Työnorsuja käytetään Nepalin eteläisimmissä osissa. 10 Tee kuorma kelin mukaan.
NEPAL Teksti ja kuvat: Helena Telkänranta Seison hotellin ylimmän kerroksen parvekkeella ja katselen, kun aamu valkenee Katmandun kujilla. Kottaraisen sukulainen viidakkomaina istuu viereisellä TV-antennilla ja laulaa taiturimaisesti. Muilta osin Nepalin pääkaupunki on aamunkoiton hetkellä kerrankin hiljainen. Äkkiä kuulen takaani kuin kevyen askelen äänen ja käännähdän ympäri. Taakseni on ilmestynyt reesusapina, joka alkaa kaikessa rauhassa syödä aamiaisekseen parvekekukkia. Tämä luonnonvarainen eläin on istahtanut metrin päähän minusta ja ruokailee ilmeisen rentoutuneena. Lähes yhtä huoleton on aamukonserttiaan jatkava maina, jonka istuinorrekseen valitsema antennihäkkyrä on vain parin metrin päässä minusta. Vaikka eurooppalaisissakin kaupungeissa näkee ihmisiin tottuneita luonnonvaraisia eläimiä, Nepalissa kaupunkivillieläinten luottamus ihmisiin on vielä silmiinpistävämpää. Tosin sielläkään eläimet eivät voi luottaa aivan kaikkiin ihmisiin – etenkään eurooppalaisiin. Päivemmällä kaksi reesusapinaa hypähtää hotellin pihalle ja istuutuu aurinkotuolien selkänojille. Paikalla on kaksi hotellin nepalilaista työntekijää, jotka näyttävät ilahtuvan niiden ilmaantumisesta, keskeyttävät työnsä ja alkavat harjanvarsiinsa nojaillen katsella apinoiden puuhia. Idyllin keskeyttää valkoihoinen hotellivieras, joka säntää närkästyneenä ajamaan apinat tiehensä. Hotellin siivoojien ilmeet valahtavat surullisiksi, mutta jyrkän hierarkkisessa nepalilaiskulttuurissa heidän olisi sula mahdottomuus millään tavalla puuttua arvoasemassa ”ylempänä” olevan hotellivieraan tekemisiin. Elämän kunnioitus osa kulttuuria Eläinten luottavaisuus heijastelee nepalilaisen kulttuurin omaleimaisuutta. Tämä Intian ja Kiinan välissä sijaitseva pikkuvaltio oli pitkään täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Vuoteen 1951 asti ulkomaalaisilta oli maahan yksiselitteisesti pääsy kielletty, ja rajavalvonta oli tiukkaa. Myöhemminkään maa ei ole omaksunut kulttuurivaikutteita muualta kuin Intiasta. Päinvastoin kuin monissa muissa kehitysmaissa, Nepalissa ei näy länsimaiden vaikutusta juuri missään. Nepalilaisten suhde eläimiin juontaa juurensa samasta lähtökohdasta kuin suuri osa kaikesta muustakin maan elämänmenosta: hindulaisesta ja buddhalaisesta kulttuurista. Enemmistö nepalilaisista on hinduja, ja lopuista lähes kaikki buddhalaisia. Nepal on maailman ainoa maa, jossa hindulaisuus on valtionuskontona. Sekä hindut että buddhalaiset uskovat sielunvaellukseen ja pitävät selviönä, että sielu voi seuraavassa elämässä päätyä yhtä hyvin eläimen kuin ihmisen ruumiiseen. Siksi he pitävät suvaitsevaisuutta eläviä olentoja kohtaan hyveenä. Ja hyveellisestihän kannattaa toki käyttäytyä, koska silloin omalla sielulla on paremmat mahdollisuudet syntyä johonkin onnekkaaseen ruumiiseen seuraavassa elämässä. Vastaavasti tappaminen on synti, jota pyritään välttämään: hyttysiäkin monet nepalilaiset vain lempeästi hätistelevät kauemmas. Toisen tekemän surmatyön hedelmistä nauttiminen ei sen sijaan ole mikään ongelma, ja useimmat hindut ja buddhalaiset syövät lihaa. Poikkeuksen tekee tietenkin naudan liha, jota ei juuri ole saatavilla koko valtakunnassa – lehmät ovat sentään erityisen pyhiä vielä nykyaikanakin. Lehmien jälkeen toiseksi pyhintä joukkoa ovat apinat. Yksi hindulaisen mytologian sankarihahmoista on apinajumala Hanuman. Sen ansiosta ihmiset suhtautuvat suopeasti myös aitoihin, lihaa ja verta oleviin apinoihin, koska niiden katsotaan olevan Hanumanin ruumiillistumia. Kun ajamme ilta-auringon kajossa kohti Bardian kansallispuistoa, tien varressa puuhailee pieni <strong>ry</strong>hmä langureita, siroja pitkähäntäisiä apinoita. Nepalilainen oppaani pyytää autonkuljettajaa pysähtymään ja jää hartaana katselemaan langurien puuhia. Hän ei sano mitään, mutta ilmeestä näkee, että hän koettaa imeä itseensä osuuden näiden apinoiden pyhyydestä. Köyhyys ei estä laupeutta Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista ja tämä vaikuttaa väistämättä ihmisten arkielämään. Ihmisiä kohtaavat koettelemukset, kuten kuivuuskaudet, ovat yhtä lailla raskaita kotieläimille. Silti köyhimmälläkin maaseudulla näkee laupeuden hetkiä. Iltapäivälämpötila lähenee 40 astetta. Helteinen ilma seisoo Saurahan kylän pölyisten raittien yllä. Vaikka vedestä on pulaa ja sen kantamisessa kaivolta on kova urakka, yhden savimajan pihalla seisoo nuori mies, joka valelee avokätisesti vettä pihalla seisovan vesipuhvelin selkään. Vesipuhveleita käytetään Nepalin eteläosissa yleisesti kyntöhärkinä ja vankkurien vetäjinä, mutta tällä puhvelilla näkyy olevan vapaapäivä. Se seisoo paikallaan tyytyväisenä ja nauttii silminnähden vilvoittavasta vedestä. Toisaalla vanha nainen on taivaltanut pitkän matkan tuodakseen kaksi vesipuhveliaan vilvoittelemaan joelle, missä ne nyt lekottelevat kokonaan upoksissa, vain silmät ja turpa pinnan yläpuolella. Reesusapina istahti pelottomasti kuvaajan viereen ja alkoi syödä parvekekukkia. E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 3 / 2 0 0 5 11
Change language