäntilanteisiin sopivat yksilölliset 

ja joustavat opintojärjestelyt ja näitä tukevien opintojen ohjauksen sekä opiskelun 

neuvonta- ja tukipalvelujen laadun varmistaminen. 

Koulutuksen arviointineuvoston vapaata sivistystyötä koskeneessa arvioinnissa Vapaan 

sivistystyön oppilaitosrakenne ja palvelukyky (2006) todetaan, että kesäyliopistojen roolin 

normatiivinen kohdennus avoimeen yliopisto-opetuksen järjestämiseen on luonteva ja alueellisuuden 

normatiivista korostusta voidaan pitää perusteltuna. Kesäyliopistot ovat osaavia alueellisiin 

koulutustarpeisiin vastaavia organisaatioita, jotka toimivat kustannustehokkaasti kevyellä 

hallintorakenteella ja kiinteitä kustannuksia minimoiden. Kesäyliopistolaitos on kiinnittynyt 

koulutusjärjestelmään lähinnä muita koulutusmuotoja täydentävässä ja tukevassa merkityksessä niin 

sisällöllisessä kuin maantieteellisessä mielessä. Toimivat kuntasuhteet ovat sen vahvuus 

ammatillissivistävässä koulutuksessa. Kesäyliopistot ovat ylivoimaisesti merkittävin avoimen yliopistoopetuksen 

toteuttaja, kun sitä arvioidaan lain tarkoittamien vapaan sivistystyön oppilaitosten 

kokonaisuudessa. 

SUOMEN KESÄYLIOPISTOT RY. • THE ASSOCIATION OF SUMMER UNIVERSITIES IN FINLAND 

RAUTATIENKATU 26 A 4 • FIN-33100 TAMPERE • WWW.KESAYLIOPISTOT.FI


2. Kesäyliopistojen avoimen yliopisto-opetuksen merkitys opiskelijoille 

Opiskelijoille kesäyliopisto merkitsee valinnanvaran lisääntymistä, korkeakoulurajat 

ylittävien opintojen mahdollistamista ja monitieteellisyyttä. Korkeakoulujen 

perusopiskelijat lyhentävät kesäyliopisto-opinnoilla tutkintojensa suoritusaikoja 

osallistumalla opetukseen kesäaikaan. Vuonna 2007 kesäyliopistoissa opiskeli 4 657 

korkeakouluissa kirjoilla olevaa opiskelijaa. Kesäyliopistot järjestävät useamman 

yliopiston ja korkeakoulun tutkintovaatimusten mukaista opetusta, ja välittävät siten 

opiskelijoille niitä oppiaineita, joita alueen oma korkeakoulu ei tarjoa. Vuonna 2007 

kesäyliopistot järjestivät opetusta 14 yliopiston ja korkeakoulun tutkintovaatimusten 

mukaan 617 oppiaineessa (brutto). Kesäyliopistoissa suoritettiin vuonna 2007 

yhteensä 107 040 opintopistettä ja 3 104 opintoviikkosuoritusta, jotka suoraan 

muuttaen tutkinnoiksi merkitsevät 620 yliopistollista alempaa 

korkeakoulututkintoa (á 180 op / 120 ov). Alueellisina koulutusorganisaatioina 

kesäyliopistot vastaavat kuntaa laajemman väestön koulutustarpeisiin ja organisoivat 

erilaisia toiminta-alueensa koulutus- ja kehittämisprojekteja. Ne voivat myös välittää eri 

eurooppalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen koulutustarjontaa maahamme. 

3. Avoin yliopisto-opetus numeroina kesäyliopistojen toiminnassa 

Avoimen yliopisto-opetuksen merkitys kesäyliopistojen toiminnassa on suuri. Vuonna 

2007 avoimen yliopisto-opetuksen osuus kaikista kesäyliopistojen järjestämistä 

opintojaksoista oli 52,2% ja opetustunneista 51,5%. Kesäyliopistojen 62 710 opiskelijasta 

(114 099 osallistujaa) 13 711 kirjoittautui avoimeen yliopisto-opetukseen ja heistä 4 657 

oli kirjoilla korkeakouluissa. Opetukseen osallistumisia kertyi 40 879. Avoimen yliopistoopetuksen 

opintojaksoja järjestettiin kesäyliopistoissa vuonna 2007 kaikkiaan 2 511. 

Opintopistesuorituksia kertyi yhteensä 107 040 ja suoritettuja opintoviikkoja 3 104. 

Kesäyliopistojen avoimen yliopisto-opetuksen tarjonta on vapaan sivistystyön 

oppilaitosmuodoista laajin ja syvin. Koulutustarjonnan syvyyttä kuvaa se, että 

kesäyliopistot järjestävät perusopintojen yli meneviä opintokokonaisuuksia ja antavat 

opiskelijoille mahdollisuuden edetä opinnoissaan pidemmälle. Vuonna 2007 

opintojaksoista 76% oli perusopintoja, 23% aineopintoja ja 1% syventäviä opintoja. 

Avointa yliopisto-opetusta järjestettiin 14 eri yliopiston ja korkeakoulun 

tutkintovaatimusten mukaan yhteensä 617 oppiaineessa (brutto).


Kesäyliopistot järjestivät vuonna 2007 yliopistojen jälkeen toiseksi eniten avointa 

yliopisto-opetusta Suomessa. Vapaan sivistystyön oppilaitosten järjestämästä avoimesta 

yliopisto-opetuksesta kesäyliopistojen osuus oli vuonna 2006 59%. Kesäyliopistojen 

avoimen yliopiston toiminnan volyymi on noussut yli 30 % sen jälkeen kun ne liittyivät 

vapaan sivistystyön lakiin vuonna 1998. 

Taulukko 1. Kesäyliopistojen ja muiden vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen 

brutto-opiskelijamäärä ja opetustunnit avoimessa yliopisto-opetuksessa vuonna 

2006 1 

Oppilaitos 

Brutto-opiskelijamäärä 

avoimessa yliopistossa 

Opetustunnit 

avoimessa yliopistossa 

Kesäyliopistot 33451 (69%) 51116 (59%) 

Kansanopistot 5703 20349 

Kansalaisopistot 9238 15279 

Opintokeskukset 0 0 

Liikunnan koulutuskeskuk 299 90 

Yhteensä 48691 86834 

Avoin yliopisto-opetus järjestetään yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa 

alueellisten koulutustarpeiden mukaan. Opetuksella on aina yliopiston tai korkeakoulun 

vahvistus. Opetus toteutetaan korkeakoulun opetussuunnitelmien ja tutkintovaatimusten 

mukaisesti; se vastaa sisällöltään ja vaatimustasoltaan korkeakouluissa edellytettyä tasoa. 

Kesäyliopistojen avoimen yliopisto-opetuksen opettajat ovat yliopistojen omia opettajia. 

Suoritetuista opinnoista todistuksen antaa yliopisto. Toimintaverkostomme on laaja. 

Kesäyliopistoilla oli vuonna 2007 vakinaisia toimipisteitä 38 ja opetusta järjestettiin 

yhteensä 124 paikkakunnalla. 

4. Kesäyliopistojen avoimen yliopiston toiminta talouden näkökulmasta 

Avoimen yliopiston toiminta on kesäyliopistoille taloudellisesti haastavaa 

valtionrahoituksen alimittaisuudesta johtuen. Kesäyliopistojen valtionosuuteen 

oikeuttavien tuntien kiintiö oli valtion talousarviossa vuonna 2008 suhteessa 

kesäyliopistojen toteuttamaan tuntimäärään peräti 43% alijäämäinen. Kesäyliopistojen 

kaikkien valtionosuuskelpoisten tuntien määrä oli noin 96 000 tuntia, joista avointa 

1 Tilastokeskus 2007/ Oppilaitoksien tutkintoon johtamaton koulutus 2006


yliopisto-opetusta oli 51 116 tuntia. Kokonaisuudessaan kesäyliopistot saivat 

valtionosuusrahoitusta vain 54 436 tunnille. 

Tarkasteltaessa kesäyliopistojen avoimen yliopiston toimintaa talouden näkökulmasta, 

erityisen merkille pantavaa on, että kesäyliopistot organisoivat itse toimintansa avoimen 

yliopiston yhteistyökumppanina ja rahoittavat sen omalla lakimääräisellä 

valtionosuudellaan, kuntien toiminta-avustuksilla, muun koulutustoiminnan tuotoilla sekä 

opiskelijamaksuilla. Kesäyliopistojen kunta-avustusten perusteena on usein niiden rooli 

avoimen yliopiston alueellisena toimijana. Yliopistot hyötyvät kesäyliopistojen 

toiminnasta oman koulutustehtävänsä toteuttamisen alentuneina toimintakustannuksina 

samalla kun niiden alueellinen ja koulutuspoliittinen vaikuttavuus kasvaa. Aineopintojen 

järjestämiseen liittyy selvästi suurempi taloudellinen riski kuin avoimen yliopiston ns. 

kestosuosikkityyppisiin perusopintoihin. Osallistujien määrä on vähäisempi, joka 

merkitsee pienempiä kurssimaksutuloja ja mahdollisten keskeyttämisten vaikutus 

toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen on ongelmallista. Vapaan sivistystyön 

rahoitusjärjestelmä ei tunnista eroa perus- ja aineopintojen välillä. 

Avoimen yliopiston toiminnan erityisosana avoimen yliopiston väyläopinnot ovat 

kesäyliopistoille erityisen kiinnostavia ja haluttuja. Vuonna 2007 kesäyliopistoissa oli 

yliopistotutkintoon tähtääviä avoimen yliopiston väyläopiskelijoita useita satoja. Avointen 

yliopistojen ja eri yliopistojen tiedekuntien kanssa sovitut kolmevuotiset väyläopinnot 

luovat alueellista, koulutuksellista ja sosiaalista tasa-arvoa. Väyläopinnot mahdollistavat 

koulutustarjonnan suunnittelulle hyvän pohjan ja kesäyliopistot pystyvät ennakoimaan 

paremmin tulevaa koulutuskysyntäänsä, joka puolestaan lisää niiden taloudellista 

toimintavarmuutta. Yliopistot hyötyvät yhteistyöstä siten, että ne saavat 

kustannustehokkaasti ja riskivapaasti maisteritutkintovaiheeseen kelpoisia ja lisäksi 

motivoituneita opiskelijoita. Yhteistyö toimii yhteisten pelisääntöjen mukaisesti ja on 

molempia kaikkia osapuolia hyödyttävää. 

