Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto
20.02.2014 • Views
Share Embed Flag

Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto

Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto

Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto

SHOW MORE
SHOW LESS
ePAPER READ
DOWNLOAD ePAPER
vaestoliitto.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

START NOW

Toimittajat Vuokko Malinen ja Paula Alkio<br />

PARIPSYKOTERAPIA ja<br />

parisuhteen ikuinen arvoitus<br />

3

Kalevankatu 16<br />

PL 849, 00101 Helsinki<br />

www.vaestoliitto.fi<br />

Kansi ja taitto: Otto Paakkanen<br />

Kustantaja: VL-Markkinointi Oy<br />

Helsinki 2007<br />

4<br />

ISBN 951-9450-58-0

Toimittajat Vuokko Malinen ja Paula Alkio<br />

PARIPSYKOTERAPIA ja<br />

parisuhteen ikuinen arvoitus<br />

5

SISÄLLYS<br />

PARISUHDETERAPIAN NYKYTILASTA 8<br />

Arto Koskinen<br />

PSYKOANALYYTTISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA 14<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

LUOVAN SYSTEEMINEN JA JUNGILAINEN PARIPSYKOTERAPIA 23<br />

Jan-Christer Wahlbeck<br />

PARISUHTEEN JA PARIPSYKOTERAPIAN PROSESSEISTA 34<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

INTEGRATIIVISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA 54<br />

Vuokko Malinen, Sinikka Kumpula<br />

SEKSUAALISUUDESTA PARISUHTEESSA 66<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

INTIIMIYS JA SEKSUAALISUUS PARISUHTEESSA 84<br />

Sinikka Kumpula<br />

KIRJOITTAJAT<br />

Pirjo Tuhkasaari on suomalaisen psykoanalyyttisen paripsykoterapian<br />

pioneeri. Hänen artikkelissaan tarkastellaan<br />

ensimmäistä kertaa suomenkielellä paripsykoterapian kehittymistä<br />

psykodynaamisesta näkökulmasta. Artikkelissa<br />

todetaan, miten paripsykoterapian kehittymisen taustalla<br />

on psykoanalyyttisen perheterapian teoria, joka käyttää<br />

systeemiteorian, psykoanalyysin ja ryhmäpsykoterapian<br />

kautta saatua psykologista ymmärrystä ja tutkimustietoa.<br />

Tuhkasaari muistuttaa, että perheterapian voi todeta alkaneen<br />

1930-luvulla pariterapiasta, kun psykoanalyytikot kiinnostuivat<br />

yksilöhoidoissaan olevien potilaiden puolisoiden<br />

tilanteesta ja parisuhteesta.<br />

Jan-Christer Wahlbeck on suomalaisen systeemisen perheterapian<br />

pioneereja. Hän ei ole koskaan antanut yhden<br />

ainoan viitekehyksen lukita aivojaan. Wahlbeck kirjoittaa<br />

artikkelissaan luovan systeemisestä jungilaisesta paripsykoterapiasta,<br />

sekä ennen kaikkea siitä, kuinka ihmeellisen<br />

maailman asiakkaat auttavat terapeuttia näkemään, kun he<br />

esittelevät ainutlaatuista yhteistä luomustaan eli parisuhdettaan<br />

monine ulottuvuuksineen ja ristiriitaisuuksineen.<br />

Sinikka Kumpulalla on yli kahdenkymmenen vuoden<br />

kokemus korjaavasta työstä parien kanssa. Hän on toiminut<br />

kouluttajana Väestöliiton järjestämissä integratiivisissa<br />

pariterapiakoulutuksissa. Hän pohtii artikkelissaan vaikeaa<br />

seksuaalisuuden, intiimiyden ja läheisyyden ikuista ratkaisematonta<br />

pulmaa parisuhteessa.<br />

Arto Koskinen on psykologi, pariterapeutti ja seksologi,<br />

joka työskentelee Väestöliiton Tampereen klinikalla<br />

ja Väestöliiton parisuhdeongelmia ennalta ehkäisevässä<br />

Parisuhdeprojektissa. Hän on myös toiminut kouluttajana<br />

Väestöliiton pariterapiakoulutuksissa. Hän luo katsauksen<br />

pariterapian nykytilaan ja sen lähimenneisyyteen, jonka<br />

kuluessa pariterapia on vähitellen alkanut eriytyä omaksi<br />

tieteenalakseen terapiakentässä.<br />

Vuokko Malisella on lähes kahdenkymmenen vuoden<br />

kokemus korjaavasta työskentelystä parien kanssa. Hän on<br />

johtanut Väestöliiton kaksivuotisia pariterapiakoulutuksia<br />

ja työskentelee, samoin kuin Sinikka Kumpula, Väestöliiton<br />

parisuhdeprojektissa. Vuokko Malinen ja Sinikka Kumpula<br />

kirjoittavat yhdessä integratiivisesta paripsykoterapiasta.<br />

6

JOHDANTO<br />

Yhteiskunnassamme tuetaan monilla tavoin vanhemmuutta,<br />

mutta ei riittävästi puolisosuhdetta.<br />

On sanottu, että parisuhde on maailman vaikein asia.<br />

Parit tuntuvat tarjoavan myös yhden kaikkein vaikeimmista<br />

haasteista terapiatyössä. Tulevaisuudessa uudet<br />

perhemuodot tuovat työhön oman erityishaasteensa.<br />

Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus<br />

on Väestöliiton toinen parisuhdetta, intiimiyttä ja<br />

seksuaalisuutta käsittelevä julkaisu ammattilaisille<br />

sekä muille aihepiiristä kiinnostuneille. Kirjan<br />

artikkelit koostuvat Väestöliiton järjestämän paripsykoterapiakoulutuksen<br />

(2005–2006) keskeisistä<br />

opetussisällöistä, jotka on suunniteltu vastaamaan<br />

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen erityistason<br />

psykoterapiakoulutuksen vähimmäisvaatimuksia.<br />

Väestöliiton paripsykoterapiakoulutuksen viitekehys<br />

on integratiivinen paripsykoterapia, jonka kautta<br />

avautuu kokonaiskuva ja kokonaisperspektiivi<br />

parisuhteisiin ja niiden hoitoon. Siinä eri viitekehykset<br />

täydentävät toisiaan ja ovat vuoropuhelussa<br />

keskenään. Integratiivisessa paripsykoterapiassa<br />

tarvitaan ymmärrystä yksilön kehityksestä, parin<br />

vuorovaikutuksesta sekä suuremmista systeemeistä,<br />

kuten perhe, sosiaalinen verkosto ja kulttuuri.<br />

Ihmisten intra- ja interpsyykkisestä kokemusmaailmasta<br />

voi olla lähes mahdotonta löytää kovin<br />

paljon ainutlaatuisen uutta – ihminen ei paljon<br />

muutu, vaikka aika muuttuu. Paripsykoterapia ja<br />

parisuhteen ikuinen arvoitus -julkaisulla haluamme<br />

viestiä, että eri paripsykoterapiassa sovellettavat<br />

viitekehykset eivät ole vastakkaisia eivätkä<br />

kilpailuasemissa keskenään, vaan ne rikastuttavat<br />

ja täydentävät toisiaan. Paripsykoterapiassa<br />

resurssit suunnataan vuoropuhelun hiomiseen ja<br />

uutta luovaan yhteistyöhön sekä näistä syntyvään<br />

innovatiiviseen voimaan.<br />

Integratiivisessa paripsykoterapiassa korostuu kasvun<br />

näkökulma. Sen mukaan parilla on mahdollisuus<br />

kasvaa ja kehittyä suhteessaan sekä tutkia sitä.<br />

Parin ei tarvitse heti ryhtyä toimimaan ja purkamaan<br />

parisuhdettaan, kun ei mene hyvin. Riippumatta siitä,<br />

mitä pari päättää suhteelleen tehdä, on tärkeää<br />

antaa mahdollisuus ja tilaa psyykkisille prosesseille<br />

ja mielen toiminnoille. Lasten ja nuorten kehityksen<br />

kannalta parisuhteen ja vanhemmuuden laatu, toimivuus<br />

ja riittävän pitkä kesto ovat keskeisiä.<br />

Toivomme tämän julkaisun antavan uusia, avartavia<br />

näkökulmia parien kanssa tehtävään työhön ja syventävän<br />

kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tietämystä.<br />

Lisäksi esitämme lämpimät kiitokset kaikille kirjoittajille<br />

ansiokkaasta ja tinkimättömästä yhteistyöstä.<br />

Helsingissä 19. tammikuuta 2007<br />

Vuokko Malinen ja Paula Alkio<br />

7

PARISUHDETERAPIAN NYKYTILASTA<br />

Arto Koskinen<br />

psykologi, pariterapeutti<br />

Väestöliiton parisuhdeprojekti ja Tampereen klinikka<br />

Tässä kirjoituksessa pyritään luomaan katsaus<br />

pariterapian nykytilaan keskittyen erityisesti<br />

pariterapeuttiseen työskentelyyn parin viime vuosikymmenen<br />

kuluessa kehitettyjen terapiamallien esittelyyn.<br />

On hyvä pitää mielessä, että tässä esiteltyjen<br />

menetelmien ohella pariterapiaa tehdään muun muassa<br />

psykoanalyyttistä, narratiivista tai ratkaisukeskeistä<br />

työotetta parisuhdetyöskentelyyn soveltaen.<br />

Alan Gurman ja Peter Fraenkel (2002) ovat jakaneet<br />

pariterapian historian neljään vaiheeseen.<br />

Viimeistä, yhä jatkuvaa vaihetta, he kuvaavat termeillä:<br />

hioutuminen, laajeneminen, monipuolistuminen<br />

ja integroituminen. Nykyisen vaiheen he<br />

katsovat alkaneen Yhdysvalloissa jo 1980-luvun<br />

puolivälin jälkeen, josta maamerkkinä voidaan pitää<br />

Clinical Handbook of Marital Therapy -käsi<strong>kirjan</strong><br />

ilmestymistä vuonna1986 (Gurman et al.).<br />

Edellistä vaihetta, ennen 1980-luvun puoliväliä,<br />

kyseiset kirjoittajat nimittävät ”perheterapialiittolaisuudeksi”,<br />

jota luonnehti perheterapian selkeä<br />

valta-asema suhteessa pariterapiaan. Pari- ja perheterapian<br />

alueet sulautuivat yhteen, ja on jopa katsottu,<br />

että perheterapia absorboi pariterapian itseensä.<br />

Tähän aikakauteen osuu ns. perheterapian kultainen<br />

ajanjakso (1975-1985), jolloin perheterapian teoria<br />

ja menetelmät kehittyivät nopeasti. Pariterapiaa ei<br />

pidetty tärkeänä teoreettisten ja menetelmällisten<br />

kehittelyjen kannalta, vaan nämä tapahtuivat<br />

pääosin perhekontekstissa. Pariterapiaa tekevät<br />

ottivat työvälineensä perheterapian alalta, kuten<br />

aiemmin olivat ottaneet yksilötyöskentelyn alalta.<br />

Kahdeksankymmentäluvun loppupuolelta lähtien<br />

pariterapian alueella on alkanut tapahtua itsenäistä,<br />

monipuolista ja laaja-alaista teoreettista ja menetelmällistä<br />

kehittelyä.<br />

Kahden pariterapiamenetelmän kehittely on edennyt<br />

viime aikoina niin pitkälle, että niiden vaikuttavuudesta<br />

on jo kertynyt selkeää, julkaistua tutkimustietoa.<br />

Toinen näistä on behavioraalinen pariterapia<br />

(BPT) ja toinen tunnekeskeinen pariterapia<br />

(emotionally focused couple therapy, EFT).<br />

Behavioraalinen pariterapia (BPT)<br />

Behavioraalinen pariterapia on viime aikoihin asti<br />

ollut selkeästi tutkituin pariterapiamenetelmä maailmalla.<br />

Se on käynyt läpi useita muutoksia ja kehitysvaiheita<br />

viime vuosituhannen loppupuolella.<br />

Traditionaalinen BPT<br />

Niin sanottu vanha tai traditionaalinen BPT lähti siitä,<br />

että puolisoita pyrittiin tukemaan, että he tunnistaisivat<br />

toisissaan kaivattuja muutoksia, joita sitten<br />

kummankin toivottiin vastavuoroisesti alkavan toteuttaa<br />

keskinäisen sopimuksen mukaisesti (Halford<br />

et al., 1994). Kyseessä oli tavallaan vaihtokauppa:<br />

jos minä teen jotakin, joka on sinulle tärkeää, niin<br />

sinä teet jotakin, joka on minulle tärkeää.<br />

Toisessa vaiheessa behavioraaliseen pariterapiaan<br />

liitettiin kommunikaatio- ja ongelmanratkaisutaitojen<br />

opetteleminen ja harjoittelu. Katsottiin, että<br />

tietyt kommunikaatiotaidot mahdollistivat terveen<br />

parisuhteen rakentamisen, ja toimivien ongelmanratkaisutaitojen<br />

opettelu auttaisi käsittelemään ilmenevät<br />

ristiriidat suhteen intiimisyyden edellytyksiä<br />

vaarantamatta.<br />

Perinteistä behavioraalista pariterapiaa on tutkittu<br />

useaan kertaan kontrolloiduissa tutkimuksissa<br />

(Lawrence et al., 1999). Sen on todettu olevan<br />

tehokasta verrattuna ryhmiin, jotka eivät<br />

saa ollenkaan hoitoa parisuhdevaikeuksiinsa.<br />

Pitkittäistutkimuksessa on todettu, että 72 prosenttia<br />

hoidetuista pareista paranee hoidon aikana, ja 58<br />

prosenttia on hoidon päättyessä parisuhteeseensa<br />

tyytyväisiä. Useimmilla pareilla muutos säilyy suhteessa<br />

ainakin kuusi kuukautta hoidon päättymisen<br />

jälkeen. Kuitenkin noin 30 prosenttia palasi ongelmaiselle<br />

tasolle kahden vuoden kuluessa valtaosan<br />

huonontuessa ensimmäisen ja toisen vuoden välillä<br />

hoidon päättymisen jälkeen. Niinpä alle puolet pareista<br />

näyttäisi saavan pysyvän avun perinteisestä<br />

behavioraalisesta pariterapiasta (Halford et al.,<br />

1994). Parit, jotka ovat hyötyneet, ovat olleet nuo-<br />

8

ehkoja. Heidän ongelmansa eivät ole olleet kovin<br />

pahoja. He ovat vielä olleet emotionaalisesti yhteydessä<br />

toisiinsa, eikä heidän välillään ole ollut pahaa<br />

vastakkainasettelua (Lawrence et al., 1999).<br />

Koska behavioraalisen pariterapian tuloksellisuudessa<br />

ja varsinkin tulosten pysyvyydessä on ollut<br />

toivomisen varaa, sen kehittelyä on jatkettu muun<br />

muassa lisäämällä kognitiivisia elementtejä. Tämä<br />

ei kuitenkaan ole tutkimusten perusteella juurikaan<br />

parantanut tuloksia (Halford et al., 1994).<br />

Integratiivinen BPT (IBPT)<br />

Seuraava vaihe behavioraalisen pariterapian kehittelyssä<br />

oli se, kun Neil S. Jacobson ja Andrew<br />

Christensen (Gurman et al., 2002) alkoivat kehittää<br />

integratiivista BPT:aa, jotta voitaisiin löytää keinoja<br />

parantaa vanhan BPT:n puutteita. Integratiivinen<br />

BPT sisältää jo perinteiseen behavioraaliseen pariterapiaan<br />

kuuluneet vastavuoroiset käyttäytymismuutokset<br />

ja kommunikaatio- ja ongelmanratkaisutaitojen<br />

opettelun, mutta siihen on yhdistetty terapeuttisia<br />

strategioita, joiden tehtävänä on lisätä puolisoiden<br />

välistä toinen toisensa hyväksyntää. Pyritään siihen,<br />

että ratkaisemattomiakin parisuhdeongelmia voitaisiin<br />

oppia käsittelemään niin, että ne toimisivat parisuhteen<br />

läheisyyden ja intiimisyyden parantajina,<br />

eikä päinvastoin (Jacobson et al., 2000).<br />

Integratiivinen BPT on suunniteltu toteutettavaksi<br />

20–25 istunnossa. Istuntojen määrä riippuu kustakin<br />

parista sen suhteen, mitkä kaikki elementit on tarpeen<br />

käydä läpi kyseisen parin kanssa (Lawrence et<br />

al., 1999).<br />

Alustavissa tutkimuksissa integratiivinen BPT<br />

näytti tehokkaammalta kuin traditionaalinen BPT.<br />

Myöhemmin on käynyt ilmi, että perinteisen ja integratiivisen<br />

BPT:n välillä ei ole olennaisia eroja<br />

vaikuttavuudessa, kun tehokkuutta on tutkittu vakavista<br />

ja pitkäaikaisista parisuhdevaikeuksista kärsineiden<br />

parien hoidossa (Christensen et al., 2004).<br />

Muutoksen pitempiaikaisesta pysyvyydestä ei vielä<br />

ole saatu tutkimuksellista vahvistusta.<br />

Viimeisin vaihe behavioraalisen pariterapian kehittelyssä<br />

on ollut itsesääntelyvaihe (Halford et<br />

al., 1994). Halford on katsonut, että behavioraalisen<br />

pariterapian tulosten selityksenä voisi olla se,<br />

että siinä on keskitytty liiaksi dyadiseen fokukseen.<br />

Puolisot keskittyvät liiaksi toistensa tarkkailemiseen<br />

ja toisen tekemän muutoksen odottamiseen hoidon<br />

kuluessa. Hoidon tuloksellisuutta voisi Halfordin<br />

mukaan parantaa sillä, jos terapian painopiste olisi<br />

enemmän itsemuutoksessa, koska se on se alue,<br />

johon puolisoilla on suhteessaan eniten vaikutusvaltaa.<br />

Terapeuttisesta näkökulmasta itsesääntelyssä<br />

on kyse siitä, että puolisoille opetetaan keinoja<br />

muunnella omaa toimintatapaansa parisuhdevuorovaikutuksessa.<br />

Sen onnistumiseksi puolisoita autetaan<br />

seuraamaan ja arvioimaan omaa toimintaansa<br />

ja sen hyödyllisyyttä tai haitallisuutta parisuhdetyytyväisyyden<br />

kannalta (Halford et al., 1994).<br />

Tunnekeskeinen pariterapia<br />

Toinen, nyttemmin jo useissa tutkimuksissa tehokkaaksi<br />

ja toimivaksi todennettu pariterapiamenetelmä,<br />

on tunnekeskeinen pariterapia (emotionally<br />

focused couple therapy, EFT). Sen kehittelyn aloittivat<br />

kanadalaiset Leslie S. Greenberg ja Susan M.<br />

Johnson 1980-luvulla ja sen kehittelystä on viime<br />

vuosina vastannut ennen kaikkea Susan Johnson.<br />

Tunnekeskeinen pariterapia pitää nimensä mukaisesti<br />

tunteita keskeisenä elementtinä parisuhdevaikeuksia<br />

hoidettaessa (Johnson, 1996). Kyseessä ei<br />

kuitenkaan ole tunteiden tuulettamisen hyödyllisyyteen<br />

uskova menetelmä. Tunteet nähdään tärkeinä<br />

parisuhteen vuorovaikutuksen määrittäjinä ja heijasteina.<br />

Niitä tutkimalla, kohtaamalla ja laajentamalla<br />

voidaan saada muutosta aikaan. Olennaista tunnekeskeisessä<br />

pariterapiassa on se, että puolisoita pyritään<br />

auttamaan prosessoimaan emotionaalisia reagointitapojaan<br />

niin, että he voisivat olla uudella ja tyydyttävämmällä<br />

tavalla vuorovaikutuksessa keskenään.<br />

Tunnekeskeisessä pariterapiassa yhdistyy kahden<br />

terapiatradition menetelmiä. Yksilön sisäisten tilojen<br />

ja prosessien työstämisessä on paljon vaikutteita<br />

eksperientaalisesta, kokemuksellisesta terapiatraditiosta,<br />

ja puolisoiden välisen tapahtumisen työstäminen<br />

on saanut aineksia puolestaan systeemisen<br />

tradition puolelta.<br />

Tunnekeskeisen pariterapian teoreettiseksi pohjaksi<br />

on selkeästi vahvistunut kiintymyssuhdeteoria, jonka<br />

mukaan parisuhdevaikeuksien nähdään ilmaisevan<br />

kiintymyssuhteen epävarmuutta (Johnson, 1999).<br />

Kiintymyssuhdetarpeita ei nähdä ongelmana, ja riippuvuustarpeita<br />

läheisistä pidetään normaaleina ihmisyyteen<br />

kuuluvina. Ongelmiksi sen sijaan muodostuvat<br />

defensiiviset, rajoittuneet tavat käsitellä kiintymyssuhteen<br />

haasteita. EFT-työskentelyn päämääränä<br />

on käsitellä tilannetta pariskunnan kanssa niin, että<br />

9

he ensinnäkin pääsisivät paremmin perille keskinäisestä<br />

negatiivisesta vuorovaikutuskehästään ja siitä,<br />

mikä kummankin toiminnan vaikutus ja vastuu sen<br />

ylläpitämisestä on. Sen jälkeen pyritään siihen, että<br />

tavoitettaisiin negatiivisen kehän taustalla olevat kiintymyssuhdetuntemukset<br />

ja –tarpeet, jotta päästäisiin<br />

defensiivisten, ns. sekundaaritunteiden hallitsevuudesta<br />

vuorovaikutustilanteissa ennemminkin ns. primaaritunteiden<br />

vallitsevuuteen. EFT-työskentelyssä pyritään<br />

intensiiviseen tunteiden tässä-ja-nyt –kokemiseen<br />

istunnon aikana. Tunteista ei siis puhuta ikään kuin<br />

vierestä, vaan tunnekokemuksia vahvasti ja elävästi<br />

istunnossa kokien. Myös uudenlaisen vuorovaikutuksen<br />

ensiaskeleet otetaan terapian puitteissa. Susan<br />

Johnson on todennut, että ellei uusi muutos toteudu<br />

ensin istunnossa, se ei toteudu ollenkaan.<br />

Tunnekeskeinen pariterapia on suunniteltu toteutettavaksi<br />

8–20 istunnossa. Se on erittäin selkeä, yhdeksään<br />

askeleeseen jaoteltu työskentelymenetelmä,<br />

jonka kuvauksessa on myös selkeästi eritelty ja esitelty<br />

työskentelyssä käytettävät eri interventiotyypit<br />

(Johnson, 1996). Vastikään on ilmestynyt laajahko<br />

kirja, jonka avulla tunnekeskeisen työskentelyn taitoja<br />

on mahdollista opetella (Johnson et.al., 2005).<br />

Menetelmästä on myös saatavilla useita työskentelyn<br />

perusteita ja tapausesimerkkejä sisältäviä DVD:tä.<br />

Tunnekeskeista pariterapiaa koskevissa tutkimuksissa<br />

on todettu, että hoidon päättyessä 70–73 prosenttia<br />

pareista ei enää koe olevansa parisuhdevaikeuksissa<br />

(Johnson et al., 2000). On myös näyttöä<br />

yhdestä kaksivuotisesta tutkimuksesta siitä, että<br />

tulokset olisivat pysyviä. Tutkimusten mukaan hoitojen<br />

menestyksellisyys ei näyttäisi olevan riippuvainen<br />

hoitoon tulevan parin parisuhdeongelmien<br />

vaikeusasteesta. Tunnekeskeisen pariterapian on<br />

todettu toimivan paremmin yli 35-vuotiaille pariskunnille<br />

ja sopivan myös alhaisen koulutus- tai tulotason<br />

pareille. Se sopii myös pareille, joissa puoliso<br />

kuvaa miestään huonosti itseään ilmaisevaksi tai<br />

jotka ovat parisuhdeasetelmaltaan ns. traditionaalisia<br />

(Johnson et al., 1997 ja Johnson, 2003).<br />

Oivallukseen suuntautunut<br />

pariterapia, OSPT<br />

Kolmas pariterapiamenetelmä, jonka vaikuttavuudesta<br />

on jonkin verran näyttöä, on oivallukseen<br />

suuntautunut pariterapia (insight-oriented marital<br />

therapy). Se perustuu työskentelyn monipuolisuuteen<br />

ja ammentaa välineitä psykodynaamisesta,<br />

eksperientaalisesta ja behavioristis-kognitiivisesta<br />

traditiosta (Gurman et al., 2002). Terapian pohjana<br />

on näkemys siitä, että tärkeänä lähteenä parisuhdevaikeuksissa<br />

ovat aiemmat suhdevauriot ja niistä<br />

johtuvat defensiiviset strategiat, jotka vaikeuttavat<br />

emotionaalisen intiimisyyden luomista ja ylläpitoa<br />

(Snyder et al., 2002). Siksi pidetään tärkeänä, että<br />

puolisoiden kehitykseen liittyville suhdekokemuksille<br />

annetaan painoarvoa vaikeuksien syntyperusteita<br />

selvitettäessä.<br />

Oivallukseen suuntautuneessa pariterapiassa nähdään<br />

kuitenkin myös, että parilta voi puuttua parisuhteessa<br />

tarvittavia taitoja. Tämän vuoksi työskentelyssä<br />

edetään hierarkisesti soveltaen strukturaalisia,<br />

behavioraalisia ja kognitiivisia interventioita<br />

ennen kuin, jos tarpeen on, päädytään työstämään<br />

nykyisten parisuhdevaikeuksien syitä ja hakemaan<br />

oivallusta siihen, miten ne liittyvät kummankin<br />

aiempiin suhdekokemuksiin. Puolisoita autetaan<br />

tässä affektiiviseksi rekonstruoinniksi nimetyssä<br />

työskentelyvaiheessa näkemään, miten heidän tietyt<br />

suhteessa olemisen tapansa ovat saattaneet olla<br />

sopeutumisen kannalta oleellisia selviytymisstrategioita<br />

aiemmissa läheisissä suhteissa, mutta miten<br />

samat vuorovaikutukselliset strategiat saattavat olla<br />

haitallisia emotionaalisen intiimisyyden ja parisuhdetyytyväisyyden<br />

kannalta (Snyder et al., 2002).<br />

Oivallukseen suuntautunut pariterapia on suunniteltu<br />

vietäväksi läpi 25 viikottaisessa 50 minuutin<br />

pari-istunnossa. Terapian pituus vaihtelee kuitenkin<br />

pariskunnan tilanteen kompleksisuuden ja vaikeuden<br />

perusteella (Snyder et al., 2002).<br />

Oivallukseen suuntautuneen pariterapian tehokkuudesta<br />

on, kuten edellä jo todettu, olemassa<br />

tutkimuksellista näyttöä. Kun tutkimuksessa parit<br />

satunnaistettiin behavioraaliseen ja oivallukseen<br />

suuntautuneeseen pariterapiaan, saatiin tulokseksi,<br />

että kumpikin menetelmä oli yhtä tuloksekas välittömästi<br />

hoidon päätyttyä ja vielä kuuden kuukauden<br />

seuranta-ajan jälkeenkin. Suoritetussa neljän vuoden<br />

seurannassa ilmeni kuitenkin, että 38 prosenttia<br />

behavioraalisella pariterapialla hoidetuista pareista<br />

oli eronnut kun vastaava luku oivallukseen suuntautuneella<br />

pariterapialla hoidetuista oli vain kolme<br />

prosenttia (Snyder et. al.,1991).<br />

Oivallukseen suuntautunut pariterapia ei ole ainakaan<br />

vielä kehittynyt selkeäksi terapeuttiseksi<br />

koulukunnaksi esimerkiksi edeltäviin menetelmiin<br />

10

verrattaessa. Sen sanotaan kuitenkin kiteyttävän ja<br />

tavoittavan monet niistä periaatteista ja käytännöistä,<br />

joita monet itsensä psykodynaamisiksi tai eklektisiksi<br />

määrittelevistä kliinisen pariterapian tekijöistä<br />

työskentelyssään käyttävät (Gurman et al., 2002).<br />

Imagoterapia<br />

Viime vuosina on kehitetty muitakin erityisesti pariterapeuttiseen<br />

työskentelyyn soveltuvia malleja.<br />

Yksi niistä on Imagoterapia (Imago relationship<br />

therapy), joka on Harville Hendrixin näkemysten<br />

pohjalta vähitellen muokattu selkeäksi työskentelymalliksi.<br />

Työskentelyn perusta on niissä ajatuksissa,<br />

jotka Hendrix esittelee Suomessakin melko tunnetussa<br />

kirjassaan: ”Kaikki se rakkaus mikä sinulle<br />

kuuluu” (Hendrix, 1995).<br />

Terapiatyöskentelystä ja sen perustana olevista<br />

teoreettisista näkemyksistä on saatu yhtenäinen esitys<br />

1990-luvun lopulla (Brown,1999). Imago viittaa<br />

siihen koostettuun kuvaan, joka meillä on sisäistettynä<br />

menneisyytemme hoivaajien positiivisista ja<br />

negatiivisista piirteistä. Imagoterapiassa katsotaan,<br />

että puolisonvalintamme kohdistuu ensisijaisesti ns.<br />

imagopartnereihin, ts. ihmisiin, jotka vastaavat imagon<br />

sisäistyksiä. Tällaisesta parinvalinnasta seuraa<br />

se, että parisuhteessa toistuu ennen pitkää lapsuuden<br />

draama. Samalla se kuitenkin mahdollistaa myös<br />

uudenlaisen ratkaisun tuohon vanhaan tarinaan.<br />

Imagoterapiassa katsotaan, että paraneminen voi<br />

tapahtua vain sellaisen suhteen puitteissa, joka on<br />

samanlainen kuin se, missä alkuperäinen haavoittuminen<br />

tapahtui. Imagoterapia integroi aineksia systeemisestä,<br />

psykodynaamisesta, behavioraalisesta<br />

ja rogersilaisesta terapiatraditiosta. Imagoterapiassa<br />

suhde nähdään ihmisyyden peruselementtinä. Suhde<br />

on ensisijainen tekijä itsen muovautumisessa ja niin<br />

myös vaurioitumisessa, mutta myös parantavassa<br />

muutoksessa. Parisuhdekonfliktissa on kyse siitä,<br />

että parin välinen yhteys on katkennut ja terapiassa<br />

se pyritään palauttamaan ja vakiinnuttamaan.<br />

Imagoterapian työskentely tapahtuu paridialogin<br />

puitteissa, jossa paria opetetaan strukturoidusti keskustelemaan<br />

toistensa kanssa niin, että kumpikin<br />

kokee tilanteen turvallisena ja tulevansa kuulluksi<br />

ja ymmärretyksi. Imagoterapiassa katsotaan, että<br />

puolisot ovat parhaita terapeutteja toisilleen. Niinpä<br />

terapeutin tehtävä on sivusta seurata ja ohjata paridialogiprosessia<br />

niin, että se täyttää yllä mainitut<br />

ehdot ja tarvittaessa käynnistää ns. syventäviä<br />

dialogeja, esimerkiksi lapsuuden aikaisten suhdekokemusten<br />

heijastusvaikutusten tutkimiseksi nykysuhteen<br />

kannalta. Terapiatilanteen turvallisuutta<br />

korostetaan sen vuoksi, että turvallisuuden kautta<br />

pariskunnalle tulisi mahdolliseksi luopua defensiivisistä<br />

tavoistaan olla suhteissa ja näin luoda tilaa<br />

uudelle (Hendrix, 1999).<br />

Imagoterapian tehokkuudesta ei tiettävästi vielä<br />

ole olemassa edustavaa tutkimustietoa.<br />

Tutkimukseen perustuva pariterapia<br />

Toinen uudempi pariterapiamenetelmä on Yhdysvaltalaisen<br />

John M. Gottmanin tutkimukseen perustuva<br />

pariterapia (Research based couple therapy tai<br />

Gottman method couple therapy). John Gottman on<br />

yksi tämän hetken tunnetuimmista parisuhteen tutkijoista<br />

maailmassa. Hän on työryhmineen tutkinut ns.<br />

rakkauslaboratoriossaan Seattlessa parisuhdekysymyksiä<br />

poikkeuksellisen monipuolisin menetelmin<br />

ja pitkittäistutkimuksellisesti (Gottman, 1999).<br />

Rakkauslaboratorio on tavallisen oloinen asunto,<br />

johon pari tulee asumaan esimerkiksi viikonlopuksi.<br />

Heidän vuorovaikutustaan seurataan ja videoidaan.<br />

Lisäksi paria haastatellaan monipuolisesti ja<br />

heidän sydämensykettään, verenpainettaan, stressihormonipitoisuuttaan<br />

jne. seurataan samalla. Parien<br />

elämää seurataan vuosien ajan, joidenkin toistakymmentä<br />

vuotta.<br />

John Gottman katsoo ratkaisseensa sen, mikä erottaa<br />

toimivan ja toimimattoman parisuhdevuorovaikutuksen<br />

toisistaan. Hän sanoo pystyvänsä ennustamaan<br />

yli 90 prosentin tarkkuudella, muutamia minuutteja<br />

parin vuorovaikutusta seurattuaan, tuleeko pari<br />

myöhemmin eroamaan vai onko parisuhde pysyvä.<br />

Tutkimustensa perusteella Gottman on laatinut teorian<br />

toimivasta parisuhteesta (Sound Marital House),<br />

johon hänen sekä ennaltaehkäisevä että terapeuttinen<br />

työskentelymallinsa perustuu. Onnistunut konfliktien<br />

ratkaisu ei ole riittävää parisuhteen onnistumiseksi.<br />

Olennaisen tärkeää suhteelle on positiivisen tunneilmaston<br />

ylläpito. Myönteisyyden ja kielteisyyden<br />

osuus suhteessa määrittää suhteen pitkäaikaista<br />

ennustetta. Mallissa on identifioitu myös muutama<br />

parisuhteen jatkuvuuden kannalta erityisen tuhoisa<br />

vuorovaikutustapa. John Gottman puhuu emotionaalisesti<br />

älykkäästä liitosta ja katsoo, että emotionaalista<br />

älykkyyttä voidaan opettaa pareille.<br />

11

Terapeuttisen työskentelyn alussa parin vuorovaikutustavoista<br />

pyritään saamaan tarkka ja kattava<br />

kuva suhteutettuna toimivan parisuhteen periaatteisiin.<br />

Niiltä osin, joissa parin vuorovaikutuksen todetaan<br />

olevan joko puutteellista tai haitallista, pyritään<br />

saamaan muutosta aikaan toimivampaan suuntaan.<br />

Työskentely on lähtökohtaisesti psykoedukatiivista<br />

ja behavioraalista sikäli, että selkeästi painotetaan<br />

uuden toiminnan ja taitojen opettelua ja käyntiin<br />

saamista. Menetelmässä painottuu myös, kuten<br />

edellä todettu, myönteisten ja kielteisten tunteiden<br />

merkityksellisyys parisuhteen hyvinvoinnille. Myös<br />

tunteiden itsesääntelyn opettelu on osa Gottman-pariterapiaa.<br />

Gottman-pariterapian tuloksellisuudesta ei ole<br />

toistaiseksi olemassa tutkimustuloksia, mutta sen<br />

sijaan viikonloppukurssien vaikuttavuudesta on<br />

näyttöä (Gottman, 1999).<br />

Lopuksi<br />

Kuten esitellyistä pariterapiamalleista näkyy, integratiivisuus<br />

on keskeisesti kuvassa mukana. Se näkyy<br />

toisaalta siinä, että uusissa pariterapiamenetelmissä<br />

on hyödynnetty usean terapiatradition teoreettisia<br />

ja/tai menetelmällisiä aineksia, mutta myös siinä,<br />

että malleissa on pyrkimys työskentelyyn sekä intrapsyykkisellä,<br />

yksilön sisäisten tilojen tasolla että<br />

interpsyykkisellä, parin vuorovaikutuksen tasolla.<br />

Toisena selkeästi uutena alueena pariterapiakentällä<br />

on emootioiden palaaminen terapeuttiseen<br />

fokukseen, mikä näkyy selvimmin tunnekeskeisen<br />

pariterapian työskentelymallissa, mutta niiden merkityksellisyys<br />

myönnetään nykyisin muillakin tahoilla<br />

(ks. Johnson et al., 1994).<br />

Pariterapian kentällä on menossa vaihe, jossa menetelmien<br />

kehittämisen lisäksi haetaan teoreettisia<br />

perusteita parisuhteen ymmärtämiseksi ja samalla<br />

pariterapiatyöskentelylle. Parisuhteiden alalla<br />

tehdään tätä nykyä erittäin laajaa ja monipuolista<br />

tutkimustyötä, jonka suunnista saa jonkinlaisen<br />

käsityksen tutustumalla vastikään suomennettuun<br />

saksalaisen tiedetoimittajan katsaukseen (Kast,<br />

2005). Tutkimusten perusteella saadaan tietoa parisuhteen<br />

vuorovaikutuksesta ja sen tyydyttävyyteen<br />

ja/tai pysyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Edellä<br />

on jo esitelty John Gottman, joka tutkimustensa<br />

perusteella on kyennyt laatimaan selkeän teorian<br />

toimivasta parisuhteesta ja siihen perustuvan terapiatyöskentelymallin.<br />

Toinen paljon tutkittu selitysmalli<br />

on alun perin John Bowlbyn kehittelemä kiintymyssuhdeteoria.<br />

Sen jälkeen, kun Cindy Hazan<br />

ja Philip Shaver vuonna 1987 sovelsivat kiintymyssuhdenäkökulmaa<br />

parisuhteen tarkastelemiseen,<br />

on alalta ilmestynyt suuri määrä tutkimuksia (ks.<br />

yhteenvetoa esim. Mikulincer et al., 2002). Myös<br />

kirjoja kiintymyssuhdenäkökulman soveltamisesta<br />

pariterapiatyöskentelyyn on alkanut ilmestyä (ks.<br />

esim. Clulow, 2001 ja Johnson & Whiffen, 2003).<br />

Pariterapeutin asema näissä uusissa menetelmissä<br />

nähdään asiantuntijana, jolla on näkemystä siihen,<br />

mistä parisuhdevaikeuksissa on kyse ja toisaalta siitä,<br />

miten tilannetta voitaisiin helpottaa tai parantaa. Yhteistä<br />

uusille menetelmille näyttäisi olevan myös se,<br />

että niissä melko voimakkaasti painottuu istuntojen<br />

aikaisten tapahtumien keskeisyys. Muutoksen kannalta<br />

tärkeää on se, mitä uutta istunnoissa saadaan<br />

alulle. Vuorovaikutuksen uusia askelia tapaillaan<br />

ensin istunnoissa, eikä niinkään istuntojen välillä.<br />

Tämä puolestaan johtaa siihen, että monissa uusissa<br />

terapiamalleissa optimaalisena istuntojen välisenä<br />

aikana, ainakin alkuvaiheissa, pidetään pikemminkin<br />

viikkoa tai kahta kuin kuukautta.<br />

Suomessa pariterapeuttista tietoa on koulutuksellisesti<br />

annettu viime vuosiin asti pääosin osana perheterapia-<br />

tai pari- ja perheterapiakoulutusta. Kirkko on<br />

osaltaan antanut omille perheasianneuvottelukeskusten<br />

työntekijöilleen perheneuvojakoulutusta. Väestöliitto<br />

järjesti 1990-luvun alussa kaksi noin vuoden mittaista<br />

Näkökulmana parisuhde -koulutusta. Suomessa ”perheterapialiittolaisuuden”<br />

aika näyttäisi jatkuneen aina<br />

vuosituhannen vaihteeseen asti.<br />

Väestöliiton pariterapiatyötä tekevät terapeutit tulivat<br />

1990-luvun lopulla tietoisiksi siitä, että ensinnäkään<br />

mikään taho ei näyttänyt kantavan huolta ja<br />

vastuuta suomalaisen terapeuttikunnan yleisestä, riittävän<br />

laajasta ja systemaattisesta pariterapeuttisesta<br />

kouluttamisesta. Suomessakin pariterapia oli ollut tavallaan<br />

perheterapian siipien alla, mutta ymmärrettävästi<br />

painopiste koulutuksissa oli perheterapeuttinen.<br />

Toisaalta Väestöliitossa havaittiin, että maailmalla<br />

tapahtui parisuhdetutkimuksen ja -terapian alalla vilkasta<br />

uuden kehittelyä, mistä ei Suomessa laajemmin<br />

tiedetty mitään. Niinpä Väestöliitossa alettiin kehitellä<br />

pariterapian täydennyskoulutusta, mikä toteutuikin<br />

kahtena kaksivuotisena Parisuhde-Intiimiys-<br />

Seksuaalisuus -koulutuksena vuosina 2000–2004.<br />

Kyseisissä koulutuksissa pariterapiatyöskentelyä<br />

12

tarkasteltiin paitsi perinteisistä psykodynaamisesta ja<br />

systeemisestä näkökulmasta, myös uusiin työskentelymalleihin<br />

tutustuen. Koulutuksien yhteydessä oli<br />

myös kaikille alan työntekijöille avoimia seminaareja,<br />

joissa oli mahdollista saada ensitiedot esimerkiksi<br />

tunnekeskeisestä pariterapiasta, imagoterapiasta ja<br />

Gottman -terapiasta kyseisten menetelmien ulkomaisilta<br />

asiantuntijoilta. Syksyllä 2006 käynnistyi<br />

Väestöliiton nelivuotinen paripsykoterapiakoulutus.<br />

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että pariterapeuttiset<br />

työskentelymenetelmät ovat eriytymässä spesifeiksi<br />

dyadisiksi interventiomalleikseen, joiden<br />

asianmukainen käyttö edellyttää parisuhteen dynamiikan,<br />

dyadisen vuorovaikutuksen ja kyseisten<br />

menetelmien sekä tutkimuksellisten että teoreettisten<br />

perusteiden ja interventiostrategioiden ymmärtämistä<br />

ja riittävää hallintaa. Hyväksi, ajanmukaiseksi pariterapeutiksi<br />

ei jatkossa näyttäisi olevan mahdollista<br />

tulla vain yksilö-, perhe- tai ryhmäterapiaa opiskelemalla,<br />

ellei niihin sisällytetä laajoja opiskelusisältöjä<br />

uusista parisuhdetta koskevista tutkimustuloksista ja<br />

pariterapeuttisista menetelmistä.<br />

Lähteet:<br />

Brown, R. (1999). Imago Relationship Therapy. An introduction<br />

to theory and practice. Wiley & sons, New York.<br />

Christensen, A., Atkins D.C. & Berns, S. (2004). Integrative<br />

behavioral couple therapy is as effective as traditional behavioral<br />

couple therapy for distressed couples. Journal of<br />

Consulting and Clinical Psychology, Vol. 72, 176-191.<br />

Clulow, C. (ed.) (2001). Adult Attachment and Couple<br />

Psychotherapy. The secure base in practice and research.<br />

Brunner-Routledge, Lontoo.<br />

Gottman, J.M. (1999). The seven principles for making marriage<br />

work. Three rivers press, New York.<br />

Gurman, A.S. & Fraenkel, P. (2002). The history of couple<br />

therapy: a milennial review. Family Process, Vol.41, No 2.<br />

Gurman, A.S. & Jacobson, N.S. (1986 ja 2002). Clinical<br />

Handbook of Couple Therapy. Guilford Press, New York.<br />

Halford, W.K., Sanders, M.R. & Behrens, B.C. (1994).<br />

Self regulation in behavioural couples´therapy. Behavior<br />

Therapy, 25, 431-452.<br />

Hazan, C. & Shaver, P. (1987). Romantic love conceptualized<br />

as an attachment process. Journal of Personality and<br />

Social Psychology, Vol.52, 511-524.<br />

Hendrix, H. (1995). Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu.<br />

WSOY.<br />

Hendrix, H. (1999). Alkusanat teoksessa: Brown, R.: Imago<br />

relationship therapy. An introduction to theory and practice.<br />

Wiley & sons, New York.<br />

Jacobson, N.S., Christensen, A., Prince, S.E., Cordova, J. &<br />

Eldridge, K. (2000). Integrative behavioural couple therapy,<br />

an acceptance-based, promising new treatment for couple<br />

discord. Journal of Consulting and Clinical Psychology,<br />

Vol.68, No 2, 351-355.<br />

Johnson, S.M. & Greenberg, L.S. (1994). The Heart of the<br />

Matter. Perspectives on emotion in marital therapy. Brunner/<br />

Mazel, New York.<br />

Johnson, S.M. (1996). The practice of emotionally focused<br />

marital therapy. Creating connection. Brunner/Mazel, New<br />

York.<br />

Johnson, S.M. & Talitman, E. (1997). Predictors of success<br />

in emotionally focused marital therapy. Journal of Marital<br />

and Family Therapy, Vol.23, No 2, 135-152.<br />

Johnson, S.M. (1999). Emotionally focused couple therapy.<br />

Straight to the heart. Teoksessa: Donovan, J.M. (ed.): Shortterm<br />

couple therapy. Guilford Press, New York.<br />

Johnson, S. & Lebow, J. (2000). The “coming of age” of<br />

couple therapy: A decade review. Journal of Marital and<br />

Family Therapy, Vol.26, No 1, 23 – 38.<br />

Johnson, S.M. & Whiffen, V.E. (2003). Attachment processes<br />

in couple and family therapy. Guilford Press, New York.<br />

Johnson, S.M. (2003). Revolution in couple therapy: A practitioner-scientist<br />

perspective. Journal of Marital and Family<br />

Therapy, July.<br />

Johnson, S.M., Bradley, B., Furrow, J., Lee A., Palmer, G.,<br />

Tilley, D. & Woolley, S. (2005). Becoming an Emotionally<br />

Focused Couple Therapist. The workbook. Routledge, New<br />

York.<br />

Kast, B. (2005). Rakkauden selitys. Gummerus.<br />

Lawrence, E., Eldridg,e K., Christensen, A. & Jacobson,<br />

N.S. (1999). Integrative couple therapy. Teoksessa: Donovan<br />

J.M.: Short-term couple therapy. New York, Guilford Press.<br />

Mikulincer, M., Florian, V., Cowan, P. & Pape Cowan,<br />

C. (2002). Attachment security in couple relationships: A<br />

systemic model and its implications for family dynamics.<br />

Family Process, Vol.41, No 3, 405-434.<br />

Snyder, D.K., Wills, R.M. & Grady-Fletcher, A. (1991).<br />

Long-term effectiveness of behavioural versus insight-oriented<br />

marital therapy. A 4-year follow-up study. Journal of<br />

Consulting and Clinical Psychology, Vol. 59, No 1,138-141.<br />

Snyder, D.K. & Schneider, W.J. (2002). Affective reconstruction:<br />

A. pluralistic, developmental approach. Teoksessa:<br />

Gurman, A. & Jacobson, N.S. Clinical handbook of couple<br />

therapy.<br />

13

PSYKOANALYYTTISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

Vaativan erityistason perhe- ja yksilöpsykoterapeutti, psykoterapeutti, perheterapiakouluttaja<br />

Psyko-Consult Tuhkasaari Oy, Hämeenlinna<br />

Pariterapia on alkanut 30-luvulla ennen perheterapiaa,<br />

kun yksilöpsykoterapiaa tehneet<br />

psykoanalyytikot alkoivat kiinnostua siitä, mitä<br />

heidän hoidossaan olleiden potilaiden puolisoille<br />

kuuluu. Parien tapaamisesta edettiin psykoanalyysin<br />

teorian ja systeemiteorian soveltamisesta perheterapiaan.<br />

Psykoanalyyttinen paripsykoterapia perustuu<br />

psykoanalyyttiseen teoriaan ja ajatteluun. Siinä<br />

pyritään tunnistamaan ja ottamaan huomioon<br />

puolisoiden kehitykselliset ja tiedostamattomalla<br />

tasolla vaikuttavat mielen prosessit. Parisuhteen<br />

solmimiseen ja sitä seuraavaan suhteeseen vaikuttavat<br />

molempien puolisoiden kasvuhistoria<br />

sekä myöhemmät suhdekokemukset. Useamman<br />

sukupolven ihmiskohtaloiden siirtymät saavat uuden<br />

näyttämön ajankohtaisen perheen yksilöiden<br />

kokemuksissa ja keskinäisissä suhteissa. Perheen<br />

kehitysvaiheesta toiseen siirtyminen on haaste parisuhteelle.<br />

Aiemmin yhteydettömässä tilassa ollut<br />

oman itsen puoli hakee yhteyttä suhteessa puolisoon.<br />

Suhde voi mahdollistaa molempien eheytymisen<br />

ja kyvyn sekä parisuhteeseen että vanhemmuuden<br />

rooleihin.<br />

Parisuhde perheen, aikaisempien perheiden, sukujen,<br />

työelämän ja yhteiskunnallisten tekijöiden<br />

yhteyksissä on ajassamme suurten paineiden alaisena.<br />

Ihminen saa alkunsa parisuhteesta ja perhe on<br />

paikka, jossa kasvetaan ja kehitytään lapsena sekä<br />

edelleen aikuisena. Tosin viimeisen sadan vuoden<br />

aikana perheessä on tapahtunut suuria muutoksia.<br />

Suuri osa niin lasten kuin aikuisten ajasta vietetään<br />

perheen ulkopuolella, ja perheet ovat rakenteiltaan<br />

monimuotoisia. Kasvuperheen sisäistykset ja samastumiset<br />

ovat mukana myöhemmissä suhteissa.<br />

Samoin muut suhdekokemukset vaikuttavat ihmisen<br />

kokemukseen itsestä ja myöhempiin suhteisiin.<br />

Parhaimmillaan perhe ja parisuhde ihmisen kokemusten,<br />

tunteiden ja merkitysten sylinä, niin<br />

konkreettisesti kuin mielessä, auttaa selviytymään<br />

elämän paineissa.<br />

Ihminen tarvitsee suhteen toiseen ollakseen olemassa,<br />

tullakseen nähdyksi, ymmärretyksi ja voidakseen<br />

itse eläytyä toiseen. Tunteiden, ajatusten<br />

ja kokemusten jakamisen avulla, tunneyhteyden<br />

jatkuessa, voidaan vahvistua omana itsenä, omassa<br />

identiteetissä.<br />

Jälkimodernille ajalle on tyypillistä suhteiden aliarvostaminen,<br />

pinnallisuus, suorittaminen ja yhteisöllisyyden<br />

puuttuminen. Suhteita mitätöivät ilmiöt<br />

voivat siirtyä tiedostamattomasti parisuhteisiin ja<br />

vanhemmuuteen, minkä seurauksena perheenjäsenten<br />

eriytymis- ja yksilöitymiskehitys vaikeutuu.<br />

Tunnesuhteesta vetäytyminen omaan itseriittoisuuteen<br />

ja toisen hyväksikäyttäminen tai hyväksikäytetyksi<br />

joutuminen voivat korostua. Parisuhde on<br />

mahdollisuus, jolla on monikerroksiset, kauaskantoiset<br />

vaikutukset yksilöiden ajankohtaiseen elämään<br />

ja tulevaisuuden parisuhteisiin, vanhemmuuteen<br />

sekä perheisiin.<br />

Tässä artikkelissa olen pyrkinyt kuvaamaan psykoanalyyttisen<br />

paripsykoterapian historiaa ja sen taustalla<br />

olevaa psykoanalyyttista teoriaa. Artikkelissa<br />

parisuhteen ja paripsykoterapian prosessista on lisää<br />

käsitteitä ja näkökulmia, joiden avulla terapeuttina<br />

säilytetään kykyä havainnoida ja reflektoida sekä<br />

olla avoimena elämän mysteereille, sille että emme<br />

ehkä tiedä, mitä emme tiedä.<br />

PSYKOANALYYTTISESTA PERHE-<br />

TERAPIASTA PARIPSYKOTERAPIAAN<br />

Paripsykoterapian historiasta<br />

Paripsykoterapian kehittymisen taustalla on psykoanalyyttisen<br />

perheterapian teoria, joka käyttää<br />

systeemiteorian, psykoanalyysin teorian ja<br />

ryhmäpsykoterapian kautta saatua psykologista<br />

ymmärrystä ja tutkimustietoa. Psykoanalyysin<br />

isä Sigmund Freud (1856–1939) oli kiinnostunut<br />

perheestä yksilön neuroosin kehittymisen ja oidipuskompleksin<br />

ratkaisun näkökulmasta, perheen<br />

14

vastavuoroisten suhteiden tutkimuksen jäädessä<br />

taka-alalle.<br />

Perheterapian voi todeta alkaneen 30-luvulla pariterapiasta,<br />

kun psykoanalyytikot kiinnostuivat<br />

yksilöhoidossaan olevien potilaiden puolisoiden tilanteesta<br />

ja parisuhteesta. Parisuhteiden tutkimisen<br />

kautta ruvettiin ymmärtämään perhettä systeemisenä<br />

kokonaisuutena (Obendorf 1938, Mittlemann<br />

1948, Martin & Bird 1953).<br />

Gregory Bateson, filosofinen ja laaja-alainen perheterapian<br />

teorian isä, kirjoitti 1926-luvulta lopulta<br />

vuoteen 1971 asti ihmisen ja ”systeemin” suhteista.<br />

Artikkelissaan Style, Grace, and Information<br />

in Primitive Art (1967,1987)) hän pohtii Freudin<br />

näkemyksiä tietoisesta ja tiedostamattomasta.<br />

Bateson toteaa, että jospa se, mitä pidämme tietoisena<br />

onkin tiedostamatonta. Elämässä tiedostamaton<br />

on jatkuvasti läsnä monenlaisissa muodoissaan.<br />

Vuorovaikutuksessa ihmiset vaihtavat keskenään<br />

omasta ja toisen tiedostamattomasta kumpuavaa<br />

materiaalia. Näiden metaviestien avulla vaikutetaan<br />

myös vastavuoroisesti toisten tiedostamattomiin<br />

mielen kerroksiin, niitä järjestäen (Bateson 1987,<br />

137–138).<br />

Monet perheterapian pioneerit ovat psykoanalyyttisesti<br />

koulutettuja. Heistä voi luetella seuraavat:<br />

Nathan Ackerman, Murray Bowen, Lyman Wynne,<br />

Theodore Lidz, Ivan Boszormenyi-Nagy, Carl<br />

Whitaker, Don Jackson ja Salvador Minuchin.<br />

Vuodesta 1930 aina 1950-luvulle asti perheen<br />

psykoanalyyttinen tutkimus oli aktiivista. 1960- ja<br />

1970- luvulla psykoanalyyttista näkemystä vastustettiin,<br />

ja osa sen oppeja saaneista hylkäsi psykoanalyysin<br />

ja ihmisen syvemmän psykologisen<br />

ymmärtämisen. Jotkut psykoanalyytikot ryhtyivät<br />

kehittämään systeemisen perheterapian teoriaa ja<br />

vastustivat psykoanalyyttisten ajatusten soveltamista<br />

perheterapiaan. Toisaalta oli myös niitä, jotka alkoivat<br />

tehdä psykoanalyyttista perheterapiaa.<br />

Äiti-lapsisuhteen havainnoinnin kautta psykoanalyyttinen<br />

ymmärrys perheestä lisääntyi. Murray<br />

Bowen toimi 1950-luvulta alkaen neljänkymmenen<br />

vuoden ajan perheen systeemisten vuorovaikutussuhteiden<br />

tutkijana ja terapeuttisen sukupuun kantaisänä.<br />

Hänen äiti-lapsisuhteen symbioosia koskevat<br />

tutkimuksensa laajentuivat koskemaan myös<br />

isiä ja koko perhettä. Erityisesti kolmiot ilmenivät<br />

keskeisiksi rakennetekijöiksi perheen suhdesysteemissä.<br />

Useamman sukupolven näkökulma ja<br />

Bowenin näkemys siitä, että kaikki perheet ja parisuhteet<br />

vaihtelevat jatkumolla emotionaalisesta<br />

fuusiosta eriytymiseen, ovat avanneet merkittävän<br />

kehityksellisen näkökulman parisuhteen tutkimiseen<br />

(Nichols, M.P., Schwartz, R.C. 2001).<br />

1940-luvulla Henry Dicks (1963) vakiinnutti<br />

perhepsykiatrisen yksikön Tavistock-klinikkaan<br />

Englannissa. Siellä sosiaalityöntekijät pyrkivät auttamaan<br />

eroamassa olevia pareja. Henry Dicks (1967)<br />

sovelsi ensimmäisenä systemaattisesti, objektisuhdeteorian<br />

isän, W.R.D. Fairbairnin teoriaa persoonallisuudesta<br />

ja objektisuhteista parisuhteeseen. Dicks<br />

kuvasi suhteen vastavuoroista molemminpuolisuutta<br />

sekä Melanie Kleinin (1946, Segal 1994), objektisuhdeteorian<br />

äidin, projektiivisen identifikaation (sijoittavan<br />

samastumisen) käyttöä suhteen dynamiikan<br />

tutkimisen välineenä. Klassikoksi muodostuneessa<br />

kirjassaan Marital Tensions, Clinical Studies Towards<br />

a Psychological Theory of Interaction (1967) Dicks<br />

kuvaa tiedostamattomaan salaiseen sopimukseen perustuvaa<br />

vuorovaikutusta, jolla parit löytävät toisensa<br />

juuri itselleen sopiviksi sekä parisuhteessa aktivoituvia<br />

prosesseja.<br />

Dicks´in kanssa samoihin aikoihin John Bowlby<br />

(1949) kuvasi yksilöterapioihin yhdistettyä perhehaastattelua.<br />

Kleinin projektiivisen identifikaation<br />

käsitteen soveltaminen parisuhteeseen ja perheeseen<br />

myös ryhmänä (Wilfred Bion 1962 b) on avannut<br />

merkittävää ymmärrystä perheen ja parin suhteista.<br />

1980-luvulla perheterapeutit alkoivat uudelleen<br />

kiinnostua yksilön psykologiasta ja ihmisen mielen<br />

prosesseista heidän vuorovaikutussuhteissaan.<br />

David Scharff ja Jill Savege Scharff ovat 1980- luvulta<br />

asti kehittäneet psykoanalyyttista paripsykoterapiaa.<br />

Scharffien työ perustuu objektisuhdeteoriaan<br />

ja ryhmädynaamisten teorioiden soveltamiseen<br />

parin suhteeseen sekä terapiaprosessiin.<br />

Psykoanalyyttista teoriaa perhe- ja paripsykoterapiaan<br />

ovat yhdistäneet mm. Helm Stierlin (1977),<br />

Robin Skynner (1976) ja Arnon Bentowim (1991).<br />

Samuel Slipp (1984, 1988) on yhdistänyt objektisuhdeteoriaan<br />

psykoanalyyttisia ja systeemisiä käsitteitä.<br />

Suomessa psykoanalyyttisen teorian pohjalta<br />

perheterapiaa kehittäneistä voi mainita psykoanalyytikko<br />

Martti Siiralan (1966) ja hänen näkemyksensä<br />

sairastamisen ”sijaisuudesta” ja sukupolvien<br />

siirtymistä. Hänen näkemyksensä ovat avanneet<br />

ymmärrystä yhteisöpatologian vaikutuksesta yksi-<br />

15

löön sekä parin ja perheen suhteisiin. Niin perhettä<br />

kuin parisuhdettakin koskevana, hänen ajatuksensa<br />

voidaan tiivistää: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi,<br />

puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi”.<br />

Perheterapiakoulutuksen (1978) käynnistäjä, professori,<br />

psykoanalyytikko Yrjö O. Alanen edustaa<br />

laajasti edellä todettua ihmisen ja perheen suhteiden<br />

syvempää ymmärrystä. Mm. psykoanalyytikot<br />

Johannes Enckell, Heimo Salminen, Esko Varilo,<br />

Jukka Aaltonen, Pirkko Siltala, Riitta Hyrck ja Viljo<br />

Räkköläinen sekä vaativan erityistason psykoterapeuteista<br />

Riitta Rasimus, Florence Smith ja Leena<br />

Varilo ovat tuoneet psykoanalyyttista näkemystä<br />

perhe- ja paripsykoterapiaan. Kirkon perheneuvonnan<br />

johtaja, vaativan erityistason psykoterapeutti,<br />

Martti Esko on välittänyt tietoa Scharffien objektisuhdenäkökulmasta.<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen vaativan<br />

