Passivoiko työttömyysturva (pdf) - Mol.fi

ESIPUHE 

Työpoliittinen tutkimus-sarjan 303. niteenä julkaistaan Ilkka Virjon, Simo Ahon ja Hannu Koposen 

tutkimus ”Passivoiko työttömyysturva? Tutkimus ansioturvan päättymisen vaikutuksista ja eräistä muista 

työttömyysturvan piirteistä”. 

Työvoimapolitiikan kokonaismenoista niin Suomessa kuin lähes kaikissa muissakin maissa valtaosa 

käytetään työttömyysturvaan, jota myös passiiviseksi työvoimapolitiikaksi kutsutaan. Työttömyysturvalla 

on kuitenkin monia työttömien työhönsijoittumista tukevia puolia; työttömyysturva antaa materiaalisia 

edellytyksiä työttömien työmarkkinavalmiuksien säilymiselle ja turvan olemassaolo vahvistaa 

työntekijöiden valmiutta sopeutua tuotannon muutoksiin. 

Varsinkin 1990-luvulla on työmarkkinatutkimuksessa kiinnitetty huomiota työttömyysturvan passivoiviin 

ja työnhakua heikentäviin vaikutuksiin. Tässä tutkimuksessa selvitetään sitä, onko työttömyysturvalla 

passivoivia vaikutuksia ja jos on, niin minkä suuruisia ne ovat. Tutkimus perustuu poikkeuksellisen 

laajaan, eri rekistereistä koottuun paneeliaineistoon. Saatujen tulosten perustalta voidaan 

työttömyysturvan vaikutuksia arvioida entistä jäsentyneemmin ja monipuolisemmin. 

Tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtajana on ollut Jouko Kajanoja Kansaneläkelaitoksesta sekä 

jäseninä Katri Hellsten ja Ulla Hämäläinen Kansaneläkelaitoksesta, Sirkka-Liisa Karhunen ja Mirja 

Salonen Kuntaliitosta, Pasi Koskinen ja Anneli Sollo sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä Pasi Järvinen 

ja Susanna Siitonen työministeriöstä. 

Tutkimus on Kansaneläkelaitoksen, Kuntaliiton, sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön 

yhteisesti rahoittama. 

Helsingissä maaliskuussa 2006 

Matti Sihto 

työmarkkinaneuvos 

työpolitiikan dosentti

TEKIJÖIDEN ALKUSANAT 

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda lisää tietoa keskusteluun työttömyysturvajärjestelmän kannusta- 

vuudesta. Keskustelun keskeisin kysymys on, lisääkö antelias ja pitkäkestoinen työttömyysturva työttömyyt- 

tä. Toisin sanoen: voisiko työttömyysturvaa alentamalla tai sen kestoa lyhentämällä vähentää työttömyyttä? 

Tutkimuksen suunnittelun käynnistämisen keskeisenä virikkeenä olivat Valtion taloudellisen tutkimuskes- 

kuksen (2002) ja Työministeriön (2003) julkaisemat rakenteellista työttömyyttä ja sen alentamiskeinoja kos- 

kevat raportit, joissa käsiteltiin muun muassa tätä kysymystä ja sitä koskevaa tutkimusta. Havaitsimme, että 

aihetta koskevat tutkimustulokset olivat ristiriitaisia, ja että etenkään Suomea koskevaa edes kohtalaisen 

tuoretta empiiristä tutkimusta ei ollut olemassa. Kun käytössämme on ainutlaatuisen laaja ja monipuolinen 

rekisteriperusteinen tutkimusaineisto, joka soveltuu tämän(kin) ongelman empiiriseen analyysiin, innos- 

tuimme sellaista suunnittelemaan. 

Tutkimuksemme on siinä mielessä suomalaisen todellisuuden vanki, että voimme empiirisesti tutkia työttö- 

myysturvan kannustavuutta vain siltä osin kun suomalaisessa järjestelmässä on piirteitä, joita tarkastelemalla 

kannustimien erojen tai muuttumisen seurauksia voidaan vertailla. Selkeimmät tällaiset piirteet ovat ansiope- 

rusteisen työttömyysturvan päättyminen 500 päivän maksukauden jälkeen sekä erot turvan tasossa ja korva- 

usasteessa. Tutkimuksemme on myös käytettävissä olevan aineiston vanki sikäli, että näistä kysymyksistä 

jälkimmäistä olemme voineet tutkia vain karkein analyysivälinein. 

Toisaalta aineiston tarjoamat mahdollisuudet saivat meidät laajentamaan tutkimusta. Selvitimme, mikä on 

työvoimapoliittisten toimenpiteiden rooli työttömyysturvaoikeuden saannissa ja uudistamisessa. Edelleen 

tutkimme, mikä on viimesijaisen kunnallisen toimeentuloturvan merkitys työttömyysturvan täydentäjänä. 

Nämä kysymykset ovat myös olleet työttömyysturvajärjestelmästä käytävän keskustelun pitkäaikaisia pu- 

heenaiheita Suomessa. 

Tutkimus on vaatinut paljon työlästä pioneerityötä, kun olemme rakentaneet monimutkaista erilaisten tieto- 

jen yhdistämistä edellyttäviä analyysivälineitä ja seuranta-asetelmia, jollaisia ei ole aiemmin käytetty. Toi- 

vomme, että tätä työtä voitaisiin vielä tulevaisuudessa käyttää hyväksi jatkotutkimuksissa. 

Tutkimus on Kansaneläkelaitoksen, Kuntaliiton, Sosiaali- ja terveysministeriön ja Työministeriön yhteisesti 

rahoittama. Tutkimuksen ohjausryhmään ovat rahoittajien edustajina sen eri vaiheissa osallistuneet ryhmän 

puheenjohtajana Jouko Kajanoja (Kela) sekä jäseninä Katri Hellsten (Kela), Ulla Hämäläinen (Kela), Pasi 

Järvinen (TM), Sirkka-Liisa Karhunen (KL), Pasi Koskinen (STM), Mirja Salonen (KL), Susanna Siitonen 

(TM) ja Anneli Sollo (STM). 

iv

Ohjausryhmä on aktiivisesti, pätevästi ja asiaan paneutuen kommentoinut suunnitelmiamme, analyysi- 

ratkaisujamme ja käsikirjoituksen eri versioita koko hankkeen ajan. Kiitämme hyvin sujuneesta yhteistyöstä, 

arvokkaista keskusteluista ja saamistamme rakentavista kommenteista. 

Tutkimus on toteutettu Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksessa. Simo Aho on toiminut hank- 

keen vastuullisena johtajana ja osallistunut suunnitelman laatimiseen, analyysiratkaisujen pohdintaan sekä 

raportin viimeistelyyn. Ilkka Virjo on toiminut hankkeen päätoimisena ja pääasiallisena tutkijana; alkuperäi- 

nen tutkimussuunnitelma, menetelmäratkaisut, analyysin toteutus ja loppuraportti ovat keskeisesti hänen 

työnsä tuloksia. Hannu Koponen on suurelta osin vastannut aineiston varsin vaativasta käsittelystä ja analyy- 

sista sekä raportin teknisestä viimeistelystä. 

Kiitämme kaikkia tutkimuksen toteuttamiseen myötävaikuttaneita. Tuloksesta vastaamme yhteisesti. 

Tampereella tammikuussa 2006 

Simo Aho 

Hannu Koponen 

Ilkka Virjo 

v

TIIVISTELMÄ 

Ilkka Virjo, Simo Aho ja Hannu Koponen: Passivoiko työttömyysturva? Tutkimus ansioturvan päättymisen 

vaikutuksista ja eräistä muista työttömyysturvan piirteistä. Työministeriön työpoliittinen 

tutkimus. Helsinki 2006. 

Työttömyysturvan passivoivia vaikutuksia pidetään usein lähes itsestäänselvyyksinä. On esitetty, että tuen 

alentaminen tai sen keston lyhentäminen kannustaisi työnhakijoita ja siten alentaisi työttömyyttä. Aiemman 

tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia. 

Pääasiallinen tutkimuskysymys on, onko työttömyysturvalla osoitettavissa olevia passivoivia vaikutuksia ja 

jos, niin minkä suuruisia ne ovat. Keskeiseksi instrumentiksi asiaa tutkittaessa otetaan suomalaisen työttömyysturvan 

merkittävin ”porras” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan päättyminen 500 maksupäivän täyttymisen 

jälkeen. Mikäli kannustimilla on merkitystä, tulisi tämän näkyä työttömyyden päättymisen todennäköisyydessä 

em. portaan tienoilla. 

Tutkimuksen aineistona on laaja, eri rekistereistä koottu paneeliaineisto, joka sisältää 350 000 suomalaisen 

tiedot. Aineistosta on poimittu ”viitetyöttömien” ryhmä, jonka työttömyys alkaa aikavälillä 1995-98 siten, 

että päivärahan maksupäivät alkavat alusta. Näiden ”nollapisteestä” työttömyytensä ansiotai peruspäivärahalla 

aloittaneiden myöhempää työmarkkinauraa on voitu seurata vuoden 2002 loppuun asti. Seurasimme 

maksupäivien kertymistä ja sitä, milloin henkilö mahdollisesti täyttää uudestaan työssäoloehdon. 

Ansioturvalla näyttäisi olevan jonkin verran yleisesti oletetun kaltaista passivoivaa vaikutusta. Työttömyyden 

päättymisen todennäköisyys nousee, kun ansioturvan päättyminen lähestyy. Vastaavaa vaikutusta ei 

nähdä peruspäivärahan saajilla. Osittain vaikutusta selittää ilmeisesti se, että turvaa käytetään eri tarkoitukseen 

kuin aktiiviseen työnhakuun (esim. lastenhoitoon). 

Kannustinkeskustelun kannalta on erityisen mielenkiintoista, että porrasvaikutus on samaa luokkaa tai jopa 

suurempi myös silloin, kun työttömyys on päättynyt työvoimapoliittisiin toimiin. Taustalla on ilmeisesti sekä 

rakenteellisia että työvoimaneuvojan ja asiakkaan väliseen suhteeseen ja palveluprosessiin liittyviä tekijöitä. 

Vaikutus on kuitenkin suuruusluokaltaan pieni. Suuruusluokkaa arvioitiin laskemalla ”normaalitilanteen” 

aiheuttama poistuma työttömyydestä. Tämän ylittävää osaa päättyneistä työttömyyksistä voidaan pitää ”todellisena” 

porrasvaikutuksena. Näin arvioituna 500 päivän portaan kannustavuus realisoituu työttömyyden 

päättymisenä noin kolmen prosentin kohdalla. Kokonaistyöttömyyden kannalta ajateltuna vaikutus on pienempi 

useistakin eri syistä. Vaikutus kohdistuu vain ansiopäivärahalla olijoihin. Jos passivoivaa vaikutusta ei 

olisi, työllistyneet syrjäyttävät ainakin osittain muita työnhakijoita, sillä kannustinvaikutus ei ulotu työvoiman 

kysyntään. Suuri osa portaan vaikutuksesta kohdistuu lisäksi avoimien työmarkkinoiden sijasta työvoimapoliittisiin 

toimiin. 

Lukuja ei voida suoraan soveltaa väestöön. Karkeasti voidaan kuitenkin arvioida, että jos havaittua passivoivaa 

vaikutusta ei lainkaan olisi (eikä mikään muu muuttuisi), olisi avoin työttömyys maassamme noin 

500 – 1500 henkilöä alemmalla tasolla. On kuitenkin huomattava, että ansioturva saattaa nostaa työllisyyttä 

houkuttelemalla työvoiman ulkopuolelta väkeä työmarkkinoille. Tämä vaikutus voi hyvinkin olla merkittävämpi. 

Työttömyysturvan tason ja korvausasteen vaikutusta pystyttiin aineistosta selvittämään vain karkeasti käyttäen 

indikaattorina työttömyyttä edeltäviä tuloja. Näiden tekijöiden itsenäinen vaikutus työllistymiseen näyttää 

hyvin vähäiseltä. Sikäli kuin vaikutusta ilmenee, työllistyvät korkeamman turvan ja siten alhaisemman korvausasteen 

omaavat muita hieman nopeammin. Porrasvaikutuksen suuruuteen tekijöillä ei ollut vaikutusta. 

Aktiivitoimien rooli ansioturvan ehtojen täyttämisessä oli erittäin merkittävä vielä vuonna 1996. Tuon jälkeen 

se on pienentynyt todella merkittävästi. ”Aktiivitoimien avustuksella” päivärahaoikeuden saaneiden 

osuus kaikista ansioturvalla olevista on laskenut 40:stä noin 15 prosenttiin vuonna 2002. Samaan aikaan 

pelkillä toimilla päivärahaoikeuden saaneiden osuus on romahtanut 30 prosentista neljään. Toisin päin tarkastellen 

kaikista aktiivitoimista yhä pienempi osa on edistänyt henkilön päivärahaoikeutta. 

Muutosta selittää se, että vuonna 1997 työssäoloehtoa pidennettiin. Toinen tärkeä selittäjä on yleisen työllisyystilanteen 

paraneminen. Kolmantena selittäjänä ovat muutokset aktiivisessa työvoimapolitiikassa: perin- 

vi

teiset työllistämistyöt ovat muodostaneet yhä pienemmän osan kaikista aktiivitoimista. Havaittu kehitys oli 

vuoden 1997 uudistuksen julkilausuttu tavoite, joka on siis pitkälti saavutettu. Kehitys ei ole kuitenkaan yhdistynyt 

pelkästään työllisyyden paranemiseen, vaan osaltaan aiheuttanut sen, että selvästi suurempi osuus 

työttömistä on minimiturvan varassa. 

Toimeentulotuen ja työttömyysturvan päällekkäisyydestä tuli 90-luvun laman ja massatyöttömyyden myötä 

laajaa ja pysyvää. Tätä kehitystä näyttää pitkäaikaistyöttömyyden lisääntymisen ohella vauhdittaneen erityisesti 

työmarkkinatukiuudistus vuonna 1994. Viimesijainen toimeentulotuki täydentää jatkuvasti ja suuressa 

osassa tapauksia juuri työmarkkinatukea. Toimeentulotuen saajien osuus kaikista työttömistä on vakiintunut 

noin kolmanneksen tasolle. Kaikista työmarkkinatukea saaneista yli puolet on saanut myös toimeentulotukea. 

Vastaava osuus on ansiopäivärahalla olleista 10 prosenttia. 

Työttömät ovat viime vuosina jakautuneet suurin piirtein kahtia ansioturvalla ja työmarkkinatuella oleviin. 

Polarisaatio on lisääntynyt, kun ansioturvan saajista entistä harvempi on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen. 

Samalla keskimääräinen tuen tarve on työmarkkinatuen saajilla aivan toista luokkaa kuin ansioturvan 

saajilla. Sosiaalitoimiston ja työhallinnon yhteisasiakkaista on siis tullut suuri, pysyvähkö ryhmä, eikä kehitys 

näytä suuria muuttumisen merkkejä. 

Työttömyysturva siis passivoi työttömiä jossakin määrin. Vaikutus on kuitenkin kokonaisuuden kannalta 

katsoen olemattoman pieni. Tuloksen poliittinen tulkinta riippuu paljolti tulkitsijasta. Kyseessä on selvästi 

pienempi luku kuin esimerkiksi kynnyspalkka- tai etsintäteoreettisten tutkimusten pohjalta voisi odottaa. 

Toisaalta vaikutuksen pienuutta selittänee se, että porras kohdistuu joka tapauksessa pitkään työttömänä olleisiin. 

On mahdollista, että aiemmassa vaiheessa portaan vaikutus olisi suurempi. Lisäksi voidaan ajatella, 

että turvan rajallinen kesto kannustaa työttömiä jo hyvin varhaisessa vaiheessa päivärahakautta. 

On syytä muistaa, että tässä havaittu passivoiva vaikutus koskee ainoastaan ansioturvaa, jolla on vain vähemmistö 

työttömistä. Minimiturvan mahdolliset kannustinongelmat liittynevät enemmänkin eri etuuksien ja 

pienien tulojen yhteensovittamiseen ja myöntämiskäytäntöihin. 

Työttömyysturvan passivoivia vaikutuksia on punnittava yhdessä järjestelmän muiden tavoitteiden kanssa. 

Kannustavuuden ja aktivoinnin tavoitteet ovat jossakin määrin ristiriidassa muiden tavoitteiden, kuten köyhyyden/syrjäytymisen 

ehkäisyn ja joustavampien, mutta samalla turvallisten ja houkuttelevien työmarkkinoiden 

ylläpitämisen kanssa. Tämän tutkimuksen valossa ansioturvan passivoivat vaikutukset näyttävät pieniltä. 

Yritys poistaa niitä leikkaamalla turvaa merkittävästi voisi helposti johtaa siihen, että edellä mainitut 

järjestelmän muut tavoitteet kärsisivät kohtuuttomasti. Jos siis halutaan pitää kiinni järjestelmän muista tavoitteista, 

on samalla siedettävä jokin määrä ei-toivottuja kannustinvaikutuksia. 

Avainsanat: Työttömyysturva, työttömyys, työllisyys, kannustimet, työvoimapolitiikka, toimeentulotuki, 

sosiaaliturva. 

vii

SUMMARY 

Ilkka Virjo, Simo Aho, and Hannu Koponen: Does Unemployment Security Make People Passive? A 

Study of the Effects of Unemployment Insurance Benefit Exhaustion And Other Aspects of the Finnish 

Unemployment Security System. Ministry of Labour: Studies in Labour Policy. Helsinki 2006. 

The negative incentive effects of unemployment security are largely regarded as self-evident. Suggestions 

have been made that reducing the level or duration of unemployment benefits would significantly decrease 

unemployment. The results from earlier Finnish studies are, however, contradictory. 

The main research question is, whether it can be empirically shown that the earnings-related unemployment 

insurance (UI) benefit makes people passive and if so, how large the effects are. The main research instrument 

is the exhaustion of UI benefit after 500 working days (about two years) of unemployment. If incentives 

matter, the probability to exit unemployment should rise around the time of this incentive “step”. When 

this occurs, we call it a “step effect”. 

The research material consists of a large longitudinal register-based panel data set. The data includes information 

about 350 000 Finnish individuals. In order to study benefit exhaustion, we have picked out a sample 

of “reference unemployed”. These people start their unemployment in 1995-98 so that they have full 500 

days of UI or flat-rate unemployment assistance (UA) entitlement. Their labour market career is then followed 

up until the end of the year 2002. In particular, we studied how many entitlement days they had used, 

and if they had earned a new entitlement period at some point. 

UI benefit exhaustion seems to increase the hazard rate for exit from unemployment. This cannot be observed 

for those on UA benefit, who do not have the same incentives at the time of the step. Some part of the 

step effect can be explained by people “using” the benefit for other purposes than active search for employment 

– e.g. child care at home. 

A very interesting result is that the step effect is as strong or even stronger when unemployment ends to an 

active labour market policy measure (ALPM). How do incentives produce this effect? An unemployed person 

may well want to take part in an ALPM near benefit exhaustion, but cannot alone decide about the matter. 

Underlying factors seem to be partly structural, partly related to the relation between the unemployed 

person and the unemployment official. 

The step effect is, however, rather small compared to unemployment as a whole. The magnitude of the effect 

was approximated by calculating how many people would have exited unemployment, if the hazard had not 

increased around benefit exhaustion. The incentives caused by UI benefit exhaustion seem to affect the labour 

market career of about three per cent of all people who start their unemployment on UI. The effect on 

general unemployment is considerably smaller for a number of reasons. Firstly, the step only affects those on 

UI benefit – less than half of the Finnish unemployed are on that particular benefit. If there were no effect 

making people more passive, they would exit unemployment sooner. They would, however, to some extent 

replace other job-seekers, as incitements for the unemployed do not increase the demand for labour. Furthermore, 

a considerable share of the step effect is directed to ALPMs, not open market employment. 

The figures cannot be directly transferred from the data to the level of Finnish unemployment. Our rough 

estimate is that if the observed effect of the UI was completely removed and other factors remained the same, 

the Finnish open unemployment would decrease by about 500 – 1500 people. However, the benefit may 

increase employment as well by drawing people into the labour market. This effect may well outweigh the 

effect on unemployment. 

We were able to study the effect of the level and the replacement rate of the UI benefit only on a crude level 

by using pre-unemployment income as an indicator. These factors seem to have a very small independent 

effect on re-employment. Insofar as there is an effect, those with a higher benefit (and thus a lower replacement 

rate) do get re-employed faster than others. The effect of benefit exhaustion was similar regardless of 

previous income. 

The role of ALPMs in qualifying and re-qualifying for UI benefit was still very significant in 1996. In recent 

years, this role has dramatically diminished. The share of “ALPM assisted” entitlements decreased from 40 

per cent in 1996 to 15 per cent in 2002. The change is even more dramatic when studying those who have 

viii

qualified without any open market employment. Furthermore, an ever-diminishing share of all ALPMs has 

been “used” in order to qualify for UI. 

This rapid change has three strong explanations. Firstly, the employment requirement of the UI was raised in 

1997. Secondly, the general employment situation has improved. Thirdly, there has been a shift in active 

labour market policy. The amount and share of measures that qualify as employment in the UI system has 

diminished. The development was an expressed goal of the reform in 1997 – thus, the reform has reached 

this goal effectively. However, the development has also led to a situation where a majority of all unemployed 

do not qualify on UI and end up on minimum benefit. 

During and after the recession in 1990s, the simultaneous receipt of both unemployment benefit and lastresort 

social assistance became extensive and permanent. Apart from the rise in long-term unemployment, 

the 1994 reform and the introduction of a new minimum unemployment benefit, namely labour market support 

(LMS), seem to have boosted this development. Social assistance is most often used in order to supplement 

LMS. About one third of all unemployed had also received last-resort social assistance. Among those 

on LMS, more than half had received it. 

The unemployed have become more and more polarized into two groups: those on UI benefit and others. The 

need for social assistance is manifold in the latter group. People who are clients of both unemployment offices 

and social assistance offices have become a large, permanent group, which is not about to disappear any 

time soon. 

In conclusion, the UI benefit does seem to make some people more passive. However, this effect is small 

when comparing to unemployment as a whole. Thus, political interpretations are up to the person making 

them. The negative incentive effects are considerably smaller than one could expect e.g. from the basis of job 

search theory. On the other hand, the small step effect may partly be explained by the long duration of the 

benefit. The effect might be larger, if the step were to occur earlier during the benefit period. Furthermore, 

one can argue that the limited duration of the benefit spurs people from the very beginning of unemployment. 

The observed negative incentive effects have to be weighed together with other goals of the system. Spurring 

and activating the unemployed is to some extent in conflict with e.g. preventing poverty and providing a 

secure, attractive, and flexible labour market. In the light of this research, the negative incentive effects of 

unemployment insurance are small. If one should try to remove them by cutting the level or duration of the 

benefit, the other goals of the system might easily suffer disproportionately. In conclusion, if we want to 

have a system that prevents exclusion and provides flexibility and security, we must tolerate some negative 

incentive effects. 

Keywords: Unemployment security, unemployment, employment, incitements, labour market policy, social 

assistance, social security. 

ix

SAMMANDRAG 

Ilkka Virjo, Simo Aho och Hannu Koponen: Är arbetslöshetsersättningen passiverande? En studie av 

effekterna av utförsäkringen från a-kassa och vissa andra aspekter av arbetslöshetsersättningssystemet. 

Arbetsministeriet: en studie i arbetspolitik. Helsinki 2006. 

Krav för ett mer sporrande arbetslöshetsersättningssystem återkommer ofta i den politiska diskussionen i 

Finland. Det har föreslagits att en lägre nivå och/eller en kortare stödperiod skulle minska arbetslösheten 

betydligt. Tidigare forskning har dock gett motstridiga resultat. 

Den huvudsakliga frågan är, om arbetslöshetsförsäkringen har passiverande effekter och hur stora de eventuella 

effekterna är. Utförsäkringen från den inkomstrelaterade dagpenningen (”a-kassa”) efter 500 dagar (ca. 

två år) av arbetslöshet är en central instrument när vi studerar denna fråga. Om incitament har betydelse, 

borde vi se en effekt på sannolikheten att arbetslösheten upphör kring denna ”trappsteg” i systemet. En sådan 

effekt kallar vi ”trappstegseffekten”. 

Vi använder en stor longitudinell databas, som har kombinerats från olika administrativa register och som 

innehåller information om 350 000 finländare. Vi har plockat ut ett urval av ”referensarbetslösa”, vars dagpenningperiod 

på a-kassa eller grunddagpenning börjar från noll någon gång under åren 1995-98. Deras arbetsmarknadskarriärer 

kan sedan följas upp ända till slutet av 2002. I synnerhet har vi studerat hur deras 

ersättningsdagar går åt och om de eventuellt kvalificerar sig för en ny ersättningsperiod. 

A-kassa ser ut att ha en passiverande effekt på de arbetslösa. Probabiliteten att utträda ur arbetslösheten stiger 

något, när man närmar sig utförsäkringen. Detta kan inte observeras inom grunddagpenningssystemet. 

Trappstegseffekten kan till en del förklaras av att människor ”använder” a-kassa till andra ändamål än aktiv 

jobbsökande – t.ex. till att ta hand om barn hemma. 

Ett speciellt intressant resultat är att trappstegseffekten är lika stor eller t.o.m. större när arbetslösheten slutar 

genom att man börjar i en arbetsmarknadspolitisk åtgärd. Förklaringen står troligen att finnas i strukturella 

faktorer, i relationen mellan rådgivaren och den arbetslösa och i själva serviceprocessen i arbetskraftsbyrån. 

Trappstegseffekten är emellertid av en mycket liten storleksklass. Detta estimerades genom att beräkna hur 

många människor skulle ha lämnat arbetslösheten i en situation där probabiliteten inte skulle ha stigit kring 

trappsteget. På detta vis kan man uppskatta att trappstegseffekten realiserades för ca. tre procent av alla som 

började en ersättningsperiod på a-kassa. Effekten på den totala arbetslösheten i Finland är emellertid mindre 

för flera skäl. Trappstegseffekten berör bara de på a-kassa. De utgör en minoritet av alla arbetslösa. Om den 

passiverande effekten inte hade funnits, skulle de som funnit sysselsättning ha undanträngt en del andra 

jobbsökande. Det är nämligen knappast troligt att incitament för de arbetslösa kunde förhöja efterfrågan på 

arbetskraft. En stor del av effekten riktas dessutom mot arbetsmarknadspolitiska åtgärder i stället för arbete 

på den öppna arbetsmarknaden. 

Det går inte att direkt tillämpa de här resultaten på populationsnivå. Grovt kan man ändå estimera att utan 

den observerade passiverande effekten och allt annat oförändrat skulle den öppna arbetslösheten i Finland 

vara ca. 500-1500 personer lägre. Man bör dock minnas att a-kassa kan förhöja sysselsättningen genom att 

locka människor till arbetsmarknaden – denna effekt kan vara större. 

Verkningar av a-kassans ersättningsnivå och dagpenningens storlek på sysselsättningen kunde bara studeras 

på en grov nivå genom att använda tidigare inkomster som indikatorvariabel. Dessa saker tycks ha en mycket 

begränsad självständig effekt på sysselsättningssannolikheten. Såvida effekten finns, har människor med 

högre a-kassa och lägre ersättningsnivå bättre sysselsättningsmöjligheter. Trappstegseffekten är ungefär lika 

stor i alla inkomstklasser. 

Arbetsmarknadspolitiska åtgärder spelade en betydande roll i kvalificeringen för a-kassa än i 1996. Sedan 

dess har deras roll minskat betydligt. I 1996 hade 40 procent av alla a-kassamottagare förvärvat sin kvalificering 

åtminstone delvis med hjälp av arbetsmarknadspolitiska åtgärder. Motsvarande andel i 2002 var 15 procent. 

Samtidigt blev det mycket sällsynt att ha kvalificerat sig för a-kassa utan arbete på den öppna arbetsmarknaden, 

och en allt mindre del av alla åtgärder hade ”använts” för att kvalificera för en ersättningsperiod. 

x

Denna förändring har tre huvudsakliga skäl. För det första har den allmänna sysselsättningssituationen förbättrats. 

För det andra förhöjde man kvalifikationskravet från sex till tio månaders arbete i 1997. För det 

tredje har en allt mindre del av alla arbetsmarknadspolitiska åtgärder räknats som arbete inom systemet. Utvecklingen 

stämmer väl med de uttryckta målen av reformen i 1997. Samtidigt har den även lett till att en allt 

större del av alla arbetslösa lever på grundskydd. 

Överlappning av arbetslöshetsersättning och utkomststöd (socialbidrag) blev vid och bestående under depressionen 

i 1990-talet. Förutom massarbetslösheten, satte arbetsmarknadsunderstödreformen i 1994 fart på 

den här utvecklingen. Det behovsprövade utkomststödet kompletterar i synnerhet just arbetsmarknadsunderstödet. 

Ungefär en tredjedel av alla arbetslösa hade även mottagit utkomststöd. Mer än hälften av de på arbetsmarknadsunderstöd 

hade gjort så. 

Under de senaste åren har de arbetslösa polariserats till dem som har rätt till inkomstrelaterade dagpenning 

och dem som inte har det. Polariseringen har förstärkts när en allt mindre del av de förra har haft behov av 

utkomststöd. Samtidigt är det genomsnittliga behovet för utkomststöd mycket hög bland andra arbetslösa. 

Människor som är samtidigt kunder både hos socialbyrån och hos arbetskraftsbyrån har alltså blivit en stor 

och ganska bestående grupp, som inte ser ut att vara på väg att minska. 

Alltså: arbetslöshetsersättningen passiverar de arbetslösa till en viss grad. Effekten är dock mycket liten från 

helhetssynpunkt, och därför beror den politiska tolkningen helt på personen som gör den. Trappstegseffekten 

är klart mindre än man kunde ha förväntat sig t.ex. på basis av jobbsökandemodeller. Å andra sidan kan effekten 

vara så liten för att trappsteget riktar sig i huvudsak mot långtidsarbetslösa. Det är möjligt att en tidigare 

trappsteg skulle ha en större effekt. Man kan även argumentera att den definitiva längden på ersättningsperioden 

sporrar de arbetslösa ända från början av arbetslösheten. 

Det är värt att minnas att den observerade effekten gäller bara den inkomstrelaterade dagpenningen. Eventuella 

problem med incitamenten inom grundskyddet anknyter sig troligen till hur man passar ihop olika inkomstöverföringar 

och små förvärvningsinkomster. 

De passiverande effekter av arbetslöshetsskyddet bör övervägas samtidigt med systemets andra målsättningar. 

Att förebygga utslagning och att erbjuda en trygg, lockande och samtidigt flexibel arbetsmarknad är viktiga 

mål för systemet. De kan till någon grad stå i strid med aktiveringen och sporrningen. I ljuset av denna 

studie är de passiverande effekter av a-kassa små. Ett försök att avlägsna dem genom att skära ner a-kassans 

nivå eller längd skulle lätt kunna leda till att systemets andra målsättningar lider orimligt mycket. Om man 

således vill hålla fast vid systemets primära målsättningar, måste man tolerera vissa negativa effekter på 

incitament. 

Nyckelord: Arbetslöshetsskydd, arbetslöshet, sysselsättning, incitament, arbetsmarknadspolitik, utkomststöd, 

socialbidrag, socialskydd. 

xi

Ilkka Virjo, Simo Aho ja Hannu Koponen 

Passivoiko työttömyysturva? 

SISÄLLYS 

1 JOHDANTO............................................................................................................................................................ 1 

1.1 PASSIVOIKO TYÖTTÖMYYSTURVA?.................................................................................................................. 1 

1.2 KANNUSTIMIIN LIITTYVISTÄ KÄSITTEISTÄ ....................................................................................................... 2 

1.3 TUTKIMUSKYSYMYKSET .................................................................................................................................. 4 

1.4 RAPORTIN RAKENNE ........................................................................................................................................ 5 

2 AIEMPI TUTKIMUS............................................................................................................................................. 6 

2.1 KANNUSTINLOUKKUTUTKIMUKSET.................................................................................................................. 6 

2.2 EMPIIRINEN SOSIAALITUTKIMUS ...................................................................................................................... 7 

2.3 TALOUSTIETEELLISET MIKROMALLINNUKSET.................................................................................................. 8 

2.4 MAKROTALOUDELLISET MALLIT.................................................................................................................... 11 

2.5 KANSAINVÄLISIÄ NÄKÖKULMIA .................................................................................................................... 12 

2.6 TALOUSTIETEELLINEN NÄKÖKULMA HALLITSEE............................................................................................ 13 

3 AINEISTO JA MENETELMÄT......................................................................................................................... 15 

3.1 PORRASVAIKUTUKSESTA ............................................................................................................................... 16 

3.2 PORRASVAIKUTUKSEN TUTKIMINEN .............................................................................................................. 17 

3.3 TOIMIEN ROOLI ANSIOTURVAN UUSIMISESSA................................................................................................. 19 

3.4 TOIMEENTULOTUKI JA TYÖTTÖMYYSTURVA.................................................................................................. 19 

4 TYÖTTÖMYYSTURVAJÄRJESTELMÄSTÄ................................................................................................. 21 

4.1 TUEN SUURUUS .............................................................................................................................................. 22 

4.2 TUEN KESTO................................................................................................................................................... 23 

4.3 TYÖSSÄOLOEHTO JA SEN MUUTOKSET ........................................................................................................... 24 

5 KANNUSTINTARKASTELUT .......................................................................................................................... 26 

5.1 ELOONJÄÄMISANALYYSI JA JAKAUMAT ......................................................................................................... 27 

5.2 PORRASVAIKUTUS HASARDITARKASTELUISSA............................................................................................... 29 

5.3 TARKASTELUT TAUSTARYHMÄN MUKAAN..................................................................................................... 32 

5.4 TURVAN TASO JA KORVAUSSUHDE – INDIKAATTORINA TULOT ...................................................................... 36 

5.5 PORRASVAIKUTUKSEN SUURUUDESTA........................................................................................................... 39 

5.6 PÄIVÄRAHAOIKEUDEN UUDISTAMISEN AJANKOHTA ...................................................................................... 42 

5.7 YHTEENVETO................................................................................................................................................. 45 

xii

6 TOIMIEN ROOLI ANSIOTURVAOIKEUDEN SAANNISSA........................................................................49 

6.1 TAUSTARYHMITTÄISIÄ TARKASTELUJA ..........................................................................................................53 

6.2 TYÖSSÄOLOEHTOA KARTUTTAVAN AJAN MÄÄRÄ...........................................................................................55 

6.3 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ ................................................................................................................57 

7 TOIMEENTULOTUKI JA TYÖTTÖMYYSTURVA.......................................................................................59 

7.1 TOIMEENTULOTUEN JA TYÖTTÖMYYSTURVAN PÄÄLLEKKÄISYYS ..................................................................61 

7.2 TUEN SAANNIN INTENSITEETTI .......................................................................................................................64 

7.3 PÄÄLLEKKÄISTAPAUSTEN TAUSTOISTA ..........................................................................................................67 

7.4 YHTEENVETO..................................................................................................................................................70 

8 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ.........................................................................................................71 

9 LÄHTEET..............................................................................................................................................................80 

LIITELUKU 1. ANALYYSIAINEISTOJEN MUODOSTAMINEN JA ALUSTAVIA TARKASTELUJA..........82 

TYÖSSÄOLOEHDON LASKENNALLINEN MÄÄRITTÄMINEN..............................................................................................84 

AINEISTOJEN MUODOSTUS LYHYESTI JA JOITAKIN NUMEROTIETOJA .............................................................................85 

VIITETYÖTTÖMÄT .........................................................................................................................................................86 

TULOKKAAT..................................................................................................................................................................87 

VIITEJAKSOJEN TARKASTELUA .....................................................................................................................................88 

LIITELUKU 2. SEURANTAJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN.......................................................................96 

LIITELUKU 3. ESTIMOINTIKOKEILU .................................................................................................................101 

LIITEKUVIOT .............................................................................................................................................................104 

xiii

1 JOHDANTO 

1.1 Passivoiko työttömyysturva? 

Työttömyysturvan vaikutus työllisyyteen on jatkuvasti erittäin ajankohtainen kysymys. Työttömyysturvan 

(negatiivisia) kannustinvaikutuksia pidetään usein itsestään selvinä – ts. työttömyysturvan katsotaan passivoivan 

ainakin osaa työttömistä. Tällainen ajattelu on selvästi ollut yksi tärkeä tekijä jo 1990-luvulta saakka, 

kun työttömyysturvasta on keskusteltu ja kun siihen on esitetty ja toteutettu uudistuksia. 

Keskeisimmin on arvosteltu ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Sen tasoa on pidetty korkeana, sen saantia ja 

uusimista helppona ja kestoa pitkänä. On katsottu, että em. asiat eivät sovi yhteen vakuutusperiaatteen kanssa, 

ja ovat muutenkin omiaan passivoimaan työttömiä. Perusturvan kohdalla on arvosteltu etenkin sen rajoittamatonta 

kestoa. Lyhyesti voidaan sanoa, että julkisessa keskustelussa on jatkuvasti esillä hyvin vahva näkemys, 

jonka mukaan työttömyysturvan muuttaminen tavalla tai toisella alentaisi työttömyyttä olennaisesti. 

(Ks. esim. Työttömyysturvaa ja työvoimapolitiikkaa … 2000, Työttömyysturvatyöryhmä 2001, Työllisyystyöryhmä 

2003, Hallituksen strategia-asiakirja 2003, Rakennetyöttömyyden purkaminen 2003, Teollisuus ja 

työnantajat 2004). 

Monissa edellä mainituissa lähteissä on pidetty turvan passivoivaa vaikutusta paitsi lähtökohtana, myös tutkimuksin 

selvitettynä faktana. Nähdäksemme näin voidaan luonnehtia esimerkiksi VATT:n muutama vuosi 

sitten julkaisemaa tutkimusinventaaria (Räisänen 2002). Monet sittemmin vahvasti julkisessa keskustelussa 

esillä olleet esitykset ovat linjassa tämän tutkimusinventaarin politiikkasuositusten kanssa. 

Kuten kirjallisuuskatsauksestamme ilmenee, työttömyysturvan ja työllisyyden / työttömyyden yhteyttä on 

kuitenkin Suomessa empiirisesti tutkittu hämmästyttävän vähän. Eniten, uusinta ja koherenteinta tutkimusta 

on ns. kannustinloukuista. Tällöin tutkimuskohteena yleensä kuitenkin on lähinnä sosiaaliturvajärjestelmä, ei 

ihmisten käyttäytyminen työmarkkinoilla. Työttömyysturvan vaikutusta työnhakuun ja työn vastaanottamiseen 

on taas tutkittu etupäässä taloustieteellisen mallintamisen keinoin, jolloin suurin osa johtopäätöksistä on 

keskeisesti nojannut teoreettisiin oletuksiin, joiden pätevyyttä voi nähdäksemme hyvin perustein epäillä. 

Tämän tutkimuksen päätavoitteena on laajan yksilöiden faktisia sosiaaliturvaoikeuksia ja työmarkkinauria 

kuvaavaan empiirisen rekisteriperusteisen aineiston avulla selvittää työttömyysturvan vaikutuksia työttömyyden 

päättymiseen ja työllistymiseen ja siten pyrkiä paikkaamaan aiemman tutkimuksen aukkoja. 

1

1.2 Kannustimiin liittyvistä käsitteistä 

Kannustimista ja kannustinvaikutuksista puhutaan tavallisimmin sosiaaliturvan tai esimerkiksi verotuksen ja 

muiden taloudellisiin etuihin ja tuloihin liittyvien yhteiskunnallisten järjestelmien yhteydessä 1 . Silloin viita- 

taan asianomaisen järjestelmän sellaisiin piirteisiin, joiden ajatellaan vaikuttavan järjestelmän vaikutuspiiris- 

sä olevan väestön käyttäytymiseen siten, että jokin toimintatapa tulee houkuttelevammaksi tai edullisemmak- 

si kuin jokin toinen. 

Kaikkein yleisin käsite on kannustinloukku, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa ansiotyön tekeminen tai lisää- 

minen ei lisää käytettävissä olevia tuloja, koska ansiotulojen lisäys johtaa sosiaalietuuksien alenemiseen 

ja/tai verojen ja esim. päivähoitomaksujen nousuun. Kannustinloukun alakäsitteinä on puhuttu työttömyys- 

loukusta, jossa kokopäivätyön vastaanottaminen ei ole kannattavaa, ja tulo- tai köyhyysloukusta, jossa ansio- 

tulojen lisäys ei kannata. Jälkimmäinen voi koskea muitakin kuin työttömiä, esimerkiksi pienipalkkaisessa 

työssä olevia. (Kannustinloukkuihin liittyvistä käsitteistä ja tutkimuksista ks. myös Parpo 2004, 43-53). 

Useimmiten kannustimista puhumiseen liittyy arvolataus. Tiettyjä käyttäytymismuotoja pidetään toivotta- 

vampina kuin joitakin toisia. Kannustimilla pyritään ohjaamaan ihmisten käyttäytymistä haluttuun suuntaan. 

Kannustintermistön käyttöä voitaisiin usein selkiyttää puhumalla kannustinten sijaan aktivoinnista (ja passi- 

voinnista). 

Kannustimet voivat olla muitakin kuin puhtaan taloudellisia. Mikä on esimerkiksi työttömänä saadun vapaa- 

ajan merkitys tai mahdollisen ”työnvieroksujaksi” tai ”siivelläeläjäksi” leimautumisen vaikutus? Aivan kuten 

tutkimuksissa yleensä, tässäkin työssä käsitellään kuitenkin lähinnä taloudellisia kannustimia. Tämä johtuu 

siitä, että muunlaisten toimintaa motivoivien tekijöiden määrittely ja tilastollinen mittaaminen on vaikeaa. 

Tässä tutkimuksessa se olisi erityisen hankalaa, kun aineistona käytetään rekistereistä poimittuja tietoja. Silti 

implisiittisesti myös ei-rahalliset kannustimet ovat tässäkin tutkimuksessa läsnä erityisesti hypoteeseja pohdittaessa 

ja tuloksia tulkittaessa. 

Rahallisten kannustinten tutkimista puoltaa tutkimusmahdollisuuksien lisäksi toinenkin painava seikka. Kun 

järjestelmiä suunnitellaan, voidaan rahallisiin kannustimiin kaikkein helpoiten lainsäädännöllä vaikuttaa. 

Toisin sanoen esimerkiksi työttömyyskorvauksen suuruuden tai keston muuttaminen on jos ei aina poliittisesti 

helppo, niin ainakin suhteellisen helposti ymmärrettävä ja teknisluontoinen toimenpide. Lainsäätäjän 

kannalta on siis erityisen mielenkiintoista tietää, millaisia vaikutuksia juuri taloudellisilla kannustimilla on. 

1 Kannustimista puhutaan toki muidenkin kuin puhtaasti yhteiskunnallisten tai lakisääteisten järjestelmien yhteydessä. 

Tyypillinen esimerkki tästä on vaikkapa yrityksen johdon optio-ohjelma tai henkilöstön tulospalkka. 

2

Puhutaan positiivisista ja negatiivisista kannustimista, samoin positiivisista ja negatiivisista kannustinvaiku- 

tuksista. Nämä asiat on helppo sekoittaa keskenään, ja niiden merkitystä voidaan parhaiten havainnollistaa 

esimerkkien avulla. 

Positiivisesta kannustimesta on kysymys silloin, kun toivottu käyttäytyminen palkitaan. Relevantein esi- 

merkki on tilanne, jossa työtön saa työtä ja hänen siitä saamansa palkka on selvästi korkeampi kuin työttö- 

mänä saatu korvaus. Negatiivinen kannustin puolestaan tarkoittaa sitä, että ei-toivotusta käyttäytymisestä 

rangaistaan, ja toivotaan että tämä ohjaa henkilöitä käyttäytymään halutulla tavalla. Esimerkiksi kun työtön 

ei työllisty, hänen ansiopäivärahansa päättyy ja hän putoaa selvästi pienemmälle työmarkkinatuelle. 

Kannustinvaikutuksen erottaa kannustimesta se, että järjestelmässä voi hyvinkin olla erilaisia kannustimia, 

jotka eivät kuitenkaan saa aikaan mitään vaikutuksia, koska muut tekijät kumoavat niiden vaikutuksen. Toi- 

saalta järjestelmällä voi olla siihen tai tähän kannustavia vaikutuksia, joita sen ei ole tarkoitettu tuottavan. 

Yhteiskunnallisessa keskustelussa lähtökohtana on yleensä, että erityisesti ansiosidonnaisella työttömyystur- 

valla on negatiivisia kannustinvaikutuksia. Selkeämpää suomea on todeta, että yleisen käsityksen mukaan 

työttömyysturva passivoi ihmisiä ainakin jossakin määrin. Kannustintermein tällä tarkoitetaan yleensä sitä, 

että korvaus muodostaa kannustimen (porkkanan) pysytellä työttömänä töihin hakeutumisen sijaan (negatiivinen 

kannustinvaikutus). Vastaavasti ajatellaan, että turvan päättyminen tai sen uhka muodostaa negatiivisen 

kannustimen (kepin), joka kannustaa ihmisiä hakeutumaan töihin, mikä taas aiheuttaa positiivisia kannustinvaikutuksia. 

