Juankoskella elää toivo siitä, että Stromsdal Oyj:n konkurssipesä löytäisi kartonkitehtaalle jatkajan eikä huippunykyaikaista tehdastapistettäisi yksin konein lihoiksi.JUANKOSKI■ Asukkaita 5 357■ Tuloveroprosentti 19,50■ Juankoski on kahden kanavankaupunki ja Koillis-Savonteollistunein kunta.■ Kartonkia tuottava StromsdalOyj hakeutui 27.11.2008 konkurssiin.Noin 200 henkeä jäityöttömäksi.■ Teknisiä tekstiilejä valmistavaTamfelt Oyj:llä on Juankoskellanoin 300 työntekijää. Yhtiöilmoitti irtisanomisista ja lomautuksistamaaliskuun alkupuolella.■ Kaupungin jätevesien puhdistamisestavastaa Koillis-SavonYmpäristöhuolto Oy, joka onhoitanut myös Kaavin kunnan(3 460 asukasta) ja Stromsdalinjätevedet.■ Juankosken Biolämpö Oytuottaa kaukolämpöä vainJuankosken kaupungille, aiemminsuurin osa tuotannostameni Stromsdalille. Yhtiönomistajia ovat Savon Voima(40 %), Juankosken kaupunki(30 %) ja Stromsdalin konkurssipesä(30 %).loppulasku etenkin, jos jatkajaaei löydy. Parisataa työpaikkaa,verotuloja 1,5 miljoonaa euroa,kuuden prosentin omistusosuusStromsdalista, 1,7 miljoonan euronpääomalaina, puhdistamonsaneeraustyöt ja nykyiseen tuotantoonliian suuri biolämpölaitospainavat rajusti vaakakuppiaalaspäin.– Stromsdal oli viime vuodettappiollinen, joten konkurssilla eiole vaikutusta suoraan yhteisöverotuottoihin.Tosin alihankinnankautta sillä on vaikutusta myösniihin. Isompia muuttokuormiaei ole näkynyt. Ihmiset uskovat,että tehdas avataan, Kangasperkokertoo.Puhdistamon virtaamistakatosi 85 prosenttiaJuankosken, Kaavin ja Stromsdalinjätevesien puhdistamisestaon vastannut Koillis-Savon YmpäristöhuoltoOy. Yhteinen puhdistamorakennettiin Juankoskellekartonkitehtaan kupeeseen1990-luvulla, kun vaihtoehtonaoli kolmen pienemmän puhdistamonrakentaminen jokaiselleerikseen. Konkurssin myötäjpuhdistamon virtaamista katosi85 prosenttia ja jätevesimaksutuloista70–80 prosenttia.Alueella on parhaillaan meneilläänmuutostyöt, joilla jätevedenpuhdistamontoiminta varmistetaansiinä tapauksessa, etteitehtaalle enää jatkajaa löydy.Miljoonan euron saneeraushankkeensuunnittelutyöt ovat täydessäkäynnissä, ja jätevedenpuhdistamoon uudessa kuosissa ennenensi talven pakkasia. Suunnittelutyöstävastaa Pöyry Consulting.– Ensi talvi pitäisi vastaavassatilanteessa mennä ilman ongelmia.Vanha automaatio uusitaan,ilmastuskapasiteettia vähennetään,putkistoa pienennetäänja varmistetaan altaiden pysyminensulana vähemmällä virtauksella,toimitusjohtaja LauriValtiala luettelee työlistaa.Jätevedenpuhdistamon lietteenkuivatusjärjestelmämeneeniin ikään uusiksi. Yhdyskuntajätteistäsyntyvä liete vaatii erilaisenjärjestelmän kuin tehdasjätteidenhyödyntämiseen perustunutvanha malli.– Uusi järjestelmä pystyy kuivaamaanpelkkää biojätettä, kunvanha järjestelmä vaatii 60–70prosenttia tehdasjätettä toimiakseen,Valtiala toteaa.Vanhat toimintamallitmenevät uusiksiMennyt talvi on osoittanut, ettävanha järjestelmä on auttamattaliian suuri nykyiselle jätevesimäärälle.Pressuin ja puhaltimin onjouduttu varmistamaan jätevesienpysyminen sulana.– Saneerauksella varmistammesen, että jätevedenpuhdistamotoimii kaikissa olosuhteissa.Pystymme jatkossakin käsittelemääntehtaalta tulevat jätevedet,mutta toiminta pyörii myös pienemmälläkuormituksella, Valtialalupaa.Kartonkitehtaan ja sen kupeessasijaitsevan jätevedenpuhdistamonpitkään jatkunut yhteistyöoli synnyttänyt vakiintuneitatoimintamalleja, joidentilalle on luotu uusia kuvioita.Puhdistamon tarvitsema sähköon tullut tehtaan liittymän kautta,ja samoin tarvittava höyry on8 <strong>Kuntatekniikka</strong> 3/2009