5. Kesäyliopistojen kehittämis- ja laatutyö avoimen yliopiston toiminnassa 

Kesäyliopistojen toiminnan kehittämisessä ja henkilöstön rekrytoinnissa lähtökohtana on 

avoin yliopisto-opetus ja siihen liittyvä osaaminen. Avoimen yliopiston toiminta 

edellyttää kesäyliopistoilta jatkuvaa kehittämistoimintaa. Kesäyliopistokohtaisen laatutyön 

lisäksi Suomen kesäyliopistot ry on järjestänyt valtakunnallisella tasolla vuodesta 2006 

alkaen yhteistyössä avoimen yliopiston foorumin jäsenyliopistojen kanssa kolme avoimen 

yliopiston toimintaan liittyvää kehittämishanketta. Koulutuksiin osallistuvat sekä


kesäyliopistojen, että avointen yliopistojen henkilöstöä. Hankkeissa on käsitelty ja 

käsitellään seuraavia avoimen yliopiston kehittämiseen liittyviä keskeisiä aiheita: 

Opintojen ohjaus ja opintoneuvonta, markkinointi- ja tiedotusyhteistyö, tietoja 

viestintätekninen toiminta, laatuyhteistyö avoimen yliopiston toiminnassa, avointen 

yliopistojen ja kesäyliopistojen yhteistyö. Hankkeet on rahoittanut opetusministeriö. 

MNi 3/2008

Pvm 25.10.2007 

LIITE 4 

Joensuun yliopisto 

Täydennyskoulutuskeskus/Avoin yliopisto 

Ylitarkastaja Sanna Hirsivaara 

Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto, aikuiskoulutuksen tulosalue 

Opetusministeriö 

Asia: Selvitys hallintotieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluvista opinnoista Hämeen kesäyliopistossa. 

Joensuun yliopiston avoin yliopisto tarjoaa Joensuun yliopiston tutkintovaatimusten mukaista opetusta 

useissa yhteistyöoppilaitoksissa. Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunnan 

tarjontaan kuuluvia oikeustieteiden opintoja järjestetään monien muiden kesäyliopistojen ohella 

myös Hämeen kesäyliopistossa. Hämeen kesäyliopiston tarjontaan lukuvuonna 2007–2008 kuuluvia 

oikeustieteiden opintoja ovat mm. eurooppaoikeuden perusopinnot, rikos- ja prosessioikeuden perus- 

ja aineopinnot ja ympäristöoikeuden perusopinnot sekä lisäksi vielä yleisten oikeusjärjestysopintojen 

opintokokonaisuus (50 op). 

Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunnassa on mahdollista suorittaa hallintotieteiden 

kandidaatin tutkinto (HTK) pääaineena eurooppaoikeus, finanssioikeus, hallinto-oikeus, oikeustaloustiede, 

rikos- ja prosessioikeus, siviilioikeus, valtiosääntöoikeus ja ympäristöoikeus. Joensuun 

yliopiston avoin yliopisto tarjoaa oikeustieteiden opiskelusta kiinnostuneille mahdollisuutta 

suorittaa opintoja kaikissa HTK-tutkinnon pääaineissa. Lisäksi Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden 

tiedekunta ja Joensuun yliopiston avoin yliopisto toteuttavat yhteistyössä pilottikokeilua 

”HTK-opinnot (oikeustieteet) avoimessa yliopistossa”. Yhteistyökokeilussa ovat mukana lisäksi 

Etelä-Karjalan kesäyliopisto, Hämeen kesäyliopisto, Itä-Hämeen opisto, Kainuun kesäyliopisto, 

Kuopion kesäyliopisto ja Savonlinnan kesäyliopisto. Tavoitteina hankkeessa on parantaa oikeustieteiden 

koulutuksen saavutettavuutta, tukea oikeustieteiden opintojen etä- ja iltaopiskelua sekä vahvistaa 

tutkintotavoitteista opiskelua. Kehittämishanke palvelee oikeustieteiden opiskelijoita Joensuun 

seudun lisäksi myös yhteistyöoppilaitoksissa. Lisätietoa hankkeesta on saatavilla hankkeen 

www-sivulta: 

http://tkk.joensuu.fi/avoin/kauppa_ja_oikeustiede/htk_opinnot/index.php 

Sanna Hirsivaara on sähköpostiviestissään pyytänyt lisäksi vastausta seuraaviin kysymyksiin: 

1. Onko opetus avointa kaikille hakijoille (vrt. valinta tutkinto-ohjelmiin) 

Joensuun yliopiston avoimen yliopiston tarjoamat opinnot yhteistyössä mm. Hämeen kesäyliopiston 

kanssa ovat kaikille avoimia ikään, koulutustaustaan tai muihin näihin verrattaviin seikkoihin katsomatta.

Opiskelijamäärää ei periaatteessa rajata. Kaikkia halukkaita opiskelijoita ei kuitenkaan kaikissa 

oppilaitoksissa aina voida ottaa koulutukseen esim. siitä yksinkertaisesta syystä, ettei riittävän isoja 

luentosaleja ole olemassa. Hämeen kesäyliopiston osalta opiskelijoiden määrä jouduttiin tilojen 

rajallisuuden vuoksi rajoittamaan n. 100 opiskelijaan. Opiskelijat otettiin ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Muissa yhteistyöoppilaitoksissa tai integroidussa mallissa ei opiskelijoiden määrää vielä syksyllä 

2007 ollut tarvetta rajoittaa. 

2. Suhde yliopistolakiin, jonka 8 § mukaan korkeakoulututkintoon johtava opetus on opiskelijalle 

maksutonta, 

- missä vaiheessa ja mihin tutkintoon opiskelija saa tutkinnon suoritusoikeuden, 

- mikä tutkinnonsuorittamisoikeuden saamisen ja opiskelijamaksujen maksamisen suhde toisiinsa 

Yliopistolain (645/1997) 8.1. §:ssä on säädetty tutkintoon johtavan yliopisto-opetuksen maksuttomuudesta. 

Avoimen yliopiston järjestämään opetukseen yliopistolain 8.2 §:n mukaan sovelletaan 

valtion maksuperustelakia (150/1992). Joensuun yliopiston avoin yliopisto perii yhteistyökumppaneiltaan 

(esim. kesäyliopistot) maksua näiden järjestämistä opinnoista opetusministeriön yliopistojen 

suoritteista perittävistä maksuista antaman asetuksen mukaan (737/2007, voimassa 

30.6.2010). Kesäyliopistojen toteuttaman opetuksen maksullisuudesta säädetään vapaasta sivistystyöstä 

annetussa laissa, jonka 24.1 §:ssä on säädetty opiskelijalta voitavan periä kohtuullisia maksuja 

opetuksesta (632/1998). 

Hämeen kesäyliopiston (samoin kuin muidenkin yhteistyöoppilaitosten) kanssa järjestämät opinnot 

noudattavat avoimen yliopisto-opetuksen vaatimusta kaikkien saatavilla olevista opinnoista, joita 

jokainen voi suorittaa omien tarpeidensa mukaan yksittäisistä opintojaksoista laajempiin opintokokonaisuuksiin. 

Mikäli avoimeen yliopisto-opetukseen osallistuvan opiskelijan tavoitteena on HTK-tutkinto, voi 

hän hakeutua Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekuntaan tutkinto-opiskelijaksi 

erillisvalinnan kautta tiedekunnan vahvistamien opiskelijavalinnan perusteiden mukaisesti. Joensuun 

yliopistossa on jo kymmenen vuoden ajan otettu opiskelijoita oikeustieteisiin avoimessa yliopistossa 

suoritettujen opintojen perusteella, viime vuosina vuosittain 30-40 opiskelijaa. 

Avoimen yliopiston opiskelijalle ”väylävaihtoehtoja” on kaksi (2): Ensimmäisessä väylävaihtoehdossa 

avoimen yliopiston opiskelijalla on mahdollisuus hakeutua tutkinto-opiskelijaksi kauppa- ja 

oikeustieteiden tiedekuntaan, kun hän on suorittanut 50 op oikeustieteiden opintoja vähintään hyvin 

tiedoin (HT tai 3/5, Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta on vahvistanut 50 

op:n väylälle vuodelle 2008 45 opiskelijan kiintiön). Toinen mahdollisuus opiskelijalla on hakeutua 

tutkinto-opiskelijaksi, kun oikeustieteiden opintoja on suoritettu 110 op. 110 op:n oikeustieteiden 

opintoihin on sisällyttävä yleisten oikeusjärjestysopintojen kokonaisuus (50 op) sekä jokin HTKtutkinnon 

pääaineen perus- ja aineopintokokonaisuus. Tiedekunnan vahvistamien valinnan perusteiden 

mukaan hakuaika tässä erillisvalinnassa on jatkuva. Opinto-oikeus myönnetään opiskelijaksi 

ottamispäätöksen ajankohdasta seuraavan lukukauden alusta alkaen. Valinnan perusteiden mukaan 

valittavien määrää ei ole rajoitettu. Kaikki valinnan kriteerit täyttävät otetaan opiskelijoiksi. 

Opiskelijan ei missään vaiheessa edellytetä automaattisesti siirtyvän tutkinto-opiskelijaksi, vaan 

tutkinto-opiskelijaksi siirtyminen tapahtuu opiskelijan oman opiskelumotiivin perusteella. Läheskään 

kaikki opiskelijat oppilaitoksesta riippumatta eivät opiskele tutkintotavoitteisesti. Tutkinnonsuorittamisoikeuden 

saaminen ja asiakkaan maksu opinnoistaan ovat toisistaan riippumattomia. 

Tutkinnon suorittamisoikeuden saatuaan opiskelijalla ei ole enää mitään välttämätöntä yhteyttä

avoimeen yliopistoon tai kesäyliopistoon ja tiedekunnan opetukseen osallistuminen on tällöin luonnollisesti 

maksutonta. 

3. Miten jo työelämässä olevan aikuisväestön työelämätarpeisiin sekä alueellisiin ja koulutuspoliittisiin 

tarpeisiin suuntaaminen on varmistettu tässä toimintamallissa (vrt. myös Elinikäinen oppiminen 

yliopistossa työryhmä, ehdotus 18) 

Joensuun yliopistossa on systemaattisesti selvitetty yhteiskuntatieteellisen alan erikoistuneen lakiasiantuntijakoulutuksen 

tarvetta työmarkkinoilla. Oikeustieteiden opetusta on kehitetty lähtökohtana 

koulutuspoliittiset, alueelliset ja työelämätarpeet eri oikeudenaloilla. Työelämätarpeet ovat heijastuneet 

erityisesti siihen, minkälaisia oikeustieteiden pääaineita Joensuun yliopistoon on kehitetty ja 

miten näitä pääaineita on sisällöllisesti suunnattu. 

Työelämätarpeiden tunnistamisen osalta pyydetään tutustumaan Joensuun yliopiston oikeustieteiden 

strategiaan vuoteen 2015: 

http://www.joensuu.fi/oikeustieteet/oikeustieteidenstrategia2015_2007-2009.pdf , ks. myös kohta 

4.5 aikuiskoulutuksesta ja avoimesta yliopistosta. 

Joensuun yliopiston pääainemallisen oikeustieteiden koulutuksen tarvetta työelämässä on seurattu 

jo vuosien ajan systemaattisesti erityisesti Joensuun yliopistosta valmistuneiden HTM-tutkinnon 

suorittaneiden lakiasiantuntijoiden (valmistuneita maistereita lähes 200) työelämään sijoittumista 

seuraamalla. Valmistuneet ovat seurantojen mukaan sijoittuneet erinomaisesti koulutustaan vastaaviin 

työtehtäviin. 