Asioita mutkistaa se, että sama järjestelmä tai sen piirre voi vaikuttaa eri ihmisiin tai ihmisryhmiin eri tavoin. 

Sama järjestelmän piirre voi olla toiselle porkkana ja toiselle keppi, tai ainakin vaikuttaa eri ihmisten kohdalla 

eri suuntiin. Esimerkiksi ansiosidonnainen päiväraha voi olla porkkana mennä töihin niille, jotka eivät ole 

siihen vielä oikeutettuja. Työssä olevalle päivärahalle joutumisen pelko voi olla keppi. 

Myös koko järjestelmällä on erilaisia vaikutuksia eri ihmisryhmiin. Työttömyysturva saattaa heikentää joidenkin 

motivaatiota työllistyä, ja siten heikentää työllisyyttä. Samalla se voi kuitenkin vaikkapa mahdollistaa 

toisille ihmisille riskien ottamisen ja houkutella heitä hakeutumaan työmarkkinoiden ulkopuolelta työelämään 

tai ryhtymään yrittäjiksi. Onnistuessaan nämä vaikutukset lisäävät työllisyyttä. 

Eri järjestelmän piirteillä voidaan lisäksi pyrkiä vaikuttamaan eri toimijoihin. Työtön ei pääse töihin, mikäli 

ei löydy työnantajaa jolla olisi hänen työpanokselleen kysyntää. Näin on, vaikka työtön olisi miten motivoitunut 

työnhakija. Kannustimista voidaan puhua myös silloin, kun kannustetaan työnantajia lisäämään työvoiman 

kysyntää esimerkiksi alentamalla työnantajamaksuja, tai pitämään työssä olevat henkilöt palkkalistoillaan 

tekemällä irtisanomisesta kallista. Selvää on, että näidenkin toimien vaikutukset ovat monensuuntaiset. 

Tämän pohdiskelun lopuksi on syytä muistuttaa vielä muutamasta asiasta. 

3

Ensinnäkin kannustimen luonteeseen kuuluu se, ettei sen vaikutus ole deterministinen. Jonkin rahallisen 

kannustimen olemassaolo saattaa aiheuttaa sen, että henkilö harkitsee käyttäytymisensä muuttamista (tämä 

tietysti edellyttää sitä, että kyseisen kepin tai porkkanan olemassaolo on henkilön tiedossa). Tilanteeseen 

vaikuttaa koko joukko muitakin rahallisia ja ei-rahallisia kannustimia joita eri toimintavaihtoehtoihin liittyy, 

samoin kuin henkilön muut motiivit, valmiudet, taustatekijät, mahdollisuudet ja koko elämäntilanne. 

Mikäli kannustin on tarpeeksi vahva tai muuten henkilölle soveltuva, se todella muuttaa hänen käyttäytymis- 

tään. Tämä ei vielä tarkoita sitä, että syntyisi haluttu kannustinvaikutus. Se riippuu myös siitä, pystyykö henkilö 

realisoimaan uuden tilanteen. Esimerkiksi työttömyyskorvauksen radikaali alentaminen todennäköisesti 

kannustaisi työtöntä pyrkimään pois työttömyydestä. Hän olisi entistä valmiimpi ottamaan vastaan mitä tahansa 

työtä, ja hakisi töitä entistä ahkerammin. Tästä ei kuitenkaan seuraisi haluttua vaikutusta (työttömyyden 

laskua tai työllisyyden nousua), mikäli henkilö ei onnistuisi pyrkimyksissään – jos hän niistä huolimatta 

pysyisi työttömänä. Laajemmasta näkökulmasta halutun vaikutuksen saaminen edellyttää vielä sitä, että 

vaikkapa henkilön työllistyminen ei samalla aiheuta toisen henkilön jäämistä työttömäksi – ettei kannustimilla 

vaikuteta ainoastaan siihen, kuka mihinkin ryhmään valikoituu. 

Toiseksi järjestelmillä on luonnollisesti muitakin tavoitteita ja vaikutuksia kuin kannustimet, ja on mahdollista 

(mutta ei tietenkään väistämätöntä) että ne ovat ristiriidassa haluttujen kannustinvaikutusten kanssa. Työttömyysturvajärjestelmän 

yksi tavoite on torjua köyhyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Voidaan ajatella, että 

osittain henkilöiden kannustaminen työhön on samansuuntainen tavoite tämän kanssa. On kuitenkin selvää, 

että joissakin tapauksissa työttömien ”piiskaaminen” erilaisin kannustimin on ristiriidassa em. tavoitteen 

kanssa, vaikkapa juuri niiden kohdalla, jotka pyrkimyksistään huolimatta eivät pääse työttömyydestä pois. 

Se, että järjestelmällä voidaan todeta olevan tietynlaisia kannustinvaikutuksia, ei välttämättä suoraan aiheuta 

mitään poliittisia johtopäätöksiä. Näitä vaikutuksia on punnittava yhdessä muun kokonaisuuden kanssa. 

1.3 Tutkimuskysymykset 

Muotoilemme tärkeimmän tutkimustehtävämme seuraavasti: 

Onko työttömyysturvalla selvästi havaittavissa olevia vaikutuksia ihmisten työmarkkinakäyttäytymiseen? 

Passivoiko turva? Entä lisääkö turvan päättyminen työttömyyden päättymisen todennäköisyyttä? Jos tällaisia 

vaikutuksia on, miten isoja ne ovat? 

Työttömyysturvajärjestelmän keskeisiin piirteisiin kuuluu, miten oikeus työttömyysturvaan voidaan ansaita 

ja uudistaa. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä, jotka ovat olennainen ja runsaita resursseja vaativa osa työvoimapolitiikkaa, 

on merkitystä myös tästä näkökulmasta, mikä voi kannustaa näihin toimenpiteisiin osallistumiseen. 

Olemme tutkineet myös, mikä merkitys työvoimapoliittisilla toimenpiteillä on ollut ja on työttömyyspäivärahaoikeuden 

saannissa ja uudistamisessa. 

4

Suomalaisen työttömyysturvajärjestelmän yksi piirre on sen kaksijakoisuus ansioturvaan ja perusturvaan 

(peruspäiväraha ja varsinkin työmarkkinatuki). Erityisesti perusturvan taso on osoittautunut yleisesti riittä- 

mättömäksi, mikä on johtanut siihen että viimesijaisesta kunnallisesta toimeentulotuesta on muodostunut 

työttömyysturvaa laajassa mitassa paikkaava tukimuoto. Tämä on erityisen ongelmallista siksi, että tällainen 

tilanne on omiaan johtamaan kannustinloukkuun. Tästä syystä olemme vielä selvittäneet työttömyysturvan ja 

toimeentulotuen saannin päällekkäisyyttä ja siihen liittyviä seikkoja. 

Tutkimuskysymyksiin vastaaminen osoittautui mutkikkaaksi tehtäväksi, jota varten rakensimme käytössämme 

olevasta paneeliaineistosta erilaisia analyysityökaluja. Ne soveltuisivat monen muunkin asian tutkimiseen 

– vain osa kiinnostavista kysymyksistä on voitu ottaa tarkastelujen kohteeksi tämän hankkeen puitteissa. 

Jatkotutkimuksen tarpeita ja -mahdollisuuksia on lyhyesti käsitelty yhteenvedon lopuksi. 

1.4 Raportin rakenne 

Seuraavassa luvussa esitämme tiiviin katsauksen aiempaan varsinkin kotimaiseen työttömyysturvan kannustavuuden 

kannalta relevanttiin tutkimukseen. 

Kolmannessa luvussa kuvaamme tutkimusaineistoamme ja menetelmäratkaisujamme pääpiirteitä. Yksityiskohtaisesti 

tutkimusasetelmia sekä analyysimuuttujia ja –menetelmiä koskevat ratkaisut on raportoitu liitteissä, 

joihin kehotamme ratkaisuistamme sekä tutkimuksen pätevyyden ja rajoitusten arvioinnista kiinnostunutta 

lukijaa perehtymään. Olemme pyrkineet sellaiseen raportointiin, että lähinnä tuloksista kiinnostuneen lukijan 

ei ole välttämättä liitteisiin paneuduttava. 

Neljäs luku on lyhyt kuvaus suomalaisen työttömyysturvajärjestelmän keskeisimmistä piirteistä ja muutoksista 

tutkimuksen kattamalla aikavälillä 1995-2002 

Viidennessä luvussa raportoimme tutkimuksemme päätulokset eli ansioturvan päättymisen (500 päivän päivärahakauden 

jälkeen) kannustinvaikutuksia koskevan analyysimme tulokset. 

Kuudennessa luvussa tarkastelemme työvoimapoliittisten toimenpiteiden merkitystä ansioturvaoikeuden 

saamisen ja uudistamisen kannalta. Seitsemäs luku koskee työttömyysturvan ja toimeentulotuen päällekkäisyyttä. 

Lopuksi teemme yhteenvedon keskeisistä tutkimuksemme tuloksista ja keskustelemme niiden merkityksestä. 

5

2 AIEMPI TUTKIMUS 

Seuraavassa esitämme katsauksen tärkeimpiin kotimaisiin ja myös joihinkin ulkomaisiin tämän hankkeen 

kannalta relevantteihin tutkimuksiin. Voidaan puhua siitä ”kasvualustasta, ”jonka pohjalta on päädytty suun- 

nittelemaan tätä tutkimushanketta. Aiempi kotimainen tutkimus on jaettu joihinkin pääasiallisiin tutkimuslin- 

joihin. 

2.1 Kannustinloukkututkimukset 

Kannustinloukulla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön ei kannata pyrkiä kasvattamaan ansioitaan, koska 

käteen jäävä tulo ei tästä kasvaisi. Jonkin verran käytössä on ollut myös termi ”työttömyysloukku”, joka 

tarkoittaa nimenomaan työttömään kohdistuvaa kannustinloukkua. Periaatteessa tilanteeseen voi olla moninaisia 

syitä (kuten esim. ylivelkaantuminen), mutta yleensä on keskitytty tarkastelemaan tulonsiirtojärjestelmistä 

johtuvia loukkutilanteita. Tällöin kyse on siitä, että henkilön saamat erilaiset tuet vähenevät samalla, 

kun tulot nousevat. Lopputuloksena on, että käytettävissä olevat tulot eivät kasva, kasvavat vain hyvin vähän 

tai joissakin tilanteissa jopa vähenevät. Toinen tapa ilmaista asia on, että lisätulojen ”efektiivinen marginaalivero” 

lähenee sataa prosenttia tai jopa ylittää sen. On toki määritelmä- ja myös mielipidekysymys, miten 

suurta efektiivistä marginaaliveroa pidetään varsinaisena kannustinloukkuna. 

Kannustinloukuista käytiin 1990-luvun puolivälissä laajaa yhteiskunnallista keskustelua, jonka seurauksena 

perustettu työryhmä ehdotti useita muutoksia sosiaaliturvaan. (Kannustinloukkutyöryhmä 1996). Moni työryhmän 

ehdotus toteutettiin, ja sosiaaliturvaa on toki muillakin tavoin uudistettu. Arviointien mukaan teoreettiset 

loukkutilanteet ovatkin vähentyneet (esim. Niinivaara 1999, Punakallio 2001, Parpo 2004, Kurjenoja 

2004). 

Viimeaikaiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että loukkuja on tulonsiirtojärjestelmässä yhä olemassa. 

Hankalimmat loukut liittyvät tarveharkintaiseen sosiaaliturvaan. Erityisen vaikea tilanne on niillä, jotka saavat 

samanaikaisesti useampaa tarveharkintaista etuutta – tyypillisesti toimeentulotukea, asumistukea ja työmarkkinatukea. 

(Hiilamo ym. 2004). Useamman hengen kotitalouksissa hankaluuksia aiheuttaa mm. se, että 

työn verotus on pääosin yksilöllistä, kun taas tukien tarveharkinta tehdään koko kotitaloudelle. 

Järjestelmän kannalta hankalaa on, että pyrkimys kannustavuuteen joutuu ristiriitaan köyhyyden torjumisen 

kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Antti Parpon (2004) tutkimus, jossa hän teki simulaatioita erilaisilla 

6

järjestelmämuutoksilla ja totesi, että mainitusta ristiriidasta ei todennäköisesti päästä eroon ainakaan nykymuotoisessa 

sosiaaliturvassa. 

Kaiken kaikkiaan kannustinloukkututkimukset ovat tuottaneet hyvin paljon tietoa itse järjestelmien ominaisuuksista. 

Voidaanhan pitää myös legitimiteettiongelmana sitä, että tukiin liittyy tilanteita, jotka eivät lainkaan 

kannusta työntekoon. Loukkulaskelmien ongelmana on se, että ne nojaavat oletukseen, jonka mukaan 

henkilö jatkuvasti laskelmoi omalta kannaltaan parhaan mahdollisen lopputuloksen. Tätä voisi kutsua ”rationaliteettioletukseksi”, 

ja se on ongelmallinen useammastakin syystä. Samalla on toki huomautettava, että 

tämänkaltaiset laskelmat lienevät mahdottomia toteuttaa, ellei niissä nojata mainitun kaltaiseen oletukseen. 

Järjestelmien vaikutukset ovat lisäksi usein niin monimutkaisia, että on vaikea uskoa viimesijaisen sosiaaliturvan 

varassa olevan henkilön pystyvän jatkuvasti laskemaan, mikä on hänelle edullisin lopputulos. Viime 

aikoina puheenaiheeksi onkin noussut ”byrokratialoukku”. Siinä henkilön elinaikaiset tulot saattavat kyllä 

kasvaa lyhytaikaisesta työssäkäynnistä, mutta samalla kotitalouden tulovirta lähtee vuoristoradalle, joka saattaa 

kestää useita kuukausia. Tämä johtuu erilaisista viiveistä: työstä saatava tulo tulee käteen heti, mutta 

etuuksia leikataan takautuvasti. Henkilön pitäisi ymmärtää laittaa valtaosa tilapäisistä ansioistaan säästöön, 

jotta pärjäisi pienentyvien etuuksien kanssa. On helppo ymmärtää, että näin ei usein tapahdu pienituloisissa 

talouksissa, joissa on paljon patoutuneita kulutustarpeita. (Hiilamo ym. 2004, ks. myös Karjalainen ym. 

2003). Näin ollen järjestelmien ominaisuudet saattavat heikentää niiden kannustavuutta, vaikka laskelmien 

mukaan kannustinongelmia ei olisikaan. 

2.2 Empiirinen sosiaalitutkimus 

Toista relevanttia tutkimustraditiota voisi kutsua perinteiseksi empiiriseksi sosiaalitutkimukseksi, jossa asioita 

on selvitetty pääasiassa kyselytutkimusten, mutta myös rekisteriaineistojen avulla. Kuten jo todettua, hyvin 

harvat keskittyvät eksplisiittisesti juuri työttömyysturvan ja työllisyyden suhteeseen. Tämän toteavat 

myös Uusitalo ja Moisala (2003), joiden kysymyksenasettelu on käsillä olevan tutkimuksen kannalta ehkä 

relevantein. 

Uusitalo ja Moisala tutkivat pitkittäisaineiston avulla sitä, mitä tapahtui, kun 1980-luvulla voimassa olleet 

työttömyysturvan porrastukset poistettiin. Tutkimuksessa ei löytynyt näyttöä siitä, että ”portailla” olisi ollut 

kannustinvaikutuksia, vaikka voitiin tutkia myös tilannetta, jossa porrastus vähitellen poistettiin. Tämä tulos 

on hyvin selkeä ja vahva, mutta siitä ei tokikaan voida suoraan vetää sellaista johtopäätöstä, että kannustinvaikutuksia 

ei tänä päivänä olisi. Työttömyys ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys ovat tuon aineiston ajoista 

kasvaneet merkittävästi, ja tilanne on mitä todennäköisimmin myös laadullisesti erilainen kuin silloin. 

Eräs toistuva havainto tässä tutkimustraditiossa liittyy kannustinloukkututkimusten ja yleensäkin taloustieteen 

rationaliteettioletukseen. Tarkemmin sanottuna tutkimuksissa on usein törmätty tilanteisiin, joissa henkilöt 

käyttäytyvät taloustieteen näkökulmasta ”epärationaalisesti” (tai ainakaan pelkkä raha ei selitä heidän 

7

motiivejaan). He esimerkiksi jättävät hakematta etuuksia joihin heillä olisi oikeus, vaikka laskelmissa aina 

oletetaan että kaikkia etuuksia haetaan. Lisäksi monet työskentelevät, vaikka näyttävät olevan selvässä kan- 

nustinloukussa – ts. huolimatta siitä, etteivät tulot sen seurauksena kasva tai jopa vähenevät. (Forssén ja Ha- 

kovirta 1998, Holm ja Kyyrä 1997, Kyyrä 1999, Pedersen ja Smith 2001, Parpo 2004, Virjo 2000). 

Lisäksi on olemassa todistusaineistoa, jonka mukaan kannustinloukut, halu saada lisää vapaa-aikaa, alhainen 

työnhakuaktiivisuus ja/tai heikko työmotivaatio eivät ole järin merkittäviä tekijöitä suomalaisen työttömyys- 

ongelman taustalla. (Virjo ja Aho 2001, Aho ym. 2003a ja 2003b, Aho ym. 2005, Martikainen 2003, Ervasti 

2003). Esimerkiksi kannustinongelmat nousevat kyllä selvästi esiin, kun työttömiltä kysytään heidän työllis- 

tymisensä esteitä. Jonkin kannustinongelman (tulot velkoihin tai tukien aleneminen, sovitellun päivärahan 

hankaluus tai hitaus) mainitsee kyselyssä työttömistä puolet. Kuitenkin selvästi harvempi katsoo minkään 

niistä haittaavan työnsaantiaan paljon, ja tärkeimpänä haittaavana tekijänä niitä pitää vain nelisen prosenttia 

kaikista. (Aho ym. 2005, 49-50). 

2.3 Taloustieteelliset mikromallinnukset 

Kuten todettua, valtaosa siitä tutkimuksesta, jonka katsotaan osoittavan että työttömyysturvalla on negatiivi- 

sia kannustinvaikutuksia, on taloustieteellisiin malleihin pohjautuvaa. Koska tämä tutkimustraditio on ollut 

tämän asian tutkimisessa selvästi dominoivin, käymme sitä tässä melko laajasti läpi. Aloitamme mikroekonometriasta, 

johon kannustintutkimuksetkin jossakin mielessä toki kuuluvat. 

Ns. etsintäteoria mallintaa yksilön käyttäytymistä työnetsinnässä, kun käytössä on epätäydellinen informaatio 

tilanteesta työmarkkinoilla. Etsintäteoriaa on kehitelty pitkään, ja tarkoituksena on nimenomaan ollut 

mallintaa käyttäytymistä sen mukaan, millainen työttömyysturva on saatavilla. Lähestymistapana on käytetty 

myös sitä, että etsintäteorian avulla on mietitty, millainen optimaalisen työttömyysturvan tulisi olla. (Ks. 

esim. Holmlund 1998). 

Etsintäteoriaan, samoin kuin muuhunkin taloustieteelliseen tutkimukseen (kannustinloukut mukaan lukien) 

liittyy läheisesti käsite ”kynnyspalkka”. Sillä tarkoitetaan sitä palkkaa, joka työttömän olisi vähintään saatava, 

jotta hänen kannattaisi työ vastaanottaa. Joskus kynnyspalkkalaskelmissa on pyritty laskemaan jotakin 

arvoa myös työn myötä menetetylle vapaa-ajalle. Toisaalta työttömyyden myötä ammattitaito ruostuu ja 

sosiaalisen pääoman arvo siten laskee. 

Etsintäteoreettisissa tutkimuksissa ajatellaan tyypillisesti, että työttömyyden pitkittyessä henkilö laskee kynnyspalkkaansa, 

ja siten heikomminkin palkatut ja/tai vähemmän houkuttelevat työt alkavat kiinnostaa. Samoin, 

mitä heikompi työttömyysturva on, sitä alempi tulisi myös kynnyspalkan loogisesti olla. 

Työttömyysturvaoikeuden loppua koskien on tuotu esille sangen mielenkiintoinen näkemys. Päivärahakauden 

lähestyessä loppuaan henkilön tilanne alkaa muistuttaa niitä, jotka eivät ole lainkaan oikeutettuja ansiopäivärahaan. 

Tällöin hän laskee palkkavaatimustaan ja nostaa etsintäintensiteettiään, koska mahdollisuus 

8

päästä uudelleen järjestelmän piiriin on hänelle niin arvokas. (”Entitlement effect”, ks. Holmlund 1998, 

Holmlund 2002). 

Kotimaisista etsintäteoreettisista tutkimuksista on syytä mainita Pekka Singon (2001) mallinnus, jossa on 

otettu edellä mainitut etsintäteorian keskeiset elementit huomioon. Työsuhteen syntyminen edellyttää työn- 

hakijalta panostusta, josta syntyy kustannuksia (vapaa-ajan menetys ym.). Kustannukset kasvavat ponnistuk- 

sia eli etsintäintensiteettiä lisätessä. Voidaan olettaa, että mitä intensiivisemmin työtä haetaan, sitä todennä- 

köisemmin sitä myös löytyy. Tälle oletukselle löytyy jonkin verran myös empiiristä pohjaa, joskin aktiivisen 

työnhaun rooli työllistymisen selittäjänä on selvästikin hyvin rajallinen (Virjo ja Aho 2001). 

Singon mukaan tilanteensa taloudellisesti optimoiva työnhakija mitoittaa ponnistelunsa siten, että niiden 

rajakustannus vastaa sitä rajahyötyä, joka työllistymisen todennäköisyyden kasvusta seuraa. Etuuksien me- 

nettäminen työllistyessä pyrkii laskemaan työllistymisestä saatavaa rajahyötyä. Näin ollen turva laskee etsin- 

täintensiteettiä ja johtaa korkeampaan tasapainotyöttömyyteen. Tämä perustulos pätee kuitenkin vain silloin, 

kun turvan kestolla ei ole takarajaa. Suomen ansioturvan kyseessä ollen tilanne on monimutkaisempi, sillä 

uusi työsuhde (ja työssäoloehdon täyttäminen) sisältää myös option uuteen työttömyysturvakauteen. Johtopäätös 

on, että optimaalinen etsintäintensiteetti kasvaa työttömyyden pitkittyessä: toisin sanoen ansioturva 

laskee lyhyen aikaa työttömänä olleiden ja nostaa pitkään työttömänä olleiden etsintäintensiteettiä. Nostava 

vaikutus näkyy jo ennakointina jonkin verran ennen päivärahakauden päättymistä. 

Singon simulointien mukaan turvan porrastaminen siten, että se olisi aluksi nykyistä korkeampi ja sen jälkeen 

asteittain laskeva, johtaisi etsintäintensiteetin kohoamiseen tai ainakin säilymiseen ennallaan työttömyyden 

pituudesta riippumatta. Näin ollen sen voisi olettaa vaikuttavan työllisyyteen positiivisesti. Etsintäintensiteettiä 

ja turvan porrastusta koskevissa tuloksissa on joitakin selviä puutteita. Niistä vakavin on ehkä 

se, että mitenkään ei oteta huomioon työllistymistodennäköisyyttä. Ei riitä, että oletetaan sen lisääntyvän jos 

töitä haetaan innokkaammin. Useinhan näyttää olevan niin päin, että koettu työllistymisen todennäköisyys 

vaikuttaa työnhakuaktiivisuuteen (Virjo ja Aho 2001). 

Vaikkei edes otettaisi huomioon sitä, että ihmiset välillä toimivat taloudellisesti ottaen irrationaalisesti, on 

huomioitava, että he minimoivat riskejään. Näin ollen, vaikka työllistymisen rajahyöty työttömyyden alussa 

olisikin pienempi kuin myöhemmin, niin etsintäintensiteetti on (emt.) silloin suurin. Tämä johtunee osittain 

valikoitumisesta ja osittain siitä, että halutaan pois riskialttiista tilasta mahdollisimman pian. Silloin ei ole 

varaa jättää työpaikkaa hyväksymättä ajatellen, että ”laskelmieni mukaan kuukauden päästä rajahyöty olisi 

suurempi”: kuukauden päästä paikkaa ei välttämättä ole tarjolla. 

Holmlund (2002) esittää etsintäteoriaan joitakin keskeisiä huomautuksia: mikäli työtä ei etsitäkään satunnaisilta 

uusilta työnantajilta, vaan irtisanomiset ovat laajalti ”tilapäisiä” siinä mielessä, että palataan entisen 

työnantajan leipiin, ovat etsintäteorian oletukset harhaisia. Näyttäisi siltä, että työttömät Suomessakin laajasti 

työllistyvät takaisin aiemmille työnantajilleen (Aho ym. 2003a, Aho ym. 2005). Erikssonin ym. (2002) mu- 

9

kaan etsintäteoreettisissa malleissa on usein myös sellainen ajatusvirhe, että päätös hakea töitä lainkaan on 

eri asia kuin päätös siitä, miten intensiivistä mahdollinen työnhaku on. 

Eräs tärkeä puute etsintäteoreettisessa tutkimuksessa – ja jossain määrin kannustinloukkuja koskevissa las- 

kelmissakin – on se, että oletuksissa ei pystytä mallintamaan tilannetta, jossa työnhakijoiden työmotivaatiota 

voidaan mitata. Heidät voidaan osoittaa työhön tai työvoimapoliittiseen toimeen, ja kieltäytymisestä voi seu- 

rata sanktioita. Mikäli monitoroinnin oletetaan olevan tehokasta, voi se täydellisesti mitätöidä etsintäteorian 

antamat tulokset. Toisin sanottuna: paitsi että henkilöt eivät välttämättä halua toimia pelkästään taloudellis- 

ten kannustinten mukaisesti, heille ei aina anneta mahdollisuuttakaan toimia niin. (Ks. Pedersen ja Smith 

2001, Holmlund 2002). 

Tätä taustaa vastaan on mielenkiintoista havaita, että työttömät itse suhtautuvat heille asetettuihin velvolli- 

suuksiin melko positiivisesti. Yleinen normi näyttää olevan, että on vain oikein että turvan vastapainoksi 

työttömältä voidaan vaatiakin jotakin (Mäki-Kulmala 2000). Suhtautuminen työvoimapoliittisiin toimiin on 

sekin pääosin positiivista. Noin puolet osallistuneista oli hakeutunut toimeen aktiivisesti, ja ainoastaan kuusi 

prosenttia oli pakotettu. Osallistumattomistakin valtaosa haluaisi osallistua, mikäli työttömyys jatkuisi ja 

tilaisuus tarjoutuisi. Osallistuneista on jälkeenpäin yli 70 prosenttia sitä mieltä, että toimi oli ainakin jonkin 

verran hyödyllinen, vain noin 11 prosentin mielestä toimi oli ollut ajan haaskausta. (Aho ym. 2005, 100- 

102). 

Reija Liljan (1992) kohtalaisen vanha mallinnus perustuu aineistoon, johon on koottu työvoimatutkimuksen 

työttömiä koskevia haastatteluja noin vuosilta 1984-87. Myös Lilja kehittelee teoreettista mallia selittämään 

poistumista työttömyydestä. Työllistymistodennäköisyys on ehdollinen työvoimaan jäämisen todennäköisyydelle. 

Näin ollen mallinnetaan ensin työvoimasta poistumista ja sen jälkeen työllistymistä. 

Työllistymisen suhteen pyritään testaamaan (ulkomailta johdettua) hypoteesia, jonka mukaan työttömyysturvan 

piirissä olevat työllistyvät paremmin kuin sen ulkopuolella ovat, koska he ovat virallisten työnhakukanavien 

piirissä. Koska ansioja perusturvan saajat ovat erilaisia, mallinnetaan työllistymistodennäköisyys 

ja siihen vaikuttavat tekijät erikseen kolmelle ryhmälle: Ansio- ja perusturvan saajille sekä niille jotka eivät 

saa (tai nosta) työttömyysturvaa. 

Työttömyysturvan tasoa ei ole voitu ottaa huomioon aineiston puutteiden vuoksi. Tämä ei tietenkään ole 

kovin relevanttia kuin ansioturvan saajien kohdalla. Pienemmälle otokselle tehtiin tarkistusmielessä selvitys 

turvan tason vaikutuksesta, ja siinä ei havaittu mitään viitteitä siitä, että korvausasteella olisi vaikutusta työllistymiseen. 

Ansioturvan saajat työllistyivät noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin perusturvan saajat. Kaikkein parhaiten 

työllistyi turvaa nostamattomien ryhmä. Näin ollen tehdään se johtopäätös, että testattu hypoteesi on 

Suomessa virheellinen eli virallisen työttömyysturvan piirissä oleminen ei paranna työllistymismahdolli- 

10

suuksia. Varsinaisissa johtopäätöksissä todetaan kuitenkin, että itse asiassa saatuja tuloksia selittää todennäköisesti 

eniten valikoituminen kolmeen tutkittuun ryhmään – asia, jota ei artikkelissa tutkita. 

Liljan tutkimuksen merkittävin puute tämän päivän näkökulmasta on luonnollisesti se, että aineisto on hyvin 

vanhaa ja peräisin nykyistä olennaisesti paremman työllisyystilanteen ajalta. Näin ollen koko asetelman relevanttius 

on kyseenalaista, etenkin mitä tulee eli turvan ulkopuolella olevien ryhmään. Tämä ryhmä on tutkimuksessa 

lähes yhtä iso kuin kaksi muuta ryhmää. Massatyöttömyyden myötä tämä ryhmä on pienentynyt 

selvästi verrattuna muihin, ja koostuu ilmeisesti nykyään enenevässä määrin niistä, joilla tarveharkinta epää 

mahdollisuuden työttömyysturvaan. 80-luvun lopulla ryhmässä on todennäköisemmin ollut paljon sellaisia 

ihmisiä, jotka ilman muuta olettavat työllistyvänsä hyvin nopeasti eivätkä tästä syystä hae työttömyysturvaa; 

tämä luonnollisesti selittäisi suurta työllistymistodennäköisyyttä. Muutenkin ryhmän koostumus lienee täysin 

toisenlainen kuin vastaavan ryhmän tällä hetkellä. Osittain kassojen yleistymisen ja osittain työttömyysriskin 

nousun vuoksi kassoihin kuulumisaste nousi Liljan aineiston keräämisen jälkeen 80-luvun lopulla ja 90luvun 

alussa selvästi. 

2.4 Makrotaloudelliset mallit 

Toinen merkittävä taloustieteellinen perinne, jossa on tehty päätelmiä työttömyysturvan ja työllisyyden yhteyksistä, 

ovat erilaiset makrotaloudelliset mallit. Näiden mallien näkökulma on melko kaukana tämän tutkimuksen 

lähtökohdista, sillä kannustimet eivät ole keskeisessä asemassa. Mainitsemme kuitenkin tämän tutkimusperinteen 

lyhyesti. 

Lyhyesti sanoen makrotaloudellisten mallien ideana on tutkia ns. ”tasapainotyöttömyyttä,” ja sen kehitystä 

erilaisten taloutta kuvaavien parametrien mukaan. Tällaisia arvoja ovat bruttokansantuotteen kasvu, markkinakorot 

– ja yhteiskunnalliset tekijät kuten työttömyysturvan taso ja kesto. Kun näiden erilaisten arvojen 

välistä vuorovaikutusta kuvaavat mallit on saatu kuvaamaan aiempaa kehitystä tyydyttävästi, muutetaan 

joidenkin parametrien arvoja, ja katsotaan millaisia tuloksia malli silloin antaa. 

Esimerkiksi Holm ym. (1999) päätyvät työvoimavirtamallinsa pohjalta tulokseen, että työttömyysturvan 

korvausasteen alentaminen kymmenellä prosenttiyksiköllä laskisi työttömyyttä kahdella prosenttiyksiköllä. 

Heidän mukaansa ”poliittiset parametrit” kuten työttömyysturva, irtisanomiskulut, sosiaaliturvamaksut ym. 

kaiken kaikkiaan selittävät kokonaistyöttömyydestä n. 70 prosenttia. Kiander ja Pehkonen (1998) taas tulevat 

makroekonomisilla malleilla siihen (tosin estimoinneissa epävarmaan) tulokseen, että työttömyysturvan korvausaste 

selittää työttömyyden noususta 1990-luvulla noin yhden prosenttiyksikön. 

Yhteistä tämäntapaisille tutkimuksille on, että ne tuottavat edellä siteeratun kaltaisia selkeitä tuloksia ja tästä 

syystä niitä usein käytetäänkin poliittisen keskustelun välineinä. Empiiristen aineistojen käyttö on kuitenkin 

hyvin harvinaista, ja mallit edellyttävät sellaisia yksinkertaistuksia ja oletuksia joita on hankala puolustaa. 

Esimerkiksi molemmissa edellä mainituissa tutkimuksissa työttömyysturvan korvaussuhteeksi on otettu an- 

11

sioturvan ja perusturvan keskiarvo, jollaista ei oikeasti lainkaan esiinny. Myös sen tapaiset oletukset kuin 

Holmin ym. mallin ajatus siitä, että kaikki työntekijät ja työpaikat ovat yhteensopivia, ovat kovin kaukana 

suomalaisten työmarkkinoiden todellisuudesta. Edelleen voidaan todeta, että makroekonomisten mallien 

antamat ennusteet ovat usein keskenään ristiriidassa. 

2.5 Kansainvälisiä näkökulmia 

Bertil Holmlund (2002) on tehnyt laajan review-artikkelin työttömyysvakuutuksen kannustinvaikutuksia 

käsittelevistä taloustieteellisistä tutkimuksista. Hän käsittelee etsintäteoreettisia, sopimusteorioihin ja ammat- 

tiliittojen rooleihin pureutuvia, tasapainotyöttömyysmalleja rakentavia ja työttömyysvakuutuksen hyvinvoin- 

tivaikutuksiin liittyviä tutkimuksia. Kaiken kaikkiaan artikkeli on hyvä yhteenveto kansainvälisestä tutki- 

muksesta tältä alalta. Holmlund toteaa, että työttömyysvakuutuksen kannustinvaikutusten tutkimus on tuot- 

tanut hyvin ristiriitaisia tuloksia, ja hyvinvointivaikutustenkin ekonomistinen tutkimus on suhteellisen nuor- 

ta. Esimerkiksi joissakin tutkimuksissa korkeampi turvan taso selvästi pidentää työttömyyttä, kun taas toisis- 

sa ei ole pystytty tällaisia vaikutuksia osoittamaan. Holmlundin mielestä on teoriassakin selvää, että tulokset 

eivät voi olla täysin yhdensuuntaisia, koska turvan efektit ovat monensuuntaisia. Edelleen erilaiset sanktiot 

voivat tehokkaasti poistaa negatiivisia kannustinvaikutuksia. 

Holmlund vetää artikkelinsa yhteen toteamalla, että suurin osa todistusaineistosta näyttäisi tukevan ajatusta, 

että antelias työttömyysturva lisää työttömyyttä. Tämän vaikutuksen tasosta ja merkittävyydestä ei kuitenkaan 

ristiriitojen vuoksi voida sanoa vielä juuri mitään varmaa. On myös nähtävä syy-seuraussuhteen käänteisyyden 

mahdollisuus: ehkäpä anteliaat järjestelmät ovat reaktio korkeaan työttömyyteen, eikä päinvastoin. 

Lisäksi on otettava huomioon työttömyysturvan vaikutukset hyvinvointiyhteiskuntaan ja se, millaisen riskinhallinnan 

keinon se tarjoaa työssä oleville. Pelkästään työttömyysvaikutusten tuijottaminen ei anna asiasta 

riittävää kuvaa, kuten mm. aivan hiljattain tehty työ työttömyysturvan tuottavuusvaikutuksista osoittaa. 

(Holmlund 2002, 50). 

Fredriksson ja Holmlund tarkastelevat kahdessa artikkelissaan (2003a, 2003b) kolmea tapaa pyrkiä vähentämään 

turvan kannustinvaikutuksia: ajallisia portaita ja rajoja, työnhakijoiden kontrollia ja sanktioita sekä 

turvan vastikkeellisuutta (”workfare”). Lukuisia tutkimuksia luettuaan he tulevat siihen tulokseen, että 

useimmat taloustieteelliset mallinnukset tukevat ajatusta turvan tason alenemisesta työttömyyden kestäessä 

(2003a, 14-15). Vastaväitteitäkin voidaan esittää – eräs mielenkiintoinen kansantaloudellinen argumentti on, 

että koska työttömyyden pitkittyessä henkilöiden säästöt kuluvat ja kulutustaso laskee, pitäisi turvan tasoa 

itse asiassa nostaa ajan myötä, ellei tähän liittyisi negatiivisia kannustinvaikutuksia. 

Toisessa artikkelissaan Fredriksson ja Holmlund (2003b) vertailevat mainittuja kolmea järjestelmää taloustieteellisen 

mallin avulla, ja tulevat siihen tulokseen että kontrolli, sanktiot ja korvausten ajallinen rajoittaminen 

ovat tehokkaampia kuin turvan suora vastikkeellisuus. Kontrolliinkin liittyy kuitenkin hankalia piirteitä, 

12

mm. se että mitä enemmän sitä harjoitetaan, sen kalliimmaksi se (hallinnollisesti) tulee, mikä kumoaa sen 

mahdollisia hyötyjä. 

Tuoreessa ruotsalaisessa tutkimuksessa on tutkittu, miten ansioturvan tason nostaminen on vaikuttanut työl- 

listymiseen. Näkökulma on etsintäteoreettinen. Rekisteriaineistosta havaitaan vain joitakin teorian ennusta- 

mia tuloksia, jotkin puolestaan puuttuvat täysin. Yhteenvetona kirjoittajat toteavat, että tutkimus ei vahvista- 

nut oletusta siitä, että korotettu turvan taso pidentää työttömyyttä. Tulokset olivat kuitenkin hyvin erilaisia 

miehille ja naisille, mille selityksenä saattoi olla lapsenhoitokorvausten muuttaminen hieman aiemmin. 

(Bennmarker ym. 2005). 

2.6 Taloustieteellinen näkökulma hallitsee 

Työttömyysturvan ja työllisyyden välistä yhteyttä selvittävät tutkimukset on pääasiassa tehty taloustieteelli- 

sestä näkökulmasta. Tästä johtuen monet relevantit näkökulmat jäävät paitsioon, sillä yleensä oletetaan, että 

kaikki toimijat pyrkivät maksimoimaan kunkin hetken taloudellista rajahyötyään. 

Empiirisen sosiaalitieteellisen tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan usein todellisuudessa ole. Paitsi, että 

he talousteorian näkökulmasta toimivat välillä suorastaan irrationaalisesti, he myös minimoivat riskejään ja 

ottavat erilaiset sosiaaliset arvot huomioon. On selvää, että kaikkia tällaisia tekijöitä ei voida riittävästi ottaa 

huomioon mallinnettaessa ihmisten toimintaa talousmatemaattisesti. 

Tärkeä havainto on, että hyvinkin samanlaisista teoreettisista lähtökohdista on päädytty erittäin kirjaviin 

tutkimustuloksiin. Esimerkiksi Holmin ym. (1999) ja Kianderin ja Pehkosen (1998) tutkimuksissa on pyritty 

taloustieteellisesti mallintamaan (muiden muassa) työttömyysturvan vaikutusta työttömyyden tasoon. Holm 

ym. päätyvät siihen, että työttömyysturvan korvausaste ja kesto ovat eräs tärkeimpiä rakennetyöttömyyden 

selittäjiä. Kianderin ja Pehkosen arvio taas on, että työttömyysturvan korvausaste selittää 90-luvun alun nykyistä 

selvästi korkeammasta työttömyydestä ehkä noin yhden prosenttiyksikön. Myös työttömyysturvaa ja 

työvoimapolitiikkaa selvittänyt työryhmä (2000) totesi, että ansioturvan alenemaportaaseen liittyvien tutkimusten 

tulokset ovat ristiriitaisia. 

Edellä mainittua tulosten kirjavuutta selittänee pitkälti se, ettei tutkimuksissa yleensä ole käytetty yksilötason 

empiirisiä aineistoja. Näin ollen tulokset ovat hyvin tilannesidonnaisia ja herkkiä käytetyille oletuksille ja 

malleille. Holmlund (2002, 50) toteaakin, että ”olemme kaukana tilanteesta jossa ekonomistit voivat minkäänlaisella 

vakuuttuneisuudella tarjota päättäjille luotettavia tietoja työttömyysvakuutuksen avainparametrien 

eri vaihtoehdoista.” 

Kannustinloukkututkimuksista on opittu paljon järjestelmien sisäisestä logiikasta. Emme kuitenkaan tiedä, 

miten ja missä määrin ihmiset mahdollisesti reagoivat järjestelmän kannustimiin. 

13

Sen lisäksi, että taloustieteelliset mallinnukset ovat keskenään ja ajoittain jopa sisäisesti ristiriidassa, on nii- 

den pohjalla oleva rationaliteettioletus empiirisen sosiaalitutkimuksen valossa siis hyvinkin kyseenalainen. 

Lisäksi eri malleissa ja teorioissa on koko joukko muitakin hankalia yksinkertaistuksia ja oletuksia. 

On hyvinkin mahdollista, että esiteltyjen tutkimusten oletukset yksinkertaistuksistaan huolimatta ovat riittä- 

vän paikkansapitäviä ja että ainakin osa tuloksista on korrekteja. Koska oletuksia ja siten tuloksia kohtaan 

voidaan kuitenkin esittää perusteltuja epäilyksiä – kuten olemme edellä tehneet – ja koska toisaalta kaikki 

saadut tulokset eivät mitenkään voi pitää paikkaansa (viitaten niiden suuriin eroihin), olisi hätiköityä tehdä 

tässä vaiheessa pitkälle meneviä politiikkajohtopäätöksiä. Niiden tekeminen edellyttää asian tutkimista ja 

tulosten todentamista empiirisesti. 

Laajalla aineistolla tehtävä empiirinen tutkimus mahdollistaa, että työttömyysturvan ristiriitaisetkin vaikutukset 

tulevat ”automaattisesti” otetuiksi huomioon. Taloustieteellisissä malleissahan kaikki eri suuntiin vaikuttavat 

tekijät on erikseen sisällytettävä malliin. Saattaa siis esimerkiksi olla, että työttömyysturvan tasolla 

sinänsä on negatiivinen kannustinvaikutus, mutta turvan menettämisen pelolla positiivinen, ja että turvan 

vaikutukset yleensä ovat erilaisia eri ryhmille. Tutkimusasetelmamme mahdollistaa sen, että saadaan esiin 

kaikkien eri suuntiin vaikuttavien tekijöiden jälkeen vallitseva turvan ”nettoefekti”. 

Ongelmana on, että esimerkiksi korvaustason tai turvan keston vaihtelun empiirisiä vaikutuksia voi tutkia 

vain siinä määrin, kun todellisuudessa esiintyy muutoin kontrolloitavissa olevissa oloissa (tyypillisesti: samassa 

maassa samana aikana) tällaista vaihtelua. Seuraavassa jaksossa hahmottelemme tällaista tutkimusta 

käytettävissä olevan empiirisen aineiston pohjalta. 

14

3 AINEISTO JA MENETELMÄT 

Tutkimuksen aineistona on laaja pitkittäisaineisto, johon on yhdistetty Tilastokeskuksessa huomattava määrä 

tietoja erilaisista rekistereistä. Pääasialliset tietolähteet ovat Työministeriön työnhakijarekisteri, Kansanelä- 

kelaitos, Eläketurvakeskus ja Tilastokeskuksen väestörekisteritietokanta. Toimeentuloa koskevat tiedot on 

saatu STAKESilta. Pohjaltaan kyseessä on työvoimapolitiikan vaikuttavuustutkimuksia varten koottu aineis- 

to, jota on jonkin verran täydennetty ja paranneltu. 

Tietoja on 350 000 henkilölle – kyseessä on satunnaisotos 12-75-vuotiaasta väestöstä vuoden 1997 lopusta. 

Tämän tutkimuksen tarpeisiin otos sopii mainiosti, vaikka luonnollisesti maahan- ja maastamuutto aavistuksen 

vääristävät tietoja muilta vuosilta. Käytössä olevat tiedot ovat monilta osin hyvin yksityiskohtaisia. Muiden 

muassa käytössämme on tiedot jokaisen henkilön työ-, työttömyys- ja työvoimapoliittisista toimijaksoista 

käsittäen toiminnan alku- ja päättymispäivämäärän sekä joitakin muita tietoja. Näitä ns. jaksotietoja on 

vielä työryhmämme vuosien varrella kehittelemillä rutiineilla parannettu rekisterivirheiden vähentämiseksi. 2 

Lisäksi aineisto sisältää huomattavan määrän erilaisia demografisia taustatietoja, samoin kuin tietoja kotitaloudesta, 

tuloista, joitakin tietoja puolison toiminnasta jne. Pääosa tiedoista liittyy tavalla tai toisella yksilöiden 

työmarkkinakäyttäytymiseen. Vaikka samoille yksilöille on yhdistetty hyvin kattavat tiedot eri rekistereistä, 

ei yksittäisiä henkilöitä voida aineistosta mitenkään tunnistaa. 3 . 

