M/17/T-45/1 A. Mla Aimo Mikkola Malmitutkimukset ... - arkisto.gsf.fi
M/17/T-45/1 A. Mla Aimo Mikkola Malmitutkimukset ... - arkisto.gsf.fi
M/17/T-45/1 A. Mla Aimo Mikkola Malmitutkimukset ... - arkisto.gsf.fi
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
M/<strong>17</strong>/T-<strong>45</strong>/1 A. <strong>Mla</strong><br />
<strong>Aimo</strong> <strong>Mikkola</strong><br />
<strong>Malmitutkimukset</strong> Kemin – Rovaniemen<br />
liuskealueella kesällä 19<strong>45</strong><br />
Johdanto<br />
Sotatoimien syksyllä 1944 lopettaessa syväkairaukset Tervolan Vähäjoen<br />
rautamalmialueella, jatkettiin tutkimuksia kesällä 19<strong>45</strong> laajemmalla alueella tarkoituksena<br />
ulottaa ne sekä koko Kemin-Rovaniemen liuskealueelle että todeta tunnetun Vähäjoen<br />
rautamalmin lopullinen laajuus. Liuskealue kuuluu vanhimpiin julkaistuihin geologisiin<br />
karttalehtiin ollen se V. Hackmanin julkaisema v. 1909. Kenttätyöt on suoritettu vv. 1899-1904.<br />
Tästä johtuen alueen geologinen kuva on vaillinainen. Varsinaista malminetsintää ei ko. alueella<br />
ole laajemmassa mittakaavassa koskaan suoritettu, joten Vähäjoen rautamalmin löytämisen<br />
jälkeen oli täysi syy kohdistaa suurempaa huomiota tähän alueeseen. Tutkimustyötä<br />
suunniteltaessa käytettiin pohjana V. Hackmanin julkaisemia Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion<br />
karttalehtiä sekä niiden selityksiä. Sen lisäksi huomioitiin Geologisessa toimikunnassa olevat<br />
vanhat päiväkirjat, niihin liittyvät kartat sekä näytteet.<br />
Tutkimustyö voidaan jakaa kahteen eri vaiheeseen. Alkukesä käytettiin pääasiassa<br />
Tervolan Vähäjoen rautamalmin mahdolliseen jatkon toteamiseen sekä sen laajuuden lopulliseen<br />
määrittelemiseen. Samalla suoritettiin tällä alueella tarkat kallioperähavainnot geologisen kartan<br />
laatimista varten. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Vähäjokeen ja Konttijokeen, kaakossa
Kivaloihin, etelässä Runkausjokilinjaan ja luoteessa Kemijokeen. Toisena vaiheena voidaan<br />
2<br />
pitää ns. Lapin kolmioon kohdistuneita tutkimuksia. Tätä aluetta rajoittavat Kemi- ja Tornionjoet<br />
sekä Aavasaksan-Rovaniemen välinen maantie, joka sattuu suurin piirtein liuskealueen<br />
pohjoisrajalle. Jo heti alkuun on sanottava, että tutkimukset tällä laajalla alueella olivat<br />
pääasiassa orientoivia, vain muutamia pienempiä alueita tutkittiin tarkemmin. Näistä voidaan<br />
mainita Merivaara ja Uomavaara Ylitorniolla, josta viimemainitusta ylioppilas 0. Vaasjoki on<br />
tehnyt erillisen selostuksen. Orientoivat tutkimukset tapahtuivat Kemijoen ja Torniojoen<br />
suunnissa sekä Lapin kolmion poikki.<br />
Tutkimustyötä on haitannut huomattavasti se, ettei käytettävissä ole ollut kunnollisia<br />
pohjakarttoja. Valtion maista on tosin Metsähallituksen julkaisemat taloudelliset kartat 1:40 000,<br />
mutta nekin ovat osittain hyvinkin epätarkkoja ja puutteellisia. Ainoa käyttökelpoinen kartta on<br />
Maanmittaushallituksen Suomen yleiskartta 1:300 000, mutta sekin on liian suurimittakaavainen<br />
käytettäväksi, topogra<strong>fi</strong>sena karttana. Edellisten lisäksi on ollut tietysti paljon apua V.<br />
Hackmanin julkaisemista Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion geologisista karttalehdistä.<br />
-Varsinaista tutkimustyötä on suoritettu kolmella eri tavalla, nim. tekemällä<br />
peruskalliohavaintoja ja -kartoitusta, suorittamalla lohkare-etsintöjä sekä magnetometraamalla<br />
häiriöalueita.<br />
Tutkimustöitä on suoritettu 3.6 - 28.9.<strong>45</strong> välisenä aikana. Niitä on johtanut<br />
allekirjoittanut apulaisina ylioppilaat 0. Vaasjoki, P. Marttinen, V. Yletyinen ja P. Ervamaa.<br />
Paikallista työvoimaa on käytetty tarpeen mukaan. Tohtori Paavo Haapala on käynyt useamman<br />
kerran työmaalla tutustuen henkilökohtaisesti alueeseen ja antaen ohjeita.