Oikeustieteiden koulutuksen työelämätarpeita on analysoitu myös seuraamalla systemaattisesti 

kaikkia Helsingin Sanomissa vuoden 2006 aikana julkaistuja työpaikkailmoituksia. Oikeudellista 

osamamista edellyttäviä työpaikkailmoituksia ilmestyi vuoden 2006 aikana yhteensä 378 kappaletta. 

Näistä noin puolet (51 %) eli 191 koski sellaisia työtehtäviä, joissa tarvittiin juridista osaamista, 

mutta ei edellytetty mitään tiettyä tutkintoa (esimerkiksi OTK-tutkintoa). Selvityksen mukaan erikoistuminen 

jollekin juridiikan osa-alueelle korostuu oikeudellista osaamista edellyttäviä työtehtäviä 

koskevissa työpaikkailmoituksissa. Selvitys osoitti työmarkkinoilla olevan tarvetta Joensuun 

yliopistossa kehitellylle pääainemalliselle oikeustieteen koulutukselle. Joensuun yliopiston oikeustieteiden 

pääaineista eniten työmarkkinakysyntää oli selvityksen mukaan rikos- ja prosessioikeudesta, 

hallinto-oikeudesta ja siviilioikeudesta valmistuneille. Huomionarvoista oli myös se, että eurooppaoikeuden 

merkitys näyttää korostuvan monessa oikeudellista osaamista edellyttävässä työtehtävässä. 

Selvitys on saatavissa: 

http://www.joensuu.fi/oikeustieteet/ajankoht/selvitys.pdf 

Mainituissa selvityksissä sekä opiskelijoilta ja valmistuneilta saadussa palautteessa on erityisesti 

korostunut jo työelämässä olevan aikuisväestön tarve työelämävalmiuksia parantavaan oikeustieteelliseen 

koulutukseen. Kyse on tyypillisesti tällöin sellaisesta erikoistuvasta lakiasiantuntijuuden 

tarpeesta, johon perinteinen yleisjuristitutkinto on liian laaja-alainen ja yleinen. 

Joensuun yliopiston avoimen yliopiston ja yhteistyöoppilaitosten järjestämä mahdollisuus opiskella 

Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunnan tutkintovaatimusten mukaisesti oikeus-

tieteen opintoja mukailee Elinikäinen oppiminen yliopistossa -työryhmän (No 18) 1 ehdotusta työelämässä 

jo olevan väestön opiskelumahdollisuuksien lisäämisestä. Opiskelijalla on tällöin valittavanaan 

työryhmän mietinnössä painotettu mahdollisuus päästä suorittamaan tutkintoa jo opintojen 

aikaisessa vaiheessa (50 op:n väylä) tai vastaavasti opiskella hieman pidempään (110 op:n väylä), 

joka varmistaa opiskelijalle hänen pääsynsä tutkinto-opiskelijaksi mikäli opiskelijan tavoitteena on 

päästä suorittamaan HTK/HTM-tutkinto. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Itä-Suomen alueen tarpeisiin kaavailtu HTK-pilottikokeilu on 

kohdannut oikeustieteiden opintojen kysyntää myös alueen ulkopuolella; Hämeen kesäyliopiston 

tarjoamien oikeustieteiden opintojen kysyntä on ollut runsasta. 

Joensuun yliopiston oikeustieteiden oppiaineryhmä antaa mielellään lisätietoja panostuksestaan jo 

työelämässä olevan aikuisväestön kouluttamiseen, HTK-opinnot (oikeustieteet) avoimessa yliopistossa 

-pilottikokeilun toimintamallista ja tästä hankkeesta saaduista kokemuksista sekä muutoinkin 

erittäin hyvin toimivasta yhteistyöstä avoimen yliopiston ja kesäyliopistojen kanssa. Yhteydenotot 

tarvittaessa prof., esimies Tapio Määttä (tapio.maatta@joensuu.fi). 

Esko Paakkola 

johtaja 

täydennyskoulutuskeskus 

Tapio Määttä 

professori, esimies 

Kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta 

1 Elinikäinen oppiminen yliopistoissa työryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2005:38. 

s. 73.

Opitun tunnustaminen 

Leena Saloheimo/VSY 

Ote artikkelista Opitun tunnistaminen ja tunnustaminen vapaassa sivistystyössä 

(Hiljainen tieto; Aikuiskasvatuksen 47. vuosikirja) 

Epävirallisen ja arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen on nostettu keskeiseksi 

edellytykseksi elinikäisen oppimisen periaatteen toteuttamisessa (Aikaisemmin hankitun 

osaamisen tunnustaminen, 2004). Epävirallista (non-formal) oppimista syntyy 

järjestetyissä tilanteissa, joissa on muiden tavoitteiden ohessa myös oppimistavoite. 

Tilanteet voivat sijoittua työhön, harrastuksiin tai vapaaehtoistoimintaan. Osallistujilla on 

tietoinen oppimistarkoitus. Arkioppiminen (informal learning) on tulosta tilanteista arjen 

askareissa työssä, kotona ja vapaa-ajalla. (Elinikäisen oppimisen tiedonanto 2001.) 

Oppijalla ei ole niissä erityistä oppimisen tavoitetta (emt.), oppiminen on siis satunnaista. 

Opetusministeriön työryhmämuistiossa (OPM 2004) puhutaan virallisen (formaalin) 

koulutusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuvasta oppimisesta, joka jakautuu kahteen lajiin. 

Epävirallinen (non-formaali) oppiminen on järjestelmällistä ja ohjattua ja siitä voi saada 

todistuksen. Arkioppiminen (informaali oppiminen) tapahtuu työssä, järjestöissä, 

harrastuksissa ja vapaa-ajan toiminnoissa. Vapaan sivistystyön opinnot sijoittuvat 

epävirallisen oppimisen alueeseen 

Euroopan ja maailman taloutta vahvistetaan yksilön oppimismotivaatiota 

tukemalla 

Muodollisen koulutuksen ulkopuolella hankitun osaamisen tunnistamisen ja 

tunnustamiseen traditiota ei ole ollut; menetelmiä ja käytänteitä on vasta ryhdytty 

luomaan. EU:n jäsenmailta edellytetään kansallisten tunnustamisjärjestelmien 

rakentamista. Tämä liittyy keskeisesti prosesseihin, joilla halutaan tehdä Euroopasta 

maailman dynaamisin tietoon perustuva talous vuoteen 2010 mennessä. Lissabonin 

Eurooppa-neuvoston vuonna 2001 asettamia tavoitteita työstetään Koulutus 2010- 

prosessissa, johon liittyvät myös korkeakoulutuksen Bologna- ja ammatillisen 

koulutuksen Kööpenhamina –prosessit. Aikaisemmin hankitun osaamisen 

tunnustamisella tähdätään myös kansalaisten liikkuvuuden edistämiseen Euroopan 

alueella ja laajemminkin. (OPM 2004.) 

Euroopan komission vuonna 2001 antamassa tiedonannossa "Eurooppalaisen 

elinikäisen oppimisen alueen toteuttaminen" ja neuvoston vuonna 2002 antamassa 

elinikäistä oppimista käsittelevässä päätöslauselmassa painotettiin elinikäisen oppimisen 

merkitystä kilpailukyvyn ja työllistettävyyden mutta myös yhteiskuntaan integroitumisen, 

aktiivisen kansalaisuuden ja henkilökohtaisen kehityksen kannalta. Komission 

aikuiskoulutusta koskevassa tiedonannossa (Aikuiskoulutus: oppia ikä kaikki 2006) yksi 

viidestä keskeisestä viestistä aikuiskoulutuksen sidosryhmille on oppimistulosten 

tunnustaminen ja validointi (tunnustamisprosessi). Tavoitteeksi on asetettu aikuisväestön 

ja erityisesti iäkkäiden työntekijöiden ja heikosti koulutettujen yleisen pätevyystason 

nostaminen. 

Opitun tunnustamisen tavoitteet ovat sopusoinnussa elinikäisen oppimisen tavoitteiden 

kanssa. Colardyn ja Björnavåld (2004) selvittivät Euroopan unionille tekemässään 

inventaariossa, että useimmissa Euroopan maissa epävirallisen ja arkioppimisen

tunnustamiselle esitetään kolme poliittista päätavoitetta. Ensimmäinen koskee yksilöllisiä 

oppimistarpeita ja painottaa kaiken oppimisen olevan arvokasta. Tämä tavoite on lähellä 

elämänpituisen ja –laajuisen oppimisen strategioita. Colardyn ja Björnavåld pitävät tätä 

opitun tunnustamisen motivoivaa vaikutusta tärkeimpänä. Toiseksi opitun tunnustaminen 

on osa kilpailukyvyn ja taloudellisen suoriutumisen vahvistamiseen tähtäävää strategiaa. 

Kolmas tavoite liittyy institutionaalisiin kysymyksiin - opitun tunnustaminen avulla 

voidaan parantaa oppilaitosten toimintaa tekemällä ne joustavammiksi ja avoimemmiksi 

muualla hankituille oppimistuloksille ja edistää näin oppimisinstituutioihin pääsyä. 

Opetusministeriön työryhmä toteaa muistiossaan, että koulutuksen taloudellisuuden, 

tehokkuuden ja joustavuuden parantaminen on yleiseurooppalainen tavoite. Opitun 

tunnistamisella ja tunnustamisella pyritään opiskelijan tai tutkinnon suorittajan kannalta 

mahdollisimman tarkoituksenmukaisiin koulutus- ja tutkintoprosesseihin. Periaatteena on 

työryhmän mukaan yksilökohtaisuus. (OPM 2004). Tarkoituksenmukaiset prosessit 

tarkoittavat mm. päällekkäisten ja oppijan osaamisen kannalta turhien opintojen 

välttämistä ja siten lyhyempiä koulutusaikoja ja parempaa kustannustehokkuutta. Lisäksi 

työryhmä esittää, että erityisesti aikuisopiskelijan opiskelumotivaatiota parantaa huomion 

kohdistaminen opintoja tutkintotodistusten sijasta hänen osaamiseensa ja sen 

dokumentoimiseen (OPM 2004). Yksilökohtaisuutta toteutetaan mm. opintojen 

henkilökohtaistamisella, johon liittyvä kehittämistyö on meneillään ammatillisessa 

aikuiskoulutuksessa ja korkeakouluissa. 

Suomessa opitun tunnustamista on aiemmin toteutettu pääasiassa kolmella tavalla: 

koulutukseen hakeutumisen, aikaisempien opintojen ja osaamisen hyväksilukemisen 

sekä näyttötutkintotyyppisten osaamisen tunnustamisen menettelyinä. Oppilaitoksissa 

on yleensä tunnustettu muissa oppilaitoksissa suoritettuja samantasoisia opintoja – 

yliopistoissa siis vain yliopistotasoisia opintoja, ammattikorkeakouluissa vastaavia jne. 

Oppilaitosten ulkopuolella hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen ei ole 

ollut menettelytapoja. Suomen lainsäädännössä ei ole opitun tunnustamiseen liittyviä 

esteitä. 