Kaikki tässä raportissa kuvatut tulokset on siis tuotettu tämän aineiston pohjalta – kun myöhemmin puhutaan 

aineistojen muodostamisesta, tarkoitetaan tästä isosta kokonaisuudesta poimittavia otoksia, joiden tietoja 

käsitellään edelleen. Tutkimuksen kannalta keskeiset tiedot ovat käytössä vuoteen 2002 asti. Periaatteessa 

samoja henkilöitä voidaan seurata aina vuodesta 1988 alkaen (joskin varhaisimmilta vuosilta on muita vähemmän 

tietoja), mutta näin vanhoja tietoja emme tässä tutkimuksessa juurikaan ole käyttäneet. 

Aineistoa käytetään tässä raportissa sekä sellaisenaan joidenkin asioiden selvittämiseen, että erityisenä otoksena, 

jolle rakennetaan työttömyysturvaan liittyvä seurantajärjestelmä. Etenkin jälkimmäinen, kannustinlas- 

2 Raakamuodossa jaksotiedoissa on jonkin verran tilanteita, joissa henkilöllä on kaksi tai useampia toimintoja (esim. 

työttömyys ja toimi) voimassa yhtä aikaa. Esimerkiksi toimenpide on saatettu merkitä päättyväksi suunniteltuna ajankohtana, 

mutta jos se onkin keskeytynyt aiemmin, ei päivää ole muistettu korjata rekisteriin. Näitä virheitä on korjattu 

erilaisin päättelysäännöin siten, ettei päällekkäisyyksiä esiinny. 

3 

Henkilötiedot ovat ainoastaan Tilastokeskuksen tiedossa. Tutkimusryhmän käytössä olevissa tiedoissa henkilötunnus 

on korvattu juoksevalla numerolla. 

15

kelmien tekemiseen liittyvä työ on sangen monimutkaista. Tämä johtuu siitä, että aineiston hurja tietomäärä 

on pyritty ottamaan haltuun siten, että informaatiota ei menisi kovasti hukkaan. 

3.1 Porrasvaikutuksesta 

Millä tavoin johdannossa kuvaamiamme tutkimuskysymyksiä työttömyysturvan kannustavuudesta sitten voi 

lähestyä? Kun koeasetelma ei ole mahdollinen, voidaan empiirisesti tutkia vain sellaisia kannustintekijöitä, 

jotka ovat olemassa. Tästä syystä olemme päätyneet keskittämään kannustintarkastelumme suomalaisen työt- 

tömyysturvan merkittävimpään ”portaaseen” eli ansioturvan loppumiseen 500 maksupäivän jälkeen. Koska 

maksupäivät ovat arkipäiviä, tarkoittaa tämä noin 700 kalenteripäivän yhtäjaksoista tai yhteenlaskettua työt- 

tömyyttä. 

Asetelmassa on otettava huomioon, että ikääntyvillä työttömillä, joilla on ns. lisäpäiväoikeus, ei turvan porrasta 

tule vastaan. Nämä henkilöt onkin poistettu useimmista analyyseistämme. Toisaalta eräs mielenkiintoinen 

vertailuryhmä ovat peruspäivärahan saajat. Heihin on vuodesta 1994 alkaen kohdistettu samat työssäolovaatimukset 

kuin ansioturvalla olijoihin, ja turvan kesto on yhtä pitkä. Tästä syystä heidät voidaan poimia 

tarkasteluun ja heidän työmarkkinauriaan seurata samoilla ehdoilla kuin ansioturvan saajiakin. Tällä ryhmällä 

peruspäiväraha loppuu 500 päivän jälkeen ja he putoavat työmarkkinatuelle. Heillä ei kuitenkaan tässä 

kohtaa esiinny mitään porrasta, sillä työmarkkinatuki on rahallisesti yhtä suuri etuus kuin peruspäivärahakin. 

Tilanne on sama koko ryhmällä, sillä työmarkkinatuen tarveharkintaa ei sovelleta päivärahalta pudonneisiin 

heti, vaan vasta 180 maksupäivän päästä. 

Tärkeimmäksi kannustinvaikutusten tutkimusmenetelmäksi nouseekin kysymys siitä, mitä tapahtuu, kun 

ansioturvan porras saavutetaan. Kutsumme tätä ”porrasvaikutukseksi”, ja kannustinlaskelmamme tähtäävät 

sen selvittämiseen, onko tällaista vaikutusta ja jos on, miten suuri se on. 

Miksi sitten on syytä olettaa, että portaan tienoilla tapahtuisi mitään? Kuten aiemmin todettua, muodostaa 

ansiopäivärahan päättyminen huomattavan muutoksen työttömän tuloissa. Tämä muodostaa sekä sosiologisesti 

että talousteoreettisesti ajatellen merkittävän kannustimen poistua työttömyydestä. 

Ensinnäkin talousteorioiden mukaan henkilö on portaan lähestyessä jo melkein samassa asemassa kuin ne, 

jotka eivät ansioturvaan ole oikeutettuja. Tämä muodostaa aiempaa vahvemman kannustimen työllistymiseen, 

sillä työllistymisen kautta on mahdollisuus myös ansaita uudelleen oikeus ansiopäivärahaan. 

Saattaa tuntua teoreettiselta ajatella, että henkilö päivärahakauden päättymisen uhatessa ajattelee jo joka 

tapauksessa kaukana siintävää mahdollista uutta päivärahajaksoa. Onhan työttömyydestä esim. töihin tai 

palkkaperustaiseen toimeen siirtymisen välitön taloudellinen arvo sekin hänelle huomattavasti korkeampi 

ansiopäivärahan päätyttyä. Etenkin ansiopäivärahaoikeutta työvoimapoliittisten toimien avulla uusittaessa 

myös uuden päivärahakauden mahdollisuus lienee kuitenkin hyvin todellinen kannustin. Näin varsinkin niil- 

16

lä, joille avoimille työmarkkinoille työllistyminen tuntuu kaukaiselta mahdollisuudelta, ja on etukäteen tie- 

dossa, ettei tukityö kuitenkaan loputtomiin jatku. 

Sosiologisemmasta näkökulmasta voidaan ajatella, että päivärahakauden päättyminen on voimakas negatii- 

vinen kannustin eli ”keppi”, jonka vuoksi ihmiset pyrkivät aiempaa vahvemmin pois työttömyydestä. Moni- 

en kohdalla ansiopäivärahalta putoaminen muuttaa taloudellisen tilanteen suorastaan epätoivoiseksi. Tästäkin 

näkökulmasta päivärahakauden uusimismahdollisuus voidaan nähdä voimakkaana ”porkkanana”. 

Mikäli porrasvaikutusta esiintyy, on yksi keskeinen kysymys se, onko ansiopäiväraha itsessään porkkana 

pysyä työttömänä. Toisin sanoen: missä määrin mahdollinen porrasvaikutus johtuu tämän porkkanan pois 

ottamisesta, ja olisiko sama vaikutus saatu aikaan jo aiemmin. 

Katsottiin asiaa mistä näkökulmasta hyvänsä, on joka tapauksessa selvää, että ansiopäivärahan päättyminen 

muodostaa useimmille työttömille ainakin teoriassa kannustimen hankkiutua pois työttömyydestä. Kaikkien 

teorioiden mukaan työttömänä pysymisen arvo alenee tässä kohtaa hyvin selvästi. On ilmeistä, että talouden 

kannalta henkilön kannattaisi siirtyä johonkin muuhun työmarkkinatilaan. 

Kuten olemme aiemmin todenneet, on tietysti mahdollista, että tilanne kannustaa työttömiä, mutta he eivät 

siitä huolimatta onnistu poistumaan työttömyydestä. Tällaista tilannetta ei tässä tutkimuksessa voida havaita, 

sillä rekistereistä nähdään ainoastaan todelliset työmarkkinasiirtymät. Toisaalta onkin ehkä mielenkiintoisempaa 

nähdä, mikä on portaan todellinen vaikutus työttömyyden päättymiseen. 

3.2 Porrasvaikutuksen tutkiminen 

Edellä todetusta seuraa yksinkertainen hypoteesi. Jos porrastuksella on vaikutusta, tulisi tämän näkyä työttömyyden 

päättymisen todennäköisyydessä 500 maksupäivän tienoilla – todennäköisesti sekä ennen että 

jälkeen portaan ajankohdan. Joko työttömyyden päättymisen todennäköisyys kasvaa, tai sitten esimerkiksi 

sen aleneminen hidastuu tai pysähtyy. Porrastuksen vaikutuksia tutkitaan paitsi tarkastelemalla, mitä ansioturvalla 

oleville tapahtuu kun 500 maksupäivää on täyttymässä, myös vertailemalla ansioturvalla ja perusturvalla 

olevia työttömiä. 

Ongelmana on luonnollisesti sekin, että 500 päivän porras tulee vastaan melko pitkän työttömyyden jälkeen. 

Tiedossa on, että pitkä työttömyys itsessään heikentää henkilön työllistymismahdollisuuksia. On suhteellisen 

yksinkertaista tutkia, näkyykö porrasvaikutusta niillä, jotka ovat olleet työttömänä yhtäjaksoisesti koko päivärahakautensa. 

Tämä ryhmä koostuu kuitenkin pitkäaikaistyöttömistä, joiden poistuminen työttömyydestä 

on oletettavasti muutenkin harvinaista. 

Siksi on tärkeää pystyä seuraamaan päivärahakauden kulumista myös henkilöillä, jotka aika ajoin poistuvat 

työttömyydestä joko töihin, työvoiman ulkopuolelle tai työvoimapoliittisiin toimiin. Katsomme, että tällais- 

17

ten henkilöiden kohdalla portaan kannustinvaikutuksen realisoituminen työttömyydestä poistumisena on 

todennäköisempää. 

Maksupäivistä ei aineistossa ole suoraan tietoa, joten tämä tieto joudutaan päättelemään melko monimutkai- 

sin säännöin. Lähestymistapamme on seuraava. 

Ensin poimimme aineistosta otoksen, johon tulee tietyltä aikaväliltä henkilöiltä, joiden työttömyyden voidaan 

päätellä alkavan ”nollapisteestä”. Toisin sanoen henkilöt aloittavat uuden työttömyysjakson ansiotai 

peruspäivärahalla siten, että maksupäivät alkavat nollasta. Tämä on lähtökohta sille, että portaan lähestymistä 

voidaan myöhemmin seurata. Nollapisteestä alkavaa, poiminnan perusteena olevaa työttömyyttä kutsumme 

”viitetyöttömyydeksi” ja ansioja peruspäivärahalla olevia henkilöitä ”viitetyöttömiksi”. 

Aineiston rajaus oli hankala tehtävä. Toisaalta aineistoon oli saatava riittävästi henkilöitä, joten aikavälin, 

jolta henkilöt poimittiin, oli oltava riittävän pitkä. Toisaalta kronologisesti viimeisten nollapisteestä alkavien 

työttömyyksien oli oltava riittävän vanhoja, jotta henkilöitä pystyttäisiin seuraamaan aineistomme puitteissa 

riittävän pitkään. Tarkoituksenahan on, että ”puhtaalta pöydältä” työttömyytensä aloittaville ”syntyy” seurannan 

kuluessa kaikkia relevantteja työmarkkinoilla esiintyviä tilanteita: pitkäaikaistyöttömyyttä, työn ja 

työttömyyden vuorottelua, päivärahaoikeuden uusimista jne. 

Näiden premissien pohjalta päädyimme rajaamaan aineiston siten, että viitetyöttömyys poimittiin vuosina 

1995-1998 alkaneiden työttömyysjaksojen joukosta. Tällä tavoin aineistoon tuli riittävästi henkilöitä. Lisäksi 

vielä vuoden 1998 loppupuolellakin viitetyöttömyytensä aloittaneita henkilöitä voitiin seurata minimissään 

neljän vuoden ajan, kun aineisto ulottuu vuoden 2002 loppuun. 

Täydellisyyden vuoksi poimittiin myös sellaisten henkilöiden aineisto, jotka tulevat työmarkkinoiden ulkopuolelta 

työmarkkinatuelle – nämä tulokkaathan aloittavat myös työttömyytensä nollapisteestä. Tulokkaiden 

aineistoa ei kuitenkaan ole analyyseissä juurikaan käytetty, sillä heidän kohdallaan ei porrasvaikutus ole 

relevantti. 

Edellä mainittujen aineiston poiminta edellyttää erityisesti päivärahan työssäoloehdon täyttämisen tai täyttämättä 

jättämisen määrittelemistä aineistosta. Jos työ ja työttömyys vuorottelevat, on lisäksi pääteltävä, missä 

kohtaa päivärahan maksukausi alkaa alusta. Tätä päättelyprosessia on kuvattu tarkasti liiteluvussa 1. 

Toiseksi rakensimme seurantajärjestelmän, jolla viitetyöttömien myöhempää työmarkkinauraa voidaan seurata. 

Tässä keskeistä on seurata toisaalta päivärahan maksupäivien kulumista ja portaan lähestymistä, toisaalta 

sitä, täyttääkö henkilö mahdollisesti työssäoloehdon uudelleen. Tässä seurantajärjestelmässä otetaan huomioon 

henkilön kaikki tarkat jaksotiedot, ja sen rakentaminen onkin ollut sangen mutkikasta. Prosessia kuvataan 

tarkasti liiteluvussa 2. 

Tämän jälkeen on voitu tarkastella, miten työllistymisen tai muulla tavoin työttömyydestä poistumisen todennäköisyys 

vaihtelee portaan läheisyyden mukaan. 

18

Edellä mainittuja aineistoja rakennettaessa olemme luoneet hyödyllisiä analyysityökaluja myös muihin tar- 

koituksiin. Näitä työkaluja olemme tutkimuksessa käyttäneet myös koko laajaa aineistoa käsiteltäessä – siis 

myös muulloin kuin ”viitetyöttömien” kohdalla. Esimerkiksi turvan uusimista toimien avulla on tarkasteltu 

käyttäen apuna sitä, että jokaiselle työttömyysjaksolle on luotu työssäoloehdon täyttämisestä kertovia muut- 

tujia. 

Aineiston ja seurantajärjestelmän muodostaminen on ollut tämän tutkimuksen tärkeimpiä tehtäviä. Tarkoista 

oletuksista tai tutkimusmenetelmän oikeellisuudesta kiinnostunutta lukijaa kehotamme perehtymään teknis- 

luontoisiin liitelukuihin, joissa näitä prosesseja kuvataan tarkasti. Uskomme kuitenkin, että lukija pystyy 

ymmärtämään esitettävät tulokset myös ilman liitteisiin paneutumista. 

3.3 Toimien rooli ansioturvan uusimisessa 

Työvoimapoliittisten toimien rooli ansioturvan ansaitsemisessa ja uusimisessa on sekin ollut laajan keskustelun 

kohteena. Selvitämme luvussa 6, miten usein työvoimapoliittisia toimia todellisuudessa on ansiopäivärahaoikeuden 

taustalla, miten suurta osaa toimista on tähän tarkoitukseen ”käytetty”, ja miten tilanne on aineistomme 

aikana muuttunut. 

Tätä tarkastellessamme hyödynnämme kannustintarkasteluja varten muodostettuja työkaluja hieman jalostettuina. 

Jokaiselle työttömyysjaksolle on ”viitetyöttömien” aineistojen poimimista varten muodostettu muuttuja 

siitä, täyttyykö työssäoloehto laskennallisesti jakson alussa. Riippumatta siitä, täyttyykö ehto vai ei, 

olemme myös laskeneet tiedot siitä, kuinka paljon ehtoon kelpuutettavaa aikaa tarkasteluaikana kertyi, ja 

miten suuri osa tästä oli työvoimapoliittisia toimia. 

Näissä tarkasteluissa hyödynnetään koko laajaa aineistoamme – ei siis pelkästään ”viitetyöttömien” otosta 

siitä. Poimimme eri aikoina ansiopäivärahalla olleita ja myös eri vuosina ansiopäivärahalla alkaneita työttömyysjaksoja, 

ja tarkastelemme, miten suuri osuus niistä on todennäköisesti ansaittu toimien avulla kokonaan 

tai osittain. Lisäksi tarkastelemme, mihin eri työmarkkinatiloihin lähimenneisyydessä työvoimapoliittisiin 

toimiin osallistuneet ovat eri aikoina päätyneet. 

3.4 Toimeentulotuki ja työttömyysturva 

Työttömyysturvan ja toimeentulotuen päällekkäinen saanti ja dynamiikka on mielenkiintoinen kysymys. 

Valitettavasti etenkin dynamiikan tutkimiseen aineistomme toimeentulotukitiedot ovat liian karkeat, sillä ne 

ovat ainoastaan vuositasolla, kun työttömyyttä koskevat tiedot ovat siis päiväkohtaisia. Lisäksi työttömyysturvaa 

maksetaan yksilölle ja toimeentulotukea kotitaloudelle. 

Näilläkin työkaluilla pystymme selvittämään monia mielenkiintoisia kysymyksiä. Tarkastelemme, miten 

moni eri etuuksilla työttömänä ollut on vuoden aikana kuulunut toimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen. 

19

Päällekkäisyyttä tutkitaan myös toisin päin, eli miten moni toimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen kuu- 

luva on samana vuonna ollut työttömänä. Lisäksi euro- ja kuukausimääräiset tiedot mahdollistavat tuen 

saannin intensiteetin tarkastelun. Koska osoittautuu, että päällekkäistapauksia on selvästi eniten työmarkki- 

natuen saajissa, tarkastelemme lisäksi näiden henkilöiden taustamuuttujia. 

Aineiston pitkittäisluonne tekee lisäksi mahdolliseksi tarkastella tässä mainittujen asioiden kehittymistä pit- 

källä aikavälillä. 

20

4 TYÖTTÖMYYSTURVAJÄRJESTELMÄSTÄ 

Tähän väliin on paikallaan palauttaa mieliin joitakin keskeisiä suomalaisen työttömyysturvajärjestelmän 

piirteitä. Tällaisia ovat eri tukimuodot, niiden maksimikesto ja saamisen ehdot. Tässä kertaamme tiiviisti 

nämä ehdot siten, kuin ne tutkimuksen seuranta-aikana ovat olleet voimassa ja muuttuneet. Tarkat euromää- 

rät ja osan säädöksistä olemme jättäneet pois, koska ne jatkuvasti muuttuvat ja ovat siten jo nyt erilaiset kuin 

tutkimuksen aineiston aikana. Tuomme kuitenkin tarkasti esille ne säädösmuutokset, jotka vaikuttavat tutki- 

muksen tekoon. 

Työttömyysturva jakautuu karkeasti kahteen osaan: työssäoloehdon (ks. jäljempänä) täyttävät henkilöt saavat 

tietyn ajan työttömyyspäivärahaa. Ne, jotka eivät ole täyttäneet työssäoloehtoa, tai ovat saaneet päivärahaa 

maksimimäärän, saavat työmarkkinatukea. Työmarkkinatuki on tarveharkintainen, eli kotitalouden tulot 

vaikuttavat siihen. Lisäksi siihen sisältyy erityisehtoja esimerkiksi nuorille työttömille. 

Poistumassa olevassa järjestelmässä 60 vuotta täyttänyt, pitkään työttömänä ollut henkilö saattoi siirtyä ns. 

työttömyyseläkkeelle. Tämä järjestelmä ollaan korvaamassa sillä, että tietynikäisillä on oikeus turvan lisäpäiviin 

vanhuuseläkkeelle asti. 

Kuviossa 1 nähdään Työministeriön virallisten tilastojen mukaiset eri etuuksien saajien määrät. Kassapäivärahan 

saajat tarkoittavat henkilöitä, jotka ovat työhallinnon rekisterin mukaan työttömiä kassan jäseniä, mutta 

eivät ole pudonneet työmarkkinatuella. Peruspäivärahan saajat ja työmarkkinatuen saajat ovat työttömiä, 

joilla on työvoimapoliittinen oikeus mainittuun etuuteen (ilmeisesti osa ei tuloperusteisen tarveharkinnan ja 

ehkä odotusajan takia kuitenkaan ole saanut etuutta). Ryhmä ”muut" on saatu vähentämällä em. ryhmät työttömien 

kokonaismäärästä. Tosiasiassa etuuksia ilman jääneiden määrä lienee siis hieman kuviossa esitettyä 

suurempi etenkin vuoden 1994 työmarkkinatukiuudistuksen jälkeen. Työttömyyseläkeläiset on lisätty kuvioon 

omana ryhmänään, vaikka he eivät virallisesti ole velvollisia hakemaan työtä. Kokonaiskuvassa heidän 

määränsä on kuitenkin tärkeä, sillä kyseessä on työttömyyden takia pois työelämästä olevien työikäisten 

ryhmä. 

21

600 000 

500 000 

400 000 

300 000 

200 000 

100 000 

0 

1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 

Ansiopäiväraha Peruspäiväraha Työmarkkinatuki Työttömyyseläke Muut 

Kuvio 1 Työttömät työttömyysturvan lajin mukaan 1986-2004. Vuosikeskiarvot. Lähde: Työpoliittinen 

aikakauskirja 3/2005. 

4.1 Tuen suuruus 

Työttömyyspäiväraha taas jakautuu ansiosidonnaiseen ja peruspäivärahaan. Lyhyesti sanottuna erona ehdois- 

sa on se, onko henkilö työssäoloehdon täyttäessään ollut vakuutettuna työttömyyskassassa vai ei. Vakuutetut 

saavat ansiopäivärahaa, muut peruspäivärahaa. Peruspäiväraha on tasasuuruinen – joskin huollettavista lapsista 

voi saada korotusta. Ansiopäiväraha määräytyy siten, että peruspäivärahan päälle tulee ansio-osa, joka 

on siis suhteessa työttömyyttä edeltäviin tuloihin. Ansio-osa määräytymissäännöt aiheuttavat sen, että saatavan 

korvauksen suhde aiempiin ansioihin on suurempi, kun ansiot ovat olleet pienehköt. Erittäin suurilla 

ansioilla korvaussuhde pienenee. 

Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että ansioturva korvaa noin 60 % työttömyyttä edeltävistä ansioista, perusturvan 

korvausaste taas liikkuu karkeasti 20 prosentin tienoilla. Etenkin jälkimmäinen vaihtelee suuresti, sillä 

turvan määrä ei ole mitenkään sidottu aiempiin ansioihin. Työmarkkinatuki on samansuuruinen kuin peruspäiväraha. 

Työmarkkinatukeen sovelletaan siis tarveharkintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että tukea alennetaan henkilön omien 

tulojen lisäksi puolison tulojen perusteella. Lisäksi tuki on pienempi, jos henkilö asuu vanhempiensa luona. 

Jos henkilö tulee työmarkkinatuelle pudottuaan päivärahalta, ei tarveharkintaa sovelleta ensimmäisen 180 

maksupäivän aikana. Tarveharkintaa ei myöskään sovelleta ikääntyviin (55 vuotta täyttäneisiin) työttömiin. 

22

Edellä mainittujen summien lisäksi voidaan tietyissä tilanteissa tukia korottaa esimerkiksi henkilön osallistu- 

essa työmarkkinapoliittisiin toimiin. Kaikkia mainittuja etuuksia on mahdollista saada myös ”soviteltuina”, 

jolloin pienet tulot vähentävät tukien määrää, kuitenkin siten että lisätulojen myötä käteen jäävät tulot kasva- 

vat. 4 

Sovitellun päivärahan ehtoja muutettiin vuonna 1997, samoin ansiosidonnaisen päivärahan määräytymistä. 

Ennen vuotta 1997 sovittelussa pienennettiin päivärahaa 80 prosentilla siitä osasta tuloja, joka ylitti 750 

markkaa. Tämän jälkeen ”vapaata tuloa” ei ole ollut, vaan päivärahaa on kaikissa tapauksissa pienennetty 50 

prosentilla saadusta tulosta. Vuoden 1997 uudistuksen jälkeen ansiopäivärahan taso on määritelty uudelleen 

aina, kun työssäoloehto on täytetty uudelleen (uusi päiväraha on kuitenkin aina vähintään 80 % edellisestä). 

Aiemmin työtön saattoi säilyttää alkuperäisen päivärahan tason hyvinkin pitkään tekemättä kuitenkaan töitä 

vastaavilla ansioilla. 

4.2 Tuen kesto 

Työmarkkinatuki on pääosin kestoltaan rajoittamaton. Sen saanti voi kuitenkin keskeytyä, jos henkilö kiel- 

täytyy hänelle osoitetusta työpaikasta tai aktivointitoimesta. Lisäksi sen saannissa on rajoituksia alle 25vuotiailla, 

joilla ei ole ammattitutkintoa. Työmarkkinatuessa on lisäksi ns. odotusaika, kun ammatillista koulutusta 

vailla oleva henkilö tulee työmarkkinoille. Tällöin tukea maksetaan vasta, kun henkilö on ollut työvoimassa 

(työssä, yrittäjänä, työvoimapoliittisessa toimessa tai työttömänä) vähintään viisi kuukautta. 

Työttömyyspäivärahaa maksetaan yleensä 500 työttömyyspäivän ajalta – sekä yleissääntö että poikkeukset 

ovat samoja ansioja peruspäivärahassa. Työttömyyspäivällä tarkoitetaan arkipäivää, joita on lain mukaan 

kuukaudessa 21,5 kappaletta. Näin 500 päivää tarkoittaa tuen maksamista noin kahden vuoden työttömyyden 

ajalta. Päivät kuluvat, kun henkilö on avoimesti työttömänä – esimerkiksi työvoimakoulutukseen osallistumisesta 

maksetaan vastaavan suuruista korvausta, mutta päivärahan enimmäisaika ei kulu. 

500 työttömyyspäivän enimmäismäärä voi siis yhtä hyvin koostua yhdestä yhtäjaksoisesta työttömyydestä 

kuin lukuisasta määrästä lyhyempiä työttömyysjaksojakin. 

Pääasiallinen poikkeus enimmäiskestoon on ikääntyville työttömille annettava ns. lisäpäiväoikeus. Jos henkilö 

saavuttaa tietyn iän ilman, että 500 päivää on ehtinyt kulua loppuun, jatkuu hänen päivärahaoikeutensa 

keskeytyksettä. Tämän ns. ”työttömyyseläkeputken” tai ”työttömyysputken” ikärajaa ja ehtoja on muutettu 

useaan otteeseen. Karkeasti sanottuna ikärajan lisäksi pääasiallisena ehtona on, että henkilöllä on riittävästi 

työhistoriaa pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. 

4 Ainakin, kun yhtälössä ovat mukana vain lisätulot ja maksettu työttömyysetuus. Jos henkilö saa samanaikaisesti myös 

muita etuuksia, voi käydä niin etteivät käteen jäävät tulot kasva. 

23

Vuoteen 1996 asti ikäraja oli 57 vuotta, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että hieman yli 55-vuotiaana työttö- 

mäksi ansiopäivärahalle jäänyt saattoi jatkaa ko. etuudella työttömyyseläkkeelle asti. Vuonna 1997 ikärajaa 

nostettiin kahdella vuodella. Viimeisimmässä uudistuksessa työttömyyseläke välivaiheena poistui, ja 1950 

tai myöhemmin syntyneille lisäpäivien ikäraja on 61. He voivat saada lisäpäiviä vanhuuseläkkeelle saakka – 

vanhuuseläkkeen puolestaan on alettava aikavälillä 62-65 vuotta. Yhtäjaksoisesta työttömyydestä puhuttaes- 

sa ”putken” ikäraja on siis heille noin 59 vuotta. 

Tässä tutkimuksessa on otettu huomioon se, että ”putkeen” oikeutetuilla ei porrasvaikutusta tule eteen. Heitä 

ei ole otettu kannustintarkasteluihin mukaan – ei edes vertailuryhmänä, sillä ikääntyvät työttömät ovat niin 

vahvasti muista poikkeava tapaus. Lisäksi on otettu huomioon, että ”putkeen” oikeuttava ikäraja nousi vuon- 

na 1997. 

Työttömyyskorvauksen maksu alkaa vasta omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaika oli vuoteen 1996 asti 5 

arkipäivää kunkin työttömyysjakson alussa. Vuodesta 1997 alkaen omavastuuaika on ollut seitsemän arkipäivää, 

joka lasketaan vain kerran päivärahakautta kohti. Työttömäksi jääneellä etuuden maksaminen viivästyy 

myös, mikäli hän on saanut esimerkiksi lomakorvauksia tai erorahaa – nämä etuudet jaksotetaan palkkatason 

mukaan työsuhteen ”jatkoksi”, jonka jälkeen omavastuuaika alkaa. Työmarkkinatuen omavastuuaika 

on viisi arkipäivää, ja se on voimassa saman kalenterivuoden loppuun. Sen jälkeenkin se lasketaan uudelleen 

vasta, jos henkilö on ollut yli kaksi viikkoa poissa tuen piiristä. 

4.3 Työssäoloehto ja sen muutokset 

Ansio- eli kassapäivärahan ja vuodesta 1994 alkaen peruspäivärahan saannin edellytyksenä on ollut työssäoloehdon 

täyttäminen. Kassapäivärahan saannin edellytyksenä on lisäksi, että on työttömyyskassan vakuutettu 

jäsen ja on täyttänyt työssäoloehdon jäsenyysaikana. Työmarkkinatuen käyttöönoton yhteydessä säädettiin 

siirtymäsäännös, jonka mukaan niille, joilla oli oikeus peruspäivärahaan 1.1.1994, sitä maksettiin edelleen 

300 päivältä, kuitenkin enintään vuoden 1995 loppuun asti. 5 

Vuoteen 1996 asti työssäoloehdon sisältö oli, että on ollut vähintään 26 viikkoa (noin kuusi kuukautta, laskelmissamme 

182 kalenteripäivää) työssä edeltävien 24 kuukauden aikana ("alkuehto"). Työttömänä ollut 

saattoi uudistaa 500 päivän päivärahaoikeuden, jos hän oli vähintään 26 viikkoa työssä edeltävien 8 kuukauden 

aikana ("nollausehto"). Jos 500 päivää päivärahaa maksettiin ilman oikeuden uudistamista, työssäoloehdon 

saattoi täyttää uudelleen vain olemalla vähintään 26 viikkoa työssä 24 kuukauden aikana sen jälkeen, 

kun päivärahaoikeus oli päättynyt ("paluuehto"). 

5 Tämä siirtymäsäännös ei voi vaikuttaa viitetyöttömien poimintaan. 

24

Vuosina 1997-2002 työssäoloehto oli kaikissa tapauksissa vähintään 43 viikkoa (noin 10 kuukautta, laskelmissamme 

301 kalenteripäivää) työssäoloa viimeisten 24 kuukauden aikana. ”Paluuehtoon” laskettiin siis 

aiemmasta poiketen mukaan myös mahdollinen ennen 500 maksatuspäivän täyttymistä tehty työ. 

Vuodesta 2003 alkaen työttömyyspäivärahaoikeuden saamisen ehtona on vähintään 43 viikon työssäolo viimeisten 

28 kuukauden aikana ("alkuehto", hieman pidennetty tarkasteluaika). Oikeuden uudistaminen edellyttää 

34 viikon (noin 8 kuukauden) työssäoloa edellisten 24 kuukauden aikana ("nollaus-" tai "paluuehto", 

hieman lyhennetty työssäolovaatimus). 

Tarkasteluaikaa voidaan pidentää, jos henkilö on ollut hyväksyttävästä syystä (sairaus, asevelvollisuus, äitiys, 

opiskelu tms.) poissa työmarkkinoilta. Työssäoloehdon täyttämiseen kelpaavaksi työksi luetaan työ, jossa 

työaika on vähintään 18 tuntia viikossa (epäsäännöllisessä työssä keskimäärin), joka on vakuutettua ja josta 

maksetaan vähintään työehtosopimuksen mukaista tai vastaavaa palkkaa. Työllistämistoimista työssäoloehdon 

täyttää työ, jossa henkilö on työsuhteessa ja josta työnantajalle maksetaan palkkaperusteista työllistämistukea. 

Kuitenkin yhdistelmätuella työllistämisen ajasta aluksi työssäoloehtoon luettiin vain kolmannes, kuitenkin 

enintään 16 viikkoa; vuodesta 2003 alkaen yhdistelmätukiajasta puolet on kartuttanut työssäoloehtoon 

vaadittavaa työssäoloaikaa. Työvoimakoulutus ja muut kuin palkkaperusteiset työllistämistoimet eivät kartuta 

työssäoloehtoon vaadittavaa aikaa, mutta pidentävät tarkasteluaikaa. Vuosina 1997-98 oli kuitenkin voimassa 

siirtymäsäännös, jonka mukaan työvoimakoulutusajasta enintään 16 viikkoa luettiin työssäoloehtoon. 

25

5 KANNUSTINTARKASTELUT 

Analyysityökalujen rakentamisen jälkeen voidaan siirtyä tarkastelemaan sitä, onko ansiopäivärahan päätty- 

misellä ennakoitua porrasvaikutusta. Kokeilimme asian tarkastelua monella tavalla, sillä hankaluuksia aihe- 

uttaa yhtäältä se, että samalla henkilöllä voisi tarkastelussa olla useita työttömyysjaksoja. Toisaalta yhtä vaikeaa 

on valita jokin tietty maksupäivien kertymäluku henkilölle, jolla mahdollisia tällaisia lukuja on useita. 

Olemme päätyneet esittämään kahdella eri tavalla laskettuja tuloksia siitä, miten työllistymisen todennäköisyys 

käyttäytyy eloonjäämisanalyyseissä eri ryhmillä, kun ”elinaikana” pidetään kertyneitä työttömyysturvan 

maksupäiviä. Näissä analyyseissä muuttujien normaalia luonnetta eli kalenteripäiviä ei ole muutettu maksupäiviksi, 

vaan ”500 päivän porras” tulee vastaan noin 700 kalenteripäivän tienoilla. Kaikista analyyseistä on 

poistettu ne henkilöt, jotka ovat ns. ”eläkeputkessa”. 6 Mukana analyyseissä ovat 1995-98 alkaneet viitetyöttömyydet. 

Eri analyysitavat ovat: 

1) Mukana ovat henkilöiden kaikki työttömyysjaksot. Niille on laskettu viitejakson alusta tai 

edellisestä päivärahajakson nollaamisesta asti kertyneet maksupäivät työttömyyden päättyessä. 

Tässä analyysitavassa yhdellä henkilöllä voi siis olla, ja usein onkin, useita työttömyysjaksoja. 

Tarkasteltava muuttuja on aina työttömyyden summa jakson päättyessä, ei yksittäisen 

jakson kesto. 

2) Koska se, että samalla henkilöllä on useita jaksoja, aiheuttaa tulkintaongelmia, olemme kokeilleet 

erilaisia tapoja ottaa tarkasteltavaksi yhden luvun per henkilö. Näistä mielestämme 

tulkinnan kannalta selkein on kertyneet maksupäivät neljän vuoden kuluttua alkuperäisen 

viitejakson alkamisesta. Tällä tavoin kaikkien henkilöiden tarkasteltava luku on valittu samalla 

perusteella. Mikäli päivärahajakso on välillä nollattu, tarkastellaan tässä viimeisimmän 

nollauksen jälkeen kertynyttä maksupäivien määrää. 

Em. kahden analyysitavan ero voidaan mielestämme käsitteellistää seuraavasti. Kohdassa 1) analysoidaan 

työttömyyden keskeytymisen tai päättymisen todennäköisyyttä maksupäivien kertymän mukaan. Kohdassa 2) 

6 Valtaosa eläkeputkessa olijoiden työttömyysjaksoista päättyy työttömyyseläkkeelle, ja ”porrasvaikutus” on heillä 

huikean iso. Tämä johtuu siitä, että työttömyyseläkkeen ehtona on vähintään 500 maksupäivää kestänyt työttömyys. 

Porrasvaikutuksesta puhuminen on siis tässä mielessä harhaa: henkilöiden työttömyys ei varsinaisesti pääty, vaan ainoastaan 

työttömyysetuus vaihtuu. 

26

taas pyritään analysoimaan koko päivärahakauden tai työttömyyskauden päättymisen todennäköisyyttä. On 

syytä huomata, että kummallakaan tavalla ei tarkastella työttömyyden päättymisen todennäköisyyttä kyseisen 

jakson keston mukaan, vaan siihen mennessä kertyneiden maksupäivien mukaan. 

Jälkimmäisellä tavalla tehdyissä analyyseissa puhutaan työttömyyskauden päättymisestä. Tämän tavan on- 

gelmana on se, että vertailukelpoisuuden vuoksi niillä, joilla työttömyys jatkuu yhä tai uudelleen neljän vuo- 

den kuluttua, on se jouduttu katkaisemaan. Näin on tapahtunut 11 prosentin kohdalla. Näillä henkilöillä on 

odotetusti muita enemmän maksupäiviä: mediaani on 946 päivää, kun se muilla on 291 päivää. Katkaisuta- 

paukset kasautuvat siis suuriin kertymiin, eivätkä tarkastelujemme mukaan vaikuta päätulokseen eli porrasvaikutuksen 

suuruuteen. 7 

Tarkastelutavassa 2 on huomattava, että kertymällä on maksimikesto, eli työttömänä koko neljän vuoden 

ajan olleet. Hasardien nouseminen erittäin suuren maksupäiväkertymän jälkeen (esitettävien kuvioiden oikeassa 

reunassa) johtuu tästä, eikä edusta aitoa työttömyyskauden päättymisen todennäköisyyden nousua. Maksimikestosta 

johtuenhan kaikki kaudet ”päättyvät” viimeistään neljän vuoden kohdalla, vaikka työttömyys 

jatkuisikin. Myöskään tarkasteluajan rajallinen kesto ei analyysimme mukaan vaikuta päätulokseen eli porrasvaikutuksen 

olemassaoloon tai sen suuruuteen. 

5.1 Eloonjäämisanalyysi ja jakaumat 

Elinaika- eli survival-analyysi soveltuu parhaiten kuvaamaan jonkin tapahtuman päättymistä ja sen päättymisen 

todennäköisyyden muutosta ajan myötä. Tämän analyysitavan tuottamat perusluvut ovat eloonjäämisfunktio 

ja päättymisen hasardi. Perinteisin esitystapa näille analyyseille on eloonjäämiskuvio. Se kertoo, 

miten suuri osa alkaneista tapahtumista on vielä ”elossa” tietyn ajan jälkeen. Tämän luvun tulkinta on melko 

yksinkertaista. Kun eloonjäämisfunktion arvo on esimerkiksi 400 päivän jälkeen pudonnut 0,4:ään, tarkoittaa 

tämä sitä että tuolloin enää 40 % kaikista tapahtumista on yhä voimassa ja 60 % päättynyt. 

Alla olevassa kuviossa maksupäivien kertymän maksimiksi on otettu 1200 päivää – tätä pidempiä kertymiä 

on jonkin verran, mutta porrasvaikutuksen tutkimisen kannalta ne ovat yhdentekeviä. Hasarditarkasteluissa 

maksimimäärää ei ole asetettu, mutta tarkastelu rajoittuu samoin 1200 päivään. Varsinaisen maksimimäärän 

asettaminen vaikuttaisi luonnollisesti voimassaolevien työttömyyksien keskeytymisen tai päättymisen jakaumaan, 

joten sellaista ei ole asetettu, vaan kuvion ulkopuolellakin olevat jaksot ovat mukana hasarditarkasteluissa. 

7 Näiden tapausten ottaminen mukaan luonnollisesti alentaa työttömyyskauden päättymisen hasardia kautta linjan jonkin 

verran, koska jäljellä olevia tapauksia on enemmän. 

27

Cum Survival 

1,0 

0,8 

0,6 

0,4 

0,2 

0,0 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

nollatk 

ansiopvr 

peruspvr 

Kuvio 2 Elinaika-analyysi työttömyysjaksojen päättymisestä maksupäivien kertymän mukaan ansioja 

peruspäivärahaa saaneilla, ei työttömyyseläkeputkessa olevilla. Analyysi tehty jaksoista, joita 

voi olla useampia per henkilö. Kuvio laskettu 10 päivän intervalleilla. 

Frequency 

500 

400 

300 

200 

100 

0 

982 

912 

842 

772 

702 

632 

562 

492 

422 

352 

282 

212 

142 

72 

2 

2607 

2443 

2343 

2252 

2177 

2104 

2033 

1962 

1892 

1822 

1752 

1682 

1612 

1542 

1472 

1402 

1332 

1262 

1192 

1122 

1052 

YTKESTO 

Kuvio 3 Maksupäivien kertymän jakauma työttömyyden päättyessä. Mukana kaikki alkaneet työttömyysjaksot, 

joten jaksoja voi olla useita per henkilö. 

28

Kuviossa 2 nähdään perusanalyysi maksupäivien kertymästä kaikkien jaksojen lopussa (edellä mainitun koh- 

dan 1 mukaan). Ansiopäivärahalla olijoiden työttömyydet päättyvät odotetusti hieman aiemmin kuin peruspäivärahalaisten 

myös silloin, kun indikaattorina ovat kuluneet maksupäivät. Ansiopäivärahajaksoista sellaisia, 

joita ennen tai joiden aikana on kertynyt vähintään 400 maksupäivää, on noin 40 prosenttia. Peruspäivärahalla 

vastaava osuus on noin puolet. 

Ansioturvan porras tulee siis eteen 700 kalenteripäivän tienoilla, ja mikäli työttömyyden päättyminen silloin 

kiihtyisi, tulisi eloonjäämiskäyrän alentua jyrkemmin. Näin ei kuitenkaan kummallakaan ryhmällä tapahdu 

ainakaan sellaisella tavalla, jota tästä kuviosta voisi havaita. 

Tämä oli yhteistä useimmille muille tekemillemme tarkasteluille paitsi työttömyyden päättymisen hasardeille, 

joita alla tarkastellaan. Erilaisista kumulatiivisista käyristä porrasvaikutusta ei juuri voi havaita. 

Kuviossa 3 on esimerkkinä yksinkertainen jakauma maksupäivien kertymästä kaikkien 1995-98 alkaneiden 

viitejaksojen lopussa. Jakaumassa voidaan erottaa hienoista nousua 700 kalenteripäivän tienoilla. Nousu on 

kuitenkin pientä, ja vastaavaa näkyy muissakin kohdissa, joten järin suuria johtopäätöksiä ei tämän pohjalta 

voida tehdä. Kuten näemme, maksupäiviä kertyy joillekin todella huimia määriä. Tällöin kyse ei tietenkään 

enää käytännössä ole päivärahan maksupäivistä vaan avoimen työttömyyden kertymästä viitetyöttömyyden 

alkamisen jälkeen siten, että välillä ei ole täytetty työssäoloehtoa uudelleen. Useimpien kohdalla kyse on siis 

portaan ohittamisen jälkeen työmarkkinatuella työttömänä olemisesta. 

Porrasvaikutus on kuitenkin selkeähkösti havaittavissa kun asiaa kuvataan työttömyyden tai työttömyyskauden 

keskeytymistä tai päättymistä kuvaavien hasardien avulla. Hasardi on luonteeltaan herkempi indikaattori 

kuvaamaan päättymistodennäköisyyden muutoksia. Tämän vuoksi siirrymme jatkossa kuvaamaan porrasvaikutuksen 

esiintymistä sen avulla. Jo yllä olevasta kuviosta voidaan päätellä, että vaikka porrasvaikutus voidaan 

havaita, ei sen mittakaava voi määrällisesti olla kovin suuri. Teemmekin lopuksi laskelmia siitä, minkä 

suuruinen porrasvaikutus on henkilötasolla. 

5.2 Porrasvaikutus hasarditarkasteluissa 

Hasardilla tarkoitetaan tässä todennäköisyyttä sille, että työttömyysjakso päättyy tiettynä maksupäivänä, 

ehdolla että maksupäiviä on jo kertynyt tuohon päivään asti. Näissä tarkasteluissa hasardit ovat hyvin pieniä 

lukuja, sillä ne on ilmoitettu yhtä päivää kohti, vaikka analyysit kuvioiden havainnollisuuden vuoksi onkin 

tehty pidemmin intervallein. Esimerkiksi jos työttömyyden päättymisen hasardi päivän 600 kohdalla on 

0,003 tarkoittaa tämä sitä, että 599 päivän jälkeen jäljellä olevista jaksoista päättyy kyseisenä päivänä 0,3 

prosenttia. 

Kuviossa 4 esitetään sama tarkastelu kuin aiemmin eloonjäämiskuviossa, mutta nyt päättymisen hasardien 

avulla. Kuviot ovat näinkin erilaisia johtuen siitä, että hasardi kuvaa jäljellä olevien työttömyyksien päätty- 

29

mistä. Vaikka hasardi olisi alussa päivää kohti pienempi kuin myöhemmin, päättyy silloin määrällisesti suu- 

rempi osa jaksoista. 