erityistason psykoterapeutit Helena Lounavaara-<br />

Rintala, Pirjo Vuornos ja Jan-Christer Wahlbeck<br />

ovat vuosia tutkineet ja kehittäneet vuorovaikutussuhteiden<br />

syvempää ymmärtämistä niin perheessä<br />

kuin parisuhteissa. Jan-Christer Wahlbeck erityisesti<br />

jungilaisen psykoanalyyttisen ajattelun ja Gregory<br />

Batesonin näkemysten edustajana.<br />

PSYKOANALYYTTISESTA<br />

NÄKEMYKSESTÄ JA KÄSITTEISTÄ<br />

Psykoanalyyttinen näkemys ihmisestä<br />

Toisen, erilaisen ihmisen kohtaaminen ja ymmärtäminen<br />

persoonana ja ainutkertaisena yksilönä on<br />

haaste niin parisuhteessa kuin paripsykoterapiassa.<br />

Hermeneuttisen tutkimusmetodin käyttäjänä ja kehittäjänä<br />

psykoanalyysillä on annettavaa sellaisille<br />

ammatillisille suhteille, joissa joudutaan vastakkain<br />

toiseuden ongelman kanssa. Käsitteenä psykoanalyysilla<br />

tarkoitetaan teoriaa ihmisen persoonallisuudesta,<br />

sen kehittymisestä, mielen rakentumisesta ja<br />

toiminnasta. Ihmisen kehityksen nähdään toteutuvan<br />

ensisijaisesti vuorovaikutussuhteissa. Käsite sisältää<br />

myös tieteellisen tutkimusmenetelmän, jolla tutkitaan<br />

ihmisen tajunnan toimintaa, sen sisältöä, rakenteita ja<br />

historiaa. Psykoterapiamenetelmänä ja hoitomenetelmien<br />

kehittämisen sovellutusalueena psykoanalyysin<br />

käsite on tunnetuin (Keski-Luopa 2001, 262).<br />

Teoriaa käytetään pyrkimykseen ymmärtää ihmistä<br />

ainutkertaisena yksilönä ja persoonana sekä<br />

mahdollistamaan hänen eheytymisensä ja vahvistumisensa<br />

omana itsenään siinä. Pyritään tunnistamaan<br />

ja ottamaan huomioon myös ihmisen tiedostamattomalla<br />

tasolla vaikuttavat mielen yllykkeet.<br />

Psyykkinen, suhteissa ilmenevä tai/ja ruumiillinen<br />

kärsimys voidaan tältä pohjalta nähdä viitteenä yksilön,<br />

parin tai perheen suhteiden kehityksellisestä<br />

häiriöstä. Häiriö tulee tavallaan uudeksi näyttämöksi<br />

parin ja perheen suhteissa sekä psykoterapeuttisessa<br />

vuorovaikutuksessa. Kehityksellisen juuttuman<br />

tultua tunnistetuksi, psyykkinen rakentuminen<br />

tulee mahdolliseksi psykoterapeuttisen vuorovaikutuksen<br />

ja suhteiden työstämisen avulla.<br />

Terapiasuhteen turvin voidaan työstää kokemuksia,<br />

joille ei ole ollut aiemmin tilaa tai jotka ovat<br />

ylittäneet silloisen vastaanotto-, sieto- ja jakamiskyvyn<br />

ja joiden kokemusten kanssa on jääty liian yksin.<br />

Parhaimmillaan se tarkoittaa yhteyden saamista<br />

omassa itsessä aiemmin yhteydettömässä tilassa<br />

olleeseen puoleen. Tai vastaavasti se voi tarkoittaa<br />

yhteyden löytymistä puolisoon kokonaisena persoonana.<br />

Näin oma olemassaolo, itseymmärryksen<br />

syventyminen ja hyväksytyksi tulemisen kokemus<br />

voivat toteutua tyydyttävämmin suhteessa toiseen.<br />

Tiedostamaton ja tunteensiirto<br />

Psykoanalyyttinen näkemys eroaa muista psykologisista<br />

lähestymistavoista siinä, että se sisältää<br />

teorian tiedostamattomien psyykkisten prosessien<br />

tutkimisesta, kuten vieteistä ja transferenssista<br />

(tunteensiirto) ihmisen käyttäytymistä motivoivana<br />

ja ohjaavana tekijänä. Transferenssi tarkoittaa varhaisten<br />

ihmissuhdesisäistysten siirtämistä ja toistamista<br />

nykyisissä ihmissuhteissa. Molemmat puolisot<br />

ovat suhteessa toisiinsa sekä terapeuttiin näiden<br />

tunteensiirtojen pohjalta.<br />

Transferenssissa luodaan menneisyyttä nykyisyydessä,<br />

joka on myös uusi kokemus eikä vain<br />

vanhan toistoa (Sandler ym.1992, Lehtovuori<br />

2006). Näin parisuhde ja perheen suhteet voivat<br />

toimia puolisoille myös korjaavana kokemuksena.<br />

Vastatransferenssi on ymmärryksen väline, mikä<br />

tarkoittaa kaikkia niitä terapeutin tunteita ja mielikuvia,<br />

joita terapiatilanteessa suhteessa puolisoihin<br />

aktivoituu. Terapeutin sisäiset objektit alkavat elää<br />

sen resonanssin pohjalta, minkä pari hänessä tai terapeuttiparissa<br />

herättää. Sisäiset objektit organisoivat<br />

terapeutin kokemuksia tiedostamattoman kautta.<br />

16

Näin tunteiden ja ajattelun prosessoinnin avulla voidaan<br />

saada syvempää ymmärrystä puolisoiden yksilöllisiin<br />

kokemuksiin ja suhteessaan ilmenevään.<br />

Parin suhteen dynamiikka siirtyy terapeuttiparin väliseksi<br />

kokemukselliseksi prosessiksi. Terapeuttiparin<br />

suhteesta tulee väliaikainen ”sijoituspaikka” parin<br />

kokemille ongelmille. Näiden sijoitusten tunnistamisen,<br />

tutkimisen, käsittelyn, palauttamisen ja reflektoinnin<br />

avulla pari pääsee etenemään prosessissaan.<br />

Kyse on Bionin (1962) container–contained, sisällyttäjä–sisällytetty<br />

(Schulman 2002) käsitteestä.<br />

Sen perusta on varhaisessa, eläytyvässä tunneyhteydessä,<br />

missä äidin mieli prosessoi vauvan ja lapsen<br />

kokemuksia. Äiti ottaa lapsen mielen sisältöjä vastaan,<br />

unelmoi, tunnistaa ja ajattelee niitä, käsittelee<br />

mielessään sekä palauttaa sopivalla tavalla muokattuna<br />

takaisin lapselle. Äiti, isä ja muut hoivaavat<br />

ihmiset antavat lapsen kokemuksille merkityksiä.<br />

Lapsen minäkokemus eheytyy ja lujittuu, hän kokee<br />

olevansa vanhemman läsnä olevan mielen avulla<br />

suojassa niin ulkoa kuin mielen sisältä tulevilta uhkilta.<br />

Toistuvan lapseen eläytymisen kautta, lapsen<br />

omaan mieleen rakentuu vastaava toiminto. Hän alkaa<br />

antaa itse omille kokemuksilleen merkityksiä.<br />

Vastaava toiminto on tiedostamattomasti mukana<br />

myös aikuisten suhteissa ja erityisesti psykoterapiasuhteessa,<br />

missä pyritään ymmärtämään toista ja<br />

hänen kokemustaan.<br />

Scharffit (1994) erottavat toisistaan kontekstuaalisen<br />

transferenssin ja vastatransferenssin sekä<br />

fokusoidun transferenssin. Kontekstuaalisessa tunteensiirrossa<br />

fokus ei ole niinkään terapeutissa henkilönä,<br />

vaan terapiatilanteessa, sen rakenteissa ja<br />

ilmapiirissä. Kontekstuaalinen transferenssi kohdistuu<br />

ikään kuin ”äidin kannattelukykyyn” (holding,<br />

Winnicott 1971) terapia-aikoihin, tiheyteen ja järjestelyihin.<br />

Eli niihin rakenteisiin, joiden puitteissa<br />

mahdollistuvat suhteet ja asioiden työstäminen.<br />

Kannattelu (contextual holding) peilautuu parin kokemuksessa<br />

terapiasuhteen luotettavuudesta.<br />

Fokusoidussa tunteensiirrossa terapeuttina/terapeuttiparina<br />

otetaan vastaan eläytymisen ja projektiivisen<br />

identifikaation kautta puolisoiden self- ja<br />

objektisuhteiden sijoituksia sekä keskinäisiä tunnekokemuksia<br />

toisistaan. Aiemmin nämä samat<br />

sijoitukset ovat kohdistuneet puolisoilla suhteessa<br />

toisiinsa. Näihin jaettuihin tunteensiirtoihin sisältyy<br />

sekä toive, että pelko terapeutin kyvystä vastaanottaa<br />

ja ymmärtää niin, että pari voi säilyttää edelleen<br />

oman autonomiansa sekä edetä itselleen sopivalla<br />

tavalla. Ongelmilla ja ristiriidoilla on usein salattu,<br />

tarkoituksellinen mielensä, joiden avulla saadaan<br />

aikalisää tarvittavista muutoksista selviytymiseen.<br />

Parin ongelmat voivat muodostaa suhteeseen tarpeellisen,<br />

yksilöiden tasapainoa ylläpitävän tekijän.<br />

Liian nopea luopuminen ongelmista voi merkitä toiselle<br />

tai molemmille myös uhkaa.<br />

Terapeutti/terapeuttipari reagoi parin tapaan käyttää<br />

terapeuttista ympäristöä ja terapeutteja parina.<br />

Terapeutin kontekstuaalinen vastatransferenssi kohdistuu<br />

parin suhteeseen. Pari parina aktivoi terapeutin<br />

mielessä olevat omat sisäistetyt parit ja kokemuksen<br />

omasta paikasta sisäistetyn parin suhteessa. Eli fokusoidussa<br />

vastatransferenssissa joudutaan suhteeseen<br />

omiin sisäistettyihin objektisuhteisiin ja omien<br />

elämän- ja työkokemusten sekä oman ajankohtaisen<br />

parisuhteen pohjalta aktivoituviin tunneprosesseihin<br />

(Scharff & Scharff 1994, s.62–78).<br />

Henkilökohtainen kokemus ja<br />

itseymmärryksen lisääntyminen<br />

Psykoanalyyttisen tutkimuksen lähtökohtana on<br />

asianomaisen ihmisen henkilökohtainen kokemus,<br />

josta käsin lähdetään jäsentämään sitä prosessia,<br />

minkä kautta tuo kokemus on syntynyt. Yritetään<br />

selvittää sitä, miksi tuo kokemus on juuri sellainen<br />

kuin se on, pyrkimyksenä ymmärtää ja liittää kokemus<br />

yhteyksiin. Tavoitteena on ihmisen oman itseymmärryksen<br />

lisääntyminen (Keski-Luopa 2001,<br />

264). Parisuhteessa oleellista on ymmärtää itseään,<br />

koska vasta sen kautta voi ymmärtää toista.<br />

Psykoanalyysin antaman tiedon valossa ihmisen<br />

ainutkertaisuus ja hänen ihmissuhteittensa monimutkaisuus<br />

selittyy hänen kehityshistoriansa<br />

avulla. Ihmisen kehityshistoria on hänessä kaiken<br />

aikaa läsnä. Se näyttäytyy käyttäytymistavoissa,<br />

miten ajatellaan tai millaisten tunnetilojen vallassa<br />

ollaan ja miten jokin tapahtuma tai tilanne<br />

koetaan. Kaikella näillä on mielensä, joka voi tulla<br />

ymmärretyksi vasta puolisoiden kehityshistorian<br />

avautumisen kautta. Elämänkokemuksista mieleen<br />

tallentunutta ja sen vaikutusta omaan itseen<br />

sekä lähisuhteisiin ei useinkaan tiedosteta. Helena<br />

Sinervo (2004, 36–37) on todennut, että ”..ajan<br />

suunta on tulevaisuudesta menneisyyteen. Koska<br />

me taas kuljemme kohti tulevaisuutta, me ikään<br />

kuin saavumme tapahtumien, menetysten ja mui-<br />

17

den hirveyksien kohdalle. Aika virtaa tänne maailmasta,<br />

joka on meidän maailmamme negatiivi…”<br />

Aina uusissa elämänvaiheissa joudutaan päättämään<br />

muodostetaanko kertyneet negatiivit kuviksi ja suostutaanko<br />

tutkimaan sitä, mitä näissä kuvissa oleva on<br />

merkinnyt ja mistä itse on vastuussa. Kokemuksesta<br />

omasta olemassaolosta ja merkityskokemuksista<br />

muodostuu jokaisen oma psyykkinen todellisuus,<br />

jonka pohjalta asioita tulkitaan ja toimitaan. Nämä<br />

käsitykset muuttuvat vain sitä mukaa kun ihmisen<br />

henkilökohtainen kokemus muuttuu. Elämän- ja suhdekokemukset<br />

muokkaavat ja muuttavat käsityksiä<br />

omista kokemuksista sekä omasta itsestä.<br />

Toisiaan täydentävät teoriat<br />

Käsite psykoanalyyttinen pitää sisällään useita toisiaan<br />

täydentäviä teorioita. Yhteistä kaikille näille teorioille<br />

on, että niissä painottuvat yksilön subjektiivinen<br />

kokemus ja tiedostamattomat mielen kerrokset.<br />

Viettipsykologian teoria on psykoanalyyttisista<br />

teorioista ensimmäinen ja tunnetuin. Freudin näkökulma<br />

ihmisen kehitykseen on psykoseksuaalinen,<br />

ankkuroituen seksuaaliviettiin ja aggressioon. Vietti<br />

vaatii ja tarvitsee tyydytystä. Ristiriita viettien välillä<br />

aiheuttaa ahdistusta, jota omassa mielessä ja suhteessa<br />

kumppaniin ratkaistaan. Freud piti ihmisen<br />

ruumiillisuutta ja biologiaa ensisijaisena ja suhteiden<br />

merkittävyyttä toissijaisena. Myöhemmin Freud<br />

siirtyi seksuaalisuudesta aggressioiden merkityksen<br />

tutkimiseen. Hän tutki niiden liittymistä ahdistukseen,<br />

joka seuraa suhteessa toiseen aiheutuneesta<br />

pettymyksestä, torjutuksi tulemisen ja rakkauden<br />

menettämisen pelosta.<br />

Kleinin (1946; Segal 1994) mukaan kaiken inhimillisen<br />

ahdistuksen ja pelon perustana on elämän- ja<br />

kuolemanvietin välinen, läpi elämän jatkuva kamppailu.<br />

Kuolemanvietti pyrkii äärimmäiseen rauhaan.<br />

Se tuhoaa eläviä, inhimillisiä tarpeita ja tunteita sekä<br />

katkoo tunneyhteyksiä, aiheuttaen ristiriidan elämänvietin<br />

kanssa. Vietit toimivat samanaikaisesti toisiinsa<br />

kietoutuneina. Tiedostamattomat fantasiat ovat<br />

viettien psyykkisiä ilmenemismuotoja, joiden avulla<br />

viettimaailman kanssa pyritään selviytymään. Viettija<br />

egopsykologian avulla tutkitaan ihmisen mielen<br />

sisäistä maailmaa, tajunnan sisältöä ja psyyken sisäisiä<br />

rakenteita, ottamalla huomioon, miten näihin vaikuttaneet<br />

kehitysobjektit esim. vanhemmat tai muut<br />

aikuiset ovat toimineet (Keski-Luopa 2001, 266).<br />

Objektisuhdeteoria, jonka yhteyteen liitetään<br />

myös self-psykologia (Kohut 1989), avasi ihmisten<br />

välisen vuorovaikutuksen psykoanalyyttisen<br />

tutkimuksen. Merkittävimpiä objektisuhdeteorian<br />

kehittäjiä ovat olleet Melanie Klein, W.R.D.<br />

Fairbairn, Wilfred Bion, D.W.Winnicott ja vauvahavainnoinnin<br />

kehittäjänä tunnettu Daniel Stern<br />

(1985). Objektisuhdeteoriaa pidetään psykoanalyysin,<br />

psykoanalyyttisen psykoterapian ja perhe- sekä<br />

paripsykoterapian välisenä siltana.<br />

Vaikka objektisuhdeteorian yksityiskohdat ovat monimutkaisia,<br />

sen perusolettamus on yksinkertainen:<br />

ihminen on syntymästään asti ensisijaisesti objekteihin<br />

suuntautunut, niistä kiinnostunut ja suhteeseen<br />

pyrkivä ja hän suhtautuu toiseen ihmiseen osittain<br />

varhaisista kokemuksista muotoutuneiden odotusten<br />

pohjalta. Näistä varhaisista suhteista muodostuvat sisäisten<br />

objektien toiminnot ovat tärkeitä ihmisen autonomian<br />

kehityksessä. Egon (minän) toiminnallista<br />

kokonaisuutta edustavia objektisuhdeteorian käsitteitä<br />

ovat self- (itse-) ja objektirepresentaatiot ja self- ja<br />

objektimielikuvat (Simon, Stierlin, Wynne 1985).<br />

Jokainen ihminen kehittää mieleensä sisäistetyn<br />

ihmissuhteiden mallin. Tapa, jolla nämä objektit<br />

ovat sisäisesti representoituneena (tehdä uudelleen<br />

läsnä olevaksi), miten itsen (selfin) ja toisen (objektin)<br />

eriytyminen on mahdollistunut, vaikuttaa siihen,<br />

miten yksilö tuntee, ajattelee ja suhtautuu toiseen.<br />

Self tarkoittaa ihmisen kokonaisuuden ja tiedostamattoman<br />

keskusta ja ego puolestaan tietoisuuden<br />

keskusta. Selfin ja egon ollessa vuorovaikutuksessa<br />

keskenään ollaan ”itseyden” ytimissä, missä kasvu ja<br />

kehitys mahdollistuvat. Nämä tiedostamattomasti sisäistetyt<br />

objektit muodostavat persoonallisuuden ytimen.<br />

Sisäisten objektien avulla ihminen kehittää ja<br />

ylläpitää omaa identiteettiään sosiaalisissa suhteissa.<br />

Objektisuhdeteorian näkökulma<br />

Persoonallisuuden kehittymisen kannalta tärkeää on se<br />

vuorovaikutus, joka syntyy kehittyvän yksilön ja ulkomaailman<br />

objektien välillä. Teoriassa kiinnitetään<br />

erityinen huomio yksilön suhteeseen primaariobjekteihinsa.<br />

Ne ovat niitä merkittäviä aikuisia, joiden antamien<br />

hoivakokemusten ja huolenpidon varassa lapsi<br />

kasvaa ja kehittyy omaksi persoonakseen. Objekteiksi<br />

näitä henkilöitä nimitetään siksi, että heitä tarkastellaan<br />

nimenomaan lapsen kehityksen näkökulmasta,<br />

hänen kehitykseensä osallistuvina ja siihen vaikutta-<br />

18

vina osapuolina. He toimivat lapsen tunteiden ja tarpeiden<br />

vastaanottajina ja niiden kohteina. Objekti voi<br />

olla myös jokin muu kohde kuin ihminen, ympäristö,<br />

luonto, lemmikkieläin jne. (Keski-Luopa, 2001, 267).<br />

Siitä alkaen kun lapsi alkaa muovata merkityssuhteita<br />

mielessään, hän alkaa ”kantaa” mielessään<br />

myös suhteita primaariobjekteihinsa. Sisäinen objekti<br />

eroaa ulkoisesta siinä, että se on asianomaisen<br />

oma tulkinta tästä henkilöstä, omien tarpeittensa näkökulmasta.<br />

Toinen ei ole mielessä välttämättä sellaisena,<br />

kun hän todellisuudessa on, vaan asianomaisen<br />

kokemuksen muokkaamana. Lapsen rikas fantasiamaailma<br />

muovaa muodostuneita objektisuhdekokemuksia.<br />

Sisäisten objektien vakiintuminen, ja niiden<br />

suhteet toisiinsa, rakentuvat yksilön persoonallisuuden<br />

kehityksen myötä. Sisäiset objektit muodostuvat<br />

esikuviksi asianomaisen myöhemmissä objektisuhteissa<br />

(Keski-Luopa 2001, 267).<br />

Sitolahti (2006, 114) kirjoittaa, miten Klein laajentaa<br />

objektin käsitettä ulkoisilla ja sisäisillä, kuvitelluilla<br />

ja todellisilla, hyvillä ja pahoilla, osa- ja<br />

kokonaisobjekteilla sekä kuvaamaan jokaisen ihmisen<br />

syvällä tiedostamattomassa olevaa sisäistettyjen<br />

objektien maailmaa, jossa ne ovat keskinäisissä rakentavissa<br />

ja toisiaan tuhoavissa suhteissa ja vuorovaikutuksessa<br />

egoon.<br />

Hyvät sisäiset objektit edustavat elämänviettiä,<br />

elinvoimaisuutta ja toivoa. Vastaavasti pahat, vaaralliset<br />

sisäiset objektit edustavat kuolemanviettiä<br />

ja toivottomuutta. Sisäistämisen (introjektioiden),<br />

ulkoiseen heijastamisen (projektioiden) ja samastumisen<br />

(identifikaatioiden) prosessoinnissa, suhteessa<br />

merkittäviin toisiin, muodostuu kokemus<br />

itsestä. Tapa, jolla esimerkiksi lapseen suhtaudutaan<br />

vaikuttaa kokemukseen objektin ja itsen hyvyydestä.<br />

Paha, huutava äiti merkitsee eriytymättömän<br />

lapsen kokemuksessa pahaa ja arvotonta<br />

omaa itseä.<br />

Sisäiset objektit eivät ole pysyviä, vaan ne ja niiden<br />

suhteet toisiinsa muokkautuvat koko ajan viettien<br />

vaikutuksessa ja vuorovaikutuksessa ulkoisten<br />

objektien kanssa sekä tulevat yhä enemmän ulkoista<br />

todellisuutta vastaaviksi. Keskeistä parisuhteen toimivuuden<br />

kannalta on, miten puolisot ovat suhteessa<br />

todelliseen tai mielikuviin perustuvaan kuvaan<br />

omasta itsestä (self) ja suhteessa todelliseen tai mielikuviin<br />

perustuvaan kuvaan toisesta (objekti). Kyse<br />

on siitä, seurustelevatko keskenään ”todelliset” vai<br />

”mielikuviin” perustuvat henkilöt.<br />

Fairbairnin (1952) mukaan ennen viettien tyydytystä<br />

ihmisellä on ensisijainen tarve tyydyttävään<br />

suhteeseen, joka muovaa ihmisen käyttäytymistä,<br />

ennakko-odotuksia ja suhteessa oloa. Hän näki rakkauden<br />

tärkeämpänä kuin vietit ja seksuaalisuuden.<br />

Näkemyksensä mukaan sisäiset objektit kehittyvät<br />

seurauksena varhaisista frustraatioista. Koska äiti ei<br />

ole kykenevä tyydyttämään kaikkia suhteeseen liittyviä<br />

vauvan tarpeita, ja vauva on kykenemätön muuttamaan<br />

todellisuutta, hän sisäistää äidin frustroivat<br />

puolet. Tämä taas muodostaa perustan lapsen tuleville<br />

vuorovaikutukseen liittyville odotuksille ja suhteille.<br />

Fairbairn kehitti halkomisen (splitting) käsitteen.<br />

Hänen näkemyksensä mukaan ego on jakautunut<br />

rakenteisiin, joka sisältää:<br />

a) egon alueen, b) objektin alueen ja c) affektin<br />

alueen, joka on suhteessa toiseen (mielihyvä, mielipaha,<br />

rakkaus, pettymys, viha, häpeä, syyllisyys,<br />

kateus, pelko, kauhu, kiitollisuus).<br />

Ulkoinen objekti koetaan kolmella tavalla:<br />

a) ideaalina, joka tuottaa tyydytyksen<br />

b) torjuvana, joka johtaa pettymykseen, aggressioon<br />

ja vihaan tai<br />

c) kiihdyttävänä, tarvitsevuutta herättävänä,<br />

joka johtaa kaipaukseen.<br />

Tuloksena on sisäistetyt, halotut objektit ja egon<br />

rakenne, missä on:<br />

1. keskus-ego,(central ego), tietoinen, ideaaliin<br />

objektiin yhdistyvä<br />

2. torjuva ego,(rejecting ego), tiedostamaton,<br />

joustamaton, torjuvan objektin frustroima<br />

tai<br />

3. kiihdyttävä ego, (exciting ego) tarvitsevuutta<br />

herättävä, tiedostamaton, joustamaton,<br />

kaivaten viettelevää, mutta epätyydyttävää<br />

objektia.<br />

Näiden egon eri puolien kanssa ollaan suhteessa<br />

toiseen, hänen vastaaviin puoliinsa molemminpuolisten,<br />

vastavuoroisten tunteensiirtojen ja projektiivisten<br />

identifikaatioiden avulla. Kiinnittyminen<br />

ainakin yhteen äidilliseen objektiin on välttämätön<br />

ehto terveille objektisuhteille lapsuudessa ja tyydyttäviin<br />

suhteisiin myöhemmin aikuisuudessa.<br />

19

Vanhempien parisuhteen puuttuessa yhdenkin riittävän<br />

tyydyttävän vanhempisuhteen kautta lapselle<br />

mahdollistuu jollain tavalla suhde myös tarvittavaan<br />

”kolmanteen”. Äidillä on mielessään lapsen<br />

isä tai/ja joku muu hänelle merkittävä ihminen, lapsen<br />

kannalta kolmas, mikä voi mahdollistaa lapselle<br />

”kolmannen paikan”, joka on perusta myöhempiin<br />

suhteisiin.<br />

Kantanäkyfantasian avulla, joka sisältää mielikuvat<br />

hedelmöittymisestä, syntymästä, miehen ja<br />

naisen seksuaalisuhteesta, muodostetaan sisäistettyä<br />

mielikuvaa vanhemmista parina. Siinä tiivistyy<br />

ihmisen piilotajuinen käsitys, läpi elämän<br />

vaikuttavasta, keskinäisen yhteyden merkityksestä.<br />

Parhaimmillaan muodostunut käsitys on luovuuden,<br />

yhteyden ja rakkauden ilmentymä. Pahimmillaan se<br />

on tuhoava, kehitystä ja kasvua tukahduttava sekä<br />

vuorovaikutusta estävä. Tämän mielikuvan sisältö<br />

vaikuttaa keskeisesti ihmisen tapaan olla suhteessa<br />

toiseen. Erityisesti rakkaussuhteessa kantanäkyfantasia<br />

mahdollistaa tunneyhteyden toiseen tai sitä<br />

joudutaan tuhoavasti katkomaan (Hyrck 2001).<br />

Hyvän ja pahan integraatio<br />

Riittävän hyvässä, rakastavassa ja välittävässä suhteessa<br />

lapselle mahdollistuu hyvän ja pahan kehityksellinen<br />

integraatio. Se tarkoittaa kokemusta<br />

väistämättömien pettymysten, aggression ja vihan<br />

kanssa vastaanotetuksi tulemista, missä paha ei tuhoa<br />

hyvää, vaan hyvä, välittäminen ja rakkaus voittavat.<br />

Se tarkoittaa myös kokemusta oman rakkauden<br />

vastaanottamisesta sen torjumisen sijaan. Jos suhde<br />

vanhempiin ei mahdollista integraatiota, halkominen<br />

jää ratkaisematta. Myöhemmin objektisuhteita pidetään<br />

silloin joko ”kokonaan hyvinä” tai ”kokonaan<br />

pahoina”. Aikuisen maailmassa tämä tarkoittaa toisen<br />

ihmisen kokemista mustavalkoisesta ”joko – tai”<br />

näkökulmasta, jolloin puuttuu mahdollisuus ”sekä<br />

– että” ajatteluun. Samalla oma itse joudutaan halkomaan<br />

ja jäädään liiaksi itselle hyväksyntää tarjoavien<br />

suhteiden varaan.<br />

Ihmisen vielä kehittyvä minuus niin lapsuudessa<br />

kuin myöhemmin, käyttää halkomista pitääkseen<br />

positiiviset ja negatiiviset mielikuvat erillään. Ensin<br />

siksi, että positiiviset ja negatiiviset kokemukset tapahtuvat<br />

erillään ja myöhemmin välttääkseen ahdistusta,<br />

jonka näiden puolien samanaikainen kohtaaminen<br />

herättää. Kehityksellisesti on välttämätöntä,<br />

että hyvä ja paha voidaan ensin erottaa, että niitä<br />

voidaan vähitellen integroida. Samassa ihmisessä,<br />

niin toisessa kuin itsessä, hyvän ja pahan, tyydyttävän<br />

ja pettymystä aiheuttavan samanaikainen<br />

sietäminen on ihmisen elämässä jossain mielessä<br />

jatkuva prosessi.<br />

Parisuhteessa sisäisten objektisuhteiden, objektija<br />

selfmielikuvien prosessointia jatketaan suhteessa<br />

puolisoon. Puoliso koetaan suhteen prosessin eri<br />

vaiheissa vaihtelevasti idealisoituna, pettymystä aiheuttavana<br />

ja/tai todellisena, ”hyvänä” ja ”pahana”<br />

toisena. Kokemusta määrittävät molempien omat<br />

tarpeet, toiveet ja pelot, kyky hyväksyä toisen sekä<br />

oma erillisyys ja toiseus.<br />

Uusissa perheen ja parisuhteen elämänvaiheissa<br />

integraatiota joudutaan työstämään aina uudelleen.<br />

Lapsi, joka on saanut luotettavia, turvallisia<br />

ja rakastavia hoivakokemuksia ja voinut työstää<br />

integraatioprosessiaan, kehittää sisäisen, hyvään<br />

luottavan ja siihen pyrkivän objektipysyvyyden.<br />

Ihmiselle tulee kokemus omasta arvosta, josta<br />

seuraa kyky riittävään tyydytykseen, frustraation<br />

sietoon ja minän (egon) riittäviin toimintoihin.<br />

Puuttuvaa voidaan mielessä työstää symbolisaation,<br />

tunteiden ja ajattelun keinoin. Hyvien sisäistettyjen<br />

objektisuhteiden avulla kehitytään sietämään<br />

suhteissa läheisyyttä, etäisyyttä, epävarmuutta ja<br />

odottamista. Toteutuneiden integraatioprosessien<br />

avulla oma minuus koetaan myöhemmin elämässä<br />

eheänä, josta seuraa oman itsen jatkuvuudentunne.<br />

Ego-identiteetti sisältää riittävän vakiintuneen käsityksen<br />

omasta itsestä ja vakiintuneen objektirepresentaatioiden<br />

maailman (Erikson 1956). On kykyä<br />

luottaa toiseen sekä olla luotettava.<br />

Minuus ja oma identiteetti joudutaan aina uudelleen<br />

”löytämään”, uusissa suhteissa. Jokainen uusi<br />

ihmissuhde mahdollistaa erilaisen peilin, johon suhteessa<br />

kokemus omasta itsestä määrittyy.<br />

Luottamuksesta parisuhteessa<br />

Universaaleja ihmisen pelkoja ovat rakastetun<br />

menetyksen uhka, rakkauden menetyksen ja ei<br />

hyväksytyksi tulemisen pelko. Parisuhteessa keskeiseksi<br />

muodostuu luottamus puolisoiden välillä.<br />

Luottamuksen avulla säilytetään turvallisuutta,<br />

joka pitää eksistentiaalisen ahdistuksen poissa tai<br />

siedettävänä. Jatkuvuuden tunteesta, jakamisen ja<br />

tunneyhteyden jatkuvuudesta seuraa turvallisuutta,<br />

20

jaettua psyykkistä todellisuutta. Luottamuksen kannalta<br />

on siten keskeistä, miten puolisoiden sisäisessä<br />

maailmassa vaikuttavat jo olevat sisäistetyt objektit.<br />

Voidaanko niihin turvata, vai muodostavatko<br />

ne vallitsevan sisäisen turvattomuuskokemuksen,<br />

joka vaikeuttaa luottamusta suhteessa puolisoon?<br />

Onko suhteessa riittävää jakamista, joka mahdollistaa<br />

toistensa todellisina toisina kohtaamisen?<br />

Nähdäänkö puoliso todellisena toisena vai liikaa<br />

sisäisten objektien värittämänä? Jos toinen nähdään<br />

vain transferenssin kautta, ilman toisen toiseuden<br />

kohtaamista, jaettu psyykkinen todellisuus estyy.<br />

Tai, jos toinen nähdään liikaa omien jäykkien ennakkokäsitysten,<br />

pelkojen ja odotusten mukaan, se<br />

merkitsee sitä, että suhteeseen tulee väärinymmärrystä,<br />

ymmärtämättömyyttä ja ristiriitojen kohtaaminen<br />

ja käsittely vaikeutuu. Sen seurauksena eriytymis-<br />

ja yksilöitymiskuviot monimutkaistuvat, ja<br />

ahdistus vie liikaa voimavaroja suhteessa.<br />

Jokaisen yksilön ja parin yksilöllisestä tilanteesta<br />

riippuu, minkälaisen kokemusten jakamisen, läheisyyden<br />

ja etäisyyden prosessin kumpikin tarvitsee<br />

”toistensa sisäistymiseksi” niin, että luottamukselle<br />

ja todelliselle vuorovaikutukselle, todellisiin toisiinsa<br />

on suhteessa tilaa.<br />

Kernbergin (1976) mukaan sisäistettyjen objektirepresentaatioiden<br />

harmoninen maailma ei pidä<br />

sisällään ainoastaan tärkeitä toisia perheestä ja läheisistä<br />

ystävistä, vaan myös muusta sosiaalisesta<br />

ryhmästä ja kulttuurin identiteetistä. Osaltaan myös<br />

ne varustavat huolenpidolla, luottamuksella ja tuella<br />

ihmisen sisäistä maailmaa. Ne vaikuttavat sisäistettyjen<br />

objektien keskinäisiin suhteisiin, joka voi syventää<br />

asianomaisen ajankohtaisia lähisuhteita. Sisäisten<br />

objektien tasapaino auttaa selviämään kriiseissä, menetyksissä,<br />

hylkäämisissä, eroissa, epäonnistumisissa<br />

ja yksinäisyydessä, koska silloin ihminen voi väliaikaisesti<br />

vetäytyä turvaa ja suojaa antavaan omaan sisäiseen<br />

maailmaansa. Näin sisäinen ja ulkoinen ovat<br />

parhaimmillaan suhteessa toisiinsa sekä vahvistavat<br />

vuorovaikutuksessa toisiaan.<br />

Parisuhteen kriisit ja ristiriidat edistävät puolisoiden<br />

integraatioprosessia eli objekti- ja selfmielikuvien<br />

realisoitumista enemmän todellisuutta vastaaviksi.<br />

Persoonallisuuden integraatio ja sisäisen<br />

parin yhdistäminen omassa mielessä mahdollistavat<br />

kasvavan kokemuksen omasta ja toisen erillisyydestä.<br />

Toisen rakastaminen, antaminen ja vastaanottaminen<br />

suhteessa tulevat mahdollisiksi.<br />

Lopuksi<br />

Edellä olevaan liittyen, psykoanalyyttisessa paripsykoterapiassa<br />

pyritään ammatillisesti ja tietoisesti<br />

tutkimaan sekä ymmärtämään sitä, mihin<br />

parin ristiriidat, ongelmat ja kärsimykset liittyvät.<br />

Puolisoiden yksilöhistoria, elämänkokemukset ja<br />

ajankohtainen elämäntilanne avautuvat heidän suhteensa<br />

ristiriitoihin kytkeytyneenä. Toisiinsa transferoitu,<br />

kasvuhistoriastaan ja aikaisemmista suhdekokemuksistaan<br />

siirtyvä näyttäytyy vuorovaikutuksen<br />

lukkiutumina ja väärinymmärryksinä. Sisäistetyt<br />

objektisuhteet, suhteessaan elävät objekti- ja selfmielikuvat<br />

sekä todelliset suhteet toisiinsa, tulevat<br />

ymmärrettäviksi molempien henkilökohtaisen kasvuhistorian<br />

ja elämänkokemuksen kautta. Yhteyden<br />

saaminen aiemmin yhteydettömään puoleen itseä ja<br />

puolisoa muuttaa suhteessa olemisen kokemusta ja<br />

tapaa. Katkenneiden tunneyhteyksien rakentuminen,<br />

puolisoilla suhteessa toisiinsa, avaa tilaa dialogille.<br />

Näin voidaan jäsentää ja jakaa parisuhteen ja<br />

perheen psyykkistä todellisuutta. Koetut ongelmat<br />

ja ristiriidat voivat näyttäytyä mielekkäiksi ja tulla<br />

ymmärrettäväksi juuri omanlaisenaan, juuri asianomaisten<br />

ihmisten ajankohtaisessa elämänvaiheessa<br />

olevien muutosten työstämiseksi.<br />

Paripsykoterapiassa puolisoille luodaan mahdollisuus<br />

työstää yksilöinä molempien ja suhteessa<br />

kokonaisuudessa esiintyvää ahdistusta, ristiriitaa<br />

sekä häiriötä aiheuttavaa. Pyritään antamaan tilaa<br />

molempien puolisoiden subjektiivisille kokemuksille<br />

ja työstämiselle. Terapeutin/terapeuttien<br />

vastatransferenssin avulla pyritään tutkimaan sekä<br />

ymmärtämään suhteeseen tulevaa tiedostamatonta.<br />

Transferenssin, projektiivisten identifikaatioiden<br />

tutkimisen ja purkamisen kautta puolisot voivat<br />

kohdata toisensa enemmän todellisena itsenään.<br />

Havainnoinnin, reflektoinnin, dialogin ja jaetun<br />

ymmärryksen avulla on tavoitteena puolisoiden itseymmärryksen,<br />

toistensa sekä suhteensa ymmärtämisen<br />

syventäminen. Näin puolisot voivat uudelleen<br />

määritellä suhteensa, roolinsa ja tehdä tarpeenmukaisia<br />

muutoksia.<br />

21

Kirjallisuutta<br />

Bateson, G. (1987). Steps to an Ecology of Mind. London:<br />

Jason Aronson.Inc.<br />

Bentovim, A. and Kinston, W. (1991). Focal family therapy.<br />

In Handbook of family therapy. vol.II, A.S. Gurman and<br />

D.P.Kniskern. New York: Brunner/Mazel.<br />

Bion, W. (1962b). Learning from Experience. London:W<br />

Heinemann.<br />

Bowlby, J. (1949). The study and reduction of group tension<br />

in the family. Human relations. 2:123 – 128.<br />

Dicks, H.V. (1963) Object relations theory and marital studies.<br />

British Journal of Medical Psychology. 36:125-129.<br />

Dicks, H.V. (1963). Marital Tensions. London: Routledge<br />

and Kegan Paul.<br />

Erikson, E.H. (1956). The problem of ego identity. Journal of<br />

the American Psychoanalytic Association.4:56-121.<br />

Fairbairn, W.D. (1952). An object-relations theory of personality.<br />

New York: Basic Books.<br />

Hyrck, R. (2001). Kantanäkyfantasia yhteyden mahdollistajana<br />

tai estäjänä. Psykoterapia 2:66-87.<br />

Kernberg, O.F. (1976). Object-relations theory and clinical<br />

psychoanalysis. New York: Jason Aronson.<br />

Keski-Luopa, L. (2001) Työnohjaus vai superviisaus.<br />

Metanoia Instituutti. Oulu: Kirjapaino Kaleva.<br />

Kohut, H. (1989). The Analysis of the Self. Connecticut:<br />

International Universities Press, Inc.<br />

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä – riittävän kaukana.<br />

Inhimillinen vuorovaikutus psykoanalyyttisessa psykoterapiaprosessissa.<br />

Therpeia-säätiö. Tutkielmasarja nro 1.:<br />

Multiprint Oy.<br />

Mittlemann, B. (1948). The counterpart analysis of married<br />

couples. Psychoanalytic Quarterly. 17:182-127.<br />

Martin, P.A.&Bird, H.W.(1953). An approach to the psychotherapy<br />

of marriage partners. Psychiatry. 16:123-127.<br />

Nichols, M.P., Schwartz, R.C. (2001). Family Therapy,<br />

Concepts and Methods. Boston, London: Allyn and Bacon.<br />

Obendorf, C.P. (1938). Psychoanalysis of married couples.<br />

Psychoanalytic Review. 25:453-475.<br />

Sandler, J.,Dare, C., Holder, A. (1992). The patient and the<br />

analyst. London:Karnac Books.<br />

Scharff, D.E., Scharff, J.S. (1987). Object Relations Family<br />

Therapy. Northvale, New Jersey, London: Jason Aronson Inc.<br />

Scharff, D.E., Scharff, J.S. (1994). Object Relations Couple<br />

Therapy. Northvale, New Jersey, London: Jason Aronson Inc.<br />

Schulman, G. (2002). Sietämättömän kestämisestä eheytymiseen.<br />

Teoksessa: Haaramo, S. & palonen, K., toim. Trauman<br />

monet kasvot. Psyykkinen trauma sisäisenä kokemuksena.<br />

Helsinki: Therapeia-säätiö. s. 162-187.<br />

Segal, H. (1994). Melanie Klein, ihmismielen ymmärtäjänä.<br />

Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Siirala, M. (1966). Peruskatsomuksemme merkityksestä<br />

lääketieteessä. Sos.lääketieteellinen aikakauslehti.2.<br />

Simon, F.B., Stierin, H., Wynne, L.C. (1985). The language<br />

of Family Therapy: A Systemic Vocabulary and Sourcebook.<br />

New York: Family Process Press.250-251.<br />

Sinervo, H. (2004). Runoilijan talossa. Hämeenlinna:<br />

Karisto Oy:n Kirjapaino.<br />

Sitolahti, T. (2006). Viettiteoriasta objektisuhteiden teoriaan.<br />

Melanie Klein sillanrakentajana. 91-166. Teoksessa:<br />

Psykoanalyysin isät ja äidit. Toim. Mälkönen, K.,<br />

Sammallahti, P., Saraneva, K., Sitolahti, T.: Therapeia-säätiö.<br />

Skynner, A.C.R. (1976). Systems of family and marital psychotherapy.<br />

New York: Brunner/Mazel.<br />

Slipp, S. (1984). Object relations: A dynamic bridge between<br />

individual and family treatment. New York: Jason Aronson.<br />

Slipp, S. (1988). Technique and practice of object relations<br />

family therapy. New York: Jason Aronson.<br />

Stern, D.N. (1985). The interpersonal world of infant. New<br />

York: Basic Books.<br />

Winnicott, D.W. (1971). Playing and Reality. London:<br />

Tavistock Publications.<br />

22

LUOVAN SYSTEEMINEN JA JUNGILAINEN<br />

PARIPSYKOTERAPIA<br />

Jan-Christer Wahlbeck<br />

Psykologi, psykoterapeutti, vaativan erityistason perheterapiakouluttaja, kirjailija<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, Helsinki<br />

Parisuhteen peruskysymyksiä<br />

Parisuhde on ihmiskunnan monimutkaisimpia<br />

keksintöjä. Vanhemmuudessa kirjo ei ole niin<br />

laaja, koska lapsen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset<br />