TEKNISET PALVELUTJätevedenpuhdistamon saneerauksessa vanha automaatio uusitaan, ilmastuskapasiteettia vähennetään, putkistoa pienennetään ja varmistetaanaltaiden pysyminen sulana vähemmällä virtauksella. Muutosinvestointeihin on haettu EU-rahaa.Kartonkitehtaan kupeessa sijaitsevan jätevedenpuhdistamon sähköon tullut tehtaan liittymästä ja tarvittava höyry on kiertänytStromsdalin putkiston kautta. Nyt on tilalle luotava uudet kuviot.kiertänyt Stromsdalin putkistonkautta.– Puhdistamon hoitajien sosiaalisettilat ovat olleet tehtaalla,ja he ovat käyneet myös sielläsyömässä. Samoin virka-ajanulkopuolinen päivystys puhdistamollahoidettiin aiemmin tehtaanvalvomosta käsin, mutta nytjouduimme järjestämään asiatuudelleen, aiemmin tehtaan ympäristöpäällikkönätoiminut LauriValtiala kertoo.Ympäristöviranomaistensuuntaan lähtee Juankoskelta hiemankitkerät terveiset.– Monet asiat tulisivat paremminhoidettua, jos vähän enemmänolisi aikaa niitä järjestää jasuunnitella. Nyt ympäristöviranomaisillaon hirvittävä kiire patistaameitä saamaan asiat uusienlupien mukaiseen kuntoon, vaikkatosi asiassa tehtaan sulkemisenmyötä meidän kuormituksemmevesistöihin putosi selvästi, LauriValtiala toteaa.EU-tuet pakottivatomistuspohjan muutoksiinJätevedenpuhdistamon muutosinvestointeihinhaetut EU-tuetpakottivat tekemään muutoksiapuhdistamoyhtiön omistuspohjassa.Juankosken kaupunkija Kaavin kunta joutuvat ostamaanyhteensä 45 prosentinomistusosuuden pois konkurssipesältä,jotta tukipäätös olisimyönteinen.Kauppaehtojen mukaan kuntientulee myydä 365 000 euronarvoinen osakepotti edelleen, mikälikonkurssipesä löytää tehtaallejatkajan.Saneerauksessa pystytään hyödyntämäänKoillis-Savon muuttumistaäkillisen rakennemuutoksenalueeksi. Kysyntää tavanomaistaparemmalle tukitasolleon tullut muualtakin kuin jätevedenpuhdistamonsuunnalta.– Rahan myöntämisen kriteereihinolisimme toivoneet vähänlisää väljyyttä. Yksi rahoitettavistakohteista on tämä ympäristönhuolto.Jätevedenpuhdistamonsaneeraukseen on haettu avustusta,jotta saamme toteutettua tarvittavatmuutokset, kaupunginjohtajaKangasperko kertoo.Jälkiviisasteluun Juankoskellaei lähdetä sen suhteen, olikoratkaisu yhteisen jätevedenpuhdistamonrakentamisesta järkevä1990-luvun puolivälissä. Taisen verran viisastellaan, jotta hyväratkaisu se oli kaikesta huolimatta.– Vaikka tuolloin olisi varauduttunyt syntyneeseen tilanteeseen,niin automaatiojärjestelmäolisi joka tapauksessa ollut tiensäpäässä. Saneerausta olisi pitänyttehdä kaikesta huolimatta, Kangasperkoarvioi.Lämpöä harakoille?Juankosken Biolämpö Oy:n 15megawatin biolämpökeskus tuottaatällä hetkellä vain kaukolämpöäJuankosken kaupungille. Aiemminlaitos toimitti prosessihöyryäkartonkitehtaalle, joka ke-<strong>Kuntatekniikka</strong> 3/20099