Timo Taskurapu rakastuu

FINNISH EDITION
Timo Taskurapu
rakastuu
Tuula Pere
Roksolana Panchyshyn
W
ickWick

Timo Taskurapu rakastuu, suomalainen alkuperäisteos
Teksti Tuula Pere
Kuvitus Roksolana Panchyshyn
Taitto ja ulkoasu Peter Stone
ISBN 978-952-325-907-2 (sähköinen kirja)
ISBN 978-952-325-407-7 (painettu kirja)
Ensimmäinen painos
Copyright © 2018 Wickwick Oy
Kustantaja Wickwick Oy
2018, Helsinki
Painettu EU:ssa
Colin the Crab Falls in Love, Original Finnish Edition
Story by Tuula Pere
Illustrations by Roksolana Panchyshyn
Layout by Peter Stone
ISBN 978-952-325-907-2 (ePub)
ISBN 978-952-325-407-7 (Print)
First edition
Copyright © 2018 Wickwick Ltd
Published 2018 by Wickwick Ltd
Helsinki, Finland
Printed in EU
Originally published in Finland by Wickwick Ltd in 2018
Finnish “Timo Taskurapu rakastuu”, ISBN 978-952-325-407-7 (Print), ISBN 978-952-325-907-2 (ePub)
English “Colin the Crab Falls in Love”, ISBN 978-952-325-408-4 (Print), ISBN 978-952-325-908-9 (ePub)
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted
in any form or by any means, mechanical, electronic, photocopying, recording, or otherwise, without the prior
written permission of the publisher Wickwick Ltd. The only exception is brief quotations in printed articles and
reviews. For details and written permissions, contact rights@wickwick.fi.
Wickwick books are available at special discounts when purchased in quantity for premiums and promotions as
well as fundraising or educational use. Special editions can also be created to specification. For details, contact
specialsales@wickwick.fi.

FINNISH EDITION
Timo Taskurapu
rakastuu
Tuula Pere • Roksolana Panchyshyn
W
ickWick
Children’s Books from the Heart
1

2

Timo Taskurapu asusteli tyytyväisenä kotipoukamassaan
rauhallisella joella. Kaikki
lähiseudun asukkaat, niin joessa kuin sen rantapenkereillä,
tunsivat hyvin tämän taitavan
nikkarin. Timo oli rakentanut talonsa kellarista
ullakkokerrokseen asti omin saksin ja lisäksi
auttanut väsymättä tuttaviaan.
Oma koti oli Timolle rakkain paikka maailmassa.
Siellä hän sai rauhassa touhuta omaan tahtiinsa
kauniissa pihapiirissään ja nauttia iltamyöhällä
kuunloisteesta, joka hopeoi jokea reunustavat
kukkulat.
– Täällä on hyvä olla, Timo huokasi tyytyväisenä
mukillinen yrttiteetä tukevasti saksissaan.
Totta puhuen Timolle tuli välillä mieleen, että
ei olisi hassumpaa, jos hän voisi asua talossaan
jonkun toisen kanssa. Mieluiten sellaisen, joka
osaisi arvostaa sen rauhaa ja ympäröivää kaunista
maisemaa yhtä paljon kuin Timo itse.
– Nyt on turha haaveilla enempää, Timo päätti.
– Huomenna on tulossa tiukka työpäivä.
3

Varhain seuraavana aamuna Timo suuntasi
vanharouva Monnin ränsistyneelle huvilalle.
Hataraksi käynyt rakennus ei olisi kerta
kaikkiaan pysynyt pystyssä ilman hänen jatkuvaa
huolenpitoaan.
– Mitä minä tekisinkään ilman sinua, Timo?
Joutuisin pois rakkaasta kodistani, jonnekin
vieraiden nurkkiin. Kauheaa ajatellakin! rouva
Monni huokasi.
Vanha kalarouva pyyhki liikuttuneena silmäkulmaansa
liinalla, jonka reunaa kiersi hauras antiikkipitsi.
Timo Taskurapu nyökytti vakavana ja
jatkoi uuden kynnyslaudan kiinnittämistä lahonneen
tilalle.
– Rouva on aivan rauhassa, Timo lohdutti. – Kyllä
minä tämän talon koossa pidän, vaikka myönnettävä
onkin, että siinä on aika paljon tekemistä.
Kun työ oli tehty, rouva Monni tarjosi auttajalleen
hyönteispikkuleipiä ja raikasta vettä. Timon nauttiessa
tarjoilusta perintösohvalla talon
emäntä otti esiin yhden lukuisista valokuva-albumeistaan.
Oli muistelun aika.
4