tarpeet asettavat rajoja riittävän hyvälle huolenpidolle<br />

(Wahlbeck, 2004; Wahlbeck, 2006). Sen<br />

sijaan ei ole olemassa rajoituksia sille, minkälaisen<br />

parisuhteen aikuiset ihmiset määrittelevät riittävän<br />

tyydyttäväksi tai muuten säilyttämisen arvoiseksi.<br />

Vaikka paripsykoterapeutin on oltava avoimella<br />

mielellä valmis oppimaan jotain ainutlaatuista ja<br />

uutta jokaiselta asiakkaalta, voi olla tarkoituksenmukaista<br />

pitää ”takataskussa” joitakin parisuhteeseen<br />

liittyviä peruskysymyksiä.<br />

1. Minkälaisena kiiltokuvanomaisena hahmona<br />

näit puolisosi ennen kuin hän osoittautui olevan<br />

elävä ja monipuolinen ihminen?<br />

Pettymykset kuuluvat parisuhteen arkeen. Puoliso<br />

ei täytäkään kaikkia häneen kohdistuvia epärealistisia<br />

odotuksia. Sen sijaan hän paljastaa olevansa<br />

ihminen ristiriitaisuuksiensa, puutteittensa, haavoittuvuutensa<br />

ja liikuttavuutensa kanssa.<br />

2. Minkälaisen elämän toivoit avautuvan sinulle<br />

puolisosi kautta?<br />

Ihastumisen, rakastumisen, kiinnostumisen tai liittymisen<br />

kautta ihminen hakee paitsi turvallisuutta<br />

myös muutosta elämäänsä. Hän haluaa tavoittaa<br />

elämän merkityksellisyyden syvällisemmin ja intensiivisemmin<br />

kuin aikaisemmin. Hän haluaa tutustua<br />

itselleen siihen saakka tuntemattomiin puoliin ihmisenä<br />

olemisessa. Hän haluaa ehkä psyykkisesti<br />

syntyä uudestaan.<br />

3. Millä tavalla halusit elämääsi puolisosi kautta<br />

jotain ennestään tuttua, millä tavalla jotain uutta,<br />

millä tavalla vieraan suvun rooleja kokeiltavaksi,<br />

millä tavalla jotain ikuisesti kiehtovaa?<br />

Perinteisen englantilaisen sanonnan mukaan morsiamen<br />

tulisi pukeutua johonkin vanhaan, johonkin<br />

uuteen, johonkin lainattuun ja johonkin siniseen.<br />

Tätä voisi paripsykoterapeuttisesti tulkita siten,<br />

että jokaiseen puolison valintaan liittyy toive löytää<br />

jotain lapsuudenperheestä turvallisen tuttua<br />

(”vanhaa”), jotain, mitä jäi kaipaamaan lapsuudenperheessään<br />

(”uutta”), jotain kiinnostavaa ajatellen<br />

niitä erilaisia rooleja, joita puolison suku verrattuna<br />

omaan sukuun tarjoaa kokeiltaviksi (”lainattua”) ja<br />

jotain, mikä säilyy kiehtovana arvoituksena, kunnes<br />

kuolema erottaa (”sinistä”).<br />

4. Mitä tunteita tai minkälaista käyttäytymistä<br />

et ole aikaisemmissa ihmissuhteissasi voinut tuoda<br />

esille?<br />

Joskus parisuhde on kummankin osapuolen kannalta<br />

tuhoisalla tavalla juuttunut. Molemmat käyttäytyvät<br />

tavalla, jonka he tietävät pilaavan onnellisen<br />

yhdessäolon mahdollisuuksia. Kuitenkin kumpikin<br />

jatkaa viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen<br />

ja jopa vuodesta toiseen. Selitys voi olla siinä, että<br />

he ovat lapsuudenperheessään joutuneet luopumaan<br />

jostakin inhimillisestä perusoikeudesta. Voi<br />

olla, että he eivät ole esimerkiksi saaneet kritisoida<br />

avoimesti, kieltäytyä alistumasta, ilmaista vihaansa,<br />

olla itsekkäitä jne. Parisuhteessaan he vaativat<br />

itselleen oikeuden olla kaikkein hankalimpia kotona,<br />

kuten kaikki ihmiset pohjimmiltaan haluavat,<br />

voidakseen rentoutua ulkomaailman sosiaalisista<br />

paineista.<br />

5. Millä tavalla olette kumpikin sekä kateellisia<br />

että kiitollisia toisillenne?<br />

Oletan, että kaikilla puolisoilla on aihetta olla sekä<br />

kateellisia että kiitollisia toisilleen, vaikka he eivät<br />

välttämättä tuo tätä esille. Joku voi olla kateellinen<br />

toiselle siitä, että hän on ollut niin arvostettu ja rakastettu.<br />

Joku taas on kateellinen siitä, että toinen<br />

on ollut vapaa valitsemaan elämässään, koska väheksyttynä<br />

ja hylättynä hänellä ei ole ollut mitään<br />

menetettävää. Joku voi olla kiitollinen siitä, että on<br />

23

saanut paikan toisen elämässä. Joku taas on kiitollinen<br />

siitä, että toinen aina haukkuu häntä, jolloin<br />

hänelle ei jää epäselväksi, millä tavalla hän on puutteellinen<br />

eikä hänen kuitenkaan tarvitse pelätä tulevansa<br />

hylätyksi.<br />

6. Parisuhdekärsimyksestä voi aina päästä irti,<br />

mutta minkälaisesta kärsimyksestä ette niin<br />

vaan pääse irti?<br />

Pettymykset työuralla, sairaus, lapsettomuus, lähiomaisen<br />

menetys ja monet muut kärsimystä aiheuttavat<br />

tapahtumat ovat sellaisia, että niitä ei voi<br />

helpolla poistaa elämästään. Sen sijaan, jos kärsii<br />

parisuhteestaan, tietää aina, että periaatteessa täydellinen<br />

muutos parempaan voi tulla koska tahansa<br />

tai sitten voi koska tahansa jättää puolison. Tämän<br />

takia ihmiset pitävät mielellään parisuhteensa kärsimysnäytelmää<br />

etualalla elämässään. Joskus ihmiset<br />

jatkavat näytelmää niin pitkään, että ehtivät ikään<br />

kuin ulkopuolisina hahmottaa parisuhdetta, josta<br />

ovat luopumassa.<br />

7. Onko rakkaustarinanne uskottava?<br />

Joskus ihmiset ovat onnettomia parisuhteessaan pelkästään<br />

sen takia, että eivät pidä rakkaustarinaansa<br />

todellisena rakkautena. He ovat ehkä tutustuneet<br />

netin kautta, he eivät ehkä ollenkaan ihastuneet<br />

toisiinsa ensi näkemältä, heillä oli ehkä joku toinen<br />

mielessä pitkään, he eivät ole ehkä tunteneet villiä<br />

intohimoa toisiaan kohtaan tai he kokevat ehkä<br />

olevansa vuosienkin jälkeen vasta tutustumisensa<br />

alussa. Kaikki parisuhteet eivät ala rakastumisesta,<br />

jotkut alkavat ystävyydellä ja jotkut jopa vastenmielisyydellä.<br />

Kaikki parisuhteet eivät ole ensin<br />

symbioottisia ja sitten yksilöllisyyttä painottavia,<br />

vaan osa voi olla koko ajan symbioottisia ja osa taas<br />

ei koskaan.<br />

8. Miten parisuhteenne suojaa teitä pelolta, pettymyksiltä<br />

ja maailman pahuudelta?<br />

Yhteiskunnallisessa kulttuurissamme parisuhteeseen<br />

kohdistetaan suunnattomasti saamisen tarpeita,<br />

kun sen sijaan vanhemmuuteen (kuten työelämäänkin)<br />

liitetään antamisen velvollisuuksia (Wahlbeck,<br />

1999 d). Aikaisemmin perhe oli ihmisen suojasatama<br />

maailmassa, nykyään ennen kaikkea parisuhteesta<br />

yritetään tehdä sellainen. Kaiken sen, joka ei<br />

muuten toteudu ihmisen elämässä, pitäisi toteutua<br />

parisuhteen kautta tai sen avulla.<br />

9. Millä tavalla olette samanlaisia ja millä tavalla<br />

erilaisia?<br />

Vaikka parisuhteet voidaan luokitella joko symmetrisiksi<br />

tai komplementaarisiksi (Bateson, 1973;<br />

Bateson 1980), eli joko samanlaisuuteen tai erilaisuuteen<br />

pohjautuviksi, puolisoiden on mielekästä<br />

huomata molemmat puolet riippumatta siitä, kumpi<br />

heillä on mielessään päällimmäisenä. Jotkut pariskunnat<br />

haluavat symbioottisella tavalla nähdä toisensa<br />

pelkästään samanlaisina, kun taas jotkut sitoutumista<br />

ja läheisyyttä pelkäävät pitävät toisiaan<br />

ainoastaan erilaisina. Samanlaisuudella ja erilaisuudella<br />

tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä ulkoista<br />

käyttäytymistä ja vaikuttavuutta että sisäistä kokemista<br />

ja hahmottamista.<br />

10. Miten näytätte toisenlaisia puolia itsestänne<br />

parisuhteenne ulkopuolella?<br />

Monessa perheessä ja parisuhteessa leikitään, että<br />

jokainen esiintyy samanlaisena aina ja kaikissa sosiaalisissa<br />

tilanteissa. Torjutaan se tosiasia, jonka<br />

monet psykoterapiasuuntaukset ovat nostaneet esille,<br />

että ihmisessä asuu sekä myönteisiä että kielteisiä<br />

mahdollisuuksia monenlaiseen käyttäytymiseen<br />

ja kokemiseen. Tämän vuoksi ihminen voi alati<br />

muuttua ja kehittyä koko elämänsä ajan.<br />

Teesejä parisuhteesta<br />

Paripsykoterapeutti pääsee asiakkaittensa avulla<br />

oivaltamaan keskeisiä asioita ihmisenä olemisesta<br />

ja yhdessä muiden kanssa elämisestä. Tietenkin on<br />

vaarallista yleistää, mutta joskus tulee opetuksellisia<br />

hetkiä, jolloin terapeutin on tarjottava omaa elämänfilosofiaansa,<br />

vaikka kysymysmerkillä varustettuna.<br />

Parisuhteesta voisi esittää kymmenen teesiä.<br />

1. Ainoa parisuhde, joka on varmuudella elinikäinen,<br />

on ihmisen parisuhde itsensä kanssa.<br />

Parisuhde on ihmissuhde, jossa vielä selvemmin<br />

kuin muuten huomaa, miten suhtautuminen<br />

itseensä vaikuttaa suhtautumiseen toiseen.<br />

Psykodynaamisesti puhutaan projektioista ja projektiivisesta<br />

identifikaatiosta. Eri suuntausta edustavat<br />

paripsykoterapeutit pitävät tärkeänä kummankin<br />

puolison omaa, yksilöllistä psyykkistä kehitystä<br />

ja riittävän tilan saamista sille. Olen usein pyytänyt<br />

puolisoita kirjoittamaan itselleen kirjeen siitä, mihin<br />

he ovat itsessään tyytyväisiä ja tyytymättömiä.<br />

24

Tämän jälkeen he ovat saaneet lukea nämä kirjeet<br />

toisilleen ääneen (Wahlbeck, 2003 b).<br />

2. Parisuhde ilman realiteettitajun horjumista ja<br />

vääristyneitä aistihavaintoja on kuollut.<br />

Vaikka parisuhteen kypsymisen edellytykseksi voidaankin<br />

määritellä se, että kumpikin on valmis löytämään<br />

itsestään kaikki ne asiat, joita haluaa sijoittaa<br />

pelkästään toiseen, kuuluu parisuhteen elävänä pysymiseen<br />

ja puolison kiehtovana kokemiseen jonkin<br />

asteisia ”harhoja”. Jos näkee kumppaninsa täsmälleen<br />

”sellaisena kuin hän todella on”, parisuhde on<br />

loppunut ihmissuhteena. Monet eronneet kokevatkin<br />

heränneensä unenomaisista ”harhoistaan” suhteessa<br />

toisiinsa. Elävä parisuhde taas puhuttelee kummankin<br />

psykoottisiakin puolia (Schwartz-Salant 1998).<br />

Sen takia ei ole sattuma, että monet puolisot saattavat<br />

sanoa toisilleen: ”Sinä teet minut hulluksi!”<br />

3. Rakkaustarinan ei tarvitse olla kuin elokuvissa,<br />

televisiossa, romaaneissa tai mainoksissa.<br />

Nykyään ihmiset hakevat mytologisia tarinoita joukkotiedotusvälineistä<br />

eikä niinkään suullisen kertomisen<br />

tradition kautta. Mainoskoneisto käyttää tehokkaasti<br />

psyykkisen vaikuttamisen keinoja mitätöidäkseen<br />

sen, minkä ihminen kokee omaavansa, jotta<br />

hän ymmärtäisi kaivata elämäänsä jotakin myytävää<br />

tuotetta tullakseen onnelliseksi. Syntyy tilanne, jossa<br />

kukaan ei riittävästi arvosta sitä, mitä hänelle on sillä<br />

hetkellä tarjolla. Tämä pätee parisuhteeseenkin.<br />

4. Vaikka ihminen kokisi parisuhteensa päällimmäiseksi<br />

ongelmaksi elämässään, varsinainen<br />

ongelma voi kuitenkin liittyä suhteeseen omaan<br />

itseen, työhön, sukulaisiin tai vanhemmuuteen.<br />

Muutospaineet tai -tarpeet muilla elämän alueilla<br />

voivat kanavoitua parisuhteeseen. Ihminen, joka<br />

ei siedä omaa avuttomuuttaan, saattaa haukkua ja<br />

mitätöidä puolisoaan. Ihminen, joka haluaisi vaihtaa<br />

työtä tai alaa, saattaa harkita avioeroa. Ihminen,<br />

joka kokee tottelevansa liikaa sukulaisiaan, saattaa<br />

kapinoida puolisoaan vastaan. Ihminen, joka pelkää<br />

epäonnistuneensa vanhempana, saattaa kipeästi tarvita<br />

kehumista parisuhteessaan.<br />

5. Parisuhde on usein liian suljettu tai liian avoin<br />

ympäristölle.<br />

Kaikki sosiaaliset systeemit ovat avoimia, eli rajat<br />

eivät ole täysin läpäisemättömiä, mutta eivät täysin<br />

läpäiseviäkään. Parisuhteessa saatetaan joskus<br />

yrittää luoda yhteistä harhakuvitelmaa siitä, että ulkomaailmaa<br />

ei ikään kuin olisi tai ettei se ainakaan<br />

vaikuttaisi millään olennaisella tavalla suhteeseen.<br />

Tällainen ilmiö voi liittyä moneen perheen psykopatologiaan<br />

(Wynne et al. 1963). Parisuhteesta voidaan<br />

yrittää tehdä kokonaan suljettu maailma myös<br />

mustasukkaisuuden kautta. Jotkut pariskunnat sen<br />

sijaan haluavat elää aivan kuin parisuhde ei asettaisikaan<br />

rajoja sille, mitä saa tai ei saa tehdä. Tähän<br />

liittyy tavallisesti riippuvuuden pelkoa.<br />

6. Sekä uskoton että petetty osapuoli kärsivät<br />

heikosta itsetunnosta ja heikosta turvallisuudentunteesta.<br />

Tilanteessa, jossa toinen puoliso on pettänyt ja toinen<br />

tullut syvästi loukatuksi, on usein vaikea luoda<br />

yhteistä keskustelupohjaa. Pettänyt osapuoli ei halua<br />

järkyttää toista avautumalla ja kertomalla lisää näkemyksistään,<br />

eikä loukattu osapuoli puolestaan halua<br />

puhumalla varomattomasti menettää kumppaniaan<br />

lopullisesti. Tällaisessa tilanteessa voi olla vaikea<br />

saada aikaan avointa keskustelua tärkeistä asioista.<br />

Silloin voi olla mielekästä tarttua yhteisiin teemoihin<br />

eli itsetuntovaikeuksiin ja romahtaneeseen turvallisuudentunteeseen.<br />

Pettäneen osapuolen itsetunto on<br />

koetuksella häneen kohdistuvan syyllistävän kritiikin<br />

vuoksi ja hänen turvallisuustunteensa järkkyy kumppania<br />

uhkaavan psyykkisen romahtamisen ja mahdollisten<br />

itsemurhauhkausten kautta. Petetyn osapuolen<br />

itsetuntoa on selvästi loukattu, ja hänen turvallista<br />

todellisuuskäsitystään on julmalla tavalla rikottu. On<br />

mielenkiintoista kuulla, miten kummankin osapuolen<br />

itsetunto ja turvallisuudentunne on ollut uhattuna<br />

tai taattuna heidän lapsuudessaan, nuoruudessaan ja<br />

aikaisemmassa aikuiselämässään.<br />

7. Kumpikin hakee tiedostamattaan puolison<br />

valinnastaan ei ainoastaan itselleen, vaan suvulleenkin<br />

joko jotain luovalla tavalla uutta tai jotain<br />

traditioita vahvistavaa.<br />

Ihmiset haluavat usein kokea toimivansa tärkeissä<br />

elämänratkaisuissaan suvuistaan riippumattomina<br />

yksilöinä. Työn tai puolison valitsemisen kuvitellaan<br />

tapahtuvan sukujen vaikutuksesta vapaassa<br />

tyhjiössä. Tiedostamattomalla tasolla kuitenkin<br />

seurataan tai rikotaan suvun perinteitä ajatellen esimerkiksi<br />

sitä, onko valinta järjen tai tunteen ohjaama,<br />

toivotaanko tasavertaisuutta tai hierarkiaa, vaa-<br />

25

ditaanko tilaa uralle tai omistaudutaanko perheelle,<br />

noudatetaanko vai rikotaanko ympäristön normeja,<br />

onko ulkonäkö tai sosiaalinen asema tärkeä vai<br />

ei. Puolison valinnan kautta yksilö edistää sukunsa<br />

sulkeutuneisuutta tai avoimuutta tuomalla joko<br />

helposti hyväksyttävän tai vahvaakin vieroksuntaa<br />

herättävän uuden ihmisen suvun piiriin.<br />

8. Sen sijaan, että puolisot riitelevät siitä, kumpi<br />

saa tahtonsa läpi, heidän olisi palveltava keskinäistä<br />

suhdettaan ja sen tarpeita.<br />

Parisuhde ei ole dyadi vaan triadi. Siinä on kolmantena<br />

osapuolena parisuhde. Tämän vuoksi paripsykoterapiassa<br />

voi olla tarpeen kysyä puolisoiden<br />

mielipiteiden lisäksi sitä, mitä mieltä parisuhde<br />

saattaisi olla. Samoin kuin puolisot ovat valmiita<br />

uhrautumaan lastensa puolesta, heidän tulisi olla<br />

valmiita uhrautumaan myös parisuhteensa puolesta.<br />

Paripsykoterapiassa näköaloja voidaan laajentaa<br />

myös siten, että teoreettisesti oletetaan joidenkin<br />

kolmansien osapuolten, kuten työtovereiden, ystävien,<br />

sukulaisten jne. olevan fiktiivisesti läsnä<br />

kahden ihmisen kommunikaatiosuhteessa (Ricci &<br />

Selvini-Palazzoli 1984).<br />

9. Osa pariskunnista riitelee liikaa ja osa liian<br />

vähän, toiset taas koko ajan ja jotkut eivät ollenkaan.<br />

Paripsykoterapeutin omat kokemukset parisuhteesta<br />

ja ihmissuhteista yleensä voivat vaikuttaa siihen,<br />

miten hän suhtautuu pariskunnan riitelemiseen tai<br />

riitelemättömyyteen. Helposti käy niin, että paripsykoterapeutti<br />

joko aina rohkaisee pariskuntia<br />

riitelemään tai yrittää aina estää heitä riitelemästä.<br />

Kuitenkin täytyisi tapauskohtaisesti tutkia, mikä<br />

on kulloisenkin parisuhteen sen hetkinen tilanne.<br />

Vaikka puolisoiden olisikin opittava riitelemään tai<br />

jättämään riitelemättä, kenenkään ulkopuolisen on<br />

mahdotonta tietää, koska aika on kypsä siihen. Sen<br />

takia täytyy olla todella harkitsevainen, jos antaa<br />

kotitehtäviä joko riitojen lisäämiseksi tai niiden estämiseksi.<br />

Tietenkin on viisasta seurata asiakkaiden<br />

tilannemääritelmiä, mutta joskus he ovat eri mieltä<br />

siitä tai sitten he tarvitsevat apua kyseenalaistaakseen<br />

tai monipuolistaakseen omia käsityksiään.<br />

10. Rakkaussuhteessa kukaan ei ole koskaan<br />

yksiselitteisesti voitolla tai häviöllä: hallitsevasti<br />

käyttäytyvä ei voi tietää, antaako toinen tilaa sydämessäänkin,<br />

alistuva voi syyllistää toista ja ylläpitää<br />

uhkaa, että jonakin päivänä saa tarpeekseen<br />

ja lähtee. Puhumalla paljon ei välttämättä<br />

saa kontaktia edes omiin tunteisiinsa ja hiljaa<br />

olemalla taas saa kauhukuvat toisen mielessä<br />

liikkeelle.<br />

Parisuhteessa, kuten muissakin ihmissuhteissa, taistellaan<br />

usein tuhoisallakin tavalla vallan harhasta<br />

(Bateson 1973; Bateson 1980). Kumpikin yrittää<br />

suuruudenhullulla tavalla saada sellaista yksipuolista<br />

valtaa suhteessa ympäristöönsä ja muihin ihmisiin,<br />

joka ei voi koskaan toteutua. Joku saattaa kuvitella<br />

esimerkiksi väkivallalla tai sillä uhkaamalla<br />

voivansa estää hylätyksi tulemisen (Wahlbeck 1999<br />

d). Poliittisissakin systeemeissä on käynyt ilmi, että<br />

ennemmin tai myöhemmin diktaattorin alistamat<br />

ihmiset kieltäytyvät leikkimästä enää tottelevaisuusleikkiä.<br />

Ihminen voi kyllä vangita, kiduttaa ja<br />

tappaa toisen ihmisen, mutta hän ei voi koskaan olla<br />

täysin varma siitä, miten tämä seuraavaksi toimii.<br />

Parisuhteessa voi yrittää tavoitella vallan harhaa puhumalla<br />

tai vaikenemalla, toimeliaisuudella tai vetämättömyydellä,<br />

hallitsevuudella tai joustavuudella,<br />

aktiivisen tai passiivisen vastarannan kautta. On<br />

surullista, että niin monessa parisuhteessa uhrataan<br />

aikaa ja energiaa jonkin sellaisen tavoittelemiseksi,<br />

mitä ei kuitenkaan voi saada, sen sijaan, että annettaisiin<br />

kaiken sen elämän rikkauden avautua, joka<br />

on kummankin käsien ulottuvilla.<br />

Parisuhteen kompasseja<br />

Asiakkaat näkevät tavallisesti ainoastaan yhden,<br />

joko ulkoisen tai sisäisen, ristiriidan. Olisi yhdessä<br />

löydettävä se toinenkin ristiriita, jotta voisi avautua<br />

”kompassi” (Wahlbeck 2003 a) elämän jännitteiseen<br />

energiakenttään.<br />

Inspiroiduin ajatuksesta, että yksilöitymisen tukeminen<br />

muodostaa kestävän pohjan parisuhteen pysyvyydelle<br />

(Guggenbühl-Craig, 1977) ja tein tästä<br />

”kompassin”:<br />

Pohjana parisuhteelle (eli ”etelässä”) on tarve<br />

saada virikkeitä psyykkiseen kasvuun, mutta ennemmin<br />

tai myöhemmin tarvitaan myös pyrkimystä<br />

kohti henkisen kasvun virikkeitä (”pohjoinen”).<br />

”Henkisellä kasvulla” tarkoitetaan tässä yhteydessä<br />

kaikkea sitä, mikä muuttaa ihmisen käsitystä itsestään<br />

osana maailmankaikkeutta ja elämän merkitystä.<br />

Joillekin tämä tarkoittaa uskonnollista va-<br />

26

Parisuhde ja yksilöityminen (©Jan-Christer Wahlbeck)<br />

Virikkeitä henkiseen<br />

kasvuun<br />

Läheisen<br />

ihmissuhteen<br />

haasteet ja<br />

ristiriidat<br />

Maailman monipuolistumisen<br />

ja<br />

oman eheytymisen<br />

mahdollisuus.<br />

Virikkeitä psyykkiseen<br />

kasvuun<br />

kaumusta, mutta ei kaikille. Parisuhteen arki eli läheisen<br />

ihmissuhteen haasteet ja ristiriidat (”länsi”)<br />

antavat energiaa ja pakottavat kestämään kaaosta.<br />

Aina välillä voi edes hetkittäin nauttia maailman<br />

monipuolistumisen ja oman eheytymisen mahdollisuudesta<br />

(”itä”). Parisuhde tarvitsee ”ravintoa”<br />

kaikista näistä suunnista, jotta se kestäisi ”kunnes<br />

kuolema erottaa”.<br />

Puolisoiden suhde elämään vaikuttaa siihen, miten<br />

he kokevat toisensa:<br />

Jotta ymmärtäisi, mitä parisuhde merkitsee kumppanille<br />

ja mitä hän siitä hakee, on tiedettävä jotain hänen<br />

suhteestaan elämään. Mitä hän torjuu (”etelä”)?<br />

Kaikki ihmiset torjuvat jotain. Kukaan ei pysty elämään<br />

”täysillä” ilman varauksia. Se on fyysinen, biologinen,<br />

sosiaalinen ja psykologinen mahdottomuus.<br />

Mitä hän himoitsee (”pohjoinen”)? Tällä en tarkoita<br />

ainoastaan seksuaalisia haluja, vaan minua kiinnostaa,<br />

mitä ihminen muutenkin kaipaa, mikä saa hänet<br />

innostumaan? Vaikka ihminen omistaakin elämänsä<br />

sille, että oppii yhä monipuolisemmin tuntemaan elämää<br />

ja itseään, jokin osa jää aina pysyvästi tai tilapäisesti<br />

”varjoon”. Sen vuoksi on mielekästä pohtia<br />

ihmisen kanssa, mikä puoli elämästä ja hänestä on<br />

esillä (”länsi”) ja mikä taas piilossa (”itä”).<br />

Puolison suhdetta kumppaniinsa voidaan tarkastella<br />

neljästä eri näkökulmasta:<br />

Vaikka paripsykoterapia-asiakkaat esittävät paljonkin<br />

vaatimuksia (”pohjoinen”) toisilleen, voisi ajatella,<br />

että kestävä pohja parisuhteen jatkumiselle muodostuu<br />

kaikesta siitä, minkä antaa puolisolleen anteeksi<br />

(”etelä”). Tämä pysyy usein piilossa, eikä sitä aina<br />

edes haluta sanoa ääneen, koska silloin toinen voisi<br />

kuvitella saaneensa luvan olla minkälainen tahansa.<br />

Monet paripsykoterapeutit ovat nostaneet antamisen<br />

(”itä”) ja saamisen (”länsi”) dialektiikan esille. Jotta<br />

voisi antaa, on suostuttava ottamaan vastaan, ja jotta<br />

voisi ottaa vastaan, on kyettävä antamaan jotain.<br />

Luovan systeeminen paripsykoterapia<br />

Systeemisestä perheterapiasta ja systeemisestä paripsykoterapiasta<br />

on esiintynyt monta mekaanisen<br />

tuntuista ja ulkokohtaista manipulaatiota suosivaa<br />

versiota. Itse käytän sen takia termiä ”luovan systeeminen”<br />

kuvaamaan sellaista perheterapiaa tai<br />

27

paripsykoterapiaa, joka pohjautuu aatehistoriallisesti<br />

Gregory Batesonin (1973; 1980) ajatuksiin.<br />

Mielestäni systeemisen näkökulman ydin on toisaalta<br />

erottelujen (joko-tai-ajattelun) ja toisaalta ilmiöiden<br />

laajempien kytkentöjen välttämättömyyden ja suhteellisuuden<br />

ymmärtäminen (Wahlbeck, 1999 b). Itse<br />

olen aina liittänyt tunteet, kokemukset, merkitykset<br />

ja tarinat systeemisyyteen kuten Gregory Batesonkin,<br />

mutta jotkut perheterapeutit löysivät nämä asiat vasta<br />

hylättyään liian kapeasti omaksumansa systeemisen<br />

mallin ja hakeutumalla reflektiivisen ja narratiivisen<br />

perhe- ja pariterapian piiriin. Dialogisuuden periaate<br />

sisältyy mielestäni siihen vuorovaikutuksellisuuteen,<br />

jonka pitäisi olla mukana systeemisessä työskentelyssä,<br />

vaikka tätä toimintatapaa on väärin perustein<br />

kutsuttu kuulustelu- ja tempputekniikaksi.<br />

Systeemistä paripsykoterapiaa käsitteleviä kirjallisuuspoimintoja:<br />

- Nimenomaan paripsykoterapiassa on ollut pakko<br />

huomata joidenkin systeemisen terapian rutiineihin<br />

liittyvä rajoittuneisuus. Sen sijaan, että tapaamiset<br />

olisivat kerran kuukaudessa, on usein tarpeellista<br />

tavata jopa viikoittain (Burbatti et al. 1993, s. 121).<br />

- Systeemisessä mielessä pariskunta ilmaisee ennen<br />

kaikkea yksilöiden tarpeita ja ongelmia (Ibid. s.<br />

122). Tämän takia paripsykoterapeutti joutuu usein<br />

trianguloiduksi, kun kumpikin puoliso haluaa etuoikeutetun<br />

suhteen häneen (Ibid. s. 127).<br />

- Äärimmäisen tärkeää on kunnioittaa puolisoiden<br />

yhteisiä ja erillisiä maailmankatsomuksellisia olettamuksia<br />

todellisuudesta (Ibid. s. 129).<br />

- Paripsykoterapeutin on vaikea antaa yhtä paljon<br />

huomiota molemmille puolisoille, koska tavallisesti<br />

roolit ovat polarisoituneet siten, että toinen edustaa<br />

regressiivisyyttä ja toinen progressiivisyyttä. Eli<br />

toinen kärsii erilaisista oireista, ja toinen esiintyy<br />

järkevänä henkilönä, joka on tuonut toisen hoitoon<br />

(Willi 1990, s. 94).<br />

- Samalla tavalla, kun voidaan puhua normaaliin<br />

mielenterveyteen kuuluvasta ”kontekstijoustavuudesta”<br />

ja ”systeemikompetenssista” eli valmiudesta<br />

toimia erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä (Retzer<br />

2004, s. 24) voisi ajatella, että luovan systeeminen<br />

paripsykoterapeutti pystyy kalibroimaan toimintaansa<br />

eri tavalla jokaisen pariskunnan kanssa.<br />

- Paripsykoterapiassa löytyy monta erilaista systeemistä<br />

lähestymistapaa. Yhteistä niille on yritys<br />

mahdollistaa prosessi, joka edistää puolisoiden<br />

yhteistä ja erillistä luovuutta. Jokin lähestymistapa<br />

painottaa prosessissa syntyneiden ideoiden sopivaa<br />

moninaisuutta, jokin vuorovaikutuksessa kasvamisen<br />

mahdollisuuksia ja jokin taas kohtaamista ja<br />

sukupuutyöskentelyä (Hess 2003, s. 88).<br />

- Seksuaalisuuttakin tarkastellaan systeemisestä<br />

näkökulmasta. Seksuaaliterapiaa voidaankin määritellä<br />

intohimojen pariterapiaksi (Clement, 2004,<br />

s. 47). Huomion keskipisteenä on kummankin puolison<br />

eroottinen kehitys eikä seksuaaliset funktiot<br />

(Ibid. s. 50). Pariskunta on systeemi, jolle on tunnusomaista<br />

merkitys- ja kommunikaatioyhteisyys<br />

(Ibid. s. 63). Yhdessä luotua seksuaalikulttuuria on<br />

tarkasteltava osana tätä kokonaisuutta (Ibid. s. 71).<br />

- Systeeminen paripsykoterapia on empiirisissä<br />

tuloksellisuustutkimuksissa osoittautunut tehokkaaksi<br />

silloin, kun toinen puolisoista on diagnosoitu<br />

masentuneeksi (Jones & Asen, 2000). Tavallisesti<br />

systeemisesti työskentelevät paripsykoterapeutit<br />

vierastavat diagnooseja ja ajattelevat, että sellaiset<br />

leimat ainoastaan lisäävät ongelmia. Joskus diagnoosi<br />

on kuitenkin ollut niin monta vuotta mukana<br />

pariskunnan elämässä, että siitä on tullut kuin perheenjäsen<br />

(Ibid. s.xiii), eikä diagnoosin huomioiminen<br />

estä laajempien systeemisten perspektiivien<br />

luomista yhdessä asiakkaiden kanssa.<br />

- Diagnostiikka muodostaa systeemisessä paripsykoterapiassa<br />

prosessin. Sen kautta saadaan toiminnallisia<br />

vihjeitä seuraavista hoidollisista vaiheista, kun aktivoidaan<br />

ja hyödynnetään asiakkaiden voimavaroja ja<br />

itsehoitokykyä (Scheib & Wirsching, 2004, s. 37).<br />

- Unien kautta voidaan myös kohota parisuhteen<br />

tarkastelussa korkeammalle systeemiselle tasolle.<br />

Uni on paitsi henkilökohtainen tuote, myös kulttuurin<br />

aikaansaannos. Jos mies näkee unta vaimostaan<br />

”miehitysarmeijana”, tämä kertoo jotain myös siitä,<br />

mitä tapahtuu miesten ja naisten välillä yhteiskunnallisella<br />

tasolla. Systeeminen paripsykoterapeutti<br />

etsii kulttuurianalyytikkona unien yhteyksiä kollektiivisesti<br />

vallitseviin normeihin (Roth 2003, s. 16).<br />

Tällöin luovan systeeminen paripsykoterapeutti tulee<br />

aika lähelle jungilaista paripsykoterapeuttia.<br />

Jungilainen paripsykoterapia<br />

Luovan systeeminen ja jungilainen paripsykoterapia<br />

eivät ole kaukana toisistaan. G. Batesonin ja C. G.<br />

Jungin ajatukset sopivat yhteen ja täydentävät toisiaan<br />

(Tuhkasaari & Wahlbeck 1999; Wahlbeck 1999 a;<br />

28

Wahlbeck 1999 c; Wahlbeck 2000). Molemmat ovat<br />

pohtineet ihmisen kohtaloa maapallolla ja yrittäneet<br />

tuoda itämaisia näkemyksiä länsimaiseen ajatteluun.<br />

Molemmat ovat olleet kiinnostuneita sekä ulkoisen<br />

että sisäisen maailman ilmiöistä, sekä koko ihmiskunnan<br />

jakamista yhteisistä kokemuksista että yksilöiden<br />

erityisistä merkityksenannoista. Molemmat ovat<br />

painottaneet tiedenäkemyksessään elämänfilosofiaa<br />

ja ihmiskäsitystä. Molemmat ovat nähneet psykopatologiassakin<br />

viisauden aineksia. Molemmat ovat<br />

vastustaneet valtakeskeisyyttä ihmisten keskinäisissä<br />

suhteissa. Molemmat ovat tutustuneet syvällisesti<br />

muihinkin kulttuureihin kuin siihen, mihin ovat itse<br />

syntyneet ja missä ovat kasvaneet. Molemmat ovat<br />

kannattaneet kriittistä ajattelua, joka kyseenalaistaa<br />

”itsestäänselvyyksiä”. Molemmat ovat vierastaneet<br />

sitä, että heidän näkemyksistään tehdään ”oppi”, jota<br />

sitten ”oppilaat” sokeasti noudattavat. Molemmat ovat<br />

vaikealukuisia ja haastavia kirjoituksissaan, minkä<br />

vuoksi monikaan, joka viittaa heihin, ei itse asiassa<br />

ole lukenut yhtään alkuperäistekstiä. Molemmat ovat<br />

myös radikaaleja humanismissaan.<br />

Tässä muutamia poimintoja jungilaisen paripsykoterapian<br />

ideoista ja näkökulmista sellaisina,<br />

kun niitä löytyy jungilaisten nk. analyyttisten<br />

psykologien kirjoituksista:<br />

- Kaikki parisuhteen ilmiöt liittyvät individuaatioprosessiin.<br />

Symbolinen elämä, ulkoisen ja sisäisen<br />

maailman näkeminen toisiaan heijastavina, on individuaatioprosessin<br />

päämäärä (Desteian 1989, s.<br />

178-179).<br />

- Yrittäessämme tavoittaa symbolisen elämän<br />

viisautta ja ratkaistaaksemme sisäisiä tai ulkoisia<br />

ristiriitojamme luomme aina jotain lisää omaan<br />

myyttiimme siitä, kuka olemme, miksi olemme<br />

täällä sekä mitä meidän olisi tehtävä elämässämme<br />

ja elämästämme (Ibid. s. 179).<br />

- Eros-käsite tarkoittaa jungilaisittain ennen<br />

kaikkea suhteessa olemisen (”Bezogenheit” saksaksi)<br />

periaatetta eikä pelkästään seksuaalisuutta.<br />

Vastakohdat Erokselle ovat valta ja Logoksen periaate.<br />

Yleensä naisilla Eros-periaate on vahvempi ja<br />

miehillä taas Logos-periaate. Eli naisille yhteyden<br />

luominen on helpompaa, kun miehillä taas erojen<br />

tekeminen ja tiedon hahmottaminen. Molemmat<br />

periaatteet elävät kuitenkin sekä miehen että naisen<br />

psyykessä tai ainakin niiden pitäisi elää, mikäli individuaatioprosessissa<br />

halutaan päästä psyykkiseen<br />

eheyteen (Müller & Müller 2003, s. 108-109.)<br />

- Kaikissa ihmisissä vaikuttavat sekä maskuliininen<br />

että feminiininen psyykkinen prinsiippi.<br />

Miehessä feminiininen prinsiippi ilmenee sekä tietoisesti<br />

että tiedostamatta anima-hahmojen kautta<br />

ja naisella animus-hahmojen kautta (Ibid. s. 26).<br />

Jungille miehinen ja naisellinen periaate ovat yhtä<br />

tärkeitä psyykelle ja maailmalle (Ibid. s. 23).<br />

- Anima-hahmoja löytyy psyykkisesti neljällä<br />

eri tasolla: biologisella (esim. raamatun alku-äiti<br />

Eeva), seksuaalis-esteettis-romanttisella (esim. antiikin<br />

mytologian Helena), henkisellä (esim. Neitsyt<br />

Maria) ja viisauden tasolla (esim. Sofia). Animushahmojakin<br />

löytyy neljältä eri tasolta: voiman (esim.<br />

seikkailija), teon (esim. urheilija), sanan (esim. poliitikko<br />

tai kirjailija) ja hengen tasolta (esim. pappi<br />

tai psykoterapeutti). Anima avaa tien tiedostamattomaan,<br />

ja animus auttaa tiedostamattomien sisältöjen<br />

aktiivisessa ilmaisussa (Ibid. s. 24).<br />

- Jungin käsitykseen parisuhteesta ja rakkaudesta<br />

kuuluu vastuullinen sitoutuminen ja uhrautuminen.<br />

Ihminen uhraa joitakin mahdollisuuksiaan tai mahdollisuuksien<br />

illuusiotaan. Rakkaus vaatii ehdotonta<br />

antautumista kuten uskonto (Ibid. s. 309).<br />

- Paripsykoterapiassa suhde itsessäänkin on asiakkaana.<br />

Eli voidaan ajatella, että asiakkaita on kolme.<br />

Mikäli jungilaisittain otetaan huomioon miehen anima<br />

ja naisen animus, niin asiakkaita onkin itse asiassa<br />

viisi. Tämän lisäksi olisi huomioitava kummankin<br />

puolison persoonallisuustyyppi (Nell 2005, s.126).<br />

Jungin mukaan ihminen on joko introvertti tai ekstrovertti,<br />

ja jokin neljästä psyykkisestä perusfunktiosta<br />

(tunne versus ajatus, intuitio versus aistimus) hallitsee<br />

vastakkaisen funktion ollessa ”varjossa”.<br />

- Paripsykoterapiassa unien kanssa työskentely<br />

tuo yhteiseen keskusteluun sen, miten kumpikin<br />

osapuoli kokee parisuhdetilanteen subjektiivisesti<br />

ja tiedostamattomasti (Ibid. s. 126). Unien avulla<br />

voi huomata, miten projektiomekanismit toimivat.<br />

Mikäli joku kertoo unessa puolisolleen, miten typerä<br />

hän on, tämä ei tarkoita, että puoliso olisi typerä,<br />

vaan uni kertoo, että unennäkijän sisäinen ääni puhuu<br />

hänen oman ”typerän” puolensa kanssa (Ibid.<br />

s. 127).<br />

- ”Itse” (”Self” englanniksi, ”Selbst” saksaksi),<br />

tietoisuuden ja tiedostamattoman kokonaisuus ja<br />

keskus, on tavoite, jota kohti uni ja individuaatioprosessikin<br />

pyrkii. Uni tavoittelee integraatiota,<br />

29

tasapainoa ja harmoniaa. ”Minän” tai ”egon” suoritus-<br />

ja menestyskeskeisyys yritetään saada palvelemaan<br />

”Itsen” korkeampia päämääriä. ”Itse” esiintyy<br />

symbolisesti unissa esimerkiksi jumalankaltaisena<br />

hahmona, tähtenä tai aurinkona (Ibid. s. 128).<br />

- Kyky elää rakkaussuhteessa, jossa molemmat<br />

osapuolet ovat valmiit liittymiseen, edellyttää sellaisten<br />

symbolisten yhteyksien luomista, jotka ovat<br />

korkeammalla tasolla kuin pariskunta ja yksilöt.<br />

Ihmisillä täytyisi olla luottamusta johonkin, mikä<br />

auttaa henkilökohtaisten menetysten, kriisien ja<br />

hajoamisen suhteen. Henkilökohtaisesta ulottuvuudesta<br />

päästään yhteisölliseen ja symboliseen jatkumoon.<br />

Tämä on keskeistä jungilaisessa paripsykoterapiassa<br />

(Young-Eisendrath 1998, s. 244).<br />

- Jungilaiselle paripsykoterapeutille ei ole vierasta<br />

työskennellä lyhyemmin ja harvemmilla istunnoilla<br />

kuin jungilaisessa analyysissä (Young-<br />

Eisendrath 1996). Eräässä mallissa istuntoja on<br />

kuuden kuukauden välein, minkä jälkeen on yksi<br />

seurantaistunto. Jokainen istunto kestää 120 minuuttia,<br />

ja pariskunnalle tarjotaan tilaisuus dialogiin<br />

asettamalla heidät vastakkain samoin kuin<br />

strukturaalisessa perheterapiassa. Miespuolinen<br />

paripsykoterapeutti istuu miehen vasemman olkapään<br />

takana, naispuolinen työntekijä taas naisen<br />

oikean olkapään takana ja kumpikin toimii kuin<br />

psykodraamassa vaihtoehtoisena minänä tai ”tuplana”<br />

yrittäen ilmaista kyseisen puolison tunteita<br />

ja merkityksenantoja (Ibid. s. 83).<br />

- Parisuhdetta voi jungilaisittain kuvata sen mukaan,<br />

mikä arkkityyppi siinä on aktivoituneena, ja<br />

arkkityyppejä voi kuvata mytologiasta otettujen<br />

hahmojen kautta (Kast 1986). Pariskunnalle voi olla<br />

keskeistä täydellisen yhteyden ihanne, kuten Shivan<br />

ja Shaktin suhteessa, kaipuu muotoilla puolisoa<br />

oman kuvansa mukaisesti, kuten George Bernard<br />

Shaw:n komediassa Pygmalion, mielikuva rakkauden<br />

jumalattaresta ja hänen nuoresta rakastajastaan,<br />

kuten Ishtar ja Tammuz, parisuhdekonfliktit, kuten<br />

Zeus ja Hera keskenään, mielikuva viisaasta vanhasta<br />

miehestä ja nuoresta tytöstä, kuten Merlin<br />

ja Viviane tai sitten hallitsevana on solidaarisuus<br />

ja tasapaino, kuten veljenomainen aviomies ja siskonomainen<br />

vaimo (Ibid.). Oma parisuhdetyyppinsä<br />

on jungilaisittain parisuhde, missä konjunktioarkkityyppi<br />

on vaikuttavin (Ulanov 1996). Siinä<br />

on vahvasti esillä vastakohtien yhtyminen, kuten<br />

C. G. Jung määritteli alkemian psykologisen symboliikan<br />

ytimen. Mikäli tämä arkkityyppi hallitsee,<br />

niin puolisot eivät ensisijaisesti etsi vanhempaa sisäiselle<br />

lapselleen, eivät vaadi toista muuttamaan<br />

ympäristöä puolestaan, eivätkä vaadi onnellisuuden<br />

takeita. Parisuhde mahdollistaa vastakohtien yhtymistä<br />

sekä kummankin yksilön sisällä että heidän<br />

välillään ja auttaa kumpaakin olemaan aidosti oma<br />

itsensä. Konkreettisen tason lisäksi avautuu symbolinen<br />

taso, kuten alkemististen kirjoitusten vertauskuvissa<br />

kuninkaan ja kuningattaren tai auringon ja<br />

kuun mystisestä avioliitosta (Ibid.). Toinen ei toimi<br />

psyykkisessä mielessä säiliönä tai kannattelijana<br />

toiselle, kuten C. G. Jung kerran kuvasi parisuhteen<br />

psykologiaa (Jung 1931). Parisuhteen ei tarvitse<br />

pohjautua fantasiaan toisesta pelastajana, vaan siinä<br />

voi olla kummallekin tarpeeksi tilaa työstää suhdetta<br />

itseensä (Hollis 1998, s. 12-13).<br />

Paripsykoterapiaideoita<br />

Paripsykoterapeutti joutuu jokaisen asiakkaan kohdalla<br />

olemaan luova. Asiakkaiden avulla löytää aina<br />

uusia näkökulmia parisuhteeseen ja uusia käytännön<br />

ideoita siitä, miten puolisot voisivat käyttäytyä ja<br />

suhtautua uudella tavalla. Tämäntyyppisen artikkelin<br />

kirjoittamisessa joudun kuitenkin muistelemaan<br />

esimerkkejä siitä, minkälaiset paripsykoterapiaideat<br />

ovat olleet sopivan tuntuisia johonkin tiettyyn keskusteluprosessiin.<br />

Puolisoiden roolijaosta saattaa löytyä kätketty<br />

mieli, vaikka molemmat ilmaisevatkin haluavansa<br />

muutosta siihen. Esimerkiksi eräällä vaimolla<br />

vammaisen lapsen synnyttyä tehtäväksi vaikutti<br />

tulleen ahdistuksen kohtaaminen yksin, ja miehen<br />

piti yksin tuoda elämään turvallisuutta. Vaimon äidin<br />

julmuuden vuoksi vaimo ei kuitenkaan pystynyt<br />

luottamaan mieheen, ja miehen taas oli pakko olla<br />

kova- ja kylmäsydäminen samoin kuin anoppinsa,<br />

koska mikäli hän olisi eläytynyt ja mennyt mukaan<br />

vaimon ahdistukseen, hän ei enää olisi pystynytkään<br />

tuomaan turvallisuutta yhteiseloon.<br />

Mustasukkaisuus kuuluu jokaiseen parisuhteeseen<br />

riippumatta siitä, muodostaako se jommankumman<br />

tai molempien mielestä ongelman. Puoliso voi olla<br />

mustasukkainen siitä, että epäilee toisella olevan<br />

ulkopuolisen sukupuolisuhteen, tai sitten hän voi<br />

olla mustasukkainen toisen erittäin läheisestä suhteesta<br />

työhönsä, vanhempiinsa, lapsiinsa tai ystäviinsä.<br />

Vakava sairaus, joka täyttää toisen mielen,<br />

30

voi herättää mustasukkaisuutta. Kuolemallekin voi<br />

olla mustasukkainen, mikäli puoliso suunnittelee<br />

itsemurhaa. Mikäli puoliso viestittää haluavansa<br />

aloittaa uuden elämän oman sairauden tai vanhempiensa<br />

kuoleman vaikutuksesta, tämäkin voi herättää<br />

mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuus-näytelmä<br />

parisuhteessa on todella näytelmä siinä mielessä,<br />

että siinä kehittyy toistuvia kuvioita, jotka hankaloittavat<br />

tilannetta. Mustasukkaisuuden kohteena<br />

olevan henkilön salailu ja valehtelu ruokkii mustasukkaisen<br />

vainoharhaisuutta, ja mustasukkaisen<br />

hyökkäävyys taas ruokkii toisen osapuolen salailua<br />

ja valehtelua. Mustasukkainen vaatii rehellisyyttä,<br />

mutta ei välttämättä kestäisi sitä ja hän saattaa<br />

vaatia elämältä sellaisia takeita, joita elämä ei voi<br />

antaa. Hän ei siedä elämään kuuluvaa epävarmuutta,<br />

vaan yrittää hallinnalla lievittää menettämisen<br />

pelkoaan. Mustasukkaisuutta herättävällä saattaa<br />

olla tiedostamattaan tarve kääntää suhteen alkuvaiheen<br />

asetelmaa ajatellen sitä, kuka on kenenkin<br />

armoilla, tai sitten mustasukkainen koki jo silloin<br />

olevansa heikoilla ja toisen armoilla, koska toinen<br />

oli pelastanut hänet onnettomalta elämän kohtalolta.<br />

Mustasukkaisuutta herättävä yhtä lailla kuin<br />

mustasukkainenkin saattaa yrittää ravistella totuutta<br />

esille toisen rakkaudesta. Mustasukkainen saattaa<br />

harkita eroa ja hakea eroaikeille näyttöä ja perusteluja.<br />

Mustasukkaisuusdraama voi ilmaista, että<br />

pariskunta taistelee yksilöitymisvaihetta vastaan<br />

samalla, kun se osoittaa yksilöitymisvaiheen väistämättömyyden.<br />

Toinen on ehkä siihen valmis, ja<br />

toinen ehkä pelkää sitä. Mustasukkaista henkilöä<br />

voidaan luonnehtia uteliaisuutensa säilyttäneeksi ja<br />

mustasukkaisuuden kohdetta salaperäisen kiehtovuutensa<br />

säilyttäneeksi.<br />

Mustasukkaisuus voi auttaa pariskuntaa käyttämään<br />

elämän jokaisen hetken kuin se olisi viimeinen<br />

ja samalla se voi estää nauttimasta elämästä.<br />

Parisuhde on voinut alkaa kolmiodraamalla, jossa<br />

on aikansa ollut epäselvää, kuka voittaa. Tämä<br />

asetelma voi ruveta kummittelemaan uudestaan.<br />

Mustasukkainen voi itse kokea syyllisyyttä. Hän<br />

voi kokea syyllisyyttä alistamisesta ja loukkaamisesta<br />

ja pelätä, että puoliso kostaa tai vapautuu.<br />

Mustasukkaisuuden kohde voi kokea syyllisyyttä<br />

jostakin muusta kuin pettämisestä, mutta puoliso<br />

tulkitsee viestin väärin. Hän saattaa todella<br />

pettää tai flirttailemalla leikitellä sillä mahdollisuudella<br />

tai sitten hän on ”viaton”. Jos jommallakummalla<br />

on erivahvuiset seksuaaliset tarpeet,<br />

ilmaistuina tai pinnan alla piilevinä, tämä ruokkii<br />

mustasukkaisuutta. Vähän tai paljon seksiä ruokkii<br />

epäilyjä. Mustasukkaisuusdraama voi ilmaista<br />

muutoksen tarvetta, vaikka siihen kuuluu muutoksen<br />

pelkoakin. Molempien osapuolten on vaikea<br />

tuoda esille parisuhteeseen liittyvää tyytymättömyyttä:<br />

mustasukkaisuuden kohteella jottei vahvistaisi<br />

epäilyjä, ja mustasukkaisella jottei painostamalla<br />

tulisi hylätyksi. Mustasukkainen saattaa<br />

kokea jääneensä ulkopuoliseksi tai loukkaavalla<br />

tavalla arvottomaksi. Mustasukkainen takertuu<br />

mielikuviinsa, vaikka se tappaisikin sen rakkauden,<br />

jonka hän haluaa pelastaa. Rakkaudessa pidetään<br />

kiinni ja annetaan vapautta; näitä molempia<br />

viestejä kummankin pitäisi saada ja antaa.<br />

Tavallinen asetelma, kun pariskunta tulee kriisipsykoterapiaan<br />

on se, että toinen on jäänyt kiinni<br />

uskottomuudesta tai tunnustanut pettäneensä.<br />

Syrjähyppyhakuisuuden takana voi olla tyytymättömyys<br />

paitsi parisuhteeseen myös itseen, työhön<br />

tai lapsuuden perhekuvioon. Uskottomuus voi olla<br />

monenlaista, eli seksuaalisen pettämisen lisäksi se<br />

voi olla sielujen ystävyyden kokemista tunnetasolla.<br />

Kyseessä voi olla yritys yksilöityä ja eheytyä tai sitten<br />

tapa vastustaa sitä luomalla kaksi erillistä maailmaa,<br />

toinen puolison kanssa ja toinen vieraan kanssa.<br />

Kyseessä voi olla oman tilan tai paikan hakeminen<br />

työ- tai yksityiselämässä. Kyseessä voi olla uusiutumisen<br />

tarve eli ”ventovieraan kanssa” etsitään uutta<br />

suuntaa elämään. Kyseessä voi olla kiehtovalla<br />

tavalla antoisan työn vaikutus tai sitten rasittavan<br />

työn luoma tarve ”katkohoitoon”. Kyseessä voi olla<br />

ihminen, joka kokee olevansa joka tapauksessa syyllisyyden<br />

taakan murtama tai sitten hän kokee olevansa<br />

oikeutettu vihaamaan ja kostamaan uskottomuuden<br />

kautta. Kyseessä voi olla jokin lapsen ikä, jonka<br />

esille nostamia tunteita puretaan toimintaan, eli äiti<br />

saattaa ”villiintyä”, kun tytär on murrosiässä tai vastaavasti<br />

isä, kun poika on murrosikäinen. Kyseessä<br />

voi olla vastuullisen vanhemman tarve unohtaa<br />

ehkä tiiviistikin jaetun vanhemmuuden taakkoja.<br />

Mikäli uskoton jakaa (splitin kautta) kokemuksiaan<br />

ja käyttäytymistapojaan jako voi olla monenlainen,<br />

eikä ole itsestään selvää, mitä vakituinen kumppani<br />

siinä edustaa: turvallisuus – seikkailu, hellyys – seksi,<br />

eriarvoisuus – tasa-arvoisuus, salailu – avoimuus<br />

jne. Vakituisessa parisuhteessa sitoutumista voi olla<br />

liikaa tai liian vähän. Uskottomuuden kautta harjoi-<br />

31

tellaan joko läheisyyttä tai etäisyyttä. Mikäli uskoton<br />

on pettynyt puolisoonsa ja sen takia pettää häntä,<br />

tämä pettymyksen tunne voi pohjimmiltaan liittyä<br />

suhteeseen omiin vanhempiin. Joku on saattanut jo<br />

lapsena olla ”uskoton”, eli hän on saanut rakkautta,<br />

turvallisuutta ja arvostusta ensisijaisesti muilta ihmisiltä<br />

kuin omilta vanhemmiltaan. Pettääkö uskoton<br />

itseäänkin eikä pelkästään puolisoaan, vai onko uskottomuus<br />

yritys päästä rehellisyyteen? Joskus parisuhteessa<br />

on vuosia salailtu asioita ja silloin tuntuu<br />

mahdottomalta päästä koskaan ”puhtaan pöydän”<br />

ääreen. Paripsykoterapeutin on tärkeää tarjota laajempaa<br />

perspektiiviä siitä, missä mennään ja ollaan<br />

menty sekä parisuhteessa että yksilöinäkin, muuten<br />

ei päästä ymmärtämään, mitä uskottomuus edustaa<br />

tai symboloi, vaikka tietenkin asiaa joudutaan käsittelemään<br />

perusteellisesti konkreettisestikin. Ketä se<br />

ihminen muistuttaa, jonka kanssa joku on ollut uskoton?<br />

Millä tavalla uskottomalla on tarve tulla hyväksytyksi<br />

omana itsenään varjoineenkin? Minkälaisen<br />

uuden elämän pariskunta voisi aloittaa yhdessä, mikäli<br />

jatkavat suhdettaan, koska paluuta entiseen ei<br />

ole? Miten uskoton voi surra ulkopuolista suhdetta,<br />

mikäli hän suostuu siitä luopumaan? Onko uskottomuudesta<br />

haettu ensisijaisesti jotain itselleen tai vakituisen<br />

suhteen rikastuttamiseksi?<br />

Tavallisesti kumpikin osapuoli yrittää tehdä jotain<br />

parisuhteen kehittämiseksi, mutta koska he ovat<br />

eri mieltä siitä, mistä pitäisi aloittaa tai siitä mistä<br />

on kyse, he sabotoivat toistensa hyvää tarkoittavia<br />

yrityksiä. Tällaisiin tilanteisiin sopii usein eräs perheterapian<br />

klassisimpia tehtäviä, eli kumpikin saa<br />

vuorollaan vallan toteuttaa itse valitsemansa aloitteen.<br />

Mikäli erimielisyys koskee sitä, pitäisi yhdessä<br />

katsoa ajassa eteenpäin tai taaksepäin, pariskunta<br />

saa tehtäväkseen vuorotellen viikonloppuna tehdä<br />

toisen johdolla tulevaisuusmatkailua tai toisen<br />

johdolla menneisyysmatkailua. Vaikka pariskunta<br />

onkin eripurainen elämän konkreettisesta järjestämisestä,<br />

heillä saattaa itse asiassa olla yllättävän<br />

yhtenäinen näkemys ihanteesta, jota kohti olisi pyrittävä.<br />

Tämä voi käydä ilmi, jos pyytää kumpaakin<br />

tekemään symbolisen väripiirustuksen siitä, minkälaisena<br />

kokee parisuhteen tällä hetkellä ja minkälaiseksi<br />

toivoisi sen muuttuvan.<br />

On monia muitakin työskentelytapoja, joiden<br />

kautta voi yrittää luoda erilaista keskustelua<br />

juuttuneeseen parisuhteeseen:<br />

- Puolisot saavat vuorotellen esittää yhden kysymyksen<br />

toisilleen mietittyään asiaa hiljaa itsekseen.<br />

Tällä tavalla rikotaan kuvioita, jossa paripsykoterapeuteille<br />

siirtyy liikaa vastuuta siitä, mistä pitäisi<br />

puhua.<br />

- Kumpikin puoliso saa vuorollaan apua paripsykoterapeuteilta<br />

hahmottaakseen, minkälaisen tehtävän<br />

istunnossa ja minkälaisen kotitehtävän hän<br />

toivoo pariterapeutin arvovallallaan antavan heille.<br />

Aloite siirtyy tällä tavalla asiakkaille, vaikka hyödynnetään<br />

paripsykoterapeuttien vaikutusvaltaa.<br />

- Sanoin tai piirustuksen kautta kumpikin kuvaa<br />

fläppitaulupaperia käyttäen sekä omaa että puolisonsa<br />

”mieluisaa puolta” ja ”epämieluisaa puolta”<br />

heidän keskinäisessä suhteessaan. Sitten keskustellaan<br />

siitä, minkälainen kuvio on muissa ihmissuhteissa?<br />

- Fläppitaululle kootaan aikajanalle: Mitä yhteistä<br />

on ollut eri vaiheissa? Mitä yksilöllisesti tärkeää<br />

kumpikin puoliso on kokenut missäkin vaiheessa?<br />

- Molemmat puolisot kirjoittavat paripsykoterapeuteille<br />

kirjeen: ”Vastoinkäymiset elämässäni ja<br />

miten olen niistä selvinnyt...”<br />

- Loukkaavat repliikit listataan fläppitaululle.<br />

Miten kumpikin kuitenkin valikoi sanojaan?<br />

Ovatko loukkaavat ilmaisut olleet samoja koko suhteen<br />

ajan? Onko suhde elämään tai itseen muuttunut<br />

ja näkyykö tämä repliikeissä? Onko nyt eri tavalla<br />

haavoittuva ja loukkaantuva?<br />

- ”Riideltyänne 20 minuuttia, kirjoittakaa fläppitaululle<br />

neljä lausetta, korkeintaan 10 sanaa per lause,<br />

kuvataksenne, minkä viestin yritätte saada perille?”<br />

- ”Pitäkää avioliitto-lokikirjaa, johon kumpikin<br />

saa vapaasti kirjoittaa. Käykää välillä lukemassa<br />

vaikka, ette aina itse kirjoittaisikaan mitään.”<br />

- ”Valitkaa kumpikin erikseen kaksi musiikkikappaletta,<br />

jotka seuraavassa istunnossa soitatte meille.<br />

Toinen kuvaa elämäntunnelmiasi ja toinen sitä, mitä<br />

haet parisuhteestasi tällä hetkellä.”<br />

- ”Valitkaa kotona yhdessä kolme musiikkikappaletta,<br />

jotka kaikki voisivat sopia suhteenne tunnussävelmäksi.”<br />

32

Kirjallisuutta:<br />

Bateson, G. 1973. Steps to an Ecology of Mind. London:<br />

Paladin.<br />

Bateson, G. 1980. Mind and Nature. A Necessary Unity.<br />

New York: Bantam Books.<br />

Burbatti, G.L., Castoldi, I. & Maggi, L. 1993. Systemic<br />

Psychotherapy with Families, Couples and Individuals.<br />

London: Jason Aronson.<br />

Clement,U. 2004. Systemische Sexualtherapie. Stuttgart:<br />

Klett-Cotta.<br />

Desteian,J.A. 1989. Coming together - Coming apart. The<br />

Union of Opposites in Love Relationships. Boston: Sigo<br />

Press.<br />

Guggenbühl-Craig, A. 1977; uusintapainos 2001. Marriage:<br />

Dead or Alive. Woodstock: Spring Publications.<br />

Hess,T. 2003. Lehrbuch für die systemische Arbeit mit<br />

Paaren. Ein integrativer Ansatz mit Elementen aus<br />

Paarberatung, Einzeltherapie und Mediation. Heidelberg:<br />

Carl-Auer-Systeme Verlag.<br />

Hollis,J. 1998. The Eden Project. In Search of the Magical<br />

Other. A Jungian Perspective on Relationship. Toronto:<br />

Inner City Books.<br />

Jones, E. & Asen, E. 2000. Systemic Couple Therapy and<br />

Depression. London&New York: Karnac Books.<br />

Jung, C.G. 1954. Marriage as a Psychological Relationship.<br />

CW 17. New York: Pantheon.<br />

Kast, V. 1986. The Nature of Loving: Patterns of Human<br />

Relationships. Willmette: Chiron Publications.(Sama teos<br />

alkuperäiskielisenä: Kast,V. Paare. Beziehungsphantasien<br />

oder Wie Götter sich in Menschen spiegeln. Kreuz Verlag,<br />

Stuttgart-Zürich 1984.)<br />

Müller,L.&Müller,A. 2003. Wörterbuch der Analytischen<br />

Psychologie. Düsseldorf&Zürich: Walter Verlag.<br />

Nell,R. 2005. The Use of Dreams in Couple Counseling. A<br />

Jungian Perspective. Toronto: Innercity Books.<br />

Retzer,A. 2004. Systemische Paartherapie. Konzepte<br />

– Methode – Praxis. Stuttgart: Klett-Cotta.<br />

Ricci, C. & Selvini-Palazzoli, M. 1984. Interactional<br />

Complexity and Communication. Family Process 23, ss. 169-<br />

176.<br />

Roth,M. 2003. Träume in der Systemischen Paartherapie.<br />

Göttingen: Vandenhoeck&Ruprecht.<br />

Scheib,P. & Wirsching,M. 2004. Paar- und Familientherapie.<br />

Leitlinie und Quellentext. Stuttgart: Schattauer.<br />

Schwartz-Salant, N. 1998. The Mystery of Human<br />

Relationship. Alchemy and the Transformation of the Self.<br />

London & New York: Routledge.<br />

Tuhkasaari, P. & Wahlbeck, J.-C. 1999. Jungilainen<br />

taideryhmäterapia perheterapiakoulutuksessa. Kirjassa:<br />

Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki: Vuorovaikutusprosessien<br />

tutkimuskeskus, ss.185-191.<br />

Ulanov, A.B. 1996. Coniunctio and Marriage. Kirjassa:<br />

Dodson, L. & Gibson, T. (Eds.) 1996. Psyche and Family.<br />

Jungian Applications to Family Therapy. Wilmette: Chiron<br />

Publications, ss.113-129.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 a. C.G.Jung ja systeeminen perheterapia.<br />

Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki:<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, ss.196-201.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 b. Elämänkokemukset systeeminä.<br />

Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki:<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, ss.144-148.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 c. Myyttisiä kuvia perheterapiassa.<br />

Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki:<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, ss.191-195.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 d. Perhe ja tuhoavuus. Kirjassa:<br />

Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki: Vuorovaikutusprosessien<br />

tutkimuskeskus, ss.149-155.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2000. Mytiska och systemiska perspektiv.<br />

Svensk Familjeterapi 2/2000, ss.10-16.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2003 a. Kompasseja elämän ristiriitoihin.<br />

Runollisia visioita psykologisista teemoista. Helsinki:<br />

Kustannus Oy ai-ai Förlags Ab.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2003 b. Perheterapia ja luovuus.<br />

Perheterapia 3/2003, ss.4-18.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2004. Lastensuojelukuvioista. Perheterapia<br />

1/2004, ss.16-24.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2006. Reflekterande processer och barnskyddsarbete.<br />

Kirjassa: Eliassen, H. & Seikkula, J. (Red.)<br />

Reflekterende prosesser i praksis. Oslo: Universitetsforlaget,<br />

ss.81-93.<br />

Willi, J. 1990. Dynamics of Couples Therapy. Northvale,<br />

New Jersey&London: Jason Aronson Inc.. (Sama teos alkuperäiskielisenä:<br />

Willi, J. Therapie der Zweierbeziehung.<br />

Rowohlt, Reinbeck bei Hamburg 1978.)<br />

Wynne, L.C., Ryckoff, I.M., Day, J. & Hirsch, S.I. 1963.<br />

Pseudo-Mutuality in the Family Relations of Schizophrenics.<br />

Archives of General Psychiatry 9, ss.161-206.<br />

Young-Eisendrath, P. 1996. Reclaiming Dream Lovers:<br />

Couples in Dialogue. Kirjassa: Dodson, L. & Gibson, T.<br />

(Eds.) 1996. Psyche and Family. Jungian Applications to<br />

Family Therapy. Wilmette: Chiron Publications, ss.80-92.<br />

Young-Eisendrath, P. 1998. Der Kuß der Froschkönigin.<br />

Therapie mit Paaren. München: Deutscher Taschenbuch<br />

Verlag. (Alkuperäisteos: 1984. Hags and Heroes. A Feminist<br />

Approach to Jungian Psychotherapy with Couples. Toronto:<br />

Inner City Books.)<br />

33

PARISUHTEEN JA PARIPSYKOTERAPIAN PROSESSISTA<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

Vaativan erityistason perhe- ja yksilöpsykoterapeutti, psykoterapeutti, perheterapiakouluttaja<br />