Hazard 

3,5E-3 

3,0E-3 

2,5E-3 

2,0E-3 

1,5E-3 

1,0E-3 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

nollatk 

ansiopvr 

peruspvr 

Kuvio 4 Työttömyyden päättymisen hasardit kertyneiden maksupäivien mukaan. Analyysi tehty jaksoista, 

joita voi olla useampia per henkilö. 

Molemmilla ryhmillä hasardi nousee jonkin verran, kun 700 päivän porras tulee vastaan. Ansiopäivärahalla 

olevilla vaikutus on kuitenkin selvempi. Se alkaa aikaisemmin ja myös päättyy pian portaan jälkeen. Se, että 

kannustimelle altistuvalla ryhmällä porrasvaikutus selvästi näkyy, mutta peruspäivärahan saajilla ei, puhuu 

sen puolesta että kyseessä todella on kannustimista johtuva ilmiö. Samaa puoltaa se, että hasardi laskee an- 

sioturvan saajilla vielä portaan jälkeen. 

Kuviossa 5 esitetään sama analyysi toteutettuna siten, että tarkasteltavana lukuna on maksupäivien kertymä 

neljän vuoden kuluessa (luvun alussa mainittu analyysitapa 2). Luonnollisesti hasardi on näin tarkasteltuna 

alussa pienempi, kun alkuvaiheeseen ei kasaannu päättyneitä työttömyyksiä niiltä, joilla jaksoja on useita. 

Kaiken kaikkiaan tulos on suurin piirtein sama kuin jaksotarkastelussakin: porrasvaikutus on nähtävissä, eikä 

vastaavaa vaikutusta ole peruspäivärahan saajilla oikeastaan lainkaan. 8 

8 Peruspäivärahan saajilla hasardin nousu on nähtävissä hieman myöhemmin. Ajankohta osuu yhteen todennäköisen 

työmarkkinatuen tarveharkinnan voimaan astumisen kanssa. Tässä tutkimuksessa ei laskettu, keihin tarveharkinta kohdistuu, 

ja siten jää selvittämättä, nähdäänkö kuviossa joiltakin osin sen vaikutusta, vai onko kyse hasardin noususta, kun 

jäljelle jäävien jaksojen määrä pienenee. 

30

Hazard 

7,0E-3 

6,0E-3 

5,0E-3 

4,0E-3 

3,0E-3 

2,0E-3 

1,0E-3 

0,0E0 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

S4TYOTS 

nollatk 

ansiopvr 

peruspvr 

Kuvio 5 Työttömyyskauden päättymisen hasardit kertyneiden maksupäivien mukaan. Analyysit tehty 4 

vuoden maksupäiväkertymästä (yksi luku per henkilö). 

Maksupäivien neljän vuoden kertymän jakauma nähdään liitteenä olevassa kuviossa 24. Siinä voidaan nähdä 

lievää kasaumaa 700 kalenteripäivän tienoilla, mutta huomattavasti selvemmin tämä vaikutus nähdään ha- 

sardien avulla kuviosta 5. Jakaumakuvion lopussa näkyy piikki, joka osoittaa että osa henkilöistä on ollut 

työttömänä koko mainitun neljän vuoden ajan. 

Kaiken kaikkiaan porrasvaikutus on siis selvästi näkyvissä molemmantyyppisissä tarkasteluissa. Vaikutuk- 

sen suuruuteen palataan tässä luvussa myöhemmin. Näyttää siltä, että kalenteripäivissä mitaten voidaan katsoa 

porrasvaikutuksen alkavan (päivärahan päättymisen ennakointina) noin 600 kalenteripäivän kohdalta ja 

jatkuvan noin 800 kalenteripäivään asti. Toisin sanoen vaikutus näkyy – odotetusti – itse portaan molemmin 

puolin. 

Seuraavassa tarkastelussa nähdään mielenkiintoinen ilmiö, kun hasardeja tarkastellaan työttömyyden päättymisen 

tavan mukaan. Mukana ovat ainoastaan ansiopäivärahalla työttömyytensä aloittaneet. Porrasvaikutus 

näyttäisi nimittäin olevan jopa suurempi työvoimapoliittisiin toimiin kuin avoimille työmarkkinoille siirryttäessä. 

Tämä tosin johtuu osittain siitä, että toimiin siirtymisen todennäköisyys on työttömyyden alkuvaiheessa 

paljon työllistymistä alhaisempi. Joka tapauksessa tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen siitä, 

ketä porras oikeastaan kannustaa – työtönhän voi kyllä pyrkiä portaan lähestyessä toimiin, mutta hän ei yksin 

päätä niihin pääsystä. 

Työvoiman ulkopuolelle päättyneissä työttömyyksissä ei porrasvaikutusta juurikaan näy. Myöskään viitetyöttömyyden 

alkuvuosi ei näyttäisi vaikuttavan järin paljon vaikutuksen olemassaoloon tai vahvuuteen. 

31

Hazard 

4,0E-3 

3,0E-3 

2,0E-3 

1,0E-3 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

stymsy 

työ av 

toimi 

Kuvio 6 Työttömyyden päättymisen hasardit kertyneiden maksupäivien ja työttömyyden päättymistavan 

mukaan. Analyysi tehty jaksoista, joita voi olla useampia per henkilö. Mukana vain ansioturvalla 

alkaneet jaksot. 

5.3 Tarkastelut taustaryhmän mukaan 

Selvitimme lisäksi sitä, onko porrasvaikutus erisuuruinen eri työttömien ryhmillä. Tarkoituksenamme oli 

löytää keino vakioida useita muuttujia kerrallaan, mutta varsinaista vakiointeihin kykenevää menetelmää 

emme tähän tarkoitukseen löytäneet. Niinpä tyydymme esittelemään asiaa kahdella tavalla: hasardien tarkastelu 

eri ryhmissä, ja portaan tienoilla työllistyneiden taustatietojen vertailu muihin. 9 

Yhtenä analyysivaihtoehtona tarkastelimme myös Coxin regressiota. Kyseisellä menetelmällä voidaan esimerkiksi 

analysoida, miten paljon jokin tietty tekijä vaikuttaa työttömyyden pituuteen. Tästä saatiinkin joitakin 

relevantteja tuloksia. Tällainen estimointikokeilu on raportin liitteenä. 

Coxin regressiossa porrasvaikutusta oli kuitenkin hankala saada näkyviin, ja vaikka se olisi esille tullutkin, 

eivät menetelmän antamat kertoimet olisi indikoineet varsinaisesti porrasvaikutuksen suuruutta. Tulokset 

kertovat esimerkiksi, että yhdelle ryhmälle kertyy enemmän maksupäiviä kuin toisille, kun muut tekijät on 

9 

Kokeilimme myös sellaista ratkaisua, jossa logistisella regressiolla mallinnettiin päätymistä portaan tienoilla työttömyydestä 

poistuneisiin. Vertailuryhmänä kokeiltiin hieman ennen porrasvaikutuksen alkamista poistuneita, hieman 

vaikutuksen jälkeen poistuneita ja näiden yhdistelmää. Näissä kokeiluissa ei pystytty mallintamaan, mitkä taustatekijät 

vaikuttavat henkilöiden valikoitumiseen nimenomaan portaan tienoilla työllistyneiden ryhmään. Tämä vahvistaa osaltaan 

käsitystä siitä, että useimmilla taustatekijöillä ei ole vaikutusta: kannustimiin reagoivat ovat taustatiedoiltaan melko 

heterogeeninen ryhmä. Toisaalta mallinnuksen vaikeutta selittää se, että ennen tai jälkeen portaan työttömyydestä poistuneet 

eivät ole kunnollinen vertailuryhmä – työttömyyden pituudessa on jo niin suuri vaihtelu. 

32

vakioitu. Emme kuitenkaan keksineet keinoa, jolla olisi voinut mitata sitä, missä ryhmässä nimenomaan 

työttömyyden päättymisen todennäköisyyden nousu tietyllä aikavälillä on muita ryhmiä voimakkaampi – eli 

juuri porrasvaikutuksen suuruutta. 

Liitteenä olevissa kuvioissa 25-30 on hasarditarkasteluja, joissa on käyty läpi yksitellen keskeisiä taustamuuttujia. 

Ryhmittäisten erojen kannalta näytti olevan sama, käyttääkö analyysimenetelmänä kaikkien jaksojen 

tarkastelua vai neljän vuoden kertymätarkastelua. Tästä syystä olemme esittäneet kuvioissa vain edellisen 

variantin. 

Tavanomaisimpien demografisten taustamuuttujien (ikä, sukupuoli, alue) kohdalla ei näyttäisi olevan ryhmien 

välisiä merkittäviä eroja porrasvaikutuksen suuruudessa. Ryhmien välillä on kyllä eroa työllistymistodennäköisyydessä 

yleensä, mutta portaan hasardia nostava vaikutus on suurin piirtein samaa luokkaa. Aiempi 

työvoimapoliittisiin toimiin osallistuminen ei sekään ollut merkittävää muuten, paitsi että porrasvaikutus oli 

vahvempi niillä, jotka olivat ansainneet alkuperäisen ansioturvansa pelkästään toimien avulla. Nykyäänhän 

tämä on hyvin harvinaista, kuten luvusta 6 havaitaan, joten tulos ei ole siinä mielessä erityisen kiinnostava. 

Mielenkiintoista on, että hasardikuvioissa ei ole juuri eroa niiden, joiden historiassa on jonkin verran toimia 

ja niiden, joilla niitä ei ole lainkaan, välillä. 

Yksi tapa tarkastella useampia muuttujia kerralla on muodostaa summamuuttuja työllistymistä tunnetusti 

edistävistä tekijöistä. Kuviossa 7 nähdään hasarditarkastelu tällaisen muuttujan luokissa. Henkilöille on yhdistetty 

kolme tekijää, joiden tilastollisesti tiedetään edistävän työllistymistä – alle 35 vuoden ikä, vähintään 

ammattitutkinnon tasoinen koulutus ja se, että henkilö on ollut ainakin jonkin aikaa avoimilla työmarkkinoilla 

töissä viitetyöttömyyttä edeltävänä vuotena. Arvon kolme saaneet ovat siis niitä, joilla odotusten mukaan 

tulisi olla parhaat työllistymismahdollisuudet. Arvon nolla taas saavat ammattikouluttamattomat vähintään 

35-vuotiaat, jotka eivät ole olleet avoimilla työmarkkinoilla työssä viitetyöttömyyttä edeltävänä vuotena. 

Kuviossa näkyykin selvähköt ja odotetut erot työttömyyden päättymisen tai keskeytymisen todennäköisyydessä 

eri ryhmien välillä. Porrasvaikutus vaikuttaa suurin piirtein yhtä vahvalta muilla ryhmillä, mutta kaikkein 

parhaiten työllistyvillä se on heikompi. Heilläkin vaikutus näkyy, mutta hasardi on jo ennestään korkealla 

eikä se nouse yhtä voimakkaasti kuin muilla ryhmillä. 

33

Hazard 

5,0E-3 

4,0E-3 

3,0E-3 

2,0E-3 

1,0E-3 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

Kuvio 7 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja työllistymistä edistävien 

tekijöiden lukumäärän mukaan. Edistävinä tekijöinä nuori ikä (alle 35), vähintään 

ammattitutkinto ja avointen työmarkkinoiden työkokemus ennen viitetyöttömyyden alkamista. 

Hasardit laskettu kaikista 1995-98 ansioturvalla alkaneista viitejaksoista, joita voi olla 

enemmän kuin yksi per henkilö. 

Selvittääksemme sitä, onko porrasvaikutus erisuuruinen eri ryhmillä, poimimme vielä ”portaan tienoilla” 

työllistyneet omaksi ryhmäkseen ja vertailimme heidän taustamuuttujiaan muihin ryhmiin (taulukko 1). 

Taustaryhmittäisissä vertailuissa nähdään melko odotettuja eroja sen mukaan, miten paljon maksupäiviä on 

kertynyt. Mitä enemmän päiviä, sen isompi on niiden ryhmien osuus, joiden työllistyminen on heikompaa. 

Tämä nähdään erityisen selvästi katsottaessa summamuuttujaa, johon on koottu työllistämistä tilastollisesti 

ottaen vahvimmin edistäviä tekijöitä (sama muuttuja kuin kuviossa 7). 

Jakaumia tarkasteltaessa on syytä kiinnittää huomiota lähinnä vähintään 400 päivää työttömänä olleisiin. 

Tällöin vertaillaan siis portaan tienoilla (600-799 kalenteripäivää) päivärahakautensa päättäneitä aiempaan ja 

myöhempään ryhmään. Huomionarvoista on, että kehitys on melko johdonmukaista mentäessä enemmän 

työttömänä olleeseen suuntaan. On luonnollista, että portaan tienoilla työllistyneet poikkeavat huomattavan 

paljon vain vähän työttömänä olleista, ja että eroa on myös kahteen vierekkäiseen ryhmään. Nämä poik- 

keamat eivät kuitenkaan näytä erilaisilta kuin mitä työttömyyden lisääntyminen antaa olettaa, aivan muuta- 

maa poikkeusta lukuun ottamatta. 

34 

tyollis 

0 

1 

2 

3

Taulukko 1 Viitetyöttömät ansiopäivärahalla 1995-98, ei eläkeputkessa, viimeisin työttömyys päättyy 

avoimille työmarkkinoille työllistymiseen: 4 seuraavan vuoden työttömyyspäivien summa 

taustojen mukaan, N=11655, sarake-%. 600-799 päivän sarake = ”portaan tienoilla 

työllistyneet”. 

1-399 pv 400-599 pv 600-799 pv 800+ pv yhteensä 

Sukupuoli 

mies 44,6 44,8 44,6 46,6 44,8 

nainen 

Ikä 

55,4 55,2 55,4 53,4 55,2 

15-24 13,9 12,0 8,2 7,8 12,5 

25-34 41,9 34,2 29,5 23,4 37,9 

35-44 28,1 33,3 34,4 33,0 30,0 

45+ 

Työnhakuammatti 

16,1 20,5 27,9 35,7 19,7 

tekn laki hum ym 16,7 11,9 10,1 9,6 14,6 

terveys sosiaali 19,0 17,0 12,9 11,9 17,5 

hallinto toimisto 14,1 12,7 13,7 11,6 13,6 

kaupallinen palvelu 17,1 16,4 20,7 21,1 17,7 

teollisuus rak ym 31,1 39,7 40,5 41,8 34,3 

ei ammattia 

Tutkinto 

2,0 2,3 2,2 3,9 2,2 

ei ammtutk 16,2 22,3 27,3 32,3 19,7 

keskiaste 57,5 61,3 59,7 56,5 58,3 

korkea-aste 

Perhetyyppi 

26,3 16,3 13,0 11,2 22,1 

pari ei lapsia 23,7 20,0 19,7 22,0 22,5 

yksinhuoltaja 5,1 6,4 7,2 7,9 5,8 

pari lapsia 45,7 47,1 48,6 43,4 46,1 

muu 

Alle 7 v lapsia 

25,6 26,6 24,5 26,6 25,7 

ei 74,3 76,3 77,8 83,8 75,7 

on 

Nuorin lapsi 0-2 v 

25,7 23,7 22,2 16,2 24,3 

ei 86,3 88,0 90,2 94,1 87,6 

on 

Ed 1 v työhistoria 

13,7 12,0 9,8 5,9 12,4 

ei työssä av tm 13,3 23,3 26,0 29,4 17,5 

työssä 1-182 pv 15,6 16,8 17,2 21,0 16,4 

työssä 183-364 pv 49,4 40,1 39,0 30,4 45,3 

työssä 365 pv 

Toimien osuus 

21,7 19,8 17,8 19,1 20,7 

ei toimia nollauksessa 72,6 59,9 58,2 49,4 67,2 

toimia ja työtä 16,4 20,1 19,2 25,1 17,9 

vain toimia 

Työll edist tekijöitä 

11,0 20,0 22,6 25,5 14,9 

0 1,3 3,8 5,7 7,7 2,7 

1 14,7 21,8 26,3 30,9 18,4 

2 40,2 44,5 45,8 45,5 41,9 

3 

Tulot ennen vt alkua 

43,8 29,9 22,2 15,9 37,0 

alin kvartiili 15,7 17,9 17,6 21,7 16,7 

keskikvartiilit 59,0 62,1 62,8 59,8 60,0 

ylin kvartiili 

Alue 

25,3 20,0 19,6 18,5 23,3 

Uusimaa 23,7 17,6 16,5 12,5 21,1 

Muu Suomi 66,8 69,1 67,1 70,6 67,5 

I/P-Suomi 9,5 13,3 16,5 16,9 11,5 

Yhteensä N 7594 1800 1367 894 11655 

35

Merkittävin ”epäjatkuvuus” on havaittavissa tarkasteltaessa työllistyneen perhetyyppiä. Parisuhteessa asuvat, 

joilla on lapsia, ovat jossakin määrin yliedustettuina portaan tienoilla työllistyneiden joukossa. Erityisen 

selvästi tämä näkyy verrattaessa osuuksia niihin, jotka ovat työllistyneet vasta päivärahalta pudottuaan. Tämä 

tulos antaa mahdollisen osaselityksen porrasvaikutuksen näkymiseen: työttömyyspäivärahaa saatetaan ”käyt- 

tää” muihin tarkoituksiin kuin aktiiviseen työnhakuun. Yksi tällainen tarkoitus näyttäisi olevan lastenhoito 

ansiosidonnaisen päivärahan turvin. Yksinhuoltajilla vastaavaa efektiä ei näy – ilmeisesti ansiosidonnainenkaan 

päiväraha ei anna mahdollisuuksia jättäytyä yksin hoitamaan lapsia. 

Liitekuvioina olevissa hasarditarkasteluissa perhetyypin vaikutus ei näy kovin selvästi, joten mistään suuresta 

vaikutuksesta ei ole kysymys. Sen sijaan kun tarkastellaan vain sitä, onko perheessä pieniä lapsia, nähdään 

selvä ero ”lapsellisten” ja muiden välillä. Liitekuviossa nähdään tilanne niillä, joilla on alle 2-vuotias lapsi. 

Alle 7-vuotiaiden lasten kohdalla nähdään samanlainen tilanne. Nuorten lasten vanhempien työttömyyden 

päättymisen todennäköisyys on kautta linjan korkeampi ja porrasvaikutus näkyy sekä heillä että muilla työttömillä. 

Nuorten lasten vanhemmilla näyttäisi kuitenkin olevan hiukan terävämpi porrasvaikutus, eli enemmän 

juuri 700 päivän tienoilla päättyneitä työttömyyksiä. Tämä puoltaa ajatusta ansioturvan käytöstä lastenhoitoon. 

Tällaisten tulosten suuruutta ei ole syytä liioitella. Jo taulukosta 1 näkee, että pienten lasten ilmaantuminen 

perheeseen ei suinkaan automaattisesti aiheuta työttömäksi jättäytymistä. On kuitenkin mahdollista, että porrasvaikutus 

osittain selittyy tällaisilla ”sapattivapaan” ottamisilla. On tietysti toinen asia, miten tuomittavaa 

esimerkiksi lastenhoito tai omaishoito työttömyyspäivärahan turvin sitten on. 

5.4 Turvan taso ja korvaussuhde – indikaattorina tulot 

Tutkimuksessamme oli alun perin tarkoitus tarkastella myös työttömyysturvan absoluuttisen tason ja korvausasteen 

(kuinka suuri korvaus on aiempiin tuloihin verrattuna) vaikutusta työttömyyden päättymiseen. Valitettavasti 

osoittautui, että koska tulotiedot ovat aineistossamme vuositasolla ja työssäolotiedot päivän tarkkuudella, 

ei tarkkaa korvausastetta voitu laskea. 

Korvausasteen indikaattorina voidaan kuitenkin käyttää työttömyyttä edeltäviä tuloja. Luonnollisesti tässäkin 

on se epävarmuustekijä, että vuositulot eivät kerro henkilöiden päivä- tai kuukausipalkkaa. Kun viitetyöttömät 

kuitenkin aloittavat työttömyytensä ”nollapisteestä”, ovat edeltävät tulot todennäköisesti kohtuullisen 

hyvä estimaatti työttömyyttä edeltävistä tuloista ja siten epäsuorasti myös työttömyysturvan tasosta ja korvausasteesta. 

Epävarmuustekijöiden vuoksi olemme käyttäneet muuttujaa melko karkealla tasolla. Olemme valinneet indikaattoriksi 

viitetyöttömyyttä edeltävän vuoden ansiotulot. Henkilöt on tämän muuttujan pohjalta jaettu kol- 

36

meen ryhmään: alin tulokvartiili (se neljännes, jonka tulot ovat pienimmät), kaksi keskimmäistä kvartiilia ja 

ylin kvartiili. 10 

Työttömyysturvan laskentasäännöistä johtuen korvausaste on korkein pienillä tuloilla ja alhaisin suurilla 

tuloilla. Vuositulojen käyttöön turvan tason ja korvausasteen indikaattorina liittyy siis varauksia. Uskomme 

kuitenkin, että mikäli turvan tasolla tai korvausasteella on selviä ja merkittäviä vaikutuksia työttömyyden 

päättymiseen, tulisivat ne esiin tämän muuttujan avulla. 

Tulomuuttujamme indikoi siis karkeasti sitä, ovatko henkilön tulot pienet, suuret vai siltä väliltä. Tämä vaikuttaa 

korvausasteeseen ja turvan tasoon seuraavalla tavalla. Kannustinnäkökulmasta vaikutukset eri ryhmille 

ovat jossain määrin ristiriitaisia: 

Kaikkein pienimmillä tuloilla ansioturvan absoluuttinen taso jää pieneksi. Toisaalta turvan korvausaste saattaa 

olla hyvinkin suuri, etenkin jos henkilöllä on huollettavia lapsia, joista saa turvan perusosaan korotusta. 

Kannustinnäkökulmasta tällaisella henkilöllä on pienimmät kannustimet työllistyä, koska tulot nousisivat 

siitä todennäköisesti vain vähän – olettaen, että uuden työn ansiot olisivat samaa luokkaa kuin aiemminkin. 

Toisaalta kannustin voi tosiasiassa olla suuri, sillä kun tulot ovat absoluuttisesti pienet, voi pienikin lisäys 

niihin olla hyvin tärkeä. 

Samantapainen logiikka pätee porrasvaikutukseen: pienillä tuloilla porras on absoluuttisesti ottaen pienempi, 

koska työmarkkinatuki ei ole kovin paljon pienempi kuin ansiopäiväraha. Tämäkin pätee erityisesti niihin, 

jotka saavat lapsikorotuksia. Toisaalta, vaikka ansioiden alenema portaan kohdalla olisikin absoluuttisesti 

ottaen pieni, voi pienikin leikkaus valmiiksi pienessä korvauksessa muodostaa suuren kannustimen. Kuitenkin 

jos koko kotitalouden tulot ovat hyvin pienet, voi porrasvaikutus jäädä olemattomaksi, jos asumis- ja 

toimeentulotuki korvaavat työttömyysturvan pienenemisen. 

Vastaavasti kaikkien suurimmilla tuloilla turvan korvausaste on pienin, koska vaikka ansio-osassa ei ole 

varsinaista kattoa, on se pienempi tietyn rajan ylittävien tulojen osalta. On siis todennäköistä, että uudelleentyöllistymisen 

absoluuttinen kannustinvaikutus on suuri, eli tulot nousisivat työllistymisen seurauksena paljonkin. 

Toisaalta turvan taso on heikommasta korvausasteesta huolimatta absoluuttisesti korkea, mikä saattaa 

aiheuttaa kannustimen pysyä työttömänä. Näin saattaa monien kohdalla olla etenkin, koska työttömyyden 

jälkeiset tulot jäävät usein pienemmiksi kuin työttömyyttä edeltävät tulot (ks. esim. Kyyrä 1999). 

Porrasvaikutuksen suhteen korkeiden tulojen antama hypoteesi on yksiselitteisempi. Turvan taso on absoluuttisesti 

korkea, ja tämä tarkoittaa sitä että myös tulojen pudotus portaan kohdalla on suuri. Näin ollen 

voisi olettaa, että porrasvaikutus on sitä suurempi, mitä korkeammat aiemmat ansiot ovat olleet. 

10 Tulot ovat siis vuosilta 1994-97, kun viitetyöttömyydet ovat alkaneet 1995-98. Alimman neljänneksen tulot ovat 

korkeintaan 54 000 markkaa (n. 9 100 €) vuodessa, keskikvartiilien 55 000 – 109 000 mk (n. 9 200 € - n. 18 400 €) ja 

ylimmän kvartiilin vähintään 110 000 mk (vähintään n. 18 500 €). 

37

Keskituloiset asettuvat edellä mainittujen ääripäiden väliin. Heillä korvausaste on keskimääräinen, mutta 

kuitenkin niin pieni, että työllistyminen yleensä aina merkitsisi tulojen selvää nousua, joten tällaista kannus- 

tinongelmaa ei ole. Myös portaalla on selvä kannustinvaikutus. 

Tarkasteluissa on syytä muistaa, että samalla kun tulot toimivat korvaussuhteen indikaattorina, ne kertovat 

myös henkilön aiemmasta työmarkkina-asemasta. Tässäkään suhteessa tulkinta ei tietenkään ole yksiselitteistä, 

mutta keskimäärin voitaneen olettaa, että korkea palkka kertoo vahvasta asemasta työmarkkinoilla. Näin 

ollen voisi olettaa, että jos työttömyyttä edeltävät ansiot ovat korkeat, on henkilöllä paremmat mahdollisuudet 

työllistyä uudelleen. 

Edellä olevassa taulukossa on verrattu portaan tienoilla työllistyneitä muihin myös tulomuuttujan mukaan. 

Kuviossa taas on laskettu työttömyyden päättymisen hasardit ansioturvalla oleville viitetyöttömyyttä edeltävän 

vuoden tulojen mukaan. Näyttäisi siltä, että tuloilla ei ole erityisen suurta vaikutusta siihen, miten voimakas 

turvan porrasvaikutus on. Sen sijaan kuviosta käy ilmi, että mitä korkeammat työttömyyttä edeltävät 

tulot ovat, sen korkeampi hasardi on. Porrasvaikutus näyttäisi kuitenkin suurin piirtein yhtä suurelta kaikilla 

tuloryhmillä. 

Hazard 

0,0035 

0,0030 

0,0025 

0,0020 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

vt alkua ed vuoden 

tulot 

alin kvarttiili 

keskikvarttiilit 

ylin kvarttiili 

Kuvio 8 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja viitetyöttömyyttä edeltävän 

vuoden tulojen mukaan. Hasardit laskettu kaikista 1995-98 ansioturvalla alkaneista viitejaksoista, 

joita voi yhdellä henkilöllä olla useampia. 

Kuten todettua, parempituloisten nopeampi työllistyminen voi pitkälti johtua aiemmasta työmarkkinaasemasta 

turvan tason tai korvausasteen vaikutuksen sijaan. Liitteenä olevassa Coxin regressiossa on mallinnettu 

avoimille työmarkkinoille työllistymisen todennäköisyyttä ottaen huomioon tulomuuttuja ja samalla 

myös suuri määrä muita tekijöitä. Mallissa on vakioitu ikä, sukupuoli, tutkinto, ammatti, alue, työhistoria ja 

aiempi toimiin osallistuminen sekä perheeseen liittyviä asioita. 

38

Kun nämä tekijät on vakioitu, jää tulojen itsenäinen vaikutus työllistymiseen melko vaatimattomaksi. Keski- 

tuloisten työllistyminen on mallin mukaan noin seitsemän prosenttia todennäköisempää kuin pienituloisimman 

neljänneksen. Tulos on kuitenkin aineiston kokoon nähden vain heikosti merkitsevä, ja estimaatin luottamusväli 

suuri. Yllättäen korkeimpien tulojen vaikutus työllistymiseen ei ole lainkaan tilastollisesti merkitsevä, 

ja estimaattikin on pienempi kuin keskituloisilla. 

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että aiemman ansiotason, ja siten todennäköisesti myös ansioturvan tason 

ja korvausasteen, itsenäinen vaikutus työllistymiseen on melko vähäinen. Sikäli kuin vaikutusta on, korkeampi 

turvan taso ja samalla pienempi korvaussuhde vaikuttavat työttömyyden päättymistä edistävästi. Nämä 

tekijät eivät kuitenkaan näyttäisi vaikuttavan siihen, miten paljon ansioturvan päättyminen vaikuttaa työttömyyden 

päättymiseen – porrasvaikutus on yhtä vahva kaikilla ryhmillä. 

Kaikkein pienituloisimmat (ja siten korkean korvaussuhteen omaavat) työllistyvät muita hitaammin myös 

silloin, kun muita työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä on kontrolloitu. Tulos on kuitenkin tilastollisesti heikko, 

mistä johtuen voidaan kysyä, johtuuko tämä todella aidosti korvaussuhteesta vai siitä, että tulot kertovat 

sellaisista työmarkkina-asemaan liittyvistä tekijöistä, joita ei ole voitu kontrolloida. Tulos on kuitenkin linjassa 

sen hypoteesin kanssa, että pienituloisimmilla on pienimmät suhteelliset kannustimet poistua työttömyydestä 

korvaussuhteen ollessa iso. 

5.5 Porrasvaikutuksen suuruudesta 

Hasardikuvioissa muutos portaan tienoilla näyttää suurelta. Toisaalta esimerkiksi jakaumista sitä tuskin 

huomaa. Kuinka isosta ilmiöstä siis määrällisesti puhutaan? 

Luonnollisesti työttömyyden päättymisen tai keskeytymisen todennäköisyyden nousu portaan tienoilla on 

joka tapauksessa merkittävä tulos, vaikka kyse olisikin määrällisesti pienestä seikasta. Alun perinkin oli tiedossa, 

että 500 maksupäivän porras tulee vastaan niin pitkän työttömyyden jälkeen, että sen vaikutukset tuskin 

ovat kovin dramaattisia. Monet niistä, joita turvan päättymisen uhka ”kannustaa”, eivät todennäköisesti 

yrityksistään huolimatta onnistu työttömyydestä poistumaan. Joka tapauksessa se, että vaikutus on hasardeissa 

nähtävissä, kertoo siitä että ihmiset tähän kannustimeen reagoivat ja sillä on vaikutusta. Tätä korostaa se, 

että vastaava ilmiö on selvästi pienempi peruspäivärahan saajilla – joilla porrasta ei ole. 

Tulosten tulkinnan kannalta on hyvin tärkeää asettaa porrasvaikutus jonkinlaiseen mittakaavaan suhteessa 

siihen, miten paljon työttömiä ansiopäivärahalla ylipäätään on. Seuraavissa tarkasteluissa näin on tehty laskien 

karkeasti ”vaihtoehtoinen maailma”, jossa porrasvaikutusta ei lainkaan ole. 

Alla tarkastellaan sitä, miten paljon työttömyysjaksoja ja -kausia edellä esitetyissä aineistoissa ylipäätään on, 

miten moni niistä saavuttaa portaan ja kuinka moni päättyy portaan tienoilla. Portaan tienoilla työllistyvien 

määrä ei luonnollisestikaan anna suoraa kuvaa kannustinvaikutuksen suuruudesta. Päättyneiden työttömyysjaksojen 

tai työttömyyskausien määrä vähenee jatkuvasti, mitä pidemmälle eloonjäämisanalyyseissä men- 

39

nään. Määrän väheneminen kuitenkin pysähtyy 600 kalenteripäivän kohdalla ja jatkuu vain hitaana 800 ka- 

lenteripäivään asti. Mikäli määrä vähenisi tasaisesti, eikä hasardi muuttuisi lainkaan, päättyisi työttömyyksis- 

tä silti melkoinen määrä portaan tienoilla. ”Todellisena” porrasvaikutuksena on pidettävä sitä osuutta, joka 

ylittää tämän ”normaalin” työttömyyden päättymisen todennäköisyyden. 

Lähes kaikissa tarkasteluissa näyttää siltä, että porrasvaikutus alkaa noin 600 kalenteripäivän kohdalta ja 

päättyy noin 800 kalenteripäivän tienoilla. Niinpä olemme pitäneet ”portaan tienoilla työllistyneinä” niitä, 

joilla päiviä on kertynyt 600-799. Alla olevissa taulukoissa olemme haarukoineet porrasvaikutuksen suuruutta 

siten, että olemme laskeneet, miten moni työttömyysjakso tai työttömyyskausi olisi päättynyt portaan tienoilla, 

mikäli päättymisen hasardi olisi pysynyt porrasta edeltävällä tasolla. 

Taulukossa 2 laskelma on tehty kaikille jaksoille, joita voi siis olla useampia per henkilö. Vasemmassa sarakkeessa 

on tehty laskelma kaikille ansiopäivärahalla alkaneille jaksoille (ei kuitenkaan ”eläkeputkessa” 

aloitetuille). Seuraavissa sarakkeissa on laskelmat porrasvaikutuksen suuruudesta vain avoimille työmarkkinoille 

ja vain työvoimapoliittiseen toimeen päättyneiden jaksojen osalta. 

Taulukko 2 Porrasvaikutuksen suuruudesta kaikkien työttömyysjaksojen tarkastelun perusteella – voi olla 

useita jaksoja per henkilö. Mukana ansiopäivärahalla 1995-98 alkaneet työttömyydet, joissa 

henkilö ei ”eläkeputkessa”. 

Kaikki Työhön Toimeen 

Koko työttömyydessä aloittaneen populaation koko 139 804 47 062 14 437 

Niiden määrä, joilla maksupäiviä vähintään 600 kalenteripäivää 19 341 10 216 5 230 

Loppuu välillä 600-799 9 765 5 238 2 654 

(Jos hasardi ei nousisi, se olisi) 0,0028 0,0029 0,0026 

Jos hasardi ei nousisi, niin portaalla loppuisi 8 302 4 501 2 123 

Erotus jaksoina 1463 737 531 

Erotus % koko alkupopulaatiosta 1,0 % 1,6 % 3,7 % 

Erotus % kaikista portaalle asti tulleista jaksoista 7,6 % 7,2 % 10,2 % 

Erotus % portaan tienoilla loppuneista jaksoista 15,0 % 14,1 % 20,0 % 

Kaikista ansiopäivärahalla alkaneista työttömyysjaksoista sellaisia, joiden päättyessä maksupäiviä on kertynyt 

vähintään 600, on noin 14 prosenttia. Avoimille työmarkkinoille päättyneistä jaksoista vastaava osuus on 

22 prosenttia ja toimeen päättyneistä 36 prosenttia. Kaikissa ryhmissä portaan tienoilla päättyy noin puolet 

sinne asti maksupäiviä kerryttäneistä jaksoista. 

Mikäli päättymistodennäköisyys ei nousisi, niin kaikissa ryhmissä päättyneitä jaksoja olisi luonnollisesti 

vähemmän. Tämän laskelman ja todellisen päättymisluvun erotuksena saadaan arvio ”aidon porrasvaikutuksen” 

suuruudesta. Porrasvaikutus on kaikista alkaneista jaksoista noin prosentin luokkaa – avoimille työmarkkinoille 

päättyneistä jaksoista hieman suurempi, lähellä kahta prosenttia. Mielenkiintoista on, että porrasvaikutus 

on tätäkin suurempi työvoimapoliittiseen toimeen päättyneillä jaksoilla – lähes neljä prosenttia 

alkupopulaatiosta. 

40

Kaikista jaksoista, joiden päättyessä maksupäiviä on kertynyt vähintään 600 kalenteripäivää, päättyy porras- 

vaikutuksen johdosta noin 7-10 prosenttia. Edelleen voidaan laskea porrasvaikutuksen osuus niistä jaksoista, 

jotka päättyvät portaan tienoilla. Kaikkien jaksojen ja avoimille työmarkkinoille työllistyneiden osalta tämä 

osuus on 15 prosentin luokkaa. Toimiin päättyneillä vastaava osuus on viidennes. 

Edellä laskelmat on tehty jaksoista, joita voi kuitenkin olla samalla henkilöllä useita. Koska useat jaksot 

luonnollisesti kasautuvat kertymän alkupäähän, vähättelee tämä laskentatapa todennäköisesti porrasvaikutuk- 

sen todellista mittakaavaa jonkin verran. Alla on tehty sama laskelma siten, että taulukon luvut ovat henkilöi- 

tä, jotka ovat aloittaneet viitetyöttömyytensä ansiopäivärahalla 1995-98. Taulukossa 3 tarkastellaan porrasvaikutuksen 

suuruutta työttömyyskauden (maksupäivien kertymä seuraavan 4 vuoden aikana) päättymiseen. 

Avoimille työmarkkinoille tai toimeen päättyneet päivärahakaudet on erotettu viimeisimmän työttömyysjakson 

päättymisen syyn perusteella. 

Taulukko 3 Porrasvaikutuksen suuruudesta neljän vuoden maksupäivien kertymän perusteella. Mukana 

ansiopäivärahalla viitetyöttömyytensä vuosina 1995-98 aloittaneet, jotka eivät ”eläkeputkessa”. 

Kaikki Työhön Toimeen 

Koko työttömyydessä aloittaneen populaation koko 21 533 11 655 4 788 

Päivärahakausi kestää väh. 600 kalenteripäivää 5 581 2 261 1 965 

Päivärahakausi päättyy välillä 600-799 2 838 1 367 797 

(Jos hasardi ei nousisi, se olisi) 0,0025 0,0027 0,0018 

Jos hasardi ei nousisi, niin portaalla päättyisi 2 198 944 595 

Erotus 640 423 202 

Erotus % koko alkupopulaatiosta 3,0 % 3,6 % 4,2 % 

Erotus % kaikista portaalle asti työttömänä olleista 11,5 % 18,7 % 10,3 % 

Erotus % portaan tienoilla loppuneista jaksoista 22,6 % 30,9 % 25,3 % 

Henkilöillä laskien saadaankin odotetusti jonkin verran edellistä suurempi arvio aidon porrasvaikutuksen 

suuruudesta. Taulukon 3 henkilöluvut ovat aineistosidonnaisia, joten niitä ei voi suoraan suhteuttaa väestöön. 

Mielenkiintoisempia ovatkin prosenttiosuudet. 

Tällä tavoin laskettuna ”aidon porrasvaikutuksen” suuruus on noin kolme prosenttia kaikista ansioturvalla 

työttömyytensä aloittaneista. Avoimille työmarkkinoille viimeisimmän työttömyytensä päättäneillä luku on 

hieman alle ja toimiin siirtyneillä hieman yli neljä prosenttia. Avoimille työmarkkinoille siirtyneiden kohdalla 

kaikista portaalle asti jatkuneista jaksoista päättyy kannustinvaikutuksen seurauksena vajaa viidennes. 

Kaikista aikavälillä 600-800 kalenteripäivää avoimille työmarkkinoille päättyneistä työttömyyskausista porrasvaikutuksen 

osuus on vajaa kolmannes. 

Tässäkin siis porrasvaikutus näyttäisi olevan suurempi työvoimapoliittisten toimien kuin avointen työmarkkinoiden 

kohdalla. Tosin työvoimapoliittisiin toimiin siirtyneistä huomattavasti useampi on ollut portaan 

tienoille asti työttömänä, ja samaten huomattavasti suuremmalla osalla työttömyyskausi on jatkunut vielä 

41

portaan jälkeenkin. Tämän vuoksi kaksi alinta prosenttilukua ovat pienemmät kuin avoimille työmarkkinoille 

siirtyneillä. 

5.6 Päivärahaoikeuden uudistamisen ajankohta 

Eräs kiinnostava portaan vaikutus on myös se, miten mahdollinen päivärahaoikeuden uusiminen ajoittuu 

suhteessa turvan päättymiseen. Toisin sanoen, jos maksupäivät nollataan, tapahtuuko tämä tavallista useammin 

päivärahajakson ollessa loppumassa? Kuinka suuri osa työttömistä ylipäätään uusii päivärahaoikeutensa? 

Taulukossa 4 näkyvät eri ryhmien osuudet päivärahaoikeuden uusimisen suhteen. Analyysissä ovat mukana 

kaikki vuosina 1995-98 viitetyöttömyytensä aloittaneet (lukuun ottamatta ”eläkeputkessa” olleita). Päivärahan 

uusimista on seurattu vuoden 2001 loppuun, päivärahalta putoamista vuoden 2002 loppuun. 

Noin 38 prosenttia kaikista on sellaisia, jotka eivät uusi päivärahaoikeuttaan, mutta eivät myöskään putoa 

pois päivärahalta. Tämä joukko muodostuu todennäköisesti suurelta osin ihmisistä, joiden elämässä työttömyys 

on ollut suhteellisen nopea välivaihe: työttömyydessä on käyty kerran tai useammin, mutta sen jälkeen 

sieltä on poistuttu eikä takaisin ilmeisimmin ole palattu. Odotetusti tämän ryhmän osuus on selvästi suurempi 

ansiopäivärahalla viitetyöttömyytensä aloittaneista, joiden keskimääräiset edellytykset poistua työttömyydestä 

ovat peruspäivärahalla olijoita paremmat. Noin 42 prosenttia ansiopäivärahalaisista ei putoa päivärahalta 

eikä myöskään uusi päivärahaoikeuttaan seurannan aikana. 

Toisessa sarakkeessa nähdään sen ryhmän osuus, joka ei onnistu uusimaan päivärahaoikeuttaan vaikka siihen 

”olisi tarvetta” – toisin sanoen he ovat tästä syystä ohittaneet portaan ja pudonneet päivärahalta. Tässä ryhmässä 

ovat selvimmin pitkäaikaiseen tai krooniseen työttömyyteen ajautuneet. Kaikista viitetyöttömistä 

ryhmän osuus on viidennes. Odotetusti tämän ryhmän osuus on ansiopäivärahan saajilla selvästi peruspäivärahalaisia 

pienempi. Ansiopäivärahalla viitetyöttömyytensä aloittaneista noin 13 prosenttia ajautuu tällä tavoin 

pitkäaikaistyöttömyyteen päivärahajärjestelmän ulkopuolelle – peruspäivärahalla vastaava osuus on yli 

kolmannes. 

Ansiopäivärahan saajat siis pärjäävät odotetusti paremmin työmarkkinoilla: heistä selvästi useampi kuuluu 

ryhmään, jolle työttömyys on vain välivaihe ja harvempi pitkäaikaistyöttömyyteen ajautuneisiin. Mikäli työttömyys 

muodostuu pysyvämmäksi, onnistuu heistä kuitenkin suurehko osa pysyttelemään päivärahalla – tai 

siis ainakin uusimaan sen vähintään kerran. 

On huomattava, että päivärahaoikeutensa uusineitakin on luonnollisesti voinut ajautua krooniseen tai pitkäaikaiseen 

työttömyyteen ja pudota päivärahalta. Oikeus on voitu uusia se jälkeen, kun on pudottu päivärahalta 

– tai se on voitu uusia ja pudota päivärahalta sen jälkeen. 

42

Taulukko 4 Päivärahaoikeutensa uusineiden osuudet eri ryhmissä. Riviprosentit, yhteensä 100 prosenttia. 

Mukana viitetyöttömyytensä 1995-1998 aloittaneet. 11 

Ei uusi eikä 

ylitä porrasta 

Ei uusi, putoaa 

päivärahalta 

43 

Uusii kerran 

Uusii kaksi 

kertaa 

Ansiopäiväraha 41,9 % 12,8 % 30,1 % 15,3 % 

Peruspäiväraha 31,0 % 34,6 % 25,2 % 9,2 % 

Kaikki viitetyöttömät 95-98 38,3 % 20,0 % 28,5 % 13,3 % 

Kaikista viitetyöttömistä päivärahaoikeutensa uusii ainakin kerran noin 42 prosenttia. Seurannan aikana kak- 

si kertaa 12 maksupäivänsä nollanneita on kaikista 13 prosenttia. Maksupäivien uusiminen ja etenkin toistuva 

uusiminen on jonkin verran yleisempää ansiopäivärahan saajilla. Heistä noin 45 prosenttia on uusinut päivä- 

rahaoikeutensa ainakin kerran ja 15 prosenttia kaksi kertaa. 

Seuraavaksi tarkastelemme vain niitä, jotka ovat onnistuneet uusimaan päivärahaoikeutensa. Missä vaiheessa 

edellisen päivärahakauden kulumista se on tapahtunut? Analyysit on toteutettu samoin menetelmin kuin työt- 

tömyyden päättymiseen liittyvät kannustintarkastelutkin. 

Kuviossa 9 nähdään eloonjäämisanalyysi ansioja peruspäivärahalla olleiden päivärahan uusimisesta. Tar- 

kasteltava luku on siis, miten paljon työttömyysaikaa edellisen päivärahakauden alusta ehti kulua ennen kuin 

oikeus uusittiin. 

Tässäkin yhteydessä on hankala havaita varsinaista porrasvaikutusta eloonjäämiskuviosta. Lähinnä portaan 

vaikutus näkyy siinä, että ansiopäivärahalla olijoiden käyrä jatkaa laskuaan entiseen tapaan aina portaan 

ohitse, ja oikenee vasta sitten. Peruspäivärahan saajilla oikeuden uusiminen alkaa harvinaistua vajaan 400 

työttömyyspäivän jälkeen. 

