Oopperan hiiri

FINNISH
EDITION
Oopperan hiiri
Tuula Pere
Outi Rautkallio
W
ickWick

Oopperan hiiri

Oopperan hiiri, suomalainen alkuperäisteos
Teksti Tuula Pere
Kuvitus Outi Rautkallio
Taitto ja ulkoasu Peter Stone
ISBN 978-952-325-374-2 (Print)
ISBN 978-952-325-874-7 (ePub)
Ensimmäinen painos
Copyright © 2018 Wickwick Oy
Kustantaja Wickwick Oy
2018, Helsinki
Painettu EU:ssa
The Mouse of the Opera, original Finnish text
Story by Tuula Pere
Illustrations by Outi Rautkallio
Layout by Peter Stone
ISBN 978-952-325-374-2 (Print)
ISBN 978-952-325-874-7 (ePub)
First edition
Copyright © 2018 Wickwick Ltd
Published 2018 by Wickwick Ltd
Helsinki, Finland
Printed in EU
Originally published in Finland by Wickwick Ltd in 2018
Finnish “Oopperan hiiri”, ISBN 978-952-325-374-2 (Print), ISBN 978-952-325-874-7 (ePub)
English “The Mouse of the Opera”, ISBN 978-952-325-375-9 (Print), ISBN 978-952-325-875-4 (ePub)
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted
in any form or by any means, mechanical, electronic, photocopying, recording, or otherwise, without the prior
written permission of the publisher Wickwick Ltd. The only exception is brief quotations in printed articles and
reviews. For details and written permissions, contact rights@wickwick.fi.
Wickwick books are available at special discounts when purchased in quantity for premiums and promotions as
well as fundraising or educational use. Special editions can also be created to specification. For details, contact
specialsales@wickwick.fi.

FINNISH
EDITION
Tuula Pere
Outi Rautkallio
Oopperan hiiri
W
ickWick
Children’s Books from the Heart
1

Hiiriperhe asusteli mukavasti ruusupensaan suojassa suuren
oopperatalon naapurissa. Perheen pienokaiset seurasivat iltaisin
uteliaina valaistua taloa ja sitä kohti kiiruhtavia ihmisiä. Sadat
ihmiset kopistelivat juhlakengissään pihalaattoja pitkin ja pujahtivat
lasiovista talon sisälle.
– Minäkin haluaisin joskus nähdä, millaista oopperatalon sisällä on,
pieni Heikki-hiiri haaveili.
– Älä kuvittelekaan! äitihiiri parahti. – Aivan liian vaarallista! Kaikki
nuo jalat ja kovat kengät. Katso, miten serkullesi kävi!
2

Serkkupoika heilutteli nolona häntäänsä, tai oikeastaan sitä
pientä tynkää, joka hännästä oli enää jäljellä. Utelias hiiri oli
jäänyt kiinni oven väliin uhkarohkealla tutkimusmatkallaan.
– Äitisi on oikeassa. Parempi jättää tuollaiset ajatukset, serkku sanoi
vakavana.
– Kyllä minä jonkin keinon vielä keksin, pikkuhiiri mietti. – Parempi,
että en hiisku suunnitelmistani kenellekään.
3

Illan hämärtyessä Heikki kiipesi lempipaikalleen sammaleisen
kiven päälle. Siinä se kökötti viikset väristen ihailemassa
oopperataloa, joka loisti ruohokentän toisella laidalla
kuin jättimäinen lyhty.
Oopperaesitys oli juuri alkanut. Hiiripoika höristeli suuria
korviaan ja kuunteli tarkkaavaisena. Talon uumenista
kumpusi musiikkia. Orkesterin monien soitinten äänet kietoutuivat
yhteen niin kauniiksi kimpuksi, että Heikki malttoi
tuskin hengittää. Välillä kaiken ylle nousivat laulajien äänet,
toiset matalina toiset korkeina.
– Minun on päästävä oopperan sisälle,
Heikki mietti. – Haluan nähdä omin
silmin, mitä talossa tapahtuu.
4

