Suutarin hieno lamppu

FINNISH
EDITION
Suutarin
hieno lamppu
Tuula Pere • Georgia Stylou
W
ickWick

Suutarin hieno lamppu, suomalainen alkuperäisteos
Teksti Tuula Pere
Kuvitus Georgia Stylou
Taitto ja ulkoasu Peter Stone
ISBN 978-952-325-677-4 (sähköinen kirja)
ISBN 978-952-325-177-9 (painettu kirja)
Ensimmäinen painos
Copyright © 2015 Wickwick Oy
Kustantaja Wickwick Oy
2015, Helsinki
Painettu Euroopan Unionissa
The Shoemaker's Splendid Lamp, original Finnish text
Story by Tuula Pere
Illustrations by Georgia Stylou
Layout by Peter Stone
ISBN 978-952-325-677-4 (ePub)
ISBN 978-952-325-177-9 (Print)
First edition
Copyright © 2015 Wickwick Ltd
Published 2015 by Wickwick Ltd
Helsinki, Finland
Printed in European Union
Originally published in Finland by Wickwick Ltd in 2015
Finnish “Suutarin hieno lamppu”, ISBN 978-952-325-177-9 (Print), ISBN 978-952-325-677-4 (ePub)
US English “The Shoemaker's Splendid Lamp”, ISBN 978-952-325-184-7 (Print), ISBN 978-952-325-684-2 (ePub)
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted
in any form or by any means, mechanical, electronic, photocopying, recording, or otherwise, without the prior
written permission of the publisher Wickwick Ltd. The only exception is brief quotations in printed articles and
reviews. For details and written permissions, contact rights@wickwick.fi.
Wickwick books are available at special discounts when purchased in quantity for premiums and promotions as
well as fundraising or educational use. Special editions can also be created to specification. For details, contact
specialsales@wickwick.fi.

FINNISH
EDITION
Suutarin
hieno lamppu
Tuula Pere • Georgia Stylou
W
ickWick
Children’s Books from the Heart
1

Vanhaan aikaan, silloin kun isovanhempasi
eivät olleet vielä edes syntyneet, suutari eleli
pienessä kylässä kuoppaisen tien varrella. Hänen
mökkinsä kenotti kallellaan koko tienoon kauneimmalla
paikalla järven rannalla.
Suutarin perheessä oli paljon lapsia ja vähän leipää.
– Onhan meillä ainakin silmänruokaa riittämiin,
suutari huokasi ja jatkoi ahkeroimistaan ikkunan
ääressä.
Työ oli tarkkaa, jokaisen neulanpiston ja pikkuruisen
naulan oli osuttava oikeaan kohtaan.
– Se on siinä eikä sinnepäin, kun minä teen saappaat,
suutari sanoi usein tyytyväisenä työhönsä.
Samaa mieltä olivat kyläläisetkin. Parempaa suutaria
sai hakea kaukaa.
2

3

4

Elämä suutarin perheessä oli niukkaa, mutta päivästä toiseen selvittiin yhdessä
hyvillä mielin. Jokaisen oli tehtävä sitä mitä osasi, isommat enemmät
ja pienet lapset voimiensa mukaan.
Suutarin vaimo oli mennyt naapuritaloon auttamaan emäntää mattojen kutomisessa.
Isoveli oli risusavotassa ja muut vanhemmat lapset koulussa. Suutari
ja nuorimmainen, Pikku-Arvi olivat kaksin hämärässä tuvassa.
Arvi oli sairastanut koko talven. Sitkeä yskä ei hellittänyt millään. Nytkin hän
sai välillä aikamoisia puuskia, ja isän piti taputtaa poikaansa selkään. Suutarin
sydäntä kouraisi. Hän tiesi, että pojan terveys oli huonoissa kantimissa.
– Vielä minä vahvistun, saat nähdä, Pikku-Arvi vakuutti. – Saat nähdä, että
heinäaikaan mennessä päästään taas yhdessä ongelle.
Isä huokasi syvään. Juuri tuota hän toivoi itsekin.
5

