AVAUSPOTKU Ari Lahti äänestettiin Suomen Palloliiton puheenjohtajaksi vuoden 2018 alussa. 6 | 90MIN 1/2018
Suomen Palloliiton uusi puheenjohtaja Ari Lahti UUDISTAJA Palloliiton puheenjohtaja, investointipankkiiri Ari Lahti aikoo toteuttaa suomalaisen jalkapallon muutoksen. Hän kuuluu savolaisten heimoon, peräänkuuluttaa valmentajilta tulosvastuuta ja kehottaa hyppäämään kylmään veteen, jos kehittyminen kiinnostaa. TEKSTI: TARU NYHOLM // KUVAT: JUSSI ESKOLA Assistentti ottaa vieraan vastaan Helsingin keskustassa sijaitsevissa eleganttia vaurautta henkivissä toimitiloissa. Näkymät neuvotteluhuoneesta aukeavat Esplanadille ja Keskuskadulle. Ulkotakki piilotetaan kauniisti kaappiin. Kahvi tarjoillaan herkästä astiastosta. Asetelma on viimeistelty. Näissä ylellisissä olosuhteissa Palloliiton tuore puheenjohtaja, Icecapital pankkiiriliikkeen perustaja ja omistaja Ari Lahti, 54, kantaa päivittäin huolta suomalaisen jalkapallon tilasta. Siinä melkein kuulijaakin hengästyttää, kun Lahti kertoo, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Selviää, että investointipankkiliiketoiminta ja kiinteistörakennusala ovat Lahden yrityksen ydintoimintaa. Päivätyökseen hän neuvoo toisia johtajia tekemään viisaita yrityskauppoja. Pääkaupunkiseudun vuokraasuntojen rakennuttajana Lahden yhtiö kuuluu olevan alan pioneeri. Sitten Lahti paljastaa vielä, että 90-luvun puolivälistä lähtien hänen erikoisosaamistaan on ollut energia- ja sähköalan yrityskaupat. Se onkin oikeastaan aika sopivaa, sillä Lahden läheisyydessä energia todella tuntuu virtaavan. Sekä tapahtumien että puheen vauhti on kiivas. − Sitten mulla on kaikenlaisia projekteja. Esimerkiksi Guggenheim Helsingin Tukisäätiön puheenjohtajuus ja Leijonan luola –tv-ohjelma ovat sellaisia. Tykkään touhuta kaikenlaista. Kyllästyisin, jos tekisin vain yhtä juttua. Yritän pitää sen kuitenkin silleen, ettei ole liikaa hommia, Lahti sanoo ja sipaisee viereisen tuolin selkämyksellä lepäävää puvun takkiaan. − Ai niin, sijoitin aikanaan Kuopiossa pukutehdas Turoon. Siitä omistan kanssa erinäisen siivun. Mulla on sijoituksia aika monessa paikassa, Lahti sanoo, mutta ei tahdo puhua ääneen omaisuutensa arvosta. Heimorakkautta Intohimosuhdettaan Kuopion Palloseuraan Lahti ei peittele. Hän kertoo urheiluinnon syttyneen isänsä innoittamana. Jo varhain Lahti kuitenkin huomasi, että hänen on syytä lukea läksyjään sillä aikaa, kun muut kaverit lähtivät treeneihin. Hänelle myönnettiin 16-vuotiaana stipendi maailmankuuluun Atlantic Collegeen Walesiin. − Olin aika hyvä koulussa. Suomeen palattuaan Lahti valmistui valtiotieteen lisensiaatiksi ja työura käynnistyi toden teolla Suomen Pankista. Pankkiiriliike Protoksen toimitusjohtajaksi irlantilaiset omistajat kutsuivat hänet 29-vuotiaana. ”On upea tunne löytää juurensa. Siitä sitten leimahti se kipinä toteuttaa erilaisia asioita alueella.” − Siitä lähtien olen vetänyt näitä firmoja täällä pankkiiripuolella. Tunnen pääomamarkkinat, velkamarkkinat, osakemarkkinat, varainhoitobisneksen ja investointibisneksen hyvin. Siinä on mun ammatillinen pätevyys. Savolaisista hän puhuu heimona ja kertoo tarinaa kotiseuturakkautensa leimahtamisesta ylpeydellä. − Sähköntuottaja Vattenfall yritti 90-luvun lopulla ostaa kuntaomisteista Savon Voimaa. Työn puolesta kiersimme niissä kunnissa ja jossain vaiheessa sitä matkaa huomasin, että mähän kuulun tähän heimoon. Täällä mä hengitän helpoimmin. − Olin 35-vuotias, kun löysin Savon sydämeeni. On upea tunne löytää juurensa. Siitä sitten leimahti se kipinä toteuttaa erilaisia asioita alueella. Äitini asuu edelleen Kuopiossa, Lahti kertoo. Kipinä on säilynyt. Lahti oli 1998 mukana yhtiöittämässä KuPS:n jalkapallotoimintaa. Joulukuuhun 2006 asti hän omisti seurasta noin 30 prosenttia, mutta siitä eteenpäin yli 90 prosenttia. − Muut eivät enää halunneet rahoittaa sitä. Tänä päivänä omistan seurasta yli 99 prosenttia. Omistaminen on tullut Lahdelle aika kalliiksi. Hän kertoo satsanneensa KuPS:iin viisi ja puoli miljoonaa euroa. Harmittaako, kun joukkue häviää? − Häviäminen ei oikeastaan tee kipeää, mutta tekee hyvää, kun se voittaa, Lahti naurahtaa. − Olen aina päivän päätteeksi ajatellut, että ei täältä kuitenkaan kukaan yhtään 1/2018 90MIN | 7