5

Vaikka Timolla olisi ollut paljon tekemistä,
hän ei raaskinut keskeyttää Monni-rouvan
kertomuksia elämänsä tärkeimmistä hetkistä.
– Katsohan, Timo, näin kaunis nuori morsian
minä olin joskus, vanharouva huokasi. – Siitä on
jo kauan, liian kauan. Nyt asun talossani aivan
yksin.
– Asunhan minäkin yksin, Timo muistutti
varovasti.
6

– Mutta se on aivan eri asia! rouva melkein loukkaantui.
– Minulla on kova ikävä omaa herra
Monniani, joka ei elä enää. Sinulla ei ole koskaan
ollutkaan puolisoa, jota voisit nyt kaivata.
Timo painoi katseensa alas ja punastui. Oli totta,
ettei hänellä ollut puolisoa, eikä kukaan voinut
tietää, tulisiko koskaan olemaankaan. Mutta sen
Timo tiesi, että syvällä sydämessään hän usein
kaipasi toista taskurapua vierelleen. Ujona rapuna
hän piti tuollaiset ajatukset kuitenkin visusti
omana tietonaan.
7

Paluumatkallaan rouva Monnin huvilalta Timo
sivuutti ystävänsä Mella Meritähden talon.
Kulkiessaan aidanviertä hän kiinnitti samalla
pari koristetta paremmin lautojen väliin. Aita
kimalteli värikkäistä lasinpaloista ja kiiltävistä
korkeista, joilla turhamainen Mella halusi piristää
pihapiiriään.
– Timo-hyvä, voisitko tulla huomenna käymään?
Olen löytänyt aivan ihanan peilin, mutta en osaa
kiinnittää sitä vaatehuoneeni seinään, Mella
huuteli ikkunastaan.
– Voisin tulla vaikka heti, Timo vastasi.
– Nyt ei käy, olen kiiruhtamassa meritähtitanssiaisiin.
Poikaystäväni on tulossa pian minua hakemaan,
enkä ole vielä pukeutunut. Sakaranikin
ovat vielä rasvaamatta, Mella touhusi.
– Tulen huomenna. Hauskaa iltaa! Timo heilautti
saksikättään hyvästiksi ja jatkoi matkaa.
8

Timo oli tavannut Mellan poikaystävän ja
ymmärsi kyllä, että tästä ei tainnut olla apua
rakennushommissa. Meritähtinuorukainen näytti
olevan ihastunut vain Mellaan ja omaan ulkonäköönsä.
– Ne, jotka viihtyvät mieluiten peilin ääressä, ovat
harvoin ahkeria rakennusmiehiä, Timo päätteli.
9

Juuri kun Timo Taskurapu oli astumassa sievästä
portistaan kotipihaan, ylempää virralta kuului
porinaa. Antti Ankerias oli lähestymässä motokoptereineen.
Huomatessaan Timon hän jarrutti
rajusti ja pysäytti menopelinsä aivan taskuravun
talon eteen.
– Mitä ystävä! Oletko lähdössä illalla johonkin?
Antti Ankerias kysyi ja hymyili leveästi. – Voisin
tarjota sinulle kyydin samalla, kun vien rouvani
vähän tuulettumaan.
10

