07.10.2016 Views

KYLKIRAUTA

kr3_16

kr3_16

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

kirja-arvio<br />

Kirjalöytöjä hyllystäni<br />

George Packer<br />

The Assassins’ Gate:<br />

America in Iraq, Farrar,<br />

Strauss & Giroux 2005<br />

Rajiv Chandrasekaran<br />

Imperial Life in the Emerald<br />

City, Alfred A. Knopf 2006<br />

L. Paul Bremer III<br />

My Year in Iraq,<br />

Simon & Schuster 2006<br />

Thomas E. Ricks: Fiasco<br />

The Penguin Press 2006<br />

Linda Robinson<br />

Tell Me How This Ends<br />

Public Affairs 2008<br />

Kenraali David Petraeuksen<br />

väitetään tokaisseen<br />

”Tell me how this ends.”<br />

vastaanotettuaan taas kerran<br />

masentavan tilanneselostuksen<br />

Irakissa. Tiedämme nyt, miten<br />

Operation Iraqi Freedom suunnilleen<br />

päättyi, mutta miten se kaikki alkoi? En<br />

ole varmaankaan ollut yksin miettiessäni,<br />

mikä oli Yhdysvaltojen poliittisen<br />

johdon perimmäinen tavoite maaliskuussa<br />

2003. Onhan Yhdysvaltojen<br />

ulkoministeriön poliittisen osaston<br />

päällikön Richard Haassinkin sanottu<br />

arvelleen, että hän tulee menemään<br />

hautaan ilman tietoa Irakin miehittämisen<br />

todellisesta syystä.<br />

George Packer kuvaa sotavalmisteluja<br />

tavalla, jota voisi luonnehtia mielikuvitukselliseksi.<br />

Puolustus ministeri<br />

Donald Rumsfeld apunaan Paul<br />

Wolfowitz sekä epälukuinen määrä<br />

yksisilmäisesti asennoituneita uuskonservatiiveja<br />

olivat täsmälleen<br />

oikeassa siinä, että sotatoimi olisi lyhyt<br />

ja menestyksekäs. Sen sijaan sodan<br />

jälkeisen ajan arvioinnissa mentiin<br />

metsään niin että rytisi. Näyttääkin<br />

siltä, että tätä vaihetta ei kukaan tosissaan<br />

suunnitellut. Rumsfeld itse oletti,<br />

että ”etanoita syövät defaitistiapinat”<br />

(eurooppalaiset liittolaiset) kyllä toisivat<br />

joukkojaan riesanomaiseen jälleenrakennukseen<br />

ja kriisinhallintaan.<br />

Operaatiota johtanut kenraali Tommy<br />

Franks puolestaan katsoi asian kuuluvan<br />

siviileille.<br />

Kyse ei ole siitä, etteikö varoituksen<br />

sanoja olisi lausuttu. Tiedustelu,<br />

sotakorkeakoulut, tutkimuslaitokset<br />

ja ajatushautomot olivat liikuttavan<br />

yksimielisiä siitä, mitä miehitys edellyttäisi.<br />

Rumsfeldin ja Wolfowitzin<br />

reaktiot kuitenkin opettivat virkamiehet<br />

nopeasti oikeille tavoille: jos ideologia<br />

joutuu ristiriitaan faktojen kanssa, sitä<br />

pahempi faktoille. Sen saivat havaita<br />

maavoimien komentaja Eric Shinseki<br />

sekä presidentin talousasioiden neuvonantaja<br />

Lawrence Lindsay, jotka<br />

molemmat saivat potkut. Edellinen<br />

oli esittänyt komiteakuulemisessa miehityksen<br />

vaativan noin puoli miljoonaa<br />

miestä ja jälkimmäinen arvioinut<br />

sen maksavan 200 miljardia dollaria.<br />

Todellisuudessa tämäkin summa jäi<br />

pahasti alakanttiin. Wolfowitzin oma<br />

arvio resurssitarpeista oli ollut 30 000<br />

miestä ja 2,5 miljardia dollaria.<br />

Ricks ja Robinson kuvailevat sotilaallisen<br />

tilanteen muuttumista amerikkalaisille<br />

epäedulliseksi. Varsin pian he<br />

saivat huomata joutuneensa jatkuvasti<br />

voimistuvan vastarinnan maalitauluiksi.<br />

Bagdadin kukistumisen jälkeinen<br />

leppoisa paikallisväestön ryöstelyn<br />

päältäkatselu vaihtui yhä<br />

teknistyneempien sekä voimakkaampien<br />

tienvarsipommien ja<br />

aseellisten iskujen väistelyksi.<br />

Bagdadissa tehtiin yli kaksikymmentä<br />

iskua vuorokaudessa.<br />

Amerikkalaiset alkoivat pohtia,<br />

voidaanko sotaa ylipäätänsä voittaa.<br />

Rumsfeldin kommentti oli:<br />

”Sellaista sattuu.”<br />

Sotilaallinen ulottuvuus ei<br />

mennyt aivan käsikirjan mukaan,<br />

mutta ei miehityshallinnossakaan<br />

ollut hurraamista. Chandrasekaranin<br />

kirja kertoo vääristä<br />

oletuksista, Irakin väestön ja<br />

kulttuurin tuntemattomuudesta,<br />

massiivisista virhearvioinneista<br />

ja vääristä ratkaisuista. ”Irakin<br />

tsaarin”, administraattori Paul<br />

Bremerin muistelmista tosin saa<br />

aivan erilaisen kuvan: tuntuu<br />

kuin Chandrasekaran ja Bremer<br />

kuvailisivat aivan eri maata ja<br />

tilannetta.<br />

Bremer teki heti alussa kaksikin<br />

jymyvirhettä: julkaisi de­baathisismikäskyn<br />

ja hajotti Irakin asevoimat.<br />

Seurauksena oli, että vastarintajoukot<br />

saivat riveihinsä pätevää suunnitteluja<br />

toimeenpanohenkilöstöä. Baathpuolueeseen<br />

kuuluneiden erottaminen<br />

tehtävistään taas jätti koko irakilaisen<br />

hallinnon ilman paikallista asiantuntemusta.<br />

Kun tämän yhdistää liittouman<br />

väliaikaishallinnon henkilöstön rekrytointiperiaatteisiin<br />

– joissa tärkein meriitti<br />

oli republikaanipuolueen jäsenyys<br />

tai osallistuminen puolueen varainhankintaan<br />

– oli kaoottinen tunnelma<br />

valmis. Sotilaat väänsivätkin Coalition<br />

Provisional Authority ­nimen muotoon<br />

”Can’t Provide Anything”.<br />

Irakin­operaatiosta kertovat teokset<br />

antavat lohduttoman kuvan hallinnosta,<br />

joka omahyväisyydessään oli kyvytön<br />

itsekritiikkiin ja joka ei ollut vastuullinen<br />

kenellekään, mutta löysi aina<br />

syylliset, kun asiat menivät pieleen.<br />

Sääli vain, että hinnan siitä maksoivat<br />

amerikkalaiset sotilaat ja Irakin väestö.<br />

Pekka Holopainen<br />

65 Kylkirauta 3/2016

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!