Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto
20.02.2014 • Views
Share Embed Flag

Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto

Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto

Lataa tästä kirjan maksuton netti-pdf - Väestöliitto

SHOW MORE
SHOW LESS
ePAPER READ
DOWNLOAD ePAPER
vaestoliitto.fi

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

START NOW

Toimittajat Vuokko Malinen ja Paula Alkio<br />

PARIPSYKOTERAPIA ja<br />

parisuhteen ikuinen arvoitus<br />

3

Kalevankatu 16<br />

PL 849, 00101 Helsinki<br />

www.vaestoliitto.fi<br />

Kansi ja taitto: Otto Paakkanen<br />

Kustantaja: VL-Markkinointi Oy<br />

Helsinki 2007<br />

4<br />

ISBN 951-9450-58-0

Toimittajat Vuokko Malinen ja Paula Alkio<br />

PARIPSYKOTERAPIA ja<br />

parisuhteen ikuinen arvoitus<br />

5

SISÄLLYS<br />

PARISUHDETERAPIAN NYKYTILASTA 8<br />

Arto Koskinen<br />

PSYKOANALYYTTISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA 14<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

LUOVAN SYSTEEMINEN JA JUNGILAINEN PARIPSYKOTERAPIA 23<br />

Jan-Christer Wahlbeck<br />

PARISUHTEEN JA PARIPSYKOTERAPIAN PROSESSEISTA 34<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

INTEGRATIIVISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA 54<br />

Vuokko Malinen, Sinikka Kumpula<br />

SEKSUAALISUUDESTA PARISUHTEESSA 66<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

INTIIMIYS JA SEKSUAALISUUS PARISUHTEESSA 84<br />

Sinikka Kumpula<br />

KIRJOITTAJAT<br />

Pirjo Tuhkasaari on suomalaisen psykoanalyyttisen paripsykoterapian<br />

pioneeri. Hänen artikkelissaan tarkastellaan<br />

ensimmäistä kertaa suomenkielellä paripsykoterapian kehittymistä<br />

psykodynaamisesta näkökulmasta. Artikkelissa<br />

todetaan, miten paripsykoterapian kehittymisen taustalla<br />

on psykoanalyyttisen perheterapian teoria, joka käyttää<br />

systeemiteorian, psykoanalyysin ja ryhmäpsykoterapian<br />

kautta saatua psykologista ymmärrystä ja tutkimustietoa.<br />

Tuhkasaari muistuttaa, että perheterapian voi todeta alkaneen<br />

1930-luvulla pariterapiasta, kun psykoanalyytikot kiinnostuivat<br />

yksilöhoidoissaan olevien potilaiden puolisoiden<br />

tilanteesta ja parisuhteesta.<br />

Jan-Christer Wahlbeck on suomalaisen systeemisen perheterapian<br />

pioneereja. Hän ei ole koskaan antanut yhden<br />

ainoan viitekehyksen lukita aivojaan. Wahlbeck kirjoittaa<br />

artikkelissaan luovan systeemisestä jungilaisesta paripsykoterapiasta,<br />

sekä ennen kaikkea siitä, kuinka ihmeellisen<br />

maailman asiakkaat auttavat terapeuttia näkemään, kun he<br />

esittelevät ainutlaatuista yhteistä luomustaan eli parisuhdettaan<br />

monine ulottuvuuksineen ja ristiriitaisuuksineen.<br />

Sinikka Kumpulalla on yli kahdenkymmenen vuoden<br />

kokemus korjaavasta työstä parien kanssa. Hän on toiminut<br />

kouluttajana Väestöliiton järjestämissä integratiivisissa<br />

pariterapiakoulutuksissa. Hän pohtii artikkelissaan vaikeaa<br />

seksuaalisuuden, intiimiyden ja läheisyyden ikuista ratkaisematonta<br />

pulmaa parisuhteessa.<br />

Arto Koskinen on psykologi, pariterapeutti ja seksologi,<br />

joka työskentelee Väestöliiton Tampereen klinikalla<br />

ja Väestöliiton parisuhdeongelmia ennalta ehkäisevässä<br />

Parisuhdeprojektissa. Hän on myös toiminut kouluttajana<br />

Väestöliiton pariterapiakoulutuksissa. Hän luo katsauksen<br />

pariterapian nykytilaan ja sen lähimenneisyyteen, jonka<br />

kuluessa pariterapia on vähitellen alkanut eriytyä omaksi<br />

tieteenalakseen terapiakentässä.<br />

Vuokko Malisella on lähes kahdenkymmenen vuoden<br />

kokemus korjaavasta työskentelystä parien kanssa. Hän on<br />

johtanut Väestöliiton kaksivuotisia pariterapiakoulutuksia<br />

ja työskentelee, samoin kuin Sinikka Kumpula, Väestöliiton<br />

parisuhdeprojektissa. Vuokko Malinen ja Sinikka Kumpula<br />

kirjoittavat yhdessä integratiivisesta paripsykoterapiasta.<br />

6

JOHDANTO<br />

Yhteiskunnassamme tuetaan monilla tavoin vanhemmuutta,<br />

mutta ei riittävästi puolisosuhdetta.<br />

On sanottu, että parisuhde on maailman vaikein asia.<br />

Parit tuntuvat tarjoavan myös yhden kaikkein vaikeimmista<br />

haasteista terapiatyössä. Tulevaisuudessa uudet<br />

perhemuodot tuovat työhön oman erityishaasteensa.<br />

Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus<br />

on Väestöliiton toinen parisuhdetta, intiimiyttä ja<br />

seksuaalisuutta käsittelevä julkaisu ammattilaisille<br />

sekä muille aihepiiristä kiinnostuneille. Kirjan<br />

artikkelit koostuvat Väestöliiton järjestämän paripsykoterapiakoulutuksen<br />

(2005–2006) keskeisistä<br />

opetussisällöistä, jotka on suunniteltu vastaamaan<br />

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen erityistason<br />

psykoterapiakoulutuksen vähimmäisvaatimuksia.<br />

Väestöliiton paripsykoterapiakoulutuksen viitekehys<br />

on integratiivinen paripsykoterapia, jonka kautta<br />

avautuu kokonaiskuva ja kokonaisperspektiivi<br />

parisuhteisiin ja niiden hoitoon. Siinä eri viitekehykset<br />

täydentävät toisiaan ja ovat vuoropuhelussa<br />

keskenään. Integratiivisessa paripsykoterapiassa<br />

tarvitaan ymmärrystä yksilön kehityksestä, parin<br />

vuorovaikutuksesta sekä suuremmista systeemeistä,<br />

kuten perhe, sosiaalinen verkosto ja kulttuuri.<br />

Ihmisten intra- ja interpsyykkisestä kokemusmaailmasta<br />

voi olla lähes mahdotonta löytää kovin<br />

paljon ainutlaatuisen uutta – ihminen ei paljon<br />

muutu, vaikka aika muuttuu. Paripsykoterapia ja<br />

parisuhteen ikuinen arvoitus -julkaisulla haluamme<br />

viestiä, että eri paripsykoterapiassa sovellettavat<br />

viitekehykset eivät ole vastakkaisia eivätkä<br />

kilpailuasemissa keskenään, vaan ne rikastuttavat<br />

ja täydentävät toisiaan. Paripsykoterapiassa<br />

resurssit suunnataan vuoropuhelun hiomiseen ja<br />

uutta luovaan yhteistyöhön sekä näistä syntyvään<br />

innovatiiviseen voimaan.<br />

Integratiivisessa paripsykoterapiassa korostuu kasvun<br />

näkökulma. Sen mukaan parilla on mahdollisuus<br />

kasvaa ja kehittyä suhteessaan sekä tutkia sitä.<br />

Parin ei tarvitse heti ryhtyä toimimaan ja purkamaan<br />

parisuhdettaan, kun ei mene hyvin. Riippumatta siitä,<br />

mitä pari päättää suhteelleen tehdä, on tärkeää<br />

antaa mahdollisuus ja tilaa psyykkisille prosesseille<br />

ja mielen toiminnoille. Lasten ja nuorten kehityksen<br />

kannalta parisuhteen ja vanhemmuuden laatu, toimivuus<br />

ja riittävän pitkä kesto ovat keskeisiä.<br />

Toivomme tämän julkaisun antavan uusia, avartavia<br />

näkökulmia parien kanssa tehtävään työhön ja syventävän<br />

kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tietämystä.<br />

Lisäksi esitämme lämpimät kiitokset kaikille kirjoittajille<br />

ansiokkaasta ja tinkimättömästä yhteistyöstä.<br />

Helsingissä 19. tammikuuta 2007<br />

Vuokko Malinen ja Paula Alkio<br />

7

PARISUHDETERAPIAN NYKYTILASTA<br />

Arto Koskinen<br />

psykologi, pariterapeutti<br />

Väestöliiton parisuhdeprojekti ja Tampereen klinikka<br />

Tässä kirjoituksessa pyritään luomaan katsaus<br />

pariterapian nykytilaan keskittyen erityisesti<br />

pariterapeuttiseen työskentelyyn parin viime vuosikymmenen<br />

kuluessa kehitettyjen terapiamallien esittelyyn.<br />

On hyvä pitää mielessä, että tässä esiteltyjen<br />

menetelmien ohella pariterapiaa tehdään muun muassa<br />

psykoanalyyttistä, narratiivista tai ratkaisukeskeistä<br />

työotetta parisuhdetyöskentelyyn soveltaen.<br />

Alan Gurman ja Peter Fraenkel (2002) ovat jakaneet<br />

pariterapian historian neljään vaiheeseen.<br />

Viimeistä, yhä jatkuvaa vaihetta, he kuvaavat termeillä:<br />

hioutuminen, laajeneminen, monipuolistuminen<br />

ja integroituminen. Nykyisen vaiheen he<br />

katsovat alkaneen Yhdysvalloissa jo 1980-luvun<br />

puolivälin jälkeen, josta maamerkkinä voidaan pitää<br />

Clinical Handbook of Marital Therapy -käsi<strong>kirjan</strong><br />

ilmestymistä vuonna1986 (Gurman et al.).<br />

Edellistä vaihetta, ennen 1980-luvun puoliväliä,<br />

kyseiset kirjoittajat nimittävät ”perheterapialiittolaisuudeksi”,<br />

jota luonnehti perheterapian selkeä<br />

valta-asema suhteessa pariterapiaan. Pari- ja perheterapian<br />

alueet sulautuivat yhteen, ja on jopa katsottu,<br />

että perheterapia absorboi pariterapian itseensä.<br />

Tähän aikakauteen osuu ns. perheterapian kultainen<br />

ajanjakso (1975-1985), jolloin perheterapian teoria<br />

ja menetelmät kehittyivät nopeasti. Pariterapiaa ei<br />

pidetty tärkeänä teoreettisten ja menetelmällisten<br />

kehittelyjen kannalta, vaan nämä tapahtuivat<br />

pääosin perhekontekstissa. Pariterapiaa tekevät<br />

ottivat työvälineensä perheterapian alalta, kuten<br />

aiemmin olivat ottaneet yksilötyöskentelyn alalta.<br />

Kahdeksankymmentäluvun loppupuolelta lähtien<br />

pariterapian alueella on alkanut tapahtua itsenäistä,<br />

monipuolista ja laaja-alaista teoreettista ja menetelmällistä<br />

kehittelyä.<br />

Kahden pariterapiamenetelmän kehittely on edennyt<br />

viime aikoina niin pitkälle, että niiden vaikuttavuudesta<br />

on jo kertynyt selkeää, julkaistua tutkimustietoa.<br />

Toinen näistä on behavioraalinen pariterapia<br />

(BPT) ja toinen tunnekeskeinen pariterapia<br />

(emotionally focused couple therapy, EFT).<br />

Behavioraalinen pariterapia (BPT)<br />

Behavioraalinen pariterapia on viime aikoihin asti<br />

ollut selkeästi tutkituin pariterapiamenetelmä maailmalla.<br />

Se on käynyt läpi useita muutoksia ja kehitysvaiheita<br />

viime vuosituhannen loppupuolella.<br />

Traditionaalinen BPT<br />

Niin sanottu vanha tai traditionaalinen BPT lähti siitä,<br />

että puolisoita pyrittiin tukemaan, että he tunnistaisivat<br />

toisissaan kaivattuja muutoksia, joita sitten<br />

kummankin toivottiin vastavuoroisesti alkavan toteuttaa<br />

keskinäisen sopimuksen mukaisesti (Halford<br />

et al., 1994). Kyseessä oli tavallaan vaihtokauppa:<br />

jos minä teen jotakin, joka on sinulle tärkeää, niin<br />

sinä teet jotakin, joka on minulle tärkeää.<br />

Toisessa vaiheessa behavioraaliseen pariterapiaan<br />

liitettiin kommunikaatio- ja ongelmanratkaisutaitojen<br />

opetteleminen ja harjoittelu. Katsottiin, että<br />

tietyt kommunikaatiotaidot mahdollistivat terveen<br />

parisuhteen rakentamisen, ja toimivien ongelmanratkaisutaitojen<br />

opettelu auttaisi käsittelemään ilmenevät<br />

ristiriidat suhteen intiimisyyden edellytyksiä<br />

vaarantamatta.<br />

Perinteistä behavioraalista pariterapiaa on tutkittu<br />

useaan kertaan kontrolloiduissa tutkimuksissa<br />

(Lawrence et al., 1999). Sen on todettu olevan<br />

tehokasta verrattuna ryhmiin, jotka eivät<br />

saa ollenkaan hoitoa parisuhdevaikeuksiinsa.<br />

Pitkittäistutkimuksessa on todettu, että 72 prosenttia<br />

hoidetuista pareista paranee hoidon aikana, ja 58<br />

prosenttia on hoidon päättyessä parisuhteeseensa<br />

tyytyväisiä. Useimmilla pareilla muutos säilyy suhteessa<br />

ainakin kuusi kuukautta hoidon päättymisen<br />

jälkeen. Kuitenkin noin 30 prosenttia palasi ongelmaiselle<br />

tasolle kahden vuoden kuluessa valtaosan<br />

huonontuessa ensimmäisen ja toisen vuoden välillä<br />

hoidon päättymisen jälkeen. Niinpä alle puolet pareista<br />

näyttäisi saavan pysyvän avun perinteisestä<br />

behavioraalisesta pariterapiasta (Halford et al.,<br />

1994). Parit, jotka ovat hyötyneet, ovat olleet nuo-<br />

8

ehkoja. Heidän ongelmansa eivät ole olleet kovin<br />

pahoja. He ovat vielä olleet emotionaalisesti yhteydessä<br />

toisiinsa, eikä heidän välillään ole ollut pahaa<br />

vastakkainasettelua (Lawrence et al., 1999).<br />

Koska behavioraalisen pariterapian tuloksellisuudessa<br />

ja varsinkin tulosten pysyvyydessä on ollut<br />

toivomisen varaa, sen kehittelyä on jatkettu muun<br />

muassa lisäämällä kognitiivisia elementtejä. Tämä<br />

ei kuitenkaan ole tutkimusten perusteella juurikaan<br />

parantanut tuloksia (Halford et al., 1994).<br />

Integratiivinen BPT (IBPT)<br />

Seuraava vaihe behavioraalisen pariterapian kehittelyssä<br />

oli se, kun Neil S. Jacobson ja Andrew<br />

Christensen (Gurman et al., 2002) alkoivat kehittää<br />

integratiivista BPT:aa, jotta voitaisiin löytää keinoja<br />

parantaa vanhan BPT:n puutteita. Integratiivinen<br />

BPT sisältää jo perinteiseen behavioraaliseen pariterapiaan<br />

kuuluneet vastavuoroiset käyttäytymismuutokset<br />

ja kommunikaatio- ja ongelmanratkaisutaitojen<br />

opettelun, mutta siihen on yhdistetty terapeuttisia<br />

strategioita, joiden tehtävänä on lisätä puolisoiden<br />

välistä toinen toisensa hyväksyntää. Pyritään siihen,<br />

että ratkaisemattomiakin parisuhdeongelmia voitaisiin<br />

oppia käsittelemään niin, että ne toimisivat parisuhteen<br />

läheisyyden ja intiimisyyden parantajina,<br />

eikä päinvastoin (Jacobson et al., 2000).<br />

Integratiivinen BPT on suunniteltu toteutettavaksi<br />

20–25 istunnossa. Istuntojen määrä riippuu kustakin<br />

parista sen suhteen, mitkä kaikki elementit on tarpeen<br />

käydä läpi kyseisen parin kanssa (Lawrence et<br />

al., 1999).<br />

Alustavissa tutkimuksissa integratiivinen BPT<br />

näytti tehokkaammalta kuin traditionaalinen BPT.<br />

Myöhemmin on käynyt ilmi, että perinteisen ja integratiivisen<br />

BPT:n välillä ei ole olennaisia eroja<br />

vaikuttavuudessa, kun tehokkuutta on tutkittu vakavista<br />

ja pitkäaikaisista parisuhdevaikeuksista kärsineiden<br />

parien hoidossa (Christensen et al., 2004).<br />

Muutoksen pitempiaikaisesta pysyvyydestä ei vielä<br />

ole saatu tutkimuksellista vahvistusta.<br />

Viimeisin vaihe behavioraalisen pariterapian kehittelyssä<br />

on ollut itsesääntelyvaihe (Halford et<br />

al., 1994). Halford on katsonut, että behavioraalisen<br />

pariterapian tulosten selityksenä voisi olla se,<br />

että siinä on keskitytty liiaksi dyadiseen fokukseen.<br />

Puolisot keskittyvät liiaksi toistensa tarkkailemiseen<br />

ja toisen tekemän muutoksen odottamiseen hoidon<br />

kuluessa. Hoidon tuloksellisuutta voisi Halfordin<br />

mukaan parantaa sillä, jos terapian painopiste olisi<br />

enemmän itsemuutoksessa, koska se on se alue,<br />

johon puolisoilla on suhteessaan eniten vaikutusvaltaa.<br />

Terapeuttisesta näkökulmasta itsesääntelyssä<br />

on kyse siitä, että puolisoille opetetaan keinoja<br />

muunnella omaa toimintatapaansa parisuhdevuorovaikutuksessa.<br />

Sen onnistumiseksi puolisoita autetaan<br />

seuraamaan ja arvioimaan omaa toimintaansa<br />

ja sen hyödyllisyyttä tai haitallisuutta parisuhdetyytyväisyyden<br />

kannalta (Halford et al., 1994).<br />

Tunnekeskeinen pariterapia<br />

Toinen, nyttemmin jo useissa tutkimuksissa tehokkaaksi<br />

ja toimivaksi todennettu pariterapiamenetelmä,<br />

on tunnekeskeinen pariterapia (emotionally<br />

focused couple therapy, EFT). Sen kehittelyn aloittivat<br />

kanadalaiset Leslie S. Greenberg ja Susan M.<br />

Johnson 1980-luvulla ja sen kehittelystä on viime<br />

vuosina vastannut ennen kaikkea Susan Johnson.<br />

Tunnekeskeinen pariterapia pitää nimensä mukaisesti<br />

tunteita keskeisenä elementtinä parisuhdevaikeuksia<br />

hoidettaessa (Johnson, 1996). Kyseessä ei<br />

kuitenkaan ole tunteiden tuulettamisen hyödyllisyyteen<br />

uskova menetelmä. Tunteet nähdään tärkeinä<br />

parisuhteen vuorovaikutuksen määrittäjinä ja heijasteina.<br />

Niitä tutkimalla, kohtaamalla ja laajentamalla<br />

voidaan saada muutosta aikaan. Olennaista tunnekeskeisessä<br />

pariterapiassa on se, että puolisoita pyritään<br />

auttamaan prosessoimaan emotionaalisia reagointitapojaan<br />

niin, että he voisivat olla uudella ja tyydyttävämmällä<br />

tavalla vuorovaikutuksessa keskenään.<br />

Tunnekeskeisessä pariterapiassa yhdistyy kahden<br />

terapiatradition menetelmiä. Yksilön sisäisten tilojen<br />

ja prosessien työstämisessä on paljon vaikutteita<br />

eksperientaalisesta, kokemuksellisesta terapiatraditiosta,<br />

ja puolisoiden välisen tapahtumisen työstäminen<br />

on saanut aineksia puolestaan systeemisen<br />

tradition puolelta.<br />

Tunnekeskeisen pariterapian teoreettiseksi pohjaksi<br />

on selkeästi vahvistunut kiintymyssuhdeteoria, jonka<br />

mukaan parisuhdevaikeuksien nähdään ilmaisevan<br />

kiintymyssuhteen epävarmuutta (Johnson, 1999).<br />

Kiintymyssuhdetarpeita ei nähdä ongelmana, ja riippuvuustarpeita<br />

läheisistä pidetään normaaleina ihmisyyteen<br />

kuuluvina. Ongelmiksi sen sijaan muodostuvat<br />

defensiiviset, rajoittuneet tavat käsitellä kiintymyssuhteen<br />

haasteita. EFT-työskentelyn päämääränä<br />

on käsitellä tilannetta pariskunnan kanssa niin, että<br />

9

he ensinnäkin pääsisivät paremmin perille keskinäisestä<br />

negatiivisesta vuorovaikutuskehästään ja siitä,<br />

mikä kummankin toiminnan vaikutus ja vastuu sen<br />

ylläpitämisestä on. Sen jälkeen pyritään siihen, että<br />

tavoitettaisiin negatiivisen kehän taustalla olevat kiintymyssuhdetuntemukset<br />

ja –tarpeet, jotta päästäisiin<br />

defensiivisten, ns. sekundaaritunteiden hallitsevuudesta<br />

vuorovaikutustilanteissa ennemminkin ns. primaaritunteiden<br />

vallitsevuuteen. EFT-työskentelyssä pyritään<br />

intensiiviseen tunteiden tässä-ja-nyt –kokemiseen<br />

istunnon aikana. Tunteista ei siis puhuta ikään kuin<br />

vierestä, vaan tunnekokemuksia vahvasti ja elävästi<br />

istunnossa kokien. Myös uudenlaisen vuorovaikutuksen<br />

ensiaskeleet otetaan terapian puitteissa. Susan<br />

Johnson on todennut, että ellei uusi muutos toteudu<br />

ensin istunnossa, se ei toteudu ollenkaan.<br />

Tunnekeskeinen pariterapia on suunniteltu toteutettavaksi<br />

8–20 istunnossa. Se on erittäin selkeä, yhdeksään<br />

askeleeseen jaoteltu työskentelymenetelmä,<br />

jonka kuvauksessa on myös selkeästi eritelty ja esitelty<br />

työskentelyssä käytettävät eri interventiotyypit<br />

(Johnson, 1996). Vastikään on ilmestynyt laajahko<br />

kirja, jonka avulla tunnekeskeisen työskentelyn taitoja<br />

on mahdollista opetella (Johnson et.al., 2005).<br />

Menetelmästä on myös saatavilla useita työskentelyn<br />

perusteita ja tapausesimerkkejä sisältäviä DVD:tä.<br />

Tunnekeskeista pariterapiaa koskevissa tutkimuksissa<br />

on todettu, että hoidon päättyessä 70–73 prosenttia<br />

pareista ei enää koe olevansa parisuhdevaikeuksissa<br />

(Johnson et al., 2000). On myös näyttöä<br />

yhdestä kaksivuotisesta tutkimuksesta siitä, että<br />

tulokset olisivat pysyviä. Tutkimusten mukaan hoitojen<br />

menestyksellisyys ei näyttäisi olevan riippuvainen<br />

hoitoon tulevan parin parisuhdeongelmien<br />

vaikeusasteesta. Tunnekeskeisen pariterapian on<br />

todettu toimivan paremmin yli 35-vuotiaille pariskunnille<br />

ja sopivan myös alhaisen koulutus- tai tulotason<br />

pareille. Se sopii myös pareille, joissa puoliso<br />

kuvaa miestään huonosti itseään ilmaisevaksi tai<br />

jotka ovat parisuhdeasetelmaltaan ns. traditionaalisia<br />

(Johnson et al., 1997 ja Johnson, 2003).<br />

Oivallukseen suuntautunut<br />

pariterapia, OSPT<br />

Kolmas pariterapiamenetelmä, jonka vaikuttavuudesta<br />

on jonkin verran näyttöä, on oivallukseen<br />

suuntautunut pariterapia (insight-oriented marital<br />

therapy). Se perustuu työskentelyn monipuolisuuteen<br />

ja ammentaa välineitä psykodynaamisesta,<br />

eksperientaalisesta ja behavioristis-kognitiivisesta<br />

traditiosta (Gurman et al., 2002). Terapian pohjana<br />

on näkemys siitä, että tärkeänä lähteenä parisuhdevaikeuksissa<br />

ovat aiemmat suhdevauriot ja niistä<br />

johtuvat defensiiviset strategiat, jotka vaikeuttavat<br />

emotionaalisen intiimisyyden luomista ja ylläpitoa<br />

(Snyder et al., 2002). Siksi pidetään tärkeänä, että<br />

puolisoiden kehitykseen liittyville suhdekokemuksille<br />

annetaan painoarvoa vaikeuksien syntyperusteita<br />

selvitettäessä.<br />

Oivallukseen suuntautuneessa pariterapiassa nähdään<br />

kuitenkin myös, että parilta voi puuttua parisuhteessa<br />

tarvittavia taitoja. Tämän vuoksi työskentelyssä<br />

edetään hierarkisesti soveltaen strukturaalisia,<br />

behavioraalisia ja kognitiivisia interventioita<br />

ennen kuin, jos tarpeen on, päädytään työstämään<br />

nykyisten parisuhdevaikeuksien syitä ja hakemaan<br />

oivallusta siihen, miten ne liittyvät kummankin<br />

aiempiin suhdekokemuksiin. Puolisoita autetaan<br />

tässä affektiiviseksi rekonstruoinniksi nimetyssä<br />

työskentelyvaiheessa näkemään, miten heidän tietyt<br />

suhteessa olemisen tapansa ovat saattaneet olla<br />

sopeutumisen kannalta oleellisia selviytymisstrategioita<br />

aiemmissa läheisissä suhteissa, mutta miten<br />

samat vuorovaikutukselliset strategiat saattavat olla<br />

haitallisia emotionaalisen intiimisyyden ja parisuhdetyytyväisyyden<br />

kannalta (Snyder et al., 2002).<br />

Oivallukseen suuntautunut pariterapia on suunniteltu<br />

vietäväksi läpi 25 viikottaisessa 50 minuutin<br />

pari-istunnossa. Terapian pituus vaihtelee kuitenkin<br />

pariskunnan tilanteen kompleksisuuden ja vaikeuden<br />

perusteella (Snyder et al., 2002).<br />

Oivallukseen suuntautuneen pariterapian tehokkuudesta<br />

on, kuten edellä jo todettu, olemassa<br />

tutkimuksellista näyttöä. Kun tutkimuksessa parit<br />

satunnaistettiin behavioraaliseen ja oivallukseen<br />

suuntautuneeseen pariterapiaan, saatiin tulokseksi,<br />

että kumpikin menetelmä oli yhtä tuloksekas välittömästi<br />

hoidon päätyttyä ja vielä kuuden kuukauden<br />

seuranta-ajan jälkeenkin. Suoritetussa neljän vuoden<br />

seurannassa ilmeni kuitenkin, että 38 prosenttia<br />

behavioraalisella pariterapialla hoidetuista pareista<br />

oli eronnut kun vastaava luku oivallukseen suuntautuneella<br />

pariterapialla hoidetuista oli vain kolme<br />

prosenttia (Snyder et. al.,1991).<br />

Oivallukseen suuntautunut pariterapia ei ole ainakaan<br />

vielä kehittynyt selkeäksi terapeuttiseksi<br />

koulukunnaksi esimerkiksi edeltäviin menetelmiin<br />

10

verrattaessa. Sen sanotaan kuitenkin kiteyttävän ja<br />

tavoittavan monet niistä periaatteista ja käytännöistä,<br />

joita monet itsensä psykodynaamisiksi tai eklektisiksi<br />

määrittelevistä kliinisen pariterapian tekijöistä<br />

työskentelyssään käyttävät (Gurman et al., 2002).<br />

Imagoterapia<br />

Viime vuosina on kehitetty muitakin erityisesti pariterapeuttiseen<br />

työskentelyyn soveltuvia malleja.<br />

Yksi niistä on Imagoterapia (Imago relationship<br />

therapy), joka on Harville Hendrixin näkemysten<br />

pohjalta vähitellen muokattu selkeäksi työskentelymalliksi.<br />

Työskentelyn perusta on niissä ajatuksissa,<br />

jotka Hendrix esittelee Suomessakin melko tunnetussa<br />

kirjassaan: ”Kaikki se rakkaus mikä sinulle<br />

kuuluu” (Hendrix, 1995).<br />

Terapiatyöskentelystä ja sen perustana olevista<br />

teoreettisista näkemyksistä on saatu yhtenäinen esitys<br />

1990-luvun lopulla (Brown,1999). Imago viittaa<br />

siihen koostettuun kuvaan, joka meillä on sisäistettynä<br />

menneisyytemme hoivaajien positiivisista ja<br />

negatiivisista piirteistä. Imagoterapiassa katsotaan,<br />

että puolisonvalintamme kohdistuu ensisijaisesti ns.<br />

imagopartnereihin, ts. ihmisiin, jotka vastaavat imagon<br />

sisäistyksiä. Tällaisesta parinvalinnasta seuraa<br />

se, että parisuhteessa toistuu ennen pitkää lapsuuden<br />

draama. Samalla se kuitenkin mahdollistaa myös<br />

uudenlaisen ratkaisun tuohon vanhaan tarinaan.<br />

Imagoterapiassa katsotaan, että paraneminen voi<br />

tapahtua vain sellaisen suhteen puitteissa, joka on<br />

samanlainen kuin se, missä alkuperäinen haavoittuminen<br />

tapahtui. Imagoterapia integroi aineksia systeemisestä,<br />

psykodynaamisesta, behavioraalisesta<br />

ja rogersilaisesta terapiatraditiosta. Imagoterapiassa<br />

suhde nähdään ihmisyyden peruselementtinä. Suhde<br />

on ensisijainen tekijä itsen muovautumisessa ja niin<br />

myös vaurioitumisessa, mutta myös parantavassa<br />

muutoksessa. Parisuhdekonfliktissa on kyse siitä,<br />

että parin välinen yhteys on katkennut ja terapiassa<br />

se pyritään palauttamaan ja vakiinnuttamaan.<br />

Imagoterapian työskentely tapahtuu paridialogin<br />

puitteissa, jossa paria opetetaan strukturoidusti keskustelemaan<br />

toistensa kanssa niin, että kumpikin<br />

kokee tilanteen turvallisena ja tulevansa kuulluksi<br />

ja ymmärretyksi. Imagoterapiassa katsotaan, että<br />

puolisot ovat parhaita terapeutteja toisilleen. Niinpä<br />

terapeutin tehtävä on sivusta seurata ja ohjata paridialogiprosessia<br />

niin, että se täyttää yllä mainitut<br />

ehdot ja tarvittaessa käynnistää ns. syventäviä<br />

dialogeja, esimerkiksi lapsuuden aikaisten suhdekokemusten<br />

heijastusvaikutusten tutkimiseksi nykysuhteen<br />

kannalta. Terapiatilanteen turvallisuutta<br />

korostetaan sen vuoksi, että turvallisuuden kautta<br />

pariskunnalle tulisi mahdolliseksi luopua defensiivisistä<br />

tavoistaan olla suhteissa ja näin luoda tilaa<br />

uudelle (Hendrix, 1999).<br />

Imagoterapian tehokkuudesta ei tiettävästi vielä<br />

ole olemassa edustavaa tutkimustietoa.<br />

Tutkimukseen perustuva pariterapia<br />

Toinen uudempi pariterapiamenetelmä on Yhdysvaltalaisen<br />

John M. Gottmanin tutkimukseen perustuva<br />

pariterapia (Research based couple therapy tai<br />

Gottman method couple therapy). John Gottman on<br />

yksi tämän hetken tunnetuimmista parisuhteen tutkijoista<br />

maailmassa. Hän on työryhmineen tutkinut ns.<br />

rakkauslaboratoriossaan Seattlessa parisuhdekysymyksiä<br />

poikkeuksellisen monipuolisin menetelmin<br />

ja pitkittäistutkimuksellisesti (Gottman, 1999).<br />

Rakkauslaboratorio on tavallisen oloinen asunto,<br />

johon pari tulee asumaan esimerkiksi viikonlopuksi.<br />

Heidän vuorovaikutustaan seurataan ja videoidaan.<br />

Lisäksi paria haastatellaan monipuolisesti ja<br />

heidän sydämensykettään, verenpainettaan, stressihormonipitoisuuttaan<br />

jne. seurataan samalla. Parien<br />

elämää seurataan vuosien ajan, joidenkin toistakymmentä<br />

vuotta.<br />

John Gottman katsoo ratkaisseensa sen, mikä erottaa<br />

toimivan ja toimimattoman parisuhdevuorovaikutuksen<br />

toisistaan. Hän sanoo pystyvänsä ennustamaan<br />

yli 90 prosentin tarkkuudella, muutamia minuutteja<br />

parin vuorovaikutusta seurattuaan, tuleeko pari<br />

myöhemmin eroamaan vai onko parisuhde pysyvä.<br />

Tutkimustensa perusteella Gottman on laatinut teorian<br />

toimivasta parisuhteesta (Sound Marital House),<br />

johon hänen sekä ennaltaehkäisevä että terapeuttinen<br />

työskentelymallinsa perustuu. Onnistunut konfliktien<br />

ratkaisu ei ole riittävää parisuhteen onnistumiseksi.<br />

Olennaisen tärkeää suhteelle on positiivisen tunneilmaston<br />

ylläpito. Myönteisyyden ja kielteisyyden<br />

osuus suhteessa määrittää suhteen pitkäaikaista<br />

ennustetta. Mallissa on identifioitu myös muutama<br />

parisuhteen jatkuvuuden kannalta erityisen tuhoisa<br />

vuorovaikutustapa. John Gottman puhuu emotionaalisesti<br />

älykkäästä liitosta ja katsoo, että emotionaalista<br />

älykkyyttä voidaan opettaa pareille.<br />

11

Terapeuttisen työskentelyn alussa parin vuorovaikutustavoista<br />

pyritään saamaan tarkka ja kattava<br />

kuva suhteutettuna toimivan parisuhteen periaatteisiin.<br />

Niiltä osin, joissa parin vuorovaikutuksen todetaan<br />

olevan joko puutteellista tai haitallista, pyritään<br />

saamaan muutosta aikaan toimivampaan suuntaan.<br />

Työskentely on lähtökohtaisesti psykoedukatiivista<br />

ja behavioraalista sikäli, että selkeästi painotetaan<br />

uuden toiminnan ja taitojen opettelua ja käyntiin<br />

saamista. Menetelmässä painottuu myös, kuten<br />

edellä todettu, myönteisten ja kielteisten tunteiden<br />

merkityksellisyys parisuhteen hyvinvoinnille. Myös<br />

tunteiden itsesääntelyn opettelu on osa Gottman-pariterapiaa.<br />

Gottman-pariterapian tuloksellisuudesta ei ole<br />

toistaiseksi olemassa tutkimustuloksia, mutta sen<br />

sijaan viikonloppukurssien vaikuttavuudesta on<br />

näyttöä (Gottman, 1999).<br />

Lopuksi<br />

Kuten esitellyistä pariterapiamalleista näkyy, integratiivisuus<br />

on keskeisesti kuvassa mukana. Se näkyy<br />

toisaalta siinä, että uusissa pariterapiamenetelmissä<br />

on hyödynnetty usean terapiatradition teoreettisia<br />

ja/tai menetelmällisiä aineksia, mutta myös siinä,<br />

että malleissa on pyrkimys työskentelyyn sekä intrapsyykkisellä,<br />

yksilön sisäisten tilojen tasolla että<br />

interpsyykkisellä, parin vuorovaikutuksen tasolla.<br />

Toisena selkeästi uutena alueena pariterapiakentällä<br />

on emootioiden palaaminen terapeuttiseen<br />

fokukseen, mikä näkyy selvimmin tunnekeskeisen<br />

pariterapian työskentelymallissa, mutta niiden merkityksellisyys<br />

myönnetään nykyisin muillakin tahoilla<br />

(ks. Johnson et al., 1994).<br />

Pariterapian kentällä on menossa vaihe, jossa menetelmien<br />

kehittämisen lisäksi haetaan teoreettisia<br />

perusteita parisuhteen ymmärtämiseksi ja samalla<br />

pariterapiatyöskentelylle. Parisuhteiden alalla<br />

tehdään tätä nykyä erittäin laajaa ja monipuolista<br />

tutkimustyötä, jonka suunnista saa jonkinlaisen<br />

käsityksen tutustumalla vastikään suomennettuun<br />

saksalaisen tiedetoimittajan katsaukseen (Kast,<br />

2005). Tutkimusten perusteella saadaan tietoa parisuhteen<br />

vuorovaikutuksesta ja sen tyydyttävyyteen<br />

ja/tai pysyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Edellä<br />

on jo esitelty John Gottman, joka tutkimustensa<br />

perusteella on kyennyt laatimaan selkeän teorian<br />

toimivasta parisuhteesta ja siihen perustuvan terapiatyöskentelymallin.<br />

Toinen paljon tutkittu selitysmalli<br />

on alun perin John Bowlbyn kehittelemä kiintymyssuhdeteoria.<br />

Sen jälkeen, kun Cindy Hazan<br />

ja Philip Shaver vuonna 1987 sovelsivat kiintymyssuhdenäkökulmaa<br />

parisuhteen tarkastelemiseen,<br />

on alalta ilmestynyt suuri määrä tutkimuksia (ks.<br />

yhteenvetoa esim. Mikulincer et al., 2002). Myös<br />

kirjoja kiintymyssuhdenäkökulman soveltamisesta<br />

pariterapiatyöskentelyyn on alkanut ilmestyä (ks.<br />

esim. Clulow, 2001 ja Johnson & Whiffen, 2003).<br />

Pariterapeutin asema näissä uusissa menetelmissä<br />

nähdään asiantuntijana, jolla on näkemystä siihen,<br />

mistä parisuhdevaikeuksissa on kyse ja toisaalta siitä,<br />

miten tilannetta voitaisiin helpottaa tai parantaa. Yhteistä<br />

uusille menetelmille näyttäisi olevan myös se,<br />

että niissä melko voimakkaasti painottuu istuntojen<br />

aikaisten tapahtumien keskeisyys. Muutoksen kannalta<br />

tärkeää on se, mitä uutta istunnoissa saadaan<br />

alulle. Vuorovaikutuksen uusia askelia tapaillaan<br />

ensin istunnoissa, eikä niinkään istuntojen välillä.<br />

Tämä puolestaan johtaa siihen, että monissa uusissa<br />

terapiamalleissa optimaalisena istuntojen välisenä<br />

aikana, ainakin alkuvaiheissa, pidetään pikemminkin<br />

viikkoa tai kahta kuin kuukautta.<br />

Suomessa pariterapeuttista tietoa on koulutuksellisesti<br />

annettu viime vuosiin asti pääosin osana perheterapia-<br />

tai pari- ja perheterapiakoulutusta. Kirkko on<br />

osaltaan antanut omille perheasianneuvottelukeskusten<br />

työntekijöilleen perheneuvojakoulutusta. Väestöliitto<br />

järjesti 1990-luvun alussa kaksi noin vuoden mittaista<br />

Näkökulmana parisuhde -koulutusta. Suomessa ”perheterapialiittolaisuuden”<br />

aika näyttäisi jatkuneen aina<br />

vuosituhannen vaihteeseen asti.<br />

Väestöliiton pariterapiatyötä tekevät terapeutit tulivat<br />

1990-luvun lopulla tietoisiksi siitä, että ensinnäkään<br />

mikään taho ei näyttänyt kantavan huolta ja<br />

vastuuta suomalaisen terapeuttikunnan yleisestä, riittävän<br />

laajasta ja systemaattisesta pariterapeuttisesta<br />

kouluttamisesta. Suomessakin pariterapia oli ollut tavallaan<br />

perheterapian siipien alla, mutta ymmärrettävästi<br />

painopiste koulutuksissa oli perheterapeuttinen.<br />

Toisaalta Väestöliitossa havaittiin, että maailmalla<br />

tapahtui parisuhdetutkimuksen ja -terapian alalla vilkasta<br />

uuden kehittelyä, mistä ei Suomessa laajemmin<br />

tiedetty mitään. Niinpä Väestöliitossa alettiin kehitellä<br />

pariterapian täydennyskoulutusta, mikä toteutuikin<br />

kahtena kaksivuotisena Parisuhde-Intiimiys-<br />

Seksuaalisuus -koulutuksena vuosina 2000–2004.<br />

Kyseisissä koulutuksissa pariterapiatyöskentelyä<br />

12

tarkasteltiin paitsi perinteisistä psykodynaamisesta ja<br />

systeemisestä näkökulmasta, myös uusiin työskentelymalleihin<br />

tutustuen. Koulutuksien yhteydessä oli<br />

myös kaikille alan työntekijöille avoimia seminaareja,<br />

joissa oli mahdollista saada ensitiedot esimerkiksi<br />

tunnekeskeisestä pariterapiasta, imagoterapiasta ja<br />

Gottman -terapiasta kyseisten menetelmien ulkomaisilta<br />

asiantuntijoilta. Syksyllä 2006 käynnistyi<br />

Väestöliiton nelivuotinen paripsykoterapiakoulutus.<br />

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että pariterapeuttiset<br />

työskentelymenetelmät ovat eriytymässä spesifeiksi<br />

dyadisiksi interventiomalleikseen, joiden<br />

asianmukainen käyttö edellyttää parisuhteen dynamiikan,<br />

dyadisen vuorovaikutuksen ja kyseisten<br />

menetelmien sekä tutkimuksellisten että teoreettisten<br />

perusteiden ja interventiostrategioiden ymmärtämistä<br />

ja riittävää hallintaa. Hyväksi, ajanmukaiseksi pariterapeutiksi<br />

ei jatkossa näyttäisi olevan mahdollista<br />

tulla vain yksilö-, perhe- tai ryhmäterapiaa opiskelemalla,<br />

ellei niihin sisällytetä laajoja opiskelusisältöjä<br />

uusista parisuhdetta koskevista tutkimustuloksista ja<br />

pariterapeuttisista menetelmistä.<br />

Lähteet:<br />

Brown, R. (1999). Imago Relationship Therapy. An introduction<br />

to theory and practice. Wiley & sons, New York.<br />

Christensen, A., Atkins D.C. & Berns, S. (2004). Integrative<br />

behavioral couple therapy is as effective as traditional behavioral<br />

couple therapy for distressed couples. Journal of<br />

Consulting and Clinical Psychology, Vol. 72, 176-191.<br />

Clulow, C. (ed.) (2001). Adult Attachment and Couple<br />

Psychotherapy. The secure base in practice and research.<br />

Brunner-Routledge, Lontoo.<br />

Gottman, J.M. (1999). The seven principles for making marriage<br />

work. Three rivers press, New York.<br />

Gurman, A.S. & Fraenkel, P. (2002). The history of couple<br />

therapy: a milennial review. Family Process, Vol.41, No 2.<br />

Gurman, A.S. & Jacobson, N.S. (1986 ja 2002). Clinical<br />

Handbook of Couple Therapy. Guilford Press, New York.<br />

Halford, W.K., Sanders, M.R. & Behrens, B.C. (1994).<br />

Self regulation in behavioural couples´therapy. Behavior<br />

Therapy, 25, 431-452.<br />

Hazan, C. & Shaver, P. (1987). Romantic love conceptualized<br />

as an attachment process. Journal of Personality and<br />

Social Psychology, Vol.52, 511-524.<br />

Hendrix, H. (1995). Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu.<br />

WSOY.<br />

Hendrix, H. (1999). Alkusanat teoksessa: Brown, R.: Imago<br />

relationship therapy. An introduction to theory and practice.<br />

Wiley & sons, New York.<br />

Jacobson, N.S., Christensen, A., Prince, S.E., Cordova, J. &<br />

Eldridge, K. (2000). Integrative behavioural couple therapy,<br />

an acceptance-based, promising new treatment for couple<br />

discord. Journal of Consulting and Clinical Psychology,<br />

Vol.68, No 2, 351-355.<br />

Johnson, S.M. & Greenberg, L.S. (1994). The Heart of the<br />

Matter. Perspectives on emotion in marital therapy. Brunner/<br />

Mazel, New York.<br />

Johnson, S.M. (1996). The practice of emotionally focused<br />

marital therapy. Creating connection. Brunner/Mazel, New<br />

York.<br />

Johnson, S.M. & Talitman, E. (1997). Predictors of success<br />

in emotionally focused marital therapy. Journal of Marital<br />

and Family Therapy, Vol.23, No 2, 135-152.<br />

Johnson, S.M. (1999). Emotionally focused couple therapy.<br />

Straight to the heart. Teoksessa: Donovan, J.M. (ed.): Shortterm<br />

couple therapy. Guilford Press, New York.<br />

Johnson, S. & Lebow, J. (2000). The “coming of age” of<br />

couple therapy: A decade review. Journal of Marital and<br />

Family Therapy, Vol.26, No 1, 23 – 38.<br />

Johnson, S.M. & Whiffen, V.E. (2003). Attachment processes<br />

in couple and family therapy. Guilford Press, New York.<br />

Johnson, S.M. (2003). Revolution in couple therapy: A practitioner-scientist<br />

perspective. Journal of Marital and Family<br />

Therapy, July.<br />

Johnson, S.M., Bradley, B., Furrow, J., Lee A., Palmer, G.,<br />

Tilley, D. & Woolley, S. (2005). Becoming an Emotionally<br />

Focused Couple Therapist. The workbook. Routledge, New<br />

York.<br />

Kast, B. (2005). Rakkauden selitys. Gummerus.<br />

Lawrence, E., Eldridg,e K., Christensen, A. & Jacobson,<br />

N.S. (1999). Integrative couple therapy. Teoksessa: Donovan<br />

J.M.: Short-term couple therapy. New York, Guilford Press.<br />

Mikulincer, M., Florian, V., Cowan, P. & Pape Cowan,<br />

C. (2002). Attachment security in couple relationships: A<br />

systemic model and its implications for family dynamics.<br />

Family Process, Vol.41, No 3, 405-434.<br />

Snyder, D.K., Wills, R.M. & Grady-Fletcher, A. (1991).<br />

Long-term effectiveness of behavioural versus insight-oriented<br />

marital therapy. A 4-year follow-up study. Journal of<br />

Consulting and Clinical Psychology, Vol. 59, No 1,138-141.<br />

Snyder, D.K. & Schneider, W.J. (2002). Affective reconstruction:<br />

A. pluralistic, developmental approach. Teoksessa:<br />

Gurman, A. & Jacobson, N.S. Clinical handbook of couple<br />

therapy.<br />

13

PSYKOANALYYTTISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

Vaativan erityistason perhe- ja yksilöpsykoterapeutti, psykoterapeutti, perheterapiakouluttaja<br />

Psyko-Consult Tuhkasaari Oy, Hämeenlinna<br />

Pariterapia on alkanut 30-luvulla ennen perheterapiaa,<br />

kun yksilöpsykoterapiaa tehneet<br />

psykoanalyytikot alkoivat kiinnostua siitä, mitä<br />

heidän hoidossaan olleiden potilaiden puolisoille<br />

kuuluu. Parien tapaamisesta edettiin psykoanalyysin<br />

teorian ja systeemiteorian soveltamisesta perheterapiaan.<br />

Psykoanalyyttinen paripsykoterapia perustuu<br />

psykoanalyyttiseen teoriaan ja ajatteluun. Siinä<br />

pyritään tunnistamaan ja ottamaan huomioon<br />

puolisoiden kehitykselliset ja tiedostamattomalla<br />

tasolla vaikuttavat mielen prosessit. Parisuhteen<br />

solmimiseen ja sitä seuraavaan suhteeseen vaikuttavat<br />

molempien puolisoiden kasvuhistoria<br />

sekä myöhemmät suhdekokemukset. Useamman<br />

sukupolven ihmiskohtaloiden siirtymät saavat uuden<br />

näyttämön ajankohtaisen perheen yksilöiden<br />

kokemuksissa ja keskinäisissä suhteissa. Perheen<br />

kehitysvaiheesta toiseen siirtyminen on haaste parisuhteelle.<br />

Aiemmin yhteydettömässä tilassa ollut<br />

oman itsen puoli hakee yhteyttä suhteessa puolisoon.<br />

Suhde voi mahdollistaa molempien eheytymisen<br />

ja kyvyn sekä parisuhteeseen että vanhemmuuden<br />

rooleihin.<br />

Parisuhde perheen, aikaisempien perheiden, sukujen,<br />

työelämän ja yhteiskunnallisten tekijöiden<br />

yhteyksissä on ajassamme suurten paineiden alaisena.<br />

Ihminen saa alkunsa parisuhteesta ja perhe on<br />

paikka, jossa kasvetaan ja kehitytään lapsena sekä<br />

edelleen aikuisena. Tosin viimeisen sadan vuoden<br />

aikana perheessä on tapahtunut suuria muutoksia.<br />

Suuri osa niin lasten kuin aikuisten ajasta vietetään<br />

perheen ulkopuolella, ja perheet ovat rakenteiltaan<br />

monimuotoisia. Kasvuperheen sisäistykset ja samastumiset<br />

ovat mukana myöhemmissä suhteissa.<br />

Samoin muut suhdekokemukset vaikuttavat ihmisen<br />

kokemukseen itsestä ja myöhempiin suhteisiin.<br />

Parhaimmillaan perhe ja parisuhde ihmisen kokemusten,<br />

tunteiden ja merkitysten sylinä, niin<br />

konkreettisesti kuin mielessä, auttaa selviytymään<br />

elämän paineissa.<br />

Ihminen tarvitsee suhteen toiseen ollakseen olemassa,<br />

tullakseen nähdyksi, ymmärretyksi ja voidakseen<br />

itse eläytyä toiseen. Tunteiden, ajatusten<br />

ja kokemusten jakamisen avulla, tunneyhteyden<br />

jatkuessa, voidaan vahvistua omana itsenä, omassa<br />

identiteetissä.<br />

Jälkimodernille ajalle on tyypillistä suhteiden aliarvostaminen,<br />

pinnallisuus, suorittaminen ja yhteisöllisyyden<br />

puuttuminen. Suhteita mitätöivät ilmiöt<br />

voivat siirtyä tiedostamattomasti parisuhteisiin ja<br />

vanhemmuuteen, minkä seurauksena perheenjäsenten<br />

eriytymis- ja yksilöitymiskehitys vaikeutuu.<br />

Tunnesuhteesta vetäytyminen omaan itseriittoisuuteen<br />

ja toisen hyväksikäyttäminen tai hyväksikäytetyksi<br />

joutuminen voivat korostua. Parisuhde on<br />

mahdollisuus, jolla on monikerroksiset, kauaskantoiset<br />

vaikutukset yksilöiden ajankohtaiseen elämään<br />

ja tulevaisuuden parisuhteisiin, vanhemmuuteen<br />

sekä perheisiin.<br />

Tässä artikkelissa olen pyrkinyt kuvaamaan psykoanalyyttisen<br />

paripsykoterapian historiaa ja sen taustalla<br />

olevaa psykoanalyyttista teoriaa. Artikkelissa<br />

parisuhteen ja paripsykoterapian prosessista on lisää<br />

käsitteitä ja näkökulmia, joiden avulla terapeuttina<br />

säilytetään kykyä havainnoida ja reflektoida sekä<br />

olla avoimena elämän mysteereille, sille että emme<br />

ehkä tiedä, mitä emme tiedä.<br />

PSYKOANALYYTTISESTA PERHE-<br />

TERAPIASTA PARIPSYKOTERAPIAAN<br />

Paripsykoterapian historiasta<br />

Paripsykoterapian kehittymisen taustalla on psykoanalyyttisen<br />

perheterapian teoria, joka käyttää<br />

systeemiteorian, psykoanalyysin teorian ja<br />

ryhmäpsykoterapian kautta saatua psykologista<br />

ymmärrystä ja tutkimustietoa. Psykoanalyysin<br />

isä Sigmund Freud (1856–1939) oli kiinnostunut<br />

perheestä yksilön neuroosin kehittymisen ja oidipuskompleksin<br />

ratkaisun näkökulmasta, perheen<br />

14

vastavuoroisten suhteiden tutkimuksen jäädessä<br />

taka-alalle.<br />

Perheterapian voi todeta alkaneen 30-luvulla pariterapiasta,<br />

kun psykoanalyytikot kiinnostuivat<br />

yksilöhoidossaan olevien potilaiden puolisoiden tilanteesta<br />

ja parisuhteesta. Parisuhteiden tutkimisen<br />

kautta ruvettiin ymmärtämään perhettä systeemisenä<br />

kokonaisuutena (Obendorf 1938, Mittlemann<br />

1948, Martin & Bird 1953).<br />

Gregory Bateson, filosofinen ja laaja-alainen perheterapian<br />

teorian isä, kirjoitti 1926-luvulta lopulta<br />

vuoteen 1971 asti ihmisen ja ”systeemin” suhteista.<br />

Artikkelissaan Style, Grace, and Information<br />

in Primitive Art (1967,1987)) hän pohtii Freudin<br />

näkemyksiä tietoisesta ja tiedostamattomasta.<br />

Bateson toteaa, että jospa se, mitä pidämme tietoisena<br />

onkin tiedostamatonta. Elämässä tiedostamaton<br />

on jatkuvasti läsnä monenlaisissa muodoissaan.<br />

Vuorovaikutuksessa ihmiset vaihtavat keskenään<br />

omasta ja toisen tiedostamattomasta kumpuavaa<br />

materiaalia. Näiden metaviestien avulla vaikutetaan<br />

myös vastavuoroisesti toisten tiedostamattomiin<br />

mielen kerroksiin, niitä järjestäen (Bateson 1987,<br />

137–138).<br />

Monet perheterapian pioneerit ovat psykoanalyyttisesti<br />

koulutettuja. Heistä voi luetella seuraavat:<br />

Nathan Ackerman, Murray Bowen, Lyman Wynne,<br />

Theodore Lidz, Ivan Boszormenyi-Nagy, Carl<br />

Whitaker, Don Jackson ja Salvador Minuchin.<br />

Vuodesta 1930 aina 1950-luvulle asti perheen<br />

psykoanalyyttinen tutkimus oli aktiivista. 1960- ja<br />

1970- luvulla psykoanalyyttista näkemystä vastustettiin,<br />

ja osa sen oppeja saaneista hylkäsi psykoanalyysin<br />

ja ihmisen syvemmän psykologisen<br />

ymmärtämisen. Jotkut psykoanalyytikot ryhtyivät<br />

kehittämään systeemisen perheterapian teoriaa ja<br />

vastustivat psykoanalyyttisten ajatusten soveltamista<br />

perheterapiaan. Toisaalta oli myös niitä, jotka alkoivat<br />

tehdä psykoanalyyttista perheterapiaa.<br />

Äiti-lapsisuhteen havainnoinnin kautta psykoanalyyttinen<br />

ymmärrys perheestä lisääntyi. Murray<br />

Bowen toimi 1950-luvulta alkaen neljänkymmenen<br />

vuoden ajan perheen systeemisten vuorovaikutussuhteiden<br />

tutkijana ja terapeuttisen sukupuun kantaisänä.<br />

Hänen äiti-lapsisuhteen symbioosia koskevat<br />

tutkimuksensa laajentuivat koskemaan myös<br />

isiä ja koko perhettä. Erityisesti kolmiot ilmenivät<br />

keskeisiksi rakennetekijöiksi perheen suhdesysteemissä.<br />

Useamman sukupolven näkökulma ja<br />

Bowenin näkemys siitä, että kaikki perheet ja parisuhteet<br />

vaihtelevat jatkumolla emotionaalisesta<br />

fuusiosta eriytymiseen, ovat avanneet merkittävän<br />

kehityksellisen näkökulman parisuhteen tutkimiseen<br />

(Nichols, M.P., Schwartz, R.C. 2001).<br />

1940-luvulla Henry Dicks (1963) vakiinnutti<br />

perhepsykiatrisen yksikön Tavistock-klinikkaan<br />

Englannissa. Siellä sosiaalityöntekijät pyrkivät auttamaan<br />

eroamassa olevia pareja. Henry Dicks (1967)<br />

sovelsi ensimmäisenä systemaattisesti, objektisuhdeteorian<br />

isän, W.R.D. Fairbairnin teoriaa persoonallisuudesta<br />

ja objektisuhteista parisuhteeseen. Dicks<br />

kuvasi suhteen vastavuoroista molemminpuolisuutta<br />

sekä Melanie Kleinin (1946, Segal 1994), objektisuhdeteorian<br />

äidin, projektiivisen identifikaation (sijoittavan<br />

samastumisen) käyttöä suhteen dynamiikan<br />

tutkimisen välineenä. Klassikoksi muodostuneessa<br />

kirjassaan Marital Tensions, Clinical Studies Towards<br />

a Psychological Theory of Interaction (1967) Dicks<br />

kuvaa tiedostamattomaan salaiseen sopimukseen perustuvaa<br />

vuorovaikutusta, jolla parit löytävät toisensa<br />

juuri itselleen sopiviksi sekä parisuhteessa aktivoituvia<br />

prosesseja.<br />

Dicks´in kanssa samoihin aikoihin John Bowlby<br />

(1949) kuvasi yksilöterapioihin yhdistettyä perhehaastattelua.<br />

Kleinin projektiivisen identifikaation<br />

käsitteen soveltaminen parisuhteeseen ja perheeseen<br />

myös ryhmänä (Wilfred Bion 1962 b) on avannut<br />

merkittävää ymmärrystä perheen ja parin suhteista.<br />

1980-luvulla perheterapeutit alkoivat uudelleen<br />

kiinnostua yksilön psykologiasta ja ihmisen mielen<br />

prosesseista heidän vuorovaikutussuhteissaan.<br />

David Scharff ja Jill Savege Scharff ovat 1980- luvulta<br />

asti kehittäneet psykoanalyyttista paripsykoterapiaa.<br />

Scharffien työ perustuu objektisuhdeteoriaan<br />

ja ryhmädynaamisten teorioiden soveltamiseen<br />

parin suhteeseen sekä terapiaprosessiin.<br />

Psykoanalyyttista teoriaa perhe- ja paripsykoterapiaan<br />

ovat yhdistäneet mm. Helm Stierlin (1977),<br />

Robin Skynner (1976) ja Arnon Bentowim (1991).<br />

Samuel Slipp (1984, 1988) on yhdistänyt objektisuhdeteoriaan<br />

psykoanalyyttisia ja systeemisiä käsitteitä.<br />

Suomessa psykoanalyyttisen teorian pohjalta<br />

perheterapiaa kehittäneistä voi mainita psykoanalyytikko<br />

Martti Siiralan (1966) ja hänen näkemyksensä<br />

sairastamisen ”sijaisuudesta” ja sukupolvien<br />

siirtymistä. Hänen näkemyksensä ovat avanneet<br />

ymmärrystä yhteisöpatologian vaikutuksesta yksi-<br />

15

löön sekä parin ja perheen suhteisiin. Niin perhettä<br />

kuin parisuhdettakin koskevana, hänen ajatuksensa<br />

voidaan tiivistää: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi,<br />

puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi”.<br />

Perheterapiakoulutuksen (1978) käynnistäjä, professori,<br />

psykoanalyytikko Yrjö O. Alanen edustaa<br />

laajasti edellä todettua ihmisen ja perheen suhteiden<br />

syvempää ymmärrystä. Mm. psykoanalyytikot<br />

Johannes Enckell, Heimo Salminen, Esko Varilo,<br />

Jukka Aaltonen, Pirkko Siltala, Riitta Hyrck ja Viljo<br />

Räkköläinen sekä vaativan erityistason psykoterapeuteista<br />

Riitta Rasimus, Florence Smith ja Leena<br />

Varilo ovat tuoneet psykoanalyyttista näkemystä<br />

perhe- ja paripsykoterapiaan. Kirkon perheneuvonnan<br />

johtaja, vaativan erityistason psykoterapeutti,<br />

Martti Esko on välittänyt tietoa Scharffien objektisuhdenäkökulmasta.<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen vaativan<br />