Antti Ankerias oli aina hyvällä tuulella, kun
hän sai ajella vauhdikkaasti motokopterillaan
tai esitellä sen mainiota toimintaa ihailevalle
yleisölle.
– Antaa olla, taidan vain lepäillä kotona. Terveisiä
rouvallesi! Timo vastasi.
Motokopteri hurahti jälleen käyntiin ja katosi
vauhdilla joen mutkan taakse. Timo vaelsi pihan
poikki huvimajaansa ja jäi ihailemaan veden
virtausta.
– Ehkä minun pitäisi käydä enemmän ulkona
iltaisin, tavata ystäviä tai harrastaa uusia asioita,
Timo mietti. – Mutta se olisi paljon hauskempaa,
jos minullakin olisi oma puoliso. Mistä ihmeestä
löytäisin sopivan kumppanin?
11

Koko työviikon ajan Timo Taskurapu pyöritti
päässään ajatusta omasta puolisosta, mutta
tunsi itsensä kovin epävarmaksi tässä oudossa
asiassa. Hän päätti kutsua ystävänsä viikonloppuna
juhlistamaan täysikuuta omalle huvimajalleen
ja kysyä neuvoa heiltä.
Lauantai-iltana auringon laskettua Timon portilla
oli vilskettä. Antti Ankerias hurautti paikalle
motokopterillaan. Antin oma puoliso istui etupenkillä,
ja takapenkiltä nousi rouva Monni hieman
pyörällä päästään. Hän oli juuri saanut elämänsä
vauhdikkaimman kyydin.
– Onpa mukavaa, että tällainen vanharouvakin
pääsee mukaan nuorten illanviettoon, rouva
Monni hymyili. – Otin varalta mukaan gramofonini
ja vähän levyjä. Ehkä haluatte tanssiakin.
Mella Meritähti saapui paikalle poikaystävänsä
kanssa. Molemmat olivat pukeutuneet näyttävästi
iltaa varten ja suorastaan hehkuivat onnea. Pariskunta
löysi mukavan paikan huvimajan penkiltä
ja kietoi sakaransa hellästi yhteen.
12

13

Vesiliskojen perhe saapui täydenkuunjuhlaan
Timon huvimajalle lapset mukanaan.
Pienimmät oli pakattu kantoreppuihin ja
retkisängyt otettu varalta mukaan.
– Tällaista se on lapsiperheen elämä, Veera Vesilisko
touhusi miehensä kanssa tyytyväisenä ja
etsi lapsukaisilleen hyvät paikat läheltä Timon
kattamaa herkkupöytää.
Illasta tuli mukava. Syötiin, juteltiin ja soitettiin
haikeita säveliä rouva Monnin gramofonista.
Täysikuu nousi joenpoukaman ylle ja valaisi
Timon huvimajaa ja pihaa. Kun pienet vesiliskot
olivat nukahtaneet, Timo päätti rohkaista
mielensä ja pyytää ystäviltään apua pulmaansa.
– Lupaattehan olla nauramatta. Tarvitsen neuvoa
eräässä vähän herkässä asiassa, Timo Taskurapu
aloitti varovaisesti.
– Varmasti, Timo! Autamme mielellämme, jos
suinkin osaamme, ystävät vakuuttivat melkein
yhteen ääneen.
14

15

Timo selvitteli epävarmana kurkkuaan ja kävi
asiaan.
– Nythän on niin, että minä olen asunut talossani
aina yksin. Vähäiset sukulaiseni asuvat kaukana,
enkä näe heitä usein, Timo aloitti.
– Mutta olemmehan me, ystäväsi, tässä! Veera
Vesilisko vastasi.
– Totta. Minulla on kyllä hyviä ystäviä, mutta
kukaan ei asu minun kanssani, Timo sanoi hiljaa.
16

