kriminaalityö

itse vankeusrangaistus ja sen turvallisuusnäkökulmat
on hoidettu ammattimaisesti toimeenpannen
ja vähintään tyydyttävästi resursoiden, mutta jossa
moniammatillisen ja moninaisen avun tarve näyttäytyy
heikosti resursoidulta ja epätasa-arvoisesti
järjestetyltä. Kunnallinen päätöksenteko, resurssien
riittämättömyys, ostopalvelusopimukset ja tulosohjausindikaattorit
ovat kertomusten mukaan
kaikki omiaan heikentämään yksittäisen vangin
mahdollisuutta koskaan päästä pois syrjäytetyn
asemasta, tahtoi hän tai ei. Joukossa oli myös tarinoita,
joissa vanki itse ymmärsi täysin käytöksensä,
hyväksyi sen ja ymmärsi vaikkei välttämättä hyväksynytkään
yhteiskunnan siitä hänelle asettamia
seuraamuksia. Hyvin monissa tarinoissa kuitenkin
esimerkiksi oppimisvaikeuksilla, lapsuuden ja
nuoruuden riittämättömällä tuella, viranomaisten
keskinäisen yhteistyön puutteella, identiteetin rakentumisen
olemattomalla tuella ja elämän eteen
tuomien asioiden summalla oli vääjäämätön suunta,
jonka muuttamiseen ei matkan varrella ole löytynyt
voimia eikä riittävää apua – usein vielä äkkipysähdyksen
jälkeenkään.
Vankilan virkamies kertoi meille haastattelukäynnin
yhteydessä omia kokemuksiaan siitä, miten
toimintaa ohjaavat nykyään selkeät numeeriset
tulostavoitteet ja mihin se hänen kokemuksensa
mukaan johtaa. Tulostavoitteilla pyritään oikeisiin
asioihin, esimerkiksi riittävään kuntoutukseen erityyppisistä
vaikeuksista kärsiville vangeille. Mutta
tulostavoitteiden normatiivisuus ja käytäntö lyövät
toisiaan välillä ankarasti korvalle. Kun esimerkiksi
päihdekuntoutukseen tulee lähettää tietty määrä
vankeja riippumatta kunkinhetkisestä vankiainek-
8