3<br />
Vähäjoen rautamalmin jatkotutkimukset<br />
Tutkimusten vaihe keväällä 19<strong>45</strong><br />
Geologisen toimikunnan vuoden 1944 lopulla antamasta selostuksesta käy ilmi<br />
tutkimusten vaihe syksyllä 1944, jolloin ne jouduttiin lopettamaan. Syväkairattu oli 10 reikää,<br />
magneettinen häiriöalue oli tarkkamagnetometrattu, mutta sitä ei oltu vielä rajoitettu, geologisia<br />
havaintoja oli tehty vain muutamia harvoja. Kevättalvella 19<strong>45</strong> todettiin vielä useita eri<br />
indikaatioita nyt kuvattavalla alueella, joten oli täysi syy jatkaa tutkimuksia sekä geologiselta<br />
että geofysikaaliselta pohjalta.<br />
Tutkimustyön jatkaminen<br />
Kemijoen ja Kivalovaarojen välinen alue, johon Vähäjoen rautamalmi kuuluu, on hyvin<br />
matalaa ja soista. Vain kaakkoisrajan muodostavat Kivalot tekevät poikkeuksen kohoten<br />
muutamia kymmeniä metrejä ympäristöään korkeammalle. Kallioita on vähän näkyvissä, ja ovat<br />
ne useimmiten hyvin matalia, joten pro<strong>fi</strong>ileja ei näe juuri lainkaan.<br />
Peruskalliotutkimus<br />
V.Hackman on karttalehtiselostuksessaan jakanut Kemin-Rovaniemen liuskealueen<br />
kalevalaisiin ja jatulisiin muodostumiin rinnastaen ne siten Karjalan liuskeisiin. Samalla kun
karjalaisen muodostuman uudempi tutkimus on muuttanut Hackmanin aikaista käsitystä, on<br />
4<br />
myöskin Kemin-Rovaniemen alue joutunut uuteen valoon. Toistaiseksi siitä ei kumminkaan ole<br />
ilmestynyt muuta uutta tutkimusta kuin Hausenin v. 1936, joka sekään ei perustune erittäin<br />
laajoihin kenttätutkimuksiin. Sentakia on toistaiseksi syytä käyttää pohjana Hackmanin<br />
kivilajitutkimuksia. Kuluneen kesän aikana tehtyjen havaintojen pohjalla on piirretty alueesta<br />
geologinen kartta, joka perustuu vain kenttähavaintoihin (liite 8). Seuraavassa peruskallio-osa on<br />
tämän kartan selityksenä.<br />
Vanhat eruptiivit<br />
Sedimenttejä vanhempia eruptiivisia kiviä ovat Kivaloitten kaakkoispuolella oleva<br />
dioriitti, joka lähentelee paikoin gabroa sekä Runkausvaaran eteläpuolella oleva gneissiintynyt<br />
graniitti. Konttikivalon SE-kupeella on dioriitin kontakti liuskealueen kivien kanssa selvästi<br />
näkyvissä. Kontaktissa on ilmeisesti tapahtunut ylityöntyminen, sillä alapuolella oleva dioriitti<br />
on ruhjoitunut jonkun verran, jonka lisäksi siihen on tullut karkeata sarvivälkettä. Kvartsiitin ja<br />
dioriitin väliin on tunkeutunut hienorakeista emäksistä kiveä, joka kuuluu sedimenttejä<br />
nuorempiin eruptiiveihin. Kontaktin suunta on Konttikivalon S-syrjällä E-W, mutta kääntyy<br />
lähellä Ranuan rajaa SE-NW-suuntaiseksi. Sen kaateen määräämiseen ei ole mahdollisuuksia,<br />
mutta päällä olevan kvartsiitin liuskeisuus ja kerroksellisuus kaatuvat <strong>45</strong>˚ N, mikä ilmeisesti on<br />
myöskin kontaktin kaade. - Tässä kontaktivyöhykkeessä on magneettisia indikaatioita<br />
Konttijärven E-päässä. Sen pituussuunta on sama kuin kontaktin suunta. Vedot ovat kohtalaisen<br />
pieniä suurimmat n. +15˚. Samanlaisia indikaatioita tavataan muuallakin pohjadioriitin ja<br />
sedimenttien välillä. Konttikivalosta länteen päin seuraava havaittu paikka on<br />
Ison-Kokkolammen pohjoisrannalla. Kivilaji on tässä gabromaista dioriittia, samanlaista kuin
Konttijärvelläkin. Vedot ovat samaa suuruusluokkaa, mutta kapeammalla alueella. Kolmas<br />
5<br />
edellisiin verrattava paikka on Vaskikivalon etelärinteellä. Täälläkin on pohjakivilaji dioriittia ja<br />
vedot edellistä suuruusluokkaa. Magneettisia vetoja aiheuttavana mineraalina on magnetiitti, jota<br />
kivessä on pieninä rakeina. Runsaimmin sitä on Konttikivalon häiriöalueella. Siellä se esiintyy<br />
aika suurina hyvämuotoisina kiteinä. Myöskin rikkikiisua on hiukan kontaktivyöhykkeessä.<br />
Kvartsiitti<br />
Sedimentit<br />
Suoraan vanhan dioriitin päällä tai ohuitten nuorempien emäksisten eruptiivien<br />
erottamana on kvartsiitti ilman varsinaisia pohjamuodostumia. Se muodostaa tutkitulla alueella<br />
yhtenäisen patjan, joka kulkee itäosassa E-W-suuntaisena, mutta kääntyy Palokivalolla suuntaan<br />
N 30-<strong>45</strong>˚ E. Kaade itäosassa on jokseenkin loiva, n. <strong>45</strong>˚ N. Toinen huomattava<br />
kvartsiittivyöhyke on tutkitun alueen pohjoiskulmassa Vammavaaralla. Laadultaan kivilaji on<br />
täysin klastillista; paikoin serisiittiä ja kiillettä sisältävää, mutta yleensä vähän<br />
metamorfoitunutta. Väri vaihtelee puhtaan valkoisesta punertavaan tai vihertävään. - Ylemmissä<br />
horisonteissa on vielä muutamia pieniä kvartsiittimuodostumia. Kaikki ne ovat ohuina<br />
välikerrostumina fylliitissä. Myllyojan koillispuolella olevassa puhkeamassa Vähäjoen<br />
asutusalueella on kvartsiitti vuorokerrostumana dolomiitin kanssa. Nämä ylemmät horisontit<br />
ovat jokseenkin pystyssä. Kerroksellisuuden kulku N 50 ° W ja kaade pysty tai jyrkkä vaihdellen<br />
molemmille puolin.