Kaikista päivärahansa uusimaan onnistuneista ansiopäivärahalaisista valtaosa on tehnyt sen ennen kuin edel- 

linen päivärahakausi on päättynyt. Portaan jälkeen oikeutensa uusineiden osuus on vain seitsemän prosentin 

luokkaa. Voidaan siis todeta, että jos ansiopäivärahaoikeus uusitaan, se tehdään useimmiten ennen edellisen 

päivärahakauden päättymistä. 

Uusimista tapahtuu hyvin paljon jo aivan edellisen päivärahakauden alussa. Puolet kaikista uusimisista on 

tapahtunut lähes heti päivärahakauden alussa eli noin 150 kalenteripäivän kohdalla – tämä pätee molempiin 

11 Teknisistä syistä päivärahaoikeuden uusimista on voitu tarkastella vuoden 2001 loppuun asti. Työttömyyspäivien 

kertymää on voitu tarkastella vuoden 2002 loppuun asti. Esimerkiksi ensimmäisessä sarakkeessa ovat siis ne, jotka eivät 

vuoden 2001 loppuun mennessä olleet uusineet päivärahaoikeuttaan eivätkä vuoden 2002 loppuun mennessä pudonneet 

päivärahalta. 

12 Vähintään kaksi kertaa – seurantajärjestelmässämme ei tutkittu, oliko nollauksia mahdollisesti vielä useampia.

päivärahalajeihin. Tässä lienee suurelta osin kyse ihmisistä, jotka ovat olleet jonkin aikaa työttöminä, työllis- 

tyneet ja palanneet sitten uudelleen työttömiksi pitkänkin ajan kuluttua. 

Cum Survival 

1,0 

0,8 

0,6 

0,4 

0,2 

0,0 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

nollatk 

ansiopvr 

peruspvr 

Kuvio 9 Eloonjäämisanalyysi päivärahaoikeutensa uusineiden ennen uusimista kertyneistä maksupäivistä. 

Mukana 1995-98 viitetyöttömyytensä aloittaneet, jotka eivät ole olleet "eläkeputkessa". 

Kuviossa mukana ainoastaan ne, jotka ovat uusineet päivärahaoikeutensa. 

Hazard 

8,0E-3 

7,0E-3 

6,0E-3 

5,0E-3 

4,0E-3 

3,0E-3 

2,0E-3 

1,0E-3 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

nollatk 

ansiopvr 

peruspvr 

Kuvio 10 Hasarditarkastelu päivärahaoikeuden uusimisesta. Mukana vain päivärahaoikeutensa seurannan 

aikana uusineet 1995-98 viitetyöttömyytensä aloittaneet, jotka eivät "eläkeputkessa". 

44

Ansiopäivärahan osalta noin neljännes uusimisista tapahtuu 400 kalenteripäivän jälkeen. Portaan tienoille eli 

vähintään 600 päivään asti yltää noin 13 prosenttia. Vaikka kuvion 10 hasarditarkastelussa siis nähdäänkin 

selvähkö portaan vaikutus, on muistettava, että vain todella pieni osa uusimisista todella tapahtuu portaan 

tienoilla. 

Kuten jo todettua, portaan vaikutus päivärahaoikeuden uusimisessa näkyy ansiopäivärahan saajilla selvästi, 

kun asiaa tarkastellaan hasardien avulla. Vaikutus on jopa selvempi kuin työttömyyden päättymistarkasteluissa 

yleensä. Ero peruspäivärahan saajiin on selvä: heilläkin hasardi nousee kun porras on ohitettu, mutta ei 

läheskään yhtä paljon. 

Tässäkin kohdassa on luonnollisesti muistettava, että kaikki ne, jotka ovat uusineet päivärahaoikeutensa kun 

edellinen kausi on ollut päättymässä tai juuri päättynyt, eivät ole tehneet sitä kannustinten vaikutuksesta. 

Näyttää kuitenkin selvältä, että osa niistä, jotka kannustinten vaikutuksesta poistuvat työttömyydestä lähellä 

ansiopäivärahan päättymistä uusii päivärahaoikeutensa ja palaa takaisin ansioturvalle. On kuitenkin syytä 

muistaa, että kokonaistyöttömyydessä tämän ryhmän osuus on hyvin pieni. 

Rekisteriaineistosta ei tietenkään voida selvittää, onko alkuperäinen tavoitekin ollut vain käväistä toimissa 

ja/tai työelämässä ja palata jälleen työttömäksi. Voidaan kuitenkin olettaa, että ainakin osan kohdalla ja varsinkin 

työvoimapoliittisten toimien kyseessä ollen näin on asia. Kyselytietojen mukaan kaikista toimiin osallistuneista 

24 prosenttia vastasi yhtenä osallistumisen motiivina olleen ansiosidonnaisen työttömyysturvan 

uusimisen. Palkkaperusteisiin sijoituksiin osallistuneilla osuus oli 35 prosenttia. Kyselynkin mukaan selvästi 

harvempi oli tässä tavoitteessa onnistunut: vain 13 prosenttia osallistuneista totesi, että toimenpiteestä oli 

ollut vähintään melko paljon hyötyä turvan uusimisen kannalta. (Aho ym. 2005, 99-102). 

5.7 Yhteenveto 

Analyyseissä käy ilmi, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan päättyminen vaikuttaa työttömyyden päättymisen 

ja ansioturvan uusimisen todennäköisyyteen. Porrasvaikutus on kuitenkin kooltaan maamme kokonaistyöttömyyteen 

suhteutettuna melko pieni. 

Siltä osin kuin porrasvaikutus on olemassa, on se suurin piirtein odotetun kaltainen: voidaan nähdä selvä ero 

ansioja perusturvan saajien välillä. Toisin sanoen kannustimiin reagoi juuri se ryhmä, jolla kyseinen ”keppi” 

on olemassa. Porrasvaikutus nähdään kaikissa tarkasteluissa noin 600-800 kalenteripäivän kohdalla, eli 

se ulottuu noin kolme kuukautta turvan päättymisportaan molemmin puolin. 

Havaittu vaikutus on kuitenkin suuruusluokaltaan melko pieni. Suuruusluokkaa arvioitiin laskemalla em. 

tarkasteluista ”normaalitilanteen” aiheuttama poistuma työttömyydestä. Toisin sanoen: miltä tilanne olisi 

45

näyttänyt, jos hasardi ei olisi portaan tienoilla noussut? Tämän ylittävää osaa päättyneistä työttömyyksistä 

voidaan pitää ”todellisena” porrasvaikutuksena. 

Vain vähemmistö on työttömänä joko yhtäjaksoisesti tai toistuvasti niin pitkään, että heidän ansioturvansa 

lähestyy loppuaan. Tutkimusaineistossa näistä portaan tienoille asti työttömänä olleista noin puolet poistuu 

työttömyydestä ansioturvan porrasta ympäröivän 200 kalenteripäivän aikana. Mikäli päättymistodennäköi- 

syys ei olisi noussut, olisi työttömyydestä samana aikana poistunut noin 40 % näin pitkään työttömänä olleista. 

Porrasvaikutuksen suuruus näyttäisi siis olevan noin kymmenen prosenttia niistä, jotka ovat ansiopäivärahalla 

niin pitkään, että päivärahakauden loppu häämöttää. Kaikista viitetyöttömyytensä ansiopäivärahalla aloittaneista 

porrasvaikutuksen osuus on noin kolme prosenttia. Kun lukua suhteutetaan kokonaistyöttömyyteen, 

on luonnollisesti vielä syytä muistaa, että alle puolet työttömistä saa ansioturvaa, ja heistäkin osa on ”eläkeputkessa”, 

eikä porrasvaikutus siis heitä koske. 

Tarkemmissa tarkasteluissa tehtiin muutama mielenkiintoinen havainto. Ensinnäkin porrasvaikutus on yhtä 

suuri tai jopa suurempi silloin, kun työttömyys päättyy avoimien työmarkkinoiden sijaan työvoimapoliittisiin 

toimiin. Onkin mielenkiintoista pohtia, kuka tällaisessa tilanteessa kannustimiin reagoi – tai millainen prosessi 

tämän vaikutuksen aiheuttaa. Työtön itsehän voi kyllä toimiin pyrkiä, mutta niihin pääsemisen ratkaisee 

moni muukin seikka kuin oma motivaatio. 

Taustalla lienee sekä rakenteellisia että työvoimaneuvojan ja työttömän väliseen suhteeseen ja vuorovaikutukseen 

liittyviä tekijöitä. Edellisistä voidaan mainita esimerkiksi se, että monesti toimia tarjotaan vasta suhteellisen 

pitkän työttömyyden jälkeen. Lisäksi ”eläkeputken” ikärajaa korotettaessa on ulkopuolelle jääneille 

ikäluokille säädetty oikeus päästä toimiin, mikäli he ovat vaarassa pudota päivärahalta. Jälkimmäisissä taas 

on kyse esimerkiksi prosessista, jossa työttömän oma noussut aktiivisuus otetaan huomioon tai ”palkitaan”. 

Aiemminkin on todettu, että erityisen aktiiviset työnhakijat päätyvät muita useammin työvoimapoliittisiin 

toimiin (Virjo ja Aho 2001). 

Lisäksi on hyvinkin mahdollista, että työvoimaneuvojan ja työttömän välillä on jonkinlaisia – todennäköisesti 

julkilausumattomia – sopimuksia siitä, että työttömyyteensä tyytyväinen henkilö ”jätetään rauhaan” silloin, 

kun päivärahaoikeutta on vielä runsaasti jäljellä. Näin voi olla erityisesti silloin, kun työttömällä on lapsia tai 

omaisia hoidettavanaan. Lisäksi työvoimaneuvojatkin saattavat kohdistaa enemmän energiaa ja työvoimapoliittisia 

resursseja taloudellisessa ahdingossa oleviin ja/tai erityisen aktiivisiin asiakkaisiin. 

Toiseksi näyttää siltä, että porrasvaikutusta voidaan jossakin määrin selittää työttömyysturvan käyttämisellä 

muihin tarkoituksiin kuin aktiiviseen työnhakuun. Saatiin esimerkiksi viitteitä siitä, että pienten lasten vanhemmilla 

porrasvaikutus on muita ryhmiä terävämpi. Tällaiset tekijät ovatkin järkeenkäypiä vaikutuksen 

selittäjiä. Kannustimen realisoituminen työttömyydestä poistumisena edellyttää kuitenkin mahdollisuutta 

työllistyä tai muuten siirtyä työttömyyden ulkopuolelle. Tällainen mahdollisuus on todennäköisemmin niillä, 

46

jotka ovat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti pysytelleet työttöminä, sillä heillä on portaan lähestyessä 

mahdollisuus nostaa aktiivisuuttaan ja laskea vaatimuksiaan työn suhteen – toisin kuin niillä, jotka ovat koko 

päivärahakauden ajan pyrkineet intensiivisesti pois työttömyydestä. 

Havaitun porrasvaikutuksen, ansioturvan passivoivan vaikutuksen ja kokonaistyöttömyyden yhteys onkin 

ymmärrettävä tätä kautta. Portaan kohdalla todennäköisyys poistua työttömyydestä nousee, ja voidaan ajatella, 

että ilman porrasta työttömyys olisi jatkunut pidempään. On kuitenkin todennäköistä, että porrasvaikutus 

on seurausta siitä, että ansioturvan olemassaolo on passivoinut työttömiä, ja turvan päättyminen tai sen uhka 

aktivoi heitä. Ilman tätä passivoivaa vaikutusta näiden henkilöiden työttömyys olisi siis päättynyt aiemmin. 

Toisin sanoen: porrasvaikutus on merkki siitä, että kolmisen prosenttia ansioturvalla aloittaneista on viivytellyt 

työttömyydestä poistumistaan turvan negatiivisten kannustinvaikutusten seurauksena. 

Useimmilla taustamuuttujilla ei näytä olevan vaikutusta siihen, miten merkittävästi kannustimiin reagoidaan. 

Taustamuuttujien välillä näkyy kylläkin selviä eroja siinä, kuinka hyvin ryhmät ylipäätään onnistuvat työttömyydestä 

poistumaan. Ansioturvan päättymisen vaikutus on kuitenkin useimmissa ryhmissä samaa suuruusluokkaa, 

eivätkä portaan tienoilla työttömyydestä poistuneet eroa taustoiltaan järin merkittävästi juuri 

ennen tai jälkeen poistuneista. 

Koska aineistomme tulotiedot olivat huomattavasti ylimalkaisemmalla tasolla kuin työttömyyttä koskevat 

tiedot, emme pystyneet rakentamaan tarkkoja työttömyysturvan tasoa tai korvausastetta kuvaavia muuttujia. 

Käytimme em. asioiden indikaattorina viitetyöttömyyttä edeltävän vuoden ansiotuloja. Saimme viitteitä siitä, 

että turvan tason ja korvausasteen itsenäinen vaikutus työllistymiseen on vähäinen erityisesti silloin, kun 

muita työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä on samalla kontrolloitu. Sikäli kuin vaikutusta ilmenee, työllistyvät 

korkeamman ansioturvan ja siten alhaisemman korvausasteen omaavat muita hieman nopeammin. Porrasvaikutuksen 

suuruuteen näillä tekijöillä ei näytä olevan vaikutusta, vaan ansioturvan päättyminen tuottaa 

samanlaisen vaikutuksen aiemmista tuloista riippumatta. 

Tutkimme myös päivärahaoikeuden uusimista. Tässä nähtiin odotetusti selviä eroja ansioja perusturvalla 

olijoiden välillä: ansioturvalla olijat kuuluvat huomattavan usein ryhmään, joka ei sen paremmin putoa kertaakaan 

seurannan aikana päivärahalta kuin uusi turvaoikeuttaankaan. Noin kaksi viidestä ansioturvalla viitetyöttömyytensä 

aloittaneista on tällaisia henkilöitä, joista suuri osa on todennäköisesti tilapäisesti poikennut 

työttömyydessä ja palannut sen jälkeen työelämään. 

Vastaavasti ansiopäivärahan saajista vain harva (noin 13 %) kuuluu ryhmään, joka ei onnistu kertaakaan 

uusimaan päivärahaoikeuttaan ja myös putoaa päivärahalta. Perusturvan saajista tällaisia henkilöitä on yli 

kolmannes. Turvan uusijoita on ansioturvan saajissa myös enemmän kuin perusturvan puolella. Noin 45 

prosenttia ansioturvalla viitetyöttömyytensä aloittaneista nollaa maksupäivät seurannan aikana ainakin kerran. 

Valtaosa tekee niin ennen kuin edellinen päivärahakausi loppuu. 

47

Erittäin suuri osa uusimisista tapahtuu aivan päivärahakauden alkuvaiheessa. Tässä lienee suurelta osin kyse 

kahdesta erillisestä työttömyyskaudesta, joiden välillä on saattanut kulua pitkäkin aika työelämässä. Vain 

seitsemän prosenttia kaikista ansioturvansa uusineista on tehnyt sen pudottuaan jo päivärahalta. Ylipäätään 

päivärahakauden loppuvaiheessa ansioturvansa uusijoita on kokonaisuuteen nähden vähän. Hasarditarkaste- 

luissa nähdään kuitenkin samantyyppinen porrasvaikutus kuin työttömyyden päättymistä tarkasteltaessakin: 

uusimisen todennäköisyys kasvaa, kun päivärahakauden loppu lähenee. Vastaavaa vaikutusta ei nähdä perus- 

turvan saajilla. 

48

6 TOIMIEN ROOLI ANSIOTURVAOIKEUDEN SAANNISSA 

Tässä luvussa keskiössä on työvoimapolitiikan rooli ansioturvan ansaitsemisessa ja uusimisessa. Lyhyesti 

tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 

• Miten usein päivärahaoikeus ansaitaan tai uusitaan (kokonaan / osittain) työvoimapoliittisten toimien 

avulla? 

• Kuinka suurta osaa kaikista työvoimapoliittisista toimista ”käytetään” päivärahaoikeuden ansaitsemiseen 

tai uusimiseen? 

• Onko nähtävissä järjestelmän jonkinlaista ”väärinkäyttöä” siinä mielessä, että hankittaisiin päivärahaoikeus 

pienimmällä mahdollisella vaivalla ja jättäydyttäisiin sen varaan sekä 

• Miten em. asiat ovat 90-luvun puolivälistä muuttuneet vuoteen 2002 mennessä? 

Näiden asioiden selvittämiseksi hyödynnämme jo aineistoja poimittaessa (ks. liiteluku 1) kaikille vuosien 

1995-2002 työttömyysjaksoille määriteltyä tietoa siitä, täyttyykö työssäoloehto laskennallisesti jakson alussa. 

Laskimme myös, miten paljon työssäoloehtoa kartuttavaa aikaa henkilölle oli kertynyt (riippumatta siitä, 

olisiko ehto täyttynyt vai ei). Tässä luvussa keskeiseksi muodostuu tieto siitä, miten paljon työssäoloehtoon 

luettavia työvoimapoliittisia toimia henkilöllä on tarkasteluaikana. Tätä suuretta käsitellään siinä muodossa, 

että on laskettu toimien osuus kaikesta työssäoloehtoa kartuttavasta ajasta. 

Koska luvussa käsitellään kaikkia työttömyysjaksoja tai jotakin niiden osajoukkoa – eikä ”viitetyöttömien” 

aineistoa – ei voida tarkalleen tietää, onko työssäoloehdon laskennallinen täyttyminen johtanut työttömyysturvan 

maksupäivien nollaukseen. Jos työssäoloehto olisi jakson alkaessa täyttynyt, voivat päivät silti jäädä 

nollaamatta, koska ne on äskettäin juuri nollattu. Toisaalta, jos työssäoloehto ei juuri kyseisen jakson alkaessa 

täyty, ei tämä tarkoita välttämättä sitä, ettei henkilö voisi olla ansioturvalla – hänhän on voinut täyttää 

työssäoloehdon jo aiemmin, ja 500 päivää ei ole vielä kulunut umpeen. 

Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta katsomme, että esitetyt luvut ovat luotettavia. Tutkimuksen kuluessa 

olemme laskeneet toimien roolia työssäoloehdon täyttämisessä hyvin monella vaihtoehtoisella tavalla erilaisille 

populaatioille, ja tulokset ovat pitkälti samanlaisia laskentatavasta riippumatta. Esimerkiksi ”viitetyöt- 

49

tömille” tehdyt laskelmat antavat samantapaisia tuloksia, mutta heille ei voida tehdä vertailukelpoisia laskelmia 

vuodesta toiseen. 13 

Taulukossa 5 on esitetty laskennallinen työssäoloehdon täyttäminen kaikilla vuosien 1995-2002 työttömyysjaksoilla. 

Mukana ovat siis myös muut kuin ansioturvajaksot. Tätä perusinformaatiota on hyödynnetty tämän 

luvun tarkasteluissa. Kun erilaisia tarkastelupopulaatioita poimitaan, niin kaikille on taulukossa esitettyyn 

tapaan tieto työssäoloehdon täyttämisestä ja myös toimien osuudesta siinä. 

Taulukko 5 Työssäoloehdon laskennallinen täyttyminen kaikilla vuosina 1995-2002 alkaneilla työttömyysjaksoilla. 

Riviprosentit. 

Ei täytä 

ehtoa 

Täyttää ehdon 24 kk 

tarkasteluajalla 

50 

Täyttää nollausehdon 

8 kk tarkasteluajalla 

Yhteensä Jaksoja yhteensä 

N 

1995 72,2 % 10,9 % 16,8 % 100 % 71 187 

1996 65,8 % 16,3 % 17,9 % 100 % 75 455 

1997 66,7 % 33,3 % - 100 % 74 742 

1998 63,9 % 36,2 % - 100 % 78 317 

1999 60,7 % 39,3 % - 100 % 78 253 

2000 60,7 % 39,3 % - 100 % 75 209 

2001 60,1 % 39,9 % 100 % 72 743 

2002 57,7 % 42,3 % 100 % 71 629 

Kaikki 1995-2002 63,4 % 32,3 % 4,3 % 100 % 597 535 

Työssäoloehdon laskennallisesti täyttävien jaksojen osuus on noussut tarkasteluaikana selvästi. Tämä johtunee 

kahdesta seikasta: ensinnäkin pätkätyöt ovat lisääntyneet, mikä näkyy jaksojen määrässäkin. Työttömyysastehan 

aleni jatkuvasti esimerkiksi vuosina 1995-99, mutta kuten taulukosta 5 nähdään, kasvoi alkaneiden 

työttömyysjaksojen määrä samanaikaisesti. Näin ollen työttömyys on keskimäärin jakaantunut aiempaa 

lyhyempiin pätkiin. 

Toiseksi ennen vuotta 1997 nollausehtoa oli vaikea täyttää tilapäisillä töillä, koska vaadittiin lähes yhtäjaksoinen 

6 kuukauden työssäolo (8 kk aikana). 

Jatkossa keskitymme siis tarkastelemaan nimenomaan toimien osuutta työssäoloehdon täyttämisessä. Kiinnostuksen 

kohteenamme ovat kaikki ansiopäivärahaa saaneet. 14 

13 Tämä johtuu siitä, että ”viitetyöttömien” aineisto on poimittu etupainotteisesti - sama henkilö ei ole voinut tulla uudelleen 

aineistoon myöhemmin, jos hän on tullut poimituksi vaikkapa vuonna 1995. Vertailukelpoisilta osin tulokset 

ovat kuitenkin samanlaisia kuin kaikilla jaksoilla saadut tulokset, joten on syytä olettaa että epätarkkuudet kumoavat 

toisensa. 

14 Näistä tarkasteluista ns. eläkeputkessa olijoita ei ole poistettu. Onhan relevanttia nähdä myös, onko heidän ansioturvaoikeutensa 

taustalla toimia. Ryhmää ei ole kuitenkaan ryhdytty tarkastelemaan erikseen, ja käsityksemme mukaan sen 

vaikutus tuloksiin on suhteellisen pieni. Peruspäivärahan uusiminen on rajattu tarkastelujen ulkopuolelle, koska sen 

taloudellinen merkitys on vähäinen – useimmissa tapauksissahan peruspäiväraha on samansuuruinen kuin työmarkkinatuki.

Taulukossa 6 tarkastellaan vuosien 1996-2002 lopun tilannetta. Mukana ovat kaikki henkilöt, jotka joko ovat 

kyseisen vuoden lopussa työttömänä tai ovat osallistuneet työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin edellisen neljän 

vuoden aikana (tai osallistuvat parhaillaan). Tämä joukko on jaettu eri ryhmiin. Toimiin osallistuneet, ansiotai 

peruspäivärahalla olevat on erotettu kahteen ryhmään sen mukaan, onko päivärahaoikeus ansaittu ainakin 

osittain toimien avulla vai ei. 15 

Tulokset ovat mielenkiintoisia. Yleisen työllisyystilanteen paraneminen nähdään siinä, että toimiin osallistuneista 

kasvava osuus on päätynyt työlliseksi. Myös työvoiman ulkopuolelle päätyneiden osuus on kasvanut 

vuoteen 2000 asti, mutta romahtanut vuonna 2002 (takana saattaa olla tekninen syy, ks. alaviite). 

Taulukko 6 Työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin edellisen neljän vuoden aikana osallistuneet ja/tai työttömänä 

vuoden lopussa olleet: toiminta vuoden lopussa. 

Osallistuminen toimiin 

4 edeltävänä vuonna 

Toiminta vuoden lopussa 1996 1998 2000 2002 16 

On osallistunut 

Työllinen 17.1 % 21.6 % 24.9 % 30.3 % 

Työvoiman ulkopuolella 

Työtön: 

18.4 % 24.2 % 27.3 % 15.8 % 

Ansioturva toimien avulla 9.5 % 6.7 % 3.7 % 2.5 % 

Ansioturva muuten 3.7 % 1.4 % 3.1 % 3.8 % 

Peruspäiväraha toimien avulla 1.2 % 0.6 % 0.3 % 0.3 % 

Peruspäiväraha muuten 0.4 % 0.2 % 0.3 % 0.4 % 

Työmarkkinatuki 11.6 % 14.4 % 14.7 % 14.7 % 

Muu / ei mitään 0.6 % 0.7 % 0.8 % 0.9 % 

Ei ole osallistunut, 

Ansioturva: 11.4 % 8.1 % 7.4 % 8.6 % 

mutta työttömänä 

Peruspäiväraha 1.2 % 0.7 % 0.5 % 0.9 % 

Työmarkkinatuki 10.9 % 8.9 % 6.9 % 7.9 % 

Muu / ei mitään 2.5 % 1.8 % 1.7 % 3.1 % 

Osallistuu parhaillaan 11.6 % 10.8 % 8.3 % 10.9 % 

Yhteensä 100 % 100 % 100 % 100 % 

Tässä tarkastelussa relevanteinta on eri työttömyysturvan lajien saajien osuus ja vaihtelut eri ryhmien välillä. 

Havaitaan, että toimiin osallistuneista selvästi aiempaa pienempi osuus päätyy työttömäksi ansioturvalle. 

Lisäksi heistäkin suurin osa on ansainnut päivärahaoikeutensa muuten kuin toimien avulla, vaikka on toimiin 

lähimenneisyydessä osallistunut. Tässä kohtaa tulee huomata, että taulukkoon on poimittu kaikkiin työvoimapoliittisiin 

toimiin osallistuneet – myös niihin, joita ei työssäoloehtoon lasketa. 

15 Tarkkaan ottaen kyse on siis siitä, mikä on toimien osuus työttömyysjaksoa edeltävänä tarkasteluaikana. Kaikilla 

todellinen työssäoloehdon tarkasteluaika ei välttämättä ajoitu juuri kyseistä jaksoa edeltävälle ajalle. 

16 Tässä tarkastelussa ei ole voitu korjata vuoden 2002 viimeisen päivän tietoja seuraavan vuoden jaksotiedoilla. Tämä 

saattaa vaikuttaa jonkin verran etenkin työvoiman ulkopuolella olevien osuuteen. Tämän tutkimuksen kannalta relevanteimpien 

ryhmien kokoon tällä ei käsityksemme mukaan kuitenkaan ole suurta vaikutusta. 

51

Kuviossa 11 havainnollistetaan tämän tarkastelun ansioturvan uusimisen kannalta tärkeimpiä lukuja. Siinä 

nähdään ainakin osittain toimien avulla ansiopäivärahaoikeuden saaneiden tai uusineiden osuus kolmesta eri 

ryhmästä. Kuten nähdään, tämä osuus on dramaattisesti pudonnut. Vuonna 2002 ansiopäivärahan saajista 

noin 17 prosenttia oli päässyt päivärahalle toimien avustuksella. Kaikista työttömistä tällaisia henkilöitä oli 

viitisen prosenttia. Luvuissa on dramaattinen pudotus etenkin lähtötilanteeseen vuonna 1996 verrattuna, mut- 

ta lasku on jatkunut johdonmukaisesti myöhemminkin. 

45 % 

40 % 

35 % 

30 % 

25 % 

20 % 

15 % 

10 % 

5 % 

0 % 

1996 1998 2000 2002 

Kaikista toimiin osallistuneista Kaikista työttömistä Ansiopäivärahan saajista 

Kuvio 11 Ansiopäivärahalla ainakin osittain toimien avulla olevien osuus kolmesta eri ryhmästä 1996- 

2002. 

Toisin päin tarkasteltuna kaikista lähimenneisyydessä johonkin toimeen osallistuneista oli vielä vuonna 1996 

noin 15 prosenttia päätynyt ansiopäivärahalle toimien avustuksella. Tätä lukua voidaan tulkita siten, että näin 

suurta osaa työvoimapoliittisista toimista oli ”käytetty” ansiopäivärahaoikeuden ansaitsemiseen. Osuus on 

pudonnut jyrkästi ja vuonna 2002 se oli enää neljä prosenttia. 

Kuviosta 12 nähdään, että vielä dramaattisemmaksi muutos etenkin vuoden 1996 jälkeen tulee, kun tarkastel- 

laan ryhmää, joka on ansainnut ansioturvan pelkästään toimien avulla. Tämän ryhmän koko oli kaikista an- 

sioturvalla olleista vielä kolmannes vuonna 1996, mutta enää viisi prosenttia vuonna 2002. Tämä on luonnol- 

lisesti odotettua, sillä työssäoloehdon pidennyksellä pyrittiin nimenomaan tekemään vaikeaksi oikeuden 

ansaitseminen pelkkien toimien avulla. 

52

90 % 

80 % 

70 % 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

1996 1998 2000 2002 

Ei toimia 1-50 % 51-99 % 100 % 

Kuvio 12 Toimien osuus ansiopäivärahalla olijoiden työttömyyttä edeltävän työssäoloehdon tarkastelujakson 

aikana 1996-2002. 

6.1 Taustaryhmittäisiä tarkasteluja 

Tarkastelimme asiaa myös joidenkin keskeisten taustamuuttujien mukaan. Näissä tarkasteluissa ovat mukana 

ansiopäivärahan saajat. Mikäli samalla henkilöllä on ollut useita työttömyysjaksoja vuoden aikana, on näistä 

poimittu tarkasteluun ensimmäinen. Tämä tarkastelutapa poikkeaa jonkin verran edellä esitetystä. Tässä on 

tarkasteltu vuoden ensimmäistä alkanutta työttömyysjaksoa sen sijaan, että olisi poimittu poikkileikkaus 

työttömänä ansiopäivärahalla vuoden lopussa olleista. Niinpä prosenttiosuudetkin ovat hieman poikkeavia. 

Ryhmien välisten erojen kehitystä tarkasteltaessa nämä luvut ovat arviomme mukaan kuitenkin aivan luotettavia. 

Taustaryhmittäisistä tarkasteluista sukupuoli ja ikä on esitetty kuviossa 13, muita tarkasteluja raportin liitekuvioissa 

31 ja 32. Keskeisimmät esille nousevat tulokset ovat seuraavat. 

53

100 % 

90 % 

80 % 

70 % 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

1995 

1997 

Miehet Naiset Alle 25-vuotiaat 25-50-vuotiaat Yli 50-vuotiaat 

1999 

2001 

1996 

1998 

2000 

2002 

1996 

1998 

2000 

Vuodet 1995-2002 

2002 

1995 

1997 

1999 

2001 

1996 

1998 

2000 

2002 

100 % 

51-99 % 

1-50 % 

Ei toimia 

Kuvio 13 Toimien osuus ansioturvan työssäoloehdon täyttämisessä vuosina 1995-2002 sukupuolen ja 

iän mukaan. 

Ensinnäkin on todettava, että naiset osallistuvat aktiivitoimiin selvästi miehiä useammin. Tämä näkyy myös 

toimien osuudessa ansioturvan työssäoloehdon täyttäjänä. Toimet ovat huomattavasti useammin mukana 

naisten ansioturvan taustalla kuin miesten. Suhteellisesti ottaen sukupuolten välinen ero on tarkasteluaikana 

kasvanut, vaikka toimien rooli yleisesti onkin pienentynyt. Vuonna 1995 sukupuolten välinen ero oli vielä 

pieni, mutta 2002 naisilla oli toimia työssäoloehdon taustalla yli tuplasti useammin kuin miehillä. 

Myös iän ja koulutuksen mukaan tarkasteltaessa huomiota kiinnittävät tapahtuneet muutokset. Ikäryhmät 

ovat ”vaihtaneet paikkaa” – aiemmin nuorilla oli eniten toimia työssäoloehdon taustalla ja yli 50-vuotiailla 

vain harvoin. Nyt nuorilla on toimia vähiten ja ikääntyneillä eniten. Tähän lienee syynä se, että nuorten kohdalla 

on erityisen voimakkaasti siirrytty painottamaan toimia, jotka eivät kartuta työssäoloehtoa. Ikääntyvillä 

taas näkyy se, että ”eläkeputken” ikärajan korotusten yhteydessä on säädetty oikeus toimiin niille, jotka ovat 

korotuksen vuoksi vaarassa pudota päivärahalta. 

Koulutusasteiden väliset erot puolestaan ovat seurannan kuluessa lähes hävinneet. Vielä 1995 toimet olivat 

selvästi yleisempiä niillä, jotka eivät olleet suorittaneet ammattitutkintoa. Vuonna 2002 ainoastaan korkeaasteen 

tutkinnon suorittaneet erottuvat muista sillä, että heillä on hieman harvemmin toimia historiassaan. 

Karkean aluemuuttujan mukaisessa tarkastelussa nähdään lähinnä se, että alueiden välillä on todella suuria 

eroja siinä, miten usein ansioturva ansaitaan toimien avulla. Kehityksen kulku on sinänsä ollut kaikilla alu- 

54

eilla samansuuntaista. Melko yllätyksetöntä on, että toimet ovat sitä useammin esillä työttömien ansioturvan 

uusimisessa, mitä enemmän niitä kullakin alueella ylipäätään käytetään. 

6.2 Työssäoloehtoa kartuttavan ajan määrä 

Yksi tapa tarkastella sitä, miten työssäoloehdon vaatimukset vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen, on työssäoloehtoa 

kartuttavan ajan määrä. Jos työmarkkinoilla esiintyisi laajasti sellaista käyttäytymistä, että pyritään 

saamaan ansioturvan työssäoloehto kasaan ja jäädään tai jättäydytään sen jälkeen työttömäksi, tulisi 

tämän näkyä seuraavissa tarkasteluissa. Työttömyyttä edeltävänä tarkasteluaikana kertynyttä, työssäoloehtoon 

kelpaavaa aikaa tulisi tällöin olla muita useammin juuri vaadittava määrä – tai ainakin vaadittavan määrän 

ympärillä tulisi näkyä jonkinlainen ”piikki”. 

Jaksoja (korotettu väestöön) 

200 000 

150 000 

100 000 

50 000 

0 

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 

Työssäoloehtoa karruttavaa aikaa kuukausina 

Kuvio 14 Työssäoloehtoa kartuttavan ajan määrä työttömyysjaksoa edeltävänä tarkasteluaikana. Kaikki 

työttömyysjaksot 1995-1998. 

55 

1995 

1996 

1997 

1998

Jaksoja (korotettu väestöön) 

120 000 

100 000 

80 000 

60 000 

40 000 

20 000 

0 

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 

Työssäoloehtoa karruttavaa aikaa kuukausina 

Kuvio 15 Työssäoloehtoa kartuttavan ajan määrä työttömyysjaksoa edeltävänä tarkasteluaikana. Kaikki 

työttömyysjaksot 1999-2002. 

Kun tarkastellaan vuosia 1995-96, näin näyttäisi äkkiseltään olevankin. Työssäoloehtoa kartuttavaa aikaa on 

muita selvästi useammin noin kuusi kuukautta, mikä on riittänyt päivärahaoikeuden uusimiseen tai ansaitse- 

miseen. 

Kuitenkin kun tarkastellaan tilannetta vuoden 1997 uudistuksen jälkeen (ks. myös kuvio 15), ei vastaavaa 

piikkiä uuden työssäoloehdon vaatiman kymmenen kuukauden tienoilta löydy. Tasan 12 kuukauden kohdalla 

on hyvin lievä nousu, mutta se ei ole kovin merkittävä. Sen sijaan vielä vuosina 1997-99 ja jossain määrin 

sen jälkeenkin näkyy entiseen tapaan nousu kuuden kuukauden paikkeilla. Luultavaa on, että koko tarkaste- 

luaikana erittäin merkittävä tämän piikin selittäjä on palkkaperustaisten työllistämistoimien tyypillinen kesto, 

joka on juuri kuusi kuukautta. Kuuden kuukauden piikin väheneminen taas liittynee siihen, että työvoimapo- 

litiikan painopistettä on siirretty pois perinteisistä palkkaperustaisista toimista. 

Toisin sanoen ainakaan vuoden 1997 uudistuksen jälkeen ei näyttäisi siltä, että työmarkkinoilla pyrittäisiin 

vain saamaan työssäoloehto kasaan ja sen jälkeen jättäytymään työttömyysturvan varaan. Tämän valossa 

voisi päätellä, että ennen uudistustakin ”piikki” on todennäköisesti ollut kytköksissä nimenomaan työvoima- 

poliittisten toimien pituuteen ja henkilöiden työvoiman rajalliseen kysyntään. 

56 

1999 

2000 

2001 

2002

Niiden osuus, joilla ei ole lainkaan työssäoloehtoa kartuttavaa aikaa, väheni selvästi vuosina 1995-98. Sen 

sijaan niiden osuus, jotka jäävät työttömäksi oltuaan koko edeltävän 24 kuukautta töissä (todennäköisesti 

harva näistä on ollut toimissa) on pysynyt melko lailla vakiona koko tarkasteluajan. 17 

6.3 Yhteenveto ja johtopäätöksiä 

Aktiivitoimien rooli ansioturvan ehtojen täyttämisessä oli erittäin merkittävä vielä vuonna 1996. Taustalla 

lienee osittain myös vielä 90-luvun alussa voimassa ollut ”oikeus työhön” eli 1993 lopullisesti lakkautetun 

velvoitetyöllistämisen perintö. Vuodesta 1997 alkaen toimien rooli on pienentynyt todella merkittävästi. 

”Aktiivitoimien avustuksella” päivärahaoikeuden saaneiden osuus kaikista ansioturvalla olevista on laskenut 

40:stä noin 15 prosenttiin vuonna 2002 18 . Samaan aikaan pelkillä toimilla päivärahaoikeuden saaneiden 

osuus on romahtanut 30 prosentista neljään. 

Toisin päin tarkastellen kaikista aktiivitoimista – mukaan lukien siis työmarkkinatuen työharjoittelu, työvoi- 

makoulutus ja yhdistelmätuki – yhä pienempi osa on edistänyt henkilön päivärahaoikeutta. Kaikista lähi- 

menneisyydessä aktiivitoimiin osallistuneista oli vuoden 1996 lopussa noin 15 prosenttia sellaisia, jotka saivat 

ansiopäivärahaa ja olivat ansainneet sen ainakin osittain toimien avulla. Vuonna 2002 sama osuus oli 

enää neljä prosenttia. 

Niistäkin päivärahan (sekä ansio- että peruspäivärahan) saajista, jotka lähimenneisyydessä olivat osallistuneet 

työvoimapoliittisiin toimiin, suurin osa oli ansainnut päivärahaoikeutensa ilman toimien apua. Tässäkin 

on tapahtunut suuri muutos tarkasteltavana aikana. 

Luonnollisesti toimien roolin selvästä vähenemisestä huolimatta kysymys on yhä määrällisesti melko isoista 

joukoista. Kun vuoden 2002 lopussa ansioturvaa saaneista 15 prosenttia oli ansainnut päivärahaoikeutensa 

ainakin osittain toimien avulla, vastasi tämä vajaata 18 000 henkilöä. 

Mitkä tekijät muutosta sitten selittävät? Tärkein yksittäinen selittäjä on se, että vuonna 1997 työssäoloehtoa 

pidennettiin kuudesta kymmeneen kuukauteen. Näin pelkkä yksi puolen vuoden pituinen työllistämistyö ei 

riittänyt päivärahan ansaitsemiseen. Tämä näkyy paitsi yleiskehityksessä, erityisesti siinä, että pelkästään 

toimien avulla päivärahaoikeuden ansainneiden tai uusineiden osuus on romahtanut. 

Toinen tärkeä selittäjä – kuten taulukosta 6 havaitaan – on yleisen työllisyystilanteen paraneminen. Toimissa 

olleista suurempi osa on päätynyt töihin. Kolmantena selittäjänä ovat muutokset aktiivisessa työvoimapoli- 

17 

Vuoden 1995 poikkeama johtuu teknisestä syystä, kun jaksotietoja on vuoden 1993 osalta täydennetty kuukauden 

tarkkuudella olevilla tiedoilla. 

18 Tuoreen kyselytutkimuksen tulokset viittaavat samaan suuruusluokkaan: vuoden 2003 jälkipuoliskolla työttömäksi 

joutuneille keväällä 2004 kohdistetun kyselyn mukaan 13 prosenttia niistä, jotka olivat osallistuneet aktiivitoimenpiteeseen, 

katsoi sen olleen vähintään ”melko hyödyllistä” ansioturvan saamisen kannalta (Aho ym. 2005, 99-102). 

57

tiikassa. Perinteiset palkkaperustaiset työllistämistyöt ovat muodostaneet yhä pienemmän osan kaikista aktii- 

vitoimista. Tilalle on tarkasteltuna ajanjaksona tullut työharjoittelua työmarkkinatuella ja yhdistelmätukea, 

joista edellistä ei lasketa työssäoloehtoon mukaan lainkaan ja jälkimmäinenkin vain osittain. 

On luonnollisesti huomattava, että toimien roolin vähentäminen oli ainakin vuoden 1997 uudistuksen julki- 

lausuttu tavoite. Sama tavoite lienee osittain ollut taustalla myös toimien painopisteen muuttamisessa. Jos 

siis lähdetään siitä, että tavoitteena on ollut vähentää toimien käyttöä ansioturvan ansaitsemisessa ja uudis- 

tamisessa, on tässä onnistuttu. 

Samalla on kuitenkin syytä huomata, että kehitys ei ole yhdistynyt pelkästään työllisyyden paranemiseen. 

Muutokset ovat osaltaan johtaneet siihen, että selvästi aiempaa pienempi osuus työttömistä on ansiopäivärahalla. 

Vielä vuonna 1996 ansioturvaa sai kaikista työttömistä noin 53 prosenttia, vuonna 2002 osuus oli pudonnut 

40 prosenttiin. Työssäoloehtoa kartuttavan ajan ja toimien osuuden tarkastelu kertoo, että jos uusi 

työssäoloehto onkin kannustanut työttömiä hankkimaan työtä avoimilta markkinoilta, on siinä onnistunut 

vain vähemmistö. Työmarkkinatuen osuus työttömien toimeentuloturvasta on tarkasteltuna ajanjaksona vastaavasti 

noussut selvästi. 

58

7 TOIMEENTULOTUKI JA TYÖTTÖMYYSTURVA 

Toimeentulotuen ja työttömyysturvan yhtäaikaisesta saannista on olemassa melko vähän tarkkaa tietoa. Tässä 

tutkimushankkeessa käytettävissämme olivat tiedot henkilön itsensä ja mahdollisen puolison saamasta 

sekä ehkäisevästä että varsinaisesta toimeentulotuesta. Valitettavasti tietojen tarkkuusaste ei ole sama kuin 

muun aineiston: tiedot ovat vuositasolla, ja aineiston tiedot vaihtelevat jonkin verran vuosien välillä. Näin 

ollen ei esimerkiksi voida tarkkaan osoittaa, missä vaiheessa työttömyyttä toimeentulotuen saanti on alkanut. 

Oletuksia voidaan kuitenkin tehdä. 

Mikäli henkilö on esimerkiksi saanut vuoden aikana kuutena kuukautena toimeentulotukea, ja ollut samana 

vuonna kuusi kuukautta työttömänä työmarkkinatuella, voidaan melko turvallisesti olettaa, että nämä asiat 

liittyvät toisiinsa. Täysin varmoja tästä ei kuitenkaan voida olla, joten esitettäviin tuloksiin liittyy jonkin 

verran virhemarginaalia. 

Lisäksi on otettava huomioon, että toimeentulotuki on kotitalouskohtainen etuus. Näin ollen useamman kuin 

yhden henkilön kotitaloudessa tuen saantiin vaikuttaa moni muukin asia kuin kohdehenkilön työttömyys ja 

sen aikaiset etuudet. Jos esimerkiksi lapsettomasta pariskunnasta toinen on palkkatyössä ja toinen työttömänä, 

ei toimeentulotuen tarvetta useimmiten synny, vaikka työttömyysetuus olisi alhainenkin. 

Toisaalta henkilön työttömyys saattaa olla osaltaan aiheuttamassa sitä, että kotitalous saa toimeentulotukea 

ilman, että tämä näkyy henkilön omista tiedoista. Näin käy, mikäli sosiaalitoimistossa on kotitalouden ”päämieheksi” 

katsottu henkilön puoliso. Tämän vuoksi olemme seuraavissa tarkasteluissa käyttäneet aina henkilön 

itsensä ja mahdollisen puolison yhdistettyjä tietoja. Tulkinnan kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, 

että henkilö on vuoden aikana asunut kotitaloudessa, joka on saanut yhteensä x euroa toimeentulotukea y 

kuukauden aikana. Erikokoisten kotitalouksien vertailu on mahdollistettu laskemalla kotitalouksille ns. kulutusyksikköluku. 

19 Markat on muutettu euroiksi kiinteällä kertoimella – inflaatiotarkistuksia lukuihin ei siis 

ole tehty. 