5

6

Tähystyspaikaltaan Heikki-hiiri kuunteli kärsivällisesti koko esityksen.
Sen lopuksi yleisö kiitti esiintyjiä kättentaputuksin, jotka kantautuivat
vaimeina myös hiirulaisen korviin. Oli aika toimia. Suurten
aulan ikkunoiden läpi Heikki näki, miten ihmiset siirtyivät naulakoille
hakemaan päällysvaatteitaan.
– Nyt tai ei koskaan, hiirulainen innosti itseään. – Minulla
alkaa olla jo kiire. Kohta ulko-ovet avautuvat.
Heikki kipitti sydän pamppaillen kohti oopperan korkeita
ovia. Se muisti, miten serkkupojan hännälle oli
käynyt ja varoi visusti omaansa.
7

8
Ulko-oven edusta oli vaarallinen paikka. Kirkkaat valot häikäisivät
Heikki-hiiren silmiä, ja ulostulijoiden jalat kopisivat pelottavasti
sen ympärillä. Hiirulainen jähmettyi paikoilleen kauhun
kangistamana.

Äkkiä ihmiset väistyivät syrjään, ja reitti ovelle vapautui. Heikki
vilisti häntä viuhuen sisään oopperan pääovesta. Se jatkoi
sivuilleen vilkuilematta suoraan eteisaulan poikki ja pujahti lopulta
suojaan sateenvarjotelineen taakse.
9

Oopperatalo hiljentyi. Vanha vahtimestari Vartola käveli verkkaisin
askelin tyhjentyneiden naulakoiden ohi lukitsemaan ovia.
– La donna è mobile…, mies hyräili tyytyväisenä.
– Hän voisi esiintyä vaikka oopperassa, Heikki-hiiri ihasteli vahtimestarin
lauluääntä piilopaikassaan. – Entä jos minäkin yrittäisin samaa?
10

Pikku hiirulainen matki laulua, mutta
tuloksena oli pelkkää vikinää. Vahtimestari
Vartolalla oli tarkka kuulo. Erehtymättä
hän suunnisti sateenvarjotelineen
luo ja yritti vangita Heikin. Hiiri otti
nopeasti jalat alleen ja pujahti kahvilan
puolelle.
– Olkoon, Vartola huokasi. – Päivä se on
huomennakin. Aamulla viritän ansan
tuolle vintiölle.
11

12
Lopultakin oli aivan hiljaista, mutta ei onneksi aivan pimeää.
Himmeät yövalot valaisivat autiota kahviota. Se olikin mielenkiintoinen
huone. Lasivitriineihin myyntipöydän päälle oli jäänyt
yhtä ja toista kiinnostavaa.

Pahvilaatikoita, roikkuvia pyyhkeitä ja kaappien ovenkahvoja
apunaan käyttäen Heikki onnistui kiipeämään leivoshyllylle.
Murujen lisäksi sieltä löytyi varsinainen aarre, suklaaleivos. Hiiripojalla
oli niin kova nälkä, että se alkoi suin päin ahmia herkkuaan.
– Tässä talossa en ainakaan näe nälkää, Heikki taputteli pulleaa vatsaansa,
kun puolet leivoksesta oli syöty. – Nyt on saatava kunnon
unet, että jaksan huomenna koluta läpi koko oopperatalon.
Hetken etsittyään Heikki löysi mukavan nukkumapaikan pannumyssyn
sisältä. Hiiri kiersi häntänsä jalkojen ympäri ja nukahti
nopeasti.
13