6<br />
Vähä-Runkausjoen Ukonkönkäässä liittyy kvartsiittiin -konglomeraatti, jonka mukulat<br />
ovat pääasiassa kvartsiittia ja dolomiittia sekä pienemmässä määrässä fylliittiä; siis<br />
liuskemuodostuman omia kivilajeja. Sellaisia mukuloita, jotka voisivat olla peräisin sedimenttejä<br />
vanhemmista kivilajeista, ei kenttähavaintojen perusteella voi varmasti sanoa olevan. Sen sijaan<br />
on kyllä Vähävaarassa tavattavissa samanlaisessa konglomeraatissa aika runsaasti suuria<br />
maasälpärakeita, jotka eivät ole peräisin liuskemuodostuman omista kivistä. Joka tapauksessa on<br />
ilmeistä, että kysymyksessä on intermediäärinen konglomeraatti. - Kivilaji on hyvin selvästi<br />
kerroksellista. Karkeissa kerroksissa ovat mukulat lähes pään kokoisia, hienoimmat kerrokset<br />
ovat kvartsiittia. Kerroksellisuuden suunta N 50 ° E ja kaade 80˚ NW. - Samanlaista<br />
konglomeraattia tavataan useamman m 3 :n suuruisina lukuisina järkäleinä Myllyojan varressa<br />
Louhirakalla, mutta emäkalliota ei sieltä löydy.<br />
Geologisen toimikunnan selostuksessa v. 1944 mainittua magnetiittipitoista kvartsiittia ei<br />
nyt tutkitulla alueella tavattu lainkaan, ei edes lohkareina. Tällä alueella kvartsiitti osoittautui<br />
aivan steriiliksi sekä malmimineraaleihin että magneettisiin anomalioihin nähden.<br />
Fylliitti.<br />
Laajimmalle levinneenä tutkitulla alueella on fylliitti. Yleinen tyyppi on tumman<br />
harmaata ja hyvin tiivistä sisältäen kvartsia ja biotiittia. Koko tutkitulla alueella erottaa fylliittiä<br />
kvartsiitista metabasiittipatja. Kivi on useimmiten hienokerrallista. Siinä voidaan nähdä paikoin<br />
aivan ilmeistä virtakerroksellisuuttakin. Mutta toisaalta taasen on vahvempia homogeenisia<br />
patjoja, jotka poikkeavat tyypiltään kerroksellisesta fylliitistä. On otaksuttavaa, että fylliittiä on
kahta eri alkuperää; toinen on selvä vesisedimentti, mutta toista voi pitää kenttähavaintojen<br />
perusteella vulkaanista alkuperää olevana.<br />
Kevättalvella 19<strong>45</strong> havaitut magneettiset anomaliat sattuvat useimmat fylliittiin.<br />
7<br />
Suoritetut tutkimukset osoittivat, että indikaatiot, jotka paikoin voivat olla aika voimakkaitakin,<br />
johtuvat magnetiittipitoisuudesta. Näistä indikaatioista tulee myöhemmin puhe geofysikaalisten<br />
tutkimusten yhteydessä. Tässä mainittakoon vain magnetiitin esiintymistavasta. Useimmiten<br />
magnetiitti on tasaisena pirotteena, jolloin rakeet ovat jokseenkin harvassa kauniina oktaedreina<br />
ja kuutioina. Vain Vähäjoen pohjoispuolella Könkään kosken kohdalla fylliitissä olevat<br />
magnetiittirakeet ovat venyneet liuskeisuuden suuntaan menettäen muotonsa. Magnetiittikiteet<br />
seuraavat jotakuinkin tarkasti kerroksellisuutta, joten ne ovat ilmeisesti sedimenttistä alkuperää.<br />
Rikastuminen on tapahtunut sedimentaation aikana. Tätä seikkaa valaisevat tarkemmin vielä<br />
magneettiset kartat, joista myöhemmin. Eräissä tummissa ilmeisesti hiilipitoisissa fylliiteissä on<br />
myöskin rikkikiisua.<br />
Dolomiitti.<br />
Fylliitin kanssa vuorokerrostuneena esiintyy dolomiittia. Se muodostaa kaksi kulun<br />
suuntaista patjaa fylliittihorisonttiin. Sen lisäksi on useampia pienempiä dolomiittialueita, mutta<br />
kaikki fylliitissä, paitsi Myllyojan NE-puolella, josta on ollut puhe jo kvartsiitin yhteydessä.<br />
Dolomiitissa on usein ohuita fylliittivälikerroksia kuten esimerkiksi Vähäjoen rautamalmin<br />
eteläpuolella Isolehdossa. Sama ilmiö tavataan monessa muussakin paikassa. - Dolomiitti on<br />
laadultaan hyvin vaihtelevaa. Puhtaimmat muodot ovat kermanvärisiä, tiiviitä ja jokseenkin<br />
homogeenisia. Tummimmat muodot ovat siniharmaita, mutta nekin niin hienorakeisia, että värin
8<br />
aiheuttajaa ei paljain silmin voi havaita. Kvartsiitin kanssa vuorokerrostuneissa dolomiiteissa on<br />
runsaasti kvartsia. Niitä voikin nimittää kvartsidolomiiteiksi. - Dolomiitille luonteenomainen<br />
piirre eräissä kohdissa on breksioituminen, jota on kahta eri tyyppiä. Toinen liittyy välittömästi<br />
rautamalmiin, ja on siitä tarkemmin sen yhteydessä. Vähävaaran E-päässä Hakasalon pihassa<br />
