KIRKON KAUHAJOKI-HANKE

OSA II
– TÄRKEÄT KYSYMYKSET JA IHMETTELY
24. HENGELLISET KYSYMYKSET KRIISISSÄ
Monet surut eivät koskaan pääty. Erityisesti lapsen kuoleman kohdalla
asia on usein näin. Suru jatkuu, koska ajan kuluessa läheiset
usein alkavat surra myös sitä, mitä nuoresta olisi voinut tulla. Surun
vuosina voi välillä havahtua miettimään, miten oma läheinen olisi
nyt valmistunut ammattiin tai nyt hän olisi ehkä jo saanut oman
perheen ja lapsia. Nyt hän olisi työssä ja hänellä olisi kesäloma.
Surussa voi kaivata sitä, mitä voi kuvitella puuttuvan.
Kirkon rooli on tarjota surevalle ihmiselle turvallinen kenttä kohdata
laajasti erilaiset surun kysymykset. Erityisesti kirkon rooli on
etsiä tilaa hengellisille kysymyksille ja yrittää tavoittaa uskon hoitava
ja tukea antava ulottuvuus. Jumalan olemassaoloa ja uskon
ulottuvuuksia on tärkeää pohtia kriisin ja surun keskellä.
On arvioitu, että oma usko, omaan kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen
ryhmään kuuluminen ei välttämättä vaikuta kovin paljoa
shokkikokemukseen tai aivan kriisin alkuvaiheen ajatteluun. Vaikka
kauhun hetkellä voi kuulla purkauksia, joissa käytetään hengellistä
sanastoa, tämä puhe ei välttämättä kerro puhujan syvästä
vakaumuksesta. Kuka tahansa voi huutaa järkyttyneenä: ”Voi herrajumala
tai perkele!” Shokkivaiheen tapahtumat ovat ihmisen sisäisiä
suojautumisen tapahtumia. Uskon vaikutusten tutkiminen tässä
vaiheessa on vähintäänkin haastavaa, ellei mahdotonta. Voisiko
olla niin, että aivan kriisireaktioiden alkuvaiheessa uskonnollisella
vakaumuksella tuskin on kovin syvällistä hoitavaa tai horjuttavaa
merkitystä silloin, kun ihminen yrittää suojautua psyykkisesti liian
järkyttävältä tuntuvalta tapahtumalta.
Ensimmäisen shokkivaikutuksen jälkeen, kriisin reaktio- ja käsittelyvaiheessa,
uskonnolla sen sijaan voi olla hyvinkin suuri merkitys.
Usein ensimmäisiä reaktioita voi olla jonkinlainen valittamisen
huuto tai huokaus. Silloin ihminen kysyy, että kuka tai mikä tämän
on aiheuttanut? Sillä on merkitystä, kuinka moni ihminen huokailee
samalla tavalla. Jos perheen, yhteisön tai joukon yhteinen kokemus
on, että Jumala on olemassa ja vaikuttaa maailmaan ja sen
elämään, on kysyttävä, että miksi Jumala sallit tämän tapahtua?
Miksi minä yksin tai meidän yhteisö on tämän kohteena? Ihmiset
toimivat tässä kohtaa eri tavoin. Osa kohdistaa kysymyksensä Jumalalle,
toiset puhuvat sattumasta, epäonnesta tai kohtalosta. Kyse
on siis siitä, miten kriisin voi sijoittaa omaan maailmankatsomukseen
ja uskomusjärjestelmään.
Siitä voidaan varmasti olla eri mieltä, kuinka ehyitä tai kokonaisvaltaisia
tulkintajärjestelmiä maailmasta ja elämästä ihmisillä yleensä
voi olla. Monet ihmiset ovat tarkastikin punninneet maailmankuvaansa
ja jumalakuvaa ja kokevat saaneensa kohtuullisen ehjän
kuvan siitä, miten maailma ja sen elämä toimii ja jäsentyy. Osa ihmisistä
on näitä kysymyksiä paljon pohtinut ja tullut siihen tulokseen,
että mitään varmuutta ja ehjää kuvaa ei voi saavuttaa, vaan
ikuinen epävarmuus on ihmisen osa. Kolmas ihmistyyppi ei jaksa
tai osaa vaivata ajatuksiaan tämän tyyppisillä kysymyksillä. Heidän
ote elämään on enemmän tässä ja nyt hetkessä elämää, jossa ei
tunnu tarpeelliselta pohtia maailman menneisyyden tai tulevaisuuden
kysymyksiä ja kysymystä elämän alkuperästä tai iankaikkisen
elämän mahdollisuudesta.
114 115