Psyko-Consult Tuhkasaari Oy, Hämeenlinna<br />

Parisuhteen solmiminen ja siihen sitoutuminen<br />

niin, että vastavuoroisessa tunnesuhteessa kohdataan<br />

toisensa molempia tyydyttävällä tavalla,<br />

on vaativa asia. Puolisoiden aiemmat samanlaiset<br />

elämänkokemukset rakentavat suhdetta, mutta samalla<br />

ne voivat muodostaa umpikujan suhteeseen.<br />

Puolisoiden depressiivisen position ja kolmiokuvioiden<br />

ratkaisut vaikuttavat heidän kykyynsä olla<br />

suhteessa. Parisuhde toimii perheen keuhkoina ja<br />

mahdollistaa vaihtelevasti niin toisilleen kuin lapsille<br />

tarvittavan tilan. Parisuhteessa olemisen ja<br />

kokemisen tiloja ovat: fuusio, funktionaalinen/yksipuolinen,<br />

vastavuoroinen ja symbolinen.<br />

Ristiriidat ja kriisit parisuhteessa ovat yhteydessä<br />

perheen/puolisoiden elämän- ja kehitysvaiheisiin<br />

sekä siihen, mitä elämän arki mukanaan tuo.<br />

Paripsykoterapiassa rakenteen, suhteen, prosessin<br />

ja terapeutin vastatransferenssin avulla pyritään mahdollistamaan<br />

molempien puolisoiden subjektiivisten<br />

kokemusten esilletulo ja työstäminen. Transferenssin,<br />

projektiivisten identifikaatioiden tutkimisen ja purkamisen<br />

kautta puolisot voivat kohdata toisensa<br />

enemmän todellisena itsenään. Dialogin ja jaetun<br />

ymmärryksen avulla on tavoitteena puolisoiden itseymmärryksen,<br />

toistensa ja suhteensa ymmärtämisen<br />

syventäminen sekä tarpeenmukaisten muutosten mahdollistaminen.<br />

Parisuhde on yksi ihmisen vaikeimmista suhteista.<br />

Siinä tulevat kohdattavaksi nykyisyyden, menneisyyden<br />

ja tulevaisuuden sekä toteutuneet että vasta<br />

tilaa hakevat elämänprosessit. Kyky vastavuoroiseen<br />

tunnesuhteeseen, missä säilyy yhteys omaan<br />

itseen ja erilliseen toiseen, ”toisen toiseuteen”, on<br />

vaativa asia. Läheisyyden ja etäisyyden vaihtelussa<br />

sekä jännitteissä, tunneyhteys ja seksuaalisuus rakentavat<br />

suhdetta.<br />

Mikä on parisuhde?<br />

Parisuhde on puolisoiden välinen, tietoinen ja tiedostamaton,<br />

emotionaalisen ja seksuaalisen vuorovaikutuksen<br />

molemminpuolinen, systeeminen<br />

prosessi. Olemisen ja kokemisen tila, josta muodostuu<br />

osa kahden erillisen ihmisen omaa ja yhteistä<br />

elämänkohtaloa. Parisuhde on perusta lapsen syntymiselle,<br />

vanhemmuuden rooleille, jaetulle vanhemmuudelle<br />

ja perheen muodostumiselle.<br />

Määritelmässä on keskeisenä tiedostamaton ja vuorovaikutuksen<br />

molemminpuolisuus.<br />

Molemmat puolisot vaikuttavat myös tiedostamattomasti<br />

toisiinsa ja ovat toistensa vaikuttamina niin, että<br />

kumpikin sijoittaa toiseen vastavuoroisesti oman itsen<br />

torjutuksi jääneitä puolia. Yhteyttä näihin itsen puoliin<br />

haetaan puolison kautta. Puoliso koetaan todellisena<br />

omana persoonana, mutta joltain osin tiedostamattomasti,<br />

tunteensiirron kautta, kasvuhistorian merkittävien<br />

ihmisten toistumana. Näin mahdollistuu vakiintuneen<br />

itsekokemuksen ja entisten suhteiden toistaminen<br />

sekä avautuu tilaa korjaaville kokemuksille.<br />

Olemisen ja kokemisen tilat ovat yhteydessä puolisoiden<br />

eriytymisen ja yksilöitymisen vaiheisiin,<br />

vaihdellen perheen ja parisuhteen kehitysvaiheiden<br />

mukaan. Niistä muodostuvia kokemuksia ja merkityksiä<br />

kannetaan mielessä mahdollisesta suhteen<br />

päättymisestä huolimatta. Jokainen eletty suhde,<br />

epäonnistuneenakin, opettaa ihmiselle jotain omasta<br />

itsestä, ihmisestä ja elämästä. Emotionaalisesti itseä<br />

koskettanut jättää ihmiseen jäljen, josta Riitta Jalonen<br />

(2004) on kirjoittanut: ”Muistoa ei unohda, vaikka<br />

sitä ei koko ajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni<br />

ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu”.<br />

Vanhemmuuden roolit ja jaettu aikuinen vanhemmuus<br />

ovat haaste molemmille puolisoille. Lapselle<br />

mahdollistuva tarpeenmukainen tila tai sen puuttuminen<br />

siirtyy seuraavien sukupolvien parisuhteisiin<br />

ja vanhemmuuteen.<br />

Parisuhteen prosessista<br />

Parisuhteen prosessilla tarkoitan molemmissa puolisoissa<br />

yksilöinä ja heidän suhteessaan aktivoituvia<br />

asioita ja psyykkisiä kokemuksia, joiden työstämi-<br />

34

nen toteutuu elämän arjessa. Jokainen parisuhde on<br />

ainutkertainen, omine yksilöllisine prosesseineen ja<br />

ratkaisuineen. Jokaisen yksilöllinen, oma elämän<br />

kulku määrittää sen, miten monessa parisuhteessa<br />

elämän aikana itselle tarvittavat prosessit toteutuvat.<br />

Käsitykseni mukaan parisuhteessa joudutaan ottamaan<br />

kantaa ihmiseen kuuluviin ja suhteeseen väistämättä<br />

tuleviin ilmiöihin. Näihin ilmiöihin liittyvät<br />

seuraavat kysymykset ja niiden työstäminen jatkossa.<br />

Miten kahdesta erillisestä, vastakohdat muodostavasta<br />

yksilöstä voi muodostua ”yksikkö”, joka<br />

kokee: ”Me parina”? Miten toistensa kohtaaminen<br />

mahdollistaa riittävän, molempien tarpeiden, toiveiden<br />

ja pelkojen mahtumisen suhteeseen? Onko<br />

se edes mahdollista? Voidaanko suhteessa ”käyttää”<br />

toisiaan ja olla ”toistensa käytössä” vastavuoroisesti?<br />

Onko suhteessa molemmilla tarvittava tila vai<br />

onko siinä tilaa vain toiselle? Mahtuuko lapsi parisuhteeseen?<br />

Muodostuuko suhteesta ”kolmas”, johon<br />

pari on suhteessa? Mihin pettymykset suhteessa<br />

liittyvät ja miten ristiriitoja käsitellään? Miten<br />

väistämätön ahdistus kanavoidaan? Voidaanko suhteessa<br />

tehdä kompromisseja ja suostua luopumaan<br />

sekä jakamaan vastavuoroisesti? Mahdollistaako<br />

parisuhde osaltaan puolisoille omaksi itseksi tulemista?<br />

Mahdollistaako parisuhde ihmisen elämän ja<br />

maailman syvemmän sekä laajemman hahmottamisen?<br />

Onko suhteen konkreettisen elinkaaren lopussa<br />

vallitsevana pettymys ja rikkinäisyys vai eheys<br />

ja kiitollisuus?<br />

Parisuhteen solmiminen ja siitä<br />

seuraavat prosessit<br />

Parisuhteen solmiminen on valinta, joka tavallisesti<br />

perustuu rakastumiseen ja kiintymykseen. Rakkaus<br />

ja rakastuminen ovat mysteeri, jota ei voi lopullisesti<br />

selittää. Toiseen rakastutaan sellaisena kuin hänet koetaan<br />

todellisesti tai toiveissa. Puolisoiden komplementaarista<br />

valintaa kuvaa sanonta ”vakka kantensa valitsee”.<br />

Parisuhde solmitaan suurelta osin puolisoiden<br />

toistensa tiedostamattomien puolien kanssa perustuvaan<br />

salaiseen ja sanattomaan sopimukseen sitoutuen.<br />

Se tarkoittaa puolisoiden syvää ymmärrystä toistensa<br />

kokemuksiin ja narratiiveihin, jotka välittyvät sanattomasti<br />

ja tiedostamattomasti toisilleen. Puolisot löytävät<br />

toisensa juuri sopiviksi omaan itseen yhteyttä<br />

hakevien puoliensa työstäjiksi (Dicks 1967).<br />

Parisuhteen solmimiseen liittyvät affektien, tunteiden<br />

ja viettien voimakkaat virtaukset. Tunneyhteyden syntyminen<br />

ja toisiinsa liittyminen ilmenevät rakkautena,<br />

kiinnostuksena, tahtomisena, haluna tuntea toinen<br />

sekä vihana toista kohtaan. Hyväksytyksi tuleminen ja<br />

todellisuuden kohtaaminen ovat ihmisen keskeisiä tietoisia<br />

ja tiedostamattomia pyrkimyksiä. Britton (1998,<br />

s. 11) on todennut että: ”Ihmisenä olemiseen kuuluu<br />

pyrkimys rakastaa, vihata ja tietää. On halu olla rakastettu,<br />

pelko olla vihattu ja toive tulla ymmärretyksi”.<br />

Molemmilla puolisoilla on tarve saada ja antaa, pettyä<br />

ja vihata, tulla rakastetuksi ja rakastaa. Kyvyssä suhteeseen,<br />

antaa ja vastaanottaa, peilautuu ihmisen kokemus<br />

omasta itsestä ja sen arvosta.<br />

Parisuhteessa kaksi erillistä ihmistä on intiimissä<br />

suhteessa toisiinsa ja suhteeseensa kolmantena. Tämä<br />

sisältää haasteen, jossa aktivoituu puolisoiden siihenastinen<br />

elämä ja siitä seuraavat suhteeseen tulevat<br />

prosessit. Rakkauden, onnellisuuden, tyydyttävän ja<br />

mielihyvän ohella joudutaan kohtaamaan pettymystä,<br />

epätyydyttävää ja mielipahaa sekä väistämättömiä ristiriitoja.<br />

Ristiriitojen käsittely parisuhteessa on välttämätön<br />

taito, joka vaatii harjoittelua ja aikaa.<br />

Rakkautta ja seksuaalisuutta pohtinut filosofi Jean-<br />

Paul Sartre (1966) kysyy voivatko toisiaan rakastavat<br />

ihmiset päätyä koskaan suhteeseen, missä ei olisi<br />

ristiriitoja jo senkin vuoksi, että ihmisten välillä on<br />

aina ja ikuisesti erillisyys, jota ei voi ylittää. Ja onko<br />

välttämätöntä, että jokin erottaa kaksi ihmistä toisistaan<br />

kaikkein läheisimmissäkin suhteissa, että yhteys<br />

ja toisen sekä itsen tunnistaminen olisi mahdollista?<br />

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN<br />

– suhde tiedostamattomien kohtaamispaikkana<br />

Sitoutuminen rakastettuun antaa ihmisen henkilökohtaiselle<br />

elämälle tarkoituksen. Sitoutuminen parisuhteeseen<br />

tarkoittaa:<br />

• tietoista sitoutumista jakamaan ja kantamaan<br />

yhteisiä asioita<br />

• aikuista, jaettua vanhemmuuden vastuuta<br />

lapsista<br />

• vastuuta omasta itsestä, huolenpitoa toisesta,<br />

osallistumista toistensa kokemuksien ja<br />

kuormien jakamiseen<br />

• arkisten asioiden yhdessä tekemistä, työnjakoa<br />

ja yhteisiä kokemuksia<br />

35

• vastuun ottamista suhteesta ja omasta<br />

osuudesta siinä<br />

• suostumista ennalta tietämättömään ja elämässä<br />

kohdattavaksi tulevan kohtaamiseen.<br />

Nuoruudessa käydään kamppailua riippuvuuden<br />

ja itsenäisyyden välillä. Todellinen itsenäistyminen<br />

punnitaan kyvyssä sitoutua parisuhteeseen. Parin<br />

muodostaminen riippuu sisäistetyistä, tietoisista ja<br />

tiedostamattomista, pariin liittyvistä mielikuvista<br />

ja kokemuksista - uskotaanko suhde luovuuden<br />

lähteeksi. Molempien persoonallisuuksien torjutut<br />

puolet tai/ja kokemukset objektisuhteista tulevat<br />

tiedostamattomasti parisuhteeseen. Omien vanhempien<br />

ja sisarusten kanssa kesken jääneen työstämistä<br />

jatketaan suhteessa puolisoon ja lapsiin. Samoin<br />

aiemmin elämässä koettuihin haavoittumisiin pyritään<br />

löytämään korjaava kokemus toisen avulla.<br />

Näillä aiemmilla suhdekokemuksilla ja niissä emotionaalisesti<br />

kesken jääneellä on merkitystä suhteeseen<br />

sitoutumiseen. Parisuhteeseen tuodaan mukana<br />

”matkalaukut” aiemmista suhteiden kuvioista.<br />

Laukut jäävät odottamaan sopivaa purkamiskohtaa.<br />

Puolisot tunnistavat tiedostamattomasti toisissaan<br />

jotakin samaa ja toisaalta erilaista, joka antaa toivoa<br />

ja tavallaan lupauksen siitä, että tulee toisen ymmärtämäksi.<br />

Piilotajuisesti ”tietää” pääsevänsä toisen<br />

avulla eteenpäin, juuri kyseisen itsessä olevan<br />

kehityksellisen juuttuman tai ongelman kanssa.<br />

Samanlaisuus suhteen rakentajana<br />

ja riskitekijänä<br />

Paradoksaalista on, että juuri se samanlaisuus kasvuhistorian<br />

kokemuksissa, joka liittää parin vankimmin<br />

yhteen ja jonka kautta he kokevat syvästi ymmärtävänsä<br />

toisiaan, on suurin riskialue suhteessa.<br />

Liiallinen kokemusten samuus tai liian samanlaiset<br />

kehitykselliset juuttumat voivat johtaa emotionaalisen<br />

ja kohtaamiseen tarvittavan tilan kaventumiseen,<br />

kommunikaation juuttumiseen sekä suhdetta<br />

ylläpitävän läheisyyden ja etäisyyden vuorottelun<br />

päättymiseen. Suhteessa joko fuusioidutaan, vetäydytään<br />

tai siihen kolmioidaan ahdistusta kanavoimaan<br />

kolmas.<br />

Anni oli menettänyt isänsä 2-vuotiaana. Isä oli<br />

jättänyt Annin äidin ja solminut liiton uuden vaimon<br />

kanssa. Isä lopetti Annin tapaamisen, koska<br />

uusi vaimo ei sitä hyväksynyt. Tane oli menettänyt<br />

oman isänsä 6-vuotiaana onnettomuudessa, jossa<br />

Tane oli mukana. Yhteistä parille oli, että heiltä<br />

molemmilta oli puuttunut perheestä isä, vaiheessa,<br />

jolloin omaan identiteettiin sekä eriytymiseen liittyvät<br />

kysymykset olivat ajankohtaisia. Isien poistuttua<br />

Anni ja Tane jäivät tahoillaan kannattelemaan äitiä.<br />

Annin ja Tanen avioiduttua ja saadessa omia lapsia,<br />

Tane jäi taka-alalle, ja asiat sujuivat niin kauan<br />

kunnes ensimmäisen ja viimeisen lapsen eriytymisja<br />

yksilöitymisprosessit tulivat ajankohtaisiksi. Anni<br />

oli ominut lapset ja estänyt heidän suhteensa isään,<br />

muutoin kuin omilla ehdoillaan. Tane oli avuton ja<br />

keinoton ottamaan vastaan lasten tunnereaktioita,<br />

etenkin aggressiota ja vetäytyi, jättäen kasvatustehtävän<br />

vaimolleen. Tane saattoi näin ottaa vaimoonsa<br />

sitä etäisyyttä, mikä olisi pitänyt aikoinaan<br />

toteutua suhteessa omaan äitiinsä.<br />

Lasten tunnereaktioiden välttämisen avulla Tane<br />

saattoi siirtää työstämättömän isän menetyksen.<br />

Anni yritti välttää samaa kokemusta oman isänsä<br />

suhteen. Hän yritti epätoivoisesti säilyttää uskomusta,<br />

että lapset tarvitsevat vain äidin välttääkseen<br />

isää kohtaan tuntemansa vaarallisiksi uskomansa<br />

tunteet. Lasten väistämätön kasvu paljasti jaetun<br />

vanhemmuuden ja puolisoiden parisuhteen puuttumisen.<br />

Annille ja Tanelle tuli kriisinsä kautta mahdolliseksi<br />

työstää sitä, mitä äitien kannattelu ja isien<br />

menetys oli merkinnyt. Kokemusten samanlaisuus<br />

toi perheen näyttämölle aikaisempien suhdekuvioiden<br />

toistumisen, joka ei mahdollistanut lasten<br />

etenemistä omaan elämään ennen kuin vanhemmat<br />

pääsivät oman itsensä, historiansa, ”matkalaukkujen”<br />

ja suhteensa kanssa eteenpäin.<br />

Puolisoiden elämänkokemusten samanlaisuus<br />

on usein terapeuttisessa sukupuussa esille tulevan<br />

erilaisuuden naamion takana. Puolisoiden kasvuperheiden<br />

taloudellisen toimeentulon erilaisuuden<br />

voidaan antaa hämätä ja sen kautta ylläpidetään<br />

kuvitelmaa, että toisen puolison elämä on ollut<br />

vain onnellista. Samanlaisuus saattaa löytyä siitä,<br />

että molemmilta on puuttunut merkittävissä ikävaiheissa,<br />

lapsen kasvun prosesseihin tarvittava,<br />

vanhemmuus tai vanhemmat parina. Tai molemmat<br />

ovat joutuneet vanhempien tai heidän suhteensa ahdistuksen<br />

kanavaksi niin, että omalle itselle ei ole<br />

jäänyt tilaa.<br />

Suhteeseen tarvitaan kaksi erillistä ihmistä, joi-<br />

36

den kokemuksista löytyy samanlaisuutta, mutta<br />

myös erilaisuutta. Riittävä puolisoiden kokemusten<br />

komplementaarisuus ja molempien kokemusten<br />

jakamisen jatkuvuus rakentaa siltaa ”parisuhteen<br />

rotkon” yli. Silta tarvitaan luottamukseen, läheisyyteen,<br />

erillisyyden säilyttämiseen, toistensa luo<br />

kulkemiseen ja kantamaan elämän arjessa työstettäväksi<br />

tulevaa. Puolisoiden erilaisuus ja toistensa<br />

vastakohtaisuus mahdollistavat suhteen toiseen ja<br />

jaetun luovuuden sekä kokemuksen yhdessä aikaansaamisesta.<br />

Suhteen alussa rakkaudesta, arvostamisesta, kiintymyksestä,<br />

seksuaalisuudesta ja sitoutumisesta rakentuvaa<br />

siltaa tarvitaan myöhemmin parisuhteen ja<br />

perheen kriiseissä. Sisäistettyä kokemusta suhteesta,<br />

”me parina”, tarvitaan toivoa ylläpitäväksi rakenteeksi<br />

sillalle. Sisäistetty kokemus suhteen kantavuuden<br />

alkuvaiheista tai kriisin kestäneestä vaiheesta<br />

myöhemmin, auttaa paria selviytymään väistämättömistä<br />

muutoksista ja menetyksistä. Suhteen<br />

silta joutuu koko parisuhteen ajan monella tavalla<br />

arvioiduksi. Sekä perheen elämässä tapahtuvia että<br />

molempia puolisoita yksilöllisellä tavalla koskettavia<br />

asioita tulee työstettäväksi parisuhteeseen. Näitä<br />

ovat esimerkiksi puolisoiden omien vanhempien<br />

kuolema, sisarusten ja ystävien elämässä tapahtuvat<br />

sekä työssä koettavat asiat.<br />

Suhteessa oleva tila<br />

Parisuhteessa pelkkä ulkoisen ja sisäisen, itsen<br />

ja toisen erottaminen eivät riitä, vaan tarvitaan tilaa,<br />

missä kokemuksellisesti sisäinen ja ulkoinen<br />

todellisuus liittyvät toisiinsa, synnyttäen vuorovaikutuksessa<br />

uutta, yhteistä jaettua kokemusta.<br />

Yhteinen välialue, transitionaalitila, potentiaalinen<br />

tila (Winnicott, 1971) on yhteisten symbolien ja<br />

mielikuvien alue, missä kumpikin voi vuorovaikutuksessa<br />

vahvistua omana itsenään. Dialogissa molempien<br />

tuodessa jotakin omastaan ja suostuessaan<br />

vastaanottamaan toisen tuomaa, muodostuu se kolmas,<br />

josta molemmat voivat ammentaa.<br />

Parisuhteessa kamppaillaan tilasta, siitä kumman<br />

tarpeille ja todelliselle olemassaololle on tilaa ja<br />

millä ehdoilla. Suhteessa heilahdellaan narsististen<br />

pyrkimysten, vetäytymisen ja toiseuteen toisessa sitoutumisen<br />

välillä. Oidipaalikolmio elää erilaisissa<br />

muodoissaan suhteessa puolisoon, lapsiin ja muihin<br />

koettuihin kilpaileviin ulkopuolisiin. Kateus, kilpailu,<br />

mustasukkaisuus, pettymykset, pelot, toiveet ja<br />

omistamisen tarpeet elävät toisinaan intensiivisinä<br />

emotionaalisina kokemuksina hyväksytyksi tulemisen,<br />

hylätyksi tulemisen ja hylkäämisen jännitteissä.<br />

Kokemusten jakaminen, toistensa todellisuuksien ja<br />

kokemusten kunnioittaminen edistää prosessia niin<br />

erillisiksi yksilöiksi kuin todelliseksi pariksi tulemisessakin.<br />

Tie on monimutkainen ja vaikea.<br />

On olemassa kaksi kehityksellisen prosessin tasoa,<br />

jotka johtavat kykyyn kohdata ja tavoitella<br />

jaettua todellisuutta: kyky kohdata oman kokemuksen<br />

todellisuus, kyky kohdata toisen kokemaa ja<br />

todellisuutta ilman, että luovutaan omasta. Nämä<br />

kyvyt vaativat erillisyyden, paineiden, rajallisuuden<br />

ja pettymysten sietämistä. Tarvitaan uskoa ja luottamus<br />

omiin tunteisiin sekä puolien pitämistä mukautumisen<br />

sijaan. Itsensä arvostaminen on lopulta tie<br />

toisenkin arvostamiseen.<br />

Suhteessa voi olla vaiheita, joissa toinen mukautuu<br />

enemmän, mutta molemmilta edellytetään tilan<br />

antamista ja ottamista, kompromissien tekemistä.<br />

Parisuhteeseen ja puolisoon voidaan sijoittaa tietoisesti<br />

ja tiedostamattomasti valtava määrä odotuksia<br />

ja toiveita. Suhteen voidaan odottaa täyttävän, korvaavan<br />

ja korjaavan sellaisiakin aikaisempia suhteita<br />

ja asioita, mikä ei ole mahdollista.<br />

YHTEYS TODELLISEEN ITSEEN<br />

– parisuhde perheen keuhkoina<br />

Niin nainen kuin mies tarvitsevat toisiaan omana<br />

itsenään hyväksytyksi tulemiseen ja todellisena itsenä<br />

(true self, Winnicott, 1965) vahvistumiseen.<br />

Puolisot tulkitsevat toisiaan aikaisempien sisäistettyjen<br />

suhdekokemustensa kautta. Molempien kasvuhistoriassa<br />

omaksi itseksi rakentuminen ja sitä<br />

estänyt tulevat suhteeseen. Näennäisen itsen (false<br />

self, Winnicott, 1965) vallitessa, suhteessa toiseen<br />

koetaan yhteydettömyyttä ja väärinymmärretyksi<br />

tulemista. Oman itsen ollessa suojattuna niin, että<br />

omia todellisia tunteita ja ajatuksia ei jaeta, kohtaamisen<br />

mahdollistavaa tunneyhteyttä ei muodostu.<br />

Näin on vaara joutua elämään omaa elämäänsä,<br />

todellisesti tai omissa mielikuvissa, yksin tai liikaa<br />

toisen ehdoilla. Siitä seuraa itsearvostuksen vähenemistä,<br />

pettymystä itseen ja toiseen. Suhteen prosessissa<br />

voi käydä myös niin, että vain toinen jakaa<br />

omia tunteitaan ja kokemuksiaan ja kuvittelee toisen<br />

vaikenemisen merkitsevän sitä, että hän on tyy-<br />

37

tyväinen suhteen tilaan. Molemminpuolinen suhteeseen<br />

sitoutuminen voi silloin jäädä todellisuudessa<br />

toteutumatta, sitoutuminen voi olla näennäistä.<br />

Näennäinen itse ja tosi itse ovat suhteeseen liittyviä<br />

käsitteitä. Voidaan ajatella olevan myös ”näennäinen<br />

pari” (false self couple, Fisher 1999)<br />

eli parisuhde, missä ollaan suhteessa toiseen vain<br />

osapersoonina. Seurauksena on väistämättä läheisyysongelmia,<br />

jotka ilmenevät kun läheisyydestä<br />

ja seksuaalisuudesta nauttinut pari päättää sitoutua<br />

toisiinsa. Juuri silloin voi alkaa toisen tai molempien<br />

vetäytyminen suhteesta. Se tarkoittaa osittaista<br />

läheisyydestä oman itseen vetäytymistä, ikään kuin<br />

puolisossa ei olisikaan aiemmin olleita hyväksyttyjä<br />

ominaisuuksia ja piirteitä. Joskus tämä ilmiö tulee<br />

esille suhteen vahvistamisen jälkeen, jolloin koetaan<br />

toisen muuttuneen. Hän ei olekaan sellainen<br />

kuin seurusteluaikana. Kyse on kuitenkin siitä, että<br />

näyttämölle tulee kokijan todellisen itsen suhteessa<br />

toiseen tilaa hakeva puoli (Scharff & Scharff 1994)<br />

Perheen kehitysvaiheisiin liittyen, parisuhteen prosessi<br />

johtaa siihen, että yksilön kokonaispersoona<br />

alkaa hakea tilaa suhteessa puolisoon. Yhteys oman<br />

itsen eri puoliin voi löytyä perheen ja parisuhteen<br />

arkisissa suhdekuvioissa. Itsen eri puolien suhteen<br />

voidaan vetäytyä vain omaan sisäiseen maailmaan<br />

tai niihin ollaan yhteydessä parisuhteen ulkopuolella.<br />

Näitä itsen puolia tukahdutetaan olemalla tuntematta,<br />

ajattelematta ja puhumatta tai niitä lohkotaan,<br />

puolisoon suhteessa olemisen sijaan, suhteen<br />

ulkopuolisiin ihmisiin. Näin tapahtuu, jos suhteessa<br />

kasvuhistorian objekteihin persoonallisuuden eri<br />

puolien integraatio tai suhde vanhempien väliseen<br />

suhteeseen ei ole mahdollistunut. Samalla puoliso<br />

kohdataan vain joko idealisoituna, mitätöitynä tai<br />

häneen emotionaalista kohtaamista vältellen.<br />

Lohkomisesta tulee ratkaisu silloin, kun integraatiota<br />

ajankohtaisessa parisuhteessa ei voida toteuttaa<br />

niin, että hyvä ja paha, tyydyttävä ja epätyydyttävä<br />

voidaan kohdata samassa ihmisessä, toisessa ja<br />

itsessä. Tai kun tunneyhteyttä suhteessa puolisoon<br />

joudutaan katkomaan sisäisten, aikaisempiin suhteisiin<br />

liittyvien tiedostamattomien tarpeiden ja lojaliteettien<br />

vuoksi. Kantavassa suhteessa pettyminen<br />

puolisoon ja siitä seuraavat tunteet, kuten aggressio,<br />

syyllisyys ja korjaamisen tarve mahdollistavat integraation<br />

jatkamisen parisuhteessa. Lohkomisesta<br />

taas seuraa vaikeuksia puolisoiden emotionaalisen<br />

ja seksuaalisen läheisyyden tyydyttävyyteen.<br />

Molemmilla puolisoilla on omat erisuuruiset ”varjonsa”,<br />

jotka ovat olleet aiemmin yhteydettömässä<br />

tilassa. Suhteessa voi ajoittain olla tila, missä puolisot<br />

kommunikoivat vain näiden varjojensa kautta<br />

tai ovat kokonaan aiemmin yhteydettömässä tilassa<br />

olleen puolensa kanssa suhteessa toiseen. Tilanne<br />

voi aiheuttaa ristiriitoja, väärinymmärrystä ja syvää<br />

pettymystä. Parhaimmillaan prosessi johtaa siihen,<br />

että puolison näkeminen ja kokeminen uudella, todellisemmalla<br />

tavalla, mahdollistaa vähitellen myös<br />

oman itsen eheytymisen sekä suhteen uudelleen<br />

määrittelyn.<br />

Parisuhteessa työstetään hyvin samantapaisia<br />

prosesseja kuin lapsen kehityksen integraatiossa.<br />

Läheisen, symbioottisen suhteen vaiheen jälkeen<br />

alkaa eriytymis- ja yksilöitymisprosessit. Mitä<br />

enemmän toista tarvitaan ylläpitämään idealisoitua<br />

kuvaa omasta itsestä tai mitä suurempana toiseen<br />

sijoitetaan vain ”hyvän vanhemman” tarve, sitä vaikeammaksi<br />

pettymysprosessi muodostuu ja sitä tiedostamattomampia<br />

ja monimuotoisempia kuvioita<br />

ratkaisuyrityksinä parisuhteeseen tulee.<br />

Parisuhteen kriisit edistävät puolisoiden sekä<br />

suhteen todellisuuden kohtaamista. Ne auttavat hyväksymään<br />

niin itsen kuin toisenkin inhimillisenä,<br />

rajallisena ihmisenä. Parisuhde, jossa mahdollistuu<br />

puolisoiden aiemmin yhteydettömässä tilassa olleiden<br />

puolien yhteyteen tuleminen, sekä omana itsenä<br />

vahvistuminen, toimii perheen keuhkoina. Ennen<br />

kuin puolisot muodostavat ”perheen keuhkot” heidän<br />

tulee voida hengittää ”omilla keuhkoillaan” eli<br />

syntyä psyykkisesti omana itsenään, erilliseksi ihmiseksi<br />

ja sitä kautta suhteeseen, missä jakaminen<br />

ja todellinen yhteys itseen sekä toiseen mahdollistuu.<br />

PROJEKTIIVINEN IDENTIFIKAATIO<br />

– sijoittava samastuminen<br />

Parisuhteessa toteutuvat projektiiviset identifikaatiot<br />

(Klein 1946, Segal 1994) eli sijoittavat samastumiset,<br />

vastavuoroinen sijoittava tunnistaminen ja<br />

niiden kierto. Se tarkoittaa oman itsen osan, sen ja/<br />

tai sisäisen objektin sijoittamista tiedostamattomasti<br />

toiseen puolisoon. Toinen samastuu vastaanottamaansa<br />

ja ilmentää sen oman itsensä kautta suodatettuna,<br />

jolloin sijoittava puoliso voi introjisoida sijoittamansa<br />

takaisin itseen. Näin puolisot voivat sijoittaa<br />

oman itsen ei-hyväksyttyjä puolia toisiinsa ja<br />

38

liittää niitä vähitellen omaan itseen. Tulee kokemus<br />

lisääntyvästä oman itsen löytämisestä ja kokonaisena<br />

itsenä hyväksytyksi tulemisesta. Käytännössä se<br />

tarkoittaa vuorovaikutusta, kuuntelemista, eläytymistä,<br />

sietämistä ja reagointia dialogin jatkumiseksi.<br />

Suostuminen toistensa sijoituksiin ja niiden kantamiseen<br />

mahdollistaa suhteen elinvoimaisuuden ja<br />

luovuuden.<br />

Toisen sijoituksia vastaanottavalla puolisolla on<br />

siihen ns. valenssi, jolla Bion (1961) tarkoittaa vaistomaista<br />

kykyä vastaanottaa ja kantaa toisen itseen<br />

sijoittamaa. Vastaanottajalla on sijoitettuun kokemukseen<br />

tai ominaisuuteen liittyvä vastaavuus tai<br />

tuttuus omassa itsessä. Projektiivista identifikaatiota<br />

tarvitaan eläytymiseen, toistensa tuntemiseen, oman<br />

itsen ymmärrettäväksi tekemiseen ja toisen ymmärtämiseen.<br />

Toiseen sijoittamisen avulla pyritään myös<br />

suojautumaan sellaiselta, mitä ei vielä omassa itsessä<br />

voida kohdata. Projektiivinen identifikaatio edellyttää<br />

suhteen jatkuvuutta ja toisen ”kontrollissa” olemista,<br />

että yhteys sijoitettuun säilyisi. Normaalissa projektiivisessa<br />

identifikaatiossa toimii sisällyttämisfunktio<br />

(container-contained, Bion 1962a), jolloin toiseen<br />

siirrettyä tai sijoitettua voidaan ajoittain purkaa ja ottaa<br />

omalle vastuulle. Parisuhteen sisällyttämisfunktio<br />

on myös sitä, että kaikkea ei jaeta, aina ei reagoida,<br />

vaan kyetään kantamaan jotakin vain omassa mielessä.<br />

Se on kykyä ”silleen jättämiseen” (Heidegger<br />

1963, Kupiainen 1991).<br />

Massiivisessa projektiivisessa identifikaatiossa<br />

toisen oma psyykkinen tila tulee täytetyksi toisen sijoituksilla,<br />

jolloin eläytyvä suhde puolisoiden välillä<br />

puuttuu. Silloin toisen näkökulmaa ei kuulla ja ymmärretä.<br />

Puoliso voidaan saada käyttäytymään oman<br />

itsen puolesta tai niin kuin oma vanhempi. Näin sijoittava<br />

puoliso pyrkii tiedostamattaan toistamaan ja<br />

korjaamaan oman kasvuhistoriansa suhdekokemuksia.<br />

Tilanteessa on kuitenkin jotakin erilaista verrattuna<br />

aikaisempaan kokemukseen. Suhteessa puolisoon<br />

voidaan ilmaista pettymystä ja aggressiota tai omaa<br />

läheisyydentarvetta tai hänet voidaan hylätä, mikä ei<br />

aikoinaan ollut mahdollista oman vanhemman kohdalla.<br />

Puolison vastaanottaessa toisen puolison tunnereaktioita<br />

tulee tilaa korjaavalle kokemukselle.<br />

Toinen puoliso voidaan saada ilmaisemaan oman<br />

itsen puolesta aggressiota, syyllisyyttä tai masennusta.<br />

Varsinaisesti masentunut puoliso ei tunnista omaa<br />

masennustaan tai affektejaan, sen sijaan toinen puoliso<br />

potee ja ilmaisee niitä hänen puolestaan.<br />

Parisuhteessa puoliso joutuu kantamaan ja sietämään<br />

toisen ”totuutta” usein aiemmin, kuin se on<br />

mahdollista asianomaiselle itselleen. Puolisot valitsevatkin<br />

toisensa sopiviksi ratkaisemaan ja kantamaan<br />

puolestaan sellaista, mikä ei ole vielä itselle<br />

mahdollista. Nämä prosessit tapahtuvat suurimmaksi<br />

osin tiedostamattomasti. Suhteessa koetut<br />

liialliset pettymykset ovat usein ilmentymiä keskinäisestä<br />

eläytymisen ja jakamisen puutteesta sekä<br />

oikeastaan suhteen puuttumisesta. Parhaimmillaan<br />

projektiivinen identifikaatio toimii eläytyvän vuorovaikutuksen<br />

voimavarana, kannetuksi ja kohdatuksi<br />

tulemisen kokemuksena. Projektiivisen identifikaation<br />

”kierron” lakatessa saatetaan juuttua suhdetta<br />

ja puolisoiden persoonina omaa itseä kaventaviin<br />

kuvioihin.<br />

Yhteinen parisuhdepersoonallisuus<br />

Henry Dicks (1967) on tuonut käsitteen yhteinen<br />

parisuhdepersoonallisuus (the joint marital personality),<br />

joka tarkoittaa puolison kokemista niin,<br />

kuin hän olisi osa itseä tai kasvuhistorian objektia.<br />

Puolisoa kohdellaan sen mukaisesti, miten tätä<br />

kyseistä itsen ja/tai objektin puolta arvostetaan,<br />

kadehditaan, mitätöidään, ihaillaan, pelätään jne.<br />

Äärimmillään kyseessä on ”yksi ihminen kahdessa<br />

eri ruumiissa”, missä vastavuoroisessa, molemminpuolisessa<br />

identifioitumisessa puolisot yksilöinä<br />

ja kokonaispersoonallisuuksina häviävät.<br />

Projektiivisten prosessien purkautuessa kriisien ja<br />

muutosten yhteydessä, yksilöllä on mahdollisuus<br />

integroida toiseen sijoitettua omaan itseen.<br />

Projektiivinen lukkiutuminen<br />

Mary Morgan (1995) on tuonut projektiivisen lukkiutumisen<br />

(projective gridlock) käsitteen kuvaamaan<br />

edellä todetun suhteen äärimmäistä muotoa.<br />

Parilla on ongelmia erillisyyden ja erilaisuuden hyväksymisen<br />

kanssa suhteessa itseen sekä toisiinsa.<br />

Pari menee yhteen, ei suhdetta muodostaakseen,<br />

vaan sen välttääkseen. Suhteeseen tarvitaan kaksi<br />

erillistä ihmistä, joka lukkiutumassa puuttuu.<br />

Kognitiivisella tasolla kyetäään näkemään itsensä<br />

ja toinen erillisenä, mutta emotionaalisella tasolla<br />

erillisyys koetaan vainoahdistusta, epäluuloa, mustasukkaisuutta<br />

ja pelkoa herättävänä hallinnan menettämistä<br />

uhkaavana tilana.<br />

39

Lukkiutumassa tunkeudutaan tavallaan toisen nahan<br />

alle, mikä saa aikaan sen, että kyseessä ei ole<br />

normaali eläytymiseen tarvittava sijoittava samastuminen.<br />

Toista käytetään liikaa hyväksi tai joudutaan<br />

vain mukautumaan. Kyseessä on defensiivinen liittouma,<br />

missä kummallakaan ei ole omaa tilaa. Ikään<br />

kuin salaisena sopimuksena luovutaan kokonaan<br />

omasta itsestä yhteisen, kuvitellun hyvän ylläpitämiseksi.<br />

Projektiivinen identifikaatio toimii silloin<br />

erillisyyden ja oikeastaan todellisuuden kieltämistä<br />

vastaan. Molemmat puolisot ovat molemminpuolisesti<br />

ylläpitämässä lukkiutunutta tilannetta, omista<br />

henkilökohtaisista motivaatioistaan käsin.<br />

Puolisoiden kasvuhistoriasta löytyy vakavia ja<br />

työstämättömiä traumakokemuksia sekä turvattomia,<br />

organisoitumattomia kiintymyssuhdekokemuksia.<br />

He ovat sisäistäneet kauhukokemuksia<br />

sisältävän, turvattoman ja epäluotettavan kasvuympäristön,<br />

jolloin toiseen sulautumista käytetään<br />

sisäisten objektien kontrolloimiseen, kauhun, pelon<br />

ja ahdistuksen lievittämiseen.<br />

Lukkiutuman avulla pyritään välttämään pettymystä<br />

suhteessa toiseen ja itseen sekä niistä seuraavia<br />

ristiriitoja ja riitoja. Traumakokemusten ja elämässä<br />

koetun pahan sijaan pyritään epätoivoisesti säilyttämään<br />

toinen ja suhde ”vain hyvänä” sekä omassa<br />

kontrollissa. Lukkiutuma voi olla myös suojautumiskeino<br />

erillisyydestä seuraavaa vertailua ja siitä seuraavaa<br />

väistämätöntä kateutta ja kilpailua vastaan.<br />

Pitkään jatkuessaan lukkiutunut tilanne tuottaa pahoinvointia,<br />

joka ilmenee toisen tai molempien puolisoiden<br />

psyykkisenä tai fyysisenä oireiluna, sairastamisena,<br />

lasten oireiluna ja/tai tilanteen ajautumisena<br />

umpikujaan, jopa väkivaltaan. Lasten eriytymisvaiheet<br />

pakottavat puolisot ottamaan kantaa henkilökohtaisella<br />

tasolla omaan erillisyyteensä.<br />

Fuusiosuhteesta eteenpäin pääseminen omassa<br />

mielessä tehtävän työn avulla voi olla ylivoimaista,<br />

minkä vuoksi ratkaisuun pyritään toimimalla ja reagoimalla.<br />

Silloin, kun integraatio-, eriytymis- ja yksilöitymisprosessit<br />

eivät mahdollistu suhteessa, voi<br />

vaihtoehtoina olla fuusio tai ero. Eriytyminen joudutaan<br />

toteuttamaan toiminnan keinoin esimerkiksi<br />

ulkopuolisella suhteella tai/ja avioerolla. Eron avulla<br />

yritetään katkaista napanuora fuusiosuhteesta toiseen.<br />

Ylläpidetty ”hyvä” vaihtuu kokonaan ”pahaksi”,<br />

koska niitä molempia ei voida toisessa ja itsessä<br />

samanaikaisesti kohdata. Oman itsen jäsentyminen<br />

ja koossa pysyminen on mahdollista vain omassa<br />

varassa, ilman suhdetta, kuten lapsuuden traumakokemuksissa<br />

aikoinaan. Tilanne voi tuoda puolisoille<br />

myös merkittävän helpotuksen kokemuksen,<br />

mahdollisuuden hengittää omilla keuhkoillaan,<br />

minkä jälkeen he voivat vasta alkaa työstää omaa<br />

ja suhteen todellisuutta. Lukkiutumassa parisuhde<br />

ei muodosta perheen keuhkoja, kaikkien sisään ja<br />

ulos hengittäminen vaikeutuu. Paripsykoterapialta<br />

edellytetään näissä tilanteissa kärsivällisyyttä, riittävää<br />

tiheyttä ja kestoa, koska psyykkisesti puolisot<br />

työstävät historiassaan olevia ero- ja hylkäämistraumoja.<br />

Sisäisen ja ulkoisen erottamisesta,<br />

oman itsen ja toisen rajallisuuteen<br />

suostuminen<br />

Kykyyn vastavuoroiseen suhteeseen toiseen sekä<br />

monenkeskisyyteen, ihmiseltä edellytetään depressiivisen<br />

position (Klein 1940) ja oidipuskompleksin<br />

(Freud 1924) kehityksellistä ratkaisua. Näitä edeltää<br />

ihmisen kehityksessä paranoidis-skitsoidinen<br />

positio (Klein 1946, Segal 1994), joka tarkoittaa<br />

uhkaa tuhoutumisesta, vainoahdistusta, epäluuloista<br />

olemisen ja kokemisen tilaa, missä vallitsevana<br />

on turvattomuus ja pelko. Se kuvaa lapsen,<br />

ja myöhemmin aikuisen, suojautumiskeinoja tuhoavaksi<br />

sekä pelottavaksi koettua ulkoista maailmaa<br />

vastaan. Sisäisen ja ulkoisen erottaminen ei ole<br />

silloin mahdollista, vaan ne sekoittuvat toisiinsa.<br />

Kuolemanvietti ja omat tuhoavat fantasiat sijoitetaan<br />

itsen ulkopuolelle. Omista tunteista ei voida ottaa<br />

vastuuta, niitä ei tunnisteta, vaan omat tuhoavat<br />

affektit, kuten viha, muuttuu peloksi ulkoista toista<br />

kohtaan. Musertavaa tuhotuksi tulemisen ahdistusta<br />

vastaan ihmisen minä kehittää sarjan puolustusmekanismeja,<br />

joista ensimmäisinä käytetään introjektiota<br />

ja projektiota. Suojautumista tapahtuu myös<br />

lohkomisen, omnipotentin kieltämisen, idealisaation<br />

ja projektiivinen identifikaation keinoin. Näin<br />

pyritään sisäistämään hyvä ja sijoittamaan paha<br />

itsen ulkopuolelle. On myös tilanteita, joissa hyvä<br />

projisoidaan, että se voitaisiin pitää suojassa sisällä<br />

olevalta musertavana koetulta pahuudelta.<br />

Idealisaatio on mukana myös aikuisen elämässä<br />

esimerkiksi rakastumisessa. Jonkinlainen epäluottamus<br />

ja pettymys on edellytys kyvylle rajautua<br />

omaksi itseksi, tunnistaa ja ottaa tosissaan sekä reagoida<br />

tilanteissa, joissa ulkoinen vaara uhkaa.<br />

40

Eriytymättömän, yksilöitymättömän aikuisen<br />

mielessä, suhteessa merkittävään toiseen, epäluulo<br />

ja idealisaatio vaihtelevat. Ahdistavassa tilanteessa<br />

suojaudutaan silloin erityisesti lohkomisen ja projektiivisen<br />

identifikaation avulla. Todellisuutta niin<br />

itsen kuin toisen tilanteessa ei kyetä kohtaamaan.<br />

Hyvän toisen (objektin) muisto ei säily mielessä,<br />

kun se menetetään. Hyvän objektin menetys koetaan<br />

pahan objektin läsnäolona ja idealisoitu tilanne<br />

korvautuu vainoavalla. Ihmiset koetaan osaobjekteina,<br />

käsinä, rintoina jne. Hyvä ja paha eivät muodosta<br />

sekä – että asetelmaa, vaan ne ovat joko – tai.<br />

Nämä tilanteet ilmenevät konkreettisesti esimerkiksi<br />

parisuhteen mustasukkaisuudessa ja väkivallassa,<br />

missä hyvä muuttuu äkkiä pahaksi. Tai vastaavasti<br />

hengenvaarallisen tilanteen jälkeen paha muuttuu<br />

oman mielialan vaihtumisen mukaan hyväksi ja<br />

idealisoiduksi. Puoliso koetaan silloin suurelta osin<br />

vain omien mielen vaihteluiden mukaan ja niiden<br />

määrittämänä, ilman että kohdattaisiin hänet todellisena.<br />

Riittämätön eriytyminen ja yksilöityminen uhkaavat<br />

oman autonomian menettämistä. Parisuhteessa<br />

joudutaan luopumaan ja tekemään kompromisseja.<br />

Kypsymättömälle, eriytymättömälle ihmiselle se<br />

voi merkitä katastrofia. Tulee paine epäluottamuksen<br />

ja vainoahdistuksen tilaan, jolloin primitiiviset<br />

ahdistukset uhkaavat minuutta ja johtavat varhaisten<br />

suojautumiskeinojen aktivoitumiseen. Sisäinen ja<br />

ulkoinen sekoittuvat ja joudutaan omien sisäisen tiedostamattoman<br />

tuhoavuuden uhkaamaksi.<br />

Epäluottamuksen tilassa käytettävillä suojautumiskeinoilla<br />

on voimakas vaikutus ajatteluun ja sitä kautta<br />

merkitysten jäsentäminen vaikeutuu. Vallitsevaksi<br />

voi jäädä pitäytyminen vain konkreettisissa toiminnoissa,<br />

niiden merkitysten jäädessä käsittelemättä.<br />

Pysyvä projektiivinen identifikaatio johtaa itsen ja<br />

toisen eron sekoittumiseen (Segal 1994). Dialogin<br />

puuttumisesta, jakamattomuudesta seuraa sekaannusta<br />

ja väärinkäsityksiä asioiden ja niiden merkitysten<br />

suhteen. Kokemusten merkitysten käsittelyyn<br />

tarvitaan symboleja, joiden muodostumisen estymisestä<br />

seuraa konkreettisen ajattelun korostuminen,<br />

lisääntyvää ahdistusta ja jäykkyyttä.<br />

Epäluottamuksen olemisen ja kokemisen tilasta<br />

eteenpäin pääseminen depressiiviseen positioon<br />

edellyttää, että ihmisen hyvät kokemukset ovat hallitsevassa<br />

asemassa pahoihin nähden. Näin mahdollistuu<br />

lohkomisen vähentäminen ja minuudella on<br />

suurempi sietokyky omien aggressioiden suhteen.<br />

Ihminen valmistautuu integroimaan mielessään<br />

mielikuvan toisesta ja itsestä. Silloin myös projektiivisten<br />

mekanismien vähentymisen kautta, kasvaa<br />

kyky erottaa, mikä on itseä ja mikä on toista (Segal<br />

1994, 25 - 38).<br />

Epäluottamuksen tilassa pääasiallisin ahdistus aiheutuu<br />

pelosta, että ulkoinen paha tuhoaa oman itsen<br />

tai aiemmat tyydytyksen lähteet. On pelko, että<br />

toinen vihaa ja jättää. Depressiivisessä positiossa<br />

ahdistukset nousevat ambivalenssista ja pelosta<br />

oman itsen aikaansaamasta tuhoavuudesta. Suurin<br />

ahdistus tulee siitä, että pelätään omien tuhoavien<br />

impulssien tuhonneen tai tuhoavan toisen, jota<br />

rakastetaan ja josta on riippuvainen. Tiedostetaan<br />

oman osuuden merkitys toiselle aiheutettuun todelliseen<br />

tai kuviteltuun vahinkoon, mistä seuraa tarve<br />

korjata ja hyvittää.<br />

Depressiivisen position työstämisen kautta suhde<br />

toisiin ihmisiin muuttuu. Ihminen saa kyvyn<br />

rakastaa ja kunnioittaa toisia erillisinä, erilaisina<br />

yksilöinä. Depressiivistä positiota ei koskaan täysin<br />

työstetä loppuun. Ahdistukset, jotka liittyvät ambivalenssiin<br />

ja syyllisyyteen sekä uudelleen depressiivisiä<br />

kokemuksia herättäviin menetystilanteisiin,<br />

ovat ihmisen elämässä aina mukana. Hyvät ulkoiset<br />

objektit aikuisen elämässä symboloivat aina ensimmäistä<br />

hyvää objektia – sisäistä ja ulkoista – ja<br />

sisältävät sen eri puolia, niin että mikä tahansa menetys<br />

myöhemmässä elämässä herättää eloon hyvän<br />

sisäisen objektin menettämiseen liittyvän ahdistuksen<br />

ja kaikki muut vastaavat ahdistukset (Segal<br />

1994, 68 - 82).<br />

Depressiivisen position myönteistä ratkaisua seuraa<br />

kyky nähdä ja kokea toinen ihminen kokonaisena<br />

persoonana, jolla on omat tunteensa ja tarpeensa<br />

sekä kiinnostuksen aiheensa, jotka voivat olla erilaisia<br />

kuin itsellä. Ihminen voi tunnustautua omaan<br />

rajallisuuteensa, avuttomuuteensa ja siihen, että on<br />

toisesta riippuvainen sekä tarvitsee toista. Hän sietää<br />

toisen riippuvuutta ja avun tarvetta suhteessa<br />

omaan itseen. Hänellä on kykyä nähdä oma osuutensa<br />

ja vastuunsa vuorovaikutuksessa ja suhteen<br />

ristiriidoissa. Toisaalta hänellä on myös kykyä antaa<br />

toiselle tälle kuuluva vastuu. Ihmisellä on kykyä<br />

tuntea syyllisyyttä ja tarve korjata toiselle aiheutettua<br />

vahinkoa. Hän kykenee pitämään omia puoliaan<br />

ja luottamaan omiin tunteisiinsa, mutta samalla hän<br />

pyrkii näkemään ja ymmärtämään asiat toisenkin<br />

41

kannalta. Oma paikka ihmissuhteissa tulee todellisemmaksi,<br />

oman osuuden ja vastuun tajuamisen<br />

kautta. Näin voidaan luopua vääristä lojaliteeteista<br />

ja syyllisyyksistä.<br />

Ihminen oppii olemaan läsnä tässä ja nyt sekä kohtaamaan<br />

toisen. Se tarkoittaa kykyä yksinoloon ja<br />

läheisyyteen toisen kanssa sekä tarvittaessa kykyä<br />

luopua ilman liiallista katastrofin tunnetta. Tunteille<br />

ja ajattelulle on tilansa niin, että voimakkaidenkin<br />

tunnekuohujen jälkeen voidaan jäsentää todellisuutta<br />

ilman liiallista suojautumistarvetta. Eletään<br />

todellisuudessa niin, että tajutaan omiin tekoihin ja<br />

tekemättä jättämisiin liittyvä vastuu ja mahdolliset<br />

seuraukset toisille. Kyetään suremaan menetystä ja<br />

kuolemaa, antamaan anteeksi sekä tuntemaan kiitollisuutta.<br />

Depressiivisen position ratkaisemattomuus johtaa<br />

todellisuuden kieltämiseen, maanisiin defensseihin,<br />

pyrkimykseen hallita ja kontrolloida elämää sekä<br />

ihmissuhteita omnipotentista todellisuudesta käsin.<br />

Kyky luopua ja surra menetystä vaikeutuu.<br />

Parisuhteessa ollaan aika ajoin epäluottamuksen<br />

ja depressiivisen olemisen ja kokemisen tilassa.<br />

Riittämätön puolisoiden eriytymättömyys ja yksilöitymättömyys<br />

ylläpitää epäluuloista olemisen<br />

ja kokemisen tilaa, missä ollaan alttiina väärinymmärrykselle<br />

ja ylivoimaisille ristiriidoille.<br />

Depressiivisen position parisuhteen tila ilmenee<br />

suhteelle asetetuista idealisaatioista luopumisena,<br />

pettymysten ja surun työstämisenä, korjaamisena<br />

sekä kiitollisuutena. Siihen tarvitaan molempien<br />

puolisoiden itsereflektiota ja kykyä nähdä oma vastuu<br />

ja osuus parisuhteen sekä perheen asioiden sujumisessa<br />

kuten niiden vaikeutumisessakin.<br />

Oidipaalikuvioiden ratkaisuista<br />

Depressiivisen position ja oidipaalikuvioiden ratkaisut<br />

kulkevat käsi kädessä ja ne edellyttävät toisensa<br />

(Britton 1998b). Yli sadan vuoden ajan psykoanalyyttisen<br />

psykoterapian keskeisenä, ihmisen mielen<br />

ymmärryksen avaajana, on pidetty Oidipus-myyttiä<br />

ja oidipuskompleksia. Kilpailua samaa sukupuolta<br />

olevan vanhemman kanssa toista sukupuolta olevan<br />

vanhemman suosiosta pidetään oidipuskompleksin<br />

ytimenä. Oidipuskompleksin myönteisen ratkaisun<br />

ajatellaan toteutuvan, kun vastakkaista sukupuolta<br />

olevaa vanhempaa ei onnistuta omistamaan, vaan<br />

joudutaan sietämään ulkopuolisuutta vanhempien<br />

välisestä suhteesta ja samastutaan pääasiassa samaa<br />

sukupuolta olevaan vanhempaan. Riittävän, eläytyvän<br />

kahdenkeskisen suhteen mahdollistuttua, lapsi<br />

voi edetä kolmenkeskisyyteen.<br />

Lapsen kannalta vanhempien suhde sisältää vanhempien<br />

seksuaalisen suhteen ja kyvyn tuottaa uutta<br />

elämää. Se on yhtä merkittävä tilanteissa, joissa<br />

toinen vanhemmista on poissaoleva. Hyväksytty<br />

näkemys on, että isä on äidin ja lapsen yksikössä<br />

alusta asti äidin mielessä ja siten – konkreettisesti<br />

puuttuessaankin – mukana kolmiossa. Isä tulee äidin<br />

ja lapsen symbioottisen suhteen väliin, mikä edistää<br />

lapsen oman tilan saamista. Lapsi reagoi äiti-lapsi<br />

-suhteen kahdenkeskisen jatkuvuuden katkeamiseen<br />

haluamalla erottaa vanhemmat yksikkönä<br />

kantanäyssä. Näistä ulkopuolisuuden aiheuttamista<br />

tuskallisista kokemuksista, mustasukkaisuudesta<br />

ja tuhoavista ajatuksista seuraavista syyllisyydentunteista<br />

syntyvät lapsen yliminä ja minäihanne.<br />

Lapsen luopuessa 4–5-vuoden iässä vanhempaansa<br />

kohdistuneista intohimoisista pyrkimyksistä,<br />

hän sisäistää omaan minään isän tai molempien<br />

vanhempien kiellot, vaatimukset, arvot ja asenteet<br />

samastuen niihin. Lapsuuden oidipuskompleksin<br />

ratkaisuja ja niissä kesken jäänyttä työstetään eri<br />

ikävaiheissa ja elämän kriisitilanteissa aina uudelleen.<br />

Oidipaalikuvioden työstämisen kautta tullaan<br />

tietoiseksi erityyppisten suhteiden olemassaolosta<br />

ja omasta paikasta niissä.<br />

Kolmiotilanteen aiheuttaman ulkopuolisuuden vuoksi<br />

lapsi joutuu sisäiseen prosessiin oman narsismin ja<br />

omnipotenssin suhteen. Ulkopuolisuuden sietämisessä<br />

joudutaan luopumaan aiemmin olleesta tiedostamattomasta<br />

fantasiasta tulla osaksi vanhempien seksuaalista<br />

paria. Tunnistamalla ja sietämällä vanhempien välistä<br />

yhteyttä lapsi sisäistää vanhemmat parina ja tarvitseminaan<br />

objekteina. Näin siemen omaan aikuisen seksuaalisuhteeseen<br />

on kylvetty. Kokemus siitä, että vanhemmat<br />

ovat yhdessä lapsesta riippumatta lisää lapsen<br />

psyykkistä eheydenkokemusta.<br />

Jos vanhempien välinen yhteys on rakastava niin,<br />

että siinä siedetään myös vihaa, mahdollistaa se lapsen<br />

mielessä ja antaa hänen käyttöönsä prototyypin kolmen<br />

suhteesta (third position, Britton 1998, 42). Tämä<br />

taas vahvistaa oman olemassaolon kokemusta.<br />

Jos lapsi jää kasvussaan vaille riittävää, eläytyvää<br />

kahdenkeskistä äiti-suhdetta (vanhempisuhdetta),<br />

hänelle voi tulla ylivoimaiseksi edetä depressiiviseen<br />

positioon ja oidipaalikolmioon, saati aikuisena<br />

42

kyetä kolmen välisiin suhteisiin (Britton 1998, 41).<br />

Vanhemmat sisäistettynä toimivana parina auttaa<br />

lasta ja aikuista myöhemmässä kehityksessä.<br />

Kokemuksesta tulla vanhempien näkemäksi ja havainnoida<br />

itse vanhempien parisuhdetta, muodostuu<br />

sisäistetty pari, jonka kautta tulee myöhemmin<br />

kykyä oman parisuhteen havainnoimiseen. Ei pelkästään<br />

sen tutkimista ja miettimistä, millainen toinen<br />

on, vaan mitä me olemme parina ja miten itse<br />

tai molemmat parisuhteeseen vaikuttaa.<br />

Depressiivisessä positiossa lapselle tulee mahdolliseksi<br />

olla eriytyneessä suhteessa kumpaankin vanhempaan,<br />

havaita ja sietää vanhempien keskinäinen<br />

yhteys ja olla sen suhteen tarkkailevana ulkopuolisena,<br />

kolmannen osapuolen asemassa. Tästä seuraa,<br />

että ihmiselle kehittyy kyky tarkastella myös itseään<br />

vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja nähdä itsensä<br />

toisten silmin (Sitolahti 2006, 125 -126).<br />

Oidipaalikonstellaation voi muodostaa myös äiti ja<br />

joku muu kolmas kuin lapsen isä. Oidipaalikuvion<br />

työstäminen ei takaa kykyä muodostaa parisuhdetta,<br />

mutta se vaikuttaa merkittävällä tavalla ihmisen<br />

omaan kehitykseen ja kykyyn suhteeseen omaa ja<br />

eri sukupuolta olevaa toista kohtaan. Jos jäädään lojaliteettisidokseen<br />

tai puutteeseen suhteessa toiseen<br />

tai molempiin vanhempiin, suhde puolisoon saattaa<br />

estyä tai tulla tiedostamattomasti liian syyllisyyden<br />

ja häpeän kuormittamaksi.<br />

Oidipaalisen konfliktin ratkaisu tapahtuu nuoruusiän<br />

kriisissä. Se tarkoittaa nuoren kivuliasta<br />

irtautumista oidipaalisten sisäistysten ja torjuntojen<br />

luomista sisäistyksistä. Kriisiä keskeisesti motivoiva<br />

voima on lisääntyvä seksuaalinen tarve ja<br />

siihen liittyvä välttämättömyys löytää rakkausobjekti.<br />

Lapsuuden oidipaaliset objektit korvautuvat<br />

omaan ikävaiheeseen liittyvillä suhteilla. Muutos<br />

merkitsee nuoren elämässä luopumista ja menetyksen<br />

työstämistä, joka muistuttaa läheisesti surutyötä.<br />

Oidipaalisen konfliktin ratkaisu toteutuu<br />

tytön ja pojan kehityksessä erilaisina prosesseina.<br />

Oidipaalisen konfliktin ratkeaminen nuoruusiässä<br />

voi olla välttämätön edellytys ihmisen myöhemmälle<br />

kyvylle surra menetyksiään (Loewald 1962,<br />

Tähkä 1996).<br />

Vanhempaan voidaan jäädä kiinni joko primäärinä<br />

objektina tai odipaaliobjektina. Edellisessä juuttumassa<br />

haetaan suhteessa puolisoon epätoivoisesti<br />

varhaista äitisuhdetta. Jälkimmäisessä eteneminen<br />

äiti-suhteesta isään ei ole riittävästi mahdollistunut,<br />

jolloin tunnesuhdetta puolisoon voi leimata ambivalenssi,<br />

syyllisyys, läheisyyden pelko, omistamisen<br />

halu tai omien lasten kokeminen kilpailijana.<br />

Vanhempien ehdollisen rakkauden ilmapiirissä<br />

lapsi ja nuori joutuvat muodostamaan omaa identiteettiään<br />

sekä kamppailemaan eriytymisprosessinsa<br />

ilman riittävää tukea. Riittävää mielikuvissa toteutettavaa<br />

”äidinmurhaa” ja ”isänmurhaa” ei silloin<br />

voida tehdä ja oidipaalikuvioiden työstäminen vaikeutuu<br />

sukupolvesta toiseen.<br />

Lasten syntyminen ja kehitysvaiheet pakottavat<br />

puolisot kohtaamaan omien oidipaalitilanteidensa<br />

ratkaisut. Onnistuneiden oidipaaliratkaisujen toteutumiseksi<br />

tarvitaan lapsen erillisyyden ja toiseuden<br />

tunnustamista ehdollisen rakkauden sijaan.<br />

PARISUHDE JA VANHEMMUUS<br />

Mahtuuko parisuhteeseen kolmas?<br />

Parisuhde, johon lapsi ei mahdu<br />

Grier (2005) tutkii Oidipus-myyttiä parisuhteen näkökulmasta.<br />

Laios ja Iokaste ovat Theban kuningas<br />

ja kuningatar, jotka eivät selviä kolmen suhteesta.<br />

Ensimmäisen lapsensa Oidipuksen synnyttyä heidän<br />

tasapainonsa järkkyy kohtalokkaasti. Myytin<br />

mukaan Laioksen kuultua oraakkelilta, että jos<br />

hän saa pojan, tämä tulee tappamaan isänsä. Laios<br />

välttää seksuaalisuhdetta Iokasteen, joka kuitenkin<br />

Laioksen humaltuessa yhtyy mieheensä, minkä seurauksena<br />

on raskaus. Canham (2003, Grier 2005) on<br />

todennut, että vanhemmat eivät pystyneet selviytymään<br />

lapsen vanhempiin kohdistamista tunteista tai<br />

he projisoivat lapseen omat musasukkaisuuden, kateuden<br />

ja murhaavan vihan. Tästä taas mahdollisesti<br />

seurasi niin voimakas vainoava ahdistus, että pari ei<br />

voinut kestää sitä. He eivät pystyneet ajattelemaan<br />

tilannetta, eikä heidän ollut mahdollista monimutkaisemman<br />

suhteen avulla kehittyä emotionaalisesti<br />

kypsemmäksi, luovaksi pariksi, kyetäkseen vastaamaan<br />

suhteen vaatimuksiin. Sen sijaan he toimivat<br />

ja yrittivät kääntää kelloa taaksepäin palatakseen<br />

kahdenkeskiseen aikaan. Tämän tehdäkseen heidän<br />

oli suoritettava murha. Ennen lapsen hylkäämistä<br />

Laios lävisti pojan jalat, mistä nimi Oidipus, paksujalka.<br />

Myytti jatkuu kertomuksella Oidipuksen pelastumisesta.<br />

Jos puolisoiden strategia olisi onnistunut<br />

ja lapsi olisi tullut tapetuksi, on epätodennäköistä,<br />

että Laioksen ja Iokasten suunnitelma palata idyl-<br />

43

liseen kahdenkeskisyyteen olisi onnistunut. He olisivat<br />

mitä todennäköisimmin kärsineet vainoavasta<br />

syyllisyydestä ja joutuneet suojautumaan itseään ja<br />

elämäänsä kaventavin suojautumiskeinoin tekonsa<br />

ymmärtämistä vastaan.<br />

Parisuhde, jossa on tilaa vain hyvälle<br />