Ystävät katselivat toisiaan hämmentyneinä.
Eikö Timo ollut tyytyväinen elämäänsä?
Oliko hän väsynyt ystäviinsä, vai mistä tässä oli
oikein kysymys?
– Kyllä minä ymmärrän. On ystäviä ja on sydänystävä.
Siinä on ero! Mella Meritähti sanoi painokkaasti
ja silitti samalla hellästi poikaystävänsä
sakaroita.
– Ahaa, Timo tarvitsee oman puolison! sanoi Antti
Ankerias. – Minä hurmasin omani ottamalla
hänet edellisen motokopterini kyytiin. Tämä uusi
motokopteri on kyllä vielä hienompi ja …
– Annahan olla, Antti! Tämä on vakava juttu,
rouva Ankerias keskeytti miehensä, ennen kuin
tämä pääsi ajoneuvonsa teknisiin yksityiskohtiin
asti.
17

18

Timo Taskurapu nosti katseensa ylös ja tarkasteli
ystäviään. Onneksi nämä eivät nauraneet
tai kiusoitelleet, vaan ottivat Timon asian
vakavissaan. Virisi vilkas keskustelu. Kaikilla oli
paljon kerrottavaa siitä, miten he olivat löytäneet
omat puolisonsa. Lopulta alettiin miettiä yhdessä
keinoja Timon puolison löytämiseksi.
– Voisit ostaa pienen motokopterin, edes käytetyn,
Antti Ankerias ehdotti. – Ennen kuin huomaatkaan,
joku sievä taskurapuneito haluaa ajelulle
kanssasi.
– Minä olen kyllä aivan tyytyväinen vedettävään
peräkärryyni, Timo vastusteli. – Sillä on oikein
hyvä kuljettaa rakennustarvikkeita ja ostoksia.
Mella Meritähti yritti suostutella Timoa uusimaan
vaatevarastoaan.
– Kyllä taskuraputytöt huomaisivat sinut
paremmin, jos et käyttäisi noita iänikuisia työhaalareita,
Mella vakuutti.
– Mutta nämä ovat niin kätevät. Taskuissa pystyn
kuljettamaan työkalujani ja kaikkea muutakin
tarpeellista, Timo puolustautui.
19

Kun Timo oli torjunut vielä rouva Monnin
ehdotuksen antiikkihuonekalujen ja posliiniastiaston
ostamisesta, ystävät luovuttivat vähitellen
ja alkoivat tehdä lähtöä.
– Meistä ei taida olla paljonkaan apua, Veera Vesilisko
huokasi.
– Mutta palaamme kyllä asiaan, jos keksimme
jotain, Antti Ankerias lupasi.
Kuu oli jo kiertänyt jokipoukaman toiselle laidalle,
kun Timo jäi vilkuttamaan viimeisen vieraansa
jälkeen. Oli aika sulkea portti ja mennä nukkumaan.
– Oikeastaan olen saanut paljonkin apua, Timo
ajatteli. – Ymmärrän nyt, että minun on löydettävä
puoliso ihan omalla tavallani. En minä voi
ruveta hienostelemaan upeissa vaatteissa ja ajelemaan
ympäriinsä motokopterilla.
Makuuhuoneensa verhon raosta Timo näki
hopeisen kuun loisteen. Ennen nukahtamistaan
hän mietti vielä illan keskustelua ystävien kanssa.
– Minä olen Timo Taskurapu enkä kukaan muu.
Kyllä minun on kelvattava ihan tällaisena kuin
olen.
20

21

Uusi viikko alkoi jälleen täydessä touhussa.
Maanantaiaamuna heti auringonnousun
aikaan Timo Taskuravun purkkipuhelin rämähti
soimaan.
– Täällä museonjohtaja Santeri Sammakko. Meillä
on täällä hätätilanne!
– Kuinka voin olla avuksi, uninen Timo tiedusteli.
– Kokoelmamme on vaarassa tuhoutua. Suurin
hyllykkömme on romahtanut, ja arvokkaat
simpukkamme ja korallimme lojuvat sikin sokin
pitkin lattioita, Santeri Sammakko selitti hengästyneenä.
– Tulen heti apuun! Timo Taskurapu lupasi.
22