Euroopan maissa tehdyssä inventaariossa todettiin Suomen edenneen hyvin opitun 

tunnustamisen kehittämisessä suhteessa moniin muihin (Colarnyi ja Björnavåld 2004). 

Suomi on eturintamassa mm. siinä, että meillä on voinut suorittaa ammatillisen tutkinnon 

koulutuksesta riippumattomien näyttöjen avulla jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. 

Kehitys on aivan viime aikoina painottunut järjestelmien kehittämiseen opitun 

tunnustamiselle yliopistoissa osana Bolognan prosessia ja ammatillisessa koulutuksessa 

Kööpenhaminan prosessissa. 

Osaamisen tunnustamista edistetään myös maailmanlaajuisesti. OECD on ollut 

aktiivinen viime vuosina: epävirallisen ja arkioppimisen tuloksien tunnustamisen ohjelmia 

toteutetaan 26 maassa viidessä maanosassa. OECD:n hankesuunnitelmassa opitun 

tunnustamisen edut luokitellaan neljään kategoriaan: taloudelliseen, koulutukselliseen, 

sosiaaliseen ja psykologiseen. Opitun tunnustaminen mm. lyhentää muodollisen 

koulutuksen kestoa ja siten säästää yksilön ja yhteiskunnan rahaa. Se tuottaa joustavia 

henkilökohtaistettuja oppimispolkuja; sen avulla koulutukseen saadaan uusia 

oppijaryhmiä. Opitun tunnustamisen avulla rakennetaan sosiaalisia instituutioita, jotka 

helpottavat siirtymistä koulutuksesta työelämään ja toisin päin; se lisää myös 

sosiokulttuurista tasa-arvoa ja yhteiskunnallista eheyttä jne. Psykologiset edut liittyvät 

mm. siihen että opitun tunnustaminen valtauttaa yksilöitä oppimisensa hallintaan paikan 

ja ajan suhteen sekä luo tutkintojen suorittamisesta pudonneille uusia näkymiä

oppimisen jatkamiseen. (Werquin jne., 2005.) Oppimismotivaation rakentuminen on 

elinikäisen oppimisen kynnyskysymys: aikuisia ei saada opiskelemaan, jos heidän on 

aloitettava opinnoissa nollapisteestä.

Selvitys Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman valmisteluryhmälle 24.06.2008 

Petri Salo, Åbo Akademi, Pedagogiska fakulteten, Vaasa (psalo@abo.fi) 

Vapaan sivistystyön tutkimuksen tila 2008 

Vapaa sivistystyö määritellään tässä selvityksessä pääsääntöisesti organisaatiolähtöisesti. 

Tämän määrittelyn perusteella vapaata sivistystyötä tehdään ja sen tavoitteita toteutetaan 

vapaan sivistystyön organisaatioissa. Huomio kohdistuu muun muassa niiden toiminnan 

lähtökohtiin, tavoitteisiin, visioihin, strategioihin sekä toimintamuotoihin i . 1970-ja 1980- 

luvuilla vapaan sivistystyön organisaatioiden toiminta oli didaktis-psykologisen opetuksen ja 

koulutuksen suunnittelua tukevan sekä osallistumistutkimuksen ohella yksi aikuiskasvatuksen 

keskeisiä tutkimusalueita ii . 1990-luvun alussa tapahtuneen painopisteen muutoksen jälkeen 

aikuiskasvatustutkimuksessa on keskitytty ensin lähinnä työmarkkinoiden muutokseen ja 

ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja viime aikoina erityisesti organisaatioiden ja henkilöstön 

kehittämiseen sekä työssä oppimiseen. Vapaan sivistystyön tutkimuksen yhä marginaalisempi 

asema näkyy selkeästi tarkasteltaessa Aikuiskasvatus –lehdessä julkaistuja tiedeartikkeleita. 

Sitä eksplisiittisesti käsittelevien artikkelien osuus on vähentynyt entisestään siirryttäessä 

1990-luvulta (noin 15%) 2000-luvulle (noin 5%). 1990-luvulla julkaistujen tiedeartikkelien 

perusteella voidaan tunnistaa kaksi keskeistä tutkimuksellista kiinnostuksen kohdetta; 

(a) vapaan sivistystyön ja sen organisaatioiden arvoperusta, tehtävät, asema, rooli ja toiminnan 

arviointi muuttuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa sekä (b) työ- ja toimintamenetelmät 

(vuorovaikutus, yhteisökasvatus, sosiaalipedagogiikka) sekä opiskelu esimerkiksi kansalaisopistoissa 

iii . Yksi keskeinen yleinen havainto, joka koskee 1990-luvulla entisestään vahvistunutta 

suomalaista aikuiskasvatustutkimusta kolmannen vuosituhannen alussa on seuraava; 

organisaatio- ja toimintamuotorajoja (esim. vapaa sivistystyö ja ammatillinen aikuiskasvatus/työssä 

oppiminen) ylittävää tutkimusta, jossa aikuisten toimintaa, oppimista ja 

kehittymistä tarkasteltaisiin monimuotoisesti ja –ulotteisesti elinikäisen oppimisen eri 

konteksteissa (formaali, nonformaali, informaali) ei juurikaan tehdä. Aikuiskasvatustutkimus 

rajoittuu usein tiettyyn toimintaympäristöön tai tietylle sektorille. Myös vapaan sivistystyön 

tutkimuksessa (1990- ja 2000-luvuilla julkaistut väitöskirjat) on usein rajoituttu yhden organisaatiomuodon 

toiminnan tarkasteluun. Yksi harvoista poikkeuksista on Jyrki Jokisen (1999) 

väitöskirja, jossa hän tarkastelee aikuisopettajan identiteetin muuttumista aikuiskoulutuksen 

yleiseen muutokseen liittyen sekä yleissivistävässä että ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. 

Petra Pellinen (2001) on puolestaan tutkinut aikuiskasvatuksen ja –koulutuksen ammatillistumista 

koko suomalaisen aikuiskoulutuksen kentässä. Hän päätyy vapaan sivistystyön 

organisaatioiden (mukana kansanopistot, kansalaisopistot, opintokeskukset sekä kesäyliopistot) 

osalta toteamaan niiden ammatillistumiskehityksen eroavan selvästi toisistaan. 

Vapaan sivistystyön tutkimus Suomessa 1990- ja 2000-luvulla 

Vapaan sivistystyön tutkimus on Suomessa, käytännön sivistystoiminnan laajuuteen ja monimuotoisuuteen 

nähden erittäin vähäistä, pienimuotoista ja suhteellisen koordinoimatonta. 

Tutkimuksen vähäisyys korustuu kun sen suhteuttaa siihen tosiseikkaan että suomalaiset 

vapaan sivistystyön organisaatiot selvisivät 1990-luvun murroksesta muihin pohjoismaihin 

verrrattuna erittäin hyvin iv . On paradoksaalista että perinteisimmästä aikuiskasvatuksen 

toimintamuodosta, johon osallistuu edelleen vuositasolla miljoona suomalaista, ei koottua ja 

yksityiskohtaista tutkimustietoa ole juurikaan saatavilla. Vapaan sivistystyön tutkimuksen 

selkäranka muodostuu reilun vuosikymmenen aikana julkaistusta kahdeksasta väitöskirjasta. 

Niistä puolessa tarkastellaan vapaan sivistystyön organisaatioiden toiminnassa ja sen lähtökohdissa 

tapahtuneita muutoksia muuttuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toisen tunnistettavan 

juonteen vapaan sivistystyön tutkimuksessa muodostaa 1990-luvun alussa alkunsa 

saanut arviointitutkimus, jossa on siirrytty vapaan sivistystyön organisaatioiden toiminnan 

tuloksellisuuden (tehokkuus ja taloudellisuus) itsearvionnista niiden vaikuttavuuden 

1



arviointiin. Melko suuri osa etenkin alueellisista ja paikallistasolla suoritetuista arvioinneista 

on luonteeltaan kuvailevia selvityksiä, joiden perusteella on vaikeahko luoda yleiskuvaa 

esimerkiksi tietyn organisaatiomuodon toiminnan erityspiirteiseiin tai –haasteisiin. Vapaan 

sivistystyöhön kohdistuvan tutkimuksen vähäisyyttä kuvannee myös se, että alla kuvataan 

lyhyesti myös siitä 2000-luvulla tehtyjä pro gradu –tutkielmia. 

Vapaan sivistystyön saralta on kahden viimeisen vuosikymmenen aikana ilmestynyt 

harvakseltaan erityyppisiä julkaisuja. 2000-luvun ensimmäisinä vuosina julkaisuja ilmestyi 

intensiivisemmin v . Kokoavasti voi todeta että niissä on tarkasteltu ja pohdittu, usein historiallisiin 

lähtökohtiin tukeutuen, vapaan sivistystyön perusarvoja, toimintakenttää, tehtäviä, 

erityispiirteitä, haasteita, visioita ja tulevaisuutta sekä näihin perustuen identiteettiä ja 

itseymmärrystä jälkimodernissa elinikäisen oppimisen tarpeen värittämässä ja kasvavien 

koulutusmarkkinoiden määrittämässä informaatio- ja osaamisyhteiskunnassa. Keskeiseksi 

vapaan sivistystyön identiteetin ja tehtävän määrittäjäksi on usein nähty sen suhde 

demokratiaan, valtioon, koulutusjärjestelmään, työelämään ja kansalaisyhteiskuntaan. Myös 

muutama rajatumpaan teemaan on paneuduttu, esimerkiksi opettajuuteen sekä tietoja viestintätekniikan 

sekä tietoverkkojen merkitykseen ja hyödyntämiseen vapaassa sivistystyössä vi . 

Väitöskirjat 

Viimeisen reilu vuosikymmenen aikana vapaata sivistystyötä eksplisiittisesti käsitteleviä 

väitöskirjoja on julkaistu kahdeksan. Ne on seuraavassa jaoteltu kolmeen ryhmään; historialliset 

(2kpl), kansalaisopistojen (3 kpl) sekä kansanopistojen (3 kpl) toimintaan liittyvät. 

Tuominen (1999) kuvaa tutkimuksessaan grundtvigilaisen Pohjois-Karjalan kansanopiston 

toimintaa ja erityisesti sen kehittymistä maakunnalliseksi kulttuurikeskukseksi 1800-luvun 

lopulla ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Hän tarkastelee paitsi opiston 

toimintafilosofiaa myös sen toiminnan merkitystä maakunnallisessa viitekehyksessä. Parjo 

(2002) puolestaan tutki Kotikasvatusyhdistyksen perustamista ja sen toimintaa 1800- ja 1900- 

lukujen vaihteessa. Mielenkiintoiseksi hänen tutkimuksensa tekee se, että jäljittää yhden 

pohjoismaisen kansansivistystoiminnan keskeisimmistä toimintamuodoista, eli opintopiirin 

juuret Pohjoisamerikkalaisen Chautauqua-liikkeen pyhäkoulun opettajille 1880-luvulla järjestämille 

lomakursseille. Näin hän haastaa ainakin osittain käsityksen opintopiiristä ruotsalaisen 

kansansivistyksen innovaationa. 

