10Säästämme luonnonvaroja parantamallaasiakkaidemme materiaali- jaenergiatehokkuutta sekä toimimalla itseympäristömyötäisesti ja turvallisesti.Hyvä ympäristö ei synny sattumalta,se on yhteinen juttu.www.kiertokapula.fiRiihimäki hakeeReilun kaupan kaupungiksiRiihimäen Reilun kaupankannatustyöryhmä valmisteleehakemusta RiihimäenReilun kaupan kaupunki–arvonimestä. Arvonimeähaetaan Reilun kaupan edistämisyhdistykseltä.”Riihimäellä tilanne onedistynyt niin, että tarvittavatkahdeksan ravintolaa,kahvilaa tai hotellia tarjoavatreilun kaupan kahviaja myös muut kriteerit täyttynevät”arvioi RiihimäenReilun kaupan kannatustyöryhmässäkaupungin edustajanaoleva ympäristöasiantuntijaMarkku Kyöstilä.Reilun kaupan kaupunkitai Reilun kaupan kunta -arvonimimyönnetään kunnalletai kaupungille, joka sitoutuuedistämään Reilua kauppaaja tekemään omissa hankinnoissaaneettisiä valintoja.Reilun kaupan kaupungintulee käyttää reilun kaupantuotteita, mm. reilun kaupanperiaatteiden mukaisesti tuotettuakahvia ja teetä kaupungintalollaja kaikissa kaupunginomissa tilaisuuksissa.Vähintään kahdeksassakahvilassa, ravintolassa jahotellissa on oltava Reilunkaupan kahvia tarjolla. RiihimäelläReilun kaupan kahviatarjoavat: Feeniks Café,Pompoti Lastenkauppa jakahvio, Ravintola Apollo,Viialan leipomon kahvilaHämeenkatu 14, RavintolaDarshan, Hesburger RiihimäkiMerkos, Marttojen kesäkahvilaja Scandic –hotelli.Vähintään 15 työpaikanVuoden luonnontuotteet:Toukokuu <strong>2012</strong>Variksenmarja, siankärsämö ja punikkitatitArktiset Aromit ry on valinnutvuoden <strong>2012</strong> marjaksivariksenmarjan, yrtiksisiankärsämön ja sieneksipunikkitatit.Suomalaisen metsän vähemmäntunnetuissakin antimissaon monia erinomaisiaominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia,joihin kannattaaparemmin tutustua.Terveellinen,vähän käytettyVariksenmarja eli kaarnikkaon vähän käytetty marja,vaikka sitä kasvaa runsaastikoko maassa. Kiiltävänmustaa variksenmarjaa löytääkaruilta kankailta sekäräme- ja korpimättäiltä.Poiminta-aika on elokuustaensilumiin saakka. Suomessavariksenmarjaa onkahta alalajia: etelän- japohjanvariksenmarja.Monikäyttöinen variksenmarjaon hyvä flavonoidiensekä antosyaanien lähde.tai yhdistyksen tulee käyttääReilun kaupan kahvia. Vaatimustäyttyy Riihimäellä.Lisäksi on oltava suunnitelmatReilun kaupan viikkoonosallistumisesta ja Reilunkaupan kaupunki -arvonimestäkaupunkilaisille tiedottamisesta.Joka vuosi lisääkestäviä hankintojaReilun kaupan kaupunki -arvonimenyksi keskeisimmistäkriteereistä on kestävienhankintojen lisääminen jatoiminnan kehittäminen jatkuvasti.Säilyttääkseen arvonimenkannatustyöryhmäntulee raportoidessaanosoittaa joka vuosi, mitenReilun kaupan tuotteiden ku-Mitä on reilu kauppa?Reilu kauppa on luotu kehitysmaidenperheviljelijöilleja suurtilojen työntekijöille.Reilu kauppatarkoittaa sertifiointijärjestelmää,jolla näiden viljelijöidenasema