sisältö - Turun ammattikorkeakoulu

lineiden näkökulmasta. Tämän sosiokulttuurisen teorian (mm. Vygotsky 1982)mukaan se tapa, miten opimme ymmärtämään ympäristöämme ja ratkaisemaanongelmia määräytyy suurelta osin niistä kulttuurille tyypillisistä toiminnoista,joihin osallistumme. Ihmisen oppiminen on kulttuurissa muodostuneidentietojen, taitojen ja ajattelutapojen omaksumista, ja nämä välittyvät yksilöllesosiaalisen vuorovaikutuksen sekä kulttuurille ominaisiin toimintoihinosallistumisen ja kulttuuriperinteeseen kuuluvien välineiden käytön avulla.Innovaatiopedagogiikka tukee ymmärtämisen ja oppimisen kehittymistä. Trialogisuusja tutkiva oppiminen tukevat innovaatiopedagogiikan keskeistä tavoitetta,innovaatioiden tuottamista, jalostamista ja kaupallistamista korkeakoulutuksessa.Trialoginen oppiminen on tutkivaa oppimista. Siinä oppijan aktiivisuus ja yhteistyömuiden oppijoiden kanssa korostuu. Tutkiva oppiminen merkitsee, etteitietoa yksinkertaisesti ahmaista ja sulauteta aikaisempaan vaan sitä puretaanja rakennetaan ratkaisemalla ymmärtämiseen liittyviä näkökulmia. Trialogisuudessadialogikin palvelee jonkin yhteisen, konkreetin kohteen kehittämistä;yksilöiden ja yhteisöjen kehitystyö tapahtuu jonkin yhteisen kohteen kehittämisenkautta. (Hakkarainen, Bollström-Huttunen; Pyysalo, Lonka 2005; Paavola& Hakkarainen 2005.)Toiminnassa korostuu käytännön tekeminen, tiedon luominen, konstruointija kumuloituminen vuorovaikutuksessa. Tieteellinen tieto auttaa käytännöllistenongelmien ratkaisussa ja uusissa keksinnöissä, toisinaan taas käytännöntilanteissa välittömään tarpeeseen syntyneet toimintamallit aikaansaavat tieteellisiäläpimurtoja. Myös oppimisen teorioiden alueella on aina vain enemmänkahdensuuntaista vuorovaikutusta teorian ja sen käytännön välillä, jossateorioita sovelletaan. Yhteisöllisellä oppimisella eri toimijat voivat toteuttaayhteistä kehittämistä, joka rakentuu vuorovaikutuksessa toimijoiden osatessajakaa omaa osaamistaan, yhdistellä osaamistaan uudella tavalla sekä tuottaa tulosta,joka on enemmän kuin osiensa summa. (Vygotsky 1982; Wenger 1998;Hakkarainen et al. 2001)Perinteinen asiantuntijuuden käsite olettaa yksilön kehityksen etenevän noviisistaekspertiksi (mm. McAlpine et al. 1999; Dreyfus & Dreyfus 1986).Tämä tarjoaa ajattelumallin, joka sopii kapeaan erikoistumiseen, jolloin asiantuntijuusymmärretään saman asian syvänä tuntemuksena ja ymmärryksenä.Nykypäivän työelämässä tarvitaan kuitenkin laajojen kokonaisuuksien hahmottamista,vakiintuneista toimintamalleista irrottautumista sekä uuden luomiskykyä.Asiantuntijuuden tarkastelun näkökulmana tulee silloin olla ilmi-Kohti innovaatiopedagogiikkaa15