19 Pelkkä toimeentulotuen saanti tarkoittaa siis sitä, että henkilö itse tai hänen puolisonsa on vuoden aikana saanut varsinaista 

tai ehkäisevää toimeentulotukea. Milloin käytetään yksikkönä rahamääriä, on nämä kaikki laskettu yhteen ja 

sen jälkeen jaettu talouden ns. OECD-kulutusyksiköillä (esim. euroa / kulutusyksikkö - €/ky). Tämän menettelyn tarkoituksena 

on tehdä erikokoiset kotitaloudet vertailukelpoisiksi keskenään – kiinteät menot ovat isommissa talouksissa 

pienemmät per henkilö kuin yhden hengen taloudessa. Käyttämässämme ns. ”vanhassa” OECD-asteikossa ensimmäinen 

aikuinen saa lukeman 1 ja seuraavat 0,7. Alle 18-vuotiaat saavat lukeman 0,5. (Esim. 2 aikuista ja 2 lasta = 

1+0,7+2x0,5=2,7). Asteikko poikkeaa jonkin verran toimeentulotukea myönnettäessä käytettävästä kulutusyksikkömää- 

59

Kotitalouskeskeistä tarkastelutapaa puoltaa se, että kaikki kotitalouden henkilöt ovat maksettavan toimeentu- 

lotuen vaikutuspiirissä erityisesti kannustinnäkökulmasta. Kun tukea myönnetään kotitaloudelle, aiheuttaa 

kenen tahansa sen jäsenen tulojen nousu leikkauksen toimeentulotuen määrässä. 

Useimmista tämän tutkimuksen tarkasteluista ns. eläkeputkessa olevat on poistettu. Näissä toimeentulotuen 

ja työttömyysturvan päällekkäisyyksiä koskevissa laskelmissa he ovat kuitenkin mukana. 

700 000 

600 000 

500 000 

400 000 

300 000 

200 000 

100 000 

0 

1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 

Toim.tukea saaneita henkilöitä v. aikana Työttömiä henkilöitä (keskiarvo v. aikana) 

Työttömistä ansioturvalla 

Kuvio 16 Toimeentulotuen saanti ja työttömyys virallisissa tilastoissa. Toimeentulotuesta sitä vuoden 

aikana saaneiden yhteismäärä (lähde: Toimeentulotuen ennakkotilasto 2004, STAKES). Työttömistä 

keskiarvo vuoden aikana ilman työttömyyseläkkeellä olijoita (lähde: Työpoliittinen aikakauskirja 

3/2005). 

Virallisten tilastojen mukaan sekä työttömyys että toimeentulotuen saanti lähtivät nousuun vuonna 1991. 

Työttömyys nousi hyvin nopeasti vuosina 1991-1993 ja lähti vuoden 1994 jälkeen laskuun. Toimeentulotuen 

kasvu oli suhteessa hitaampaa, mutta jatkui pidempään. Tukea saaneiden määrä lähti laskuun vasta vuonna 

1998. Osittain lasku johtui noususuhdanteesta, mutta nimenomaan vuoden 1998 kohdalla vaikutti myös tuol- 

loin voimaan tullut toimeentulotuki- ja asumistukiuudistus, jonka tarkoituskin oli vähentää tuen saajien määrää. 

ritelmästä. Tämä johtuu toisaalta siitä, että aineistossamme ei ole tietoja lapsien iästä sosiaalitoimiston käyttämien ikärajojen 

mukaan, toisaalta siitä että käyttämämme asteikko on kansainvälisesti melko vakiintunut. 

60

Toimeentulotuen saajien määrä väheni selvästi vuosina 1998-2000, mutta lasku on viime vuosina lähes py- 

sähtynyt. Vuosina 2001-2003 toimeentulotuen menot itse asiassa kasvoivat, vaikka tuen saajien määrä hie- 

man vähenikin – kotitaloutta kohti maksettu määrä siis kasvoi. Ennakkotietojen mukaan sekä saajien että 

menojen määrä kuitenkin väheni kohtuullisen selvästi vuonna 2004. 

Työttömien ja toimeentulotuen saajien määrät näyttävät olevan selvästi yhteydessä toisiinsa, mikä ei sinänsä 

ole yllätys. Jo virallisia tilastoja tarkastellen voidaan aavistaa yksi selitys sille, miksi toimeentulotuen saanti 

lähti laskuun myöhemmin kuin työttömyys, ja on samalla ollut hitaampaa. Työttömien määrä on vähentynyt 

nimenomaan ansioturvan saajien puolella – muiden työttömyys on alentunut selvästi hitaammin. Toisaalta 

myös työttömyyden väheneminen on hidastunut. 

7.1 Toimeentulotuen ja työttömyysturvan päällekkäisyys 

Yksinkertaisin tapa tutkia eri tukien päällekkäisyyttä on tarkastella, onko niitä saatu samana vuonna. Työttömyysturvan 

maksuun liittyy kuitenkin viiveitä. Toisaalta on myös hieman hedelmätöntä tarkastella vain 

aivan lyhyen aikaa työttömänä olleiden toimeentulotuen saantia. Tämän vuoksi seuraavassa on kunakin 

vuonna otettu huomioon henkilöt, jotka ovat sekä saaneet työttömyysturvaa kyseisenä vuonna että olleet 

työttömänä yhteensä vähintään kaksi kuukautta. Tällaisissa tapauksissa toimeentulotuen tarpeen voidaan 

useimmiten ja merkittäviltä osin olettaa johtuvan työttömyydestä, vaikka muitakin tekijöitä taustalla voi toki 

olla. 

Kaikkien työttömien samanaikainen toimeentulotuen saanti pysyi melko vakaana vuosina 1990-1993 (kuvio 

17). Vuonna 1994, samalla kun työttömyys saavutti huippunsa ja työmarkkinatukiuudistus tuli voimaan, 

osuus hypähti ylöspäin ja on sen jälkeen vakiintunut noin kolmanneksen tienoille. 20 

Yleinen kehitys tarkasteluaikana on mielenkiintoista. Työttömien määrä toki väheni jatkuvasti huippuvuodesta 

1994 aina noin vuoteen 2001, mutta toimeentulotukea saaneiden osuus työttömistä on pysynyt suurin 

piirtein samana. Voitaneen arvioida, että ilman vuoden 1998 uudistusta tuen saajien osuus työttömistä olisi 

jopa noussut vielä aivan viime vuosina. 

20 Sama tarkastelu ilman kahden kuukauden työttömyysehtoa tuotti hyvin samanlaisen tuloksen sikäli, että vuosien ja 

ryhmien väliset erot pysyivät suurin piirtein ennallaan. Kuten odottaa sopii, oli osuus kaikissa ryhmissä tuossa tarkastelussa 

jonkin verran (vuodesta riippuen neljästä seitsemään prosenttiyksikköä) alhaisempi, kun myös aivan lyhyen aikaa 

työttömänä olleet laskettiin mukaan. 

61

60 

50 

40 

30 

20 

10 

0 

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 

ansiopvr peruspvr tm-tuki kaikki 

Kuvio 17 Toimeentulotukea vuoden aikana saaneissa kotitalouksissa asuneiden osuus (%) ryhmittäin. 

Työttömyysturvaa saaneet, yhteensä vähintään 2 kk vuoden aikana työttömänä olleet. 

Ei ole yllättävää, että työttömyysturvan muodon mukaan suurin jakolinja menee ilman muuta ansioturvaa 

nauttivien ja muiden välillä. Sen sijaan erojen kehittyminen tarkasteluaikana on mielenkiintoista. Tuen saajien 

osuuden kasvu ja korkeana pysyttely näyttäisi pääosin johtuneen siitä, että ansioturvan saajien osuus työttömistä 

on jatkuvasti laskenut. Lisäksi ero ansioturvan saajien ja muiden välillä on korostunut. Ansioturvan 

saajista on etenkin vuoden 1997 jälkeen yhä harvempi saanut samanaikaisesti toimeentulotukea. Heistäkin 

kuitenkin noin joka kymmenes asuu toimeentulotukea saavassa kotitaloudessa. 

Sen sijaan perusturvan varassa olevilla toimeentulotuen yhtäaikainen saanti on todella yleistä. Erityisesti 

tämä näkyy työmarkkinatuen saajilla, joista yli puolet on asunut samana vuonna toimeentulotukea saaneissa 

kotitalouksissa. 

Mielenkiintoista on, että peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajien välille on kehittynyt näinkin suuri ero 

toimeentulotuen suhteen. Eron suurimpana selittäjänä lienee se, että peruspäivärahalla on maksimipituus: 

näin ollen sen saajat ovat kuitenkin melko hiljattain täyttäneet työssäoloehdon. Näin heidän taloutensa lienee 

keskimäärin jonkin verran paremmassa kunnossa kuin työmarkkinatukilaisten, joista osa on ollut työttömänä 

todella pitkään. Toinen selittäjä lienee työmarkkinatuen tarveharkinta, vaikka sen soveltaminen viittaakin 

sellaisten tulojen olemassaoloon, jotka otetaan huomioon myös toimeentulotuen tarveharkinnassa. Lisäksi on 

huomattava, että työmarkkinatuki on vuoden 1994 uudistuksen jälkeen korvannut peruspäivärahan lähes 

62

täysin, ja peruspäivärahan saajat ovat todennäköisesti monilla muillakin tavoilla työmarkkinatukilaisista 

poikkeava ryhmä. 

Päällekkäisyyttä voi tarkastella myös toisin päin: kuinka usein toimeentulotuen saajat ovat myös työttömiä. 

Vaikka kotitalouden tilanne luonnollisesti vaikuttaa, voidaan olettaa, että työttömyys on tällöin useimmiten 

pääasiallinen (ja todennäköisesti joka tapauksessa merkittävä) syy toimeentulotuen saannille. 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 

ansiopvr peruspvr tm-tuki yhteensä 

Kuvio 18 Työttömyys toimeentulotuen saajien keskuudessa. Vähintään 2 kk vuoden aikana työttömänä 

olleiden osuus niistä 17-64-vuotiaista, joiden kotitalous on vuoden aikana saanut toimeentulotukea. 

Kuvion 18 laskelmassa määritelmät on pidetty samoina kuin aiemminkin, eli mukaan on laskettu vain vähintään 

kaksi kuukautta vuoden aikana työttömänä olleet. Toimeentulotukea saaneissa kotitalouksissa asuneista 

on otettu mukaan vain työikäiset – muuthan eivät voi työttömänä ollakaan. 21 

21 Laskelma todennäköisesti vähättelee jonkin verran työttömyyden esiintyvyyttä toimeentulotuen taustalla. Useamman 

aikuisen talouksissa, joissa vain toinen on työttömänä, ei työttömyys tässä kuviossa näy, mikäli toimeentulotuki maksetaan 

ei-työttömälle talouden ”päämiehelle”. Silti työttömyys todennäköisesti vaikuttaa merkittävästi tuen tarpeeseen. 

Kun tätä päällekkäisyyttä tarkasteltiin ilman kahden kuukauden työttömyysehtoa, oli vaikutus sama kuin edellisessäkin 

kuviossa. Osuudet nousivat kautta linjan 4-6 prosenttia, mutta ryhmien tai vuosien väliset suhteet eivät juurikaan muuttuneet. 

Ehdon tiukentaminen vähintään kuuden kuukauden työttömyyteen leikkaa osuuksia, mutta yllättävänkin vähän: 

vuonna 2002 toimeentulotukea saaneissa talouksissa asuneista oli 31 % ollut työttömänä yhteensä vähintään puoli vuotta 

– 26 % työmarkkinatuella. 

63

Jälleen kehitys tarkasteluaikana on mielenkiintoista. Ennen massatyöttömyyden alkua valtaosassa toimeentu- 

lotukitalouksista tuen taustalla olivat muut seikat kuin työttömyys. Työttömyyden osuus yhtenä taustatekijä- 

nä kuitenkin nousi nopeasti ja oli korkeimmillaan vuonna 1994. Siitä se on jonkin verran laskenut, mutta 

sangen hitaasti. 

Tässäkin tarkastelussa nähdään, että niin ansio- kuin peruspäivärahallakin olijoiden osuus on laskenut merkittävästi. 

Valtaosa toimeentulotuen taustalla olevasta työttömyydestä on työmarkkinatukea. Toimeentulotukea 

saaneissa kotitalouksissa asuneista on viime vuosina vajaa 40 prosenttia ollut vuoden aikana ainakin 

kaksi kuukautta työttömänä työmarkkinatuella. 

Kaikkein tarkimmin työttömyys- ja toimeentulotukitiedot voidaan yhdistää niiden kohdalla, jotka ovat olleet 

työttömänä koko vuoden. Heidän kohdallaanhan ei ole epäilystäkään siitä, että toimeentulotuki on ajoittunut 

samalle ajalle kuin työttömyys. On mielenkiintoista havaita, että viime vuosia tarkasteltaessa edellä esitetyt 

luvut eivät järisyttävästi muutu, vaikka ehdoksi asetetaan kahden kuukauden sijasta 12 kuukautta vuoden 

aikana kestänyt työttömyys. Esimerkiksi vuonna 2002 koko vuoden työttömänä olleista ansioturvan saajista 

toimeentulotukea sai 6 %, peruspäivärahan saajista 37 % ja työmarkkinatuen saajista 56 %. Toimeentulotuen 

saanti on siis työttömillä suurin piirtein yhtä yleistä riippumatta siitä, miten kauan työttömyys on vuoden 

aikana kestänyt. 

7.2 Tuen saannin intensiteetti 

Aineiston päivityksiin liittyvistä ongelmista johtuen käytössämme ei ole täysin vertailukelpoisia kuukausi- ja 

eurotietoja koko edellä tarkastellulta ajalta. Päätelmiemme mukaan voimme vertailla saatujen tukikuukausien 

määrää ajalla 1990-2000 ja saatua rahamäärää ajalla 1994-2002. 

Kuvioissa 19 ja 20 nähdään erilaiset kuvaajat tuen saannin intensiteetistä. Toimeentulotuen saajat saivat 90luvun 

alussa tukea keskimäärin neljänä kuukautena vuoden aikana. Tämä luku lähti nousuun 1993 ja vakiintui 

1990-luvun lopussa viiden ja puolen kuukauden paikkeille. Vähintään kaksi kuukautta työttömänä olleiden 

käyrien kehitys on samansuuntaista lukuun ottamatta työmarkkinatukiuudistuksen aiheuttamaa siirtymävaihetta 

1994. Työmarkkinatuella olevien käyrä seuraa keskiarvoa kuitenkin selvästi korkeammalla kuin 

ansioturvalla olevien. Vuonna 2000 ansioturvalla olleet toimeentulotuen saajat saivat sitä keskimäärin kolmena 

kuukautena, peruspäivärahalla olleet neljänä ja työmarkkinatuella olleet seitsemänä kuukautena. 

64

Tukikuukausia vuoden aikana 

8 

7 

6 

5 

4 

3 

2 

1 

0 

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 

Kaikki tuen saajat Ansio Perus Tm-tuki 

Kuvio 19 Toimeentulotukikuukausien keskiarvot vuoden aikana kaikilla toimeentulotukea saaneilla 

työikäisillä ja eri etuuksilla vähintään 2 kk vuoden aikana työttömänä olleilla 1990-2000. 

Euroa per OECD-kulutusyksikkö vuoden aikana 

1 600 € 

1 400 € 

1 200 € 

1 000 € 

800 € 

600 € 

400 € 

200 € 

0 € 

1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 

Kaikki tuen saajat Ansio Perus Tm-tuki 

Kuvio 20 Toimeentulotuen määrä keskimäärin vuoden aikana kaikilla tuen saajilla ja eri etuuksilla 

työttömänä vähintään 2 kk vuoden aikana olleilla 1994-2002. Euroa per OECDkulutusyksikkö. 

65

Keskimääräinen tukisumma kotitalousyksikköä kohden kertoo samantyylistä tarinaa, kun otetaan huomioon 

että tarkasteltava ajanjakso on 1994-2002. Vuonna 1998, kun toimeentulotukea uudistettiin, keskimääräinen 

tuki putosi työttömien ryhmissä selvästi jyrkemmin kuin tuen saajilla yleensä. Työmarkkinatuen saajista ne, 

jotka saavat myös toimeentulotukea, saavat sitä keskimäärin lähes tuplamäärän ansioturvalla oleviin tuen 

saajiin verrattuna. 

Tarkastelu paljastaa odotetusti, että erot toimeentulotuen saannissa eri työttömyysetuuksilla olevien välillä 

ovat vielä paljon suurempia kuin pelkästä tuen saannin yleisyydestä voisi päätellä. Paitsi että työmarkkinatuen 

saajat saavat myös toimeentulotukea huomattavan usein, he näin tehdessään ovat myös suuremman ja 

pitkäaikaisemman toimeentulotuen tarpeessa. Toimeentulotuen työttömyysturvaa täydentävä rooli ei ole 

summia tarkasteltaessakaan mitenkään marginaalinen. Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea yhtä aikaa 

saavien keskimääräinen toimeentulotuki on noin 120 euroa kuukaudessa kotitalousyksikköä kohden. Summa 

on merkittävä, kun sitä vertaa työmarkkinatuen määrään – täysi työmarkkinatuki ilman lapsikorotuksia oli 

noin 475 euroa vuonna 2002. 

Toisaalta on mielenkiintoista havaita, että tuen saannin intensiteetissä ei näy samanlaista kehitystä kuin toimeentulotuen 

yleisyyden kohdalla. Niiden, jotka saavat ansioturvan ohella toimeentulotukea, tuen tarve ei 

näyttäisi juurikaan vähentyneen, vaikka tämän ryhmän koko onkin siis pienentynyt. 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 

Kaikki saajat 

Väh. 500 €/ky 

Väh. 1000 €/ky 

Väh. 2000 €/ky 

Väh. 7 kk 

Koko vuosi 

Kuvio 21 Työmarkkinatuella vähintään 2 kk vuoden aikana olleiden toimeentulotuen saanti eri määritelmien 

mukaan. Kuukaudet 1994-2000, eurot per kulutusyksikkö 1994-2002. 

66

Koska tukien päällekkäisyys keskittyy nimenomaan työmarkkinatuen saajiin, tarkastelimme vielä tätä ryh- 

mää erikseen. Mittarista riippumatta tuen intensiteetin kehittyminen tarkasteluaikana noudattaa samaa kaa- 

vaa. Mittarin tiukentaminen luonnollisesti vähentää niiden osuutta, jotka ovat saaneet toimeentulotukea niin 

paljon. 

Vuonna 1994 työmarkkinatukijärjestelmä oli uusi ja tuella oli vähän väkeä, jotka kaikki olivat uusia tulijoita. 

Tämä näkyy myös toimeentulotuen saannissa, joka oli vähäisempää kuin myöhemmin. Vuosina 1995-97 niin 

tuen saannin yleisyys kuin intensiteettikin nousivat, ja vuoden 1998 toimeentulotukiuudistuksen myötä seu- 

rasi notkahdus. Vuonna 2001 tapahtui taas selvää nousua. Koska kuukausikäyrien muoto seurailee muita 

käyriä vuoteen 2000, johon asti nämä tiedot aineistossa ovat, on syytä olettaa että niissä on tapahtunut vas- 

taava nousu vuonna 2001. 

Viimeisimpien tietojen mukaan siis työmarkkinatukea vuoden aikana vähintään kaksi kuukautta saaneista 

noin puolet asuu talouksissa, jotka ovat saaneet myös toimeentulotukea. Noin kolmasosalla tuki jää alle 500 

euron per OECD-kulutusyksikkö – kahdella kolmasosalla on kyse siis työmarkkinatuen suuruuteen nähden 

ainakin kohtuullisen merkittävistä summista. 

Joka kymmenennessä kotitaloudessa tukea on saatu vähintään 2000 euroa vuoden per kulutusyksikkö vuoden 

aikana. Suurin piirtein yhtä moni on saanut tukea vuoden jokaisena kuukautena. Yli kuutena kuukautena 

tukea saaneita on noin kolmasosa työmarkkinatuella olleista. 

7.3 Päällekkäistapausten taustoista 

Keitä toimeentulotukea saavat työttömät sitten ovat? Vastaus on tähän mennessä jo sikäli selvä, että ilmiö on 

selvästi yleisin työmarkkinatukea saavien keskuudessa. Taulukossa on tarkasteltu tätä ryhmää joidenkin taustamuuttujien 

kautta uusimpien saatavilla olevien tietojen avulla. 

Taulukkoon on otettu vuonna 2002 vähintään kaksi kuukautta työttömänä työmarkkinatuella olleet. Heidät 

on eroteltu kotitalouden samanaikaisen toimeentulotuen saannin mukaan karkeasti kolmeen ryhmään. Noin 

puolella kotitalous ei ole lainkaan saanut toimeentulotukea, ja noin neljänneksen kokoiset ryhmät ovat saaneet 

sitä jonkin verran tai hyvin merkittävästi. 22 

Taustamuuttujien mukaiset erot ovat suurin piirtein odotettuja ja suurelta osin melko vähäisiä. On syytä 

muistaa, että myös toimeentulotuen hakematta jättämisessä eli alikäytössä on todennäköisesti eroja tausta- 

22 Joissakin tarkasteltavissa muuttujissa oli hiukan puuttuvia tietoja, mistä syystä summa ei kaikissa kohdissa ole sama 

18504. Edellisen 2 vuoden työhistoriaa (2000-2001) kuvaavassa muuttujassa viimeisenä mainittu luokka (työvoimassa 

alle 40% ajasta) on syrjäyttänyt muut luokat. Prosentteja laskettaessa työllä on tarkoitettu avoimien työmarkkinoiden 

työtä. 

67

yhmien mukaan (Virjo 2000), ja nekin voivat selittää saatuja tuloksia. Tässäkin suhteessa tulokset ovat odotetun 

kaltaisia. Merkittävimmät havainnot on lueteltu seuraavassa. 

Miehet saavat toimeentulotukea selvästi useammin kuin naiset. Nuorin ja vanhin ikäryhmä puolestaan saavat 

tukea harvemmin kuin muut, tuen saanti painottuu keski-ikäisiin. Vanhimman ikäryhmän vähäistä tuen saantia 

selittänee paitsi tuen muita ryhmiä suurempi alikäyttö, myös se että 55 vuotta täyttäneisiin ei sovelleta 

työmarkkinatuen tarveharkintaa. 

Työnhakuammatti ei vaikuta tuen saantiin muuten kuin siten, että ryhmä ”ei ammattia” saa tukea muita selvästi 

useammin. Sama näkyy koulutuksen suhteen, ainoastaan ei tutkintoa -ryhmä erottuu selvästi. Edelleen 

työhistoriaa tarkasteltaessa vain heikoin ryhmä eli korkeintaan 10 prosenttia ajasta työssä olleet erottuu muita 

korkeammalla tuen saannillaan. Työhistorian olemassaolo näyttääkin tehokkaasti ehkäisevän tuen tarvetta – 

työmarkkinatuen saajista tosin suurin osa kuuluu tähän työhistorialtaan heikoimpaan ryhmään. Mielenkiintoista 

on, että työvoiman ulkopuolella paljon olleet saavat hekin tukea jonkin verran keskimääräistä harvemmin. 

Aluetarkasteluissa selvästi erottuva tulos on se, että toimeentulotukea saadaan työmarkkinatuen kanssa päällekkäin 

selvästi useammin Uudellamaalla kuin muualla Suomessa. Tähän suurena syynä lienevät alueen korkeat 

asumiskustannukset, samoin kuin Hämeenkin kohdalla. Muualla Suomessa asuinkustannukset ovat alhaisemmat, 

ja oletettavasti myös tuen hakematta jättäminen harvinaisempaa. 

Parisuhde tai ylipäätään useamman kuin yhden henkilön kotitalous näyttää olevan selvä toimeentulotuen 

saantia vähentävä tekijä. Yksin asuvat ovat tuen saajissa selvästi yliedustettuina, samoin perhetyypin ryhmä 

”muu”, jossa on yhden hengen kotitalouksien lisäksi mm. vanhempiensa luona asuvia. Pareilla tuen saanti on 

suurin piirtein yhtä yleistä riippumatta siitä, onko perheessä lapsia vai ei. Yksinhuoltajilla tuen saanti on 

odotetusti keskimääräistä yleisempää, mutta keskiarvoon verrattuna ero on kuitenkin yllättävän pieni. 

Yhteenvetona voidaan sanoa, että riski joutua turvautumaan työmarkkinatuen ohella myös toimeentulotukeen 

on keskimääräistä suurempi samoissa ryhmissä, joilla on keskimääräistä suurempi riski joutua alun perinkin 

työmarkkinatuelle. Lisäksi voidaan olettaa, että asumiskustannukset ovat monien ryhmien kohonneen riskin 

taustalla. Tämä koskee niin yksin asuvia, yksinhuoltajia kuin Uudellamaalla asuviakin. 

68

Taulukko 7 Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea samana vuonna saaneiden taustatietoja. Vähintään 2 

kk työmarkkinatuella vuonna 2002 olleet. Sarakeprosentit. 

ei toimtukea 90% 4 2 2 3 522 

työssä 51-90% 5 4 4 4 803 

työssä 11-50% 16 15 13 15 2 804 

työssä

7.4 Yhteenveto 


laajaa ja pysyvää. Tätä kehitystä näyttää pitkäaikaistyöttömyyden lisääntymisen ohella vauhdittaneen erityi- 

sesti työmarkkinatukiuudistus vuonna 1994. Viimesijainen toimeentulotuki täydentää jatkuvasti ja suuressa 

osassa tapauksia juuri työmarkkinatukea. Tutkijat ovatkin huomauttaneet, että suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän 

erikoiseksi piirteeksi on muodostunut, että viimesijaisen turvan tarpeen keskeinen syy on muiden 

perusturvaetuuksien – erityisesti työmarkkinatuen – riittämätön taso (Keskitalo ym. 2000; Hytti 2003). 

Tukien päällekkäisyyden laajuutta alleviivaa se, että toimeentulotuki on etuus, jota on haettava jatkuvasti 

uudelleen sosiaalitoimistossa henkilökohtaisesti käymällä. Sen hakeminen on vaivalloista ja ilmeisesti usein 

leimaavaksi koettua, ja niinpä toimeentulotuen alikäyttö onkin ilmeisesti hyvin laajaa (ks. Virjo 2000). Alikäyttöä 

esiintynee työttömillä yhtä usein kuin muillakin. Tätä taustaa vasten se, että puolet työmarkkinatuen 

saajista saa myös toimeentulotukea, on todella korkea luku. Mikäli kaikki tukeen oikeutetut hakisivat sitä – 

kuten siis esimerkiksi kannustinlaskelmissa aina oletetaan – olisi päällekkäisyys vielä huomattavasti korkeammalla 

tasolla. 

Voidaan kuitenkin todeta, että ansiosidonnainen työttömyysturva näyttäisi suojaavan toimeentulotukiluukulle 

ajautumiselta melko hyvin. Peruspäivärahan saajat ovat työmarkkinatukiuudistuksen jälkeen muodostuneet 

kooltaan pieneksi ja koostumukseltaan erikoislaatuiseksi väliryhmäksi. 

Työttömät ovat määrällisesti jakautuneet 90-luvun puolivälin ja lopun aikana suurin piirtein kahtia ansioturvalla 

ja työmarkkinatuella oleviin. Näiden kahden ryhmän taloudellinen tilanne poikkeaa toisistaan täysin. 

Polarisaatio on vain lisääntynyt, kun ansioturvan saajista entistä harvempi on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen. 

Samalla keskimääräinen tuen tarve on työmarkkinatuen saajilla sekä ajassa että rahassa 

mitaten paljon suurempi kuin ansioturvan saajilla. Tämä luonnollisesti korostaa eroa entisestään. 

Työttömien osuus kaikista toimeentulotuen saajista on kylläkin hitaasti laskenut huippuvuodesta 1994. Tämä 

johtuu kokonaistyöttömyyden laskusta, mutta mainittu osuus on laskenut huomattavasti hitaammin kuin työttömyys 

kokonaisuutena. 

Työttömiä tarkasteltaessa toimeentulotuen saajien osuus on vakiintunut noin kolmanneksen tasolle. Tämän 

kolmanneksen toimeentulotuen tarve on sekin ollut viime vuodet sangen vakaata – ainoastaan toimeentulotukiuudistus 

vuonna 1998 muutti tilannetta tilapäisesti. 

Sosiaalitoimiston ja työhallinnon samanaikaisista asiakkaista on siis tullut suuri, pysyvähkö ryhmä, eikä 

kehitys näytä suuria muuttumisen merkkejä. Ryhmän koostumus ei ole yllättävä – tavallista useammin toimeentulotukea 

saavat työttömyysturvan ohella ne, joilla on yleensäkin tutkimuksissa tavallista suurempi 

huono-osaisuusriski. Asumiskustannukset lienevät iso selittävä tekijä tuen tarpeen taustalla etenkin niissä 

osissa maata, joissa ne ovat korkeat. 

70

8 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 

Lähtökohta 

Työttömyysturvan negatiivisia kannustinvaikutuksia pidetään usein lähes itsestäänselvyyksinä. Tällä tarkoi- 

tetaan sitä, että maksettava turva vähentää ihmisten aktiivisuutta työmarkkinoilla ja/tai nostaa kynnystä men- 

nä töihin. On esitetty, että tuen alentaminen tai sen keston lyhentäminen kannustaisi työnhakijoita ja siten 

alentaisi työttömyyttä. 

Asiasta on kuitenkin melko vähän kotimaista empiiristä tutkimusta. Aihetta on sivuttu eri tavoin usein, mutta 

suoraan turvan kannustavuuteen keskittyvät tutkimukset ovat useimmiten teoreettisia laskelmia. Järjestelmän 

ja sen todellisten tai simuloitujen muutosten vaikutuksia käyttäytymisensä optimoivaan yksilöön on tutkittu 

erilaisin laskelmin paljon esim. kannustinloukkututkimuksissa ja taloustieteen keinoin (kynnyspalkat ja etsintäteoria). 

Oletus, että yksilö jatkuvasti laskelmoi saamaansa tuloa, on kuitenkin monesti osoittautunut ainakin 

osittain vääräksi. Aiemman tutkimuksen tulokset ovat myös ristiriitaisia. Tässä tutkimuksessa ei ole nojauduttu 

erilaisiin oletuksiin, vaan työttömyysturvan kannustavuutta on tutkittu ihmisten todellisten työmarkkinasiirtymien 

seurannan pohjalta. 

Tutkimusykysymykset 

Pääasiallinen tutkimuskysymys on, onko työttömyysturvalla osoitettavissa olevia passivoivia vaikutuksia ja 

jos on, niin minkä suuruisia ne ovat. Keskeiseksi instrumentiksi asiaa tutkittaessa otetaan suomalaisen työttömyysturvan 

merkittävin ”porras” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan päättyminen 500 maksupäivän 

täyttymisen jälkeen. Tuolloin henkilö putoaa työmarkkinatuen varaan, mikä normaalisti tarkoittaa hyvinkin 

merkittävää leikkausta työttömyysturvassa. Mikäli kannustimilla on merkitystä, tulisi tämän näkyä työttömyyden 

päättymisen todennäköisyydessä mainitun portaan tienoilla. Todennäköisyyden tulisi nousta, tai 

ainakin sen mahdollisen laskun pysähtyä tai hidastua. Tällaista ilmiötä kutsumme ”porrasvaikutukseksi”. 

Tutkimme myös eräitä muita työttömyysturvaan liittyviä asioita. Tärkeimmät näistä ovat työvoimapoliittisten 

aktiivitoimien rooli ansioturvan uusimisessa sekä toimeentulotuen ja työttömyysturvan yhtäaikainen saanti. 

Aineisto ja menetelmä 

Tutkimuksen aineistona on laaja, eri rekistereistä koottu paneeliaineisto, joka sisältää 350 000 suomalaisen 

tiedot. Keskeistä on, että aineistossa on päiväkohtaiset tiedot henkilöiden työ-, työttömyys- ja työvoimapoliittisiin 

toimiin osallistumisjaksoista. 

71

Aineistosta on poimittu ”viitetyöttömien” ryhmä, jonka työttömyys alkaa aikavälillä 1995-98 siten, että päi- 

värahan maksupäivät alkavat alusta. Näiden ”nollapisteestä” työttömyytensä ansiotai peruspäivärahalla 

aloittaneiden myöhempää työmarkkinauraa on voitu seurata vuoden 2002 loppuun asti. Seurasimme maksu- 

päivien kertymistä ja sitä, milloin henkilö mahdollisesti täyttää uudestaan työssäoloehdon. 

Tutkimusaineiston poiminta ja seurantajärjestelmän määrittely on edellyttänyt monimutkaista päättelyä. 

Keskeistä on, että maksupäivien kertymistä voidaan seurata niilläkin, jotka välillä poistuvat työttömyydestä. 

Heidän kohdallaan on todennäköisempää, että he pystyvät reagoimaan portaan kannustimeen poistumalla 

työttömyydestä, kun ansioturva on päättynyt tai päättymässä. 

Ansioturvan päättymisen vaikutusta työttömyyden päättymiseen analysoitiin kahdella tavalla: ensinnäkin 

tarkasteltiin viitetyöttömien kaikkien työttömyysjaksojen päättymistä sen mukaan, missä vaiheessa päivära- 

hakausi on jakson päättyessä. Toiseksi tarkasteltiin maksupäivien kertymää neljä vuotta alkuperäisen viite- 

työttömyyden alun jälkeen. Karkeasti ottaen edellinen tapa kertoo työttömyyden päättymisestä tai keskeyty- 

misestä, jälkimmäinen päivärahakauden tai työttömyyskauden päättymisestä. 

Porras nostaa jonkin verran työttömyyden päättymisen todennäköisyyttä 

Molemmilla tarkastelutavoilla saatiin esiin pieni työttömyyden päättymistodennäköisyyden nousu ansiotur- 

van päättymisen tienoilla. Ilmiö näkyy, kun tarkastellaan päättymisen hasardin kehittymistä – todennäköi- 

syyttä sille, että työttömyys päättyy tiettynä päivänä edellyttäen, että se on jo kestänyt kyseiseen päivään asti. 

Hasardi nousee noin sata kalenteripäivää ennen ansioturvan porrasta ja pysyy koholla vielä noin sata päivää 

sen jälkeen. Aidon kannustinvaikutuksen puolesta puhuu se, että vastaava ilmiö on huomattavasti lievempi 

tai sitä ei esiinny lainkaan peruspäivärahan saajilla, joiden tulot eivät portaan kohdalla muutu. 

Ansiopäivärahalla työttömyytensä aloittaneista 42 prosenttia ei sen paremmin pudonnut päivärahalta kuin 

uusinut turvaoikeuttaankaan usean vuoden seurannan aikana. He siis ilmeisesti poistuivat työttömyydestä 

siihen enää palaamatta. Noin 13 prosenttia ei uusinut turvaoikeuttaan kertaakaan ja putosi sen seurauksena 

päivärahalta. Loput 45 prosenttia uusivat ansioturvansa ainakin kerran. Porrasvaikutus näkyy myös ansioturvan 

uusimisessa – sen todennäköisyys nousee, kun edellinen päivärahakausi lähestyy loppuaan. Tässä vaikutuksen 

suuruusluokka on hyvin pieni, sillä valtaosa turvan uusimista tapahtuu jo päivärahakauden alkupuolella. 

Työttömyysturvalla näyttäisi siis olevan jonkin verran yleisesti oletetun kaltaista passivoivaa vaikutusta. 

Osittain kysymys lienee myös siitä, että jotkin ryhmät käyttävät turvaa eri tarkoitukseen kuin aktiiviseen 

työnhakuun. Ainakin pienten lasten vanhemmilla porrasvaikutus näyttäisi olevan suurempi kuin muilla. 

Teoreettisen kannustinkeskustelun kannalta on erityisen mielenkiintoista, että porrasvaikutus on samaa luokkaa 

ja jopa korkeampi myös silloin, kun työttömyys on päättynyt työvoimapoliittisiin toimiin. Ketä järjestelmä 

tällöin kannustaa ja mihin? Henkilö itsehän voi toki hakeutua toimiin, mutta ei yksin niihin pääsystä 

päätä. Näyttäisi siis siltä, että työvoimapoliittisiin toimiin myös ohjataan herkemmin henkilöitä, jotka ovat 

72

vaarassa menettää ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksensa. Tämän taustalla lienee sekä rakenteellisia että 

työvoimaneuvojan ja asiakkaan väliseen suhteeseen ja palveluprosessiin liittyviä tekijöitä. Rekisteriaineiston 

pohjalta ei voida tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä siitä, miten tämä prosessi etenee. 

”Porrasvaikutuksen” suuruudesta 

Porrasvaikutus on siis selvästi havaittava, mutta kuitenkin suuruusluokaltaan varsin pieni. Suuruusluokkaa 

arvioitiin laskemalla ”normaali” poistuma työttömyydestä. Toisin sanoen: monenko henkilön työttömyys 

olisi päättynyt, jos todennäköisyys poistua työttömyydestä ei olisi portaan tienoilla noussut? Tämän ylittävää 

osaa päättyneistä työttömyyksistä voidaan pitää ”todellisena” porrasvaikutuksena. 

Vain vähemmistö on työttömänä niin pitkään, että heidän ansioturvansa lähestyy loppuaan. Tutkimusaineistossa 

näistä portaan tienoille asti työttömänä olleista noin puolet poistuu työttömyydestä ansioturvan porrasta 

ympäröivän 200 kalenteripäivän aikana. Mikäli päättymistodennäköisyys ei olisi noussut, olisi työttömyydestä 

samana aikana poistunut noin 40 % näin pitkään työttömänä olleista. Porrasvaikutuksen suuruus näyttäisi 

siis olevan noin kymmenen prosenttia niistä, jotka ovat ansiopäivärahalla vähintään noin 430 maksupäivän 

ajan. Kaikista viitetyöttömyytensä ansiopäivärahalla aloittaneista porrasvaikutuksen osuus on noin kolme 

prosenttia. 

Voidaan siis ajatella, että noin kolmen prosentin kohdalla 500 päivän porras paitsi toimii kannustavana tekijänä, 

tästä myös seuraa työttömyyden päättyminen. Kokonaistyöttömyyden kannalta ajateltuna vaikutus on 

pienempi, sillä mainittu kolme prosenttia on laskettu ainoastaan ansiopäivärahalla olijoista (joita on työttömistä 

vähemmistö), ja heistäkin ”eläkeputkessa” olijat jäävät vaikutuksen ulkopuolelle. Tutkimuksemme 

laskentatapa on sellainen, ettei lukuja voida suoraan soveltaa väestöön. Yritämme kuitenkin seuraavassa 

tehdä vaikutuksen suuruudesta varovaisen ja karkean arvion. 

Arvion pohjaksi on syytä selventää porrasvaikutuksen suunta kokonaistyöttömyyteen nähden. Työllistymistodennäköisyys 

siis nousee portaan tienoilla, mistä voi päätellä, että jos porrasta ei olisi ollut, olisi henkilöiden 

työttömyys jatkunut pidempään. Vaikutuksen todennäköinen selitys on kuitenkin se, että mainitut kolme 

prosenttia ovat viivyttäneet työttömyydestä poistumistaan – tai olleet ainakin passiivisempia työnhakijoita. 

Toisin sanoen ansioturva on passivoinut heitä saaden heidät pysymään työttöminä. Ansioturvan loppuminen 

tai sen uhka on saanut aikaan tuloksekkaan pyrkimyksen poistua työttömyydestä. Tämä vaikutus näkyy tutkimuksessamme 

porrasvaikutuksena. Järkeenkäypä tulkinta on siis, että jos tätä vaikutusta ei olisi ollut, olisivat 

nämä henkilöt työllistyneet aikaisemmin eivätkä vasta portaan tienoilla. (Jos ansioturvaoikeus ei 500 

maksupäivän jälkeen päättyisi, havaitusta pienestä turvan passivoivasta vaikutuksesta seuraisi, että vastaavan 

suuruinen osa työttömistä ilmeisesti pysyisi nykyistäkin pitempään työttömänä.) 

73

Ansiopäivärahaa sai vuonna 2002 noin 118 000 ihmistä, joista osa oli ”eläkeputkessa”. Suoraan edellä maini- 

tusta luvusta laskettuna porrasvaikutus olisi noin 3 000 henkilön luokkaa. 23 Tämä luku on kuitenkin liian 

suuri: ilman turvan passivoivaa vaikutusta työttömyys olisi todennäköisesti päättynyt aiemmin – ei voida 

päätellä, että se ei olisi lainkaan alkanut. 24 

Edelleen voidaan olettaa, että jos passivoivaa vaikutusta ei olisi, ja henkilöt olisivat työllistyneet aiemmin, 

olisivat he ainakin osittain syrjäyttäneet muita työnhakijoita – työttömien kannustaminen tuskin lisää työ- 

voiman kysyntää. Kun nämä seikat otetaan huomioon, niin päädytään arvioon, että kokonaistyöttömyys olisi 

noin 500 – 1 500 henkilöä korkeampi, mikäli tässä tutkimuksessa havaittua ansioturvan passivoivaa vaikutusta 

ei lainkaan olisi. Tulee kuitenkin muistaa, että porrasvaikutuksesta suuri osa kohdistui työvoimapoliittisiin 

toimiin: näin ollen osa edellä arvioidusta avoimen työttömyyden alenemasta vastaavasti nostaisi ”piilotyöttömyyttä” 

eli aktiivitoimissa olevien määrää. Tässäkin kohdassa voisi esiintyä syrjäyttämisvaikutusta, eli 

jotkin muut henkilöt jäisivät vastaavasti aktiivitoimien ulkopuolelle. 

Turvan tason vaikutus näyttää pieneltä 

Työttömyysturvan tason ja korvausasteen vaikutusta työttömyyden päättymiseen ja siihen, kuinka voimakas 

porrasvaikutus on, pystyttiin aineiston rajoitusten vuoksi tarkastelemaan vain karkeasti käyttäen indikaattorina 

työttömyyttä edeltäneitä tuloja. Tutkimme, onko porrasvaikutus erisuuruinen eri tuloluokissa. Lisäksi 

analysoimme, vaikuttavatko aiemmat tulot työllistymisen nopeuteen, kun useita muita työllistymiseen vaikuttavia 

tekijöitä on samanaikaisesti kontrolloitu. 

Näyttää siltä, että turvan tason ja korvausasteen itsenäinen vaikutus työllistymiseen on vähäinen. Sikäli kuin 

vaikutusta ilmenee, työllistyvät korkeamman ansioturvan ja siten alhaisemman korvausasteen omaavat muita 

hieman nopeammin. Porrasvaikutuksen suuruuteen näillä tekijöillä ei näytä olevan vaikutusta, vaan ansioturvan 

päättyminen tuottaa samanlaisen vaikutuksen aiemmista tuloista riippumatta. Tulos on selvä, mutta on 

toki mahdollista, että turvan tasolla tai korvausasteella on pienempiä tai hienojakoisempia vaikutuksia, jotka 

eivät tällä mittaustavalla tulleet esiin. 

Työvoimapolitiikan rooli ansioturvaoikeuden saamisessa 

Aktiivitoimien roolia ansioturvaoikeuden hankinnassa ja uusimisessa analysoitiin kannustavuuden tutkimista 

varten rakennetun päättely- ja seurantajärjestelmän avulla. Aktiivitoimien rooli ansioturvan ehtojen täyttämisessä 

oli erittäin merkittävä vielä vuonna 1996. Tuon jälkeen se on pienentynyt todella merkittävästi. ”Aktii- 

23 Luku vastaa noin kolmea prosenttia niistä ansioturvalla olevista, jotka eivät ole ”eläkeputkessa”. 

24 Näinkin asia voi olla: että on jättäydytty työttömäksi ansioturvan houkuttelemana. On kuitenkin syytä olettaa, että 

asia on näin vain pienessä osassa tapauksia – missään tapauksessa ei ainakaan kaikissa. Kuinka paljon aiemmin työttömyys 

siten olisi päättynyt, jos työttömyydestä poistumista ei olisi viivytetty? Tähän kysymykseen ei voida antaa tarkkaa 

vastausta. Tästä johtuen esitämmekin arvion suurella marginaalilla. 

74

vitoimien avustuksella” päivärahaoikeuden saaneiden osuus kaikista ansioturvalla olevista on laskenut vuo- 

den 1996 noin 40:stä noin 15 prosenttiin vuonna 2002. Määrällisesti kyse on toki edelleenkin suuresta jou- 

kosta. Samaan aikaan pelkillä toimilla päivärahaoikeuden saaneiden osuus on romahtanut 30 prosentista 

neljään. 

Toisin päin tarkastellen kaikista aktiivitoimista – mukaan lukien siis työmarkkinatuen työharjoittelu, työvoi- 

makoulutus ja yhdistelmätuki, jotka eivät ainakaan täysimääräisesti kerrytä päivärahan edellytyksenä olevaa 

työssäoloehtoa – yhä pienempi osa on edistänyt henkilön päivärahaoikeutta. Kaikista lähimenneisyydessä 

aktiivitoimiin osallistuneista oli vuoden 1996 lopussa noin 15 prosenttia sellaisia, jotka saivat ansiopäivära- 

haa ja olivat ansainneet sen ainakin osittain toimien avulla. Vuonna 2002 sama osuus oli enää neljä prosent- 

tia. 

Tärkein yksittäinen muutosta selittävä tekijä on se, että vuonna 1997 työssäoloehtoa pidennettiin kuudesta 

kymmeneen kuukauteen. Toinen tärkeä selittäjä on yleisen työllisyystilanteen paraneminen. Toimenpiteissä 

olleista suurempi osa on päätynyt töihin. Kolmantena selittäjänä ovat muutokset aktiivisessa työvoimapoli- 

tiikassa. Kaikista aktiivitoimista yhä pienempi osa on ollut perinteisiä palkkaperustaisia työllistämistöitä, 

jotka lasketaan kokonaisuudessaan ansioturvan työssäoloehtoon. 