kansainvälisessäkaupankäynnissäparanee. Reilun kaupanperiaatteiden turvin myössuurtilojen työntekijöidentyöskentelyolosuhteet paranevatja ympäristöasiathuomioidaan.Kehitysmaiden pienviljelijätsaavat tuotteestaanvähintään Reilun kaupantakuuhintaa, joka kattaakestävän tuotannon kustannukset.Suurtilojen työntekijätsaavat vähintään lakienVariksenmarjalla on ruusunmarjanjälkeen todettu toiseksikorkein kokonaisantioksidanttipitoisuustutkimuksessa,jossa analysoitiin viljojen,juuresten, vihannesten, palkokasvien,hedelmien ja marjojenantioksidatiivisuutta.Marjaa voi hyödyntäämustikan tai puolukan tapaantekemällä siitä esimerkiksikeittoja, kiisseleitä taipiirakkaa. Variksenmarjastavalmistetaan myös mehuja,marjaviinejä, hilloja ja hyytelöitäyleensä muihin marjoihinyhdistettynä.Siankärsämöstälehdet ja kukatSiankärsämö on myös yleinenkoko maassa. Sitä voikerätä kahdesti kesän aikana.Lehdet kerätään ennenjuhannusta ja puhjenneetkukat alkukesällä.Siankärsämöstä tehdäänyrttijuomia ja sillä maustetaanrasvaisia ruokia. Sitälutus on kasvanut kaupunginhankinnoissa sekä mitä ontehty Reilun kaupan näkyvyydenja tuotteiden saatavuudenparantamiseksi.Suomessa on myynnissäyli 1 800 erilaista Reilunkaupan tuotetta.Jokainen suomalainenkäytti vuonna 2010 keskimäärin17,30 euroa Reilunkaupan tuotteiden ostoon.Suomalaisista 94 prosenttiatunnistaa Reilun kaupanmerkin. 79 prosenttia merkintuntevista osaa nimetämitä se tarkoittaa.Reilun kaupan kuntia jakaupunkeja on kuusi: Espoo,Joensuu, Lohja, Pori,Tampere ja Utajärvi. Reilunkaupan seurakuntia on 91.mukaista ja asteittain nousevaapalkkaa, asiallisettyöolot ja oikeuden liittyäammattiyhdistyksiin.Osa Reilun kaupan lisätuloistakäytetään yhteisöähyödyttäviin hankkeisiinLapsityövoiman hyväksikäyttöon kielletty.Tuotannossa noudatetaantiukkoja ympäristökriteereitä.Ostamalla tuotteen, jossaon Reilun kaupan sertifiointimerkki,tiedät ostavastituotteen, jota valmistaessaei ketään ole sorrettu javiljelijä sai siitä oikeudenmukaisenhinnan.Lisätietoja Reilun kaupannettisivuilta www.reilukauppa.fivoi lisätä salaatteihin, kastikkeisiinja yrttisuolasekoituksiinsekä keittoihin,patoihin ja muhennoksiin.Liian runsas siankärsämönkäyttö voi aiheuttaapäänsärkyä ja huimaustasekä allergiselle ihottumaa.Punikkitatitmuiden varjossaPunikkitatit ovat suotta jääneetherkkutattien varjoon.Runsassatoinen punikkitattikasvaa melkein koko maassaheinäkuusta syyskuulle.Sitä löytää useista eri metsätyypeistä.Punikkitatit sopivat esimerkiksilihamurekkeeseen,kaalikääryleiden täytteeksija sämpylätaikinoihin.Punikkitatit kannattaa kiehauttaahyvin omassa liemessäänkypsiksi. Puutteellisestikypsennettynä ne saattavataiheuttaa vatsavaivoja.Lähde: Arktiset Aromit ry