erityistason psykoterapeutit Helena Lounavaara-<br />

Rintala, Pirjo Vuornos ja Jan-Christer Wahlbeck<br />

ovat vuosia tutkineet ja kehittäneet vuorovaikutussuhteiden<br />

syvempää ymmärtämistä niin perheessä<br />

kuin parisuhteissa. Jan-Christer Wahlbeck erityisesti<br />

jungilaisen psykoanalyyttisen ajattelun ja Gregory<br />

Batesonin näkemysten edustajana.<br />

PSYKOANALYYTTISESTA<br />

NÄKEMYKSESTÄ JA KÄSITTEISTÄ<br />

Psykoanalyyttinen näkemys ihmisestä<br />

Toisen, erilaisen ihmisen kohtaaminen ja ymmärtäminen<br />

persoonana ja ainutkertaisena yksilönä on<br />

haaste niin parisuhteessa kuin paripsykoterapiassa.<br />

Hermeneuttisen tutkimusmetodin käyttäjänä ja kehittäjänä<br />

psykoanalyysillä on annettavaa sellaisille<br />

ammatillisille suhteille, joissa joudutaan vastakkain<br />

toiseuden ongelman kanssa. Käsitteenä psykoanalyysilla<br />

tarkoitetaan teoriaa ihmisen persoonallisuudesta,<br />

sen kehittymisestä, mielen rakentumisesta ja<br />

toiminnasta. Ihmisen kehityksen nähdään toteutuvan<br />

ensisijaisesti vuorovaikutussuhteissa. Käsite sisältää<br />

myös tieteellisen tutkimusmenetelmän, jolla tutkitaan<br />

ihmisen tajunnan toimintaa, sen sisältöä, rakenteita ja<br />

historiaa. Psykoterapiamenetelmänä ja hoitomenetelmien<br />

kehittämisen sovellutusalueena psykoanalyysin<br />

käsite on tunnetuin (Keski-Luopa 2001, 262).<br />

Teoriaa käytetään pyrkimykseen ymmärtää ihmistä<br />

ainutkertaisena yksilönä ja persoonana sekä<br />

mahdollistamaan hänen eheytymisensä ja vahvistumisensa<br />

omana itsenään siinä. Pyritään tunnistamaan<br />

ja ottamaan huomioon myös ihmisen tiedostamattomalla<br />

tasolla vaikuttavat mielen yllykkeet.<br />

Psyykkinen, suhteissa ilmenevä tai/ja ruumiillinen<br />

kärsimys voidaan tältä pohjalta nähdä viitteenä yksilön,<br />

parin tai perheen suhteiden kehityksellisestä<br />

häiriöstä. Häiriö tulee tavallaan uudeksi näyttämöksi<br />

parin ja perheen suhteissa sekä psykoterapeuttisessa<br />

vuorovaikutuksessa. Kehityksellisen juuttuman<br />

tultua tunnistetuksi, psyykkinen rakentuminen<br />

tulee mahdolliseksi psykoterapeuttisen vuorovaikutuksen<br />

ja suhteiden työstämisen avulla.<br />

Terapiasuhteen turvin voidaan työstää kokemuksia,<br />

joille ei ole ollut aiemmin tilaa tai jotka ovat<br />

ylittäneet silloisen vastaanotto-, sieto- ja jakamiskyvyn<br />

ja joiden kokemusten kanssa on jääty liian yksin.<br />

Parhaimmillaan se tarkoittaa yhteyden saamista<br />

omassa itsessä aiemmin yhteydettömässä tilassa<br />

olleeseen puoleen. Tai vastaavasti se voi tarkoittaa<br />

yhteyden löytymistä puolisoon kokonaisena persoonana.<br />

Näin oma olemassaolo, itseymmärryksen<br />

syventyminen ja hyväksytyksi tulemisen kokemus<br />

voivat toteutua tyydyttävämmin suhteessa toiseen.<br />

Tiedostamaton ja tunteensiirto<br />

Psykoanalyyttinen näkemys eroaa muista psykologisista<br />

lähestymistavoista siinä, että se sisältää<br />

teorian tiedostamattomien psyykkisten prosessien<br />

tutkimisesta, kuten vieteistä ja transferenssista<br />

(tunteensiirto) ihmisen käyttäytymistä motivoivana<br />

ja ohjaavana tekijänä. Transferenssi tarkoittaa varhaisten<br />

ihmissuhdesisäistysten siirtämistä ja toistamista<br />

nykyisissä ihmissuhteissa. Molemmat puolisot<br />

ovat suhteessa toisiinsa sekä terapeuttiin näiden<br />

tunteensiirtojen pohjalta.<br />

Transferenssissa luodaan menneisyyttä nykyisyydessä,<br />

joka on myös uusi kokemus eikä vain<br />

vanhan toistoa (Sandler ym.1992, Lehtovuori<br />

2006). Näin parisuhde ja perheen suhteet voivat<br />

toimia puolisoille myös korjaavana kokemuksena.<br />

Vastatransferenssi on ymmärryksen väline, mikä<br />

tarkoittaa kaikkia niitä terapeutin tunteita ja mielikuvia,<br />

joita terapiatilanteessa suhteessa puolisoihin<br />

aktivoituu. Terapeutin sisäiset objektit alkavat elää<br />

sen resonanssin pohjalta, minkä pari hänessä tai terapeuttiparissa<br />

herättää. Sisäiset objektit organisoivat<br />

terapeutin kokemuksia tiedostamattoman kautta.<br />

16

Näin tunteiden ja ajattelun prosessoinnin avulla voidaan<br />

saada syvempää ymmärrystä puolisoiden yksilöllisiin<br />

kokemuksiin ja suhteessaan ilmenevään.<br />

Parin suhteen dynamiikka siirtyy terapeuttiparin väliseksi<br />

kokemukselliseksi prosessiksi. Terapeuttiparin<br />

suhteesta tulee väliaikainen ”sijoituspaikka” parin<br />

kokemille ongelmille. Näiden sijoitusten tunnistamisen,<br />

tutkimisen, käsittelyn, palauttamisen ja reflektoinnin<br />

avulla pari pääsee etenemään prosessissaan.<br />

Kyse on Bionin (1962) container–contained, sisällyttäjä–sisällytetty<br />

(Schulman 2002) käsitteestä.<br />

Sen perusta on varhaisessa, eläytyvässä tunneyhteydessä,<br />

missä äidin mieli prosessoi vauvan ja lapsen<br />

kokemuksia. Äiti ottaa lapsen mielen sisältöjä vastaan,<br />

unelmoi, tunnistaa ja ajattelee niitä, käsittelee<br />

mielessään sekä palauttaa sopivalla tavalla muokattuna<br />

takaisin lapselle. Äiti, isä ja muut hoivaavat<br />

ihmiset antavat lapsen kokemuksille merkityksiä.<br />

Lapsen minäkokemus eheytyy ja lujittuu, hän kokee<br />

olevansa vanhemman läsnä olevan mielen avulla<br />

suojassa niin ulkoa kuin mielen sisältä tulevilta uhkilta.<br />

Toistuvan lapseen eläytymisen kautta, lapsen<br />

omaan mieleen rakentuu vastaava toiminto. Hän alkaa<br />

antaa itse omille kokemuksilleen merkityksiä.<br />

Vastaava toiminto on tiedostamattomasti mukana<br />

myös aikuisten suhteissa ja erityisesti psykoterapiasuhteessa,<br />

missä pyritään ymmärtämään toista ja<br />

hänen kokemustaan.<br />

Scharffit (1994) erottavat toisistaan kontekstuaalisen<br />

transferenssin ja vastatransferenssin sekä<br />

fokusoidun transferenssin. Kontekstuaalisessa tunteensiirrossa<br />

fokus ei ole niinkään terapeutissa henkilönä,<br />

vaan terapiatilanteessa, sen rakenteissa ja<br />

ilmapiirissä. Kontekstuaalinen transferenssi kohdistuu<br />

ikään kuin ”äidin kannattelukykyyn” (holding,<br />

Winnicott 1971) terapia-aikoihin, tiheyteen ja järjestelyihin.<br />

Eli niihin rakenteisiin, joiden puitteissa<br />

mahdollistuvat suhteet ja asioiden työstäminen.<br />

Kannattelu (contextual holding) peilautuu parin kokemuksessa<br />

terapiasuhteen luotettavuudesta.<br />

Fokusoidussa tunteensiirrossa terapeuttina/terapeuttiparina<br />

otetaan vastaan eläytymisen ja projektiivisen<br />

identifikaation kautta puolisoiden self- ja<br />

objektisuhteiden sijoituksia sekä keskinäisiä tunnekokemuksia<br />

toisistaan. Aiemmin nämä samat<br />

sijoitukset ovat kohdistuneet puolisoilla suhteessa<br />

toisiinsa. Näihin jaettuihin tunteensiirtoihin sisältyy<br />

sekä toive, että pelko terapeutin kyvystä vastaanottaa<br />

ja ymmärtää niin, että pari voi säilyttää edelleen<br />

oman autonomiansa sekä edetä itselleen sopivalla<br />

tavalla. Ongelmilla ja ristiriidoilla on usein salattu,<br />

tarkoituksellinen mielensä, joiden avulla saadaan<br />

aikalisää tarvittavista muutoksista selviytymiseen.<br />

Parin ongelmat voivat muodostaa suhteeseen tarpeellisen,<br />

yksilöiden tasapainoa ylläpitävän tekijän.<br />

Liian nopea luopuminen ongelmista voi merkitä toiselle<br />

tai molemmille myös uhkaa.<br />

Terapeutti/terapeuttipari reagoi parin tapaan käyttää<br />

terapeuttista ympäristöä ja terapeutteja parina.<br />

Terapeutin kontekstuaalinen vastatransferenssi kohdistuu<br />

parin suhteeseen. Pari parina aktivoi terapeutin<br />

mielessä olevat omat sisäistetyt parit ja kokemuksen<br />

omasta paikasta sisäistetyn parin suhteessa. Eli fokusoidussa<br />

vastatransferenssissa joudutaan suhteeseen<br />

omiin sisäistettyihin objektisuhteisiin ja omien<br />

elämän- ja työkokemusten sekä oman ajankohtaisen<br />

parisuhteen pohjalta aktivoituviin tunneprosesseihin<br />

(Scharff & Scharff 1994, s.62–78).<br />

Henkilökohtainen kokemus ja<br />

itseymmärryksen lisääntyminen<br />

Psykoanalyyttisen tutkimuksen lähtökohtana on<br />

asianomaisen ihmisen henkilökohtainen kokemus,<br />

josta käsin lähdetään jäsentämään sitä prosessia,<br />

minkä kautta tuo kokemus on syntynyt. Yritetään<br />

selvittää sitä, miksi tuo kokemus on juuri sellainen<br />

kuin se on, pyrkimyksenä ymmärtää ja liittää kokemus<br />

yhteyksiin. Tavoitteena on ihmisen oman itseymmärryksen<br />

lisääntyminen (Keski-Luopa 2001,<br />

264). Parisuhteessa oleellista on ymmärtää itseään,<br />

koska vasta sen kautta voi ymmärtää toista.<br />

Psykoanalyysin antaman tiedon valossa ihmisen<br />

ainutkertaisuus ja hänen ihmissuhteittensa monimutkaisuus<br />

selittyy hänen kehityshistoriansa<br />

avulla. Ihmisen kehityshistoria on hänessä kaiken<br />

aikaa läsnä. Se näyttäytyy käyttäytymistavoissa,<br />

miten ajatellaan tai millaisten tunnetilojen vallassa<br />

ollaan ja miten jokin tapahtuma tai tilanne<br />

koetaan. Kaikella näillä on mielensä, joka voi tulla<br />

ymmärretyksi vasta puolisoiden kehityshistorian<br />

avautumisen kautta. Elämänkokemuksista mieleen<br />

tallentunutta ja sen vaikutusta omaan itseen<br />

sekä lähisuhteisiin ei useinkaan tiedosteta. Helena<br />

Sinervo (2004, 36–37) on todennut, että ”..ajan<br />

suunta on tulevaisuudesta menneisyyteen. Koska<br />

me taas kuljemme kohti tulevaisuutta, me ikään<br />

kuin saavumme tapahtumien, menetysten ja mui-<br />

17

den hirveyksien kohdalle. Aika virtaa tänne maailmasta,<br />

joka on meidän maailmamme negatiivi…”<br />

Aina uusissa elämänvaiheissa joudutaan päättämään<br />

muodostetaanko kertyneet negatiivit kuviksi ja suostutaanko<br />

tutkimaan sitä, mitä näissä kuvissa oleva on<br />

merkinnyt ja mistä itse on vastuussa. Kokemuksesta<br />

omasta olemassaolosta ja merkityskokemuksista<br />

muodostuu jokaisen oma psyykkinen todellisuus,<br />

jonka pohjalta asioita tulkitaan ja toimitaan. Nämä<br />

käsitykset muuttuvat vain sitä mukaa kun ihmisen<br />

henkilökohtainen kokemus muuttuu. Elämän- ja suhdekokemukset<br />

muokkaavat ja muuttavat käsityksiä<br />

omista kokemuksista sekä omasta itsestä.<br />

Toisiaan täydentävät teoriat<br />

Käsite psykoanalyyttinen pitää sisällään useita toisiaan<br />

täydentäviä teorioita. Yhteistä kaikille näille teorioille<br />

on, että niissä painottuvat yksilön subjektiivinen<br />

kokemus ja tiedostamattomat mielen kerrokset.<br />

Viettipsykologian teoria on psykoanalyyttisista<br />

teorioista ensimmäinen ja tunnetuin. Freudin näkökulma<br />

ihmisen kehitykseen on psykoseksuaalinen,<br />

ankkuroituen seksuaaliviettiin ja aggressioon. Vietti<br />

vaatii ja tarvitsee tyydytystä. Ristiriita viettien välillä<br />

aiheuttaa ahdistusta, jota omassa mielessä ja suhteessa<br />

kumppaniin ratkaistaan. Freud piti ihmisen<br />

ruumiillisuutta ja biologiaa ensisijaisena ja suhteiden<br />

merkittävyyttä toissijaisena. Myöhemmin Freud<br />

siirtyi seksuaalisuudesta aggressioiden merkityksen<br />

tutkimiseen. Hän tutki niiden liittymistä ahdistukseen,<br />

joka seuraa suhteessa toiseen aiheutuneesta<br />

pettymyksestä, torjutuksi tulemisen ja rakkauden<br />

menettämisen pelosta.<br />

Kleinin (1946; Segal 1994) mukaan kaiken inhimillisen<br />

ahdistuksen ja pelon perustana on elämän- ja<br />

kuolemanvietin välinen, läpi elämän jatkuva kamppailu.<br />

Kuolemanvietti pyrkii äärimmäiseen rauhaan.<br />

Se tuhoaa eläviä, inhimillisiä tarpeita ja tunteita sekä<br />

katkoo tunneyhteyksiä, aiheuttaen ristiriidan elämänvietin<br />

kanssa. Vietit toimivat samanaikaisesti toisiinsa<br />

kietoutuneina. Tiedostamattomat fantasiat ovat<br />

viettien psyykkisiä ilmenemismuotoja, joiden avulla<br />

viettimaailman kanssa pyritään selviytymään. Viettija<br />

egopsykologian avulla tutkitaan ihmisen mielen<br />

sisäistä maailmaa, tajunnan sisältöä ja psyyken sisäisiä<br />

rakenteita, ottamalla huomioon, miten näihin vaikuttaneet<br />

kehitysobjektit esim. vanhemmat tai muut<br />

aikuiset ovat toimineet (Keski-Luopa 2001, 266).<br />

Objektisuhdeteoria, jonka yhteyteen liitetään<br />

myös self-psykologia (Kohut 1989), avasi ihmisten<br />

välisen vuorovaikutuksen psykoanalyyttisen<br />

tutkimuksen. Merkittävimpiä objektisuhdeteorian<br />

kehittäjiä ovat olleet Melanie Klein, W.R.D.<br />

Fairbairn, Wilfred Bion, D.W.Winnicott ja vauvahavainnoinnin<br />

kehittäjänä tunnettu Daniel Stern<br />

(1985). Objektisuhdeteoriaa pidetään psykoanalyysin,<br />

psykoanalyyttisen psykoterapian ja perhe- sekä<br />

paripsykoterapian välisenä siltana.<br />

Vaikka objektisuhdeteorian yksityiskohdat ovat monimutkaisia,<br />

sen perusolettamus on yksinkertainen:<br />

ihminen on syntymästään asti ensisijaisesti objekteihin<br />

suuntautunut, niistä kiinnostunut ja suhteeseen<br />

pyrkivä ja hän suhtautuu toiseen ihmiseen osittain<br />

varhaisista kokemuksista muotoutuneiden odotusten<br />

pohjalta. Näistä varhaisista suhteista muodostuvat sisäisten<br />

objektien toiminnot ovat tärkeitä ihmisen autonomian<br />

kehityksessä. Egon (minän) toiminnallista<br />

kokonaisuutta edustavia objektisuhdeteorian käsitteitä<br />

ovat self- (itse-) ja objektirepresentaatiot ja self- ja<br />

objektimielikuvat (Simon, Stierlin, Wynne 1985).<br />

Jokainen ihminen kehittää mieleensä sisäistetyn<br />

ihmissuhteiden mallin. Tapa, jolla nämä objektit<br />

ovat sisäisesti representoituneena (tehdä uudelleen<br />

läsnä olevaksi), miten itsen (selfin) ja toisen (objektin)<br />

eriytyminen on mahdollistunut, vaikuttaa siihen,<br />

miten yksilö tuntee, ajattelee ja suhtautuu toiseen.<br />

Self tarkoittaa ihmisen kokonaisuuden ja tiedostamattoman<br />

keskusta ja ego puolestaan tietoisuuden<br />

keskusta. Selfin ja egon ollessa vuorovaikutuksessa<br />

keskenään ollaan ”itseyden” ytimissä, missä kasvu ja<br />

kehitys mahdollistuvat. Nämä tiedostamattomasti sisäistetyt<br />

objektit muodostavat persoonallisuuden ytimen.<br />

Sisäisten objektien avulla ihminen kehittää ja<br />

ylläpitää omaa identiteettiään sosiaalisissa suhteissa.<br />

Objektisuhdeteorian näkökulma<br />

Persoonallisuuden kehittymisen kannalta tärkeää on se<br />

vuorovaikutus, joka syntyy kehittyvän yksilön ja ulkomaailman<br />

objektien välillä. Teoriassa kiinnitetään<br />

erityinen huomio yksilön suhteeseen primaariobjekteihinsa.<br />

Ne ovat niitä merkittäviä aikuisia, joiden antamien<br />

hoivakokemusten ja huolenpidon varassa lapsi<br />

kasvaa ja kehittyy omaksi persoonakseen. Objekteiksi<br />

näitä henkilöitä nimitetään siksi, että heitä tarkastellaan<br />

nimenomaan lapsen kehityksen näkökulmasta,<br />

hänen kehitykseensä osallistuvina ja siihen vaikutta-<br />

18

vina osapuolina. He toimivat lapsen tunteiden ja tarpeiden<br />

vastaanottajina ja niiden kohteina. Objekti voi<br />

olla myös jokin muu kohde kuin ihminen, ympäristö,<br />

luonto, lemmikkieläin jne. (Keski-Luopa, 2001, 267).<br />

Siitä alkaen kun lapsi alkaa muovata merkityssuhteita<br />

mielessään, hän alkaa ”kantaa” mielessään<br />

myös suhteita primaariobjekteihinsa. Sisäinen objekti<br />

eroaa ulkoisesta siinä, että se on asianomaisen<br />

oma tulkinta tästä henkilöstä, omien tarpeittensa näkökulmasta.<br />

Toinen ei ole mielessä välttämättä sellaisena,<br />

kun hän todellisuudessa on, vaan asianomaisen<br />

kokemuksen muokkaamana. Lapsen rikas fantasiamaailma<br />

muovaa muodostuneita objektisuhdekokemuksia.<br />

Sisäisten objektien vakiintuminen, ja niiden<br />

suhteet toisiinsa, rakentuvat yksilön persoonallisuuden<br />

kehityksen myötä. Sisäiset objektit muodostuvat<br />

esikuviksi asianomaisen myöhemmissä objektisuhteissa<br />

(Keski-Luopa 2001, 267).<br />

Sitolahti (2006, 114) kirjoittaa, miten Klein laajentaa<br />

objektin käsitettä ulkoisilla ja sisäisillä, kuvitelluilla<br />

ja todellisilla, hyvillä ja pahoilla, osa- ja<br />

kokonaisobjekteilla sekä kuvaamaan jokaisen ihmisen<br />

syvällä tiedostamattomassa olevaa sisäistettyjen<br />

objektien maailmaa, jossa ne ovat keskinäisissä rakentavissa<br />

ja toisiaan tuhoavissa suhteissa ja vuorovaikutuksessa<br />

egoon.<br />

Hyvät sisäiset objektit edustavat elämänviettiä,<br />

elinvoimaisuutta ja toivoa. Vastaavasti pahat, vaaralliset<br />

sisäiset objektit edustavat kuolemanviettiä<br />

ja toivottomuutta. Sisäistämisen (introjektioiden),<br />

ulkoiseen heijastamisen (projektioiden) ja samastumisen<br />

(identifikaatioiden) prosessoinnissa, suhteessa<br />

merkittäviin toisiin, muodostuu kokemus<br />

itsestä. Tapa, jolla esimerkiksi lapseen suhtaudutaan<br />

vaikuttaa kokemukseen objektin ja itsen hyvyydestä.<br />

Paha, huutava äiti merkitsee eriytymättömän<br />

lapsen kokemuksessa pahaa ja arvotonta<br />

omaa itseä.<br />

Sisäiset objektit eivät ole pysyviä, vaan ne ja niiden<br />

suhteet toisiinsa muokkautuvat koko ajan viettien<br />

vaikutuksessa ja vuorovaikutuksessa ulkoisten<br />

objektien kanssa sekä tulevat yhä enemmän ulkoista<br />

todellisuutta vastaaviksi. Keskeistä parisuhteen toimivuuden<br />

kannalta on, miten puolisot ovat suhteessa<br />

todelliseen tai mielikuviin perustuvaan kuvaan<br />

omasta itsestä (self) ja suhteessa todelliseen tai mielikuviin<br />

perustuvaan kuvaan toisesta (objekti). Kyse<br />

on siitä, seurustelevatko keskenään ”todelliset” vai<br />

”mielikuviin” perustuvat henkilöt.<br />

Fairbairnin (1952) mukaan ennen viettien tyydytystä<br />

ihmisellä on ensisijainen tarve tyydyttävään<br />

suhteeseen, joka muovaa ihmisen käyttäytymistä,<br />

ennakko-odotuksia ja suhteessa oloa. Hän näki rakkauden<br />

tärkeämpänä kuin vietit ja seksuaalisuuden.<br />

Näkemyksensä mukaan sisäiset objektit kehittyvät<br />

seurauksena varhaisista frustraatioista. Koska äiti ei<br />

ole kykenevä tyydyttämään kaikkia suhteeseen liittyviä<br />

vauvan tarpeita, ja vauva on kykenemätön muuttamaan<br />

todellisuutta, hän sisäistää äidin frustroivat<br />

puolet. Tämä taas muodostaa perustan lapsen tuleville<br />

vuorovaikutukseen liittyville odotuksille ja suhteille.<br />

Fairbairn kehitti halkomisen (splitting) käsitteen.<br />

Hänen näkemyksensä mukaan ego on jakautunut<br />

rakenteisiin, joka sisältää:<br />

a) egon alueen, b) objektin alueen ja c) affektin<br />

alueen, joka on suhteessa toiseen (mielihyvä, mielipaha,<br />

rakkaus, pettymys, viha, häpeä, syyllisyys,<br />

kateus, pelko, kauhu, kiitollisuus).<br />

Ulkoinen objekti koetaan kolmella tavalla:<br />

a) ideaalina, joka tuottaa tyydytyksen<br />

b) torjuvana, joka johtaa pettymykseen, aggressioon<br />

ja vihaan tai<br />

c) kiihdyttävänä, tarvitsevuutta herättävänä,<br />

joka johtaa kaipaukseen.<br />

Tuloksena on sisäistetyt, halotut objektit ja egon<br />

rakenne, missä on:<br />

1. keskus-ego,(central ego), tietoinen, ideaaliin<br />

objektiin yhdistyvä<br />

2. torjuva ego,(rejecting ego), tiedostamaton,<br />

joustamaton, torjuvan objektin frustroima<br />

tai<br />

3. kiihdyttävä ego, (exciting ego) tarvitsevuutta<br />

herättävä, tiedostamaton, joustamaton,<br />

kaivaten viettelevää, mutta epätyydyttävää<br />

objektia.<br />

Näiden egon eri puolien kanssa ollaan suhteessa<br />

toiseen, hänen vastaaviin puoliinsa molemminpuolisten,<br />

vastavuoroisten tunteensiirtojen ja projektiivisten<br />

identifikaatioiden avulla. Kiinnittyminen<br />

ainakin yhteen äidilliseen objektiin on välttämätön<br />

ehto terveille objektisuhteille lapsuudessa ja tyydyttäviin<br />

suhteisiin myöhemmin aikuisuudessa.<br />

19

Vanhempien parisuhteen puuttuessa yhdenkin riittävän<br />

tyydyttävän vanhempisuhteen kautta lapselle<br />

mahdollistuu jollain tavalla suhde myös tarvittavaan<br />

”kolmanteen”. Äidillä on mielessään lapsen<br />

isä tai/ja joku muu hänelle merkittävä ihminen, lapsen<br />

kannalta kolmas, mikä voi mahdollistaa lapselle<br />

”kolmannen paikan”, joka on perusta myöhempiin<br />

suhteisiin.<br />

Kantanäkyfantasian avulla, joka sisältää mielikuvat<br />

hedelmöittymisestä, syntymästä, miehen ja<br />

naisen seksuaalisuhteesta, muodostetaan sisäistettyä<br />

mielikuvaa vanhemmista parina. Siinä tiivistyy<br />

ihmisen piilotajuinen käsitys, läpi elämän<br />

vaikuttavasta, keskinäisen yhteyden merkityksestä.<br />

Parhaimmillaan muodostunut käsitys on luovuuden,<br />

yhteyden ja rakkauden ilmentymä. Pahimmillaan se<br />

on tuhoava, kehitystä ja kasvua tukahduttava sekä<br />

vuorovaikutusta estävä. Tämän mielikuvan sisältö<br />

vaikuttaa keskeisesti ihmisen tapaan olla suhteessa<br />

toiseen. Erityisesti rakkaussuhteessa kantanäkyfantasia<br />

mahdollistaa tunneyhteyden toiseen tai sitä<br />

joudutaan tuhoavasti katkomaan (Hyrck 2001).<br />

Hyvän ja pahan integraatio<br />

Riittävän hyvässä, rakastavassa ja välittävässä suhteessa<br />

lapselle mahdollistuu hyvän ja pahan kehityksellinen<br />

integraatio. Se tarkoittaa kokemusta<br />

väistämättömien pettymysten, aggression ja vihan<br />

kanssa vastaanotetuksi tulemista, missä paha ei tuhoa<br />

hyvää, vaan hyvä, välittäminen ja rakkaus voittavat.<br />

Se tarkoittaa myös kokemusta oman rakkauden<br />

vastaanottamisesta sen torjumisen sijaan. Jos suhde<br />

vanhempiin ei mahdollista integraatiota, halkominen<br />

jää ratkaisematta. Myöhemmin objektisuhteita pidetään<br />

silloin joko ”kokonaan hyvinä” tai ”kokonaan<br />

pahoina”. Aikuisen maailmassa tämä tarkoittaa toisen<br />

ihmisen kokemista mustavalkoisesta ”joko – tai”<br />

näkökulmasta, jolloin puuttuu mahdollisuus ”sekä<br />

– että” ajatteluun. Samalla oma itse joudutaan halkomaan<br />

ja jäädään liiaksi itselle hyväksyntää tarjoavien<br />

suhteiden varaan.<br />

Ihmisen vielä kehittyvä minuus niin lapsuudessa<br />

kuin myöhemmin, käyttää halkomista pitääkseen<br />

positiiviset ja negatiiviset mielikuvat erillään. Ensin<br />

siksi, että positiiviset ja negatiiviset kokemukset tapahtuvat<br />

erillään ja myöhemmin välttääkseen ahdistusta,<br />

jonka näiden puolien samanaikainen kohtaaminen<br />

herättää. Kehityksellisesti on välttämätöntä,<br />

että hyvä ja paha voidaan ensin erottaa, että niitä<br />

voidaan vähitellen integroida. Samassa ihmisessä,<br />

niin toisessa kuin itsessä, hyvän ja pahan, tyydyttävän<br />

ja pettymystä aiheuttavan samanaikainen<br />

sietäminen on ihmisen elämässä jossain mielessä<br />

jatkuva prosessi.<br />

Parisuhteessa sisäisten objektisuhteiden, objektija<br />

selfmielikuvien prosessointia jatketaan suhteessa<br />

puolisoon. Puoliso koetaan suhteen prosessin eri<br />

vaiheissa vaihtelevasti idealisoituna, pettymystä aiheuttavana<br />

ja/tai todellisena, ”hyvänä” ja ”pahana”<br />

toisena. Kokemusta määrittävät molempien omat<br />

tarpeet, toiveet ja pelot, kyky hyväksyä toisen sekä<br />

oma erillisyys ja toiseus.<br />

Uusissa perheen ja parisuhteen elämänvaiheissa<br />

integraatiota joudutaan työstämään aina uudelleen.<br />

Lapsi, joka on saanut luotettavia, turvallisia<br />

ja rakastavia hoivakokemuksia ja voinut työstää<br />

integraatioprosessiaan, kehittää sisäisen, hyvään<br />

luottavan ja siihen pyrkivän objektipysyvyyden.<br />

Ihmiselle tulee kokemus omasta arvosta, josta<br />

seuraa kyky riittävään tyydytykseen, frustraation<br />

sietoon ja minän (egon) riittäviin toimintoihin.<br />

Puuttuvaa voidaan mielessä työstää symbolisaation,<br />

tunteiden ja ajattelun keinoin. Hyvien sisäistettyjen<br />

objektisuhteiden avulla kehitytään sietämään<br />

suhteissa läheisyyttä, etäisyyttä, epävarmuutta ja<br />

odottamista. Toteutuneiden integraatioprosessien<br />

avulla oma minuus koetaan myöhemmin elämässä<br />

eheänä, josta seuraa oman itsen jatkuvuudentunne.<br />

Ego-identiteetti sisältää riittävän vakiintuneen käsityksen<br />

omasta itsestä ja vakiintuneen objektirepresentaatioiden<br />

maailman (Erikson 1956). On kykyä<br />

luottaa toiseen sekä olla luotettava.<br />

Minuus ja oma identiteetti joudutaan aina uudelleen<br />

”löytämään”, uusissa suhteissa. Jokainen uusi<br />

ihmissuhde mahdollistaa erilaisen peilin, johon suhteessa<br />

kokemus omasta itsestä määrittyy.<br />

Luottamuksesta parisuhteessa<br />

Universaaleja ihmisen pelkoja ovat rakastetun<br />

menetyksen uhka, rakkauden menetyksen ja ei<br />

hyväksytyksi tulemisen pelko. Parisuhteessa keskeiseksi<br />

muodostuu luottamus puolisoiden välillä.<br />

Luottamuksen avulla säilytetään turvallisuutta,<br />

joka pitää eksistentiaalisen ahdistuksen poissa tai<br />

siedettävänä. Jatkuvuuden tunteesta, jakamisen ja<br />

tunneyhteyden jatkuvuudesta seuraa turvallisuutta,<br />

20

jaettua psyykkistä todellisuutta. Luottamuksen kannalta<br />

on siten keskeistä, miten puolisoiden sisäisessä<br />

maailmassa vaikuttavat jo olevat sisäistetyt objektit.<br />

Voidaanko niihin turvata, vai muodostavatko<br />

ne vallitsevan sisäisen turvattomuuskokemuksen,<br />

joka vaikeuttaa luottamusta suhteessa puolisoon?<br />

Onko suhteessa riittävää jakamista, joka mahdollistaa<br />

toistensa todellisina toisina kohtaamisen?<br />

Nähdäänkö puoliso todellisena toisena vai liikaa<br />

sisäisten objektien värittämänä? Jos toinen nähdään<br />

vain transferenssin kautta, ilman toisen toiseuden<br />

kohtaamista, jaettu psyykkinen todellisuus estyy.<br />

Tai, jos toinen nähdään liikaa omien jäykkien ennakkokäsitysten,<br />

pelkojen ja odotusten mukaan, se<br />

merkitsee sitä, että suhteeseen tulee väärinymmärrystä,<br />

ymmärtämättömyyttä ja ristiriitojen kohtaaminen<br />

ja käsittely vaikeutuu. Sen seurauksena eriytymis-<br />

ja yksilöitymiskuviot monimutkaistuvat, ja<br />

ahdistus vie liikaa voimavaroja suhteessa.<br />

Jokaisen yksilön ja parin yksilöllisestä tilanteesta<br />

riippuu, minkälaisen kokemusten jakamisen, läheisyyden<br />

ja etäisyyden prosessin kumpikin tarvitsee<br />

”toistensa sisäistymiseksi” niin, että luottamukselle<br />

ja todelliselle vuorovaikutukselle, todellisiin toisiinsa<br />

on suhteessa tilaa.<br />

Kernbergin (1976) mukaan sisäistettyjen objektirepresentaatioiden<br />

harmoninen maailma ei pidä<br />

sisällään ainoastaan tärkeitä toisia perheestä ja läheisistä<br />

ystävistä, vaan myös muusta sosiaalisesta<br />

ryhmästä ja kulttuurin identiteetistä. Osaltaan myös<br />

ne varustavat huolenpidolla, luottamuksella ja tuella<br />

ihmisen sisäistä maailmaa. Ne vaikuttavat sisäistettyjen<br />

objektien keskinäisiin suhteisiin, joka voi syventää<br />

asianomaisen ajankohtaisia lähisuhteita. Sisäisten<br />

objektien tasapaino auttaa selviämään kriiseissä, menetyksissä,<br />

hylkäämisissä, eroissa, epäonnistumisissa<br />

ja yksinäisyydessä, koska silloin ihminen voi väliaikaisesti<br />

vetäytyä turvaa ja suojaa antavaan omaan sisäiseen<br />

maailmaansa. Näin sisäinen ja ulkoinen ovat<br />

parhaimmillaan suhteessa toisiinsa sekä vahvistavat<br />

vuorovaikutuksessa toisiaan.<br />

Parisuhteen kriisit ja ristiriidat edistävät puolisoiden<br />

integraatioprosessia eli objekti- ja selfmielikuvien<br />

realisoitumista enemmän todellisuutta vastaaviksi.<br />

Persoonallisuuden integraatio ja sisäisen<br />

parin yhdistäminen omassa mielessä mahdollistavat<br />

kasvavan kokemuksen omasta ja toisen erillisyydestä.<br />

Toisen rakastaminen, antaminen ja vastaanottaminen<br />

suhteessa tulevat mahdollisiksi.<br />

Lopuksi<br />

Edellä olevaan liittyen, psykoanalyyttisessa paripsykoterapiassa<br />

pyritään ammatillisesti ja tietoisesti<br />

tutkimaan sekä ymmärtämään sitä, mihin<br />

parin ristiriidat, ongelmat ja kärsimykset liittyvät.<br />

Puolisoiden yksilöhistoria, elämänkokemukset ja<br />

ajankohtainen elämäntilanne avautuvat heidän suhteensa<br />

ristiriitoihin kytkeytyneenä. Toisiinsa transferoitu,<br />

kasvuhistoriastaan ja aikaisemmista suhdekokemuksistaan<br />

siirtyvä näyttäytyy vuorovaikutuksen<br />

lukkiutumina ja väärinymmärryksinä. Sisäistetyt<br />

objektisuhteet, suhteessaan elävät objekti- ja selfmielikuvat<br />

sekä todelliset suhteet toisiinsa, tulevat<br />

ymmärrettäviksi molempien henkilökohtaisen kasvuhistorian<br />

ja elämänkokemuksen kautta. Yhteyden<br />

saaminen aiemmin yhteydettömään puoleen itseä ja<br />

puolisoa muuttaa suhteessa olemisen kokemusta ja<br />

tapaa. Katkenneiden tunneyhteyksien rakentuminen,<br />

puolisoilla suhteessa toisiinsa, avaa tilaa dialogille.<br />

Näin voidaan jäsentää ja jakaa parisuhteen ja<br />

perheen psyykkistä todellisuutta. Koetut ongelmat<br />

ja ristiriidat voivat näyttäytyä mielekkäiksi ja tulla<br />

ymmärrettäväksi juuri omanlaisenaan, juuri asianomaisten<br />

ihmisten ajankohtaisessa elämänvaiheessa<br />

olevien muutosten työstämiseksi.<br />

Paripsykoterapiassa puolisoille luodaan mahdollisuus<br />

työstää yksilöinä molempien ja suhteessa<br />

kokonaisuudessa esiintyvää ahdistusta, ristiriitaa<br />

sekä häiriötä aiheuttavaa. Pyritään antamaan tilaa<br />

molempien puolisoiden subjektiivisille kokemuksille<br />

ja työstämiselle. Terapeutin/terapeuttien<br />

vastatransferenssin avulla pyritään tutkimaan sekä<br />

ymmärtämään suhteeseen tulevaa tiedostamatonta.<br />

Transferenssin, projektiivisten identifikaatioiden<br />

tutkimisen ja purkamisen kautta puolisot voivat<br />

kohdata toisensa enemmän todellisena itsenään.<br />

Havainnoinnin, reflektoinnin, dialogin ja jaetun<br />

ymmärryksen avulla on tavoitteena puolisoiden itseymmärryksen,<br />

toistensa sekä suhteensa ymmärtämisen<br />

syventäminen. Näin puolisot voivat uudelleen<br />

määritellä suhteensa, roolinsa ja tehdä tarpeenmukaisia<br />

muutoksia.<br />

21

Kirjallisuutta<br />

Bateson, G. (1987). Steps to an Ecology of Mind. London:<br />

Jason Aronson.Inc.<br />

Bentovim, A. and Kinston, W. (1991). Focal family therapy.<br />

In Handbook of family therapy. vol.II, A.S. Gurman and<br />

D.P.Kniskern. New York: Brunner/Mazel.<br />

Bion, W. (1962b). Learning from Experience. London:W<br />

Heinemann.<br />

Bowlby, J. (1949). The study and reduction of group tension<br />

in the family. Human relations. 2:123 – 128.<br />

Dicks, H.V. (1963) Object relations theory and marital studies.<br />

British Journal of Medical Psychology. 36:125-129.<br />

Dicks, H.V. (1963). Marital Tensions. London: Routledge<br />

and Kegan Paul.<br />

Erikson, E.H. (1956). The problem of ego identity. Journal of<br />

the American Psychoanalytic Association.4:56-121.<br />

Fairbairn, W.D. (1952). An object-relations theory of personality.<br />

New York: Basic Books.<br />

Hyrck, R. (2001). Kantanäkyfantasia yhteyden mahdollistajana<br />

tai estäjänä. Psykoterapia 2:66-87.<br />

Kernberg, O.F. (1976). Object-relations theory and clinical<br />

psychoanalysis. New York: Jason Aronson.<br />

Keski-Luopa, L. (2001) Työnohjaus vai superviisaus.<br />

Metanoia Instituutti. Oulu: Kirjapaino Kaleva.<br />

Kohut, H. (1989). The Analysis of the Self. Connecticut:<br />

International Universities Press, Inc.<br />

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä – riittävän kaukana.<br />

Inhimillinen vuorovaikutus psykoanalyyttisessa psykoterapiaprosessissa.<br />

Therpeia-säätiö. Tutkielmasarja nro 1.:<br />

Multiprint Oy.<br />

Mittlemann, B. (1948). The counterpart analysis of married<br />

couples. Psychoanalytic Quarterly. 17:182-127.<br />

Martin, P.A.&Bird, H.W.(1953). An approach to the psychotherapy<br />

of marriage partners. Psychiatry. 16:123-127.<br />

Nichols, M.P., Schwartz, R.C. (2001). Family Therapy,<br />

Concepts and Methods. Boston, London: Allyn and Bacon.<br />

Obendorf, C.P. (1938). Psychoanalysis of married couples.<br />

Psychoanalytic Review. 25:453-475.<br />

Sandler, J.,Dare, C., Holder, A. (1992). The patient and the<br />

analyst. London:Karnac Books.<br />

Scharff, D.E., Scharff, J.S. (1987). Object Relations Family<br />

Therapy. Northvale, New Jersey, London: Jason Aronson Inc.<br />

Scharff, D.E., Scharff, J.S. (1994). Object Relations Couple<br />

Therapy. Northvale, New Jersey, London: Jason Aronson Inc.<br />

Schulman, G. (2002). Sietämättömän kestämisestä eheytymiseen.<br />

Teoksessa: Haaramo, S. & palonen, K., toim. Trauman<br />

monet kasvot. Psyykkinen trauma sisäisenä kokemuksena.<br />

Helsinki: Therapeia-säätiö. s. 162-187.<br />

Segal, H. (1994). Melanie Klein, ihmismielen ymmärtäjänä.<br />

Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Siirala, M. (1966). Peruskatsomuksemme merkityksestä<br />

lääketieteessä. Sos.lääketieteellinen aikakauslehti.2.<br />

Simon, F.B., Stierin, H., Wynne, L.C. (1985). The language<br />

of Family Therapy: A Systemic Vocabulary and Sourcebook.<br />

New York: Family Process Press.250-251.<br />

Sinervo, H. (2004). Runoilijan talossa. Hämeenlinna:<br />

Karisto Oy:n Kirjapaino.<br />

Sitolahti, T. (2006). Viettiteoriasta objektisuhteiden teoriaan.<br />

Melanie Klein sillanrakentajana. 91-166. Teoksessa:<br />

Psykoanalyysin isät ja äidit. Toim. Mälkönen, K.,<br />

Sammallahti, P., Saraneva, K., Sitolahti, T.: Therapeia-säätiö.<br />

Skynner, A.C.R. (1976). Systems of family and marital psychotherapy.<br />

New York: Brunner/Mazel.<br />

Slipp, S. (1984). Object relations: A dynamic bridge between<br />

individual and family treatment. New York: Jason Aronson.<br />

Slipp, S. (1988). Technique and practice of object relations<br />

family therapy. New York: Jason Aronson.<br />

Stern, D.N. (1985). The interpersonal world of infant. New<br />

York: Basic Books.<br />

Winnicott, D.W. (1971). Playing and Reality. London:<br />

Tavistock Publications.<br />

22

LUOVAN SYSTEEMINEN JA JUNGILAINEN<br />

PARIPSYKOTERAPIA<br />

Jan-Christer Wahlbeck<br />

Psykologi, psykoterapeutti, vaativan erityistason perheterapiakouluttaja, kirjailija<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, Helsinki<br />

Parisuhteen peruskysymyksiä<br />

Parisuhde on ihmiskunnan monimutkaisimpia<br />

keksintöjä. Vanhemmuudessa kirjo ei ole niin<br />

laaja, koska lapsen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset<br />