Nopeasti Timo pakkasi kärryynsä välttämättömiä
rakennustarvikkeita ja pujotti
tärkeimmät työkalut haalarinsa taskuihin. Nyt oli
kiire!
Museonjohtaja Sakari Sammakko odotti jo
portailla ja ohjasi Timon sisään.
– Katsokaa nyt tätä kaaosta! museonjohtaja valitti.
– Kohta minulla ei ole enää museota johdettavani!
– Taitaa olla parasta, että johtaja siirtyy hetkeksi
tuonne toimiston puolelle, niin minä tutkin tilannetta,
Timo ehdotti.
23

24

Johtaja Sammakko istui työpöytänsä ääreen, mutta tarkkaili taskuravun puuhia
lasiovien läpi. Timo liikkui varovasti kaatuneiden hyllyjen ja museoesineiden
keskellä.
– Kyllä tästä selvitään, Timo puheli itsekseen. – Ensin kokoan herkimmät tavarat
seinän viereen ja sitten käyn hyllyjen kimppuun.
– Minä voin auttaa simpukoiden ja korallien keräämisessä, hiljainen ääni sanoi
Timon selän takaa. – Tuon uusia lasipurkkeja rikkoutuneiden tilalle.
25

Timo kääntyi nopeasti ympäri ja näki edessään
taskuraputytön, jolla oli maailman
kauneimmat silmät.
Taskuraputyttö seisoi sotkun keskellä vähintään
yhtä hämmentyneenä kohtaamisesta kuin
Timokin.
– Minä olen museoapulainen, Taru Taskurapu.
– Tunnen museon tavarat hyvin ja voin auttaa
sinua. Taidan kuitenkin ensin viedä vähän
yrttiteetä johtaja Sakari Sammakolle, niin hän
rauhoittuu ja pysyy pois tieltä.
26

Timo hymyili vastaukseksi. Ujosta olemuksestaan
huolimatta Taru Taskurapu vaikutti
päättäväiseltä nuorelta ravulta. Hän tiesi, mitä
tällaisessa tilanteessa piti tehdä. Timo seurasi sivusilmällä
tytön touhuamista. Teekuppi johtajalle,
uudet lasipurkit rikkoutuneiden tilalle, simpukat
ja korallit järjestykseen, nimilaput talteen. Taru
osasi totisesti työskennellä järjestelmällisesti.
– Tässä on teetä ja keksejä sinullekin! Taru ojensi
Timolle pienen tarjottimen.
– Kiitos, voin hyvin pitää nyt pienen tauon, Timo
totesi tyytyväisenä. – Melkein kaikki hyllyt on jo
saatu korjattua.
27

28

Tarulla ja Timolla oli mukava teetauko yhdessä.
Ujous väistyi, eikä puheenaiheista ollut pulaa.
Tauon jälkeen työt sujuivat kuin tanssi, ja ennen
iltaa näyttelytila oli järjestyksessä. Johtaja Sakari
Sammakkokin oli rauhoittunut ja tyytyväinen.
– Olit korvaamaton apu, Timo, museonjohtaja
kiitteli taitavaa hyllyjen rakentajaa.
– Ilman Tarua tämä ei olisi sujunut näin hyvin.
Minähän rakensin vain hyllyjä ja kannoin roskia
ulos, Timo vastasi ja katsoi hellästi Taru Taskurapua.
– Hyvä, että selvittiin, taskuraputyttö huokasi
helpottuneena. – Ja tulen kyllä mielelläni katsomaan
sitä sinun sinistä huvimajaasi. Se on
varmasti hieno!
Kotimatkalla Timo Taskurapu vihelteli iloisesti.
Hänen kärrynsä pomppivat kevyesti joenpohjan
kivillä. Tämä oli ollut hyvä päivä. Todella hyvä
päivä!
29

Kukaan ei olisi voinut aavistaa, miten suuri
vaikutus museon hyllyjen romahtamisella
tuli olemaan Timo Taskuravun elämään. Pian
hänen ystävänsäkin huomasivat, että jotain aivan
erityistä oli tapahtunut.
Ensimmäisenä muutoksen huomasi Mella Meritähti,
joka oli hyvin perillä erilaisista tunnepuolen
asioista.
– Minä epäilen, että Timo Taskurapu on rakastunut,
Mella totesi omalle poikaystävälleen.
– Mistä sen huomaa? meritähtinuorukainen uteli.
30