esiintyy toisenlaista breksioitumista. Murskaleet ovat korkeintaan 2-3 cm läpimitaten, usein<br />
teräväsärmäisiä, laadultaan vaaleata dolomiittia; iskos fylliittistä ainesta. Tämä breksia on<br />
syntynyt yksinomaan puristuksen vaikutuksesta ilman mainittavia liikuntoja.<br />
Karsi<br />
Dolomiitin ja fylliitin vuorokerrostumiin liittyy läheisesti metasomaattisia muutoksia niin<br />
suuressa määrässä, että voidaan puhua erikseen karsikivistä. Kaikkein helpoimmin muuttuvia<br />
ovat olleet dolomiitissa olevat välikerrokset, jotka alkuaan ovat olleet merkelisedimenttejä.<br />
Tällaisia kerroksia tavataan vieläkin muuttumattomina toisaalta dolomiitissa, toisaalta fylliitissä.<br />
Karsiutuneet kerrokset ovat useimmiten pelkkää sädekiveä, aktinoliittia. Sen lisäksi usein vielä<br />
karbonaattia, jolloin primäärinen kerrallisuus on havaittavissa. Kun metasomaattiset liuokset<br />
ovat tunkeutuneet dolomiitin rakoihin, on syntynyt talkkia, tremoliittia ja kalsiittia, joka ohuina<br />
rakotäytteinä lävistää emäkiveä. - Karsiutumiseen liittyy boudinoge-ilmiö. Erittäin selvä tapaus<br />
on n. 0,5 km Vähäjoen sillasta etelään tien vieressä itäpuolella. Aktinoliittikarressa oleva<br />
dolomiittikerros on katkeillut n. 20 cm:n pituiseksi linsseiksi, joita kiertää kvartsireunus. -<br />
Karsiutumista on tapahtunut dolomiittipatjojen reunavyöhykkeissä sekä ylä- että alapuolella.
Rautamalmi<br />
9<br />
Vähäjoen rautamalmi sijaitsee asutusalueen lounaispäässä. Sen suuruudesta on jo ennen<br />
mainitussa Geologisen toimikunnan selostuksessa annettu tiedot, jotka eivät sanottavasti ole<br />
muuttuneet. Vain yksi laajahko vetoalue tulee lisää sijaiten ennen tunnetuista lounaissuuntaan<br />
lähellä Runkausjoen rantaa (liite 1, alue R). Vedot tällä alueella ovat yhtä epäsäännöllisiä kuin<br />
aikaisemminkin tunnetuilla alueilla, joten käsitystä malmin esiintymistavasta se ei muuta<br />
lainkaan. Alueella ei ole myöskään paljastumia, joten sen laatuakaan ei voitu todeta. Geologisesti<br />
malmi sijaitsee alemmassa fylliittihorisontissa olevassa dolomiittikerroksessa. Laadultaan se on<br />
karsimalmi, joka liittyy breksiavyöhykkeeseen. Luonteeltaan malmi on breksiamaista. Jo<br />
porasydämiä tarkastaessa näkyy tämä piirre. Fragmentit ovat niissä magnetiitin impregnoimaa<br />
dolomiittia ja am<strong>fi</strong>bolikartta, iskos dolomiittiam<strong>fi</strong>boliliusketta. Sama seikka ilmenee<br />
malmialueella tavattavista malmipuhkeamistakin. Aktinoliittiperusmassassa on venyneitä,<br />
alkuaan dolomiittisia fragmentteja, joiden pituussuunta on sama kuin alueen liuskeisuuden<br />
suunta eli N 30 0 E. Nyt nämä fragmentit ovat hienorakeisen magnetiitin impregnoimia. Sen<br />
lisäksi niissä on jonkin verran tremoliittia ja talkkia. Myöskin sädekivi-perusmassa on<br />
magnetiitin impregnoimaa. -Kiimamaan puhkeaman länsipuolella on breksiavyöhyke, jossa<br />
kivilaji on hyvin liuskeista. Fragmentit ovat pääosaltaan dolomiittia. Ne ovat litistyneet tai<br />
paikoin venyneet aivan sauvamaisiksi. Myöskin fylliittifragmentteja on. Välimassa on<br />
kloriitti-sädekiviliusketta. Breksiapuhkeamissa ei tavata juuri sanottavasti malmimineraaleja,<br />
paitsi hiukan rikkikiisua. Syväkairaustulokset osoittavat kumminkin malmin olevan juuri<br />
breksiatyyppiä. Verrattaessa geologista ja magneettista karttaa toisiinsa (liitteet 1 ja 8) havaitaan<br />
magneettisten vetojen hyvin tarkasti seuraavan breksian suuntaa, ainoastaan alue R näyttää
jäävän sen ulkopuolelle. On ilmeistä, että malmimineraalien rikastuminen liittyy juuri<br />
breksioitumiseen.<br />
Emäksiset intrusiot<br />
10<br />
Tähän ryhmään kuuluu erilaatuisia kiviä, jotka kaikki ovat iältään nuorempia kuin<br />
sedimenttikivet ja ovat keskenään samanikäisiä. V. Hackman on nimittänyt niitä yhteisesti<br />
metabasiiteiksi. Ne esiintyvät suurena yhtenäisenä kerrosjuonena kvartsiitin ja fylliitin välissä<br />
sekä ylemmissä horisonteissa fylliitin ja dolomiitin välillä. Mineraalikokoomukseltaan Vähäjoen<br />
metabasiitit vastaavat peridotiitteja - dioriitteja. Synnyltään ne kuuluvat joko syväkiviin,<br />
juonikiviin tai pintakiviin, mutta ovat metamorfoituneet osittain vihreäliuskeiksi saakka.<br />