tarpeet asettavat rajoja riittävän hyvälle huolenpidolle<br />

(Wahlbeck, 2004; Wahlbeck, 2006). Sen<br />

sijaan ei ole olemassa rajoituksia sille, minkälaisen<br />

parisuhteen aikuiset ihmiset määrittelevät riittävän<br />

tyydyttäväksi tai muuten säilyttämisen arvoiseksi.<br />

Vaikka paripsykoterapeutin on oltava avoimella<br />

mielellä valmis oppimaan jotain ainutlaatuista ja<br />

uutta jokaiselta asiakkaalta, voi olla tarkoituksenmukaista<br />

pitää ”takataskussa” joitakin parisuhteeseen<br />

liittyviä peruskysymyksiä.<br />

1. Minkälaisena kiiltokuvanomaisena hahmona<br />

näit puolisosi ennen kuin hän osoittautui olevan<br />

elävä ja monipuolinen ihminen?<br />

Pettymykset kuuluvat parisuhteen arkeen. Puoliso<br />

ei täytäkään kaikkia häneen kohdistuvia epärealistisia<br />

odotuksia. Sen sijaan hän paljastaa olevansa<br />

ihminen ristiriitaisuuksiensa, puutteittensa, haavoittuvuutensa<br />

ja liikuttavuutensa kanssa.<br />

2. Minkälaisen elämän toivoit avautuvan sinulle<br />

puolisosi kautta?<br />

Ihastumisen, rakastumisen, kiinnostumisen tai liittymisen<br />

kautta ihminen hakee paitsi turvallisuutta<br />

myös muutosta elämäänsä. Hän haluaa tavoittaa<br />

elämän merkityksellisyyden syvällisemmin ja intensiivisemmin<br />

kuin aikaisemmin. Hän haluaa tutustua<br />

itselleen siihen saakka tuntemattomiin puoliin ihmisenä<br />

olemisessa. Hän haluaa ehkä psyykkisesti<br />

syntyä uudestaan.<br />

3. Millä tavalla halusit elämääsi puolisosi kautta<br />

jotain ennestään tuttua, millä tavalla jotain uutta,<br />

millä tavalla vieraan suvun rooleja kokeiltavaksi,<br />

millä tavalla jotain ikuisesti kiehtovaa?<br />

Perinteisen englantilaisen sanonnan mukaan morsiamen<br />

tulisi pukeutua johonkin vanhaan, johonkin<br />

uuteen, johonkin lainattuun ja johonkin siniseen.<br />

Tätä voisi paripsykoterapeuttisesti tulkita siten,<br />

että jokaiseen puolison valintaan liittyy toive löytää<br />

jotain lapsuudenperheestä turvallisen tuttua<br />

(”vanhaa”), jotain, mitä jäi kaipaamaan lapsuudenperheessään<br />

(”uutta”), jotain kiinnostavaa ajatellen<br />

niitä erilaisia rooleja, joita puolison suku verrattuna<br />

omaan sukuun tarjoaa kokeiltaviksi (”lainattua”) ja<br />

jotain, mikä säilyy kiehtovana arvoituksena, kunnes<br />

kuolema erottaa (”sinistä”).<br />

4. Mitä tunteita tai minkälaista käyttäytymistä<br />

et ole aikaisemmissa ihmissuhteissasi voinut tuoda<br />

esille?<br />

Joskus parisuhde on kummankin osapuolen kannalta<br />

tuhoisalla tavalla juuttunut. Molemmat käyttäytyvät<br />

tavalla, jonka he tietävät pilaavan onnellisen<br />

yhdessäolon mahdollisuuksia. Kuitenkin kumpikin<br />

jatkaa viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen<br />

ja jopa vuodesta toiseen. Selitys voi olla siinä, että<br />

he ovat lapsuudenperheessään joutuneet luopumaan<br />

jostakin inhimillisestä perusoikeudesta. Voi<br />

olla, että he eivät ole esimerkiksi saaneet kritisoida<br />

avoimesti, kieltäytyä alistumasta, ilmaista vihaansa,<br />

olla itsekkäitä jne. Parisuhteessaan he vaativat<br />

itselleen oikeuden olla kaikkein hankalimpia kotona,<br />

kuten kaikki ihmiset pohjimmiltaan haluavat,<br />

voidakseen rentoutua ulkomaailman sosiaalisista<br />

paineista.<br />

5. Millä tavalla olette kumpikin sekä kateellisia<br />

että kiitollisia toisillenne?<br />

Oletan, että kaikilla puolisoilla on aihetta olla sekä<br />

kateellisia että kiitollisia toisilleen, vaikka he eivät<br />

välttämättä tuo tätä esille. Joku voi olla kateellinen<br />

toiselle siitä, että hän on ollut niin arvostettu ja rakastettu.<br />

Joku taas on kateellinen siitä, että toinen<br />

on ollut vapaa valitsemaan elämässään, koska väheksyttynä<br />

ja hylättynä hänellä ei ole ollut mitään<br />

menetettävää. Joku voi olla kiitollinen siitä, että on<br />

23

saanut paikan toisen elämässä. Joku taas on kiitollinen<br />

siitä, että toinen aina haukkuu häntä, jolloin<br />

hänelle ei jää epäselväksi, millä tavalla hän on puutteellinen<br />

eikä hänen kuitenkaan tarvitse pelätä tulevansa<br />

hylätyksi.<br />

6. Parisuhdekärsimyksestä voi aina päästä irti,<br />

mutta minkälaisesta kärsimyksestä ette niin<br />

vaan pääse irti?<br />

Pettymykset työuralla, sairaus, lapsettomuus, lähiomaisen<br />

menetys ja monet muut kärsimystä aiheuttavat<br />

tapahtumat ovat sellaisia, että niitä ei voi<br />

helpolla poistaa elämästään. Sen sijaan, jos kärsii<br />

parisuhteestaan, tietää aina, että periaatteessa täydellinen<br />

muutos parempaan voi tulla koska tahansa<br />

tai sitten voi koska tahansa jättää puolison. Tämän<br />

takia ihmiset pitävät mielellään parisuhteensa kärsimysnäytelmää<br />

etualalla elämässään. Joskus ihmiset<br />

jatkavat näytelmää niin pitkään, että ehtivät ikään<br />

kuin ulkopuolisina hahmottaa parisuhdetta, josta<br />

ovat luopumassa.<br />

7. Onko rakkaustarinanne uskottava?<br />

Joskus ihmiset ovat onnettomia parisuhteessaan pelkästään<br />

sen takia, että eivät pidä rakkaustarinaansa<br />

todellisena rakkautena. He ovat ehkä tutustuneet<br />

netin kautta, he eivät ehkä ollenkaan ihastuneet<br />

toisiinsa ensi näkemältä, heillä oli ehkä joku toinen<br />

mielessä pitkään, he eivät ole ehkä tunteneet villiä<br />

intohimoa toisiaan kohtaan tai he kokevat ehkä<br />

olevansa vuosienkin jälkeen vasta tutustumisensa<br />

alussa. Kaikki parisuhteet eivät ala rakastumisesta,<br />

jotkut alkavat ystävyydellä ja jotkut jopa vastenmielisyydellä.<br />

Kaikki parisuhteet eivät ole ensin<br />

symbioottisia ja sitten yksilöllisyyttä painottavia,<br />

vaan osa voi olla koko ajan symbioottisia ja osa taas<br />

ei koskaan.<br />

8. Miten parisuhteenne suojaa teitä pelolta, pettymyksiltä<br />

ja maailman pahuudelta?<br />

Yhteiskunnallisessa kulttuurissamme parisuhteeseen<br />

kohdistetaan suunnattomasti saamisen tarpeita,<br />

kun sen sijaan vanhemmuuteen (kuten työelämäänkin)<br />

liitetään antamisen velvollisuuksia (Wahlbeck,<br />

1999 d). Aikaisemmin perhe oli ihmisen suojasatama<br />

maailmassa, nykyään ennen kaikkea parisuhteesta<br />

yritetään tehdä sellainen. Kaiken sen, joka ei<br />

muuten toteudu ihmisen elämässä, pitäisi toteutua<br />

parisuhteen kautta tai sen avulla.<br />

9. Millä tavalla olette samanlaisia ja millä tavalla<br />

erilaisia?<br />

Vaikka parisuhteet voidaan luokitella joko symmetrisiksi<br />

tai komplementaarisiksi (Bateson, 1973;<br />

Bateson 1980), eli joko samanlaisuuteen tai erilaisuuteen<br />

pohjautuviksi, puolisoiden on mielekästä<br />

huomata molemmat puolet riippumatta siitä, kumpi<br />

heillä on mielessään päällimmäisenä. Jotkut pariskunnat<br />

haluavat symbioottisella tavalla nähdä toisensa<br />

pelkästään samanlaisina, kun taas jotkut sitoutumista<br />

ja läheisyyttä pelkäävät pitävät toisiaan<br />

ainoastaan erilaisina. Samanlaisuudella ja erilaisuudella<br />

tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä ulkoista<br />

käyttäytymistä ja vaikuttavuutta että sisäistä kokemista<br />

ja hahmottamista.<br />

10. Miten näytätte toisenlaisia puolia itsestänne<br />

parisuhteenne ulkopuolella?<br />

Monessa perheessä ja parisuhteessa leikitään, että<br />

jokainen esiintyy samanlaisena aina ja kaikissa sosiaalisissa<br />

tilanteissa. Torjutaan se tosiasia, jonka<br />

monet psykoterapiasuuntaukset ovat nostaneet esille,<br />

että ihmisessä asuu sekä myönteisiä että kielteisiä<br />

mahdollisuuksia monenlaiseen käyttäytymiseen<br />

ja kokemiseen. Tämän vuoksi ihminen voi alati<br />

muuttua ja kehittyä koko elämänsä ajan.<br />

Teesejä parisuhteesta<br />

Paripsykoterapeutti pääsee asiakkaittensa avulla<br />

oivaltamaan keskeisiä asioita ihmisenä olemisesta<br />

ja yhdessä muiden kanssa elämisestä. Tietenkin on<br />

vaarallista yleistää, mutta joskus tulee opetuksellisia<br />

hetkiä, jolloin terapeutin on tarjottava omaa elämänfilosofiaansa,<br />

vaikka kysymysmerkillä varustettuna.<br />

Parisuhteesta voisi esittää kymmenen teesiä.<br />

1. Ainoa parisuhde, joka on varmuudella elinikäinen,<br />

on ihmisen parisuhde itsensä kanssa.<br />

Parisuhde on ihmissuhde, jossa vielä selvemmin<br />

kuin muuten huomaa, miten suhtautuminen<br />

itseensä vaikuttaa suhtautumiseen toiseen.<br />

Psykodynaamisesti puhutaan projektioista ja projektiivisesta<br />

identifikaatiosta. Eri suuntausta edustavat<br />

paripsykoterapeutit pitävät tärkeänä kummankin<br />

puolison omaa, yksilöllistä psyykkistä kehitystä<br />

ja riittävän tilan saamista sille. Olen usein pyytänyt<br />

puolisoita kirjoittamaan itselleen kirjeen siitä, mihin<br />

he ovat itsessään tyytyväisiä ja tyytymättömiä.<br />

24

Tämän jälkeen he ovat saaneet lukea nämä kirjeet<br />

toisilleen ääneen (Wahlbeck, 2003 b).<br />

2. Parisuhde ilman realiteettitajun horjumista ja<br />

vääristyneitä aistihavaintoja on kuollut.<br />

Vaikka parisuhteen kypsymisen edellytykseksi voidaankin<br />

määritellä se, että kumpikin on valmis löytämään<br />

itsestään kaikki ne asiat, joita haluaa sijoittaa<br />

pelkästään toiseen, kuuluu parisuhteen elävänä pysymiseen<br />

ja puolison kiehtovana kokemiseen jonkin<br />

asteisia ”harhoja”. Jos näkee kumppaninsa täsmälleen<br />

”sellaisena kuin hän todella on”, parisuhde on<br />

loppunut ihmissuhteena. Monet eronneet kokevatkin<br />

heränneensä unenomaisista ”harhoistaan” suhteessa<br />

toisiinsa. Elävä parisuhde taas puhuttelee kummankin<br />

psykoottisiakin puolia (Schwartz-Salant 1998).<br />

Sen takia ei ole sattuma, että monet puolisot saattavat<br />

sanoa toisilleen: ”Sinä teet minut hulluksi!”<br />

3. Rakkaustarinan ei tarvitse olla kuin elokuvissa,<br />

televisiossa, romaaneissa tai mainoksissa.<br />

Nykyään ihmiset hakevat mytologisia tarinoita joukkotiedotusvälineistä<br />

eikä niinkään suullisen kertomisen<br />

tradition kautta. Mainoskoneisto käyttää tehokkaasti<br />

psyykkisen vaikuttamisen keinoja mitätöidäkseen<br />

sen, minkä ihminen kokee omaavansa, jotta<br />

hän ymmärtäisi kaivata elämäänsä jotakin myytävää<br />

tuotetta tullakseen onnelliseksi. Syntyy tilanne, jossa<br />

kukaan ei riittävästi arvosta sitä, mitä hänelle on sillä<br />

hetkellä tarjolla. Tämä pätee parisuhteeseenkin.<br />

4. Vaikka ihminen kokisi parisuhteensa päällimmäiseksi<br />

ongelmaksi elämässään, varsinainen<br />

ongelma voi kuitenkin liittyä suhteeseen omaan<br />

itseen, työhön, sukulaisiin tai vanhemmuuteen.<br />

Muutospaineet tai -tarpeet muilla elämän alueilla<br />

voivat kanavoitua parisuhteeseen. Ihminen, joka<br />

ei siedä omaa avuttomuuttaan, saattaa haukkua ja<br />

mitätöidä puolisoaan. Ihminen, joka haluaisi vaihtaa<br />

työtä tai alaa, saattaa harkita avioeroa. Ihminen,<br />

joka kokee tottelevansa liikaa sukulaisiaan, saattaa<br />

kapinoida puolisoaan vastaan. Ihminen, joka pelkää<br />

epäonnistuneensa vanhempana, saattaa kipeästi tarvita<br />

kehumista parisuhteessaan.<br />

5. Parisuhde on usein liian suljettu tai liian avoin<br />

ympäristölle.<br />

Kaikki sosiaaliset systeemit ovat avoimia, eli rajat<br />

eivät ole täysin läpäisemättömiä, mutta eivät täysin<br />

läpäiseviäkään. Parisuhteessa saatetaan joskus<br />

yrittää luoda yhteistä harhakuvitelmaa siitä, että ulkomaailmaa<br />

ei ikään kuin olisi tai ettei se ainakaan<br />

vaikuttaisi millään olennaisella tavalla suhteeseen.<br />

Tällainen ilmiö voi liittyä moneen perheen psykopatologiaan<br />

(Wynne et al. 1963). Parisuhteesta voidaan<br />

yrittää tehdä kokonaan suljettu maailma myös<br />

mustasukkaisuuden kautta. Jotkut pariskunnat sen<br />

sijaan haluavat elää aivan kuin parisuhde ei asettaisikaan<br />

rajoja sille, mitä saa tai ei saa tehdä. Tähän<br />

liittyy tavallisesti riippuvuuden pelkoa.<br />

6. Sekä uskoton että petetty osapuoli kärsivät<br />

heikosta itsetunnosta ja heikosta turvallisuudentunteesta.<br />

Tilanteessa, jossa toinen puoliso on pettänyt ja toinen<br />

tullut syvästi loukatuksi, on usein vaikea luoda<br />

yhteistä keskustelupohjaa. Pettänyt osapuoli ei halua<br />

järkyttää toista avautumalla ja kertomalla lisää näkemyksistään,<br />

eikä loukattu osapuoli puolestaan halua<br />

puhumalla varomattomasti menettää kumppaniaan<br />

lopullisesti. Tällaisessa tilanteessa voi olla vaikea<br />

saada aikaan avointa keskustelua tärkeistä asioista.<br />

Silloin voi olla mielekästä tarttua yhteisiin teemoihin<br />

eli itsetuntovaikeuksiin ja romahtaneeseen turvallisuudentunteeseen.<br />

Pettäneen osapuolen itsetunto on<br />

koetuksella häneen kohdistuvan syyllistävän kritiikin<br />

vuoksi ja hänen turvallisuustunteensa järkkyy kumppania<br />

uhkaavan psyykkisen romahtamisen ja mahdollisten<br />

itsemurhauhkausten kautta. Petetyn osapuolen<br />

itsetuntoa on selvästi loukattu, ja hänen turvallista<br />

todellisuuskäsitystään on julmalla tavalla rikottu. On<br />

mielenkiintoista kuulla, miten kummankin osapuolen<br />

itsetunto ja turvallisuudentunne on ollut uhattuna<br />

tai taattuna heidän lapsuudessaan, nuoruudessaan ja<br />

aikaisemmassa aikuiselämässään.<br />

7. Kumpikin hakee tiedostamattaan puolison<br />

valinnastaan ei ainoastaan itselleen, vaan suvulleenkin<br />

joko jotain luovalla tavalla uutta tai jotain<br />

traditioita vahvistavaa.<br />

Ihmiset haluavat usein kokea toimivansa tärkeissä<br />

elämänratkaisuissaan suvuistaan riippumattomina<br />

yksilöinä. Työn tai puolison valitsemisen kuvitellaan<br />

tapahtuvan sukujen vaikutuksesta vapaassa<br />

tyhjiössä. Tiedostamattomalla tasolla kuitenkin<br />

seurataan tai rikotaan suvun perinteitä ajatellen esimerkiksi<br />

sitä, onko valinta järjen tai tunteen ohjaama,<br />

toivotaanko tasavertaisuutta tai hierarkiaa, vaa-<br />

25

ditaanko tilaa uralle tai omistaudutaanko perheelle,<br />

noudatetaanko vai rikotaanko ympäristön normeja,<br />

onko ulkonäkö tai sosiaalinen asema tärkeä vai<br />

ei. Puolison valinnan kautta yksilö edistää sukunsa<br />

sulkeutuneisuutta tai avoimuutta tuomalla joko<br />

helposti hyväksyttävän tai vahvaakin vieroksuntaa<br />

herättävän uuden ihmisen suvun piiriin.<br />

8. Sen sijaan, että puolisot riitelevät siitä, kumpi<br />

saa tahtonsa läpi, heidän olisi palveltava keskinäistä<br />

suhdettaan ja sen tarpeita.<br />

Parisuhde ei ole dyadi vaan triadi. Siinä on kolmantena<br />

osapuolena parisuhde. Tämän vuoksi paripsykoterapiassa<br />

voi olla tarpeen kysyä puolisoiden<br />

mielipiteiden lisäksi sitä, mitä mieltä parisuhde<br />

saattaisi olla. Samoin kuin puolisot ovat valmiita<br />

uhrautumaan lastensa puolesta, heidän tulisi olla<br />

valmiita uhrautumaan myös parisuhteensa puolesta.<br />

Paripsykoterapiassa näköaloja voidaan laajentaa<br />

myös siten, että teoreettisesti oletetaan joidenkin<br />

kolmansien osapuolten, kuten työtovereiden, ystävien,<br />

sukulaisten jne. olevan fiktiivisesti läsnä<br />

kahden ihmisen kommunikaatiosuhteessa (Ricci &<br />

Selvini-Palazzoli 1984).<br />

9. Osa pariskunnista riitelee liikaa ja osa liian<br />

vähän, toiset taas koko ajan ja jotkut eivät ollenkaan.<br />

Paripsykoterapeutin omat kokemukset parisuhteesta<br />

ja ihmissuhteista yleensä voivat vaikuttaa siihen,<br />

miten hän suhtautuu pariskunnan riitelemiseen tai<br />

riitelemättömyyteen. Helposti käy niin, että paripsykoterapeutti<br />

joko aina rohkaisee pariskuntia<br />

riitelemään tai yrittää aina estää heitä riitelemästä.<br />

Kuitenkin täytyisi tapauskohtaisesti tutkia, mikä<br />

on kulloisenkin parisuhteen sen hetkinen tilanne.<br />

Vaikka puolisoiden olisikin opittava riitelemään tai<br />

jättämään riitelemättä, kenenkään ulkopuolisen on<br />

mahdotonta tietää, koska aika on kypsä siihen. Sen<br />

takia täytyy olla todella harkitsevainen, jos antaa<br />

kotitehtäviä joko riitojen lisäämiseksi tai niiden estämiseksi.<br />

Tietenkin on viisasta seurata asiakkaiden<br />

tilannemääritelmiä, mutta joskus he ovat eri mieltä<br />

siitä tai sitten he tarvitsevat apua kyseenalaistaakseen<br />

tai monipuolistaakseen omia käsityksiään.<br />

10. Rakkaussuhteessa kukaan ei ole koskaan<br />

yksiselitteisesti voitolla tai häviöllä: hallitsevasti<br />

käyttäytyvä ei voi tietää, antaako toinen tilaa sydämessäänkin,<br />

alistuva voi syyllistää toista ja ylläpitää<br />

uhkaa, että jonakin päivänä saa tarpeekseen<br />

ja lähtee. Puhumalla paljon ei välttämättä<br />

saa kontaktia edes omiin tunteisiinsa ja hiljaa<br />

olemalla taas saa kauhukuvat toisen mielessä<br />

liikkeelle.<br />

Parisuhteessa, kuten muissakin ihmissuhteissa, taistellaan<br />

usein tuhoisallakin tavalla vallan harhasta<br />

(Bateson 1973; Bateson 1980). Kumpikin yrittää<br />

suuruudenhullulla tavalla saada sellaista yksipuolista<br />

valtaa suhteessa ympäristöönsä ja muihin ihmisiin,<br />

joka ei voi koskaan toteutua. Joku saattaa kuvitella<br />

esimerkiksi väkivallalla tai sillä uhkaamalla<br />

voivansa estää hylätyksi tulemisen (Wahlbeck 1999<br />

d). Poliittisissakin systeemeissä on käynyt ilmi, että<br />

ennemmin tai myöhemmin diktaattorin alistamat<br />

ihmiset kieltäytyvät leikkimästä enää tottelevaisuusleikkiä.<br />

Ihminen voi kyllä vangita, kiduttaa ja<br />

tappaa toisen ihmisen, mutta hän ei voi koskaan olla<br />

täysin varma siitä, miten tämä seuraavaksi toimii.<br />

Parisuhteessa voi yrittää tavoitella vallan harhaa puhumalla<br />

tai vaikenemalla, toimeliaisuudella tai vetämättömyydellä,<br />

hallitsevuudella tai joustavuudella,<br />

aktiivisen tai passiivisen vastarannan kautta. On<br />

surullista, että niin monessa parisuhteessa uhrataan<br />

aikaa ja energiaa jonkin sellaisen tavoittelemiseksi,<br />

mitä ei kuitenkaan voi saada, sen sijaan, että annettaisiin<br />

kaiken sen elämän rikkauden avautua, joka<br />

on kummankin käsien ulottuvilla.<br />

Parisuhteen kompasseja<br />

Asiakkaat näkevät tavallisesti ainoastaan yhden,<br />

joko ulkoisen tai sisäisen, ristiriidan. Olisi yhdessä<br />

löydettävä se toinenkin ristiriita, jotta voisi avautua<br />

”kompassi” (Wahlbeck 2003 a) elämän jännitteiseen<br />

energiakenttään.<br />

Inspiroiduin ajatuksesta, että yksilöitymisen tukeminen<br />

muodostaa kestävän pohjan parisuhteen pysyvyydelle<br />

(Guggenbühl-Craig, 1977) ja tein tästä<br />

”kompassin”:<br />

Pohjana parisuhteelle (eli ”etelässä”) on tarve<br />

saada virikkeitä psyykkiseen kasvuun, mutta ennemmin<br />

tai myöhemmin tarvitaan myös pyrkimystä<br />

kohti henkisen kasvun virikkeitä (”pohjoinen”).<br />

”Henkisellä kasvulla” tarkoitetaan tässä yhteydessä<br />

kaikkea sitä, mikä muuttaa ihmisen käsitystä itsestään<br />

osana maailmankaikkeutta ja elämän merkitystä.<br />

Joillekin tämä tarkoittaa uskonnollista va-<br />

26

Parisuhde ja yksilöityminen (©Jan-Christer Wahlbeck)<br />

Virikkeitä henkiseen<br />

kasvuun<br />

Läheisen<br />

ihmissuhteen<br />

haasteet ja<br />

ristiriidat<br />

Maailman monipuolistumisen<br />

ja<br />

oman eheytymisen<br />

mahdollisuus.<br />

Virikkeitä psyykkiseen<br />

kasvuun<br />

kaumusta, mutta ei kaikille. Parisuhteen arki eli läheisen<br />

ihmissuhteen haasteet ja ristiriidat (”länsi”)<br />

antavat energiaa ja pakottavat kestämään kaaosta.<br />

Aina välillä voi edes hetkittäin nauttia maailman<br />

monipuolistumisen ja oman eheytymisen mahdollisuudesta<br />

(”itä”). Parisuhde tarvitsee ”ravintoa”<br />

kaikista näistä suunnista, jotta se kestäisi ”kunnes<br />

kuolema erottaa”.<br />

Puolisoiden suhde elämään vaikuttaa siihen, miten<br />

he kokevat toisensa:<br />

Jotta ymmärtäisi, mitä parisuhde merkitsee kumppanille<br />

ja mitä hän siitä hakee, on tiedettävä jotain hänen<br />

suhteestaan elämään. Mitä hän torjuu (”etelä”)?<br />

Kaikki ihmiset torjuvat jotain. Kukaan ei pysty elämään<br />

”täysillä” ilman varauksia. Se on fyysinen, biologinen,<br />

sosiaalinen ja psykologinen mahdottomuus.<br />

Mitä hän himoitsee (”pohjoinen”)? Tällä en tarkoita<br />

ainoastaan seksuaalisia haluja, vaan minua kiinnostaa,<br />

mitä ihminen muutenkin kaipaa, mikä saa hänet<br />

innostumaan? Vaikka ihminen omistaakin elämänsä<br />

sille, että oppii yhä monipuolisemmin tuntemaan elämää<br />

ja itseään, jokin osa jää aina pysyvästi tai tilapäisesti<br />

”varjoon”. Sen vuoksi on mielekästä pohtia<br />

ihmisen kanssa, mikä puoli elämästä ja hänestä on<br />

esillä (”länsi”) ja mikä taas piilossa (”itä”).<br />

Puolison suhdetta kumppaniinsa voidaan tarkastella<br />

neljästä eri näkökulmasta:<br />

Vaikka paripsykoterapia-asiakkaat esittävät paljonkin<br />

vaatimuksia (”pohjoinen”) toisilleen, voisi ajatella,<br />

että kestävä pohja parisuhteen jatkumiselle muodostuu<br />

kaikesta siitä, minkä antaa puolisolleen anteeksi<br />

(”etelä”). Tämä pysyy usein piilossa, eikä sitä aina<br />

edes haluta sanoa ääneen, koska silloin toinen voisi<br />

kuvitella saaneensa luvan olla minkälainen tahansa.<br />

Monet paripsykoterapeutit ovat nostaneet antamisen<br />

(”itä”) ja saamisen (”länsi”) dialektiikan esille. Jotta<br />

voisi antaa, on suostuttava ottamaan vastaan, ja jotta<br />

voisi ottaa vastaan, on kyettävä antamaan jotain.<br />

Luovan systeeminen paripsykoterapia<br />

Systeemisestä perheterapiasta ja systeemisestä paripsykoterapiasta<br />

on esiintynyt monta mekaanisen<br />

tuntuista ja ulkokohtaista manipulaatiota suosivaa<br />

versiota. Itse käytän sen takia termiä ”luovan systeeminen”<br />

kuvaamaan sellaista perheterapiaa tai<br />

27

paripsykoterapiaa, joka pohjautuu aatehistoriallisesti<br />

Gregory Batesonin (1973; 1980) ajatuksiin.<br />

Mielestäni systeemisen näkökulman ydin on toisaalta<br />

erottelujen (joko-tai-ajattelun) ja toisaalta ilmiöiden<br />

laajempien kytkentöjen välttämättömyyden ja suhteellisuuden<br />

ymmärtäminen (Wahlbeck, 1999 b). Itse<br />

olen aina liittänyt tunteet, kokemukset, merkitykset<br />

ja tarinat systeemisyyteen kuten Gregory Batesonkin,<br />

mutta jotkut perheterapeutit löysivät nämä asiat vasta<br />

hylättyään liian kapeasti omaksumansa systeemisen<br />

mallin ja hakeutumalla reflektiivisen ja narratiivisen<br />

perhe- ja pariterapian piiriin. Dialogisuuden periaate<br />

sisältyy mielestäni siihen vuorovaikutuksellisuuteen,<br />

jonka pitäisi olla mukana systeemisessä työskentelyssä,<br />

vaikka tätä toimintatapaa on väärin perustein<br />

kutsuttu kuulustelu- ja tempputekniikaksi.<br />

Systeemistä paripsykoterapiaa käsitteleviä kirjallisuuspoimintoja:<br />

- Nimenomaan paripsykoterapiassa on ollut pakko<br />

huomata joidenkin systeemisen terapian rutiineihin<br />

liittyvä rajoittuneisuus. Sen sijaan, että tapaamiset<br />

olisivat kerran kuukaudessa, on usein tarpeellista<br />

tavata jopa viikoittain (Burbatti et al. 1993, s. 121).<br />

- Systeemisessä mielessä pariskunta ilmaisee ennen<br />

kaikkea yksilöiden tarpeita ja ongelmia (Ibid. s.<br />

122). Tämän takia paripsykoterapeutti joutuu usein<br />

trianguloiduksi, kun kumpikin puoliso haluaa etuoikeutetun<br />

suhteen häneen (Ibid. s. 127).<br />

- Äärimmäisen tärkeää on kunnioittaa puolisoiden<br />

yhteisiä ja erillisiä maailmankatsomuksellisia olettamuksia<br />

todellisuudesta (Ibid. s. 129).<br />

- Paripsykoterapeutin on vaikea antaa yhtä paljon<br />

huomiota molemmille puolisoille, koska tavallisesti<br />

roolit ovat polarisoituneet siten, että toinen edustaa<br />

regressiivisyyttä ja toinen progressiivisyyttä. Eli<br />

toinen kärsii erilaisista oireista, ja toinen esiintyy<br />

järkevänä henkilönä, joka on tuonut toisen hoitoon<br />

(Willi 1990, s. 94).<br />

- Samalla tavalla, kun voidaan puhua normaaliin<br />

mielenterveyteen kuuluvasta ”kontekstijoustavuudesta”<br />

ja ”systeemikompetenssista” eli valmiudesta<br />

toimia erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä (Retzer<br />

2004, s. 24) voisi ajatella, että luovan systeeminen<br />

paripsykoterapeutti pystyy kalibroimaan toimintaansa<br />

eri tavalla jokaisen pariskunnan kanssa.<br />

- Paripsykoterapiassa löytyy monta erilaista systeemistä<br />

lähestymistapaa. Yhteistä niille on yritys<br />

mahdollistaa prosessi, joka edistää puolisoiden<br />

yhteistä ja erillistä luovuutta. Jokin lähestymistapa<br />

painottaa prosessissa syntyneiden ideoiden sopivaa<br />

moninaisuutta, jokin vuorovaikutuksessa kasvamisen<br />

mahdollisuuksia ja jokin taas kohtaamista ja<br />

sukupuutyöskentelyä (Hess 2003, s. 88).<br />

- Seksuaalisuuttakin tarkastellaan systeemisestä<br />

näkökulmasta. Seksuaaliterapiaa voidaankin määritellä<br />

intohimojen pariterapiaksi (Clement, 2004,<br />

s. 47). Huomion keskipisteenä on kummankin puolison<br />

eroottinen kehitys eikä seksuaaliset funktiot<br />

(Ibid. s. 50). Pariskunta on systeemi, jolle on tunnusomaista<br />

merkitys- ja kommunikaatioyhteisyys<br />

(Ibid. s. 63). Yhdessä luotua seksuaalikulttuuria on<br />

tarkasteltava osana tätä kokonaisuutta (Ibid. s. 71).<br />

- Systeeminen paripsykoterapia on empiirisissä<br />

tuloksellisuustutkimuksissa osoittautunut tehokkaaksi<br />

silloin, kun toinen puolisoista on diagnosoitu<br />

masentuneeksi (Jones & Asen, 2000). Tavallisesti<br />

systeemisesti työskentelevät paripsykoterapeutit<br />

vierastavat diagnooseja ja ajattelevat, että sellaiset<br />

leimat ainoastaan lisäävät ongelmia. Joskus diagnoosi<br />

on kuitenkin ollut niin monta vuotta mukana<br />

pariskunnan elämässä, että siitä on tullut kuin perheenjäsen<br />

(Ibid. s.xiii), eikä diagnoosin huomioiminen<br />

estä laajempien systeemisten perspektiivien<br />

luomista yhdessä asiakkaiden kanssa.<br />

- Diagnostiikka muodostaa systeemisessä paripsykoterapiassa<br />

prosessin. Sen kautta saadaan toiminnallisia<br />

vihjeitä seuraavista hoidollisista vaiheista, kun aktivoidaan<br />

ja hyödynnetään asiakkaiden voimavaroja ja<br />

itsehoitokykyä (Scheib & Wirsching, 2004, s. 37).<br />

- Unien kautta voidaan myös kohota parisuhteen<br />

tarkastelussa korkeammalle systeemiselle tasolle.<br />

Uni on paitsi henkilökohtainen tuote, myös kulttuurin<br />

aikaansaannos. Jos mies näkee unta vaimostaan<br />

”miehitysarmeijana”, tämä kertoo jotain myös siitä,<br />

mitä tapahtuu miesten ja naisten välillä yhteiskunnallisella<br />

tasolla. Systeeminen paripsykoterapeutti<br />

etsii kulttuurianalyytikkona unien yhteyksiä kollektiivisesti<br />

vallitseviin normeihin (Roth 2003, s. 16).<br />

Tällöin luovan systeeminen paripsykoterapeutti tulee<br />

aika lähelle jungilaista paripsykoterapeuttia.<br />

Jungilainen paripsykoterapia<br />

Luovan systeeminen ja jungilainen paripsykoterapia<br />

eivät ole kaukana toisistaan. G. Batesonin ja C. G.<br />

Jungin ajatukset sopivat yhteen ja täydentävät toisiaan<br />

(Tuhkasaari & Wahlbeck 1999; Wahlbeck 1999 a;<br />

28

Wahlbeck 1999 c; Wahlbeck 2000). Molemmat ovat<br />

pohtineet ihmisen kohtaloa maapallolla ja yrittäneet<br />

tuoda itämaisia näkemyksiä länsimaiseen ajatteluun.<br />

Molemmat ovat olleet kiinnostuneita sekä ulkoisen<br />

että sisäisen maailman ilmiöistä, sekä koko ihmiskunnan<br />

jakamista yhteisistä kokemuksista että yksilöiden<br />

erityisistä merkityksenannoista. Molemmat ovat<br />

painottaneet tiedenäkemyksessään elämänfilosofiaa<br />

ja ihmiskäsitystä. Molemmat ovat nähneet psykopatologiassakin<br />

viisauden aineksia. Molemmat ovat<br />

vastustaneet valtakeskeisyyttä ihmisten keskinäisissä<br />

suhteissa. Molemmat ovat tutustuneet syvällisesti<br />

muihinkin kulttuureihin kuin siihen, mihin ovat itse<br />

syntyneet ja missä ovat kasvaneet. Molemmat ovat<br />

kannattaneet kriittistä ajattelua, joka kyseenalaistaa<br />

”itsestäänselvyyksiä”. Molemmat ovat vierastaneet<br />

sitä, että heidän näkemyksistään tehdään ”oppi”, jota<br />

sitten ”oppilaat” sokeasti noudattavat. Molemmat ovat<br />

vaikealukuisia ja haastavia kirjoituksissaan, minkä<br />

vuoksi monikaan, joka viittaa heihin, ei itse asiassa<br />

ole lukenut yhtään alkuperäistekstiä. Molemmat ovat<br />

myös radikaaleja humanismissaan.<br />

Tässä muutamia poimintoja jungilaisen paripsykoterapian<br />

ideoista ja näkökulmista sellaisina,<br />

kun niitä löytyy jungilaisten nk. analyyttisten<br />

psykologien kirjoituksista:<br />

- Kaikki parisuhteen ilmiöt liittyvät individuaatioprosessiin.<br />

Symbolinen elämä, ulkoisen ja sisäisen<br />

maailman näkeminen toisiaan heijastavina, on individuaatioprosessin<br />

päämäärä (Desteian 1989, s.<br />

178-179).<br />

- Yrittäessämme tavoittaa symbolisen elämän<br />

viisautta ja ratkaistaaksemme sisäisiä tai ulkoisia<br />

ristiriitojamme luomme aina jotain lisää omaan<br />

myyttiimme siitä, kuka olemme, miksi olemme<br />

täällä sekä mitä meidän olisi tehtävä elämässämme<br />

ja elämästämme (Ibid. s. 179).<br />

- Eros-käsite tarkoittaa jungilaisittain ennen<br />

kaikkea suhteessa olemisen (”Bezogenheit” saksaksi)<br />

periaatetta eikä pelkästään seksuaalisuutta.<br />

Vastakohdat Erokselle ovat valta ja Logoksen periaate.<br />

Yleensä naisilla Eros-periaate on vahvempi ja<br />

miehillä taas Logos-periaate. Eli naisille yhteyden<br />

luominen on helpompaa, kun miehillä taas erojen<br />

tekeminen ja tiedon hahmottaminen. Molemmat<br />

periaatteet elävät kuitenkin sekä miehen että naisen<br />

psyykessä tai ainakin niiden pitäisi elää, mikäli individuaatioprosessissa<br />

halutaan päästä psyykkiseen<br />

eheyteen (Müller & Müller 2003, s. 108-109.)<br />

- Kaikissa ihmisissä vaikuttavat sekä maskuliininen<br />

että feminiininen psyykkinen prinsiippi.<br />

Miehessä feminiininen prinsiippi ilmenee sekä tietoisesti<br />

että tiedostamatta anima-hahmojen kautta<br />

ja naisella animus-hahmojen kautta (Ibid. s. 26).<br />

Jungille miehinen ja naisellinen periaate ovat yhtä<br />

tärkeitä psyykelle ja maailmalle (Ibid. s. 23).<br />

- Anima-hahmoja löytyy psyykkisesti neljällä<br />

eri tasolla: biologisella (esim. raamatun alku-äiti<br />

Eeva), seksuaalis-esteettis-romanttisella (esim. antiikin<br />

mytologian Helena), henkisellä (esim. Neitsyt<br />

Maria) ja viisauden tasolla (esim. Sofia). Animushahmojakin<br />

löytyy neljältä eri tasolta: voiman (esim.<br />

seikkailija), teon (esim. urheilija), sanan (esim. poliitikko<br />

tai kirjailija) ja hengen tasolta (esim. pappi<br />

tai psykoterapeutti). Anima avaa tien tiedostamattomaan,<br />

ja animus auttaa tiedostamattomien sisältöjen<br />

aktiivisessa ilmaisussa (Ibid. s. 24).<br />

- Jungin käsitykseen parisuhteesta ja rakkaudesta<br />

kuuluu vastuullinen sitoutuminen ja uhrautuminen.<br />

Ihminen uhraa joitakin mahdollisuuksiaan tai mahdollisuuksien<br />

illuusiotaan. Rakkaus vaatii ehdotonta<br />

antautumista kuten uskonto (Ibid. s. 309).<br />

- Paripsykoterapiassa suhde itsessäänkin on asiakkaana.<br />

Eli voidaan ajatella, että asiakkaita on kolme.<br />

Mikäli jungilaisittain otetaan huomioon miehen anima<br />

ja naisen animus, niin asiakkaita onkin itse asiassa<br />

viisi. Tämän lisäksi olisi huomioitava kummankin<br />

puolison persoonallisuustyyppi (Nell 2005, s.126).<br />

Jungin mukaan ihminen on joko introvertti tai ekstrovertti,<br />

ja jokin neljästä psyykkisestä perusfunktiosta<br />

(tunne versus ajatus, intuitio versus aistimus) hallitsee<br />

vastakkaisen funktion ollessa ”varjossa”.<br />

- Paripsykoterapiassa unien kanssa työskentely<br />

tuo yhteiseen keskusteluun sen, miten kumpikin<br />

osapuoli kokee parisuhdetilanteen subjektiivisesti<br />

ja tiedostamattomasti (Ibid. s. 126). Unien avulla<br />

voi huomata, miten projektiomekanismit toimivat.<br />

Mikäli joku kertoo unessa puolisolleen, miten typerä<br />

hän on, tämä ei tarkoita, että puoliso olisi typerä,<br />

vaan uni kertoo, että unennäkijän sisäinen ääni puhuu<br />

hänen oman ”typerän” puolensa kanssa (Ibid.<br />

s. 127).<br />

- ”Itse” (”Self” englanniksi, ”Selbst” saksaksi),<br />

tietoisuuden ja tiedostamattoman kokonaisuus ja<br />

keskus, on tavoite, jota kohti uni ja individuaatioprosessikin<br />

pyrkii. Uni tavoittelee integraatiota,<br />

29

tasapainoa ja harmoniaa. ”Minän” tai ”egon” suoritus-<br />

ja menestyskeskeisyys yritetään saada palvelemaan<br />

”Itsen” korkeampia päämääriä. ”Itse” esiintyy<br />

symbolisesti unissa esimerkiksi jumalankaltaisena<br />

hahmona, tähtenä tai aurinkona (Ibid. s. 128).<br />

- Kyky elää rakkaussuhteessa, jossa molemmat<br />

osapuolet ovat valmiit liittymiseen, edellyttää sellaisten<br />

symbolisten yhteyksien luomista, jotka ovat<br />

korkeammalla tasolla kuin pariskunta ja yksilöt.<br />

Ihmisillä täytyisi olla luottamusta johonkin, mikä<br />

auttaa henkilökohtaisten menetysten, kriisien ja<br />

hajoamisen suhteen. Henkilökohtaisesta ulottuvuudesta<br />

päästään yhteisölliseen ja symboliseen jatkumoon.<br />

Tämä on keskeistä jungilaisessa paripsykoterapiassa<br />

(Young-Eisendrath 1998, s. 244).<br />

- Jungilaiselle paripsykoterapeutille ei ole vierasta<br />

työskennellä lyhyemmin ja harvemmilla istunnoilla<br />

kuin jungilaisessa analyysissä (Young-<br />

Eisendrath 1996). Eräässä mallissa istuntoja on<br />

kuuden kuukauden välein, minkä jälkeen on yksi<br />

seurantaistunto. Jokainen istunto kestää 120 minuuttia,<br />

ja pariskunnalle tarjotaan tilaisuus dialogiin<br />

asettamalla heidät vastakkain samoin kuin<br />

strukturaalisessa perheterapiassa. Miespuolinen<br />

paripsykoterapeutti istuu miehen vasemman olkapään<br />

takana, naispuolinen työntekijä taas naisen<br />

oikean olkapään takana ja kumpikin toimii kuin<br />

psykodraamassa vaihtoehtoisena minänä tai ”tuplana”<br />

yrittäen ilmaista kyseisen puolison tunteita<br />

ja merkityksenantoja (Ibid. s. 83).<br />

- Parisuhdetta voi jungilaisittain kuvata sen mukaan,<br />

mikä arkkityyppi siinä on aktivoituneena, ja<br />

arkkityyppejä voi kuvata mytologiasta otettujen<br />

hahmojen kautta (Kast 1986). Pariskunnalle voi olla<br />

keskeistä täydellisen yhteyden ihanne, kuten Shivan<br />

ja Shaktin suhteessa, kaipuu muotoilla puolisoa<br />

oman kuvansa mukaisesti, kuten George Bernard<br />

Shaw:n komediassa Pygmalion, mielikuva rakkauden<br />

jumalattaresta ja hänen nuoresta rakastajastaan,<br />

kuten Ishtar ja Tammuz, parisuhdekonfliktit, kuten<br />

Zeus ja Hera keskenään, mielikuva viisaasta vanhasta<br />

miehestä ja nuoresta tytöstä, kuten Merlin<br />

ja Viviane tai sitten hallitsevana on solidaarisuus<br />

ja tasapaino, kuten veljenomainen aviomies ja siskonomainen<br />

vaimo (Ibid.). Oma parisuhdetyyppinsä<br />

on jungilaisittain parisuhde, missä konjunktioarkkityyppi<br />

on vaikuttavin (Ulanov 1996). Siinä<br />

on vahvasti esillä vastakohtien yhtyminen, kuten<br />

C. G. Jung määritteli alkemian psykologisen symboliikan<br />

ytimen. Mikäli tämä arkkityyppi hallitsee,<br />

niin puolisot eivät ensisijaisesti etsi vanhempaa sisäiselle<br />

lapselleen, eivät vaadi toista muuttamaan<br />

ympäristöä puolestaan, eivätkä vaadi onnellisuuden<br />

takeita. Parisuhde mahdollistaa vastakohtien yhtymistä<br />

sekä kummankin yksilön sisällä että heidän<br />

välillään ja auttaa kumpaakin olemaan aidosti oma<br />

itsensä. Konkreettisen tason lisäksi avautuu symbolinen<br />

taso, kuten alkemististen kirjoitusten vertauskuvissa<br />

kuninkaan ja kuningattaren tai auringon ja<br />

kuun mystisestä avioliitosta (Ibid.). Toinen ei toimi<br />

psyykkisessä mielessä säiliönä tai kannattelijana<br />

toiselle, kuten C. G. Jung kerran kuvasi parisuhteen<br />

psykologiaa (Jung 1931). Parisuhteen ei tarvitse<br />

pohjautua fantasiaan toisesta pelastajana, vaan siinä<br />

voi olla kummallekin tarpeeksi tilaa työstää suhdetta<br />

itseensä (Hollis 1998, s. 12-13).<br />

Paripsykoterapiaideoita<br />

Paripsykoterapeutti joutuu jokaisen asiakkaan kohdalla<br />

olemaan luova. Asiakkaiden avulla löytää aina<br />

uusia näkökulmia parisuhteeseen ja uusia käytännön<br />

ideoita siitä, miten puolisot voisivat käyttäytyä ja<br />

suhtautua uudella tavalla. Tämäntyyppisen artikkelin<br />

kirjoittamisessa joudun kuitenkin muistelemaan<br />

esimerkkejä siitä, minkälaiset paripsykoterapiaideat<br />

ovat olleet sopivan tuntuisia johonkin tiettyyn keskusteluprosessiin.<br />

Puolisoiden roolijaosta saattaa löytyä kätketty<br />

mieli, vaikka molemmat ilmaisevatkin haluavansa<br />

muutosta siihen. Esimerkiksi eräällä vaimolla<br />

vammaisen lapsen synnyttyä tehtäväksi vaikutti<br />

tulleen ahdistuksen kohtaaminen yksin, ja miehen<br />

piti yksin tuoda elämään turvallisuutta. Vaimon äidin<br />

julmuuden vuoksi vaimo ei kuitenkaan pystynyt<br />

luottamaan mieheen, ja miehen taas oli pakko olla<br />

kova- ja kylmäsydäminen samoin kuin anoppinsa,<br />

koska mikäli hän olisi eläytynyt ja mennyt mukaan<br />

vaimon ahdistukseen, hän ei enää olisi pystynytkään<br />

tuomaan turvallisuutta yhteiseloon.<br />

Mustasukkaisuus kuuluu jokaiseen parisuhteeseen<br />

riippumatta siitä, muodostaako se jommankumman<br />

tai molempien mielestä ongelman. Puoliso voi olla<br />

mustasukkainen siitä, että epäilee toisella olevan<br />

ulkopuolisen sukupuolisuhteen, tai sitten hän voi<br />

olla mustasukkainen toisen erittäin läheisestä suhteesta<br />

työhönsä, vanhempiinsa, lapsiinsa tai ystäviinsä.<br />

Vakava sairaus, joka täyttää toisen mielen,<br />

30

voi herättää mustasukkaisuutta. Kuolemallekin voi<br />

olla mustasukkainen, mikäli puoliso suunnittelee<br />

itsemurhaa. Mikäli puoliso viestittää haluavansa<br />

aloittaa uuden elämän oman sairauden tai vanhempiensa<br />

kuoleman vaikutuksesta, tämäkin voi herättää<br />

mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuus-näytelmä<br />

parisuhteessa on todella näytelmä siinä mielessä,<br />

että siinä kehittyy toistuvia kuvioita, jotka hankaloittavat<br />

tilannetta. Mustasukkaisuuden kohteena<br />

olevan henkilön salailu ja valehtelu ruokkii mustasukkaisen<br />

vainoharhaisuutta, ja mustasukkaisen<br />

hyökkäävyys taas ruokkii toisen osapuolen salailua<br />

ja valehtelua. Mustasukkainen vaatii rehellisyyttä,<br />

mutta ei välttämättä kestäisi sitä ja hän saattaa<br />

vaatia elämältä sellaisia takeita, joita elämä ei voi<br />

antaa. Hän ei siedä elämään kuuluvaa epävarmuutta,<br />

vaan yrittää hallinnalla lievittää menettämisen<br />

pelkoaan. Mustasukkaisuutta herättävällä saattaa<br />

olla tiedostamattaan tarve kääntää suhteen alkuvaiheen<br />

asetelmaa ajatellen sitä, kuka on kenenkin<br />

armoilla, tai sitten mustasukkainen koki jo silloin<br />

olevansa heikoilla ja toisen armoilla, koska toinen<br />

oli pelastanut hänet onnettomalta elämän kohtalolta.<br />

Mustasukkaisuutta herättävä yhtä lailla kuin<br />

mustasukkainenkin saattaa yrittää ravistella totuutta<br />

esille toisen rakkaudesta. Mustasukkainen saattaa<br />

harkita eroa ja hakea eroaikeille näyttöä ja perusteluja.<br />

Mustasukkaisuusdraama voi ilmaista, että<br />

pariskunta taistelee yksilöitymisvaihetta vastaan<br />

samalla, kun se osoittaa yksilöitymisvaiheen väistämättömyyden.<br />

Toinen on ehkä siihen valmis, ja<br />

toinen ehkä pelkää sitä. Mustasukkaista henkilöä<br />

voidaan luonnehtia uteliaisuutensa säilyttäneeksi ja<br />

mustasukkaisuuden kohdetta salaperäisen kiehtovuutensa<br />

säilyttäneeksi.<br />

Mustasukkaisuus voi auttaa pariskuntaa käyttämään<br />

elämän jokaisen hetken kuin se olisi viimeinen<br />

ja samalla se voi estää nauttimasta elämästä.<br />

Parisuhde on voinut alkaa kolmiodraamalla, jossa<br />

on aikansa ollut epäselvää, kuka voittaa. Tämä<br />

asetelma voi ruveta kummittelemaan uudestaan.<br />

Mustasukkainen voi itse kokea syyllisyyttä. Hän<br />

voi kokea syyllisyyttä alistamisesta ja loukkaamisesta<br />

ja pelätä, että puoliso kostaa tai vapautuu.<br />

Mustasukkaisuuden kohde voi kokea syyllisyyttä<br />

jostakin muusta kuin pettämisestä, mutta puoliso<br />

tulkitsee viestin väärin. Hän saattaa todella<br />

pettää tai flirttailemalla leikitellä sillä mahdollisuudella<br />

tai sitten hän on ”viaton”. Jos jommallakummalla<br />

on erivahvuiset seksuaaliset tarpeet,<br />

ilmaistuina tai pinnan alla piilevinä, tämä ruokkii<br />

mustasukkaisuutta. Vähän tai paljon seksiä ruokkii<br />

epäilyjä. Mustasukkaisuusdraama voi ilmaista<br />

muutoksen tarvetta, vaikka siihen kuuluu muutoksen<br />

pelkoakin. Molempien osapuolten on vaikea<br />

tuoda esille parisuhteeseen liittyvää tyytymättömyyttä:<br />

mustasukkaisuuden kohteella jottei vahvistaisi<br />

epäilyjä, ja mustasukkaisella jottei painostamalla<br />

tulisi hylätyksi. Mustasukkainen saattaa<br />

kokea jääneensä ulkopuoliseksi tai loukkaavalla<br />

tavalla arvottomaksi. Mustasukkainen takertuu<br />

mielikuviinsa, vaikka se tappaisikin sen rakkauden,<br />

jonka hän haluaa pelastaa. Rakkaudessa pidetään<br />

kiinni ja annetaan vapautta; näitä molempia<br />

viestejä kummankin pitäisi saada ja antaa.<br />

Tavallinen asetelma, kun pariskunta tulee kriisipsykoterapiaan<br />

on se, että toinen on jäänyt kiinni<br />

uskottomuudesta tai tunnustanut pettäneensä.<br />

Syrjähyppyhakuisuuden takana voi olla tyytymättömyys<br />

paitsi parisuhteeseen myös itseen, työhön<br />

tai lapsuuden perhekuvioon. Uskottomuus voi olla<br />

monenlaista, eli seksuaalisen pettämisen lisäksi se<br />

voi olla sielujen ystävyyden kokemista tunnetasolla.<br />

Kyseessä voi olla yritys yksilöityä ja eheytyä tai sitten<br />

tapa vastustaa sitä luomalla kaksi erillistä maailmaa,<br />

toinen puolison kanssa ja toinen vieraan kanssa.<br />

Kyseessä voi olla oman tilan tai paikan hakeminen<br />

työ- tai yksityiselämässä. Kyseessä voi olla uusiutumisen<br />

tarve eli ”ventovieraan kanssa” etsitään uutta<br />

suuntaa elämään. Kyseessä voi olla kiehtovalla<br />

tavalla antoisan työn vaikutus tai sitten rasittavan<br />

työn luoma tarve ”katkohoitoon”. Kyseessä voi olla<br />

ihminen, joka kokee olevansa joka tapauksessa syyllisyyden<br />

taakan murtama tai sitten hän kokee olevansa<br />

oikeutettu vihaamaan ja kostamaan uskottomuuden<br />

kautta. Kyseessä voi olla jokin lapsen ikä, jonka<br />

esille nostamia tunteita puretaan toimintaan, eli äiti<br />

saattaa ”villiintyä”, kun tytär on murrosiässä tai vastaavasti<br />

isä, kun poika on murrosikäinen. Kyseessä<br />

voi olla vastuullisen vanhemman tarve unohtaa<br />

ehkä tiiviistikin jaetun vanhemmuuden taakkoja.<br />

Mikäli uskoton jakaa (splitin kautta) kokemuksiaan<br />

ja käyttäytymistapojaan jako voi olla monenlainen,<br />

eikä ole itsestään selvää, mitä vakituinen kumppani<br />

siinä edustaa: turvallisuus – seikkailu, hellyys – seksi,<br />

eriarvoisuus – tasa-arvoisuus, salailu – avoimuus<br />

jne. Vakituisessa parisuhteessa sitoutumista voi olla<br />

liikaa tai liian vähän. Uskottomuuden kautta harjoi-<br />

31

tellaan joko läheisyyttä tai etäisyyttä. Mikäli uskoton<br />

on pettynyt puolisoonsa ja sen takia pettää häntä,<br />

tämä pettymyksen tunne voi pohjimmiltaan liittyä<br />

suhteeseen omiin vanhempiin. Joku on saattanut jo<br />

lapsena olla ”uskoton”, eli hän on saanut rakkautta,<br />

turvallisuutta ja arvostusta ensisijaisesti muilta ihmisiltä<br />

kuin omilta vanhemmiltaan. Pettääkö uskoton<br />

itseäänkin eikä pelkästään puolisoaan, vai onko uskottomuus<br />

yritys päästä rehellisyyteen? Joskus parisuhteessa<br />

on vuosia salailtu asioita ja silloin tuntuu<br />

mahdottomalta päästä koskaan ”puhtaan pöydän”<br />

ääreen. Paripsykoterapeutin on tärkeää tarjota laajempaa<br />

perspektiiviä siitä, missä mennään ja ollaan<br />

menty sekä parisuhteessa että yksilöinäkin, muuten<br />

ei päästä ymmärtämään, mitä uskottomuus edustaa<br />

tai symboloi, vaikka tietenkin asiaa joudutaan käsittelemään<br />

perusteellisesti konkreettisestikin. Ketä se<br />

ihminen muistuttaa, jonka kanssa joku on ollut uskoton?<br />

Millä tavalla uskottomalla on tarve tulla hyväksytyksi<br />

omana itsenään varjoineenkin? Minkälaisen<br />

uuden elämän pariskunta voisi aloittaa yhdessä, mikäli<br />

jatkavat suhdettaan, koska paluuta entiseen ei<br />

ole? Miten uskoton voi surra ulkopuolista suhdetta,<br />

mikäli hän suostuu siitä luopumaan? Onko uskottomuudesta<br />

haettu ensisijaisesti jotain itselleen tai vakituisen<br />

suhteen rikastuttamiseksi?<br />

Tavallisesti kumpikin osapuoli yrittää tehdä jotain<br />

parisuhteen kehittämiseksi, mutta koska he ovat<br />

eri mieltä siitä, mistä pitäisi aloittaa tai siitä mistä<br />

on kyse, he sabotoivat toistensa hyvää tarkoittavia<br />

yrityksiä. Tällaisiin tilanteisiin sopii usein eräs perheterapian<br />

klassisimpia tehtäviä, eli kumpikin saa<br />

vuorollaan vallan toteuttaa itse valitsemansa aloitteen.<br />

Mikäli erimielisyys koskee sitä, pitäisi yhdessä<br />

katsoa ajassa eteenpäin tai taaksepäin, pariskunta<br />

saa tehtäväkseen vuorotellen viikonloppuna tehdä<br />

toisen johdolla tulevaisuusmatkailua tai toisen<br />

johdolla menneisyysmatkailua. Vaikka pariskunta<br />

onkin eripurainen elämän konkreettisesta järjestämisestä,<br />

heillä saattaa itse asiassa olla yllättävän<br />

yhtenäinen näkemys ihanteesta, jota kohti olisi pyrittävä.<br />

Tämä voi käydä ilmi, jos pyytää kumpaakin<br />

tekemään symbolisen väripiirustuksen siitä, minkälaisena<br />

kokee parisuhteen tällä hetkellä ja minkälaiseksi<br />

toivoisi sen muuttuvan.<br />

On monia muitakin työskentelytapoja, joiden<br />

kautta voi yrittää luoda erilaista keskustelua<br />

juuttuneeseen parisuhteeseen:<br />

- Puolisot saavat vuorotellen esittää yhden kysymyksen<br />

toisilleen mietittyään asiaa hiljaa itsekseen.<br />

Tällä tavalla rikotaan kuvioita, jossa paripsykoterapeuteille<br />

siirtyy liikaa vastuuta siitä, mistä pitäisi<br />

puhua.<br />

- Kumpikin puoliso saa vuorollaan apua paripsykoterapeuteilta<br />

hahmottaakseen, minkälaisen tehtävän<br />

istunnossa ja minkälaisen kotitehtävän hän<br />

toivoo pariterapeutin arvovallallaan antavan heille.<br />

Aloite siirtyy tällä tavalla asiakkaille, vaikka hyödynnetään<br />

paripsykoterapeuttien vaikutusvaltaa.<br />

- Sanoin tai piirustuksen kautta kumpikin kuvaa<br />

fläppitaulupaperia käyttäen sekä omaa että puolisonsa<br />

”mieluisaa puolta” ja ”epämieluisaa puolta”<br />

heidän keskinäisessä suhteessaan. Sitten keskustellaan<br />

siitä, minkälainen kuvio on muissa ihmissuhteissa?<br />

- Fläppitaululle kootaan aikajanalle: Mitä yhteistä<br />

on ollut eri vaiheissa? Mitä yksilöllisesti tärkeää<br />

kumpikin puoliso on kokenut missäkin vaiheessa?<br />

- Molemmat puolisot kirjoittavat paripsykoterapeuteille<br />

kirjeen: ”Vastoinkäymiset elämässäni ja<br />

miten olen niistä selvinnyt...”<br />

- Loukkaavat repliikit listataan fläppitaululle.<br />

Miten kumpikin kuitenkin valikoi sanojaan?<br />

Ovatko loukkaavat ilmaisut olleet samoja koko suhteen<br />

ajan? Onko suhde elämään tai itseen muuttunut<br />

ja näkyykö tämä repliikeissä? Onko nyt eri tavalla<br />

haavoittuva ja loukkaantuva?<br />

- ”Riideltyänne 20 minuuttia, kirjoittakaa fläppitaululle<br />

neljä lausetta, korkeintaan 10 sanaa per lause,<br />

kuvataksenne, minkä viestin yritätte saada perille?”<br />

- ”Pitäkää avioliitto-lokikirjaa, johon kumpikin<br />

saa vapaasti kirjoittaa. Käykää välillä lukemassa<br />

vaikka, ette aina itse kirjoittaisikaan mitään.”<br />

- ”Valitkaa kumpikin erikseen kaksi musiikkikappaletta,<br />

jotka seuraavassa istunnossa soitatte meille.<br />

Toinen kuvaa elämäntunnelmiasi ja toinen sitä, mitä<br />

haet parisuhteestasi tällä hetkellä.”<br />

- ”Valitkaa kotona yhdessä kolme musiikkikappaletta,<br />

jotka kaikki voisivat sopia suhteenne tunnussävelmäksi.”<br />

32

Kirjallisuutta:<br />

Bateson, G. 1973. Steps to an Ecology of Mind. London:<br />

Paladin.<br />

Bateson, G. 1980. Mind and Nature. A Necessary Unity.<br />

New York: Bantam Books.<br />

Burbatti, G.L., Castoldi, I. & Maggi, L. 1993. Systemic<br />

Psychotherapy with Families, Couples and Individuals.<br />

London: Jason Aronson.<br />

Clement,U. 2004. Systemische Sexualtherapie. Stuttgart:<br />

Klett-Cotta.<br />

Desteian,J.A. 1989. Coming together - Coming apart. The<br />

Union of Opposites in Love Relationships. Boston: Sigo<br />

Press.<br />

Guggenbühl-Craig, A. 1977; uusintapainos 2001. Marriage:<br />

Dead or Alive. Woodstock: Spring Publications.<br />

Hess,T. 2003. Lehrbuch für die systemische Arbeit mit<br />

Paaren. Ein integrativer Ansatz mit Elementen aus<br />

Paarberatung, Einzeltherapie und Mediation. Heidelberg:<br />

Carl-Auer-Systeme Verlag.<br />

Hollis,J. 1998. The Eden Project. In Search of the Magical<br />

Other. A Jungian Perspective on Relationship. Toronto:<br />

Inner City Books.<br />

Jones, E. & Asen, E. 2000. Systemic Couple Therapy and<br />

Depression. London&New York: Karnac Books.<br />

Jung, C.G. 1954. Marriage as a Psychological Relationship.<br />

CW 17. New York: Pantheon.<br />

Kast, V. 1986. The Nature of Loving: Patterns of Human<br />

Relationships. Willmette: Chiron Publications.(Sama teos<br />

alkuperäiskielisenä: Kast,V. Paare. Beziehungsphantasien<br />

oder Wie Götter sich in Menschen spiegeln. Kreuz Verlag,<br />

Stuttgart-Zürich 1984.)<br />

Müller,L.&Müller,A. 2003. Wörterbuch der Analytischen<br />

Psychologie. Düsseldorf&Zürich: Walter Verlag.<br />

Nell,R. 2005. The Use of Dreams in Couple Counseling. A<br />

Jungian Perspective. Toronto: Innercity Books.<br />

Retzer,A. 2004. Systemische Paartherapie. Konzepte<br />

– Methode – Praxis. Stuttgart: Klett-Cotta.<br />

Ricci, C. & Selvini-Palazzoli, M. 1984. Interactional<br />

Complexity and Communication. Family Process 23, ss. 169-<br />

176.<br />

Roth,M. 2003. Träume in der Systemischen Paartherapie.<br />

Göttingen: Vandenhoeck&Ruprecht.<br />

Scheib,P. & Wirsching,M. 2004. Paar- und Familientherapie.<br />

Leitlinie und Quellentext. Stuttgart: Schattauer.<br />

Schwartz-Salant, N. 1998. The Mystery of Human<br />

Relationship. Alchemy and the Transformation of the Self.<br />

London & New York: Routledge.<br />

Tuhkasaari, P. & Wahlbeck, J.-C. 1999. Jungilainen<br />

taideryhmäterapia perheterapiakoulutuksessa. Kirjassa:<br />

Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki: Vuorovaikutusprosessien<br />

tutkimuskeskus, ss.185-191.<br />

Ulanov, A.B. 1996. Coniunctio and Marriage. Kirjassa:<br />

Dodson, L. & Gibson, T. (Eds.) 1996. Psyche and Family.<br />

Jungian Applications to Family Therapy. Wilmette: Chiron<br />

Publications, ss.113-129.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 a. C.G.Jung ja systeeminen perheterapia.<br />

Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki:<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, ss.196-201.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 b. Elämänkokemukset systeeminä.<br />

Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki:<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, ss.144-148.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 c. Myyttisiä kuvia perheterapiassa.<br />

Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki:<br />

Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, ss.191-195.<br />

Wahlbeck, J.-C. 1999 d. Perhe ja tuhoavuus. Kirjassa:<br />

Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki: Vuorovaikutusprosessien<br />

tutkimuskeskus, ss.149-155.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2000. Mytiska och systemiska perspektiv.<br />

Svensk Familjeterapi 2/2000, ss.10-16.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2003 a. Kompasseja elämän ristiriitoihin.<br />

Runollisia visioita psykologisista teemoista. Helsinki:<br />

Kustannus Oy ai-ai Förlags Ab.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2003 b. Perheterapia ja luovuus.<br />

Perheterapia 3/2003, ss.4-18.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2004. Lastensuojelukuvioista. Perheterapia<br />

1/2004, ss.16-24.<br />

Wahlbeck, J.-C. 2006. Reflekterande processer och barnskyddsarbete.<br />

Kirjassa: Eliassen, H. & Seikkula, J. (Red.)<br />

Reflekterende prosesser i praksis. Oslo: Universitetsforlaget,<br />

ss.81-93.<br />

Willi, J. 1990. Dynamics of Couples Therapy. Northvale,<br />

New Jersey&London: Jason Aronson Inc.. (Sama teos alkuperäiskielisenä:<br />

Willi, J. Therapie der Zweierbeziehung.<br />

Rowohlt, Reinbeck bei Hamburg 1978.)<br />

Wynne, L.C., Ryckoff, I.M., Day, J. & Hirsch, S.I. 1963.<br />

Pseudo-Mutuality in the Family Relations of Schizophrenics.<br />

Archives of General Psychiatry 9, ss.161-206.<br />

Young-Eisendrath, P. 1996. Reclaiming Dream Lovers:<br />

Couples in Dialogue. Kirjassa: Dodson, L. & Gibson, T.<br />

(Eds.) 1996. Psyche and Family. Jungian Applications to<br />

Family Therapy. Wilmette: Chiron Publications, ss.80-92.<br />

Young-Eisendrath, P. 1998. Der Kuß der Froschkönigin.<br />

Therapie mit Paaren. München: Deutscher Taschenbuch<br />

Verlag. (Alkuperäisteos: 1984. Hags and Heroes. A Feminist<br />

Approach to Jungian Psychotherapy with Couples. Toronto:<br />

Inner City Books.)<br />

33

PARISUHTEEN JA PARIPSYKOTERAPIAN PROSESSISTA<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

Vaativan erityistason perhe- ja yksilöpsykoterapeutti, psykoterapeutti, perheterapiakouluttaja<br />