Myytissä on toinen aikuinen pari, Korintin kuningas<br />

ja kuningatar. He olivat lapseton pari, joka adoptoi<br />

ja kasvatti Oidipuksen. Tästä Oidipuksen elämän<br />

jaksosta ei ole olemassa yksityiskohtia. Kertomus<br />

antaa ymmärtää, että he olivat kyllin vakaa pari,<br />

ja Oidipus oli heidän luonaan riittävän onnellinen.<br />

Kuultuaan oraakkelilta ennustuksen, että hän tulee<br />

tappamaan isänsä, hän lähti Korintista. Oidipus<br />

jätti Korintin estääkseen ja tehdäkseen tyhjäksi ennustuksen<br />

sekä säästääkseen isäkseen uskomansa<br />

miehen hengen. Tarina tosin kertoo, että Oidipusta<br />

kiusattiin siitä, että hän ei ole vanhempiensa näköinen.<br />

Ympäristössä oli tieto totuudesta, jota Oidipus<br />

ei ehkä halunnut tietää.<br />

Grier (2005) esittää, että myytti erottaa toisistaan<br />

kaksi parisuhteen psykologista tasoa, jotka oikeastaan<br />

kuuluvat yhteen. Korintilainen taso on suuntautunut<br />

ulospäin, se on järkiperäisempi ja enemmän<br />

todellisuuteen perustuva, vaikkakin usein<br />

pinnallisempi toiminnan taso. Thebalainen taso on<br />

syvempi, tiedostamattomampi, irrationaalisempi<br />

ja vietinomaisempi taso, joka sisältää rakkauden<br />

ja vihan voimakkaita virtauksia. Kaikissa parisuhteissa<br />

on näitä molempia puolia, niiden painotukset<br />

vain vaihtelevat. Useimmat parit toivovat<br />

saavansa riittävän tasapainon arjen vaatimuksista<br />

selviytymiseen.<br />

Merkittävää on, että myöskään adoptiovanhemmat<br />

eivät paljastaneet Oidipukselle hänen alkuperäänsä.<br />

Sen sijaan he hellivät illuusiota, ehkäpä<br />

enemmän omaa itseään varten kuin Oidipusta varten,<br />

että he olivat hänen todelliset vanhempansa.<br />

Oidipus ehkä pelkäsi omaa vihaansa, jolta hän<br />

suojeli vanhempiaan päättämällä lähteä Korintista.<br />

Oidipus ehkä vihasi vanhempiaan, koska nämä<br />

olivat pettäneet hänet eivätkä olleet paljastaneet<br />

hänen todellista identiteettiään. Näin he ryöstivät<br />

Oidipukselta hänen todellisen tarinansa, suhteen<br />

omaan psyykkiseen totuuteen. Voidaan ajatella,<br />

että suhde oli vaarallisen idealisoitu, defensiiviseen<br />

”hyvien perheiden” lajiin kuuluva suhde, eikä<br />

rehellinen suhde, joka olisi ollut kyllin vankka säilöäkseen<br />

perheenjäsenten kivuliaita ja ristiriitaisia<br />

emotionaalisia realiteetteja. Integraatioprosessien<br />

työstäminen suhteessa adoptiovanhempiin ei ehkä<br />

ollut Oidipukselle mahdollista?<br />

Sisäinen emotionaalinen ja mielikuviin perustuva<br />

elämä on peräisin thebalaiselta tasolta, mutta useimmat<br />

parit huomaavat, että tavoitellessaan rakkauden<br />

mielihyvää he saavat paljon enemmän kuin osasivat<br />

odottaa. Toivoessaan voivansa nauttia rakkaudesta<br />

ilman vihaa, kateutta ja muita vaikeita tunteita,<br />

erilaiset tunteet pursuavat kuitenkin esiin. Se voi<br />

viedä parin suhteen kehitystä eteenpäin tai muodostua<br />

aika ajoin ylivoimaiseksi ristiriidaksi. Pari<br />

on enemmän kuin osiensa summa. Vastavuoroinen<br />

suhde edellyttää toisen ja oman toiseuden tunnustamista.<br />

Puolisoiden tarpeet ja oikeudet yksilöinä ja<br />

parina ovat potentiaalisesti keskenään ristiriitaisia.<br />

Kaikkein yleisempiä koettuja suhteen häiriön aiheita<br />

on lasten syntyminen. Häiritsevän kolmannen ei<br />

tarvitse olla henkilö. Se voi olla symbolinen lapsi,<br />

jokin mistä toinen kokee jäävänsä ulkopuolelle<br />

(Grier 2005).<br />

Insestinen pari – sukupolvien välisen<br />

rajan rikkoutuminen<br />

Myytin kuuluisa kulminaatiopiste koskee traagista<br />

aikuisparia Oidipusta ja Iokastea. He uskovat olevansa<br />

onnellisesti avioliitossa ja saavat lapsiakin ilman<br />

liiallista kiihtymystä. Vähitellen he huomaavat<br />

olevansa sukurutsainen pari ja sen vuoksi kaikki,<br />

mikä aikaisemmin näytti eheältä ja rakkaudelta olikin<br />

perustunut kieltämiseen, valheisiin, petokseen,<br />

ahneuteen, mustasukkaisuuteen, ylimielisyyteen,<br />

kateuteen, omistavaan haluamiseen ja vihamielisyyteen.<br />

Nämä paljastukset johtivat vääjäämättä<br />

traagisiin seurauksiin. Kertomuksen huippukohta<br />

kuvaa universaalia pyrkimystä ummistaa silmät siltä,<br />

mitä ei haluta tietää. Se herättää myös pelottavan<br />

tiedostamattoman fantasian siitä, että vaikka saatetaan<br />

uskoa eriytymisen ja yksilöitymisen kasvuperheestä<br />

toteutuneen, valittaessa seksuaalikumppania,<br />

voidaan pettää omaa itseä. Syvemmällä tasolla ehkä<br />

käytetään vieraita ihmisiä isän, äidin, veljen ja sisarusten<br />

sijaisina. Näitä läheisimpiä perheenjäseniä<br />

voidaan haluta ”todella” insestisesti. Joillekin<br />

pareille tämän taustalla piilevän fantasian tiedostaminen,<br />

joskus unien kautta, saattaa olla tuhoisan<br />

shokeeraavaa ja parit voivat kokea katastrofin uhkaavan<br />

aikuissuhdettaan. Näissä tilanteissa parit<br />

44

joutuvat turvautumaan äärimmäisiin suojautumisiin,<br />

kuten kaiken seksuaalisen kontaktin lopettamiseen<br />

puolisoon tai seksin harrastamiseen ainoastaan<br />

”laittomasti”, avioliiton ulkopuolella. Se voidaan<br />

kokea paradoksaalisesti laillisemmaksi, koska henkilöt<br />

eivät edusta läheisiä perhesuhteita. Voidaan<br />

myös joutua toistuvien avioerojen ja uusien liittojen<br />

kierteeseen (Grier 2005).<br />

Lapsen syntyminen tekee puolisoista toistensa kokemuksessa<br />

isän ja äidin, jolloin molemmat joutuvat<br />

uudelleen sisäisiin objektisuhteisiin; äitiin, isään<br />

ja sisaruksiinsa.<br />

Puolisoille mahdollistuu kasvuperheessä keskeneräiseksi<br />

jääneen oidipuskompleksin ratkaisujen<br />

edelleen työstäminen tai niiden toistaminen.<br />

Oidipus-myytin tragediat näyttäytyvät ajankohtaisissa<br />

parisuhteiden ja perheiden kuvioissa erilaisissa<br />

muodoissaan. Erilaisina metaforina myytin ilmiöitä<br />

on tunnistettavissa molemminpuolisesti puolisoiden<br />

suhteissa lapsiin ja lasten suhteissa vanhempiin.<br />

Uusperhekuviot muodostavat erityisen näyttämön<br />

ja mahdollisuuden siihen asti tiedostamattomien oidipaalikuvioiden<br />

aktivoitumiselle.<br />

Luova pari – kolmas olemisen ja<br />

kokemisen tila<br />

Parin sisäistäminen mielen sisäiseksi rakenteeksi<br />

”luovaksi pariksi” (creative couple, Morgan 2005)<br />

rakentaa ja ylläpitää aikuisten parisuhdetta. Luovan<br />

parin sisäistäminen merkitsee muutosta aikaisempaan<br />

psyykkiseen kehitykseen. Siitä seuraa tietynlainen<br />

mielessä oleva tila ja tapa olla suhteessa toiseen<br />

ja itseen. Luova pari tarkoittaa sisäistä lupaa<br />

erilaisten ajatusten ja tunteiden yhdistyä mielessä ja<br />

kehittyä edelleen. Luova pari mielessä olevana tilana<br />

tuottaa puolisoille suhteessaan kolmannen olemisen<br />

ja kokemisen tilan. Molemmat voivat katsoa<br />

omasta näkökulmastaan ja löytää potentiaalisessa<br />

tilassa vuorovaikutuksessa jaettua, molempien<br />

mahdollistamaa uutta. Luovaan sisäistettyyn pariin<br />

voidaan olla suhteessa psyykkisenä sisäisenä objektina<br />

”kolmantena olemisen ja kokemisen tilana”<br />

(triangular position, Britton 1989, 87). Sen avulla<br />

voidaan ylläpitää suhdetta parisuhteen kriisien ja<br />

haavoittumisien vaiheissa.<br />

Luovassa parissa on kaksi erillistä ihmistä, läheisessä<br />

suhteessa. He ovat kyenneet ratkaisemaan<br />

pettymyksen ja luopumaan ideaalista toisesta.<br />

He suostuvat pettymään sen suhteen, että<br />

toinen ei ole kokonaan vastuussa omasta onnellisuudesta.<br />

Ahdistuksen kanavointi toteutuu jakamisen<br />

kautta sekä omien yksilöllisten keinojen<br />

avulla. Suostutaan siihen, että toista ei tunneta<br />

ja tiedetä täydellisesti (Grier, Morgan 2005).<br />

Kaikkivoipuudesta ja pelkästään oman itsen etujen<br />

ajattelusta luopuminen on edellytys sille, että suhteeseen<br />

mahtuu kaksi.<br />

Ennen luovan parin kehittymistä suhteessa voi<br />

olla vallitsevana toisen muuttamisyritys. Omista<br />

ei-toivottavista ominaisuuksista tai emotionaalisista<br />

puolista voidaan pyrkiä vapautumaan sijoittamalla<br />

ne itsepintaisesti toiseen. Luovuuden säilyessä<br />

suhteessa, puolisoille mahdollistuu oman<br />

vastuun ja osallisuuden tajuaminen. Tunteiden<br />

jakamisen tapa määrittää suhteen läheisyyden ja<br />

etäisyyden vaihtelua. Luovuuden säilyessä suostutaan<br />

muutokseen ja epävarmuuden sietämiseen<br />

toisen hallinnassa ja kontrollissa pitämisen sijaan.<br />

Siedetään toisen ja omaa regressiota, sitä että on<br />

itse riippuvainen toisesta ja että toinen on riippuvainen<br />

itsestä. Suhteessa on tilaa molempien kokemuksille<br />

ja vaikeille asioille, joita voidaan jakaa.<br />

Puolisoilla on kykyä ajatella omia tunteitaan ja<br />

pyrkiä ajoittain eläytymään toisen tunteisiin. Pari<br />

kokee suhteen kantavan ajoittaisesta epäsovusta<br />

huolimatta. Luovassa parin suhteessa on ristiriitoja<br />

ja pettymyksiä, mutta ne pyritään tunnistamaan ja<br />

ratkaisemaan. Suhde toimii tavallaan voiman lähteenä,<br />

johon oma mieli voidaan sijoittaa.<br />

Puolisoiden lisääntyvä kyky integroida kokemuksia<br />

ja huoli itsen selviämisestä muuttuu huoleksi<br />

myös toisesta. Samaa ihmistä voidaan rakastaa ja<br />

vihata. Tästä seuraa menetyksen- ja syyllisyydentunteita,<br />

jotka mahdollistavat tarvittavia tunneprosesseja,<br />

kuten suremisen sekä kiitollisuuden. Näin<br />

myös symbolifunktion on mahdollista edelleen kehittyä<br />

ja puolisoille tulee kykyä korjaaviin toimintoihin<br />

suhteessa toiseen.<br />

Perheen ja parisuhteen eri elämänvaiheissa joudutaan<br />

tunnistamaan ja hyväksymään väistämättömien<br />

muutosten tosiasiallisuus ja niihin suostuminen.<br />

Elämään kuuluvat erilaiset tapahtumat, kriisit ja kokemukset,<br />

joiden kautta joudutaan jatkuvasti uusiin<br />

haasteisiin. Luovassa parin suhteessa, jossa sisällyttämisfunktio<br />

toimii, on tilaa näiden tapahtumien<br />

prosessoinnille (Morgan 2005).<br />

Luova pari symbolisoi niin todellisen kuin puolisoissa<br />

itsessä olevan lapsen mahtumista suhteeseen,<br />

45

uusia ajatuksia, ideoita ja muita mahdollisuuksia.<br />

Luovassa parin suhteessa puolisot kokevat, että<br />

heillä on jotain, mihin he kumpikin ovat suhteessa<br />

ja jonka puoleen he voivat kääntyä, joka kantaa heitä<br />

parina ja yksilöinä (Morgan 2005).<br />

PARISUHTEESSA OLEMISEN<br />

JA KOKEMISEN TILOJA<br />

Parisuhteessa olemisen ja kokemisen tiloja olen<br />

hahmottanut seuraavin käsittein. Nämä parisuhteen<br />

tilat voivat vallita kehityksellisinä olemisen<br />

ja kokemisen tiloina tai ne voivat vaihdella eri<br />

aikoina samassakin parisuhteessa sekä niihin voidaan<br />

juuttua.<br />

Fuusio (rakastuminen, tunne, sisäistäminen)<br />

Fuusion olemisen ja kokemisen tilassa puolisot ovat<br />

toisiinsa sulautuneina. Rakastuminen toiseen, intohimoinen<br />

toisen haluaminen ja tarvitseminen, josta<br />

muodostuu ykseyden kokemus, voi olla suhteen<br />

alkukokemus tai myöhemmissä suhteen vaiheissa<br />

hetkellisenä tunnekokemuksena tavoitettavissa oleva<br />

tila. Fuusio voi olla paratiisi tai helvetti, riippuen<br />

parin erillisestä ja yhteisestä suhteen kohtalosta.<br />

Parisuhteessa fuusion jatkuessa suhde kahden erillisen<br />

ihmisen välillä puuttuu. On kyse ikään kuin<br />

yhdestä ihmisestä kahdessa eri ruumiissa. Oman<br />

ja/tai toisen erillisyyttä ei hyväksytä tai siihen ei<br />

kyetä. Kyseessä on pako omasta itsestä tai oman<br />

itsen tiedostamattomasta, epätoivoisesta hakemisesta<br />

toisen kautta. Fuusioon juututtaessa sisällyttämisfunktio<br />

ei toimi, koska eläytymiseen ja toisen<br />

kokemuksen ymmärtämiseen tarvittava erillinen<br />

toinen puuttuu. Fuusiossa ei ole tilaa omalle itselle,<br />

vaan ollaan toinen toisensa kontrollissa. Kyse voi<br />

olla äärimmäisestä projektiivisesta identifikaatiosta,<br />

missä tunkeutumisen avulla kielletään toisen ja oma<br />

psyykkinen olemassaolo.<br />

Suhteen kuviota ei käytetä niinkään oman itsen<br />

puolien toiseen projisoimiseen, vaan ylläpitämään<br />

tietynlaista mielentilaa. Hallitsevana on fantasia,<br />

että ollaan yksi ja sama, on kokemus ikään kuin<br />

toisen sisällä olemisesta. Taustalla on yksilön riittämätön<br />

kokemus varhaisesta eläytyvästä vuorovaikutuksesta,<br />

depressiivisen position ja oidipaalikuvion<br />

ratkaisemattomuudesta. Näiden seurauksena on<br />

tarve varhaiseen objektisuhteeseen, jota suhteessa<br />

puolisoon haetaan. Kuten aiemmin on todettu, fuusion<br />

avulla voidaan myös välttää kateutta ja kilpailua<br />

suhteessa toiseen, pettymystä itseen ja toiseen sekä<br />

pettymyksen käsittelyä. Fuusiossa tunteet ja ajattelu<br />

sekoittuvat liikaa. Väistämättömälle ahdistukselle<br />

ei ole suhteessa kanavaa, vaan sen kanavoimiseen<br />

käytetään kolmatta. Kanavana voi toimia lapsi, ulkopuolinen<br />

suhde, päihteiden käyttö, väkivalta, jatkuva<br />

riita, intohimoinen harrastus, työnarkomania,<br />

toisen puolison fyysinen tai/ja psyykkinen sairastaminen.<br />

Käsittelyä vaativiin asioihin reagoidaan toisesta<br />

emotionaalista etäisyyttä ottamalla.<br />

Väliaikainen fuusio merkitsee energiaa antavaa<br />

ykseyden kokemusta, mutta pysyvänä se johtaa<br />

molempien ja erityisesti toisen puolison tai lapsen,<br />

pahoinvointiin. Erillisyyden puuttuessa suhteessa<br />

koetaan yksinäisyyttä ja hyväksikäytetyksi tulemisen<br />

tunteita. Väliaikaisesti puolisot voivat muodostaa<br />

fuusion avulla toisilleen ravitsevan ja korjaavan<br />

kokemuksen. Jos molemmilla on liian samanlainen<br />

kokemus kannattelevan ja eläytyvän suhteen puutteesta<br />

kasvuhistoriassaan, jonka seurauksena oma<br />

itsekokemus on jäänyt heiveröiseksi, kahden liian<br />

suuren tarvitsevuuden mahtuminen parisuhteeseen<br />

voi olla ylivoimaista. Jakamiseen ja kohtaamiseen<br />

tarvittava tila tulee liian pieneksi, ja ahdistuksen on<br />

vaarana kanavoitua erilaisin tuhoavin keinoin.<br />

Jatkuvassa fuusiossa joudutaan seksuaalisuuden<br />

suhteen umpikujaan, koska toisensa toiseuteen tarvittava<br />

haluaminen ja vihan mahdollistama rakkaus<br />

puuttuvat. Lapsi omine tarpeineen ei mahdu psyykkisesti<br />

suhteeseen, ja parisuhde luovana suhteena<br />

puuttuu. Lapsella ei ole kokemusta vanhemmista<br />

erillisinä yksilöinä, ja lapset voivat joutua vanhempien<br />

fuusiosuhteessa vanhempien narsististen<br />

puolien toteuttajiksi tai vaihtelevasti vanhempien<br />

vanhemmiksi.<br />

Fuusion olemisen ja kokemisen tilasta päästään<br />

eteenpäin pettymisen, idealisaatiosta luopumisen,<br />

itsen ja toisen kokemusten jakamisen kautta sekä<br />

rakkauden ja vihan mahtuessa suhteeseen.<br />

Funktionaalinen – yksipuolinen suhde<br />

(pettyminen, viha, ulkoinen)<br />

Varhaisessa äidin ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa<br />

lapsi kokee äidin itsestään selvänä omistuksenaan.<br />

Äitiä tarvitaan tyydyttävänä, rauhoittavana ja<br />

peilaavana hahmona. Äiti ja hänen palveluksensa<br />

koetaan vain itseä varten olevina, oman kaikkivoi-<br />

46

van kontrollin sääteleminä. Kun lapsi kasvaa, hän<br />

tajuaa äidillä olevan oma yksityinen sisäinen maailmansa.<br />

Lapsi saavuttaa itse- ja objektipysyvyyden,<br />

kun hänellä on mahdollisuus käyttää äitiä riittävästi<br />

funktionaalisena objektina ja työstää suhteeseen<br />

tulleita pettymyksiä.<br />

Kyky yksilötasoiseen objektirakkauteen ja -vihaan<br />

niihin kuuluvine syyllisyyden ja kiitollisuudentunteineen<br />

tulee mahdolliseksi vasta itse- ja objektipysyvyyden<br />

saavuttamisen jälkeen. Erillisyys, ja niin<br />

toisessa kuin itsessä olevien eri puolien integroiminen,<br />

mahdollistuu funktionaalisen objektisuhteen<br />

kautta. Kun ensin voidaan käyttää toista omien riittämättömien<br />

funktioiden suorittajana ja sitä kautta,<br />

oman itsen rakentumisen myötä, nämä ennen toisen<br />

suorittamat funktiot voidaan ottaa omiksi. Ennen<br />

eheytymistä käydään läpi monia ambivalentteja<br />

tunteita, heilahtelua myönteisten ja kielteisten objektikokemusten<br />

välillä (Tähkä 1996, s.109 -114).<br />

Itsekokemuksen vahvistumisen kautta lapselle<br />

tulee todellista kykyä rakastaa ja vihata toista eikä<br />

käyttää näitä tunteita vain omaan suojautumiseen ja<br />

puolien pitämiseen. Nämä lapsen kasvun ja kehityksen<br />

prosessit ovat samanmuotoisina löydettävissä<br />

parisuhteen kuvioissa.<br />

Funktionaalinen suhteessa olo tuo vaikeuksia parisuhteeseen,<br />

koska parisuhteessa on kyse aikuisten<br />

suhteesta eikä lapsi- vanhempisuhteesta. Kaikissa<br />

parisuhteissa on funktionaalisen olemisen ja kokemisen<br />

tiloja ajoittain. Puolisot tarvitsevat toisiaan eri<br />

vaiheissa erilaisin painotuksin, mutta luovassa parisuhteessa<br />

tilanteeseen ei juututa. Siinä kumpikin saa<br />

suhteessa tarvitsemansa tilan ilman, että se tapahtuu<br />

pelkästään toisen kustannuksella.<br />

Funktionaalinen olemisen ja kokemisen tila parisuhteessa<br />

tarkoittaa kokemusta siitä, että toinen on<br />

ensisijaisesti vain omia tarpeita varten. Tai vastakkaisessa<br />

roolissa se tarkoittaa mukautumista vain toisen<br />

tarpeita varten olemiseen. Toiselta tai molemmilta<br />

puolisoilta voi puuttua kykyä eläytyä toisen näkökulmaan.<br />

Erillisyys ja yksilöityminen ovat siinä määrin<br />

keskeneräisiä, että toisen olemassaolo erillisenä,<br />

omat tarpeet, kokemukset ja kiinnostuksen aiheet<br />

omaavana toisena kielletään. Toiselle annetaan arvoa<br />

vain siinä määrin, miten hän onnistuu vastaamaan<br />

puolison, usein oikukkaisiin, tarpeisiin.<br />

Tyydyttämättömät tarpeet ja pettymysten käsittelemättömyys<br />

eivät ole mahdollistaneet itse- ja objektipysyvyyden<br />

rakentumista kykyyn vastavuoroiseen<br />

suhteeseen. Näin seuraa tarve omistaa toinen itseä varten,<br />

ja pyrkimys välttää omaa vastuuta ja riippuvuutta.<br />

Vastakkaisessa roolissa suostutaan toisen puolesta sellaiseenkin<br />

vastuuseen, joka riistää omaa itseä.<br />

Funktionaalisessa parin olemisen ja kokemisen<br />

juuttuneessa tilassa eläytyvä vuorovaikutus, dialogi<br />

ja kokemusten todellinen jakaminen puuttuvat.<br />

Suhteessa on tilaa vain toiselle, jonka omat tarpeet<br />

ovat ensisijaisina. Suhteen molemminpuolinen sisällyttämisfunktio<br />

ei kanna ja toistensa lohduttaminen<br />

estyy. Seurauksena on psyykkistä ja konkreettista<br />

hylkäämistä, uskottomuutta, mustasukkaisuutta<br />

sekä alistamista – toisen pakottamista omaan totuuteen<br />

sekä suostumista alistetuksi. Ääritilanteissa<br />

toinen pakottaa toisen omiin tarpeisiinsa kuulematta<br />

toista, ja toinen suostuu siihen, olematta omaa mieltään.<br />

Tai toisen näkökulma ja mielipiteet tulevat<br />

ohitetuiksi päätöksenteossa, joka koskee parin tai<br />

perheen yhteisiä asioita.<br />

On mahdollista, että pysyvästi tähän suhteen olemisen<br />

ja kokemisen tilaan juututtaessa suhteeseen<br />

tulee vinouma, jossa toinen käyttää hyväksi ja toinen<br />

suostuu hyväksikäytettäväksi.<br />

Konkreettisesti suhteen tila tulee esille siinä, miten<br />

taloudelliset asiat jaetaan, maksaako kumpikin osuutensa,<br />

vai käyttääkö toinen omat rahansa omiin harrastuksiinsa.<br />

Onko lasten hoito ja kasvatus vain toisen<br />

harteilla ja osallistuvatko molemmat sukulaisten, kummilasten<br />

ja ystävien muistamiseen. Funktionaalisessa<br />

parisuhteessa voidaan kokea merkittäviä traumaattisia<br />

tapahtumia, jotka toinen kuittaa vähäpätöisinä.<br />

Kokemuksia ja tunteita ei prosessoida, vaan niiden<br />

sijaan toimitaan. Tapahtuman merkitys kielletään ja se<br />

pyritään ratkaisemaan maanisin keinoin omaa vastuuta<br />

paeten tai toiselta vastuuta vaatimatta. Toisen funktionaaliseen<br />

käyttöön suostuva puoliso voi jatkaa jo<br />

aiemmin kokemaansa vanhempisuhteen toistoa. Hän<br />

pyrkii välttämään erillisyyttä edistävän kritiikin ilmaisemisen<br />

ja itse sen kohteeksi joutumisen. Alistumalla<br />

jopa väkivaltaiseen kohteluun hän hakee hyväksyntää<br />

oman itsensä ja elämänsä kustannuksella.<br />

Hyväksikäyttäjä yrittää ratkaista kasvuhistoriassaan<br />

kesken jäänyttä pettymyksen ja vihan kanavointia<br />

yrityksenään irtautua kasvuhistorian vanhemmista.<br />

Toisaalta hyväksikäyttäjä voi pakottaa puolison olemaan<br />

vain itseään varten, mitä vaille hän on jäänyt<br />

omassa lapsuudessaan. Yhteistä molemmille puolisoille<br />

on, että he ovat aikoinaan joutuneet omien<br />

vanhempiensa tai heidän suhteensa ahdistuksen ka-<br />

47

navaksi niin, että oidipaalikolmio on jäänyt riittävästi<br />

työstämättä. Tai he ovat joutuneet omien vanhempiensa<br />

vanhemmuuden puuttumisen tai ehdollisen<br />

rakkauden hyväksynnän kautta rakentamaan omaa<br />

minuuttaan, ilman että omalle todelliselle itselle olisi<br />

ollut riittävästi tilaa. Toisen hallitsemisen ja kontrollin<br />

avulla pyritään itse asiassa välttämään oman riippuvuuden<br />

sekä avuttomuuden esilletulo suhteessa.<br />

Molemmilla puolisoilla on vastuu omasta osuudestaan.<br />

Syvimmiltään hyväksikäyttäjän roolissa<br />

oleva pelkää hylätyksi tuloa, ja hyväksikäytetyksi<br />

suostuva pelkää, mitä siitä seuraa kun hylkää toisen,<br />

vaikka vain mielessään, eli ei suostu vain toisen<br />

ehtoihin, vaan vaatii itselleen tarvitsemansa tilan.<br />

Molemmilla on pyrkimyksenä toistaa ja samalla<br />

korjata omassa kasvuhistoriassaan kesken jäänyttä.<br />

Suhteen kriisien kautta ja vanhemmuuden roolien<br />

avulla saatetaan vähitellen löytää omasta itsestä<br />

niitä toimintoja, joita vain toiselta odotetaan. Ellei<br />

näin käy, petyttäessä puolisoon pyritään löytämään<br />

toiminnon korvaava toinen. Ahdistusta kanavoimaan<br />

löydetään suhteen ulkopuolinen kanava.<br />

Funktionaalisessa olemisen ja kokemisen tilassa<br />

seksuaalisessa suhteessa on tilaa vain toisen<br />

tarpeiden tyydyttämiselle, hänen ehdoillaan.<br />

Funktionaalisessa parisuhteessa lapsella on niukasti<br />

tilaa. Kontrolloiva, hallitseva puoliso kokee<br />

mustasukkaisuutta toisen puolison ja lapsen suhteesta.<br />

Lapselle tulee vaikeuksia olla suhteessa<br />

vanhempien suhteeseen ilman, että hän joutuu<br />

lojaliteettiristiriitaan molempien vanhempiensa<br />

kanssa, mistä taas seuraa vaikeutunut odipaalikuvioiden<br />

ratkaisu, ja sukupolvelta toiselle siirtyvät<br />

prosessit. Funktionaalisesta olemisen ja kokemisen<br />

tilasta päästään eteenpäin molempien vahvistuessa<br />

omana itsenään ja ottaessa vastuuta omasta osuudestaan<br />

sekä kompromissien tekemisen ja puolien<br />

pitämisen kautta.<br />

Vastavuoroinen – molemminpuolinen<br />

(jakaminen, rakkaus ja viha, sisäinen<br />

ja ulkoinen)<br />

Vastavuoroinen olemisen ja kokemisen tila tarkoittaa<br />

toimivan intiimin parisuhteen ominaisuuksia.<br />

Kehityksellisesti puolisot ovat saavuttaneet objekti-<br />

ja itsepysyvyyden. Se tarkoittaa oman itsen saavuttamaa<br />

tapaa kokea sekä itsensä että objektinsa<br />

yksilöinä, joilla on omaehtoiset olemassaolonsa ja<br />

omat sisäiset maailmansa (Tähkä 1996, s.137).<br />

Puolisot kohtaavat toisensa selfiensä ytimessä<br />

ja kykenevät vastavuoroiseen vuorovaikutukseen<br />

sekä jakamiseen, oman minuutensa säilyttäen.<br />

Eläytyminen, toisensa ja suhteensa sisällyttäminen<br />

mahdollistuvat. Eriytyminen ja yksilöityminen mahdollistavat<br />

tunteiden ja ajattelun tasapainon sekä ahdistuksen<br />

kanavoimisen suhteessa. Antamisen, vastaanottamisen,<br />

ottamisen ja saamisen kokemukset<br />

vaihtelevat. Suhteessa koetaan olevan tilaa molemmille<br />

ja puolisoilla on kykyä ottaa vastuuta omasta<br />

osallisuudestaan. Kyetään monenkeskisiin suhteisiin,<br />

vaikka kolmioilla on vastavuoroisuudessakin<br />

kehityksen palveluksessa olevat merkityksensä.<br />

Vastavuoroiseen olemisen ja kokemisen tilaan<br />

pääseminen edellyttää fuusion ja funktionaalisen<br />

olemisen ja kokemisen tiloihin juuttumien purkautumista.<br />

Usein se tapahtuu projektioiden, introjektioiden<br />

ja projektiivisten identifikaatioiden kierron<br />

sekä kriisien työstämisen kautta. On myös tilanteita,<br />

joissa pari jo lähtökohtaisesti on elämässään<br />

vaiheessa, missä depressiivinen positio ja oidipaalikuviot<br />

ovat riittävästi ratkaistut.<br />

Suhteessa on tilaa käsitellä ristiriitoja ja pettymyksiä<br />

sekä luopua ja surra menetettyä. Puolisot<br />

hyväksyvät toisen riippuvuuden itsestään sekä<br />

oman riippuvuutensa toisesta. Vastavuoroisuuden<br />

olemisen ja kokemisen tilassa potentiaalinen tila<br />

ja suhteen kolmiotila (Britton 1989, s.42) mahdollistavat<br />

riittävän jaetun emotionaalisen luovan<br />

vuorovaikutuksen ja suhteen jatkumisen suhteena.<br />

Puolisot voivat vahvistua, kasvaa ja kehittyä omana<br />

itsenään sekä suoda lapsille riittävän vanhemmuuden.<br />

Lapsille tulee tilaisuus kokea vanhemmat<br />

parina ja sisäistää vanhempien parisuhde sisäiseksi<br />

parisuhdeobjektiksi.<br />

Seksuaalisuus voi toteutua parhaimmillaan tyydyttävänä<br />

vastavuoroisuudessa. Lapsi mahtuu parisuhteeseen<br />

niin konkreettisesti kuin symbolisesti.<br />

Symbolinen (rakastaminen, sisäistynyt<br />

viisaus)<br />

Symbolinen olemisen ja kokemisen tila voisi tarkoittaa<br />

puolisoiden yksilöitymisen ja individuaation etenemiseen,<br />

omaan sekä toisen ikääntymiseen liittyvää<br />

tunnistettua olemista ja kokemusta. Kun fuusiosuhteen<br />

avulla voidaan paeta omaa itseä niin symbolisessa<br />

olemisen ja kokemisen tilassa mennään kohti omaa<br />

itseä, oman sisäisen ytimen löytymistä. Eletty elämä ja<br />

kokemukset parisuhteesta (-suhteista) ovat siinä mää-<br />

48

in sisäistettynä, että niistä on muodostunut osa omaa<br />

identiteettiä ja syvempää inhimillistä kokemusta.<br />

Tässä tilassa ihmisellä on enemmän kykyä tulla<br />

toimeen oman itsen kanssa, johon voi liittyä kokemus<br />

elämästä kylliksi saamisesta. Tajutaan ja<br />

tiedostetaan syvemmin jotakin ihmisen osasta ihmiskunnassa.<br />

Ihmisen rajallisuuden ja keskeneräisyyden<br />

tajuaminen ei vähennä toivoa, vaan auttaa<br />

selviämään väistämättömistä luopumisprosesseista.<br />

Elämänkokemusten mahdollistamana tai niiden rajoittamana<br />

puolisot joutuvat kohtaamaan sukupolvien<br />

ylitse siirtyvien ratkaisemattomien asioiden<br />

näyttämöitä lasten ja lastenlasten elämässä. Omassa<br />

elämässä käsittelemättä jäänyt voi saada toistuvan<br />

näyttämön aikuisten lasten parisuhteissa ja perheiden<br />

kuvioissa. Vasta lapsen avioero voi mahdollistaa<br />

kohdata oman, aiemmin puhumattoman eron<br />

työstämisen. Vasta lapsen vaikeutunut vanhemmuus<br />

voi pakottaa kohtaamaan omat vastaavat, aiemmin<br />

torjutut kokemukset. Ilman ahdistusta, kipua ja kärsimystä<br />

sekä myöhemmän vaiheen depressiivisen<br />

position työstämistä ei useinkaan päästä eteenpäin.<br />

Näiden kautta puolisot valmistautuvat omaan ja<br />

toisen väistämättömään kuolemaan. Tieto elämän<br />

jatkuvuudesta lapsissa ja lapsenlapsissa voi helpottaa<br />

luopumisprosesseja. Tulee tarve olla yhteydessä<br />

luontoon ja hiljaisuuteen.<br />

Symbolinen olemisen ja kokemisen tila voidaan<br />

saavuttaa parisuhteen eri vaiheissa, riippuen yksilöiden<br />

elämänkokemuksesta ja siitä, mitä suhde ylipäätään<br />

mahdollistaa. Parisuhteen lisäksi puolisoilla voi<br />

olla elämänsä eri vaiheissa merkittäviä muita suhdekokemuksia,<br />

jotka rakentavat omaa itseä ihmisenä ja<br />

avaavat ymmärrystä elämästä syvemmin. Winnicott<br />

(1965) on erottanut patologisen vetäytymisen ja sisäisen<br />

itsen kanssa käytävän kommunikaation. Se<br />

on erillisyyden säilymistä eristäytymättä. ”Ikuisesti<br />

hiljainen” (for ever silent) kommunikaatio tarkoittaa<br />

suhdetta selfin aidoimpaan ytimeen. ”Ikuisesti hiljaisen”<br />

kommunikaation Winnicott yhdistää yksin yhdessä<br />

olemiseen, eli voidaan olla yksin toisen läsnä<br />

ollessa. Samoin siihen liittyy kyky vetäytyä toisesta<br />

kadottamatta toisesta sisäistämiään samastuksia.<br />

Ehkäpä kahden ihmisen syvällisin yhdessäolon muoto<br />

toteutuu juuri tuossa hiljaisessa kommunikaatiossa<br />

– silkassa hiljaisessa yksin olemisessa, jolloin minuuden<br />

syvimmät ytimet kohtaavat salaisessa puutarhassa<br />

– puheen tai kosketuksen tai niiden puuttumisen<br />

sitä estämättä (Kurkela 2004).<br />

Ristiriidoista ja kriiseistä<br />

parisuhteessa<br />

Toimiva perhe ja parisuhde toteutuvat, kun perheenjäsenet<br />

ovat suhteellisen eriytyneitä, kun ahdistuksen<br />

taso on matala ja puolisoilla on hyvä emotionaalinen<br />

yhteys omiin kasvuperheisiinsä. Oireita ja<br />

ongelmia syntyy, kun ihmisen kyky käsitellä paineita<br />

estyy tai paineet käyvät ylivoimaisiksi. Oireet<br />

kehittyvät, kun ahdistus on siinä määrin voimakasta,<br />

että systeemin kyky sitoa tai neutraloida sitä ei<br />

riitä. Mitä suurempi suhteiden fuusion aste on, sitä<br />

enemmän elämä on ohjelmoitu primitiivisten tunneperäisten<br />

voimien avulla, huolimatta päinvastaiselta<br />

näyttävästä rationaalisuudesta (Bowen 1976).<br />

Toimivissakin parisuhteissa ristiriidat ovat väistämättömiä.<br />

Ratkaisevaa suhteen kannalta on, miten<br />

ristiriidat tunnistetaan ja miten niitä käsitellään.<br />

Ristiriidoista selviämiseen vaikuttaa oleellisesti, miten<br />

suhteeseen liittyviä pettymyksiä ja ahdistusta käsitellään<br />

sekä kanavoidaan. Ristiriitaa aiheuttavien asioiden<br />

työstämiseksi tarvitaan molempien omassa mielessä<br />

tapahtuvaa työstämistä sekä omien kokemusten<br />

keskinäistä jakamista. Pettymysten rakentava käsittely<br />

johtaa toinen toistensa erillisyyden kunnioittamiseen<br />

ja tunneyhteyden jatkumiseen. Nämä taas antavat<br />

kokemuksen omana itsenä hyväksytyksi tulemisesta,<br />

luottamuksesta ja suhteen vankistumisesta.<br />

Pettymysten käsittely voi muodostua ylivoimaiseksi<br />

ja tuhoavaksi, jos toisella tai molemmilla on liian<br />

keskeneräiset eriytymis- ja yksilöitymisprosessit suhteessa<br />

kasvuperheisiin, aikaisempiin liittoihin tai/ja<br />

vaikeita haavoittumis- tai traumakokemuksia historiassaan.<br />

Työstämättömät kokemukset vievät emotionaalista<br />

tilaa ajankohtaisista suhteista. Ajankohtaisen<br />

parisuhteen ja perheen tapahtumien edellyttämä prosessointi<br />

voi estyä, koska se nostaisi esille aikaisemmat<br />

kokemukset. Tunneyhteys suhteessa puolisoon<br />

ja lapsiin voi vaikeutua ja perheestä muodostuu näyttämö,<br />

missä puolisoiden kasvuhistorian kokemukset<br />

toistuvat. Toistuvan näyttämön kautta mahdollistuu<br />

uusien käsikirjoitusten kirjoittaminen, mutta usein<br />

vasta kriisien ja ongelmien kautta.<br />

Parisuhteen pettymykset ovat usein yhteydessä<br />

siihen, että molempien tarpeiden erilaisuus, samanlaisuus<br />

ja samanaikaisuus sekä näiden vaatima tila<br />

aiheuttavat ristiriitaa. Pettymyksiä käsitellään vetäytymällä<br />

suhteesta, kontrolloimalla toista, riitelemällä<br />

sekä toistensa kohtaamisen ja jakamisen avulla.<br />

49

Erilaiset kriisit parisuhteessa ovat yhteydessä<br />

perheen elämän- ja kehitysvaiheisiin, koettuihin<br />

tapahtumiin sekä kriiseihin. Kriisit mahdollistavat<br />

muutoksen ja toisiinsa sijoitetun omalle vastuulle<br />

ottamisen. Samalla opitaan sietämään ambivalenssia,<br />

elämän keskeneräisyyttä, vastakkaisia ja ristiriitaisia<br />

tunteita suhteessa samaan ihmiseen.<br />

Paripsykoterapiasta<br />

Mitä paripsykoterapia on?<br />

Paripsykoterapia on ammatillinen, tietoinen pyrkimys<br />

ja keino tutkia, ymmärtää sekä luoda puolisoille<br />

mahdollisuus työstää yksilöinä molempien ja<br />

suhteensa kokonaisuudessa esiintyvää ahdistusta,<br />

ristiriitaa sekä sitä, mikä aiheuttaa suhteeseen häiriötä.<br />

Rakenteiden, suhteen, prosessin ja terapeutin/<br />

terapeuttien vastatransferenssin avulla pyritään tutkimaan<br />

sekä ymmärtämään suhteeseen tulevaa tiedostamatonta.<br />

Dialogissa pyritään jakamaan ja reflektoimaan<br />

projektiivisen identifikaation avulla toisiinsa<br />

transferoitua kasvuhistoriastaan ja aikaisemmista<br />

suhdekokemuksistaan nousevaa, johon ajankohtainen<br />

ahdistus, ristiriidat ja kärsimyksensä liittyvät.<br />

Tavoitteena on tietoisesti rakentaa puolisoille suhteessaan<br />

olemisen ja kokemisen tila, missä toteutuu<br />

yhteys itsessä ja toisessa olevaan, aiemmin yhteydettömässä<br />

tilassa olleeseen puoleen, jakaminen,<br />

pettymysten käsittely sekä ahdistuksen kanavointi.<br />

Näin tulee tilaa molempien itseymmärrykselle, yksilöitymiselle,<br />

ja suhde voi kehittyä luovaksi suhteeksi.<br />

Perheessä voivat toteutua tarvittavat roolit ja siinä<br />

voidaan tehdä tarpeenmukaisia muutoksia.<br />

Paripsykoterapia perustuu terapeutin/terapeuttiparin<br />

ja parin väliseen yhteistyösuhteeseen. Tavoitteena<br />

on luoda parille mahdollisuus työstää tarpeenmukaisesti<br />

ristiriitana tai ongelmana kokemaansa. Ytimenä<br />

on pyrkimys ymmärtää, mistä parin ongelmissa on<br />

kyse ja liittää ymmärrettyä jaettuna kokemuksena<br />

yhteyksiin.<br />

Paripsykoterapiaan tulevat kohdattavaksi tavallisimmin<br />

juuttumat fuusioon tai funktionaaliseen suhteessa<br />

olemisen ja kokemisen tapaan. Ongelmat ja<br />

oireet voivat ilmiasultaan olla mitä moninaisimmat.<br />

Perimmältään ne heijastavat perheen, parisuhteen ja<br />

yksilöiden kehityksellisiä vaikeuksia tai elämässä<br />

tapahtuneiden, voimavaroihin ja suhteiden kantavuuteen<br />

nähden liiallisia paineita. Terapiassa muodostuvat<br />

keskeisiksi ahdistuksen kanavointi sekä tila<br />

puolisoiden eriytymis- ja yksilöitymisprosesseille.<br />

Depressiiviseen positioon pääsemiseksi ja kolmiokuvioiden<br />

rakentavan työstämisen mahdollistumiseksi<br />

tarvitaan systeemistä, molemminpuolista<br />

suhteiden tutkimista sekä useamman sukupolven<br />

siirtymien hahmottamista. Tarvitaan kuvan muodostamista<br />

ihmisistä, tapahtumista ja niihin liittyvistä<br />

kokemuksista sekä niiden merkityksistä.<br />

Paripsykoterapiassa keskeisiä ”välineitä” ja tutkittavia<br />

asioita ovat terapeuttisen sukupuun piirtäminen ja<br />

sen käyttö koko prosessin ajan, objektisuhteet, transferenssit,<br />

vastatrasferenssit, projektiivinen identifikaatio,<br />

olemisen ja kokemisen kuviot, depressiivinen<br />

positio, oidipaalikuviot, muut kolmiokuviot, seksuaalisuus,<br />

ahdistuksen käsittely, affektien ja tunteiden<br />

tila. Transferenssin, projektiivisten identifikaatioiden<br />

tutkimisen ja purkamisen kautta puolisot voivat kohdata<br />

toisensa enemmän todellisena itsenään.<br />

Ajankohtainen perheen ja parisuhteen kehitysvaihe,<br />

yksilöityminen suhteessa toisiinsa, vanhemmuus,<br />

perheen suhdedynamiikka, sukupolvelta toiselle<br />

siirtyvät prosessit sekä useamman sukupolven<br />

näkökulma avaavat ymmärrystä parin ongelmiin.<br />

Kasvuhistorian kokemukset, sisaruus ja kokemukset<br />

omasta paikasta vanhempien suhteessa sekä sisarusten<br />

joukossa voivat avata ymmärrystä suhteessa<br />

olon vaikeuksiin. Työelämään ja muihin yhteisöllisiin<br />

prosesseihin liittyvillä asioilla voi olla myös<br />

merkittävät vaikutukset parisuhteen ongelmiin.<br />

Tarpeenmukaisuuden tutkimus ja<br />

paripsykoterapian rakenteet<br />

Ennen paripsykoterapian aloittamista tarvitaan tutkimusvaihe.<br />

Parin ongelmat, odotukset, toiveet ja tavoitteet<br />

tulevat esille siinä ”tilauksessa”, jonka he paripsykoterapialle<br />

määrittelevät. Paripsykoterapeutin<br />

tulee arvioida riittävissä arviointihaastatteluissa<br />

paripsykoterapian indikaatiot. Pyritään tutkimaan<br />

ja määrittämään psykoterapian tarpeenmukaisuus<br />

ja se, mitä siinä tarvitaan. Ammatillisesti tulee arvioida<br />

onko terapeuttina mahdollista lähteä tarvittavaan<br />

prosessiin. Pari voi myös arvioida omasta<br />

näkökulmastaan yhteistyösuhteen mahdollistumista<br />

asianomaiseen paripsykoterapeuttiin/terapeutteihin.<br />

Paripsykoterapia alkaa usein jo siinä vaiheessa, kun<br />

pari on päättänyt ottaa yhteyttä. Prosessi käynnistyy<br />

niiden mielikuvien pohjalta, joita kaikilla osapuolilla<br />

on toisistaan. Jo tutkimusvaiheeseen saattavat proses-<br />

50

PARIPSYKOTERAPIAN RAKENTEET<br />

Paripsykoterapian rakenteet olen jakanut neljään kokonaisuuteen, joita voi tarkastella erillisinä ja<br />

toisiinsa systeemisesti liittyvinä. Näitä ovat mahdollistavat olosuhteet, suhteet, prosessi ja terapeutti<br />

persoonana.<br />

1. MAHDOLLISTAVAT OLOSUHTEET, RAKENNE<br />

• rakenne; aika paikka, sopimus, molemminpuolinen<br />

sitoutuminen<br />

• jatkuvuus, ennakoitavuus<br />

• psykologisen tilan luominen<br />

• terapeutin mielessä oleva tila<br />

Rakenteet mahdollistavat:<br />

• todellisten ongelmien, kärsimyksen ja haavoittumisien<br />

esilletulon<br />

• suhteiden syntymisen, niiden kehittymisen<br />

ja yksilöitymisen<br />

• tarvittavan työstämisen<br />

• emotionaalista tilaa terapiaprosessiin ja<br />

parin suhteeseen<br />

• istuntojen ilmapiirin, kannattelun, joka<br />

mahdollistaa tarvittavan niin parille kuin<br />

terapeutille/terapeuteille<br />

•<br />

2. SUHTEET<br />

• suhde molempiin puolisoihin yksilöinä on<br />

pariin liittymisen edellytys<br />

• ammatillinen, inhimillinen, eläytyvä vuorovaikutus<br />

kumpaankin<br />

• molempien kokemusten, narratiivien kuuleminen<br />

ja kunnioittaminen<br />

• transferenssi- ja vastatransferenssisuhteiden<br />

tutkiminen<br />

• tiedostamattoman kuunteleminen<br />

• kahden terapeutin suhteen hyödyntäminen<br />

• havainnointi, reflektointi<br />

• puolisoiden keskinäisen suhteen havainnointi,<br />

reflektointi<br />

• sukupolvien välisten suhteiden tutkiminen<br />

• terapiatilanteessa muodostuvien dyadien ja<br />

kolmioiden havainnointi ja terapeuttisessa<br />

mielessä hyödyntäminen<br />

• suhteiden kokonaisuuden havainnointi metatasolla<br />

• elävä ja luova liikkuminen eri suhdetasojen<br />

välillä<br />

• terapeutin suhde sisäistämiinsä teorioihin<br />

ja aikaisempiin kokemuksiin<br />

3. PROSESSI<br />

• rakenteiden puitteissa tapahtuva työstäminen<br />

– tapahtuminen<br />

• sisäisten ja ulkoisten tapahtumien kokonaisuuden<br />

hahmottaminen<br />

• menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat<br />

koko ajan läsnä<br />

• painopiste tässä ja nyt tapahtuvassa<br />

• parin suhde toisiinsa, heidän suhteensa terapeuttiin/terapeutteihin<br />

ja heidän väliseen<br />

suhteeseen, muutokset prosessissa<br />

• reflektoiminen, kertyneen tiedon yhteyksiin<br />

liittäminen, kokemusten ymmärtäminen,<br />

suojautumiskeinojen reflektoiminen<br />

• perusahdistuksen konfrontoiminen<br />

• ajatukset puolisoiden välisestä suhteen<br />

systeemisestä dynamiikasta jaettavaksi<br />

• sisältöjen tuleminen dialogiin koettavaksi ja<br />

elettäväksi<br />

• affektien seuraaminen, affekteille ja tunteille<br />

tilan antaminen<br />

• tunteiden ja ajattelun tasapainoon vähitellen<br />

pyrkiminen<br />

• merkitysten jakaminen<br />

• ”pyhät hetket”, ”arjen pyhyys” – näille arvon<br />

antaminen<br />

• sukupuun käyttö koko prosessin ajan<br />

4. TERAPEUTTI PERSOONANA<br />

• sitoutuminen prosessiin ammatillisesti<br />

mutta omana itsenään<br />

• eläytyä ja ymmärtää voi ainoastaan oman<br />

subjektiivisen kokemuksen kautta, sen<br />

kautta, minkä parin kokemuksissa ja kertomuksissa<br />

antaa koskettaa itseään<br />

• vastatunteiden – vastatransferenssin työstäminen<br />

– omien reagointitapojen tiedostaminen<br />

• omien haavoittuneiden kohtien tunnistaminen<br />

• oman vastuun tiedostaminen: vastuu rakenteista<br />

ja mahdollistavista olosuhteista, suhteesta,<br />

prosessin mahdollistumisesta<br />

• välittämisen, huolenpidon, hyväksymisen,<br />

terapeuttisen rakkauden ja joskus ”terapeuttisen<br />

vihan” välittäminen, joka tarkoittaa<br />

terapiaistunnossa puolisoiden toisiaan<br />

kohtaan osoittaman tuhoavan käyttäytymisen<br />

tarvittavaa rajoittamista<br />

• epävarmuuden, avuttomuuden sietäminen,<br />

avoimena säilyminen sille mitä ei vielä tiedä<br />

• negatiivinen kyvykkyys eli ennalta tietämisen<br />

välttäminen<br />

• oman itsensä arvostaminen – rajallisuutensa<br />

tiedostaminen<br />

• uskollisuus omiin näkemyksiin, kriittisyys<br />

niiden suhteen, kuten ulkoisten vaikuttajienkin<br />

suhteen<br />

• omasta sisäisestä elävyydestä – omasta, oman<br />

parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista osaltaan<br />

huolehtiminen<br />

• terapian lopettamiselle riittävän ajan ja<br />

prosessin varaaminen<br />

51

soitua erilaisina toimintoina keskeiset, myöhemmin<br />

ymmärrettäväksi tulevat parin suhteen ongelmat.<br />

On tärkeää tiedostaa, mikä on se tilaus, jonka pari<br />

terapeutille tuo ja miten siihen lähdetään vastaamaan.<br />

Paripsykoterapia on vastuullinen, ammatillinen haaste<br />

tarpeenmukaisten mahdollisuuksien luomiseksi<br />

parille. Rakenteet ovat välttämättömät suhteiden ja<br />

prosessin mahdollistumiseksi. Terapeutin on oleellista<br />

hahmottaa paripsykoterapian ja terapeutin rooli<br />

terapiaprosessin eri vaiheissa. Ennen terapian aloittamista<br />

tarvitaan edellä todettu tutkimus- ja arviointivaihe,<br />

jossa selvitetään terapian tarve, terapiatiheys<br />

ja muut tarvittavat asiat sopimusten tekemiseksi.<br />

Paripsykoterapian sijasta voi joskus olla tarkoituksenmukaisempaa<br />

aloittaa koko perheen terapialla.<br />

Erityisesti tilanteissa, joissa puolisot ovat liikaa lastensa<br />

ajankohtaisiin vaiheisiin samastuneina ja juuttuneina<br />

tai jos vanhempien ja lasten kehitykselliset<br />

prosessit ovat samanlaisina, samanaikaisesti. Koko<br />

perheen terapiassa perhe muodostaa rakenteen ja<br />

realiteetin parisuhteelle ja lapset saavat oman tilansa.<br />

Vanhemmuuden roolien vahvistuminen, lasten<br />

nähdyksi tuleminen ja perheen elämänvaiheen tosiasiallisuuden<br />

tutkiminen ja tunnistaminen, tukevat<br />

etenemistä vähitellen aikuiseen parisuhteeseen.<br />

Perheenjäsenten suhteet muodostavat merkittävän<br />

voimavaran perheessä ja yksilöissä tapahtuvista<br />

muutoksista selviämiseen. Koko perheen terapia voi<br />

korjata katkenneita tunneyhteyksiä ja edistää jaetun<br />

vanhemmuuden sekä vanhempiroolien jatkumista.<br />

On tilanteita, joissa puolisoiden kypsymättömyys<br />

pakottaa heidät halkomaan roolinsa niin, että ollaan<br />

joko vanhempana tai puolisona, mutta molempien<br />

roolien samanaikaisuus vaikeutuu.<br />

Puolisoiden tunteisiin fokusoiminen, affekteihin<br />

pysähtyminen ja näihin liittyvien ajatusten jakaminen<br />

mahdollistavat parin välillä dialogin, joka avaa tilaa<br />

omien sekä toistensa kokemusten ymmärtämiselle.<br />

Terapeutti haastattelee ja tekee prosessikysymyksiä<br />

puolisoille yksilöllisesti, jolloin toinen voi kuunnella<br />

rauhassa toisen kokemaa. Koska parin suhteessa on<br />

usein kysymyksessä massiiviset projektiiviset identifikaatiot,<br />

toisen haastattelu on välillistä oman itseen<br />

liittyvää ”ulkoistettua” työstämistä. Näin toiseen sijoitetun<br />

tarkastelu voi edistää sen liittämisen takaisin<br />

itseen ja tulla näin systeemisesti avatuksi.<br />

Terapia toimii parille kannattelevana ja sisällyttävänä<br />

ankkuripaikkana, jonka avulla he voivat uskaltautua<br />

prosessoimaan ja integroimaan tarvittavaa. ”Pyhät<br />

hetket” terapiassa ovat niitä tunteiden ja ajattelun prosessin<br />

kautta saavutettuja, jaetun tiedostamisen ja jaetun<br />

ymmärryksen hetkiä, joissa sanat ja puhe eivät ole<br />

ydin, vaan se olennainen, mitä ne eivät tavoita.<br />

Terapeutti ja terapeuttipari toimivat peilinä parille<br />

toisiinsa suhtautumisessa jakeskinäisessä suhteessaan<br />

toteutettavan reflektion kautta. Terapeuttiparin<br />

reflektoidessa muodostuu kolmiotilanne, missä pari<br />

saa tilaisuuden turvalliseen, oidipaaliseen ulkopuolisuuskokemukseen<br />

yhteisenä jaettuna kokemuksena.<br />

Paripsykoterapiaan kuuluu aloitus, keskivaihe ja<br />

lopettaminen. Kun ongelmat ovat päässeet riittävään<br />

yhteyteen, parin suhteen prosessissa voi tulla vaikeita<br />

vaiheita. Yksilöityminen sisältää ristiriitoja, ulkopuolisuuden-<br />

ja yksinäisyydentunteita. Pettymysten<br />

käsittely sekä jaetun psyykkisen todellisuuden tavoittaminen<br />

saa aikaan väliaikaista depressiivistä ahdistusta.<br />

Ne muuttuvat vetäytymisen, aggression, surun<br />

ja toisenlaisen todellisuuden kohtaamisen kautta. Näin<br />

saadaan toisenlainen tunneyhteys suhteessa toiseen.<br />

Itseymmärryksen lisääntyminen pakottaa ottamaan<br />

vastuuta omasta itsestä ja suhteesta, joko suhteen edelleen<br />

rakentumisen suuntaan tai siitä pois lähtemiseen.<br />

Voidaan löytää myös uusia, toimivampia ristiriitojen<br />

ja ongelmien ratkaisutapoja. Dialogin ja jaetun ymmärryksen<br />

avulla on tavoitteena puolisoiden itseymmärryksen,<br />

toistensa ja heidän suhteensa ymmärtämisen<br />

syventäminen sekä tarpeenmukaisten muutosten<br />

toteuttaminen. Riittävän prosessin mahdollistuttua<br />

pari voi arvioida toteutunutta ja suhteessaan olevaa<br />

olemisen ja kokemisen tilaa sekä vaikuttaa siihen.<br />

Lopuksi<br />

Parisuhde ja siinä prosessoituvat asiat sekä niihin<br />

liittyvät kokemukset voi tarjota puolisoille omaksi itseksi<br />

tulemisen kokemuksen. Parisuhde voi muodostaa<br />

puolisoille potentiaalisen tilan, missä vastavuoroisessa<br />

suhteessa toteutuu sekä molempia yksilöinä,<br />

että parisuhdetta, vanhemmuutta ja perhettä rakentava<br />

dialogi. Luovassa suhteessa jakamisen, tunneyhteyden<br />

jatkuvuuden ja suhteessa olevan tilan avulla<br />

saadaan aikaan yhteisesti merkittävää. Fuusiosta,<br />

funktionaalisesta, yksisuuntaisesta suhteesta vastavuoroiseen<br />

suhteeseen eteneminen edellyttää suhteen<br />

prosessointia, kompromissien tekemistä, pettymistä,<br />

luopumista, puolien pitämistä ja anteeksi antamista.<br />

Puolisoiden riittävä eriytyminen ja yksilöityminen<br />

sekä luottamus suhteen kantavuuteen mahdollis-<br />

52

tavat ristiriitojen työstämisen mielessä tehtävänä<br />

psyykkisenä työnä, toimimisen sijaan. Siitä seuraa<br />

rakentavaa suhtautumista, toisenlaisia suhteessa<br />

olon tapoja tai rakentavampia ratkaisuja.<br />

Jakaminen, tunneyhteyden jatkuvuus, pettymysten<br />

käsittely ja ahdistuksen kanavointi muodostavat<br />

suhteen kulmakivet. Näiden toteutuminen edistää<br />

suhteen säilymistä suhteena, läheisyyden ja etäisyyden<br />

vaihdellessa. Puolisot tarvitsevat kannattelevaa<br />

ympäristöä ja myös muita ihmisiä elämäänsä.<br />

Puolisot yksilöinä ja parina muodostavat ”perheen<br />

keuhkot”, joiden hengittävyydessä lapset saavat<br />

oman tilansa. Ristiriidat ja ongelmat parisuhteessa<br />

ovat väistämättömiä. Niiden ratkaisut ja ratkaisemattomuus<br />

saavat aikaan pitkäkestoisia ongelmia ja<br />

juuttumia perheen kehitysvaiheisiin.<br />

Paripsykoterapia on mahdollisuus, missä ajankohtaiset<br />

ongelmat ja ristiriidat voidaan liittää ymmärrettävään<br />

yhteyteen. Puolisoiden itseymmärryksen<br />

lisääntyminen tuo näkökulmaa heidän suhteeseensa<br />

sekä perheen kokonaistilanteeseen. Kehityksellisten<br />

juuttumien purkautumisesta tulee tilaa omalle itselle<br />

ja kykyä ottaa vastuuta omasta osuudesta. Samalla<br />

voidaan työstää ja ratkaista asioita paremmin toimivan<br />

parisuhteen ja perheen puolesta. Paripsykoterapia<br />

voi edistää ”parempaa keuhkojen hengittävyyttä”.<br />

Jokainen parisuhde vie ihmistä oman elämänsä<br />

kysymyksissä eteenpäin. Vastaukset niihin voivat<br />

avautua vasta elämän tai parisuhteen myöhemmässä<br />

vaiheessa, jos suostutaan muodostamaan elämänkokemuksista<br />

kertyneistä negatiiveista kuvia, katsomaan<br />

ja kokemaan niihin liittyviä merkityksiä.<br />

Kirjallisuutta:<br />

Bion, W. (1961). Experiences in Groups and other papers.<br />

Lontoo: Tavistock.<br />

Bion, W. (1962a). Learning from Experience. International<br />

Journal of Psychoanalysis. 43.306-310.<br />

Bowen, M. (1976). Theory in the practice of psychotherapy.<br />

In Family Therapy: Theory and practice. P.J. Guerin, Edited<br />

by. New York: Gardner Press.<br />

Britton, R.,(1998b). Subjectivity, objectivity and triangular<br />

space. Kirjassa: Spillus, E.B., (edit by): Belief and<br />

Imagination: Explorations in Psychoanalysis. Lontoo:<br />

Routledge. 41-58.<br />

Dicks, H.V. (1963). Object relations theory and marital studies.<br />

British Journal of Medical Psychology. 36:125-129.<br />

Dicks, H.V. (1967). Marital Tensions. Lontoo: Routledge<br />

and Kegan Paul.<br />

Fisher, J.V. (1999). The Uninvited Guest. Emerging from<br />

Narcissism towards Marriage. Lontoo: Karnac Books.<br />

Freud, S. (1924). The dissolution of the Oedipus complex.<br />

S.E. XIX, 174-182. Lontoo: Hogarth Press.<br />

Grier, F., Edited by (2005). Oedipus and the couple. Lontoo:<br />

Karnac.<br />

Heidegger, M. (1963). Sein und Zeit. Tubingen.<br />

Jalonen, R.(2004). Tyttö ja naakkapuu. Helsinki:<br />

Kustannusosakeyhtiö Tammi. 13.<br />

Klein, M. (1940). Contribution to the Psycho-genesis<br />

of Manic-Depressive States. Contributions to Psychoanalysis,<br />

s.282. Mourning and its Relationship to Manic<br />

Depressive States. Contribuitons to Psycho-analysis. s. 311.<br />

International Journal of Psychoanalysis. Vol. 21.<br />

Klein, M. (1946). Notes on some schizoid mechanisms.<br />

International Journal of Psycho-analysis. Vol. 27.<br />

Kupiainen, R. (1991). Silleen jättäminen, Heidegger M.<br />

Filosofisia tutkimuksia. Tampereen yliopisto.<br />

Kurkela, K. (2004). Winnicott, raja, luova asenne.<br />

Psykoterapia 2. 128 – 156.<br />

Loewald, H.W. (1962). Internalization, separation, mourning<br />

and superego. Psychoanal. Quart. 31:483-504.<br />

Morgan, M., (1995). The projective gridlock: a form of<br />

projective identification in couple relationships. Teoksessa:<br />

Ruszcynski, S., Fisher, J. (1995) Intrusiveness and intimacy<br />

in the couple. Lontoo: Karnac Books.<br />

Morgan, M. (2005). On being able to be a couple:<br />

Importance of “creative couple in psychic life”. Teoksessa<br />

Grier, F. Edited by (2005). Oedipus and the couple. Lontoo:<br />

Karnac.<br />

Nichols, M.P., Schwartz, R.C. (2001). Family Therapy,<br />

Concepts and Methods. Boston, Lontoo: Allyn and Bacon.<br />

Sartre, J-P. (1966). The Reprieve. Alfred A. Knopf.<br />

Scharff, D.E., Scharff J.S. (1987). Object Relations Family<br />

Therapy. Northvale, Lontoo: Jason, Aronson Inc.<br />

Scharff, D.E., Scharff, J.S. (1994). Object Relations Couple<br />

Therapy. Northvale, New Jersy, Lontoo: Jason Aronson Inc.<br />

Segal, H. (1994). Melanie Klein ihmismielen ymmärtäjänä.<br />

Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Sitolahti, T. (2006). Viettiteoriasta objektisuhteiden teoriaan.<br />

