Suuri Taistelu

Suuri Taistelu
Saatana oli kansakunnan johtaja, ja sen korkeimmat hallinnolliset ja uskonnolliset
vallanpitäjät olivat hänen alaisiaan. {AO7 20.1}
Toisiaan vastustavien puolueiden johtajat liittyivät toisinaan yhteen ryöstääkseen ja
kiusatakseen onnettomia uhrejaan, mutta hyökkäsivät kohta taas toistensa kimppuun
surmaten säälimättä. Temppelin pyhä aluekaan ei voinut hillitä heidän hirvittävää
julmuuttaan. Rukoilijoita lyötiin kuoliaiksi alttarin edessä, ja pyhäkkö saastutettiin
surmattujen ruumiilla. Tämän helvetillisen työn suorittajat selittivät kuitenkin sokeassa ja
pilkkaavassa röyhkeydessään, että ei ollut mitään pelkoa Jerusalemin hävityksestä, koska se
oli Jumalan oma kaupunki. Lujittaakseen vielä enemmän omaa valtaansa he lahjoivat vääriä
profeettoja julistamaan - roomalaisten legioonien jo piirittäessä temppeliä - että kansan oli
odotettava pelastusta Jumalalta. Viimeiseen asti kansanjoukot pitivät kiinni uskosta, että
Korkein tulisi astumaan väliin ja tuottamaan vihollisille tappion. Mutta Israel oli torjunut
luotaan jumalallisen suojeluksen, eikä sillä nyt ollut mitään suojaa. Onneton Jerusalem!
Sisäisten eripuraisuuksien rikki raatelema kaupunki, jonka kadut olivat värjäytyneet
punaisiksi toisiaan surmaavien asukkaiden verestä samanaikaisesti kun vihollisarmeijat
mursivat maahan sen linnoituksia ja surmasivat sen sotamiehiä. {AO7 20.2}
Kaikki Jerusalemin hävitystä koskevat Kristuksen lausumat ennustukset täyttyivät
viimeistä kirjainta myöten. Juutalaiset saivat kokea tosiksi hänen varoittavat sanansa: »Millä
mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan» (Matt. 7: 2). {AO7 21.1}
Tuomiota ja hävitystä ennustavia merkkejä ja ihmeitä ilmaantui. Keskellä yötä näkyi
temppelin ja alttarin yläpuolella yliluonnollinen valo. Auringon laskiessa näkyi pilvissä
kuvattuina taisteluun ryhmittyviä sotavaunuja ja sotamiehiä. Salaperäiset äänet herättivät
kauhua pyhäkössä yöllä palvelustaan suorittavien pappien keskuudessa. Maa vavahteli, ja
lukemattomien äänten kuultiin huutavan: »Paetkaamme täältä.» Suuri itäportti, joka oli niin
raskas, että kaksikymmentä miestä kykeni vaivoin sen sulkemaan, ja jonka paksut rautaiset
salpatangot oli kiinnitetty syvälle jykevään katukivetykseen, avautui keskiyöllä
näkymättömän voiman vaikutuksesta.1 {AO7 21.2}
Seitsemän vuoden ajan eräs mies kulki edestakaisin Jerusalemin katuja ja ennusti
kaupunkia kohtaavista kauhuista. Päivät ja yöt hän lauloi hirmuista lauluaan: »Huuto kuuluu
idästä, huuto kuuluu lännestä, huuto kuuluu neljältä ilmansuunnalta, huuto Jerusalemia
vastaan ja temppeliä vastaan, huuto ylkää ja morsianta vastaan, huuto koko kansaa
vastaan!»2 Tämä outo kulkija vangittiin ja häntä kidutettiin, mutta valituksen ääntäkään ei
päässyt hänen huuliltaan. Pilkkaan ja pahoinpitelyyn hän vastasi vain: »Voi, voi
Jerusalemia! Voi, voi niitä, jotka siellä asuvat!» Hänen varoitushuutonsa ei vaiennut ennen
kuin hän sai surmansa ennustamansa piirityksen aikana. {AO7 21.3}’
14