Psyko-Consult Tuhkasaari Oy, Hämeenlinna<br />

Parisuhteen solmiminen ja siihen sitoutuminen<br />

niin, että vastavuoroisessa tunnesuhteessa kohdataan<br />

toisensa molempia tyydyttävällä tavalla,<br />

on vaativa asia. Puolisoiden aiemmat samanlaiset<br />

elämänkokemukset rakentavat suhdetta, mutta samalla<br />

ne voivat muodostaa umpikujan suhteeseen.<br />

Puolisoiden depressiivisen position ja kolmiokuvioiden<br />

ratkaisut vaikuttavat heidän kykyynsä olla<br />

suhteessa. Parisuhde toimii perheen keuhkoina ja<br />

mahdollistaa vaihtelevasti niin toisilleen kuin lapsille<br />

tarvittavan tilan. Parisuhteessa olemisen ja<br />

kokemisen tiloja ovat: fuusio, funktionaalinen/yksipuolinen,<br />

vastavuoroinen ja symbolinen.<br />

Ristiriidat ja kriisit parisuhteessa ovat yhteydessä<br />

perheen/puolisoiden elämän- ja kehitysvaiheisiin<br />

sekä siihen, mitä elämän arki mukanaan tuo.<br />

Paripsykoterapiassa rakenteen, suhteen, prosessin<br />

ja terapeutin vastatransferenssin avulla pyritään mahdollistamaan<br />

molempien puolisoiden subjektiivisten<br />

kokemusten esilletulo ja työstäminen. Transferenssin,<br />

projektiivisten identifikaatioiden tutkimisen ja purkamisen<br />

kautta puolisot voivat kohdata toisensa<br />

enemmän todellisena itsenään. Dialogin ja jaetun<br />

ymmärryksen avulla on tavoitteena puolisoiden itseymmärryksen,<br />

toistensa ja suhteensa ymmärtämisen<br />

syventäminen sekä tarpeenmukaisten muutosten mahdollistaminen.<br />

Parisuhde on yksi ihmisen vaikeimmista suhteista.<br />

Siinä tulevat kohdattavaksi nykyisyyden, menneisyyden<br />

ja tulevaisuuden sekä toteutuneet että vasta<br />

tilaa hakevat elämänprosessit. Kyky vastavuoroiseen<br />

tunnesuhteeseen, missä säilyy yhteys omaan<br />

itseen ja erilliseen toiseen, ”toisen toiseuteen”, on<br />

vaativa asia. Läheisyyden ja etäisyyden vaihtelussa<br />

sekä jännitteissä, tunneyhteys ja seksuaalisuus rakentavat<br />

suhdetta.<br />

Mikä on parisuhde?<br />

Parisuhde on puolisoiden välinen, tietoinen ja tiedostamaton,<br />

emotionaalisen ja seksuaalisen vuorovaikutuksen<br />

molemminpuolinen, systeeminen<br />

prosessi. Olemisen ja kokemisen tila, josta muodostuu<br />

osa kahden erillisen ihmisen omaa ja yhteistä<br />

elämänkohtaloa. Parisuhde on perusta lapsen syntymiselle,<br />

vanhemmuuden rooleille, jaetulle vanhemmuudelle<br />

ja perheen muodostumiselle.<br />

Määritelmässä on keskeisenä tiedostamaton ja vuorovaikutuksen<br />

molemminpuolisuus.<br />

Molemmat puolisot vaikuttavat myös tiedostamattomasti<br />

toisiinsa ja ovat toistensa vaikuttamina niin, että<br />

kumpikin sijoittaa toiseen vastavuoroisesti oman itsen<br />

torjutuksi jääneitä puolia. Yhteyttä näihin itsen puoliin<br />

haetaan puolison kautta. Puoliso koetaan todellisena<br />

omana persoonana, mutta joltain osin tiedostamattomasti,<br />

tunteensiirron kautta, kasvuhistorian merkittävien<br />

ihmisten toistumana. Näin mahdollistuu vakiintuneen<br />

itsekokemuksen ja entisten suhteiden toistaminen<br />

sekä avautuu tilaa korjaaville kokemuksille.<br />

Olemisen ja kokemisen tilat ovat yhteydessä puolisoiden<br />

eriytymisen ja yksilöitymisen vaiheisiin,<br />

vaihdellen perheen ja parisuhteen kehitysvaiheiden<br />

mukaan. Niistä muodostuvia kokemuksia ja merkityksiä<br />

kannetaan mielessä mahdollisesta suhteen<br />

päättymisestä huolimatta. Jokainen eletty suhde,<br />

epäonnistuneenakin, opettaa ihmiselle jotain omasta<br />

itsestä, ihmisestä ja elämästä. Emotionaalisesti itseä<br />

koskettanut jättää ihmiseen jäljen, josta Riitta Jalonen<br />

(2004) on kirjoittanut: ”Muistoa ei unohda, vaikka<br />

sitä ei koko ajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni<br />

ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu”.<br />

Vanhemmuuden roolit ja jaettu aikuinen vanhemmuus<br />

ovat haaste molemmille puolisoille. Lapselle<br />

mahdollistuva tarpeenmukainen tila tai sen puuttuminen<br />

siirtyy seuraavien sukupolvien parisuhteisiin<br />

ja vanhemmuuteen.<br />

Parisuhteen prosessista<br />

Parisuhteen prosessilla tarkoitan molemmissa puolisoissa<br />

yksilöinä ja heidän suhteessaan aktivoituvia<br />

asioita ja psyykkisiä kokemuksia, joiden työstämi-<br />

34

nen toteutuu elämän arjessa. Jokainen parisuhde on<br />

ainutkertainen, omine yksilöllisine prosesseineen ja<br />

ratkaisuineen. Jokaisen yksilöllinen, oma elämän<br />

kulku määrittää sen, miten monessa parisuhteessa<br />

elämän aikana itselle tarvittavat prosessit toteutuvat.<br />

Käsitykseni mukaan parisuhteessa joudutaan ottamaan<br />

kantaa ihmiseen kuuluviin ja suhteeseen väistämättä<br />

tuleviin ilmiöihin. Näihin ilmiöihin liittyvät<br />

seuraavat kysymykset ja niiden työstäminen jatkossa.<br />

Miten kahdesta erillisestä, vastakohdat muodostavasta<br />

yksilöstä voi muodostua ”yksikkö”, joka<br />

kokee: ”Me parina”? Miten toistensa kohtaaminen<br />

mahdollistaa riittävän, molempien tarpeiden, toiveiden<br />

ja pelkojen mahtumisen suhteeseen? Onko<br />

se edes mahdollista? Voidaanko suhteessa ”käyttää”<br />

toisiaan ja olla ”toistensa käytössä” vastavuoroisesti?<br />

Onko suhteessa molemmilla tarvittava tila vai<br />

onko siinä tilaa vain toiselle? Mahtuuko lapsi parisuhteeseen?<br />

Muodostuuko suhteesta ”kolmas”, johon<br />

pari on suhteessa? Mihin pettymykset suhteessa<br />

liittyvät ja miten ristiriitoja käsitellään? Miten<br />

väistämätön ahdistus kanavoidaan? Voidaanko suhteessa<br />

tehdä kompromisseja ja suostua luopumaan<br />

sekä jakamaan vastavuoroisesti? Mahdollistaako<br />

parisuhde osaltaan puolisoille omaksi itseksi tulemista?<br />

Mahdollistaako parisuhde ihmisen elämän ja<br />

maailman syvemmän sekä laajemman hahmottamisen?<br />

Onko suhteen konkreettisen elinkaaren lopussa<br />

vallitsevana pettymys ja rikkinäisyys vai eheys<br />

ja kiitollisuus?<br />

Parisuhteen solmiminen ja siitä<br />

seuraavat prosessit<br />

Parisuhteen solmiminen on valinta, joka tavallisesti<br />

perustuu rakastumiseen ja kiintymykseen. Rakkaus<br />

ja rakastuminen ovat mysteeri, jota ei voi lopullisesti<br />

selittää. Toiseen rakastutaan sellaisena kuin hänet koetaan<br />

todellisesti tai toiveissa. Puolisoiden komplementaarista<br />

valintaa kuvaa sanonta ”vakka kantensa valitsee”.<br />

Parisuhde solmitaan suurelta osin puolisoiden<br />

toistensa tiedostamattomien puolien kanssa perustuvaan<br />

salaiseen ja sanattomaan sopimukseen sitoutuen.<br />

Se tarkoittaa puolisoiden syvää ymmärrystä toistensa<br />

kokemuksiin ja narratiiveihin, jotka välittyvät sanattomasti<br />

ja tiedostamattomasti toisilleen. Puolisot löytävät<br />

toisensa juuri sopiviksi omaan itseen yhteyttä<br />

hakevien puoliensa työstäjiksi (Dicks 1967).<br />

Parisuhteen solmimiseen liittyvät affektien, tunteiden<br />

ja viettien voimakkaat virtaukset. Tunneyhteyden syntyminen<br />

ja toisiinsa liittyminen ilmenevät rakkautena,<br />

kiinnostuksena, tahtomisena, haluna tuntea toinen<br />

sekä vihana toista kohtaan. Hyväksytyksi tuleminen ja<br />

todellisuuden kohtaaminen ovat ihmisen keskeisiä tietoisia<br />

ja tiedostamattomia pyrkimyksiä. Britton (1998,<br />

s. 11) on todennut että: ”Ihmisenä olemiseen kuuluu<br />

pyrkimys rakastaa, vihata ja tietää. On halu olla rakastettu,<br />

pelko olla vihattu ja toive tulla ymmärretyksi”.<br />

Molemmilla puolisoilla on tarve saada ja antaa, pettyä<br />

ja vihata, tulla rakastetuksi ja rakastaa. Kyvyssä suhteeseen,<br />

antaa ja vastaanottaa, peilautuu ihmisen kokemus<br />

omasta itsestä ja sen arvosta.<br />

Parisuhteessa kaksi erillistä ihmistä on intiimissä<br />

suhteessa toisiinsa ja suhteeseensa kolmantena. Tämä<br />

sisältää haasteen, jossa aktivoituu puolisoiden siihenastinen<br />

elämä ja siitä seuraavat suhteeseen tulevat<br />

prosessit. Rakkauden, onnellisuuden, tyydyttävän ja<br />

mielihyvän ohella joudutaan kohtaamaan pettymystä,<br />

epätyydyttävää ja mielipahaa sekä väistämättömiä ristiriitoja.<br />

Ristiriitojen käsittely parisuhteessa on välttämätön<br />

taito, joka vaatii harjoittelua ja aikaa.<br />

Rakkautta ja seksuaalisuutta pohtinut filosofi Jean-<br />

Paul Sartre (1966) kysyy voivatko toisiaan rakastavat<br />

ihmiset päätyä koskaan suhteeseen, missä ei olisi<br />

ristiriitoja jo senkin vuoksi, että ihmisten välillä on<br />

aina ja ikuisesti erillisyys, jota ei voi ylittää. Ja onko<br />

välttämätöntä, että jokin erottaa kaksi ihmistä toisistaan<br />

kaikkein läheisimmissäkin suhteissa, että yhteys<br />

ja toisen sekä itsen tunnistaminen olisi mahdollista?<br />

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN<br />

– suhde tiedostamattomien kohtaamispaikkana<br />

Sitoutuminen rakastettuun antaa ihmisen henkilökohtaiselle<br />

elämälle tarkoituksen. Sitoutuminen parisuhteeseen<br />

tarkoittaa:<br />

• tietoista sitoutumista jakamaan ja kantamaan<br />

yhteisiä asioita<br />

• aikuista, jaettua vanhemmuuden vastuuta<br />

lapsista<br />

• vastuuta omasta itsestä, huolenpitoa toisesta,<br />

osallistumista toistensa kokemuksien ja<br />

kuormien jakamiseen<br />

• arkisten asioiden yhdessä tekemistä, työnjakoa<br />

ja yhteisiä kokemuksia<br />

35

• vastuun ottamista suhteesta ja omasta<br />

osuudesta siinä<br />

• suostumista ennalta tietämättömään ja elämässä<br />

kohdattavaksi tulevan kohtaamiseen.<br />

Nuoruudessa käydään kamppailua riippuvuuden<br />

ja itsenäisyyden välillä. Todellinen itsenäistyminen<br />

punnitaan kyvyssä sitoutua parisuhteeseen. Parin<br />

muodostaminen riippuu sisäistetyistä, tietoisista ja<br />

tiedostamattomista, pariin liittyvistä mielikuvista<br />

ja kokemuksista - uskotaanko suhde luovuuden<br />

lähteeksi. Molempien persoonallisuuksien torjutut<br />

puolet tai/ja kokemukset objektisuhteista tulevat<br />

tiedostamattomasti parisuhteeseen. Omien vanhempien<br />

ja sisarusten kanssa kesken jääneen työstämistä<br />

jatketaan suhteessa puolisoon ja lapsiin. Samoin<br />

aiemmin elämässä koettuihin haavoittumisiin pyritään<br />

löytämään korjaava kokemus toisen avulla.<br />

Näillä aiemmilla suhdekokemuksilla ja niissä emotionaalisesti<br />

kesken jääneellä on merkitystä suhteeseen<br />

sitoutumiseen. Parisuhteeseen tuodaan mukana<br />

”matkalaukut” aiemmista suhteiden kuvioista.<br />

Laukut jäävät odottamaan sopivaa purkamiskohtaa.<br />

Puolisot tunnistavat tiedostamattomasti toisissaan<br />

jotakin samaa ja toisaalta erilaista, joka antaa toivoa<br />

ja tavallaan lupauksen siitä, että tulee toisen ymmärtämäksi.<br />

Piilotajuisesti ”tietää” pääsevänsä toisen<br />

avulla eteenpäin, juuri kyseisen itsessä olevan<br />

kehityksellisen juuttuman tai ongelman kanssa.<br />

Samanlaisuus suhteen rakentajana<br />

ja riskitekijänä<br />

Paradoksaalista on, että juuri se samanlaisuus kasvuhistorian<br />

kokemuksissa, joka liittää parin vankimmin<br />

yhteen ja jonka kautta he kokevat syvästi ymmärtävänsä<br />

toisiaan, on suurin riskialue suhteessa.<br />

Liiallinen kokemusten samuus tai liian samanlaiset<br />

kehitykselliset juuttumat voivat johtaa emotionaalisen<br />

ja kohtaamiseen tarvittavan tilan kaventumiseen,<br />

kommunikaation juuttumiseen sekä suhdetta<br />

ylläpitävän läheisyyden ja etäisyyden vuorottelun<br />

päättymiseen. Suhteessa joko fuusioidutaan, vetäydytään<br />

tai siihen kolmioidaan ahdistusta kanavoimaan<br />

kolmas.<br />

Anni oli menettänyt isänsä 2-vuotiaana. Isä oli<br />

jättänyt Annin äidin ja solminut liiton uuden vaimon<br />

kanssa. Isä lopetti Annin tapaamisen, koska<br />

uusi vaimo ei sitä hyväksynyt. Tane oli menettänyt<br />

oman isänsä 6-vuotiaana onnettomuudessa, jossa<br />

Tane oli mukana. Yhteistä parille oli, että heiltä<br />

molemmilta oli puuttunut perheestä isä, vaiheessa,<br />

jolloin omaan identiteettiin sekä eriytymiseen liittyvät<br />

kysymykset olivat ajankohtaisia. Isien poistuttua<br />

Anni ja Tane jäivät tahoillaan kannattelemaan äitiä.<br />

Annin ja Tanen avioiduttua ja saadessa omia lapsia,<br />

Tane jäi taka-alalle, ja asiat sujuivat niin kauan<br />

kunnes ensimmäisen ja viimeisen lapsen eriytymisja<br />

yksilöitymisprosessit tulivat ajankohtaisiksi. Anni<br />

oli ominut lapset ja estänyt heidän suhteensa isään,<br />

muutoin kuin omilla ehdoillaan. Tane oli avuton ja<br />

keinoton ottamaan vastaan lasten tunnereaktioita,<br />

etenkin aggressiota ja vetäytyi, jättäen kasvatustehtävän<br />

vaimolleen. Tane saattoi näin ottaa vaimoonsa<br />

sitä etäisyyttä, mikä olisi pitänyt aikoinaan<br />

toteutua suhteessa omaan äitiinsä.<br />

Lasten tunnereaktioiden välttämisen avulla Tane<br />

saattoi siirtää työstämättömän isän menetyksen.<br />

Anni yritti välttää samaa kokemusta oman isänsä<br />

suhteen. Hän yritti epätoivoisesti säilyttää uskomusta,<br />

että lapset tarvitsevat vain äidin välttääkseen<br />

isää kohtaan tuntemansa vaarallisiksi uskomansa<br />

tunteet. Lasten väistämätön kasvu paljasti jaetun<br />

vanhemmuuden ja puolisoiden parisuhteen puuttumisen.<br />

Annille ja Tanelle tuli kriisinsä kautta mahdolliseksi<br />

työstää sitä, mitä äitien kannattelu ja isien<br />

menetys oli merkinnyt. Kokemusten samanlaisuus<br />

toi perheen näyttämölle aikaisempien suhdekuvioiden<br />

toistumisen, joka ei mahdollistanut lasten<br />

etenemistä omaan elämään ennen kuin vanhemmat<br />

pääsivät oman itsensä, historiansa, ”matkalaukkujen”<br />

ja suhteensa kanssa eteenpäin.<br />

Puolisoiden elämänkokemusten samanlaisuus<br />

on usein terapeuttisessa sukupuussa esille tulevan<br />

erilaisuuden naamion takana. Puolisoiden kasvuperheiden<br />

taloudellisen toimeentulon erilaisuuden<br />

voidaan antaa hämätä ja sen kautta ylläpidetään<br />

kuvitelmaa, että toisen puolison elämä on ollut<br />

vain onnellista. Samanlaisuus saattaa löytyä siitä,<br />

että molemmilta on puuttunut merkittävissä ikävaiheissa,<br />

lapsen kasvun prosesseihin tarvittava,<br />

vanhemmuus tai vanhemmat parina. Tai molemmat<br />

ovat joutuneet vanhempien tai heidän suhteensa ahdistuksen<br />

kanavaksi niin, että omalle itselle ei ole<br />

jäänyt tilaa.<br />

Suhteeseen tarvitaan kaksi erillistä ihmistä, joi-<br />

36

den kokemuksista löytyy samanlaisuutta, mutta<br />

myös erilaisuutta. Riittävä puolisoiden kokemusten<br />

komplementaarisuus ja molempien kokemusten<br />

jakamisen jatkuvuus rakentaa siltaa ”parisuhteen<br />

rotkon” yli. Silta tarvitaan luottamukseen, läheisyyteen,<br />

erillisyyden säilyttämiseen, toistensa luo<br />

kulkemiseen ja kantamaan elämän arjessa työstettäväksi<br />

tulevaa. Puolisoiden erilaisuus ja toistensa<br />

vastakohtaisuus mahdollistavat suhteen toiseen ja<br />

jaetun luovuuden sekä kokemuksen yhdessä aikaansaamisesta.<br />

Suhteen alussa rakkaudesta, arvostamisesta, kiintymyksestä,<br />

seksuaalisuudesta ja sitoutumisesta rakentuvaa<br />

siltaa tarvitaan myöhemmin parisuhteen ja<br />

perheen kriiseissä. Sisäistettyä kokemusta suhteesta,<br />

”me parina”, tarvitaan toivoa ylläpitäväksi rakenteeksi<br />

sillalle. Sisäistetty kokemus suhteen kantavuuden<br />

alkuvaiheista tai kriisin kestäneestä vaiheesta<br />

myöhemmin, auttaa paria selviytymään väistämättömistä<br />

muutoksista ja menetyksistä. Suhteen<br />

silta joutuu koko parisuhteen ajan monella tavalla<br />

arvioiduksi. Sekä perheen elämässä tapahtuvia että<br />

molempia puolisoita yksilöllisellä tavalla koskettavia<br />

asioita tulee työstettäväksi parisuhteeseen. Näitä<br />

ovat esimerkiksi puolisoiden omien vanhempien<br />

kuolema, sisarusten ja ystävien elämässä tapahtuvat<br />

sekä työssä koettavat asiat.<br />

Suhteessa oleva tila<br />

Parisuhteessa pelkkä ulkoisen ja sisäisen, itsen<br />

ja toisen erottaminen eivät riitä, vaan tarvitaan tilaa,<br />

missä kokemuksellisesti sisäinen ja ulkoinen<br />

todellisuus liittyvät toisiinsa, synnyttäen vuorovaikutuksessa<br />

uutta, yhteistä jaettua kokemusta.<br />

Yhteinen välialue, transitionaalitila, potentiaalinen<br />

tila (Winnicott, 1971) on yhteisten symbolien ja<br />

mielikuvien alue, missä kumpikin voi vuorovaikutuksessa<br />

vahvistua omana itsenään. Dialogissa molempien<br />

tuodessa jotakin omastaan ja suostuessaan<br />

vastaanottamaan toisen tuomaa, muodostuu se kolmas,<br />

josta molemmat voivat ammentaa.<br />

Parisuhteessa kamppaillaan tilasta, siitä kumman<br />

tarpeille ja todelliselle olemassaololle on tilaa ja<br />

millä ehdoilla. Suhteessa heilahdellaan narsististen<br />

pyrkimysten, vetäytymisen ja toiseuteen toisessa sitoutumisen<br />

välillä. Oidipaalikolmio elää erilaisissa<br />

muodoissaan suhteessa puolisoon, lapsiin ja muihin<br />

koettuihin kilpaileviin ulkopuolisiin. Kateus, kilpailu,<br />

mustasukkaisuus, pettymykset, pelot, toiveet ja<br />

omistamisen tarpeet elävät toisinaan intensiivisinä<br />

emotionaalisina kokemuksina hyväksytyksi tulemisen,<br />

hylätyksi tulemisen ja hylkäämisen jännitteissä.<br />

Kokemusten jakaminen, toistensa todellisuuksien ja<br />

kokemusten kunnioittaminen edistää prosessia niin<br />

erillisiksi yksilöiksi kuin todelliseksi pariksi tulemisessakin.<br />

Tie on monimutkainen ja vaikea.<br />

On olemassa kaksi kehityksellisen prosessin tasoa,<br />

jotka johtavat kykyyn kohdata ja tavoitella<br />

jaettua todellisuutta: kyky kohdata oman kokemuksen<br />

todellisuus, kyky kohdata toisen kokemaa ja<br />

todellisuutta ilman, että luovutaan omasta. Nämä<br />

kyvyt vaativat erillisyyden, paineiden, rajallisuuden<br />

ja pettymysten sietämistä. Tarvitaan uskoa ja luottamus<br />

omiin tunteisiin sekä puolien pitämistä mukautumisen<br />

sijaan. Itsensä arvostaminen on lopulta tie<br />

toisenkin arvostamiseen.<br />

Suhteessa voi olla vaiheita, joissa toinen mukautuu<br />

enemmän, mutta molemmilta edellytetään tilan<br />

antamista ja ottamista, kompromissien tekemistä.<br />

Parisuhteeseen ja puolisoon voidaan sijoittaa tietoisesti<br />

ja tiedostamattomasti valtava määrä odotuksia<br />

ja toiveita. Suhteen voidaan odottaa täyttävän, korvaavan<br />

ja korjaavan sellaisiakin aikaisempia suhteita<br />

ja asioita, mikä ei ole mahdollista.<br />

YHTEYS TODELLISEEN ITSEEN<br />

– parisuhde perheen keuhkoina<br />

Niin nainen kuin mies tarvitsevat toisiaan omana<br />

itsenään hyväksytyksi tulemiseen ja todellisena itsenä<br />

(true self, Winnicott, 1965) vahvistumiseen.<br />

Puolisot tulkitsevat toisiaan aikaisempien sisäistettyjen<br />

suhdekokemustensa kautta. Molempien kasvuhistoriassa<br />

omaksi itseksi rakentuminen ja sitä<br />

estänyt tulevat suhteeseen. Näennäisen itsen (false<br />

self, Winnicott, 1965) vallitessa, suhteessa toiseen<br />

koetaan yhteydettömyyttä ja väärinymmärretyksi<br />

tulemista. Oman itsen ollessa suojattuna niin, että<br />

omia todellisia tunteita ja ajatuksia ei jaeta, kohtaamisen<br />

mahdollistavaa tunneyhteyttä ei muodostu.<br />

Näin on vaara joutua elämään omaa elämäänsä,<br />

todellisesti tai omissa mielikuvissa, yksin tai liikaa<br />

toisen ehdoilla. Siitä seuraa itsearvostuksen vähenemistä,<br />

pettymystä itseen ja toiseen. Suhteen prosessissa<br />

voi käydä myös niin, että vain toinen jakaa<br />

omia tunteitaan ja kokemuksiaan ja kuvittelee toisen<br />

vaikenemisen merkitsevän sitä, että hän on tyy-<br />

37

tyväinen suhteen tilaan. Molemminpuolinen suhteeseen<br />

sitoutuminen voi silloin jäädä todellisuudessa<br />

toteutumatta, sitoutuminen voi olla näennäistä.<br />

Näennäinen itse ja tosi itse ovat suhteeseen liittyviä<br />

käsitteitä. Voidaan ajatella olevan myös ”näennäinen<br />

pari” (false self couple, Fisher 1999)<br />

eli parisuhde, missä ollaan suhteessa toiseen vain<br />

osapersoonina. Seurauksena on väistämättä läheisyysongelmia,<br />

jotka ilmenevät kun läheisyydestä<br />

ja seksuaalisuudesta nauttinut pari päättää sitoutua<br />

toisiinsa. Juuri silloin voi alkaa toisen tai molempien<br />

vetäytyminen suhteesta. Se tarkoittaa osittaista<br />

läheisyydestä oman itseen vetäytymistä, ikään kuin<br />

puolisossa ei olisikaan aiemmin olleita hyväksyttyjä<br />

ominaisuuksia ja piirteitä. Joskus tämä ilmiö tulee<br />

esille suhteen vahvistamisen jälkeen, jolloin koetaan<br />

toisen muuttuneen. Hän ei olekaan sellainen<br />

kuin seurusteluaikana. Kyse on kuitenkin siitä, että<br />

näyttämölle tulee kokijan todellisen itsen suhteessa<br />

toiseen tilaa hakeva puoli (Scharff & Scharff 1994)<br />

Perheen kehitysvaiheisiin liittyen, parisuhteen prosessi<br />

johtaa siihen, että yksilön kokonaispersoona<br />

alkaa hakea tilaa suhteessa puolisoon. Yhteys oman<br />

itsen eri puoliin voi löytyä perheen ja parisuhteen<br />

arkisissa suhdekuvioissa. Itsen eri puolien suhteen<br />

voidaan vetäytyä vain omaan sisäiseen maailmaan<br />

tai niihin ollaan yhteydessä parisuhteen ulkopuolella.<br />

Näitä itsen puolia tukahdutetaan olemalla tuntematta,<br />

ajattelematta ja puhumatta tai niitä lohkotaan,<br />

puolisoon suhteessa olemisen sijaan, suhteen<br />

ulkopuolisiin ihmisiin. Näin tapahtuu, jos suhteessa<br />

kasvuhistorian objekteihin persoonallisuuden eri<br />

puolien integraatio tai suhde vanhempien väliseen<br />

suhteeseen ei ole mahdollistunut. Samalla puoliso<br />

kohdataan vain joko idealisoituna, mitätöitynä tai<br />

häneen emotionaalista kohtaamista vältellen.<br />

Lohkomisesta tulee ratkaisu silloin, kun integraatiota<br />

ajankohtaisessa parisuhteessa ei voida toteuttaa<br />

niin, että hyvä ja paha, tyydyttävä ja epätyydyttävä<br />

voidaan kohdata samassa ihmisessä, toisessa ja<br />

itsessä. Tai kun tunneyhteyttä suhteessa puolisoon<br />

joudutaan katkomaan sisäisten, aikaisempiin suhteisiin<br />

liittyvien tiedostamattomien tarpeiden ja lojaliteettien<br />

vuoksi. Kantavassa suhteessa pettyminen<br />

puolisoon ja siitä seuraavat tunteet, kuten aggressio,<br />

syyllisyys ja korjaamisen tarve mahdollistavat integraation<br />

jatkamisen parisuhteessa. Lohkomisesta<br />

taas seuraa vaikeuksia puolisoiden emotionaalisen<br />

ja seksuaalisen läheisyyden tyydyttävyyteen.<br />

Molemmilla puolisoilla on omat erisuuruiset ”varjonsa”,<br />

jotka ovat olleet aiemmin yhteydettömässä<br />

tilassa. Suhteessa voi ajoittain olla tila, missä puolisot<br />

kommunikoivat vain näiden varjojensa kautta<br />

tai ovat kokonaan aiemmin yhteydettömässä tilassa<br />

olleen puolensa kanssa suhteessa toiseen. Tilanne<br />

voi aiheuttaa ristiriitoja, väärinymmärrystä ja syvää<br />

pettymystä. Parhaimmillaan prosessi johtaa siihen,<br />

että puolison näkeminen ja kokeminen uudella, todellisemmalla<br />

tavalla, mahdollistaa vähitellen myös<br />

oman itsen eheytymisen sekä suhteen uudelleen<br />

määrittelyn.<br />

Parisuhteessa työstetään hyvin samantapaisia<br />

prosesseja kuin lapsen kehityksen integraatiossa.<br />

Läheisen, symbioottisen suhteen vaiheen jälkeen<br />

alkaa eriytymis- ja yksilöitymisprosessit. Mitä<br />

enemmän toista tarvitaan ylläpitämään idealisoitua<br />

kuvaa omasta itsestä tai mitä suurempana toiseen<br />

sijoitetaan vain ”hyvän vanhemman” tarve, sitä vaikeammaksi<br />

pettymysprosessi muodostuu ja sitä tiedostamattomampia<br />

ja monimuotoisempia kuvioita<br />

ratkaisuyrityksinä parisuhteeseen tulee.<br />

Parisuhteen kriisit edistävät puolisoiden sekä<br />

suhteen todellisuuden kohtaamista. Ne auttavat hyväksymään<br />

niin itsen kuin toisenkin inhimillisenä,<br />

rajallisena ihmisenä. Parisuhde, jossa mahdollistuu<br />

puolisoiden aiemmin yhteydettömässä tilassa olleiden<br />

puolien yhteyteen tuleminen, sekä omana itsenä<br />

vahvistuminen, toimii perheen keuhkoina. Ennen<br />

kuin puolisot muodostavat ”perheen keuhkot” heidän<br />

tulee voida hengittää ”omilla keuhkoillaan” eli<br />

syntyä psyykkisesti omana itsenään, erilliseksi ihmiseksi<br />

ja sitä kautta suhteeseen, missä jakaminen<br />

ja todellinen yhteys itseen sekä toiseen mahdollistuu.<br />

PROJEKTIIVINEN IDENTIFIKAATIO<br />

– sijoittava samastuminen<br />

Parisuhteessa toteutuvat projektiiviset identifikaatiot<br />

(Klein 1946, Segal 1994) eli sijoittavat samastumiset,<br />

vastavuoroinen sijoittava tunnistaminen ja<br />

niiden kierto. Se tarkoittaa oman itsen osan, sen ja/<br />

tai sisäisen objektin sijoittamista tiedostamattomasti<br />

toiseen puolisoon. Toinen samastuu vastaanottamaansa<br />

ja ilmentää sen oman itsensä kautta suodatettuna,<br />

jolloin sijoittava puoliso voi introjisoida sijoittamansa<br />

takaisin itseen. Näin puolisot voivat sijoittaa<br />

oman itsen ei-hyväksyttyjä puolia toisiinsa ja<br />

38

liittää niitä vähitellen omaan itseen. Tulee kokemus<br />

lisääntyvästä oman itsen löytämisestä ja kokonaisena<br />

itsenä hyväksytyksi tulemisesta. Käytännössä se<br />

tarkoittaa vuorovaikutusta, kuuntelemista, eläytymistä,<br />

sietämistä ja reagointia dialogin jatkumiseksi.<br />

Suostuminen toistensa sijoituksiin ja niiden kantamiseen<br />

mahdollistaa suhteen elinvoimaisuuden ja<br />

luovuuden.<br />

Toisen sijoituksia vastaanottavalla puolisolla on<br />

siihen ns. valenssi, jolla Bion (1961) tarkoittaa vaistomaista<br />

kykyä vastaanottaa ja kantaa toisen itseen<br />

sijoittamaa. Vastaanottajalla on sijoitettuun kokemukseen<br />

tai ominaisuuteen liittyvä vastaavuus tai<br />

tuttuus omassa itsessä. Projektiivista identifikaatiota<br />

tarvitaan eläytymiseen, toistensa tuntemiseen, oman<br />

itsen ymmärrettäväksi tekemiseen ja toisen ymmärtämiseen.<br />

Toiseen sijoittamisen avulla pyritään myös<br />

suojautumaan sellaiselta, mitä ei vielä omassa itsessä<br />

voida kohdata. Projektiivinen identifikaatio edellyttää<br />

suhteen jatkuvuutta ja toisen ”kontrollissa” olemista,<br />

että yhteys sijoitettuun säilyisi. Normaalissa projektiivisessa<br />

identifikaatiossa toimii sisällyttämisfunktio<br />

(container-contained, Bion 1962a), jolloin toiseen<br />

siirrettyä tai sijoitettua voidaan ajoittain purkaa ja ottaa<br />

omalle vastuulle. Parisuhteen sisällyttämisfunktio<br />

on myös sitä, että kaikkea ei jaeta, aina ei reagoida,<br />

vaan kyetään kantamaan jotakin vain omassa mielessä.<br />

Se on kykyä ”silleen jättämiseen” (Heidegger<br />

1963, Kupiainen 1991).<br />

Massiivisessa projektiivisessa identifikaatiossa<br />

toisen oma psyykkinen tila tulee täytetyksi toisen sijoituksilla,<br />

jolloin eläytyvä suhde puolisoiden välillä<br />

puuttuu. Silloin toisen näkökulmaa ei kuulla ja ymmärretä.<br />

Puoliso voidaan saada käyttäytymään oman<br />

itsen puolesta tai niin kuin oma vanhempi. Näin sijoittava<br />

puoliso pyrkii tiedostamattaan toistamaan ja<br />

korjaamaan oman kasvuhistoriansa suhdekokemuksia.<br />

Tilanteessa on kuitenkin jotakin erilaista verrattuna<br />

aikaisempaan kokemukseen. Suhteessa puolisoon<br />

voidaan ilmaista pettymystä ja aggressiota tai omaa<br />

läheisyydentarvetta tai hänet voidaan hylätä, mikä ei<br />

aikoinaan ollut mahdollista oman vanhemman kohdalla.<br />

Puolison vastaanottaessa toisen puolison tunnereaktioita<br />

tulee tilaa korjaavalle kokemukselle.<br />

Toinen puoliso voidaan saada ilmaisemaan oman<br />

itsen puolesta aggressiota, syyllisyyttä tai masennusta.<br />

Varsinaisesti masentunut puoliso ei tunnista omaa<br />

masennustaan tai affektejaan, sen sijaan toinen puoliso<br />

potee ja ilmaisee niitä hänen puolestaan.<br />

Parisuhteessa puoliso joutuu kantamaan ja sietämään<br />

toisen ”totuutta” usein aiemmin, kuin se on<br />

mahdollista asianomaiselle itselleen. Puolisot valitsevatkin<br />

toisensa sopiviksi ratkaisemaan ja kantamaan<br />

puolestaan sellaista, mikä ei ole vielä itselle<br />

mahdollista. Nämä prosessit tapahtuvat suurimmaksi<br />

osin tiedostamattomasti. Suhteessa koetut<br />

liialliset pettymykset ovat usein ilmentymiä keskinäisestä<br />

eläytymisen ja jakamisen puutteesta sekä<br />

oikeastaan suhteen puuttumisesta. Parhaimmillaan<br />

projektiivinen identifikaatio toimii eläytyvän vuorovaikutuksen<br />

voimavarana, kannetuksi ja kohdatuksi<br />

tulemisen kokemuksena. Projektiivisen identifikaation<br />

”kierron” lakatessa saatetaan juuttua suhdetta<br />

ja puolisoiden persoonina omaa itseä kaventaviin<br />

kuvioihin.<br />

Yhteinen parisuhdepersoonallisuus<br />

Henry Dicks (1967) on tuonut käsitteen yhteinen<br />

parisuhdepersoonallisuus (the joint marital personality),<br />

joka tarkoittaa puolison kokemista niin,<br />

kuin hän olisi osa itseä tai kasvuhistorian objektia.<br />

Puolisoa kohdellaan sen mukaisesti, miten tätä<br />

kyseistä itsen ja/tai objektin puolta arvostetaan,<br />

kadehditaan, mitätöidään, ihaillaan, pelätään jne.<br />

Äärimmillään kyseessä on ”yksi ihminen kahdessa<br />

eri ruumiissa”, missä vastavuoroisessa, molemminpuolisessa<br />

identifioitumisessa puolisot yksilöinä<br />

ja kokonaispersoonallisuuksina häviävät.<br />

Projektiivisten prosessien purkautuessa kriisien ja<br />

muutosten yhteydessä, yksilöllä on mahdollisuus<br />

integroida toiseen sijoitettua omaan itseen.<br />

Projektiivinen lukkiutuminen<br />

Mary Morgan (1995) on tuonut projektiivisen lukkiutumisen<br />

(projective gridlock) käsitteen kuvaamaan<br />

edellä todetun suhteen äärimmäistä muotoa.<br />

Parilla on ongelmia erillisyyden ja erilaisuuden hyväksymisen<br />

kanssa suhteessa itseen sekä toisiinsa.<br />

Pari menee yhteen, ei suhdetta muodostaakseen,<br />

vaan sen välttääkseen. Suhteeseen tarvitaan kaksi<br />

erillistä ihmistä, joka lukkiutumassa puuttuu.<br />

Kognitiivisella tasolla kyetäään näkemään itsensä<br />

ja toinen erillisenä, mutta emotionaalisella tasolla<br />

erillisyys koetaan vainoahdistusta, epäluuloa, mustasukkaisuutta<br />

ja pelkoa herättävänä hallinnan menettämistä<br />

uhkaavana tilana.<br />

39

Lukkiutumassa tunkeudutaan tavallaan toisen nahan<br />

alle, mikä saa aikaan sen, että kyseessä ei ole<br />

normaali eläytymiseen tarvittava sijoittava samastuminen.<br />

Toista käytetään liikaa hyväksi tai joudutaan<br />

vain mukautumaan. Kyseessä on defensiivinen liittouma,<br />

missä kummallakaan ei ole omaa tilaa. Ikään<br />

kuin salaisena sopimuksena luovutaan kokonaan<br />

omasta itsestä yhteisen, kuvitellun hyvän ylläpitämiseksi.<br />

Projektiivinen identifikaatio toimii silloin<br />

erillisyyden ja oikeastaan todellisuuden kieltämistä<br />

vastaan. Molemmat puolisot ovat molemminpuolisesti<br />

ylläpitämässä lukkiutunutta tilannetta, omista<br />

henkilökohtaisista motivaatioistaan käsin.<br />

Puolisoiden kasvuhistoriasta löytyy vakavia ja<br />

työstämättömiä traumakokemuksia sekä turvattomia,<br />

organisoitumattomia kiintymyssuhdekokemuksia.<br />

He ovat sisäistäneet kauhukokemuksia<br />

sisältävän, turvattoman ja epäluotettavan kasvuympäristön,<br />

jolloin toiseen sulautumista käytetään<br />

sisäisten objektien kontrolloimiseen, kauhun, pelon<br />

ja ahdistuksen lievittämiseen.<br />

Lukkiutuman avulla pyritään välttämään pettymystä<br />

suhteessa toiseen ja itseen sekä niistä seuraavia<br />

ristiriitoja ja riitoja. Traumakokemusten ja elämässä<br />

koetun pahan sijaan pyritään epätoivoisesti säilyttämään<br />

toinen ja suhde ”vain hyvänä” sekä omassa<br />

kontrollissa. Lukkiutuma voi olla myös suojautumiskeino<br />

erillisyydestä seuraavaa vertailua ja siitä seuraavaa<br />

väistämätöntä kateutta ja kilpailua vastaan.<br />

Pitkään jatkuessaan lukkiutunut tilanne tuottaa pahoinvointia,<br />

joka ilmenee toisen tai molempien puolisoiden<br />

psyykkisenä tai fyysisenä oireiluna, sairastamisena,<br />

lasten oireiluna ja/tai tilanteen ajautumisena<br />

umpikujaan, jopa väkivaltaan. Lasten eriytymisvaiheet<br />

pakottavat puolisot ottamaan kantaa henkilökohtaisella<br />

tasolla omaan erillisyyteensä.<br />

Fuusiosuhteesta eteenpäin pääseminen omassa<br />

mielessä tehtävän työn avulla voi olla ylivoimaista,<br />

minkä vuoksi ratkaisuun pyritään toimimalla ja reagoimalla.<br />

Silloin, kun integraatio-, eriytymis- ja yksilöitymisprosessit<br />

eivät mahdollistu suhteessa, voi<br />

vaihtoehtoina olla fuusio tai ero. Eriytyminen joudutaan<br />

toteuttamaan toiminnan keinoin esimerkiksi<br />

ulkopuolisella suhteella tai/ja avioerolla. Eron avulla<br />

yritetään katkaista napanuora fuusiosuhteesta toiseen.<br />

Ylläpidetty ”hyvä” vaihtuu kokonaan ”pahaksi”,<br />

koska niitä molempia ei voida toisessa ja itsessä<br />

samanaikaisesti kohdata. Oman itsen jäsentyminen<br />

ja koossa pysyminen on mahdollista vain omassa<br />

varassa, ilman suhdetta, kuten lapsuuden traumakokemuksissa<br />

aikoinaan. Tilanne voi tuoda puolisoille<br />

myös merkittävän helpotuksen kokemuksen,<br />

mahdollisuuden hengittää omilla keuhkoillaan,<br />

minkä jälkeen he voivat vasta alkaa työstää omaa<br />

ja suhteen todellisuutta. Lukkiutumassa parisuhde<br />

ei muodosta perheen keuhkoja, kaikkien sisään ja<br />

ulos hengittäminen vaikeutuu. Paripsykoterapialta<br />

edellytetään näissä tilanteissa kärsivällisyyttä, riittävää<br />

tiheyttä ja kestoa, koska psyykkisesti puolisot<br />

työstävät historiassaan olevia ero- ja hylkäämistraumoja.<br />

Sisäisen ja ulkoisen erottamisesta,<br />

oman itsen ja toisen rajallisuuteen<br />

suostuminen<br />

Kykyyn vastavuoroiseen suhteeseen toiseen sekä<br />

monenkeskisyyteen, ihmiseltä edellytetään depressiivisen<br />

position (Klein 1940) ja oidipuskompleksin<br />

(Freud 1924) kehityksellistä ratkaisua. Näitä edeltää<br />

ihmisen kehityksessä paranoidis-skitsoidinen<br />

positio (Klein 1946, Segal 1994), joka tarkoittaa<br />

uhkaa tuhoutumisesta, vainoahdistusta, epäluuloista<br />

olemisen ja kokemisen tilaa, missä vallitsevana<br />

on turvattomuus ja pelko. Se kuvaa lapsen,<br />

ja myöhemmin aikuisen, suojautumiskeinoja tuhoavaksi<br />

sekä pelottavaksi koettua ulkoista maailmaa<br />

vastaan. Sisäisen ja ulkoisen erottaminen ei ole<br />

silloin mahdollista, vaan ne sekoittuvat toisiinsa.<br />

Kuolemanvietti ja omat tuhoavat fantasiat sijoitetaan<br />

itsen ulkopuolelle. Omista tunteista ei voida ottaa<br />

vastuuta, niitä ei tunnisteta, vaan omat tuhoavat<br />

affektit, kuten viha, muuttuu peloksi ulkoista toista<br />

kohtaan. Musertavaa tuhotuksi tulemisen ahdistusta<br />

vastaan ihmisen minä kehittää sarjan puolustusmekanismeja,<br />

joista ensimmäisinä käytetään introjektiota<br />

ja projektiota. Suojautumista tapahtuu myös<br />

lohkomisen, omnipotentin kieltämisen, idealisaation<br />

ja projektiivinen identifikaation keinoin. Näin<br />

pyritään sisäistämään hyvä ja sijoittamaan paha<br />

itsen ulkopuolelle. On myös tilanteita, joissa hyvä<br />

projisoidaan, että se voitaisiin pitää suojassa sisällä<br />

olevalta musertavana koetulta pahuudelta.<br />

Idealisaatio on mukana myös aikuisen elämässä<br />

esimerkiksi rakastumisessa. Jonkinlainen epäluottamus<br />

ja pettymys on edellytys kyvylle rajautua<br />

omaksi itseksi, tunnistaa ja ottaa tosissaan sekä reagoida<br />

tilanteissa, joissa ulkoinen vaara uhkaa.<br />

40

Eriytymättömän, yksilöitymättömän aikuisen<br />

mielessä, suhteessa merkittävään toiseen, epäluulo<br />

ja idealisaatio vaihtelevat. Ahdistavassa tilanteessa<br />

suojaudutaan silloin erityisesti lohkomisen ja projektiivisen<br />

identifikaation avulla. Todellisuutta niin<br />

itsen kuin toisen tilanteessa ei kyetä kohtaamaan.<br />

Hyvän toisen (objektin) muisto ei säily mielessä,<br />

kun se menetetään. Hyvän objektin menetys koetaan<br />

pahan objektin läsnäolona ja idealisoitu tilanne<br />

korvautuu vainoavalla. Ihmiset koetaan osaobjekteina,<br />

käsinä, rintoina jne. Hyvä ja paha eivät muodosta<br />

sekä – että asetelmaa, vaan ne ovat joko – tai.<br />

Nämä tilanteet ilmenevät konkreettisesti esimerkiksi<br />

parisuhteen mustasukkaisuudessa ja väkivallassa,<br />

missä hyvä muuttuu äkkiä pahaksi. Tai vastaavasti<br />

hengenvaarallisen tilanteen jälkeen paha muuttuu<br />

oman mielialan vaihtumisen mukaan hyväksi ja<br />

idealisoiduksi. Puoliso koetaan silloin suurelta osin<br />

vain omien mielen vaihteluiden mukaan ja niiden<br />

määrittämänä, ilman että kohdattaisiin hänet todellisena.<br />

Riittämätön eriytyminen ja yksilöityminen uhkaavat<br />

oman autonomian menettämistä. Parisuhteessa<br />

joudutaan luopumaan ja tekemään kompromisseja.<br />

Kypsymättömälle, eriytymättömälle ihmiselle se<br />

voi merkitä katastrofia. Tulee paine epäluottamuksen<br />

ja vainoahdistuksen tilaan, jolloin primitiiviset<br />

ahdistukset uhkaavat minuutta ja johtavat varhaisten<br />

suojautumiskeinojen aktivoitumiseen. Sisäinen ja<br />

ulkoinen sekoittuvat ja joudutaan omien sisäisen tiedostamattoman<br />

tuhoavuuden uhkaamaksi.<br />

Epäluottamuksen tilassa käytettävillä suojautumiskeinoilla<br />

on voimakas vaikutus ajatteluun ja sitä kautta<br />

merkitysten jäsentäminen vaikeutuu. Vallitsevaksi<br />

voi jäädä pitäytyminen vain konkreettisissa toiminnoissa,<br />

niiden merkitysten jäädessä käsittelemättä.<br />

Pysyvä projektiivinen identifikaatio johtaa itsen ja<br />

toisen eron sekoittumiseen (Segal 1994). Dialogin<br />

puuttumisesta, jakamattomuudesta seuraa sekaannusta<br />

ja väärinkäsityksiä asioiden ja niiden merkitysten<br />

suhteen. Kokemusten merkitysten käsittelyyn<br />

tarvitaan symboleja, joiden muodostumisen estymisestä<br />

seuraa konkreettisen ajattelun korostuminen,<br />

lisääntyvää ahdistusta ja jäykkyyttä.<br />

Epäluottamuksen olemisen ja kokemisen tilasta<br />

eteenpäin pääseminen depressiiviseen positioon<br />

edellyttää, että ihmisen hyvät kokemukset ovat hallitsevassa<br />

asemassa pahoihin nähden. Näin mahdollistuu<br />

lohkomisen vähentäminen ja minuudella on<br />

suurempi sietokyky omien aggressioiden suhteen.<br />

Ihminen valmistautuu integroimaan mielessään<br />

mielikuvan toisesta ja itsestä. Silloin myös projektiivisten<br />

mekanismien vähentymisen kautta, kasvaa<br />

kyky erottaa, mikä on itseä ja mikä on toista (Segal<br />

1994, 25 - 38).<br />

Epäluottamuksen tilassa pääasiallisin ahdistus aiheutuu<br />

pelosta, että ulkoinen paha tuhoaa oman itsen<br />

tai aiemmat tyydytyksen lähteet. On pelko, että<br />

toinen vihaa ja jättää. Depressiivisessä positiossa<br />

ahdistukset nousevat ambivalenssista ja pelosta<br />

oman itsen aikaansaamasta tuhoavuudesta. Suurin<br />

ahdistus tulee siitä, että pelätään omien tuhoavien<br />

impulssien tuhonneen tai tuhoavan toisen, jota<br />

rakastetaan ja josta on riippuvainen. Tiedostetaan<br />

oman osuuden merkitys toiselle aiheutettuun todelliseen<br />

tai kuviteltuun vahinkoon, mistä seuraa tarve<br />

korjata ja hyvittää.<br />

Depressiivisen position työstämisen kautta suhde<br />

toisiin ihmisiin muuttuu. Ihminen saa kyvyn<br />

rakastaa ja kunnioittaa toisia erillisinä, erilaisina<br />

yksilöinä. Depressiivistä positiota ei koskaan täysin<br />

työstetä loppuun. Ahdistukset, jotka liittyvät ambivalenssiin<br />

ja syyllisyyteen sekä uudelleen depressiivisiä<br />

kokemuksia herättäviin menetystilanteisiin,<br />

ovat ihmisen elämässä aina mukana. Hyvät ulkoiset<br />

objektit aikuisen elämässä symboloivat aina ensimmäistä<br />

hyvää objektia – sisäistä ja ulkoista – ja<br />

sisältävät sen eri puolia, niin että mikä tahansa menetys<br />

myöhemmässä elämässä herättää eloon hyvän<br />

sisäisen objektin menettämiseen liittyvän ahdistuksen<br />

ja kaikki muut vastaavat ahdistukset (Segal<br />

1994, 68 - 82).<br />

Depressiivisen position myönteistä ratkaisua seuraa<br />

kyky nähdä ja kokea toinen ihminen kokonaisena<br />

persoonana, jolla on omat tunteensa ja tarpeensa<br />

sekä kiinnostuksen aiheensa, jotka voivat olla erilaisia<br />

kuin itsellä. Ihminen voi tunnustautua omaan<br />

rajallisuuteensa, avuttomuuteensa ja siihen, että on<br />

toisesta riippuvainen sekä tarvitsee toista. Hän sietää<br />

toisen riippuvuutta ja avun tarvetta suhteessa<br />

omaan itseen. Hänellä on kykyä nähdä oma osuutensa<br />

ja vastuunsa vuorovaikutuksessa ja suhteen<br />

ristiriidoissa. Toisaalta hänellä on myös kykyä antaa<br />

toiselle tälle kuuluva vastuu. Ihmisellä on kykyä<br />

tuntea syyllisyyttä ja tarve korjata toiselle aiheutettua<br />

vahinkoa. Hän kykenee pitämään omia puoliaan<br />

ja luottamaan omiin tunteisiinsa, mutta samalla hän<br />

pyrkii näkemään ja ymmärtämään asiat toisenkin<br />

41

kannalta. Oma paikka ihmissuhteissa tulee todellisemmaksi,<br />

oman osuuden ja vastuun tajuamisen<br />

kautta. Näin voidaan luopua vääristä lojaliteeteista<br />

ja syyllisyyksistä.<br />

Ihminen oppii olemaan läsnä tässä ja nyt sekä kohtaamaan<br />

toisen. Se tarkoittaa kykyä yksinoloon ja<br />

läheisyyteen toisen kanssa sekä tarvittaessa kykyä<br />

luopua ilman liiallista katastrofin tunnetta. Tunteille<br />

ja ajattelulle on tilansa niin, että voimakkaidenkin<br />

tunnekuohujen jälkeen voidaan jäsentää todellisuutta<br />

ilman liiallista suojautumistarvetta. Eletään<br />

todellisuudessa niin, että tajutaan omiin tekoihin ja<br />

tekemättä jättämisiin liittyvä vastuu ja mahdolliset<br />

seuraukset toisille. Kyetään suremaan menetystä ja<br />

kuolemaa, antamaan anteeksi sekä tuntemaan kiitollisuutta.<br />

Depressiivisen position ratkaisemattomuus johtaa<br />

todellisuuden kieltämiseen, maanisiin defensseihin,<br />

pyrkimykseen hallita ja kontrolloida elämää sekä<br />

ihmissuhteita omnipotentista todellisuudesta käsin.<br />

Kyky luopua ja surra menetystä vaikeutuu.<br />

Parisuhteessa ollaan aika ajoin epäluottamuksen<br />

ja depressiivisen olemisen ja kokemisen tilassa.<br />

Riittämätön puolisoiden eriytymättömyys ja yksilöitymättömyys<br />

ylläpitää epäluuloista olemisen<br />

ja kokemisen tilaa, missä ollaan alttiina väärinymmärrykselle<br />

ja ylivoimaisille ristiriidoille.<br />

Depressiivisen position parisuhteen tila ilmenee<br />

suhteelle asetetuista idealisaatioista luopumisena,<br />

pettymysten ja surun työstämisenä, korjaamisena<br />

sekä kiitollisuutena. Siihen tarvitaan molempien<br />

puolisoiden itsereflektiota ja kykyä nähdä oma vastuu<br />

ja osuus parisuhteen sekä perheen asioiden sujumisessa<br />

kuten niiden vaikeutumisessakin.<br />

Oidipaalikuvioiden ratkaisuista<br />

Depressiivisen position ja oidipaalikuvioiden ratkaisut<br />

kulkevat käsi kädessä ja ne edellyttävät toisensa<br />

(Britton 1998b). Yli sadan vuoden ajan psykoanalyyttisen<br />

psykoterapian keskeisenä, ihmisen mielen<br />

ymmärryksen avaajana, on pidetty Oidipus-myyttiä<br />

ja oidipuskompleksia. Kilpailua samaa sukupuolta<br />

olevan vanhemman kanssa toista sukupuolta olevan<br />

vanhemman suosiosta pidetään oidipuskompleksin<br />

ytimenä. Oidipuskompleksin myönteisen ratkaisun<br />

ajatellaan toteutuvan, kun vastakkaista sukupuolta<br />

olevaa vanhempaa ei onnistuta omistamaan, vaan<br />

joudutaan sietämään ulkopuolisuutta vanhempien<br />

välisestä suhteesta ja samastutaan pääasiassa samaa<br />

sukupuolta olevaan vanhempaan. Riittävän, eläytyvän<br />

kahdenkeskisen suhteen mahdollistuttua, lapsi<br />

voi edetä kolmenkeskisyyteen.<br />

Lapsen kannalta vanhempien suhde sisältää vanhempien<br />

seksuaalisen suhteen ja kyvyn tuottaa uutta<br />

elämää. Se on yhtä merkittävä tilanteissa, joissa<br />

toinen vanhemmista on poissaoleva. Hyväksytty<br />

näkemys on, että isä on äidin ja lapsen yksikössä<br />

alusta asti äidin mielessä ja siten – konkreettisesti<br />

puuttuessaankin – mukana kolmiossa. Isä tulee äidin<br />

ja lapsen symbioottisen suhteen väliin, mikä edistää<br />

lapsen oman tilan saamista. Lapsi reagoi äiti-lapsi<br />

-suhteen kahdenkeskisen jatkuvuuden katkeamiseen<br />

haluamalla erottaa vanhemmat yksikkönä<br />

kantanäyssä. Näistä ulkopuolisuuden aiheuttamista<br />

tuskallisista kokemuksista, mustasukkaisuudesta<br />

ja tuhoavista ajatuksista seuraavista syyllisyydentunteista<br />

syntyvät lapsen yliminä ja minäihanne.<br />

Lapsen luopuessa 4–5-vuoden iässä vanhempaansa<br />

kohdistuneista intohimoisista pyrkimyksistä,<br />

hän sisäistää omaan minään isän tai molempien<br />

vanhempien kiellot, vaatimukset, arvot ja asenteet<br />

samastuen niihin. Lapsuuden oidipuskompleksin<br />

ratkaisuja ja niissä kesken jäänyttä työstetään eri<br />

ikävaiheissa ja elämän kriisitilanteissa aina uudelleen.<br />

Oidipaalikuvioden työstämisen kautta tullaan<br />

tietoiseksi erityyppisten suhteiden olemassaolosta<br />

ja omasta paikasta niissä.<br />

Kolmiotilanteen aiheuttaman ulkopuolisuuden vuoksi<br />

lapsi joutuu sisäiseen prosessiin oman narsismin ja<br />

omnipotenssin suhteen. Ulkopuolisuuden sietämisessä<br />

joudutaan luopumaan aiemmin olleesta tiedostamattomasta<br />

fantasiasta tulla osaksi vanhempien seksuaalista<br />

paria. Tunnistamalla ja sietämällä vanhempien välistä<br />

yhteyttä lapsi sisäistää vanhemmat parina ja tarvitseminaan<br />

objekteina. Näin siemen omaan aikuisen seksuaalisuhteeseen<br />

on kylvetty. Kokemus siitä, että vanhemmat<br />

ovat yhdessä lapsesta riippumatta lisää lapsen<br />

psyykkistä eheydenkokemusta.<br />

Jos vanhempien välinen yhteys on rakastava niin,<br />

että siinä siedetään myös vihaa, mahdollistaa se lapsen<br />

mielessä ja antaa hänen käyttöönsä prototyypin kolmen<br />

suhteesta (third position, Britton 1998, 42). Tämä<br />

taas vahvistaa oman olemassaolon kokemusta.<br />

Jos lapsi jää kasvussaan vaille riittävää, eläytyvää<br />

kahdenkeskistä äiti-suhdetta (vanhempisuhdetta),<br />

hänelle voi tulla ylivoimaiseksi edetä depressiiviseen<br />

positioon ja oidipaalikolmioon, saati aikuisena<br />

42

kyetä kolmen välisiin suhteisiin (Britton 1998, 41).<br />

Vanhemmat sisäistettynä toimivana parina auttaa<br />

lasta ja aikuista myöhemmässä kehityksessä.<br />

Kokemuksesta tulla vanhempien näkemäksi ja havainnoida<br />

itse vanhempien parisuhdetta, muodostuu<br />

sisäistetty pari, jonka kautta tulee myöhemmin<br />

kykyä oman parisuhteen havainnoimiseen. Ei pelkästään<br />

sen tutkimista ja miettimistä, millainen toinen<br />

on, vaan mitä me olemme parina ja miten itse<br />

tai molemmat parisuhteeseen vaikuttaa.<br />

Depressiivisessä positiossa lapselle tulee mahdolliseksi<br />

olla eriytyneessä suhteessa kumpaankin vanhempaan,<br />

havaita ja sietää vanhempien keskinäinen<br />

yhteys ja olla sen suhteen tarkkailevana ulkopuolisena,<br />

kolmannen osapuolen asemassa. Tästä seuraa,<br />

että ihmiselle kehittyy kyky tarkastella myös itseään<br />

vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja nähdä itsensä<br />

toisten silmin (Sitolahti 2006, 125 -126).<br />

Oidipaalikonstellaation voi muodostaa myös äiti ja<br />

joku muu kolmas kuin lapsen isä. Oidipaalikuvion<br />

työstäminen ei takaa kykyä muodostaa parisuhdetta,<br />

mutta se vaikuttaa merkittävällä tavalla ihmisen<br />

omaan kehitykseen ja kykyyn suhteeseen omaa ja<br />

eri sukupuolta olevaa toista kohtaan. Jos jäädään lojaliteettisidokseen<br />

tai puutteeseen suhteessa toiseen<br />

tai molempiin vanhempiin, suhde puolisoon saattaa<br />

estyä tai tulla tiedostamattomasti liian syyllisyyden<br />

ja häpeän kuormittamaksi.<br />

Oidipaalisen konfliktin ratkaisu tapahtuu nuoruusiän<br />

kriisissä. Se tarkoittaa nuoren kivuliasta<br />

irtautumista oidipaalisten sisäistysten ja torjuntojen<br />

luomista sisäistyksistä. Kriisiä keskeisesti motivoiva<br />

voima on lisääntyvä seksuaalinen tarve ja<br />

siihen liittyvä välttämättömyys löytää rakkausobjekti.<br />

Lapsuuden oidipaaliset objektit korvautuvat<br />

omaan ikävaiheeseen liittyvillä suhteilla. Muutos<br />

merkitsee nuoren elämässä luopumista ja menetyksen<br />

työstämistä, joka muistuttaa läheisesti surutyötä.<br />

Oidipaalisen konfliktin ratkaisu toteutuu<br />

tytön ja pojan kehityksessä erilaisina prosesseina.<br />

Oidipaalisen konfliktin ratkeaminen nuoruusiässä<br />

voi olla välttämätön edellytys ihmisen myöhemmälle<br />

kyvylle surra menetyksiään (Loewald 1962,<br />

Tähkä 1996).<br />

Vanhempaan voidaan jäädä kiinni joko primäärinä<br />

objektina tai odipaaliobjektina. Edellisessä juuttumassa<br />

haetaan suhteessa puolisoon epätoivoisesti<br />

varhaista äitisuhdetta. Jälkimmäisessä eteneminen<br />

äiti-suhteesta isään ei ole riittävästi mahdollistunut,<br />

jolloin tunnesuhdetta puolisoon voi leimata ambivalenssi,<br />

syyllisyys, läheisyyden pelko, omistamisen<br />

halu tai omien lasten kokeminen kilpailijana.<br />

Vanhempien ehdollisen rakkauden ilmapiirissä<br />

lapsi ja nuori joutuvat muodostamaan omaa identiteettiään<br />

sekä kamppailemaan eriytymisprosessinsa<br />

ilman riittävää tukea. Riittävää mielikuvissa toteutettavaa<br />

”äidinmurhaa” ja ”isänmurhaa” ei silloin<br />

voida tehdä ja oidipaalikuvioiden työstäminen vaikeutuu<br />

sukupolvesta toiseen.<br />

Lasten syntyminen ja kehitysvaiheet pakottavat<br />

puolisot kohtaamaan omien oidipaalitilanteidensa<br />

ratkaisut. Onnistuneiden oidipaaliratkaisujen toteutumiseksi<br />

tarvitaan lapsen erillisyyden ja toiseuden<br />

tunnustamista ehdollisen rakkauden sijaan.<br />

PARISUHDE JA VANHEMMUUS<br />

Mahtuuko parisuhteeseen kolmas?<br />

Parisuhde, johon lapsi ei mahdu<br />

Grier (2005) tutkii Oidipus-myyttiä parisuhteen näkökulmasta.<br />

Laios ja Iokaste ovat Theban kuningas<br />

ja kuningatar, jotka eivät selviä kolmen suhteesta.<br />

Ensimmäisen lapsensa Oidipuksen synnyttyä heidän<br />

tasapainonsa järkkyy kohtalokkaasti. Myytin<br />

mukaan Laioksen kuultua oraakkelilta, että jos<br />

hän saa pojan, tämä tulee tappamaan isänsä. Laios<br />

välttää seksuaalisuhdetta Iokasteen, joka kuitenkin<br />

Laioksen humaltuessa yhtyy mieheensä, minkä seurauksena<br />

on raskaus. Canham (2003, Grier 2005) on<br />

todennut, että vanhemmat eivät pystyneet selviytymään<br />

lapsen vanhempiin kohdistamista tunteista tai<br />

he projisoivat lapseen omat musasukkaisuuden, kateuden<br />

ja murhaavan vihan. Tästä taas mahdollisesti<br />

seurasi niin voimakas vainoava ahdistus, että pari ei<br />

voinut kestää sitä. He eivät pystyneet ajattelemaan<br />

tilannetta, eikä heidän ollut mahdollista monimutkaisemman<br />

suhteen avulla kehittyä emotionaalisesti<br />

kypsemmäksi, luovaksi pariksi, kyetäkseen vastaamaan<br />

suhteen vaatimuksiin. Sen sijaan he toimivat<br />

ja yrittivät kääntää kelloa taaksepäin palatakseen<br />

kahdenkeskiseen aikaan. Tämän tehdäkseen heidän<br />

oli suoritettava murha. Ennen lapsen hylkäämistä<br />

Laios lävisti pojan jalat, mistä nimi Oidipus, paksujalka.<br />

Myytti jatkuu kertomuksella Oidipuksen pelastumisesta.<br />

Jos puolisoiden strategia olisi onnistunut<br />

ja lapsi olisi tullut tapetuksi, on epätodennäköistä,<br />

että Laioksen ja Iokasten suunnitelma palata idyl-<br />

43

liseen kahdenkeskisyyteen olisi onnistunut. He olisivat<br />

mitä todennäköisimmin kärsineet vainoavasta<br />

syyllisyydestä ja joutuneet suojautumaan itseään ja<br />

elämäänsä kaventavin suojautumiskeinoin tekonsa<br />

ymmärtämistä vastaan.<br />

Parisuhde, jossa on tilaa vain hyvälle<br />

