Kaupan, vapaa-ajan ja matkailun tilat - PubliCo Oy

Sotapäällikkö Hannibalin kerrotaan todenneen: “Tunnen tien tai teen sen.” Hannibal norsuineen ylitti Alpitkin,joten wayfinding oli selvästi strategin ydinosaamista. Nykyään wayfindingissa on vähemmän kysymyssotajoukkojen liikkeistä kuin kuluttaja-armeijoiden marssista: wayfindingin kohtalonkysymyksiä on ihmisten ohjailusiten, että matkan varrelle osuu yhtä ja toista houkuttelevaa.KAUPALLISTEN ASPIRAATIOIDEN lisäksi haetaan tietenkin tietojaja tehokkuutta: esimerkiksi sairaalassa tai virastossa auttaa, kunpääsee etsimäänsä paikkaan helposti ja aikaa hukkaamatta. Samapätee suuremmassa mittakaavassa kaupunkikeskustoihin: haluttu kohdelöytyy ilman kohtuuttomia ponnisteluja.Kaupunkisuunnittelun puolelta tulee myös itse wayfinding-termi.Nykymerkityksessään sitä käytti ilmeisesti ensimmäistä kertaa KevinA. Lynch teoksessaan Image of the City (1960) – Lynch puhui ”ulkoisenympäristön sensorisista vinkeistä”, joiden avulla ihmiset suunnistavat.Kysymys on siis näköaistin lisäksi myös muista aisteista: käännymmehänherkästi kohti puistoa, josta kuuluu miellyttävää musiikkia,tai kenties leijailee grilliruoan tuoksu.Maamerkki 2.0Wayfindingista otti 1980-luvulla kopin Romedi Passini, joka kirjoittiwayfindingista nimenomaan arkkitehtuurin kannalta ja käsitteli erilaisiaopasteita ja muita graafista viestintää, jotka tahdittavat ihmistenaske leita. Passinin pakettiin kuuluivat esimerkiksi ”rakennuksen sisäinenkielioppi”, looginen tilasuunnittelu ja erityisryhmien (kuten vammaisten)tarpeet.Nykyään wayfindingista puhuttaessa alalajeja on tullut vielä lisää– voidaan keskittyä topologiaan ja hierarkioihin, tai muodostaaketjuja. Maamerkkejä ihmiset ovat tietysti käyttäneet aina maastossaliik kuessaan, mutta nyt on tavallista, että niitä pyritään tietoisesti luomaan.Paljon wayfindingin tieteestä liittyy psykologiaan: ihmisillä onpäässään kognitiivisia karttoja, jotka lähtevät liikkeelle siitä, minkä ih-minen jo tuntee ja tietää. Harmaat läikät (tuntemattomat alueet) kartallatäyttyvät sitä mukaa, kun ihminen tutustuu ympäristöönsä – tai saatietoa muulla tavoin.Liikkumisen strategioita on tietenkin erilaisia. Voi olla, että olemmepaikassa nyt ensimmäistä kertaa ja tietomme siitä ovat rajoittuneet.Tällöin jo vessan taikka ravintolan löytäminen saattaa olla työlästä.Jos alue on tuttua, etsinnän rajaus voidaan suorittaa tehokkaammin.SunnuntaikävelylläAina ei voida puhua etsinnästä, vaan pikemminkin löytöretkeilystä.Silloin mennään minne nokka näyttää, erilaisia impulsseja seuraten –mutta juuri näiden haahuilijoiden varalta esimerkiksi urbaaniin miljööseenon kylvetty triggereitä, jotka koukuttavat satunnaisen kävelijän.Käytännössä näitä strategioita harvoin esiintyy puhtaaksiviljellyssämuodossaan, vaan kysymys on jonkinlaisesta cocktailista. Esimerkiksimikään kauppakeskus ei rajaa kohderyhmäänsä vain ensikertaa vieraileviinshoppaajiin, vaan tulla saa toistekin.Graafisen suunnittelun perinteeseen kuuluu, että käyttäjä on kaikenkeskipisteessä (”Olet tässä” -ideologia). Aina ei onnistuta parhaallamahdollisella tavalla, mutta punaisena lankana on kuitenkin(lähes aina) parantaa sitä käyttäjäkokemusta, jonka ihminen saaurbaanista ympäristöstä.Kun säännön tietää, sitä voi rikkoa: esimerkiksi Berliinin JewishMuseumissa on tarkoituksella umpikujia, silkkaa klaustrofobista tilaa.Museon suunnitellut Daniel Libeskind – keskitysleiriltä selvinneiden vanhempienvesa – halusi työllään työntää museovieraita pois omalta mukavuusalueeltaanja askeleen lähemmäksi juutalaisten kokemia kauhuja.2 / 12 prointerior 31