Suuri Taistelu

Suuri Taistelu
palaamaan, ryöstettiin heidän suuren vaaran uhalla keräämänsä syötävä. Vallanpitäjät
käyttivät mitä epäinhimillisimpiä kidutuksia pakottaakseen hädänalaista kansaa
luovuttamaan viimeisetkin vähäiset ruokavarat, joita sillä saattoi olla kätköissään. Ja näitä
julmuuksia harjoittivat usein henkilöt, joilla itsellään oli kylliksi ravintoa mutta jotka
tahtoivat vain kerätä varastoa tulevaisuuden varalle. {AO7 22.2}
Tuhannet kuolivat nälkään ja ruttoon. Luonnollisen rakkauden siteet katkesivat. Miehet
ryöstivät vaimoltaan ja vaimot mieheltään. Lasten saatettiin nähdä sieppaavan ruokapalan
iäkkäiden vanhempiensa suusta. Profeetan kysymys »Unhottaako vaimo rintalapsensa?» sai
vastauksensa tuon tuomitun kaupungin muurien sisällä. »Armeliaat vaimot keittivät omin
käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa» (Jes. 49: 15;
Välit. 4: 10). Silloin täyttyi 1400 vuotta aikaisemmin lausuttu ennustus: »Hempeästi ja
hekumallisesti elänyt nainen sinun keskuudessasi, joka hekumassaan ja hempeydessään ei
edes yrittänyt laskea jalkaansa maahan, katselee silloin karsaasti miestä, joka hänen
sylissänsä on, ja poikaansa ja tytärtänsä eikä suo heille jälkeläisiä, jotka tulevat hänen
kohdustansa, eikä lapsia, joita hän synnyttää, sillä kaiken muun puutteessa syö hän ne salaa
itse siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon vihollisesi saattaa sinut sinun porteissasi» (5 Moos.
28: 56, 57). {AO7 23.1}
Roomalaiset johtajat yrittivät saattaa juutalaiset kauhun valtaan ja siten johtaa heidät
antautumaan. Vankeja, jotka kiinni joutuessaan olivat tehneet vastarintaa, ruoskittiin,
kidutettiin ja ristiinnaulittiin kaupungin muurien edessä. Joka päivä tapettiin tällä tavalla
satoja, ja kauhutyöt jatkuivat niin kauan, kunnes Joosafatin laakson ja Golgatan tienoot
olivat niin täynnä ristejä, että niiden lomitse pääsi tuskin liikkumaan. Niin hirvittävällä
tavalla täyttyi Pilatuksen tuomioistuimen edessä lausuttu kirous: »Tulkoon hänen verensä
meidän päällemme ja meidän lastemme päälle» (Matt. 27: 25). {AO7 23.2}
Titus olisi ollut halukas lopettamaan tämän hirvittävän näytelmän ja siten säästämään
Jerusalemin täydelliseltä hävitykseltä. Katsellessaan laaksossa viruvia ruumisläjiä hänet
valtasi kauhu. Hurmaantuneena hän katseli Öljymäen huipulta suurenmoista temppeliä, ja
hän antoi käskyn, ettei yhtäkään sen kivistä saanut vahingoittaa. Ennen kuin hän yritti
valloittaa tätä linnoitusta, hän vetosi hartaasti juutalaisiin johtomiehiin, etteivät nämä
pakottaisi häntä saastuttamaan verellä pyhää paikkaa. Jos he suostuisivat tulemaan ulos ja
taistelemaan jollakin muulla paikalla, ei yksikään roomalainen loukkaisi temppelin
pyhyyttä. Itse Josefuskin kehotti heitä kaunopuheisessa vetoomuksessaan antautumaan,
pelastaakseen itsensä, kaupunkinsa ja jumalanpalveluspaikkansa. Mutta hänen sanoihinsa
vastattiin katkerilla kirouksilla. He heittivät keihäitä viimeistä inhimillistä välittäjäänsä
kohti. Juutalaiset olivat hylänneet Jumalan Pojan hartaat pyynnöt, ja nyt esitetyt nuhteet ja
anomukset saattoivat heidät entistä päättäväisempään vastarintaan viimeiseen saakka.
Tituksen ponnistukset temppelin pelastamiseksi olivat turhia. Eräs, joka oli häntä suurempi,
oli julistanut, ettei kiveä ollut jäävä kiven päälle. {AO7 24.1}
16