Myytissä on toinen aikuinen pari, Korintin kuningas<br />

ja kuningatar. He olivat lapseton pari, joka adoptoi<br />

ja kasvatti Oidipuksen. Tästä Oidipuksen elämän<br />

jaksosta ei ole olemassa yksityiskohtia. Kertomus<br />

antaa ymmärtää, että he olivat kyllin vakaa pari,<br />

ja Oidipus oli heidän luonaan riittävän onnellinen.<br />

Kuultuaan oraakkelilta ennustuksen, että hän tulee<br />

tappamaan isänsä, hän lähti Korintista. Oidipus<br />

jätti Korintin estääkseen ja tehdäkseen tyhjäksi ennustuksen<br />

sekä säästääkseen isäkseen uskomansa<br />

miehen hengen. Tarina tosin kertoo, että Oidipusta<br />

kiusattiin siitä, että hän ei ole vanhempiensa näköinen.<br />

Ympäristössä oli tieto totuudesta, jota Oidipus<br />

ei ehkä halunnut tietää.<br />

Grier (2005) esittää, että myytti erottaa toisistaan<br />

kaksi parisuhteen psykologista tasoa, jotka oikeastaan<br />

kuuluvat yhteen. Korintilainen taso on suuntautunut<br />

ulospäin, se on järkiperäisempi ja enemmän<br />

todellisuuteen perustuva, vaikkakin usein<br />

pinnallisempi toiminnan taso. Thebalainen taso on<br />

syvempi, tiedostamattomampi, irrationaalisempi<br />

ja vietinomaisempi taso, joka sisältää rakkauden<br />

ja vihan voimakkaita virtauksia. Kaikissa parisuhteissa<br />

on näitä molempia puolia, niiden painotukset<br />

vain vaihtelevat. Useimmat parit toivovat<br />

saavansa riittävän tasapainon arjen vaatimuksista<br />

selviytymiseen.<br />

Merkittävää on, että myöskään adoptiovanhemmat<br />

eivät paljastaneet Oidipukselle hänen alkuperäänsä.<br />

Sen sijaan he hellivät illuusiota, ehkäpä<br />

enemmän omaa itseään varten kuin Oidipusta varten,<br />

että he olivat hänen todelliset vanhempansa.<br />

Oidipus ehkä pelkäsi omaa vihaansa, jolta hän<br />

suojeli vanhempiaan päättämällä lähteä Korintista.<br />

Oidipus ehkä vihasi vanhempiaan, koska nämä<br />

olivat pettäneet hänet eivätkä olleet paljastaneet<br />

hänen todellista identiteettiään. Näin he ryöstivät<br />

Oidipukselta hänen todellisen tarinansa, suhteen<br />

omaan psyykkiseen totuuteen. Voidaan ajatella,<br />

että suhde oli vaarallisen idealisoitu, defensiiviseen<br />

”hyvien perheiden” lajiin kuuluva suhde, eikä<br />

rehellinen suhde, joka olisi ollut kyllin vankka säilöäkseen<br />

perheenjäsenten kivuliaita ja ristiriitaisia<br />

emotionaalisia realiteetteja. Integraatioprosessien<br />

työstäminen suhteessa adoptiovanhempiin ei ehkä<br />

ollut Oidipukselle mahdollista?<br />

Sisäinen emotionaalinen ja mielikuviin perustuva<br />

elämä on peräisin thebalaiselta tasolta, mutta useimmat<br />

parit huomaavat, että tavoitellessaan rakkauden<br />

mielihyvää he saavat paljon enemmän kuin osasivat<br />

odottaa. Toivoessaan voivansa nauttia rakkaudesta<br />

ilman vihaa, kateutta ja muita vaikeita tunteita,<br />

erilaiset tunteet pursuavat kuitenkin esiin. Se voi<br />

viedä parin suhteen kehitystä eteenpäin tai muodostua<br />

aika ajoin ylivoimaiseksi ristiriidaksi. Pari<br />

on enemmän kuin osiensa summa. Vastavuoroinen<br />

suhde edellyttää toisen ja oman toiseuden tunnustamista.<br />

Puolisoiden tarpeet ja oikeudet yksilöinä ja<br />

parina ovat potentiaalisesti keskenään ristiriitaisia.<br />

Kaikkein yleisempiä koettuja suhteen häiriön aiheita<br />

on lasten syntyminen. Häiritsevän kolmannen ei<br />

tarvitse olla henkilö. Se voi olla symbolinen lapsi,<br />

jokin mistä toinen kokee jäävänsä ulkopuolelle<br />

(Grier 2005).<br />

Insestinen pari – sukupolvien välisen<br />

rajan rikkoutuminen<br />

Myytin kuuluisa kulminaatiopiste koskee traagista<br />

aikuisparia Oidipusta ja Iokastea. He uskovat olevansa<br />

onnellisesti avioliitossa ja saavat lapsiakin ilman<br />

liiallista kiihtymystä. Vähitellen he huomaavat<br />

olevansa sukurutsainen pari ja sen vuoksi kaikki,<br />

mikä aikaisemmin näytti eheältä ja rakkaudelta olikin<br />

perustunut kieltämiseen, valheisiin, petokseen,<br />

ahneuteen, mustasukkaisuuteen, ylimielisyyteen,<br />

kateuteen, omistavaan haluamiseen ja vihamielisyyteen.<br />

Nämä paljastukset johtivat vääjäämättä<br />

traagisiin seurauksiin. Kertomuksen huippukohta<br />

kuvaa universaalia pyrkimystä ummistaa silmät siltä,<br />

mitä ei haluta tietää. Se herättää myös pelottavan<br />

tiedostamattoman fantasian siitä, että vaikka saatetaan<br />

uskoa eriytymisen ja yksilöitymisen kasvuperheestä<br />

toteutuneen, valittaessa seksuaalikumppania,<br />

voidaan pettää omaa itseä. Syvemmällä tasolla ehkä<br />

käytetään vieraita ihmisiä isän, äidin, veljen ja sisarusten<br />

sijaisina. Näitä läheisimpiä perheenjäseniä<br />

voidaan haluta ”todella” insestisesti. Joillekin<br />

pareille tämän taustalla piilevän fantasian tiedostaminen,<br />

joskus unien kautta, saattaa olla tuhoisan<br />

shokeeraavaa ja parit voivat kokea katastrofin uhkaavan<br />

aikuissuhdettaan. Näissä tilanteissa parit<br />

44

joutuvat turvautumaan äärimmäisiin suojautumisiin,<br />

kuten kaiken seksuaalisen kontaktin lopettamiseen<br />

puolisoon tai seksin harrastamiseen ainoastaan<br />

”laittomasti”, avioliiton ulkopuolella. Se voidaan<br />

kokea paradoksaalisesti laillisemmaksi, koska henkilöt<br />

eivät edusta läheisiä perhesuhteita. Voidaan<br />

myös joutua toistuvien avioerojen ja uusien liittojen<br />

kierteeseen (Grier 2005).<br />

Lapsen syntyminen tekee puolisoista toistensa kokemuksessa<br />

isän ja äidin, jolloin molemmat joutuvat<br />

uudelleen sisäisiin objektisuhteisiin; äitiin, isään<br />

ja sisaruksiinsa.<br />

Puolisoille mahdollistuu kasvuperheessä keskeneräiseksi<br />

jääneen oidipuskompleksin ratkaisujen<br />

edelleen työstäminen tai niiden toistaminen.<br />

Oidipus-myytin tragediat näyttäytyvät ajankohtaisissa<br />

parisuhteiden ja perheiden kuvioissa erilaisissa<br />

muodoissaan. Erilaisina metaforina myytin ilmiöitä<br />

on tunnistettavissa molemminpuolisesti puolisoiden<br />

suhteissa lapsiin ja lasten suhteissa vanhempiin.<br />

Uusperhekuviot muodostavat erityisen näyttämön<br />

ja mahdollisuuden siihen asti tiedostamattomien oidipaalikuvioiden<br />

aktivoitumiselle.<br />

Luova pari – kolmas olemisen ja<br />

kokemisen tila<br />

Parin sisäistäminen mielen sisäiseksi rakenteeksi<br />

”luovaksi pariksi” (creative couple, Morgan 2005)<br />

rakentaa ja ylläpitää aikuisten parisuhdetta. Luovan<br />

parin sisäistäminen merkitsee muutosta aikaisempaan<br />

psyykkiseen kehitykseen. Siitä seuraa tietynlainen<br />

mielessä oleva tila ja tapa olla suhteessa toiseen<br />

ja itseen. Luova pari tarkoittaa sisäistä lupaa<br />

erilaisten ajatusten ja tunteiden yhdistyä mielessä ja<br />

kehittyä edelleen. Luova pari mielessä olevana tilana<br />

tuottaa puolisoille suhteessaan kolmannen olemisen<br />

ja kokemisen tilan. Molemmat voivat katsoa<br />

omasta näkökulmastaan ja löytää potentiaalisessa<br />

tilassa vuorovaikutuksessa jaettua, molempien<br />

mahdollistamaa uutta. Luovaan sisäistettyyn pariin<br />

voidaan olla suhteessa psyykkisenä sisäisenä objektina<br />

”kolmantena olemisen ja kokemisen tilana”<br />

(triangular position, Britton 1989, 87). Sen avulla<br />

voidaan ylläpitää suhdetta parisuhteen kriisien ja<br />

haavoittumisien vaiheissa.<br />

Luovassa parissa on kaksi erillistä ihmistä, läheisessä<br />

suhteessa. He ovat kyenneet ratkaisemaan<br />

pettymyksen ja luopumaan ideaalista toisesta.<br />

He suostuvat pettymään sen suhteen, että<br />

toinen ei ole kokonaan vastuussa omasta onnellisuudesta.<br />

Ahdistuksen kanavointi toteutuu jakamisen<br />

kautta sekä omien yksilöllisten keinojen<br />

avulla. Suostutaan siihen, että toista ei tunneta<br />

ja tiedetä täydellisesti (Grier, Morgan 2005).<br />

Kaikkivoipuudesta ja pelkästään oman itsen etujen<br />

ajattelusta luopuminen on edellytys sille, että suhteeseen<br />

mahtuu kaksi.<br />

Ennen luovan parin kehittymistä suhteessa voi<br />

olla vallitsevana toisen muuttamisyritys. Omista<br />

ei-toivottavista ominaisuuksista tai emotionaalisista<br />

puolista voidaan pyrkiä vapautumaan sijoittamalla<br />

ne itsepintaisesti toiseen. Luovuuden säilyessä<br />

suhteessa, puolisoille mahdollistuu oman<br />

vastuun ja osallisuuden tajuaminen. Tunteiden<br />

jakamisen tapa määrittää suhteen läheisyyden ja<br />

etäisyyden vaihtelua. Luovuuden säilyessä suostutaan<br />

muutokseen ja epävarmuuden sietämiseen<br />

toisen hallinnassa ja kontrollissa pitämisen sijaan.<br />

Siedetään toisen ja omaa regressiota, sitä että on<br />

itse riippuvainen toisesta ja että toinen on riippuvainen<br />

itsestä. Suhteessa on tilaa molempien kokemuksille<br />

ja vaikeille asioille, joita voidaan jakaa.<br />

Puolisoilla on kykyä ajatella omia tunteitaan ja<br />

pyrkiä ajoittain eläytymään toisen tunteisiin. Pari<br />

kokee suhteen kantavan ajoittaisesta epäsovusta<br />

huolimatta. Luovassa parin suhteessa on ristiriitoja<br />

ja pettymyksiä, mutta ne pyritään tunnistamaan ja<br />

ratkaisemaan. Suhde toimii tavallaan voiman lähteenä,<br />

johon oma mieli voidaan sijoittaa.<br />

Puolisoiden lisääntyvä kyky integroida kokemuksia<br />

ja huoli itsen selviämisestä muuttuu huoleksi<br />

myös toisesta. Samaa ihmistä voidaan rakastaa ja<br />

vihata. Tästä seuraa menetyksen- ja syyllisyydentunteita,<br />

jotka mahdollistavat tarvittavia tunneprosesseja,<br />

kuten suremisen sekä kiitollisuuden. Näin<br />

myös symbolifunktion on mahdollista edelleen kehittyä<br />

ja puolisoille tulee kykyä korjaaviin toimintoihin<br />

suhteessa toiseen.<br />

Perheen ja parisuhteen eri elämänvaiheissa joudutaan<br />

tunnistamaan ja hyväksymään väistämättömien<br />

muutosten tosiasiallisuus ja niihin suostuminen.<br />

Elämään kuuluvat erilaiset tapahtumat, kriisit ja kokemukset,<br />

joiden kautta joudutaan jatkuvasti uusiin<br />

haasteisiin. Luovassa parin suhteessa, jossa sisällyttämisfunktio<br />

toimii, on tilaa näiden tapahtumien<br />

prosessoinnille (Morgan 2005).<br />

Luova pari symbolisoi niin todellisen kuin puolisoissa<br />

itsessä olevan lapsen mahtumista suhteeseen,<br />

45

uusia ajatuksia, ideoita ja muita mahdollisuuksia.<br />

Luovassa parin suhteessa puolisot kokevat, että<br />

heillä on jotain, mihin he kumpikin ovat suhteessa<br />

ja jonka puoleen he voivat kääntyä, joka kantaa heitä<br />

parina ja yksilöinä (Morgan 2005).<br />

PARISUHTEESSA OLEMISEN<br />

JA KOKEMISEN TILOJA<br />

Parisuhteessa olemisen ja kokemisen tiloja olen<br />

hahmottanut seuraavin käsittein. Nämä parisuhteen<br />

tilat voivat vallita kehityksellisinä olemisen<br />

ja kokemisen tiloina tai ne voivat vaihdella eri<br />

aikoina samassakin parisuhteessa sekä niihin voidaan<br />

juuttua.<br />

Fuusio (rakastuminen, tunne, sisäistäminen)<br />

Fuusion olemisen ja kokemisen tilassa puolisot ovat<br />

toisiinsa sulautuneina. Rakastuminen toiseen, intohimoinen<br />

toisen haluaminen ja tarvitseminen, josta<br />

muodostuu ykseyden kokemus, voi olla suhteen<br />

alkukokemus tai myöhemmissä suhteen vaiheissa<br />

hetkellisenä tunnekokemuksena tavoitettavissa oleva<br />

tila. Fuusio voi olla paratiisi tai helvetti, riippuen<br />

parin erillisestä ja yhteisestä suhteen kohtalosta.<br />

Parisuhteessa fuusion jatkuessa suhde kahden erillisen<br />

ihmisen välillä puuttuu. On kyse ikään kuin<br />

yhdestä ihmisestä kahdessa eri ruumiissa. Oman<br />

ja/tai toisen erillisyyttä ei hyväksytä tai siihen ei<br />

kyetä. Kyseessä on pako omasta itsestä tai oman<br />

itsen tiedostamattomasta, epätoivoisesta hakemisesta<br />

toisen kautta. Fuusioon juututtaessa sisällyttämisfunktio<br />

ei toimi, koska eläytymiseen ja toisen<br />

kokemuksen ymmärtämiseen tarvittava erillinen<br />

toinen puuttuu. Fuusiossa ei ole tilaa omalle itselle,<br />

vaan ollaan toinen toisensa kontrollissa. Kyse voi<br />

olla äärimmäisestä projektiivisesta identifikaatiosta,<br />

missä tunkeutumisen avulla kielletään toisen ja oma<br />

psyykkinen olemassaolo.<br />

Suhteen kuviota ei käytetä niinkään oman itsen<br />

puolien toiseen projisoimiseen, vaan ylläpitämään<br />

tietynlaista mielentilaa. Hallitsevana on fantasia,<br />

että ollaan yksi ja sama, on kokemus ikään kuin<br />

toisen sisällä olemisesta. Taustalla on yksilön riittämätön<br />

kokemus varhaisesta eläytyvästä vuorovaikutuksesta,<br />

depressiivisen position ja oidipaalikuvion<br />

ratkaisemattomuudesta. Näiden seurauksena on<br />

tarve varhaiseen objektisuhteeseen, jota suhteessa<br />

puolisoon haetaan. Kuten aiemmin on todettu, fuusion<br />

avulla voidaan myös välttää kateutta ja kilpailua<br />

suhteessa toiseen, pettymystä itseen ja toiseen sekä<br />

pettymyksen käsittelyä. Fuusiossa tunteet ja ajattelu<br />

sekoittuvat liikaa. Väistämättömälle ahdistukselle<br />

ei ole suhteessa kanavaa, vaan sen kanavoimiseen<br />

käytetään kolmatta. Kanavana voi toimia lapsi, ulkopuolinen<br />

suhde, päihteiden käyttö, väkivalta, jatkuva<br />

riita, intohimoinen harrastus, työnarkomania,<br />

toisen puolison fyysinen tai/ja psyykkinen sairastaminen.<br />

Käsittelyä vaativiin asioihin reagoidaan toisesta<br />

emotionaalista etäisyyttä ottamalla.<br />

Väliaikainen fuusio merkitsee energiaa antavaa<br />

ykseyden kokemusta, mutta pysyvänä se johtaa<br />

molempien ja erityisesti toisen puolison tai lapsen,<br />

pahoinvointiin. Erillisyyden puuttuessa suhteessa<br />

koetaan yksinäisyyttä ja hyväksikäytetyksi tulemisen<br />

tunteita. Väliaikaisesti puolisot voivat muodostaa<br />

fuusion avulla toisilleen ravitsevan ja korjaavan<br />

kokemuksen. Jos molemmilla on liian samanlainen<br />

kokemus kannattelevan ja eläytyvän suhteen puutteesta<br />

kasvuhistoriassaan, jonka seurauksena oma<br />

itsekokemus on jäänyt heiveröiseksi, kahden liian<br />

suuren tarvitsevuuden mahtuminen parisuhteeseen<br />

voi olla ylivoimaista. Jakamiseen ja kohtaamiseen<br />

tarvittava tila tulee liian pieneksi, ja ahdistuksen on<br />

vaarana kanavoitua erilaisin tuhoavin keinoin.<br />

Jatkuvassa fuusiossa joudutaan seksuaalisuuden<br />

suhteen umpikujaan, koska toisensa toiseuteen tarvittava<br />

haluaminen ja vihan mahdollistama rakkaus<br />

puuttuvat. Lapsi omine tarpeineen ei mahdu psyykkisesti<br />

suhteeseen, ja parisuhde luovana suhteena<br />

puuttuu. Lapsella ei ole kokemusta vanhemmista<br />

erillisinä yksilöinä, ja lapset voivat joutua vanhempien<br />

fuusiosuhteessa vanhempien narsististen<br />

puolien toteuttajiksi tai vaihtelevasti vanhempien<br />

vanhemmiksi.<br />

Fuusion olemisen ja kokemisen tilasta päästään<br />

eteenpäin pettymisen, idealisaatiosta luopumisen,<br />

itsen ja toisen kokemusten jakamisen kautta sekä<br />

rakkauden ja vihan mahtuessa suhteeseen.<br />

Funktionaalinen – yksipuolinen suhde<br />

(pettyminen, viha, ulkoinen)<br />

Varhaisessa äidin ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa<br />

lapsi kokee äidin itsestään selvänä omistuksenaan.<br />

Äitiä tarvitaan tyydyttävänä, rauhoittavana ja<br />

peilaavana hahmona. Äiti ja hänen palveluksensa<br />

koetaan vain itseä varten olevina, oman kaikkivoi-<br />

46

van kontrollin sääteleminä. Kun lapsi kasvaa, hän<br />

tajuaa äidillä olevan oma yksityinen sisäinen maailmansa.<br />

Lapsi saavuttaa itse- ja objektipysyvyyden,<br />

kun hänellä on mahdollisuus käyttää äitiä riittävästi<br />

funktionaalisena objektina ja työstää suhteeseen<br />

tulleita pettymyksiä.<br />

Kyky yksilötasoiseen objektirakkauteen ja -vihaan<br />

niihin kuuluvine syyllisyyden ja kiitollisuudentunteineen<br />

tulee mahdolliseksi vasta itse- ja objektipysyvyyden<br />

saavuttamisen jälkeen. Erillisyys, ja niin<br />

toisessa kuin itsessä olevien eri puolien integroiminen,<br />

mahdollistuu funktionaalisen objektisuhteen<br />

kautta. Kun ensin voidaan käyttää toista omien riittämättömien<br />

funktioiden suorittajana ja sitä kautta,<br />

oman itsen rakentumisen myötä, nämä ennen toisen<br />

suorittamat funktiot voidaan ottaa omiksi. Ennen<br />

eheytymistä käydään läpi monia ambivalentteja<br />

tunteita, heilahtelua myönteisten ja kielteisten objektikokemusten<br />

välillä (Tähkä 1996, s.109 -114).<br />

Itsekokemuksen vahvistumisen kautta lapselle<br />

tulee todellista kykyä rakastaa ja vihata toista eikä<br />

käyttää näitä tunteita vain omaan suojautumiseen ja<br />

puolien pitämiseen. Nämä lapsen kasvun ja kehityksen<br />

prosessit ovat samanmuotoisina löydettävissä<br />

parisuhteen kuvioissa.<br />

Funktionaalinen suhteessa olo tuo vaikeuksia parisuhteeseen,<br />

koska parisuhteessa on kyse aikuisten<br />

suhteesta eikä lapsi- vanhempisuhteesta. Kaikissa<br />

parisuhteissa on funktionaalisen olemisen ja kokemisen<br />

tiloja ajoittain. Puolisot tarvitsevat toisiaan eri<br />

vaiheissa erilaisin painotuksin, mutta luovassa parisuhteessa<br />

tilanteeseen ei juututa. Siinä kumpikin saa<br />

suhteessa tarvitsemansa tilan ilman, että se tapahtuu<br />

pelkästään toisen kustannuksella.<br />

Funktionaalinen olemisen ja kokemisen tila parisuhteessa<br />

tarkoittaa kokemusta siitä, että toinen on<br />

ensisijaisesti vain omia tarpeita varten. Tai vastakkaisessa<br />

roolissa se tarkoittaa mukautumista vain toisen<br />

tarpeita varten olemiseen. Toiselta tai molemmilta<br />

puolisoilta voi puuttua kykyä eläytyä toisen näkökulmaan.<br />

Erillisyys ja yksilöityminen ovat siinä määrin<br />

keskeneräisiä, että toisen olemassaolo erillisenä,<br />

omat tarpeet, kokemukset ja kiinnostuksen aiheet<br />

omaavana toisena kielletään. Toiselle annetaan arvoa<br />

vain siinä määrin, miten hän onnistuu vastaamaan<br />

puolison, usein oikukkaisiin, tarpeisiin.<br />

Tyydyttämättömät tarpeet ja pettymysten käsittelemättömyys<br />

eivät ole mahdollistaneet itse- ja objektipysyvyyden<br />

rakentumista kykyyn vastavuoroiseen<br />

suhteeseen. Näin seuraa tarve omistaa toinen itseä varten,<br />

ja pyrkimys välttää omaa vastuuta ja riippuvuutta.<br />

Vastakkaisessa roolissa suostutaan toisen puolesta sellaiseenkin<br />

vastuuseen, joka riistää omaa itseä.<br />

Funktionaalisessa parin olemisen ja kokemisen<br />

juuttuneessa tilassa eläytyvä vuorovaikutus, dialogi<br />

ja kokemusten todellinen jakaminen puuttuvat.<br />

Suhteessa on tilaa vain toiselle, jonka omat tarpeet<br />

ovat ensisijaisina. Suhteen molemminpuolinen sisällyttämisfunktio<br />

ei kanna ja toistensa lohduttaminen<br />

estyy. Seurauksena on psyykkistä ja konkreettista<br />

hylkäämistä, uskottomuutta, mustasukkaisuutta<br />

sekä alistamista – toisen pakottamista omaan totuuteen<br />

sekä suostumista alistetuksi. Ääritilanteissa<br />

toinen pakottaa toisen omiin tarpeisiinsa kuulematta<br />

toista, ja toinen suostuu siihen, olematta omaa mieltään.<br />

Tai toisen näkökulma ja mielipiteet tulevat<br />

ohitetuiksi päätöksenteossa, joka koskee parin tai<br />

perheen yhteisiä asioita.<br />

On mahdollista, että pysyvästi tähän suhteen olemisen<br />

ja kokemisen tilaan juututtaessa suhteeseen<br />

tulee vinouma, jossa toinen käyttää hyväksi ja toinen<br />

suostuu hyväksikäytettäväksi.<br />

Konkreettisesti suhteen tila tulee esille siinä, miten<br />

taloudelliset asiat jaetaan, maksaako kumpikin osuutensa,<br />

vai käyttääkö toinen omat rahansa omiin harrastuksiinsa.<br />

Onko lasten hoito ja kasvatus vain toisen<br />

harteilla ja osallistuvatko molemmat sukulaisten, kummilasten<br />

ja ystävien muistamiseen. Funktionaalisessa<br />

parisuhteessa voidaan kokea merkittäviä traumaattisia<br />

tapahtumia, jotka toinen kuittaa vähäpätöisinä.<br />

Kokemuksia ja tunteita ei prosessoida, vaan niiden<br />

sijaan toimitaan. Tapahtuman merkitys kielletään ja se<br />

pyritään ratkaisemaan maanisin keinoin omaa vastuuta<br />

paeten tai toiselta vastuuta vaatimatta. Toisen funktionaaliseen<br />

käyttöön suostuva puoliso voi jatkaa jo<br />

aiemmin kokemaansa vanhempisuhteen toistoa. Hän<br />

pyrkii välttämään erillisyyttä edistävän kritiikin ilmaisemisen<br />

ja itse sen kohteeksi joutumisen. Alistumalla<br />

jopa väkivaltaiseen kohteluun hän hakee hyväksyntää<br />

oman itsensä ja elämänsä kustannuksella.<br />

Hyväksikäyttäjä yrittää ratkaista kasvuhistoriassaan<br />

kesken jäänyttä pettymyksen ja vihan kanavointia<br />

yrityksenään irtautua kasvuhistorian vanhemmista.<br />

Toisaalta hyväksikäyttäjä voi pakottaa puolison olemaan<br />

vain itseään varten, mitä vaille hän on jäänyt<br />

omassa lapsuudessaan. Yhteistä molemmille puolisoille<br />

on, että he ovat aikoinaan joutuneet omien<br />

vanhempiensa tai heidän suhteensa ahdistuksen ka-<br />

47

navaksi niin, että oidipaalikolmio on jäänyt riittävästi<br />

työstämättä. Tai he ovat joutuneet omien vanhempiensa<br />

vanhemmuuden puuttumisen tai ehdollisen<br />

rakkauden hyväksynnän kautta rakentamaan omaa<br />

minuuttaan, ilman että omalle todelliselle itselle olisi<br />

ollut riittävästi tilaa. Toisen hallitsemisen ja kontrollin<br />

avulla pyritään itse asiassa välttämään oman riippuvuuden<br />

sekä avuttomuuden esilletulo suhteessa.<br />

Molemmilla puolisoilla on vastuu omasta osuudestaan.<br />

Syvimmiltään hyväksikäyttäjän roolissa<br />

oleva pelkää hylätyksi tuloa, ja hyväksikäytetyksi<br />

suostuva pelkää, mitä siitä seuraa kun hylkää toisen,<br />

vaikka vain mielessään, eli ei suostu vain toisen<br />

ehtoihin, vaan vaatii itselleen tarvitsemansa tilan.<br />

Molemmilla on pyrkimyksenä toistaa ja samalla<br />

korjata omassa kasvuhistoriassaan kesken jäänyttä.<br />

Suhteen kriisien kautta ja vanhemmuuden roolien<br />

avulla saatetaan vähitellen löytää omasta itsestä<br />

niitä toimintoja, joita vain toiselta odotetaan. Ellei<br />

näin käy, petyttäessä puolisoon pyritään löytämään<br />

toiminnon korvaava toinen. Ahdistusta kanavoimaan<br />

löydetään suhteen ulkopuolinen kanava.<br />

Funktionaalisessa olemisen ja kokemisen tilassa<br />

seksuaalisessa suhteessa on tilaa vain toisen<br />

tarpeiden tyydyttämiselle, hänen ehdoillaan.<br />

Funktionaalisessa parisuhteessa lapsella on niukasti<br />

tilaa. Kontrolloiva, hallitseva puoliso kokee<br />

mustasukkaisuutta toisen puolison ja lapsen suhteesta.<br />

Lapselle tulee vaikeuksia olla suhteessa<br />

vanhempien suhteeseen ilman, että hän joutuu<br />

lojaliteettiristiriitaan molempien vanhempiensa<br />

kanssa, mistä taas seuraa vaikeutunut odipaalikuvioiden<br />

ratkaisu, ja sukupolvelta toiselle siirtyvät<br />

prosessit. Funktionaalisesta olemisen ja kokemisen<br />

tilasta päästään eteenpäin molempien vahvistuessa<br />

omana itsenään ja ottaessa vastuuta omasta osuudestaan<br />

sekä kompromissien tekemisen ja puolien<br />

pitämisen kautta.<br />

Vastavuoroinen – molemminpuolinen<br />

(jakaminen, rakkaus ja viha, sisäinen<br />

ja ulkoinen)<br />

Vastavuoroinen olemisen ja kokemisen tila tarkoittaa<br />

toimivan intiimin parisuhteen ominaisuuksia.<br />

Kehityksellisesti puolisot ovat saavuttaneet objekti-<br />

ja itsepysyvyyden. Se tarkoittaa oman itsen saavuttamaa<br />

tapaa kokea sekä itsensä että objektinsa<br />

yksilöinä, joilla on omaehtoiset olemassaolonsa ja<br />

omat sisäiset maailmansa (Tähkä 1996, s.137).<br />

Puolisot kohtaavat toisensa selfiensä ytimessä<br />

ja kykenevät vastavuoroiseen vuorovaikutukseen<br />

sekä jakamiseen, oman minuutensa säilyttäen.<br />

Eläytyminen, toisensa ja suhteensa sisällyttäminen<br />

mahdollistuvat. Eriytyminen ja yksilöityminen mahdollistavat<br />

tunteiden ja ajattelun tasapainon sekä ahdistuksen<br />

kanavoimisen suhteessa. Antamisen, vastaanottamisen,<br />

ottamisen ja saamisen kokemukset<br />

vaihtelevat. Suhteessa koetaan olevan tilaa molemmille<br />

ja puolisoilla on kykyä ottaa vastuuta omasta<br />

osallisuudestaan. Kyetään monenkeskisiin suhteisiin,<br />

vaikka kolmioilla on vastavuoroisuudessakin<br />

kehityksen palveluksessa olevat merkityksensä.<br />

Vastavuoroiseen olemisen ja kokemisen tilaan<br />

pääseminen edellyttää fuusion ja funktionaalisen<br />

olemisen ja kokemisen tiloihin juuttumien purkautumista.<br />

Usein se tapahtuu projektioiden, introjektioiden<br />

ja projektiivisten identifikaatioiden kierron<br />

sekä kriisien työstämisen kautta. On myös tilanteita,<br />

joissa pari jo lähtökohtaisesti on elämässään<br />

vaiheessa, missä depressiivinen positio ja oidipaalikuviot<br />

ovat riittävästi ratkaistut.<br />

Suhteessa on tilaa käsitellä ristiriitoja ja pettymyksiä<br />

sekä luopua ja surra menetettyä. Puolisot<br />

hyväksyvät toisen riippuvuuden itsestään sekä<br />

oman riippuvuutensa toisesta. Vastavuoroisuuden<br />

olemisen ja kokemisen tilassa potentiaalinen tila<br />

ja suhteen kolmiotila (Britton 1989, s.42) mahdollistavat<br />

riittävän jaetun emotionaalisen luovan<br />

vuorovaikutuksen ja suhteen jatkumisen suhteena.<br />

Puolisot voivat vahvistua, kasvaa ja kehittyä omana<br />

itsenään sekä suoda lapsille riittävän vanhemmuuden.<br />

Lapsille tulee tilaisuus kokea vanhemmat<br />

parina ja sisäistää vanhempien parisuhde sisäiseksi<br />

parisuhdeobjektiksi.<br />

Seksuaalisuus voi toteutua parhaimmillaan tyydyttävänä<br />

vastavuoroisuudessa. Lapsi mahtuu parisuhteeseen<br />

niin konkreettisesti kuin symbolisesti.<br />

Symbolinen (rakastaminen, sisäistynyt<br />

viisaus)<br />

Symbolinen olemisen ja kokemisen tila voisi tarkoittaa<br />

puolisoiden yksilöitymisen ja individuaation etenemiseen,<br />

omaan sekä toisen ikääntymiseen liittyvää<br />

tunnistettua olemista ja kokemusta. Kun fuusiosuhteen<br />

avulla voidaan paeta omaa itseä niin symbolisessa<br />

olemisen ja kokemisen tilassa mennään kohti omaa<br />

itseä, oman sisäisen ytimen löytymistä. Eletty elämä ja<br />

kokemukset parisuhteesta (-suhteista) ovat siinä mää-<br />

48

in sisäistettynä, että niistä on muodostunut osa omaa<br />

identiteettiä ja syvempää inhimillistä kokemusta.<br />

Tässä tilassa ihmisellä on enemmän kykyä tulla<br />

toimeen oman itsen kanssa, johon voi liittyä kokemus<br />

elämästä kylliksi saamisesta. Tajutaan ja<br />

tiedostetaan syvemmin jotakin ihmisen osasta ihmiskunnassa.<br />

Ihmisen rajallisuuden ja keskeneräisyyden<br />

tajuaminen ei vähennä toivoa, vaan auttaa<br />

selviämään väistämättömistä luopumisprosesseista.<br />

Elämänkokemusten mahdollistamana tai niiden rajoittamana<br />

puolisot joutuvat kohtaamaan sukupolvien<br />

ylitse siirtyvien ratkaisemattomien asioiden<br />

näyttämöitä lasten ja lastenlasten elämässä. Omassa<br />

elämässä käsittelemättä jäänyt voi saada toistuvan<br />

näyttämön aikuisten lasten parisuhteissa ja perheiden<br />

kuvioissa. Vasta lapsen avioero voi mahdollistaa<br />

kohdata oman, aiemmin puhumattoman eron<br />

työstämisen. Vasta lapsen vaikeutunut vanhemmuus<br />

voi pakottaa kohtaamaan omat vastaavat, aiemmin<br />

torjutut kokemukset. Ilman ahdistusta, kipua ja kärsimystä<br />

sekä myöhemmän vaiheen depressiivisen<br />

position työstämistä ei useinkaan päästä eteenpäin.<br />

Näiden kautta puolisot valmistautuvat omaan ja<br />

toisen väistämättömään kuolemaan. Tieto elämän<br />

jatkuvuudesta lapsissa ja lapsenlapsissa voi helpottaa<br />

luopumisprosesseja. Tulee tarve olla yhteydessä<br />

luontoon ja hiljaisuuteen.<br />

Symbolinen olemisen ja kokemisen tila voidaan<br />

saavuttaa parisuhteen eri vaiheissa, riippuen yksilöiden<br />

elämänkokemuksesta ja siitä, mitä suhde ylipäätään<br />

mahdollistaa. Parisuhteen lisäksi puolisoilla voi<br />

olla elämänsä eri vaiheissa merkittäviä muita suhdekokemuksia,<br />

jotka rakentavat omaa itseä ihmisenä ja<br />

avaavat ymmärrystä elämästä syvemmin. Winnicott<br />

(1965) on erottanut patologisen vetäytymisen ja sisäisen<br />

itsen kanssa käytävän kommunikaation. Se<br />

on erillisyyden säilymistä eristäytymättä. ”Ikuisesti<br />

hiljainen” (for ever silent) kommunikaatio tarkoittaa<br />

suhdetta selfin aidoimpaan ytimeen. ”Ikuisesti hiljaisen”<br />

kommunikaation Winnicott yhdistää yksin yhdessä<br />

olemiseen, eli voidaan olla yksin toisen läsnä<br />

ollessa. Samoin siihen liittyy kyky vetäytyä toisesta<br />

kadottamatta toisesta sisäistämiään samastuksia.<br />

Ehkäpä kahden ihmisen syvällisin yhdessäolon muoto<br />

toteutuu juuri tuossa hiljaisessa kommunikaatiossa<br />

– silkassa hiljaisessa yksin olemisessa, jolloin minuuden<br />

syvimmät ytimet kohtaavat salaisessa puutarhassa<br />

– puheen tai kosketuksen tai niiden puuttumisen<br />

sitä estämättä (Kurkela 2004).<br />

Ristiriidoista ja kriiseistä<br />

parisuhteessa<br />

Toimiva perhe ja parisuhde toteutuvat, kun perheenjäsenet<br />

ovat suhteellisen eriytyneitä, kun ahdistuksen<br />

taso on matala ja puolisoilla on hyvä emotionaalinen<br />

yhteys omiin kasvuperheisiinsä. Oireita ja<br />

ongelmia syntyy, kun ihmisen kyky käsitellä paineita<br />

estyy tai paineet käyvät ylivoimaisiksi. Oireet<br />

kehittyvät, kun ahdistus on siinä määrin voimakasta,<br />

että systeemin kyky sitoa tai neutraloida sitä ei<br />

riitä. Mitä suurempi suhteiden fuusion aste on, sitä<br />

enemmän elämä on ohjelmoitu primitiivisten tunneperäisten<br />

voimien avulla, huolimatta päinvastaiselta<br />

näyttävästä rationaalisuudesta (Bowen 1976).<br />

Toimivissakin parisuhteissa ristiriidat ovat väistämättömiä.<br />

Ratkaisevaa suhteen kannalta on, miten<br />

ristiriidat tunnistetaan ja miten niitä käsitellään.<br />

Ristiriidoista selviämiseen vaikuttaa oleellisesti, miten<br />

suhteeseen liittyviä pettymyksiä ja ahdistusta käsitellään<br />

sekä kanavoidaan. Ristiriitaa aiheuttavien asioiden<br />

työstämiseksi tarvitaan molempien omassa mielessä<br />

tapahtuvaa työstämistä sekä omien kokemusten<br />

keskinäistä jakamista. Pettymysten rakentava käsittely<br />

johtaa toinen toistensa erillisyyden kunnioittamiseen<br />

ja tunneyhteyden jatkumiseen. Nämä taas antavat<br />

kokemuksen omana itsenä hyväksytyksi tulemisesta,<br />

luottamuksesta ja suhteen vankistumisesta.<br />

Pettymysten käsittely voi muodostua ylivoimaiseksi<br />

ja tuhoavaksi, jos toisella tai molemmilla on liian<br />

keskeneräiset eriytymis- ja yksilöitymisprosessit suhteessa<br />

kasvuperheisiin, aikaisempiin liittoihin tai/ja<br />

vaikeita haavoittumis- tai traumakokemuksia historiassaan.<br />

Työstämättömät kokemukset vievät emotionaalista<br />

tilaa ajankohtaisista suhteista. Ajankohtaisen<br />

parisuhteen ja perheen tapahtumien edellyttämä prosessointi<br />

voi estyä, koska se nostaisi esille aikaisemmat<br />

kokemukset. Tunneyhteys suhteessa puolisoon<br />

ja lapsiin voi vaikeutua ja perheestä muodostuu näyttämö,<br />

missä puolisoiden kasvuhistorian kokemukset<br />

toistuvat. Toistuvan näyttämön kautta mahdollistuu<br />

uusien käsikirjoitusten kirjoittaminen, mutta usein<br />

vasta kriisien ja ongelmien kautta.<br />

Parisuhteen pettymykset ovat usein yhteydessä<br />

siihen, että molempien tarpeiden erilaisuus, samanlaisuus<br />

ja samanaikaisuus sekä näiden vaatima tila<br />

aiheuttavat ristiriitaa. Pettymyksiä käsitellään vetäytymällä<br />

suhteesta, kontrolloimalla toista, riitelemällä<br />

sekä toistensa kohtaamisen ja jakamisen avulla.<br />

49

Erilaiset kriisit parisuhteessa ovat yhteydessä<br />

perheen elämän- ja kehitysvaiheisiin, koettuihin<br />

tapahtumiin sekä kriiseihin. Kriisit mahdollistavat<br />

muutoksen ja toisiinsa sijoitetun omalle vastuulle<br />

ottamisen. Samalla opitaan sietämään ambivalenssia,<br />

elämän keskeneräisyyttä, vastakkaisia ja ristiriitaisia<br />

tunteita suhteessa samaan ihmiseen.<br />

Paripsykoterapiasta<br />

Mitä paripsykoterapia on?<br />

Paripsykoterapia on ammatillinen, tietoinen pyrkimys<br />

ja keino tutkia, ymmärtää sekä luoda puolisoille<br />

mahdollisuus työstää yksilöinä molempien ja<br />

suhteensa kokonaisuudessa esiintyvää ahdistusta,<br />

ristiriitaa sekä sitä, mikä aiheuttaa suhteeseen häiriötä.<br />

Rakenteiden, suhteen, prosessin ja terapeutin/<br />

terapeuttien vastatransferenssin avulla pyritään tutkimaan<br />

sekä ymmärtämään suhteeseen tulevaa tiedostamatonta.<br />

Dialogissa pyritään jakamaan ja reflektoimaan<br />

projektiivisen identifikaation avulla toisiinsa<br />

transferoitua kasvuhistoriastaan ja aikaisemmista<br />

suhdekokemuksistaan nousevaa, johon ajankohtainen<br />

ahdistus, ristiriidat ja kärsimyksensä liittyvät.<br />

Tavoitteena on tietoisesti rakentaa puolisoille suhteessaan<br />

olemisen ja kokemisen tila, missä toteutuu<br />

yhteys itsessä ja toisessa olevaan, aiemmin yhteydettömässä<br />

tilassa olleeseen puoleen, jakaminen,<br />

pettymysten käsittely sekä ahdistuksen kanavointi.<br />

Näin tulee tilaa molempien itseymmärrykselle, yksilöitymiselle,<br />

ja suhde voi kehittyä luovaksi suhteeksi.<br />

Perheessä voivat toteutua tarvittavat roolit ja siinä<br />

voidaan tehdä tarpeenmukaisia muutoksia.<br />

Paripsykoterapia perustuu terapeutin/terapeuttiparin<br />

ja parin väliseen yhteistyösuhteeseen. Tavoitteena<br />

on luoda parille mahdollisuus työstää tarpeenmukaisesti<br />

ristiriitana tai ongelmana kokemaansa. Ytimenä<br />

on pyrkimys ymmärtää, mistä parin ongelmissa on<br />

kyse ja liittää ymmärrettyä jaettuna kokemuksena<br />

yhteyksiin.<br />

Paripsykoterapiaan tulevat kohdattavaksi tavallisimmin<br />

juuttumat fuusioon tai funktionaaliseen suhteessa<br />

olemisen ja kokemisen tapaan. Ongelmat ja<br />

oireet voivat ilmiasultaan olla mitä moninaisimmat.<br />

Perimmältään ne heijastavat perheen, parisuhteen ja<br />

yksilöiden kehityksellisiä vaikeuksia tai elämässä<br />

tapahtuneiden, voimavaroihin ja suhteiden kantavuuteen<br />

nähden liiallisia paineita. Terapiassa muodostuvat<br />

keskeisiksi ahdistuksen kanavointi sekä tila<br />

puolisoiden eriytymis- ja yksilöitymisprosesseille.<br />

Depressiiviseen positioon pääsemiseksi ja kolmiokuvioiden<br />

rakentavan työstämisen mahdollistumiseksi<br />

tarvitaan systeemistä, molemminpuolista<br />

suhteiden tutkimista sekä useamman sukupolven<br />

siirtymien hahmottamista. Tarvitaan kuvan muodostamista<br />

ihmisistä, tapahtumista ja niihin liittyvistä<br />

kokemuksista sekä niiden merkityksistä.<br />

Paripsykoterapiassa keskeisiä ”välineitä” ja tutkittavia<br />

asioita ovat terapeuttisen sukupuun piirtäminen ja<br />

sen käyttö koko prosessin ajan, objektisuhteet, transferenssit,<br />

vastatrasferenssit, projektiivinen identifikaatio,<br />

olemisen ja kokemisen kuviot, depressiivinen<br />

positio, oidipaalikuviot, muut kolmiokuviot, seksuaalisuus,<br />

ahdistuksen käsittely, affektien ja tunteiden<br />

tila. Transferenssin, projektiivisten identifikaatioiden<br />

tutkimisen ja purkamisen kautta puolisot voivat kohdata<br />

toisensa enemmän todellisena itsenään.<br />

Ajankohtainen perheen ja parisuhteen kehitysvaihe,<br />

yksilöityminen suhteessa toisiinsa, vanhemmuus,<br />

perheen suhdedynamiikka, sukupolvelta toiselle<br />

siirtyvät prosessit sekä useamman sukupolven<br />

näkökulma avaavat ymmärrystä parin ongelmiin.<br />

Kasvuhistorian kokemukset, sisaruus ja kokemukset<br />

omasta paikasta vanhempien suhteessa sekä sisarusten<br />

joukossa voivat avata ymmärrystä suhteessa<br />

olon vaikeuksiin. Työelämään ja muihin yhteisöllisiin<br />

prosesseihin liittyvillä asioilla voi olla myös<br />

merkittävät vaikutukset parisuhteen ongelmiin.<br />

Tarpeenmukaisuuden tutkimus ja<br />

paripsykoterapian rakenteet<br />

Ennen paripsykoterapian aloittamista tarvitaan tutkimusvaihe.<br />

Parin ongelmat, odotukset, toiveet ja tavoitteet<br />

tulevat esille siinä ”tilauksessa”, jonka he paripsykoterapialle<br />

määrittelevät. Paripsykoterapeutin<br />

tulee arvioida riittävissä arviointihaastatteluissa<br />

paripsykoterapian indikaatiot. Pyritään tutkimaan<br />

ja määrittämään psykoterapian tarpeenmukaisuus<br />

ja se, mitä siinä tarvitaan. Ammatillisesti tulee arvioida<br />

onko terapeuttina mahdollista lähteä tarvittavaan<br />

prosessiin. Pari voi myös arvioida omasta<br />

näkökulmastaan yhteistyösuhteen mahdollistumista<br />

asianomaiseen paripsykoterapeuttiin/terapeutteihin.<br />

Paripsykoterapia alkaa usein jo siinä vaiheessa, kun<br />

pari on päättänyt ottaa yhteyttä. Prosessi käynnistyy<br />

niiden mielikuvien pohjalta, joita kaikilla osapuolilla<br />

on toisistaan. Jo tutkimusvaiheeseen saattavat proses-<br />

50

PARIPSYKOTERAPIAN RAKENTEET<br />

Paripsykoterapian rakenteet olen jakanut neljään kokonaisuuteen, joita voi tarkastella erillisinä ja<br />

toisiinsa systeemisesti liittyvinä. Näitä ovat mahdollistavat olosuhteet, suhteet, prosessi ja terapeutti<br />

persoonana.<br />

1. MAHDOLLISTAVAT OLOSUHTEET, RAKENNE<br />

• rakenne; aika paikka, sopimus, molemminpuolinen<br />

sitoutuminen<br />

• jatkuvuus, ennakoitavuus<br />

• psykologisen tilan luominen<br />

• terapeutin mielessä oleva tila<br />

Rakenteet mahdollistavat:<br />

• todellisten ongelmien, kärsimyksen ja haavoittumisien<br />

esilletulon<br />

• suhteiden syntymisen, niiden kehittymisen<br />

ja yksilöitymisen<br />

• tarvittavan työstämisen<br />

• emotionaalista tilaa terapiaprosessiin ja<br />

parin suhteeseen<br />

• istuntojen ilmapiirin, kannattelun, joka<br />

mahdollistaa tarvittavan niin parille kuin<br />

terapeutille/terapeuteille<br />

•<br />

2. SUHTEET<br />

• suhde molempiin puolisoihin yksilöinä on<br />

pariin liittymisen edellytys<br />

• ammatillinen, inhimillinen, eläytyvä vuorovaikutus<br />

kumpaankin<br />

• molempien kokemusten, narratiivien kuuleminen<br />

ja kunnioittaminen<br />

• transferenssi- ja vastatransferenssisuhteiden<br />

tutkiminen<br />

• tiedostamattoman kuunteleminen<br />

• kahden terapeutin suhteen hyödyntäminen<br />

• havainnointi, reflektointi<br />

• puolisoiden keskinäisen suhteen havainnointi,<br />

reflektointi<br />

• sukupolvien välisten suhteiden tutkiminen<br />

• terapiatilanteessa muodostuvien dyadien ja<br />

kolmioiden havainnointi ja terapeuttisessa<br />

mielessä hyödyntäminen<br />

• suhteiden kokonaisuuden havainnointi metatasolla<br />

• elävä ja luova liikkuminen eri suhdetasojen<br />

välillä<br />

• terapeutin suhde sisäistämiinsä teorioihin<br />

ja aikaisempiin kokemuksiin<br />

3. PROSESSI<br />

• rakenteiden puitteissa tapahtuva työstäminen<br />

– tapahtuminen<br />

• sisäisten ja ulkoisten tapahtumien kokonaisuuden<br />

hahmottaminen<br />

• menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat<br />

koko ajan läsnä<br />

• painopiste tässä ja nyt tapahtuvassa<br />

• parin suhde toisiinsa, heidän suhteensa terapeuttiin/terapeutteihin<br />

ja heidän väliseen<br />

suhteeseen, muutokset prosessissa<br />

• reflektoiminen, kertyneen tiedon yhteyksiin<br />

liittäminen, kokemusten ymmärtäminen,<br />

suojautumiskeinojen reflektoiminen<br />

• perusahdistuksen konfrontoiminen<br />

• ajatukset puolisoiden välisestä suhteen<br />

systeemisestä dynamiikasta jaettavaksi<br />

• sisältöjen tuleminen dialogiin koettavaksi ja<br />

elettäväksi<br />

• affektien seuraaminen, affekteille ja tunteille<br />

tilan antaminen<br />

• tunteiden ja ajattelun tasapainoon vähitellen<br />

pyrkiminen<br />

• merkitysten jakaminen<br />

• ”pyhät hetket”, ”arjen pyhyys” – näille arvon<br />

antaminen<br />

• sukupuun käyttö koko prosessin ajan<br />

4. TERAPEUTTI PERSOONANA<br />

• sitoutuminen prosessiin ammatillisesti<br />

mutta omana itsenään<br />

• eläytyä ja ymmärtää voi ainoastaan oman<br />

subjektiivisen kokemuksen kautta, sen<br />

kautta, minkä parin kokemuksissa ja kertomuksissa<br />

antaa koskettaa itseään<br />

• vastatunteiden – vastatransferenssin työstäminen<br />

– omien reagointitapojen tiedostaminen<br />

• omien haavoittuneiden kohtien tunnistaminen<br />

• oman vastuun tiedostaminen: vastuu rakenteista<br />

ja mahdollistavista olosuhteista, suhteesta,<br />

prosessin mahdollistumisesta<br />

• välittämisen, huolenpidon, hyväksymisen,<br />

terapeuttisen rakkauden ja joskus ”terapeuttisen<br />

vihan” välittäminen, joka tarkoittaa<br />

terapiaistunnossa puolisoiden toisiaan<br />

kohtaan osoittaman tuhoavan käyttäytymisen<br />

tarvittavaa rajoittamista<br />

• epävarmuuden, avuttomuuden sietäminen,<br />

avoimena säilyminen sille mitä ei vielä tiedä<br />

• negatiivinen kyvykkyys eli ennalta tietämisen<br />

välttäminen<br />

• oman itsensä arvostaminen – rajallisuutensa<br />

tiedostaminen<br />

• uskollisuus omiin näkemyksiin, kriittisyys<br />

niiden suhteen, kuten ulkoisten vaikuttajienkin<br />

suhteen<br />

• omasta sisäisestä elävyydestä – omasta, oman<br />

parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista osaltaan<br />

huolehtiminen<br />

• terapian lopettamiselle riittävän ajan ja<br />

prosessin varaaminen<br />

51

soitua erilaisina toimintoina keskeiset, myöhemmin<br />

ymmärrettäväksi tulevat parin suhteen ongelmat.<br />

On tärkeää tiedostaa, mikä on se tilaus, jonka pari<br />

terapeutille tuo ja miten siihen lähdetään vastaamaan.<br />

Paripsykoterapia on vastuullinen, ammatillinen haaste<br />

tarpeenmukaisten mahdollisuuksien luomiseksi<br />

parille. Rakenteet ovat välttämättömät suhteiden ja<br />

prosessin mahdollistumiseksi. Terapeutin on oleellista<br />

hahmottaa paripsykoterapian ja terapeutin rooli<br />

terapiaprosessin eri vaiheissa. Ennen terapian aloittamista<br />

tarvitaan edellä todettu tutkimus- ja arviointivaihe,<br />

jossa selvitetään terapian tarve, terapiatiheys<br />

ja muut tarvittavat asiat sopimusten tekemiseksi.<br />

Paripsykoterapian sijasta voi joskus olla tarkoituksenmukaisempaa<br />

aloittaa koko perheen terapialla.<br />

Erityisesti tilanteissa, joissa puolisot ovat liikaa lastensa<br />

ajankohtaisiin vaiheisiin samastuneina ja juuttuneina<br />

tai jos vanhempien ja lasten kehitykselliset<br />

prosessit ovat samanlaisina, samanaikaisesti. Koko<br />

perheen terapiassa perhe muodostaa rakenteen ja<br />

realiteetin parisuhteelle ja lapset saavat oman tilansa.<br />

Vanhemmuuden roolien vahvistuminen, lasten<br />

nähdyksi tuleminen ja perheen elämänvaiheen tosiasiallisuuden<br />

tutkiminen ja tunnistaminen, tukevat<br />

etenemistä vähitellen aikuiseen parisuhteeseen.<br />

Perheenjäsenten suhteet muodostavat merkittävän<br />

voimavaran perheessä ja yksilöissä tapahtuvista<br />

muutoksista selviämiseen. Koko perheen terapia voi<br />

korjata katkenneita tunneyhteyksiä ja edistää jaetun<br />

vanhemmuuden sekä vanhempiroolien jatkumista.<br />

On tilanteita, joissa puolisoiden kypsymättömyys<br />

pakottaa heidät halkomaan roolinsa niin, että ollaan<br />

joko vanhempana tai puolisona, mutta molempien<br />

roolien samanaikaisuus vaikeutuu.<br />

Puolisoiden tunteisiin fokusoiminen, affekteihin<br />

pysähtyminen ja näihin liittyvien ajatusten jakaminen<br />

mahdollistavat parin välillä dialogin, joka avaa tilaa<br />

omien sekä toistensa kokemusten ymmärtämiselle.<br />

Terapeutti haastattelee ja tekee prosessikysymyksiä<br />

puolisoille yksilöllisesti, jolloin toinen voi kuunnella<br />

rauhassa toisen kokemaa. Koska parin suhteessa on<br />

usein kysymyksessä massiiviset projektiiviset identifikaatiot,<br />

toisen haastattelu on välillistä oman itseen<br />

liittyvää ”ulkoistettua” työstämistä. Näin toiseen sijoitetun<br />

tarkastelu voi edistää sen liittämisen takaisin<br />

itseen ja tulla näin systeemisesti avatuksi.<br />

Terapia toimii parille kannattelevana ja sisällyttävänä<br />

ankkuripaikkana, jonka avulla he voivat uskaltautua<br />

prosessoimaan ja integroimaan tarvittavaa. ”Pyhät<br />

hetket” terapiassa ovat niitä tunteiden ja ajattelun prosessin<br />

kautta saavutettuja, jaetun tiedostamisen ja jaetun<br />

ymmärryksen hetkiä, joissa sanat ja puhe eivät ole<br />

ydin, vaan se olennainen, mitä ne eivät tavoita.<br />

Terapeutti ja terapeuttipari toimivat peilinä parille<br />

toisiinsa suhtautumisessa jakeskinäisessä suhteessaan<br />

toteutettavan reflektion kautta. Terapeuttiparin<br />

reflektoidessa muodostuu kolmiotilanne, missä pari<br />

saa tilaisuuden turvalliseen, oidipaaliseen ulkopuolisuuskokemukseen<br />

yhteisenä jaettuna kokemuksena.<br />

Paripsykoterapiaan kuuluu aloitus, keskivaihe ja<br />

lopettaminen. Kun ongelmat ovat päässeet riittävään<br />

yhteyteen, parin suhteen prosessissa voi tulla vaikeita<br />

vaiheita. Yksilöityminen sisältää ristiriitoja, ulkopuolisuuden-<br />

ja yksinäisyydentunteita. Pettymysten<br />

käsittely sekä jaetun psyykkisen todellisuuden tavoittaminen<br />

saa aikaan väliaikaista depressiivistä ahdistusta.<br />

Ne muuttuvat vetäytymisen, aggression, surun<br />

ja toisenlaisen todellisuuden kohtaamisen kautta. Näin<br />

saadaan toisenlainen tunneyhteys suhteessa toiseen.<br />

Itseymmärryksen lisääntyminen pakottaa ottamaan<br />

vastuuta omasta itsestä ja suhteesta, joko suhteen edelleen<br />

rakentumisen suuntaan tai siitä pois lähtemiseen.<br />

Voidaan löytää myös uusia, toimivampia ristiriitojen<br />

ja ongelmien ratkaisutapoja. Dialogin ja jaetun ymmärryksen<br />

avulla on tavoitteena puolisoiden itseymmärryksen,<br />

toistensa ja heidän suhteensa ymmärtämisen<br />

syventäminen sekä tarpeenmukaisten muutosten<br />

toteuttaminen. Riittävän prosessin mahdollistuttua<br />

pari voi arvioida toteutunutta ja suhteessaan olevaa<br />

olemisen ja kokemisen tilaa sekä vaikuttaa siihen.<br />

Lopuksi<br />

Parisuhde ja siinä prosessoituvat asiat sekä niihin<br />

liittyvät kokemukset voi tarjota puolisoille omaksi itseksi<br />

tulemisen kokemuksen. Parisuhde voi muodostaa<br />

puolisoille potentiaalisen tilan, missä vastavuoroisessa<br />

suhteessa toteutuu sekä molempia yksilöinä,<br />

että parisuhdetta, vanhemmuutta ja perhettä rakentava<br />

dialogi. Luovassa suhteessa jakamisen, tunneyhteyden<br />

jatkuvuuden ja suhteessa olevan tilan avulla<br />

saadaan aikaan yhteisesti merkittävää. Fuusiosta,<br />

funktionaalisesta, yksisuuntaisesta suhteesta vastavuoroiseen<br />

suhteeseen eteneminen edellyttää suhteen<br />

prosessointia, kompromissien tekemistä, pettymistä,<br />

luopumista, puolien pitämistä ja anteeksi antamista.<br />

Puolisoiden riittävä eriytyminen ja yksilöityminen<br />

sekä luottamus suhteen kantavuuteen mahdollis-<br />

52

tavat ristiriitojen työstämisen mielessä tehtävänä<br />

psyykkisenä työnä, toimimisen sijaan. Siitä seuraa<br />

rakentavaa suhtautumista, toisenlaisia suhteessa<br />

olon tapoja tai rakentavampia ratkaisuja.<br />

Jakaminen, tunneyhteyden jatkuvuus, pettymysten<br />

käsittely ja ahdistuksen kanavointi muodostavat<br />

suhteen kulmakivet. Näiden toteutuminen edistää<br />

suhteen säilymistä suhteena, läheisyyden ja etäisyyden<br />

vaihdellessa. Puolisot tarvitsevat kannattelevaa<br />

ympäristöä ja myös muita ihmisiä elämäänsä.<br />

Puolisot yksilöinä ja parina muodostavat ”perheen<br />

keuhkot”, joiden hengittävyydessä lapset saavat<br />

oman tilansa. Ristiriidat ja ongelmat parisuhteessa<br />

ovat väistämättömiä. Niiden ratkaisut ja ratkaisemattomuus<br />

saavat aikaan pitkäkestoisia ongelmia ja<br />

juuttumia perheen kehitysvaiheisiin.<br />

Paripsykoterapia on mahdollisuus, missä ajankohtaiset<br />

ongelmat ja ristiriidat voidaan liittää ymmärrettävään<br />

yhteyteen. Puolisoiden itseymmärryksen<br />

lisääntyminen tuo näkökulmaa heidän suhteeseensa<br />

sekä perheen kokonaistilanteeseen. Kehityksellisten<br />

juuttumien purkautumisesta tulee tilaa omalle itselle<br />

ja kykyä ottaa vastuuta omasta osuudesta. Samalla<br />

voidaan työstää ja ratkaista asioita paremmin toimivan<br />

parisuhteen ja perheen puolesta. Paripsykoterapia<br />

voi edistää ”parempaa keuhkojen hengittävyyttä”.<br />

Jokainen parisuhde vie ihmistä oman elämänsä<br />

kysymyksissä eteenpäin. Vastaukset niihin voivat<br />

avautua vasta elämän tai parisuhteen myöhemmässä<br />

vaiheessa, jos suostutaan muodostamaan elämänkokemuksista<br />

kertyneistä negatiiveista kuvia, katsomaan<br />

ja kokemaan niihin liittyviä merkityksiä.<br />

Kirjallisuutta:<br />

Bion, W. (1961). Experiences in Groups and other papers.<br />

Lontoo: Tavistock.<br />

Bion, W. (1962a). Learning from Experience. International<br />

Journal of Psychoanalysis. 43.306-310.<br />

Bowen, M. (1976). Theory in the practice of psychotherapy.<br />

In Family Therapy: Theory and practice. P.J. Guerin, Edited<br />

by. New York: Gardner Press.<br />

Britton, R.,(1998b). Subjectivity, objectivity and triangular<br />

space. Kirjassa: Spillus, E.B., (edit by): Belief and<br />

Imagination: Explorations in Psychoanalysis. Lontoo:<br />

Routledge. 41-58.<br />

Dicks, H.V. (1963). Object relations theory and marital studies.<br />

British Journal of Medical Psychology. 36:125-129.<br />

Dicks, H.V. (1967). Marital Tensions. Lontoo: Routledge<br />

and Kegan Paul.<br />

Fisher, J.V. (1999). The Uninvited Guest. Emerging from<br />

Narcissism towards Marriage. Lontoo: Karnac Books.<br />

Freud, S. (1924). The dissolution of the Oedipus complex.<br />

S.E. XIX, 174-182. Lontoo: Hogarth Press.<br />

Grier, F., Edited by (2005). Oedipus and the couple. Lontoo:<br />

Karnac.<br />

Heidegger, M. (1963). Sein und Zeit. Tubingen.<br />

Jalonen, R.(2004). Tyttö ja naakkapuu. Helsinki:<br />

Kustannusosakeyhtiö Tammi. 13.<br />

Klein, M. (1940). Contribution to the Psycho-genesis<br />

of Manic-Depressive States. Contributions to Psychoanalysis,<br />

s.282. Mourning and its Relationship to Manic<br />

Depressive States. Contribuitons to Psycho-analysis. s. 311.<br />

International Journal of Psychoanalysis. Vol. 21.<br />

Klein, M. (1946). Notes on some schizoid mechanisms.<br />

International Journal of Psycho-analysis. Vol. 27.<br />

Kupiainen, R. (1991). Silleen jättäminen, Heidegger M.<br />

Filosofisia tutkimuksia. Tampereen yliopisto.<br />

Kurkela, K. (2004). Winnicott, raja, luova asenne.<br />

Psykoterapia 2. 128 – 156.<br />

Loewald, H.W. (1962). Internalization, separation, mourning<br />

and superego. Psychoanal. Quart. 31:483-504.<br />

Morgan, M., (1995). The projective gridlock: a form of<br />

projective identification in couple relationships. Teoksessa:<br />

Ruszcynski, S., Fisher, J. (1995) Intrusiveness and intimacy<br />

in the couple. Lontoo: Karnac Books.<br />

Morgan, M. (2005). On being able to be a couple:<br />

Importance of “creative couple in psychic life”. Teoksessa<br />

Grier, F. Edited by (2005). Oedipus and the couple. Lontoo:<br />

Karnac.<br />

Nichols, M.P., Schwartz, R.C. (2001). Family Therapy,<br />

Concepts and Methods. Boston, Lontoo: Allyn and Bacon.<br />

Sartre, J-P. (1966). The Reprieve. Alfred A. Knopf.<br />

Scharff, D.E., Scharff J.S. (1987). Object Relations Family<br />

Therapy. Northvale, Lontoo: Jason, Aronson Inc.<br />

Scharff, D.E., Scharff, J.S. (1994). Object Relations Couple<br />

Therapy. Northvale, New Jersy, Lontoo: Jason Aronson Inc.<br />

Segal, H. (1994). Melanie Klein ihmismielen ymmärtäjänä.<br />

Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Sitolahti, T. (2006). Viettiteoriasta objektisuhteiden teoriaan.<br />