6

Pikku-Arvi istui
isänsä vieressä
omalla jakkarallaan. Hän
ojensi suutarille nauloja, lankaa sekä neuloja ja pani kaiken
taas tarkasti paikalleen, kun työ oli tehty.
Tupa pimeni, eikä pienen lampun valo enää riittänyt. Suutari laski keskeneräisen
saappaan kädestään.
– Kuulehan isä. Meille tarvitaan kunnon lamppu, sanoi Arvi. – Sinun on
nähtävä työsi, ja minäkin tarvitsen lampun.
– Mihin sinä lamppua tarvitset, isä kysyi.
– Minä kuulin, mitä lääkäri sanoi viimeksi käydessään, Arvi paljasti. – Hän
arveli, että minä en enää näe kesää. Mutta täytyyhän minun nähdä, jos
aiomme ongelle yhdessä!
7

8

Suutari oli ahkeroinut koko pimeän syksyn. Kyläläiset olivat ostaneet häneltä
uusia saappaita ja korjauttaneet entisiä. Rahapussiin oli kertynyt kipeästi
kaivattuja lantteja. Nyt hän teki lähtöä joulutorille.
Hevosen kyytiin oli jo pakattu kaikki tarpeellinen. Vähän evästä matkalle ja
säkillinen saappaita kaupungin kenkäkauppiaalle myyntiin. Suutari suoristi
karvalakkiaan ja katsoi mökin ikkunaan.
– Miksi Pikku-Arvia ei näy? Tavallisesti hän tulee vilkuttamaan ikkunaan,
kun lähden, isä mietti.
Juuri kun suutari aikoi palata sisälle, villavällyt hänen vieressään alkoivat kohoilla.
Alta nousi paksuihin talvivaatteisiin pukeutunut pikkupoika.
– Ota minut mukaan, isä! Arvi pyysi.
9

10

Lopulta päästiin matkaan. Äidin taivuttelemiseen oli mennyt
jonkin aikaa.
– Muistat sitten olla visusti vällyn alla lämpimässä. Yskäsi ei ole
vieläkään parantunut, äiti huolehti.
Matka oli hauska. Isä ja poika lauloivat yhdessä joululauluja metsätaipaleella.
Kun Arvin yskänpuuska keskeytti laulun, isä kaivoi
taskustaan kurkkupastillin ja silitti hellästi poikansa poskea.
– Kyllä tästä selvitään, suutari vakuutti. – Olen päättynyt ostaa
markkinoilta oikein kirkkaan lampun.
– Sepä hyvä, isä! Arvi nyökkäsi tyytyväisenä. – Minähän
näen sitten paremmin kesän tulon.
11

Torilla vilisi puuhakasta väkeä. Isän ja Arvin muut asiat oli pian
toimitettu, mutta tärkein oli vielä ostamatta, nimittäin lamppu.
Pää kallellaan Arvi kurkotteli isänsä vieressä ja ihaili myyntikojun
katosta roikkuvia valaisimia. Oli suuria ja pieniä, seinään ja kattoon
sopivia lamppuja, mutta myyntikojun keskellä oli jotain ennen näkemättömän
kaunista.
Posliininen öljylamppu, joka oli koristeltu ruusumaalauksin ja koristekuvioin,
keinahteli hiljaa kattokoukussa. Yläosan messinkihattu
loisti kiiltävänä.
– Tuon valossa meillä olisi kotona aina kesä, Arvi ihasteli.
Suutari oli järkevä mies. Lamppu oli kallis, mutta hänestä tuntui, että
nyt sitä tarvittiin heidän mökissään.
12

13

Kotona lamppu purettiin varovasti laatikosta ja kiinnitettiin
kattoon. Kun se oli saanut vähän lämmetä, suutari sytytti
valon. Kultaiset säteet valaisivat tuvan jokaisen sopen.
Koululaiset näkivät lukea läksyjään ja vanhemmat tehdä töitään.
Kaikki olivat tyytyväisiä.
Mutta Pikku-Arvi vain istui ja ihaili lämmintä valoa. Hänestä
tuntui, että se lämmitti myös hänen kipeää rintaansa. Kyllä hän
nyt paranisi, siitä hän oli aivan varma.
14

15

16

Iso isäntä ajoi pihaan komeassa reessä.
– Onpa sinulla lamppu, suutari! Mahtaako olla oikein
sopiva tällaiseen mökkiin? isäntä ihmetteli. – Myy se minulle.
Panen sen meillä salin kattoon.
– Antaahan olla. Täällä lampulle on paljon käyttöä, suutari
vastusteli ja vilkaisi poikaansa.
– No, vielä sinä sen minulle myyt, kun leipä loppuu kevättalvella,
isäntä tuhahti ja lähti hevosineen.
17