Sihvonen (1996) tutki 1990-luvun alun murroskauden vaikutuksia kansalaisopistotoiminnan 

perusarvoihin, tehtäviin, rahoitukseen ja hallintoon rehtoreiden kokemusten 

valossa. Opistot olivat hänen mukaansa säilyttäneet 1990-luvun lopulla arvosidonnaisuutensa. 

Sivistyksellisen tasa-arvon toteuttaminen niiden toiminnan puitteissa oli kuitenkin yhä haastavampaa. 

Vaikka alle 16-vuotiaiden osuus osallistujiista oli kasvamaan päin toimivat opistot 

edelleen yleissivistävinä aikuisoppilaitoksina. Rehtorit eivät kuitenkaan enää kaivanneet 

toiminnan lähtökohdaksi yleistä valtakunnallista tehtävän määrittelyä. Kolmanneksi Sihvonen 

totesi opistotoiminnan eriytyneen ja opistojen jakautuvan yhä selkeämmin menestyjiin (asutuskeskusten 

suuret opistot) ja häviäjiin (maaseudun pienet opistot). Opistojen profiloitumisen 

ja niiden toiminnan eriytymisen on todettu jatkuneen myös tämän jälkeen vii . Leistevuo (1998) 

tarkasteli osallistujien osallistumismotiiveja ja suuntautumista (opinnollinen versus sosiaalinen) 

kansalaisopistojen kursseilla. Hän päätyi toteamaan sosiaalisten motiivien olevan 

voimakkaampia taito-ja taideaineissa ja opinnollisten motiivien puolestaan teoreettisesti 

suuntautuneissa aineissa. Tämän lisäksi hän jaotteli osallistujat kolmeen opiskelijatyyppiin; 

sosiaaliseen, sosiaalis-opinnolliseen ja opinnolliseen tyyppiin. Jokinen (2002) puolestaan 

totesi aikuisopettajan identiteettiä koskevassa tutkimuksessaan, johon osallistui kuusi 

opettajaa kansalaisopistoista, että sen paremmin oppilaitosmuodolla kuin opetusalalla ei 

vaikuttaisi olevan kovinkaan suurta merkitystä opettajan persoonallisen ja sosiaalisen 

identiteetin alueella. Ammatti-identiteetin suhteen kehityksen suunta näyttäisi kansa- 

2



laisopisto-opettajien kohdalla johtavan entistä selkeämmin kohti suunnittelijaopettajan roolia. 

Mainitut kolme väitöskirjaa kattavat kansalaisopistotoiminnan kolme keskeistä näkökulmaa, 

eli organisaatio-, opettaja- ja osallistujanäkökulmat. 

Myös kansanopistojen toimintaa käsittelevät kolme väitöskirjaa muodostavat käytännössä 

toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Niissä on tarkasteltu kansanopistojen toiminnan 

lähtökohtien ja toimintamuotojen muutosta sekä niitä määrittävien muuttuvien reunaehtojen 

vaikutusta suunnittelukeskeisen ja markkinaperusteisen aikuikoulutuspoliitiikan kausilla. 

Tulokset ovat yleistettävissä vapaaseen sivistystyöhön laajemminkin. Raninen (1994) 

tarkasteli väitöskirjassaan herännäiskasvatusta kansanopistoissa 1950-luvulta 1980-luvun 

alkuun. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on ”herännäisopistojen” yhä löyhempi kytkös 

herännäisliikkeeseen ja sen myötä oman erityisen profiilin heikentyminen sekä niiden 

vähittäinen muotoutuminen yleissivistäviksi alueellisiksi aikuiskoulutusoppilaitoksiksi. 

Koskinen (2003, 117-119) paneutui tutkimuksessaan kansainvälisyyden funktioon kansanopiston 

toimintakulttuurissa. Vaikka kansanopistot rakentavat omaa, ainutlaatuista toimintakulttuuriaan, 

jonka vahvuustekijöitä ovat asiakaskeskeisyys, vuorovaikutuksellisuus sekä 

muutosorientaatio, ei yhtenevää kansanopistotoimintakulttuuria voida tunnistaa. Hän tunnistaa 

aineistonsa perusteella neljä toimintakulttuurityyppiä; (1) yksilön huomiova yhteistoiminnallisuus, 

(2) kehitysorientoitunut, (3) kokeileva ja (4) yksilökeskeinen toimintakulttuuri. 

Kansainvälisyyden ulottuvuus opiston toimintakulttuurissa toimii identifoitumistekijänä, 

rakentaa monikulttuurista toimintailmapiiriä sekä tuottaa tuotteistettua markkina-arvoa. 

Tuomola-Karpin (2005) kansanopistojen laatukäsitystä tarkastelevasta väitöskirjasta käy ilmi 

että laatua tarkastellaan lähtökohtaisesti vakiintuneista toimintatavoista ja perinteistä (dialogi, 

autonomisuus, tasa-arvo) käsin. Toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset sekä kansanopistojen 

sisäisen toimintalogiikan muutos ovat kuitenkin johtaneet tarkastelemaan laatua 

suorituskyvyn parantamisen, henkilöstön muutosvalmiuden sekä toiminnan kehttämisen ja 

avoimuuden näkökulmasta. Laatu määritellään kansanopiston sidosryhmien luottamuksena 

sen paranevaan suorituskykyyn. 

Arviointitutkimus 

Opetushallitus asetti 1990-luvun alussa organisaatiomuotokohtaiset työryhmät valmistelemaan 

vapaan sivistystystyön toiminnan tuloksellisuuden arviointimallien sekä itsearviointitoiminnan 

kehittämistä. Vapaan sivistystyön organisaatiot, erityisesti kansalaisopistot, 

ryhtyivät arvioimaan oman toimintansa tuloksellisuutta ja laatua työryhmien muistioissaan 

kuvaamina malleja ja mittareita soveltaen. Roseniuksen (1999) kansalaisopistojen vuonna 

1997 toteuttamia itsearviointikokeiluja tarkastelevasta raportista käy ilmi, että opistot olivat 

arvioineet toimintansa tuloksellisuutta ja laatua hyvinkin monimuotoisesti mutta suhteellisen 

koordinoimattomasti. Itsearviointia tarkasteltiin usein opistojen työyhteisön näkökulmasta, 

osallistujien ja toimintaympäristön jäädessä vähemmälle huomiolle. Opetushallitus toteutti 

myös 1990-luvun jälkipuoliskolla kansalliset organisaatiomuotokohtaiset arvioinnit. viii 

Kansanopistojen osalta Opetushallituksen toimeksiannosta tutkittu myös opiskelijoiden motivaatiota 

ja opiskelukokemuksia ix . Kaikkien kolmen organisaatiomuodon kohdalla tuloksellisuutta 

tarkasteltiin oranisaatiomuotokohtaisissa arvioinneissa taloudellisuuden, 

tehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Yksi keskeisimmistä johtopäätöksistä oli, että 

vapaan sivistystyön toimijoiden tulisi aiempaa selkeämmin kyetä määrittelemään ja todentamaan 

oma tehtävänsä ja merkityksensä suhteessa sekä toimintaympäristöönsä että muihin 

aikuiskoulutusjärjestelmän toimijoihin. Kyseisen johtopäätöksen sekä vuoden 1998 laissa 

asetetun arviointivelvoitteen perusteella kansalaisopistoissa toteutettiin 2000-luvun alussa 

useita toiminnan vaikuttavuuden arviointeja. x Koottua tutkimustietoa näistä usein alueellisesti 

toteutetuista arvioinneista ei ole saatavilla. Kansanopistopedagogiikkaa ja ja internaattia on 

selvitetty ja arvioitu Kansanopistoyhdistyksen toimesta. xi Kansanopistojen kohdalla kokonais- 

3



kuvan muodostamisen tarpeeseen vastasi ainakin osittain Valtiontalouden tarkastusviraston 

tarkastuskertomus (2004). Vaikka tarkastuksen tehtävänä oli arvioida erityisesti kansanopistojen 

toiminnan ohjausta, sen tavoitteita ja tarkoituksia sekä vaikutuksia ja tuloksia siinä 

paneudutaan tarkastuskertomuksessa laaja-alaisesti ja yksityiskohtaisesti kansanopistojen 

toiminnan edellytyksiin ja lähtökohtiin, reunaehtoihin ja tavoitteisiin. Siinä päädytään muun 

muassa peräänkuuluttamaan kansanopistojen aseman ja tehtävien sekä erityisesti sisäoppilaitos/internaatti 

–käsitteen selkeämpää ja tarkempaa määrittelyä. Tarkastushavainnoissa 

otetaan kantaa myös vapaan sivistystyön kenttään kokonaisuutena. Kentän toimijoilta 

edellytetään toiminnan koordinointiin perustuvaa yhtenäistä tavoitteen asettelua ja toimintastrategian 

laatimista. Myös Koulutuksen arviointineuvoston (2006) arvioinnissa, jossa 

mukana olivat ensi kertaa myös kesäyliopistot ja liikunnan koulutuskeskukset, vapaan 

sivistystyön toimijoilta edellytetään organisaatiomuotorajat ylittävän verkostoitumisen ja 

yhteistyön lisäksi halua tarkastella vapaata sivistystyötä kokonaisuutena, jonka puittessa sen 

eri toimijoilla olisi toisiinsa kytkeytyviä ja toisiaan tukevia tehtäviä. Vapaan sivistystyön 

vaikuttavuuden ja suuntaviivaopintojen kansallisessa arvioinnissa (2007) päädytään 

toteamaan että suuntaviivaohjaukseen ja –opintoihin suhtautuminen vaihteli niin kentällä 

kokonaisuudessaan kuin eri organisaatiomuotojen puitteissa erittäin paljon. Myös tässä 

arviointiraportissa korostetaan yhteistyöhön ja koordinointiin perustuvaa tehtävien ja työnjaon 

selkiyttämisen tarvetta. Kesäyliopistojen kohdalla viimeisen vuosikymmenen aika on tehty 

muutama, lähinnä alueellista yhteistyön mahdollisuuksia kartoittava selvitys xii . 