Melanie Klein sillanrakentajana. 91-166. Teoksessa:<br />

Psykoanalyysin isät ja äidit. Toim. Mälkönen, K.,<br />

Sammallahti, P., Saraneva, K., Sitolahti, Therapeia-säätiö.<br />

Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy.<br />

Tähkä, V. (1996). Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen<br />

hoitaminen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY.<br />

Winnicott, D.W. (1965). Ego distortion in terms of true and<br />

false self. The Maturational Process and the Facilitating<br />

Environment. Lontoo: Hogarth Press.140-152.<br />

Winnicott, D.W. (1971). Playing and Reality. Lontoo:<br />

Tavistock Publications.<br />

53

INTEGRATIIVISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA<br />

Sinikka Kumpula<br />

psykologi, perheterapeutti, psykoterapeutti<br />

Väestöliiton Tampereen klinikka<br />

Vuokko Malinen<br />

psykologi, perheterapeutti, psykoterapeutti<br />

Väestöliiton perheklinikka<br />

Integratiivisessa paripsykoterapiassa asiakkaiden kokemus,<br />

tarinat ja ymmärrys asioista rakentuvat terapeutin<br />

myötävaikutuksella sellaiseksi todellisuudeksi,<br />

jossa on mahdollista ymmärtää parin tilanne, ja toivotut<br />

muutokset mahdollistuvat. Paripsykoterapeutin<br />

on kyettävä monentasoiseen vuorovaikutukseen ja<br />

liittymiseen. Varsinkin terapian alussa terapeutin on<br />

pyrittävä vahvasti liittymään kumpaankin puolisoon<br />

erikseen sekä heidän systeemiinsä.<br />

Parisuhde ja vanhemmuus<br />

kytköksessä<br />

Uusi integroitu rooli (puoliso ja vanhempi)<br />

Uusi kumppanuus<br />

Parisuhdetta (jos on lapsia) ei voi hoitaa ilman vanhemmuutta.<br />

Paripsykoterapiassa huomioidaan sekä<br />

parisuhde että vanhemmuus. Tarvitaan työtä, että<br />

parisuhde ja vanhemmuus lähenevät toisiaan, integroituvat.<br />

Gottmanin ja Silverin (1999) tutkimuksen<br />

mukaan 67 prosenttia vanhemmista ilmoitti suhdetyytyväisyytensä<br />

vähentyneen merkittävästi vauvan<br />

kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Tuona<br />

aikana parisuhteessa voi ilmentyä merkittävää vihamielisyden<br />

lisääntymistä, ja intiimiys vähenee<br />

poikkeuksetta. Uusista äideistä 50–80 prosentilla<br />

ja isistä 30 prosentilla on synnytyksen jälkeisiä<br />

masennusoireita. Tosin aineisto on amerikkalaisesta<br />

kulttuurista. Tulokset todennäköisesti ovat suomalaisessa<br />

kulttuurissa samansuuntaiset, ja ennaltaehkäisyn<br />

tarve on selkeä.<br />

Puolisoiden, äidin ja isän, on tärkeätä jakaa velvollisuuksien<br />

ja vastuun lisäksi kokemuksia ja tunteita<br />

lapsen kanssa olemisesta. Se on edellytys, jotta<br />

sekä vanhemmuus ja parisuhde että vanhempina ja<br />

puolisona olo sulautuisivat joustavaksi toiminnaksi.<br />

KUVIO 1<br />

Triadinen<br />

vuorovaikutus<br />

Mies<br />

Nainen<br />

PARISUHDE<br />

Isä<br />

Äiti<br />

VANHEMMUUS<br />

54<br />

Lapsi

Näin puolisoiden välille syntyy uusi syvempi suhde.<br />

Lapsi tuntee sen, kun vanhemmat jakavat yhteisen<br />

kokemuksen hänen reaktioistaan, kuten ensimmäistä<br />

hymystä ja ensimmäisistä askeleista. Tällä tavalla<br />

lapsi saa kokemuksen vanhempien parisuhteesta.<br />

Hän ikään kuin kuulee sen sävelmän, jota vanhemmat<br />

soittavat, vaikka äiti ja isä soittaisivat eri lailla,<br />

toinen säestää, toinen soittaa melodiaa.<br />

Äiti ja isä tekevät useimmiten eri asioita ja eri<br />

tavoin, mutta toisensa huomioiden, synkroniassa<br />

keskenään. Tästä voidaan käyttää myös ilmaisua<br />

toisensa puoleen kääntyminen (Gottman, 1999).<br />

Vanhemmat tarvitsevat sopivassa määrin kykyä<br />

”korjaavaan” toimintaan suhteessa puolisoon. Jos<br />

toinen tulee vuorovaikutukseen mukaan yllättäen,<br />

toinen osaa ottaa hänet mukaan lapsen kannalta<br />

turvallisella tavalla, esimerkiksi selittämällä ja<br />

liittymällä, puhumalla positiiviseen sävyyn, katsomalla<br />

tulijaa kohti, eikä toista torjumalla ”älä sinä<br />

nyt tule tähän” jne. Näin syntyy kolmenkeskistä<br />

vuorovaikutusta. Jos kumpikin keskittyy vain kahdenkeskiseen<br />

vuorovaikutukseen vauvan kanssa,<br />

saattaa perheessä syntyä vahva esimerkiksi äidin<br />

ja vauvan liitto, jossa isä jää ulkopuoliseksi tai<br />

kaksi liittoa isän ja vauvan ja äidin ja vauvan kanssa.<br />

Tällöin kumppanien on vaikea rakentaa vuorovaikutusta,<br />

jossa kaikki kolme ovat tasapuolisesti<br />

mukana.<br />

Varhaisessa vuorovaikutuksessa oleellisia ovat<br />

katsekontakti, kosketus, vuorottelu, antaminen ja<br />

saaminen, sanoittaminen, äänensävyt, kehonkieli<br />

jne. On tärkeää, että vauva voi kokea olevansa aktiivinen<br />

osallistuja tässä vuorovaikutuksessa ja että<br />

hän saa kokemuksen omasta vaikutuksestaan ihmissuhteissa<br />

ja kokemuksen siitä, että hänen kanssaan<br />

olemisesta iloitaan ja nautitaan. Kaikella sillä, miten<br />

vauvasta on iloittu ja miten häntä on hoidettu, on<br />

ratkaiseva merkitys myöhemmin siihen, minkälaisen<br />

aikuisrakkaussuhteen hän solmii ja kuinka hän<br />

aikuisena kykenee intiimiyteen, seksuaalisuuteen ja<br />

parisuhteeseen.<br />

Varhaisen vuorovaikutuksen ilmiöt, kuten kosketus,<br />

kontakti, antaminen ja saaminen, hoitokulttuuri,<br />

sanoittaminen, äänensävy ja kehonkieli näyttäytyvät<br />

myöhemmin yksilön kyvyssä intiimiyteen ja<br />

seksuaalisuuteen.<br />

Varhainen vuorovaikutus, tunteet ja aivojen toiminnallinen<br />

kehitys ovat kytköksissä keskenään.<br />

Tunteet ohjaavat aivojen energia- ja informaatiovirtaa,<br />

integroivat aivojen toimintoja ja vaikuttavat<br />

aivojen ja mielen toiminnalliseen jäsentymiseen.<br />

Tunteet säätelevät myös varhaista vuorovaikutusta<br />

KUVIO 2<br />

Emootiot<br />

Parisuhde<br />

Tunteet, varhainen<br />

vuorovaikutus<br />

ja aivojen<br />

toiminnallinen<br />

kehitys<br />

LAPSEN<br />

PSYYKKINEN<br />

KEHITYS<br />

Aivojen<br />

kehitys<br />

ja toiminta<br />

55

ja päinvastoin. Vanhempien ja lapsen välinen vuorovaikutus,<br />

emootiot sekä aivojen kehitys ja toiminta<br />

muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki osatekijät<br />

säätelevät ja ohjaavat toisiaan ja josta lapsen psyykkinen<br />

kehitys kumpuaa (Mäntymaa & al. 2003).<br />

Emootioiden ja tunnekokemusten keskeinen merkitys<br />

lapsen kehityksessä on tullut yhä selvemmäksi.<br />

Kehityksellinen näkökulma<br />

parisuhteeseen<br />

PARISUHDEVAIHEET<br />

1. Kiintymyksen ja huolehtimisen eli tunnesiteen<br />

muodostumisen vaihe = rakastuminen<br />

2. Yhteisen sosiaalisen todellisuuden luominen,<br />

yhteisen viitekehyksen rakentaminen<br />

3. Ongelmien ratkaiseminen yhdessä, yhteisten<br />

tehtävien, kiinnostuksen kohteiden ja<br />

toimintojen luominen<br />

4. Vastavuoroisuuden vaihe, jolloin puolisot<br />

arvioivat suhdettaan ja sen jatkuvuutta.<br />

Itsenäistyminen, erillisyys, omat harrastukset<br />

nousevat tärkeiksi.<br />

5. Intimiteetti, puolisot jakavat osan tunteistaan<br />

ja fantasioistaan.<br />

Ennen kaikkea lapset ja nuoret tarvitsevat riittävän<br />

turvallisen ja pitkäkestoisen parisuhteen ja perheen<br />

sisäisen turvallisuuden. Parisuhteen onnistumisen<br />

edellytykset ovat suhteen sisällä, toisen autonomian<br />

kunnioittaminen, omien ja toisen negatiivisten puolien<br />

kohtaaminen. Usein kuulee toisen osapuolen<br />

toteavan eron jälkeen ” olin sinä parisuhteessa ihan<br />

hirveä, mutta en oikeasti ole sellainen”. Tämä liittyy<br />

siihen, että ainoastaan intiimissä parisuhteessa<br />

joudumme tekemisiin oman ns. ”varjopuolemme”<br />

kanssa, joka ei tule esiin muissa ihmissuhteissa.<br />

Paripsykoterapian edellytyksistä<br />

On sanottu, että juuri parit tuntuvat tarjoavan yhden<br />

vaikeimmista haasteista terapiatyössä. Parien kanssa<br />

työskennellessä työntekijä joutuu kohtaamaan<br />

monenlaista ristiriitaa, hämmennystä, avuttomuutta,<br />

ahdistusta, osaamattomuutta ja keinottomuutta. Se,<br />

että terapeutin oman lapsuuden perheen vanhempien<br />

suhde heijastuu tilanteeseen enemmän kuin mihinkään<br />

muuhun hoitotilanteeseen, ei ole myöskään<br />

merkityksetöntä. Monet ammattilaiset hoitavat<br />

pareja, ovat kiinnostuneita parien hoidosta, haluavat<br />

kehittyä työssään ja saada fokusoitua koulusta.<br />

Useat joutuvat tunnustamaan, että ovat saaneet parhaan<br />

oppinsa pareilta itseltään.<br />

Terapeutin on hyvä myös saada riittävästi tietoa<br />

kummastakin puolisosta yksilöinä ja niistä kehityshistoriassa<br />

tapahtuneista kokemuksista, tunteista,<br />

traumoista, uskomuksista, jotka näyttävät olevan<br />

vuorovaikutuskehän taustalla ja jumittavat sen niin,<br />

ettei pari pääse enää omin voimin eteenpäin.<br />

Parien hoidon ristiriidat ja vaikeudet aiheutuvat<br />

osittain siitä, että parin vuorovaikutusta säätelevät<br />

myös useanlaiset myytit, fantasiat, uskomukset, salaiset<br />

sopimukset ja käsikirjoitukset, joista he eivät<br />

ole itse tietoisia ja joista työntekijän voi olla vaikea<br />

päästä perille.<br />

Parin dilemma voi olla syvimmiltään jaettu hylkäämisen<br />

kokemus, jota he ovat avuttomia kohtaamaan<br />

rakentavasti. Itsevarmalta näyttävä kumppani<br />

onkin sisimmissään yhtä hylätty kuin epävarma ja<br />

takertuva kumppaninsa. Pettymykset liittyvät usein<br />

utopistisiin odotuksiin täydellisestä kumppanista,<br />

joka voi korjata aikaisemmat pettymykset ja tyydyttää<br />

monin tavoin. Hankalaa on se, että usein tulee<br />

esille puolisoiden samankaltainen kokemus, että he<br />

ovat jääneet vaille aikuisen taholta tullutta ymmärrystä,<br />

lohdutusta, tukea, rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä<br />

jne. suhteessa omiin tarpeisiinsa. Surullisinta<br />

on, että sama kehitysketju jatkuu seuraavassakin<br />

sukupolvessa, jos kehitystä ei saada katkaistua.<br />

Nämä samantapaiset kokemukset näyttävät aluksi<br />

vetävän kumppaneita toistensa luo. Myöhempi seuraus<br />

saattaa olla, että molemmat jäävät suhteessa yksin<br />

ja vaille ymmärrystä, vaille avuttomana ja heikkona<br />

olemisen mahdollisuutta, lohdutusta ja ns. korjaavia<br />

kokemuksia. Tämän paradoksin kohtaaminen aiheuttaa<br />

erityisiä haasteita paripsykoterapeutille.<br />

Parien kanssa tarvitaan hyvin monitasoista työskentelyä.<br />

Aivan erityisen haasteen muodostaa se,<br />

että parien kanssa kohdataan myös inhimillisen<br />

vuorovaikutuksen intiimein ja sensitiivisin alue.<br />

Pari ei yleensä hevin kutsu ulkopuolisia sitä jakamaan.<br />

Tästä näkökulmasta katsottuna ymmärtää,<br />

että parien kanssa työskennellessä ei riitä kovin kapea-alainen<br />

lähtökohta. Paripsykoterapeutilta edellytetään<br />

herkkyyttä ja kykyä eläytyä ja peilata asiakkaille<br />

heidän tilannettaan ja liikkua sensitiivisillä<br />

alueilla. Häneltä odotetaan monipuolisia tietoja ja<br />

taitoja sekä kykyä liittyä ja säädellä etäisyyttä.<br />

56

Pari-istunnot ovat usein nopeiden, kiihtyvästi etenevien<br />

vuorovaikutustilanteiden vyyhti. Näissä nopeasti<br />

syntyvissä ja etenevissä tilanteissa on huonosti sekä<br />

tilaa että aikaa rauhassa pohtia, kysyä lisää tai miettiä<br />

mitä seuraavaksi. Parien kanssa työskenneltäessä<br />

emotionaalinen intensiteetti ja parin vuorovaikutuksen<br />

dynamiikka ei useinkaan alussa salli aikaa vieviä<br />

työtapoja, vaikka työn tavoite tietenkin on raivata tilaa<br />

pohdinnoille. Lisäksi työskentely saattaa alkaa usein<br />

uhan alla, jolloin jommallakummalla puolisolla on<br />

kiire erota. Toinen puoliso on saattanut tuoda kumppaninsa<br />

terapeutin hoitoon ”päästäkseen tästä eroon”.<br />

Pitkiin työtapoihin tottuneen terapeutin voi olla vaikea<br />

toimia nopeasti ja hän voi menettää parit, jotka tulevat<br />

vastaanotolle kriisissä. Kriisissä olevat parit tarvitsevat<br />

nopeaa reagointia, kriisin rauhoittamista, turvallisuutta<br />

ja työskentelyedellytysten luomista.<br />

Haasteen paripsykoterapeutille tarjoavat myös<br />

uusperheiden parisuhteet, joiden hoitaminen tarvitsee<br />

oman ammatti- ja tietotaitonsa. Uusparit<br />

tarvitsevat erilaisen lähestymistavan, ja terapeutti<br />

tarvitsee tietoa uusparin ja uusperheen rakenteista<br />

ja vaiheista ja niiden erityislaatuisuudesta. Monet<br />

kokeneetkin terapeutit kokevat, että heillä ei ole riittävää<br />

tietotaitoa hoitaa uusparisuhteita ja -perheitä<br />

eikä sopivaa terapiaviitekehystä ole löytynyt.<br />

Uusperheen kehittyminen toimivaksi perheeksi<br />

seuraa tiettyjä vaiheita, joista pitäisi puhua enemmän.<br />

Uusperhe, samoin kuin ydinperhekin, on paljolti<br />

rakennettu perheen perussuhteen, eli parisuhteen,<br />

varaan. Sen myötä uusperhe menestyy tai kaatuu.<br />

Uuspariproblematiikan kanssa paripsykoterapeutti<br />

joutuu usein käyttämään alussa enemmän aikaa auttaakseen<br />

paria raivaamaan tilaa parisuhteen ympärille.<br />

Ennen kuin työskentely uusparisuhteen kanssa<br />

voi alkaa, on erilaiset tapaamis- ja huoltajuuskuviot<br />

ex-kumppaneiden ja usein myös laajennettujen perheiden<br />

(kumppaneiden lähtöperheen jäsenet, jotka<br />

eivät ole kenties edeltävää eroa hyväksyneet jne.)<br />

selvitettävä. Jos aikuisten roolit ovat epäselviä uusperheissä,<br />

niin lapset ja nuoret eivät tiedä omaa ja<br />

toistensa paikkaa.<br />

Tämä työskentely on luonteeltaan enemmän tietoa<br />

jakavaa ja ehkä suoraan ohjaamista kuin terapiaa.<br />

Uuspari on usein enemmän suhteessa näihin ulkopuolisiin<br />

selittämässä, riitelemässä tai ikään kuin<br />

oikeuttamassa suhdettaan kuin suhteessa toisiinsa.<br />

Uuspari joutuu usein kohtaamaan liian nopeassa<br />

tahdissa liian monia asioita, kuten edellisestä liitosta<br />

luopumisen surua, vihaa ja pettymystä, sekä uuden<br />

suhteen rakentamista ja siitä iloitsemista. Nämä ovat<br />

vastakkaisia tunnetiloja, joita on mahdoton työstää<br />

yhtä aikaisesti mielen tasolla. Yleensä uusi voittaa, ja<br />

surutyö edellisistä suhteista jää kesken tai tekemättä.<br />

Paripsykoterapeutti kohtaa työssään myös lesboja<br />

homopareja, joiden kohtaaminen edellyttää terapeutilta<br />

usein omien asenteiden tarkistamista. Vaikka<br />

lainsäädäntö sallii näille pareille rekisteröitymisoikeuden,<br />

eletään yhteiskunnassa tunnetasolla vielä<br />

vanhoillisissa ajatuksissa. Heiltä puuttuu vielä usein<br />

ympäristön, suvun, perheiden ja työpaikkojen tuki.<br />

Tullakseen näkyväksi parisuhde tarvitsee yleisön,<br />

laajemman näkökulman, joka homo- ja lesbopareilta<br />

jää vielä yhteiskunnassa usein näkymättömiksi.<br />

Jotkut alan ammattilaiset ajattelevat, että ero on<br />

aina suuri onnettomuus parille ja perheille. Suurin<br />

osa terapeuteista kuitenkin edustaa arvosuuntautuneisuutta,<br />

jossa terapeutin tehtävä on auttaa ihmisiä<br />

päättämään heille parhaasta vaihtoehdosta, riittävän<br />

toimivasta parisuhteesta tai riittävän hyvästä erosta.<br />

Tärkeintä tässä on, että terapeutti on tietoinen omasta<br />

eettisestä näkemyksestään (Doherty, 2002).<br />

Moniäänisyys ja eri viitekehykset<br />

dialogissa<br />

Paripsykoterapeutin on oltava valmis aitoon kohtaamiseen,<br />

jotta hän voi auttaa suhdekuvioiden<br />

hahmottamisessa, ymmärtämisessä, jäsentämisessä<br />

ja solmujen aukaisemisessa. Hän pitää mielessään,<br />

että asiakkaana on ensi sijassa parin vuorovaikutus<br />

ja sen kehä. Asiakkaat ovat usein itsekin surullisen<br />

tietoisia toimimattomasta, negatiivisesta kehästään,<br />

mutta voimattomia sitä muuttamaan. Tällaisessa tilanteessa<br />

tarvitaan integratiivisuutta, jossa terapeutti<br />

ammentaa monista eri terapia-suuntauksista ja<br />

-viitekehyksistä huomioimalla ja pyrkien ymmärtämään<br />

parisuhteen dynamiikkaa, intimiteettiä ja seksuaalisuutta<br />

ja näiden prosessuaalisuuden samoin<br />

kuin parisuhteen ja terapiasuhteen prosesseja.<br />

Real (1990) puhuu monitasoisesta liittymisestä<br />

(multiple engagement). Terapeutti on monitasoisessa<br />

aktiivisessa suhteessa systeemin jäseniin. Keskeistä<br />

on se, että todellisuus muodostuu yhteisessä vuorovaikutuksessa<br />

ja kommunikaatiossa (ko-evoluution<br />

periaate). Muutosta tapahtuu sekä terapeutissa että<br />

asiakkaissa. Ei voida itse asiassa puhua objektiivisesta<br />

todellisuudesta, vaan yksilö rakentaa todellisuutta<br />

57

vuorovaikutuksessa havaitsemansa ulkoisen todellisuuden<br />

kanssa (konstruktivismi).<br />

Konstruktivismin ja ko-evoluution viitekehyksissä<br />

keskeisiä paripsykoterapeutin työtä ohjaavia<br />

periaatteita ovat lisäksi systeemisyys ja historiallisuus,<br />

prosessuaalisuus, teoreettinen ja metodinen<br />

monipohjaisuus sekä oman persoonan käyttö työvälineenä.<br />

Se, että parien elämää ohjaavat monenlaiset uskomukset<br />

ja käsikirjoitukset, jotka ovat usein heille<br />

tiedostamattomia, asettaa paripsykoterapeutille aivan<br />

erityisen haasteen. Nämä uskomukset ja odotukset<br />

voivat organisoitua käsikirjoitukseksi, joka<br />

määrittää kaikkien, sekä perheen jäsenten että parin<br />

vuorovaikutuksen, vastavuoroiset roolit ja suhteen<br />

laadun esimerkiksi uhri ja pelastaja, hulttio<br />

tai marttyyri. Käsikirjoitus saattaa olla ristiriidassa<br />

todellisuuden kanssa. Kerran kehityttyään tällainen<br />

käsikirjoitus pyrkii säilymään vääjäämättä organisoivana<br />

voimana suhteessa. Käsikirjoituksen kyseenalaistaminen<br />

saattaa vakavasti häiritä hoidon<br />

etenemistä ja sen asettaminen kyseenalaiseksi voi<br />

uhata hoidon jatkuvuutta, koska pari saattaa katkaista<br />

hoidon suojautuessaan.<br />

Terapeutin on aina hyvä miettiä käyttääkö suoraa<br />

konfrontaatiota vai työskenteleekö systeemin<br />

myötäisesti. Pääsääntöisesti on hyödyllisempää<br />

työskennellä systeemin peruskaavojen mukaisesti,<br />

kuin asettaa niitä varomattomasti kyseenalaiseksi.<br />

Tämä systeemiä ”myötäilevä” työskentely<br />

sisältää sekä systeemiin että molempiin kumppaneihin<br />

liittymisen ja on erityisen tärkeää paripsykoterapiassa.<br />

Työskentelyn kuluessa uskomuksia<br />

ja sääntöjä tutkitaan kunnioittavasti ja paria vahvasti<br />

ohjaavia käsikirjoituksia tutkitaan huolella.<br />

Jos pari reagoi torjuen terapeutin muutosyrityksiin,<br />

on tämä tieto sinänsä tärkeä tieto terapeutille.<br />

Paripsykoterapian tavoitteena on auttaa paria<br />

pääsemään stereotyyppisten malliensa taakse ja<br />

vapauttaa heidät rooliensa ja vuorovaikutuskehiensä<br />

vankilasta.<br />

Kun terapeutti huomaa, ettei ymmärrä, mitä parin<br />

kesken on tapahtumassa, kannattaa lakata kiinnittämästä<br />

huomiota sisältöön ja tarkkailla sen sijaan<br />

vuorovaikutuskehiä, tapahtumien järjestystä, eleitä,<br />

ilmeitä ja asentoja ja/tai omia tunteita, asenteita<br />

tai asentoja. ”Jos et pidä siitä, mitä olet tekemässä,<br />

muuta sitä mitä olet tekemässä.” Jos terapeutti huomaa,<br />

ettei kykene ymmärtämään, mitä on tapahtumassa<br />

tai tuottamaan tehokkaita interventioita, on<br />

se usein seurausta siitä, että hän on työskennellyt<br />

suljettuna systeemin sisällä ja sen vuoksi menettänyt<br />

tarvitsemaansa etäisyyttä.<br />

Tärkeä hetki on käsillä silloin, kun terapeutti havahtuu<br />

olevansa kietoutuneena aktiiviseen, sisältöjä<br />

koskevaan tunnevaltaiseen dialogiin, koska hän on<br />

silloin eriytymässä systeemistä. Tämän jälkeen hän<br />

on kykenevämpi toimimaan auttavasti.<br />

Kun vuorovaikutuksen havainnointikaan ei auta<br />

ymmärtämään sen mielekkyyttä tai saamaan siihen<br />

etäisyyttä, kannattaa ottaa laajempi perspektiivi<br />

mukaan kuten esimerkiksi laajempi perhesysteemi,<br />

suhteen historia, sukupuu-työskentely (Sluzki,<br />

1978), työpari tai reflektiivinen tiimi, työnohjaus<br />

jne.<br />

Terapeutin apuna tässä ovat hänen tietotaitonsa<br />

ja asemansa ulkopuolisena, jotka auttavat häntä<br />

saamaan etäisyyttä parisysteemiin ja ymmärrystä<br />

siihen, miten ympäröivät laajemmat systeemit vaikuttavat<br />

niihin. Lisäksi hänen on hyvä työskennellä<br />

työparin kanssa. On syytä huomioida, että työparin<br />

välille saattaa siirtyä ns. paralleeli-ilmiö parin ongelmista.<br />

Parin välinen kilpailu voi siirtyä työparin<br />

kilpailuksi jne. Työparin roolien selvennys voi auttaa.<br />

Toisaalta paralleeli-ilmiöt ovat arvokkaita tiedon<br />

lähteitä. Työparin dialogi voi auttaa parin dialogin<br />

kehittymisessä. Reflektiivisen tiimin käytöstä<br />

voi olla usein myös suurta apua. Korjaava dialogi<br />

voi parhaassa tapauksessa siirtyä parin dialogiksi.<br />

Jos kietoutuneisuus on vaikeasti työstettävää, ja<br />

puolisoilla on hyvin erilaiset tavoitteet, työparityöskentelyssä<br />

voidaan hyödyntää yksilötyöskentelyä<br />

kumppaneiden kanssa erikseen.<br />

Paripsykoterapian erityisluonteesta<br />

Puolisoiden omien kehitystehtävien läpikäymättömyys,<br />

irtaantumis-, yksilöitymis- ja lojaliteettikysymysten<br />

ratkaisemattomuus suhteessa omiin<br />

kasvuperheisiinsä voivat ehkäistä rakastavan läheisyyden<br />

kehittymisen parin välille. Työelämän ja<br />

yhteiskunnan luomat paineet voivat toimia samoin.<br />

Kuitenkin juuri vanhempien välisessä suhteessa ilmenevä<br />

keskinäinen läheisyys ja arvostus on lapsen<br />

kasvun ja kehityksen paras paikka.<br />

Edellä sanottu tulee mahdolliseksi vasta sitten,<br />

kun paripsykoterapeutti itse on valmis kohtaamaan<br />

oman parisuhdehistoriansa, ennen kaikkea oman<br />

58

partnerinvalinnan merkityksen, oman intiimiytensä<br />

ja seksuaalisuutensa. Parien kanssa työskenneltäessä<br />

työntekijän oman parisuhteen tilanne ja kokemukset<br />

sekä lapsuuden perheen vanhempien suhde<br />

heijastuvat terapiatilanteeseen. Toisaalta vasta erilaisten<br />

paripsykoterapiamenetelmien haltuunotto ja<br />

sisäistäminen antavat paripsykoterapeutille liikkumavaraa<br />

ja joustavuutta työskentelyyn.<br />

Carlos Sluzki puhui aiheesta kirkastaen seuraavasti:<br />

”Monet terapian ammattilaiset, jotka ovat<br />

työskennelleet parien ja perheiden ja laajempienkin<br />

verkostojen kanssa, ovat kokeneet, että parisuhteen<br />

kanssa työskentely on vaikeampaa kuin<br />

laajempien systeemien kanssa ja se vaatii aivan<br />

omanlaistaan erityisosaamista. Tämä johtuu osittain<br />

siitä, että parit toimivat ihanteellisten ja salaisten<br />

koodien mukaan, joita ulkopuolisen on vaikea<br />

ymmärtää. Heidän toimintaansa sanelee usein alitajuinen<br />

salainen sopimus, joka ei muutu, vaikka<br />

elämä ja tilanteet muuttuvat.” (Sluzki 1987).<br />

Paripsykoterapiaan tarvitaan oma koulutusohjelmansa,<br />

sillä yksilöön ja perheeseen sovellettaviksi<br />

kehitetyt teoriat ja menetelmät eivät riitä parisuhteen<br />

hoitamiseksi. Paripsykoterapian tavoitteet ja<br />

keinot ovat osin samoja ja osin erilaisia kuin perinteisesti<br />

yksilöpsykoterapiassa tai perheterapiassa.<br />

Paripsykoterapia auttaa pareja lähestymään ja integroimaan<br />

kehitykseen kuuluvat haavat, jotka aktivoivat<br />

konflikteja ja reaktiivisuutta suhteessa. Parit voivat<br />

uudistaa rakkauden, intohimon ja suhteen mahdollisuudet,<br />

jos he oppivat määrittelemään uudelleen<br />

frustraatiota, luomaan emotionaalista turvallisuutta<br />

ja intimiteettiä sekä kehittämään parantumisen ja<br />

kasvun ilmapiiriä. Parit oppivat, kuinka he voivat<br />

päästä parisuhteen väistämättömän valtakamppailun<br />

ohi kasvavan tiedostamisen, muutoksen ja todellisen<br />

rakkauden prosessiin. Parisuhteen kokonaisvaltainen<br />

kohtaaminen eli integratiivinen työskentelyote parisuhteen<br />

dynamiikan, intimiteetin ja seksuaalisuuden<br />

kohtaaminen samanaikaisesti useilla eri tasoilla on<br />

paripsykoterapeutille välttämätön.<br />

Usein, kun pari tulee terapeutin vastaanotolle,<br />

tilanne on hyvin jäsentymätön, hahmoton tai tiukkoihin<br />

puolustusasemiin lukkiutunut. Parin asiat<br />

tuntuvat painavan päälle, tunteet ovat voimakkaita<br />

ja jäsentymättömiä. Parilla voi olla riitoja,<br />

ahdistusta tai masennusta. Ikään kuin pari olisi<br />

kysymässä, voiko meitä auttaa, sovimmeko toisillemme,<br />

pitäisikö meidän erota jne. Terapeuttikin<br />

voi hätääntyä ja miettiä, mistä narusta nyt pitäisi<br />

vetää, mihin tarttua, mistä aloittaa, osaanko olla<br />

avuksi tälle parille.<br />

Paripsykoterapeutin neljä perustaitoa ovat<br />

1. aktiivinen havainnointi, 2. arviointi, 3. empatia<br />

ja 4. luova parantava dialogi (interventio).<br />

1. Aktiivinen havainnointi<br />

On tärkeää miettiä ja keskittyä siihen, mitä havainnoidaan,<br />

koska mielessä oleva oletus vaikuttaa<br />

siihen, mitä havaitaan. Parin vuorovaikutuksessa<br />

on niin paljon havaittavaa, että voi olla hyödyllistä<br />

opetella sitä, miten pitää ”mielensä avoimena”.<br />

Tämä on vaikeaa, koska yleensä mielessämme on<br />

aina joitain ”aavistuksia”. Ne eivät sinänsä ole ongelma,<br />

kunhan ne tiedostetaan ja muistetaan, että on<br />

lupa olla väärässä ja tarkistaa omia vääriä oletuksiaan.<br />

Seuraavat perussäännöt voivat auttaa tässä:<br />

• Tarkastele käyttäytymistä kuin se olisi vain<br />

yksi vaihtoehtoinen käyttäytyminen, joka on<br />

valittu laajasta mahdollisuuksien kirjosta.<br />

• Tarkastele käyttäytymistä niin kuin se olisi<br />

suunniteltu kuvaamaan henkilöhahmoa jossain<br />

näytelmässä (rooli) aivan kuin henkilö<br />

seuraisi jotain käsikirjoitusta.<br />

• Tarkastele henkilöä ikään kuin sinä olisit<br />

näyttelijä, jonka tulee esittää tuota henkilöä<br />

jossain filmissä (vrt. NLP, beesaus ja mallittaminen).<br />

2. Arviointi<br />

Terapeutti pyrkii kuvamaan arviointivaiheen jälkeen<br />

parille, miten hän ymmärtää heidän tilanteensa, samalla,<br />

kun antaa arvion heidän voimavaroistaan ja<br />

ongelmistaan, terapiaennusteesta jne. Tämä kuvaus<br />

voi viedä aikaa useamman istunnon ajan, koska on<br />

tärkeätä tehdä sitä vuorovaikutuksessa parin kanssa<br />

ja saada heidän palautettaan myös terapeutin havainnoista.<br />

Seksiongelmia kartoitettaessa on huomioitava ongelmiin<br />

liittyvä tarvittava lääketieteellinen tutkimus<br />

ja -hoito yhdistettynä psykodynaamiseen ja systeemiseen<br />

arviointiin. Integratiivisessa paripsykoterapeuttisessa<br />

työskentelyssä yhdistetään eri näkökulmat.<br />

Jo arviointivaiheessa asiakkaiden huolien normalisointi,<br />

tiedon jakaminen, ns. ”luvan antaminen”<br />

intiimiyteen ja seksuaalisuuteen, pedagogisemmin<br />

kuin ehkä muussa työskentelyssä, helpottaa parin<br />

59

ahdistusta ja motivoi heitä jatkamaan työskentelyä.<br />

Joskus tarvitaan ja saadaan tärkeää tietoa parin<br />

vuorovaikutuksesta, kun heille annetaan ohjatusti ja<br />

”diagnostisessa mielessä” esimerkiksi kahdenkeskisiä<br />

aistikeskitysharjoituksia, jotka sulkevat pois<br />

seksuaalisen kanssakäymisen.<br />

3. Ilmapiirin luominen ja empatia<br />

Parin tultua vastaanotolle tarvitaan turvallisen työskentelyilmapiirin<br />

luomista, tutustumista parin vuorovaikutukseen<br />

ja tutustumista heihin yksilöinä.<br />

Tarvitaan sen viestin välittämistä, että on mahdollista<br />

rauhassa ja turvassa tutkia tilannetta ja avautua,<br />

päästä perille siitä, mistä tässä on kysymys. Siksi on<br />

välttämätöntä, että terapeutti käyttää aikaa turvallisen<br />

ja tutkivan suhteen solmimiseen tasapuolisesti<br />

molempiin kumppaneihin ja heti alusta parisysteemiin.<br />

Avainasioita ovat turvallisuus, tasapuolisuus,<br />

luottamus, normalisointi, ymmärrys, tuomitsemattomuus,<br />

tukeminen ja rohkaisu.<br />

Paripsykoterapeutin on usein vaikea lähteä kartoittamaan<br />

tarkkoja tavoitteita heti alussa, ja usein<br />

pari tarvitsee apua ja useitakin istuntoja sen hahmottamiseksi,<br />

missä mennään ja mitä he todella<br />

haluavat.<br />

4. Luova, parantava dialogi (interventio)<br />

Paripsykoterapeutin tehtävä on auttaa paria luovaan<br />

dialogiin ja luovaan kehään keskenänsä, kärsimystä<br />

tuottavan kehän sijasta. Tämä edellyttää terapeutilta<br />

kykyä sietää epävarmaa tilannetta ja olla puuttumatta<br />

ennen kuin tietää, mitä on tekemässä. Liian<br />

varhaisesta voimakkaasta puuttumisesta voi olla<br />

seurauksena, että pari ei enää tule takaisin tai asemat<br />

jumittuvat vain tiukemmin. Tällöin työskentely<br />

voi tuntua siltä kuin vetäisi ”kivirekeä perässä”.<br />

Tarvitaan siis kykyä myös olla ikään kuin eksyksissä<br />

ja kestää sitä, ettei ymmärrä. On mielekästä<br />

luottaa parin omiin voimavaroihin ja siihen, että he<br />

kyllä johdattavat terapeutin oleellisiin asioihin. On<br />

helpottavaa todeta, että nyt emme riittävästi ymmärrä<br />

mistä kyse.<br />

Kumppaneilla on yleensä kaksi eri tarinaa, karttaa<br />

asioiden tilasta. On virhe kuvitella, että olisi<br />

olemassa jokin lopullinen totuus. On hyvä muistaa,<br />

että tarinat ovat versioita todellisilta tapahtumista<br />

ja kartta ei ole sama kuin maasto. Terapeutille syntyy<br />

vähitellen oma tarinansa ja karttansa parin asioista,<br />

jotka hän tuo tilanteeseen ja tästä kolminkeskisestä<br />

vuorovaikutuksesta syntyy uusi parantava<br />

dialogi. Se edellyttää sekä terapeutilta että parilta<br />

rohkeutta ja sitoutumista astua uuteen tuntemattomaan<br />

maastoon. Dialogissa tavoitellaan yhteisiä<br />

merkityksiä ja yhteisesti jaettuja näkemyksiä käsiteltävästä<br />

asiasta. Tässä prosessissa syntyy ns.<br />

hiljaista tietoa, joka voi välittyä vain kasvokkain<br />

kohtaamalla vuorovaikutuksessa ei esimerkiksi lukemalla<br />

tai sähköpostitse.<br />

Seksuaaliongelmien hoidossa paripsykoterapeutin<br />

integratiivinen työote on sekä hyödyllinen<br />

että tuloksellinen. Samalla kun pedagogisella ja/tai<br />

seksuaaliterapeuttisella työskentelyotteella helpotetaan<br />

parin suorituspaineita ja jännityksiä erilaisten<br />

harjoitusten avulla, työstetään parin vuorovaikutusongelmia<br />

psykodynaamisesta ja systeemisestä<br />

viitekehyksestä käsin. Kokemus on osoittanut,<br />

että jos paria hoidetaan seksuaaliterapeuttisesti<br />

pelkästään pedagogisesti eikä pari saa riittävästi<br />

apua parisuhdedynamiikan ongelmiin, voi seksuaalinen<br />

oire ehkä helpottua tilapäisesti tai korvautua<br />

uudella oireella (esim. erektio-, tai orgasmivaikeudet<br />

muuttuvat mutta tilalle tulee seksuaalista<br />

haluttomuutta) tai eteneminen jumittuu kokonaan<br />

tai pari voi keskeyttää. Paripsykoterapeutin on<br />

mahdollista ja hyvä käyttää erilaisia työskentelyotteita<br />

ja edetä sekä parisuhdedynamiikan että<br />

intiimiys-seksuaalisuuden alueilla sopivasti jaksottaen<br />

yhtä aikaa.<br />

Kriisit ja muutokset,<br />

toisen asteen muutos<br />

Parisuhteen vuorovaikutus vaihtelee. Vuoroin on<br />

hyviä jaksoja ja huonoja jaksoja, jolloin vuorovaikutus<br />

on toimimatonta; on paljon riitoja, masennusta<br />

tai puhumattomuutta ja etäisyyttä. Usein näistä<br />

päästään eteenpäin hyvin ja luonnollisella tavalla.<br />

Välillä nämä aallonpohjat ja niiden toistuvuus tuntuvat<br />

niin raskailta, että suhde ajautuu kriisiin (tässä<br />

ei tarkoiteta parisuhteeseen kuuluvia ns. normaaleja<br />

kriisivaiheita). Usein tällaisessa vaiheessa pariskunta<br />

turhautuu niin paljon, että alkaa tehdä jotain<br />

eri tavalla. He kertovat, että ovat saattaneet puhua<br />

yökaudet, riitelevät ja itkevät paljon. He yrittävät<br />

tosissaan tehdä tilanteelle jotain ja näin voivat ajautua<br />

vielä pahempaan tilanteeseen, jossa on ”pakko”<br />

tehdä jotain. Aika usein tämä on se vaihe jossa<br />

he yhdessä tai erikseen lähtevät hakemaan apua.<br />

60

Tutkimusten mukaan avunhakemisesta on usein ratkaisevaa<br />

apua.<br />

Usein tällaisen ammattiavun ja oman asioiden selvittelyn<br />

seurauksena ylitetään eräänlainen käännekohta<br />

– kulminaatiopiste (bifurcation point, Scluzki<br />

1987), jolloin parisuhde hyppää uudelle tasolle.<br />

Tämä ns. toisen asteen muutos tarkoittaa laadullista<br />

muutosta vuorovaikutuksessa. Sen sijaan ensimmäisen<br />

asteen muutoksessa on kyse siitä, että<br />

vuorovaikutukseen tulee jotain lisää tai vähemmän<br />

(esimerkiksi enemmän puhumista, vähemmän riitelyä),<br />

toisen asteen muutoksen tunnistaa siitä, että<br />

muutosta havaitaan monessa kohtaa yhtä aikaa.<br />

Tyypillisiä ovat kuvaukset ilmapiirin muuttumisesta<br />

leppoisammaksi ja rauhallisemmaksi jne.<br />

Tavallista on, että muutos huomataan toisen käyttäytymisessä<br />

esimerkiksi ”kun sinä olet ollut iloisempi”<br />

ja toinen sanoo, ”siksi koska sinä olet ollut<br />

avoimempi ja puhunut enemmän”. Kumpikaan<br />

puolisoista ei pysty sanomaan, kumpi oli muuttunut<br />

ensin. Muutos toisin sanoen näkyy useassa<br />

kohdassa yhtä aikaa. Se voi näkyä myös suhteessa<br />

lapsiin, sukulaisiin tai työhön. Toisen asteen muutokselle<br />

on myös luonteenomaista se, että pariskunnalla<br />

ei ole paluuta edellisen tason vaiheisiin,<br />

koska heillä on yhdessä jaettuna tämä muutoskokemus<br />

ja se, miten siihen tultiin. Osa tästä tietotaidosta<br />

on tiedostamatonta ja siten tästä osaamisesta<br />

on kertynyt heille ns. hiljaista tietoa, josta<br />

he voivat ammentaa tulevissa vaikeissa vaiheissa.<br />

Toki tällä uudella tasollakin on vaihtelua; positiivisia<br />

ja negatiivisia vaiheita, mutta laadullisesti ne<br />

ovat erilaisia kuin aikaisemmat.<br />

Terapiatyössä on osoittautunut hyödylliseksi kuvata<br />

toisen asteen muutosta pareille, jotka ovat sen<br />

kokeneet ja toteuttaneet omassa suhteessaan. Se on<br />

omiaan vahvistamaan muutosta, johon parit usein<br />

huonosti uskovat. Terapeutin on jopa hyödyllistä<br />

kertoa terapiassa oleville pareille huomioitaan ja<br />

havaintojaan havaitsemastaan uudenlaisesta kommunikaatiosta<br />

ja kertoa pareille lähestymässä olevasta<br />

laadullisesta muutoksesta. Nämä muutosta<br />

ennakoivat merkit näkyvät erilaisina sanavalintoina,<br />

toisenlaisena reaktiona toisen käyttäytymiseen<br />

jne. Terapeutit, jotka ovat experttejä muutoksen<br />

havainnoinnissa, voivat näin auttaa pareja vahvistamaan<br />

niitä pieniä muutoksia (difference that make<br />

a difference), joilla on todella merkitystä ja joita on<br />

syytä vahvistaa.<br />

Edellä olevan pohjalta ns. integratiiviset paripsykoterapeuttiset<br />

viitekehykset ovat hyödyllisiä,<br />

kuten esimerkiksi systeeminen pariterapia,<br />

tutkimukseen perustuva pariterapia (Gottman et<br />

al), imago-terapia (H. Hendricks, 2003), tunnekeskeinen<br />

pariterapia (S. Johnson, 2002) ja psykoanalyyttinen<br />

ja psykodynaaminen paripsykoterapia.<br />

Näissä kaikissa työskentelyn painopiste on<br />

parin välisen vuorovaikutuksen parantamisessa<br />

istunnon aikana. Näissä kaikissa huomioidaan<br />

keskeisesti tunteiden merkitys ja kiinnitetään<br />

erityistä huomiota tunteiden ja käyttäytymisen<br />

takana oleviin uskomuksiin ja käsikirjoituksiin,<br />

sekä pyritään hyödyntämään olemassa olevia<br />

voimavaroja. Näissä viitekehyksissä yhteistä on<br />

myös se, että muutokseen pyritään ensisijaisesti<br />

istunnossa.<br />

KUVIO 3.<br />

Toisen asteen muutos<br />

Uusi taso<br />

KULMINAATIOPISTE<br />

Vanha taso<br />

KULMINAATIOPISTE<br />

61

Parihoidon indikaatioista ja<br />

kontraindikaatioista<br />

Tärkeä kysymys ennen paripsykoterapian aloittamista<br />

on, onko pari tulossa omasta aloitteestaan.<br />

Paripsykoterapiassa ajoitus on aina arvioitava,<br />

milloin ja minkälaista paripsykoterapiaa tarvitaan.<br />

Hoidossa korostetaan arviovaiheen ja hoidon suunnittelun<br />

merkitystä eli missä tarvitaan ja mitä tarvitaan.<br />

Yleisesti ottaen kontraindikaatio on, jos parilla<br />

ei ylipäätänsä ole suhdetta ja/tai parisuhteessa ei ole<br />

riittävää sitoutumista. On myös selvitettävä, minkälaiset<br />

problematiikat yksilöillä on ja ovatko ne hoidettavissa<br />

monenkeskisessä suhteessa.<br />

TILANTEET, JOTKA VOIVAT SISÄLTÄÄ SEKÄ<br />

INDIKAATIOITA ETTÄ KONTRAINDIKAATIOITA<br />

1. Puolison vakava sairaus voi olla sekä indikaatio<br />

että kontraindikaatio yksilöllisesti kussakin<br />

tilanteessa arvioiden.<br />

2. Erotilanteessa ei aina ole niinkään kyse paripsykoterapiasta,<br />

vaan tilanteen selvittelystä,<br />

supportiivisesta terapiasta ja/tai lisäksi yksilöterapiasta.<br />

3. Vanhemmuus on vaikeutunut tai perheen<br />

eriytymis- yksilöitymisprosessit ovat vaikeutuneet.<br />

Paripsykoterapian edellytysten arvioimiseksi<br />

saattaa joskus olla tarpeellista tavata<br />

3–5 kertaa. Joskus terapeutti voi yllättyä<br />

myönteisesti ja joskus taas kielteisesti ajatellen<br />

omaa ensivaikutelmaansa tai ennakkoarviotaan.<br />

Vaikka varsinaista paripsykoterapiaa<br />

sitoutumista vaativana pidempänä prosessina<br />

ei voitaisikaan tehdä, voi olla että pariskunta<br />

hyötyy jonkinlaisista parikeskusteluista.<br />

PARIPSYKOTERAPIAN KONTRAINDIKAATIOITA<br />

• Jommankumman puolison yksilölliset tarpeet<br />

ovat liian suuret.<br />

• Toinen puolisoista ei ole motivoitunut.<br />

• Jos puolisot eivät voi toimia rehellisyysperiaatteella.<br />

Suhde ei voi toimia, jos se perustuu<br />

vain valheelle, puolisoilla on eri tavoitteet tai<br />

esimerkiksi toisella puolisolla on ulkopuolinen<br />

suhde.<br />

• Jommallakummalla on persoonallisuutta<br />

muuttavia vakavia traumoja tai vammoja.<br />

• Paripsykoterapeutista johtuvat tekijät; pari<br />

tarvitsee esimerkiksi tiheämmän hoidon kuin<br />

on mahdollista tarjota tai terapeutilla on itsellään<br />

menossa vastaava kriisi, johon pari hakee<br />

apua.<br />

• Jommallakummalla puolisolla on :<br />

• vakava persoonallisuushäiriö (esimerkiksi<br />

paranoia on hoidettava ensin, paranoidinen<br />

henkilö ei pysty jakamaan)<br />

• vakava psyykkinen häiriö/kriisi mm.<br />

akuutti psykoosi<br />

• jompikumpi puolisoista käyttää fyysistä<br />

tai henkistä väkivaltaa säädelläkseen<br />

omaa henkistä tasapainoaan ja<br />

joka aiheuttaa pelkoa<br />

• alkoholin väärinkäyttö (päihdeongelma<br />

on hoidettava muualla).<br />

PARIPSYKOTERAPIAN INDIKAATIOITA<br />

• Parisuhde jumiutunut johonkin kehitysvaiheeseen.<br />

• Ongelmat ovat sellaisessa vaiheessa, että puolisot<br />

haluavat työstää niitä.<br />

• Masennuksessa ja päihteiden käytössä (kun ei<br />

ole kyse vakavasta alkoholiongelmasta) paripsykoterapiasta<br />

on hyötyä.<br />

• Erotilanteessa tai eron uhassa, kuten myös<br />

persoonallisuushäiriöissäkin, paripsykoterapia<br />

voi jonkin matkaa kannatella ja auttaa ihmisiä<br />

hahmottamaan oman tilansa, riippumatta siitä,<br />

mitä puolisot päättävät suhteelleen tehdä.<br />

• Paripsykoterapia voi olla aiheellinen, kun vanhemmuus<br />

on vaikeutunut tai perheen eriytymis-<br />

yksilöitymisprosessit ovat vaikeutuneet.<br />

(S. Kumpula, V. Malinen, P. Tuhkasaari, J-C.<br />

Wahlbeck, 2006, julkaisematon lähde)<br />

Tutkimukseen perustuvan parien<br />

hoidon teorian perusteet<br />

Parisuhde on sekä mahdollisuus että haaste, koska<br />

se sisältää sekä yksilön että kahden ihmisen suhteen<br />

kehityksellisen näkökulman. Parisuhde on<br />

ainoa niin läheinen kahden aikuisen suhde, jossa<br />

kahteen suuntaan käyty dialogi (oma sisäinen ja<br />

kumppanin kanssa käyty) mahdollistaa aikaisempien<br />

traumojen korjaamisen.<br />

62

Washingtonin yliopiston avioliittotutkija professori<br />

John Gottman on tutkijoineen laajimmin<br />

arvostettu ja tunnustettu parisuhteen tutkija maailmalla<br />

tällä hetkellä. Gottmanin teoria parisuhteitten<br />

kehittymisestä on selkeästi parhaiten tutkittu<br />

ja sisältää kattavimman ja kokonaisvaltaisimman<br />

näkemyksen parisuhteista. Hän on yli kolmen<br />

vuosikymmenen aikana vaikuttanut merkittävästi<br />

parisuhteiden tutkimukseen. Tutkimuslöydökset<br />

havainnollistavat keskeisiä erottavia piirteitä onnellisten<br />

ja onnettomien parien välillä. Hän on<br />

tutkimustensa perustalta kehittänyt teorian siitä,<br />

miten menestyksekkäät ja epäonnistuvat parisuhteet<br />

kehittyvät sekä kliinisen manuaalispohjaisen<br />

terapiamenetelmän ja parisuhdeongelmia ennaltaehkäiseviä<br />

ohjelmia parisuhteiden toimivuuden<br />

parantamiseksi.<br />

Kuvatessaan kehittämänsä ”Terve parisuhdetalo”<br />

-teorian (The Sound Marital House) perusteita, hän<br />

toteaa, että sen keskeinen löydös on ystävyys, jonka<br />

onnellisessa ja kestävässä avioliitossa elävät parit saavuttavat.<br />

Parisuhde perustuu ystävyydelle, molemminpuoliselle<br />

kunnioitukselle, luottamukseen, huolenpitoon<br />

ja päivittäisiin hellyyden osoituksiin sekä siihen,<br />

että pari ottaa vaarin yhteisistä hetkistä. Onnellisessa<br />

liitossa on kyse navigoinnista, onnistumisesta pitää<br />

suhde stabiililla ja normaalilla kurssilla.<br />

”Toimivan parisuhdetalon” ensimmäinen taso<br />

sisältää parisuhteen positiivisen tunneilmaston<br />

luomisen rauhanomaisissa yhteyksissä. Teorian<br />

mukaan terapiassa on usein rakennettava ystävyys<br />

avioliitossa uudelleen. Ystävyyden luomiseksi tai<br />

uudelleen savuttamiseksi tarvitaan teorian mukaan<br />

kolme askelta.<br />

• Ensimmäinen on partnerin psykologisen<br />

maailman tunteminen (rakkauden kartat).<br />

Tieto ja sen päivittäminen puolison psykologisesta<br />

maailmasta antaa voimaa ja rakkautta<br />

päästä ulos aviollisista myrskyistä.<br />

• Toinen on ”ihailu ja kiintymys” -systeemi,<br />

joka on vastamyrkky halveksunnalle ja puhaltaa<br />

”eloa tuleen”.<br />

• Kolmas on puolisoa ”kohti kääntymisen tai<br />

pois kääntymisen” käsite jokapäiväisissä<br />

tilanteissa. Parin tunnepitoinen säästöpääoma,<br />

emotionaaliset turvallisuusrahastot,<br />

molemminpuolinen hyväntahtoisuus, suopeus<br />

ja kunnioitus toimivat pehmentäjinä<br />

vaikeina aikoina. Teoriassa tätä kutsutaan<br />

myös ”emotionaaliseksi pankkitiliksi”.<br />

KUVIO 4.<br />

Toimiva parisuhdetalo -teoria (Gottman & Tabares, 2002)<br />

JAETTUJEN SYMBOLISTEN MERKITYSTEN LUOMINEN:<br />

Yksilöllisten elämän unelmien, kertomusten, myyttien, metaforien<br />

yhdistäminen – ehkäisee aviollista jumittumista (gridlock)<br />

KONFLIKTIN SÄÄTELY:<br />

(1) Saada aikaan dialogi pysyvissä ongelmissa jumittumisen sijaan;<br />

(2) taidot ratkaista ongelmat, jotka voidaan ratkaista; (3) positiivinen tunnetila<br />

ja fysiologinen rauhoittuminen<br />

POSITIIVISEN TUNNETILAN VALLITSEVUUDEN LUOMINEN (PSO)<br />

POSITIIVINEN TUNNETILAN LUOMINEN RAUHALLISISSA TILANTEISSA;<br />

AVIOLLINEN YSTÄVYYS:<br />

(1) Rakkauden kartat; (2) Ihailu ja kiintymys –systeemi; (3) toista kohti<br />

kääntyminen vs. poispäin kääntyminen (emotionaalinen pankkitili)<br />

63

Toisaalta ”emotionaalista pankkitiliä” voisi kutsua<br />

parin ns. ”hiljaiseksi tiedoksi”. Tiedoksi, joka parille<br />

on muodostunut suhteen aikana onnistuneista<br />

ongelmien ja kriisien ratkaisuista. Kertyneestä alitajuisesta<br />

hiljaisesta tiedosta pari saa voimaa ja uskoa<br />

selviytyä vaikeiden aikojen yli.<br />

”Terve parisuhdetalo” -teorian edellä kuvatulle<br />

ensimmäiselle tasolle rakentuu sen toinen taso, joka<br />

seuraa, jos aviollinen ystävyys toimii hyvin. Toinen<br />

taso on parisuhteessa vallitsevan positiivisen tunnetilan<br />

luominen, ”yliotteen luominen negatiivisesta<br />

tunnetilasta” (positive sentiment override, PSO).<br />

Parisuhteen positiivinen ilmapiiri vaikuttaa moniin<br />

avioliiton kriittisiin puoliin ja ennustaa parisuhdemenestystä.<br />

Teorian kolmas taso koostuu konfliktien säätelystä,<br />

ei niiden ratkaisusta, mikä taas ennustaa pitkää<br />

parisuhdetta. Konfliktien säätelyssä tärkeintä on<br />

dialogin vakiinnuttaminen jumittumisen (gridlock)<br />

sijaan ja taidot, joilla ratkaistaan ne ongelmat, jotka<br />

ovat ratkaistavissa. Lisäksi positiivinen tunneilmasto,<br />

sekä oman että puolison elimistön, kehon<br />

fysiologinen rauhoittuminen ja rauhoittaminen ovat<br />

konfliktien säätelyssä olennaista.<br />

Gottmanin tutkimusten mukaan parisuhdeongelmia<br />

on kahdentyyppisiä. Parien ongelmista 69<br />

prosenttia on perustavampaa laatua olevia, pysyviä<br />

ja ratkaisemattomia. Niihin palataan uudestaan<br />

ja uudestaan, eikä niiden kanssa työskentely ole<br />

tuloksekasta. Sen sijaan kannattaa keskittyä työskentelemään<br />

ratkaistavissa olevien (31 %) ongelmien<br />

kanssa. Olennaista ratkaisemattomien ongelmien<br />

kanssa on, että ne tulevat jaetuiksi ja niistä<br />

voidaan käydä dialogia ja niiden kanssa voidaan<br />

oppia elämään.<br />

Teorian neljäs ja korkein taso muodostuu jaetun<br />

symbolisen tason luomisesta parisuhteeseen. Se<br />

sisältää yksilölliset elämän unelmat, kertomukset,<br />

myytit ja metaforat. Tämän symbolisen merkitysten<br />

tason avulla puolisot saavuttavat parisuhteen ja<br />

perheen puolia, jotka ennalta ehkäisevät aviollista<br />

jumittumista (gridlock).<br />

Gottman tutkijoineen on tullut siihen tulokseen,<br />

että pohja jatkuvalle positiiviselle tunneyhteydelle<br />

puolisoiden välillä sisältää käsitteen avioliiton ”tehokkuudesta”,<br />

joka tekee mahdolliseksi henkilökohtaisten<br />

elämän unelmien ja hartaiden toiveiden<br />

ja halujen toteuttamisen.<br />

Tavoitteista ja työskentelytavoista<br />

Gottmanin tutkimukseen perustuvassa menetelmässä<br />

on oleellista tutkimus- ja arviointijakso.<br />

Tutkimus- ja arviointijakso koostuu neljästä istunnosta,<br />

joista ensimmäinen on pari-istunto, jota<br />

seuraa puolisoiden yksilöhaastattelut ja viimeinen<br />

on taas pari-istunto, jossa terapeutti antaa arvion<br />

ja palautteet jaksosta. Palautteessa kuvataan parin<br />

voimavarat ja ongelmien luonne ja tehdään hoitoja<br />

terapiasuunnitelma. Terapeutti käyttää apuna<br />

nauhoitusta parin vuorovaikutuksesta sekä laajojen<br />

tutkimusten perusteella suunniteltuja lomakemuotoisia<br />

parisuhteen eri puolien kartoituksia.<br />

Yksilöhaastattelut ovat puolistrukturoituja. Haastattelu<br />

etenee haastateltavan ehdoilla niin, että hän<br />

voi kertoa koko oman tarinansa parisuhteestaan<br />

ja sen historiasta. Useat haastateltavat käyvät elämäänsä<br />

läpi ikään kuin selaten valokuva-albumia ja<br />

piirtävät muotokuvan suhteestaan, jota haastattelija<br />

seurailee. Tämä on tärkeää, jotta terapeutti ymmärtäisi,<br />

minkälaisia parin vaiheet ovat olleet ja mitä ne<br />

ovat merkinneet heille emotionaalisesti.<br />

Terapian tavoitteet<br />

Terapian keskeisenä tavoitteena on parisuhteen jatkuvien,<br />

ikuisten ongelmien jumittuman lopettaminen ja<br />

sen korvaaminen dialogilla näistä ongelmista, jotka<br />

eivät todennäköisesti koskaan ratkea. Tämän saavuttamiseksi<br />

parille rakennetaan kuusi sosiaalista taitoa:<br />

1. Korvataan neljä hevosmiestä (kriittisyys,<br />

puolustuskannalla olo, halveksunta, kivettyminen)<br />

niiden vastakohdilla: pehmeä<br />

aloitus, hyväksyntä, vastuunotto omasta<br />

osuudesta ja arvostuksen kulttuuri ja itse<br />

rauhoittuminen<br />

2. Pehmeiden aloitusten käyttö tulevissa<br />

ongelmissa<br />

3. Toinen toisensa vaikutuksen hyväksyminen<br />

4. Fysiologinen rauhoittuminen konfliktien<br />

aikana<br />

5. Tehokas korjaamistaito konfliktien<br />

eskaloituessa<br />

6. Kompromissi konfliktin ratkaisussa<br />

Terapiassa pyritään myös siihen, että pari pystyy<br />

prosessoimaan parisuhteen ristiriitaa ilman tera-<br />

64

peuttia ja kykenee siirtymään hyökkäys–puolustus<br />

käyttäytymisestä keskustelevaan käyttäytymiseen<br />

ja yhteistyöhön. Tavoitteena on ystävyyden rakentaminen<br />

parisuhteeseen seuraavien vaiheiden kautta:<br />

a. Prosessoidaan epäonnistuneita<br />

yhteydenottoyrityksiä<br />

b. Rakennetaan tunneyhteyden rituaaleja<br />

c. Luodaan ja ylläpidetään rakkauden karttoja<br />

d. Ruokitaan ihailu- ja kiintymyssysteemiä<br />

e. Luodaan ymmärrystä toisen puoleen kääntymisen<br />

merkityksestä: oikea tasapaino intiimiyden<br />

ja autonomian välillä.<br />

Terapian kuluessa puolisot oppivat kunnioittamaan<br />

toinen toistensa elämän unelmia ja rakentamaan<br />

jaettujen merkitysten systeemin. Lopuksi on<br />

tärkeää, että terapeutti auttaa paria minimoimaan terapian<br />

lopettamisen jälkeisen ”takapakin” luomalla<br />

parin kanssa yhdessä rituaaleja<br />

• asioiden ja ongelmien esille ottamiseen<br />

• aloitteiden tekemiseen seksistä tai seksistä<br />

kieltäytymiseen ja siitä puhumiseen<br />

• uudistamaan romanttista yhteyttä ja iloa<br />

• stressin käsittelemiseen.<br />

Lopuksi<br />

Suomessa on tehty hyvin vähän tutkimusta toimivasta<br />

parisuhteesta. Haasteena on kehittää ja löytää<br />

suomalaisia malleja sekä parien että pareja kohtaavien<br />

ja hoitavien terapeuttien avuksi. Toimivien<br />

mallien kehittämiseksi tarvitaan lisää tutkimustietoa<br />

hyvin toimivasta parisuhteesta sekä siitä, mikä on<br />

vaikuttavaa ja pysyvää hoitoa parisuhdeongelmissa.<br />

Parisuhteissa ilmenevien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi<br />

olisi myös luotava toimivia malleja. Tärkeätä<br />

on selvittää, minkälaiset verkostot parien ympärillä<br />

auttavat parhaiten parisuhdeongelmien ratkaisemisessa.<br />

Moniäänisyyttä, useiden eri viitekehysten ja<br />

näkökulmien välistä vuorovaikutusta ja dialogia tarvitaan<br />

tulevaisuudessa entistä enemmän.<br />

Lähteet<br />

Doherty, W. Bad Couples Therapy. Psychotherapy<br />

Networker, Nov./Dec., 2002.<br />

Gottman, J., M. 1999. The Marriage Clinic. A Scientifically<br />

Based Marital Therapy. NY.<br />

Gottman, J, Driver, J., Tabares, A. 2002. Building The Sound<br />

Marital House: An Empirically Derived Couple Therapy.<br />

Kirjassa Handbook of Couple Therapy.<br />

Gottman, J.Silver, N. (1999). Seven Principals for Making<br />

Marriage Work. NY.<br />

Gottman, J.M. The Marriage Clinic. Luku 4. The Assesment<br />

of Marriage. A Scientifically-Based Marital Therapy. 1999.<br />

W.W. Norton Professional Books.<br />

Gottman Method Couples Therapy. 2004. Käsikirja: Manual<br />

for Advanced Study.<br />

Hendrix, Harville, 2001. Getting the Love You Want: A<br />

Guide for Couples. New York: H. Holt and Co.<br />

Jakobson, N.S. 2002. Clinical Hanbook of Couple Therapy.<br />

The Guilford Press. NY. London<br />

Johnson, Susan, M., Denton, Wayne. Emotionally Focused<br />

Couple Therapy: Creating Secure Connections. Kirjassa<br />

Clinical Handbook of Couple Therapy. 2002.<br />

Mäntymaa, L, Puura ja Tamminen. 2003. Tunteet, varhainen<br />

vuorovaikutus ja aivojen toiminnallinen kehitys. Duodecim;<br />

119: 459-65.<br />

Real, Terry, M.S.W. 1990. The Therapeutic Use of SeIf in<br />

constructionist/systemic. Family Process, 29, ss. 255-270.<br />

Sluzki, Carlos , E. 1978. Aviopariyterapia systeemiteorian<br />

näkökulmasta, kirjassa Paolino & McCrady: Marriage and<br />

Marital Therapy, Brunner & Mazel, New York.<br />

Julkaisemattomat lähteet<br />

Sluzki, Carlos, 1987. “Parisuhteen lukkiumat ja systeemiset<br />

avaimet”-seminaari, Helsinki 8. –9.5.1987.<br />

Walker. J. 2006. Supporting Families in Democratic Societies:<br />

Public Concerns and Private Realities. Luento ICCFR<br />

(International Commission on Couple and Family Relations,<br />

perhejärjestöjen kattojärjestö)–kongressissa, 4.-10.06.2006,<br />

Lyon, France.<br />

65

SEKSUAALISUUDESTA PARISUHTEESSA<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

Vaativan erityistason perhe- ja yksilöpsykoterapeutti, psykoterapeutti, perheterapiakouluttaja<br />