Ainakin vuoden 1997 uudistuksen julkilausuttuna tavoitteena oli vähentää työvoimapoliittisten toimenpitei- 

den käyttöä ansioturvan ansaitsemisessa ja uudistamisessa. Tässä on siis onnistuttu varsin hyvin. Samalla on 

kuitenkin syytä huomata, että kehitys ei ole liittynyt pelkästään työllisyyden paranemiseen. Pidempi työssä- 

oloehto on osaltaan aiheuttanut sen, että selvästi pienempi osuus työttömistä on ansiopäivärahalla. Työmark- 

kinatuen osuus työttömien toimeentuloturvasta on tarkasteltuna ajanjaksona noussut selvästi. 

Työttömyysturvan ja toimeentulotuen päällekkäisyydet 

Toimeentulotuki on kotitalouskohtainen etuus, mikä aiheutti osaltaan ongelmia eri tulonsiirtojen päällekkäisyyden 

tutkintaan. Lisäongelmia aiheutti se, että toimeentulotukitiedot ovat aineistossa vuositasolla, kun taas 

työttömyyttä koskevat tiedot ovat yksityiskohtaisempia. 

Päädyimme tutkimaan, missä määrin erilaiset työttömien ryhmät ovat asuneet kotitalouksissa, jotka ovat 

samana vuonna saaneet myös toimeentulotukea – ja toisin päin. Tutkimme myös tuen saannin intensiteettiä. 

Tarkastelimme aikaväliä 1990-2002. 


laajaa ja pysyvää. Tätä kehitystä näyttää pitkäaikaistyöttömyyden lisääntymisen ohella vauhdittaneen erityisesti 

työmarkkinatukiuudistus vuonna 1994. Viimesijainen toimeentulotuki täydentää jatkuvasti ja suuressa 

osassa tapauksia juuri työmarkkinatukea. 

Työttömät ovat viime vuosina jakautuneet suurin piirtein kahtia ansioturvalla ja työmarkkinatuella oleviin. 

Näiden kahden ryhmän taloudellinen tilanne poikkeaa toisistaan täysin. Polarisaatio on lisääntynyt, kun an- 

75

sioturvan saajista entistä harvempi on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen. Samalla keskimääräinen 

tuen tarve on työmarkkinatuen saajilla sekä ajassa että rahassa mitaten olennaisesti suurempi kuin ansiotur- 

van saajilla, mikä korostaa ryhmien eroa. 

Työttömien osuus kaikista toimeentulotuen saajista on hitaasti laskenut huippuvuodesta 1994. Tämä johtuu 

kokonaistyöttömyyden laskusta, mutta mainittu osuus on laskenut huomattavasti hitaammin kuin työttömyys 

kokonaisuutena. Vuonna 2002 kaikista toimeentulotukea saaneissa kotitalouksissa asuneista työikäisistä 

vajaa puolet oli saanut työmarkkinatukea. 

Työttömiä tarkasteltaessa toimeentulotuen saajien osuus on vakiintunut noin kolmanneksen tasolle. Tämän 

kolmanneksen toimeentulotuen tarve on sekin ollut viime vuodet sangen vakaata – ainoastaan toimeentulo- 

tukiuudistus vuonna 1998 muutti tilannetta tilapäisesti. Kaikista työmarkkinatukea saaneista yli puolet on 

saanut myös toimeentulotukea. Vastaava osuus on ansiopäivärahalla olleista 10 prosenttia. On syytä muistaa, 

että toimeentulotukeen oikeutetut eivät läheskään aina hae sitä (Virjo 2000). Mikäli näin tapahtuisi, olisivat 

tässä esitetyt luvut vielä selvästi suurempia. 

Sosiaalitoimiston ja työhallinnon samanaikaisista asiakkaista on siis tullut suuri, pysyvähkö ryhmä, eikä 

kehitys näytä suuria muuttumisen merkkejä. Ryhmän koostumus ei ole yllättävä – tavallista useammin toi- 

meentulotukea saavat työttömyysturvan ohella ne, joilla on yleensäkin tutkimuksissa tavallista suurempi 

huono-osaisuusriski. Asumiskustannukset lienevät iso selittävä tekijä tuen tarpeen taustalla etenkin niissä 

osissa maata, joissa ne ovat korkeat. 

Passivoiko työttömyysturva? 

Tutkimuksemme otsikon kysymykseen saatiin siis selkeä vastaus: työttömyysturva passivoi työttömiä jonkin 

verran. Ansioturvan päättyminen aiheuttaa selvän nousun työttömyyden päättymisen todennäköisyydessä. 

Lisäksi turvan uusimisen todennäköisyys nousee, kun päivärahakausi lähestyy loppuaan. Ilmiö on kuitenkin 

kokonaisuuden kannalta tarkasteltuna pieni, joten tuloksen tulkinta riippuu hyvin paljon tulkitsijasta. 

Kyseessä on suuruusluokaltaan selvästi pienempi ilmiö kuin esimerkiksi kynnyspalkka- tai etsintäteoreettis- 

ten tutkimusten pohjalta voisi odottaa. Havaittu ansioturvan passivoiva vaikutus nostaa kokonaistyöttömyyttä 

olemattoman vähän. Lisäksi on muistettava, että työttömyysturva todennäköisesti nostaa työllisyyttä sitä 

kautta, että se vetää ihmisiä työmarkkinoille niiden ulkopuolelta. Työttömyysturvalla voi siis olla sekä työt- 

tömyyttä että työllisyyttä nostavia vaikutuksia, ja jälkimmäiset voivat hyvinkin olla merkittävämpiä kuin 

edelliset. 

Toisaalta havaitun vaikutuksen pienuutta selittänee ainakin osittain se, että porras kohdistuu joka tapauksessa 

pitkään työttömänä olleisiin. On mahdollista, että aiemmassa vaiheessa portaan vaikutus olisi suurempi, sillä 

vähemmän aikaa työttömänä olleiden mahdollisuudet työllistyä ovat paremmat. Lisäksi voidaan ajatella, että 

tieto turvan rajallisesta kestosta aktivoi työttömiä jo ennen tutkimuksessa havaittua porrasvaikutusta. 

76

Vaikuttaa siltä, että ainakin osa porrasvaikutuksesta selittyy työttömyysturvan käytöllä muihin tarkoituksiin 

kuin aktiiviseen työnhakuun. Tätä ”hyväksikäyttöä” voidaan paheksua, mutta samalla voidaan kysyä, miten 

tuomittavaa lasten- tai omaishoito työttömyysturvalla on, ja miten suuri osa tällaisista ihmisistä siirtyisi työelämään 

(eikä muiden etuuksien piiriin), mikäli tätä mahdollisuutta ei enää olisi. 

On syytä muistaa, että havaittu vaikutus koskee ainoastaan ansioturvaa. Valtaosa työttömistä on perusturvan 

piirissä. Peruspäivärahan loppumisella ei porrasvaikutusta ollut. Joitakin viitteitä saatiin siitä, että työmarkkinatuen 

tarveharkinnan voimaan astumisella saattaisi olla vaikutuksia. Kaiken kaikkiaan tämän tutkimuksen 

pohjalta ei kuitenkaan voida tehdä päätelmiä työmarkkinatuen – jolla yli puolet työttömistä siis on – kannustavuudesta. 

Näin on etenkin, kun työmarkkinatukea on tarkastellun ajanjakson jälkeen uudistettu. 

Työmarkkinatuen taso on kuitenkin niin alhainen, että sitä hyvin usein täydennetään toimeentulotuella. Yleisellä 

tasolla voidaankin todeta, että jos työmarkkinatuen tasoa entisestään laskettaisiin, sille määrättäisiin 

tarkka enimmäiskesto tai sen saajille alettaisiin laajassa mitassa määrätä sanktioita, syntyisi useimmissa tapauksissa 

oikeus saada vastaava määrä tukea toimeentulotukijärjestelmän kautta. Tämä oikeus on perustuslain 

takaama. Näin ollen työmarkkinatukeen sinänsä tuskin liittyy kovin suuria kannustinongelmia. Jos ja 

kun minimiturva passivoi, johtuu se tarveharkinnan (tai tarveharkintojen) aiheuttamista kannustin- ja byrokratialoukuista 

– toisin sanoen eri tukien ja pienten tulojen yhteensovittamisen hankaluuksista. 

Työttömyysturvan passivoivia vaikutuksia on lisäksi punnittava yhdessä järjestelmän muiden tavoitteiden 

kanssa. Tällöin päädytään väistämättä pohtimaan toisaalta aktivoinnin tai kannustavuuden, toisaalta köyhyyden 

ja syrjäytymisen torjunnan ja työmarkkinoiden houkuttelevina pitämisen tavoitteiden ristiriitoja. Kuten 

Parpo (2004) osoittaa, on kannustavuutta vaikea nykyjärjestelmän piirissä lisätä ilman, että samalla tingitään 

syrjäytymisen torjunnan ja tasa-arvon puolella. Nykyjärjestelmästä luopuminen esimerkiksi perustulon hyväksi 

taas olisi todella iso ja epätodennäköinen muutos. 

On selvää, että millä tahansa tulonjakojärjestelmällä on erilaisia käyttäytymisvaikutuksia. Tämän tutkimuksen 

tulosten valossa työttömyysturvan passivoivat vaikutukset näyttävät pieniltä. Yritys poistaa niitä alentamalla 

turvan tasoa tai lyhentämällä sen kestoa voisi helposti johtaa siihen, että järjestelmän muut tavoitteet 

kärsisivät kohtuuttomasti. Toisin sanoen: jos halutaan torjua syrjäytymistä ja köyhyyttä, tarjota turvaa samalla 

kun työmarkkinat muuttuvat yhä joustavammiksi ja houkutella ihmisiä työmarkkinoille niiden ulkopuolelta, 

on samalla siedettävä jokin määrä ei-toivottuja kannustinvaikutuksia. 

Miten suuri määrä niitä tulee sietää, on poliittinen kysymys. Voidaan olla sitä mieltä, että tässä tutkimuksessa 

havaitut passivoivat vaikutukset ovat pienuudestaan huolimatta liian suuria. Toisaalta voidaan myös argumentoida, 

että kannustavuuden nimissä on tingitty jo liikaakin työttömyysturvajärjestelmän muista tavoitteista. 

90-luvun puolesta välistä alkaen on järjestelmää useaan otteeseen muutettu kannustavuuden ja aktivoinnin 

nimissä. Tuloksena on ollut paitsi kannustinloukkujen purkaminen, myös työttömien selvä ja syvä 

polarisoituminen ansioturvaa saaviin ja minimiturvan varassa oleviin. Jälkimmäisistä löytyy työttömyyden 

77

”kova ydin”, jota lienee varsin vaikea pienentää aktivointia ja kannustusta edelleen lisäämällä, ja tämänkin 

tutkimuksen toimeentulotukitarkastelut viittaavat siihen, että taloudellinen ahdinko on monien kohdalla syvä. 

Mikäli tutkimuksessa havaittuihin ansioturvan kannustinvaikutuksiin halutaan puuttua, on turvan yleisiin 

saamisehtoihin, kestoon tai tasoon puuttuminen hieman kuin ampuisi kärpäsiä tykillä: haluttua tulosta ei 

välttämättä saada aikaan, mutta sivuvaikutuksia sitäkin enemmän. Tämä johtuu paitsi siitä, että turvan kan- 

nustinvaikutukset ovat vähäisiä, myös suurelta osin siitä, että työttömillä on vain rajallisesti mahdollisuuksia 

toimia taloudellisten kannustimien mukaan. Työttömyysturvajärjestelmää muuttamalla ei voida juurikaan 

vaikuttaa työvoiman kysyntään. Tämäkin tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että työttömyyden syyt ovat juuri 

kysynnän puolella – tai pikemminkin siinä, etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa toisiaan. 

”Täsmäase” tässä havaittuihin passivoiviin vaikutuksiin puututtaessa voisi olla esimerkiksi työvoimapalvelu- 

jen entistä tarkempi kohdentaminen siten, että passiivista työttömyyteen tyytymistä ei hyväksytä. Koska 

porrasvaikutuksesta suuri osa kohdistuu aktiivitoimiin siirtyviin henkilöihin, voisi myös toimien tarjoamisen 

ajankohdassa olla parantamisen varaa. On tosin huomautettava, että aineistomme kattaman aikavälin jälkeen 

sekä työvoimapalveluja että toimien kohdistamista on jo merkittävästi pyritty muuttamaan. Toimivat työ- 

voimapalvelut ja työmotivaation kontrolli saattavat sitä paitsi hyvinkin osaltaan selittää sitä, että havaitut 

kannustinvaikutukset jäävät pieniksi. 

Kiinnostavia jatkokysymyksiä 

Tutkimuksen aiheeseen liittyen nousi hankkeen aikana koko joukko kiinnostavia jatkotutkimuskysymyksiä. 

Osittain kyse on teemoista, joihin ei tässä tutkimuksessa ehditty (perusteellisesti) paneutua ja joita olisi otol- 

lista tutkia ainakin osittain nyt kehitettyjen analyysityökalujen avulla. Luonnollisesti esiin nousi myös kysy- 

myksiä, joiden tutkiminen vaatisi tuoreempia tai erilaisia aineistoja. 

Ensinnäkin on selvää, että työttömyysturvaan aineistomme viimeisen vuoden 2002 jälkeen tehtyjen muutos- 

ten vaikutusten selvittäminen on hyvin kiinnostavaa. Vuonna 2003 tuli voimaan lukuisia muutoksia mm. 

ansioja peruspäivärahan ehtoihin. Parhaillaan on käynnissä työmarkkinatuen uudistaminen siten, että aktivointia 

lisätään entisestään ja ”passiivituen” maksatus siirretään kuntien hoidettavaksi. 

Työttömyysturvan kannustinvaikutuksien tutkimista on syytä jatkaa. Vaikka 500 maksupäivän porras on 

selvästi merkittävin järjestelmän kannustin, on muitakin olemassa. Tällaisia voidaan löytää esim. työmarkkinatuen 

piiristä tarveharkintaan ja alle 25-vuotiaiden ammattikouluttamattomien nuorten erityisehtoihin liittyen. 

Päivärahaoikeuden uusimiseen liittyen olisi kiinnostavaa selvittää, mitkä taustatekijät ovat yhteydessä siihen, 

millaiselle työ- ja työttömyysuralle henkilö ansiopäivärahalla aloitettuaan päätyy. Osa poistuu työttömyydestä 

siihen palaamatta, osa joutuu pätkätyöuralle ja osa päätyy krooniseen työttömyyteen. Näiden eri suuntiin 

ajautuvien urien taustatekijöiden profilointi olisi hyvin kiinnostava jatkotutkimuksen aihe. 

78

Samaan tapaan olisi kiinnostavaa tutkia ja profiloida sitä, miten työmarkkinatuelle tulevien tulokkaiden työ- 

ja työttömyysurat kehittyvät. Etenkin nuorilla työttömyyden on ”tarkoitus” olla vain lyhyt välivaihe, mutta 

kuinka moni jää työttömyysuralle? Kuinka suuri osa onnistuu siirtymään paremman työttömyysturvan pii- 

riin? Tässä tutkimuksessa saatiin sellainen mielenkiintoinen sivutulos, että vuoden 1995 työmarkkinatulok- 

kaista (työvoiman ulkopuolelta työmarkkinatuelle ilman työttömyys- tai toimenpidehistoriaa) 13 prosenttia 

oli vuoden 2001 loppuun mennessä siirtynyt työttömyyspäivärahalle – tosin alle puolet ansioturvalle. 

Aineiston tulotietojen rajoituksista johtuen voitiin työttömyysturvan tason ja korvausasteen vaikutusta työllisyyteen 

selvittää vain sangen karkealla tasolla. Samankaltaisesta syystä toimeentulotuen ja työttömyysturvan 

tarkemman dynamiikan tutkiminen jäi tekemättä. Molemmat asiat ovat kuitenkin erittäin kiinnostavia. Niiden 

tutkiminen edellyttäisi kuitenkin sitä, että eri tulolajien saannista olisi huomattavasti vuositasoa tarkempia 

tietoja. 

Tutkimuksen kuluessa nousi esille myös lukuisia kysymyksiä, joihin olisi kiinnostavaa hakea vastausta kyselyaineistojen 

tai laadullisten aineistojen avulla. Kannustinloukkututkimuksissa on yleensä luotettu pelkkiin 

laskelmiin. Tässä tutkimuksessa pystyttiin tarkastelemaan kannustinten käyttäytymisvaikutuksia, mutta vain 

siinä määrin kuin niillä oli vaikutusta todellisiin työmarkkinasiirtymiin. Olisi mielenkiintoista tutkia, miten 

paljon työttömyysturvan kannustimet vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen sillä tavalla, ettei se näy tilastoissa: 

halutun kaltaisia pyrkimyksiä syntyy, mutta niissä ei onnistuta. 

Laadullisin aineistoin voitaisiin valottaa sitä prosessia, jolla työvoiman tarjontaan liittyviä päätöksiä tehdään: 

mitkä muut tekijät vaikuttavat, ja kuinka suuri rooli taloudellisilla kannustimilla ylipäätään on. Tämä olisi 

tähdellistä ajatellen taloustieteellisten laskelmien tulkintaa ja luotettavuutta. 

Olisi myös kiinnostavaa tutkia sitä prosessia, jolla henkilö hakeutuu ja/tai ohjataan (juuri tiettyyn) työvoimapoliittiseen 

toimeen – tai ”jätetään rauhaan” hakemaan töitä oma-aloitteisesti. Tämä tarkoittaisi työttömien, 

työvoimaneuvojien ja näiden välisen vuorovaikutuksen tarkempaa tutkimista. 

79

9 LÄHTEET 

Aho S, Kataja-Aho T, Koponen H, Virjo I (2003): Työttömyys ja työllistyminen Hervannassa. Tampere: 

Hervanta-sarja 6/2003. 

Aho S, Kataja-Aho T, Koponen H, Virjo I (2003): Mikä estää ja mikä edistää työttömien työllistymistä? 

Analyysia ja pohdintoja nykyisen työttömyysongelman luonteesta paikallisen tutkimuksen tulosten pohjalta. 

Työpoliittinen aikakauskirja 46 (2003):1, 43-63. 

Aho S, Virjo I, Tyni P, Koponen H (2005): Työttömät ja palvelutarve. Työttömille kohdistetun kyselyn ja 

työnhakusuunnitelmien analyysin tuloksia. Työpoliittinen tutkimus 271. Helsinki: Työministeriö. 

Bennmarker H, Carling K, Holmlund B (2005): Leder höjd a-kassa till längre arbetslöshetstider? En studie 

av de svenska förändringarna 2001-2002. Rapport 2005:16. IFAU : Uppsala. 

Eriksson T, Lilja R, Torp H (2002): Determinants of Job Search Intensity – Some Evidence from the Nordic 

Countries. Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitoksen työpapereita 185. 

Ervasti H (2003): Kuka haluaa töihin? Aktiivisten ja passiivisten profiilit. Teoksessa Ritakallio V-M (toim.): 

Riskit, instituutiot ja tuotokset. Esseitä hyvinvointitutkimuksesta professori Olli Kankaan täyttäessä 50 vuotta. 

Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimus 59. 

Forssén K, Hakovirta M (1998): Work Incentives in Single Parent Families. Sarja B/15. Sosiaalipolitiikan 

laitos, Turun yliopisto. 

Fredriksson P, Holmlund B (2003a): Improving incentives in unemployment insurance: A review of recent 

research. Uppsala: Institute for labour market policy evaluation, working paper 2003:5. 

Fredriksson P, Holmlund B (2003b):Optimal Unemployment Insurance Design: Time Limits, Monitoring, or 

Workfare? Uppsala University, Department of Economics, Working paper (25 th June 2003). 

Hallituksen strategia-asiakirja 2003. Hallituksen poikkihallinnolliset politiikkaohjelmat ja politiikat. Helsinki: 

Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2003. 

Hiilamo H, Karjalainen J, Kautto M, Parpo A (2004): Tavoitteena kannustavampi toimeentulotuki. Tutkimus 

toimeentulotuen lainmuutoksista. Tutkimuksia 139. Helsinki: Stakes. 

Holm P ja Kyyrä T (1997): Tulojen vaikutus työmarkkinasiirtymiin. Tutkimuksia 40. Helsinki: VATT. 

Holm P, Sinko P ja Tossavainen P (1999): Työpaikkojen syntyminen ja päättyminen ja rakenteellinen työttömyys. 

Helsinki: VATT-tutkimuksia 52. 

Holmlund B (1998): Unemployment Insurance in Theory and Practise. Scandinavian Journal of Economics, 

vol. 100 (1): 113-41. 

Holmlund B (2002): Unemployment insurance and incentives. Teoksessa: Ilmakunnas S ja Koskela E 

(toim.): Towards higher employment. Helsinki: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisuja 32. 

Hytti H (2003): Työmarkkinatuki ja rakennetyöttömyyden purkutalkoot. Toimeentuloturvan näkökulma. 

Yhteiskuntapolitiikka 68:4, 253-368. 

Kannustinloukkutyöryhmä 1996. Loppuraportti. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 5. Helsinki: Valtioneuvoston 

kanslia. 

Karjalainen J, Raivio H, Hiilamo H (2003): Harkinta toimeentulotuessa. Toimeentulotuen muutosten arvioinnin 

väliraportti. Aiheita 19. Helsinki: Stakes. 

Keskitalo E, Heikkilä M, Laaksonen S (2000): Toimeentulotuen muutokset. Vuoden 1998 perusturvamuutosten 

arviointitutkimuksen loppuraportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön Julkaisuja 2000:16. 

Kiander J ja Pehkonen J (1998): Työttömyyden kasvun syyt. Teoksessa: Pohjola M (toim.): Suomalainen 

työttömyys. Helsinki: Taloustieto oy. 

80

Kurjenoja J (2004): Kenelle työ kannattaa? Kannustinloukut 2004. Verotietoa 39. Helsinki: Veronmaksajain 

keskusliitto. 

Kyyrä T (1999): Post-unemployment Wages and Economic Incentives to Exit from Unemployment. Helsinki: 

VATT-tutkimuksia 56. 

Lilja R (1992): Unemployment benefit system and unemployment duration in Finland. Helsinki School of 

Economics: Department of Economics. Discussion papers 3. 

Martikainen J (2003): Tahattoman ja vapaaehtoisen työttömyyden osuudet Suomessa. Kansantaloudellinen 

aikakauskirja 99(1), 59-71. 

Mäki-Kulmala H (2000): Työttömänä työyhteiskunnassa. Työttömän oikeuksien ja velvollisuuksien eettistä 

ja yhteiskuntafilosofista tarkastelua. Työpoliittinen tutkimus 225. Helsinki: Työministeriö. 

Niinivaara R (1999): Kannustinloukkutyöryhmän ehdotusten toteutumisen arviointia. Tutkimuksia ja selvityksiä 

4/99. Helsinki: Valtiovarainministeriö. 

Parpo A (2004): Kannustavuutta tulonsiirtojärjestelmään. Tulonsiirtojärjestelmän muutokset, kannustinloukut 

ja tulonjako. Tutkimuksia 140. Helsinki: STAKES. 

Pedersen P J, Smith N (2001): Unemployment Traps: Do Financial Dis-incentives Matter? Discussion Paper 

274. Bonn: IZA. 

Punakallio M (2001): Työn kannattavuus työntekijän ja työnantajan näkökulmasta. Helsinki: Palvelutyönantajat. 

Rakennetyöttömyyden purkaminen (2003). Projektin raportti. Helsinki: Työhallinnon julkaisu 321. 

Räisänen H (toim.) (2002): Rakenteellinen työttömyys. Tutkimusinventaari ja politiikkajohtopäätökset. Helsinki: 

VATT-tutkimuksia 92. 

Sinko P (2001): Työttömyysturvan rahoitus ja rakenne – arvioita talousteorian näkökulmasta. Teoksessa 

Ilmakunnas S (toim.): Työmarkkinat testissä. Helsinki: VATT-julkaisuja 30. 

Teollisuus ja työnantajat (2004): Toimivat työmarkkinat, matala työttömyys – TT:n työllisyysohjelma. Helsinki: 

Teollisuus ja työnantajat. 

Työllisyystyöryhmän loppuraportti (2003). Helsinki: Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2003. 

Työttömyysturvaa ja työvoimapolitiikkaa selvittäneen työryhmän muistio (2000). Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön 

työryhmämuistioita 2000:13. 

Työttömyysturvatyöryhmä 2001:n muistio. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 

2001:25. 

Uusitalo R, Moisala J (2003): Alentaisiko työttömyyskorvausten porrastaminen työttömyyttä? Työpoliittinen 

aikakauskirja 46 (2003): 3, 28-41. 

Virjo I (2000): Toimeentulotuen alikäytön laajuus ja syyt. Janus 8 (2000): 1, 28–44. 

Virjo I, Aho S (2001): Työnhakuaktiivisuuteen vaikuttavat tekijät. Työpoliittinen aikakauskirja 44 (2001): 3, 

55-76. 

81

LIITELUKU 1. ANALYYSIAINEISTOJEN MUODOSTAMINEN 

JA ALUSTAVIA TARKASTELUJA 

Tässä liitteessä kuvataan, millaisin ehdoin ”viitetyöttömien” aineistoon tulevat henkilöt on poimittu. Samalla 

kuvataan ns. ”tulokkaiden” aineiston muodostus, vaikka tämän aineiston käyttö onkin tutkimuksessa jäänyt 

hyvin vähälle. 

Lyhyesti sanottuna aineistojen poiminnan perusidea on tuotu esille luvun lopussa olevissa kaavioissa. Sanal- 

linen selostus lähinnä tukee ja täydentää näitä kaavioita, joiden sisältämän informaation täsmällinen välittä- 

minen sanallisesti olisi hyvin hankalaa. 

Tutkimuksen päätarkoituksen täyttämiseksi on päädytty ratkaisuun, jossa poimitaan ”nollatilanteesta” työt- 

tömyytensä aloittavia henkilöitä. Tutkimusaineistoon poimitaan tietyltä aikaväliltä sellaiset alkavat työttö- 

myysjaksot, joissa joko a) tiedetään perus- tai ansiopäivärahan maksupäivien alkavan nollasta tai b) on kyse 

työvoiman ulkopuolelta tulleista henkilöistä, jotka aloittavat ensimmäisen työttömyytensä (pitkään aikaan) 

työmarkkinatuella. Kohdan a) ”viitetyöttömät” jaetaan perus- ja ansiopäivärahalla oleviin ja kohdan b) ”tu- 

lokkaat” niihin, jotka ovat tulleet suoraan työttömäksi ja niihin, joilla on työvoiman ulkopuolelta tulon ja 

ensimmäisen työttömyyden välissä ainakin jonkin verran työhistoriaa. 

Aineistoja muodostettaessa haetaan tietyltä aikaväliltä ensimmäinen työttömyysjakso, joka täyttää jomman- 

kumman tutkimusryhmän (viitetyöttömät tai tulokkaat) ehdot. Tämä työttömyysjakso määritetään ”viitejak- 

soksi”. Viitejakson alkaminen on eräänlainen nollapiste, johon nähden henkilöiden työmarkkinakäyttäytymistä 

tarkastellaan. 

Vaikka tutkimuksessa seurataan pääasiassa sellaisia henkilöitä, jotka ovat vuosina 1995-98 alkaneen työttömyytensä 

perusteella valikoituneet tutkimusaineistoihin, muodostettiin aineistot vertailutarkoituksia varten ja 

”varmuuden vuoksi” aina vuoteen 2001 asti. Niinpä aineistosta esitettävät numerotiedot koskevat aikavälillä 

1995-2001 poimittuja henkilöitä. Koska aineistot on muodostettu ”etupainotteisesti” (valintakriteerinä ensimmäinen 

aikaisintaan 1995 alkanut tutkimusaineiston kriteereihin sopiva työttömyys), saadaan pääasiallinen 

seurantajoukko aineistosta helposti rajaamalla pois ne, joiden viitetyöttömyys alkaa vuoden 1998 jälkeen. 

Huomautamme, että koko prosessin ajan on pyritty ”pelaamaan varman päälle”. Laskelmat on siis pyritty 

laatimaan siten, että molempiin aineistoihin tulisi vain sellaisia henkilöitä, jotka täyttävät määritelmän ehdot. 

82

Prosessissa on seuloutunut pois iso joukko ”epävarmoja tapauksia”, joista osa todellisuudessa täyttäisi jom- 

mankumman tutkimusryhmän ehdot. Epävarmuustekijät johtuvat osittain siitä, että rekisteriaineistossa on 

pientä virhettä, mutta etenkin siitä, että monista asioista ei ole suoraa tietoa. Erityisen paljon epävarmuutta 

liittyy tapauksiin, joissa päivärahaa saavilla henkilöillä esiintyy työn ja työttömyyden vuorottelua; on vaikea 

päätellä varmasti, minkä työttömyysjakson alussa maksupäivät on nollattu. 

Tarkasteluissamme on siis katsottu paremmaksi se, että joitakin tutkimusryhmiin oikeastaan kuuluvia henkilöitä 

jää tarkastelun ulkopuolelle, kuin että aineistoihin tulisi henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa sinne 

kuulu. Tätä perustelemme kolmella seikalla. Ensinnäkään ei ole mitään syytä olettaa, että tällä tavoin toimiminen 

aiheuttaisi satunnaisesta poikkeavaa valikoitumista aineistoon. Toiseksi aineistoon tulee joka tapauksessa 

tilastollisiin tarkoituksiin ja seurantoihin aivan riittävä määrä henkilöitä. Kolmanneksi sellaisten henkilöiden 

sisällyttäminen aineistoihin, jotka eivät todellisuudessa ole viitetyöttömiä tai tulokkaita, tuottaisi todennäköisesti 

selviä vääristymiä tutkimustuloksiin. 

Aluksi tehtiin kaikille vuonna 1994 tai myöhemmin alkaneille työttömyysjaksoille seuraavassa listatut muuttujat. 

Työssäolojaksoista on aineistossamme tiedot vuodesta 1994 alkaen. Seuraavassa listassa mainittuja 

muuttujia ei siis kaikkia ole tehty vuoden 1994 jaksoille. Vuotta 1995 koskevat muuttujat on rakennettu siltä 

osin kuin mahdollista tarkkojen työssäolotietojen mukaisesti. Siltä osin kuin tämä ei ole ollut mahdollista 

(esim. edellisen kahden vuoden työssäolo), on jaksotietoja täydennetty vuoden 1993 työ-, työttömyys- ja 

työvoimassaolokuukausitietojen avulla. Esimerkiksi vuoden 1995 alkupuolella alkaneelle työttömyysjaksolle 

on siis tarkat työhistoriatiedot reilun vuoden ajalta, ja näitä on täydennetty tarvittavilta osin vuoden 1993 

kuukausitiedoilla. Muuttujat ovat 

- Jakson kesto 

- Aika edellisen jakson päättymisestä 

- Työttömyyden ja toimien määrä viimeisen 4 vuoden aikana 

- Työttömyyden ja toimien määrä viimeisen 2 vuoden aikana 

- Työssäolon määrä edellisen 24 kk aikana 

- Työssäoloehtoon kelpaavien toimien määrä edellisen 24 kk aikana 

- Edellisten summa (työssäoloehto / 24 kk) 

- Työssäolon määrä edellisen 8 kk aikana 

- Työssäoloehtoon kelpaavien toimien määrä edellisen 8 kk aikana 

- Edellisten summa (työssäoloehto / 8 kk) 

- Täyttääkö työssäoloehdon jakson alkaessa (ks. kaaviot tämän luvun lopussa ja säädösten selostus luvussa 

4.3) 

Näiden muuttujien tarkoituksena on siis pääasiassa edesauttaa sen määrittämistä, täyttääkö henkilö työssäoloehdon 

ja onko hänellä neljän edeltävän vuoden aikana työttömyys- tai toimenpidehistoriaa. Tämän jälkeen 

sen määrittely, alkavatko maksupäivät jonkin jakson alkaessa nollasta, tai jos näin ei ole, onko kyseessä 

ensimmäinen työttömyysjakso pitkään aikaan, edellyttää sangen monimutkaista päättelyä. 

83

Työssäoloehdon laskennallinen määrittäminen 

Se, täyttääkö henkilö jonkin jakson alkaessa työssäoloehdon, on tässä tutkimuksessa määritelty kaavion 3 

osoittamalla tavalla. 

Kaavion siitä osasta, jossa käsitellään vuosina 1995-96 alkaneita työttömyysjaksoja, käy ilmi, miten olemme 

haarukoineet sen, onko sovellettava 8 vai 24 kuukauden tarkasteluaikaa (nollaus- vai alku tai paluuehtoa). 

Laskelmallisestihan eroa on ainoastaan nollausehdolla ja muilla ehdoilla. Jos edellisestä jaksosta on alle 12 

kk (on siis saanut työttömyysturvaa aika äskettäin) eikä ole saanut työmarkkinatukea (edellinen 500 päivää 

on siis todennäköisesti kesken), niin sovelletaan nollausehtoa. Muuten sovelletaan pidempää tarkasteluaikaa. 

Työssäoloehtoa määritettäessä on pyritty ottamaan huomioon mahdollisimman monet sen kiemuroista. Niin- 

pä esimerkiksi yhdistelmätuki kartuttaa työssäoloehtoa yhdeltä kolmasosaltaan, kuitenkin korkeintaan 16 

viikkoa. 25 Samoin ns. siirtymäaikana 1997-98 annettu työvoimakoulutus kartuttaa työssäoloehtoa, mutta 

korkeintaan 16 viikon ajalta ja vain siltä osin, kuin koulutusta on annettu 1.1.1997 jälkeen. 

Kahta tärkeää työssäoloehdon piirrettä emme ole ottaneet tutkimuksessa huomioon. Ensimmäinen näistä on 

mahdollisuus pidentää työssäoloehdon tarkasteluaikaa erilaisista syistä (työvoiman ulkopuolella ”hyväksyt- 

tävästä syystä” olo jne.). Tämä johtuu siitä, että ko. asian huomioon ottaminen tekisi tarkastelusta aivan liian 

monimutkaista. Olisi lisäksi todennäköistä, että monimutkaisuuden myötä syntyvä virhemarginaali toisi ai- 

neistoon melko huomattavan määrän tapauksia, jotka eivät tosiasiassa ehtoa täytä, ja juuri tätä on pyritty 

välttämään. 

Tämän rajoituksen johdosta on siis mahdollista, että niistä jaksoista, joiden alussa laskelmamme mukaan ei 

ole täytetty työssäoloehtoa, osassa tosiasiassa on kuitenkin täytetty se. Näiden rajoitusten vuoksi virhettä ei 

pitäisi syntyä toiseen suuntaan. 

Toinen asiakokonaisuus, jota emme pysty rekisteritietojen puutteiden vuoksi ottamaan huomioon on työssä- 

olon intensiteetti. Toisin sanoen joissakin tapauksissa henkilöille saattaa kertyä liikaa työssäoloehtoa kerryt- 

tävää aikaa, kun mukaan lasketaan työsuhteita joissa työaika- tai palkkavaatimukset eivät ole täyttyneet. 

Tämä lienee tilanne erityisesti esimerkiksi opiskelijoiden epäsäännöllisissä sivutöissä. Nämä rajoitukset tar- 

kasteluissamme vaikuttavat toiseen suuntaan kuin aiemmin mainitut, eli laskennallisesti työssäoloehdon täyttäneisiin 

tulee mukaan myös henkilöitä, jotka eivät tosiasiassa ehtoa täytä. 

Tutkimusaineistoihin valikoitumisessa nämä asiat eivät nähdäksemme aiheuta kuin pieniä ongelmia, sillä 

käytössä on muitakin ehtoja. Esimerkiksi työssäoloehtoon kelpaamattomassa työssä riittävän pitkään ollut 

25 Loppuosa yhdistelmätukiajasta pidentää työssäoloehdon tarkasteluaikaa, mutta tätä emme ole ottaneet laskelmissa 

huomioon. Työssäoloehdon karttuminen yhdistelmätuen aikana muuttui jälleen vuoden 2003 alusta, mutta tätä ei tutkimuksessa 

huomioida, koska näin pitkälle aineisto ei ulotu. 

84

täyttää kylläkin laskelmiemme mukaan työssäoloehdon, mutta ei tule ”viitetyöttömien” aineistoon, koska hän 

työttömäksi jouduttuaan saa työmarkkinatukea. 

Sen sijaan em. asiat vaikuttavat, kun tarkastellaan laajemmin työssäoloehdon täyttämistä ja päivärahaoikeu- 

den uusimista. Laajemmissa tarkasteluissa edellä mainitut asiat kuitenkin vaikuttavat toisiaan kumoavasti, 

joten ehdon täyttäneiden määrä kokonaisuutena tuskin vääristyy merkittävästi. 

Työssäoloehdon määrittämisessä on tehty yksi poikkeus. Osoittautui, että osalla ”tulokkaiden” otokseen 

poimituista ”työn kautta” työmarkkinatuelle tulleista oli edellisen kahden vuoden aikana selvästikin työssä- 

oloehdon täyttävä määrä työtä. Koska henkilöt ovat kuitenkin työttömäksi tultuaan saaneet työmarkkinatu- 

kea, on ilmeistä että tämä työ ei riittävän suurelta osin ole täyttänyt työaika- ja/tai palkkaehtoja. Kuten jo 

todettua, tällaisen työn esiintyminen lienee suurinta juuri opiskelijoiden ja siten työmarkkinatulokkaidenkin 

keskuudessa. 

Koska henkilöt kuitenkin ovat tulleet työmarkkinatuelle, on heidät pidetty tulokkaiden aineistossa. Työssäoloehdon 

täyttämisen seurantaa ajatellen on kuitenkin tehty sellainen poikkeus, että työssäolon määrästä riippumatta 

on katsottu, ettei tulokkaiden viitetyöttömyysjakson alussa ole täytetty työssäoloehtoa. Tämän poikkeuksen 

vaikutus on ylimalkaan pieni, eikä se tule tämän raportin tarkasteluissa esille. 

Aineistojen muodostus lyhyesti ja joitakin numerotietoja 

Vuosina 1994-2002 on aineistossamme yhteensä 665 744 alkavaa työttömyysjaksoa, jotka jakautuvat 

126 970 henkilölle. Näistä henkilöistä sellaisia, joilla on yksi alkava jakso ko. aikavälillä, on 25 prosenttia. 

90 prosentilla on enintään 10 jaksoa. Noin prosentilla on vähintään 35 työttömyysjaksoa. 

Työttömyysjaksojen mediaanikesto on 49 päivää, keskiarvo 127 päivää. Lyhyitä jaksoja on siis hyvin paljon. 

Aineistosta on poimittu kaikille jaksoille mahdollinen edeltävä työttömyysjakso. 10 prosenttia kaikista jaksoista 

on sellaisia, että samalle henkilölle ei löydy edeltävää työttömyysjaksoa. Useimmiten aikaväli edellisen 

jakson päättymisestä kyseessä olevan jakson alkamiseen on lyhyt - mediaaniväli on 53 päivää. Keskiarvo 

on 182 päivää. On siis tyypillistä, että lyhyiden työttömyyksien välinen aika on sekin usein lyhyt. 

Aineiston poimintaan luodaan yleiskatsaus kaaviossa 1. Tarkasteluun otetaan siis vuosina 1995-2001 alkaneet 

työttömyysjaksot, joita on 525 906. Nämä jaksot jakautuvat 111 750 henkilölle. Alkavat jaksot jakautuvat 

melko tasaisesti ajanjakson eri vuosille. 26 prosentilla henkilöistä on yksi jakso, ja 92 prosentilla niitä on 

enintään kymmenen. Enimmillään alkavia työttömyysjaksoja näiden neljän vuoden aikana on samalla henkilöllä 

264. 

Kuten kaavioista käy ilmi, tarkastelu aloitetaan ensimmäisestä aikavälillä 1995-2001 alkaneesta jaksosta. 

Noin 40 prosentilla tämä ensimmäinen jakso on alkanut vuonna 1995, ja viidellä prosentilla vuonna 2001. 

85

Ensin poimitaan ”viitetyöttömien” otos. Sellaiset henkilöt, jotka tulevat ”viitetyöttömiksi” ensimmäisen ai- 

kavälillä alkaneen jakson perusteella, eivät voi olla samanaikaisesti myös ”tulokkaita”. Tämän rajoituksen 

syynä on, että tulokasryhmään tulee vain henkilöitä jotka saavat työmarkkinatukea. Sellaiset henkilöt, jotka 

ovat tulleet työvoiman ulkopuolelta töihin, täyttäneet työssäoloehdon ja jääneet sen jälkeen ensi kertaa työt- 

tömiksi, otetaan ”viitetyöttömien” ryhmään. 

Sen sijaan ryhmien päällekkäisyys on mahdollista, jos henkilö on ”tulokas” ensimmäisen työttömyysjakson 

perusteella, ja ”viitetyötön” myöhemmin. Onhan täysin loogista, että työmarkkinatulokas voi myöhemmin 

täyttää työssäoloehdon ja tulla työttömäksi päivärahalla. Mikäli tätä päällekkäisyyttä ei olisi sallittu, olisi se 

ainakin jossain määrin vääristänyt tulokkaiden myöhemmän työmarkkinauran seurantaa (aikavälillä myö- 

hemmin päivärahalle tulleet olisi määritelmän mukaan suljettu pois). 

Liitteenä olevat aineiston muodostamista kuvaavat kaaviot pyrittiin rakentamaan siten, että kaikki henkilöt 

päätyisivät johonkin ryhmään - joko tutkimusryhmiin tai muihin kaavioiden päätepisteisiin (”epävarmat ta- 

paukset” jne.). Kuitenkin 600 tapausta jäi ilman luokkaa. Nämä henkilöt ovat sellaisia, joiden edeltävä työt- 

tömyys on päättynyt samana vuonna, mutta alkanut jo ennen vuotta 1994. Edeltävälle työttömyysjaksolle ei 

siis ole määritelty työssäoloehtomuuttujaa. Kyseessä ovat siis henkilöt, jotka ovat olleet työttömänä lähes 

500 päivää ja sen jälkeen täyttäneet työssäoloehdon uudelleen. Päätimme kuitenkin rajata tämän joukon aineistosta 

pois, sillä samanlaisia tapauksia tulee mukaan muutenkin huomattava määrä viimeistään seurantavaiheessa. 

Joukon sisällyttäminen mukaan poimintaan olisi tuonut myös teknisiä, jaksotietojen rajoituksiin 

liittyviä ongelmia ja epävarmuustekijöitä. 

Viitetyöttömät 

Sen määrittäminen, alkavatko maksupäivät työttömyysjakson alkaessa nollasta, on sangen mutkikasta. Tämä 

proseduuri on esitelty kaavioissa 2-4. Kaavioon 4 on merkitty, miten paljon aineiston henkilöitä mihinkin 

kategoriaan päätyi. 

Kaiken kaikkiaan sellaisia jaksoja, joissa maksupäivät alkavat suurella varmuudella nollasta, on 78 892. Nämä 

jakautuvat 53 811 henkilölle. Työttömyysturvan maksupäivät nollautuvat aikavälillä 1995-01 vähintään 

kaksi kertaa noin 31 prosentilla näistä henkilöistä. 

Edellä mainituista, ”viitetyöttömien” ryhmään poimituista henkilöistä 32 prosenttia saa määritelmämme mukaan 

peruspäivärahaa ja selvä enemmistö siis ansiopäivärahaa. Luonnollisesti ”viitetyöttömien” viitejaksojen 

alku painottuu aikavälin alkupäähän, koska on poimittu ensimmäinen ehdot täyttävä jakso. Vuonna 1995 - 96 

alkoi molempina neljäsosa viitetyöttömyyksistä, vuosina 1997-99 hieman yli kymmenen ja 2000-2001 noin 

kahdeksan prosenttia vuosittain. Ansiopäivärahalle ja peruspäivärahalle tulevat jakautuvat suunnilleen samalla 

tavalla aikajaksolle, peruspäivärahalaisia on hieman enemmän 1995 ja vähemmän 1997-98. 

86

Demografisia taustatietoja tarkasteltaessa nähdään, että perus- ja ansiopäivärahalaisten välillä on joitakin 

selviä eroja. Alle 25-vuotiaiden osuus on peruspäivärahalle tulevista noin neljännes, kun se ansiopäivärahalla 

on vain reilu 10 %. Vastaavasti 50 vuotta täyttäneiden osuus on ansiopäivärahalla selvästi suurempi (21 %) 

kuin peruspäivärahalla (8 %). Naiset ovat selvässä enemmistössä ansiopäivärahalla olijoista (n. 56 %), mutta 

vastaavasti vähemmistössä peruspäivärahalla (46 %). Ulkomaan kansalaisia on ansiopäivärahalla olijoista 

prosentti, peruspäivärahalla kaksi prosenttia. 

