Kontakt 3/2020

Kolumni
Kolumnisti Rita Magga-Kumpulainen
on toimittaja, kirjailija ja runoilija.
Ihmisten kesken
En väsy ylistämään Suomen moniilmeistä
kesää. Suvituulen hellä kosketus
ja sateen puhdistava pyyhkäisy
säilyvät iholla vielä silloinkin, kun
ovella kolkuttaa pitkä pimeä paukkuvine pakkasineen
ja maiseman toiseksi maalaavine terveisineen.
Vaikka kesä elää yhä minussa, en suostu jähmettymään
yhden vuodenajan ihmiseksi.
Olen kokonaisempi vasta
silloin, kun saan kokea selkeän
kesän, syksyn, talven, kevään.
Lapin lapsena olen sinut räiskyvän
ruskan jälkeen maan hiljentävän
autiuden kanssa. Otan
avosylin vastaan talven, joka
tietää Lapin raukoilla rajoilla pakkasta, pimeää ja
lunta usein enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi.
Kevään kirkkauskin saa tulla, vaikka ikkunat ovat
edelleen pesemättä.
Ihmiset tekevät jokaisesta vuodenajasta elämisen
arvoisen. Tämä kesä oli sitä mitä suurimmassa
määrin. Korona-ajasta huolimatta kesä toi
elämääni ihmisiä, ei niinkään perinteisellä nokat
vastakkain-tavalla, mutta kekseliäisyydellä yhteydenpito
ei ainakaan vähentynyt.
Kesäkuussa osallistuin kotikunnassani Kempeleessä
Lyyrat-runoryhmäni ja Ritunski-lauluduon
kanssa kotiseutumuseon Vanhan ajan viikkoon.
Tällä kertaa ohjelmisto tarjottiin striimattuna.
Yleisömäärä oli huomattavasti suurempi
kuin perinteisellä tavalla toteutettuna. Meitä
esiintyjiä kokemus kannusti.
Juhannusta vietettiin Pohjois-Karjalassa kauniin
luonnon ja rajoituksista huolimatta sydäntä
sykähdyttävän yhdessäolon merkeissä. Niin
nousi lippu salkoon, sytytettiin kokko Pielisen
edustalla, laulettiin sympaattisella laululavalla
tuttuja yhteislauluja. Kivaa oli. Turvavälit muistettiin.
Sydämessä soi kesän lintu!
Matka johti tutuille seuduille, Pohjois-Norjaan.
Etukäteisjännitys katosi sen siliän tien, kun
auto kaarsi kuohuvan kosken rannalle. Heti kävi
selväksi, että nyt ollaan kalastajien suosikkipaikassa.
Lohestajia taisivat olla kaikki muut alueen
asukkaat. Luontevasti keskusteltiin kala-asiat ja
koronavaikutukset. Oltiin jopa aiempaa
rohkeampia kontaktiin. Oli
aitoa iloa elämän jatkumisesta.
OLI AITOA
Kirkkoniemi otti matkaajan
ILOA ELÄMÄN vastaan tutun kodikkaana. Tavallisesti
kadut vilisevät ihmisistä.
JATKUMISESTA.
Nyt turisteja sai etsimällä etsiä.
Torilla kuulee normaalisti ainakin
venäjää ja englantia, toki myös saamea ja norjaa.
Nyt emme kohdanneet venäläisiä Kirkkoniemessä,
mutta emme myöskään muualla Pohjois-
Norjassa, vaikka kilometrejä ja tutustumispaikkoja
tuli melkoisesti.
Myöskin synnyinkunnassani Inarissa tutussa
marketissa tilanne oli tyystin erilainen kuin aikaisemmin.
Vasta viimeisen lomaviikon kauppapäivänä
kauppaan tuli samaan aikaan venäläinen
seurue, perhe todennäköisesti. Kauppa tuntui
olevan heille tuttu, ilmeisesti myös kaupan henkilökunta.
Pysyvän jäljen sain tutussa paikassa Kautokeinossa,
jonne matka jälleen kerran suuntautui. Arvatkaapa
mikä oli kolmipäiväisen pysähtymisen
tärkein anti? Uudet sukulaiset, joihin törmäsin
heti, kun suuni avasin, saamen kielellä tietysti.
Ensi kesän yksi ohjelmanumero on jo sovittu.
Kautokeinoon sukulaisten luo!
Kotikylässä juhlimme serkun syntymäpäiviä.
Aurinkosäässä levittäydyimme laajalle pihalle.
Monta sukupolvea sulassa sovussa.
3/2020 1/2020 Kontakt 15