Pro gradut 

Erityisesti kasvatustieteen opiskelijat ovat perinteisesti valinneet pro gradu –tutkielmansa 

aiheita vapaan sivistystyön kentältä. Mutta etenkin 2000-luvun alusta, muiden aikuiskasvatuksen 

kiinnostuksen kohteiden vahvistaessa asemaansa, vapaata sivistystyötä käsitteleviä pro 

gradu –tasoisia tutkimuksia näyttäisi tehdyn aiempaa vähemmän. Yliopistokirjastojen 

yhteisessä Linda -tietokannassa tehdyn haun xiii perusteella vapaata sivistystyötä käsitteleviä 

pro graduja on vuodesta 2000 eteenpäin tehty vain parisenkymmentä. Niiden aiheet voidaan 

jakaa karkeasti kolmeen ryhmään; (a) historialliset (sekä henkilöhistoriat että organisaatiohistoriikit) 

(b) opetus ja opetuskokeilut (kielet, taide-ja taitoaineet sekä viestintätekniikka) 

sekä (c) opiskelun ja osallistumisen merkitykset (kielet, taide-ja taitoaineet). Vapaan sivistystyön 

yhteisjärjestön ylläpitämästä tutkimustietokannasta 2000-luvulla tehtyjä pro graduja 

löytyy huomattavasti enemmän xiv . Niiden keskeisiä kokoavia teemoja ovat (a) toiminta ja 

opiskelu tietoverkoissa ja virtuaaliyhteisöissä, (b) kansalaisyhteiskunta laajasti ja monimuotoisesti 

ymmärrettynä (esim. yhdistys- ja vapaaehtoistoiminta, kansalaisjärjestötoiminta ja 

-aktivismi, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman merkitykset), (c) avoin yliopisto-opiskelu sekä 

(d) ikäihmisten opiskelu. Näin ollen ne haastavat ja laajentavat organisaatioperustaisen vapaan 

sivistystyön määritelmän ja laajentavat sitä kohti tehtävään, sisältöön tai toimintamuotoon 

kinnittyvää määritelmää. 

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön tukema tutkimus 

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö (VSY) on tukenut vapaaseen sivistystyöhön liittyvää tutkimusta 

tutkimusapurahoin sekä järjestänyt vuodesta 2002 lähtien vuosittain vapaan sivistystyön 

tutkijaseminaareja. Niihin on vuosittain osallistunut reilut kymmenestä viiteentoista 

vapaan sivistystyön tutkimuksen harrastajaa. Heidän keskeisimmät tutkimusteemansa, 

tärkeimpinä erityisopetus ja ryhmät, taidepedagogiikka ja -aineet, vapaan sivistystyön organisaatioiden 

strategiat ja johtaminen, eivät useinkaan ole kiinnittyneet tiettyyn organisaatiomuotoon 

xv . Suurin osa tutkimusapurahoja saaneista ja tutkimustapaamisiin osallistuneista ovat 

olleet vapaan sivistystyön kentän toimijoita, joiden käytännön mahdollisuudet tutkimuksen 

toteuttamiseen, lähinnä pitkäkestoisen tutkimusrahoituksen puutteessa ovat kuitenkin olleet 

4



rajalliset. Tästä syystä heidän tutkimuksensa eivät toistaiseksi ole, muutamaa pro gradu ja lisensiaattitutkielmaa 

lukuunottamatta xvi , konkretisoituneet tutkimusraporteiksi. Vapaan sivistystyön 

yhteisjärjestön toimesta Tampereen yliopistossa kasvatustieteiden laitoksella tehtiin 

vuonna 1999 selvitys xvii kentän suhtautumisesta ja kiinnostuksesta alan tutkimukseen. 

Kyselyyn vastanneista kentän toimijoista xviii suuri osa ilmaisi kinnostuksensa omakohtaiseen 

tutkimukseen tekemiseen. Tärkeimpinä tutkimuksen kohteina tuotiin esiin (a) vapaan 

sivistystyön erityiset kohderyhmät, heidän koulutustarpeensa ja aktivointinsa (b) opetuksen ja 

oppimisen kehittäminen sekä (c) vapaan sivistystyön tehtävät, tavoitteeta ja identiteetti. 

Vapaan sivistystyön tutkimustarpeet 

Vapaan sivistystyön vähäinen tutkimus on toistaiseksi ollut pitkälti organisaatiolähtöistä ja 

–keskeistä, niiden toiminnan lähtökohtiin, tehtäviin ja tulevaisuuden haasteisiin kiinnittyvää. 

Tutkimuksellisista lähtökohdista katsottuna perinteinen jako vapaaseen sivistystyöhön ja 

ammatillisesti kiinnittyneeseen aikuiskoulutukseen ei välttämättä enää ole hedelmällinen. 

Jako on erityisen haasteellinen ajassa jossa aikuisten toimiminen ja oppiminen erilaisissa 

informaaleissa konteksteissa ja (virtuaalisissa) verkostoissa haastaa ja täydentää perinteiset 

aikuiskasvatuksen oppimisympäristöt. Vapaan sivistystyön vahvan institutionaalinen itseymmärryksen 

seurauksena esimerkiksi kytkennät monimuotoisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin 

ovat jääneet huomiotta tai tunnistamatta xix . Myöskään paikallistason arjen poliittiiseen 

toimintaan tai uusiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin suuntautuneessa tutkimuksessa ei mahdollisia 

kytkentöjä vapaaseen sivistystyöhön ole huomioitu. Perinteinen osallistumistutkimus, 

jossa aikuisia osallistujia, heidän taustojaan ja motiivejaan tarkastellaansuhteessa yksittäisen 

organisaatiomuodon toimintaan ei juurikaan edesauta vapaan sivistystyön lähtökohtien, 

tehtävien ja erityislaadun tunnistamista eikä edistä sen tavoitteellista kehittämistä. Vapaassa 

sivistystyössä ja aikuiskasvatuksen alalla ylipäätään tarvittaisiin tutkimusta, jossa: 

osallistumisen muuttuvia merkityksiä tarkasteltaisiin laaja-alaisesti aikuisten arkisesta 

elämismaailman yksilöllisistä ja yhteisöllisistä lähtökohdista sekä sen keskeisistä elementeistä 

(esim. mediat) ja haasteista (esim. työn ja vapaa-ajan suhteet ja merkitykset jälkiteollisen 

työn yhteiskunnassa) käsin 

Historiallistavan ja poikkitieteellisen otteen, jossa aikuiskasvatustiede tukeutuisi aiempaa 

selkeämmin muihin yhteiskuntatieteiseiin, avulla olisi mahdollista tutkia 

vapaan sivistystyön merkitystä monimuotoistuvassa ja globalisoituvassa kansalaisyhteiskunnassa 

(kolmas sektori, yhdistystoiminta, kansalaistoiminta, yhteiskunnalliset liikkeet, 

sosiaalinen/kulttuurinen/identiteettipääoma) sekä sen kytkentöjä, erityisesti paikallistasolla 

kansalaisyhteiskunnan moniin ussvanhoihin toimijoihin ja toimintamuotoihin 

Koska vapaa sivistystyön voidaan edelleen katsoa olevan osa pohjoismaista ja siten tietyssä 

mielessä tunnistettavissa olevaa ”erityistä” perinnetta ja aikuiskasvatuksen toimintakenttää 

tulisi tutkimuksen 

kiinnittyä paitsi pohjoismaisen aikuiskasvatuksen ja kansansivistyksen perinteeseen, toimintatapohin 

ja –muotoihin sekä haasteisiin informaalin aikuiskasvatuksen (esim. yhteisö- ja 

taidekasvatus, sosiokullttuurinen innostaminen, sosiaalinen toiminta) kansainvälisiin perinteisiin 

ja toimintamuotoihin xx . 

Edellä muotoilujen yleisten lähtökohtien ja tutkimustehtävien avulla pystyttäisiin huomattavasti 

aiempaa laaja-alaisemmin ja monimuotoisemmin sekä vaikuttavammin tarkastelemaan 

millaisena toimijana vapaan sivistystyön viisi organisaatiomuotoa sekä erityisesti 

niiden muodostama erityinen kokonaisuus ja verkosto näyttäytyy ja toimii globalisoituneessa 

5



jälkiteollisessa informaatioyhteiskunnassa. Kyseiset lähtökohdat ovat melko pitkälle yhteneviä 

vuonna 2003 muotoillun Vapaan sivistystyön tutkimusohjelmaluonnoksen taustojen 

kanssa xxi . Yllä kuvattuihin tutkimushaasteisiin vastaamiseksi ja vähäisen tutkimuksen 

vaikuttavuuden lisäämiseksi vapaassa sivitystyössä tarvittaisiin kansallinen, akateemisen 

yhteisön ja kentän toimijoiden tiiviiseen yhteistyöhön perustuva tutkimusohjelma ja 

–organisaatio, jonka puitteissa myös hajanaiseksi sirpaloitunutta arviointitutkimusta voitaisiin 

tehdä aiempaa yhtenäisemmin ja tavoitteellisemmin. Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön 

tukeman tutkimuksen teemoista löytyy monia yleisiä tutkimusteemoja konkretisoivia 

esimerkkejä: 

- paikalliset ja alueelliset toimijaverkostot sekä niiden puitteissa tehtävä yhteistyö 

- opettajat, erityisesti kymmenet tuhannet tuntiopettajat 

- erityisryhmät sekä heidän monimuotoisten tarpeidensa huomioiminen 

- monikulttuurisuuden ja maahanmuuttajien integraation edistäminen 

- ikäihmisten tarpeisiin vastaaminen 

- musiikki- ja taidekasvatus 

- tietoverkot ja virtuaaliyhteisöt 

- johtamisen ja strategiatyön erityishaasteet vapaassa sivistystyössä 

- henkiset pääomat, erityisesti sosiaalinen pääoma vapaassa sivistystyössä 

- kestävä kehitys 

Vapaan sivistystyön tutkimus Ruotsissa 

Muista Pohjoismaista vapaan sivistystyön tutkimus on kahden viime vuosikymmenen aikana 

ollut selvästi laaja-alaisinta ja monipuolisinta Ruotsissa. Siellä käynnistettiin 1990-luvun 

alussa valtion tukemana laajamittainen, kansansivistystyöhön (folkbildning) kohdistuvaa 

poikkitieteellistä tutkimusta tukeva ohjelma, MIMER xxii . Sen puitteissa on luotu kansallinen 

kansansivistystyön tutkijoiden verkosto, järjestetään vuotuisia tutkijatapaamisia, informoidaan 

meneillä olevista tutkimusprojekteista sekä tutkimusprojektien rahoituslähteistä. Ruotsissa 

valmistui 1990-luvun aikana reilut 30 ja 2000-luvun alussa (2000-2003) 16 kansansivistystyöhön 

liittyvää väitöskirjaa xxiii . Hallit-sevana juonteena ruotsalaisessa kansansivistystyön 

tutkimuksessa on ollut muiden Pohjoismaiden tapaan aatehistoriallinen tutkimus. Tämän 

lisäksi Ruotsissa on tutkittu kansansivistyksen ja työelämän välisiä suhteita, sen merkitystä 

demokratian edistämisessä ja kansalaisyhteiskunnan ylläpitämisessä, sukupuolta kansansivistystyössä 

sekä kansansivistystyön roolia erityisryhmien (vajaakuntoiset, toimintarajoitteiset, 

maahanmuuttajat) elämänlaadun ja -hallinnan edistämisessä. Kansansivistystä 

tutkitaan Ruotsissa monella eri tieteenalalla monimuotoisesti, esimerkiksi kirjastojen 

toimintaan ja nykyään uusien medioiden ja tietoverkkojen hyödyntämiseen kytkeytyen. 