Selvimpiä pintakiviä ovat Narkauskummun S-puolella oleva pillowlaavapaljastuma sekä<br />
maasälpäporfyriitit, joita tavataan useammassa eri paikassa. Hajarakeet ovat sekä punaista että<br />
vaaleata maasälpää. Edellisten lisäksi on runsaasti erilaisia mantelikiviä. - Eräät fylliitit ovat<br />
laadultaan sellaisia, että niitä voi pitää alkuperältään tuhkapatjoina. - Tämän ryhmän kivet ovat<br />
jokseenkin vapaita magnetiitista. Yksikään havaituista anomalia-alueista ei satu näihin kiviin.<br />
Tosin synnyltään pinnallisissa vihreäliuskeissa saattaa olla magnetiittirakeita, mutta eivät ne<br />
aiheuta indikaatioita. Sen sijaan kiisuja on runsaammin; pääasiassa rikkikiisua, magneettikiisua<br />
ja lisäksi paikoin kuparikiisua. Esiintymistavaltaan ovat ne rakojen täytteinä tai manteleina, joten<br />
niiden perusteella ei voi odottaa suurempia löytöjä.
"Postkalevalainen graniitti"<br />
11<br />
Hackmanin "postkalevalaista graniittia" on alueen SE-kulmalla Korkeakivalon kupeella.<br />
Laadultaan se on aika karkearakeista punaista mikrokliinigraniittia. Runkausvaaran S-puolella<br />
tämä graniitti on aiheuttanut migmatiittiutumista vanhempaan harmaaseen graniittiin.<br />
Stratigra<strong>fi</strong>a ja tektoniikka<br />
Tutkittu Vähäjoen alue kuuluu Kemin-Rovaniemen liuskealueeseen sedimenttien<br />
pohjaosaan. Jonkinlaisena stratigra<strong>fi</strong>sena sarjana voidaan esittää seuraavaa. Pohjalla heti vanhan<br />
peruskallion päällä on kvartsiitti. Kaikki normaaliset pohjamuodostumat puuttuvat. Rakenne<br />
viittaa siihen, että kysymyksessä on ylisiirroskontakti. Kvartsiittipatjan paksuus on n. 0.5 - 1.0<br />
km. Kvartsiitin päällä on fylliittikerros, joka on huomattavasti paksumpi kuin kvartsiitti. Näiden<br />
väliin on tunkeutunut yhtenäinen metabasiittipatja. Fylliitissä on vahva dolomiittinen välikerros,<br />
jossa Vähäjoen rautamalmi sijaitsee. Dolomiitissa on sen lisäksi vuorokerroksellisuutta fylliitin<br />
kanssa. Koilliseen kapenevan fylliitin päällä on dolomiittikerros, jossa vuorottelua kvartsiitin<br />
kanssa Kemijoen Narkauskoskessa. Sitten seuraa fylliitti- ja dolomiittikerrokset, kunnes<br />
Vammavaaralla on huomattavan laaja kvartsiittivyöhyke. Näistä ylemmistä horisonteista ei ole<br />
pohjahavaintoja, joten varmuudella ei voi sanoa, ovatko ne normaalissa asennossa. Sen sijaan<br />
vielä alemmassa fylliittikerroksessa on pohja varmuudella eteläpuolella. Kerroksellisuuden kulku<br />
on E-osassa pohjapuolella, jokseenkin E-W, mutta kääntyy lännempänä suuntaan N 30˚-50˚ E.<br />
Kaade on pohjaosissa n. 30˚-50˚ N. Alemmassa fylliittivyöhykkeessä kääntyy kerroksellisuus
Vähävaaran kohdalla N 30˚-50˚ E-suunnasta N 30˚-50˚ W-suuntaan. Kaade näissä ylemmissä<br />
horisonteissa on pysty tai jyrkkä kummallekin puolelle. Pohjoiset kaateet ovat paljon<br />
yleisemmät.<br />
12<br />
Liuskeisuuden kulku on suurin piirtein NE-SW-suuntaan. Poikkeuksena tästä suunnasta<br />
on Vähäjoen malmiin liittyvä breksia, jonka liuskeisuus on N 10˚ W ja kaade jokseenkin pysty.<br />
Kaade on pohjaosissa jokseenkin loiva NW-suuntaan, mutta ylemmissä horisonteissa se on pysty<br />
tai kaatuu hyvin jyrkästi. - Poimuakseli kaatuu yleensä aika jyrkästi W tai SW:een. Poikkeavia<br />
suuntiakin on havaittu, jolloin akselikaade on joko SE- tai NW-suuntiin. Nämä ovat kumminkin<br />
poikkeuksia.<br />
Geofysikaaliset tutkimukset<br />
Kevättalvella 19<strong>45</strong> havaittuja indikaatioita tutkittiin tarkemmin kesän kuluessa<br />
magnetometraamalla ne käsivaramittauksella. Alueitten havaittiin olevan hyvin rajoitettuja ja<br />
vetojen yleensä pieniä. Jokaisesta tällaisesta hakumagnetometratusta alueesta on piirretty<br />
vetokartta (liitteet 2-7). Vertaamalla näitä geologiseen karttaan (liite 8) havaitaan, että vedot<br />
sattuvat poikkeuksetta fylliittivyöhykkeelle. Häiriöalueitten pituussuunta on sama kuin<br />
kerroksellisuuden suunta. Jo fylliitin yhteydessä on mainittu, että indikaatiot aiheuttaa fylliitissä<br />
oleva heikko magnetiittipitoisuus. Magneettisista havainnoista saatu kuva tukee vielä sitä, että<br />
magnetiitti on rikastunut sedimentatiossa.