Melanie Klein sillanrakentajana. 91-166. Teoksessa:<br />

Psykoanalyysin isät ja äidit. Toim. Mälkönen, K.,<br />

Sammallahti, P., Saraneva, K., Sitolahti, Therapeia-säätiö.<br />

Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy.<br />

Tähkä, V. (1996). Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen<br />

hoitaminen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY.<br />

Winnicott, D.W. (1965). Ego distortion in terms of true and<br />

false self. The Maturational Process and the Facilitating<br />

Environment. Lontoo: Hogarth Press.140-152.<br />

Winnicott, D.W. (1971). Playing and Reality. Lontoo:<br />

Tavistock Publications.<br />

53

INTEGRATIIVISESTA PARIPSYKOTERAPIASTA<br />

Sinikka Kumpula<br />

psykologi, perheterapeutti, psykoterapeutti<br />

Väestöliiton Tampereen klinikka<br />

Vuokko Malinen<br />

psykologi, perheterapeutti, psykoterapeutti<br />

Väestöliiton perheklinikka<br />

Integratiivisessa paripsykoterapiassa asiakkaiden kokemus,<br />

tarinat ja ymmärrys asioista rakentuvat terapeutin<br />

myötävaikutuksella sellaiseksi todellisuudeksi,<br />

jossa on mahdollista ymmärtää parin tilanne, ja toivotut<br />

muutokset mahdollistuvat. Paripsykoterapeutin<br />

on kyettävä monentasoiseen vuorovaikutukseen ja<br />

liittymiseen. Varsinkin terapian alussa terapeutin on<br />

pyrittävä vahvasti liittymään kumpaankin puolisoon<br />

erikseen sekä heidän systeemiinsä.<br />

Parisuhde ja vanhemmuus<br />

kytköksessä<br />

Uusi integroitu rooli (puoliso ja vanhempi)<br />

Uusi kumppanuus<br />

Parisuhdetta (jos on lapsia) ei voi hoitaa ilman vanhemmuutta.<br />

Paripsykoterapiassa huomioidaan sekä<br />

parisuhde että vanhemmuus. Tarvitaan työtä, että<br />

parisuhde ja vanhemmuus lähenevät toisiaan, integroituvat.<br />

Gottmanin ja Silverin (1999) tutkimuksen<br />

mukaan 67 prosenttia vanhemmista ilmoitti suhdetyytyväisyytensä<br />

vähentyneen merkittävästi vauvan<br />

kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Tuona<br />

aikana parisuhteessa voi ilmentyä merkittävää vihamielisyden<br />

lisääntymistä, ja intiimiys vähenee<br />

poikkeuksetta. Uusista äideistä 50–80 prosentilla<br />

ja isistä 30 prosentilla on synnytyksen jälkeisiä<br />

masennusoireita. Tosin aineisto on amerikkalaisesta<br />

kulttuurista. Tulokset todennäköisesti ovat suomalaisessa<br />

kulttuurissa samansuuntaiset, ja ennaltaehkäisyn<br />

tarve on selkeä.<br />

Puolisoiden, äidin ja isän, on tärkeätä jakaa velvollisuuksien<br />

ja vastuun lisäksi kokemuksia ja tunteita<br />

lapsen kanssa olemisesta. Se on edellytys, jotta<br />

sekä vanhemmuus ja parisuhde että vanhempina ja<br />

puolisona olo sulautuisivat joustavaksi toiminnaksi.<br />

KUVIO 1<br />

Triadinen<br />

vuorovaikutus<br />

Mies<br />

Nainen<br />

PARISUHDE<br />

Isä<br />

Äiti<br />

VANHEMMUUS<br />

54<br />

Lapsi

Näin puolisoiden välille syntyy uusi syvempi suhde.<br />

Lapsi tuntee sen, kun vanhemmat jakavat yhteisen<br />

kokemuksen hänen reaktioistaan, kuten ensimmäistä<br />

hymystä ja ensimmäisistä askeleista. Tällä tavalla<br />

lapsi saa kokemuksen vanhempien parisuhteesta.<br />

Hän ikään kuin kuulee sen sävelmän, jota vanhemmat<br />

soittavat, vaikka äiti ja isä soittaisivat eri lailla,<br />

toinen säestää, toinen soittaa melodiaa.<br />

Äiti ja isä tekevät useimmiten eri asioita ja eri<br />

tavoin, mutta toisensa huomioiden, synkroniassa<br />

keskenään. Tästä voidaan käyttää myös ilmaisua<br />

toisensa puoleen kääntyminen (Gottman, 1999).<br />

Vanhemmat tarvitsevat sopivassa määrin kykyä<br />

”korjaavaan” toimintaan suhteessa puolisoon. Jos<br />

toinen tulee vuorovaikutukseen mukaan yllättäen,<br />

toinen osaa ottaa hänet mukaan lapsen kannalta<br />

turvallisella tavalla, esimerkiksi selittämällä ja<br />

liittymällä, puhumalla positiiviseen sävyyn, katsomalla<br />

tulijaa kohti, eikä toista torjumalla ”älä sinä<br />

nyt tule tähän” jne. Näin syntyy kolmenkeskistä<br />

vuorovaikutusta. Jos kumpikin keskittyy vain kahdenkeskiseen<br />

vuorovaikutukseen vauvan kanssa,<br />

saattaa perheessä syntyä vahva esimerkiksi äidin<br />

ja vauvan liitto, jossa isä jää ulkopuoliseksi tai<br />

kaksi liittoa isän ja vauvan ja äidin ja vauvan kanssa.<br />

Tällöin kumppanien on vaikea rakentaa vuorovaikutusta,<br />

jossa kaikki kolme ovat tasapuolisesti<br />

mukana.<br />

Varhaisessa vuorovaikutuksessa oleellisia ovat<br />

katsekontakti, kosketus, vuorottelu, antaminen ja<br />

saaminen, sanoittaminen, äänensävyt, kehonkieli<br />

jne. On tärkeää, että vauva voi kokea olevansa aktiivinen<br />

osallistuja tässä vuorovaikutuksessa ja että<br />

hän saa kokemuksen omasta vaikutuksestaan ihmissuhteissa<br />

ja kokemuksen siitä, että hänen kanssaan<br />

olemisesta iloitaan ja nautitaan. Kaikella sillä, miten<br />

vauvasta on iloittu ja miten häntä on hoidettu, on<br />

ratkaiseva merkitys myöhemmin siihen, minkälaisen<br />

aikuisrakkaussuhteen hän solmii ja kuinka hän<br />

aikuisena kykenee intiimiyteen, seksuaalisuuteen ja<br />

parisuhteeseen.<br />

Varhaisen vuorovaikutuksen ilmiöt, kuten kosketus,<br />

kontakti, antaminen ja saaminen, hoitokulttuuri,<br />

sanoittaminen, äänensävy ja kehonkieli näyttäytyvät<br />

myöhemmin yksilön kyvyssä intiimiyteen ja<br />

seksuaalisuuteen.<br />

Varhainen vuorovaikutus, tunteet ja aivojen toiminnallinen<br />

kehitys ovat kytköksissä keskenään.<br />

Tunteet ohjaavat aivojen energia- ja informaatiovirtaa,<br />

integroivat aivojen toimintoja ja vaikuttavat<br />

aivojen ja mielen toiminnalliseen jäsentymiseen.<br />

Tunteet säätelevät myös varhaista vuorovaikutusta<br />

KUVIO 2<br />

Emootiot<br />

Parisuhde<br />

Tunteet, varhainen<br />

vuorovaikutus<br />

ja aivojen<br />

toiminnallinen<br />

kehitys<br />

LAPSEN<br />

PSYYKKINEN<br />

KEHITYS<br />

Aivojen<br />

kehitys<br />

ja toiminta<br />

55

ja päinvastoin. Vanhempien ja lapsen välinen vuorovaikutus,<br />

emootiot sekä aivojen kehitys ja toiminta<br />

muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki osatekijät<br />

säätelevät ja ohjaavat toisiaan ja josta lapsen psyykkinen<br />

kehitys kumpuaa (Mäntymaa & al. 2003).<br />

Emootioiden ja tunnekokemusten keskeinen merkitys<br />

lapsen kehityksessä on tullut yhä selvemmäksi.<br />

Kehityksellinen näkökulma<br />

parisuhteeseen<br />

PARISUHDEVAIHEET<br />

1. Kiintymyksen ja huolehtimisen eli tunnesiteen<br />

muodostumisen vaihe = rakastuminen<br />

2. Yhteisen sosiaalisen todellisuuden luominen,<br />

yhteisen viitekehyksen rakentaminen<br />

3. Ongelmien ratkaiseminen yhdessä, yhteisten<br />

tehtävien, kiinnostuksen kohteiden ja<br />

toimintojen luominen<br />

4. Vastavuoroisuuden vaihe, jolloin puolisot<br />

arvioivat suhdettaan ja sen jatkuvuutta.<br />

Itsenäistyminen, erillisyys, omat harrastukset<br />

nousevat tärkeiksi.<br />

5. Intimiteetti, puolisot jakavat osan tunteistaan<br />

ja fantasioistaan.<br />

Ennen kaikkea lapset ja nuoret tarvitsevat riittävän<br />

turvallisen ja pitkäkestoisen parisuhteen ja perheen<br />

sisäisen turvallisuuden. Parisuhteen onnistumisen<br />

edellytykset ovat suhteen sisällä, toisen autonomian<br />

kunnioittaminen, omien ja toisen negatiivisten puolien<br />

kohtaaminen. Usein kuulee toisen osapuolen<br />

toteavan eron jälkeen ” olin sinä parisuhteessa ihan<br />

hirveä, mutta en oikeasti ole sellainen”. Tämä liittyy<br />

siihen, että ainoastaan intiimissä parisuhteessa<br />

joudumme tekemisiin oman ns. ”varjopuolemme”<br />

kanssa, joka ei tule esiin muissa ihmissuhteissa.<br />

Paripsykoterapian edellytyksistä<br />

On sanottu, että juuri parit tuntuvat tarjoavan yhden<br />

vaikeimmista haasteista terapiatyössä. Parien kanssa<br />

työskennellessä työntekijä joutuu kohtaamaan<br />

monenlaista ristiriitaa, hämmennystä, avuttomuutta,<br />

ahdistusta, osaamattomuutta ja keinottomuutta. Se,<br />

että terapeutin oman lapsuuden perheen vanhempien<br />

suhde heijastuu tilanteeseen enemmän kuin mihinkään<br />

muuhun hoitotilanteeseen, ei ole myöskään<br />

merkityksetöntä. Monet ammattilaiset hoitavat<br />

pareja, ovat kiinnostuneita parien hoidosta, haluavat<br />

kehittyä työssään ja saada fokusoitua koulusta.<br />

Useat joutuvat tunnustamaan, että ovat saaneet parhaan<br />

oppinsa pareilta itseltään.<br />

Terapeutin on hyvä myös saada riittävästi tietoa<br />

kummastakin puolisosta yksilöinä ja niistä kehityshistoriassa<br />

tapahtuneista kokemuksista, tunteista,<br />

traumoista, uskomuksista, jotka näyttävät olevan<br />

vuorovaikutuskehän taustalla ja jumittavat sen niin,<br />

ettei pari pääse enää omin voimin eteenpäin.<br />

Parien hoidon ristiriidat ja vaikeudet aiheutuvat<br />

osittain siitä, että parin vuorovaikutusta säätelevät<br />

myös useanlaiset myytit, fantasiat, uskomukset, salaiset<br />

sopimukset ja käsikirjoitukset, joista he eivät<br />

ole itse tietoisia ja joista työntekijän voi olla vaikea<br />

päästä perille.<br />

Parin dilemma voi olla syvimmiltään jaettu hylkäämisen<br />

kokemus, jota he ovat avuttomia kohtaamaan<br />

rakentavasti. Itsevarmalta näyttävä kumppani<br />

onkin sisimmissään yhtä hylätty kuin epävarma ja<br />

takertuva kumppaninsa. Pettymykset liittyvät usein<br />

utopistisiin odotuksiin täydellisestä kumppanista,<br />

joka voi korjata aikaisemmat pettymykset ja tyydyttää<br />

monin tavoin. Hankalaa on se, että usein tulee<br />

esille puolisoiden samankaltainen kokemus, että he<br />

ovat jääneet vaille aikuisen taholta tullutta ymmärrystä,<br />

lohdutusta, tukea, rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä<br />

jne. suhteessa omiin tarpeisiinsa. Surullisinta<br />

on, että sama kehitysketju jatkuu seuraavassakin<br />

sukupolvessa, jos kehitystä ei saada katkaistua.<br />

Nämä samantapaiset kokemukset näyttävät aluksi<br />

vetävän kumppaneita toistensa luo. Myöhempi seuraus<br />

saattaa olla, että molemmat jäävät suhteessa yksin<br />

ja vaille ymmärrystä, vaille avuttomana ja heikkona<br />

olemisen mahdollisuutta, lohdutusta ja ns. korjaavia<br />

kokemuksia. Tämän paradoksin kohtaaminen aiheuttaa<br />

erityisiä haasteita paripsykoterapeutille.<br />

Parien kanssa tarvitaan hyvin monitasoista työskentelyä.<br />

Aivan erityisen haasteen muodostaa se,<br />

että parien kanssa kohdataan myös inhimillisen<br />

vuorovaikutuksen intiimein ja sensitiivisin alue.<br />

Pari ei yleensä hevin kutsu ulkopuolisia sitä jakamaan.<br />

Tästä näkökulmasta katsottuna ymmärtää,<br />

että parien kanssa työskennellessä ei riitä kovin kapea-alainen<br />

lähtökohta. Paripsykoterapeutilta edellytetään<br />

herkkyyttä ja kykyä eläytyä ja peilata asiakkaille<br />

heidän tilannettaan ja liikkua sensitiivisillä<br />

alueilla. Häneltä odotetaan monipuolisia tietoja ja<br />

taitoja sekä kykyä liittyä ja säädellä etäisyyttä.<br />

56

Pari-istunnot ovat usein nopeiden, kiihtyvästi etenevien<br />

vuorovaikutustilanteiden vyyhti. Näissä nopeasti<br />

syntyvissä ja etenevissä tilanteissa on huonosti sekä<br />

tilaa että aikaa rauhassa pohtia, kysyä lisää tai miettiä<br />

mitä seuraavaksi. Parien kanssa työskenneltäessä<br />

emotionaalinen intensiteetti ja parin vuorovaikutuksen<br />

dynamiikka ei useinkaan alussa salli aikaa vieviä<br />

työtapoja, vaikka työn tavoite tietenkin on raivata tilaa<br />

pohdinnoille. Lisäksi työskentely saattaa alkaa usein<br />

uhan alla, jolloin jommallakummalla puolisolla on<br />

kiire erota. Toinen puoliso on saattanut tuoda kumppaninsa<br />

terapeutin hoitoon ”päästäkseen tästä eroon”.<br />

Pitkiin työtapoihin tottuneen terapeutin voi olla vaikea<br />

toimia nopeasti ja hän voi menettää parit, jotka tulevat<br />

vastaanotolle kriisissä. Kriisissä olevat parit tarvitsevat<br />

nopeaa reagointia, kriisin rauhoittamista, turvallisuutta<br />

ja työskentelyedellytysten luomista.<br />

Haasteen paripsykoterapeutille tarjoavat myös<br />

uusperheiden parisuhteet, joiden hoitaminen tarvitsee<br />

oman ammatti- ja tietotaitonsa. Uusparit<br />

tarvitsevat erilaisen lähestymistavan, ja terapeutti<br />

tarvitsee tietoa uusparin ja uusperheen rakenteista<br />

ja vaiheista ja niiden erityislaatuisuudesta. Monet<br />

kokeneetkin terapeutit kokevat, että heillä ei ole riittävää<br />

tietotaitoa hoitaa uusparisuhteita ja -perheitä<br />

eikä sopivaa terapiaviitekehystä ole löytynyt.<br />

Uusperheen kehittyminen toimivaksi perheeksi<br />

seuraa tiettyjä vaiheita, joista pitäisi puhua enemmän.<br />

Uusperhe, samoin kuin ydinperhekin, on paljolti<br />

rakennettu perheen perussuhteen, eli parisuhteen,<br />

varaan. Sen myötä uusperhe menestyy tai kaatuu.<br />

Uuspariproblematiikan kanssa paripsykoterapeutti<br />

joutuu usein käyttämään alussa enemmän aikaa auttaakseen<br />

paria raivaamaan tilaa parisuhteen ympärille.<br />

Ennen kuin työskentely uusparisuhteen kanssa<br />

voi alkaa, on erilaiset tapaamis- ja huoltajuuskuviot<br />

ex-kumppaneiden ja usein myös laajennettujen perheiden<br />

(kumppaneiden lähtöperheen jäsenet, jotka<br />

eivät ole kenties edeltävää eroa hyväksyneet jne.)<br />

selvitettävä. Jos aikuisten roolit ovat epäselviä uusperheissä,<br />

niin lapset ja nuoret eivät tiedä omaa ja<br />

toistensa paikkaa.<br />

Tämä työskentely on luonteeltaan enemmän tietoa<br />

jakavaa ja ehkä suoraan ohjaamista kuin terapiaa.<br />

Uuspari on usein enemmän suhteessa näihin ulkopuolisiin<br />

selittämässä, riitelemässä tai ikään kuin<br />

oikeuttamassa suhdettaan kuin suhteessa toisiinsa.<br />

Uuspari joutuu usein kohtaamaan liian nopeassa<br />

tahdissa liian monia asioita, kuten edellisestä liitosta<br />

luopumisen surua, vihaa ja pettymystä, sekä uuden<br />

suhteen rakentamista ja siitä iloitsemista. Nämä ovat<br />

vastakkaisia tunnetiloja, joita on mahdoton työstää<br />

yhtä aikaisesti mielen tasolla. Yleensä uusi voittaa, ja<br />

surutyö edellisistä suhteista jää kesken tai tekemättä.<br />

Paripsykoterapeutti kohtaa työssään myös lesboja<br />

homopareja, joiden kohtaaminen edellyttää terapeutilta<br />

usein omien asenteiden tarkistamista. Vaikka<br />

lainsäädäntö sallii näille pareille rekisteröitymisoikeuden,<br />

eletään yhteiskunnassa tunnetasolla vielä<br />

vanhoillisissa ajatuksissa. Heiltä puuttuu vielä usein<br />

ympäristön, suvun, perheiden ja työpaikkojen tuki.<br />

Tullakseen näkyväksi parisuhde tarvitsee yleisön,<br />

laajemman näkökulman, joka homo- ja lesbopareilta<br />

jää vielä yhteiskunnassa usein näkymättömiksi.<br />

Jotkut alan ammattilaiset ajattelevat, että ero on<br />

aina suuri onnettomuus parille ja perheille. Suurin<br />

osa terapeuteista kuitenkin edustaa arvosuuntautuneisuutta,<br />

jossa terapeutin tehtävä on auttaa ihmisiä<br />

päättämään heille parhaasta vaihtoehdosta, riittävän<br />

toimivasta parisuhteesta tai riittävän hyvästä erosta.<br />

Tärkeintä tässä on, että terapeutti on tietoinen omasta<br />

eettisestä näkemyksestään (Doherty, 2002).<br />

Moniäänisyys ja eri viitekehykset<br />

dialogissa<br />

Paripsykoterapeutin on oltava valmis aitoon kohtaamiseen,<br />

jotta hän voi auttaa suhdekuvioiden<br />

hahmottamisessa, ymmärtämisessä, jäsentämisessä<br />

ja solmujen aukaisemisessa. Hän pitää mielessään,<br />

että asiakkaana on ensi sijassa parin vuorovaikutus<br />

ja sen kehä. Asiakkaat ovat usein itsekin surullisen<br />

tietoisia toimimattomasta, negatiivisesta kehästään,<br />

mutta voimattomia sitä muuttamaan. Tällaisessa tilanteessa<br />

tarvitaan integratiivisuutta, jossa terapeutti<br />

ammentaa monista eri terapia-suuntauksista ja<br />

-viitekehyksistä huomioimalla ja pyrkien ymmärtämään<br />

parisuhteen dynamiikkaa, intimiteettiä ja seksuaalisuutta<br />

ja näiden prosessuaalisuuden samoin<br />

kuin parisuhteen ja terapiasuhteen prosesseja.<br />

Real (1990) puhuu monitasoisesta liittymisestä<br />

(multiple engagement). Terapeutti on monitasoisessa<br />

aktiivisessa suhteessa systeemin jäseniin. Keskeistä<br />

on se, että todellisuus muodostuu yhteisessä vuorovaikutuksessa<br />

ja kommunikaatiossa (ko-evoluution<br />

periaate). Muutosta tapahtuu sekä terapeutissa että<br />

asiakkaissa. Ei voida itse asiassa puhua objektiivisesta<br />

todellisuudesta, vaan yksilö rakentaa todellisuutta<br />

57

vuorovaikutuksessa havaitsemansa ulkoisen todellisuuden<br />

kanssa (konstruktivismi).<br />

Konstruktivismin ja ko-evoluution viitekehyksissä<br />

keskeisiä paripsykoterapeutin työtä ohjaavia<br />

periaatteita ovat lisäksi systeemisyys ja historiallisuus,<br />

prosessuaalisuus, teoreettinen ja metodinen<br />

monipohjaisuus sekä oman persoonan käyttö työvälineenä.<br />

Se, että parien elämää ohjaavat monenlaiset uskomukset<br />

ja käsikirjoitukset, jotka ovat usein heille<br />

tiedostamattomia, asettaa paripsykoterapeutille aivan<br />

erityisen haasteen. Nämä uskomukset ja odotukset<br />

voivat organisoitua käsikirjoitukseksi, joka<br />

määrittää kaikkien, sekä perheen jäsenten että parin<br />

vuorovaikutuksen, vastavuoroiset roolit ja suhteen<br />

laadun esimerkiksi uhri ja pelastaja, hulttio<br />

tai marttyyri. Käsikirjoitus saattaa olla ristiriidassa<br />

todellisuuden kanssa. Kerran kehityttyään tällainen<br />

käsikirjoitus pyrkii säilymään vääjäämättä organisoivana<br />

voimana suhteessa. Käsikirjoituksen kyseenalaistaminen<br />

saattaa vakavasti häiritä hoidon<br />

etenemistä ja sen asettaminen kyseenalaiseksi voi<br />

uhata hoidon jatkuvuutta, koska pari saattaa katkaista<br />

hoidon suojautuessaan.<br />

Terapeutin on aina hyvä miettiä käyttääkö suoraa<br />

konfrontaatiota vai työskenteleekö systeemin<br />

myötäisesti. Pääsääntöisesti on hyödyllisempää<br />

työskennellä systeemin peruskaavojen mukaisesti,<br />

kuin asettaa niitä varomattomasti kyseenalaiseksi.<br />

Tämä systeemiä ”myötäilevä” työskentely<br />

sisältää sekä systeemiin että molempiin kumppaneihin<br />

liittymisen ja on erityisen tärkeää paripsykoterapiassa.<br />

Työskentelyn kuluessa uskomuksia<br />

ja sääntöjä tutkitaan kunnioittavasti ja paria vahvasti<br />

ohjaavia käsikirjoituksia tutkitaan huolella.<br />

Jos pari reagoi torjuen terapeutin muutosyrityksiin,<br />

on tämä tieto sinänsä tärkeä tieto terapeutille.<br />

Paripsykoterapian tavoitteena on auttaa paria<br />

pääsemään stereotyyppisten malliensa taakse ja<br />

vapauttaa heidät rooliensa ja vuorovaikutuskehiensä<br />

vankilasta.<br />

Kun terapeutti huomaa, ettei ymmärrä, mitä parin<br />

kesken on tapahtumassa, kannattaa lakata kiinnittämästä<br />

huomiota sisältöön ja tarkkailla sen sijaan<br />

vuorovaikutuskehiä, tapahtumien järjestystä, eleitä,<br />

ilmeitä ja asentoja ja/tai omia tunteita, asenteita<br />

tai asentoja. ”Jos et pidä siitä, mitä olet tekemässä,<br />

muuta sitä mitä olet tekemässä.” Jos terapeutti huomaa,<br />

ettei kykene ymmärtämään, mitä on tapahtumassa<br />

tai tuottamaan tehokkaita interventioita, on<br />

se usein seurausta siitä, että hän on työskennellyt<br />

suljettuna systeemin sisällä ja sen vuoksi menettänyt<br />

tarvitsemaansa etäisyyttä.<br />

Tärkeä hetki on käsillä silloin, kun terapeutti havahtuu<br />

olevansa kietoutuneena aktiiviseen, sisältöjä<br />

koskevaan tunnevaltaiseen dialogiin, koska hän on<br />

silloin eriytymässä systeemistä. Tämän jälkeen hän<br />

on kykenevämpi toimimaan auttavasti.<br />

Kun vuorovaikutuksen havainnointikaan ei auta<br />

ymmärtämään sen mielekkyyttä tai saamaan siihen<br />

etäisyyttä, kannattaa ottaa laajempi perspektiivi<br />

mukaan kuten esimerkiksi laajempi perhesysteemi,<br />

suhteen historia, sukupuu-työskentely (Sluzki,<br />

1978), työpari tai reflektiivinen tiimi, työnohjaus<br />

jne.<br />

Terapeutin apuna tässä ovat hänen tietotaitonsa<br />

ja asemansa ulkopuolisena, jotka auttavat häntä<br />

saamaan etäisyyttä parisysteemiin ja ymmärrystä<br />

siihen, miten ympäröivät laajemmat systeemit vaikuttavat<br />

niihin. Lisäksi hänen on hyvä työskennellä<br />

työparin kanssa. On syytä huomioida, että työparin<br />

välille saattaa siirtyä ns. paralleeli-ilmiö parin ongelmista.<br />

Parin välinen kilpailu voi siirtyä työparin<br />

kilpailuksi jne. Työparin roolien selvennys voi auttaa.<br />

Toisaalta paralleeli-ilmiöt ovat arvokkaita tiedon<br />

lähteitä. Työparin dialogi voi auttaa parin dialogin<br />

kehittymisessä. Reflektiivisen tiimin käytöstä<br />

voi olla usein myös suurta apua. Korjaava dialogi<br />

voi parhaassa tapauksessa siirtyä parin dialogiksi.<br />

Jos kietoutuneisuus on vaikeasti työstettävää, ja<br />

puolisoilla on hyvin erilaiset tavoitteet, työparityöskentelyssä<br />

voidaan hyödyntää yksilötyöskentelyä<br />

kumppaneiden kanssa erikseen.<br />

Paripsykoterapian erityisluonteesta<br />

Puolisoiden omien kehitystehtävien läpikäymättömyys,<br />

irtaantumis-, yksilöitymis- ja lojaliteettikysymysten<br />

ratkaisemattomuus suhteessa omiin<br />

kasvuperheisiinsä voivat ehkäistä rakastavan läheisyyden<br />

kehittymisen parin välille. Työelämän ja<br />

yhteiskunnan luomat paineet voivat toimia samoin.<br />

Kuitenkin juuri vanhempien välisessä suhteessa ilmenevä<br />

keskinäinen läheisyys ja arvostus on lapsen<br />

kasvun ja kehityksen paras paikka.<br />

Edellä sanottu tulee mahdolliseksi vasta sitten,<br />

kun paripsykoterapeutti itse on valmis kohtaamaan<br />

oman parisuhdehistoriansa, ennen kaikkea oman<br />

58

partnerinvalinnan merkityksen, oman intiimiytensä<br />

ja seksuaalisuutensa. Parien kanssa työskenneltäessä<br />

työntekijän oman parisuhteen tilanne ja kokemukset<br />

sekä lapsuuden perheen vanhempien suhde<br />

heijastuvat terapiatilanteeseen. Toisaalta vasta erilaisten<br />

paripsykoterapiamenetelmien haltuunotto ja<br />

sisäistäminen antavat paripsykoterapeutille liikkumavaraa<br />

ja joustavuutta työskentelyyn.<br />

Carlos Sluzki puhui aiheesta kirkastaen seuraavasti:<br />

”Monet terapian ammattilaiset, jotka ovat<br />

työskennelleet parien ja perheiden ja laajempienkin<br />

verkostojen kanssa, ovat kokeneet, että parisuhteen<br />

kanssa työskentely on vaikeampaa kuin<br />

laajempien systeemien kanssa ja se vaatii aivan<br />

omanlaistaan erityisosaamista. Tämä johtuu osittain<br />

siitä, että parit toimivat ihanteellisten ja salaisten<br />

koodien mukaan, joita ulkopuolisen on vaikea<br />

ymmärtää. Heidän toimintaansa sanelee usein alitajuinen<br />

salainen sopimus, joka ei muutu, vaikka<br />

elämä ja tilanteet muuttuvat.” (Sluzki 1987).<br />

Paripsykoterapiaan tarvitaan oma koulutusohjelmansa,<br />

sillä yksilöön ja perheeseen sovellettaviksi<br />

kehitetyt teoriat ja menetelmät eivät riitä parisuhteen<br />

hoitamiseksi. Paripsykoterapian tavoitteet ja<br />

keinot ovat osin samoja ja osin erilaisia kuin perinteisesti<br />

yksilöpsykoterapiassa tai perheterapiassa.<br />

Paripsykoterapia auttaa pareja lähestymään ja integroimaan<br />

kehitykseen kuuluvat haavat, jotka aktivoivat<br />

konflikteja ja reaktiivisuutta suhteessa. Parit voivat<br />

uudistaa rakkauden, intohimon ja suhteen mahdollisuudet,<br />

jos he oppivat määrittelemään uudelleen<br />

frustraatiota, luomaan emotionaalista turvallisuutta<br />

ja intimiteettiä sekä kehittämään parantumisen ja<br />

kasvun ilmapiiriä. Parit oppivat, kuinka he voivat<br />

päästä parisuhteen väistämättömän valtakamppailun<br />

ohi kasvavan tiedostamisen, muutoksen ja todellisen<br />

rakkauden prosessiin. Parisuhteen kokonaisvaltainen<br />

kohtaaminen eli integratiivinen työskentelyote parisuhteen<br />

dynamiikan, intimiteetin ja seksuaalisuuden<br />

kohtaaminen samanaikaisesti useilla eri tasoilla on<br />

paripsykoterapeutille välttämätön.<br />

Usein, kun pari tulee terapeutin vastaanotolle,<br />

tilanne on hyvin jäsentymätön, hahmoton tai tiukkoihin<br />

puolustusasemiin lukkiutunut. Parin asiat<br />

tuntuvat painavan päälle, tunteet ovat voimakkaita<br />

ja jäsentymättömiä. Parilla voi olla riitoja,<br />

ahdistusta tai masennusta. Ikään kuin pari olisi<br />

kysymässä, voiko meitä auttaa, sovimmeko toisillemme,<br />

pitäisikö meidän erota jne. Terapeuttikin<br />

voi hätääntyä ja miettiä, mistä narusta nyt pitäisi<br />

vetää, mihin tarttua, mistä aloittaa, osaanko olla<br />

avuksi tälle parille.<br />

Paripsykoterapeutin neljä perustaitoa ovat<br />

1. aktiivinen havainnointi, 2. arviointi, 3. empatia<br />

ja 4. luova parantava dialogi (interventio).<br />

1. Aktiivinen havainnointi<br />

On tärkeää miettiä ja keskittyä siihen, mitä havainnoidaan,<br />

koska mielessä oleva oletus vaikuttaa<br />

siihen, mitä havaitaan. Parin vuorovaikutuksessa<br />

on niin paljon havaittavaa, että voi olla hyödyllistä<br />

opetella sitä, miten pitää ”mielensä avoimena”.<br />

Tämä on vaikeaa, koska yleensä mielessämme on<br />

aina joitain ”aavistuksia”. Ne eivät sinänsä ole ongelma,<br />

kunhan ne tiedostetaan ja muistetaan, että on<br />

lupa olla väärässä ja tarkistaa omia vääriä oletuksiaan.<br />

Seuraavat perussäännöt voivat auttaa tässä:<br />

• Tarkastele käyttäytymistä kuin se olisi vain<br />

yksi vaihtoehtoinen käyttäytyminen, joka on<br />

valittu laajasta mahdollisuuksien kirjosta.<br />

• Tarkastele käyttäytymistä niin kuin se olisi<br />

suunniteltu kuvaamaan henkilöhahmoa jossain<br />

näytelmässä (rooli) aivan kuin henkilö<br />

seuraisi jotain käsikirjoitusta.<br />

• Tarkastele henkilöä ikään kuin sinä olisit<br />

näyttelijä, jonka tulee esittää tuota henkilöä<br />

jossain filmissä (vrt. NLP, beesaus ja mallittaminen).<br />

2. Arviointi<br />

Terapeutti pyrkii kuvamaan arviointivaiheen jälkeen<br />

parille, miten hän ymmärtää heidän tilanteensa, samalla,<br />

kun antaa arvion heidän voimavaroistaan ja<br />

ongelmistaan, terapiaennusteesta jne. Tämä kuvaus<br />

voi viedä aikaa useamman istunnon ajan, koska on<br />

tärkeätä tehdä sitä vuorovaikutuksessa parin kanssa<br />

ja saada heidän palautettaan myös terapeutin havainnoista.<br />

Seksiongelmia kartoitettaessa on huomioitava ongelmiin<br />

liittyvä tarvittava lääketieteellinen tutkimus<br />

ja -hoito yhdistettynä psykodynaamiseen ja systeemiseen<br />

arviointiin. Integratiivisessa paripsykoterapeuttisessa<br />

työskentelyssä yhdistetään eri näkökulmat.<br />

Jo arviointivaiheessa asiakkaiden huolien normalisointi,<br />

tiedon jakaminen, ns. ”luvan antaminen”<br />

intiimiyteen ja seksuaalisuuteen, pedagogisemmin<br />

kuin ehkä muussa työskentelyssä, helpottaa parin<br />

59

ahdistusta ja motivoi heitä jatkamaan työskentelyä.<br />

Joskus tarvitaan ja saadaan tärkeää tietoa parin<br />

vuorovaikutuksesta, kun heille annetaan ohjatusti ja<br />

”diagnostisessa mielessä” esimerkiksi kahdenkeskisiä<br />

aistikeskitysharjoituksia, jotka sulkevat pois<br />

seksuaalisen kanssakäymisen.<br />

3. Ilmapiirin luominen ja empatia<br />

Parin tultua vastaanotolle tarvitaan turvallisen työskentelyilmapiirin<br />

luomista, tutustumista parin vuorovaikutukseen<br />

ja tutustumista heihin yksilöinä.<br />

Tarvitaan sen viestin välittämistä, että on mahdollista<br />

rauhassa ja turvassa tutkia tilannetta ja avautua,<br />

päästä perille siitä, mistä tässä on kysymys. Siksi on<br />

välttämätöntä, että terapeutti käyttää aikaa turvallisen<br />

ja tutkivan suhteen solmimiseen tasapuolisesti<br />

molempiin kumppaneihin ja heti alusta parisysteemiin.<br />

Avainasioita ovat turvallisuus, tasapuolisuus,<br />

luottamus, normalisointi, ymmärrys, tuomitsemattomuus,<br />

tukeminen ja rohkaisu.<br />

Paripsykoterapeutin on usein vaikea lähteä kartoittamaan<br />

tarkkoja tavoitteita heti alussa, ja usein<br />

pari tarvitsee apua ja useitakin istuntoja sen hahmottamiseksi,<br />

missä mennään ja mitä he todella<br />

haluavat.<br />

4. Luova, parantava dialogi (interventio)<br />

Paripsykoterapeutin tehtävä on auttaa paria luovaan<br />

dialogiin ja luovaan kehään keskenänsä, kärsimystä<br />

tuottavan kehän sijasta. Tämä edellyttää terapeutilta<br />

kykyä sietää epävarmaa tilannetta ja olla puuttumatta<br />

ennen kuin tietää, mitä on tekemässä. Liian<br />

varhaisesta voimakkaasta puuttumisesta voi olla<br />

seurauksena, että pari ei enää tule takaisin tai asemat<br />

jumittuvat vain tiukemmin. Tällöin työskentely<br />

voi tuntua siltä kuin vetäisi ”kivirekeä perässä”.<br />

Tarvitaan siis kykyä myös olla ikään kuin eksyksissä<br />

ja kestää sitä, ettei ymmärrä. On mielekästä<br />

luottaa parin omiin voimavaroihin ja siihen, että he<br />

kyllä johdattavat terapeutin oleellisiin asioihin. On<br />

helpottavaa todeta, että nyt emme riittävästi ymmärrä<br />

mistä kyse.<br />

Kumppaneilla on yleensä kaksi eri tarinaa, karttaa<br />

asioiden tilasta. On virhe kuvitella, että olisi<br />

olemassa jokin lopullinen totuus. On hyvä muistaa,<br />

että tarinat ovat versioita todellisilta tapahtumista<br />

ja kartta ei ole sama kuin maasto. Terapeutille syntyy<br />

vähitellen oma tarinansa ja karttansa parin asioista,<br />

jotka hän tuo tilanteeseen ja tästä kolminkeskisestä<br />

vuorovaikutuksesta syntyy uusi parantava<br />

dialogi. Se edellyttää sekä terapeutilta että parilta<br />

rohkeutta ja sitoutumista astua uuteen tuntemattomaan<br />

maastoon. Dialogissa tavoitellaan yhteisiä<br />

merkityksiä ja yhteisesti jaettuja näkemyksiä käsiteltävästä<br />

asiasta. Tässä prosessissa syntyy ns.<br />

hiljaista tietoa, joka voi välittyä vain kasvokkain<br />

kohtaamalla vuorovaikutuksessa ei esimerkiksi lukemalla<br />

tai sähköpostitse.<br />

Seksuaaliongelmien hoidossa paripsykoterapeutin<br />

integratiivinen työote on sekä hyödyllinen<br />

että tuloksellinen. Samalla kun pedagogisella ja/tai<br />

seksuaaliterapeuttisella työskentelyotteella helpotetaan<br />

parin suorituspaineita ja jännityksiä erilaisten<br />

harjoitusten avulla, työstetään parin vuorovaikutusongelmia<br />

psykodynaamisesta ja systeemisestä<br />

viitekehyksestä käsin. Kokemus on osoittanut,<br />

että jos paria hoidetaan seksuaaliterapeuttisesti<br />

pelkästään pedagogisesti eikä pari saa riittävästi<br />

apua parisuhdedynamiikan ongelmiin, voi seksuaalinen<br />

oire ehkä helpottua tilapäisesti tai korvautua<br />

uudella oireella (esim. erektio-, tai orgasmivaikeudet<br />

muuttuvat mutta tilalle tulee seksuaalista<br />

haluttomuutta) tai eteneminen jumittuu kokonaan<br />

tai pari voi keskeyttää. Paripsykoterapeutin on<br />

mahdollista ja hyvä käyttää erilaisia työskentelyotteita<br />

ja edetä sekä parisuhdedynamiikan että<br />

intiimiys-seksuaalisuuden alueilla sopivasti jaksottaen<br />

yhtä aikaa.<br />

Kriisit ja muutokset,<br />

toisen asteen muutos<br />

Parisuhteen vuorovaikutus vaihtelee. Vuoroin on<br />

hyviä jaksoja ja huonoja jaksoja, jolloin vuorovaikutus<br />

on toimimatonta; on paljon riitoja, masennusta<br />

tai puhumattomuutta ja etäisyyttä. Usein näistä<br />

päästään eteenpäin hyvin ja luonnollisella tavalla.<br />

Välillä nämä aallonpohjat ja niiden toistuvuus tuntuvat<br />

niin raskailta, että suhde ajautuu kriisiin (tässä<br />

ei tarkoiteta parisuhteeseen kuuluvia ns. normaaleja<br />

kriisivaiheita). Usein tällaisessa vaiheessa pariskunta<br />

turhautuu niin paljon, että alkaa tehdä jotain<br />

eri tavalla. He kertovat, että ovat saattaneet puhua<br />

yökaudet, riitelevät ja itkevät paljon. He yrittävät<br />

tosissaan tehdä tilanteelle jotain ja näin voivat ajautua<br />

vielä pahempaan tilanteeseen, jossa on ”pakko”<br />

tehdä jotain. Aika usein tämä on se vaihe jossa<br />

he yhdessä tai erikseen lähtevät hakemaan apua.<br />

60

Tutkimusten mukaan avunhakemisesta on usein ratkaisevaa<br />

apua.<br />

Usein tällaisen ammattiavun ja oman asioiden selvittelyn<br />

seurauksena ylitetään eräänlainen käännekohta<br />

– kulminaatiopiste (bifurcation point, Scluzki<br />

1987), jolloin parisuhde hyppää uudelle tasolle.<br />

Tämä ns. toisen asteen muutos tarkoittaa laadullista<br />

muutosta vuorovaikutuksessa. Sen sijaan ensimmäisen<br />

asteen muutoksessa on kyse siitä, että<br />

vuorovaikutukseen tulee jotain lisää tai vähemmän<br />

(esimerkiksi enemmän puhumista, vähemmän riitelyä),<br />

toisen asteen muutoksen tunnistaa siitä, että<br />

muutosta havaitaan monessa kohtaa yhtä aikaa.<br />

Tyypillisiä ovat kuvaukset ilmapiirin muuttumisesta<br />

leppoisammaksi ja rauhallisemmaksi jne.<br />

Tavallista on, että muutos huomataan toisen käyttäytymisessä<br />

esimerkiksi ”kun sinä olet ollut iloisempi”<br />

ja toinen sanoo, ”siksi koska sinä olet ollut<br />

avoimempi ja puhunut enemmän”. Kumpikaan<br />

puolisoista ei pysty sanomaan, kumpi oli muuttunut<br />

ensin. Muutos toisin sanoen näkyy useassa<br />

kohdassa yhtä aikaa. Se voi näkyä myös suhteessa<br />

lapsiin, sukulaisiin tai työhön. Toisen asteen muutokselle<br />

on myös luonteenomaista se, että pariskunnalla<br />

ei ole paluuta edellisen tason vaiheisiin,<br />

koska heillä on yhdessä jaettuna tämä muutoskokemus<br />

ja se, miten siihen tultiin. Osa tästä tietotaidosta<br />

on tiedostamatonta ja siten tästä osaamisesta<br />

on kertynyt heille ns. hiljaista tietoa, josta<br />

he voivat ammentaa tulevissa vaikeissa vaiheissa.<br />

Toki tällä uudella tasollakin on vaihtelua; positiivisia<br />

ja negatiivisia vaiheita, mutta laadullisesti ne<br />

ovat erilaisia kuin aikaisemmat.<br />

Terapiatyössä on osoittautunut hyödylliseksi kuvata<br />

toisen asteen muutosta pareille, jotka ovat sen<br />

kokeneet ja toteuttaneet omassa suhteessaan. Se on<br />

omiaan vahvistamaan muutosta, johon parit usein<br />

huonosti uskovat. Terapeutin on jopa hyödyllistä<br />

kertoa terapiassa oleville pareille huomioitaan ja<br />

havaintojaan havaitsemastaan uudenlaisesta kommunikaatiosta<br />

ja kertoa pareille lähestymässä olevasta<br />

laadullisesta muutoksesta. Nämä muutosta<br />

ennakoivat merkit näkyvät erilaisina sanavalintoina,<br />

toisenlaisena reaktiona toisen käyttäytymiseen<br />

jne. Terapeutit, jotka ovat experttejä muutoksen<br />

havainnoinnissa, voivat näin auttaa pareja vahvistamaan<br />

niitä pieniä muutoksia (difference that make<br />

a difference), joilla on todella merkitystä ja joita on<br />

syytä vahvistaa.<br />

Edellä olevan pohjalta ns. integratiiviset paripsykoterapeuttiset<br />

viitekehykset ovat hyödyllisiä,<br />

kuten esimerkiksi systeeminen pariterapia,<br />

tutkimukseen perustuva pariterapia (Gottman et<br />

al), imago-terapia (H. Hendricks, 2003), tunnekeskeinen<br />

pariterapia (S. Johnson, 2002) ja psykoanalyyttinen<br />

ja psykodynaaminen paripsykoterapia.<br />

Näissä kaikissa työskentelyn painopiste on<br />

parin välisen vuorovaikutuksen parantamisessa<br />

istunnon aikana. Näissä kaikissa huomioidaan<br />

keskeisesti tunteiden merkitys ja kiinnitetään<br />

erityistä huomiota tunteiden ja käyttäytymisen<br />

takana oleviin uskomuksiin ja käsikirjoituksiin,<br />

sekä pyritään hyödyntämään olemassa olevia<br />

voimavaroja. Näissä viitekehyksissä yhteistä on<br />

myös se, että muutokseen pyritään ensisijaisesti<br />

istunnossa.<br />

KUVIO 3.<br />

Toisen asteen muutos<br />

Uusi taso<br />

KULMINAATIOPISTE<br />

Vanha taso<br />

KULMINAATIOPISTE<br />

61

Parihoidon indikaatioista ja<br />

kontraindikaatioista<br />

Tärkeä kysymys ennen paripsykoterapian aloittamista<br />

on, onko pari tulossa omasta aloitteestaan.<br />

Paripsykoterapiassa ajoitus on aina arvioitava,<br />

milloin ja minkälaista paripsykoterapiaa tarvitaan.<br />

Hoidossa korostetaan arviovaiheen ja hoidon suunnittelun<br />

merkitystä eli missä tarvitaan ja mitä tarvitaan.<br />

Yleisesti ottaen kontraindikaatio on, jos parilla<br />

ei ylipäätänsä ole suhdetta ja/tai parisuhteessa ei ole<br />

riittävää sitoutumista. On myös selvitettävä, minkälaiset<br />

problematiikat yksilöillä on ja ovatko ne hoidettavissa<br />

monenkeskisessä suhteessa.<br />

TILANTEET, JOTKA VOIVAT SISÄLTÄÄ SEKÄ<br />

INDIKAATIOITA ETTÄ KONTRAINDIKAATIOITA<br />

1. Puolison vakava sairaus voi olla sekä indikaatio<br />

että kontraindikaatio yksilöllisesti kussakin<br />

tilanteessa arvioiden.<br />

2. Erotilanteessa ei aina ole niinkään kyse paripsykoterapiasta,<br />

vaan tilanteen selvittelystä,<br />

supportiivisesta terapiasta ja/tai lisäksi yksilöterapiasta.<br />

3. Vanhemmuus on vaikeutunut tai perheen<br />

eriytymis- yksilöitymisprosessit ovat vaikeutuneet.<br />

Paripsykoterapian edellytysten arvioimiseksi<br />

saattaa joskus olla tarpeellista tavata<br />

3–5 kertaa. Joskus terapeutti voi yllättyä<br />

myönteisesti ja joskus taas kielteisesti ajatellen<br />

omaa ensivaikutelmaansa tai ennakkoarviotaan.<br />

Vaikka varsinaista paripsykoterapiaa<br />

sitoutumista vaativana pidempänä prosessina<br />

ei voitaisikaan tehdä, voi olla että pariskunta<br />

hyötyy jonkinlaisista parikeskusteluista.<br />

PARIPSYKOTERAPIAN KONTRAINDIKAATIOITA<br />

• Jommankumman puolison yksilölliset tarpeet<br />

ovat liian suuret.<br />

• Toinen puolisoista ei ole motivoitunut.<br />

• Jos puolisot eivät voi toimia rehellisyysperiaatteella.<br />

Suhde ei voi toimia, jos se perustuu<br />

vain valheelle, puolisoilla on eri tavoitteet tai<br />

esimerkiksi toisella puolisolla on ulkopuolinen<br />

suhde.<br />

• Jommallakummalla on persoonallisuutta<br />

muuttavia vakavia traumoja tai vammoja.<br />

• Paripsykoterapeutista johtuvat tekijät; pari<br />

tarvitsee esimerkiksi tiheämmän hoidon kuin<br />

on mahdollista tarjota tai terapeutilla on itsellään<br />

menossa vastaava kriisi, johon pari hakee<br />

apua.<br />

• Jommallakummalla puolisolla on :<br />

• vakava persoonallisuushäiriö (esimerkiksi<br />

paranoia on hoidettava ensin, paranoidinen<br />

henkilö ei pysty jakamaan)<br />

• vakava psyykkinen häiriö/kriisi mm.<br />

akuutti psykoosi<br />

• jompikumpi puolisoista käyttää fyysistä<br />

tai henkistä väkivaltaa säädelläkseen<br />

omaa henkistä tasapainoaan ja<br />

joka aiheuttaa pelkoa<br />

• alkoholin väärinkäyttö (päihdeongelma<br />

on hoidettava muualla).<br />

PARIPSYKOTERAPIAN INDIKAATIOITA<br />

• Parisuhde jumiutunut johonkin kehitysvaiheeseen.<br />

• Ongelmat ovat sellaisessa vaiheessa, että puolisot<br />

haluavat työstää niitä.<br />

• Masennuksessa ja päihteiden käytössä (kun ei<br />

ole kyse vakavasta alkoholiongelmasta) paripsykoterapiasta<br />

on hyötyä.<br />

• Erotilanteessa tai eron uhassa, kuten myös<br />

persoonallisuushäiriöissäkin, paripsykoterapia<br />

voi jonkin matkaa kannatella ja auttaa ihmisiä<br />

hahmottamaan oman tilansa, riippumatta siitä,<br />

mitä puolisot päättävät suhteelleen tehdä.<br />

• Paripsykoterapia voi olla aiheellinen, kun vanhemmuus<br />

on vaikeutunut tai perheen eriytymis-<br />

yksilöitymisprosessit ovat vaikeutuneet.<br />

(S. Kumpula, V. Malinen, P. Tuhkasaari, J-C.<br />

Wahlbeck, 2006, julkaisematon lähde)<br />

Tutkimukseen perustuvan parien<br />

hoidon teorian perusteet<br />

Parisuhde on sekä mahdollisuus että haaste, koska<br />

se sisältää sekä yksilön että kahden ihmisen suhteen<br />

kehityksellisen näkökulman. Parisuhde on<br />

ainoa niin läheinen kahden aikuisen suhde, jossa<br />

kahteen suuntaan käyty dialogi (oma sisäinen ja<br />

kumppanin kanssa käyty) mahdollistaa aikaisempien<br />

traumojen korjaamisen.<br />

62

Washingtonin yliopiston avioliittotutkija professori<br />

John Gottman on tutkijoineen laajimmin<br />

arvostettu ja tunnustettu parisuhteen tutkija maailmalla<br />

tällä hetkellä. Gottmanin teoria parisuhteitten<br />

kehittymisestä on selkeästi parhaiten tutkittu<br />

ja sisältää kattavimman ja kokonaisvaltaisimman<br />

näkemyksen parisuhteista. Hän on yli kolmen<br />

vuosikymmenen aikana vaikuttanut merkittävästi<br />

parisuhteiden tutkimukseen. Tutkimuslöydökset<br />

havainnollistavat keskeisiä erottavia piirteitä onnellisten<br />

ja onnettomien parien välillä. Hän on<br />

tutkimustensa perustalta kehittänyt teorian siitä,<br />

miten menestyksekkäät ja epäonnistuvat parisuhteet<br />

kehittyvät sekä kliinisen manuaalispohjaisen<br />

terapiamenetelmän ja parisuhdeongelmia ennaltaehkäiseviä<br />

ohjelmia parisuhteiden toimivuuden<br />

parantamiseksi.<br />

Kuvatessaan kehittämänsä ”Terve parisuhdetalo”<br />

-teorian (The Sound Marital House) perusteita, hän<br />

toteaa, että sen keskeinen löydös on ystävyys, jonka<br />

onnellisessa ja kestävässä avioliitossa elävät parit saavuttavat.<br />

Parisuhde perustuu ystävyydelle, molemminpuoliselle<br />

kunnioitukselle, luottamukseen, huolenpitoon<br />

ja päivittäisiin hellyyden osoituksiin sekä siihen,<br />

että pari ottaa vaarin yhteisistä hetkistä. Onnellisessa<br />

liitossa on kyse navigoinnista, onnistumisesta pitää<br />

suhde stabiililla ja normaalilla kurssilla.<br />

”Toimivan parisuhdetalon” ensimmäinen taso<br />

sisältää parisuhteen positiivisen tunneilmaston<br />

luomisen rauhanomaisissa yhteyksissä. Teorian<br />

mukaan terapiassa on usein rakennettava ystävyys<br />

avioliitossa uudelleen. Ystävyyden luomiseksi tai<br />

uudelleen savuttamiseksi tarvitaan teorian mukaan<br />

kolme askelta.<br />

• Ensimmäinen on partnerin psykologisen<br />

maailman tunteminen (rakkauden kartat).<br />

Tieto ja sen päivittäminen puolison psykologisesta<br />

maailmasta antaa voimaa ja rakkautta<br />

päästä ulos aviollisista myrskyistä.<br />

• Toinen on ”ihailu ja kiintymys” -systeemi,<br />

joka on vastamyrkky halveksunnalle ja puhaltaa<br />

”eloa tuleen”.<br />

• Kolmas on puolisoa ”kohti kääntymisen tai<br />

pois kääntymisen” käsite jokapäiväisissä<br />

tilanteissa. Parin tunnepitoinen säästöpääoma,<br />

emotionaaliset turvallisuusrahastot,<br />

molemminpuolinen hyväntahtoisuus, suopeus<br />

ja kunnioitus toimivat pehmentäjinä<br />

vaikeina aikoina. Teoriassa tätä kutsutaan<br />

myös ”emotionaaliseksi pankkitiliksi”.<br />

KUVIO 4.<br />

Toimiva parisuhdetalo -teoria (Gottman & Tabares, 2002)<br />

JAETTUJEN SYMBOLISTEN MERKITYSTEN LUOMINEN:<br />

Yksilöllisten elämän unelmien, kertomusten, myyttien, metaforien<br />

yhdistäminen – ehkäisee aviollista jumittumista (gridlock)<br />

KONFLIKTIN SÄÄTELY:<br />

(1) Saada aikaan dialogi pysyvissä ongelmissa jumittumisen sijaan;<br />

(2) taidot ratkaista ongelmat, jotka voidaan ratkaista; (3) positiivinen tunnetila<br />

ja fysiologinen rauhoittuminen<br />

POSITIIVISEN TUNNETILAN VALLITSEVUUDEN LUOMINEN (PSO)<br />

POSITIIVINEN TUNNETILAN LUOMINEN RAUHALLISISSA TILANTEISSA;<br />

AVIOLLINEN YSTÄVYYS:<br />

(1) Rakkauden kartat; (2) Ihailu ja kiintymys –systeemi; (3) toista kohti<br />

kääntyminen vs. poispäin kääntyminen (emotionaalinen pankkitili)<br />

63

Toisaalta ”emotionaalista pankkitiliä” voisi kutsua<br />

parin ns. ”hiljaiseksi tiedoksi”. Tiedoksi, joka parille<br />

on muodostunut suhteen aikana onnistuneista<br />

ongelmien ja kriisien ratkaisuista. Kertyneestä alitajuisesta<br />

hiljaisesta tiedosta pari saa voimaa ja uskoa<br />

selviytyä vaikeiden aikojen yli.<br />

”Terve parisuhdetalo” -teorian edellä kuvatulle<br />

ensimmäiselle tasolle rakentuu sen toinen taso, joka<br />

seuraa, jos aviollinen ystävyys toimii hyvin. Toinen<br />

taso on parisuhteessa vallitsevan positiivisen tunnetilan<br />

luominen, ”yliotteen luominen negatiivisesta<br />

tunnetilasta” (positive sentiment override, PSO).<br />

Parisuhteen positiivinen ilmapiiri vaikuttaa moniin<br />

avioliiton kriittisiin puoliin ja ennustaa parisuhdemenestystä.<br />

Teorian kolmas taso koostuu konfliktien säätelystä,<br />

ei niiden ratkaisusta, mikä taas ennustaa pitkää<br />

parisuhdetta. Konfliktien säätelyssä tärkeintä on<br />

dialogin vakiinnuttaminen jumittumisen (gridlock)<br />

sijaan ja taidot, joilla ratkaistaan ne ongelmat, jotka<br />

ovat ratkaistavissa. Lisäksi positiivinen tunneilmasto,<br />

sekä oman että puolison elimistön, kehon<br />

fysiologinen rauhoittuminen ja rauhoittaminen ovat<br />

konfliktien säätelyssä olennaista.<br />

Gottmanin tutkimusten mukaan parisuhdeongelmia<br />

on kahdentyyppisiä. Parien ongelmista 69<br />

prosenttia on perustavampaa laatua olevia, pysyviä<br />

ja ratkaisemattomia. Niihin palataan uudestaan<br />

ja uudestaan, eikä niiden kanssa työskentely ole<br />

tuloksekasta. Sen sijaan kannattaa keskittyä työskentelemään<br />

ratkaistavissa olevien (31 %) ongelmien<br />

kanssa. Olennaista ratkaisemattomien ongelmien<br />

kanssa on, että ne tulevat jaetuiksi ja niistä<br />

voidaan käydä dialogia ja niiden kanssa voidaan<br />

oppia elämään.<br />

Teorian neljäs ja korkein taso muodostuu jaetun<br />

symbolisen tason luomisesta parisuhteeseen. Se<br />

sisältää yksilölliset elämän unelmat, kertomukset,<br />

myytit ja metaforat. Tämän symbolisen merkitysten<br />

tason avulla puolisot saavuttavat parisuhteen ja<br />

perheen puolia, jotka ennalta ehkäisevät aviollista<br />

jumittumista (gridlock).<br />

Gottman tutkijoineen on tullut siihen tulokseen,<br />

että pohja jatkuvalle positiiviselle tunneyhteydelle<br />

puolisoiden välillä sisältää käsitteen avioliiton ”tehokkuudesta”,<br />

joka tekee mahdolliseksi henkilökohtaisten<br />

elämän unelmien ja hartaiden toiveiden<br />

ja halujen toteuttamisen.<br />

Tavoitteista ja työskentelytavoista<br />

Gottmanin tutkimukseen perustuvassa menetelmässä<br />

on oleellista tutkimus- ja arviointijakso.<br />

Tutkimus- ja arviointijakso koostuu neljästä istunnosta,<br />

joista ensimmäinen on pari-istunto, jota<br />

seuraa puolisoiden yksilöhaastattelut ja viimeinen<br />

on taas pari-istunto, jossa terapeutti antaa arvion<br />

ja palautteet jaksosta. Palautteessa kuvataan parin<br />

voimavarat ja ongelmien luonne ja tehdään hoitoja<br />

terapiasuunnitelma. Terapeutti käyttää apuna<br />

nauhoitusta parin vuorovaikutuksesta sekä laajojen<br />

tutkimusten perusteella suunniteltuja lomakemuotoisia<br />

parisuhteen eri puolien kartoituksia.<br />

Yksilöhaastattelut ovat puolistrukturoituja. Haastattelu<br />

etenee haastateltavan ehdoilla niin, että hän<br />

voi kertoa koko oman tarinansa parisuhteestaan<br />

ja sen historiasta. Useat haastateltavat käyvät elämäänsä<br />

läpi ikään kuin selaten valokuva-albumia ja<br />

piirtävät muotokuvan suhteestaan, jota haastattelija<br />

seurailee. Tämä on tärkeää, jotta terapeutti ymmärtäisi,<br />

minkälaisia parin vaiheet ovat olleet ja mitä ne<br />

ovat merkinneet heille emotionaalisesti.<br />

Terapian tavoitteet<br />

Terapian keskeisenä tavoitteena on parisuhteen jatkuvien,<br />

ikuisten ongelmien jumittuman lopettaminen ja<br />

sen korvaaminen dialogilla näistä ongelmista, jotka<br />

eivät todennäköisesti koskaan ratkea. Tämän saavuttamiseksi<br />

parille rakennetaan kuusi sosiaalista taitoa:<br />

1. Korvataan neljä hevosmiestä (kriittisyys,<br />

puolustuskannalla olo, halveksunta, kivettyminen)<br />

niiden vastakohdilla: pehmeä<br />

aloitus, hyväksyntä, vastuunotto omasta<br />

osuudesta ja arvostuksen kulttuuri ja itse<br />

rauhoittuminen<br />

2. Pehmeiden aloitusten käyttö tulevissa<br />

ongelmissa<br />

3. Toinen toisensa vaikutuksen hyväksyminen<br />

4. Fysiologinen rauhoittuminen konfliktien<br />

aikana<br />

5. Tehokas korjaamistaito konfliktien<br />

eskaloituessa<br />

6. Kompromissi konfliktin ratkaisussa<br />

Terapiassa pyritään myös siihen, että pari pystyy<br />

prosessoimaan parisuhteen ristiriitaa ilman tera-<br />

64

peuttia ja kykenee siirtymään hyökkäys–puolustus<br />

käyttäytymisestä keskustelevaan käyttäytymiseen<br />

ja yhteistyöhön. Tavoitteena on ystävyyden rakentaminen<br />

parisuhteeseen seuraavien vaiheiden kautta:<br />

a. Prosessoidaan epäonnistuneita<br />

yhteydenottoyrityksiä<br />

b. Rakennetaan tunneyhteyden rituaaleja<br />

c. Luodaan ja ylläpidetään rakkauden karttoja<br />

d. Ruokitaan ihailu- ja kiintymyssysteemiä<br />

e. Luodaan ymmärrystä toisen puoleen kääntymisen<br />

merkityksestä: oikea tasapaino intiimiyden<br />

ja autonomian välillä.<br />

Terapian kuluessa puolisot oppivat kunnioittamaan<br />

toinen toistensa elämän unelmia ja rakentamaan<br />

jaettujen merkitysten systeemin. Lopuksi on<br />

tärkeää, että terapeutti auttaa paria minimoimaan terapian<br />

lopettamisen jälkeisen ”takapakin” luomalla<br />

parin kanssa yhdessä rituaaleja<br />

• asioiden ja ongelmien esille ottamiseen<br />

• aloitteiden tekemiseen seksistä tai seksistä<br />

kieltäytymiseen ja siitä puhumiseen<br />

• uudistamaan romanttista yhteyttä ja iloa<br />

• stressin käsittelemiseen.<br />

Lopuksi<br />

Suomessa on tehty hyvin vähän tutkimusta toimivasta<br />

parisuhteesta. Haasteena on kehittää ja löytää<br />

suomalaisia malleja sekä parien että pareja kohtaavien<br />

ja hoitavien terapeuttien avuksi. Toimivien<br />

mallien kehittämiseksi tarvitaan lisää tutkimustietoa<br />

hyvin toimivasta parisuhteesta sekä siitä, mikä on<br />

vaikuttavaa ja pysyvää hoitoa parisuhdeongelmissa.<br />

Parisuhteissa ilmenevien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi<br />

olisi myös luotava toimivia malleja. Tärkeätä<br />

on selvittää, minkälaiset verkostot parien ympärillä<br />

auttavat parhaiten parisuhdeongelmien ratkaisemisessa.<br />

Moniäänisyyttä, useiden eri viitekehysten ja<br />

näkökulmien välistä vuorovaikutusta ja dialogia tarvitaan<br />

tulevaisuudessa entistä enemmän.<br />

Lähteet<br />

Doherty, W. Bad Couples Therapy. Psychotherapy<br />

Networker, Nov./Dec., 2002.<br />

Gottman, J., M. 1999. The Marriage Clinic. A Scientifically<br />

Based Marital Therapy. NY.<br />

Gottman, J, Driver, J., Tabares, A. 2002. Building The Sound<br />

Marital House: An Empirically Derived Couple Therapy.<br />

Kirjassa Handbook of Couple Therapy.<br />

Gottman, J.Silver, N. (1999). Seven Principals for Making<br />

Marriage Work. NY.<br />

Gottman, J.M. The Marriage Clinic. Luku 4. The Assesment<br />

of Marriage. A Scientifically-Based Marital Therapy. 1999.<br />

W.W. Norton Professional Books.<br />

Gottman Method Couples Therapy. 2004. Käsikirja: Manual<br />

for Advanced Study.<br />

Hendrix, Harville, 2001. Getting the Love You Want: A<br />

Guide for Couples. New York: H. Holt and Co.<br />

Jakobson, N.S. 2002. Clinical Hanbook of Couple Therapy.<br />

The Guilford Press. NY. London<br />

Johnson, Susan, M., Denton, Wayne. Emotionally Focused<br />

Couple Therapy: Creating Secure Connections. Kirjassa<br />

Clinical Handbook of Couple Therapy. 2002.<br />

Mäntymaa, L, Puura ja Tamminen. 2003. Tunteet, varhainen<br />

vuorovaikutus ja aivojen toiminnallinen kehitys. Duodecim;<br />

119: 459-65.<br />

Real, Terry, M.S.W. 1990. The Therapeutic Use of SeIf in<br />

constructionist/systemic. Family Process, 29, ss. 255-270.<br />

Sluzki, Carlos , E. 1978. Aviopariyterapia systeemiteorian<br />

näkökulmasta, kirjassa Paolino & McCrady: Marriage and<br />

Marital Therapy, Brunner & Mazel, New York.<br />

Julkaisemattomat lähteet<br />

Sluzki, Carlos, 1987. “Parisuhteen lukkiumat ja systeemiset<br />

avaimet”-seminaari, Helsinki 8. –9.5.1987.<br />

Walker. J. 2006. Supporting Families in Democratic Societies:<br />

Public Concerns and Private Realities. Luento ICCFR<br />

(International Commission on Couple and Family Relations,<br />

perhejärjestöjen kattojärjestö)–kongressissa, 4.-10.06.2006,<br />

Lyon, France.<br />

65

SEKSUAALISUUDESTA PARISUHTEESSA<br />

Pirjo Tuhkasaari<br />

Vaativan erityistason perhe- ja yksilöpsykoterapeutti, psykoterapeutti, perheterapiakouluttaja<br />