Vuosina 2007-2009 Ruotsissa toteutetaan Vetenskapsrådetin (vastaa Suomen Akatemiaa) 

rahoittamana (yhteensä n. 1,6 miljoonaa euroa) kolme laajamittaista kansansivistystyön 

vaikutuksia selvittävää tutkimusprojektia. Ruotsissa kansansivistystyön toiminnan ja 

vaikuttavuuden arviointiin ryhdyttiin Suomen tapaan 1990-luvulla. Arviointiin liittyen on 

pyritty sekä kehittelemään kansansivistystyön luonteelle ominaisia ja sopivia arvioinnin 

lähestymis- ja toteuttamistapoja. Kansansivistystyön neuvoston (Folkbildningsrådet) toimesta 

Ruotsissa on 2000-luvulla toteutettu useita laajoja ja syvällisiä arviointitutkimuksia, joissa on 

keskeisten toimijoiden (opintopiirien vetäjät ja osallistujat) kokemusten lisäksi paneuduttu 

monikultturisuuteen, tietoja viestintätekniikan hyödyntämisestä saatuihin osallistujien 

kokemuksiin sekä kansalaisyhteiskunnan toteutumisen mahdollisuuksiin paikallistasolla xxiv . 

6



VIITTEET 

i 

ii 

iii 

iv 

v 

Vaherva, Malinen, Moisio, Raivola, Salo, Kantasalmi, Kamppi, & Silvennoinen 2006 

Rinne ja Vanttaja 1998 

Kivinen & Rinne 1995; Rinne & Vanttaja 1998; Salo 2004 

Salo 2007 

Esimerkiksi Granö & Wallén 2003; Kantasalmi, Korhonen & Tainio 2004; Nest 2005; Riikonen 2003, 

Salo 2004; Toiviainen 2002; Virtanen & Marjomäki 2005; 

vi 

Sallila & Kalli 2001; Sallila & Niemelä 2002 

vii 

Salo 1999; Vaherva, Malinen., Moisio, Raivola , Salo, Kuusipalo, Silvennoinen, & Vaahtera 2007 

viii Määttä & Yrjölä 2001; Yrjölä 1996; Yrjölä 1997 

ix 

Niemivirta 2002 

x 

Esimerkiksi Klemelä & Ojala. 2002; Ojala 2003; Hamadi 2001 

xi 

Koivunen 2001 

xii 

Anttonen 2007; Koski 2006 

xiii 

09.05.2008 

xiv http://www.vsy.fi/index.phpk=9947 

xv http://www.vsy.fi/index.phpk=9947 

xvi 

Esimerkiksi Halme 2003 

xvii Raipala 2000 

xviii vastaus saatiin vajaasta neljäsosasta noin neljästäsadasta organisaatiosta 

xix Kansan sivistys liikkeessä ja Tutkimus liikkeeseen –aloite 2003. 

xx 

Katso tarkemmin http://www.infed.org/ 

xxi 

xxii 

http://www.vsy.fi/index.phpk=9947 

http://www.liu.se/mimer/ 

xxiii Lundin 2008 

xxiv http://www.folkbildning.se/page/455/rapporterpublikationer.htm 

LÄHTEET 

Anttonen, S. 2007. Avointen yliopistojen ja kesäyliopistojen yhteistyökäytänteiden 

kehittäminen. Tampere: Suomen kesäyliopistot. 

Granö, M. & Wallén, B. 2003. Bli något eller någon En finlandssvensk folkbildningsodysse. 

Helsingfors: Svenska folkskolans vänner. 

Halme, A. 2003. Eteen eestä ihanteen: kansanopistoelämää Lahdessa 1893-1939. Helsinki: 

Kansanvalistusseura. 

Hamadi, A. 2001. Hyvää helvetin halvalla” Kansalaisopistotoiminnan vaikuttavuus KAIKU – 

projektin I osa. Tampere: Tehokopiointi Oy. 

Kantasalmi, K., Korhonen, L. & Tainio, J. 2004. Sivistystyön itseymmärrys: tekstejä 

järjestöllisestä sivistystyöstä. Helsinki : Kansan sivistystyön liitto. 

Kivinen, O. Rinne, R. 195. Mitä aikuiskasvatustutkimus on Aikuiskasvatus, 15 (4), 255-264. 

Klemelä, K. 2001: ”Mä näen et se kuuluu peruspalveluun”. Varsinaissuomalaisten 

kansalaisopistojen asema, vaikuttavuus ja merkitys kuntapäättäjien näkökulmasta. 

Turku: Turun suomenkielinen työväenopisto. 

Koivunen, U. (toim) 2001. Kokonaisuutta etsimässä. Kokonaisvaltaisen oppimisen projekti. 

Helsinki: Kansanvalistusseura, 

Koski, A. 2006. Avoin yliopisto alueellisena toimijana. Turku: Turun yliopiston 

täydennyskoulutuskeskus. 

Lundin, A. 2008. Folkbildningsforskning som fält – från framväxt till konsolidering. 

Linköping:Linköpings universitet. 

Määttä, J. & Yrjölä, P. 2001. Kansanopistot perinteen ja nykyajan puristuksessa. Kansanopistojen 

itsearviointi. Helsinki: Opetushallitus. 

7



Nest, M. 2005. Kansan, sivistyksen tähden. Severi Nuormaan vaiheita kansallisen murroksen 

vuosina. Tampere: Pilot-kustannus Oy. 

Niemivirta, M. 2002. Valmiuksia, virikkeitä vai vaihtelua: kansanopisto-opiskelijan 

motivaatio ja opiskelukokemukset. Helsinki : Opetushallitus. 

Ojala, K. 2003. Opiskelisin, jos... : opiskelun esteet ja koulutuspalveluihin kohdistuvat 

odotukset varsinaissuomalaisissa kansalaisopistoissa. Turku: Turun suomenkielinen 

työväenopisto 

Pellinen, P. 2001. Aikuiskasvatuksen ammatillistuminen. Katsaus aikuis-oppilaitosten 

tehtäväkuvan historialliseen muotoutumiseen 1900-luvulla. Turku: Turun yliopisto, 

Kasvatustiedekunnan julkaisuja B:68. 

Raipala, K. 2000. Raportti vapaan sivistystyön eri organisaatioiden kokemista ajankohtaisista 

tutkimustarpeista sekä kiinnostuksesta alan tutkimusta kohtaan. Tampereen yliopisto. 

Kasvatustieteiden laitos. (elektronisena www.vsy.fi/vsop/tutkys.html. 

Riikonen, V. 2003. (toim.) Valistuksesta tietämysyhteiskuntaan. Helsinki: Kansanvalistusseura. 

Rinne, R. & Vanttaja, M. 1998. Aikuiskoulutustutkimuksen tila ja muutossuunnat Suomessa 

1970-luvun lopulta vuosituhannen loppuun. Helsinki: Aikuiskoulutusneuvosto, 

julkaisuja 14/1998. 

Rosenius, A. 1999. Kansalaisopistojen itsearviointihankkeet vuonna 1997. 

Sallila, P. & Kalli, P. (toim). 2001. Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Helsinki: 

Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura. 

Sallila, P. & Niemelä, S. (toim.). 2002. Sivistystyö osaamisyhteiskunnassa. Helsinki: 

Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura. 

Salo, P. 1999. Tulivatko sivistystyöt kansalais- ja työväenopistoissa tehdyiksi 

Aikuiskasvatus, 19 (4), 327-335. 

Salo, P. 2004. Vilken utgång – folkbildning Texter om folkbildningens identitet och framtid. 

Vasa: Åbo Akademi i Vasa, Pedagogiska fakulteten. 

Salo, P. 2007. On the futures of liberal adult education in the era of lifelong learning. I R. 

Rinne, A. Heikkinen & P. Salo (Eds.) Adult education – Liberty, Fraternity, Equality 

Nordic views on lifelong learning. Turku: Finnish Educational Research Association, 

341-358. 

Toiviainen T. 2002: Vapaan sivistystyön visiot. Castrenilaista laatuviiniä uusissa tammitynnyreissä. 

Helsinki: Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto. 

Vaherva, T., Malinen, A. Moisio, A. Raivola, R. Salo, P. Kantasalmi, K. Kamppi, P. & 

Silvennoinen, H. 2006. Vapaan sivistystyön rakenne ja palvelukyky. Jyväskylä. 

Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen arviointineuvosto. 

Vaherva, T., Malinen, A., Moisio, A., Raivola, R., Salo, P., Kuusipalo, P., Silvennoinen, H. & 

Vaahtera, K. Vapaan sivistystyön vaikuttavuus ja suuntaviiva-opinnot. 2007. 

Jyväskylä. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen arviointineuvosto. 

Valtiotalouden tarkastusviraston raportti kansanopistojärjestelmästä 81/2004. 

Yrjölä, P. 1996. Kansalaisopiston tila 1995. Helsinki: Opetushallitus. 

Yrjölä, P. 1997. Opintokeskusten arviointi. Helsinki: Opetushallitus. 

Vapaata sivistystyötä käsittelevät väitöskirjat 

Raninen, I. 1994. Herännäisyyskasvatus kansanopistoissa vuosina 1950-1984. Helsinki. 

Suomen teologinen kirjallisuusseura, julkaisuja 190. 

Sihvonen, J. 1996. Sivistystä kaikille vai valituille Kansalaisopistotoiminnan kehitys 

vapaasta kansanvalistustyöstä maksupalveluun. Tampere: Tampereen yliopisto. 

8



Leistevuo, A. 1998. Sosiaaliset motiivit ja sosiaalinen toiminta aikuisopiskelussa: kansalaisopiston 

opintoryhmiä koskeva empiirinen tutkimus. Tampere: Tampereen yliopisto. 

Tuominen, V. 1998 "Käy hehkuvin rinnoin, mielin puhtahin...": kansanopistohankkeet 

Pohjois-Karjalassa vuosina 1890-1934. Joensuu: Joensuun yliopisto. 

Jokinen, J. 2002. Aikuisopettajan identiteetti: yksinäisestä sankariopettajasta tiimiytyneeseen 

yrittäjään Tampere: Tampere University Press. 

Koskinen, H. 2003. Pohjoismaisilta juurilta kohti maailmanlaajuista toimijuutta Suomalaisen 

kansanopiston toimintakulttuuri ja sen kansainvälisyys 2000-luvun alussa. Tampere: 

Tampere University Press. 

Parjo, O. 2003. Koti on kansan sydän. Kotikasvatusyhdistyksen perustaminen ja toiminta 

1907-1917. Helsinki: Helsingin yliopisto. 

Tuomola-Karp, P. 2005. Laatu luottamuksen rakentamisena – laatukäsitys kansanopistoissa. 

Helsinki: Helsingin yliopisto. 