Luonteeltaan toisenlainen on tarkkamagnetometrattu alue Runkausjoki (liite 1, alue R), joka<br />
liittyy Vähäjoen malmiin sen länsipuolella. Alueella ei ole puhkeamia, mutta häiriömaksimien<br />
13<br />
muoto ja keskinäinen sijainti ovat samanlaiset kuin muuallakin malmialueella, joten on ilmeistä,<br />
että malmi laadullisestikin on samaa. Runkausjoen alue ei nyt suoritettujen tutkimusten<br />
perusteella millään tavalla muuta käsitystä Vähäjoen malmista.<br />
Edellisten lisäksi magneettisia mittauksia on suoritettu kaikilla retkillä häiriöalueitten<br />
etsimismielessä, mutta nyt kuvatulta alueelta ei uusia löydetty.<br />
Lohkaretutkimukset<br />
Tutkitulla alueella on runsaasti lohkareita. Mitään uusia tyyppejä ei niissä kumminkaan<br />
ilmennyt. Muutamissa metabasiittilohkareissa on jonkun verran kiisuja. Mutta kun<br />
peruskalliohavainnot ovat selvästi osoittaneet, että kiisut esiintyvät joko rakojen täytteenä tai<br />
manteleina, ei näittenkään lohkareitten perusteella voi otaksua esiintyvän uutta tyyppiä.
14<br />
Saavutetut tulokset<br />
Vähäjoen alueella kesällä 19<strong>45</strong> suoritetut tutkimukset eivät muuttaneet sanottavasti<br />
käsitystä rautamalmista. Sen alueellinen laajuus voidaan määritellä nyt jotensakin tarkasti. Noin<br />
1 x 3 km suuruisella alueella, jota rajoittavat Runkausjoki, valtionmaan raja, asutustilojen<br />
Katajan ja Saran länsirajat sekä Kanervan pohjoisraja, on kaikkiaan 11 eri vetomaksimia.<br />
Keskenään nämä muodostavat jotensakin selvän vyöhykkeen, jonka suunta on sama kuin<br />
breksian; ainoastaan Runkausjoen alue poikkeaa siitä. Mutta magneettisten mittausten<br />
perusteella näyttää siltä, että eri maksimit eivät liity välittömästi toisiinsa. Jokainen niistä on oma<br />
itsenäinen pieni malmionsa. Koko malmikenttä on sen takia hajanainen. Malmin laadusta on<br />
Geologisen toimikunnan raportissa 1944 annettu tarkka selostus. Viimekesäiset tutkimukset eivät<br />
koskeneetkaan sitä puolta, joten siltä taholta ei ole mitään uutta. Tähänastisten havaintojen<br />
perusteella voidaan sanoa, että Vähäjoen rautamalmi on laaja, mutta heikkoprosenttinen ja<br />
epäyhtenäinen. Suoritettujen tutkimusten perusteella sille ei ole odotettavissa jatkoa. Tällaisena<br />
sen käyttömahdollisuudet ovat pienet ja kannattamattomat.<br />
Lapin kolmion tutkimukset<br />
Kesän kuluessa suoritettiin ns. Lapin kolmiossa useampia eri suuntiin kohdistuneita<br />
tutkimuksia. Kaikki nämä tutkimukset tarkoittivat yleiskuvan saamista Kemin-Rovaniemen<br />
liuskealueesta. Siitä syystä ne eivät olleet niin yksityiskohtaisia kuin Vähäjoen tutkimus. Mikäli<br />
mielenkiintoista havaittiin, tutkittiin se tarkemmin. Tällaisia alueita ovat Merivaara Ylitornion
15<br />
Lohijärvellä, Vallitun saari ja Laurila Kemijoen suussa sekä Uomavaaran alue Ylitorniolla, josta<br />
ylioppilas 0. Vaasjoki on tehnyt erillisen selostuksen. Edellisten lisäksi mainittakoon vielä<br />
lohkaretutkimukset Jaatilan-Pisavaaran, Kemijoen ja Torniojoen suunnissa.<br />
Merivaara<br />
J.N. Soikeron (Silvenius) päiväkirjassa on maininta Merivaarasta, josta olisi viime<br />
vuosisadalla louhittu malmia. Tämä maininta aiheutti retken Merivaaralle, josta löytyikin<br />
Soikeron mainitsemat kuopat. Vaara sijaitsee Merijärven itärannalla, josta se kohoaa n. 50-60 m<br />
laskien taasen vastaisella puolella olevalle suolle. Vaaran rinteillä kasvaa komea kuusikko, mutta<br />
laki on paljasta rakkaa. Mainitut montut, joita oli kaksi, ovat vaaran kaakkoisrinteellä.<br />
Geologisesti Merivaara kuuluu Hackmanin kartalla gneissin ja kiilleliuskeitten alueeseen. Vaaran<br />
huippu onkin kiillegneissiä tai kiilleliusketta, jossa on melkein puhtaita kvartsiittikerroksia.<br />
Liuskeisuuden suunta N 80˚ E ja kaade n. 40˚ S. N. 300 m:n matkalla eteläsuuntaan vaihettuu<br />
