j6sm7a7
j6sm7a7
j6sm7a7
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Taloudellinen väkivalta

75

Lähi-idän maahan, jossa kunniamurha olisi toteutettu. Huhujen mukaan mies ei voi palata

Suomeen, koska pelkää joutuvansa syytteeseen murhasta.

Selvityksen käyttöön saatuun poliisiasiakirja-aineistoon sisältyy kahden murhan esitutkinta-asiakirjat

ja tuomiot. Ensimmäisestä ei käytettävissä olevan dokumentaation

perusteella löydy viitteitä kunniaan liittyvästä väkivallasta. Voi pohtia, onko poliisi sisällyttänyt

tapauksen kunniaan liittyvää väkivaltaa käsittelevään aineistoon pääosin tekijän

etnisen taustan perusteella. Tapausta ei ole otettu mukaan jatkoanalyysiin.

Toisen aineistoon sisältyvän henkirikoksen kohdalla on tulkintakysymys, onko

tapauksessa kyse kunniamurhasta. Tiettyjä kunniaan liittyvän väkivallan piirteitä siihen

kiistatta sisältyy. Henkirikoksen suunnittelussa ja toteuttamisessa on eri tavoin mukana

useampia suvun miehiä. Heidän välisissään poliisin todistusaineistona käyttämissä keskusteluissa

ja asianosaisten kuulusteluissa viitataan siihen, että murhattu oli ”huono nainen”

ja hänen henkensä piti riistää, koska hän suunnitteli avioeroa. Avioeron aika on ylipäätään

erityisen henkirikosaltista aikaa myös parisuhdeväkivaltaa kokeneelle naiselle

(esim. Wilson & Daly 1993; myös Husso 2003, 165). Tämän tapauksen erityisyys on se, että

puolison sukulaiset osallistuivat teon suunnitteluun tai toteuttamiseen. Tutkinta-asiakirjojen

perusteella syntyy vaikutelma, että laajempikin suku hyväksyi teon. Tapahtunutta

lähtömaasta käsin puhelimitse kommentoiva sukulaisnainen toteaa poliisin nauhoittamassa

keskustelussa, että aviomiehen olisi pitänyt tuoda uhri sinne, niin hän olisi ”hoitanut

sen”. Henkirikoksen tapahtuessa naapurihuoneessa oli läsnä sukulaisia, jotka eivät

puuttuneet suljetun oven takana tapahtuneeseen murhaan. Kuulusteluissa poliisi on yrittää

selvittää kunniamotiivia teon taustalla muun muassa kysymällä, onko murhattu nainen

häpäissyt aviomiehensä, mutta asiaan ei saada selkoa. Yksi epäillyistä on kuulustelupöytäkirjan

perusteella todennut myös eksplisiittisesti, että kyse ei ole kunniamurhasta.

Tapausta ja sen yksityiskohtia ei käsitellä tässä raportissa tarkemmin aineiston luottamuksellisuuteen

liittyvistä syistä. Julkisuudessakin käsiteltyyn henkirikokseen liittyviä

tapahtumia olisi mahdotonta kuvata anonymisoituinakaan tarkemmin siten, etteivät ne

olisi tunnistettavissa tai ettei kuvaus vähintään käynnistäisi oikeustapauksen yksilöimiseen

pyrkiviä spekulaatioita. Kiinnostavaa kuitenkin on, että poliisi näyttää selvitystä varten

tehtyyn aineistopyyntöön vastatessaan määritelleen tapauksen kunniaan liittyväksi

väkivallaksi. Julkisuudessa poliisi on vastaavan kaltaisten tapausten yhteydessä kieltäytynyt

kunniamotiiviin liittyvistä pohdinnoista vedoten siihen, ettei Suomen lainsäädäntö

tunne kunniamurhan käsitettä.

Yksittäisten henkirikosten kohdalla kunniamotiivin spekulointi julkisuudessa ei todellakaan

tue ilmiön monisyistä ymmärtämistä tai asiallista käsittelyä. Tapausten tutkinnassa

ja oikeuskäsittelyssä kunniamotiivin ymmärtäminen on kuitenkin olennaista johdonmukaisen

oikeudenkäytön toteutumiseksi. Kesällä 2015 käräjäoikeuden käsittelyssä

ollutta tekoa on asiakirjojen perusteella käsitelty kunniamotiivi huomioiden. Hovioikeuden

ymmärrys kunniamotiivista ja kunniaan liittyvän väkivallan erityispiirteistä on

kuitenkin ollut horjuvampaa. Hovioikeuden tuomiossa esimerkiksi pidetään epäuskottavana,

että veli olisi todella suunnitellut siskonsa murhaamista perustellen sitä sillä, että

veli kertoi murha-aikeistaan niin monelle. Juuri murhan suunnittelu laajemman perheen

tai suvun kesken on kuitenkin tyypillinen kunnian palauttamisella perusteltujen henkirikosten

erityispiirre.