Toukokuu <strong>2012</strong>Rannoille uimaan!Riihimäellä, Lopella jaHausjärvellä on lukuisiamainioita uimapaikkoja.Etsi omasi seuraavastaluettelosta tai kokeilevaikka kaikkia! Terveystarkastajatvalvovat säännöllisestiuimarantojensiisteyttä, hygieenisyyttäja turvallisuutta. Tavoitteenaon uimaveden hyvälaatu sekä turvalliset jahyvin hoidetut uimarannat.Uimarantojen vedenlaatua seurataan säännöllisestiotettavien uimavesinäytteidenavulla. Myöslevätilannetta seurataanvalvontatarkastusten sekäkäyttäjien ilmoitusten perusteella.Tietoa uimavesienkunnosta saa mm.internetistä. Osoitteesta:www.riihimaenseudunterveyskeskus.fivalitaan’ympäristöterveydenhuolto’,jolta sivulta ’terveysvalvonta’,ja siitämennään riville ’taloustaiuimavesistä’.LoppiVanhan kirkon uimaranta,Kirkonkylä, Uimarannantie,matalahiekkaranta, laituri, pukukopit,puuceet, laaja ranta-alue,lentopallokenttä,Puolen Hehtaarin perhepuistoOjajärven uimaranta,Kirkonkylä, Ojajoentie114, hyvä hiekkaranta,kirkasvetinen järvi, uimakopitja puuceetSajaniemen uimaranta,Sajatie, Loppijärven rannalla,matala hiekkaranta,laituri, pukukopit, puuceet,lentopallokenttäLäyliäisten uimaranta,Paromäentie, Loppijärvenrannalla, matalahiekkaranta, pukukopit,puuceet, autojen paikoitusalueHeratuksen uimaranta,Heratuksentie, Läyliäisissä,laaja nurmikkoalue,hiekkaranta, pukukopit,puuceetVojakkalan uimaranta,Vojakkalantie, Kaartjärvenrannalla, matalahiekkaranta, pukukopit,puuceet, läheisyydessäVojakkalan tanssilavaRäyskälä-Salon uimaranta,Syvälahdenpolku,rauhallinen ja idyllinenhiekkapohjainen ranta,metsää lähelläLaunosten uimaranta,Suviniementie, LaunonenLaihuan uimaranta,Kalamajantie, PilpalaLisätietoja: Lopen kunta/ liikuntatoimi, puh. (019)758 6033, 040 330 6033,mira.sydanmaa@loppi.fiHausjärviPuujoen uimapaikka,Oitti, Riihimäentie3471, matala hiekkaranta,erillinen rajattu lastenuimapaikka, pukukopit,puucee, laavu ja tulentekopiste(omat puut), melontareitti(karttoja voi tilataliikuntatoimistosta)Valkjärven uimapaikka,Puujaa, Tulikalliontie51, matala hiekkaranta,laitureilla rajattu lastenuimapaikka, pukukopit,puucee, kaksi nuotiopaikkaa(omat puut)Valkjärven leirialue,Puujaa, Tulikalliontie80, syvenevä ranta, sauna-ja kokoustilat, sisäwc,keittiö, yöpymismahdollisuus,talvella avantouintiYkslammin uimapaikka,Ryttylä, Riihiviidantie624, syvenevä ranta,pukukopit, puucee, laavu,Ryttylän Kirin ulkoilumaja,talvella avantouintiLisätietoja: Jari Kovanen,p. (019) 758 6780,040 330 6780, jari.kovanen@hausjarvi.fiRiihimäkiHirvijärven uimapaikka,Jänissaarentie, Riihimäeltä13 km. Luontopolku,puusee, pukukoppi,nuotiopaikka.Paalijärven uimapaikka,Veljesmajantie, Riihimäeltä12 km. Luontopolku,puusee, pukukopit,laavu.Puhinniemen virkistysalue,Valajärvellä Rengossasijaitseva virkistysalue,joka soveltuuparhaiten retkeilyyn, Riihimäeltä25 km. Alueellaei ole palveluita. Lisätietoja,p.( 019) 758 4706.Riihisalon virkistysalue,Rautakoskentie, Kaartjärvenrannalla Lopella. Riihimäeltä37 km.Lisätietoa, p. (019)448 834, riihisalo@riihimaki.fiRiihimäen seurakunnanHirvijärven leirikeskuksessakaikille avoinsaunailta keskiviikkoisin6.6.