– No, katsohan Timoa! Hän on ostanut uuden
työhaalarin ja pannut sen rintataskuun vesililjan.
Ei ollenkaan hänen tapaistaan! Mella päätteli.
Myös Antti Ankerias huomasi, että jotain uutta oli
ilmassa. Timo poikkesi eräänä iltana Antin luona
kyselemässä opetusta motokopterin käyttöön.
Mahtaisiko Antti lainata vanhaa motokopteria
pientä matkaa varten, jos Timo oppisi ajamaan
sitä?
– Totta kai, ystävä hyvä! Eikä sillä ole ollenkaan
vaikea ajaa, Antti lupasi.
31

32

Timo ja Taru viihtyivät hyvin yhdessä.
Toisinaan taskuravut kävivät ostoksilla Mikko
Mustekalan kaupassa. Molemmat olivat tarkkoja
rahankäytöstä. Heitä hymyilytti, kun Mikko yritti
tyrkyttää heille muodikkaita kesäsandaaleja ja
lierihattuja. Timo ja Taru ostivat vain sitä, mitä
tarvitsivat.
Eräänä iltana Taru tuli käymään Timon talolla ja
oli hyvin ihastunut näkemäänsä.
– Onpa sinulla kaunis koti! Olet tehnyt sen eteen
paljon työtä, Taru kehui.
Timo esitteli tyttöystävälleen talon jokaisen
huoneen ja nurkan, pihan jokaisen pensaan ja
kiven, aidan ja työkaluvajan. Lopuksi hän vei
Tarun siniseen huvimajaan ja tarjosi iltateetä.
– Täällä on varmasti mukava istua iltaisin, tyttö
huokasi.
– Vielä mukavampaa se on nyt, kun istut siinä
vieressäni, Timo sanoi hiljaa ja punastui.
Molemmat taskuravut olivat hetken vaiti
ja jatkoivat sitten teenjuontia. Se ilta oli
hyvin tyyni ja syvänsininen.
33

Timo Taskurapu odotti jännittyneenä
seuraavaa viikonloppua. Hän oli lopulta
rohkaistunut pyytämään Tarua kanssaan motokopteriretkelle
yläjuoksulle. Asiassa oli enää yksi
mutka. Timo ei millään oppinut ajamaan outoa
vekotinta!
Jo useampana iltana hän oli käynyt Antti Ankeriaan
luona oppitunnilla. Vaikka opettaja oli
kuinka kärsivällisesti käynyt läpi käynnistyksen
ja ohjauslaitteet, Timo oli edelleen toivoton.
– Miten tämä voikaan olla näin vaikeaa? Omia
työkalujani osaan kyllä käyttää, mutta motokopterit
eivät ole minua varten, Timo tuskitteli.
34

Meneillään oli viimeinen oppitunti ennen
viikonloppua. Ajopeli hyppelehti ja töyssähteli
holtittomasti pitkin Antin pihatietä.
– Jos suoraan sanon, olet kyllä haastavin oppilaani,
Antti huokasi. – Olen sentään opettanut
tusinan verran motokopterin kuljettajia omassa
ajokoulussani.
Timo pudisteli neuvottomana päätään, mutta
yritti kerta toisensa jälkeen hallita hankalaa
laitetta. Hän ei millään halunnut perua odottamaansa
retkeä Tarun kanssa.
35

Timo päätti yrittää vielä kerran. Hän kertasi
Antin Ankeriaan antamat ohjeet ja alkoi
painella nappuloita motokopterin kojelaudassa.
– Miten se nyt menikään? Mikä vaihde? Missä
kaasu, entä kytkin? Hikihelmet nousivat Timon
otsapanssarin reunaan.
Hädissään Timo Taskurapu puristi ohjauspyörää
saksillaan niin, että se hajosi kappaleiksi.
Yksi taskuravun jaloista juuttui kaasupolkimen
viereen, ja vauhti kasvoi. Jarrupoljinta ei löytynyt
mistään. Hurja kiihdytys päätyi Antti Ankeriaan
talon seinään. Rysähdys kuului kauas.
36

