Rakentaminen Tampereella
Rakentaminen Tampereella
Rakentaminen Tampereella
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Ympäristö- ja tekninen toimi: Lehdistötiedotteet

Juhapekka Rantanen

3.9.1999

Keskusta siistiytynyt töhryistä Tampereen keskusta on kesän aikana oleellisesti

siistiytynyt suihkemaalauksista ja muista töherryksistä. Tehostettu töhrytorjunta on

maksanut kaupungille kesäkuukausilta yli 800 000 markkaa. Tampere jatkaa

kaupunkikuvan siistimistalkoita ainakin vuoden loppuun muun muassa yksityisen

vartiointiliikkeen avulla. Kaupungin palkkaama helsinkiläinen vartiointiliike on

valvonut iltaisin ja öisin parin hengen ryhmissä lähinnä Tampereen ydinkeskustaa.

Ryhmä on valokuvannut ja kirjannut muistiin kaiken näkemänsä ilkivallan, ottanut

tekijöitä kiinni ja kutsunut poliisin paikalle. - Alkukesä oli aika hiljaista aikaa, mutta

sittemmin ilkivalta on lisääntynyt. Tammerkosken puistoalue on osoittautunut

pahimmaksi alueeksi, jossa nuoret turmelevat erityisesti penkkejä, liikennemerkkejä ja

puita. Puistoa on lisäksi vaikea valvoa, varsinkin kun tekijät ovat jo oppineet

tuntemaan meidät, vartija Petri Lokka kertoo. Poliisille töherryksistä on jätetty kesän

aikana useita satoja rikosilmoituksia. Parikymmentä töhrijää on saatu kiinni

verekseltään. Kaupungin eri yksiköt vaativat sotkuista korvauksia, joiden

yhteenlaskettu summa kohoaa puoleen miljoonaan markkaan. Keskimäärin yhden

suihkemaalauksen puhdistus maksaa yli tuhat markkaa. - Tampereen poliisi on

irrottanut työvoimaa pelkästään töhryistä jätettyjen rikosilmoitusten käsittelyyn.

Maksumiehiäkin on jo löytynyt. Projekti on myös poikinut meille paljon lisätietoa

muidenkin rikosten tutkimiseen, kertoo vanhempi konstaapeli Pekka Mikkola.

Kaupunki puhdistutti alkukesästä koko keskustan alueen maalisotkuista yksityisellä

yrityksellä. Kaupungin virastot ja laitokset ovat lisäksi tehostaneet normaalia

siivoustaan. Sotkut on pyritty siivoamaan heti, kun ne ovat syntyneet. Myös tielaitos

on luvannut kiinnittää huomiota sisääntuloväylien töherryksiin. - Monen yksityisen

kiinteistön vanhat seinämaalaukset paistavat kuitenkin yhä silmään, vaikka muu

kaupunki on siistiytynyt EU-kelpoiseksi, murehtii kaupungin töhrytyöryhmää vetävä

Pentti Marttila katuyksiköstä. - Vetoammekin kaikkiin taloyhtiöihin, että ne

vapaaehtoisesti osallistuisivat pikimmiten töhrytalkoisiin siistin kaupunkikuvan

puolesta. Lisätietoja: Töhrytyöryhmän puheenjohtaja Pentti Marttila, puh. 0500-642

091 Vanhempi konstaapeli Pekka Mikkola, puh. 219 5433 (tavoitettavissa pe 3.9. klo

16 jälkeen) Petri Lokka, Finnish Protection Service FPS Oy, puh. 040-554 4613

Tämän tiedotteen alkuun

http://www.tampere.fi/ytoteto/tepa/lehdis99/tohryrap.htm (1 of 2) [7.7.2003 15:52:48]