-29.8. klo 17-20.Kahvio. Riihimäeltä 13km.Lisätietoja kirkkoherranvirastostap. (019) 7481tai nettisivuilta www.riihimaenseurakunta.fiRiihimäeltä löydät seuraavat luontopolutLuontoon ja liikkumaan!RiihimäkiUimahalli auki su 10.6.asti.Maauimala aukeaa ke13.6., puh. 019 758 4730 /lippukassa.Vesijumpat uimahallissa:ma klo 18.00 -18.45, keklo 9.00 - 9.45, pe klo 9.00- 9.45 (21.5. – 8.6.). Lisätietoja:Anu Marttinen, p.019 758 4743, anu.marttinen@riihimaki.fi.Vesijumpat maauimalassa:ma klo 18.00 -18.45, keklo 9.00 - 9.45, pe klo 9.00- 9.45 (13.6.–17.8.). Lisätietoja:Anu Marttinen, p.019 758 4743, anu.marttinen@riihimaki.fi.Kesäuimakoulut: ti 5.6.– pe 15.6., ilmoittautuminenma 4.6., ma 18.6. – pe29.6. ilmoittautuminen ma4.6., ti 3.7. – pe 13.7. ilmoittautuminenma 2.7., ti17.7. – pe 27.7. ilmoittautuminenma 16.7. Lisätietoja:Anna-Maija Peltola,p. 019 758 4734.Erityisuimakoulut: Erityisuimakoulu1: ma 11.6. –to 21.6. klo 13.30 – 14.30,Erityisuimakoulu 2: ma 11.6.Mustarastas taiteellisin laulajaMustarastas on loistavaimprovisoija, jolla onselkeät fraasit. Mustarastaanlaulun kokonaisuuteenmuodostuu hienoja kysymys-vastaus-asetelmia vahvojenfortejen ja pientenVahteriston luonnonsuojelualueenluontopolulle pääseeseuraamalla luontopolkuviittojaMarjastajankadultaja Vahteriston ulkoilureitiltä.Helppokulkuisen luontopolunpituus on noin kilometri.Yhdeksän akvarellein kuvitettuataulua kertovat alueenluonnosta havainnollisesti javärikkäästi.Suoluontoa esitteleväHatlamminsuon luontopolkualkaa Hiihtomajantienpäässä sijaitsevan Kiskon majanpihapiiristä. Polku on pituudeltaannoin kilometrin jase kulkee pääosin pitkospuitapitkin. Luontopolun varrellaon toistaiseksi 11 tauluakertomassa Riihimäen arvokkaimmastaluontokohteestaHatlamminsuosta. Metsähallitusuudistaa luontopolkukyltitkesän <strong>2012</strong> aikana.Vantaanjoen Käräjäkoskenluontoa esittelevälleluontopolulle löydät ajamallaErkyläntietä ja kääntymälläaivan kaupungin taajamanlaidalla Käräjäkoskentielle.Polku alkaa Vantaanjoen ylittävänsillan vieressä olevaltaparkkipaikalta. Luontopolkuon pituudeltaan reilun kilometrinja sen varrella onkuusi luontoaiheista taulua.Luontopolku sopii myös liikuntarajoitteisille.Hirvijärven luontoa esitteleväluontopolku sijaitseeHirvijärven rannassa kaupunginuimaranta-alueella, Jänissaarentienvarressa. Polku onpituudeltaan 300–400 metriäja sen varrella on kymmenenHirvijärven luonnosta kertovaataulua.Peltosaaren kosteikkoluontopolkuon Riihimäenseudun luonnonsuojeluyhdistyksenpystyttämä ja se alkaaPeltosaaren Työväenmuseontuntumasta. Luontopolkukierretään polusta tehdyn vihkosenavulla. Vihon numeroitavastaavat numeroidut tolpatlöytyvät polun varreltakarttaan merkityiltä paikoilta.Luontopolkujen esitteitä onsaatavana ympäristönsuojeluyksiköstäyritystalolta osoitteestaEteläinen Asemakatu2 (2. krs).– to 21.6. klo 14.30 – 15.30.Lisätietoja: Panu Tavisalo, p.019 758 4740, panu.tavisalo@riihimaki.fi.Ma – to 11.