KYLKIRAUTA
kr3_16
kr3_16
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Kuva SA-kuva.<br />
historiakatsaus<br />
Vaunu<br />
pääsee voitolle<br />
Mustia pilviä oli kuitenkin jo kohoamassa<br />
taivaalle. Panssarivaunujen ja<br />
panssarintorjuntaaseiden jatkuvassa<br />
kilpajuoksussa vaunu oli jälleen kerran<br />
pääsemässä voitolle. Esimakua punaarmeijan<br />
uusien, panssaroinniltaan<br />
ja liikkuvuudeltaan entistä parempien<br />
vaunutyyppien kehittämisestä oli<br />
saatu jo talvisodassa Summan lohkolta.<br />
Raportteja niiden esiintymisestä<br />
saatiin myös itärintamalla taistelleilta<br />
saksalaisilta. Se tosiasia, etteivät uudet<br />
vaunutyypit olleet jääneet pelkästään<br />
kokeilukappaleiksi, varmistui suomalaisille<br />
viimeistään elokuussa 1941, jolloin<br />
punaarmeijan Kliment Vorošilov KV1<br />
ja T34vaunuihin törmättiin Laatokan<br />
koillis ja länsipuolen taisteluissa. Koeammunnat<br />
osoittivat, että siinä missä<br />
panssarintorjuntatykin ja raskaan panssarintorjuntakiväärin<br />
ammukset olivat<br />
läpäisseet vanhan vaunun kuin sardiinipurkin,<br />
uusien vaunujen panssaria ne<br />
kykenivät vain naarmuttamaan.<br />
Menestyksekkään hyökkäysvaiheen<br />
aikana ja sen jälkeisen asemasotavaiheen<br />
alussa punaarmeijan uudet vaunut<br />
eivät vielä muodostuneet suomalaisille<br />
varsinaiseksi huolenaiheeksi. Niitä<br />
esiintyi harvoin, ja satunnaisten vaunujen<br />
tuhoamisesta selvittiin miinoilla ja<br />
räjähdysaineilla. Ongelma oli kuitenkin<br />
tiedostettu, ja sitä oli ryhdyttävä jollakin<br />
tavalla ratkaisemaan.<br />
Tykkikaluston modernisointi ei ollut<br />
mahdoton tehtävä, sillä Saksasta saatiin<br />
hankittua ensin 50:n ja sittemmin<br />
75 millimetrin uusia panssarintorjuntatykkejä.<br />
Niistä varsinkin jälkimmäinen<br />
oli suuren lähtönopeutensa takia<br />
tarkka, ja sen kranaatti kykeni läpäisemään<br />
kaikki punapanssarit. Reilusti yli<br />
tuhat kiloa painava tykki vaati kuitenkin<br />
vetä jäkseen raskaan ajoneuvon, ja se oli<br />
muutenkin kömpelö ja haavoittuva etulinjan<br />
poteroissa käytettäväksi. Tykeillä<br />
saatiin varustettua huomattava osa<br />
ylempien johtoportaiden tykkikomppanioista,<br />
mutta jalkaväkirykmenttien<br />
ja pataljoonien lähitorjuntakyky oli jälleen<br />
kerran vaarassa jäädä talvisodan<br />
aikaisten välineiden, kuten miinojen,<br />
polttopullojen ja kasapanosten, varaan.<br />
Kotimainen sotatarviketeollisuus<br />
ryhtyi kehittämään uusia, läpäisykyvyltään<br />
saksalaisia tykkejä vastaavia<br />
Panssarin lähitorjunnan perustyökalut, konepistooli ja panssarinyrkki.<br />
mutta painoltaan kevyempiä tykkimalleja,<br />
joita kyettäisiin liikuttelemaan<br />
pelkin miesvoimin. Jatkosotaan ne eivät<br />
kuitenkaan ehtineet. Ratkaisua haettiin<br />
myös lisälaitteiden avulla kiväärillä<br />
