Suuri Taistelu

Suuri Taistelu
hetkeä. Se saapuisi kiiruhtaen, aivan äkisti. Ja Vapahtaja varoitti seuraajiaan: »Kun te siis
näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä
paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot
vuorille» (Matt. 24: 15, 16; Luuk. 21: 20, 21). Kun epäjumalia palvelevien roomalaisten
liput liehuisivat pyhällä maalla, joka ulottui jonkin matkaa kaupungin muurien ulkopuolelle,
silloin oli Kristuksen seuraajien paettava turvaan. Kun varoitusmerkki näkyisi, pakoon
aikovien ei tulisi viivytellä. Kaikkialla Juudean maassa samoin kuin itse Jerusalemissakin
olisi pakomerkkiä heti toteltava. Sen, joka sattui olemaan katolla, ei tullut mennä taloonsa
kalleimpiakaan aarteitaan pelastamaan. Niiden, jotka työskentelivät pelloilla tai
viinitarhoissa, ei tullut kuluttaa aikaa päivän helteen vuoksi riisumansa päällysvaipan
noutamiseen. Heidän ei tullut hukata hetkeäkään, mikäli tahtoivat pelastua yleiseltä
hävitykseltä. {AO7 17.5}
Jerusalemin luopumus saavuttaa täyttymyksensä
Jerusalemia ei ollut Herodeksen aikana pelkästään suuresti kaunistettu, vaan torneja,
muureja ja linnoituksia rakentamalla kaupungin edullisesta sijainnista johtuvaa luontaista
turvallisuutta oli lisätty siinä määrin, että kaupunkia pidettiin valloittamattomana. Henkilöä,
joka tuona aikana olisi julkisesti ennustanut sen hävitystä, olisi - kuten Nooankin aikana
nimitetty - mielettömäksi rauhanhäiritsijäksi. Mutta Kristus oli sanonut: »Taivas ja maa
katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa» (Matt. 24: 35). Jerusalemia kohdannut
viha oli sen syntien seurausta, ja sen itsepintainen epäusko vahvisti tuomion. {AO7 18.1}
Herra oli julistanut profeetta Miikan kautta: »Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet
ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran,
rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta
lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta
Herraan he turvautuvat, sanoen: ’Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille
onnettomuutta’» (Miika 3: 9-11). {AO7 18.2}
Nämä sanat kuvasivat tarkoin Jerusalemin asukkaiden turmeltuneisuutta ja
itsevanhurskautta. Väittäessään noudattavansa tarkasti Jumalan lain käskyjä he rikkoivat
kaikki sen periaatteet. He vihasivat Kristusta, koska hänen puhtautensa ja pyhyytensä
paljasti heidän syntisyytensä, ja he syyttivät häntä kaikista niistä onnettomuuksista, jotka
olivat heidän omien syntiensä seurauksia. Vaikka tiesivätkin hänet synnittömäksi, he olivat
selittäneet hänen kuolemansa välttämättömäksi kansan turvallisuuden tähden. »Jos
annamme hänen näin olla», sanoivat juutalaiset johtomiehet, »niin kaikki uskovat häneen, ja
roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan» (Joh. 11: 48). Jos Kristus
uhrattaisiin, heistä tulisi vielä kerran voimakas, yhtenäinen kansa. Näin he päättelivät yhtyen
ylimmäisen pappinsa mielipiteeseen, jonka mukaan yhden ihmisen kuolema olisi parempi
kuin se, että koko kansa hukkuisi. {AO7 18.3}
12