– Olen kunnossa, mutta en pääse irti! Timo
Taskuravun suuret sakset heiluivat edestakaisin
romukasan keskellä.
– Odota rauhassa, hälytän apua, Antti Ankerias
kiirehti puhelimeen.
Pian paikalla oli karppien palokunta ja ankeriaiden
jokiambulanssi sekä suuri joukko joen
asukkaita. Kaikki olivat helpottuneita, kun Timo
näytti olevan kunnossa.
37

Myös Taru oli kiirehtinyt heti paikalle.
– Tätä minä pelkäsinkin! Onneksi ei käynyt
pahemmin! Taru kumartui motokopteriin jumittuneen
Timon puoleen ja halasi tätä niin, että
sakset kolisivat.
– Minusta ei taida olla motokopterimieheksi,
Timo huokasi alistuneena.
– Eikä tarvitsekaan! Parempi, kun jätät sellaiset
haaveet, taskuraputyttö lohdutti.
Lopulta Timo saatiin irrotettua ajopelin uumenista.
Jokiambulanssin väki poistui paikalta
tarkastettuaan sitä ennen huolellisesti, että Timon
kuori oli vahingoittumaton ja jokainen jalkojen
nivel kunnossa.
Timo Taskurapu tunsi itsensä vähän noloksi
ja pahoitteli aiheuttamaansa huolta ja vaivaa.
Onneksi Antti Ankerias ei ollut ollenkaan
vihainen.
– Sinä olet kunnossa, Timo. Se on tärkeintä!
Sitä paitsi minulla on laitteilleni hyvät vakuutukset,
Antti huitaisi evällään ja jätti nuorenparin
rauhoittumaan.
38

39

40

Myöhemmin Timo ja Taru kiipesivät taskuravun
talon katolle. He istuivat kauan hiljaa vierekkäin.
– Minä yritin oppia ajamaan motokopterilla, koska halusin
viedä sinut aivan erityiselle retkelle, Timo tunnusti.
– Miksi? Meillähän on oikein hyvä olla täällä kotipoukamassakin,
Taru ihmetteli.
– Ajattelin, että olisin siellä yläjuoksun näköalapaikalla
pyytänyt sinua vaimokseni, Timo Taskurapu sanoi vakavana.
– Nyt joudut tyytymään tähän paikkaan.
Seurasi hetken hiljaisuus. Melkein kuului, miten molempien
rintapanssareiden alla sykki pieni ravunsydän.
– Vastaus on sama, paikasta riippumatta, Taru hymyili.
– Tottakai! Juuri tuollaisen Timo Taskuravun kanssa olen
aina halunnut elää loppuelämäni.
Sinä iltana Timo Taskuravun mainion talon katolla
istui vierekkäin kaksi onnellista taskurapua ihailemassa
hopeista kuuta ja suunnittelemassa tulevaa. Iltatuulikin
oli hiljentynyt kuuntelemaan heidän haaveitaan.
41

Timo Taskurapu tekee ahkerasti töitä ja viettää
mukavia hetkiä monien ystäviensä
kanssa. Mutta miksi hänen mainio talonsa
tuntuu välillä niin autiolta ja yksinäiseltä?
Olisiko hänenkin aika löytää oma puoliso?
Timo on hämillään, eivätkä hänen
ystävänsäkään osaa neuvoa.
Jokimuseon johtaja Sakari Sammakko
hälyttää Timon apuun,
kun näyttelyä on kohdannut
onnettomuus. Hyllyjen välistä
löytyy yllättäen jotain ainutlaatuista;
taskuraputyttö,
jolla on maailman kauneimmat
silmät.
wickwick.fi