Muutoksen mestarit - HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Kun jokainen on enemmän tai vähemmän yliverkostoitunut
ja infoähkyn kourissa nimenomaan olennaiseen
keskittyminen helposti unohtuu. Tai siihen ei ole
yksinkertaisesti mahdollisuuksia. Esimerkkinä yhteiskunnan
tehottomasta ajankäytöstä ja ihmisten resurssien
hukkaamisesta Koski heittää terveyskeskusjonot.
”Onhan se nyt kovin tehotonta toimintaa seisottaa
ihmisiä terveyskeskuksissa puolipäivää tuskailemassa,
kun he voisivat sen ajan käyttää paljon mielekkäämminkin”,
Koski kuittaa.
Päähän potkitut pienet ja huonot ideat
Tarvitaan siis aikaa, miettimistä ja työtä. Sieltä ne uudet
loistavat ideat sitten tulevat, noin vain. Ei ihan.
Sillä yhtä hyvää ideaa varten yleensä tarvitaan kourallinen,
tai ehkä isokin kasa, huonompia myös.
Luovassa ajattelussa, ideoinnissa, tämä on tärkeää
muistaa. Määrä tarkoittaa tässä tapauksessa lopulta
laatua, mitä enemmän on ideoita, minkätasoisia tahansa,
sen todennäköisempää on, että jokin niistä
on myös hyvä. Pieniä ideoita ja ajatuksia ei myöskään
kannata väheksyä. ”Pienet ideat ovat todella tärkeitä,
niitä tarvitaan paljon, jotta suuret ideat mahdollistuisivat.
Tämä tarkoittaa, että aina ei kannata metsästää
vain sitä suurinta vaan muistaa antaa merkitys myös
pienemmille”, Koski muistuttaa ja antaa esimerkin
kahvilabisneksestä.
Kahvilakulttuuri koki huikean muutoksen 90-luvun
puolessa välissä, eikä se johtunut mistään tajuntaaräjäyttävästä
mega-innovaatiosta. Joku keksi niinkin
pienen asian kuin erikokoisten take-away –kuppien
kansien kokojen yhdenmukaistamisen. Tämä mullisti
alaa, koska työstä kahvilassa tuli sujuvampaa, kun ei
tarvinnut aina etsiä oikean kokoisia kansia kuhunkin
kuppiin, varastointi yksinkertaistui ja asiakaspalvelu
nopeutui. Laadullisesti tämä tarkoitti enemmän aikaa
palvella asiakasta ja kehittyä. Pikku juttu. Niinpä,
mutta sitäkin arvokkaampi.
Pienet ja vähäpätöisiltä tuntuvat asiat saattavat tehdä
omasta elämästäkin parempaa, ja silloin voidaankin
puhua ”arjen luovuudesta”. Siitä puhutaan muiden
asioiden ohessa myös viime syksynä valmistuneessa
hallitusohjelmaan sisältyvässä luovuusstrategiassa.
Luovan arjen merkitystä ja mukana oloa strategiassa
on korostanut työtä luotsannut opetusministeriön
erkoissuunnittelija Esa Pirnes kulttuuri-, liikunta- ja
nuorisopolitiikan osalta. Myös ohjaaja Siitonen näkee
arkisen luovuuden laajassa mittakaavassa. ”Arjen luovuus
tulee esille siinä, millaiseksi muokkaa omaa ympäristöään
ja millaista sisältöä luo elämäänsä. Sisältö
voi muodostua pienistä asioista, ihmisten kohtaamisista,
jaetuista tunteista, ruuanlaitosta tai vaikka
sisustamisesta. Pääajatuksena on, että jokainen ihminen
on vastuussa omasta elämästään ja siitä, millaiseksi
se muodostuu.”
Jokainen ihminen on siis itsensä herra ja kuningas.
Välillä se saattaa olla kyllä aika vaikeaa. Ajatellaanpa
vaikka kaikkea sitä valtaa, jota muilla ihmisillä on yksilön
elämään, kuten opettajia.
Homo ludeNs koulunpenkillä
Vanhempien lisäksi juuri opettajat ovat niitä henkilöitä,
joiden kautta lapsen minä ja käsitys maailmasta
kehittyy. Ja lapsista kasvaa aikuisia. ”Yleisesti koulujärjestelmä
on aika tasapäistävä”, myöntää Helsingin
Rudolf Steinerkoulun rehtori Meri Arni-Kauttu.
Hänen mukaansa leikin osuutta pitäsi enemmän korostaa
oppimisessa, koska se tutkitusti valmistaa yksilöä
luovaan ongelmanratkaisuun, joka on todella
tärkeä osa ihmisen identtitettiä ja selviämistä jokapäiväisestä
elämästä. Hän nostaa esiin Homo ludensin,
leikkivän ihmisen.
Arni-Kauttu on huolissaan siitä, miten vähän lapset
oikeasti leikkivät enää. ”Leikki ja lapsuus kuuluvat
vahvasti yhteen. Liikaa keskitytään ns. hyötyaineisiin
ja suorittamiseen, ja lapsuus, lapsena olo ja leikki jäävät
varjoon.” Hän haluaisi turvata lapselle kasvurauhan,
antaa mahdollisuuden omaan kehitysrytmiin,
joka mahdollistaa myös yksilön luovuuden esiintuloa.
Opettajat käyttävät suurta valtaa, he ovat niitä henkilöitä,
jotka voivat edesauttaa nuoren mielen kehittymistä
luovaan suuntaan tai tukahduttaa sen.