Päivä alkoi vauhdikkaasti. Kahvilan rauha oli tipotiessään, kun siivoojat
ja keittiöväki astuivat sisään. Heikki-hiiri säikähti pahanpäiväisesti.
Äkkiä ripeät kädet tarttuivat pannumyssyyn ja ravistivat sitä.
– Ei ole totta! Hiiri kahvilassa, siivooja kiljaisi. – Hus, matkoihisi!
– Mokoma likainen otus on käynyt leivoshyllylläkin, keittiöapulainen
huomasi. – Tästä tulee pian loppu, kun viritämme sille ansan.
Heikki tunsi itsensä loukatuksi. Ei se ollut mikään likainen otus! Joka
ilta hiiripoika puhdisti itsensä huolellisesti, erityisesti etujalat ja
siimahännän.
– Tätä minä en kauan kuuntele, Heikki-hiiri tuhahti ja päätti jatkaa matkaansa
suuressa talossa.
14

Aulassa hiirulainen näki tutun hahmon.
Vahtimestari Vartola oli jo paikalla.
Kukaan ei olisi parempi opas hiirelle, joka
oli ensimmäistä kertaa oopperassa. Heikki
päätti seurata vanhaa vahtimestaria turvallisen
välimatkan päästä. Välillä vaikutti
kuitenkin siltä, kuin mies olisi nähnyt
perässään seuraavan hiiren.
– Tästä tulee kiinnostavaa, Heikki ajatteli.
– Mihin mies mahtaa olla ensimmäiseksi
menossa?
15

16

Parivaljakko suuntasi alakertaan. Pitkän käytävän päässä oli suuri
huone, joka mykisti hiirulaisen täysin. Se oli oopperan puvustamo.
Seinille oli kiinnitetty kuvia ja suunnitelmia ihanista puvuista. Pöydille
oli levitetty kaavoja ja kauniita kankaita. Sakset rouskuttivat, saumurit
surisivat ja neulat kiiltelivät.
– Tämä on kyllä jotain aivan muuta kuin hiiriperheemme harmaa koti!
Heikki ihasteli näkemäänsä.
Kun vahtimestari Vartola pysähtyi juttelemaan puvustamon työntekijöiden
kanssa, Heikki kipaisi kangaspinojen päälle. Hyllyt pullistelivat
samettia, silkkiä, tylliä ja ties mitä. Hiirellä ei ollut aavistustakaan kaikkien
hienojen kankaiden nimistä. Nopeasti se kasasi itselleen ihanan
pesäpaikan kiiltävistä langoista ja pörröisistä plyymeistä. Paljettien ja
korukivien kimallus melkein sokaisi pikkuhiiren silmät.
Tyytyväisenä se painoi kuononsa sileintä silkkiä vasten ja lepäsi hetken,
ennen kuin matka jatkui vahtimestarin aamuisen kierroksen tahdissa.
17

Pitkän käytävän paksujen ovien takaa kuului outoja ääniä. Huoneissa
harjoiteltiin tulevia näytöksiä varten. Soittimet vingahtelivat
ja vongahtelivat, ihmiset kiljahtelivat ja karjahtelivat. Joitakin
ääniä oli Heikki-hiiren mielestä oikein mukava kuunnella, kunhan
niihin vähän tottui.
Vahtimestari Vartola koputti oveen, jonka takaa kuului korkeaa ja
kovaa naisääntä. Heikki-hiiren teki ensin mieli livahtaa karkuun.
Uteliaisuus kuitenkin voitti, ja hiirulainen astui vahtimestarin jäljessä
oopperan tähtisopraanon harjoitushuoneeseen.
– Saanko häiritä hetken? Vartola kysyi näyttävältä laulajattarelta,
jolla oli päällään telttamainen mekko.
18

– Totta kai Vihtori, sinä lempivahtimestarini ja entinen
naapurini! nainen vastasi ja hymyili koko kasvoillaan.
– Minusta ei varmaan koskaan olisi tullut tällaista tähteä,
ellet olisi lapsuudessani kannustanut minua laulamaan.
Vahtimestari Vartola istui hetkeksi seinänvieressä olevalle
tuolille kuuntelemaan oopperadiivan harjoittelua.
Heikki-hiirikin päätti etsiä istumapaikan itselleen ja nousi
säestäjän viereen flyygelin penkille. Tuskin pikkuhiiri oli
päässyt ylös, kun huoneessa puhkesi meteli.
– Täällä on hiiri, hiiri!
Vihtori tee jotain! Laulajatar
nousi tuolille,
ja säestäjä pakeni
nurkkaan.
19

