13.01.2015 Views

B-sarja - Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

B-sarja - Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

B-sarja - Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

määrä, kannattavuus sekä ympäröivän yhteiskunnan muutokset ja yleinen epävarmuus.

(Mäkelä-Pusa ym. 2011, 25–26, 28.)

Tutkimuksen mukaan melkein kaikki haastatteluun ja avoimiin kysymyksiin vastanneet

yrittäjät ymmärsivät, että oman jaksamisen eteen on tehtävä töitä. Heillä

oli tietoa ja käsitystä omista voimavaroista ja niiden riittävyydestä, mutta ei

välttämättä aikaa, resursseja tai keinoja niiden ylläpitämiseen. (Mäkelä-Pusa ym.

2011, 30.) Oman työkyvyn ylläpitämisen ja parantamisen keinoina mainittiin mm.

oman ajan ja lomien pitäminen sekä säännöllinen liikunnan harrastaminen. Myös

työ itsessään koettiin palkitsevana. Merkittävimmäksi työkyvyn ylläpitäjäksi nousi

mahdollisuus hallita ja kontrolloida omaa työtä ja sen suhdetta vapaa-aikaan. Jos

yrittäjä menettää tämän hallinnan tunteen esim. liiallisen kiireen, kohtuuttoman

työmäärän, ulkopuolelta tulevien yhteiskunnan paineiden tai arvottomuuden tunteen

takia, työkyvyttömyyden riski nousee. ( Mts. 30-31) Hankkeessa muokattiin

malli yrittäjän työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä (kuva 2). Mallissa on esitetty

niitä tekijöitä, jotka joko lisäävät tai kuluttavat yrittäjän voimavaroja. ( mts.

Organisaation puitteet

• • Tavoitteellisuus

• • Joustava Joustava rakenne rakenne

• • Kehittymisen Kehittymisen mahdollisuus mahdollisuus

Taloudellinen

Taloudellinen

turvallisuus

turvallisuus

Johtaminen

• Aito johtajuus

• Oman itsensä

johtaminen

Yrittäjä

• • Psykologinen Psykologinen pääoma pääoma

• • Terveys Terveys ja palautuminen ja palautuminen

Työyhteisö /

Yhteistyöverkosto

• Sosiaalinen

pääoma

Työ

• • Vaikuttamismahdollisuudet

• • Itsenäisyys Itsenäisyys

• • Monipuolisuus Monipuolisuus

Kuva 2. Yrittäjän työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät. (Mäkelä-Pusa, ym. 2011, 17.)

17). Merkittävin työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on yrittäjä, ihminen itse.

Tähän vaikuttavat yrittäjän persoonallisuus, ns. psykologinen pääoma (itsetunto,

toiveikkuus, optimistisuus ja sitkeys) ja palautumisen kyky. Palautuminen

on psykofysiologinen prosessi, jonka aikana keho ja mieli toipuvat työn aiheuttamasta

kuormituksesta. Kehon palautumisessa on unella ja sen laadulla keskeinen

merkitys. Mielen palautumisessa on merkityksellistä sellainen vapaa-aika, joka tukee

ajatusten irrottautumista työstä. Työn aikapaineet, kiire ja korkeat vaatimukset

voivat ehkäistä palautumista ja puolestaan omat vaikuttamismahdollisuudet ja

sosiaalinen tuki edistävät sitä. (Mäkelä - Pusa ym. 2011, 18, 28, 46)

9

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!