2/2013 - Suomen Inkeri-liitto ry

manlaisia siirtolaisia kuin mekin. Asemalleheitä kasattiin samaan kuormaanvietäväksi. Äiti lähti Rantasalmen asemallekatsomaan sitä menoa. Hän varmaanhalusi nähdä vielä isän viimeisenkerran vaan ei nähnyt.Inkeriläiseen Maria Puikkoseen häntutustui siellä asemalla. Marialta vietiinmies ja poika samalla kertaa. Yksipojista meni Ruotsiin perheineen. MariaPuikkosen miniä lähti miehensä peräänmyöhemmin. He asuivat silloin Korhosenhuvilalla, Alasen järven rannalla.Minä sain oman mummin hänestä ja kävinusein Korhosilla. Myös tämä mummikävi meillä kirkolla.Hän oli uskovainen mummi. Hänen kanssaankävin Rantasalmen kirkossa usein.Sitten Maria Puikkonen muutti HiismäenKorholaan. Siellä neljä henkeä,piti taloutta pystyssä, naimattomat sisarukset,2 naista ja miestä. MyöhemminHuugo Korhonen meni assistentin kanssaavioon.Sielläkin kävin mummin luona kylässä.Muistan kun hän laittoi minulle makaroniapienessä kulhossa ja laittoi sen makeaksi.En uskaltanut marista. Parastaanhän tarkoitti ja antoi. Hellan kulmalla,puulaatikon päällä sitä söin. Isoon pöytäänei saanut mennä. Silloin ei ollut karamellia.Sunnuntaina kuitenkin kirkonmenotpiti hiljaa kuunnella radiosta heidän pikkukamarissa.”Rakas Katrina! Isä kirjoitti, nyt jäättekuin linnunpojat vailla turvaa...” Itkettiinja siihen yhtyi kohtalotoverit, mm.Inkeriläismummu, Maria Puikkonen. Seoli viimeinen tervehdys meille. Kun hänetvietiin Mikkelin lääninvankilaan kahdeksiviikoksi, Sieltä matka jatkui kohtituntematonta.Olin isän tyttö ja äitini oli vihainenminulle kun muistutin silmistänikin isää.Arvo oli äidin rakas.Siitä meillä on ”saranjakoa vieläkin”.Kouluun läksin Arvon mukana, koti oliköyhä. Mitään ei ollut, vain pieni soppimissä saimme olla yhdessä Eino Erosenpikku-kamarissa, Voinsalmella. Olinsyyslukukauden Voinsalmen koulussaalaikäisenä, 6 -vuotiaana. Ja Arvo oli jo9v. Opettajani oli Sirkku Tähtitanner,hän ymmärsi köyhää lasta. Sain häneltänuken ja oikean todistuksen. Siinä on jopaisämme allekirjoitus.Sitten muutimme Rantasalmen kirkonkylään,Ahosen mökkiin. Kävimme koulua,ensimmäiselle luokalle en silloin vieläkäänpäässyt. Mökki oli ahdas, vain 25m kanttiinsa, Siinä 5 henkeä piti sopia.Se huone oli keskimmäinen siinä mökissä.Kahta puolta toiset asukkaat. Äiti pesiihmisten pyykkiä ja Mattivauva oli useinmukana äidillä, mahtoi nukkua saunanlauteilla, Sellaista se oli puutetta ruuastaja rahasta.Sain pitää Arvon paikattuja housujakun ei ollut muutakaan. Kerran meninSosiaalitoimistoon,Antti-Ville Kärkkäisen pakeille kaikkinepaikattuine rääsyineni. Sain hänenrouvansa ompeleman ihanan mekon, puna-vihreän.Siitä olin onnellinen. Kärkkäisenrouva veti voimisteluryhmää Rantasalmentyöväentalossa, jossa aina kävin.Lappeenrannassa Liittojuhlissa esiinnyttiinv. 1952. Laivalla menimme sinneSavonlinnasta. Ja lauloimme joukolla laulua:”Kotirannat rakkahat on siellä...”Äitilaittoi vaaleanpunaiset silkkinauhat hiuksiini.Olin varmaan nätti tyttö.Sopasen kaupasta ostimme velaksi ruokaaja sitten pienellä avustuksella se maksettiin.Arvo pääsi töihin aika varhain. Minutäiti laittoi 8-vuotiaana Tuusmäkeenkesätytöksi 4-5 vuotiaan seuraksi.Kuukauden olin siellä kun äiti tuli sinneHukkasille käymään. Silloin taisinkaivata äitiä ensimmäisen kerran. Pääsinsieltä pois, Minulla oli sinistä flanelliakaunis mekko joka ostettiin Tuhkasenliikkeestä. Se oli jo tosi likainen kun eimuuta vaatetta ollut. Päiviö-pojan kanssaleikittiin päivät.Pariskunta olivat peltotöissä päivät.Kirjoittaja lupaajatkaa tarinaansa joskus.inkeriläisten viesti15