anna jensen älä jätä mua lähiöön v3 (B6).indd - Aaltodoc

tanalaisten representaatioiden alueen, sikäli kun se edes on representoitavissa.
Ihmisen psyykkinen mekanismi torjuu sellaisia representatiivisia prosesseja
ja sisältöjä, jotka ovat käyneet tarpeettomiksi mielihyvän, itsesäilytyksen tai puhuvan
subjektin ja elävän organismin adaptiivisen kasvun kannalta. Joissain oloissa
tuo torjuttu, ”jonka olisi pitänyt jäädä piiloon”, ilmestyy kuitenkin uudelleen ja
herättää kammontunteen. (Kristeva 1992. 190.) Girardin mukaan edestakaisin
heiluvan eron erillään pitämät ”Toinen” ja ”Minä” luovuttavat paikkansa
hirviö-kaksoisolennolle; subjekti näkee hirviömäisyyden tulevan esiin
itsessään ja itsensä ulkopuolella yhtä aikaa. (2004, 220). Ilmiö tapahtuu
siis tutun ja vieraan rajalla ollen vähintäänkin oudostuttava, sen sijoittaminen
ja tunnistaminen, tai edes liittämine itseen, ulkomaailmaan, Toiseen
tai vieraaseen on mahdotonta, ja siksi tapahtuma on kammottava ja
käsittämätön.
Heidegger liittää kammottavan/outouden tunteen mielentilaan ja affektoituneisuuteen:
ahdistus tuntuu oudolta, sen tulkitseminen on vaikeaa.
Ahdistus tuntuu epämääräisyytenä ja kodittomuutena, ja silti se on
olennainen osa olemista. 8 Toisaalta outous määrittää yksilöityä olemista:
omaan olemassaoloonsa heitetty Dasein ahdistuu joutuessaan kasvokkain
maailman tyhjyyden kanssa, yksilöityen kodittomuuden ja outouden
kautta. Outous ja kodittomuus ovat perustavia tapoja olemiselle, vaikka
8 ”Ahdistuksessa tuntuu oudolta (unheimlich). (suomentaja perustelee käännösvalintaa
sillä, että outo tuo esiin ahdistukseen liittyvän vierauden merkityksen, vastakohtaisuutena
kodillisuudelle ja tutunomaisuudelle). Tämä ilmaisee ensi sijassa sen omituisen epämääräisyyden,
missä täälläolo ahdistuksessa oleilee: ei mitään eikä missään. Mutta outous tarkoittaa
lisäksi olemista poissa kotoa.” (2001, 237).
”In anxiety one feels ’uncanny’. Here the peculiar indefiniteness of what Dasein finds itself
alongside in anxiety, comes proximally to expression. The ”nothing and nowhere”. But here
”uncanniness” also means ”not-being-at-home” (das Nicht-zuhause-sein)… This character
of Being-in was then brought to view more concretely through the everyday publicness of
the ”they”, which brings tranquillized self-assurance-’Being-at-home, with all its obviousness-into
the average everydayness of Dasein. On the other hand, as Dasein falls, anxiety
brings it back from its absorption in the ’world’. Everyday familiarity collapses.” (1962, 189.)
34