12.07.2015 Views

Kaavoituksen vaiheita - Kokkola

Kaavoituksen vaiheita - Kokkola

Kaavoituksen vaiheita - Kokkola

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

2. Vuoden 1909 asemakaavan muutos ja laajennusVuonna 1907 edellisen asemakaavan laajennukset todettiin riittämättömiksi ja rahatoimikamariantoi Tampereen kaupunginarkkitehti Lambert Petterssonin tehtäväksisuunnitella kaavoitetun alueen uusi laajennus, jota perusteltiin vuosisadan alun väestönkasvulla.2Petterssonin laatima asemakaava heijasti saksalaisen Gottfried Semperin ja itävaltalaisenCamillo Sitten 1800-luvun jälkipuoliskolla esittämiä ideoita, joiden mukaan kaupunkiensuunnittelussa ensisijaiseksi nousi rajattujen kaupunkitilojen luominen. 3 Suomessaihanteita toteutti esimerkiksi Lars Sonck muutamissa Tampereelle laatimissaanasemakaavoissa.Vuonna 1909 vahvistutussa asemakaavassa Kustaa Aadolfin torin, sitä rajaavien julkistenrakennusten ja puistojen muodostama kokonaisuus toimii nivelenä Suntinkääntymistä myötäilevälle uudelle katuverkostolle. Vuoden 1909 kaavan pohjoinenpääkatu, Työväen katu (nyk. Huvilakatu), oli suunnattu kohti kirkontornia.2 ibid, 6273 Tuomi 2005, 244

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!