02.12.2014 Views

kriminaalityö

kriminaalityö

kriminaalityö

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

tunnetta. Poliitikko, joka vuodesta toiseen joutuu

lunastamaan oman uskottavuutensa äänestäjien

edessä ja joka ei poliittisen vastuun pelossa uskalla

tehdä asioiden eteen mitään tai ainakaan riittävästi

silloinkaan, kun hänellä olisi siihen valta ja tarvittavat

pohjatiedot. Teoksen keskiöön nousevat myös

vahvat onnistumisen kokemukset niin vankien itsensä,

järjestötoimijoiden kuin omaistenkin kertomina.

Yksittäisetkin onnistumiset ovat merkittäviä

niin yksilölle itselleen kuin laajalle joukolle ihmisiä

heidän ympärilläänkin.

Teosta suunniteltaessa vierailimme rikosseuraamuslaitoksen

keskushallintoyksikössä ja Etelä-Suomen

aluekeskuksessa, Helsingin vankilassa

ja useissa vankien tai heidän omaistensa parissa

työskentelevissä järjestöissä. Keskustelimme myös

opiskelijoiden ja työntekijöiden kanssa Humanistisessa

ammattikorkeakoulussa sekä useiden muiden

ammattikorkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilöstöön

kuuluvien kanssa. Lisäksi järjestimme

Kriminaalityön järjestöpäivän Humanistisessa ammattikorkeakoulussa,

jossa kuulimme monien tämän

julkaisun järjestötoimijoiden ajankohtaisista

hankkeista. Kuulimme monia onnellisia, riemukkaitakin

tarinoita. Monia turhautuneita tuhahduksia

yhteiskunnan resurssien haaskaamisesta,

älyttömästä paijaamisesta, rikollisen elämäntavan

kertakaikkisesta edistämisestä. Aitoa halua auttaa

ihmistä, oli sitten kertoja virkamies, kansalaisjärjestöaktiivi,

vanki tai hänen omaisensa.

Myös järjestelmää itsessään kritisoitiin puheissa ja

artikkeleissa monista näkökulmista. Taivaanrantaan

maalautuu kuva hajanaisesta kentästä, jossa

7

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!