gneissi puhtaaksi kvartsiitiksi. Tässä kvartsiitissa on musta hiilipitoinen liuske, jossa paikoin on<br />
gra<strong>fi</strong>ittia. Mustassa liuskeessa on ylemmän montun kohdalla aika runsaasti magneettikiisua, joka<br />
näyttää impregnatiomaiselta. Mineraalikokoomuskin on hiukan toinen kuin ympäristön<br />
liuskeessa. Se sisältää nim. am<strong>fi</strong>bolia. Länteenpäin kulun suunnassa muuttuu<br />
magneettikiisupitoinen liuske n. 10 m:n matkalla tavalliseksi hiililiuskeeksi, jossa kiisua on vain<br />
hyvin vähän kerrospinnoilla. Itäsuuntaan kiisupitoisuus vähenee sanalla tavalla. Toisessa<br />
montussa, joka on n. ?0 m päässä edellisestä, on jokseenkin pelkkää hiililiusketta. Liuskeessa on
n. + 5˚ - +10˚ magneettisia vetoja 100x50 m alalla. - Analysoitaessa osoittautui<br />
magneettikiisuimpregnatio sisältävän Ni 0.06 %, Cu 0.0 %, Ag 1.2 g/ton., Au 0.0 g/ton.<br />
16<br />
Mielenkiintoisempi kuin edellinen on n. 25 m monttu n:o 1:n alapuolelta löytynyt<br />
lohkare, joka on karkeata magneetti- ja rikkikiisua. Ainoana silikaattina on siinä<br />
tummanharmaata suonikvartsia. Lohkare oli n. 30 x 50 cm, mutta aivan läpeensä rapautunut.<br />
Tyyppi on aivan erilainen kuin magneettikiisupitoisessa liuskeessa. Mutta sen sijainti ja se, että<br />
tumma suonikvartsi on aivan samanlaista kuin ympäröivässä kvartsiitissa, viittaavat paikalliseen<br />
lohkareeseen. Tätä seikkaa tukee vielä se, että mainitunlaisia lohkareita ei alueella tavattu<br />
useampia. - Kiisulohkare sisältää Cu 0.03 %, Ni 0.31 Ag 0.0 g/ton. ja Au 0.0 g/ton.<br />
Lautiosaari - Laurila<br />
Aiheen tämän alueen tarkempaan tutkimiseen antoi yksityisten suorittama valtausvaraus<br />
Vallitunsaaressa sekä. Pohjolan Voiman rakennustyömaa samassa saaressa, mistä syystä oli<br />
tuoreita paljastumia näkyvissä. Valtausvarauksen oli aiheuttanut heikko kiisupitoisuus<br />
Vallitunsaaressa. Alue kuuluu liuskealueen pohjamuodostumaan. Kivilajit ovat kvartsiittia- ja<br />
metabasiittia, joka vm. on tunkeutunut pohjan ja kvartsiitin rakoon. Malmimineraaleina on rikki-<br />
ja kuparikiisua. Ne esiintyvät metabasiitissa. Tyyppi on sama kuin muuallakin. Kiisut ovat<br />
rakomuodostumia tai pieniä sulkeumia, joten niillä nykyisen kokemuksen mukaan ei ole<br />
huomattavampaa jatkuvaisuutta odotettavissa.
<strong>17</strong><br />
Kemi- ja Torniojokien suunnat<br />
Kemijoen suunnassa tutkittiin sekä maantiet että joenuoma. Mitään mielenkiintoisia<br />
lohkareita ei tavattu. Kallioperähavainnot osoittivat, että Tervolan kirkolta etelään tavataan sama<br />
fylliitti-dolomiitti-horisontti, jossa Vähäjoen, rautamalmi sijaitsee. Mutta mitään merkkiä<br />
magneettipitoisuudesta ei tässä leikkauksessa havaita. Kivilaji koko Kemijoen alajuoksulla on<br />
pääasiassa fylliittiä, jossa muutamia metabasiittikerrosjuonia. Taivalkosken alapuolella on hyvin<br />
kaunis kerrallinen kvartsiittikonglomeraatti, jossa pallot kvartsiittia ja iskos fylliittiä.<br />
Sedimenttimuodostuman pohjakvartsiittia tavataan Laurilassa ja Lautiosaaressa.<br />
Torniojoen alajuoksulla on vanhempia syväkiviä. Jokivartta ylöspäin Kukkolan kosken<br />
korkeudella tavataan kerrallista fylliittiä. Ylitornion eteläosassa on samantyyppistä hiililiusketta<br />
kuin Uomavaarassa ja Merivaarassa: Pohjoisempana tavataan gneissejä ja graniitteja.<br />
-Lohkareista ei tavattu malmimineraaleja sanottavasti.<br />
Pisavaaran alue<br />
Ylioppilas 0. Vaasjoki suoritti ajalla 25.7. - 27.7.<strong>45</strong> retken Pisavaaran maastoon<br />
lohkaretutkimusten ja kallioperähavaintojen tekoa varten. Retki alkoi Louesta, josta edelleen<br />
kävellen Kätkäjärven kylään. Kätkäjärveltä jatkui reitti poikki Pisavaaran Jaatilan Pisan<br />
asutusalueelle, josta edelleen kävellen Jaatilan asemalle.