tai kevyellä panssarintorjuntatykillä<br />
ammuttavista onteloammuksista sekä<br />
magneetilla vaunun kylkeen kiinnitettävästä<br />
panssaripanoksesta. Kömpelöinä<br />
ja sekä osumatarkkuudeltaan että teholtaan<br />
epäluotettavina nekään eivät silti<br />
tuoneet ratkaisua panssarin lähitorjuntaprobleemaan.<br />
Salaperäiset<br />
saksalaiset peltitorvet<br />
Ongelma alkoi ratketa vasta sen jälkeen,<br />
kun saksalaiset saivat vuonna<br />
1943 kehitettyä valmiiksi uudentyyppiset<br />
ontelokranaatin laukaisulaitteet.<br />
Kehitystyön lopputuloksena syntyneet,<br />
jokamiehen käyttöön soveltuvat<br />
rekyylittömät panssarintorjuntaaseet<br />
nimettiin myöhemmin Suomessa panssarinyrkiksi<br />
ja panssarinkauhuksi. Ne<br />
tehosivat kaikkiin käytössä olleisiin<br />
vaunutyyppeihin.<br />
Ensimmäinen silminnäkijätieto<br />
uusista aseista lienee saatu Suomeen<br />
Saksassa opintomatkalla olleen everstiluutnantti<br />
Erik Sandström raportoimana<br />
loppuvuodesta 1943. Päämaja ehti jo<br />
antaa määräyksen vastaavanlaisten aseiden<br />
kehittämisestä kotimaassa, kunnes<br />
helmikuussa 1944 varmistui, että Saksa<br />
oli valmis myymään valmistamiaan<br />
aseita Suomelle.<br />
Huhtikuussa Suomeen laivattiin<br />
1 700 panssarinyrkkiä, 300 panssarinkauhua<br />
sekä niihin 3 000 ontelokranaattia.<br />
Määrä vastasi saksalaisen<br />
divisioonan perusannosta, jonka arvioitiin<br />
riittävän etulinjan joukkojen kouluttamisen<br />
lisäksi yhden suurhyökkäyksen<br />
eli noin tuhannen vaunun tuhoamiseen.<br />
Myöhemmin aseita luvattiin toimittaa<br />
lisää.<br />
Suomessa uusia aseita ei kuitenkaan<br />
juuri jaettu rintamajoukoille. Ne näyttäytyivät<br />
etulinjan jalkaväkimiehille vain<br />
merkintöinä määrävahvuus kirjoissa,<br />
sillä aseet säilöttiin visusti lukon taakse<br />
divisioonien varastoihin. Siellä ne olivat<br />
piilossa vakoilijoiden katseilta – mutta<br />
valitettavasti myös poissa omien jalkaväkimiesten<br />
koulutuksen ulottuvilta.<br />
Jälkiviisaasti salaamisen voi todeta<br />
olleen turhaa, sillä venäläiset olivat jo<br />
saaneet aseita haltuunsa itärintaman taisteluissa<br />
kaatuneilta saksalaisilta. Ehkäpä<br />
hakemalla voi löytää varastoihin säilömiselle<br />
myös joitakin käytännön syitä;<br />
ammusten mustaruutipanokset olivat<br />
herkkiä kosteudelle, jos niitä säilytettiin<br />
pitkään huonoissa olosuhteissa. Sitä<br />
paitsi – eihän suurhyökkäystä Päämajan<br />
tilannekuvan mukaan lähiaikoina ollut<br />
edes odotettavissa.<br />
Uusien aseiden koulutus pidettiin<br />
aluksi tiukasti Päämajan hyppysissä.<br />
Joukoista valittujen kärkiosaajien oli<br />
ensin suoritettava Suojeluskuntain Päällystökoulussa<br />
viikon pituinen erikoiskurssi,<br />
jonka käytyään he vasta saivat<br />
oikeudet ryhtyä panssarintorjunta<br />
37 Kylkirauta 3/2016
Change language