Psyko-Consult Tuhkasaari Oy, Hämeenlinna<br />

Seksuaalisuus parisuhteessa ankkuroituu molempien<br />

puolisoiden psykoseksuaalisen kehityksen,<br />

kantanäkyfantasioiden ja oidipaalikuvioiden kokemuksiin<br />

sekä niihin liittyviin ratkaisuihin. Rakkaus<br />

ja viha, tunneyhteyden jatkuvuus sekä suhteen säilyminen<br />

suhteena mahdollistavat naisen ja miehen<br />

kohdata toisensa intiimissä seksuaalisessa suhteessa.<br />

Luovassa yhteydessä ja vastavuoroisuudessa<br />

molemmat voivat löytää oman itsensä ja toisensa.<br />

Halu ja hellyys ovat yhteydessä molempien kehityksellisiin<br />

integraatioprosesseihin. Molempien<br />

puolisoiden eriytymis- ja yksilöitymisprosessit<br />

sekä ajankohtaisen elämänvaiheen kuormitukset<br />

säätelevät seksuaalisen suhteen tyydyttävyyttä.<br />

Mustasukkaisuudessa ja uskottomuudessa ratkaistaan<br />

yksilön kasvuhistorian suhteissa ratkaisemattomaksi<br />

jäänyttä. Tyydyttävän seksuaalisuuden<br />

taustalla ovat erillisyyden, sukupuolten eron ja ulkopuolisuuden<br />

työstäminen ja hyväksyminen.<br />

Seksuaalinen tarkoittaa sukupuolista ja erotiikka<br />

rakkauselämää, erityisesti sen henkistä latausta mukaan<br />

luettuna rakastelu (Otava 1993). Ranskalainen<br />

filosofi ja psykoanalyytikko Julia Kristeva tutkii<br />

parhaillaan 1500-luvulla Avilan karmeliittaluostarissa<br />

vaikuttanutta Pyhää Teresaa (1515–1582),<br />

hänen näkemyksiään elämästä, islamin ja kristinuskon<br />

välillä olevien jännitteiden ymmärtämiseksi.<br />

Kristevan mukaan ”Pyhä Teresa korosti nimenomaan<br />

sensuaalisuuden ja eroksen merkitystä<br />

ihmiselle, mikä puoli hänen ajattelussaan on pyritty<br />

ohittamaan. Siitä on haluttu vaieta” (Petäjä 2006).<br />

Seksuaalisuus käsitteenä ilmaantui vasta 1800-luvun<br />

alussa. Viktoriaaninen kuri sulki seksuaalisuuden<br />

pois näkyvistä, avioliitto ja perhe tulivat tilalle.<br />

Seksuaalisuutta pidettiin ainoastaan lisääntymiseen<br />

liittyvänä ja sukupuolesta vaiettiin. Laillisesti vihitty<br />

ja lisääntyvä aviopari oli laki, joka asettui malliksi,<br />

saneli normin, vartioi totuutta ja pidätti itsellään<br />

oikeuden puhua ja samalla salata. Yhteiskunnassa<br />

ja jokaisen kodin sydämessä oli vain yksi hyväksytty,<br />

mutta sitäkin hyödyllisempi ja hedelmällisempi<br />

paikka seksuaalisuudelle: vanhempien makuuhuone.<br />

Asenteet ja hyvät tavat edellyttivät ruumiin<br />

välttelemistä ja sanojen sopivuutta tuli miettiä.<br />

Sukupuolisutta ei saanut olla olemassa (Foucault<br />

1998).<br />

Seksuaalisuuden yksityisyys ja julkisuus ovat<br />

muuttuneet. Sukupuolesta puhuminen on saanut erilaisia<br />

muotoja. Foucault´ in mukaan sukupuolisuus<br />

otettiin vähitellen poliittisen vallan välineeksi. On<br />

olennaista, että sukupuolisuus voi toteutua ihmisen<br />

eheyttä tukevalla tavalla, mutta on tärkeää tietää ja<br />

havaita, missä muodoissa, mitä kanavia pitkin ja<br />

mitä kuvioita seuraillen valta pääsee tunkeutumaan<br />

kaikkein hienosyisimmille ja yksilöllisimmille ihmisen<br />

elämän alueille.<br />

Seksuaalisuuden eettisiä ulottuvuuksia ovat<br />

(Foucault 1998):<br />

1. Taso, jota voidaan kutsua halun ontologiaksi:<br />

käsityksiä luonnollisista voimista ja<br />

muodoista, jotka vaikuttavat ruumiin nautinnoissa.<br />

2. Käytäntöjen taso, jossa on kolme yksilöä<br />

määrittelevää ulottuvuutta<br />

• vapaus: etiikan peruskysymys on, miten<br />

ihminen käyttää vapauttaan<br />

• nautinnot ja nautinnolliset teot<br />

• itsehillintä, ihmisen voima, kyvyt ja<br />

tahto harjoittaa ankaruutta ja pidättyvyyttä<br />

itseään kohtaan vapauksien ja<br />

nautintojen toteuttamisessa.<br />

Seksuaalisuus on historiallisesti muotoutunut<br />

elämisen, kokemisen, haluamisen ja maailmassa<br />

olemisen ilmiö. Seksuaalisuus jäsentää ihmisen olemassaolon<br />

suhteen elämän tosiasioihin, tietoon ja<br />

totuuteen maailmasta. Suhde toisiin ihmisiin eli omien<br />

ja toisten pyrkimysten ja kykyjen suhde muotoutuu<br />

olennaisesti seksuaalisuudessa. Seksuaalisuus<br />

on perustava myös suhteessa itseen, oman elämän<br />

mahdollisuuksiin, onneen ja hyvään. ”Millainen on<br />

maailma, elämänkäytäntö ja se elämän mieli, joka<br />

66

johdattaa itse kunkin oman elämänsä tosiasioiden,<br />

halujensa loputtomuuden ja oman puutteellisuutensa<br />

peilitaloon, johon valon suodattavat sukupuolieron<br />

ja normaaliuden silmikot?” (Foucault, Helén<br />

1998, 511).<br />

Kirjallisuuden- ja taiteentutkija Camille Paglia<br />

etsii länsimaisen kulttuurin perustaa erotiikasta<br />

– miehen ja naisen eroavuuksista. Hän aloittaa <strong>kirjan</strong>sa<br />

Sexual Personae (1990): ”Alussa oli luonto”.<br />

Luonto ominaisuuksineen ja voimineen on kaiken<br />

yläpuolella. Seksuaalisuutta ja sukupuolten eroavuuksia<br />

ei voida ymmärtää ennen kuin selvitetään<br />

ihmisen suhde luontoon. Seksuaalisuus on alisteinen<br />

luonnolle ja se on luonnollista ihmisessä. Yhteisöt<br />

ovat rakenteita ja keinoja suojautua luonnon voimia<br />

vastaan. Ilman yhteisöjen suojaa oltaisiin myrskyn<br />

runtelemina barbaarisella merellä, joka on luonto.<br />

Vaikka suojaavia rakenteita muutetaan, luontoa,<br />

joka tihkuu ihmisessä moninaisin alkukantaisin<br />

voimin, ei voida koskaan muuttaa. Seksuaalisuus ja<br />

eroottisuus ovat luonnon ja kulttuurin monimutkaisia<br />

leikkauspisteitä. Seksuaalisuus on yhteys ihmisen<br />

ja luonnon välillä, missä moraalisuus ja hyvät<br />

aikomukset joutuvat viettien ja primitiivisten voimien<br />

valtaan.<br />

Paglia viittaa Freudin ”Perheromanssiin”, jonka<br />

mukaan jokaisella on viettinsä ja insestiset persoonallisuuden<br />

puolensa. Seksuaalisuus kehittyy<br />

ja kohdataan ensin kasvuperheessä tiedostamattomalla<br />

ja tietoisella tasolla, mielikuvissa ja konkreettisesti.<br />

Näitä ”perheromanssin” kokemuksia<br />

ihminen kantaa mukanaan lapsuudesta hautaan, ja<br />

ne vaikuttavat siihen, ketä rakastetaan ja ketä vihataan.<br />

Rakkaus, seksuaalisuus ja eroottisuus ovat<br />

kuin täpötäysi teatteri: Emme voi koskaan syleillä,<br />

seksuaalisesti tai muuten, yksittäistä henkilöä, vaan<br />

samalla me syleilemme koko hänen perheromanssiaan<br />

(Paglia 1990,4).<br />

Kasvuperheellä on vallitseva merkitys ihmisen<br />

seksuaalisuudelle. Sen representaatiot aikuisuudessa<br />

näyttäytyvät niin tyydyttävissä kuin epätyydyttävissä<br />

seksuaalisuhteissa. Alkuperäisistä yhteyksistään<br />

irrotettuna ne saavat aikaan käsittämättömiltä<br />

tuntuvia näytelmiä, vuorovaikutus- ja suhdekuvioita,<br />

joiden mielekkyys on ymmärrettävissä ”perheromanssien”<br />

tutkimisen kautta.<br />

Vanhemmat siirtävät lapsilleen omia tyydyttäviä,<br />

mutta myös torjuttuja ja tukahdutettuja seksuaalisia<br />

kokemuksiaan ja niihin liittyvää ahdistusta.<br />

Tiedostamattomat siirrot vaikuttavat molemmissa<br />

sukupuolissa kokemukseen omasta seksuaalisuudesta.<br />

Lapsi samastuu vaihtelevasti vanhempiinsa,<br />

heidän näkyviin ja itsessään torjumiinsa puoliin.<br />

Vanhemman oman sukupuolensa arvostaminen peilautuu<br />

lapsessa vastaavasti oman itsensä arvostamisena.<br />

Lapsi voi samastua myös vanhemman toista<br />

vanhempaa kohtaan tuntemaan ja ilmaisemaan arvostukseen,<br />

kiinnostukseen tai niiden puutteeseen.<br />

Lapsen ja nuoren erillisyys, oidipaalikuvioiden<br />

ratkaisu, oman identiteetin löytäminen ja iänmukainen<br />

yksilöityminen suhteessa kasvuperheeseen,<br />

mahdollistavat oman suhteen seksuaalisuuteen.<br />

Mahdollisuus suhteeseen, jossa tarpeenmukaiset<br />

kasvun ja kehityksen prosessit voivat toteutua, on<br />

edellytys myöhemmin kyvylle läheiseen, naisen ja<br />

miehen intiimiin suhteeseen.<br />

Lapsuudessa ja nuoruudessa koettujen merkittävien<br />

ihmisten menetykset vaikuttavat kykyyn sitoutua<br />

tunnesuhteeseen ja luottamukseen suhteen jatkuvuudesta.<br />

Luottamuksella on merkitystä uskallukseen<br />

vastavuoroiseen antamiseen, vastaanottamiseen ja<br />

läheisyyteen antautumiseen. Rakastetun ihmisen<br />

menetyksen suremisen estyminen vaikeuttaa ihmisen<br />

rakastamisen kykyä myöhemmin elämässä.<br />

Perhe-elämän muutokset näkyvät ajassamme siinä,<br />

että parisuhteesta erotaan yhä useammin ja uusia<br />

suhteita muodostetaan entisen elämänpituisen<br />

rakkaussuhteen sijaan. Ikuisesta rakkaussuhteesta<br />

unelmoidaan edelleen. Todellisuudessa sen tavoittamisen<br />

epäonnistuminen tekee unelmasta vain<br />

elävämmän ja sen saavuttamisen etsinnästä uusilla<br />

tavoilla entistä intensiivisempää. Aikaisemmin<br />

pääasia oli seksi, mutta nyt pääpaino on turvallisuudella.<br />

Rakkaus on lääkettä yksinäisyyden aikana<br />

(Verhaeghe 2006,9).<br />

Esa Roos (2001,149) kysyy, millainen on onnellinen<br />

rakkaussuhde? Todellisessa rakkaudessa henki<br />

syleilee ruumista, sanoo ranskalainen sananlasku.<br />

Onnellisessa liitossa yhtyvät syvä eroottinen kiintymys,<br />

keskinäinen luottamus, turvallisuudentunne,<br />

toinen toisensa ymmärtäminen, huolenpito ja kokemusten<br />

keskinäinen jakaminen.<br />

Suomalaisen parisuhteen ja<br />

kantanäkyfantasian juuret<br />

Kansakuntamme kokemat sodat ovat vaikuttaneet<br />

sekä parisuhteisiin että suomalaisen tytön ja pojan<br />

67

psykoseksuaaliseen kehitykseen. Nuorten miesten<br />

ja naisten rakastumisen, suhteen, yhteyden ja<br />

unelmien väliin tuli ulkoisena tekijänä sota, joka<br />

erotti ja haavoitti molempia korjaamattomalla tavalla.<br />

Näiden haavoittumisien jälkeen solmitun<br />

suhteen kantavuus perustui naisen ja miehen omana<br />

itsenään rakentumiseen sekä traumaattisista<br />

kokemuksista selviytymiseen. Se, miten puolisot<br />

kykenivät jakamaan omia kokemuksiaan keskenään,<br />

vaikutti tulevaan parisuhteeseen merkittävällä<br />

tavalla. Ympäristö, elämään liittyvät ihmiset<br />

ja yhteiskunnan rakenteet eivät olleet vähäisiä tuen<br />

ja turvan antajia. Ne toimivat perheissä ja parisuhteissa<br />

olleiden emotionaalisten kuormitusten ja<br />

taakkojen jakajina.<br />

Miehet olivat vuosia sodassa, naiset joutuivat<br />

selviytymään lasten kasvatuksesta ja toimeentulon<br />

hankkimisesta yksin ja omin voimin, toisten naisten<br />

ja avuksi kasvaneiden, joskus isänkin tilalle joutuneiden<br />

lasten tuella. Sodan päätyttyä osa miehistä,<br />

isistä, ei tullut takaisin ollenkaan, toiset tulivat traumaattisten<br />

kokemusten kuormittamina, haavoittuneina<br />

ja vammautuneina. Naiset olivat pettyneitä<br />

ja vihaisia. He olivat oppineet tulemaan toimeen<br />

ilman miehiä, tai tunneyhteys oli virinnyt toiseen<br />

mieheen. Miehet tunsivat syyllisyyttä ja ulkopuolisuutta,<br />

tarvetta selvitä omista kokemuksistaan. Sekä<br />

naisten että miesten haavoittuvuus, turhautuneisuus<br />

ja kuormittuneisuus olivat niin suurta, että kokemuksia<br />

ei jaettu eikä pettymyksiä aina kyetty työstämään<br />

riittävästi ja rakentavasti. Emotionaalisille<br />

kokemuksille oli niukasti tilaa. Pettymysten käsittelyn,<br />

kaipauksen, ikävän ja toistensa tarvitsevuuden<br />

tunnustamisen ja jakamisen sijaan monissa<br />

suhteissa moitittiin, mitätöitiin ja kiellettiin niin<br />

itseltä kuin toiselta omaa olemassaoloa. Häpeä ja<br />

syyllisyys johtivat mitätöimiseen, kilpailuun, puolustautumiseen<br />

ja läheisyyden välttämiseen parisuhteessa.<br />

Kun perustavaa laatua olevat pettymykset ja luottamukseen<br />

liittyvät kysymykset olivat käsittelemättä,<br />

oli ymmärrettävää, että suhteen ongelmat heijastuivat<br />

puolisoiden seksisuhteeseen. Kohtaamattomuus<br />

ei vahvistanut omaa itseä antamisen ja saamisen<br />

vuorovaikutuksessa, jaettuna kokemuksena, vaan<br />

tilalle astui kilpailu ja uusi selviytymiskamppailu.<br />

Lapset joutuivat lojaliteettiristiriitaan, kun molemmat<br />

vanhemmat olivat heille tärkeitä samastumismalleja<br />

ja suhdekokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta.<br />

Vanhempisuhteiden ja vanhempien muodostaman<br />

parisuhteen kokemuksien pohjalta lapset<br />

muodostivat käsitystä itsestään ja rakensivat omia<br />

parisuhteen ja perheen kuvioita.<br />

Hägglundin (1990, 9) mielestä kansalliseepoksemme<br />

Kalevala kuvaa nuoruusikäisten miesten ja<br />

naisten sekä äitien sisäistä maailmaa isähahmojen<br />

puuttuessa kokonaan tai isähahmot olivat heikkoja,<br />

poissaolevia tai lapsia ja naisia hylkääviä. Kalevala<br />

on kuvaus nuorten miesten ja naisten sisäisestä irtautumis-<br />

ja itsenäistymiskamppailusta ylivahvan ja<br />

hallitsevan äidin mahdista. Suomessa naiset saivat<br />

ensimmäisenä maailmassa ääni- ja vaalioikeuden<br />

sata vuotta sitten. Martat ovat tukeneet ja vaalineet<br />

kotien ja perheiden selviytymistä. Suomen historiasta<br />

nousevat traumakokemukset heijastuvat tämän<br />

päivän perheisiin, parisuhteisiin, vanhemmuuteen,<br />

naisena ja miehenä arvostetuiksi tulemiseen.<br />

Vanhoista kokemuksista ja sukupolvet ylittävistä<br />

siirtymistä muodostuu edelleen uusia näyttämöitä<br />

ajankohtaisissa parisuhteissa. Niistä syntyy käsittelemättömiä<br />

pettymyksen ja vihan kierteitä, joiden<br />

syvät juuret ovat lojaliteeteissa vanhempiin, isovanhempiin<br />

ja oman olemassaolokokemuksen estymisiin<br />

(Tuhkasaari 2000).<br />

Psykoseksuaalisesta kehityksestä<br />

Ihmisen kokemus täydellisestä psyykkisestä ja<br />

ruumiillisesta ykseydestä ja siitä luopuminen syntymässä<br />

johtaa olemassaolon kamppailuun ja pyrkimykseen<br />

suhteeseen. Se johtaa ihmisen suhteiden<br />

kuvioissa yhteyden ja erillisyyden, rakkauden ja vihan,<br />

rakentavien ja tuhoavien voimien jännitteisiin.<br />

Elämänsä alusta asti vauva ponnistelee suhteen<br />

saamiseksi äitiin (objektiin), josta vauvalla on olemassa<br />

sisäinen odotus jo kohtuajalta. Lapsi syntyy<br />

mukanaan ennakkokäsitys objektin olemassaolosta<br />

ja yhteydestä häneen. Ihmisen viettipyrkimykset<br />

suuntautuvat aina sisäiseen tai ulkoiseen objektiin.<br />

Vauvan mielessä on olemassa ajatus ”toisesta”, johon<br />

voidaan sijoittaa, jolta voidaan ottaa jotakin, joka<br />

voidaan ”halkoa” ja johon voidaan yhdistyä. Money-<br />

Kyrle (1971, Morgan 2005, 11) on todennut, että on<br />

mahdollista, että ajatus seksuaalisesti yhtyneestä parista<br />

on peräisin sisäisestä kohtuajan tiedosta.<br />

Vauvan kokemuksessa mielihyvä merkitsee kokemusta<br />

omasta olemassaolosta. Mielipaha herättää<br />

ahdistuksen oman olemassaolon katoamisesta.<br />

68

Myöhemmin aikuisena samaa ahdistusta, äärimmäisessä<br />

muodossaan, koetaan kuolemanpelkoa<br />

muistuttavana tunteena. Kaiken inhimillisen ahdistuksen<br />

ja pelon perustana on elämän- ja kuolemanvietin<br />

välinen, läpi elämän jatkuva kamppailu<br />

(Klein 1946; Segal 1994). Eros ja Thanatos vaikuttavat<br />

vastakkaisina voimina ihmisessä. Mitä enemmän<br />

toinen niistä hallitsee, sitä voimakkaammaksi<br />

toinenkin tulee. Kuolemanvietti pyrkii äärimmäiseen<br />

rauhaan: se tuhoaa eläviä, inhimillisiä tarpeita,<br />

tunteita ja yhteyksiä aiheuttaen ristiriidan elämänvietin<br />

kanssa. Freud päätteli, ettei seksuaalivietti ole<br />

mikään yhtenäinen vietti, vaan se koostuu monesta<br />

osavietistä, jotka on sidottu ruumiin määrättyihin<br />

erogeenisiin alueisiin (Saraneva 2006, 33).<br />

Synnytyksen jälkeen äidin samastuminen vauvaan<br />

aktivoi äidin varhaiset omat kokemukset, jotka ovat<br />

perustana luottamukseen oman rakkauden ja antamisen<br />

merkityksestä sekä suhteen ja tunneyhteyden<br />

rakentumiselle. Kuten on jo todettu, suhteeseen pyrkiminen<br />

on ihmiselle ensisijaista. Suhde itseä peilaavaan<br />

toiseen ja häneen kohdistuva vietti on narsistinen,<br />

itselle haluava ja itseä rakastava. Lapsi tajuaa<br />

myös jo varhain oman antavan ja mielihyvää tuottavan<br />

merkityksensä suhteessa hoivaavaan henkilöön.<br />

Sekä itseä rakastava narsistinen libido, että toista<br />

rakastava objektilibido ovat lapsen käyttäytymistä<br />

ohjaavia vaikuttimia. Samoin vanhemmalla on tarve<br />

antaa ja saada mielihyvää suhteessa lapseensa.<br />

Vauva hakee äidin rintaa. Nänni ja suu muodostavat<br />

elinvoimaisen yhteyden todellisesti ja symbolisesti.<br />

Tämä ilmenee symbolisoituneena myöhemmin<br />

aikuisen seksuaalisen parin peniksen ja vaginan<br />

yhdynnässä. Myöhemmät intiimit aikuisten suhteet,<br />

jotka saavutetaan psykoseksuaalisen kehityksen<br />

kautta, yhdistetään elämän alun objektisuhteeseen.<br />

Psykoseksuaalisen kehityksen ja niihin liittyvien<br />

suhdekokemusten avulla luovutaan primääristä<br />

objektista. Oidipaalikuvioiden työstämistä jatketaan<br />

nuoruuden rakkaussuhteissa ja myöhemminkin<br />

oman seksuaalisen identiteetin saavuttamiseksi<br />

(Fisher, Morgan 1995).<br />

Perheessä vanhempien kokemukset kasvuperheistään<br />

ja heidän keskinäinen seksuaalisuhteensa muodostavat<br />

sen ilmapiirin, jossa lapsen oma psykoseksuaalinen<br />

kehitys rakentuu. Psykoanalyyttisessa<br />

teoriassa psykoseksuaalinen kehitys yhdistetään<br />

erogeenisiin alueisiin ja vaiheisiin, jotka ovat saaneet<br />

nimensä niiden ruumiinosien mukaan, joihin<br />

viettikiihotus ja sen purkaminen ovat lapsen eri<br />

kehitysvaiheissa pääasiassa keskittyneet: oraalinen,<br />

anaalinen, fallis-genitaalinen ja genitaalinen vaihe,<br />

jonka huipentuma on oidipaalivaihe, latenssi ja saavutettu<br />

genitaalisuus.<br />

Freud jakaa libidon kehitysvaiheet pregenitaaliseksi<br />

ja genitaaliseksi, mutta seksuaalisuudessa on<br />

aina läsnä elementtejä kaikista sen eri kehitysvaiheista<br />

(Saraneva 2006, 33).<br />

Psykoseksuaalisen kehityksen eri vaiheissa lapsella<br />

on erilaiset fantasiat seksuaalisuudesta, naisesta<br />

ja miehestä. Tytön ja pojan fantasiat ovat myös erilaisia,<br />

kuten aikuisen naisen ja miehen fantasiatkin<br />

eroavat toisistaan. Tytöllä ja pojalla on erilaiset<br />

seksuaaliset mielikuvat, jotka liittyvät ruumiin toimintoihin,<br />

niiden erityispiirteisiin ja niistä saatuihin<br />

aistimuksiin ja havaintoihin. Tyttö ja poika kehittyvät<br />

omien, tytön ja pojan ruumiin tuntemusten,<br />

affektien ja mielikuvien sekä sen rakkauden ja huolenpidon<br />

varassa, jonka he saavat vanhemmiltaan.<br />

Molempien kehittyvä kyky tuottaa seksuaalisia<br />

mielikuvia ja rakentaa omaa seksuaalisuuttaan on<br />

ainutlaatuisella tavalla riippuvainen lapsen ja aikuisen<br />

vuorovaikutuksen sisällöstä (Siltala 1986).<br />

Tytön ja pojan ensimmäinen rakkausobjekti on<br />

äiti, jonka tyttö joutuu vaihtamaan oidipaalivaiheessa<br />

isään, kun poika voi pitää äidin edelleen rakkausobjektinaan.<br />

Jotta lapsi kasvaisi kypsään, integroituneeseen<br />

seksuaalisuuteen, hänen on siedettävä toisistaan<br />

nauttivien sisäisten vanhempien keskinäinen yhteys.<br />

Heidän liittonsa saa lapsen väistämättä tuntemaan<br />

itsensä pieneksi, ulkopuolelle jätetyksi ja<br />

yksinäiseksi. Lapsi alkaa myös selvemmin ymmärtää,<br />

että vanhempien keskinäinen suhde on erilainen<br />

kuin vanhempien suhde lapseen. Erityisen vaikea<br />

lapsen on hyväksyä sitä, että vanhempien suhde on<br />

uutta elämää luova. Suhteesta voi syntyä lapsia. Jos<br />

lapsi sopeutuu tähän realiteettiin, hänen todellisuudentajunsa<br />

muissakin suhteissa ja elämäntilanteissa<br />

vahvistuu (Britton 1989, Hyrck 2001).<br />

Kantanäky, kantanäkyfantasia<br />

Kantanäyllä tarkoitetaan lapsen konkreettista havaintoa<br />

vanhempien seksuaalisesta vuorovaikutuksesta.<br />

Kantanäkyfantasia tarkoittaa piilotajuisia<br />

mielikuvia hedelmöittymisestä, syntymästä ja miehen<br />

ja naisen seksuaalisuhteesta.<br />

69

Lapsen seksuaalinen kehitys etenee kantanäkyfantasian<br />

varassa. Sen sisältöön vaikuttavat lapsen<br />

mahdolliset havainnot seksuaalisesta vuorovaikutuksesta.<br />

Fantasiat ovat olemassa, vaikka lapsi ei<br />

ole konkreettisesti nähnyt vanhempiensa yhdyntää.<br />

Kantanäkyfantasiassa tiivistyy ihmisen piilotajuinen<br />

käsitys keskinäisen yhteyden merkityksestä. Se voi<br />

merkitä luovuutta, yhteyttä ja rakkautta tai vastaavasti<br />

muodostaa ihmisen mieleen tuhoavia mielikuvia.<br />

Kantanäkyfantasiat sävyttävät tiedostamattomasti ihmisen<br />

suhteita toisiin ja erityisesti niillä on keskeinen<br />

merkitys rakkaussuhteessa (Hyrck 2001).<br />

Kun lapsi kokee vanhempansa pääasiassa hyvinä<br />

ja myös itsensä hyväksyttynä, tästä syntyvä sisäinen<br />

voima lisää lapsessa muidenkin vaikeiden tunteiden<br />

sietokykyä. Brittonin mukaan varhainen odipaalivaihe<br />

ja depressiivinen positio ovat sisäkkäisiä<br />

prosesseja. Oidipaalivaihe ratkeaa depressiivisen<br />

position työstämisellä, ja depressiivinen positio<br />

on mahdollista saavuttaa oidipaalivaiheen läpikäymisen<br />

kautta. Depressiiviseen positioon siirtymisen<br />

edellytys on erillisyys itsen ja objektin välillä.<br />

Lapsi luopuu idealisoimasta vanhempiaan, kun hän<br />

suostuu näkemään hyvän ja pahan kuuluvan samaan<br />

ihmiseen ja viime kädessä kaikkiin ihmissuhteisiin.<br />

Hän ei myöskään enää halua omistaa vanhempiaan.<br />

Kun lapsi siirtyy depressiiviseen positioon, hän<br />

pystyy myös vetämään ulkopuolelle projisoimansa<br />

pahuuden takaisin itseensä. Tämä merkitsee syyllisyyden<br />

tunteiden heräämistä ja omasta viattomuudesta<br />

luopumista. Ulkoinen ja sisäinen maailma<br />

tulevat enemmän todellisiksi (Hyrck 2001).<br />

Kantanäyssä lapsi samastuu molempiin osapuoliin.<br />

Seksuaalisen identiteetin muotoutumisen kannalta<br />

on merkittävää, identifioituuko lapsi pääasiassa<br />

omaa sukupuolta edustavaan vanhempaansa, ja<br />

minkälaiseksi hän on tämän vanhempansa kokenut<br />

kantanäkyfantasiassaan. Tämä johtaa tiettyjen naisellisten<br />

tai miehisten luonteenpiirteiden vahvistumiseen.<br />

Kokemukset molemmista vanhemmista kehityksen<br />

eri vaiheissa ja äidin muusta ”toisesta”, jos<br />

se ei ole lapsen isä, vaikuttavat lapsen kokemukseen<br />

omasta identiteetistä. Miehen ja naisen integraatiota<br />

omaan persoonallisuuteen työstetään samastumalla<br />

sisäisiin vanhempiin sekä yksilöinä että parina.<br />

Kun rakkautta ei enää samaisteta katastrofiin,<br />

kastraatioon tai kuolemaan, kun vanhemmat voidaan<br />

nähdä ja hyväksyä omina yksilöinään, omine<br />

erillisine identiteetteineen ja genitaalisessa täydentyvyydessään,<br />

niin silloin sisäistetty kantanäky<br />

muuntuneessa muodossa tulee psyykkiseksi ominaisuudeksi,<br />

joka antaa aikuis-lapsille oikeuden omaan<br />

paikkaan heidän aikuisessa perhekuviossaan, luvan<br />

omaan ruumiiseen ja seksuaalisuuteen (McDougall<br />

1995, Roos 2001, 145).<br />

Igran (1993, Hyrck 2001) mukaan kantanäkyfantasia<br />

ei symboloi pelkästään seksuaalista toimintaa,<br />

vaan laajemmin ajatellen antamista, vastaanottamista,<br />

tuhoamista ja luomista. Nämä toiminnot<br />

edellyttävät keskinäistä vuorovaikutusta.<br />

Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden integroituminen<br />

persoonallisuudessa tapahtuu silloin, kun siedetään<br />

toisistaan nauttivien, sisäisten vanhempien<br />

erilaisuus ja luova yhteys.<br />

Oman identiteetin löytäminen<br />

Noin kolmivuotiaana lapsen sisäistämis- ja samastumistapahtumat<br />

ovat edenneet siten, että hän kokee<br />

itsensä niiden avulla juuri tietyksi yksilöksi, jota luonnehtii<br />

pysyvyys, samuus ja jatkuvuus ajassa. Oman<br />

identiteetin löytymisen kokemusta vastaa myös vanhemman<br />

omaehtoisen olemassaolon tunnistaminen.<br />

Itselle merkittävän tietyn ja idealisoidun toisen itsestään<br />

selvyyden menettäminen tuovat mukanaan havainnon<br />

siitä, että häntä on tavoiteltava, miellytettävä<br />

ja hänestä on kilpailtava mustasukkaisuuden ja kateuden<br />

tuntein. Lapsi sisäistää hyvänä, turhauttavana (pahana)<br />

ja tavoiteltavana itselleen tärkeän ihmisen, jota<br />

hän omissa fantasioissaan muistaa ja kaipaa tai poistaa<br />

hänet ajoittain mielestään. Itselle tärkeän toisen mielikuvan<br />

ja sitä vastaavan itsekokemuksen säilyttämisestä<br />

tulee ratkaiseva vaihe kohti omavaraisuutta. Itselle<br />

tärkeän ihmisen menettäminen ei enää olekaan lasta<br />

pahiten uhkaava kokemuksellinen vaara. Pahinta voisi<br />

olla hänen rakkautensa menettäminen, sen rakkauden,<br />

jonka saavuttaminen ja josta kilpaileminen on oidipaali-ikäisen<br />

lapsen keskeinen päämäärä. Rakkauden<br />

menettäminen ja uhka siitä, että ei tulisikaan hyväksytyksi,<br />

uhkaavat ihmisen itsekokemusta sitä enemmän,<br />

mitä heiveröisemmäksi hyvät sisäistykset, samastukset<br />

ja oman minuuden integrointimahdollisuus on jäänyt.<br />

Hyvän ja pahan ristiriitaa sekä seksuaalista hämmennystä,<br />

jota koetaan suhteessa äitiin ja isään sekä<br />

heidän väliseen suhteeseensa, lapsi alkaa ratkaista<br />

toisaalta torjumalla tietoisuudestaan vietinomaiset<br />

ainekset sekä toisaalta sisäistämällä vanhempiensa<br />

moraalin omaksi sisäiseksi tuomarikseen ja kont-<br />

70

olloijakseen. Riittävän iänmukaisen itsenäisyyden<br />

mahdollistuminen ja liialliselta häpeältä välttyminen<br />

mahdollistavat lapsen oman tahdonvoiman toteuttamisen.<br />

Lapsi saavuttaa suotuisissa olosuhteissa<br />

kuuden vuoden ikään mennessä sisäisenä voimavarana<br />

kokemuksen toivosta, tahdonvoimasta,<br />

omasta merkityksestä ja elämän tarkoituksesta.<br />

Nykykäsityksen mukaan oidipuskompleksin ainekset<br />

ovat jo vauvaiän varhaisvaiheessa inkorporoiduissa<br />

objekteissa. Freudin mukaan lapsen luopuessa<br />

4–5 vuoden iässä vanhempaansa kohdistuneista<br />

intohimoisista pyrkimyksistä, hän sisäistää omaan<br />

minäänsä isän tai molempien vanhempien kiellot,<br />

vaatimukset, arvot ja asenteet. Seksuaalisuudessa<br />

ruumiilliset, biologiset tekijät muodostavat matriisin,<br />

jossa psyykkiset prosessit rakentuvat.<br />

Ihmisen psykoseksuaaliseen kehitykseen ja myöhemmin<br />

aikuisen seksuaaliseen kokemukseen vaikuttavia<br />

psykososiaalisia tekijöitä ovat Kernbergin<br />

(1995) mukaan:<br />

1. Ydinsukupuoli-identiteetti (core gender identity),<br />

joka on yksilön tunne siitä onko hän nainen<br />

vai mies ja onko hän hyväksytty omassa<br />

sukupuolessaan. Kokemus tulee neljän ensimmäisen<br />

elinvuoden aikana lasta hoitavien<br />

aikuisten vahvistuksesta. Vanhempien tietoiset<br />

ja tiedostamattomat asenteet vaikuttavat<br />

siihen, miten he suhtautuvat lapseen ja hoitavat<br />

häntä. Lapsi samastuu näihin vanhempien<br />

omia motivaatioita peilaaviin asenteisiin.<br />

2. Sukupuolirooli-identiteetti (gender role identity),<br />

joka tarkoittaa yksilön samastumista seksuaaliseen<br />

käyttäytymiseen, jonka katsotaan<br />

olevan tyypillistä joko miehelle tai naiselle<br />

kyseisessä kulttuurissa. Roolit siirtyvät sukupolvesta<br />

toiseen suhteiden, samastumisien,<br />

uskomusten ja oppimisen kautta.<br />

3. Seksuaalisen kumppanin valintaa (dominant<br />

object choice) määrittävät tekijät, joko<br />

hetero- tai homoseksuaalisen kumppaninvalinnan<br />

suunnissa. Tapahtuuko seksuaalisen<br />

vuorovaikutuksen kohdistaminen kokonaiseen<br />

toiseen ihmiseen, vai vain joihinkin<br />

ruumiinosiin tai epäinhimillisiin kohteisiin.<br />

4. Seksuaalisen halun intensiivisyys (intensity<br />

of sexual desire), joka heijastaa seksuaalisen<br />

fantasian hallitsevuutta ja halun<br />

aikaansaamaa käyttäytymistä. Se ilmenee<br />

psykologisena, fysiologisena ja genitaalisena<br />

seksuaalisena virittyneisyytenä.<br />

Oidipuskompleksista<br />

Kilpailua vastakkaista sukupuolta olevasta vanhemmasta<br />

samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa<br />

pidetään oidipuskompleksin ytimenä. Lapsi tarvitsee<br />

suhteen molempiin vanhempiinsa ja heidän väliseen<br />

suhteeseen, josta muodostuu oman erillisyyden,<br />

yksilöitymisen, identiteetin perusta sekä kyky<br />

monenkeskisiin suhteisiin.<br />

Lapsuuden oidipuskompleksin lähtökohta on pettymys<br />

äitiin ainoana samastuskohteena, tyydytyksen<br />

antajana sekä turvan takaajana iässä, jolloin lapsen<br />

uskomus äidin ylivoimaisiin kykyihin hallitsee äitilapsisuhdetta.<br />

Lapsi uskoo, että äiti maagisine kykyineen<br />

on lapsen puolella tämän pelkoja vastaan.<br />

Samalla lapsi pelkää, että äiti ei olekaan aina lapsen<br />

puolella, vaan kääntyy häntä vastaan riippuen siitä,<br />

miten lapsi sijoittaa mielessään omat vihan-, kateuden-,<br />

ja kostontunteensa. Ne voivat olla lapsessa itsessään<br />

tai hän saattaa sijoittaa ne äitiin sijoittavan<br />

samastuksen kautta, jolloin ne uhkaavat kääntyä<br />

sitä kautta lasta vastaan. Äidistä tulee lapsen mielessä<br />

paha noita-akka. Isän mukaantulon lapsi kokee<br />

hyvänä ja pahana. Isä tuo toivoa äidin kanssa<br />

selviytymiseen ja riippuvuudesta vapautumiseen.<br />

Isään samastumisen avulla oma avuttomuus ja pienuus<br />

eivät tunnu niin pelottavilta. Kolmen suhteen<br />

hankalat puolet tulevat ristiriitaisista tunteista, jotka<br />

liittyvät äidin omistamisesta luopumiseen, jakamiseen<br />

ja ulkopuolelle jäämiseen.<br />

Vanhempien seksuaalisuhde, joka on lapsen käsityspiirin<br />

ulkopuolella, ahdistaa lasta. Lapsi rakentaa<br />

suojakseen tietämättömyyden ja pelottavuuden<br />

aineksista itselleen hirviön, joka on myyteissä<br />

ja saduissa sfinksi, lohikäärme, peikko tai mörkö.<br />

Lohikäärmesymbolissa sulautuvat syöjätär,<br />

kastraattori ja muut esioidipaaliset ja oidipaaliset<br />

hirviöt yhteen. Tähän seitsenpäiseen äitihirviöön,<br />

toiveittensa ruumiillistumaan lapsi on sijoittanut<br />

oman tietämättömyyden, kateuden, maagisen ajattelun,<br />

vihan ja pelon. Lapsi toivoo voivansa isän<br />

avulla irtaantua tämän lohikäärmeen vallasta, ylivallasta<br />

ja peloistaan tulla nielaistuksi sen moniin<br />

kitoihin.<br />

Poika toivoo voivansa irtaantua äitiriippuvuudestaan<br />

ja itsenäistyä isän avulla. Hän toivoo lohikäärmetaistelijan<br />

tavoin voivansa katkaista isältä saadulla<br />

miekalla lohikäärmeen monet päät ja lonkerot.<br />

Tyttö taas toivoo, että prinssi, ritari tai mahtimies<br />

71

tulisi ja hoitaisi lohikäärmeen teurastuksen hänen<br />

puolestaan. Tämä voi tapahtua hänen mielessään<br />

sen jälkeen, kun hän on äitisamastuksensa avulla<br />

kasvanut riittävän kyvykkääksi rakastamaan miestä,<br />

ensin isää ja sitten jotakuta toista.<br />

Lapsen kasvettua oidipaali-iästä latenssi-ikään,<br />

hän on torjunut lohikäärmeen piilotajuntaansa.<br />

Sen jälkeen hän voi kehittää kykyjään, taitojaan<br />

ja tietojaan. Lohikäärmetaistelijan rippeet näkyvät<br />

latenssi-ikäisen pojan halussa kilpailla ja voittaa,<br />

mitellä voimiaan ja korostaa omaa fallisnarsistista<br />

merkittävyyttään. Tytön kohdalla sama ilmiö näkyy<br />

haluna kehittää myös voimiaan, mutta enemmän<br />

sisäisen maailman keinoin olemalla älykäs, iskukykyinen,<br />

oppivainen, ovela jne.<br />

Oidipaalisen kehityksen tuloksena selkiytyy ja<br />

vahvistuu ihmisen sukupuolinen identiteetti. Lapsi<br />

rakastaa samanaikaisesti vihaamaansa, kadehtimaansa<br />

ja pelkäämäänsä samaa sukupuolta olevaa<br />

vanhempaansa. Oidipaalisen ratkaisun tuloksena<br />

lapsi rakentaa sisäisen moraalisen varustuksen yliminän<br />

muodossa. Sen avulla lapsi voi valvoa itseään<br />

ja noudattaa insestikieltoa eikä hänen tarvitse<br />

silti hukata insestisiä mielikuviaan. Lapsi lujittaa<br />

samastustaan samaa sukupuolta olevaan vanhempaan<br />

ja haluaa valikoiden lähteä kasvamaan hänen<br />

kaltaisekseen (Siltala 1989).<br />

Kiellettynä ja saavuttamattomana koetun oidipaalisen<br />

rakkauden kaipuu motivoi seksuaalista<br />

kehitystä ja vaikuttaa tulevien rakkaussuhteiden<br />

luonteeseen. Lapsen oidipaalinen rakkaus on hyvin<br />

harras ja arvokas tunne, joka pakosta kokee särön<br />

ja aiheuttaa usein vaikeasti voitettavan narsistisen<br />

haavan. Oidipaalinen suru jää yleensä vanhemmilta<br />

huomaamatta. Oidipaalinen rakkauspettymys<br />

uhkaa myös lapsen narsistista tasapainoa, minkä<br />

vuoksi se täytyy torjua tietoisuudesta. Ikosen<br />

(2000) mukaan myöhemmät rakkaudet voivat olla<br />

myös suojautumista tätä pettymystä vastaan (Roos<br />

2001, 143).<br />

Ihmisen psykoseksuaaliseen kehitykseen, omaan<br />

sukupuoleen identifioitumiseen ja aikuisena kykyyn<br />

tyydyttävään seksuaaliseen rakkaussuhteeseen<br />

vaikuttavat keskeisesti piilotajuiset kantanäkyfantasiat<br />

ja se, millä tavalla oidipaalikolmio tai<br />

muut kolmiosuhteet on ratkaistu. Niiden suhteen<br />

aktivoituvaan lapsi tarvitsee affekteilleen ja tunteilleen<br />

riittävän suojan, tilan ja kannattelun.<br />

Lapsi ja nuori voi joutua kehityksensä kannalta<br />

liikaa mukaan vanhempien/aikuisten seksuaalisiin<br />

suhteisiin tai ulkopuolisuudenkokemukset muodostavat<br />

liian suuren kateuden, mustasukkaisuuden ja<br />

tuhoavuuden kokemuksia. Ajankohtaisessa vaihtuvien<br />

uusperheiden kuvioissa lapsi joutuu sietämään<br />

ulkopuolisuutta psyykkisen kestokykynsä<br />

äärirajoilla. Vanhempien menettäminen parina sekä<br />

vanhemman ja uuden kumppanin muodostamassa<br />

kolmiotilanteessa lapsi joutuu hämmentävään tilanteeseen<br />

oidipaaliratkaisujensa suhteen. Oidipaaliset<br />

kaipaukset, halu uhmata insestitabua ja tarve tyydyttää<br />

uteliaisuutta salaperäiseksi koetusta vanhempien<br />

välisestä intiimistä suhteesta eivät mahdollistu<br />

turvattomissa kolmiorakenteissa. Lapsi tarvitsee äidin<br />

suojan ollakseen suhteessa isään ja isän turvan<br />

oman erillisyyden mahdollistumiseksi suhteessa<br />

äitiin.<br />

Lapsen selviäminen kolmiosuhteesta edellyttää,<br />

että hän voi työstää lähtemisensä, saada toiseuden<br />

suhteessa vanhempiinsa ja elämänsä riittävästi<br />

omaan hallintaansa. Oidipuskompleksin ratkaisuun<br />

vaikuttaa keskeisesti, miten vanhemmat voivat<br />

luopua omista ehdollisen rakkauden toiveistaan<br />

ja kielletyistä tunnereaktioistaan lapsensa suhteen<br />

sekä hyväksyä lapsen oman psyykkisen tilan sekä<br />

ratkaisut. Vastaavasti nuori joutuu kamppailemaan<br />

vanhempiaan vastaan tekemällä ”äidinmurhaa” ja<br />

”isänmurhaa”. Se tarkoittaa sanoutumista irti niistä<br />

vanhempien ehdollisen rakkauden odotuksista ja<br />

toiveista lapsensa suhteen, jotka eivät vastaa lapsen<br />

omaa psyykkistä todellisuutta, kykyjä ja taitoja.<br />

Vasta riittävä irtiotto, koetut pettymykset ja rakentava<br />

aggressio mahdollistavat sisäisen ja ulkoisen<br />

tilan molemmille osapuolille.<br />

Nuoruudessa käynnistyy luopuminen vanhemmista<br />

ensisijaisina tarpeentyydytyksen kohteina.<br />

Tilalle tulevat vertaisryhmät ja suuntautuminen<br />

omaa itseä kiinnostaviin asioihin. Sisäistysten,<br />

samastumisien ja integraatioprossien kautta saavutettu<br />

eriytynyt itsekokemus mahdollistaa oman<br />

olemassaolon koettuna ja kokevana. Kyky rakastua<br />

ja kyky tunnesuhteeseen toiseen mahdollistavat<br />

yhteyden omaan itseen ja itsekokemuksen<br />

vahvistumisen. Se tarkoittaa kykyä olla suhteessa<br />

toiseen omasta sisäisestä psyykkisestä todellisuudesta<br />

käsin, jossa on jotakin pysyvää ja toisaalta<br />

tilaa tunteiden sekä kokemusten luovalle prosessoinnille.<br />

Suhde itseen ja toiseen mahdollistuu<br />

tunteiden ja ajattelun tasapainossa.<br />

72

Nuoruuden ensirakkaus myöhempien<br />

rakkauksien perustana<br />

Nuoruuden ensirakkaus ja siitä seuraavat rakkaudet<br />

merkitsevät ylimenovaihetta lapsi-vanhemmat<br />

-rakkaudesta kypsempään rakkauden muotoon.<br />

Romattinen rakkaus suuntaa kohti yksilöllistä aikuisuutta.<br />

Muutos suhteessa omiin vanhempiin,<br />

ikätovereihin ja omaan ruumiiseen muodostaa<br />

valtavan kokonaisvaltaisen kehityksellisen prosessin.<br />

Genitaalisen seksuaalisuuden ja psyykkisen<br />

kehityksen rinnakkaisuus johtavat parhaimmillaan<br />

uskaltautumiseen omaan tarvitsevuuteen, tuntemaan<br />

ja kaipaamaan hellyyttä sekä olemaan vastavuoroisesti<br />

toiselle hyvä ja antava. Rakkauteen<br />

sisältyy epätäydellisyyden tunne, joka rakastetussa<br />

etsii täydellisyyttä. Genitaalisessa suhteessa jo<br />

sukuelinten toisiaan täydentävä rakenne edellyttää<br />

vastavuoroista toista (Hautala 2002).<br />

Nuoren fyysinen ja psyykkinen kehittyminen eivät<br />

kulje aina samassa rytmissä. Tunteet, joita nuori joutuu<br />

työstämään saavuttaakseen sukupuolisen ruumiinsa,<br />

ovat peräisin lapsuudesta ja siihenastisesta kehityksestä.<br />

Ne ovat häpeän tunteita siitä, että ei vielä ole<br />

sukupuolisesti täysimittainen, odipaalivaiheen pelkoja<br />

rangaistuksesta ja kostosta. Ne ovat lapsuuden kateuden<br />

ja mustasukkaisuuden tunteita ja ennen kaikkea ne<br />

ovat eston tunteita siitä, ettei vielä omista omaa ruumistaan,<br />

vaan se kuuluu lapsuuden äidille.<br />

Vastavuoroisessa suhteessa kumppaniinsa nuori<br />

voi saada seksuaalisuudesta kokemuksen molemminpuolisesta<br />

ilosta ja tyydytyksestä ja saada siitä<br />

tukea omanarvon tunteelleen. Kun nuori saavuttaa<br />

itseluottamusta ja pystyy kohtaamaan niin itsensä<br />

kuin toisen kokonaisena persoonana, tuntemaan<br />

itsensä aikuiseksi, sukupuolinen ruumis on hänen<br />

hallussaan ja jaettavissa valikoidun kumppanin<br />

kanssa (Hägglund 1997).<br />

Nuoruusiän rakkaus ei ole vain menneen lapsuuden<br />

uusi toistuma, vaan se on seksuaalisesti kypsän<br />

ruumiin intohimoisten halujen pyörremyrsky,<br />

ennen kokematon toivo ja uuden elämän projekti.<br />

Ensirakkaudessa yhdistyvät nuoren aikaisemmat<br />

rakkaudet, ja näiden erilaisten rakkauksien yhdentyminen<br />

eheyttää rakastunutta (Hautala 2002).<br />

Nuoruusiän keskeinen tapahtuma on itsenäistyminen<br />

lapsuuden kehitysobjekteista, integroida aggressio<br />

ja seksuaalisuus omaan itseen, löytää oma sukupuolinen<br />

ruumiinsa ja saada se omaan hallintaan.<br />

Aikuisiän seksuaalisuus nuoruuden ja<br />

ikääntymisen polariteeteissa<br />

Seksuaalisuus parisuhteessa peilautuu selkeämmin<br />

kahden polariteetin välillä: nuoruuden ja ikääntymisen<br />

kokemuksissa. Nuoruuteen kuuluu narsistinen<br />

etsiminen ja seksuaalisen identiteetin löytäminen.<br />

Nuoruuden seksuaalisuus on ensisijaisesti itselle<br />

haluavaa, vähemmän toista huomioon ottavaa.<br />

Ikääntymisessä ja vanhuuden seksuaalisuudessa<br />

kohdataan samantapaisia prosesseja. Niin nuoruutta<br />

kuin ikääntymistä hallitsevat suuret ruumiilliset ja<br />

hormonaaliset muutokset, kummassakin valmistaudutaan<br />

mullistaviin psykoseksuaalisiin muutoksiin.<br />

Molemmissa vaiheissa suuntaudutaan enemmän sisäänpäin<br />

kuin muissa elämänvaiheissa.<br />

Aikuisiän suhteissa on haettu ja löydetty itselle sopivat<br />

seksuaalisen kanssakäymisen muodot, tyydytytty<br />

ja tyydytty. Suhteessa voi olla vaikeita vaiheita,<br />

joissa kilpaillaan orgasmista, siitä kumpi antaa<br />

ja kumpi saa. Aikuisiässä genitaalisuus, sukupuolisuus<br />

laajassa mielessä, hallitsee ruumiin ja mielen<br />

nautintoja. Ikääntyessä genitaalisuus ei häviä, vaan<br />

se muuttaa luonnettaan.<br />

Omaan aikuisen persoonallisuuteen integroitunut<br />

genitaalisuus merkitsee kykyä tuntea hellyyttä ja<br />

muodostaa kestävä, syvällinen parisuhde. Tavalla,<br />

jolla oidipuskompleksi on ratkaistu, on ratkaiseva<br />

vaikutus sukupuoliseen intohimoon ja rakkauteen<br />

(Roos 2001, 147). Rakkaus on uusi tapa kokea objekti,<br />

jonka motivoi ja tekee mahdolliseksi oman itsekokemuksen<br />

yksilöitymisen ja samanaikaisen objektin<br />

yksilöllisyyden löytämisen. Yksilöitymisen<br />

tuotteena rakkaus näyttää spesifisti sisältävän itsen<br />

ja objektin välisen erilaisuuden hyväksymisen ja<br />

lisääntyvän arvostamisen (Tähkä 1996, 434, Roos<br />

2001, 147).<br />

Kun eroottinen läheisyys on nuorena löydetty,<br />

se voidaan aikuisena laajentaa käsittämään sekä<br />

esileikki- ja yhdyntäerotiikkaa että eroottista yhteiselämää<br />

toisen läheisen ihmisen kanssa. Nämä<br />

kolme aikuisen ihmisen eroottisen elämän aluetta<br />

kypsyvät ja muuttuvat rinnakkain, mutta erillään<br />

toisistaan jokaisen ihmisen henkilökohtaiseksi persoonallisuuden<br />

puoleksi.<br />

Aikuisen elämässä on monia seksuaaliseen elämään<br />

vaikuttavia vaiheita ja tekijöitä. Näitä ovat<br />

lapsen syntyminen, pikkulapsivaihe, lasten murrosikä,<br />

puolisoiden keski-iän kriisit, menetykset, petty-<br />

73

mykset, muut kriisit ja vaihdevuosien kriisit, jotka<br />

kaikki voivat vaikuttavat parisuhteeseen ja seksuaalisuuden<br />

eri alueille. Parisuhteen seksuaalisuuteen<br />

vaikuttaa oleellisesti puolisoiden tunnesuhde, sen<br />

jatkuvuus ja muutokset.<br />

Rakkaudesta<br />

Rakkaus on mysteeri, jota ei voi selittää. Erilaisten<br />

rakkauksien yhdentyminen eli integraatio eheyttää<br />

rakastavaa ihmistä (Ikonen 2001, 257). Tunnemme<br />

rakkauden määritelmän miehen ja naisen välisenä<br />

poissulkevana suhteena, jonka poissulkeva ulottuvuus<br />

on se, että toisen ihmisen täytyy olla enemmän<br />

tai vähemmän kaikki toiselle ja päinvastoin<br />

(Verhaeghe 2006, 38).<br />

Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan rakkaus<br />

on olemassaolon itsensä perusta. Rakkauden tunne<br />

perustuu libidoon, seksuaaliviettiin, joka on elämää<br />

synnyttävä ja sitä ylläpitävä psyykkinen voima. Se<br />

ilmenee ihmisen pakottavana pyrkimyksenä mielihyvän<br />

kokemiseen.<br />

Aikuisen rakkauden tunteissa säilyvät alkuperäisen<br />

narsistisen libidon ja objektilibidon samanaikaisuus.<br />

Se ilmenee tarpeena tuottaa mielihyvää toiselle<br />

ja saada mielihyvää itselle. Aikuisten suhteessa<br />

on vaikuttamassa tietoisuus kummankin mahdollisuudesta<br />

olla antava ja hyvä toiselle.<br />

Rakkauteen liittyy yleensä kaipaus yhteydestä<br />

toiseen. Rakkaus on silta erillisyydenkokemuksen<br />

välillä ja se antaa tunteen omasta olemassaolosta.<br />

Rakkaus, suojaa ja neutraloi vihan tunteita.<br />

Vastavuoroinen rakkaus mahdollistuu molemminpuolisuudessa,<br />

missä erillisyys ja yhteys toisiinsa<br />

vuorottelevat.<br />

Pentti Ikonen (2000) sanoo, että rakkaus on sitä<br />

eheämpi ja voimakkaampi mitä enemmän aikaisempia<br />

rakkauden ja ystävyyden muotoja, ehkä vain toiveina<br />

eläneitä, mutta myös eriasteisesti toteutuneita,<br />

siinä yhtyy. Ikonen (2000) kuvaa oidipaalirakkautta<br />

todella suureksi tunteeksi, ehkä suurimmaksi koko<br />

elämässä. Ihmiset, jotka eivät aikuisiällä ole olleet<br />

rakastuneita, tietävät kuitenkin oidipaalisen kokemuksensa<br />

perusteella, mitä on oikea rakkaus.<br />

Myös niillä, jotka ovat löytäneet oikean rakkauden,<br />

oidipaalinen rakkaus on toiminut todellisen rakkauden<br />

mittana. Se ohjaa piilotajunnasta käsin myöhempiä<br />

kohteen valintoja. Tämän suuren rakkauden<br />

oidipaalinen tulkinta voidaan kiistää. Voidaan myös<br />

pyrkiä vähentämään oidipaalisuuden dynaamista painoa<br />

esimerkiksi olettamalla, että rakkauden sitovuus<br />

ja voima eivät johdu niinkään eroottisseksuaalisesta<br />

oidipaalisesta kaipuusta kuin sen alle kätkeytyvästä<br />

symbioottis-narsistisesta äidin tai äitisuhteen kaipuusta.<br />

Rakkauteen sisältyvä onnen lupaus ei merkitsisi<br />

eroottisten toiveiden täyttymystä, vaan sen paratiisin<br />

saavuttamista, missä tunne rakastettua ja itseä<br />

kohtaan ovat sama asia. Tällainen suuren rakkauden<br />

tulkinta on täysin mahdollinen ja joskus ehkä asioita<br />

oikein painottava. Olennaista ei kuitenkaan ole, mitä<br />

muita osatekijöitä suuri rakkaus sisältää, vaan että se<br />

sisältää odipaalisen osan, vaikka pienenkin (Ikonen<br />

2000, Hautala 2002).<br />

Verhaeghe (1999,39) kirjoittaa, että rakkauden perusmalli<br />

onkin äidin ja lapsen välisessä suhteessa.<br />

Äidin ja lapsen kahdenkeskisyyden menettäminen<br />

jättää ihmiseen tunteen, että jotain puuttuu, ikään<br />

kuin halun, jota ei voi tyydyttää. Ihminen kaipaa<br />

tilaan, joka on ennen kieltä ”ruumiillisuuteen, aistillisuuteen”,<br />

jossa kieli ei ole vielä tullut äidin ja<br />

lapsen väliin. Kolmiossa äidillä on ainutlaatuinen<br />

ruumiillinen suhde kumpaankin, mieheensä ja lapseensa.<br />

Alkuperäinen insestikielto koskeekin äidin<br />

ja lapsen välistä suhdetta. Tämä mahdollistaa oidipaalisen<br />

halun syvemmän ymmärtämisen. Niin<br />

poika kuin tyttö hakee esigenitaalista ykseyttä äidin<br />

kanssa. Isää koskee kolmantena hahmona kolmiossa<br />

äidin ja lapsen välisen kahden suhteen väliin<br />

tuleminen sekä genitaalinen insestikielto.<br />

Sartren mukaan seksuaalisuus on ensisijaisesti objektihaluista<br />

ja vasta sitten mielihyvään pyrkivää.<br />

Persoonallinen tunnesuhde on rakkaudessa ensisijainen<br />

ja sen jälkeen seksuaaliset tarpeet ottavat<br />

sijansa. Rakastavassa suhteessa seksuaalisen toiveen<br />

päämääränä on molemminpuolisuuden tavoittaminen.<br />

Tämän pyrkimyksen esteet ovat ihmisen<br />

ristiriitaisuudessa suhteessa toiseen, johon haluaa<br />

yhteyttä, josta samanaikaisesti haluaa olla erillinen,<br />

oman itsen säilyttääkseen.<br />

Ihmisen ruumiillisuus erottaa ja yhdistää, ruumis<br />

on elämän ja mielen näyttämö, paras kuva ihmisen<br />

sielusta – ”an attitude towards soul”. Seksuaalisessa,<br />

eroottisessa rakkaudessa sielujen näyttämönä ovat<br />

naisen ja miehen henkisyys, ruumiit, aistit, kosketus,<br />

äänet, liike, rytmi, toisto, pysähtyminen, inspiraatio,<br />

affektit ja emootiot – oman itseyden ytimien<br />

(selfien) sulautuminen ja erottuminen.<br />

Molempien selfien läsnäolo vasta mahdollistaa<br />

74

toistensa todellisen kohtaamisen (Claremont de<br />

Castillejo 1973). Intohimo, hellyys ja ymmärrys<br />

ovat harvoin samanaikaisesti läsnä (Anais Nin<br />

1991), vaikka ne kaikki kuuluvatkin seksuaalisen<br />

eroottisen rakkauden vastavuoroisuuteen.<br />

Paglia (1990) on todennut, että emme tiedä paljoakaan<br />

mysteeristä, jolla libidon kiinnittyminen mielihyvää<br />

antavaan ja tyydyttävään toiseen ihmiseen,<br />

juuri tiettyyn toiseen tapahtuu. Vapaa tahto tunteissa<br />

ja seksuaalisuudessa on vähäinen, rakastuminen<br />

on irrationaalista.<br />

Suurin rakkaus koetaan joskus juuri siinä tavoittamattomassa<br />

toisessa, josta myytit ja oopperat kertovat.<br />

Kaija Saariahon (2004) ooppera Kaukainen<br />

rakkaus kertoo kaipauksesta, jossa rakastetut eivät<br />

todellisuudessa saavuta toisiaan koskaan.<br />

Rakastuminen ja rakastaminen eroavat toisistaan.<br />

Toisen rakastaminen perustuu suhteen prosessissa<br />

esille ja koettavaksi tulleiden tosiasioiden sekä koettelemusten<br />

yli selviämiseen, integraation mahdollistumiseen.<br />

Rakastuminen voi olla siitä seuraavan<br />

rakastamisen perustana. Rakastuminen voi olla vain<br />

väliaikaista tai vain itseen kohdistuvaa. Aina uudelleen<br />

samaan ihmiseen rakastuminen voi vahvistaa<br />

rakastamista.<br />

Seksuaalisuudesta<br />

Ruumiin ja psyyken välinen raja-alue on vietti.<br />

Ihmisen vietti ei ole vaisto, vaan vaistomaisista reaktioista<br />

koostunut muunnos. Freud näki vietin fyysisenä<br />

lähteenä ja paineena, joka hakee tyydytystä.<br />

Toisaalta psykologisena vietti sisältää tavoitteen ja<br />

kohteen. Se, kohdistuuko vietti ja sen tyydyttyminen<br />

toiseen ihmiseen kokonaispersoonana vai vain<br />

välineellisenä kohteena, määrittää suhteen joko vastavuoroiseksi<br />

tai funktionaaliseksi.<br />

Rakkauden ja viettien välinen yhteys ei ole itsestään<br />

selvä. Freud vertasi niiden yhdistämistä<br />

sellaisen tunnelin valmistumiseen, jota kaivetaan<br />

läpi vuoren molemmilta puolilta. Autoeroottisten ja<br />

osittaisten, täysin nautintoon keskittyneiden viettien<br />

kenttä eroaa rakkauden kentästä rakkauden ollessa<br />

totaalista, vastavuoroista ja erityisesti toisen haluun<br />

keskittynyttä. Näiden kahden kentän ollessa niin<br />

erilaisia voidaan kysyä, kuinka ne voivat koskaan<br />

sattua yhteen. Kokemus osoittaa, ettei tämä tapahdu<br />

automaattisesti ja että useissa tapauksissa niiden yhdistäminen<br />

epäonnistuu (Verhaeghe 1999, 59).<br />

Myyttinen seksuaalisuus ilmenee kulttuurisesti,<br />

ulottuen arkaaisesti yksittäisen ihmisen seksuaaliseen<br />

kokemukseen. Parisuhteen eri elämänvaiheissa<br />

seksuaalisuus, eroottisuus, intohimo, hellyys,<br />

huolenpito ja kiintymys saavat erilaisia muotoja.<br />

Mielikuvat naisesta ja miehestä sekä psykoseksuaalinen<br />

kehitys rakentuvat kasvuhistorian varhaisista<br />

suhteista, mutta myös nykyiset ja tulevat suhteet<br />

vaikuttavat ja muuntavat niitä. Läpi elämän<br />

kestävänä prosessina, vastavuoroisessa seksuaalisuudessa,<br />

mies tavoittaa naisen kautta itsessään<br />

olevan naisen, ja nainen tavoittaa miehen kautta<br />

itsessään olevan miehen. Samalla molemmat vahvistuvat<br />

omassa identiteetissään miehenä ja naisena,<br />

parhaimmillaan itseään ja toistaan arvostavina<br />

ihmisinä. Verhaeghe (2006, 15) on todennut, että<br />

naisella ja miehellä on hyvin erilaiset fantasiat<br />

toisiinsa liittyvien odotusten suhteen. Hän on päätynyt<br />

naisen ja miehen määritelmään: toinen on<br />

fantasia toiselle.<br />

Seksuaalisuudessa mahdollistuu psyykkisruumillinen<br />

ykseyden kokemus, jonka löytäminen ja<br />

yllä pitäminen koko elämänkulun ajan, on yksi<br />

tärkeimpiä haasteita ihmisen olemassaolossa.<br />

Ruumiillisuutta hahmotetaan kasvun ja kehityksen<br />

eri vaiheissa aistillisesti, kuvallisesti, sitten affekteina,<br />

sanoina ja ajatuksina. Symbolisaatio sisältää<br />

psyykkisen ja ruumiillisen kokemuksen (Siltala<br />

1986). Kyky symbolien käyttämiseen mahdollistaa<br />

seksuaalisuuden ihmisen tärkeäksi perusvoimaksi<br />

koko elämän ajaksi. Tyydyttävä seksuaalisuhde<br />

edistää yksilön oman ruumiillisuuden tunnistamista<br />

ja hyväksymistä.<br />

Ensimmäinen aistillinen suhde, äidin ja vauvan<br />

varhainen vuorovaikutus, on ruumiillisuuden<br />

ja psyykkisen ykseyden kautta perusta aikuisen<br />

seksuaalisuudelle. Vauvan ”rinta-universumi” on<br />

”kannibaalisen rakkauden aikaa”, jossa intohimoinen,<br />

malttamaton itselle saaminen on vallitsevana.<br />

Onnen ja autuuden tavoittelu silloin ja aikuisiälläkin<br />

perustuu toisen ja itsen välisen eron kumoamiseen,<br />

myöhemmin hillitymmin ja hallitummin kuin<br />

aikoinaan lapsena. Kosketetuksi, kannatelluksi, hoivatuksi<br />

ja nähdyksi tuleminen muodostavat ihmisen<br />

itsearvostuksen perustan.<br />

Arkaainen seksuaalisuus, jossa mielihyvä – mielipaha<br />

ja elämä – kuolema ovat sulautuneena yhteen,<br />

jossa rakkautta ei voi erottaa vihasta, on paratiisikokemus,<br />

jota aikuinen harvoin tavoittaa. Jännite,<br />

75

joka nousee edellisistä vastakkaisuuksista, sisältää<br />

pyrkimyksen ratkaisuun, muodostaen elinvoimaisen<br />

perustan kaikkiin aikuisen rakkauden ja seksuaalisuuden<br />

muotoihin.<br />

Seksuaalisuhteessa ovat läsnä myös elämänkokemuksista<br />

heijastuvat tietoiset ja tiedostamattomat<br />

mielikuvat ja sisäistetyt suhteet. Mukana ovat<br />

muodostuneet käsitykset itsestä, omasta arvosta<br />

ja kelpaamisesta. Mielikuvat tukevat ja vahvistavat<br />

tyydyttävää seksuaalisuutta tai ne saattavat<br />

vaikuttaa läpi elämän seksuaalisuuteen liittyvinä<br />

pelkoina ja ahdistuksina. Seksuaalisessa suhteessa<br />

peilautuu syvimmin naisen ja miehen tunneyhteys<br />

ja kohtaaminen tai niiden puuttuminen.<br />

Seksuaalisuus on ihmisen suhteen intiimein ja<br />

omin alue. Se on ulkopuolisilta suljettu, syvimpien<br />

tunteiden, jaettujen ja jakamattomien kohtaamiskokemusten<br />

ydin.<br />

Parisuhteen seksuaalisuudesta<br />

Kohtuullinen tavoite seksuaalisuudelle on, että se on<br />

arvokas, jännitystä vähentävä ja riittävän hyvä alue<br />

suhteessa. Sen tulisi kestää pettymysten ilmaisuja<br />

ja ristiriitoja jonkin verran ja antaa parille toisinaan<br />

tarkalleen, mitä he tarvitsevat ja haluavat. Sitä voi<br />

kutsua riittävän hyväksi seksiksi (Scharff 1994).<br />

Kypsä, seksuaalinen rakkaus on sitoutumista toiseen<br />

seksuaalisuuden, tunteiden ja arvojen alueella.<br />

Kernbergin mukaan (1995) kypsään seksuaaliseen<br />

rakkauteen kuuluu:<br />

• seksuaalinen kiihottuminen muuntuneena<br />

eroottiseksi haluksi toista kohtaan<br />

• hellyys toista kohtaan<br />

• samastuminen toiseen, joka tarkoittaa molemminpuolista<br />

genitaalista samastumista<br />

sekä syvää empatiaa toiseen sukupuoleen,<br />

hänen identiteettiinsä<br />

• kypsä toisen ihailu, joka muodostaa myös<br />

perustan sitoutumiselle<br />

• intohimoiset rakkaussuhteen ominaisuudet<br />

seksuaalisuhteessa ja sisäisenä omanatuntona<br />

suhteessa toisiinsa sekä parilla yhdessä<br />

suhteessa ympäristöön.<br />

Tyydyttävät seksuaalisuuden tasot, jotka voivat<br />

löytyä suhteesta vaihtelevasti ovat Scharffin (1994)<br />

mukaan seuraavat:<br />

• sulautuminen, fuusio, ykseyden kokemus,<br />

psykosomaattisen ydinyhteyden kertaaminen,<br />

jossa regressio, rajat itsen ja toisen<br />

välillä sekä suhteessa ulkomaailmaan häviävät<br />

• saaminen itselle – suhde toiseen, joka koetaan<br />

vain itseä varten olevana, itselle antavana,<br />

mielihyvää tuottavana, turvallisena ja<br />

luotettavana toisena<br />

• antaminen toiselle – saaminen itselle ottaminen,<br />

joka tarkoittaa luottamukseen perustuvaa<br />

molemminpuolisuutta, jossa oma<br />

ja toisen ruumiillisuuksien hyväksyminen,<br />

niistä nauttiminen, toisilleen antaminen ja<br />

antautuminen vuorottelevat. Aistillisuus ja<br />

henkisyys sekä toistensa kohtaaminen kokonaispersoonina<br />

toteutuu dialogissa, jossa<br />

on myös tilaa mielikuville ja luovuudelle.<br />

• sublimointi, joka tarkoittaa mielihyvätarpeiden<br />

ja jännitteiden kanavoimista harrastuksissa,<br />

taiteen ja työn kautta.<br />

Antaminen – vastaanottaminen<br />

– kieltäytyminen<br />

Kehityksellisesti passiivisesta sisään ottamisesta<br />

kehittyy sosiaalinen puoli saada, mikä merkitsee<br />

annetun vastaanottamista ja hyväksymistä (ruoka,<br />

tieto, opastus, tuki, rakkaus). Oppiessaan saamaan<br />

lapsi samastumisen kautta saavuttaa vähitellen kyvyn<br />

antaa. Näin luodaan pohja myös ottamisen kyvylle.<br />

Itselle saamisessa voittaminen, kiinnipitäminen<br />

ja hellittäminen kuuluvat ihmisen kehitykseen.<br />

Voittaminen pitää sisällään kilpailuilon, itsepintaisen<br />

päämäärään pyrkimisen ja valloituksen tuoman<br />

mielihyvän. Nainen ja mies ovat perustaltaan erilaisia<br />

varhaisista kehitysvuosistaan alkaen. Pojalla on<br />

pääpaino voittamisessa ja tunkeutuvissa keinoissa,<br />

kun taas tyttö kietoo pauloihinsa, painottaa suhdetta<br />

ja haluaa olla viehättävä ja rakastettava.<br />

Ihminen tarvitsee myös kyvyn kieltäytyä, jota harjoitellaan<br />

varhaisessa kasvussa ja myöhemmin eisanomisen<br />

avulla. Kielen avulla ihminen määrittää<br />

identiteettiään ja vasta ei-sanominen mahdollistaa<br />

sanoa todellisen kyllä, haluta ja tarvita omista tarpeistaan<br />

käsin.<br />

Nämä perustavaa laatua olevat olemisen puolet<br />

saavat uuden näyttämön parisuhteen seksuaalisuudessa.<br />

Jos lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa<br />

suhde kasvuhistorian aikuisiin on ollut liian rajoittava<br />

tai vastaavasti rajaton, on mahdollista, että vasta<br />

76

aikuisena seksuaalisuuden alueella voidaan haluta<br />

ja toisaalta myös kieltäytyä. Tässäkin asiassa puolisot<br />

löytävät toisensa komplementaarisesti juuri<br />

itselleen sopivaksi. Tällaisessa suhteessa he voivat<br />

harjoitella haluamista ja kieltäytymistä omaa itseään<br />

kunnioittaen.<br />

Tyydyttävä seksuaalisuus ja orgasmi<br />

Tyydyttävä naisen ja miehen seksuaalisuus ankkuroituu<br />

eroottisuuteen ja tunnesuhteeseen, joka kohdistuu<br />

juuri tiettyyn ihmiseen. Mielikuvat, affektit,<br />

vaistojen ja viettien muodostama kokonaisuus on<br />

henkilökohtainen, intiimi kokemus, joka ei ole sanoin<br />

ilmaistavissa. Optimaalisissa olosuhteissa seksuaalinen<br />

nautinto sisältää parin intuitiivisen kyvyn<br />

liikkua muuntuvien henkilökohtaisten tarpeiden ja<br />

kokemusten pohjalta monimuotoisessa aistien verkostossa,<br />

toistensa rytmissä.<br />

Mielihyväkokemuksesta, läheisyyden ja kosketuksen<br />

mahdollistamasta erilaisten aistien syvätuntoisuudesta,<br />

halusta saada ja antaa, antaa ja saada<br />

muodostuu seksuaalisuuden luova prosessi, joka<br />

johtaa yhdyntään ja orgasmiin. Läheisyydessä toiseen<br />

ja eroottisessa halussa toiseen aktivoituu kokemuksia,<br />

joissa ihminen joko kertaa varhaisempia<br />

tyydyttäviä suhteitaan, niissä koettua itseyttä tai<br />

pelkää koettujen pettymysten toistuvan. Keskeistä<br />

on kokemus itselle saamisesta ilman ansaitsemista,<br />

niin, että aidosti on lupa omille tarpeille.<br />

Ruumiillisuuden psykofyysinen huipentuma edellyttää<br />

yksityistä ja intiimiä yksinolon kokemusta<br />

toisen kanssa. Orgasmissa ihminen on yksin. Hyvä<br />

suhde puolisoon ja riittävän ristiriidaton suhde kasvuhistorian<br />

läheisiin ihmisiin, voivat yhdessä mahdollistaa<br />

hyvällä tavalla orgasmissa koetun yksinäisyyden.<br />

Traumat, jotka ovat horjuttaneet luottamusta<br />

turvalliseen yksinoloon, tuottavat varuillaanoloa<br />

ja jännitteitä. Orgastisen yksinolon jälkeen voidaan<br />

löytää yhdessäolon jaettavuus. On paradoksaalista,<br />

että vain läheisyys toiseen ihmiseen voi taata turvallisen<br />

yksinolon hänen seurassaan (Hägglund 1997).<br />

Parisuhteessa puolisot voivat yrittää korjata keskeneräisiä<br />

primäärisuhteitaan tai/ja odipaalikuvioitaan.<br />

Jos vanhempien suhde tai kantanäkyfantasiat<br />

ovat jääneet asianomaisen mielessä liian tuhoaviksi<br />

tai ihmisellä on kokemus vanhempien seksisuhteeseen<br />

mukaan joutumisesta, voi se johtaa parisuhteessa<br />

vain turvallisen läheisyyden haluamiseen<br />

ilman yhdyntää. Orgastinen erillisyys ei silloin aktivoi<br />

tuhoutumisen uhkakuvia.<br />

Orgasmi seksuaalisen intohimon osana edustaa<br />

symbolisesti kuolemisen kokemusta, pitäen samanaikaisesti<br />

yllä oman olemassaolon tunnetta. Selfin<br />

rajojen rikkoutuminen, yhtyminen toiseen ruumiillisesti<br />

ja henkisesti, jaettuna kokemuksena, on<br />

haaste kuolemalle. Tästä peilautuu kokemus omasta<br />

olemassaolosta.<br />

Tyydyttävä seksuaalisuus mahdollistuu vastavuoroisessa<br />

molemminpuolisuudessa, jossa läheisyys<br />

ja etäisyys puolisoiden välillä vaihtelevat.<br />

Seksuaalisuuden tyydyttävyys on jokaisen parin ja<br />

yksilöiden oma yksilöllinen kokemus, jota ulkopuolinen<br />

ei voi määritellä.<br />

Halu ja hellyys<br />

”Pahinta, mitä jollekulle, joka on täynnä halua, voi<br />

tapahtua, on, että halu täyttyy välittömästi. Itse asiassa<br />

sana halu tuo mieleen ajatuksen viivytyksestä,<br />

kaipauksesta, jostakin, mikä ilmenee monissa runoissa”<br />

(Verhaeghe 2006, 138).<br />

Vietti pyrkii tyydytykseen, mutta halu ei toivo<br />

tyydyttämistään. Halun päämäärä voi olla haluamisen<br />

jatkaminen. Halun tyydyttyminen ja siitä saatu<br />

nautinto tai saamatta jäänyt nautinto, joka koetaan<br />

myös tyydyttävänä, ovat kaksi erillisen nautinnon<br />

muotoa. Ne voivat olla osa parisuhteen seksuaalista<br />

ulottuvuutta, jonka kautta puolisot määrittävät suhdetta<br />

toisiinsa ja suhdetta omaan itseensä.<br />

Halu keskittyy toiseen ihmiseen, puolesta tai<br />

vastaan, mutta se ei koskaan ole erillään toisesta<br />

ihmisestä. Ihminen ei halua vain toista ihmistä,<br />

vaan hän haluaa myös toisen ihmisen halua. Sen<br />

kautta mitataan omaa arvoa toisen halun kohteena.<br />

Ihminen haluaa olla tunnustettu ja tunnistettu kokonaisena<br />

persoonana. Molemmat puolisot haluavat<br />

samaa asiaa, mutta he ilmaisevat sen toisilleen<br />

vastakkaisilla tavoilla. Kumpikin haluaa tietyn<br />

toisen haluavan itseään ja kumpikin tulkitsee toisen<br />

käytöksen itseensä kohdistuvaksi torjunnaksi.<br />

Näitä tilanteita punnitaan esimerkiksi päätöksessä<br />

olla tekemättä rakastelualoitetta ennen kuin toinen<br />

on tehnyt sen. Koska oma halu kulkee aina toisen<br />

ihmisen kautta, halun kentästä tulee samastumisen<br />

äärimmäinen alue. Samastutaan sen halun kanssa,<br />

joka havaitaan toisessa ihmisessä, että hän haluaisi<br />

minua. Toisaalta on myös halua, joka kohdis-<br />