9

Vapaan sivistystyön tila 2008 SWOT 13.5.2008 

Vahvuudet 

• Laaja asiakaskunta 

• Sivistystavoitteisuus ja arvopohjaisuus 

• Tehtävämääritys: Kansalaisyhteiskunnan ja sosiaalisen pääoman 

vahvistaminen sekä aktiivisen kansalaisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden 

edistäminen 

• Kansalais- ja kulttuurikasvatustehtävä, yhteiskunnallinen kasvatustehtävä 

• Nonformaalin ja informaalin oppimisen edistäminen 

• Ammattisivistävien valmiuksien kehittäminen 

• Vapaan sivistystyön oppilaitokset tarjoavat monipuolisia oppimisen 

mahdollisuuksia, joiden sisältö, pedagogiikka ja metodit vaihtelevat kunkin 

työmuodon erityispiirteiden ja vahvuuksien mukaisesti 

• Elinikäisen oppimisen laaja oppilaitosverkosto kaikenikäisille 

• Oma laki, rahoitus, oppilaitosstatus ja ylläpitämisluvat 

• Volyymin nähden suhteellisen pienellä julkisella panostuksella saadaan 

laaja, monipuolinen opetustarjonta valituille kohderyhmille (Hyvä hintalaatu-suhde) 

• Valtakunnallisuus, alueellisuus ja paikallisuus toteutuvat yhtä aikaa 

• Kevyet ja joustavat rakenteet ja hallinto tuottavat taloudellisesti tehokasta 

toimintaa 

• Asiakasläheisyys ja nopea reagointikyky 

Mahdollisuudet 

• Kysyntää runsaasti 

• Tavoitetaan tarvittaessa kaikki ikäryhmät 

• Mukautumiskyky ikärakenteen ja kysynnän muutoksiin 

• Taiteen perusopetus ja kansalaiskasvatus koulujen kanssa 

• Työikäisten ja ikääntyvän väestön oppimis-, työ- ja toimintakyvyn 

ylläpitäminen 

• Erityisryhmien ja maahanmuuttajien koulutuksen järjestäminen ja 

syrjäytymisen ehkäiseminen 

• Työelämän muutostilanteisiin liittyvien kompetenssien (uuden oppiminen, 

muutosvalmius jne.) tarjoaminen 

• Itsenäinen päätösvalta tarjonnan ja sisällön suunnittelussa 

• Yhteistyötä voidaan lisätä vapaan sivistystyön ja muiden toimijoiden 

kanssa

Heikkoudet 

• Huono valtakunnallinen tunnettuus 

• Suoriteperuste johtaa keskinäiseen määrälliseen kilpailuun eikä tue 

laajojen hankkeiden toteuttamista tai erityisryhmien tavoittamista 

• Kehittämisresurssit vähäisiä 

• Kunnat tukevat toimintaan vaihtelevasti 

• Korkeat opiskelijamaksut voivat olla esteenä koulutukseen 

osallistumiselle aiheuttaen epätasa-arvoa 

• Vapaan sivistystyön arviointi, tilastot ja tutkimus vähäistä ja 

puutteellista 

Uhat 

• Rahoittaja ei tunnista vapaan sivistystyön arvoa, merkitystä ja työn 

vaikuttavuutta tulevaisuudessa 

• Vapaalle sivistystyölle osoitetaan tehtäviä, joita ei rahoiteta riittävästi 

• Lisääntyvä kilpailu ihmisten mielenkiinnosta, huomiosta ja vapaa-ajasta 

• Tutkintotavoitteisuuden korostuminen kaikilla koulutussektoreilla 

• Kurssimaksujen nouseminen lisää sivistyksellistä epätasa-arvoa 

• Osaavan henkilöstön rekrytointi vaikeutuu 

• Palvelut siirtyvät taajamiin 

• Resurssit kiinteistöjen ja infrastruktuurin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi 

ovat liian vähäiset 

Helsinki 13.5.2008 

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön hallitus 

Aaro Harju 

Björn Wallén Eeva-Inkeri Sirelius

Vapaan sivistystyön keskeiset toimijat laativat SWOT‐työkalua hyödyntäen arvion vapaan sivistystyön tilasta 

ja tulevaisuuden näkymistä. Arvion mukaan vapaan sivistystyön keskeisinä vahvuuksina ovat laaja 

opintoihin osallistujien joukko sekä monipuolinen ja kattava oppilaitosverkosto. Toiminnan 

sivistystavoitteisuus ja arvopohjaisuus antavat työlle vahvan perustan. Persoonakasvatuksen ohella 

vahvuutena on ihmisten aktiivisen kansalaisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Näitä 

täydentävät kulttuurikasvatus ja yhteiskunnallinen kasvatus. Vapaan sivistystyön tuloksena 

kansalaisyhteiskunta vahvistuu, demokratian pohja lujittuu ja sosiaalinen pääoma lisääntyy. 

Vapaa sivistystyö edistää nonformaalia ja informaalia oppimista elinikäisen oppimisen periaatteen 

mukaisesti. Yleissivistäviä opintoja täydentävät ammattisivistävät opinnot. Vapaan sivistystyön 

oppilaitokset tarjoavat monipuolisia oppimisen mahdollisuuksia, joiden sisältö, pedagogiikka ja metodit 

vaihtelevat kunkin työmuodon erityispiirteiden ja vahvuuksien mukaisesti. Opintoja on tarjolla kaiken 

ikäisille paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Oppijoiden tarpeisiin kyetään reagoimaan nopeasti ja 

osallistujalähtöisesti. Kevyet ja joustavat rakenteet ja hallinto tuottavat taloudellisesti tehokasta toimintaa. 

Näin suhteellisen pienellä julkisella panostuksella saadaan laaja ja monipuolinen opetustarjonta valituille 

kohderyhmille. Toiminnan hinta‐laatu‐suhde on hyvä. 

Vapaan sivistystyön keskeiset toimijat pitävät omaa lakia ja rahoitusta sekä oppilaitosstatusta ja 

ylläpitämislupia tärkeinä laadukkaan toiminnan mahdollistajina ja turvaajina. 

Vapaalla sivistystyöllä nähtiin olevan monia mahdollisuuksia. Kysyntää on eri työmuotojen 

koulutustarjonnalle. Itsenäinen päätösvalta tarjonnan ja sisällön suunnittelussa antaa hyvät mahdollisuudet 

vastata kysyntään ja sen muutoksiin. Kaikkien ikäluokkien tavoittaminen ja mukautumiskyky ikärakenteen 

muutoksiin koettiin mahdollisuutena. Työikäisen ja ikääntyvän väestön oppimis‐, työ‐ ja toimintakyvyn 

ylläpitäminen on luonteva tehtävä vapaan sivistystyön oppilaitoksille, samoin työelämän muutostilanteisiin 

liittyvien kompetenssien tarjoaminen. Suurena mahdollisuutena nähtiin taiteen perusopetus sekä 

kansalaiskasvatus lapsille ja nuorille yhdessä koulujen kanssa sekä maahanmuuttajien ja erityisryhmien 

koulutuksen järjestäminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Yhteistyötä katsottiin voitavan lisätä vapaan 

sivistystyön ja muiden toimijoiden kesken. 

Vahvuuksien ja mahdollisuuksien lisäksi vapaalla sivistystyöllä on myös heikkouksia. Keskeisimmäksi 

nostettiin huono valtakunnallinen tunnettuus. Toisena tärkeänä asiana esille tuli valtionosuuden 

suoriteperusteisuus, joka johtaa keskinäiseen määrälliseen kilpailuun eikä tue laajojen hankkeiden 

toteuttamista tai erityisryhmien tavoittamista. Muina heikkouksina esille nousivat kehittämisresurssien 

niukkuus, kuntien vaihteleva taloudellinen tuki ja korkeat opiskelijamaksut, mitkä voivat olla esteenä 

koulutukseen osallistumiselle aiheuttaen sivistyksellistä epätasa‐arvoa. Vapaan sivistystyön arvioinnin, 

tilastoinnin ja tutkimuksen koettiin olevan vähäistä ja puutteellista. 

Uhkissa korostuivat monet asiat. Suureksi uhaksi koettiin tilanne, jossa rahoittaja ei tunnista jatkossa 

vapaan sivistystyön arvoa, merkitystä ja työn vaikuttavuutta. Toisaalta vapaalle sivistystyölle pelättiin 

osoitettavan tehtäviä, joita ei rahoiteta riittävästi. Lisääntyvä kilpailu ihmisten mielenkiinnosta, huomiosta 

ja vapaa‐ajasta asettaa vapaalle sivistystyölle suuria haasteita tulevina vuosina. Kurssimaksujen 

kohoaminen liian korkeiksi ja palvelujen siirtyminen taajamiin lisäävät koulutuksellista ja alueellista 

epätasa‐arvoa. Osaavan henkilöstön saamisessa vapaan sivistystyön oppilaitoksiin saattaa ilmetä jatkossa 

vaikeuksia. Tutkintotavoitteisuuden korostuminen kaikilla koulutussektoreilla sopii huonosti vapaan 

sivistystyön perusideaan ja olemukseen. Huolta kannettiin myös resurssien riittävyydestä kiinteistöjen ja 

infrastruktuurin ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

Björn Wallén 

4.1 Yhteenveto swot-analyysin tuloksista 

Ruotsinkielinen SWOT-analyysi vapaan sivistystyön tilasta ja kehittämistarpeista on koottu 

Bildningsforumin toimesta huhti-toukokuussa 2008. Kentän näkemyksiä kerättiin lähettämällä 

erillinen SWOT-kysely oppilaitosten henkilökunnalle ja rehtoreille, jotka vastasivat samoihin 

teemoihin kuin suomenkielinen SWOT. Lisäksi ruotsinkielinen VSOP-PD-ryhmä otti kantaa 

vapaan sivistystyön järjestäytyneeseen yhteistyöhön. 

Vastauksia kyselyyn tuli kaiken kaikkiaan 13, joista osa olivat usean oppilaitoksen yhteisiä 

vastauksia. Bildningsforum on koonnissa keskittynyt yleistettäviin ja yhteisiin asioihin, ei 

yksittäisen oppilaitoksen erillisiin seikkoihin. Vastaukset osoittavat muun muassa että 

ruotsinkieliset vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat huolissaan valtionosuuksien 

pienenemisestä, vaikka volyymi ei ole laskenut. Lisäksi ei toivota liiallista ohjausta valtion tai 

kunnan puolelta, esim. PARAS-hanke nähdään uhkana ruotsinkielisillä ja kaksikielisillä 

alueilla. 

Samalla oppilaitokset näkevät itse voivansa kehittää alueellista yhteistyötään muun muassa 

Framsyn-hankkeen avulla.Vapaan sivistystyön selkeämpi profilointi ja laadullinen 

kehittäminen nähdään mahdollisuutena, erityisesti kun opiskelijaryhmät, resurssit ja 

oppilaitokset ovat suhteellisen pienet. Korkea opiskelumotivaatio, hyvät sosiaaliset verkostot 

sekä osaava henkilökunta ovat esimerkkejä vapaan sivistystyön vahvuuksista. Ruotsinkieliset 

vs-oppilaitokset näkevät itsensä tärkeän sosiaalisen pääoman luojina ja kansallisen 

vähemmistökulttuurin lujittajina.

vapaan sivistystyÃ¶n kehittÃ¤misohjelman 2008 ... - OpetusministeriÃ¶

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?