Psyko-Consult Tuhkasaari Oy, Hämeenlinna<br />

Seksuaalisuus parisuhteessa ankkuroituu molempien<br />

puolisoiden psykoseksuaalisen kehityksen,<br />

kantanäkyfantasioiden ja oidipaalikuvioiden kokemuksiin<br />

sekä niihin liittyviin ratkaisuihin. Rakkaus<br />

ja viha, tunneyhteyden jatkuvuus sekä suhteen säilyminen<br />

suhteena mahdollistavat naisen ja miehen<br />

kohdata toisensa intiimissä seksuaalisessa suhteessa.<br />

Luovassa yhteydessä ja vastavuoroisuudessa<br />

molemmat voivat löytää oman itsensä ja toisensa.<br />

Halu ja hellyys ovat yhteydessä molempien kehityksellisiin<br />

integraatioprosesseihin. Molempien<br />

puolisoiden eriytymis- ja yksilöitymisprosessit<br />

sekä ajankohtaisen elämänvaiheen kuormitukset<br />

säätelevät seksuaalisen suhteen tyydyttävyyttä.<br />

Mustasukkaisuudessa ja uskottomuudessa ratkaistaan<br />

yksilön kasvuhistorian suhteissa ratkaisemattomaksi<br />

jäänyttä. Tyydyttävän seksuaalisuuden<br />

taustalla ovat erillisyyden, sukupuolten eron ja ulkopuolisuuden<br />

työstäminen ja hyväksyminen.<br />

Seksuaalinen tarkoittaa sukupuolista ja erotiikka<br />

rakkauselämää, erityisesti sen henkistä latausta mukaan<br />

luettuna rakastelu (Otava 1993). Ranskalainen<br />

filosofi ja psykoanalyytikko Julia Kristeva tutkii<br />

parhaillaan 1500-luvulla Avilan karmeliittaluostarissa<br />

vaikuttanutta Pyhää Teresaa (1515–1582),<br />

hänen näkemyksiään elämästä, islamin ja kristinuskon<br />

välillä olevien jännitteiden ymmärtämiseksi.<br />

Kristevan mukaan ”Pyhä Teresa korosti nimenomaan<br />

sensuaalisuuden ja eroksen merkitystä<br />

ihmiselle, mikä puoli hänen ajattelussaan on pyritty<br />

ohittamaan. Siitä on haluttu vaieta” (Petäjä 2006).<br />

Seksuaalisuus käsitteenä ilmaantui vasta 1800-luvun<br />

alussa. Viktoriaaninen kuri sulki seksuaalisuuden<br />

pois näkyvistä, avioliitto ja perhe tulivat tilalle.<br />

Seksuaalisuutta pidettiin ainoastaan lisääntymiseen<br />

liittyvänä ja sukupuolesta vaiettiin. Laillisesti vihitty<br />

ja lisääntyvä aviopari oli laki, joka asettui malliksi,<br />

saneli normin, vartioi totuutta ja pidätti itsellään<br />

oikeuden puhua ja samalla salata. Yhteiskunnassa<br />

ja jokaisen kodin sydämessä oli vain yksi hyväksytty,<br />

mutta sitäkin hyödyllisempi ja hedelmällisempi<br />

paikka seksuaalisuudelle: vanhempien makuuhuone.<br />

Asenteet ja hyvät tavat edellyttivät ruumiin<br />

välttelemistä ja sanojen sopivuutta tuli miettiä.<br />

Sukupuolisutta ei saanut olla olemassa (Foucault<br />

1998).<br />

Seksuaalisuuden yksityisyys ja julkisuus ovat<br />

muuttuneet. Sukupuolesta puhuminen on saanut erilaisia<br />

muotoja. Foucault´ in mukaan sukupuolisuus<br />

otettiin vähitellen poliittisen vallan välineeksi. On<br />

olennaista, että sukupuolisuus voi toteutua ihmisen<br />

eheyttä tukevalla tavalla, mutta on tärkeää tietää ja<br />

havaita, missä muodoissa, mitä kanavia pitkin ja<br />

mitä kuvioita seuraillen valta pääsee tunkeutumaan<br />

kaikkein hienosyisimmille ja yksilöllisimmille ihmisen<br />

elämän alueille.<br />

Seksuaalisuuden eettisiä ulottuvuuksia ovat<br />

(Foucault 1998):<br />

1. Taso, jota voidaan kutsua halun ontologiaksi:<br />

käsityksiä luonnollisista voimista ja<br />

muodoista, jotka vaikuttavat ruumiin nautinnoissa.<br />

2. Käytäntöjen taso, jossa on kolme yksilöä<br />

määrittelevää ulottuvuutta<br />

• vapaus: etiikan peruskysymys on, miten<br />

ihminen käyttää vapauttaan<br />

• nautinnot ja nautinnolliset teot<br />

• itsehillintä, ihmisen voima, kyvyt ja<br />

tahto harjoittaa ankaruutta ja pidättyvyyttä<br />

itseään kohtaan vapauksien ja<br />

nautintojen toteuttamisessa.<br />

Seksuaalisuus on historiallisesti muotoutunut<br />

elämisen, kokemisen, haluamisen ja maailmassa<br />

olemisen ilmiö. Seksuaalisuus jäsentää ihmisen olemassaolon<br />

suhteen elämän tosiasioihin, tietoon ja<br />

totuuteen maailmasta. Suhde toisiin ihmisiin eli omien<br />

ja toisten pyrkimysten ja kykyjen suhde muotoutuu<br />

olennaisesti seksuaalisuudessa. Seksuaalisuus<br />

on perustava myös suhteessa itseen, oman elämän<br />

mahdollisuuksiin, onneen ja hyvään. ”Millainen on<br />

maailma, elämänkäytäntö ja se elämän mieli, joka<br />

66

johdattaa itse kunkin oman elämänsä tosiasioiden,<br />

halujensa loputtomuuden ja oman puutteellisuutensa<br />

peilitaloon, johon valon suodattavat sukupuolieron<br />

ja normaaliuden silmikot?” (Foucault, Helén<br />

1998, 511).<br />

Kirjallisuuden- ja taiteentutkija Camille Paglia<br />

etsii länsimaisen kulttuurin perustaa erotiikasta<br />

– miehen ja naisen eroavuuksista. Hän aloittaa <strong>kirjan</strong>sa<br />

Sexual Personae (1990): ”Alussa oli luonto”.<br />

Luonto ominaisuuksineen ja voimineen on kaiken<br />

yläpuolella. Seksuaalisuutta ja sukupuolten eroavuuksia<br />

ei voida ymmärtää ennen kuin selvitetään<br />

ihmisen suhde luontoon. Seksuaalisuus on alisteinen<br />

luonnolle ja se on luonnollista ihmisessä. Yhteisöt<br />

ovat rakenteita ja keinoja suojautua luonnon voimia<br />

vastaan. Ilman yhteisöjen suojaa oltaisiin myrskyn<br />

runtelemina barbaarisella merellä, joka on luonto.<br />

Vaikka suojaavia rakenteita muutetaan, luontoa,<br />

joka tihkuu ihmisessä moninaisin alkukantaisin<br />

voimin, ei voida koskaan muuttaa. Seksuaalisuus ja<br />

eroottisuus ovat luonnon ja kulttuurin monimutkaisia<br />

leikkauspisteitä. Seksuaalisuus on yhteys ihmisen<br />

ja luonnon välillä, missä moraalisuus ja hyvät<br />

aikomukset joutuvat viettien ja primitiivisten voimien<br />

valtaan.<br />

Paglia viittaa Freudin ”Perheromanssiin”, jonka<br />

mukaan jokaisella on viettinsä ja insestiset persoonallisuuden<br />

puolensa. Seksuaalisuus kehittyy<br />

ja kohdataan ensin kasvuperheessä tiedostamattomalla<br />

ja tietoisella tasolla, mielikuvissa ja konkreettisesti.<br />

Näitä ”perheromanssin” kokemuksia<br />

ihminen kantaa mukanaan lapsuudesta hautaan, ja<br />

ne vaikuttavat siihen, ketä rakastetaan ja ketä vihataan.<br />

Rakkaus, seksuaalisuus ja eroottisuus ovat<br />

kuin täpötäysi teatteri: Emme voi koskaan syleillä,<br />

seksuaalisesti tai muuten, yksittäistä henkilöä, vaan<br />

samalla me syleilemme koko hänen perheromanssiaan<br />

(Paglia 1990,4).<br />

Kasvuperheellä on vallitseva merkitys ihmisen<br />

seksuaalisuudelle. Sen representaatiot aikuisuudessa<br />

näyttäytyvät niin tyydyttävissä kuin epätyydyttävissä<br />

seksuaalisuhteissa. Alkuperäisistä yhteyksistään<br />

irrotettuna ne saavat aikaan käsittämättömiltä<br />

tuntuvia näytelmiä, vuorovaikutus- ja suhdekuvioita,<br />

joiden mielekkyys on ymmärrettävissä ”perheromanssien”<br />

tutkimisen kautta.<br />

Vanhemmat siirtävät lapsilleen omia tyydyttäviä,<br />

mutta myös torjuttuja ja tukahdutettuja seksuaalisia<br />

kokemuksiaan ja niihin liittyvää ahdistusta.<br />

Tiedostamattomat siirrot vaikuttavat molemmissa<br />

sukupuolissa kokemukseen omasta seksuaalisuudesta.<br />

Lapsi samastuu vaihtelevasti vanhempiinsa,<br />

heidän näkyviin ja itsessään torjumiinsa puoliin.<br />

Vanhemman oman sukupuolensa arvostaminen peilautuu<br />

lapsessa vastaavasti oman itsensä arvostamisena.<br />

Lapsi voi samastua myös vanhemman toista<br />

vanhempaa kohtaan tuntemaan ja ilmaisemaan arvostukseen,<br />

kiinnostukseen tai niiden puutteeseen.<br />

Lapsen ja nuoren erillisyys, oidipaalikuvioiden<br />

ratkaisu, oman identiteetin löytäminen ja iänmukainen<br />

yksilöityminen suhteessa kasvuperheeseen,<br />

mahdollistavat oman suhteen seksuaalisuuteen.<br />

Mahdollisuus suhteeseen, jossa tarpeenmukaiset<br />

kasvun ja kehityksen prosessit voivat toteutua, on<br />

edellytys myöhemmin kyvylle läheiseen, naisen ja<br />

miehen intiimiin suhteeseen.<br />

Lapsuudessa ja nuoruudessa koettujen merkittävien<br />

ihmisten menetykset vaikuttavat kykyyn sitoutua<br />

tunnesuhteeseen ja luottamukseen suhteen jatkuvuudesta.<br />

Luottamuksella on merkitystä uskallukseen<br />

vastavuoroiseen antamiseen, vastaanottamiseen ja<br />

läheisyyteen antautumiseen. Rakastetun ihmisen<br />

menetyksen suremisen estyminen vaikeuttaa ihmisen<br />

rakastamisen kykyä myöhemmin elämässä.<br />

Perhe-elämän muutokset näkyvät ajassamme siinä,<br />

että parisuhteesta erotaan yhä useammin ja uusia<br />

suhteita muodostetaan entisen elämänpituisen<br />

rakkaussuhteen sijaan. Ikuisesta rakkaussuhteesta<br />

unelmoidaan edelleen. Todellisuudessa sen tavoittamisen<br />

epäonnistuminen tekee unelmasta vain<br />

elävämmän ja sen saavuttamisen etsinnästä uusilla<br />

tavoilla entistä intensiivisempää. Aikaisemmin<br />

pääasia oli seksi, mutta nyt pääpaino on turvallisuudella.<br />

Rakkaus on lääkettä yksinäisyyden aikana<br />

(Verhaeghe 2006,9).<br />

Esa Roos (2001,149) kysyy, millainen on onnellinen<br />

rakkaussuhde? Todellisessa rakkaudessa henki<br />

syleilee ruumista, sanoo ranskalainen sananlasku.<br />

Onnellisessa liitossa yhtyvät syvä eroottinen kiintymys,<br />

keskinäinen luottamus, turvallisuudentunne,<br />

toinen toisensa ymmärtäminen, huolenpito ja kokemusten<br />

keskinäinen jakaminen.<br />

Suomalaisen parisuhteen ja<br />

kantanäkyfantasian juuret<br />

Kansakuntamme kokemat sodat ovat vaikuttaneet<br />

sekä parisuhteisiin että suomalaisen tytön ja pojan<br />

67

psykoseksuaaliseen kehitykseen. Nuorten miesten<br />

ja naisten rakastumisen, suhteen, yhteyden ja<br />

unelmien väliin tuli ulkoisena tekijänä sota, joka<br />

erotti ja haavoitti molempia korjaamattomalla tavalla.<br />

Näiden haavoittumisien jälkeen solmitun<br />

suhteen kantavuus perustui naisen ja miehen omana<br />

itsenään rakentumiseen sekä traumaattisista<br />

kokemuksista selviytymiseen. Se, miten puolisot<br />

kykenivät jakamaan omia kokemuksiaan keskenään,<br />

vaikutti tulevaan parisuhteeseen merkittävällä<br />

tavalla. Ympäristö, elämään liittyvät ihmiset<br />

ja yhteiskunnan rakenteet eivät olleet vähäisiä tuen<br />

ja turvan antajia. Ne toimivat perheissä ja parisuhteissa<br />

olleiden emotionaalisten kuormitusten ja<br />

taakkojen jakajina.<br />

Miehet olivat vuosia sodassa, naiset joutuivat<br />

selviytymään lasten kasvatuksesta ja toimeentulon<br />

hankkimisesta yksin ja omin voimin, toisten naisten<br />

ja avuksi kasvaneiden, joskus isänkin tilalle joutuneiden<br />

lasten tuella. Sodan päätyttyä osa miehistä,<br />

isistä, ei tullut takaisin ollenkaan, toiset tulivat traumaattisten<br />

kokemusten kuormittamina, haavoittuneina<br />

ja vammautuneina. Naiset olivat pettyneitä<br />

ja vihaisia. He olivat oppineet tulemaan toimeen<br />

ilman miehiä, tai tunneyhteys oli virinnyt toiseen<br />

mieheen. Miehet tunsivat syyllisyyttä ja ulkopuolisuutta,<br />

tarvetta selvitä omista kokemuksistaan. Sekä<br />

naisten että miesten haavoittuvuus, turhautuneisuus<br />

ja kuormittuneisuus olivat niin suurta, että kokemuksia<br />

ei jaettu eikä pettymyksiä aina kyetty työstämään<br />

riittävästi ja rakentavasti. Emotionaalisille<br />

kokemuksille oli niukasti tilaa. Pettymysten käsittelyn,<br />

kaipauksen, ikävän ja toistensa tarvitsevuuden<br />

tunnustamisen ja jakamisen sijaan monissa<br />

suhteissa moitittiin, mitätöitiin ja kiellettiin niin<br />

itseltä kuin toiselta omaa olemassaoloa. Häpeä ja<br />

syyllisyys johtivat mitätöimiseen, kilpailuun, puolustautumiseen<br />

ja läheisyyden välttämiseen parisuhteessa.<br />

Kun perustavaa laatua olevat pettymykset ja luottamukseen<br />

liittyvät kysymykset olivat käsittelemättä,<br />

oli ymmärrettävää, että suhteen ongelmat heijastuivat<br />

puolisoiden seksisuhteeseen. Kohtaamattomuus<br />

ei vahvistanut omaa itseä antamisen ja saamisen<br />

vuorovaikutuksessa, jaettuna kokemuksena, vaan<br />

tilalle astui kilpailu ja uusi selviytymiskamppailu.<br />

Lapset joutuivat lojaliteettiristiriitaan, kun molemmat<br />

vanhemmat olivat heille tärkeitä samastumismalleja<br />

ja suhdekokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta.<br />

Vanhempisuhteiden ja vanhempien muodostaman<br />

parisuhteen kokemuksien pohjalta lapset<br />

muodostivat käsitystä itsestään ja rakensivat omia<br />

parisuhteen ja perheen kuvioita.<br />

Hägglundin (1990, 9) mielestä kansalliseepoksemme<br />

Kalevala kuvaa nuoruusikäisten miesten ja<br />

naisten sekä äitien sisäistä maailmaa isähahmojen<br />

puuttuessa kokonaan tai isähahmot olivat heikkoja,<br />

poissaolevia tai lapsia ja naisia hylkääviä. Kalevala<br />

on kuvaus nuorten miesten ja naisten sisäisestä irtautumis-<br />

ja itsenäistymiskamppailusta ylivahvan ja<br />

hallitsevan äidin mahdista. Suomessa naiset saivat<br />

ensimmäisenä maailmassa ääni- ja vaalioikeuden<br />

sata vuotta sitten. Martat ovat tukeneet ja vaalineet<br />

kotien ja perheiden selviytymistä. Suomen historiasta<br />

nousevat traumakokemukset heijastuvat tämän<br />

päivän perheisiin, parisuhteisiin, vanhemmuuteen,<br />

naisena ja miehenä arvostetuiksi tulemiseen.<br />

Vanhoista kokemuksista ja sukupolvet ylittävistä<br />

siirtymistä muodostuu edelleen uusia näyttämöitä<br />

ajankohtaisissa parisuhteissa. Niistä syntyy käsittelemättömiä<br />

pettymyksen ja vihan kierteitä, joiden<br />

syvät juuret ovat lojaliteeteissa vanhempiin, isovanhempiin<br />

ja oman olemassaolokokemuksen estymisiin<br />

(Tuhkasaari 2000).<br />

Psykoseksuaalisesta kehityksestä<br />

Ihmisen kokemus täydellisestä psyykkisestä ja<br />

ruumiillisesta ykseydestä ja siitä luopuminen syntymässä<br />

johtaa olemassaolon kamppailuun ja pyrkimykseen<br />

suhteeseen. Se johtaa ihmisen suhteiden<br />

kuvioissa yhteyden ja erillisyyden, rakkauden ja vihan,<br />

rakentavien ja tuhoavien voimien jännitteisiin.<br />

Elämänsä alusta asti vauva ponnistelee suhteen<br />

saamiseksi äitiin (objektiin), josta vauvalla on olemassa<br />

sisäinen odotus jo kohtuajalta. Lapsi syntyy<br />

mukanaan ennakkokäsitys objektin olemassaolosta<br />

ja yhteydestä häneen. Ihmisen viettipyrkimykset<br />

suuntautuvat aina sisäiseen tai ulkoiseen objektiin.<br />

Vauvan mielessä on olemassa ajatus ”toisesta”, johon<br />

voidaan sijoittaa, jolta voidaan ottaa jotakin, joka<br />

voidaan ”halkoa” ja johon voidaan yhdistyä. Money-<br />

Kyrle (1971, Morgan 2005, 11) on todennut, että on<br />

mahdollista, että ajatus seksuaalisesti yhtyneestä parista<br />

on peräisin sisäisestä kohtuajan tiedosta.<br />

Vauvan kokemuksessa mielihyvä merkitsee kokemusta<br />

omasta olemassaolosta. Mielipaha herättää<br />

ahdistuksen oman olemassaolon katoamisesta.<br />

68

Myöhemmin aikuisena samaa ahdistusta, äärimmäisessä<br />

muodossaan, koetaan kuolemanpelkoa<br />

muistuttavana tunteena. Kaiken inhimillisen ahdistuksen<br />

ja pelon perustana on elämän- ja kuolemanvietin<br />

välinen, läpi elämän jatkuva kamppailu<br />

(Klein 1946; Segal 1994). Eros ja Thanatos vaikuttavat<br />

vastakkaisina voimina ihmisessä. Mitä enemmän<br />

toinen niistä hallitsee, sitä voimakkaammaksi<br />

toinenkin tulee. Kuolemanvietti pyrkii äärimmäiseen<br />

rauhaan: se tuhoaa eläviä, inhimillisiä tarpeita,<br />

tunteita ja yhteyksiä aiheuttaen ristiriidan elämänvietin<br />

kanssa. Freud päätteli, ettei seksuaalivietti ole<br />

mikään yhtenäinen vietti, vaan se koostuu monesta<br />

osavietistä, jotka on sidottu ruumiin määrättyihin<br />

erogeenisiin alueisiin (Saraneva 2006, 33).<br />

Synnytyksen jälkeen äidin samastuminen vauvaan<br />

aktivoi äidin varhaiset omat kokemukset, jotka ovat<br />

perustana luottamukseen oman rakkauden ja antamisen<br />

merkityksestä sekä suhteen ja tunneyhteyden<br />

rakentumiselle. Kuten on jo todettu, suhteeseen pyrkiminen<br />

on ihmiselle ensisijaista. Suhde itseä peilaavaan<br />

toiseen ja häneen kohdistuva vietti on narsistinen,<br />

itselle haluava ja itseä rakastava. Lapsi tajuaa<br />

myös jo varhain oman antavan ja mielihyvää tuottavan<br />

merkityksensä suhteessa hoivaavaan henkilöön.<br />

Sekä itseä rakastava narsistinen libido, että toista<br />

rakastava objektilibido ovat lapsen käyttäytymistä<br />

ohjaavia vaikuttimia. Samoin vanhemmalla on tarve<br />

antaa ja saada mielihyvää suhteessa lapseensa.<br />

Vauva hakee äidin rintaa. Nänni ja suu muodostavat<br />

elinvoimaisen yhteyden todellisesti ja symbolisesti.<br />

Tämä ilmenee symbolisoituneena myöhemmin<br />

aikuisen seksuaalisen parin peniksen ja vaginan<br />

yhdynnässä. Myöhemmät intiimit aikuisten suhteet,<br />

jotka saavutetaan psykoseksuaalisen kehityksen<br />

kautta, yhdistetään elämän alun objektisuhteeseen.<br />

Psykoseksuaalisen kehityksen ja niihin liittyvien<br />

suhdekokemusten avulla luovutaan primääristä<br />

objektista. Oidipaalikuvioiden työstämistä jatketaan<br />

nuoruuden rakkaussuhteissa ja myöhemminkin<br />

oman seksuaalisen identiteetin saavuttamiseksi<br />

(Fisher, Morgan 1995).<br />

Perheessä vanhempien kokemukset kasvuperheistään<br />

ja heidän keskinäinen seksuaalisuhteensa muodostavat<br />

sen ilmapiirin, jossa lapsen oma psykoseksuaalinen<br />

kehitys rakentuu. Psykoanalyyttisessa<br />

teoriassa psykoseksuaalinen kehitys yhdistetään<br />

erogeenisiin alueisiin ja vaiheisiin, jotka ovat saaneet<br />

nimensä niiden ruumiinosien mukaan, joihin<br />

viettikiihotus ja sen purkaminen ovat lapsen eri<br />

kehitysvaiheissa pääasiassa keskittyneet: oraalinen,<br />

anaalinen, fallis-genitaalinen ja genitaalinen vaihe,<br />

jonka huipentuma on oidipaalivaihe, latenssi ja saavutettu<br />

genitaalisuus.<br />

Freud jakaa libidon kehitysvaiheet pregenitaaliseksi<br />

ja genitaaliseksi, mutta seksuaalisuudessa on<br />

aina läsnä elementtejä kaikista sen eri kehitysvaiheista<br />

(Saraneva 2006, 33).<br />

Psykoseksuaalisen kehityksen eri vaiheissa lapsella<br />

on erilaiset fantasiat seksuaalisuudesta, naisesta<br />

ja miehestä. Tytön ja pojan fantasiat ovat myös erilaisia,<br />

kuten aikuisen naisen ja miehen fantasiatkin<br />

eroavat toisistaan. Tytöllä ja pojalla on erilaiset<br />

seksuaaliset mielikuvat, jotka liittyvät ruumiin toimintoihin,<br />

niiden erityispiirteisiin ja niistä saatuihin<br />

aistimuksiin ja havaintoihin. Tyttö ja poika kehittyvät<br />

omien, tytön ja pojan ruumiin tuntemusten,<br />

affektien ja mielikuvien sekä sen rakkauden ja huolenpidon<br />

varassa, jonka he saavat vanhemmiltaan.<br />

Molempien kehittyvä kyky tuottaa seksuaalisia<br />

mielikuvia ja rakentaa omaa seksuaalisuuttaan on<br />

ainutlaatuisella tavalla riippuvainen lapsen ja aikuisen<br />

vuorovaikutuksen sisällöstä (Siltala 1986).<br />

Tytön ja pojan ensimmäinen rakkausobjekti on<br />

äiti, jonka tyttö joutuu vaihtamaan oidipaalivaiheessa<br />

isään, kun poika voi pitää äidin edelleen rakkausobjektinaan.<br />

Jotta lapsi kasvaisi kypsään, integroituneeseen<br />

seksuaalisuuteen, hänen on siedettävä toisistaan<br />

nauttivien sisäisten vanhempien keskinäinen yhteys.<br />

Heidän liittonsa saa lapsen väistämättä tuntemaan<br />

itsensä pieneksi, ulkopuolelle jätetyksi ja<br />

yksinäiseksi. Lapsi alkaa myös selvemmin ymmärtää,<br />

että vanhempien keskinäinen suhde on erilainen<br />

kuin vanhempien suhde lapseen. Erityisen vaikea<br />

lapsen on hyväksyä sitä, että vanhempien suhde on<br />

uutta elämää luova. Suhteesta voi syntyä lapsia. Jos<br />

lapsi sopeutuu tähän realiteettiin, hänen todellisuudentajunsa<br />

muissakin suhteissa ja elämäntilanteissa<br />

vahvistuu (Britton 1989, Hyrck 2001).<br />

Kantanäky, kantanäkyfantasia<br />

Kantanäyllä tarkoitetaan lapsen konkreettista havaintoa<br />

vanhempien seksuaalisesta vuorovaikutuksesta.<br />

Kantanäkyfantasia tarkoittaa piilotajuisia<br />

mielikuvia hedelmöittymisestä, syntymästä ja miehen<br />

ja naisen seksuaalisuhteesta.<br />

69

Lapsen seksuaalinen kehitys etenee kantanäkyfantasian<br />

varassa. Sen sisältöön vaikuttavat lapsen<br />

mahdolliset havainnot seksuaalisesta vuorovaikutuksesta.<br />

Fantasiat ovat olemassa, vaikka lapsi ei<br />

ole konkreettisesti nähnyt vanhempiensa yhdyntää.<br />

Kantanäkyfantasiassa tiivistyy ihmisen piilotajuinen<br />

käsitys keskinäisen yhteyden merkityksestä. Se voi<br />

merkitä luovuutta, yhteyttä ja rakkautta tai vastaavasti<br />

muodostaa ihmisen mieleen tuhoavia mielikuvia.<br />

Kantanäkyfantasiat sävyttävät tiedostamattomasti ihmisen<br />

suhteita toisiin ja erityisesti niillä on keskeinen<br />

merkitys rakkaussuhteessa (Hyrck 2001).<br />

Kun lapsi kokee vanhempansa pääasiassa hyvinä<br />

ja myös itsensä hyväksyttynä, tästä syntyvä sisäinen<br />

voima lisää lapsessa muidenkin vaikeiden tunteiden<br />

sietokykyä. Brittonin mukaan varhainen odipaalivaihe<br />

ja depressiivinen positio ovat sisäkkäisiä<br />

prosesseja. Oidipaalivaihe ratkeaa depressiivisen<br />

position työstämisellä, ja depressiivinen positio<br />

on mahdollista saavuttaa oidipaalivaiheen läpikäymisen<br />

kautta. Depressiiviseen positioon siirtymisen<br />

edellytys on erillisyys itsen ja objektin välillä.<br />

Lapsi luopuu idealisoimasta vanhempiaan, kun hän<br />

suostuu näkemään hyvän ja pahan kuuluvan samaan<br />

ihmiseen ja viime kädessä kaikkiin ihmissuhteisiin.<br />

Hän ei myöskään enää halua omistaa vanhempiaan.<br />

Kun lapsi siirtyy depressiiviseen positioon, hän<br />

pystyy myös vetämään ulkopuolelle projisoimansa<br />

pahuuden takaisin itseensä. Tämä merkitsee syyllisyyden<br />

tunteiden heräämistä ja omasta viattomuudesta<br />

luopumista. Ulkoinen ja sisäinen maailma<br />

tulevat enemmän todellisiksi (Hyrck 2001).<br />

Kantanäyssä lapsi samastuu molempiin osapuoliin.<br />

Seksuaalisen identiteetin muotoutumisen kannalta<br />

on merkittävää, identifioituuko lapsi pääasiassa<br />

omaa sukupuolta edustavaan vanhempaansa, ja<br />

minkälaiseksi hän on tämän vanhempansa kokenut<br />

kantanäkyfantasiassaan. Tämä johtaa tiettyjen naisellisten<br />

tai miehisten luonteenpiirteiden vahvistumiseen.<br />

Kokemukset molemmista vanhemmista kehityksen<br />

eri vaiheissa ja äidin muusta ”toisesta”, jos<br />

se ei ole lapsen isä, vaikuttavat lapsen kokemukseen<br />

omasta identiteetistä. Miehen ja naisen integraatiota<br />

omaan persoonallisuuteen työstetään samastumalla<br />

sisäisiin vanhempiin sekä yksilöinä että parina.<br />

Kun rakkautta ei enää samaisteta katastrofiin,<br />

kastraatioon tai kuolemaan, kun vanhemmat voidaan<br />

nähdä ja hyväksyä omina yksilöinään, omine<br />

erillisine identiteetteineen ja genitaalisessa täydentyvyydessään,<br />

niin silloin sisäistetty kantanäky<br />

muuntuneessa muodossa tulee psyykkiseksi ominaisuudeksi,<br />

joka antaa aikuis-lapsille oikeuden omaan<br />

paikkaan heidän aikuisessa perhekuviossaan, luvan<br />

omaan ruumiiseen ja seksuaalisuuteen (McDougall<br />

1995, Roos 2001, 145).<br />

Igran (1993, Hyrck 2001) mukaan kantanäkyfantasia<br />

ei symboloi pelkästään seksuaalista toimintaa,<br />

vaan laajemmin ajatellen antamista, vastaanottamista,<br />

tuhoamista ja luomista. Nämä toiminnot<br />

edellyttävät keskinäistä vuorovaikutusta.<br />

Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden integroituminen<br />

persoonallisuudessa tapahtuu silloin, kun siedetään<br />

toisistaan nauttivien, sisäisten vanhempien<br />

erilaisuus ja luova yhteys.<br />

Oman identiteetin löytäminen<br />

Noin kolmivuotiaana lapsen sisäistämis- ja samastumistapahtumat<br />

ovat edenneet siten, että hän kokee<br />

itsensä niiden avulla juuri tietyksi yksilöksi, jota luonnehtii<br />

pysyvyys, samuus ja jatkuvuus ajassa. Oman<br />

identiteetin löytymisen kokemusta vastaa myös vanhemman<br />

omaehtoisen olemassaolon tunnistaminen.<br />

Itselle merkittävän tietyn ja idealisoidun toisen itsestään<br />

selvyyden menettäminen tuovat mukanaan havainnon<br />

siitä, että häntä on tavoiteltava, miellytettävä<br />

ja hänestä on kilpailtava mustasukkaisuuden ja kateuden<br />

tuntein. Lapsi sisäistää hyvänä, turhauttavana (pahana)<br />

ja tavoiteltavana itselleen tärkeän ihmisen, jota<br />

hän omissa fantasioissaan muistaa ja kaipaa tai poistaa<br />

hänet ajoittain mielestään. Itselle tärkeän toisen mielikuvan<br />

ja sitä vastaavan itsekokemuksen säilyttämisestä<br />

tulee ratkaiseva vaihe kohti omavaraisuutta. Itselle<br />

tärkeän ihmisen menettäminen ei enää olekaan lasta<br />

pahiten uhkaava kokemuksellinen vaara. Pahinta voisi<br />

olla hänen rakkautensa menettäminen, sen rakkauden,<br />

jonka saavuttaminen ja josta kilpaileminen on oidipaali-ikäisen<br />

lapsen keskeinen päämäärä. Rakkauden<br />

menettäminen ja uhka siitä, että ei tulisikaan hyväksytyksi,<br />

uhkaavat ihmisen itsekokemusta sitä enemmän,<br />

mitä heiveröisemmäksi hyvät sisäistykset, samastukset<br />

ja oman minuuden integrointimahdollisuus on jäänyt.<br />

Hyvän ja pahan ristiriitaa sekä seksuaalista hämmennystä,<br />

jota koetaan suhteessa äitiin ja isään sekä<br />

heidän väliseen suhteeseensa, lapsi alkaa ratkaista<br />

toisaalta torjumalla tietoisuudestaan vietinomaiset<br />

ainekset sekä toisaalta sisäistämällä vanhempiensa<br />

moraalin omaksi sisäiseksi tuomarikseen ja kont-<br />

70

olloijakseen. Riittävän iänmukaisen itsenäisyyden<br />

mahdollistuminen ja liialliselta häpeältä välttyminen<br />

mahdollistavat lapsen oman tahdonvoiman toteuttamisen.<br />

Lapsi saavuttaa suotuisissa olosuhteissa<br />

kuuden vuoden ikään mennessä sisäisenä voimavarana<br />

kokemuksen toivosta, tahdonvoimasta,<br />

omasta merkityksestä ja elämän tarkoituksesta.<br />

Nykykäsityksen mukaan oidipuskompleksin ainekset<br />

ovat jo vauvaiän varhaisvaiheessa inkorporoiduissa<br />

objekteissa. Freudin mukaan lapsen luopuessa<br />

4–5 vuoden iässä vanhempaansa kohdistuneista<br />

intohimoisista pyrkimyksistä, hän sisäistää omaan<br />

minäänsä isän tai molempien vanhempien kiellot,<br />

vaatimukset, arvot ja asenteet. Seksuaalisuudessa<br />

ruumiilliset, biologiset tekijät muodostavat matriisin,<br />

jossa psyykkiset prosessit rakentuvat.<br />

Ihmisen psykoseksuaaliseen kehitykseen ja myöhemmin<br />

aikuisen seksuaaliseen kokemukseen vaikuttavia<br />

psykososiaalisia tekijöitä ovat Kernbergin<br />

(1995) mukaan:<br />

1. Ydinsukupuoli-identiteetti (core gender identity),<br />

joka on yksilön tunne siitä onko hän nainen<br />

vai mies ja onko hän hyväksytty omassa<br />

sukupuolessaan. Kokemus tulee neljän ensimmäisen<br />

elinvuoden aikana lasta hoitavien<br />

aikuisten vahvistuksesta. Vanhempien tietoiset<br />

ja tiedostamattomat asenteet vaikuttavat<br />

siihen, miten he suhtautuvat lapseen ja hoitavat<br />

häntä. Lapsi samastuu näihin vanhempien<br />

omia motivaatioita peilaaviin asenteisiin.<br />

2. Sukupuolirooli-identiteetti (gender role identity),<br />

joka tarkoittaa yksilön samastumista seksuaaliseen<br />

käyttäytymiseen, jonka katsotaan<br />

olevan tyypillistä joko miehelle tai naiselle<br />

kyseisessä kulttuurissa. Roolit siirtyvät sukupolvesta<br />

toiseen suhteiden, samastumisien,<br />

uskomusten ja oppimisen kautta.<br />

3. Seksuaalisen kumppanin valintaa (dominant<br />

object choice) määrittävät tekijät, joko<br />

hetero- tai homoseksuaalisen kumppaninvalinnan<br />

suunnissa. Tapahtuuko seksuaalisen<br />

vuorovaikutuksen kohdistaminen kokonaiseen<br />

toiseen ihmiseen, vai vain joihinkin<br />

ruumiinosiin tai epäinhimillisiin kohteisiin.<br />

4. Seksuaalisen halun intensiivisyys (intensity<br />

of sexual desire), joka heijastaa seksuaalisen<br />

fantasian hallitsevuutta ja halun<br />

aikaansaamaa käyttäytymistä. Se ilmenee<br />

psykologisena, fysiologisena ja genitaalisena<br />

seksuaalisena virittyneisyytenä.<br />

Oidipuskompleksista<br />

Kilpailua vastakkaista sukupuolta olevasta vanhemmasta<br />

samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa<br />

pidetään oidipuskompleksin ytimenä. Lapsi tarvitsee<br />

suhteen molempiin vanhempiinsa ja heidän väliseen<br />

suhteeseen, josta muodostuu oman erillisyyden,<br />

yksilöitymisen, identiteetin perusta sekä kyky<br />

monenkeskisiin suhteisiin.<br />

Lapsuuden oidipuskompleksin lähtökohta on pettymys<br />

äitiin ainoana samastuskohteena, tyydytyksen<br />

antajana sekä turvan takaajana iässä, jolloin lapsen<br />

uskomus äidin ylivoimaisiin kykyihin hallitsee äitilapsisuhdetta.<br />

Lapsi uskoo, että äiti maagisine kykyineen<br />

on lapsen puolella tämän pelkoja vastaan.<br />

Samalla lapsi pelkää, että äiti ei olekaan aina lapsen<br />

puolella, vaan kääntyy häntä vastaan riippuen siitä,<br />

miten lapsi sijoittaa mielessään omat vihan-, kateuden-,<br />

ja kostontunteensa. Ne voivat olla lapsessa itsessään<br />

tai hän saattaa sijoittaa ne äitiin sijoittavan<br />

samastuksen kautta, jolloin ne uhkaavat kääntyä<br />

sitä kautta lasta vastaan. Äidistä tulee lapsen mielessä<br />

paha noita-akka. Isän mukaantulon lapsi kokee<br />

hyvänä ja pahana. Isä tuo toivoa äidin kanssa<br />

selviytymiseen ja riippuvuudesta vapautumiseen.<br />

Isään samastumisen avulla oma avuttomuus ja pienuus<br />

eivät tunnu niin pelottavilta. Kolmen suhteen<br />

hankalat puolet tulevat ristiriitaisista tunteista, jotka<br />

liittyvät äidin omistamisesta luopumiseen, jakamiseen<br />

ja ulkopuolelle jäämiseen.<br />

Vanhempien seksuaalisuhde, joka on lapsen käsityspiirin<br />

ulkopuolella, ahdistaa lasta. Lapsi rakentaa<br />

suojakseen tietämättömyyden ja pelottavuuden<br />

aineksista itselleen hirviön, joka on myyteissä<br />

ja saduissa sfinksi, lohikäärme, peikko tai mörkö.<br />

Lohikäärmesymbolissa sulautuvat syöjätär,<br />

kastraattori ja muut esioidipaaliset ja oidipaaliset<br />

hirviöt yhteen. Tähän seitsenpäiseen äitihirviöön,<br />

toiveittensa ruumiillistumaan lapsi on sijoittanut<br />

oman tietämättömyyden, kateuden, maagisen ajattelun,<br />

vihan ja pelon. Lapsi toivoo voivansa isän<br />

avulla irtaantua tämän lohikäärmeen vallasta, ylivallasta<br />

ja peloistaan tulla nielaistuksi sen moniin<br />

kitoihin.<br />

Poika toivoo voivansa irtaantua äitiriippuvuudestaan<br />

ja itsenäistyä isän avulla. Hän toivoo lohikäärmetaistelijan<br />

tavoin voivansa katkaista isältä saadulla<br />

miekalla lohikäärmeen monet päät ja lonkerot.<br />

Tyttö taas toivoo, että prinssi, ritari tai mahtimies<br />

71

tulisi ja hoitaisi lohikäärmeen teurastuksen hänen<br />

puolestaan. Tämä voi tapahtua hänen mielessään<br />

sen jälkeen, kun hän on äitisamastuksensa avulla<br />

kasvanut riittävän kyvykkääksi rakastamaan miestä,<br />

ensin isää ja sitten jotakuta toista.<br />

Lapsen kasvettua oidipaali-iästä latenssi-ikään,<br />

hän on torjunut lohikäärmeen piilotajuntaansa.<br />

Sen jälkeen hän voi kehittää kykyjään, taitojaan<br />

ja tietojaan. Lohikäärmetaistelijan rippeet näkyvät<br />

latenssi-ikäisen pojan halussa kilpailla ja voittaa,<br />

mitellä voimiaan ja korostaa omaa fallisnarsistista<br />

merkittävyyttään. Tytön kohdalla sama ilmiö näkyy<br />

haluna kehittää myös voimiaan, mutta enemmän<br />

sisäisen maailman keinoin olemalla älykäs, iskukykyinen,<br />

oppivainen, ovela jne.<br />

Oidipaalisen kehityksen tuloksena selkiytyy ja<br />

vahvistuu ihmisen sukupuolinen identiteetti. Lapsi<br />

rakastaa samanaikaisesti vihaamaansa, kadehtimaansa<br />

ja pelkäämäänsä samaa sukupuolta olevaa<br />

vanhempaansa. Oidipaalisen ratkaisun tuloksena<br />

lapsi rakentaa sisäisen moraalisen varustuksen yliminän<br />

muodossa. Sen avulla lapsi voi valvoa itseään<br />

ja noudattaa insestikieltoa eikä hänen tarvitse<br />

silti hukata insestisiä mielikuviaan. Lapsi lujittaa<br />

samastustaan samaa sukupuolta olevaan vanhempaan<br />

ja haluaa valikoiden lähteä kasvamaan hänen<br />

kaltaisekseen (Siltala 1989).<br />

Kiellettynä ja saavuttamattomana koetun oidipaalisen<br />

rakkauden kaipuu motivoi seksuaalista<br />

kehitystä ja vaikuttaa tulevien rakkaussuhteiden<br />

luonteeseen. Lapsen oidipaalinen rakkaus on hyvin<br />

harras ja arvokas tunne, joka pakosta kokee särön<br />

ja aiheuttaa usein vaikeasti voitettavan narsistisen<br />

haavan. Oidipaalinen suru jää yleensä vanhemmilta<br />

huomaamatta. Oidipaalinen rakkauspettymys<br />

uhkaa myös lapsen narsistista tasapainoa, minkä<br />

vuoksi se täytyy torjua tietoisuudesta. Ikosen<br />

(2000) mukaan myöhemmät rakkaudet voivat olla<br />

myös suojautumista tätä pettymystä vastaan (Roos<br />

2001, 143).<br />

Ihmisen psykoseksuaaliseen kehitykseen, omaan<br />

sukupuoleen identifioitumiseen ja aikuisena kykyyn<br />

tyydyttävään seksuaaliseen rakkaussuhteeseen<br />

vaikuttavat keskeisesti piilotajuiset kantanäkyfantasiat<br />

ja se, millä tavalla oidipaalikolmio tai<br />

muut kolmiosuhteet on ratkaistu. Niiden suhteen<br />

aktivoituvaan lapsi tarvitsee affekteilleen ja tunteilleen<br />

riittävän suojan, tilan ja kannattelun.<br />

Lapsi ja nuori voi joutua kehityksensä kannalta<br />

liikaa mukaan vanhempien/aikuisten seksuaalisiin<br />

suhteisiin tai ulkopuolisuudenkokemukset muodostavat<br />

liian suuren kateuden, mustasukkaisuuden ja<br />

tuhoavuuden kokemuksia. Ajankohtaisessa vaihtuvien<br />

uusperheiden kuvioissa lapsi joutuu sietämään<br />

ulkopuolisuutta psyykkisen kestokykynsä<br />

äärirajoilla. Vanhempien menettäminen parina sekä<br />

vanhemman ja uuden kumppanin muodostamassa<br />

kolmiotilanteessa lapsi joutuu hämmentävään tilanteeseen<br />

oidipaaliratkaisujensa suhteen. Oidipaaliset<br />

kaipaukset, halu uhmata insestitabua ja tarve tyydyttää<br />

uteliaisuutta salaperäiseksi koetusta vanhempien<br />

välisestä intiimistä suhteesta eivät mahdollistu<br />

turvattomissa kolmiorakenteissa. Lapsi tarvitsee äidin<br />

suojan ollakseen suhteessa isään ja isän turvan<br />

oman erillisyyden mahdollistumiseksi suhteessa<br />

äitiin.<br />

Lapsen selviäminen kolmiosuhteesta edellyttää,<br />

että hän voi työstää lähtemisensä, saada toiseuden<br />

suhteessa vanhempiinsa ja elämänsä riittävästi<br />

omaan hallintaansa. Oidipuskompleksin ratkaisuun<br />

vaikuttaa keskeisesti, miten vanhemmat voivat<br />

luopua omista ehdollisen rakkauden toiveistaan<br />

ja kielletyistä tunnereaktioistaan lapsensa suhteen<br />

sekä hyväksyä lapsen oman psyykkisen tilan sekä<br />

ratkaisut. Vastaavasti nuori joutuu kamppailemaan<br />

vanhempiaan vastaan tekemällä ”äidinmurhaa” ja<br />

”isänmurhaa”. Se tarkoittaa sanoutumista irti niistä<br />

vanhempien ehdollisen rakkauden odotuksista ja<br />

toiveista lapsensa suhteen, jotka eivät vastaa lapsen<br />

omaa psyykkistä todellisuutta, kykyjä ja taitoja.<br />

Vasta riittävä irtiotto, koetut pettymykset ja rakentava<br />

aggressio mahdollistavat sisäisen ja ulkoisen<br />

tilan molemmille osapuolille.<br />

Nuoruudessa käynnistyy luopuminen vanhemmista<br />

ensisijaisina tarpeentyydytyksen kohteina.<br />

Tilalle tulevat vertaisryhmät ja suuntautuminen<br />

omaa itseä kiinnostaviin asioihin. Sisäistysten,<br />

samastumisien ja integraatioprossien kautta saavutettu<br />

eriytynyt itsekokemus mahdollistaa oman<br />

olemassaolon koettuna ja kokevana. Kyky rakastua<br />

ja kyky tunnesuhteeseen toiseen mahdollistavat<br />

yhteyden omaan itseen ja itsekokemuksen<br />

vahvistumisen. Se tarkoittaa kykyä olla suhteessa<br />

toiseen omasta sisäisestä psyykkisestä todellisuudesta<br />

käsin, jossa on jotakin pysyvää ja toisaalta<br />

tilaa tunteiden sekä kokemusten luovalle prosessoinnille.<br />

Suhde itseen ja toiseen mahdollistuu<br />

tunteiden ja ajattelun tasapainossa.<br />

72

Nuoruuden ensirakkaus myöhempien<br />

rakkauksien perustana<br />

Nuoruuden ensirakkaus ja siitä seuraavat rakkaudet<br />

merkitsevät ylimenovaihetta lapsi-vanhemmat<br />

-rakkaudesta kypsempään rakkauden muotoon.<br />

Romattinen rakkaus suuntaa kohti yksilöllistä aikuisuutta.<br />

Muutos suhteessa omiin vanhempiin,<br />

ikätovereihin ja omaan ruumiiseen muodostaa<br />

valtavan kokonaisvaltaisen kehityksellisen prosessin.<br />

Genitaalisen seksuaalisuuden ja psyykkisen<br />

kehityksen rinnakkaisuus johtavat parhaimmillaan<br />

uskaltautumiseen omaan tarvitsevuuteen, tuntemaan<br />

ja kaipaamaan hellyyttä sekä olemaan vastavuoroisesti<br />

toiselle hyvä ja antava. Rakkauteen<br />

sisältyy epätäydellisyyden tunne, joka rakastetussa<br />

etsii täydellisyyttä. Genitaalisessa suhteessa jo<br />

sukuelinten toisiaan täydentävä rakenne edellyttää<br />

vastavuoroista toista (Hautala 2002).<br />

Nuoren fyysinen ja psyykkinen kehittyminen eivät<br />

kulje aina samassa rytmissä. Tunteet, joita nuori joutuu<br />

työstämään saavuttaakseen sukupuolisen ruumiinsa,<br />

ovat peräisin lapsuudesta ja siihenastisesta kehityksestä.<br />

Ne ovat häpeän tunteita siitä, että ei vielä ole<br />

sukupuolisesti täysimittainen, odipaalivaiheen pelkoja<br />

rangaistuksesta ja kostosta. Ne ovat lapsuuden kateuden<br />

ja mustasukkaisuuden tunteita ja ennen kaikkea ne<br />

ovat eston tunteita siitä, ettei vielä omista omaa ruumistaan,<br />

vaan se kuuluu lapsuuden äidille.<br />

Vastavuoroisessa suhteessa kumppaniinsa nuori<br />

voi saada seksuaalisuudesta kokemuksen molemminpuolisesta<br />

ilosta ja tyydytyksestä ja saada siitä<br />

tukea omanarvon tunteelleen. Kun nuori saavuttaa<br />

itseluottamusta ja pystyy kohtaamaan niin itsensä<br />

kuin toisen kokonaisena persoonana, tuntemaan<br />

itsensä aikuiseksi, sukupuolinen ruumis on hänen<br />

hallussaan ja jaettavissa valikoidun kumppanin<br />

kanssa (Hägglund 1997).<br />

Nuoruusiän rakkaus ei ole vain menneen lapsuuden<br />

uusi toistuma, vaan se on seksuaalisesti kypsän<br />

ruumiin intohimoisten halujen pyörremyrsky,<br />

ennen kokematon toivo ja uuden elämän projekti.<br />

Ensirakkaudessa yhdistyvät nuoren aikaisemmat<br />

rakkaudet, ja näiden erilaisten rakkauksien yhdentyminen<br />

eheyttää rakastunutta (Hautala 2002).<br />

Nuoruusiän keskeinen tapahtuma on itsenäistyminen<br />

lapsuuden kehitysobjekteista, integroida aggressio<br />

ja seksuaalisuus omaan itseen, löytää oma sukupuolinen<br />

ruumiinsa ja saada se omaan hallintaan.<br />

Aikuisiän seksuaalisuus nuoruuden ja<br />

ikääntymisen polariteeteissa<br />

Seksuaalisuus parisuhteessa peilautuu selkeämmin<br />

kahden polariteetin välillä: nuoruuden ja ikääntymisen<br />

kokemuksissa. Nuoruuteen kuuluu narsistinen<br />

etsiminen ja seksuaalisen identiteetin löytäminen.<br />

Nuoruuden seksuaalisuus on ensisijaisesti itselle<br />

haluavaa, vähemmän toista huomioon ottavaa.<br />

Ikääntymisessä ja vanhuuden seksuaalisuudessa<br />

kohdataan samantapaisia prosesseja. Niin nuoruutta<br />

kuin ikääntymistä hallitsevat suuret ruumiilliset ja<br />

hormonaaliset muutokset, kummassakin valmistaudutaan<br />

mullistaviin psykoseksuaalisiin muutoksiin.<br />

Molemmissa vaiheissa suuntaudutaan enemmän sisäänpäin<br />

kuin muissa elämänvaiheissa.<br />

Aikuisiän suhteissa on haettu ja löydetty itselle sopivat<br />

seksuaalisen kanssakäymisen muodot, tyydytytty<br />

ja tyydytty. Suhteessa voi olla vaikeita vaiheita,<br />

joissa kilpaillaan orgasmista, siitä kumpi antaa<br />

ja kumpi saa. Aikuisiässä genitaalisuus, sukupuolisuus<br />

laajassa mielessä, hallitsee ruumiin ja mielen<br />

nautintoja. Ikääntyessä genitaalisuus ei häviä, vaan<br />

se muuttaa luonnettaan.<br />

Omaan aikuisen persoonallisuuteen integroitunut<br />

genitaalisuus merkitsee kykyä tuntea hellyyttä ja<br />

muodostaa kestävä, syvällinen parisuhde. Tavalla,<br />

jolla oidipuskompleksi on ratkaistu, on ratkaiseva<br />

vaikutus sukupuoliseen intohimoon ja rakkauteen<br />

(Roos 2001, 147). Rakkaus on uusi tapa kokea objekti,<br />

jonka motivoi ja tekee mahdolliseksi oman itsekokemuksen<br />

yksilöitymisen ja samanaikaisen objektin<br />

yksilöllisyyden löytämisen. Yksilöitymisen<br />

tuotteena rakkaus näyttää spesifisti sisältävän itsen<br />

ja objektin välisen erilaisuuden hyväksymisen ja<br />

lisääntyvän arvostamisen (Tähkä 1996, 434, Roos<br />

2001, 147).<br />

Kun eroottinen läheisyys on nuorena löydetty,<br />

se voidaan aikuisena laajentaa käsittämään sekä<br />

esileikki- ja yhdyntäerotiikkaa että eroottista yhteiselämää<br />

toisen läheisen ihmisen kanssa. Nämä<br />

kolme aikuisen ihmisen eroottisen elämän aluetta<br />

kypsyvät ja muuttuvat rinnakkain, mutta erillään<br />

toisistaan jokaisen ihmisen henkilökohtaiseksi persoonallisuuden<br />

puoleksi.<br />

Aikuisen elämässä on monia seksuaaliseen elämään<br />

vaikuttavia vaiheita ja tekijöitä. Näitä ovat<br />

lapsen syntyminen, pikkulapsivaihe, lasten murrosikä,<br />

puolisoiden keski-iän kriisit, menetykset, petty-<br />

73

mykset, muut kriisit ja vaihdevuosien kriisit, jotka<br />

kaikki voivat vaikuttavat parisuhteeseen ja seksuaalisuuden<br />

eri alueille. Parisuhteen seksuaalisuuteen<br />

vaikuttaa oleellisesti puolisoiden tunnesuhde, sen<br />

jatkuvuus ja muutokset.<br />

Rakkaudesta<br />

Rakkaus on mysteeri, jota ei voi selittää. Erilaisten<br />

rakkauksien yhdentyminen eli integraatio eheyttää<br />

rakastavaa ihmistä (Ikonen 2001, 257). Tunnemme<br />

rakkauden määritelmän miehen ja naisen välisenä<br />

poissulkevana suhteena, jonka poissulkeva ulottuvuus<br />

on se, että toisen ihmisen täytyy olla enemmän<br />

tai vähemmän kaikki toiselle ja päinvastoin<br />

(Verhaeghe 2006, 38).<br />

Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan rakkaus<br />

on olemassaolon itsensä perusta. Rakkauden tunne<br />

perustuu libidoon, seksuaaliviettiin, joka on elämää<br />

synnyttävä ja sitä ylläpitävä psyykkinen voima. Se<br />

ilmenee ihmisen pakottavana pyrkimyksenä mielihyvän<br />

kokemiseen.<br />

Aikuisen rakkauden tunteissa säilyvät alkuperäisen<br />

narsistisen libidon ja objektilibidon samanaikaisuus.<br />

Se ilmenee tarpeena tuottaa mielihyvää toiselle<br />

ja saada mielihyvää itselle. Aikuisten suhteessa<br />

on vaikuttamassa tietoisuus kummankin mahdollisuudesta<br />

olla antava ja hyvä toiselle.<br />

Rakkauteen liittyy yleensä kaipaus yhteydestä<br />

toiseen. Rakkaus on silta erillisyydenkokemuksen<br />

välillä ja se antaa tunteen omasta olemassaolosta.<br />

Rakkaus, suojaa ja neutraloi vihan tunteita.<br />

Vastavuoroinen rakkaus mahdollistuu molemminpuolisuudessa,<br />

missä erillisyys ja yhteys toisiinsa<br />

vuorottelevat.<br />

Pentti Ikonen (2000) sanoo, että rakkaus on sitä<br />

eheämpi ja voimakkaampi mitä enemmän aikaisempia<br />

rakkauden ja ystävyyden muotoja, ehkä vain toiveina<br />

eläneitä, mutta myös eriasteisesti toteutuneita,<br />

siinä yhtyy. Ikonen (2000) kuvaa oidipaalirakkautta<br />

todella suureksi tunteeksi, ehkä suurimmaksi koko<br />

elämässä. Ihmiset, jotka eivät aikuisiällä ole olleet<br />

rakastuneita, tietävät kuitenkin oidipaalisen kokemuksensa<br />

perusteella, mitä on oikea rakkaus.<br />

Myös niillä, jotka ovat löytäneet oikean rakkauden,<br />

oidipaalinen rakkaus on toiminut todellisen rakkauden<br />

mittana. Se ohjaa piilotajunnasta käsin myöhempiä<br />

kohteen valintoja. Tämän suuren rakkauden<br />

oidipaalinen tulkinta voidaan kiistää. Voidaan myös<br />

pyrkiä vähentämään oidipaalisuuden dynaamista painoa<br />

esimerkiksi olettamalla, että rakkauden sitovuus<br />

ja voima eivät johdu niinkään eroottisseksuaalisesta<br />

oidipaalisesta kaipuusta kuin sen alle kätkeytyvästä<br />

symbioottis-narsistisesta äidin tai äitisuhteen kaipuusta.<br />

Rakkauteen sisältyvä onnen lupaus ei merkitsisi<br />

eroottisten toiveiden täyttymystä, vaan sen paratiisin<br />

saavuttamista, missä tunne rakastettua ja itseä<br />

kohtaan ovat sama asia. Tällainen suuren rakkauden<br />

tulkinta on täysin mahdollinen ja joskus ehkä asioita<br />

oikein painottava. Olennaista ei kuitenkaan ole, mitä<br />

muita osatekijöitä suuri rakkaus sisältää, vaan että se<br />

sisältää odipaalisen osan, vaikka pienenkin (Ikonen<br />

2000, Hautala 2002).<br />

Verhaeghe (1999,39) kirjoittaa, että rakkauden perusmalli<br />

onkin äidin ja lapsen välisessä suhteessa.<br />

Äidin ja lapsen kahdenkeskisyyden menettäminen<br />

jättää ihmiseen tunteen, että jotain puuttuu, ikään<br />

kuin halun, jota ei voi tyydyttää. Ihminen kaipaa<br />

tilaan, joka on ennen kieltä ”ruumiillisuuteen, aistillisuuteen”,<br />

jossa kieli ei ole vielä tullut äidin ja<br />

lapsen väliin. Kolmiossa äidillä on ainutlaatuinen<br />

ruumiillinen suhde kumpaankin, mieheensä ja lapseensa.<br />

Alkuperäinen insestikielto koskeekin äidin<br />

ja lapsen välistä suhdetta. Tämä mahdollistaa oidipaalisen<br />

halun syvemmän ymmärtämisen. Niin<br />

poika kuin tyttö hakee esigenitaalista ykseyttä äidin<br />

kanssa. Isää koskee kolmantena hahmona kolmiossa<br />

äidin ja lapsen välisen kahden suhteen väliin<br />

tuleminen sekä genitaalinen insestikielto.<br />

Sartren mukaan seksuaalisuus on ensisijaisesti objektihaluista<br />

ja vasta sitten mielihyvään pyrkivää.<br />

Persoonallinen tunnesuhde on rakkaudessa ensisijainen<br />

ja sen jälkeen seksuaaliset tarpeet ottavat<br />

sijansa. Rakastavassa suhteessa seksuaalisen toiveen<br />

päämääränä on molemminpuolisuuden tavoittaminen.<br />

Tämän pyrkimyksen esteet ovat ihmisen<br />

ristiriitaisuudessa suhteessa toiseen, johon haluaa<br />

yhteyttä, josta samanaikaisesti haluaa olla erillinen,<br />

oman itsen säilyttääkseen.<br />

Ihmisen ruumiillisuus erottaa ja yhdistää, ruumis<br />

on elämän ja mielen näyttämö, paras kuva ihmisen<br />

sielusta – ”an attitude towards soul”. Seksuaalisessa,<br />

eroottisessa rakkaudessa sielujen näyttämönä ovat<br />

naisen ja miehen henkisyys, ruumiit, aistit, kosketus,<br />

äänet, liike, rytmi, toisto, pysähtyminen, inspiraatio,<br />

affektit ja emootiot – oman itseyden ytimien<br />

(selfien) sulautuminen ja erottuminen.<br />

Molempien selfien läsnäolo vasta mahdollistaa<br />

74

toistensa todellisen kohtaamisen (Claremont de<br />

Castillejo 1973). Intohimo, hellyys ja ymmärrys<br />

ovat harvoin samanaikaisesti läsnä (Anais Nin<br />

1991), vaikka ne kaikki kuuluvatkin seksuaalisen<br />

eroottisen rakkauden vastavuoroisuuteen.<br />

Paglia (1990) on todennut, että emme tiedä paljoakaan<br />

mysteeristä, jolla libidon kiinnittyminen mielihyvää<br />

antavaan ja tyydyttävään toiseen ihmiseen,<br />

juuri tiettyyn toiseen tapahtuu. Vapaa tahto tunteissa<br />

ja seksuaalisuudessa on vähäinen, rakastuminen<br />

on irrationaalista.<br />

Suurin rakkaus koetaan joskus juuri siinä tavoittamattomassa<br />

toisessa, josta myytit ja oopperat kertovat.<br />

Kaija Saariahon (2004) ooppera Kaukainen<br />

rakkaus kertoo kaipauksesta, jossa rakastetut eivät<br />

todellisuudessa saavuta toisiaan koskaan.<br />

Rakastuminen ja rakastaminen eroavat toisistaan.<br />

Toisen rakastaminen perustuu suhteen prosessissa<br />

esille ja koettavaksi tulleiden tosiasioiden sekä koettelemusten<br />

yli selviämiseen, integraation mahdollistumiseen.<br />

Rakastuminen voi olla siitä seuraavan<br />

rakastamisen perustana. Rakastuminen voi olla vain<br />

väliaikaista tai vain itseen kohdistuvaa. Aina uudelleen<br />

samaan ihmiseen rakastuminen voi vahvistaa<br />

rakastamista.<br />

Seksuaalisuudesta<br />

Ruumiin ja psyyken välinen raja-alue on vietti.<br />

Ihmisen vietti ei ole vaisto, vaan vaistomaisista reaktioista<br />

koostunut muunnos. Freud näki vietin fyysisenä<br />

lähteenä ja paineena, joka hakee tyydytystä.<br />

Toisaalta psykologisena vietti sisältää tavoitteen ja<br />

kohteen. Se, kohdistuuko vietti ja sen tyydyttyminen<br />

toiseen ihmiseen kokonaispersoonana vai vain<br />

välineellisenä kohteena, määrittää suhteen joko vastavuoroiseksi<br />

tai funktionaaliseksi.<br />

Rakkauden ja viettien välinen yhteys ei ole itsestään<br />

selvä. Freud vertasi niiden yhdistämistä<br />

sellaisen tunnelin valmistumiseen, jota kaivetaan<br />

läpi vuoren molemmilta puolilta. Autoeroottisten ja<br />

osittaisten, täysin nautintoon keskittyneiden viettien<br />

kenttä eroaa rakkauden kentästä rakkauden ollessa<br />

totaalista, vastavuoroista ja erityisesti toisen haluun<br />

keskittynyttä. Näiden kahden kentän ollessa niin<br />

erilaisia voidaan kysyä, kuinka ne voivat koskaan<br />

sattua yhteen. Kokemus osoittaa, ettei tämä tapahdu<br />

automaattisesti ja että useissa tapauksissa niiden yhdistäminen<br />

epäonnistuu (Verhaeghe 1999, 59).<br />

Myyttinen seksuaalisuus ilmenee kulttuurisesti,<br />

ulottuen arkaaisesti yksittäisen ihmisen seksuaaliseen<br />

kokemukseen. Parisuhteen eri elämänvaiheissa<br />

seksuaalisuus, eroottisuus, intohimo, hellyys,<br />

huolenpito ja kiintymys saavat erilaisia muotoja.<br />

Mielikuvat naisesta ja miehestä sekä psykoseksuaalinen<br />

kehitys rakentuvat kasvuhistorian varhaisista<br />

suhteista, mutta myös nykyiset ja tulevat suhteet<br />

vaikuttavat ja muuntavat niitä. Läpi elämän<br />

kestävänä prosessina, vastavuoroisessa seksuaalisuudessa,<br />

mies tavoittaa naisen kautta itsessään<br />

olevan naisen, ja nainen tavoittaa miehen kautta<br />

itsessään olevan miehen. Samalla molemmat vahvistuvat<br />

omassa identiteetissään miehenä ja naisena,<br />

parhaimmillaan itseään ja toistaan arvostavina<br />

ihmisinä. Verhaeghe (2006, 15) on todennut, että<br />

naisella ja miehellä on hyvin erilaiset fantasiat<br />

toisiinsa liittyvien odotusten suhteen. Hän on päätynyt<br />

naisen ja miehen määritelmään: toinen on<br />

fantasia toiselle.<br />

Seksuaalisuudessa mahdollistuu psyykkisruumillinen<br />

ykseyden kokemus, jonka löytäminen ja<br />

yllä pitäminen koko elämänkulun ajan, on yksi<br />

tärkeimpiä haasteita ihmisen olemassaolossa.<br />

Ruumiillisuutta hahmotetaan kasvun ja kehityksen<br />

eri vaiheissa aistillisesti, kuvallisesti, sitten affekteina,<br />

sanoina ja ajatuksina. Symbolisaatio sisältää<br />

psyykkisen ja ruumiillisen kokemuksen (Siltala<br />

1986). Kyky symbolien käyttämiseen mahdollistaa<br />

seksuaalisuuden ihmisen tärkeäksi perusvoimaksi<br />

koko elämän ajaksi. Tyydyttävä seksuaalisuhde<br />

edistää yksilön oman ruumiillisuuden tunnistamista<br />

ja hyväksymistä.<br />

Ensimmäinen aistillinen suhde, äidin ja vauvan<br />

varhainen vuorovaikutus, on ruumiillisuuden<br />

ja psyykkisen ykseyden kautta perusta aikuisen<br />

seksuaalisuudelle. Vauvan ”rinta-universumi” on<br />

”kannibaalisen rakkauden aikaa”, jossa intohimoinen,<br />

malttamaton itselle saaminen on vallitsevana.<br />

Onnen ja autuuden tavoittelu silloin ja aikuisiälläkin<br />

perustuu toisen ja itsen välisen eron kumoamiseen,<br />

myöhemmin hillitymmin ja hallitummin kuin<br />

aikoinaan lapsena. Kosketetuksi, kannatelluksi, hoivatuksi<br />

ja nähdyksi tuleminen muodostavat ihmisen<br />

itsearvostuksen perustan.<br />

Arkaainen seksuaalisuus, jossa mielihyvä – mielipaha<br />

ja elämä – kuolema ovat sulautuneena yhteen,<br />

jossa rakkautta ei voi erottaa vihasta, on paratiisikokemus,<br />

jota aikuinen harvoin tavoittaa. Jännite,<br />

75

joka nousee edellisistä vastakkaisuuksista, sisältää<br />

pyrkimyksen ratkaisuun, muodostaen elinvoimaisen<br />

perustan kaikkiin aikuisen rakkauden ja seksuaalisuuden<br />

muotoihin.<br />

Seksuaalisuhteessa ovat läsnä myös elämänkokemuksista<br />

heijastuvat tietoiset ja tiedostamattomat<br />

mielikuvat ja sisäistetyt suhteet. Mukana ovat<br />

muodostuneet käsitykset itsestä, omasta arvosta<br />

ja kelpaamisesta. Mielikuvat tukevat ja vahvistavat<br />

tyydyttävää seksuaalisuutta tai ne saattavat<br />

vaikuttaa läpi elämän seksuaalisuuteen liittyvinä<br />

pelkoina ja ahdistuksina. Seksuaalisessa suhteessa<br />

peilautuu syvimmin naisen ja miehen tunneyhteys<br />

ja kohtaaminen tai niiden puuttuminen.<br />

Seksuaalisuus on ihmisen suhteen intiimein ja<br />

omin alue. Se on ulkopuolisilta suljettu, syvimpien<br />

tunteiden, jaettujen ja jakamattomien kohtaamiskokemusten<br />

ydin.<br />

Parisuhteen seksuaalisuudesta<br />

Kohtuullinen tavoite seksuaalisuudelle on, että se on<br />

arvokas, jännitystä vähentävä ja riittävän hyvä alue<br />

suhteessa. Sen tulisi kestää pettymysten ilmaisuja<br />

ja ristiriitoja jonkin verran ja antaa parille toisinaan<br />

tarkalleen, mitä he tarvitsevat ja haluavat. Sitä voi<br />

kutsua riittävän hyväksi seksiksi (Scharff 1994).<br />

Kypsä, seksuaalinen rakkaus on sitoutumista toiseen<br />

seksuaalisuuden, tunteiden ja arvojen alueella.<br />

Kernbergin mukaan (1995) kypsään seksuaaliseen<br />

rakkauteen kuuluu:<br />

• seksuaalinen kiihottuminen muuntuneena<br />

eroottiseksi haluksi toista kohtaan<br />

• hellyys toista kohtaan<br />

• samastuminen toiseen, joka tarkoittaa molemminpuolista<br />

genitaalista samastumista<br />

sekä syvää empatiaa toiseen sukupuoleen,<br />

hänen identiteettiinsä<br />

• kypsä toisen ihailu, joka muodostaa myös<br />

perustan sitoutumiselle<br />

• intohimoiset rakkaussuhteen ominaisuudet<br />

seksuaalisuhteessa ja sisäisenä omanatuntona<br />

suhteessa toisiinsa sekä parilla yhdessä<br />

suhteessa ympäristöön.<br />

Tyydyttävät seksuaalisuuden tasot, jotka voivat<br />

löytyä suhteesta vaihtelevasti ovat Scharffin (1994)<br />

mukaan seuraavat:<br />

• sulautuminen, fuusio, ykseyden kokemus,<br />

psykosomaattisen ydinyhteyden kertaaminen,<br />

jossa regressio, rajat itsen ja toisen<br />

välillä sekä suhteessa ulkomaailmaan häviävät<br />

• saaminen itselle – suhde toiseen, joka koetaan<br />

vain itseä varten olevana, itselle antavana,<br />

mielihyvää tuottavana, turvallisena ja<br />

luotettavana toisena<br />

• antaminen toiselle – saaminen itselle ottaminen,<br />

joka tarkoittaa luottamukseen perustuvaa<br />

molemminpuolisuutta, jossa oma<br />

ja toisen ruumiillisuuksien hyväksyminen,<br />

niistä nauttiminen, toisilleen antaminen ja<br />

antautuminen vuorottelevat. Aistillisuus ja<br />

henkisyys sekä toistensa kohtaaminen kokonaispersoonina<br />

toteutuu dialogissa, jossa<br />

on myös tilaa mielikuville ja luovuudelle.<br />

• sublimointi, joka tarkoittaa mielihyvätarpeiden<br />

ja jännitteiden kanavoimista harrastuksissa,<br />

taiteen ja työn kautta.<br />

Antaminen – vastaanottaminen<br />

– kieltäytyminen<br />

Kehityksellisesti passiivisesta sisään ottamisesta<br />

kehittyy sosiaalinen puoli saada, mikä merkitsee<br />

annetun vastaanottamista ja hyväksymistä (ruoka,<br />

tieto, opastus, tuki, rakkaus). Oppiessaan saamaan<br />

lapsi samastumisen kautta saavuttaa vähitellen kyvyn<br />

antaa. Näin luodaan pohja myös ottamisen kyvylle.<br />

Itselle saamisessa voittaminen, kiinnipitäminen<br />

ja hellittäminen kuuluvat ihmisen kehitykseen.<br />

Voittaminen pitää sisällään kilpailuilon, itsepintaisen<br />

päämäärään pyrkimisen ja valloituksen tuoman<br />

mielihyvän. Nainen ja mies ovat perustaltaan erilaisia<br />

varhaisista kehitysvuosistaan alkaen. Pojalla on<br />

pääpaino voittamisessa ja tunkeutuvissa keinoissa,<br />

kun taas tyttö kietoo pauloihinsa, painottaa suhdetta<br />

ja haluaa olla viehättävä ja rakastettava.<br />

Ihminen tarvitsee myös kyvyn kieltäytyä, jota harjoitellaan<br />

varhaisessa kasvussa ja myöhemmin eisanomisen<br />

avulla. Kielen avulla ihminen määrittää<br />

identiteettiään ja vasta ei-sanominen mahdollistaa<br />

sanoa todellisen kyllä, haluta ja tarvita omista tarpeistaan<br />

käsin.<br />

Nämä perustavaa laatua olevat olemisen puolet<br />

saavat uuden näyttämön parisuhteen seksuaalisuudessa.<br />

Jos lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa<br />

suhde kasvuhistorian aikuisiin on ollut liian rajoittava<br />

tai vastaavasti rajaton, on mahdollista, että vasta<br />

76

aikuisena seksuaalisuuden alueella voidaan haluta<br />

ja toisaalta myös kieltäytyä. Tässäkin asiassa puolisot<br />

löytävät toisensa komplementaarisesti juuri<br />

itselleen sopivaksi. Tällaisessa suhteessa he voivat<br />

harjoitella haluamista ja kieltäytymistä omaa itseään<br />

kunnioittaen.<br />

Tyydyttävä seksuaalisuus ja orgasmi<br />

Tyydyttävä naisen ja miehen seksuaalisuus ankkuroituu<br />

eroottisuuteen ja tunnesuhteeseen, joka kohdistuu<br />

juuri tiettyyn ihmiseen. Mielikuvat, affektit,<br />

vaistojen ja viettien muodostama kokonaisuus on<br />

henkilökohtainen, intiimi kokemus, joka ei ole sanoin<br />

ilmaistavissa. Optimaalisissa olosuhteissa seksuaalinen<br />

nautinto sisältää parin intuitiivisen kyvyn<br />

liikkua muuntuvien henkilökohtaisten tarpeiden ja<br />

kokemusten pohjalta monimuotoisessa aistien verkostossa,<br />

toistensa rytmissä.<br />

Mielihyväkokemuksesta, läheisyyden ja kosketuksen<br />

mahdollistamasta erilaisten aistien syvätuntoisuudesta,<br />

halusta saada ja antaa, antaa ja saada<br />

muodostuu seksuaalisuuden luova prosessi, joka<br />

johtaa yhdyntään ja orgasmiin. Läheisyydessä toiseen<br />

ja eroottisessa halussa toiseen aktivoituu kokemuksia,<br />

joissa ihminen joko kertaa varhaisempia<br />

tyydyttäviä suhteitaan, niissä koettua itseyttä tai<br />

pelkää koettujen pettymysten toistuvan. Keskeistä<br />

on kokemus itselle saamisesta ilman ansaitsemista,<br />

niin, että aidosti on lupa omille tarpeille.<br />

Ruumiillisuuden psykofyysinen huipentuma edellyttää<br />

yksityistä ja intiimiä yksinolon kokemusta<br />

toisen kanssa. Orgasmissa ihminen on yksin. Hyvä<br />

suhde puolisoon ja riittävän ristiriidaton suhde kasvuhistorian<br />

läheisiin ihmisiin, voivat yhdessä mahdollistaa<br />

hyvällä tavalla orgasmissa koetun yksinäisyyden.<br />

Traumat, jotka ovat horjuttaneet luottamusta<br />

turvalliseen yksinoloon, tuottavat varuillaanoloa<br />

ja jännitteitä. Orgastisen yksinolon jälkeen voidaan<br />

löytää yhdessäolon jaettavuus. On paradoksaalista,<br />

että vain läheisyys toiseen ihmiseen voi taata turvallisen<br />

yksinolon hänen seurassaan (Hägglund 1997).<br />

Parisuhteessa puolisot voivat yrittää korjata keskeneräisiä<br />

primäärisuhteitaan tai/ja odipaalikuvioitaan.<br />

Jos vanhempien suhde tai kantanäkyfantasiat<br />

ovat jääneet asianomaisen mielessä liian tuhoaviksi<br />

tai ihmisellä on kokemus vanhempien seksisuhteeseen<br />

mukaan joutumisesta, voi se johtaa parisuhteessa<br />

vain turvallisen läheisyyden haluamiseen<br />

ilman yhdyntää. Orgastinen erillisyys ei silloin aktivoi<br />

tuhoutumisen uhkakuvia.<br />

Orgasmi seksuaalisen intohimon osana edustaa<br />

symbolisesti kuolemisen kokemusta, pitäen samanaikaisesti<br />

yllä oman olemassaolon tunnetta. Selfin<br />

rajojen rikkoutuminen, yhtyminen toiseen ruumiillisesti<br />

ja henkisesti, jaettuna kokemuksena, on<br />

haaste kuolemalle. Tästä peilautuu kokemus omasta<br />

olemassaolosta.<br />

Tyydyttävä seksuaalisuus mahdollistuu vastavuoroisessa<br />

molemminpuolisuudessa, jossa läheisyys<br />

ja etäisyys puolisoiden välillä vaihtelevat.<br />

Seksuaalisuuden tyydyttävyys on jokaisen parin ja<br />

yksilöiden oma yksilöllinen kokemus, jota ulkopuolinen<br />

ei voi määritellä.<br />

Halu ja hellyys<br />

”Pahinta, mitä jollekulle, joka on täynnä halua, voi<br />

tapahtua, on, että halu täyttyy välittömästi. Itse asiassa<br />

sana halu tuo mieleen ajatuksen viivytyksestä,<br />

kaipauksesta, jostakin, mikä ilmenee monissa runoissa”<br />

(Verhaeghe 2006, 138).<br />

Vietti pyrkii tyydytykseen, mutta halu ei toivo<br />

tyydyttämistään. Halun päämäärä voi olla haluamisen<br />

jatkaminen. Halun tyydyttyminen ja siitä saatu<br />

nautinto tai saamatta jäänyt nautinto, joka koetaan<br />

myös tyydyttävänä, ovat kaksi erillisen nautinnon<br />

muotoa. Ne voivat olla osa parisuhteen seksuaalista<br />

ulottuvuutta, jonka kautta puolisot määrittävät suhdetta<br />

toisiinsa ja suhdetta omaan itseensä.<br />

Halu keskittyy toiseen ihmiseen, puolesta tai<br />

vastaan, mutta se ei koskaan ole erillään toisesta<br />

ihmisestä. Ihminen ei halua vain toista ihmistä,<br />

vaan hän haluaa myös toisen ihmisen halua. Sen<br />

kautta mitataan omaa arvoa toisen halun kohteena.<br />

Ihminen haluaa olla tunnustettu ja tunnistettu kokonaisena<br />

persoonana. Molemmat puolisot haluavat<br />

samaa asiaa, mutta he ilmaisevat sen toisilleen<br />

vastakkaisilla tavoilla. Kumpikin haluaa tietyn<br />

toisen haluavan itseään ja kumpikin tulkitsee toisen<br />

käytöksen itseensä kohdistuvaksi torjunnaksi.<br />

Näitä tilanteita punnitaan esimerkiksi päätöksessä<br />

olla tekemättä rakastelualoitetta ennen kuin toinen<br />

on tehnyt sen. Koska oma halu kulkee aina toisen<br />

ihmisen kautta, halun kentästä tulee samastumisen<br />

äärimmäinen alue. Samastutaan sen halun kanssa,<br />

joka havaitaan toisessa ihmisessä, että hän haluaisi<br />

minua. Toisaalta on myös halua, joka kohdis-<br />

77

tuu toisen halua vastaan tai ei olla varmoja, onko<br />

kyse toisen ihmisen vai omasta halusta (Verhaeghe<br />

2006, 142–143).<br />

Eroottiseen haluun kuuluu samastuminen kumppanin<br />

kiihottumiseen ja orgasmiin ja molempien kokemuksesta<br />

nauttiminen. Silloin tuntee mielihyvää<br />

toisen mielihyvästä. Rakkaudentunteen ja sulautumisen<br />

kautta mahdollistuu kokemus olla molempia<br />

sukupuolia samanaikaisesti. Tunkeutuminen ja<br />

vastaanottaminen tapahtuvat molemminpuolisesti,<br />

mielikuvin aktiivisen sisään ottamisen ja passiivisen<br />

tunkeutumisen kohteena olemisesta. Eroottinen<br />

halu muuttuu genitaalisen kiihottumisen ja orgasmin<br />

kokemukseksi, joka tuo tyydytyksen. Sulautuminen<br />

helpottaa orgasmin kokemista, mahdollistaen ihmisen<br />

yhden syvimmistä ”hallituista” regressioista.<br />

Kahden ihmisen suhteessa tapahtuu elämän- ja kuolemanviettien<br />

samanaikainen kohtaaminen.<br />

Pettymyksentunteesta seuraa luonnollisena tunteena<br />

viha. Merkittävää onkin, miten ihminen suhtautuu<br />

omaan vihaansa. Onko pettymystä ja vihaa<br />

lupa tuntea vai seuraako tunteista syyllisyyttä, avuttomuutta,<br />

pelkoa, häpeää, raivoa ja/tai lamaantumista.<br />

On mahdollista, että ihminen jättää haluamatta<br />

tarvitsemaansa, pettymyksestä seuraavia reaktioita<br />

välttääkseen. Pettymys parisuhteessa saa omanlaisensa<br />

kohtalon. Aikaisemmin työstetyillä depressiivisen<br />

position ja oidipaalikuvioiden ratkaisuilla on<br />

merkitystä pettymysten käsittelyyn. Pettyessään ihminen<br />

joutuu työstämään sen, pettyykö hän toiseen<br />

ja kestääkö toinen, vai pettyykö hän omaan itseensä<br />

tai molempiin. Tunnesuhteesta vetäytyminen ja<br />

omien tunteiden toiselle ilmaisematta jättäminen<br />

voivat toimia keinoina suojautua mahdollisilta pettymyksiltä.<br />

Voidaan kysyä, kuinka monessa masennuksessa<br />

on kysymys riittämättömästä kehitykseen kuuluvan<br />

depressiivisen position työstämättömyydestä<br />

ja siitä seuraavasta vaikeutuneesta suhteesta omaan<br />

vihaansa. Masentunut ihminen kokee, että hän ei<br />

enää halua mitään tai että kukaan ei enää halua<br />

häntä. Seurauksena on sisäisen tyhjyyden kokemus,<br />

yhteyden puute niin toiseen kuin sitä kautta omaan<br />

itseen.<br />

Seksuaalisuudessa ollaan niin syvien ja herkkien<br />

self- ja objektisuhdekokemusten äärellä, että ihmisellä<br />

on luonnollinen tarve suojata omaa itseä.<br />

Haluamisessa peilautuu puolisoiden todellinen<br />

eriytymisen ja yksilöitymisen vaihe, olemisen ja<br />

kokemisen tila. Ollaanko fuusiosuhteessa, funktionaalisessa<br />

vai vastavuoroisessa suhteessa.<br />

Systeemisesti parisuhteessa voidaan käsitellä haluamisen<br />

ongelmaa niin, että toinen puolisoista<br />

edustaa sitä puolta, joka haluaa ja toinen sitä, joka<br />

ei halua. Yksilön oman psykoseksuaalisen kehityksen<br />

jatkaminen parisuhteessa voi merkitä sitä, että<br />

vasta tässä suhteessa hän voi ”olla haluamatta”.<br />

Hän voi näin pyrkiä varmistamaan rajaa suhteessa<br />

toiseen ja varmistua siitä, mitä itse todella haluaa.<br />

Syvimmiltään kumpikin kysyy omaa olemassaoloaan,<br />

arvoaan ja hyväksytyksi tulemista suhteessa<br />

toiseen.<br />

Haluamisen maaninen ratkaisu merkitsee sitä,<br />

että ihminen haluaa ja haluaa ilman, että hän antautuu<br />

pettymyksen mahdollistavaan tilanteeseen.<br />

Se on suostumattomuutta aikuisen rajallisuuteen ja<br />

todelliseen vastuuseen niin itsen kuin toisen suhteen.<br />

Hellyys kumpuaa elämään kuuluvan ambivalenssin,<br />

vastakkaisuuksien sietämisestä. Hellyys ja kyky<br />

huolehtia toinen toisistaan mahdollistuvat, kun uskalletaan<br />

pettyä, vihata ja surra omaa kohtaloa. Toisen<br />

muuttuviin tarpeisiin sopeutuminen, omien muuttuvien<br />

tarpeiden tunnistaminen ja niistä kommunikoiminen<br />

rakentavat suhdetta. Oman olemassaolon ja<br />

erillisyyden tiedostaminen merkitsee myös vastuuta<br />

siitä, mitä toiselta haluaa. Kommunikaation juuttuessa<br />

puolisoiden välillä, päädytään suhteen fuusioon tai<br />

suhteesta vetäytymiseen.<br />

Epätyydyttävästä seksuaalisuudesta<br />

Vallitseva seksuaalinen ilmapiiri ja erilaisten tutkimusten<br />

normitukset voivat vaikuttaa liikaa puolisoiden<br />

kokemuksiin oman parisuhteensa tilasta.<br />

Elämäntilanne ja tunnesuhde monine vaikuttajineen<br />

säteilevät suoraan seksisuhteeseen. Parin ja perheen<br />

elämänvaiheella ja siinä olevilla kuormituksilla on<br />

luonnollisesti merkitystä seksuaaliseen haluun ja<br />

seksisuhteen tyydyttävyyteen. Pikkulapsivaiheessa<br />

joudutaan usein tinkimään parin kahdenkeskisestä<br />

ajasta. Toisaalta myös työelämän paineet voivat säteillä<br />

suhteeseen. Jos työssä joutuu antamaan kaikkensa,<br />

saattaa oman tilan ottaminen toteutua parin<br />

seksisuhteessa, joko toista torjumalla tai suhteen<br />

vastavuoroisuuden puutteena.<br />

Freudin mukaan itse seksuaalisen vietin luonteeseen<br />

sisältyy jokin sellainen, joka ei suosi täy-<br />

78

dellistä tyydytystä. Ihmisen osaan kuuluu, ettei<br />

hän koskaan voi saavuttaa täyttymystä ja eheyttä.<br />

Seksuaalielämä koostuu myös sadistisista ja muista<br />

vastaavista osatekijöistä. Inhimilliseen seksuaalisuuteen<br />

sisältyy siis mahdottomuus. Se rakentuu<br />

vastakkaisista pyrkimyksistä, jotka estävät täydellisen<br />

seksuaalisuuden olemassaolon.<br />

Tästä muodostuu resurssi, joka mahdollistaa uusien<br />

saavutusten ja kulttuuritekojen syntymisen<br />

(Saraneva 2006,36).<br />

Miehen ja naisen suhteessa seksuaalisuus on usein<br />

myös eniten yksinäisyyttä aiheuttava suhteen alue.<br />

Toiveisiin ja odotuksiin liittyvistä pettymisistä voi<br />

olla vaikea puhua.<br />

Kernbergin (1995) mukaan parisuhteen epätyydyttävän<br />

seksin ja huonosti menevän suhteen taustalla<br />

on usein puolisoiden pettymyksestä seurannut<br />

tukahdutettu viha.<br />

Torjuttu viha sitoo elävyyttä, luovuutta ja estää<br />

puolisoita olemasta toisilleen ”toisia”. Vihan juuttuessa<br />

suhde lakkaa olemasta suhde, joko fuusion tai<br />

liiallisen vetäytymisen vuoksi. Suhteeseen tarvittava<br />

läheisyyden ja etäisyyden vaihtelu puuttuu.<br />

Rakkauden ja vihan jännitteissä, rakkauden hallitessa<br />

vihaa, seksisuhde tukee puolisoiden eriytymistä<br />

ja yksilöitymistä. Rakkaus ilmenee kaipauksena<br />

yhteydestä toiseen, suhteeseen, jossa voi saada<br />

ja antaa, haluta ja olla haluttu. Rakkaus ja myönteiset<br />

tunteet suojaavat ja neutraloivat vihan tunteita,<br />

jotka eivät olisi muuten hallittavissa.<br />

Kateus ja kilpailu<br />

Parisuhteessa keskinäinen kateus ja kilpailu<br />

saattavat estää antamasta ja ottamasta vastaan.<br />

Tiedostamattomat odotukset, toiveet ja pelot aiheuttavat<br />

parin suhteessa vuorovaikutuskuvioita,<br />

jotka ilmenevät mustasukkaisuutena ja suhteen<br />

ristiriitoina.<br />

Erilaiset suhteen alussa olleet myytit voivat jatkaa<br />

elämäänsä puolisoiden voidessa huonosti. Joskus<br />

on helpompi sietää tyytymättömyyttä ja uskoa suhteen<br />

tilan olevan sellainen kuin, mitä sen toivoisi<br />

olevan, kuin uskaltautua kohtaamaan todellisuus.<br />

Todellisuuden pakeneminen vie kuitenkin tunnesuhteessa<br />

yhä kauemmas, ja paineet kanavoituvat<br />

kolmansien avulla. Suhteessa voi ilmetä väärinymmärrystä,<br />

syytöksiä ja syyllisyyden kierteitä, joiden<br />

alkuperää on hankala tavoittaa. Perimmäisenä kysymyksenä<br />

on molempien puolisoiden hyväksytyksi<br />

tulemisen tarve, jota ei aina uskalleta testata kaikkein<br />

merkittävimmässä suhteessa. Joskus on helpompaa<br />

tunnetasolla hylätä toinen ennen kuin tulee<br />

itse hylätyksi.<br />

Sisäinen, psyykkinen sitoutuminen suhteeseen ja<br />

suhteen tyydyttävyys liittyvät toisiinsa. Yksilön elämänhistoriassa<br />

koetut hylätyksi tulemiset ja torjunnat<br />

aktivoituvat seksuaalisuuden intiimiydessä vaikeutena<br />

antautua, antaa ja vastaanottaa. Orgasmin<br />

pelko tai vaikeus voi liittyä ajankohtaiseen elämään,<br />

suhteen turvattomuuteen ja luottamuksen puutteeseen.<br />

Ei ehkä ole seksuaalista virittyneisyyttä, vaan<br />

halujen ja kiihottumisen laimeus on vallitsevana.<br />

Ahdistus omien rajojen säilymisen puolesta, pelko<br />

oman itsen menettämisestä voi estää intiimin läheisyyden.<br />

Eroottinen halu ja kypsä seksuaalinen rakkaus<br />

sisältävät ambivalenssia, epävarmuutta. Elämään<br />

kuuluvan ambivalenssin sietäminen: ihmistä, jota<br />

rakastaa myös vihaa – häntä haluaa ja ei halua – on<br />

keskeisiä tekijöitä miehen ja naisen suhteessa.<br />

Ihmisen erillisyydestä ja toiseudesta seuraa se,<br />

että koskaan ei voi olla täysin varma toisen eikä<br />

omistakaan tunteista. Epävarmuus mahdollistaa ja<br />

tukee toiseutta. Riittämätön suhteen hoitaminen ja<br />

dialogin puuttuminen estävät tarvittavan keskinäisen<br />

luottamuksen ja turvallisuuden, jotta toiseus voi<br />

rauhassa toteutua. Vasta riittävä dialogi mahdollistaa<br />

sisäistykset, joiden varassa selvitään oman toiseuden<br />

kanssa.<br />

Ikääntyminen ja seksuaalisuus<br />

Nuoruuden ja ikääntymisen kokemuksissa, ruumiillisissa<br />

ja hormonaalisissa suurissa mullistuksissa,<br />

voidaan kohdata samantapaisia seksuaalisia<br />

kysymyksiä. Nuoruuteen kuuluu narsistinen etsiminen,<br />

oman seksuaalisen identiteetin löytäminen.<br />

Ikääntyessään ihminen voi tulla myös aistillisuudessaan<br />

narsistisemmaksi. Nautintojen koetaan olevan<br />

enemmän henkilökohtaisia tarpeita kuin kumppanin<br />

aikaansaamia. Nähdään paremmin omat tarpeet eikä<br />

enää samalla innolla muuteta kumppania sellaiseksi,<br />

joka vastaisi omaa tarvetta. Parhaimmillaan<br />

voidaan nauttia läheisyydestä ja jättää nuoruuden<br />

valloittamishalu taka-alalle. Kilpailun sijaan voidaan<br />

jakaa ja löytää keinoja puhua omista tarpeista<br />

avoimemmin tai kyetä ”jättämään silleen”.<br />

79

Joskus ihminen pystyy vasta iän ja elämänkokemuksen<br />

myötä kokemaan elämyksiä ja mielikuvia<br />

ja vahvistumaan niissä. Iästä huolimatta ihmisessä<br />

tapahtuu muutoksia suhteiden alueella. Mies ja nainen<br />

kokevat oman ja toistensa rajallisuuden myös<br />

seksuaalisuuden eri alueilla. Eroottinen seksuaalinen<br />

läheisyys voi muuntua paria tyydyttävällä tavalla.<br />

Ikääntyminen voi tuoda myös paineita kokea rakastuminen<br />

vielä kerran ja saada yhteys itsensä ytimiin.<br />

Ruumiillisuuden muutokset koskettavat myös ihmisen<br />

persoonallisuutta. Viettiensä armoille joutuminen<br />

voi johtaa hallitsemattomiin ratkaisuihin, jotka<br />

voivat osoittautua joko omaa olemassaoloa ja elämää<br />

rikastuttaviksi tai ne ovat pakoa itsestä. Toisaalta<br />

ikääntyessään ihminen ja pari voivat uskaltautua toteuttamaan<br />

aiemmin piilossa olleita unelmiaan<br />

Pitkäaikaisissa suhteissa puolisoiden välille voi<br />

syntyä kilpailua ja kateutta siitä, kumpi saa osakseen<br />

enemmän onnea. Voidaan kokea toisen olevan<br />

esteenä oman onnen tiellä. Oidipaalista kilpailua,<br />

ulkopuolelle jäämisen ja erilaisten tunneristiriitojen<br />

melskettä työstetään parisuhteen eri vaiheissa<br />

– myös vanhuudessa.<br />

Ikääntyessä ihmisen todellinen itse tulee enemmän<br />

esille. Todellisen luovuuden tavoittaminen on mahdollista<br />

vasta, kun kateus ja häpeä on riittävästi voitettu<br />

ja työstetty. Henkilökohtaisen luovuuden paikka<br />

on todellinen itse ja oman olemassaolon kokemus,<br />

joka on ihmisen alkukantainen voimanlähde.<br />

Yhteisen omanlaisen seksuaalisuuden löytämiseen<br />

tarvitaan antautumista ”toisen käyttöön” ja ”toisen<br />

käyttämistä” – ei hyväksikäyttämistä. Suhde voi<br />

alkaa eroottisesta liitosta ja päätyä kumppanuusliittoon<br />

tai ”mustaan rakkauteen”, jossa puolisot<br />

sitovat toisiaan omistamisen sitein. Erotiikalla on<br />

tasapainottava vaikutus, koska yhdessä koetut fyysisen<br />

läheisyyden ja seksuaalisuuden kokemukset<br />

neutraloivat tuhoavuutta ja pettymyksiä, tehden<br />

maaperää paremmaksi hyville tunteille ja hyvälle<br />

tahdolle toista kohtaan. Puolisoille tulee mahdollisuus<br />

yksinoloon toisen seurassa ja siitä seuraavaan<br />

luovuuteen.<br />

Uskottomuudesta<br />

ja mustasukkaisuudesta<br />

Molemmilla puolisoilla voi olla tiedostamattomia<br />

fantasioita suhteen ulkopuolisesta kolmannesta osapuolesta<br />

(direct triangulation). Hän voi olla idealisoitu,<br />

samaa sukupuolta oleva pelätty kilpailija.<br />

Puolisot voivat tietoisesti tai tiedostamattomasti<br />

pelätä, että on olemassa joku muu, joka olisi tyydyttävämpi<br />

partneri puolisolle. Tätä kolmatta osapuolta<br />

voidaan pitää emotionaalisen turvattomuuden<br />

aiheuttajana seksuaalisessa läheisyydessä ja mustasukkaisuudessa.<br />

Kuviteltu kolmas voi myös lujittaa<br />

parin suhdetta.<br />

Suhteen ulkopuolista osapuolta (reverse triangulation)<br />

voidaan ajatella ihmisenä, jonka uskotaan<br />

tyydyttävän oman itsen paremmin kuin kumppani.<br />

Asetelma sisältää tarpeen ylläpitää mielikuvissaan<br />

idealisoitua toista, jonka avulla vältetään pettymystä<br />

ja kilpailua suhteessa puolisoon. Näin voidaan<br />

välttää pettymystä omaan itseen ja elämän rajallisuuteen<br />

(Kernberg 1995).<br />

Näiden universaalien fantasioiden toteutuessa on<br />

mahdollista, että parin sängyssä on useampia henkilöitä.<br />

Näitä voivat olla oidipaaliset tiedostamattomat<br />

kilpailijat ja ideaalit, molempien vanhemmat jne.<br />

Mustasukkaisuus romanttisen parisuhteen ulottuvuutena<br />

ilmenee jossain suhteen vaiheessa.<br />

Mustasukkaisuuden perusta löytyy noin puolen<br />

vuoden vauvaiän ajasta, jolloin lapsi tajuaa peruuttamattomasti,<br />

että äidillä on muita. Lapsen<br />

kokemus riittävästä eläytyvästä kahdenkeskisestä<br />

suhteesta ja omasta paikasta primäärin vanhemman<br />

suhteen, muiden olemassaolosta huolimatta,<br />

mahdollistaa myöhemmin monenkeskiset suhteet.<br />

Puuttuva kokemus idealisoidusta ”toisen omistamisesta”<br />

voi hakea tilaa parisuhteessa uutena<br />

yrityksenä. Koska toista ei voi omistaa ja monenkeskisyys<br />

on väistämätöntä, mustasukkaisuuden<br />

kautta voidaan saada korjaava kokemus siltä osin,<br />

että nyt asianomainen voi ilmaista mustasukkaisuutensa,<br />

mikä ei ollut suhteessa vanhempaan<br />

mahdollista.<br />

Uskottomuus parisuhteessa on ratkaisu suhteen<br />

ongelmiin, joka tuo uusia ongelmia. Tai voidaan kysyä,<br />

mihin uskottomuus on ratkaisu? Ahdistus parisuhteessa<br />

voidaan kanavoida suhteen ulkopuolisen<br />

kolmannen avulla. Suhteen integraatioprosessi voidaan<br />

yrittää välttää halkomalla hyvät ja pahat tunteet<br />

eri ihmisiin. Puoliso voidaan kokea ”pahana”<br />

ja ulkopuolinen suhde ”hyvänä”. Silloin puolison<br />

suhteen ei mahdollistu todellinen eriytymis- yksilöitymisprosessi,<br />

kuten se ei ehkä ollut mahdollista<br />

aikoinaan omassa kasvuperheessä suhteessa vanhempiin<br />

ja heidän väliseen suhteeseen.<br />

80

Uskottomuus voi olla yritys ratkaista varhaista<br />

primääriä suhdetta ja juuttunutta oidipaalitilannetta,<br />

joiden suhteen on jäänyt liiaksi työstämätöntä<br />

omassa itsessä. Puolison odotetaan korvaavan<br />

puuttuneen vanhempisuhteen (äitisuhteen), jonka<br />

suhteen joudutaan pettymään, viimeistään lasten<br />

syntyessä perheeseen. Lapsen syntyminen tuo tilanteeseen<br />

moninkeskisyyden ja ulkopuolelle jäämisen<br />

kokemuksia.<br />

Uskoton voi tiedostamattaan laittaa puolison kokemaan<br />

sen ulkopuolisuuden, jota hän itse on kokenut<br />

aikoinaan oman äitinsä suhteen esimerkiksi<br />

sisaren synnyttyä. Puoliso laitetaan kokemaan ”uskottoman”<br />

vanhemman aiheuttama ulkopuolelle<br />

jätetyksi tulemisen nöyryytys, josta asianomainen<br />

ei ole koskaan selvinnyt. Nöyryytys on merkinnyt<br />

tuskallista, syvää narsistista loukkausta, joka on koteloitunut<br />

omaan mieleen odottamaan sopivaa ajankohtaa<br />

trauman kiertoon laittamiseksi.<br />

Lawrence (2006) kirjoittaa, että kun lapsi, joka<br />

haluaa omistaa toisen vanhemmistaan kokonaan, tajuaa<br />

vanhempien yhdynnän, hän kokee vanhemman<br />

itselleen uskottomaksi. Se merkitsee lapselle narsistista,<br />

traumaattista loukkausta, mistä seuraa raivo ja<br />

koston tarve. Suojaksi omaa tuhoavuuttaan vastaan<br />

lapsi halkoo vanhemman luotettavaksi ja epäluotettavaksi,<br />

kilpailevaa vanhempaa kohtaan tuntemansa<br />

vihan sijaan.<br />

Uskottomuudessaan uskoton samastuu haluttuun,<br />

mutta epäluotettavaan uskottomaan vanhempaan.<br />

Uskoton ei suostu ajattelemaan petettyä tai hän voi<br />

yrittää moittimisen ja toisesta negatiivisten ominaisuuksien<br />

löytämisen avulla oikeuttaa uskottomuuden<br />

ja kuvitella olevansa syyllisyydestä vapaa.<br />

Oidipaalisten koston fantasioiden tyydyttämistä<br />

toteutetaan pakenemalla todellisuutta romanttisiin<br />

fantasioihin. Ulkopuolisessa suhteessa otetaan vanhemman<br />

paikka. Uskoton joutuu kovettamaan tavallaan<br />

itsensä, jolloin empaattinen samastuminen puolisoon<br />

ja hänen tarpeisiinsa puuttuu. Järkeistämisen<br />

ja emotionaalisen etäisyyden avulla voidaan ylläpitää<br />

suhteen kuvioita. Tiedostamattomalla tasolla<br />

petetty tietää toisen pettävän.<br />

Haluaisin laajentaa Lawrencen näkemystä parisuhteen<br />

systeemiseen, molemminpuolisuuteen ja<br />

kliinisen työn kautta saatuihin kokemuksiin. Eli<br />

joskus voi olla myös niin, että petetylle ”mahdollistuu”<br />

ulkopuolelle jäämisen kokemus, mikä<br />

ei ollut mahdollista suhteessa omien vanhempien<br />

parisuhteeseen. Suhde puolisoon saattaa merkitä<br />

tiedostamattomasti ”kielletyn” vanhempisuhteen<br />

läheisyyttä, onnistumista, joka aiheuttaa syyllisyydentunteita.<br />

Tunneyhteys parisuhteessa ei ole<br />

mahdollinen, mutta eroamisen vaihtoehtokin tuntuu<br />

mahdottomalta. Näissä suhteen kuvioissa on<br />

tunnistettavissa vastavuoroisia sado-masokistisia<br />

suhteen piirteitä.<br />

Uskoton voi elää parisuhteessa näennäisen itsen<br />

turvin. Depressiivisen position ja oidipaalikuvioiden<br />

työstämättömyyden tai keskeneräisyyden vuoksi<br />

asianomaisella voi olla uskomus, että itselle saaminen<br />

voi tapahtua ainoastaan salaa. Salaa itselle<br />

saaminen voi merkitä toistamispakkoa, samanlaisen<br />

suhteessaolon toistamista, mikä on ollut mahdollista<br />

kasvuhistoriassa.<br />

Parisuhteen liiallista fuusiota voidaan<br />

yrittää ratkaista kolmannen avulla.<br />

Parisuhteessa saatetaan elää tilanteessa, jossa puoliso<br />

koetaan liiaksi omana vanhempana tai sisaruksena,<br />

johon seksisuhde merkitsisi insestisuhdetta. Näistä<br />

tunteista tietoiseksi tuleminen voi uhata parisuhdetta<br />

katastrofaalisella tavalla. Pari voi joutua suojautumaan<br />

aktivoitunutta ahdistusta vastaan äärimmäisillä<br />

tavoilla. Esimerkiksi ratkaisuna voi olla seksisuhteen<br />

lopettaminen kokonaan suhteessaan tai seksuaalisuus<br />

toteutetaan ulkopuolisessa suhteessa. Ulkopuolinen<br />

suhde voidaan kokea enemmän ”lailliseksi”, koska<br />

se ei edusta perheenjäsentä. Jatkuva parinvaihto voi<br />

olla myös yritys suojautua tiedostamattomia perheen<br />

sisäisiä insestisiä paineita vastaan.<br />

Vihan ja rakkauden halkominen puolison ja ulkopuolisen<br />

suhteen välillä voi olla yritys selvitä<br />

vaikeudesta tunnesuhteeseen toiseen tai toiseen<br />

sukupuoleen. Uskoton saattaa syvimmiltään vihata,<br />

väheksyä ja pitää arvottomana parisuhteen ulkopuolista<br />

ihmistä. Tai hänelle annetaan arvo vain silloin,<br />

kun häntä tarvitaan lohduttajaksi, pelastamaan<br />

uskoton depressiolta ja omilta riittämättömyydentunteiltaan.<br />

Ulkopuolista suhdetta jatkettaessa halvennetaan<br />

puolisoa ja viime kädessä omaa itseä<br />

sekä mitätöidään parisuhde. Suhde ei silloin toimi<br />

riittävänä sisällyttäjänä puolisoille (Grier, Morgan<br />

2005). Ulkopuolinen suhde voi olla myös puolisoon<br />

kohdistettu torjuttu viha, joka ilmaistaan toiminnan<br />

keinoin. Kyseessä onkin usein yritys jatkaa kesken<br />

jäänyttä eriytymis- ja yksilöitymisprosessia.<br />

81

Kolme surua oman olemassaolon<br />

vahvistumiseen ja tyydyttävään seksuaalisuuteen<br />

Joyce McDougall (1995) on esittänyt, että ihmisen<br />

työstettävänä on kolme surua oman olemassaolon<br />

vahvistumiseksi ja tyydyttävän seksuaalisuuden<br />

mahdollistumiseksi:<br />

1. Erillisyys (toiseus)<br />

Ihminen kamppailee erillisyyttä vastaan ja<br />

sen puolesta. Lapsi pyrkii omistamaan äidin,<br />

olemaan yhtä hänen kanssaan. Oman itsen ja<br />

toisen erottamiseksi tulee paine erillisyyteen.<br />

2. Vain toista sukupuolta<br />

Toinen suru liittyy sen tajuamiseen, että ihminen<br />

on vain toista sukupuolta. Joudutaan<br />

sietämään omaa rajallisuutta ja vertailua<br />

toiseen sukupuoleen.<br />

3. Ulkopuolisuuden kokemus<br />

Lapsi joutuu sietämään vanhempien parisuhteen<br />

ja seksuaalisen suhteen ulkopuolelle<br />

jäämisen. Omalle paikalle joutuminen<br />

ja kaikkivoipuudesta luopuminen mahdollistavat<br />

paremmin suhteen todellisuuteen,<br />

selfin ja egon toimivuuteen.<br />

Ulkopuolisuudenkokemus merkitsee avuttomuutta,<br />

oman riippuvuuden ja yksinäisyyden tajuamista, mutta<br />

myöhemmin myös helpotusta sekä syyllisyydentunteiden<br />

kanssa selviämistä. Näin ihminen valmistautuu<br />

sietämään menetyksiä, luopumista ja kuolemaa.<br />

Näitä kolmea surua työstetään monikerroksisesti<br />

miehen ja naisen seksuaalisessa suhteessa.<br />

”…Kun kohtaat oman kuolemasi, vain se rakkaus,<br />

jonka olet antanut ja saanut, vain se merkitsee.<br />

Kaikki muu, kaikki saavutukset ja taistelut, kaikki<br />

unohtuu muistoissasi…”(Kubler-Ross 1982).<br />

Mies – nainen, rakkaus – viha ja seksuaalisuus –<br />

kuolema ovat jännitteitä, joiden mysteereissä kysytään<br />

omaa olemassaoloa ja toiseutta. Sitoutuminen<br />

rakastettuun antaa henkilökohtaiselle elämälle<br />

tarkoituksen. Tyydyttävä suhde jännitteineen ja<br />

erilaisine vaiheineen syvästä rakkaudesta toisen<br />

vihaamiseen, sisältää tietoisuuden perimmäisestä<br />

erillisyydestä, täyttymättömien toiveiden olemassaolosta.<br />

Ihmisessä on kuitenkin ikuinen kaipuu<br />

suhteeseen ja läheisyyteen, tasapainon löytämiseen<br />

läheisyyden ja etäisyyden välillä niin, että<br />

hän samanaikaisesti säilyttää yhteyden omaan<br />

itseensä. Tämä on merkittävämpiä ahdistuksen<br />

ja psyykkisen sisäisen ristiriidan aiheuttajia miehen<br />

ja naisen suhteessa. Yhteyden ja erillisyyden<br />

jännitteistä muodostuu kokemuksellinen elämänprosessi<br />

– kunkin ainutkertainen elämä ja siihen<br />

sisältyvät suhteet.<br />

Tyydyttävämpää seksuaalisuutta voidaan tavoitella<br />

suostumalla kohtaamaan itsensä ja toisensa keskustelun<br />

kautta. Kokemusten jakaminen, toistensa<br />

ymmärtäminen, negatiivisten tunteiden sietäminen,<br />

pettymysten kohtaaminen ja myönteisen palautteen<br />

antaminen voivat rakentaa suhdetta. Kyky<br />

vastaanottaa välittämistä ja kestää tunneyhteyden<br />

jatkuvuutta, sitä tuhoamatta, on haaste molempien<br />

puolisoiden minuudelle. Kykyä on myös jättää asioita<br />

”silleen” eli sietää aika ajoin epätyydyttävyyttä<br />

ja keskeneräisyyttä. Tiedostamattomien toiveiden,<br />

odotusten ja pelkojen tietoiseksi tekeminen edistää<br />

jaetun todellisuuden kohtaamista sekä pettymysten<br />

sietoa. Parisuhde seksuaalisuuksineen ei ole<br />

vain romanttisen rakkauden taikaa. Turvallisuus<br />

ja intohimo eivät aina mahdu samaan suhteeseen.<br />

Romanttisen rakkauden ja eroottisuuden tiedetään<br />

ravitsevan ja virvoittavan seksuaalisuutta – mysteerien<br />

ja taikavoiman jatkuvuutta.<br />

Lopuksi<br />

82

Kirjallisuutta:<br />

Britton, R.(1989). Subjectivity, Objectivity and Triangular<br />

Space. Teoksessa: Spillus, E.B. Edited by: Belief and<br />

Imagination: Explorations in Psychoanalysis. London:<br />

Routledge.<br />

Claremont de Castillejo, I.(1973).Knowing Woman. New<br />

York: Harper&Row.<br />

Fisher, J. (1999). The Uninvited Guest, Emerging from<br />

Narcissism towards Marriage. London: karnac Books.<br />

Foucault, M. (1998). Seksuaalisuuden historia. Tampere:<br />

Gaudeamus. Tammer-Paino Oy.<br />

Grier, F.(2005). Oedipus and the Couple. London: Karnac<br />

Books.<br />

Hautala, A. (2002). Nuoruuden ensirakkaus. Teoksessa:<br />

Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä 6. Helsinki:<br />

Yliopistopaino.<br />

Helen, I. (1998). Elämä seksuaalisuudessa. Teoksessa:<br />

Foucault, M.: Seksuaalisuuden historia. Tampere:<br />

Vaudeamus. Tammer-Paino Oy.<br />

Hyrck, R. (2001). Kantanäkyfantasia yhteyden mahdollistajana<br />

tai estäjänä. Psykoterpia 2.<br />

Hägglund, T-B.(1990).Oidipus iänikuinen. Jyväskylä:<br />

Gummerus, Kirjapaino Oy.<br />

Hägglund, T-B.(1997). Ruumiillisuuden kosketus. Jyväskylä:<br />

Gummerus Kirjapaino Oy.<br />

Igra, L.(1993). Äänetön murha, miehinen ja naisellinen<br />

tuhoavuus psykoanalyyttisessa prosessissa. Psykoterapia 1.<br />

Therapeia-yhdistys.<br />

Ikonen, P.(2000). Mykän puolen kuuntelua. Teoksessa: P<br />

Ikonen: Psykoanalyyttisia tutkielmia. Nuorisopsykoterapiasäätiö.<br />

Helsinki.<br />

Ikonen, P. (2001). Pieni tutkielma rakkaudesta. Teoksessa:<br />

Roos, E., Manninen, V., Välimäki, J. toim.: Rakkaus,<br />

toive, todellisuus. Psykoanalyyttisia tutkielmia. Helsinki:<br />

Yliopistopaino.<br />

Kernberg, O.F. (1995). Love Relations, Normality and<br />

Pathology. New Haven and London: Yale University Press.<br />

Klein, M. (1946/1991). Love, Guilt and Reparation. Lontoo:<br />

Vigaro.<br />

Kubler-Ross, E. (1982). Esitelmä 21.9. Hauholla.<br />

Lawrence, J. (2006). The impulse to infidelity and oedipal<br />

splitting. International Journal of Psychoanalysis; 87:423-<br />

37.<br />

McDougall, J. (1995). The Many Faces of Eros. A<br />

Psychoanalytic Exploration of Human Sexuality. Lontoo:<br />

Free Associations.<br />

Money-Kyrle, R.(1971). The aims of psychoanalysis.<br />

International Journal of Psychoanalysis:52.<br />

McDougall, J. (1995). The Many Faces of Eros. London:<br />

Free Association Books.<br />

Morgan, M.(2005). On being able to be a couple: the importance<br />

of a “creative couple” in psychic life. Teoksessa:<br />

Grier, F, Edited by: Oedipus and The Couple.London:<br />

Karnac.<br />

Nin Anais, (1991). Henry ja June. Juva: WSOY.<br />

Paglia, C.(1990). Sexual Personae. London: Yale Univerity<br />

Press.<br />

Petäjä, J. (2006). Pyhä Teresa rohkaisi lihallisuuteen.<br />

Artikkeli Helsingin Sanomissa 01.10.06.<br />

Roos, E. (2001). Mitä on rakkaus? Teoksessa:Roos, E.,<br />

Manninen, V., Välimäki, J. toim.: Rakkaus, toive, todellisuus.<br />

Psykoanalyyttisia tutkielmia. Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Saraneva, K. (2006). Freud eilen ja tänään. Teoksessa:<br />

