12.07.2015 Views

Maamme suurin varavoimalaitos tekee ... - PubliCo Oy

Maamme suurin varavoimalaitos tekee ... - PubliCo Oy

Maamme suurin varavoimalaitos tekee ... - PubliCo Oy

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

PENTTI HOVATTA:”Energico on ollut pioneerin roolissa”un mietin projektejamme, on mielenkiintoista,että kahta samanlais-”Kta ei ole kohdalle osunut. Projektit ovat olleethyvin erilaisia. Monta kertaa olemmeolleet pioneerin roolissa. Lähtökohtana onollut, että toimintaa pitää kehittää ajan jaasiakkaiden vaatimusten mukaisesti ja ollakielen mitan edellä kilpailijoita”, Energico<strong>Oy</strong>:n hallituksen puheenjohtaja PenttiHovatta toteaa.Hovatan Pentin nimi on tuttu useimmillevoimalaitosmiehille Suomessa. Vuonna1944 syntynyt Hovatta perusti kumppaneineenEnergicon vuonna 1987 toimittuaansitä ennen mm. Tampellassa,Ekonossa ja Kontramilla. Hän oli 20 vuottayrityksensä toimitusjohtajana, eikä nykyinentitteli suinkaan merkitse sitä, ettähän olisi jäänyt lekottelemaan laakereilleen.Hän puurtaa entiseen malliin toimistossaanLastenkodinkujalla Helsingissä.Voimalaitoslaitteistojen myynti ja projektientoteutus on keskeinen tekijä Energicontoiminnassa. Vankka engineeringosaaminentukee menestymistä siinä.”Olen teknisesti orientoitunut ja lämpö-ja konetekniikasta aina kiinnostunut”,hän sanoo.Hovatalla on pitkään kokemukseenperustuva kokonaiskäsitys voimalaitoksesta.Prosessin ymmärtäminen on lähtökohtana.Tästä on hyvä edetä turbiini- ja generaattoritekniikkaanja loppujen lopuksiautomaation määrittelyyn.Energicon projektikieli on useimmissatapauksissa englanti. Lukuisten itänaapurinkanssa toteutettujen projektien ohessaHovatta on oppinut venäjän kielen.Permin alueen 3 kertaa 800 megawatinlämpövoimalaitoksen ”retrofit” on yksimielenkiintoisimmista, missä Energico onollut mukana. Siitä on firman neuvotteluhuoneessamuistona kivinen taulu, jollainenannettiiin keskeisesti projektiin osallistuneille.Projektityö oli kokonaisvaltaistaja mittavan automaatioprojektin lisäksi re-Permin alueen lämpövoimalaitoksen projektista on Energicon neuvotteluhuoneessa muistonataulu. ”Projektityö Venäjällä oli kokonaisvaltaista”, Pentti Hovatta kertoi.ferenssilistaan merkittiin mm. syöttövesipumppujenuusiminen. Tässä Energico toi-teaa.yksiköstä 10 MW lisätehoa”, Hovatta tomiyhdessä saksalaisen KSB:n kanssa.Pienemmissä turbiinilaitoksissa Energicovalitsee yhteistyökuviot tapauskohtai-Hovatta sanoo venäläisen ja saksalaisenyhteisymmärryksen toimivan hyvinvoimalaitostekniikassa. Hänellä on toimitettiin höyryturbiinilaitos Mitsubishinsesti. Espoon Suomenojan kombilaitoksellesiitä kokemuksia Alholmasta, jonne Energicotoimitti yhdessä venäläisen Power teessa Energicon rooli oli täydentää teh-Jokohaman tehtaan kanssa. Tässäkin koh-Machines´in kanssa 250 megawatin höyryturbiinilaitoksen.Samalle akselille tuli myös deksi suomalaisilla laitteistoilla ja hoitaadastoimitus toimivaksi laitoskokonaisuu-saksalaista Siemensin tekniikkaa. Energiconvastuulla oli koneyksikön ympärille ”Hyötysuhteen jatkuva kohottami-paikalliset työt.tulevat turbiinilaitoksen osat ja paikalliset nen on yksi keskeinen kehittämiskysymysvoimalaitostekniikassa. Turbiini- jatyöt sekä toimittajayhtymän vetäminen.”Tuorein kohde Power Machinesin kattilaparametreillä on siinä suuri merkitys.Suurilla laitoksilla se merkitsee ultra-kanssa on Keljonlahden 210 megawatinhöyryturbiinilaitos, joka on tarkoitettusekä yhdistettyyn sähkön ja kaukoläm-suuremmat lämpötilat. Myös turbiiniprosuperkriittisiäparametreja, joissa on entistämön tuotantoon että lauhdutuskäyttöön. sessien parantaminen, häviöiden pienentäminenja tapauskohtainen optimointi vaa-Power Machinella on myös kiinnostustahyödyntää meidän osaamistamme omissa tii jatkuvaa kehittämistä”, Hovatta toteaakohteissaan. Muutama vuosi sitten teimme ja viittaa pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsavenäläisen LMZ:n kanssa tekemään-heidän kanssaan EU-projektissa lämmöntalteenottojärjestelmän kahteen 300 MW sä kehitystyöhön, joka edelleen jatkuu. ruskohiililaitokseen Kreikkaan. Samallapolttoainesyötöllä saatiin kummastakin RISTO VALKEAPÄÄ52 enertec 2 / 2012

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!