12.07.2015 Views

kokkola.fi 3/2011

kokkola.fi 3/2011

kokkola.fi 3/2011

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Uusi jätevedenpuhdistamo valmistuuKOKKOLASSAvaraudutaan tulevaanTeksti: Johanna Rantanen Kuva: Tomi Hirvinen– VUODEN ALUSSA astuvat voimaan kiristyneetlupaehdot, joita vanha laitos ei enäätäytä, käyttöpäällikkö Risto Lauri kertoo.Kokkolassa harppaus on iso – ei matkassamutta puitteissa. Siirrytään suoraan 1970-luvulta2010-luvun huipputekniikkaan. Mittava,kaikkineen noin 16 miljoonan euron investointion tehty sillä mielellä, että kapasiteettiriittää 30 vuotta eteenpäin.Marras- ja joulukuu on aikaa hioa uusi laitosiskukuntoon ja h-hetki koittaa 1.1.2012.– Asian ratkaisee kuormituksen kehitys,johon vaikuttaa muun muassa kaupungin laajeneminenja jätevesiä tuottavan yritystoiminnankehittyminen. Suurteollisuusalue eiasiaan vaikuta, sillä alueella on jo omat, toimivatjätevesien puhdistusmenetelmät. Laskelmaton kuitenkin tehty sillä mielellä, että 30vuotta pitäisi pärjätä, Lauri vakuuttaa.Varaudutaan tulevaanRisto Lauri ja vesilaitosjohtaja Esa Jokela kehuvatkilpaa vanhan jätevedenpuhdistamonfosforinpoistokykyjä.– Vanha jätevedenpuhdistamo on aina ollutfosforinpoistossa erittäin tehokas, suorastaanyllättävän hyvä – se ei ole ollut ongelma.Fosforinpoistoa uusi laitos ei todennäköisestitee yhtään sen paremmin kuin vanhakaan,mutta tekniikan kehityksen myötä uudessalaitoksessa fosfori saadaan poistettua edullisemminja vähemmillä kemikaaleilla.Uuden putsarin iso juttu on kyky hapettaaammoniumtyppeä. Samalla varaudutaan myöstulevien vuosien kiristyviin lupaehtoihin.– Uudessa jätevedenpuhdistamossavoimme hapettaa ammoniumtypen jo laitoksessa,joten se ei enää kuluta vesistöjenhappea mereen päästyään. Hapettaminentulee varmasti vaikuttamaan positiivisestiHopeakivenlahden happitilanteeseen.Samalla on varauduttu myös siihen, ettämääräyksiin odotetaan lähivuosina yhä uusiakiristyksiä.Esa Jokelan (vas.) ja Risto Laurin mielestä tekniikassaotetaan 50 vuoden harppaus eteenpäin.18

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!