Odotetusti ansiopäivärahalle tulijat ovat koulutetumpia. Ansiopäivärahalle tulevista 27 % on vailla ammatillista 

tutkintoa ja 20 % korkea-asteen tutkinnon suorittaneita kun peruspäivärahalle tulevien vastaavat prosenttiosuudet 

ovat 33 ja 12. Karkeassa aluetarkastelussa peruspäivärahalle tulijoita on enemmän Uudellamaalla 

ja vähemmän muualla Suomessa. 

Tulokkaat 

Työmarkkinatuelle työvoiman ulkopuolelta tulevien tulokkaiden poiminta on jossakin määrin yksinkertaisempi 

prosessi kuin ”viitetyöttömien” määrittely. Tämä prosessi on kuvattu kaaviossa 5, jossa on myös merkitty 

eri ryhmiin päätyneiden henkilöiden määrät. Kaikkiaan tulokkaita tuli aineistoon 14 327. Näistä 8 068 

on tullut työttömäksi töiden kautta ja 6 259 suoraan työvoiman ulkopuolelta. 

Tulokkailla viitejakson alkamisvuosi jakautuu tasaisemmin kuin viitetyöttömillä. Kahden ryhmän välillä ero 

on siinä, että töiden kautta tulleiden osuus on sitä suurempi, mitä myöhemmin viitetyöttömyys on alkanut. 

Tämä heijastanee yleistä kehitystä työmarkkinoilla – töitä on ollut enemmän tarjolla, ja tämä on varmasti 

osittain ollut houkuttelemassa ihmisiä työmarkkinoille. 

Taustoja tarkasteltaessa havaitsemme sangen odotetusti, että tulokkaat ovat valtaosin melko nuoria – 80 prosenttia 

on alle 25-vuotiaita. He ovat useimmiten (70 %) suorittaneet keskiasteen tutkinnon, joksi myös ylioppilastutkinto 

on tässä yhteydessä luettu. Suoraan työmarkkinoiden ulkopuolelta tulleissa on selvästi enemmän 

niitä, joilla ei ole ammattitutkintoa, ja tämä ryhmä on myös keskimäärin hieman vanhempi. Molemmissa 

ryhmissä naiset ovat lievästi enemmistönä. Muun kuin Suomen kansalaisia on suoraan työmarkkinoiden 

ulkopuolelta tulleissa seitsemän prosenttia, töiden kautta tulleissa vain prosentti. 

Taulukossa 8 on tarkasteltu tutkimusryhmien päällekkäisyyksiä. Ainoa määritelmän mukaan sallittu päällekkäisyys 

on siis sellainen, että henkilö on ensin ”tulokas” työmarkkinatuelle työmarkkinoiden ulkopuolelta, ja 

myöhemmin aikavälillä 1995-2001 ”viitetyötön”. Kaikkiaan tällaisia tapauksia oli aineistossa 924. 

Luonnollisesti tulokkaiden puolella näiden henkilöiden viitetyöttömyyden alku painottuu jakson alkupuolelle 

ja viitetyöttömyys vastaavasti loppupuolelle. Vuoden 1995 tulokkaista sangen merkittävä osuus – lähes 13 

prosenttia – on vuoden 2001 loppuun mennessä täyttänyt työssäoloehdon ja jäänyt työttömäksi siten, että 

päivärahan maksu alkaa nollasta. Kaikista tulokkaista osuus on yli kuusi prosenttia. 

87

Koska ”viitetyöttömiä” on kaiken kaikkiaan enemmän, on osuus toisin päin tarkasteltuna pienempi. Kuiten- 

kin yli seitsemän prosenttia vuonna 2001 ”viitetyöttömyytensä” aloittaneista on tullut aiemmin työvoiman 

ulkopuolelta työttömäksi työmarkkinatuelle. 

Taulukko 8 Tutkimusryhmien päällekkäisyydestä; numerotietoja niistä, jotka ovat ensin "tulokkaita" ja 

myöhemmässä vaiheessa "viitetyöttömiä". 

Osuus kyseisen vuoden tulokkaista, 

jotka myöhemmin “viitetyöttömiä” 

88 

Kyseisen vuoden ”viitetyöttömät”, 

jotka olleet aiemmin tulokkaita 

1995 12,8 % 0,1 % 

1996 8,7 % 0,8 % 

1997 7,8 % 0,7 % 

1998 6,3 % 2,1 % 

1999 4,3 % 2,8 % 

2000 2,1 % 4,3 % 

2001 0,5 % 7,4 % 

Kaikista tulokkaista on myöhemmin 

viitetyöttömiä tai toisin päin 

6,4 % 1,7 % 

Tulokkaista työn kautta 6,7 % 

Suoraan työv. ulkopuolelta tulleista 6,1 % 

Ansiopäivärahalle (N) 355 

Peruspäivärahalle (N) 569 

Poimintavälin loppupuolen tulokkaat eivät siis teoriassakaan useimmiten voi tulla ”viitetyöttömiksi.” Kun 

tämän lisäksi otetaan huomioon, että tulokkaista suuri osa siirtyy opiskelemaan tms. näyttää siltä, että uudel- 

leen työttömiksi tulevista kohtuullisen merkittävä osa siirtyy myöhemmin päivärahalle. Noin 40 prosenttia 

siirtyy kassan jäseninä ansiopäivärahalle, loput peruspäivärahalle. 

Viitejaksojen tarkastelua 

Lopuksi tarkastelemme hiukan tällä tavoin poimittujen viitejaksojen kestoa ja päättymistä. Tässä tarkastelus- 

sa mukaan on otettu vain 1995-98 alkaneet jaksot. Tämän osion tarkasteluissa on työttömyysjaksojen pituus 

aina laskettu kalenteripäivinä. 500 maksupäivää tulee siis täyteen noin kahden vuoden eli noin reilun 700 

kalenteripäivän tienoilla. 

Kuviosta 22 nähdään, että kaikkein yleisimmin hyvin lyhyitä ovat tulokkaiden työttömyysjaksot. Tavallista 

lienee, että näistä ryhmistä siirrytään pian työvoiman ulkopuolelle (useimmiten opiskelemaan). Työssäoloehdon 

täyttäneistä työttömistä ansioturvalla olevien työttömyys päättyy odotetusti hieman nopeammin 

kuin perusturvalla olevien. Kun maksupäivät alkavat nollasta, on suuri osa työttömyyksistä sangen lyhyitä. 

Toisaalta yli puolen vuoden työttömyyksiä on niitäkin viitetyöttömillä yli 40 prosenttia, ja pitkäaikaistyöttömiksi 

(yli vuoden) jää vajaa neljännes.

40 % 

35 % 

30 % 

25 % 

20 % 

15 % 

10 % 

5 % 

0 % 

Viitetyötön ansiopvr 

Viitetyötön peruspvr 

Tulokas työn kautta 

Tulokas suoraan työv.ulkop. 

1-30 31-90 91-182 183-365 366-730 731+ 

Kuvio 22 Viitejaksojen keston jakaumat eri ryhmissä kalenteripäivinä. 

80 % 

70 % 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

Viitetyötön ansiopvr 

Viitetyötön peruspvr 

Tulokas työn kautta 

Tulokas suoraan 

1-30 31-90 91-182 183-365 366-730 731+ 

Kuvio 23 Avoimille työmarkkinoille päättyneiden jaksojen osuus tietyn pituisena päättyneistä viitetyöttömyyksistä 

tutkimusryhmittäin. 

89

Kuviossa 23 on vertailtu niiden työttömyysjaksojen osuutta, jotka ovat päättyneet työllistymiseen avoimille 

työmarkkinoille, eri tutkimusryhmien välillä ja viitejakson pituuden mukaan. Vertailu paljastaa mielenkiin- 

toisia eroja ryhmien välillä. 

Päivärahan saajien osalta tulokset ovat tuttuja ja odotettuja: mitä pidempään työttömyys kestää, sitä epäto- 

dennäköisempää on sen päättyminen avoimille työmarkkinoille työllistymiseen – sitten kun se ylipäätään 

päättyy. Peruspäivärahan saajien jaksot päättyvät ensin hieman harvemmin avoimille työmarkkinoille, mutta 

vuoden työttömyyden jälkeen jo yhtä usein kuin ansiopäivärahalla olevienkin. Kun viitetyöttömyys on kestä- 

nyt yli kaksi vuotta, on peruspäivärahalla työttömyytensä aloittaneen työllistyminen avoimille työmarkki- 

noille jo todennäköisempää. 

Tulokasryhmien kohdalla taas on mielenkiintoista havaita, että osuus on huomattavasti tasaisempi kuin päi- 

värahan saajilla. Ne, joilla on jo ennen työmarkkinatuelle tuloaan kokemusta töistä, työllistyvät odotetusti 

melko merkittävästikin useammin kuin muut. 

Todennäköistä on, että tulokkaille saataisiin lähes yhtä dramaattisesti laskeva käyrä kuin päivärahalaisillekin, 

jos heidän kohdallaan laskettaisiin yhteen ”hyvät” tai ”legitiimit” työttömyyden päättymisen tavat. Luulta- 

vasti niiden osuus, jotka aloittavat opiskelun, menevät suorittamaan asevelvollisuuttaan tai työllistyvät, on 

suurimmillaan työttömyyden alkupuolella. Loppua kohti työvoimapoliittisten toimien ja muiden työttömyydestä 

poistumisen tapojen osuus todennäköisesti nousee. 

Teimme myös luvussa 5 tehdyn tapaiset hasarditarkastelut pelkästään viitetyöttömyyden päättymisestä ansioja 

peruspäivärahalla. Porrasvaikutus on nähtävissä myös silloin, kun työttömyys kestää yhtäjaksoisesti koko 

päivärahakauden. Selvimmin tämä näkyy työttömyyseläkkeelle päätyneillä, mutta syy on rakenteellinen: 

etuuden ehtona on 500 työttömyyspäivää. Käytännössähän nämä henkilöt eivät poistu työttömyydestä, etuuden 

nimi ainoastaan vaihtuu. 

Porrasvaikutus on kuitenkin nähtävissä viitetyöttömyyden päättymisen hasardeissa myös silloin, kun yhtäjaksoisesti 

500 maksupäivän tienoille kestänyt työttömyys päättyy avoimille työmarkkinoille tai työvoimapoliittiseen 

toimeen. Vaikutusta ei näy peruspäivärahalla olevilla, joten tulos tukee luvun 5 analyyseja. Näiden 

analyysien esittäminen ei kuitenkaan tuo varsinaisiin kannustintarkasteluihin mitään lisää. Tulokset ovat 

kaiken lisäksi epävarmoja: kun poimitaan vain avoimille työmarkkinoille tai toimeen päättyneet työttömyydet, 

on niitä yhtäjaksoisesti koko päivärahakauden kestäneissä jaksoissa hyvin vähän. Näin ollen hasardikin 

lasketaan sangen pienestä määrästä jaksoja. Näistä syistä emme esitä tarkasteluja tässä. Myös yhtäjaksoiset 

pitkät työttömyydet ovat luonnollisesti mukana luvun 5 kannustintarkasteluissa. 

90

Tehdään kaikille 1994alkaneille 

työttömyysjaksoille 

joukko muuttujia 

Otetaan tarkasteluun 

1995-2001 alkaneet 

työttömyysjaksot. 

Kaavio 1. Aineistojen poiminta - yleiskuva 

Epävarmat ja 

rajatapaukset 

”Viitetyöttömyyden” 

tarkastelu ja poiminta 

(ks. kaaviot 2-4) 

Viitetyöttömät 

tutkimusaineistoon 

(ansio/peruspäiväraha) 

+ 

joukko työttömyyden 

alkamista 

kuvaavia muuttujia 

91 

Palautetaan 

tarkasteluun 

ne, jotka 

saattavat olla 

”tulokkaita” 

”Tulokkaiden” 

tarkastelu ja poiminta 

(ks. kaavio 5) 

Tulokkaat omaan 

tutkimusaineistoonsa 

Ryhmät (töiden kautta / 

suoraan), 

joukko työttömyyden 

alkamista kuvaavia 

muuttujia 

Ei ole viitetyötön 

eikä tulokas

Kaavio 2. ”Viitetyöttömien” poiminta – yleismenettely 

Täyttääkö 

”viitetyöttömän” 

ehdot jakson alkaessa? 

(kaaviot 3 ja 4) 

Kyllä 

Poimitaan 

tutkimusjoukkoon. 

Tehdään tästä 

jaksosta viitejakso. 

Poistetaan poiminnasta 

(mahd. myöhempiä 

jaksoja ei tarkastella 

enää tässä) 

Tarkastellaan ensimmäistä 

aikavälillä 1995-2001 

alkanutta työttömyysjaksoa 

Ei 

Onko seuraavaa 

95-01 alkanutta 

jaksoa? 

Kyllä 

Tarkastellaan seuraavaa 

alkanutta jaksoa 

92 

Ei 

Poistetaan 

tarkasteltavasta 

joukosta

Onko edellisen jakson 

päättymisestä 

alle 12 kuukautta? 

Tarkastellaan 

alku-/paluuehtoa 

Onko 26 viikkoa 

työtä+toimia 24 kk 

aikana? 

On 

Ei 

Kaavio 3. Työssäoloehdon täyttämisen määrittäminen 

Ei 

kunkin jakson kohdalla - yleisperiaate 

Kyllä 

On 

1994-96 

Täyttää ehdon 

Jakson 

alkamisvuosi? 

Onko saanut 

työmarkkinatukea 

samana tai edellisenä 

vuonna? 

Ei 

Tarkastellaan 

nollausehtoa 



aikana? 

On 

93 

Ei 

1997- 

Ei täytä ehtoa 

On 



aikana? 

Ei

Onko saanut 

työttömyysturvaa 

samana tai seuraavana 

vuonna? 

Poistetaan aineistosta 

epävarmana tapauksena 

(N=13441) 

Kaavio 4. ”Viitetyöttömien” poiminta, toiminta kunkin 1995-2001 alkaneen jakson kohdalla 

Ei 

Poistetaan tarkastelusta 


(N=8733) 

mutta lisätään 

takaisin aineistoon ennen 

”tulokkaiden” poimintaa 

Kyllä 



(N=10817) 

Kyllä 

Kyllä 

Onko saanut 


samana vuonna? 

Ei 

Täyttikö ed. jakson 

alussa työssäoloehdon? 



(N=76837) 

On 

525926 jaksoa 

Onko edellinen 

jakso päättynyt samana 

vuonna? 

Täyttyykö 

Ei 

työssäoloehto? 

(kaavio 3) Siirrytään seuraavaan 

jaksoon, jos 

sellainen on 

On 

Ei 

Ei 

Viitetyötön 

ansiopäivärahalla 

Poimitaan tutkimusjoukkoon, 

tehdään tästä jaksosta 

viitejakso. 

(N=36633, kaikkiaan 

ehdot täytt. jaksoja 56534) 

94 

Onko edellisen 

jakson päättymisestä 

alle 10 kk? 

Täyttikö ed. jakson 

alussa työssäoloehdon? 

Kyllä 

Kyllä 

Onko saanut 

peruspäivärahaa 


Ei 

Ei 

On 

Onko tarkasteltavan 

jakson alkamisvuosi 

1995-96? 

On 

Ei 

Ei 

Kuuluuko 

kassaan? 

Ei 

Viitetyötön 

peruspäivärahalla 



viitejakso. 

(N=17178, kaikkiaan 

ehdot täytt. jaksoja 22358) 

On

Kaavio 5. ”Tulokkaiden” poiminta. Tarkastellaan vain ensimmäistä 1995-2001 alkanutta jaksoa. 

Mahdollisista poimittavista on jo poistettu aiemmin ”kiinni jääneet” 

viitetyöttömät ja muut ryhmät (paitsi yksi tarkasteltavaksi palautettu) 

(N=57439) 


ei-tulokkaana 

(N=29101) 



(N=6862) 

(Tmt-oikeus, mutta 

ei tukea – odotusaika, 

tarveharkinta? Alle 25 v.?) 

On 

Ei 

Tulokas 

työvoiman ulkopuolelta 

töiden kautta 

työmarkkinatuelle 

(N=8068) 



viitejakso. 



(mahdollisesti 

saavat ansiotai peruspäivärahaa 

oltuaan työv. 

ulkopuolella) 

(N=7146) 

Ei 

Onko työttömyystai 

toimenpidehistoriaa 

edeltävän 4 vuoden 

aikana? 

Ei 

Onko saanut 

työttömyysturvaa 

samana tai 

seuraavana vuonna? 

95 

Kyllä 

Ei 

Kyllä 

Tulokas 

työmarkkinatuelle 

suoraan työvoiman 

ulkopuolelta 

(N=6259) 



viitejakso. 

Onko saanut 



On 

Onko lainkaan 

työssäoloa 

viim. 24 kk aikana 

Ei

LIITELUKU 2. SEURANTAJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN 

Sen selvittämiseksi, onko turvan tason putoamisella 500 maksupäivän jälkeen vaikutusta työttömyyden päät- 

tymiseen, on oleellista pystyä seuraamaan maksupäivien täyttymistä. Erityisen kiinnostavaa on nähdä, onko 

turvan portaalla vaikutusta sellaisten henkilöiden kohdalla, joiden työllistymismahdollisuudet ovat vähintään 

kohtalaiset. Tällä tarkoitamme henkilöitä, jotka ovat välillä poistuneet työttömyydestä. Yhtäjaksoisesti 500 

maksupäivää työttömänä olleiden työllistymisen tarkasteluhan on yksinkertaista, mutta ei välttämättä kiin- 

nostavinta. 

Tätä varten olemme rakentaneet järjestelmän, jossa voidaan seurata tutkimusaineiston henkilöiden toimintaa 

työmarkkinoilla viitetyöttömyyden alun jälkeen. Pääasiassa seurataan kahta asiaa: toisaalta sitä, miten päivä- 

rahan maksupäivät kuluvat, toisaalta taas työssäoloehtoon kelpaavan ajan kertymistä. Mikäli työssäoloehto 

välillä täyttyy, aloitetaan turvan maksupäivien laskenta nollasta. Samalla järjestelmään jää tieto siitä, paljonko 

edellistä päivärahakautta ehti kulua ennen uuden alkamista. 

Lomakorvausten ym. jaksotusta ja turvan omavastuuaikaa ei ole voitu tämän tutkimuksen laskelmissa ottaa 

huomioon. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, ettei jaksotuksen pituudesta ole tietoa. Lisäksi omavastuuajan määräytymisen 

muuttuminen olisi hankaloittanut tarkasteluja. Tällä rajoituksella tuskin on kuitenkaan vaikutusta 

tutkimuksemme tulosten kannalta. Esimerkiksi ”porrasvaikutuksen” oletetaan ajoittuvan kohtuullisen pitkälle 

ajalle, jolloin tavallisesti lyhyehköt jaksotukset ja omavastuuaika eivät laskelmia häiritse. 

Kaikille tutkimusaineistojen henkilöiden viitejaksoa myöhemmille työttömyyksille on laskettu joukko muuttujia. 

Ne kertovat muun muassa, miten paljon henkilölle on viitejakson alun jälkeen kertynyt avointa työttömyyttä, 

työssäoloa, eri tavoin työssäoloehtoon laskettavia toimia (palkkaperustainen sijoitus, siirtymäajan 

työvoimakoulutus, yhdistelmätuki). Tämän lisäksi kaikille työttömyysjaksoille tehtiin jo aineistoja muodostettaessa 

laskennallinen muuttuja siitä, täyttyykö työssäoloehto jakson alkaessa. 

Kaavioissa 1 ja 2 on havainnollistettu seurantajärjestelmää. Yksinkertaisuuden vuoksi tapauksiin on piirretty 

vain kahdenlaisia työmarkkinatiloja: henkilöt ovat joko avoimesti työttöminä tai sillä tavoin työssä / palkkaperustaisessa 

toimessa, että he kartuttavat työssäoloehtoaan koko jakson ajalta. Muutkin tilat ovat luonnollisesti 

mahdollisia, mutta kaavioihin emme ole niitä piirtäneet. Niiden aikana maksupäivät eivät kulu eikä 

työssäoloehto kartu, ja tämä on otettu huomioon. Lisäksi on otettu huomioon se, että yhdistelmätuki kartuttaa 

työssäoloehtoa vai osittain. Sen sijaan seurantajärjestelmässäkään emme ole ottaneet huomioon sitä, että 

työssäoloehdon tarkasteluaikaa voidaan pidentää näiden muiden tilojen ajalta. 

96

Henkilöiden työmarkkinauraa aletaan siis seurata tarkasti viitetyöttömyyden alusta lähtien. Keskeistä on, että 

kaksi ”tiliä” alkaa karttua: avoin työttömyys kartuttaa maksupäiviä ja työssäolo tai soveltuva toimi työssä- 

oloehtoa. Aineistosta ajat saadaan lasketuksi kalenteripäivinä, joina ne on myös kaavioissa esitetty. Työttö- 

myysaika on kaaviossa esitetty suluissa myös maksupäivinä ja työssäoloehtoon kelpaava aika viikkoina – 

tällä tavoinhan ne on säädöksissä määritelty. Omavastuuaikaa ja mahdollista lomakorvauksen tai erorahan 

jaksottamista ei ole otettu huomioon. Porrasvaikutuksen oletettu ajoitus on kuitenkin niin väljä, että emme 

katso tällä olevan merkitystä. 

Seurannan etuna on, että maksupäivät ovat voineet kertyä miten monen erillisen työttömyysjakson aikana 

tahansa. Samoin työssäoloehto voi karttua ja täyttyä miten pienistä osista tahansa. Tällä tavoin olemme ottaneet 

haltuun aineiston valtavan tietopotentiaalin pyrkien siihen, että informaatiota ei mene yksinkertaistusten 

vuoksi hukkaan. 

Miltä ajankohdalta tahansa siis tiedetään, miten monta maksupäivää on kulunut (avoin työttömyys viitejakson 

alusta). Käytännössä tätä summaa tarkastellaan, kun työttömyys eri tavoin päättyy. ”Porrasvaikutuksen” 

selvittämisessä ydinasia on, miten paljon maksupäiviä on kulunut työttömyyden päättyessä. 

t (viitetyöttömyys alkaa) t +n 

Tapaus 1 180 (129) 90 (n. 13) 240 (171) 180 (n. 26) 270 (193) 

Tapaus 2 

Selite: 

Työssäoloehdon tarkastelujakso 24 kk 

t (viitetyöttömyys alkaa) t +n 

150 (107) 180 (n. 26) 240 (171) 180 (n. 26) 

tapaus 2 viitejakso 2 

Työ tai työssäoloehtoon luettava 

palkkaperustainen toimi (suluissa ehtoon 

luettavien viikkojen määrä) 

Työssäoloehdon tarkastelujakso 24 kk 

t 2 (toinen viitetyöttömyys alkaa) 

Ajankohtana t + n: 

n. 278 maksatuspäivää kulunut 

n. 53 viikkoa työssäoloehtoa 

tarkasteluaikana -> päivät nollautuvat, 

alkava jakso on viitejakso 2, alkaa ajassa t 2 

300 (214) 120 (n.17) 180 (129) 

t 2 +n 

Työssäoloehdon tarkastelujakso edellisestä nollauksesta (t 2 ) eteenpäin 

Avoin työttömyys (suluissa 

maksatuspäivien määrä) 

Kaavio 1 Maksupäivien ja työssäoloehdon seurannan havainnollistaminen, tapaukset 1 ja 2. 




tarkasteluaikana 

Ajankohtana t 2 + n: 

n. 333 maks.pv. kulunut 


tarkasteluaikana 

Vastaavasti tiedetään myös, miten paljon työssäoloehtoa kartuttavaa aikaa on kertynyt, ja miten pitkältä ajal- 

ta tätä tulee tarkastella. Tätä asiaa tarkastellaan, kun henkilö palaa työttömäksi. Pääasiassa tavoitteita on kak- 

97

si. Ensinnäkin maksupäivien laskenta voidaan nollata niillä, jotka täyttävät työssäoloehdon uudelleen. Toi- 

sekseen tämä mahdollistaa sen tarkastelun, missä vaiheessa päivärahakautta työssäoloehto yleensä täytetään 

uudelleen: miten paljon edellistä päivärahakautta ehti kulua ennen nollausta. 

Päivärahakauden uusimista tarkastellaan siis ainoastaan niillä, joilla asia on todella realisoitunut ja henkilö 

on palannut työttömäksi. Luonnollisesti on olemassa suuri määrä työllistyneitä, jotka ovat työttömyydestä 

poistumisensa jälkeen täyttäneet työssäoloehdon, ja joiden maksupäivät alkaisivat nollasta, mikäli he sattui- 

sivat joskus jäämään uudelleen työttömiksi. 

Kaavion 1 tapaus 1 havainnollistaa melko yksinkertaista tilannetta, jossa tarkasteluhetkellä (aika t+n) on 

kulunut viitetyöttömyyden alun jälkeen 493 maksupäivää. Työssäoloehtoa kartuttavaa aikaa on kertynyt 33 

viikkoa edellisen 24 kuukauden aikana. Mikäli tapauksen 1 henkilö ei enää palaa työttömäksi, näkyy hän 

tarkasteluissamme juuri ennen portaan täyttymistä työttömyydestä poistuneena. 

Päivärahakauden mahdollista uusimista koskien on seurannassa huomioitu työssäoloehdon muutos vuonna 

1997. Seurantajärjestelmässä muuttuu paitsi ehdon pituus (kuudesta kymmeneen kuukauteen), myös ehdon 

tarkasteluajan määrittely. Vuosina 1995-96 ”nollausehdon” (päivärahakausi ei ole vielä päättynyt) tarkasteluaika 

oli 8 kuukautta, alkuehdon (ei lainkaan aiempaa päivärahaa) ja paluuehdon (edellinen kausi käytetty 

loppuun asti, henkilö pudonnut päivärahalta) tarkasteluaika 24 kk. Vuodesta 1997 alkaen kaikkien ehtojen 

tarkasteluaika on ollut 24 kuukautta. 

Lisäksi mukaan lasketaan vain edellisen päivärahan nollauksen jälkeen karttunut aika. Kun henkilön maksupäivät 

nollataan, nollataan samalla myös työssäoloehdon kertyminen. Vuodesta 1997 eteenpäin tarkastelujaksona 

on siis ollut aika edellisen viitejakson alkamisesta, kuitenkin enintään 24 kuukautta. 

Kaavion 1 tapauksessa 2 on esitetty tilanne, jossa työn ja työttömyyden vaihtelu johtaa maksupäivien nollaamiseen. 

Viitetyöttömyyden alun jälkeen henkilö on kahteen otteeseen ollut työssä tai palkkaperustaisessa 

toimessa kerrallaan noin puolen vuoden ajan, ja kahteen otteeseen työttömänä. Kun kolmas työttömyysjakso 

alkaa, on työssäoloehtoa kartuttavaa aikaa kertynyt 53 viikkoa. Näin ollen henkilö uusii päivärahajaksonsa, 

mitä kaaviossa havainnollistetaan seuraavalle riville siirtymisenä. Sekä maksupäivien että uuden työssäoloehdon 

laskenta aloitetaan nollasta. Alkava jakso nimetään järjestelmässä ”viitejakso 2”:ksi. 

Kun tilannetta tämän jälkeen työttömyysjakson päättyessä tarkastellaan, on maksupäivien ja työssäoloehtoa 

kartuttavan ajan ”saldo” laskettu toisen viitejakson alkamisesta eteenpäin (esim. tapauksen 2 ajankohta t2+n). 

Seurantajärjestelmässä on vielä mahdollista nollata päivärahakausi toisenkin kerran. Tällöin muodostetaan 

”kolmas viitejakso” tai ”kolmas nollapiste”, josta alkaen maksupäivät kuluvat ja työssäoloehtoa kartuttava 

aika kertyy. 

98

Kaavion 2 tapauksessa 3 on havainnollistettu tällaista tilannetta ja muutenkin seurannan monimutkaisuutta. 

Henkilön ensimmäinen työttömyys on alkanut vuonna 1995, kun turvan työssäoloehtovaatimus ja tarkastelu- 

aika laskettiin vielä eri tavalla. 

Tapaus 3 

t (viitetyöttömyys alkaa v. 1995) t +n 

150 (107) 90 (n. 13) 180 (129) 120 (n. 17) 

t 2 (toinen viitetyöttömyys alkaa ja 

jatkuu vuoden 1997 puolelle) 


n. 236 maksatuspäivää kulunut, n. 17 viikkoa 

työssäoloehtoa tarkasteluaikana – nollausehdon 

tarkasteluaika 8 kk 1995-96 joten aiempi 3 kk 

työssäolo jää sen ulkopuolelle eikä päiviä nollata. 

Tarkastelujakso 8 kk 

300 (214) 120 (n.17) 480 (342) 

t 3 (kolmas viitetyöttömyys alkaa) 

210 (150) 90 (n.13) 

150 (107) 

t 2 +n 

Selite: Työ tai työssäoloehtoon luettava palkkaperustainen 

toimi (suluissa viikkojen määrä) 

90 (64) 

90 (n. 13) 

t 3 +n Ajankohta t3 + n: 

182 (26) 


Ajankohtana t 2 + n: 

500 päivää ansioturvaa tulee 

täyteen, putoaa työmarkkinatuelle 

180 (129) 


Viimeisimmän 

työttömyyden päättyessä 

maksupäiviä on käytetty 257 

t +n 2 

270 (n. 39) 

Avoin työttömyys (suluissa 

maksatuspäivien määrä) 

Ajankohtana t + n 2 : 


26 viikkoa työssäoloehtoa 

tarkasteluaikana -> päivät nollataan, alkaa 

viitejakso 2 

t 2 +n 2 

Ajankohtana t 2 + n 2 : 

Päivärahajakso loppunut, 

Kuitenkin 52 vkoa 

työssäoloehtoa tark.aikana 

->palaa päivärahalle, alkaa 

viitejakso 3 

Kaavio 2 Maksupäivien ja työssäoloehdon seurantajärjestelmän havainnollistaminen, tapaus 3. 

Tästä johtuen ajankohtana t+n maksupäiviä ei nollata, koska tarkasteluajan pituus oli tuolloin 8 kk. (vaikka 

24 kk tarkastelujaksolla ehtoa kartuttavaa aikaa olisikin yli 6 kuukautta). Myöhemmin henkilö kuitenkin 

palaa työttömäksi siten, että päivät nollautuvat ja toinen viitejakso alkaa. Tämän päivärahakauden aikana 

siirrytään uuden järjestelmän piiriin. Henkilö on pari pitkää jaksoa työttömänä siten, että välissä on vain lyhyt 

työrupeama. Tästä syystä päivärahakausi päättyy ja hän putoaa työmarkkinatuelle. Hän kuitenkin työllistyy 

ja saa kahden työn avulla täyteen uuden työssäoloehdon, mistä syystä hänellä alkaa kolmas päivärahakausi 

hänen tullessaan uudelleen työttömäksi. 

Henkilöitä, joilla on useampia päivärahakausia, käsitellään tutkimuksessamme siten, että heiltä on aina otettu 

huomioon työttömyyden päättyessä ajankohtainen maksupäivätilanne. Esimerkiksi jos havaintoyksikkönä on 

työttömyysjakso, on tapauksen 3 henkilön alkupään jaksoille otettu vertailuluvuksi maksupäivien kertymä 

ensimmäisen viitetyöttömyyden alun jälkeen, viimeisille taas kertymä kolmannen viitetyöttömyyden alun 

99

jälkeen. Kun taas tarkastellaan henkilön tilannetta neljä vuotta ensimmäisen viitetyöttömyyden alun jälkeen, 

otetaan vertailuluvuksi silloin voimassa olleesta päivärahakaudesta kuluneiden maksupäivien määrä. 

Kolme viitejaksoa on seurantajärjestelmässä maksimi. Tämä ratkaisu on tehty kolmesta syystä. Ensinnäkin 

kaksi päivärahakauden uudistamista kattaa jo väistämättä hyvin pitkän seuranta-ajan. Toiseksi useammin 

päivärahansa uusivia olisi luultavasti melko vähän, ja heistä saadaan tietoa jo tarkastelemalla seurannan ai- 

kana päivärahansa kahdesti uusineita. Kolmanneksi raja on jo liiallisen monimutkaisuuden välttämiseksi 

vedettävä johonkin kohtaan. 

Maksupäivien ja työssäoloehdon seuranta on toteutettu samalla tavalla myös niille, jotka ovat ns. eläkeput- 

kessa. Heidät kuitenkin on poistettu tarkasteluista useimmissa jatkovaiheissa. 

Yhteenvetona seurantajärjestelmä mahdollistaa sen, että tiedämme tutkimusaineiston henkilöistä 

• Kunkin työttömyysjakson päättyessä sen, miten monta maksupäivää on kulunut kun jakso päättyy. 

• Ajankohdan, jolloin päivärahaoikeus on mahdollisesti uudistettu (tai toistamiseen uudistettu) 

• Sekä sen, miten monta maksupäivää edellistä päivärahakautta ehti kulua ennen em. ajankohtaa. Tai, 

mikäli edellinen päivärahakausi ehti päättyä, miten pitkään henkilö ehti olla työmarkkinatuella ennen 

kuin hän uudisti päivärahansa. 

100

LIITELUKU 3. ESTIMOINTIKOKEILU 

Sen selvittämiseksi, mikä on eri tekijöiden itsenäinen vaikutus ns. porrasvaikutuksen esiintymiseen, kokei- 

limme muiden muassa Coxin regressiomenetelmää. Juuri porrasvaikutuksen esille nostamiseen se ei erityisen 

hyvin soveltunut, joten emme ole sitä varsinaiseen tutkimukseen sisällyttäneet. Sen sijaan saimme varsin 

luotettavia tuloksia siitä, mikä on eri taustatekijöiden itsenäinen vaikutus maksupäivien kertymään silloin, 

kun muut mallissa mukana olevat tekijät on vakioitu. 

Tässä olemme estimoineet mallin niille, jotka aloittivat viitetyöttömyytensä ansiopäivärahalla 1995-1998 ja 

joiden viimeisin työttömyys on päättynyt työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. Mallin vastemuuttujana 

on maksupäivien kertymä alkuperäisen viitetyöttömyyden alkamista seuraavan neljän vuoden aikana – mikäli 

päivärahakausi on välillä nollattu, on otettu malliin viimeisin kertymä. Eläkeputkessa olevat on poistettu 

tarkastelusta. 

Coxin regression tulkinta on samantapaista kuin logistisen regressionkin: ratkaisevassa asemassa ovat toisaalta 

muuttujan p-arvo, joka kertoo onko vaikutus tilastollisesti merkitseviä. Yleensä merkitsevyyden rajana 

on pidetty p-arvoa, joka on alle 0,05 – tiukempana kriteerinä voidaan käyttää arvoja 0,01 tai 0,001. Suurin 

osa tässä esitetyssä mallissa esiintyvistä kertoimista on tilastollisesti hyvin merkitseviä, ainoastaan joidenkin 

luokkien vaikutus ei sitä ole. 

Mikäli tekijän vaikutus on tilastollisesti merkitsevä, on helpoin tapa tulkita vaikutuksen suuntaa sen riskisuhde 

eli exp(B). Coxin regressiossa mallinnetaan tapahtuman päättymisen todennäköisyyttä. Tässä mallissa 

riskisuhde pelkistää työttömyyskauden päättymisen todennäköisyyden eron koko maksupäivien kertymän 

ajalta. Riskisuhde on yli yhden, mikäli ryhmän työttömyys päättyy vertailuryhmää todennäköisemmin ja 

vastaavasti alle yhden, jos päättymisen todennäköisyys on vertailuryhmää alempi. Tätä voidaan valottaa 

parin esimerkin avulla. 

Keskiasteen tutkinnon suorittaneiden riskisuhde on vertailuryhmään (ei ammattitutkintoa) verrattuna noin 

1,15. Tämä tarkoittaa sitä, että keskiasteen tutkinto lisää työttömyyskauden päättymisen todennäköisyyttä 

noin 15 prosenttia. Vastaavasti 25-34-vuotiaiden riskisuhde nuorimpaan ikäryhmään verrattuna on noin 0,87 

– tekijä laskee työttömyyskauden päättymisen todennäköisyyttä noin 13 prosentilla. 

Ehdottomasti kiinnostavin havainto tässä tarkastelussa on aiempien tulojen vaikutus, joka osoittautuu sangen 

vaatimattomaksi, kun muut tekijät on kontrolloitu. Aiempia tulojahan voidaan pitää myös ansioturvan tason 

ja korvausasteen indikaattorina. Tästä asiasta katso tarkemmin luku 5.4. 

101

Muiden tekijöiden vaikutukset ovat suhteellisen odotettuja. Työllistyminen on sitä epätodennäköisempää, 

mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse. Yli 45-vuotiailla työllistymistodennäköisyys on 44 % heikompi 

kuin alle 25-vuotiailla, 35-44-vuotiaiden työllistyminen on puolestaan kullakin hetkellä noin kolmanneksen 

epätodennäköisempää kuin nuorimman ikäryhmän. 

Keskiasteen tutkintoakin enemmän työllistymistä vauhdittaa korkea-asteen tutkinto – työllistyminen on lähes 

40 prosenttia todennäköisempää kuin niillä, joilla ei ole tutkintoa. Ammattikin vaikuttaa työllistymisen todennäköisyyteen, 

mutta eniten vaikuttaa se että ammattia ei ole (vaikka tutkinto tai sen puuttuminen on siis 

samalla jo vakioitu). Odotetusti myös viitetyöttömyyttä edeltävä työhistoria avoimilla työmarkkinoilla on 

kohtuullisen merkitsevä työllistymistä edistävä tekijä, etenkin jos työtä on ollut paljon. 

Perhetyypin itsenäinen vaikutus on sekin selvä. Parisuhteessa elävät työllistyvät selvästi yksinäisiä paremmin 

riippumatta siitä, onko perheessä lapsia vai ei. Sen sijaan yksinhuoltajien työllistyminen ei eroa merkitsevästi 

muiden ei-parisuhteessa elävien tilanteesta. 

B Sig. Exp(B) 95,0% CI for Exp(B) 

Lower Upper 

ikäluokka (-24v) ,000 

25-34 -,141 ,000 ,868 ,815 ,925 

35-44 -,395 ,000 ,673 ,628 ,722 

45+ -,582 ,000 ,559 ,519 ,602 

nainen -,053 ,028 ,948 ,904 ,994 

amm tutkinto (ei tutk) ,000 

keskiaste ,138 ,000 1,147 1,092 1,206 

korkea-aste ,332 ,000 1,394 1,301 1,494 

alue (Uusimaa) ,000 

Muu Suomi -,171 ,000 ,843 ,804 ,883 

I/P-Suomi -,353 ,000 ,703 ,656 ,753 

työnhakuammatti (tekn laki hum ym) ,000 

terveys/sosiaali ,108 ,002 1,114 1,039 1,195 

hallinto/toimisto ,018 ,643 1,018 ,945 1,097 

kaupallinen/palvelu -,117 ,002 ,890 ,827 ,957 

maa/metsä/kuljetus/teollisuus/rakennus -,147 ,000 ,863 ,805 ,926 

ei ammattia -,236 ,001 ,790 ,686 ,910 

perhe (muu/ei perhettä) ,000 

pari, ei lapsia ,164 ,000 1,178 1,116 1,244 

yksinhuoltaja -,017 ,713 ,984 ,901 1,074 

pari, lapsia ,149 ,000 1,160 1,103 1,221 

on 0-2v lapsia vt alku +1v -,039 ,211 ,962 ,904 1,022 

työtä vt-alku -1v (ei työtä) ,000 

työtä 1-182 pv ,071 ,224 1,073 ,958 1,203 

työtä 183-364 pv ,218 ,000 1,244 1,109 1,395 

työtä 365 pv ,135 ,027 1,144 1,015 1,290 

verotettavat tulot vt ed vuonna (alin kvartiili) ,032 

keskikvartiilit ,070 ,010 1,073 1,017 1,131 

ylin kvartiili ,052 ,128 1,053 ,985 1,126 

toimien osuus työssäoloehdon täytt (ei toimia) ,000 

toimia 1-99% -,173 ,000 ,841 ,792 ,892 

vain toimia -,230 ,000 ,795 ,703 ,899 

102

Cum Survival 

Cum Hazard 

1,0 

0,8 

0,6 

0,4 

0,2 

0,0 

12 

10 

8 

6 

4 

2 

0 

0 300 600 900 1200 1500 

S4TYOTS 

0 300 600 900 1200 1500 

S4TYOTS 

103 

tutk 

ei ammtutk 

keskiaste 

korkea-aste 

tutk 

ei ammtutk 

keskiaste 

korkea-aste

LIITEKUVIOT 

Frequency 

140 

120 

100 

80 

60 

40 

20 

0 

1440 

1397 

1356 

1315 

1273 

1232 

1191 

1150 

1109 

1068 

1027 

986 

945 

904 

863 

822 

781 

740 

699 

658 

617 

576 

535 

494 

453 

412 

371 

330 

289 

248 

207 

166 

125 

84 

43 

2 

S4TYOTS 

Kuvio 24 Työttömyysturvan maksupäivien jakauma, kun mukaan on laskettu viitetyöttömyyttä 

seuraavan neljän vuoden aikana kertyneet päivät. Mukana 1995-98 viitetyöttömyytensä 

aloittaneet. 

104

Hazard 

0,0045 

0,0040 

0,0035 

0,0030 

0,0025 

0,0020 

0,0015 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

ilk 

-24 v 

25-34 

35-44 

45+ v 

Kuvio 25 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja iän mukaan. Hasardit 

laskettu kaikista 1995-98 ansioturvalla alkaneista viitejaksoista, joita voi olla enemmän kuin 

yksi per henkilö. 

Hazard 

0,00375 

0,00350 

0,00325 

0,00300 

0,00275 

0,00250 

0,00225 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

sp 

mies 

nainen 

Kuvio 26 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja sukupuolen mukaan. 



105

Hazard 

0,0040 

0,0035 

0,0030 

0,0025 

0,0020 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

alue 

Uusimaa 

Muu Suomi 

I/P-Suomi 

Kuvio 27 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja alueen mukaan. Hasardit 

laskettu kaikista 1995-98 ansioturvalla alkaneista viitejaksoista, joita voi olla enemmän kuin 

yksi per henkilö. 

Hazard 

0,0050 

0,0045 

0,0040 

0,0035 

0,0030 

0,0025 

0,0020 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

nuorin lapsi 0-2v 

vtalku+1v 

ei 

kyllä 

Kuvio 28 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja henkilön nuorimman lapsen 

iän (on alle 2 v lapsi / ei ole) viitetyöttömyyden alkamista seuraavana vuonna mukaan. 



106

Hazard 

0,0045 

0,0040 

0,0035 

0,0030 

0,0025 

0,0020 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

perhetyyppi 

perheetön/muu 

pari ei lapsia 

yksinhuoltaja 

pari lapsia 

Kuvio 29 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja perhetyypin mukaan. 

Hasardit laskettu kaikista 1995-98 ansioturvalla alkaneista viitejaksoista, joita voi yhdellä 

henkilöllä olla useampia. 

Hazard 

4,0E-3 

3,5E-3 

3,0E-3 

2,5E-3 

2,0E-3 

1,5E-3 

1,0E-3 

0 200 400 600 800 1 000 1 200 

YTKESTO 

toimos 

ei toimia 

toimia 1-99% 

vain toimia 

Kuvio 30 Työttömyyden päättymisen hasardi kertyneiden maksupäivien ja sen mukaan, oliko 

viitetyöttömyyttä edeltävän tarkastelujakson työssäoloehdon täyttämisessä mukana 

työvoimapoliititsia toimia. Hasardit laskettu kaikista 1995-98 ansiopäivärahalla alkaneista 

viitejaksoista, joita voi olla enemmän kuin yksi per henkilö. 

107

100 % 

90 % 

80 % 

70 % 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

1995 

1996 

1997 

1998 

1999 

2000 

Ei ammattitutkintoa 

2001 

2002 

1995 

1996 

1997 

1998 

1999 

Keskiaste 

Vuodet 1995-2002 

2000 

2001 

2002 

1995 

1996 

1997 

1998 

Korkea-aste 

1999 

2000 

100 % 

51-99 % 

1-50 % 

Ei toimia 

Kuvio 31 Toimien osuus ansioturvan työssäoloehdon täyttämisessä vuosina 1995-2002 koulutusasteen 

mukaan. 

100 % 

90 % 

80 % 

70 % 

60 % 

50 % 

40 % 

30 % 

20 % 

10 % 

0 % 

1995 

1996 

1997 

Uusimaa 

1998 

1999 

2000 

2001 

2002 

1995 

1996 

1997 

Muu Suomi 

1998 

1999 

2000 

Vuodet 1995-2002 

2001 

2002 

1995 

1996 

Itä- ja Pohjois-Suomi 

1997 

1998 

1999 

2000 

2001 

2002 

100 % 

51-99 % 

1-50 % 

Ei toimia 

Kuvio 32 Toimien osuus ansioturvan työssäoloehdon täyttämisessä vuosina 1995-2002 kolmella 

alueella. 

108

Passivoiko työttömyysturva (pdf) - Mol.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?