Musketti soturit Sara, Moa ja Julia Esa Härmälä ... - Katternö Group

”Molemmat ryhmät pettyivät toisiinsa. Intiaanit pitivät saamelaisia kalpeanaamoina.”University of Washington LibrariesUniversity of Washington LibrariesMatkalla Klondikeen.Poroja Woodland Park -puistossa Seattlessa.koko rakennus heilui. Hän tiesi saamelaistenolevan poroineen tunturilla. Nimismiesuskoi, ettei kukaan selviäisi hengissä ulkonatuossa säässä. Mutta yhtäkkiä paikalle saapuipari poroa ja parin päivän kuluessamyös loputporot.Luutnantti Devore oli onnistunut vuokraamaanglasgowilaiselta Allan Line -varustamoltaManitoban-höyrylaivan, joka saapuisatamaan 2. helmikuuta. Alus oli rakennettuv. 1865 ja sitä oli korjattu ja vahvistettu v. 1872.Se oli 103 m pitkä, 2395 bruttorekisteritonniaja ylittänyt Atlantin lukuisia kertoja, muttaalkoi olla jo matkansa päässä.Manitobaniin oli lastattu 500 tonnia poronjäkälääTrondheimissa. Mutta nyt eteennousi uusi ongelma. Alus ei päässyt myrskynvuoksi Bossekopin satamaan. Porot ja muulasti piti kuljettaa alukselle proomuilla; kahdeksanporoa hukkui siinä rytäkässä.Saamelaisten ja heidän työnantajansa keskensyntyi kiistoja. Saamelaiset vaativat irtaimistonsaluettelointia ennen matkaa. Jacksonkieltäytyi viitaten aikapulaan. Saamelaisetantoivat periksi vasta poliisin uhattua pidättääheidät. Toinen kiista syntyi saamelaistenmieltymyksestä väkijuomiin.4. helmikuuta alus saattoi joka tapauksessanostaa ankkurin. Mukana oli 113 värvättyätyöntekijää, 538 poroa, 418 rekeä ja 411valjaat. Työntekijöistä 78 oli saamelaisia, 11suomalaisia ja 2 4 norjalaisia. Monet olivatkotoisin Koutokeinosta tai Kaarasjoelta jaenemmän tai vähemmän kolmikielisiä.Seurueen tunnetuin jäsen oli Samuel JohannesenBalto, joka oli osallistunut FridtjofNansenin Grönlannin ylittäneeseen retkikuntaanv. 1888. Toinen oli suomalainenJohan Petter Stalogargo, joka oli kahdeksanvuotta hoitanut maailman pohjoisinta postireittiäHammerfestin ja Nordkappin välillä.Myöhemmin Stalogargo hoitaisi Alaskassa2000 km:n postireittiä St. Michael–Kotzebue,kunnes hän maaliskuussa 1902 eksyirajussa lumimyrskyssä ja paleltui kuoliaaksiahkioonsa.Jälleen myrskyPohjois-Atlantin ylityksestä tuli hirvittävä.Hytit olivat sietämättömän ahtaita ja kosteita.Porot, jotka seisoivat avoimissa aitauksissakannella, saivat koko laivan lemuamaan ulosteillaan.Islannin edustalla alus joutui hirmumyrskyyn,jonka kaltaista 42 vuotta meriäkyntänyt kapteenikaan ei ollut koskaan kokenut.Moottori pysähtyi, keulakuva ja yksi pelastusveneistärepeytyivät irti, tyrskyt vyöryivätporojen yli. Kuitenkin vain yksi niistä kuolimatkalla – taisteltuaan toisen poron kanssa.Manitoban saapui New Yorkiin 27. helmikuuta,ja siitä alkoi seikkailun seuraava etappi.Uteliaiden lehtimiesten pikkuveneet olivatpiirittäneet alusta jo ulkomerellä, mutta heitäei karanteenimääräysten vuoksi päästetty laivaan.Maihin saavuttuaan saamelaiset kokivatseisovansa New Yorkin sähkövaloissa kuin”tulimeressä”. Heidän ympärillään parveiliihmispaljous ihmettelemässä eksoottista väkeäja outoja eläimiä.Matka Amerikan poikki jatkui junalla tiedotusvälineidensuurennuslasin alla. Carl Sakariasen,eräs matkalaisista, valitti päiväkirjassaanamerikkalaisnaisten tunkeilevuutta.Nämä eivät arkailleet yrittää siepata itselleenvärikkäitä saamelaispukuja, ja jotkut yrittivätjopa leikata hiuskiehkuroita saamelaisilta.Pohjois-Dakotassa retkue kohtasi sioux-intiaaneja,joille oli kerrottu saamelaisten olevanheidän kaltaisiaan. Niinpä intiaanit olivatmaalanneet kasvonsa punavärillä kunnioittaakseenpohjoiseurooppalaisia veljiään. Molemmatryhmät pettyivät toisiinsa. Intiaanitkokivat saamelaiset vain toisensorttisiksi kalpeanaamoiksi,saamelaiset totesivat, etteivätintiaanit olleetkaan aitoja punanahkoja eikänäiden vaatetustaan tehnyt heihin vaikutusta.Junan saapuessa Kalliovuorille veturi jayksi vaunuista suistuivat raiteilta. Onneksijuna kaatui raiteiden oikealle puolelle. Toisellapuolella oli Tye River –joki. Jos juna olisisuistunut jokeen, koko retkikunta olisi tuhoutunut.Nyt henkilövahingot rajoittuivat36 katternö katternö 37