- 14.6, LeiriRiihisalossa 7.lk – 17- vuotiaille,hinta 40€/ henkilö.Ohjelmassa mm. kokkailua,pelejä, yhdessäoloa, kisailujasekä uintia ja saunomista.Sitovat ilmoittautumisetMirva Pääkkönen, p. 019758 4710.Maauimalan viimeinenaukiolopäivä su 19.8., puh.019 758 4730 /lippukassa.Koko uimala on suljettu20.–21.8.Uimahalli aukeaa ke 22.8.klo 6.00.Riihimäkipäivänä ti 11.9.uimahalliin ilmainen sisäänpääsy.Koko perheen 13. asematapahtumasu 9.9. klo10 alkaen. Asemajuoksu.Maksullinen, sis. myös yllätyspalkintoja.Lisätietoja:Heikki Piipponen, p.040 7188 607.Lisätietoja: Kulttuuri- javapaa-aikakeskus, p. 019758 4743 tai anu.marttinen@riihimaki.fi.www.riihimaki.fipianissimokaikujen muodossa.Tätä mieltä oli SuomenLuonnon viime keväänäjärjestämän lintujen laulukilpailunraati.Luonnossa mustarastaanLoppiSu 30.9. Poronpolku kokoperheen luontoliikuntatapahtumaRiihisalossa Lopella.Eri mittaisia patikointireittejävärikkäässä luonnossa.Lähdöt klo 9-12 Riihisalosta.Pirunlinnassa maahisten,menninkäisten ja peikkojenvaltakunta. MaastotukikohtaPrammi avoinna kulkijoille.Riihisalossa myytävänä perinteistähernerokkaa. Puffettija pihamaan tuotetorillaloppilaisia maalaistuotteita.Maksullinen, sis. vaihtoehtoisetreitit, saunan, kunniakirjansekä arvontapalkintoja.Lisätietoja Sisko Keskitalo,p. 040 828 4735, Riihisalo,p. (019) 448 834,Lopen kunnan liikuntatoimisto,p. (019) 758 6033,040 330 6033, mira.sydanmaa@loppi.fiHausjärviIkäihmisen liikuntapäiväLehtimajoilla 29.5. klo16.30 alkaen. Ulkoiluttajiatarvitaan.Kahvakuulakurssit:- Hikiän urheilukenttä tiistaisin22.5.-5.6. klo 19-20.30 - Oitin urheilukenttätiistaisin 22.5.-5.6. klokonserttikausi kestää varhaisestakeväästä pitkällekesään.Toiseksi kilpailussa sijoittuiviitakerttunen. Kolmannensijan jakoivat satakielija laulurastas.Viitakerttunen aloitteleeesiintymiskautensa vasta11Hatlamminsuolla voi kulkea pitkospuita pitkin. Kuvassa näkyvissämyös Riihimäen kartta, jolle on merkitty luontopolut.17-18.30- Ryttylän urheilukenttämaanantaisin 21.5.-4.6.klo 18-19.30Ennakkoilmoittautuminenjari.kovanen@hausjarvi.fi.Kurssin hinta 15 €. Omakuula mukaan.Puistojumpat:- Oitin yläkoulun nurmialuekeskiviikkoisin 13.6.-1.8. klo 18.30-19.30 (maksuton)- Ryttylän urheilukenttä keskiviikkoisin6.6.-25.7. klo18.30-19.30 (maksuton)Lasten jalkapallokerhot4.6. alkaen Hikiässä, Oitissaja RyttylässäLasten liikuntakerhot5.6. alkaen Hikiässä, Oitissaja Ryttylässä, Monnissajo 4.6.Lasten tenniskoulut 4.6.alkaen OitissaLasten uimakoulut 25.6.alkaen Oitissa ja RyttylässäKylärinki-pyöräily 10.6.klo 8.30-14 (maksuton)Mommilanjärven Soutelu21.7. klo 9 alkaen.Hausjärven Vahvamieskilpailut4.8. klo 12.Lisätietoja jari.kovanen@hausjarvi.fi tai 040 3306780 tai www.hehkua.fitoukokuussa. Sen ensikonserttion Etelä-Suomessatoukokuun keskivaiheilla.Kisan järjestäjän valitsematkahdeksan finalistiaolivat mustarastaan ja viitakerttusenlisäksi laulurastas,satakieli, sinirinta, pajulintu,mustapääkerttu ja kultarinta.