Uusi toivo 1/2009 - Sininauhaliitto

Kuva: Päivi StrandénVapaaehtoisena diakoniaruokailussaPuolukkasosetta lautasen reunalleMaria Väänänentoteuttaa lähimmäisenrakkauttavapaaehtoistyönavulla.u Ilmoittauduin Helsingin seurakuntayhtymänerityisdiakoniandiakoniaruokailuun vapaaehtoiseksi.Kaksi kertaa viikossajärjestettävä ruokailu oli Suurellasydämellä -nettisivujen yksi kohteista,jonne haluttiin uusia vapaaehtoisia.Hermannin diakoniatalonkeittiöllä ruoanvalmistus olijo pitkällä, kun ennätin paikallehieman ennen kello kymmentä.Emäntä Eevaliisa Lindfors oli kauhanvarressa. Muutama vakituisempi vapaaehtoinenja kuntouttavassa työssäoleva olivat tehneet valmiiksi voileivätja pussittaneet leipiä, joita oli samanaaamuna haettu niitä lahjoittavalta leipomolta.Leipää jaetaan eteenpäin sitätarvitseville.Lindfors esitteli talon toimintaa jahämmensi välillä kaalipatakattilaansa.Muu väki tiesi, mitä kuuluu tehdä, jottapaikat ovat puoliltapäivin valmiinavastaanottamaan noin 40 ruokailijaa.Toinenkin uusi vapaaehtoinen ilmestyipaikalle. Englantilainen AndrewSutton on kouluttautunut keittiötyöhön,mutta työpaikkaa ei ole vielä löytynyt.Aikansa kuluksi ja oppiakseenlisää suomen kieltä, hän oli päättänytryhtyä vapaaehtoistyöhön. Paikka löytyisuomalaisen vaimon avustuksellainternetistä.Eevaliisa lupasi, että Andrewilleja minulle riittäisi tekemistä, kunhanruokailu alkaa. Sitä ennen istuimmekoko väki yhteiseen pöytään, jonnemyös Erityisdiakonian omassa talossatyöskenteleviä kokoontui syömäänlounasta. Diakoniaruokailuun olisivielä hyvä tovi aikaa.Talousalan töistä eläkkeellä olevaAnneli kertoi halunneensa vapaaehtoistyöhön,jossa kohteena ovatpäihdeongelmaiset. Pari kolme kertaakuukaudessa hänen nimensä löytyydiakoniatalon keittiön vapaaehtoistenlistalta.Eevaliisa kertoo, että vapaaehtoistenmäärä noudattaa aaltoliikettä, joskusväkeä on paljonkin, välillä vähemmän.Osa käy muuallakin tekemässähyvää. Ruokailupäivinä Hermannissatarvitaan kaikkein eniten ylimääräisiäkäsiä avustamaan.Maria Väänänen on vapaaehtoistyön”ammattilainen”. Asian hän kokiomakseen jo 1980-luvulla.– Lähimmäisen rakkauden toteuttamiselletämä on oikea paikka, Mariakuvailee.Seurakunta on ollut Marialle elämäntyö,joka on alkanut jo pyhäkoulusta.Palkkatyöuransa hän teki seurakunnanlapsityössä ja ateriapalvelunemäntänä. Kalenteri hänellä on kotonaauki odottamassa merkintöjä, milloinja minne vapaaehtoistyö milloinkinkutsuu. Tärkeä vapaaehtoistyön kohdeon myös Valkonauhaliiton puhelinpalvelu,jonne Maria sanoi kiiruhtavansaillaksi.Kello lähestyy kahtatoista. Sisääntulee joukko miehiä ja pari naista,jotka istuvat ensin pöytiin. Tuntuvatkaikki tietävän, että ruokailu alkaaavauksella, jonka tällä kertaa pitäädiakoni Henna Laitinen. Henna puhuikiusauksista, jonka jälkeen laulettiinvirsi ja luettiin ruokarukous. Salinovet, jotka oli laitettu rukoushetkenajaksi kiinni, avattiin, jotta kaikki halukkaatpääsisivät syömään. Euronhintainen osallistuminen ruokailuunrahastettiin jo oven ulkopuolella.Andrew ja minä olimme saaneettehtäväksemme jakaa ruoan. Andrewannosteli kaalipataa lautaselle ja minälisäsin lautasen reunalle lusikallisenpuolukkasurvosta. Kaikki ruokailijatvaikuttivat olevan selvin päin. Eevaliisanmukaan päihtyneenäkin voi tulla,kunhan käyttäytyy asiallisesti.Ohje kuului, että santsaamaan pääseevasta puoli yhden jälkeen, jottatiedetään, onko ruokaa valmistetturiittävästi. Kenenkään ei haluta jäävänilman ruokaa. Ennen puolta moni olikuitenkin jo kysymässä lisää ja lautasiatäytettiin uudelleen. Päivän menusai kovasti kehuja, jotka välitettiinruoanvalmistuksesta vastaavalle Eevaliisalle.Santsaamisesta huolimattaruokaa jäi vielä ylikin. Kävijöitä oli setotuttu noin 40 henkeä.Kun ruokasali tunnin kuluttua olityhjentynyt, tiskit tiskattu ja pöydätpyyhitty, istuttiin taas joukolla pöytäänkahvikupin äärelle vakinaista jamuuta väkeä mitenkään erottelematta.Kuten missä tahansa työyhteisössä,pohdinnan aiheena olivat makeat leivonnaisetja niiden syömisen seuraamukset.•Päivi Strandén26