Toim. Mälkönen, K. Sammallahti, P., Saraneva, K., Sitolahti,<br />

T. (2006) Psykoanalyysin isät ja äidit. Therapeia-säätiö.<br />

Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy.<br />

Sartre, J-P. (1966). The Reprieve. Alfred A. Knopf.<br />

Segal, H. (1994). Melanie Klein ihmismielen ymmärtäjänä.<br />

Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Scharff, D. & Scharff, J.S. (1994). Object Relations Couple<br />

Therapy. London: Jason Aronson Inc.<br />

Siltala, P. (1986). Syöpäsairaus psykoterapeuttisen tutkimuksen<br />

näkökulmasta. Kirjassa: Sairauden viesti, toim. J.<br />

Rekola. Helsinki: Kuntoutussäätiö.<br />

Tuhkasaari, P.(1995). Rakkaus, eroottisuus ja seksuaalisuus<br />

perheessä. Ryhmätyö 4.<br />

Tuhkasaari, P.(1997). Seksuaalisuus vuorovaikutuksessa<br />

– olemassaolon vahvistajana naisen ja miehen suhteessa.<br />

Ryhmätyö 4.<br />

Tuhkasaari, P.(2000). Kilpailusta seksuaalisuudessa.<br />

Ryhmätyö 2.<br />

Tuhkasaari, P.(2006). Suorittamisen yksinäisyydestä luovaan<br />

yhteyteen. Ryhmätyö 3.<br />

Tähkä, V. (1996). Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen<br />

hoitaminen. Porvoo: WSOY.<br />

Verhaeghe, P.(1999). Love in a time of loneliness. London:<br />

Rebus Press.<br />

Verhaeghe, P.(2006). Rakkaus yksinäisyyden aikana. Suom.<br />

Janne Kurki. Vantaa: Apeiron Kirjat.<br />

Mitä – missä – milloin. Tietosanakirja. Kustannusosakeyhtiö<br />

Otava (1993).<br />

83

Intiimiys ja seksuaalisuus parisuhteessa<br />

Sinikka Kumpula<br />

Pari- ja seksuaaliterapeutti<br />

Väestöliitto, Tampereen Klinikka<br />

Tänä päivänä monenlaiset elämänvaatimukset<br />

asettavat ihmisille haasteita toimivan parisuhteen<br />

luomiseksi. Nykyään vaaditaan tehokkuutta,<br />

ja ihmisen valtaa miltei krooninen riittämättömyydentunne<br />

liiallisten ja keskenään ristiriitaisten<br />

vaatimusten keskellä. Tällaista täydellisyysajattelua<br />

näytetään sovellettavan myös kumppanina olemiseen.<br />

Tunnesuhteissa suoriutumisvaatimukset<br />

toimivat kuitenkin itseään vastaan. Yhä kovenevat<br />

työelämän vaatimukset asettavat paineita: miten<br />

sovittaa yhteen työlle tarvittava tila ja aika ja parisuhdeaika<br />

tai –tila, oma henkilökohtainen tila ja<br />

aika jne. Välillä tuntuu siltä, että ihmisiltä puuttuu<br />

toimivan parisuhteen luomiseen tarvittavat taidot<br />

ja tiedot. Monien on vaikea kehittää sisäistä turvallisuutta,<br />

ja usein uhkaa ja vaatimuksia saatetaan<br />

kokea kaikkein lähimmän ihmisen eli oman kumppanin<br />

taholta.<br />

Seksuaalisuus on olennainen osa parisuhdetta:<br />

tarjoten jaettua mielihyvää ja keinoja vahvistaa<br />

intiimiyttä. Se toimii jännitysten ja stressin helpottajana.<br />

Seksuaalisuus energisoi parisuhdesidettä<br />

ja helpottaa joitakin suhteeseen liittyviä tunteita,<br />

kuten esimerkiksi stressiä ja väsymystä. Toisaalta<br />

suhteen elinvoima ja intiimiys kärsivät, jos seksuaalisuudessa<br />

on häiriöitä tai parisuhteessa ei ole<br />

seksiä ollenkaan. On paradoksaalista, että huonolla<br />

seksillä on voimakkaampi negatiivinen vaikutus<br />

parisuhteeseen, kuin hyvällä seksillä positiivisessa<br />

mielessä (Barry W. McCarthy, 1997).<br />

Rakkaus, intiimiys ja seksi kietoutuvat monimutkaisella<br />

tavalla toisiinsa. Tyydyttävän seksuaalisuhteen<br />

syntyminen edellyttää kykyä jakaa rakkautta,<br />

neuvotella molempien mahdollisuudesta vaikuttaa<br />

(ts. vallasta) ja rakentaa yhdessä intiimiyttä. Näihin<br />

kykyihin vaikuttavat kokemuksemme varhaisissa<br />

kiintymyssuhteissa omassa lapsuudenperheessämme.<br />

Sukupuolisuus ja parisuhde ovat edelleen monelle<br />

häpeän, likaisuuden ja nautinnon sekoittunut maailma,<br />

jota hallitsevat myytit, tabut, väärät käsitykset,<br />

tiedon puute ja ennakkoluulot. Ihmiselle kertyy varhaislapsuudesta<br />

lähtien hyvin erilaisia kokemuksia<br />

omasta ruumiillisuudestaan ja seksuaalisuudestaan.<br />

Yksilön kehityksessä näihin kytkeytyvät seksuaalisuuteen<br />

ja sen ilmaisuun liittyvät tunteet, fantasiat,<br />

arvot, normit ja toimintamallit sekä käsitykset parisuhteesta.<br />

Näin syntyvät ”käsikirjoitukset” sisältävät<br />

usein paitsi ahdistusta, pelkoa, syyllisyyttä ja sisäisiä<br />

ristiriitoja myös onnen edellytykset (P. Soramäki,<br />

Tampereen lääkäripäivät, 1994).<br />

Seksuaalinen käsikirjoituksemme muotoutuu siis<br />

varhain kehittyvässä minä-kuvassamme, omien<br />

kokemustemme, kulttuurillisten tekijöiden, vanhempiemme<br />

roolimallien ja ystävyyssuhteidemme<br />

vaikutuksesta. Kiintymyssuhteen laatu varhaisissa<br />

suhteissamme vaikuttaa kykyymme rakastaa, koskettaa,<br />

antaa, ottaa vastaan, olla lähellä ja sitoutua.<br />

Seksuaalinen ilmaisu, eritoten yhdyntä, on parisuhteen<br />

kaikkein haavoittuvaisin vuorovaikutuksen<br />

muoto. Ihokosketus ja fyysisesti syvemmällä tasolla<br />

oleminen herättää alitajuisia asioita ja mielikuvia,<br />

joita ei koeta muissa pysyvissäkään ihmissuhteissa,<br />

kuten ystävyys- tai työtoveruussuhteissa.<br />

Parisuhteen sisäinen turvallisuus eli<br />

hiljainen tieto voimavarana<br />

Pariskunta on molempien osapuolten osaamisen tiivistymä<br />

ja parhaimmillaan vielä enemmänkin: toimiva<br />

parisuhde on parin vuorovaikutuksessa syntyneen<br />

täsmäosaamisen tulos. Parisuhdetaitoihin ei<br />

saada täsmäoppia missään. Näitä taitoja harjoitellaan<br />

varhaisissa vuorovaikutussuhteissa sekä ystävyys-<br />

ja seurustelusuhteissa. Molemmat osapuolet<br />

tuovat omat sekä tietoiset että tiedostamattomat<br />

oppinsa parisuhteeseen. Jos varhaisemmissa suhteissaan<br />

on saanut osakseen luottamusta, rakkautta<br />

ja läheisyyttä sekä kokemusta siitä, että omia tarpeita<br />

ja tunteita on kuunneltu, tämä luottamus siirtyy<br />

omaan parisuhteeseen. Vastaavasti, jos on tullut<br />

84

usein petetyksi tai on kokenut esimerkiksi hylkäämistä,<br />

ymmärtämättömyyttä tai mitätöintiä, nämä<br />

epäluottamuksen ja pettymyksen kokemukset siirtyvät<br />

omaan parisuhteeseen. Näin omaksutut taidot<br />

ja uskomukset vaikuttavat siihen, minkälaiseksi parisuhde,<br />

ja etenkin seksuaalielämä, muodostuu.<br />

Pari rakentaa yhdessä ainutlaatuisen suhteen,<br />

jossa näkyy se, mitä he sekä yhdessä että erikseen<br />

arvostavat ja mitä he osaavat hyödyntää aikaisemmista<br />

kokemuksistaan. Siihen, minkälaiseksi heidän<br />

suhteensa muodostuu vaikuttaa myös se, miten<br />

he tunnistavat yhteisiä positiivisia kokemuksiaan,<br />

miten he osaavat toteuttaa niitä uudestaan tai luoda<br />

uusia sekä miten he osaavat säilyttää ja vaalia<br />

niitä. Yhteisten kokemusten hyödyntämisestä voi<br />

tulla osa pariskunnan yhteistä toimintastrategiaa,<br />

onnellista, onnistunutta käyttäytymistä tai vastaavasti<br />

onnetonta, suhdetta tuhoavaa strategiaa, jota<br />

kumppanit tahtomattaan toistavat.<br />

Kyse on siitä, osaako pari hyödyntää heille kertynyttä<br />

osaamista, vai toistavatko he usein alitajuisia,<br />

kielteisiä käsikirjoituksia ja uskomuksia, jotka<br />

on opittu jossain aikaisemmissa suhteissa, kykenemättä<br />

käyttämään uutta mahdollisuutta erilaiseen<br />

suhteeseen, jota kenties kyseinen suhde tarjoaisi.<br />

Tällöin he menettävät mahdollisuuden itsellä jo<br />

olevaan tietotaitoon.<br />

Iso osa tästä tietotaidosta on ei-tietoista ja ajattelematta<br />

sujuvaa niin sanottua hiljaista tietoa, ja siksi sen<br />

tunnistaminen ja hyödyntäminen ei ole aina helppoa.<br />

Kun pari kohtaa suhteensa ulkopuolelta riskejä,<br />

vaatimuksia tai vaikeuksia, kuten työttömyyttä, työstressiä,<br />

sairautta, läheisten menetyksiä, se tarvitsee<br />

sisäistä turvaa ja voimaa. Mitä pariskunnan sisäinen<br />

turvallisuus hiljaisena tietona tarkoittaa? Se sisältää<br />

kaikki ne tunteet, uskomukset, käyttäytymiset,<br />

joita pariskunta on yhdessä kehittänyt ja jakanut<br />

yhteisissä kokemuksissaan. Sisäisen turvallisuuden<br />

kehittyminen vaatii riittävän hyvää dialogia. Mikä<br />

tahansa dialogi ei siis kelpaa. Hyvää dialogia on<br />

oltava tarpeeksi usein, jotta pari voi kerätä tärkeitä<br />

kokemuksia voimavarapankkiinsa, josta osapuolet<br />

voivat ammentaa, kun vaikeat ajat tai kriisiyttävät<br />

muutosvaiheet tulevat. Tällaisia tilanteita voivat<br />

esimerkiksi olla ensimmäisen lapsen syntymä, lasten<br />

murrosikä, keski-iän kriisi tai lasten lähteminen<br />

kotoa. Kokemuksesta tiedämme näiden vaiheiden<br />

koettelevan parisuhdetta. Varsinkin ensimmäisen<br />

lapsen syntymä haastaa parisuhdetta.<br />

Parisuhdevaihe, elämäntilanne<br />

ja seksuaalisuus<br />

Seksuaalisuus ilmenee eri pari- tai perhevaiheissa<br />

eri tavoin: suhteen alussa, ihastumisvaiheessa, se on<br />

luonteeltaan aktiivisempaa ja intohimoisempaa kuin<br />

jossain muussa vaiheessa. Suhteen jatkuessa intohimo<br />

muuttuu syvemmäksi välittämiseksi ja huolenpidoksi<br />

toista kohtaan. Esimerkiksi muutosvaiheissa energia<br />

ja huomio menevät muihin asioihin, jolloin seksuaalisuus<br />

jää taka-alalle. Seksuaalisuus voi olla parisuhteessa<br />

voimavara, joka ylläpitää ja lujittaa suhdetta tai<br />

se voi olla, ainakin välillä, suhdetta kuormittava ja ongelmia<br />

aiheuttava ja/tai molempia. Varsinkin pitkässä<br />

suhteessa seksi muuttaa luonnettaan. Siihen voi löytyä<br />

kokemuksen myötä vähemmän yhdyntäkeskeistä rakastelua<br />

ja enemmän hellyyttä ja läheisyyttä. Joissakin<br />

liitoissa ei harrasteta seksiä ollenkaan, kun taas toisissa<br />

se jatkuu säännöllisenä. Parisuhteet ja siinä elävät<br />

kumppanit ovat yksilöllisiä.<br />

Ensimmäisen lapsen syntymä<br />

Tutkimuksissa on tullut esille, että lapsen syntymän<br />

jälkeen parisuhteen vuorovaikutus muuttuu negatiiviseen<br />

suuntaan, ja ristiriidat lisääntyvät (Gottman et al.<br />

2004). Suhteen huononevan kehityksen siemen lähtee<br />

usein itämään siinä vaiheessa, kun perheeseen syntyy<br />

ensimmäinen lapsi. Yhdysvalloissa suoritetuissa tutkimuksissa<br />

on käynyt ilmi, että ensimmäisen lapsen<br />

syntymän jälkeen:<br />

• parisuhdetyytyväisyys huononi merkittävästi 67<br />

prosentilla uusista vanhemmista<br />

• huomattava vihamielisyyden lisääntyminen suhteessa<br />

• intiimiys häiriintyy ja huononee<br />

• 50–80 prosentilla tuoreista äideistä on synnytyksen<br />

jälkeisen masennuksen oireita ja 30 prosentilla<br />

tuoreista isistä samoja oireita<br />

• neljäsosa aviopareista eroaa viiden vuoden sisällä<br />

ensimmäisen lapsen syntymästä, avopareilla<br />

tämä luku on kolminkertainen.<br />

•<br />

Kun pareille an<strong>netti</strong>in ennaltaehkäiseviä parisuhdetietoja<br />

ja -taitoja sekä opastusta vauvan kanssa<br />

olemisesta, niin todettiin, että äitien synnytyksen<br />

jälkeinen masennus väheni ja he saivat paremmin<br />

kontaktin vauvoihin ja isät pystyivät luomaan pysyvämmän<br />

suhteen vauvoihin. Parit kokivat suhteessaan<br />

myös vähemmän vihamielisyyttä ja enemmän<br />

85

onnellisuutta verrattuna niihin pareihin, jotka eivät<br />

olleet saaneet ennaltaehkäisevää opastusta (Gottman<br />

et al. 2004). Tässä perhevaiheessa saadulla ennaltaehkäisevällä<br />

tuella osoittautui olevan suuri merkitys<br />

parisuhteen positiiviselle kehitykselle.<br />

Lapsen syntymä vahvistaa usein jo omassa lapsuudessa<br />

sisäistettyjä asenteita, joiden mukaan parisuhteen<br />

ja sukupuoliroolien tulee siirtyä taka-alalle,<br />

ja isänä ja äitinä olemisen astua tilalle. Omista<br />

tarpeista helposti kieltäydytään, kumppanit näkevät<br />

itsensä ja toisensa vain vanhempina, omaa riittävyyttä<br />

epäillään ja syyllisyydentuntoisuus lapsen<br />

huoltajana kasvaa. Tällaiset tunteet eivät ole omiaan<br />

luomaan ilmapiiriä seksuaalisuutta herättäväksi<br />

ja ylläpitäväksi parisuhteessa, vaan seksuaalisuhde<br />

usein huononee näiden erilaisten kriisi- ja siirtymävaiheiden<br />

aikana. Tämä näkyy esimerkiksi haluttomuutena<br />

tai erektio-, kostumis-, ja orgasmivaikeuksina.<br />

Lapsen odotus ja saaminen vaikuttavat kumppaneiden<br />

seksisuhteeseen. Kun ollaan väsyneitä ja<br />

stressaantuneita, on vaikea luoda seksuaalisuudelle<br />

otollista tunnelmaa.<br />

On havaittu, että lapsen saaminen vähentää monesti<br />

naisen seksuaalisia haluja. Myös mies voi kadottaa<br />

seksuaalisia halujaan, koska hänen saattaa esimerkiksi<br />

olla vaikea yhdistää samaan henkilöön eri rooleja. Jos<br />

hän kokee vaimonsa ensisijaisesti äidiksi, hän ei osaa<br />

ajatella ”äitiä” rakastajattarena. Useimmiten jommankumman<br />

tai molempienkin haluttomuus menee ohi itsestään.<br />

Häiriö saattaa joskus kehittyä pitkäaikaiseksi,<br />

jolloin ongelma jumittuu, ja ratkaisua saatetaan lähteä<br />

hakemaan kodin ulkopuolisista suhteista. Useimmat<br />

miehet kuitenkin kokevat naisensa eroottisempana tämän<br />

tultua äidiksi. Naiset ovat usein paljon kriittisempiä<br />

kuin miehet arvioidessaan raskauden ja synnytyksen<br />

aiheuttamia muutoksia vartalossaan. Myös suurin<br />

osa naisista pitää kumppaniaan yhtä seksikkäänä ja<br />

haluttavana kuin ennen isäksi tuloa.<br />

Suomessa tehtyjen haastattelujen perusteella<br />

näyttäisi siltä, että naisten seksuaalinen halukkuus<br />

synnytyksen jälkeen vähenee enemmän kuin miehillä.<br />

Suurimmalle osalle miehistä lapsen syntymä<br />

ei aiheuta suurta muutosta halukkuuteen tai halukkuus<br />

saattaa jopa lisääntyä. (Reinholm, 1999).<br />

Uskottomuus on kuitenkin huonoin mahdollinen<br />

ratkaisuyritys, koska se vain pahentaa tilannetta.<br />

Toisilla taas lapsen odotukseen ja saamiseen liittyvä<br />

luovuus ja itsetunnon kasvu tuntuvat seksuaalisena<br />

hyvinvointina ja suhteeseen tulee lisää energiaa.<br />

Muutos- ja elämänvaiheet<br />

Erilaiset muutosvaiheet, kuten lasten murrosiän tuomat<br />

haasteet, omat kehityskriisit tai vaihdevuodet<br />

tuovat muutoksia seksuaalisuuteen. Voi olla esimerkiksi<br />

vaikea löytää tilaa kahdenkeskisyydelle, kun<br />

lapset valvovat myöhempään kuin vanhemmat tai<br />

talo on täynnä lasten kavereita. Parisuhdekriisissä<br />

voi olla erilaisia aikoja: seksuaalisuus voi olla taustalla,<br />

koska energia menee kriisin selvittämiseen.<br />

Suvantovaiheessa ja parisuhteen korjaamista koetettaessa<br />

seksuaalisuus voi elpyä uuteen kukoistukseen.<br />

Silti puolisot voivat päätyä eroon.<br />

Eron jälkeen joidenkin voi olla vaikea aloittaa seksuaalielämää<br />

uuden kumppanin kanssa. Esimerkiksi<br />

jännittäminen voi aiheuttaa häiriöitä seksuaalisissa<br />

reaktioissa. Jotkut taas voivat löytää kokonaan uudenlaisen<br />

seksuaalisuuden ja mahdollisuuden nauttia<br />

siitä. Edellinen suhde on voinut estää jonkun esimerkiksi<br />

villimmän puolen esiintulon, mikä onkin<br />

mahdollista uudessa suhteessa, ja ehkä itsetuntokin<br />

on kriisistä selvittyä kokemuksissa kasvanut.<br />

Yhteinen vaikeus voi joko lujittaa suhdetta tai<br />

etäännyttää puolisoita toisistaan. Tämä tarkoittaa<br />

sitä, että suhdetta rakennetaan yhdessä sisältä käsin<br />

dialogissa, joka käsittää kielellisen lisäksi ei-kielellisen<br />

dialogin, olemisen ja tekemisen jne. Tutkimus<br />

on osoittanut, että eroon päätyvät parit voidaan erottaa<br />

ns. tyytyväisistä pareista sen perusteella, kuinka<br />

paljon positiivista dialogia ilmaistaan suhteessa negatiiviseen<br />

tunteiden ja käyttäytymisen ilmaisuun.<br />

Tyytyväisissä parisuhteissa ilmaistiin positiivista<br />

vuorovaikutusta huomattavasti enemmän kuin<br />

eroon päättyneissä suhteissa (Gottman et al. 1999).<br />

Parisuhteessa tarvitaan kykyjä,<br />

taitoja ja edellytyksiä<br />

Positiivisten tunteiden ilmaisu<br />

Rakkaus perustuu tunteisiin ja olemiseen, joita voidaan<br />

jakaa, mutta joista ei voida ”käydä kauppaa”.<br />

Rakkaus sisältää kyvyn sitoutua suhteeseen, kyvyn<br />

olla tasaveroisessa suhteessa toiseen, jossa molempien<br />

merkitystä arvostetaan sekä vastavuoroisuutta<br />

siinä, miten molemmat panostavat suhteeseen.<br />

Nämä kyvyt omaavat parit kokevat yhteisyyttä,<br />

ihanaa yhteensulautumisen tunnetta ja läheisyyttä,<br />

86

joka sisältää molemmat kumppanit erillisinä yksilöinä.<br />

Tällöin voidaan kokea rakkauden antamista<br />

ja vastaanottamista niin, että ihminen voi antaa ja<br />

saada huolenpitoa, kiintymystä ja arvostusta vastavuoroisesti<br />

kumppaninsa kanssa. Suhde pystyy<br />

silloin tarjoamaan molemmille osapuolille tunnetason<br />

kohtaamista ja lohdutusta siten, että molemmilla<br />

osapuolilla on mahdollisuus olla välillä pieni,<br />

avuton ja heikko ilman, että joutuu naurunalaiseksi,<br />

torjutuksi tai hylätyksi. Tämä on erittäin tärkeää nykyisessä<br />

pirstoutuneessa yhteiskunnassa, jossa on<br />

moniarvoisuutta, vaatimuksia, stressiä, vieraantuneisuutta<br />

ja yhteisöllisen tuen puutetta.<br />

Hyvään seksuaalisuuteen kuuluu se, että seksi on arvokasta,<br />

jännitystä vähentävää ja riittävän hyvä alue<br />

suhteessa. Sen tulisi kestää pettymyksen ilmaisuja ja<br />

ristiriitoja sopivasti ja antaa kumppaneille tarkalleen<br />

sitä, mitä he tarvitsevat ja haluavat. Ts. sitä voidaan<br />

pitää ”riittävän hyvänä” seksinä. Seksi ei voi olla riittävän<br />

hyvää, jos osapuolilla on liian paljon fyysisiä<br />

tai psyykkisiä vaikeuksia (Scharff, 1994).<br />

Seksuaalisen hyvinvoinnin, intiimiyden ja läheisyyden<br />

kannalta on välttämätöntä osata ilmaista<br />

tunteita ja pystyä unelmoimaan ja kokemaan<br />

mielikuvia ja tunnelmia, jotka liittyvät parisuhteen<br />

romanttisiin hetkiin, alkuaikoihin tai muihin<br />

intohimoisiin kokemuksiin. Romantiikan ja intohimon<br />

muodot toki muuttuvat. On tärkeää, että<br />

nämä mielikuvat, romantiikka ja unelmat kyetään<br />

yhdistämään arkiseen kokemukseen. Tässä auttaa<br />

esimerkiksi kyky vaalia juhlahetkiä. Samalla,<br />

kun luodaan romanttisia tunnelmia, osataan arjen<br />

yllättäessä jakaa pyykkivuoroja ja hoitaa laskujen<br />

maksamiset. Tarvitaan kykyä pitää rakkautta elossa<br />

haasteellisessa reaalimaailmassa. Tutkimusten<br />

mukaan suureksi avuksi on pariskunnan kyky<br />

kääntyä toisiaan kohti eikä toista vastaan tai toisesta<br />

poispäin, kyky korjata haavoittavaa tai hankalaa<br />

riitaa, kyky rauhoittua ja rauhoittaa toista,<br />

sietää toisen virheitä ja hyväksyä toisen vaikutus<br />

itseen (Gottman, Silver, 1999).<br />

Intiimiys ja seksuaalisuus<br />

Parisuhteessa OLEMINEN keskeistä,<br />

ei suorittaminen<br />

Seksuaalisuudessa on niin paljon ihonalaista, syvällä,<br />

jopa solutasolla olevia kokemuksia ja tunteita,<br />

että ne ovat vain osittain tietoisen mielen tavoitettavissa.<br />

Usein nämä kokemukset ja tunteet pakenevat<br />

puhetta ja ne löytyvät äärimmäisen intiimiyden<br />

sisältä omista hyvin intiimeistä kokemuksista ja<br />

tunnoista. Koska näissä kokemuksissa kohtaantuvat<br />

monet kielletyt tunteet, pelot, ahdistukset, jännitykset,<br />

kuvitelmat ja ajatukset, toiveet, kaipaukset<br />

ja unelmat, tarvitaan paljon luottamusta toiseen ja<br />

turvallisuutta, jotta voi näine kaipuineen antautua<br />

intiimiyteen ja seksuaaliseen läheisyyteen.<br />

Seksuaalisen halun intensiivisyydestä<br />

Mielihyväkokemuksesta, läheisyyden ja kosketuksen<br />

mahdollistamasta erilaisten aistien syvätuntoisuudesta,<br />

halusta saada ja antaa, muodostuu seksuaalisuuden<br />

luova prosessi, joka johtaa yhdyntään ja<br />

orgasmiin. Läheisyydessä aktivoituu kokemuksia,<br />

joissa tulee esiin varhaisemmat tyydyttävät suhteet<br />

tai pelottavat, ahdistavat kokemukset. Keskeistä on<br />

kokea saavansa ilman ansioita, ja lupa omille tarpeille<br />

ja tunteille. Oleellista on elämänhistoriassa<br />

koettujen kokemusten tyydyttävyys/traumaattisuus,<br />

jotka vaikuttavat kykyyn antautua, antaa ja vastaanottaa.<br />

Orgasmin pelko tai orgasmivaikeudet voivat<br />

liittyä muun muassa ajankohtaiseen elämään, suhteen<br />

turvattomuuteen ja luottamuksen puutteeseen.<br />

Voi olla, että kumppanin on omaan elämänhistoriaansa<br />

liittyvistä syistä johtuen vaikea löytää sopivaa<br />

virittyneisyyttä, ja siksi orgasmi-, erektio- ym.<br />

vaikeudet tai halujen laimeus vallitsevat. Voi olla<br />

kyvyttömyyttä samaistua kumppanin kiihottumiseen<br />

ja tyydytykseen ja siten molempien kokemuksista<br />

nauttimiseen. Eroottinen halu, kiihottuminen<br />

ja orgasmi ja niihin liittyvä sulautumisen kokemus<br />

kuuluvat syvimpiin ”hallituista” regressioista<br />

(Tuhkasaari, 1997).<br />

Keskenään ristiriitaiset pyrkimykset, tarpeet,<br />

toiveet, fantasiat ja persoonallisuuteen liittyvät<br />

seikat<br />

Latinan kielen adjektiivi intimus tarkoittaa ”sisin”,<br />

”syvin”. Joten todellinen intiimiys tarkoittaa ennen<br />

kaikkea sitä, että molemmat kumppanit kuuntelevat<br />

sisintään, ts. tutustuvat omaan sisäiseen maailmaansa<br />

suhteessa tunteisiinsa, haavoittuvuuteensa, seksuaaliseen<br />

haluunsa, kiihottuvuuteensa, nauttimiseen<br />

ja omiin seksuaalisiin fantasioihinsa ja paljastavat,<br />

mitä ovat oppineet itsestään. On oleellista, että tämä<br />

tapahtuu hyväksyvän rakkauden ilmapiirissä. Se ei<br />

suinkaan ole aina helppoa. Meillä voi olla saman-<br />

87

aikaisesti keskenään ristiriitaisia, hämmentäviäkin<br />

seksiin liittyviä tarpeita. Esimerkiksi voidaan kokea<br />

halua olla uskollisesti sitoutuneena suhteeseen, kun<br />

taas toinen osa itseä haluaisi olla vapaa ja nauttia<br />

seksistä eri kumppaneiden kanssa. Kun molemmilla<br />

on näitä keskenään ristiriitaisia pyrkimyksiä, kohtaamisesta<br />

tulee hyvin monimutkainen. Toista voi<br />

haluttaa jännittävä, ”villi ja vapaa seksi”, kun taas<br />

toisella voi olla tarve olla lähellä ja halu kokea yhdessä<br />

syvempiä tuntoja. Monesti näitä erilaisia tarpeita,<br />

toiveita ja fantasioita voidaan toteuttaa erilaisissa<br />

roolileikeissä, jotka ovat molemmista sopivia.<br />

Syvempää yhteyttä kaivatessa tällaiset roolileikit<br />

voivat tuntua liian pinnallisilta.<br />

Intiimiydessä voidaan nähdä kaksi tasoa:<br />

1. Taso, jolla voidaan kokea omat ”pimeät”,<br />

salatut puolet ja näyttää niitä toiselle.<br />

2. Kokemus siitä, että voi kokea liittymistä<br />

toiseen todellisen itsen tasolla<br />

Tämä näkyy siinä, että voi suhteessaan olla ”oma<br />

itsensä”. Kumppanit kuvaavat tällaista kokemusta<br />

hyvänä olona siitä, että suhde kantaa ja että toinen<br />

on minun puolellani. Tämän saavuttamiseen tarvitaan<br />

yleensä aikaa, yhteisiä kokemuksia ja jakamista,<br />

eli kootaan ”hiljaista tietoa” ja luodaan suhteen<br />

turvallisuuspohjaa.<br />

Usein ne persoonallisuuden puolet, jotka suojaavat<br />

meitä ja ovat esteenä intiimiydelle, ovat syntyneet<br />

sellaisissa elämänvaiheissa, joissa suojaa on tarvittu.<br />

Esimerkiksi, kun ollaan vihaisia ja kun halutaan<br />

välttyä avuttomuudelta. Toisaalta hyvässä suhteessa<br />

on olennaista, että ihminen voi olla avuton, tarvitseva<br />

ja tulla lohdutetuksi. Usein kuitenkin koetaan,<br />

että turvassa oloon liittyy kontrolli, mikä taas estää,<br />

intohimon kokemista, leikkiä ja spontaanisuutta<br />

seksissä, seksuaalista kiihottumista, orgasmin kokemista<br />

jne. Voidaan pelätä, että jos ”antaa mennä”,<br />

on vaara, että haavoittuu, tulee paljastetuksi tai esiin<br />

nousee jotain hävettävää jne. Siksi ihminen saattaa<br />

itse keskeyttää nautinnon omilla häiritsevillä ajatuksillaan<br />

ja teoillaan. Usein ihmiset kertovat kokevansa<br />

tilanteen niin, ettei heillä ole lupaa nauttia, olla<br />

kivaa tai mennä hyvin. Taustalla on usein jokin lapsuudenkokemus,<br />

jolloin on ollut viattoman hauskaa<br />

ja riehakastakin, joka on loppunut lyhyeen aikuisen<br />

puututtua äkillisesti hankalalla tavalla tilanteeseen.<br />

Tai tällaisesta on seurannut jopa joku rangaistus.<br />

Tämä kokemus on voinut yleistyä alitajuiseksi jarruksi<br />

kaikkeen nauttimiseen.<br />

Parisuhteen vuorovaikutuskehät ja<br />

käsikirjoitukset<br />

Seksuaalisuuden alueella syntyy helposti itseään<br />

vahvistavia malleja, tapoja ja kehiä.<br />

Kun pari oppii toimimaan yhdessä seksuaalisesti<br />

tyydyttävästi, näillä tavoilla on taipumus vahvistua,<br />

mikä edelleen lisää seksuaalista tyytyväisyyttä parisuhteessa.<br />

Kielteiset kokemukset puolestaan laajenevat<br />

nopeasti isommaksi ongelmaksi: ajoittainen<br />

erektiohäiriö voi helposti yleistyä suoritusahdistukseksi<br />

jne. Esimerkiksi, kun ihminen suojaa omaa<br />

haavoittuvuuttaan käyttäytymällä aggressiivisesti,<br />

herättää tämä toisessa vastareaktion: suojautumisen<br />

ja kontrollin, joka aiheuttaa vetäytymistä ja sulkeutumista.<br />

Tästä seuraa se, että seksielämä on hyvin<br />

niukkaa tai kaavamaista tai sitä ei ole ollenkaan.<br />

Ongelmia syntyy myös siitä, jos parin rakastelutapa<br />

on hyvin yhdyntäkeskeinen, ja alkuhuuman<br />

jälkeen tulee esiin kummankin erilainen temperamentti<br />

ja tarve saada seksuaalista tyydytystä. Usein<br />

se osapuoli, joka haluaa harvemmin, alkaa vähitellen<br />

kärsiä seksuaalisesta haluttomuudesta, koska<br />

joutuu enemmän miettimään, miten vastata toisen<br />

odotuksiin, eikä omille tunteille jää siten tarpeeksi<br />

tilaa. Hän voi myös turhaan alkaa potea huonommuutta,<br />

mikä ei ole kovin seksuaalisesti virittävää.<br />

Aktiivisempi osapuoli saattaa kokea, ettei ole<br />

haluttu tai että hänessä on jotain vikaa, kun tulee<br />

torjutuksi usein. Tämä koettelee sekä naisellista että<br />

miehistä itsetuntoa. Tässä tarvitaan kykyä ratkaista<br />

eritahtisuus, esimerkiksi masturbaation, käsin hyväilyjen<br />

tai suuseksin avulla.<br />

Rajojen kunnioitus<br />

On tärkeää osata rajata kaksinolo joksikin täysin<br />

omaksi, kumppanin kanssa jaetuksi ja sulkea muut<br />

ulkopuolelle. Tähän liittyy myös molempien erillisyyden<br />

ja yksityisyyden kunnioittaminen. Suhteessa<br />

on voitava riittävästi säädellä henkilökohtaista<br />

liikkumatilaa – sekä fyysistä että psyykkistä.<br />

Tarvitsemme esimerkiksi mahdollisuuden harrastaa<br />

ja tavata ystäviämme ilman, että se aiheuttaa liian<br />

suurta eroahdistusta tai mustasukkaisuutta toisessa.<br />

Liiallinen läheisyys, jossa ihan kaikki jaetaan,<br />

88

eikä ole mitään omaa, salaperäistä tai arvaamatonta,<br />

onkin usein todellisen intiimiyden este. Itse asiassa<br />

henkilökohtainen elintila on enemminkin sisäinen<br />

asia kuin fyysinen: ihminen pystyy kokemaan omaa<br />

tilaansa esimerkiksi keskittymällä omiin mielikuviinsa<br />

ihmispaljoudessakin. Intiimiyden rakentamiseen<br />

kuuluu se, että ihminen tuntee itsensä ja toisen<br />

riittävän hyvin niin, että hän tietää sekä omat että<br />

toisen tarpeet rajata läheisyyttä ja kokea yksityisyyttä.<br />

Siihen kuuluu myös kyky antautua ja avautua<br />

läheisyydelle ja seksuaalisuudelle. Yksi suurimpia<br />

haasteita seksisuhteessa on, miten ilmaista<br />

toiselle omia seksuaaliseen kiihottumiseen liittyviä<br />

toiveita ja tarpeita. Jos niitä ei kyetä ilmaisemaan,<br />

toimitaan luulojen ja olettamusten varassa, ja seurauksena<br />

koetaan usein torjuntaa ja pettymyksiä.<br />

Aina ei tarvita puhumista, vaan ilmeet, eleet ja muu<br />

ei-kielellinen ilmaisu ovat usein tehokkaampia tapoja<br />

kertoa siitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä.<br />

Kommunikaation avoimuus<br />

Monesti rakastelussa jokin aikaisempi kielteinen<br />

kokemus saattaa häiritä tunnelmaa ja kiihottumista<br />

jonkin pienen ulkopuolisen tekijän vaikutuksesta,<br />

esimerkiksi puhelin soi tai asento ”vaivaa”.<br />

Seksuaalinen kiihottuminen on häiriöalttiimpaa<br />

rakastelun alkuvaiheessa. Myöhemmässä, voimakkaamman<br />

kiihottuneisuuden vaiheessa, pienet<br />

seikat eivät sitä horjuta. Jos tunnelman on pilannut<br />

jokin negatiivinen tunne, kuten ahdistus, suorituspaine<br />

tai jännittäminen, voi olla, ettei tilanne<br />

helpotu nopeasti, koska saatetaan olla tekemisissä<br />

syvemmällä olevien pettymysten ja pelkojen kanssa.<br />

Tällöin on tärkeää, että intiimissä tilanteessa on<br />

luottamusta. Muuten tällaiset kokemukset ja tunteet<br />

voivat vahvistua, ja ihminen voi kokea tulevansa<br />

hylätyksi, väärinymmärretyksi tai mitätöidyksi.<br />

Tämä voi johtaa esimerkiksi välttämiskäyttäytymiseen.<br />

On tärkeää ymmärtää, mitä tapahtui, jottei<br />

aleta syyttää itseä tai toista ja jotta haavat voidaan<br />

hoitaa, ja näin parhaassa tapauksessa saada korvaavia<br />

kokemuksia. Tähän auttaa avoin ja rehellinen<br />

kommunikaatio. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että<br />

toinen osapuoli luulee tuntevansa toisen ajatukset ja<br />

tunteet paremmin kuin tämä itse. Jos toinen esimerkiksi<br />

kertoo, että erektio-ongelmiin liittyy jännittämistä<br />

ja epäonnistumisen pelkoa, niin toisen olisi<br />

suhtauduttava asiaan rauhallisesti ja rakastavasti<br />

ja toisaalta luotettava kumppanin kykyyn ratkaista<br />

omat ongelmansa. Tai vastaavasti, jos toinen ei<br />

oikein tiedä, mistä kiihottuu, toisen olisi luotettava<br />

häneen ja annettava hänelle tilaa oppia löytämään,<br />

mikä häntä kiihottaa, eikä yrittää tehdä liikaa toisen<br />

puolesta. Seksuaalisessa intiimiydessä olemme erittäin<br />

haavoittuvia, siksi tarvitaan hienotunteisuutta ja<br />

kykyä välttää vihamielistä kritiikkiä ja vähättelyä.<br />

Kyky olla aidosti haavoittuvainen kumppaniin nähden<br />

on keskeistä intiimiyden synnyssä. Siihen kuuluu<br />

molemminpuolinen luottamus, joka vaatii aikaa, vaivannäköä<br />

ja rakkautta. Suuri osa tästä on alitajuista.<br />

Pari, joka tavoittaa toisensa tällä tasolla, kuvaa usein<br />

sitä samalla aaltopituudella olemiseksi. Jonkin ihanan<br />

kokemuksen jakaminen hiljaisuudessa on intiimimpää<br />

kuin asiasta puhuminen. Miten olla oma itsensä niin,<br />

että kumppanikin voi olla samaan aikaan oma itsensä?<br />

Syvimmät kokemukset kosketuksen saamisesta toiseen<br />

on sitä, että on samalla kosketuksissa omaan itseensä<br />

varauksettomalla tavalla. Tämä ei tarkoita välttämättä<br />

fyysistä lähellä oloa. Liian tiukasti sidoksissa<br />

oleminen saattaa jopa tukahduttaa intiimiyttä. Parin<br />

on opittava sopiva tapa, miten olla lähellä ja erillään<br />

niin, että syntyy riittävästi tilaa ja jännitettä, jotka ovat<br />

edellytyksiä intohimon ylläpitämiselle. Intohimo ja<br />

rakkaus tarvitsevat tuulettamista ja happea elääkseen.<br />

Tarvitaan sopiva ”tila”, joka antaa mahdollisuuden<br />

kaipauksen, mielikuvien ja positiivisten ennakointien<br />

syntymiselle ja kutkuttavan ihanan yhteisyyden odottamiselle.<br />

Arkipäiväistyminen ja kaavamaisuus ovat<br />

nautinnollisen rakastelun kuolema. Intohimon ylläpitämisen<br />

salaisuus piilee siinä, että pari osaa liehitellä<br />

toisiaan esimerkiksi erilaisilla eroottisilla viesteillä.<br />

Tunnelman virittely voi olla yhtä kiehtovaa kuin itse<br />

rakastelu.<br />

Rajoittavista uskomuksista<br />

ja myyteistä<br />

Oman ainutlaatuisen seksuaalisuuden löytäminen<br />

elävänä, luovana ja liikkuvana voimana edellyttää<br />

turvallisuuden lisäksi myös kykyä luopua monista<br />

rajoittavista uskomuksista, myyteistä ja seksuaalisista<br />

käsikirjoituksista, jotka tietämättämme säätelevät<br />

seksuaalista käyttäytymistämme. Suorittaminen,<br />

monet vaatimukset ja työpaineet jättävät vähän tilaa<br />

läsnä olevalle olemiselle ja seksuaalisesti virittävien<br />

olosuhteiden luomiselle. Myös erilaiset kielteiset<br />

tunteet, kuten pelko, jännittäminen, stressi, huolet<br />

89

ja masennus ovat vastakkaisia tunteita seksuaaliselle<br />

kiihottumiselle ja seksuaalisille reaktioille.<br />

Seksuaalinen haluaminen ja kiihottuminen mahdollistuvat<br />

ihan fysiologisestikin, kun voimme hyvin,<br />

olemme itsetuntoisia ja rentoutuneita tai kun koemme<br />

olevamme rakastettuja.<br />

Sitoutumisesta<br />

Intiimiyden rakentuminen edellyttää aikaa, itsen ja<br />

toisen tuntemusta, luottamusta ja muiden ulkopuolelle<br />

sulkemista. Se edellyttää myös sitoutumista tähän nimenomaiseen<br />

suhteeseen. Kypsä seksuaalinen rakkaus<br />

on sitoutumista toiseen seksuaalisuuden, tunteiden ja<br />

arvojen alueilla (Tuhkasaari,1997). Kumppanit voivat<br />

olla hyvin erilaisia kyvyssään olla intiimisti ja sitoutua.<br />

Toisella voi olla jo paljon seksuaalisia kokemuksia ja<br />

ehkä luottamusta omaan seksuaalisuuteensa. Toinen<br />

voi puolestaan tarvita enemmän turvaa ja sitoutumista<br />

kuin toinen. Joillekin nimenomaan epävarmuus voi<br />

lisätä kiihottavuutta. Kokemuksen mukaan pitkissä sitoutuneissa<br />

suhteissa elävät parit ilmoittavat olevansa<br />

tyytyväisempiä seksuaalielämäänsä kuin vaihtuvissa<br />

suhteissa elävät. Toisaalta, jos toinen on hyvin uudella<br />

maaperällä ja arka suhteessa omaan seksuaalisuuteensa,<br />

tai jos molemmat ovat hyvin ujoja ja estyneitä, he<br />

tarvitsevat pitkän ajan siihen, mihin joku aikuinen itsensä,<br />

hyvin tunteva pari pääsee intiimiydessä lyhyessäkin<br />

ajassa. Jälkimmäisessä tapauksessa intiimiys voi<br />

olla jo niin merkittävä osa heidän persoonallisuuttaan,<br />

että he kokevat olonsa turvalliseksi, mikä taas vahvistaa<br />

intiimiyttä.<br />

Tutkimuksissa (L´Abate, 1987) on tullut esille, että<br />

intiimiys (määriteltynä haavoittuvuuden ja loukkausten<br />

jakamisena) on yleisempää sitoutuneissa ja<br />

tasa-arvoisissa suhteissa sekä sellaisissa suhteissa,<br />

joissa on molempien panoksen ja osallisuuden vastavuoroisuutta.<br />

Intiimiyttä saattaa esiintyä epäsäännöllisesti,<br />

ennustamattomasti ristiriitaisissa suhteissa,<br />

mutta sitä ei esiinny lainkaan suhteissa, joissa on<br />

henkistä tai fyysistä väkivaltaa.<br />

Kielteisten tunteiden ja ristiriitojen<br />

käsittelykyky ja seksuaalisuus<br />

Tunteiden kokemisessa ja ilmaisussa voidaan erottaa<br />

erilaisia kerroksia. Ilmaistun tai näkyvän tunteen alle<br />

kätkeytyy muita tunteita. Johnson (1996) puhuu ensisijaisista<br />

tunteista (primaaritunteet) ja toissijaisista<br />

tunteista (sekundaaritunteet). Toissijaisia tunteita<br />

ovat muun muassa aggressio ja kateus, joiden suora<br />

purkaminen ei yleensä auta läheisyyden ja intiimiyden<br />

rakentamisessa, kuten usein väärin luullaan. Jos<br />

ensisijainen tunne suuttumuksen alla on esimerkiksi<br />

loukkaantuminen, eikä sitä huomioida tai ilmaista,<br />

vihaisuus tulee tunteena apuun ja auttaa yksilöä<br />

selviytymään uhkaavasta tilanteesta. Tällä taas on<br />

taipumus herättää toisessa sellaista käyttäytymistä,<br />

joka suututtaa lisää. Siten varsinainen primaaritunne,<br />

loukkaantuminen ja siihen liittyvä tarve tulla lohdutetuksi,<br />

peittyy riidan alle, koska vihaista ihmistä<br />

on vaikea lähestyä ja lohduttaa. Jotta voi olla niin<br />

”paljas”, kuin hyvä seksuaalinen kanssakäyminen<br />

edellyttää, on tärkeää uskaltautua kokemaan ja näyttämään<br />

omaa haavoittuvuuttaan ja tulla myös siinä<br />

vastaanotetuksi. Tämä on parisuhteessa olennainen<br />

perustaito, mutta vaatii paljon yhteisiä kokemuksia<br />

löytyäkseen. Vihaisuus ja aggressiivisuus ovat kuitenkin<br />

oikein käsiteltynä myönteinen voima, jonka<br />

avulla voimme vetää rajoja itsemme, toisen ja ympäröivän<br />

maailman välille ja siten riittävästi suojata<br />

omaa tahtoamme ja tarpeitamme sekä itsetuntoamme.<br />

Vihamielisten tunteiden riittävä käsittely ja sopiva<br />

riitely ovat olennainen osa toimivaa seksuaalisuuttamme.<br />

Monesti luullaan kuitenkin, että kielteisten<br />

tunteiden purkaminen sinänsä puhdistaa ilmaa.<br />

Tutkimusten mukaan siitä voi olla parisuhteelle<br />

paljon vahinkoa. Usein varhaisemmissa suhteissa<br />

koetut traumat toistuvat pariskunnan riidoissa.<br />

Tavallista on se, että samalla tavalla kuin ehkä lapsena<br />

mies koki tulleensa äidin hylkäämäksi, hänen<br />

vaimonsa joutuu parin vuorovaikutuksessa hylkääjän<br />

rooliin, tai nainen voi kokea miehensä taholta<br />

samanlaista hyökkäävä käytöstä kuin lapsena esimerkiksi<br />

äidin tai isän taholta. Seksuaalista intiimiyttä<br />

on vaikea löytää, jos joutuu keskittymään<br />

turvallisuuden ylläpitoon. Turvallisessa suhteessa<br />

on mahdollista pysähtyä ja kuunnella itseä ja toista,<br />

mistä todella on kysymys, mitä minä todella tarvitsen.<br />

Toisaalta, jos pari on kykenemätön mitenkään<br />

käsittelemään ristiriitoja tai kielteisiä tunteitaan<br />

eivätkä riitele ns. rakentavasti, heillä ei todennäköisesti<br />

ole seksielämää ollenkaan tai se on hyvin<br />

laimeata. On tavallista, että kumppanit kuvaavat<br />

suhdettaan tällaisessa tilanteessa hyväksi, ”olemme<br />

hyviä ystäviä, emme riitele koskaan”, mutta ainoa<br />

ongelmamme on esimerkiksi seksuaalinen halut-<br />

90

tomuus, erektio-, kostumis- tai orgasmivaikeudet.<br />

Suhteesta puuttuu intohimo ja jännite. Itse asiassa<br />

ollaan hyvin vieraantuneita toisistaan, kun ei olla<br />

voitu jakaa tärkeitä kielteisiä kokemuksia.<br />

Tilanteissa, joissa ei ole riittävästi turvallisuutta,<br />

näyttää olevan yleistä muuttaa loukkaantuneisuus,<br />

häpeä ja pelko toissijaisiksi tunteiksi, kuten vihaksi<br />

ja raivoksi, jotka usein ilmaistuina syyllistävät sitä,<br />

joka on meitä loukannut. Viha näyttää suojaavan<br />

meitä omalta tunteeltamme, joten perustunne jää<br />

käsittelemättä ja on siten läsnä alitajunnassa ja meidän<br />

kosketuksissamme. Näin on ymmärrettävää,<br />

että nämä käsittelemättömät tunteet, jos niitä kertyy<br />

paljon, vievät meitä etäämmälle kumppanistamme,<br />

mikä näkyy seksuaalisena haluttomuutena tai suoriutumisena<br />

aidon läsnäolevuuden sijaan.<br />

Häpeä, itseinho, riittämättömyys ja arvottomuuden<br />

tunne aiheuttavat sulkeutuneisuutta. Omien tarpeiden,<br />

seksuaalisten toiveiden ja fantasioiden ilmaisusta<br />

tulee äärimmäisen vaikeaa. Aika yleinen tapa<br />

käsitellä häpeää näyttää olevan se, että ollaan vihaisia<br />

toiselle tai täysin tunteettomia läheisissä ihmissuhteissa<br />

ja seksuaalisessa kanssakäymisessä tai jopa<br />

vetäydytään kontaktista. Tällöin satuttavien ja haavoittavien<br />

kokemusten käsittely saa aikaan sellaista<br />

käyttäytymistä ja tunteita, jotka aiheuttavat toisessa<br />

torjuntaa. Häpeän torjumiseen liittyy usein surua.<br />

On hyvin helpottavaa ja vapauttavaa, jos kumppani<br />

kykenee kohtaamaan tätä häpeää ja surua ja rauhoittamaan<br />

toista. Länsimaiseen seksuaalisuuteen liittyy<br />

hyvin paljon häpeän ja pettymyksen tunteita ja loukkauksia.<br />

Tämä johtuu siitä, että perheissä seksuaalisuuteen<br />

liittyvät asiat on vaiettu häpeällisinä, eikä ole<br />

tavallista, että seksuaalisuutemme olisi saanut osakseen<br />

paljon kannustusta ja rohkaisua.<br />

Pelko on yleisin ja sitkein tunne parisuhteissa,<br />

joissa on vakavia ongelmia. Se herättää pakottavan<br />

tarpeen taistella tai paeta. Pelko kaventaa puolisoiden<br />

havaintokykyä ja vuorovaikutusta. Pelko on hälytystunne,<br />

joka pakottaa esiin automaattisen reaktion,<br />

joka ylittää kaikki muut reaktiot, esimerkiksi<br />

mahdollisen seksuaalisen kiihottumisen. Tyypillisiä<br />

pelkoja parisuhteissa ovat hylätyksi tulemisen pelko,<br />

torjutuksi tulemisen pelko tai pelko siitä, että<br />

jää vaille rakkautta tai tulee avuttomaksi ja toisen<br />

kontrolloimaksi (Johnson, 1996).<br />

Jos pari ei osaa käsitellä näitä tunteita, saattaa seurauksena<br />

olla seksuaalista haluttomuutta, kyvyttömyyttä,<br />

orgasmivaikeuksia jne. Sen sijaan, jos näitä<br />

tunteita on opittu kohtaamaan turvallisissa suhteissa<br />

tai opitaan lisää nykyisessä suhteessa, voi odottaa<br />

nautinnollista seksielämää. Tutkimukset osoittavat,<br />

että meillä on mahdollisuus oppia tunnetaitoja ja -<br />

kykyjä. Esimerkiksi torjuvuuden ja hyökkäävyyden<br />

välttäminen ja pehmeän lähestymistavan toteuttaminen<br />

auttavat sellaisen turvallisen suhteen syntymistä,<br />

jossa syvempien tunteiden käsittely on mahdollista<br />

(Johnson, 1996). Paikalta pakeneminen ja<br />

mykkäkoulut ylläpitävät vihaisuutta ja estävät vuorovaikutuksen,<br />

jossa voisi tulla lohdutetuksi ja saada<br />

kumppanilta tukea ja rohkaisua. Kun suhteessa on<br />

riittävästi turvallisuutta, pari pystyy ratkaisemaan<br />

ongelmia, kumpikin osapuoli uskaltaa välillä olla<br />

avuton, jaksamaton ja haavoittuvainen. Tähän pääsemiseksi<br />

molemmilla on oltava kykyä korjaavaan<br />

käyttäytymiseen, esimerkiksi ”en tarkoittanut sanoa<br />

niin pahasti”, ”olen pahoillani”, ja kykyä rauhoittua<br />

ja rauhoittaa toista sekä kykyä olla suvaitsevainen<br />

toisen virheiden suhteen (Gottman, 2001).<br />

Muu ympäristö, perhe-elämä ja<br />

seksuaalisuus<br />

Jotta voisi elää omanlaistaan seksuaalielämää, tai<br />

ylipäätään minkäänlaista, on oltava riittävän itsenäinen<br />

tunneperäisistä siteistä lapsuuden perheeseen<br />

ja kyettävä sitoutumaan nykyiseen suhteeseen.<br />

Jommankumman kumppanin liiallinen riippuvuus<br />

oman lapsuudenperheensä ihmissuhteista voi kilpailla<br />

liikaa parisuhteen kanssa. Tällöin hänen energiansa<br />

ja psyykkinen tilansa menee muualle kuin kumppanin<br />

kanssa olemiseen. Joskus voi olla jopa niin,<br />

että parilla on tunne, ettei heillä ole mahdollisuutta<br />

ottaa tilaa omalle parisuhteelleen ja nauttia hauskasta,<br />

ihanasta seksistä ja toisistaan, koska se on joltain<br />

läheiseltä pois. Omaiset voivat esimerkiksi viestittää,<br />

että se ei ole hyväksyttyä tai sallittua. Näin voi käydä,<br />

jos nuoripari pyytää isovanhemmilta lastenhoitoapua<br />

halutessaan itse mennä tuulettumaan tai olla kaksistaan.<br />

Vastaus voi olla esimerkiksi: ”itse mekin omat<br />

lapsemme hoidettiin, eikä voitu huvitella”. Edellisen<br />

sukupolven saattaa olla vaikea nähdä parisuhteen<br />

hoitamista arvona, heille arvoa saattaa olla esimerkiksi<br />

vain työnteolla. Toisaalta monien on vaikea<br />

hoitaa seksisuhdetta kumppaniinsa, koska kaikki<br />

energia menee lasten hyvinvoinnista huolehtimiseen.<br />

Tällöin ei nähdä sitä, että lapsen etu on hyvinvoivat<br />

ja seksuaalisesti tyytyväiset vanhemmat.<br />

91

Työntekijänä parisuhde- ja<br />

seksuaaliongelmien suhteen<br />

Pari- ja seksiongelmien ymmärtämisessä, tutkimuksessa<br />

ja hoidossa tarvitaan monipuolista tietotaitoa<br />

yksilön, parin ja seksuaalisten tekijöiden<br />

osuudesta vaikeuksiin. Huomiota pitää kiinnittää<br />

laajaan kirjoon fysiologisia, psykologisia, ihmissuhteisiin<br />

liittyviä, kulttuurisia ja seksuaalisia tekijöitä.<br />

Oleellista on se, miten luontevasti työntekijä<br />

kokee pystyvänsä ottamaan puheeksi näitä asioita<br />

tai osaa kuvata ja normalisoida ilmiöitä ja tehdä<br />

korjaavia ehdotuksia. Terveydenhuollon ammattilaiset<br />

voivat, ilman erityistä seksuaali- tai pariterapeutin<br />

koulutustakin, luontevan itsetuntoisella<br />

tavalla omalla työpaikallaan auttaa näissä asioissa<br />

jakamalla tietoa ja normalisoimalla seksuaalisuuteen<br />

liittyviä huolia.<br />

Oman seksuaalisuuden kohtaaminen<br />

Seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat voivat olla monentasoisia.<br />

Usein avuksi riittää kuuntelu, puheeksi<br />

ottaminen ja neuvonta. Näiden taitojen tulisi olla<br />

jokaisen hoitoalan työntekijän valmiutena. Tämä<br />

edellyttää työntekijältä oman seksuaalisuuden riittävää<br />

kohtaamista ja ammatillisuutta sekä kykyä<br />

luoda turvallinen ilmapiiri, jossa seksuaali- ja parisuhdekysymyksiä<br />

voi ottaa puheeksi.<br />

Ammatillinen asenne<br />

Hyvään ammatilliseen työskentelyyn kuuluu mm.<br />

1. Kyky nousta omien ennakkoluulojensa yläpuolelle.<br />

Tasa-arvoisuus toisen kanssa ei<br />

tarkoita esimerkiksi sitä, että seksuaalinen<br />

suuntautuneisuus on yhdentekevä, vaan<br />

seksuaalinen erilaisuus on otettava jatkuvasti<br />

ja tietoisesti huomioon.<br />

2. Tuomitsemattomuus: Tarkoittaa myönteistä<br />

arvostamista ja omien ennakkoluulojen<br />

työstämistä ja ylittämistä.<br />

3. Aktiivinen kuuntelu: Kokonaisvaltainen<br />

kuunteleminen on eräässä mielessä ei-valikoivaa.<br />

Se käsittää kaikki toisen lähettämät<br />

vihjeet, myös ne, jotka toinen ehkä haluaisi<br />

kätkeä tai joita kuuntelija olisi mieluummin<br />

kuuntelematta.<br />

Ammatillisuuteen kuuluu myös se, että osaa arvioida,<br />

mitä asiakas tai asiakkaat tarvitsevat sekä<br />

kyky ohjata asiakkaat eteenpäin esimerkiksi seksuaali-,<br />

yksilö-, pari-, perhe- tai ryhmäterapiaan, jos<br />

oma ammattitaito tai asiakkaiden valmius työstää<br />

asioita asettavat rajoituksia.<br />

Kirjallisuutta:<br />

L`Abate. L.,& Talmadge,W.C. 1987. Love, intimacy, and<br />

sex. In G.R. Weelks & L.Hof(Eds.) Integrating sex and marital<br />

therapy: A clinical guide. New York: Brubnner/Mazel.<br />

Gottman, J.M. and Silver, N.1999. Seven Principles for<br />

Making Marriage Work. NY.<br />

Gottman, J.M. and DeClaire, J. 2001. The Relationship<br />

Cure. NY.<br />

Johnson, S. M. and Greenberg, L. S. 1994. The Heart of the<br />

Matter. Brunner/Mazel Inc. NY.<br />

Johnson, S. M. 1996. Creating Connection. The Practice of<br />

Emotionally Focused Marital<br />

Therapy. Brunner/Mazel,Inc. NY.<br />

Leiblum, S. R. and Rosen, R. C. 1988. Sexual Desire<br />

Disorders. NY.<br />

McCarthy, B.1997. Strategies and techniques for revitalizing,<br />

a non-sexual marriage. Journal of Sex and Marital<br />

therapy, 23, 231–240.<br />

Reinholm, M. 1999. “Kupeitten kuuma vai kadonnut kaipaus?”<br />

Pikkulasten vanhempien kokemuksia seksielämästä<br />

perhekoon kasvaessa. Perheverkko, Väestöliitto. Helsinki.<br />

Scharff, D. E. and Scharff, J. S. 1994. Object Relations<br />

Couple Therapy. Jason Aronson INC. London.<br />

Weeks, G. R.and Hof, L. 1987. Integrating Sex and Marital<br />

Therapy. Brunner/Mazel,Inc. NY.<br />

Julkaisemattomat lähteet:<br />

Gottman, J. and Schwartz-Gottman, J. 2004. Julie ja<br />

John Gottman workshop yhteistyössä Monica Hedenbro,<br />

Karolinska Institutet, 07.04.2005. Bromma, Ruotsi.<br />

Soramäki, Pertti. 1994. Miten seksuaaliongelmat syntyvät?<br />

Tampereen lääkäripäivät.<br />

Tuhkasaari, Pirjo, 1997. Seksuaalisuus vuorovaikutuksessa<br />

- olemassaolon vahvistajana naisen ja miehen suhteessa.<br />

Rymätyö 4.<br />

92

”Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus” on<br />

ensimmäinen suomalainen paripsykoterapiaa käsittelevä<br />

teos. Siinä tarkastellaan paripsykoterapiaa laaja-alaisesti ja<br />

lähestytään aihetta monipuolisesti erilaisista viitekehyksistä/<br />

teorioista käsin. Julkaisu antaa parien, vanhempien ja perheiden<br />

kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä kaikille aiheesta<br />

kiinnostuneille uusia, syventäviä näkökulmia paripsykoterapiaan ja<br />

sen mahdollisuuksiin.<br />

Parisuhde on sekä mahdollisuus että haaste. Se sisältää sekä<br />

yksilön että kahden ihmisen suhteen kehityksellisen näkökulman.<br />

Parisuhde on ainoa niin läheinen kahden aikuisen suhde, jossa<br />

mahdollistuu aikaisemmissa ihmissuhteissa tapahtuneiden pettymysten<br />

korjaantuminen.<br />

Kosketus ja seksuaalielämä ovat usein herkimmät mittarit<br />

parisuhteen tilasta. Parisuhteen ongelmat näkyvät jo paljon<br />

ennen niiden tiedostamista parin fyysisessä läheisyydessä<br />

ja arkihellyydessä niiden vähenemisenä tai poisjäämisenä.<br />

Parisuhteen tunneyhteydessä kahden erillisen ihmisen<br />

kohtaaminen huipentuvat seksuaalisena haluamisena ja<br />

torjumisena. Turvallisuuden ja intohimon jännitteen ratkaiseminen<br />

on seksuaalisen kohtaamisen eräs keskeisistä edellytyksistä.<br />

”Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus” koostuu<br />

seitsemästä erillisestä parisuhdetta ja paripsykoterapiaa<br />

käsittelevästä artikkelista. Siinä puretaan myyttinen kuva<br />

parisuhteesta ikuisena onnelana. Rakkauden ja vihan jännite<br />

on parisuhteen dynamo. Vihan ja rakkauden ristiriidassa on<br />

parisuhteen toivo ja sen kehittymisen mahdollisuudet. Parisuhteen<br />

toimivuus heijastuu puolisoiden vanhemmuuden rooleihin ja jaetun<br />

vanhemmuuden toteutumiseen.<br />

Kirjoittajina ovat vaativan erityistason psykoterapeutti yksilö- ja<br />

perheterapiassa ja perheterapiakouluttaja Pirjo Tuhkasaari, psykologi,<br />

vaativan erityistason perheterapeutti, kouluttaja ja kirjailija Jan-Christer<br />

Wahlbeck, psykologi, seksologi ja pariterapeutti Arto Koskinen,<br />

psykologit psykoterapeutit, perheterapeutit ja kouluttajat Sinikka<br />

Kumpula ja Vuokko Malinen.<br />

94<br />

Kalevankatu 16<br />

PL 849, 00101 Helsinki<br />

www.vaestoliitto.fi<br />

Kansi ja taitto: Otto Paakkanen<br />

Kustantaja: VL-Markkinointi Oy<br />

Helsinki 2007<br />

ISBN 951-9450-58-0

logo

products

Resources

Company

Terms of service
Privacy policy
Cookie policy
Cookie settings
Imprint
Change language
Made with love in Switzerland
© 2024 Yumpu.com all rights reserved

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!