ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päijät-hämeen ...
ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päijät-hämeen ...
ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päijät-hämeen ...
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
saavutettavuus autottomien, erityisesti haja-asutusalueella asuvien kannalta on järjestettävä siten, että se tukee

itsenäistä elämää kotona.

Lasten kannalta keskeistä on muun muassa, voiko kouluun ja päiväkotiin mennä kävellen. Mikäli lapset kuljetetaan

paikkaan kuin paikkaan, arkiliikunta ulkona jää helposti hyvin vähäiseksi, eivätkä sitä korvaa esimerkiksi sisätiloissa

järjestettävät, ohjatut, aikataulutetut ja kilpailuhenkiset harrastukset. Liikuntatottumukset kuitenkin muovautuvat suurelta

osin jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Lasten arkiliikunnan ja vapaamuotoisten ulkoleikkien on todettu vähentyneen ja

ylipainoisuuden lisääntyneen huolestuttavasti.

Kunnille tulee säästöjä, mikäli ihmiset pysyvät paremmassa kunnossa. Kaikenikäisten arkiliikuntamahdollisuuksiin sekä

lähipalveluihin kannattaisi näin ollen panostaa. Maakuntakaavaan erityisesti liittyen kuntien yhteiset investoinnit

liikuntareittien yhdistelyyn kuntien välillä nousivat esiin sosiaali- ja terveystoimen teemaryhmässä. Myös investoinnit

pysyviin palvelukontakteihin, jotka lisäävät välittämisen tunnetta maakunnan asukkaiden keskuudessa, tullevat kunnille

pitkällä tähtäimellä edullisemmiksi kuin erilaiset väliaikaisratkaisut, pitkään vireillä olevat lopettamisuhat ja lyhytjänteiset,

kilpailuttamiseen perustuvat yhteistyöjärjestelyt. Elinkeinoelämä hyötyy myös ihmisten paremmasta kunnosta, sillä

henkilöstö jaksaa työssä paremmin, on vähemmän ja lyhyempiä aikoja sairaslomilla sekä mahdollisesti vähemmän

poissa työstä hoitamassa sairastuneita perheenjäseniä tai lähiomaisia. Liikuntamahdollisuuksien tarjoajana tai

täydentäjänä elinkeinoelämällä on oma roolinsa.

Lähialueet

Nostava

Työmatkaliikunnan ja omakotitaloasumisen mahdollisuudet lisääntyvät alueen rakentamisen myötä. Olemassa olevien

palveluiden tulevaisuus näyttää valoisammalta. Lapsilla säilyvät todennäköisemmin arkiliikunnan mahdollisuudet

koulumatkoilla, ja uusilla muuttajilla ne voivat parantua.

Henna

Työmatkaliikunnan ja omakotitaloasumisen mahdollisuudet lisääntyvät myös Hennan rakentamisen myötä. Arkiliikunnan

mahdollisuuksiin ja autottomien palveluihin tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota alusta alkaen, eikä vasta

asukkaiden ikääntymisen myötä.

Urajärvi

Liikunta- ja virkistysmahdollisuudet ovat kyläympäristössä tavallisesti hyvät. Autottomien palveluihin, erityisesti lasten

arkiliikunnan mahdollisuuksiin sekä seudullisiin turvallisiin reittiyhteyksiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Arkiliikunta- ja

virkistysmahdollisuuksia edistää maaseudulla myös teiden valaistuksen parantaminen.

Ämmälä

Myös Ämmälässä arkiliikunnan mahdollisuuksiin ja autottomien palveluihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota

täydennysrakentamisen alusta alkaen, sekä vanhojen että uusien asukkaiden kannalta.

Valtatie 12: Launeen ja Renkomäen linjaukset

Molemmat linjaukset – erityisesti Launeen linjaus – heikentävät liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia. Linjaukset voivat

heikentää tai parantaa työmatkaliikunnan mahdollisuuksia linjauksen lähellä asuvilla sekä katkaista liikuntareittien välisiä

turvallisia yhteyksiä seudulla. Vastaavasti liikenteen väheneminen keskustassa saattaa parantaa siellä asuvien

työmatkaliikuntamahdollisuuksia.

Liikennehankkeiden vaikutukset terveyteen ja elinoloihin sekä liikenneturvallisuus yleisesti

Maakuntakaavaan liittyviä pohdittavia asioita ovat liikenteen osalta esimerkiksi joukkoliikenteen kilpailukyky,

liikenneturvallisuus (esimerkiksi olemassa olevan tiestön kehittäminen sekä liikenneturvallisuus kylissä ja hajaasutusalueilla),

liikenteen päästöt, esteetön liikkuminen, autottomien ihmisten liikkumismahdollisuudet, raideliikenteen

edut, melulle altistuvien lisääntyminen uusien asuinalueiden myötä ja rakentamisenaikaiset vaikutukset.

72