18

Kevättalven pakkasilla Arvi tuli uudelleen kovin sairaaksi. Äiti ja
isä olivat hyvin huolissaan. Perheen rahat olivat taas loppumaisillaan,
niin oli myös lamppuöljy.
Naapuri iso isäntä oli jo kahdesti käynyt kysymässä, eikö suutari
myisi upeaa öljylamppuaan hänelle.
– Mutta minä tarvitsen sitä, Arvi sanoi. – Ilman sitä minulta voi jäädä kesä näkemättä.
Vieras oli lähtenyt mökistä mietteissään. Paluumatkalla hän näki mielessään
Pikku-Arvin kuumeiset kasvot.
19

20

Yö laskeutui suutarin mökin ylle. Arvin kuume nousi. Sisarukset
olivat jo menneet yöpuulle, mutta isä ja äiti valvoivat Arvin sängyn
äärellä.
Eteisessä kopisteli jaloistaan lunta myöhäinen vieras. Pian ovesta astui
tupaan naapurin iso isäntä kädessään lamppuöljyastia.
– Minulla on tässä vähän tuliaisia Pikku– Arville, hän sanoi.
– Kiitos, huokasi Arvi. – Nyt ei ole mitään hätää.
Pikkumies nukahti tyytyväisenä. Suutari käänsi öljylampun liekkiä kirkkaammalle.
21

Pääsiäisen aikaan kevätaurinko loisti kirkkaana hangilla.
Pikku-Arvi oli jo päässyt ikkunan ääreen omalle
jakkaralleen suutarin apupojaksi. Kuume oli kokonaan
poissa, eikä yskäkään enää juuri vaivannut.
Öljylampussa paloi kirkas valo joka ilta. Mutta päivällä
sitä ei enää tarvittu, sillä aurinko valaisi koko tuvan.
Suutari hyräili tyytyväisenä. Saapaspari toisensa jälkeen
valmistui.
– Nostapa jalkasi ylös, niin mitataan vähän, isä kehotti
poikaansa. – Onpa jalkasi kasvanut talven aikana.
– Teetkö sinä minulle omat saappaat? Arvi ihmetteli.
Tähän saakka hän oli aina käyttänyt isoveljien entisiä
kenkiä.
– Omat saappaat, omalle Arville, suutari myhäili.
22

23

Kesäkuussa talvesta oli jäljellä enää muisto. Pikku-Arvi oli taas yhtä terve kuin
sisaruksensa ja pääsi mukaan pihan leikkeihin.
Mieleisintä hänelle olivat kuitenkin yhteiset onkiretket isän kanssa. Tyyninä kesäiltoina
hän istui veneen keulassa hiljaa ja kärsivällisesti ja tarkkaili ongen kohoa.
Tarkalleen oikealla hetkellä Arvi nykäisi ongen ylös. Juuri niin kuin isä oli opettanut.
Ilmassa sätkytteli jälleen komea ahven.
– Olet sinä aikamoinen kalamies, isä kehui poikaansa.
– Ja sinä olet aikamoinen suutari, Pikku-Arvi lisäsi, kun ei muuta keksinyt.
24

25

Köyhän suutarin perheessä eletään pitkää talvea. Isä ahkeroi ikkunan ääressä
tekemässä saappaita markkinoille myytäväksi. Hänen vierellään istuu
kuopus Arvi, joka ei kovan yskänsä takia pääse ulos.
Suuressa perheessä rahat riittävät hädin tuskin ruokaan, mutta isällä ja pojalla
on unelma: tuvan kattoon on saatava kirkas lamppu. Markkinatorilta
löytyykin niin upea lamppu, että naapuritalon isäntä tahtoisi ostaa sen omakseen.
Suutari ei kuitenkaan halua luovuttaa, sillä yhä sairaammaksi käyvä
Arvi tarvitsee lampun valoa jaksaakseen kesään.
Raskaan talven jälkeen isä ja poika pääsevät jälleen yhdessä ongelle auringonpaisteeseen.
wickwick.fi