20

Pelästynyt Heikki-hiiri pujahti huoneesta. Hiirulainen viipotti
pitkin käytäviä ja kiipesi portaita. Se pujottautui kankaiden ali,
laatikoiden yli ja köysinippujen läpi. Lopulta se päätyi pimeälle
näyttämölle ja tipahti sen reunalta orkesterisyvennykseen. Onneksi
alapuolella oli suuri patarumpu, jonka kalvo vaimensi hiiripojan
pudotusta.
– Aika pelottava talo, hiiripoika mietti. – Tämä soittopelikin on kuin
jättitrampoliini. Päätäni oikein huimaa, ja vatsassani kiertää. Tarvitsen
päivälevot!
Uupunut hiiri löysi piilopaikakseen kiiltävän käyrätorven, jonka
mutkaiseen putkistoon oli turvallista käpertyä lepäämään. Uni
maittoi niin hyvin, että Heikki-hiiri ei huomannut, miten orkesterin
soittajat asettuivat paikoilleen ja oopperan katsomo täyttyi yleisöstä.
Esitys oli alkamassa.
21

Hiiren makeat unet keskeytyivät vasta, kun orkesteri alkoi virittäytyä
esitykseen ja käyrätorven soittaja nosti soittimensa huulilleen.
Heikki ei uskaltanut liikahtaakaan. Se piti torven liukkaista
seinistä kiinni, minkä pystyi.
– Vain pihinää! torvensoittaja tuskitteli. – Mikä tätä vehjettä nyt
vaivaa?
22

Soittaja yritti puhaltaa kovemmin ja kovemmin ja muuttui punaisemmaksi
ja punaisemmaksi. Lopulta Heikki-hiiri ei enää jaksanut
pitää kiinni vaan liukui huimaa vauhtia pitkin soittimen putkistoa.
Kauhean torventöräyksen saattamana hiiripoika lensi kaaressa
suoraan katsomoon.
23

24

Heikki-hiirestä tuli hetkessä koko
oopperasalin huomion keskipiste.
Katsomo sai uutta eloa, kun siimahäntä
viipotti pitkin tuolien selkänojia hämmästyneiden
katsojien ihmetellessä
sen menoa. Esirippu nostettiin ylös, ja
itse suuri oopperadiiva saapui lavan
reunalle.
– Ottakaa se kiinni, laulajatar kiljui.
– En suostu laulamaan säveltäkään,
ennen kuin hiiri on poissa. Sehän
suorastaan vainoaa minua!
– Tämä alkaa mennä nyt liian pitkälle,
vahtimestari Vartola päätti puuttua
tilanteeseen. – Arvoisa yleisö!
Pyydän jokaista olemaan hetken
paikoillaan. Muuten emme saa hiirtä
kiinni, eikä esitys pääse alkamaan.
25

Permannon keskellä istui pieni poika isänsä kanssa. Hän oli ollut
ennenkin oopperassa, mutta näin hauskaa esitystä hän ei ollut
koskaan nähnyt. Hän ei lainkaan pelännyt edestakaisin säntäilevää
pikku otusta. Olihan hänellä kotonaan kaksi lemmikkihiirtä.
– Tämä hiiri on vielä vikkelämpi kuin minun tanssihiireni, poika
ihasteli ja ojensi kätensä kutsuvasti hätääntynyttä karkulaista kohti.
26

Kiitollisena Heikki-hiiri kipaisi ojennettua käsivartta pitkin
suoraan pojan taskuun. Kukaan ei ehtinyt huomata, mitä tapahtui.
Poika asetti nenäliinansa varovasti hiiren suojaksi.
– Häirikköhiiri näyttää poistuneen salista, kovaäänisistä kuulutettiin,
ja esitys pääsi vihdoin alkamaan.
27