Esa Pirnes ei halua olla koulun luovuuden arvioinnissa
mustavalkoinen. ”On vaikea yksiselitteisesti sanoa,
onko peruskoulu tällä hetkellä luovuuteen kannustava
vai ei. Kouluissa on hyvin monenlaista toimintaa
ja monenlaisia opettajia ja siksi käytössä on varmasti
sekä hyvinkin luovia toimintatapoja, että kovin vanhakantaisia.”
Hänkin myöntää tosin että kehitettävää
on varmasti paljon, eikä pienin ongelma varmasti ole
kasvavat ryhmäkoot. Jussi T. Koski on samoilla linjoilla.
”Opetuksessa pitäisi ottaa käyttöön pienemmät
luokat ja koulujen oppiaineiden tulisi keskittyä tehtäväänsä,
antamaan lapsille erilaisia tapoja jäsentää
maailmaa. Opetuksen laadussa ydinkysymyksinä ovat
varmastikin herkistyminen pienten lasten eroihin ja
lasten ohjaaminen itsenäisiksi, ajatteleviksi yksilöiksi”,
hän sanoo.
Opettamisesta on myös kokemusta säveltäjä Eero
Hämeenniemellä. Hän opettaa oman sävellystyönsä
ohella Sibelius-Akatemiassa säveltämistä. ”Omassa
opetustyössäni yritän antaa oppilaalle mahdollisuuden
kehittyä itsensälaiseksi, keskustelemalla ja konkreettisesti
opastamalla. Oppilasta täytyy rohkaista.”
Hän sanoo luovuuden opettamisen toiselle ihmiselle
olevan kyllä joskus aika haastavaa. ”Kun ei sitä luovuutta
voi opettaja komentaa!”
Luova johtaja tekee tulosta
Toinen ryhmä, jolla on yleensä valtaa toisten elämään,
ovat johtajat. Kaikenlaiset johtajat, suurissa
tai pienissä yrityksissä ja työyhteisöissä antavat hyvin
pitkälti raamit siihen, onko työnteko mielekästä
ja määrittävät, kuinka paljon ihminen voi käyttää
luovaa ajattelua omassa työssään. ”Suomalaisten yritysten
pitäisi enemmän oppia käyttämään luovuutta
hyväkseen, esimerkiksi avoimuus ja avoin johtaminen
on luovuuden esilletulossa ehdoton edellytys.
Yrityksissä ja johtamisessa tarvitaan yhä enemmän
sellaista mukaansa tempaavaa voimaa”, muotoilija
Jukka Korpihete kiteyttää.
Korpihete on tehnyt yhteistyötä lukuisten yritysten
kanssa, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hänen
kokemuksensa mukaan kotimaassa ollaan onneksi
johtotasollakin avoimuudessa huomatavasti edellä
toista EU-maata Italiaa, jossa toiminta on hänen mielestään
jähmeää. ”Suomessa periatteessa kuka tahansa
voi katsoa jonkun yrityksen johtajan numeron
vaikka internetistä ja soittaa sille suoraan. Johtaja
on ehkä juuri silloin mökillään, mutta vastaa silti.”
Toisaalta Korpihete arvostelee suomalaista työilmapiiriä
samasta aiheesta. Hänen mukaansa suomalainen
kritiikin kulttuuri on suorastaan sairaan huono.
Hän kertoo esimerkin, jossa ylemmältä taholta annetaan
työntekijälle palautetta, eikä valttämättä ihan
kaikkein parasta sellaista. Kertomatta omaa mielipidettään
asiasta tai omaa näkökantaansa työntekijä
luikkii häntä koipien välissä kulman kuppilaan ja tilittää
sitten siellä. Toisen osapuolen ajatukset eivät
siis koskaan kantaudu johdon korviin. Miksi näin joskus
on? ”Ehkä se johtuu pelosta, työpaikkojen epävarmuudesta”,
Korpihete arvelee.
Niin, pelko siitä, että jos avaa suunsa ja kertoo omat
mielipiteensä työntekijänä, niin saa heti kenkää tai
ainakin huomattavaa kyräilyä osakseen, saattaa
olla aiheellinen. Hyvä johtaja voi vaikuttaa tähän
kannustamalla alaisiaan avoimuuteen ja mielipiteiden
vaihtoon. Ja työympäristössä, jossa vuorovaikutus
on olennainen osa työntekoa ja puhumiseen
ja ideoiden esille tuomiseen kannustetaan, on huomattavasti
paremmat mahdollisuudet luovuuden lisääntymiseen.
Sitä kautta taas yrityksessä päästään
helpommin kiinni uusiin innovaatioihin ja tuloskin
mitä luultavammin paranee. TIEKE:n, eli tietoyhteiskunna
kehittäimiskeskuksen johtaja Kirsti Timperi
allekirjoittaa omalta osaltaan luovuuden ja innovatiivisuuden
tarpeen. ”Suomessa toimivat organisaatiot
eivät voi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa ainoastaan
alhaisten kustannusten ja hintojen avulla
vaan niiden pitää pystyä tarjoamaan asiakkailleen
kilpailijoita parempaa lisäarvoa. Tämän toteuttamisessa
tarvitaan innovatiivisia työntekijöitä, mutta se
asettaa myös suuren haasteen toimintaympäristön ja
johtamisen innovatiivisuudelle.”
36