18<br />
Välillä Loue-Kätkäjärvi nousee maasto jatkuvasti päätyen lopulta Kätkävaaran tasoon.<br />
Hiljalleen kohoava maasto on metsäpeitteistä ja siellä täällä ylempänä saattaa esiintyä<br />
kalliopaljastumia, jotka ovat perustan kvartsiittia. Moreenipeitteen päällä esiintyvät lohkareet<br />
ilmentävät näillä seuduilla yleensä esiintyviä kivilajeja, kuitenkin siten, että runsaimmin on<br />
kvartsiittija dolomiittilohkareita. Malmipitoisuutta ei lohkareissa havaittu.<br />
Välillä Kätkäjärvi - Pisan asutusalue kulki reitti poikki Pisavaaran suuntautuen<br />
ensinnä Vähäloman länsipäähän. Pitkin tätä kanjonimaista'rotkomuodostumaa, joka halkaisee<br />
Pisavaaran kahtia suunnilleen suunnassa W-E, kuljettiin noin kilometrin verran, paikkaan, jossa<br />
rotkon katkaisee korkea irtomaalajiharjanne. Rotkon seinämissä, jotka jäävät harjanteen<br />
yläpuolelle, on tässä paikassa Pisavaaran kvartsiittiperusta komeasti paljastuneena. Kivilaji on<br />
selvästi kerroksellista, rakenne klastinen. Kulku W-E, yhtyen kerroksellisuuteen. Kaade 60° N. -<br />
Täältä jatkui retki Kuusilaelle. Kvartsiitin liuskeisuus kääntyi vähitellen pohjoiseen niin että<br />
Kuusilaella se on N 60° E. Kaade edelleen 60° N. – Kuusilaelta laskeuduttiin vaaran<br />
eteläreunalle, jota myöten retki jatkui koilliseen luonnonsuojeluvartijan asuntoa kohti.<br />
Pisavaaran kankaan pohjoispäässä Sorvajoesta n. 1/2 km etelään kvartsiitin liuskeisuuden kulku<br />
N - S, kaade loiva 20° W. - Noin kilometri edellisestä paikasta pohjoiseen, lähellä<br />
luonnonsuojeluvartijan asuntoa liuskeisuuden kulku jälleen N 60° E, kaade 60° N: Malmiaiheita<br />
ei Pisavaaran vyöhykkeeltä tavattu.<br />
Välillä Pisan asutusalue - Jaatila seurattiin asutusalueelle johtavaa tietä ja suoritettiin<br />
lohkaretutkimuksia sen suunnassa. N. 3 1/2 km Jaatilasta olevan Leivejoen asutusalueen rajasta<br />
300 m pohjoiseen tien' varressa isoja (1/2 – 1 1/2 m 3 ) sarvivälkegneissilohkareita, joiden pinnalla<br />
kalvomaisina impregnatioina esiintyi hiukan kupari- ja rikki- tai magneettikiisuja. Lohkareet
19<br />
eivät koostaan huolimatta olleet aivan paikallisia koska kiintokallioperusta lähistöllä osoittautui<br />
olevan metabasiittia. Paikalla suoritetut magnetometraukset eivät antaneet tuloksia.<br />
Koko retken ajan suoritettiin havaintoja magnetometrillä mutta mitään positiivisia<br />
tuloksia ei tässä suhteessa ollut. Samoin suoritetut lohkaretutkimukset osoittavat malmiaiheiden<br />
puutteen ekskuroidulla alueella. Mainitut Jaatilan tien varresta löydetyt kiisupitoiset<br />
sarvivälkegneissilohkareet lienevät todennäköisesti peräisin pohjoisemmilta postkalevaisen<br />
graniitin ja liuskealueen kontaktivyöhykkeeltä.<br />
Yhteenveto<br />
Edellä on jo mainittu, että Kemin-Rovaniemen liuskealueen tutkimisen aiheuttanut<br />
Vähäjoen rautamalmi on osoittautunut niin pieneksi, että se tuskin aiheuttaa jatkotutkimuksia.<br />
Sen sijaan jo kesän 19<strong>45</strong> havainnot osoittivat selvästi, että liuskealue kokonaisuudessaan on<br />
mielenkiintoinen malmigeologiselta kannalta. Lähinnä tällöin ovat huomion kohteina<br />
rajavyöhykkeet. Pohjakontaktissa voi odottaa huomattavampiakin malmikonsentratioita kuin<br />
esim. Konttikivalolla ja Vallitunsaaressa. Liuskealueen pohjoisosassa ovat emäksiset intrusiot<br />
lupaavimpia. Edellisten lisäksi on alueen itä- ja länsiosa vielä kokonaan käymättä.<br />
Lopputuloksena voidaan sanoa, että kesän 19<strong>45</strong> tutkimukset antoivat hyvän pohjan, jolta<br />
tutkimuksia voidaan jatkaa.<br />
Helsingissä, 27 päivänä marraskuuta 19<strong>45</strong>.<br />
<strong>Aimo</strong> <strong>Mikkola</strong>
Change language