Pojan taskussa hiiri oli suojassa. Se rauhoittui
vähitellen ja nousi varovasti kurkistamaan,
miltä oikea oopperaesitys näytti. Ihasteltavaa
riittikin.
Näyttämölle oli rakennettu komeat lavasteet.
Linnan seiniä kiersivät ruusuköynnökset, ja
tornia valaisi kuu. Ja esiintyjien puvut! Nyt
Heikki ymmärsi, mihin kauniit kankaat ja
koristeet puvustamosta lopulta päätyivät.
Mutta parasta kaikessa oli ihana
musiikki. Laulajat taituroivat äänillään.
Tähtisopraanokin esiintyi pelottomana,
kun hiirulaista ei enää näkynyt.
Orkesterissa pienet ja suuret soittimet
huolehtivat kukin omasta osuudestaan
kapellimestarin johtaessa
niitä tarkasti tahtipuikko kädessään.
Käyrätorvikin soi kauniisti,
kun Heikki oli sinkoutunut pois
tukkimasta sen putkistoa.
Tämän illan jälkeen hiiripojalla
olisi paljon kerrottavaa kotonaan.
28

29

Eläinrakas vahtimestari Vartola oli huomannut, minne hiiri oli
joutunut. Kun poika oli poistumassa isänsä kanssa oopperasta,
Vartola tuli heidän luokseen kantaen pientä häkkiä.
– Eiköhän panna hiiri tänne, vahtimestari kehotti hymyillen. – Minä
lupaan, että tämä veijari pääsee takaisin kotiinsa.
30

Poika katsoi Vartolaa tarkasti ja pohti, voisiko luottaa mieheen.
Ystävällisestä katseesta hän näki, että hiiri olisi turvassa.
– Miksi häkin pohjalla on paljettikoristeita ja kiiltävää kangasta?
poika ihmetteli. – Ja suklaaleivoksen puolikas?
– Olen kiertänyt tämän hiiripienokaisen kanssa ympäri oopperataloa,
vahtimestari selitti. – Huomasin, että hän on korean ja makean
perään.
31

Tyytyväinen Heikki-hiiri pujahti häkkiin, eikä
enää pelännyt. Sen tutkimusmatka oopperaan
oli onnistunut hyvin. Kaiken hyvän lisäksi
se oli saanut kaksi uutta ystävää. Läksiäisiksi
Heikki vilkutti siimahännällään hymyilevälle
pikkupojalle, kun vahtimestari Vartola suunnisti
häkkeineen oopperan puistoon. Hiiri
kökötti kyydissä ja mietti kokemaansa.
– Mahtavatko muut kotona uskoa, miten
suuren mylläkän tällainen pieni hiiri voi saada
aikaan suuressa oopperatalossa? Heikki-hiiri
mietti. – Ainakin kotiväki ihastuu kauniisiin
tuliaisiini, ja suklaaleivoksen puolikkaasta
riittää hyvät maistiaiset kaikille.
Erehtymättä vahtimestari Vartola löysi juuri
oikean sammaleisen kiven ja juuri oikean ruusupensaan.
Niiden viereen hän laski pienen
häkin ja avasi sen oven. Heikki-hiiri oli jälleen
kotona.
32

33

Utelias metsähiiri päättää tutustua oopperataloon, joka loistaa
puiston keskellä kuin jättimäinen lyhty. Kauniin musiikin
houkuttelemana se livahtaa kiertokäynnille oopperan lauluharjoituksiin
sekä puvustamoon, kahvioon ja orkesterimonttuun.
Kutsumaton vieras saa aikaan suurta hämminkiä ja villin ajojahdin.
Onneksi oopperan lempeä vahtimestari ymmärtää myös pienen
hiiren musiikkinälkää.
wickwick.fi