77

tuu toisen halua vastaan tai ei olla varmoja, onko<br />

kyse toisen ihmisen vai omasta halusta (Verhaeghe<br />

2006, 142–143).<br />

Eroottiseen haluun kuuluu samastuminen kumppanin<br />

kiihottumiseen ja orgasmiin ja molempien kokemuksesta<br />

nauttiminen. Silloin tuntee mielihyvää<br />

toisen mielihyvästä. Rakkaudentunteen ja sulautumisen<br />

kautta mahdollistuu kokemus olla molempia<br />

sukupuolia samanaikaisesti. Tunkeutuminen ja<br />

vastaanottaminen tapahtuvat molemminpuolisesti,<br />

mielikuvin aktiivisen sisään ottamisen ja passiivisen<br />

tunkeutumisen kohteena olemisesta. Eroottinen<br />

halu muuttuu genitaalisen kiihottumisen ja orgasmin<br />

kokemukseksi, joka tuo tyydytyksen. Sulautuminen<br />

helpottaa orgasmin kokemista, mahdollistaen ihmisen<br />

yhden syvimmistä ”hallituista” regressioista.<br />

Kahden ihmisen suhteessa tapahtuu elämän- ja kuolemanviettien<br />

samanaikainen kohtaaminen.<br />

Pettymyksentunteesta seuraa luonnollisena tunteena<br />

viha. Merkittävää onkin, miten ihminen suhtautuu<br />

omaan vihaansa. Onko pettymystä ja vihaa<br />

lupa tuntea vai seuraako tunteista syyllisyyttä, avuttomuutta,<br />

pelkoa, häpeää, raivoa ja/tai lamaantumista.<br />

On mahdollista, että ihminen jättää haluamatta<br />

tarvitsemaansa, pettymyksestä seuraavia reaktioita<br />

välttääkseen. Pettymys parisuhteessa saa omanlaisensa<br />

kohtalon. Aikaisemmin työstetyillä depressiivisen<br />

position ja oidipaalikuvioiden ratkaisuilla on<br />

merkitystä pettymysten käsittelyyn. Pettyessään ihminen<br />

joutuu työstämään sen, pettyykö hän toiseen<br />

ja kestääkö toinen, vai pettyykö hän omaan itseensä<br />

tai molempiin. Tunnesuhteesta vetäytyminen ja<br />

omien tunteiden toiselle ilmaisematta jättäminen<br />

voivat toimia keinoina suojautua mahdollisilta pettymyksiltä.<br />

Voidaan kysyä, kuinka monessa masennuksessa<br />

on kysymys riittämättömästä kehitykseen kuuluvan<br />

depressiivisen position työstämättömyydestä<br />

ja siitä seuraavasta vaikeutuneesta suhteesta omaan<br />

vihaansa. Masentunut ihminen kokee, että hän ei<br />

enää halua mitään tai että kukaan ei enää halua<br />

häntä. Seurauksena on sisäisen tyhjyyden kokemus,<br />

yhteyden puute niin toiseen kuin sitä kautta omaan<br />

itseen.<br />

Seksuaalisuudessa ollaan niin syvien ja herkkien<br />

self- ja objektisuhdekokemusten äärellä, että ihmisellä<br />

on luonnollinen tarve suojata omaa itseä.<br />

Haluamisessa peilautuu puolisoiden todellinen<br />

eriytymisen ja yksilöitymisen vaihe, olemisen ja<br />

kokemisen tila. Ollaanko fuusiosuhteessa, funktionaalisessa<br />

vai vastavuoroisessa suhteessa.<br />

Systeemisesti parisuhteessa voidaan käsitellä haluamisen<br />

ongelmaa niin, että toinen puolisoista<br />

edustaa sitä puolta, joka haluaa ja toinen sitä, joka<br />

ei halua. Yksilön oman psykoseksuaalisen kehityksen<br />

jatkaminen parisuhteessa voi merkitä sitä, että<br />

vasta tässä suhteessa hän voi ”olla haluamatta”.<br />

Hän voi näin pyrkiä varmistamaan rajaa suhteessa<br />

toiseen ja varmistua siitä, mitä itse todella haluaa.<br />

Syvimmiltään kumpikin kysyy omaa olemassaoloaan,<br />

arvoaan ja hyväksytyksi tulemista suhteessa<br />

toiseen.<br />

Haluamisen maaninen ratkaisu merkitsee sitä,<br />

että ihminen haluaa ja haluaa ilman, että hän antautuu<br />

pettymyksen mahdollistavaan tilanteeseen.<br />

Se on suostumattomuutta aikuisen rajallisuuteen ja<br />

todelliseen vastuuseen niin itsen kuin toisen suhteen.<br />

Hellyys kumpuaa elämään kuuluvan ambivalenssin,<br />

vastakkaisuuksien sietämisestä. Hellyys ja kyky<br />

huolehtia toinen toisistaan mahdollistuvat, kun uskalletaan<br />

pettyä, vihata ja surra omaa kohtaloa. Toisen<br />

muuttuviin tarpeisiin sopeutuminen, omien muuttuvien<br />

tarpeiden tunnistaminen ja niistä kommunikoiminen<br />

rakentavat suhdetta. Oman olemassaolon ja<br />

erillisyyden tiedostaminen merkitsee myös vastuuta<br />

siitä, mitä toiselta haluaa. Kommunikaation juuttuessa<br />

puolisoiden välillä, päädytään suhteen fuusioon tai<br />

suhteesta vetäytymiseen.<br />

Epätyydyttävästä seksuaalisuudesta<br />

Vallitseva seksuaalinen ilmapiiri ja erilaisten tutkimusten<br />

normitukset voivat vaikuttaa liikaa puolisoiden<br />

kokemuksiin oman parisuhteensa tilasta.<br />

Elämäntilanne ja tunnesuhde monine vaikuttajineen<br />

säteilevät suoraan seksisuhteeseen. Parin ja perheen<br />

elämänvaiheella ja siinä olevilla kuormituksilla on<br />

luonnollisesti merkitystä seksuaaliseen haluun ja<br />

seksisuhteen tyydyttävyyteen. Pikkulapsivaiheessa<br />

joudutaan usein tinkimään parin kahdenkeskisestä<br />

ajasta. Toisaalta myös työelämän paineet voivat säteillä<br />

suhteeseen. Jos työssä joutuu antamaan kaikkensa,<br />

saattaa oman tilan ottaminen toteutua parin<br />

seksisuhteessa, joko toista torjumalla tai suhteen<br />

vastavuoroisuuden puutteena.<br />

Freudin mukaan itse seksuaalisen vietin luonteeseen<br />

sisältyy jokin sellainen, joka ei suosi täy-<br />

78

dellistä tyydytystä. Ihmisen osaan kuuluu, ettei<br />

hän koskaan voi saavuttaa täyttymystä ja eheyttä.<br />

Seksuaalielämä koostuu myös sadistisista ja muista<br />

vastaavista osatekijöistä. Inhimilliseen seksuaalisuuteen<br />

sisältyy siis mahdottomuus. Se rakentuu<br />

vastakkaisista pyrkimyksistä, jotka estävät täydellisen<br />

seksuaalisuuden olemassaolon.<br />

Tästä muodostuu resurssi, joka mahdollistaa uusien<br />

saavutusten ja kulttuuritekojen syntymisen<br />

(Saraneva 2006,36).<br />

Miehen ja naisen suhteessa seksuaalisuus on usein<br />

myös eniten yksinäisyyttä aiheuttava suhteen alue.<br />

Toiveisiin ja odotuksiin liittyvistä pettymisistä voi<br />

olla vaikea puhua.<br />

Kernbergin (1995) mukaan parisuhteen epätyydyttävän<br />

seksin ja huonosti menevän suhteen taustalla<br />

on usein puolisoiden pettymyksestä seurannut<br />

tukahdutettu viha.<br />

Torjuttu viha sitoo elävyyttä, luovuutta ja estää<br />

puolisoita olemasta toisilleen ”toisia”. Vihan juuttuessa<br />

suhde lakkaa olemasta suhde, joko fuusion tai<br />

liiallisen vetäytymisen vuoksi. Suhteeseen tarvittava<br />

läheisyyden ja etäisyyden vaihtelu puuttuu.<br />

Rakkauden ja vihan jännitteissä, rakkauden hallitessa<br />

vihaa, seksisuhde tukee puolisoiden eriytymistä<br />

ja yksilöitymistä. Rakkaus ilmenee kaipauksena<br />

yhteydestä toiseen, suhteeseen, jossa voi saada<br />

ja antaa, haluta ja olla haluttu. Rakkaus ja myönteiset<br />

tunteet suojaavat ja neutraloivat vihan tunteita,<br />

jotka eivät olisi muuten hallittavissa.<br />

Kateus ja kilpailu<br />

Parisuhteessa keskinäinen kateus ja kilpailu<br />

saattavat estää antamasta ja ottamasta vastaan.<br />

Tiedostamattomat odotukset, toiveet ja pelot aiheuttavat<br />

parin suhteessa vuorovaikutuskuvioita,<br />

jotka ilmenevät mustasukkaisuutena ja suhteen<br />

ristiriitoina.<br />

Erilaiset suhteen alussa olleet myytit voivat jatkaa<br />

elämäänsä puolisoiden voidessa huonosti. Joskus<br />

on helpompi sietää tyytymättömyyttä ja uskoa suhteen<br />

tilan olevan sellainen kuin, mitä sen toivoisi<br />

olevan, kuin uskaltautua kohtaamaan todellisuus.<br />

Todellisuuden pakeneminen vie kuitenkin tunnesuhteessa<br />

yhä kauemmas, ja paineet kanavoituvat<br />

kolmansien avulla. Suhteessa voi ilmetä väärinymmärrystä,<br />

syytöksiä ja syyllisyyden kierteitä, joiden<br />

alkuperää on hankala tavoittaa. Perimmäisenä kysymyksenä<br />

on molempien puolisoiden hyväksytyksi<br />

tulemisen tarve, jota ei aina uskalleta testata kaikkein<br />

merkittävimmässä suhteessa. Joskus on helpompaa<br />

tunnetasolla hylätä toinen ennen kuin tulee<br />

itse hylätyksi.<br />

Sisäinen, psyykkinen sitoutuminen suhteeseen ja<br />

suhteen tyydyttävyys liittyvät toisiinsa. Yksilön elämänhistoriassa<br />

koetut hylätyksi tulemiset ja torjunnat<br />

aktivoituvat seksuaalisuuden intiimiydessä vaikeutena<br />

antautua, antaa ja vastaanottaa. Orgasmin<br />

pelko tai vaikeus voi liittyä ajankohtaiseen elämään,<br />

suhteen turvattomuuteen ja luottamuksen puutteeseen.<br />

Ei ehkä ole seksuaalista virittyneisyyttä, vaan<br />

halujen ja kiihottumisen laimeus on vallitsevana.<br />

Ahdistus omien rajojen säilymisen puolesta, pelko<br />

oman itsen menettämisestä voi estää intiimin läheisyyden.<br />

Eroottinen halu ja kypsä seksuaalinen rakkaus<br />

sisältävät ambivalenssia, epävarmuutta. Elämään<br />

kuuluvan ambivalenssin sietäminen: ihmistä, jota<br />

rakastaa myös vihaa – häntä haluaa ja ei halua – on<br />

keskeisiä tekijöitä miehen ja naisen suhteessa.<br />

Ihmisen erillisyydestä ja toiseudesta seuraa se,<br />

että koskaan ei voi olla täysin varma toisen eikä<br />

omistakaan tunteista. Epävarmuus mahdollistaa ja<br />

tukee toiseutta. Riittämätön suhteen hoitaminen ja<br />

dialogin puuttuminen estävät tarvittavan keskinäisen<br />

luottamuksen ja turvallisuuden, jotta toiseus voi<br />

rauhassa toteutua. Vasta riittävä dialogi mahdollistaa<br />

sisäistykset, joiden varassa selvitään oman toiseuden<br />

kanssa.<br />

Ikääntyminen ja seksuaalisuus<br />

Nuoruuden ja ikääntymisen kokemuksissa, ruumiillisissa<br />

ja hormonaalisissa suurissa mullistuksissa,<br />

voidaan kohdata samantapaisia seksuaalisia<br />

kysymyksiä. Nuoruuteen kuuluu narsistinen etsiminen,<br />

oman seksuaalisen identiteetin löytäminen.<br />

Ikääntyessään ihminen voi tulla myös aistillisuudessaan<br />

narsistisemmaksi. Nautintojen koetaan olevan<br />

enemmän henkilökohtaisia tarpeita kuin kumppanin<br />

aikaansaamia. Nähdään paremmin omat tarpeet eikä<br />

enää samalla innolla muuteta kumppania sellaiseksi,<br />

joka vastaisi omaa tarvetta. Parhaimmillaan<br />

voidaan nauttia läheisyydestä ja jättää nuoruuden<br />

valloittamishalu taka-alalle. Kilpailun sijaan voidaan<br />

jakaa ja löytää keinoja puhua omista tarpeista<br />

avoimemmin tai kyetä ”jättämään silleen”.<br />

79

Joskus ihminen pystyy vasta iän ja elämänkokemuksen<br />

myötä kokemaan elämyksiä ja mielikuvia<br />

ja vahvistumaan niissä. Iästä huolimatta ihmisessä<br />

tapahtuu muutoksia suhteiden alueella. Mies ja nainen<br />

kokevat oman ja toistensa rajallisuuden myös<br />

seksuaalisuuden eri alueilla. Eroottinen seksuaalinen<br />

läheisyys voi muuntua paria tyydyttävällä tavalla.<br />

Ikääntyminen voi tuoda myös paineita kokea rakastuminen<br />

vielä kerran ja saada yhteys itsensä ytimiin.<br />

Ruumiillisuuden muutokset koskettavat myös ihmisen<br />

persoonallisuutta. Viettiensä armoille joutuminen<br />

voi johtaa hallitsemattomiin ratkaisuihin, jotka<br />

voivat osoittautua joko omaa olemassaoloa ja elämää<br />

rikastuttaviksi tai ne ovat pakoa itsestä. Toisaalta<br />

ikääntyessään ihminen ja pari voivat uskaltautua toteuttamaan<br />

aiemmin piilossa olleita unelmiaan<br />

Pitkäaikaisissa suhteissa puolisoiden välille voi<br />

syntyä kilpailua ja kateutta siitä, kumpi saa osakseen<br />

enemmän onnea. Voidaan kokea toisen olevan<br />

esteenä oman onnen tiellä. Oidipaalista kilpailua,<br />

ulkopuolelle jäämisen ja erilaisten tunneristiriitojen<br />

melskettä työstetään parisuhteen eri vaiheissa<br />

– myös vanhuudessa.<br />

Ikääntyessä ihmisen todellinen itse tulee enemmän<br />

esille. Todellisen luovuuden tavoittaminen on mahdollista<br />

vasta, kun kateus ja häpeä on riittävästi voitettu<br />

ja työstetty. Henkilökohtaisen luovuuden paikka<br />

on todellinen itse ja oman olemassaolon kokemus,<br />

joka on ihmisen alkukantainen voimanlähde.<br />

Yhteisen omanlaisen seksuaalisuuden löytämiseen<br />

tarvitaan antautumista ”toisen käyttöön” ja ”toisen<br />

käyttämistä” – ei hyväksikäyttämistä. Suhde voi<br />

alkaa eroottisesta liitosta ja päätyä kumppanuusliittoon<br />

tai ”mustaan rakkauteen”, jossa puolisot<br />

sitovat toisiaan omistamisen sitein. Erotiikalla on<br />

tasapainottava vaikutus, koska yhdessä koetut fyysisen<br />

läheisyyden ja seksuaalisuuden kokemukset<br />

neutraloivat tuhoavuutta ja pettymyksiä, tehden<br />

maaperää paremmaksi hyville tunteille ja hyvälle<br />

tahdolle toista kohtaan. Puolisoille tulee mahdollisuus<br />

yksinoloon toisen seurassa ja siitä seuraavaan<br />

luovuuteen.<br />

Uskottomuudesta<br />

ja mustasukkaisuudesta<br />

Molemmilla puolisoilla voi olla tiedostamattomia<br />

fantasioita suhteen ulkopuolisesta kolmannesta osapuolesta<br />

(direct triangulation). Hän voi olla idealisoitu,<br />

samaa sukupuolta oleva pelätty kilpailija.<br />

Puolisot voivat tietoisesti tai tiedostamattomasti<br />

pelätä, että on olemassa joku muu, joka olisi tyydyttävämpi<br />

partneri puolisolle. Tätä kolmatta osapuolta<br />

voidaan pitää emotionaalisen turvattomuuden<br />

aiheuttajana seksuaalisessa läheisyydessä ja mustasukkaisuudessa.<br />

Kuviteltu kolmas voi myös lujittaa<br />

parin suhdetta.<br />

Suhteen ulkopuolista osapuolta (reverse triangulation)<br />

voidaan ajatella ihmisenä, jonka uskotaan<br />

tyydyttävän oman itsen paremmin kuin kumppani.<br />

Asetelma sisältää tarpeen ylläpitää mielikuvissaan<br />

idealisoitua toista, jonka avulla vältetään pettymystä<br />

ja kilpailua suhteessa puolisoon. Näin voidaan<br />

välttää pettymystä omaan itseen ja elämän rajallisuuteen<br />

(Kernberg 1995).<br />

Näiden universaalien fantasioiden toteutuessa on<br />

mahdollista, että parin sängyssä on useampia henkilöitä.<br />

Näitä voivat olla oidipaaliset tiedostamattomat<br />

kilpailijat ja ideaalit, molempien vanhemmat jne.<br />

Mustasukkaisuus romanttisen parisuhteen ulottuvuutena<br />

ilmenee jossain suhteen vaiheessa.<br />

Mustasukkaisuuden perusta löytyy noin puolen<br />

vuoden vauvaiän ajasta, jolloin lapsi tajuaa peruuttamattomasti,<br />

että äidillä on muita. Lapsen<br />

kokemus riittävästä eläytyvästä kahdenkeskisestä<br />

suhteesta ja omasta paikasta primäärin vanhemman<br />

suhteen, muiden olemassaolosta huolimatta,<br />

mahdollistaa myöhemmin monenkeskiset suhteet.<br />

Puuttuva kokemus idealisoidusta ”toisen omistamisesta”<br />

voi hakea tilaa parisuhteessa uutena<br />

yrityksenä. Koska toista ei voi omistaa ja monenkeskisyys<br />

on väistämätöntä, mustasukkaisuuden<br />

kautta voidaan saada korjaava kokemus siltä osin,<br />

että nyt asianomainen voi ilmaista mustasukkaisuutensa,<br />

mikä ei ollut suhteessa vanhempaan<br />

mahdollista.<br />

Uskottomuus parisuhteessa on ratkaisu suhteen<br />

ongelmiin, joka tuo uusia ongelmia. Tai voidaan kysyä,<br />

mihin uskottomuus on ratkaisu? Ahdistus parisuhteessa<br />

voidaan kanavoida suhteen ulkopuolisen<br />

kolmannen avulla. Suhteen integraatioprosessi voidaan<br />

yrittää välttää halkomalla hyvät ja pahat tunteet<br />

eri ihmisiin. Puoliso voidaan kokea ”pahana”<br />

ja ulkopuolinen suhde ”hyvänä”. Silloin puolison<br />

suhteen ei mahdollistu todellinen eriytymis- yksilöitymisprosessi,<br />

kuten se ei ehkä ollut mahdollista<br />

aikoinaan omassa kasvuperheessä suhteessa vanhempiin<br />

ja heidän väliseen suhteeseen.<br />

80

Uskottomuus voi olla yritys ratkaista varhaista<br />

primääriä suhdetta ja juuttunutta oidipaalitilannetta,<br />

joiden suhteen on jäänyt liiaksi työstämätöntä<br />

omassa itsessä. Puolison odotetaan korvaavan<br />

puuttuneen vanhempisuhteen (äitisuhteen), jonka<br />

suhteen joudutaan pettymään, viimeistään lasten<br />

syntyessä perheeseen. Lapsen syntyminen tuo tilanteeseen<br />

moninkeskisyyden ja ulkopuolelle jäämisen<br />

kokemuksia.<br />

Uskoton voi tiedostamattaan laittaa puolison kokemaan<br />

sen ulkopuolisuuden, jota hän itse on kokenut<br />

aikoinaan oman äitinsä suhteen esimerkiksi<br />

sisaren synnyttyä. Puoliso laitetaan kokemaan ”uskottoman”<br />

vanhemman aiheuttama ulkopuolelle<br />

jätetyksi tulemisen nöyryytys, josta asianomainen<br />

ei ole koskaan selvinnyt. Nöyryytys on merkinnyt<br />

tuskallista, syvää narsistista loukkausta, joka on koteloitunut<br />

omaan mieleen odottamaan sopivaa ajankohtaa<br />

trauman kiertoon laittamiseksi.<br />

Lawrence (2006) kirjoittaa, että kun lapsi, joka<br />

haluaa omistaa toisen vanhemmistaan kokonaan, tajuaa<br />

vanhempien yhdynnän, hän kokee vanhemman<br />

itselleen uskottomaksi. Se merkitsee lapselle narsistista,<br />

traumaattista loukkausta, mistä seuraa raivo ja<br />

koston tarve. Suojaksi omaa tuhoavuuttaan vastaan<br />

lapsi halkoo vanhemman luotettavaksi ja epäluotettavaksi,<br />

kilpailevaa vanhempaa kohtaan tuntemansa<br />

vihan sijaan.<br />

Uskottomuudessaan uskoton samastuu haluttuun,<br />

mutta epäluotettavaan uskottomaan vanhempaan.<br />

Uskoton ei suostu ajattelemaan petettyä tai hän voi<br />

yrittää moittimisen ja toisesta negatiivisten ominaisuuksien<br />

löytämisen avulla oikeuttaa uskottomuuden<br />

ja kuvitella olevansa syyllisyydestä vapaa.<br />

Oidipaalisten koston fantasioiden tyydyttämistä<br />

toteutetaan pakenemalla todellisuutta romanttisiin<br />

fantasioihin. Ulkopuolisessa suhteessa otetaan vanhemman<br />

paikka. Uskoton joutuu kovettamaan tavallaan<br />

itsensä, jolloin empaattinen samastuminen puolisoon<br />

ja hänen tarpeisiinsa puuttuu. Järkeistämisen<br />

ja emotionaalisen etäisyyden avulla voidaan ylläpitää<br />

suhteen kuvioita. Tiedostamattomalla tasolla<br />

petetty tietää toisen pettävän.<br />

Haluaisin laajentaa Lawrencen näkemystä parisuhteen<br />

systeemiseen, molemminpuolisuuteen ja<br />

kliinisen työn kautta saatuihin kokemuksiin. Eli<br />

joskus voi olla myös niin, että petetylle ”mahdollistuu”<br />

ulkopuolelle jäämisen kokemus, mikä<br />

ei ollut mahdollista suhteessa omien vanhempien<br />

parisuhteeseen. Suhde puolisoon saattaa merkitä<br />

tiedostamattomasti ”kielletyn” vanhempisuhteen<br />

läheisyyttä, onnistumista, joka aiheuttaa syyllisyydentunteita.<br />

Tunneyhteys parisuhteessa ei ole<br />

mahdollinen, mutta eroamisen vaihtoehtokin tuntuu<br />

mahdottomalta. Näissä suhteen kuvioissa on<br />

tunnistettavissa vastavuoroisia sado-masokistisia<br />

suhteen piirteitä.<br />

Uskoton voi elää parisuhteessa näennäisen itsen<br />

turvin. Depressiivisen position ja oidipaalikuvioiden<br />

työstämättömyyden tai keskeneräisyyden vuoksi<br />

asianomaisella voi olla uskomus, että itselle saaminen<br />

voi tapahtua ainoastaan salaa. Salaa itselle<br />

saaminen voi merkitä toistamispakkoa, samanlaisen<br />

suhteessaolon toistamista, mikä on ollut mahdollista<br />

kasvuhistoriassa.<br />

Parisuhteen liiallista fuusiota voidaan<br />

yrittää ratkaista kolmannen avulla.<br />

Parisuhteessa saatetaan elää tilanteessa, jossa puoliso<br />

koetaan liiaksi omana vanhempana tai sisaruksena,<br />

johon seksisuhde merkitsisi insestisuhdetta. Näistä<br />

tunteista tietoiseksi tuleminen voi uhata parisuhdetta<br />

katastrofaalisella tavalla. Pari voi joutua suojautumaan<br />

aktivoitunutta ahdistusta vastaan äärimmäisillä<br />

tavoilla. Esimerkiksi ratkaisuna voi olla seksisuhteen<br />

lopettaminen kokonaan suhteessaan tai seksuaalisuus<br />

toteutetaan ulkopuolisessa suhteessa. Ulkopuolinen<br />

suhde voidaan kokea enemmän ”lailliseksi”, koska<br />

se ei edusta perheenjäsentä. Jatkuva parinvaihto voi<br />

olla myös yritys suojautua tiedostamattomia perheen<br />

sisäisiä insestisiä paineita vastaan.<br />

Vihan ja rakkauden halkominen puolison ja ulkopuolisen<br />

suhteen välillä voi olla yritys selvitä<br />

vaikeudesta tunnesuhteeseen toiseen tai toiseen<br />

sukupuoleen. Uskoton saattaa syvimmiltään vihata,<br />

väheksyä ja pitää arvottomana parisuhteen ulkopuolista<br />

ihmistä. Tai hänelle annetaan arvo vain silloin,<br />

kun häntä tarvitaan lohduttajaksi, pelastamaan<br />

uskoton depressiolta ja omilta riittämättömyydentunteiltaan.<br />

Ulkopuolista suhdetta jatkettaessa halvennetaan<br />

puolisoa ja viime kädessä omaa itseä<br />

sekä mitätöidään parisuhde. Suhde ei silloin toimi<br />

riittävänä sisällyttäjänä puolisoille (Grier, Morgan<br />

2005). Ulkopuolinen suhde voi olla myös puolisoon<br />

kohdistettu torjuttu viha, joka ilmaistaan toiminnan<br />

keinoin. Kyseessä onkin usein yritys jatkaa kesken<br />

jäänyttä eriytymis- ja yksilöitymisprosessia.<br />

81

Kolme surua oman olemassaolon<br />

vahvistumiseen ja tyydyttävään seksuaalisuuteen<br />

Joyce McDougall (1995) on esittänyt, että ihmisen<br />

työstettävänä on kolme surua oman olemassaolon<br />

vahvistumiseksi ja tyydyttävän seksuaalisuuden<br />

mahdollistumiseksi:<br />

1. Erillisyys (toiseus)<br />

Ihminen kamppailee erillisyyttä vastaan ja<br />

sen puolesta. Lapsi pyrkii omistamaan äidin,<br />

olemaan yhtä hänen kanssaan. Oman itsen ja<br />

toisen erottamiseksi tulee paine erillisyyteen.<br />

2. Vain toista sukupuolta<br />

Toinen suru liittyy sen tajuamiseen, että ihminen<br />

on vain toista sukupuolta. Joudutaan<br />

sietämään omaa rajallisuutta ja vertailua<br />

toiseen sukupuoleen.<br />

3. Ulkopuolisuuden kokemus<br />

Lapsi joutuu sietämään vanhempien parisuhteen<br />

ja seksuaalisen suhteen ulkopuolelle<br />

jäämisen. Omalle paikalle joutuminen<br />

ja kaikkivoipuudesta luopuminen mahdollistavat<br />

paremmin suhteen todellisuuteen,<br />

selfin ja egon toimivuuteen.<br />

Ulkopuolisuudenkokemus merkitsee avuttomuutta,<br />

oman riippuvuuden ja yksinäisyyden tajuamista, mutta<br />

myöhemmin myös helpotusta sekä syyllisyydentunteiden<br />

kanssa selviämistä. Näin ihminen valmistautuu<br />

sietämään menetyksiä, luopumista ja kuolemaa.<br />

Näitä kolmea surua työstetään monikerroksisesti<br />

miehen ja naisen seksuaalisessa suhteessa.<br />

”…Kun kohtaat oman kuolemasi, vain se rakkaus,<br />

jonka olet antanut ja saanut, vain se merkitsee.<br />

Kaikki muu, kaikki saavutukset ja taistelut, kaikki<br />

unohtuu muistoissasi…”(Kubler-Ross 1982).<br />

Mies – nainen, rakkaus – viha ja seksuaalisuus –<br />

kuolema ovat jännitteitä, joiden mysteereissä kysytään<br />

omaa olemassaoloa ja toiseutta. Sitoutuminen<br />

rakastettuun antaa henkilökohtaiselle elämälle<br />

tarkoituksen. Tyydyttävä suhde jännitteineen ja<br />

erilaisine vaiheineen syvästä rakkaudesta toisen<br />

vihaamiseen, sisältää tietoisuuden perimmäisestä<br />

erillisyydestä, täyttymättömien toiveiden olemassaolosta.<br />

Ihmisessä on kuitenkin ikuinen kaipuu<br />

suhteeseen ja läheisyyteen, tasapainon löytämiseen<br />

läheisyyden ja etäisyyden välillä niin, että<br />

hän samanaikaisesti säilyttää yhteyden omaan<br />

itseensä. Tämä on merkittävämpiä ahdistuksen<br />

ja psyykkisen sisäisen ristiriidan aiheuttajia miehen<br />

ja naisen suhteessa. Yhteyden ja erillisyyden<br />

jännitteistä muodostuu kokemuksellinen elämänprosessi<br />

– kunkin ainutkertainen elämä ja siihen<br />

sisältyvät suhteet.<br />

Tyydyttävämpää seksuaalisuutta voidaan tavoitella<br />

suostumalla kohtaamaan itsensä ja toisensa keskustelun<br />

kautta. Kokemusten jakaminen, toistensa<br />

ymmärtäminen, negatiivisten tunteiden sietäminen,<br />

pettymysten kohtaaminen ja myönteisen palautteen<br />

antaminen voivat rakentaa suhdetta. Kyky<br />

vastaanottaa välittämistä ja kestää tunneyhteyden<br />

jatkuvuutta, sitä tuhoamatta, on haaste molempien<br />

puolisoiden minuudelle. Kykyä on myös jättää asioita<br />

”silleen” eli sietää aika ajoin epätyydyttävyyttä<br />

ja keskeneräisyyttä. Tiedostamattomien toiveiden,<br />

odotusten ja pelkojen tietoiseksi tekeminen edistää<br />

jaetun todellisuuden kohtaamista sekä pettymysten<br />

sietoa. Parisuhde seksuaalisuuksineen ei ole<br />

vain romanttisen rakkauden taikaa. Turvallisuus<br />

ja intohimo eivät aina mahdu samaan suhteeseen.<br />

Romanttisen rakkauden ja eroottisuuden tiedetään<br />

ravitsevan ja virvoittavan seksuaalisuutta – mysteerien<br />

ja taikavoiman jatkuvuutta.<br />

Lopuksi<br />

82

Kirjallisuutta:<br />

Britton, R.(1989). Subjectivity, Objectivity and Triangular<br />

Space. Teoksessa: Spillus, E.B. Edited by: Belief and<br />

Imagination: Explorations in Psychoanalysis. London:<br />

Routledge.<br />

Claremont de Castillejo, I.(1973).Knowing Woman. New<br />

York: Harper&Row.<br />

Fisher, J. (1999). The Uninvited Guest, Emerging from<br />

Narcissism towards Marriage. London: karnac Books.<br />

Foucault, M. (1998). Seksuaalisuuden historia. Tampere:<br />

Gaudeamus. Tammer-Paino Oy.<br />

Grier, F.(2005). Oedipus and the Couple. London: Karnac<br />

Books.<br />

Hautala, A. (2002). Nuoruuden ensirakkaus. Teoksessa:<br />

Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä 6. Helsinki:<br />

Yliopistopaino.<br />

Helen, I. (1998). Elämä seksuaalisuudessa. Teoksessa:<br />

Foucault, M.: Seksuaalisuuden historia. Tampere:<br />

Vaudeamus. Tammer-Paino Oy.<br />

Hyrck, R. (2001). Kantanäkyfantasia yhteyden mahdollistajana<br />

tai estäjänä. Psykoterpia 2.<br />

Hägglund, T-B.(1990).Oidipus iänikuinen. Jyväskylä:<br />

Gummerus, Kirjapaino Oy.<br />

Hägglund, T-B.(1997). Ruumiillisuuden kosketus. Jyväskylä:<br />

Gummerus Kirjapaino Oy.<br />

Igra, L.(1993). Äänetön murha, miehinen ja naisellinen<br />

tuhoavuus psykoanalyyttisessa prosessissa. Psykoterapia 1.<br />

Therapeia-yhdistys.<br />

Ikonen, P.(2000). Mykän puolen kuuntelua. Teoksessa: P<br />

Ikonen: Psykoanalyyttisia tutkielmia. Nuorisopsykoterapiasäätiö.<br />

Helsinki.<br />

Ikonen, P. (2001). Pieni tutkielma rakkaudesta. Teoksessa:<br />

Roos, E., Manninen, V., Välimäki, J. toim.: Rakkaus,<br />

toive, todellisuus. Psykoanalyyttisia tutkielmia. Helsinki:<br />

Yliopistopaino.<br />

Kernberg, O.F. (1995). Love Relations, Normality and<br />

Pathology. New Haven and London: Yale University Press.<br />

Klein, M. (1946/1991). Love, Guilt and Reparation. Lontoo:<br />

Vigaro.<br />

Kubler-Ross, E. (1982). Esitelmä 21.9. Hauholla.<br />

Lawrence, J. (2006). The impulse to infidelity and oedipal<br />

splitting. International Journal of Psychoanalysis; 87:423-<br />

37.<br />

McDougall, J. (1995). The Many Faces of Eros. A<br />

Psychoanalytic Exploration of Human Sexuality. Lontoo:<br />

Free Associations.<br />

Money-Kyrle, R.(1971). The aims of psychoanalysis.<br />

International Journal of Psychoanalysis:52.<br />

McDougall, J. (1995). The Many Faces of Eros. London:<br />

Free Association Books.<br />

Morgan, M.(2005). On being able to be a couple: the importance<br />

of a “creative couple” in psychic life. Teoksessa:<br />

Grier, F, Edited by: Oedipus and The Couple.London:<br />

Karnac.<br />

Nin Anais, (1991). Henry ja June. Juva: WSOY.<br />

Paglia, C.(1990). Sexual Personae. London: Yale Univerity<br />

Press.<br />

Petäjä, J. (2006). Pyhä Teresa rohkaisi lihallisuuteen.<br />

Artikkeli Helsingin Sanomissa 01.10.06.<br />

Roos, E. (2001). Mitä on rakkaus? Teoksessa:Roos, E.,<br />

Manninen, V., Välimäki, J. toim.: Rakkaus, toive, todellisuus.<br />

Psykoanalyyttisia tutkielmia. Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Saraneva, K. (2006). Freud eilen ja tänään. Teoksessa:<br />

Toim. Mälkönen, K. Sammallahti, P., Saraneva, K., Sitolahti,<br />

T. (2006) Psykoanalyysin isät ja äidit. Therapeia-säätiö.<br />

Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy.<br />

Sartre, J-P. (1966). The Reprieve. Alfred A. Knopf.<br />

Segal, H. (1994). Melanie Klein ihmismielen ymmärtäjänä.<br />

Helsinki: Yliopistopaino.<br />

Scharff, D. & Scharff, J.S. (1994). Object Relations Couple<br />

Therapy. London: Jason Aronson Inc.<br />

Siltala, P. (1986). Syöpäsairaus psykoterapeuttisen tutkimuksen<br />

näkökulmasta. Kirjassa: Sairauden viesti, toim. J.<br />

Rekola. Helsinki: Kuntoutussäätiö.<br />

Tuhkasaari, P.(1995). Rakkaus, eroottisuus ja seksuaalisuus<br />

perheessä. Ryhmätyö 4.<br />

Tuhkasaari, P.(1997). Seksuaalisuus vuorovaikutuksessa<br />

– olemassaolon vahvistajana naisen ja miehen suhteessa.<br />

Ryhmätyö 4.<br />

Tuhkasaari, P.(2000). Kilpailusta seksuaalisuudessa.<br />

Ryhmätyö 2.<br />

Tuhkasaari, P.(2006). Suorittamisen yksinäisyydestä luovaan<br />

yhteyteen. Ryhmätyö 3.<br />

Tähkä, V. (1996). Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen<br />

hoitaminen. Porvoo: WSOY.<br />

Verhaeghe, P.(1999). Love in a time of loneliness. London:<br />

Rebus Press.<br />

Verhaeghe, P.(2006). Rakkaus yksinäisyyden aikana. Suom.<br />

Janne Kurki. Vantaa: Apeiron Kirjat.<br />

Mitä – missä – milloin. Tietosanakirja. Kustannusosakeyhtiö<br />

Otava (1993).<br />

83

Intiimiys ja seksuaalisuus parisuhteessa<br />

Sinikka Kumpula<br />

Pari- ja seksuaaliterapeutti<br />

Väestöliitto, Tampereen Klinikka<br />

Tänä päivänä monenlaiset elämänvaatimukset<br />

asettavat ihmisille haasteita toimivan parisuhteen<br />

luomiseksi. Nykyään vaaditaan tehokkuutta,<br />

ja ihmisen valtaa miltei krooninen riittämättömyydentunne<br />

liiallisten ja keskenään ristiriitaisten<br />

vaatimusten keskellä. Tällaista täydellisyysajattelua<br />

näytetään sovellettavan myös kumppanina olemiseen.<br />

Tunnesuhteissa suoriutumisvaatimukset<br />

toimivat kuitenkin itseään vastaan. Yhä kovenevat<br />

työelämän vaatimukset asettavat paineita: miten<br />

sovittaa yhteen työlle tarvittava tila ja aika ja parisuhdeaika<br />

tai –tila, oma henkilökohtainen tila ja<br />

aika jne. Välillä tuntuu siltä, että ihmisiltä puuttuu<br />

toimivan parisuhteen luomiseen tarvittavat taidot<br />

ja tiedot. Monien on vaikea kehittää sisäistä turvallisuutta,<br />

ja usein uhkaa ja vaatimuksia saatetaan<br />

kokea kaikkein lähimmän ihmisen eli oman kumppanin<br />

taholta.<br />

Seksuaalisuus on olennainen osa parisuhdetta:<br />

tarjoten jaettua mielihyvää ja keinoja vahvistaa<br />

intiimiyttä. Se toimii jännitysten ja stressin helpottajana.<br />

Seksuaalisuus energisoi parisuhdesidettä<br />

ja helpottaa joitakin suhteeseen liittyviä tunteita,<br />

kuten esimerkiksi stressiä ja väsymystä. Toisaalta<br />

suhteen elinvoima ja intiimiys kärsivät, jos seksuaalisuudessa<br />

on häiriöitä tai parisuhteessa ei ole<br />

seksiä ollenkaan. On paradoksaalista, että huonolla<br />

seksillä on voimakkaampi negatiivinen vaikutus<br />

parisuhteeseen, kuin hyvällä seksillä positiivisessa<br />

mielessä (Barry W. McCarthy, 1997).<br />

Rakkaus, intiimiys ja seksi kietoutuvat monimutkaisella<br />

tavalla toisiinsa. Tyydyttävän seksuaalisuhteen<br />

syntyminen edellyttää kykyä jakaa rakkautta,<br />

neuvotella molempien mahdollisuudesta vaikuttaa<br />

(ts. vallasta) ja rakentaa yhdessä intiimiyttä. Näihin<br />

kykyihin vaikuttavat kokemuksemme varhaisissa<br />

kiintymyssuhteissa omassa lapsuudenperheessämme.<br />

Sukupuolisuus ja parisuhde ovat edelleen monelle<br />

häpeän, likaisuuden ja nautinnon sekoittunut maailma,<br />

jota hallitsevat myytit, tabut, väärät käsitykset,<br />

tiedon puute ja ennakkoluulot. Ihmiselle kertyy varhaislapsuudesta<br />

lähtien hyvin erilaisia kokemuksia<br />

omasta ruumiillisuudestaan ja seksuaalisuudestaan.<br />

Yksilön kehityksessä näihin kytkeytyvät seksuaalisuuteen<br />

ja sen ilmaisuun liittyvät tunteet, fantasiat,<br />

arvot, normit ja toimintamallit sekä käsitykset parisuhteesta.<br />

Näin syntyvät ”käsikirjoitukset” sisältävät<br />

usein paitsi ahdistusta, pelkoa, syyllisyyttä ja sisäisiä<br />

ristiriitoja myös onnen edellytykset (P. Soramäki,<br />

Tampereen lääkäripäivät, 1994).<br />

Seksuaalinen käsikirjoituksemme muotoutuu siis<br />

varhain kehittyvässä minä-kuvassamme, omien<br />

kokemustemme, kulttuurillisten tekijöiden, vanhempiemme<br />

roolimallien ja ystävyyssuhteidemme<br />

vaikutuksesta. Kiintymyssuhteen laatu varhaisissa<br />

suhteissamme vaikuttaa kykyymme rakastaa, koskettaa,<br />

antaa, ottaa vastaan, olla lähellä ja sitoutua.<br />

Seksuaalinen ilmaisu, eritoten yhdyntä, on parisuhteen<br />

kaikkein haavoittuvaisin vuorovaikutuksen<br />

muoto. Ihokosketus ja fyysisesti syvemmällä tasolla<br />

oleminen herättää alitajuisia asioita ja mielikuvia,<br />

joita ei koeta muissa pysyvissäkään ihmissuhteissa,<br />

kuten ystävyys- tai työtoveruussuhteissa.<br />

Parisuhteen sisäinen turvallisuus eli<br />

hiljainen tieto voimavarana<br />

Pariskunta on molempien osapuolten osaamisen tiivistymä<br />

ja parhaimmillaan vielä enemmänkin: toimiva<br />

parisuhde on parin vuorovaikutuksessa syntyneen<br />

täsmäosaamisen tulos. Parisuhdetaitoihin ei<br />

saada täsmäoppia missään. Näitä taitoja harjoitellaan<br />

varhaisissa vuorovaikutussuhteissa sekä ystävyys-<br />

ja seurustelusuhteissa. Molemmat osapuolet<br />

tuovat omat sekä tietoiset että tiedostamattomat<br />

oppinsa parisuhteeseen. Jos varhaisemmissa suhteissaan<br />

on saanut osakseen luottamusta, rakkautta<br />

ja läheisyyttä sekä kokemusta siitä, että omia tarpeita<br />

ja tunteita on kuunneltu, tämä luottamus siirtyy<br />

omaan parisuhteeseen. Vastaavasti, jos on tullut<br />

84

usein petetyksi tai on kokenut esimerkiksi hylkäämistä,<br />

ymmärtämättömyyttä tai mitätöintiä, nämä<br />

epäluottamuksen ja pettymyksen kokemukset siirtyvät<br />

omaan parisuhteeseen. Näin omaksutut taidot<br />

ja uskomukset vaikuttavat siihen, minkälaiseksi parisuhde,<br />

ja etenkin seksuaalielämä, muodostuu.<br />

Pari rakentaa yhdessä ainutlaatuisen suhteen,<br />

jossa näkyy se, mitä he sekä yhdessä että erikseen<br />

arvostavat ja mitä he osaavat hyödyntää aikaisemmista<br />

kokemuksistaan. Siihen, minkälaiseksi heidän<br />

suhteensa muodostuu vaikuttaa myös se, miten<br />

he tunnistavat yhteisiä positiivisia kokemuksiaan,<br />

miten he osaavat toteuttaa niitä uudestaan tai luoda<br />

uusia sekä miten he osaavat säilyttää ja vaalia<br />

niitä. Yhteisten kokemusten hyödyntämisestä voi<br />

tulla osa pariskunnan yhteistä toimintastrategiaa,<br />

onnellista, onnistunutta käyttäytymistä tai vastaavasti<br />

onnetonta, suhdetta tuhoavaa strategiaa, jota<br />

kumppanit tahtomattaan toistavat.<br />

Kyse on siitä, osaako pari hyödyntää heille kertynyttä<br />

osaamista, vai toistavatko he usein alitajuisia,<br />

kielteisiä käsikirjoituksia ja uskomuksia, jotka<br />

on opittu jossain aikaisemmissa suhteissa, kykenemättä<br />

käyttämään uutta mahdollisuutta erilaiseen<br />

suhteeseen, jota kenties kyseinen suhde tarjoaisi.<br />

Tällöin he menettävät mahdollisuuden itsellä jo<br />

olevaan tietotaitoon.<br />

Iso osa tästä tietotaidosta on ei-tietoista ja ajattelematta<br />

sujuvaa niin sanottua hiljaista tietoa, ja siksi sen<br />

tunnistaminen ja hyödyntäminen ei ole aina helppoa.<br />

Kun pari kohtaa suhteensa ulkopuolelta riskejä,<br />

vaatimuksia tai vaikeuksia, kuten työttömyyttä, työstressiä,<br />

sairautta, läheisten menetyksiä, se tarvitsee<br />

sisäistä turvaa ja voimaa. Mitä pariskunnan sisäinen<br />

turvallisuus hiljaisena tietona tarkoittaa? Se sisältää<br />

kaikki ne tunteet, uskomukset, käyttäytymiset,<br />

joita pariskunta on yhdessä kehittänyt ja jakanut<br />

yhteisissä kokemuksissaan. Sisäisen turvallisuuden<br />

kehittyminen vaatii riittävän hyvää dialogia. Mikä<br />

tahansa dialogi ei siis kelpaa. Hyvää dialogia on<br />

oltava tarpeeksi usein, jotta pari voi kerätä tärkeitä<br />

kokemuksia voimavarapankkiinsa, josta osapuolet<br />

voivat ammentaa, kun vaikeat ajat tai kriisiyttävät<br />

muutosvaiheet tulevat. Tällaisia tilanteita voivat<br />

esimerkiksi olla ensimmäisen lapsen syntymä, lasten<br />

murrosikä, keski-iän kriisi tai lasten lähteminen<br />

kotoa. Kokemuksesta tiedämme näiden vaiheiden<br />

koettelevan parisuhdetta. Varsinkin ensimmäisen<br />

lapsen syntymä haastaa parisuhdetta.<br />

Parisuhdevaihe, elämäntilanne<br />

ja seksuaalisuus<br />

Seksuaalisuus ilmenee eri pari- tai perhevaiheissa<br />

eri tavoin: suhteen alussa, ihastumisvaiheessa, se on<br />

luonteeltaan aktiivisempaa ja intohimoisempaa kuin<br />

jossain muussa vaiheessa. Suhteen jatkuessa intohimo<br />

muuttuu syvemmäksi välittämiseksi ja huolenpidoksi<br />

toista kohtaan. Esimerkiksi muutosvaiheissa energia<br />

ja huomio menevät muihin asioihin, jolloin seksuaalisuus<br />

jää taka-alalle. Seksuaalisuus voi olla parisuhteessa<br />

voimavara, joka ylläpitää ja lujittaa suhdetta tai<br />

se voi olla, ainakin välillä, suhdetta kuormittava ja ongelmia<br />

aiheuttava ja/tai molempia. Varsinkin pitkässä<br />

suhteessa seksi muuttaa luonnettaan. Siihen voi löytyä<br />

kokemuksen myötä vähemmän yhdyntäkeskeistä rakastelua<br />

ja enemmän hellyyttä ja läheisyyttä. Joissakin<br />

liitoissa ei harrasteta seksiä ollenkaan, kun taas toisissa<br />

se jatkuu säännöllisenä. Parisuhteet ja siinä elävät<br />

kumppanit ovat yksilöllisiä.<br />

Ensimmäisen lapsen syntymä<br />

Tutkimuksissa on tullut esille, että lapsen syntymän<br />

jälkeen parisuhteen vuorovaikutus muuttuu negatiiviseen<br />

suuntaan, ja ristiriidat lisääntyvät (Gottman et al.<br />

2004). Suhteen huononevan kehityksen siemen lähtee<br />

usein itämään siinä vaiheessa, kun perheeseen syntyy<br />

ensimmäinen lapsi. Yhdysvalloissa suoritetuissa tutkimuksissa<br />

on käynyt ilmi, että ensimmäisen lapsen<br />

syntymän jälkeen:<br />

• parisuhdetyytyväisyys huononi merkittävästi 67<br />

prosentilla uusista vanhemmista<br />

• huomattava vihamielisyyden lisääntyminen suhteessa<br />

• intiimiys häiriintyy ja huononee<br />

• 50–80 prosentilla tuoreista äideistä on synnytyksen<br />

jälkeisen masennuksen oireita ja 30 prosentilla<br />

tuoreista isistä samoja oireita<br />

• neljäsosa aviopareista eroaa viiden vuoden sisällä<br />

ensimmäisen lapsen syntymästä, avopareilla<br />

tämä luku on kolminkertainen.<br />

•<br />

Kun pareille an<strong>netti</strong>in ennaltaehkäiseviä parisuhdetietoja<br />

ja -taitoja sekä opastusta vauvan kanssa<br />

olemisesta, niin todettiin, että äitien synnytyksen<br />

jälkeinen masennus väheni ja he saivat paremmin<br />

kontaktin vauvoihin ja isät pystyivät luomaan pysyvämmän<br />

suhteen vauvoihin. Parit kokivat suhteessaan<br />

myös vähemmän vihamielisyyttä ja enemmän<br />

85

onnellisuutta verrattuna niihin pareihin, jotka eivät<br />

olleet saaneet ennaltaehkäisevää opastusta (Gottman<br />

et al. 2004). Tässä perhevaiheessa saadulla ennaltaehkäisevällä<br />

tuella osoittautui olevan suuri merkitys<br />

parisuhteen positiiviselle kehitykselle.<br />

Lapsen syntymä vahvistaa usein jo omassa lapsuudessa<br />

sisäistettyjä asenteita, joiden mukaan parisuhteen<br />

ja sukupuoliroolien tulee siirtyä taka-alalle,<br />

ja isänä ja äitinä olemisen astua tilalle. Omista<br />

tarpeista helposti kieltäydytään, kumppanit näkevät<br />

itsensä ja toisensa vain vanhempina, omaa riittävyyttä<br />

epäillään ja syyllisyydentuntoisuus lapsen<br />

huoltajana kasvaa. Tällaiset tunteet eivät ole omiaan<br />

luomaan ilmapiiriä seksuaalisuutta herättäväksi<br />

ja ylläpitäväksi parisuhteessa, vaan seksuaalisuhde<br />

usein huononee näiden erilaisten kriisi- ja siirtymävaiheiden<br />

aikana. Tämä näkyy esimerkiksi haluttomuutena<br />

tai erektio-, kostumis-, ja orgasmivaikeuksina.<br />

Lapsen odotus ja saaminen vaikuttavat kumppaneiden<br />

seksisuhteeseen. Kun ollaan väsyneitä ja<br />

stressaantuneita, on vaikea luoda seksuaalisuudelle<br />

otollista tunnelmaa.<br />

On havaittu, että lapsen saaminen vähentää monesti<br />

naisen seksuaalisia haluja. Myös mies voi kadottaa<br />

seksuaalisia halujaan, koska hänen saattaa esimerkiksi<br />

olla vaikea yhdistää samaan henkilöön eri rooleja. Jos<br />

hän kokee vaimonsa ensisijaisesti äidiksi, hän ei osaa<br />

ajatella ”äitiä” rakastajattarena. Useimmiten jommankumman<br />

tai molempienkin haluttomuus menee ohi itsestään.<br />

Häiriö saattaa joskus kehittyä pitkäaikaiseksi,<br />

jolloin ongelma jumittuu, ja ratkaisua saatetaan lähteä<br />

hakemaan kodin ulkopuolisista suhteista. Useimmat<br />

miehet kuitenkin kokevat naisensa eroottisempana tämän<br />

tultua äidiksi. Naiset ovat usein paljon kriittisempiä<br />

kuin miehet arvioidessaan raskauden ja synnytyksen<br />

aiheuttamia muutoksia vartalossaan. Myös suurin<br />

osa naisista pitää kumppaniaan yhtä seksikkäänä ja<br />

haluttavana kuin ennen isäksi tuloa.<br />

Suomessa tehtyjen haastattelujen perusteella<br />

näyttäisi siltä, että naisten seksuaalinen halukkuus<br />

synnytyksen jälkeen vähenee enemmän kuin miehillä.<br />

Suurimmalle osalle miehistä lapsen syntymä<br />

ei aiheuta suurta muutosta halukkuuteen tai halukkuus<br />

saattaa jopa lisääntyä. (Reinholm, 1999).<br />

Uskottomuus on kuitenkin huonoin mahdollinen<br />

ratkaisuyritys, koska se vain pahentaa tilannetta.<br />

Toisilla taas lapsen odotukseen ja saamiseen liittyvä<br />

luovuus ja itsetunnon kasvu tuntuvat seksuaalisena<br />

hyvinvointina ja suhteeseen tulee lisää energiaa.<br />

Muutos- ja elämänvaiheet<br />

Erilaiset muutosvaiheet, kuten lasten murrosiän tuomat<br />

haasteet, omat kehityskriisit tai vaihdevuodet<br />

tuovat muutoksia seksuaalisuuteen. Voi olla esimerkiksi<br />

vaikea löytää tilaa kahdenkeskisyydelle, kun<br />

lapset valvovat myöhempään kuin vanhemmat tai<br />

talo on täynnä lasten kavereita. Parisuhdekriisissä<br />

voi olla erilaisia aikoja: seksuaalisuus voi olla taustalla,<br />

koska energia menee kriisin selvittämiseen.<br />

Suvantovaiheessa ja parisuhteen korjaamista koetettaessa<br />

seksuaalisuus voi elpyä uuteen kukoistukseen.<br />

Silti puolisot voivat päätyä eroon.<br />

Eron jälkeen joidenkin voi olla vaikea aloittaa seksuaalielämää<br />

uuden kumppanin kanssa. Esimerkiksi<br />

jännittäminen voi aiheuttaa häiriöitä seksuaalisissa<br />

reaktioissa. Jotkut taas voivat löytää kokonaan uudenlaisen<br />

seksuaalisuuden ja mahdollisuuden nauttia<br />

siitä. Edellinen suhde on voinut estää jonkun esimerkiksi<br />

villimmän puolen esiintulon, mikä onkin<br />

mahdollista uudessa suhteessa, ja ehkä itsetuntokin<br />

on kriisistä selvittyä kokemuksissa kasvanut.<br />

Yhteinen vaikeus voi joko lujittaa suhdetta tai<br />

etäännyttää puolisoita toisistaan. Tämä tarkoittaa<br />

sitä, että suhdetta rakennetaan yhdessä sisältä käsin<br />

dialogissa, joka käsittää kielellisen lisäksi ei-kielellisen<br />

dialogin, olemisen ja tekemisen jne. Tutkimus<br />

on osoittanut, että eroon päätyvät parit voidaan erottaa<br />

ns. tyytyväisistä pareista sen perusteella, kuinka<br />

paljon positiivista dialogia ilmaistaan suhteessa negatiiviseen<br />

tunteiden ja käyttäytymisen ilmaisuun.<br />

Tyytyväisissä parisuhteissa ilmaistiin positiivista<br />

vuorovaikutusta huomattavasti enemmän kuin<br />

eroon päättyneissä suhteissa (Gottman et al. 1999).<br />

Parisuhteessa tarvitaan kykyjä,<br />

taitoja ja edellytyksiä<br />

Positiivisten tunteiden ilmaisu<br />

Rakkaus perustuu tunteisiin ja olemiseen, joita voidaan<br />

jakaa, mutta joista ei voida ”käydä kauppaa”.<br />

Rakkaus sisältää kyvyn sitoutua suhteeseen, kyvyn<br />

olla tasaveroisessa suhteessa toiseen, jossa molempien<br />

merkitystä arvostetaan sekä vastavuoroisuutta<br />

siinä, miten molemmat panostavat suhteeseen.<br />

Nämä kyvyt omaavat parit kokevat yhteisyyttä,<br />

ihanaa yhteensulautumisen tunnetta ja läheisyyttä,<br />

86

joka sisältää molemmat kumppanit erillisinä yksilöinä.<br />

Tällöin voidaan kokea rakkauden antamista<br />

ja vastaanottamista niin, että ihminen voi antaa ja<br />

saada huolenpitoa, kiintymystä ja arvostusta vastavuoroisesti<br />

kumppaninsa kanssa. Suhde pystyy<br />

silloin tarjoamaan molemmille osapuolille tunnetason<br />

kohtaamista ja lohdutusta siten, että molemmilla<br />

osapuolilla on mahdollisuus olla välillä pieni,<br />

avuton ja heikko ilman, että joutuu naurunalaiseksi,<br />

torjutuksi tai hylätyksi. Tämä on erittäin tärkeää nykyisessä<br />

pirstoutuneessa yhteiskunnassa, jossa on<br />

moniarvoisuutta, vaatimuksia, stressiä, vieraantuneisuutta<br />

ja yhteisöllisen tuen puutetta.<br />

Hyvään seksuaalisuuteen kuuluu se, että seksi on arvokasta,<br />

jännitystä vähentävää ja riittävän hyvä alue<br />

suhteessa. Sen tulisi kestää pettymyksen ilmaisuja ja<br />

ristiriitoja sopivasti ja antaa kumppaneille tarkalleen<br />

sitä, mitä he tarvitsevat ja haluavat. Ts. sitä voidaan<br />

pitää ”riittävän hyvänä” seksinä. Seksi ei voi olla riittävän<br />

hyvää, jos osapuolilla on liian paljon fyysisiä<br />

tai psyykkisiä vaikeuksia (Scharff, 1994).<br />

Seksuaalisen hyvinvoinnin, intiimiyden ja läheisyyden<br />

kannalta on välttämätöntä osata ilmaista<br />

tunteita ja pystyä unelmoimaan ja kokemaan<br />

mielikuvia ja tunnelmia, jotka liittyvät parisuhteen<br />

romanttisiin hetkiin, alkuaikoihin tai muihin<br />

intohimoisiin kokemuksiin. Romantiikan ja intohimon<br />

muodot toki muuttuvat. On tärkeää, että<br />

nämä mielikuvat, romantiikka ja unelmat kyetään<br />

yhdistämään arkiseen kokemukseen. Tässä auttaa<br />

esimerkiksi kyky vaalia juhlahetkiä. Samalla,<br />

kun luodaan romanttisia tunnelmia, osataan arjen<br />

yllättäessä jakaa pyykkivuoroja ja hoitaa laskujen<br />

maksamiset. Tarvitaan kykyä pitää rakkautta elossa<br />

haasteellisessa reaalimaailmassa. Tutkimusten<br />

mukaan suureksi avuksi on pariskunnan kyky<br />

kääntyä toisiaan kohti eikä toista vastaan tai toisesta<br />

poispäin, kyky korjata haavoittavaa tai hankalaa<br />

riitaa, kyky rauhoittua ja rauhoittaa toista,<br />

sietää toisen virheitä ja hyväksyä toisen vaikutus<br />

itseen (Gottman, Silver, 1999).<br />

Intiimiys ja seksuaalisuus<br />

Parisuhteessa OLEMINEN keskeistä,<br />

ei suorittaminen<br />

Seksuaalisuudessa on niin paljon ihonalaista, syvällä,<br />

jopa solutasolla olevia kokemuksia ja tunteita,<br />

että ne ovat vain osittain tietoisen mielen tavoitettavissa.<br />

Usein nämä kokemukset ja tunteet pakenevat<br />

puhetta ja ne löytyvät äärimmäisen intiimiyden<br />

sisältä omista hyvin intiimeistä kokemuksista ja<br />

tunnoista. Koska näissä kokemuksissa kohtaantuvat<br />

monet kielletyt tunteet, pelot, ahdistukset, jännitykset,<br />

kuvitelmat ja ajatukset, toiveet, kaipaukset<br />

ja unelmat, tarvitaan paljon luottamusta toiseen ja<br />

turvallisuutta, jotta voi näine kaipuineen antautua<br />

intiimiyteen ja seksuaaliseen läheisyyteen.<br />

Seksuaalisen halun intensiivisyydestä<br />

Mielihyväkokemuksesta, läheisyyden ja kosketuksen<br />

mahdollistamasta erilaisten aistien syvätuntoisuudesta,<br />

halusta saada ja antaa, muodostuu seksuaalisuuden<br />

luova prosessi, joka johtaa yhdyntään ja<br />

orgasmiin. Läheisyydessä aktivoituu kokemuksia,<br />

joissa tulee esiin varhaisemmat tyydyttävät suhteet<br />

tai pelottavat, ahdistavat kokemukset. Keskeistä on<br />

kokea saavansa ilman ansioita, ja lupa omille tarpeille<br />

ja tunteille. Oleellista on elämänhistoriassa<br />

koettujen kokemusten tyydyttävyys/traumaattisuus,<br />

jotka vaikuttavat kykyyn antautua, antaa ja vastaanottaa.<br />

Orgasmin pelko tai orgasmivaikeudet voivat<br />

liittyä muun muassa ajankohtaiseen elämään, suhteen<br />

turvattomuuteen ja luottamuksen puutteeseen.<br />

Voi olla, että kumppanin on omaan elämänhistoriaansa<br />

liittyvistä syistä johtuen vaikea löytää sopivaa<br />

virittyneisyyttä, ja siksi orgasmi-, erektio- ym.<br />

vaikeudet tai halujen laimeus vallitsevat. Voi olla<br />

kyvyttömyyttä samaistua kumppanin kiihottumiseen<br />

ja tyydytykseen ja siten molempien kokemuksista<br />

nauttimiseen. Eroottinen halu, kiihottuminen<br />

ja orgasmi ja niihin liittyvä sulautumisen kokemus<br />

kuuluvat syvimpiin ”hallituista” regressioista<br />

(Tuhkasaari, 1997).<br />

Keskenään ristiriitaiset pyrkimykset, tarpeet,<br />

toiveet, fantasiat ja persoonallisuuteen liittyvät<br />

seikat<br />

Latinan kielen adjektiivi intimus tarkoittaa ”sisin”,<br />

”syvin”. Joten todellinen intiimiys tarkoittaa ennen<br />

kaikkea sitä, että molemmat kumppanit kuuntelevat<br />

sisintään, ts. tutustuvat omaan sisäiseen maailmaansa<br />

suhteessa tunteisiinsa, haavoittuvuuteensa, seksuaaliseen<br />

haluunsa, kiihottuvuuteensa, nauttimiseen<br />

ja omiin seksuaalisiin fantasioihinsa ja paljastavat,<br />

mitä ovat oppineet itsestään. On oleellista, että tämä<br />

tapahtuu hyväksyvän rakkauden ilmapiirissä. Se ei<br />

suinkaan ole aina helppoa. Meillä voi olla saman-<br />

87

aikaisesti keskenään ristiriitaisia, hämmentäviäkin<br />

seksiin liittyviä tarpeita. Esimerkiksi voidaan kokea<br />

halua olla uskollisesti sitoutuneena suhteeseen, kun<br />

taas toinen osa itseä haluaisi olla vapaa ja nauttia<br />

seksistä eri kumppaneiden kanssa. Kun molemmilla<br />

on näitä keskenään ristiriitaisia pyrkimyksiä, kohtaamisesta<br />

tulee hyvin monimutkainen. Toista voi<br />

haluttaa jännittävä, ”villi ja vapaa seksi”, kun taas<br />

toisella voi olla tarve olla lähellä ja halu kokea yhdessä<br />

syvempiä tuntoja. Monesti näitä erilaisia tarpeita,<br />

toiveita ja fantasioita voidaan toteuttaa erilaisissa<br />

roolileikeissä, jotka ovat molemmista sopivia.<br />

Syvempää yhteyttä kaivatessa tällaiset roolileikit<br />

voivat tuntua liian pinnallisilta.<br />

Intiimiydessä voidaan nähdä kaksi tasoa:<br />

1. Taso, jolla voidaan kokea omat ”pimeät”,<br />

salatut puolet ja näyttää niitä toiselle.<br />

2. Kokemus siitä, että voi kokea liittymistä<br />

toiseen todellisen itsen tasolla<br />

Tämä näkyy siinä, että voi suhteessaan olla ”oma<br />

itsensä”. Kumppanit kuvaavat tällaista kokemusta<br />

hyvänä olona siitä, että suhde kantaa ja että toinen<br />

on minun puolellani. Tämän saavuttamiseen tarvitaan<br />

yleensä aikaa, yhteisiä kokemuksia ja jakamista,<br />

eli kootaan ”hiljaista tietoa” ja luodaan suhteen<br />

turvallisuuspohjaa.<br />

Usein ne persoonallisuuden puolet, jotka suojaavat<br />

meitä ja ovat esteenä intiimiydelle, ovat syntyneet<br />

sellaisissa elämänvaiheissa, joissa suojaa on tarvittu.<br />

Esimerkiksi, kun ollaan vihaisia ja kun halutaan<br />

välttyä avuttomuudelta. Toisaalta hyvässä suhteessa<br />

on olennaista, että ihminen voi olla avuton, tarvitseva<br />

ja tulla lohdutetuksi. Usein kuitenkin koetaan,<br />

että turvassa oloon liittyy kontrolli, mikä taas estää,<br />

intohimon kokemista, leikkiä ja spontaanisuutta<br />

seksissä, seksuaalista kiihottumista, orgasmin kokemista<br />

jne. Voidaan pelätä, että jos ”antaa mennä”,<br />

on vaara, että haavoittuu, tulee paljastetuksi tai esiin<br />

nousee jotain hävettävää jne. Siksi ihminen saattaa<br />

itse keskeyttää nautinnon omilla häiritsevillä ajatuksillaan<br />

ja teoillaan. Usein ihmiset kertovat kokevansa<br />

tilanteen niin, ettei heillä ole lupaa nauttia, olla<br />

kivaa tai mennä hyvin. Taustalla on usein jokin lapsuudenkokemus,<br />

jolloin on ollut viattoman hauskaa<br />

ja riehakastakin, joka on loppunut lyhyeen aikuisen<br />

puututtua äkillisesti hankalalla tavalla tilanteeseen.<br />

Tai tällaisesta on seurannut jopa joku rangaistus.<br />

Tämä kokemus on voinut yleistyä alitajuiseksi jarruksi<br />

kaikkeen nauttimiseen.<br />

Parisuhteen vuorovaikutuskehät ja<br />

käsikirjoitukset<br />

Seksuaalisuuden alueella syntyy helposti itseään<br />

vahvistavia malleja, tapoja ja kehiä.<br />

Kun pari oppii toimimaan yhdessä seksuaalisesti<br />

tyydyttävästi, näillä tavoilla on taipumus vahvistua,<br />

mikä edelleen lisää seksuaalista tyytyväisyyttä parisuhteessa.<br />

Kielteiset kokemukset puolestaan laajenevat<br />

nopeasti isommaksi ongelmaksi: ajoittainen<br />

erektiohäiriö voi helposti yleistyä suoritusahdistukseksi<br />

jne. Esimerkiksi, kun ihminen suojaa omaa<br />

haavoittuvuuttaan käyttäytymällä aggressiivisesti,<br />

herättää tämä toisessa vastareaktion: suojautumisen<br />

ja kontrollin, joka aiheuttaa vetäytymistä ja sulkeutumista.<br />

Tästä seuraa se, että seksielämä on hyvin<br />

niukkaa tai kaavamaista tai sitä ei ole ollenkaan.<br />

Ongelmia syntyy myös siitä, jos parin rakastelutapa<br />

on hyvin yhdyntäkeskeinen, ja alkuhuuman<br />

jälkeen tulee esiin kummankin erilainen temperamentti<br />

ja tarve saada seksuaalista tyydytystä. Usein<br />

se osapuoli, joka haluaa harvemmin, alkaa vähitellen<br />

kärsiä seksuaalisesta haluttomuudesta, koska<br />

joutuu enemmän miettimään, miten vastata toisen<br />

odotuksiin, eikä omille tunteille jää siten tarpeeksi<br />

tilaa. Hän voi myös turhaan alkaa potea huonommuutta,<br />

mikä ei ole kovin seksuaalisesti virittävää.<br />

Aktiivisempi osapuoli saattaa kokea, ettei ole<br />

haluttu tai että hänessä on jotain vikaa, kun tulee<br />

torjutuksi usein. Tämä koettelee sekä naisellista että<br />

miehistä itsetuntoa. Tässä tarvitaan kykyä ratkaista<br />

eritahtisuus, esimerkiksi masturbaation, käsin hyväilyjen<br />

tai suuseksin avulla.<br />

Rajojen kunnioitus<br />

On tärkeää osata rajata kaksinolo joksikin täysin<br />

omaksi, kumppanin kanssa jaetuksi ja sulkea muut<br />

ulkopuolelle. Tähän liittyy myös molempien erillisyyden<br />

ja yksityisyyden kunnioittaminen. Suhteessa<br />

on voitava riittävästi säädellä henkilökohtaista<br />

liikkumatilaa – sekä fyysistä että psyykkistä.<br />

Tarvitsemme esimerkiksi mahdollisuuden harrastaa<br />

ja tavata ystäviämme ilman, että se aiheuttaa liian<br />

suurta eroahdistusta tai mustasukkaisuutta toisessa.<br />

Liiallinen läheisyys, jossa ihan kaikki jaetaan,<br />

88

eikä ole mitään omaa, salaperäistä tai arvaamatonta,<br />

onkin usein todellisen intiimiyden este. Itse asiassa<br />

henkilökohtainen elintila on enemminkin sisäinen<br />

asia kuin fyysinen: ihminen pystyy kokemaan omaa<br />

tilaansa esimerkiksi keskittymällä omiin mielikuviinsa<br />

ihmispaljoudessakin. Intiimiyden rakentamiseen<br />

kuuluu se, että ihminen tuntee itsensä ja toisen<br />

riittävän hyvin niin, että hän tietää sekä omat että<br />

toisen tarpeet rajata läheisyyttä ja kokea yksityisyyttä.<br />

Siihen kuuluu myös kyky antautua ja avautua<br />

läheisyydelle ja seksuaalisuudelle. Yksi suurimpia<br />

haasteita seksisuhteessa on, miten ilmaista<br />

toiselle omia seksuaaliseen kiihottumiseen liittyviä<br />

toiveita ja tarpeita. Jos niitä ei kyetä ilmaisemaan,<br />

toimitaan luulojen ja olettamusten varassa, ja seurauksena<br />

koetaan usein torjuntaa ja pettymyksiä.<br />

Aina ei tarvita puhumista, vaan ilmeet, eleet ja muu<br />

ei-kielellinen ilmaisu ovat usein tehokkaampia tapoja<br />

kertoa siitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä.<br />

Kommunikaation avoimuus<br />

Monesti rakastelussa jokin aikaisempi kielteinen<br />

kokemus saattaa häiritä tunnelmaa ja kiihottumista<br />

jonkin pienen ulkopuolisen tekijän vaikutuksesta,<br />

esimerkiksi puhelin soi tai asento ”vaivaa”.<br />

Seksuaalinen kiihottuminen on häiriöalttiimpaa<br />

rakastelun alkuvaiheessa. Myöhemmässä, voimakkaamman<br />

kiihottuneisuuden vaiheessa, pienet<br />

seikat eivät sitä horjuta. Jos tunnelman on pilannut<br />

jokin negatiivinen tunne, kuten ahdistus, suorituspaine<br />

tai jännittäminen, voi olla, ettei tilanne<br />

helpotu nopeasti, koska saatetaan olla tekemisissä<br />

syvemmällä olevien pettymysten ja pelkojen kanssa.<br />

Tällöin on tärkeää, että intiimissä tilanteessa on<br />

luottamusta. Muuten tällaiset kokemukset ja tunteet<br />

voivat vahvistua, ja ihminen voi kokea tulevansa<br />

hylätyksi, väärinymmärretyksi tai mitätöidyksi.<br />

Tämä voi johtaa esimerkiksi välttämiskäyttäytymiseen.<br />

On tärkeää ymmärtää, mitä tapahtui, jottei<br />

aleta syyttää itseä tai toista ja jotta haavat voidaan<br />

hoitaa, ja näin parhaassa tapauksessa saada korvaavia<br />

kokemuksia. Tähän auttaa avoin ja rehellinen<br />

kommunikaatio. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että<br />

toinen osapuoli luulee tuntevansa toisen ajatukset ja<br />

tunteet paremmin kuin tämä itse. Jos toinen esimerkiksi<br />

kertoo, että erektio-ongelmiin liittyy jännittämistä<br />

ja epäonnistumisen pelkoa, niin toisen olisi<br />

suhtauduttava asiaan rauhallisesti ja rakastavasti<br />

ja toisaalta luotettava kumppanin kykyyn ratkaista<br />

omat ongelmansa. Tai vastaavasti, jos toinen ei<br />

oikein tiedä, mistä kiihottuu, toisen olisi luotettava<br />

häneen ja annettava hänelle tilaa oppia löytämään,<br />

mikä häntä kiihottaa, eikä yrittää tehdä liikaa toisen<br />

puolesta. Seksuaalisessa intiimiydessä olemme erittäin<br />

haavoittuvia, siksi tarvitaan hienotunteisuutta ja<br />

kykyä välttää vihamielistä kritiikkiä ja vähättelyä.<br />

Kyky olla aidosti haavoittuvainen kumppaniin nähden<br />

on keskeistä intiimiyden synnyssä. Siihen kuuluu<br />

molemminpuolinen luottamus, joka vaatii aikaa, vaivannäköä<br />

ja rakkautta. Suuri osa tästä on alitajuista.<br />

Pari, joka tavoittaa toisensa tällä tasolla, kuvaa usein<br />

sitä samalla aaltopituudella olemiseksi. Jonkin ihanan<br />

kokemuksen jakaminen hiljaisuudessa on intiimimpää<br />

kuin asiasta puhuminen. Miten olla oma itsensä niin,<br />

että kumppanikin voi olla samaan aikaan oma itsensä?<br />

Syvimmät kokemukset kosketuksen saamisesta toiseen<br />

on sitä, että on samalla kosketuksissa omaan itseensä<br />

varauksettomalla tavalla. Tämä ei tarkoita välttämättä<br />

fyysistä lähellä oloa. Liian tiukasti sidoksissa<br />

oleminen saattaa jopa tukahduttaa intiimiyttä. Parin<br />

on opittava sopiva tapa, miten olla lähellä ja erillään<br />

niin, että syntyy riittävästi tilaa ja jännitettä, jotka ovat<br />

edellytyksiä intohimon ylläpitämiselle. Intohimo ja<br />

rakkaus tarvitsevat tuulettamista ja happea elääkseen.<br />

Tarvitaan sopiva ”tila”, joka antaa mahdollisuuden<br />

kaipauksen, mielikuvien ja positiivisten ennakointien<br />

syntymiselle ja kutkuttavan ihanan yhteisyyden odottamiselle.<br />

Arkipäiväistyminen ja kaavamaisuus ovat<br />

nautinnollisen rakastelun kuolema. Intohimon ylläpitämisen<br />

salaisuus piilee siinä, että pari osaa liehitellä<br />

toisiaan esimerkiksi erilaisilla eroottisilla viesteillä.<br />

Tunnelman virittely voi olla yhtä kiehtovaa kuin itse<br />

rakastelu.<br />

Rajoittavista uskomuksista<br />

ja myyteistä<br />

Oman ainutlaatuisen seksuaalisuuden löytäminen<br />

elävänä, luovana ja liikkuvana voimana edellyttää<br />

turvallisuuden lisäksi myös kykyä luopua monista<br />

rajoittavista uskomuksista, myyteistä ja seksuaalisista<br />

käsikirjoituksista, jotka tietämättämme säätelevät<br />

seksuaalista käyttäytymistämme. Suorittaminen,<br />

monet vaatimukset ja työpaineet jättävät vähän tilaa<br />

läsnä olevalle olemiselle ja seksuaalisesti virittävien<br />

olosuhteiden luomiselle. Myös erilaiset kielteiset<br />

tunteet, kuten pelko, jännittäminen, stressi, huolet<br />

89

ja masennus ovat vastakkaisia tunteita seksuaaliselle<br />

kiihottumiselle ja seksuaalisille reaktioille.<br />

Seksuaalinen haluaminen ja kiihottuminen mahdollistuvat<br />

ihan fysiologisestikin, kun voimme hyvin,<br />

olemme itsetuntoisia ja rentoutuneita tai kun koemme<br />

olevamme rakastettuja.<br />

Sitoutumisesta<br />

Intiimiyden rakentuminen edellyttää aikaa, itsen ja<br />

toisen tuntemusta, luottamusta ja muiden ulkopuolelle<br />

sulkemista. Se edellyttää myös sitoutumista tähän nimenomaiseen<br />

suhteeseen. Kypsä seksuaalinen rakkaus<br />

on sitoutumista toiseen seksuaalisuuden, tunteiden ja<br />

arvojen alueilla (Tuhkasaari,1997). Kumppanit voivat<br />

olla hyvin erilaisia kyvyssään olla intiimisti ja sitoutua.<br />

Toisella voi olla jo paljon seksuaalisia kokemuksia ja<br />

ehkä luottamusta omaan seksuaalisuuteensa. Toinen<br />

voi puolestaan tarvita enemmän turvaa ja sitoutumista<br />

kuin toinen. Joillekin nimenomaan epävarmuus voi<br />

lisätä kiihottavuutta. Kokemuksen mukaan pitkissä sitoutuneissa<br />

suhteissa elävät parit ilmoittavat olevansa<br />

tyytyväisempiä seksuaalielämäänsä kuin vaihtuvissa<br />

suhteissa elävät. Toisaalta, jos toinen on hyvin uudella<br />

maaperällä ja arka suhteessa omaan seksuaalisuuteensa,<br />

tai jos molemmat ovat hyvin ujoja ja estyneitä, he<br />

tarvitsevat pitkän ajan siihen, mihin joku aikuinen itsensä,<br />

hyvin tunteva pari pääsee intiimiydessä lyhyessäkin<br />

ajassa. Jälkimmäisessä tapauksessa intiimiys voi<br />

olla jo niin merkittävä osa heidän persoonallisuuttaan,<br />

että he kokevat olonsa turvalliseksi, mikä taas vahvistaa<br />

intiimiyttä.<br />

Tutkimuksissa (L´Abate, 1987) on tullut esille, että<br />

intiimiys (määriteltynä haavoittuvuuden ja loukkausten<br />

jakamisena) on yleisempää sitoutuneissa ja<br />

tasa-arvoisissa suhteissa sekä sellaisissa suhteissa,<br />

joissa on molempien panoksen ja osallisuuden vastavuoroisuutta.<br />

Intiimiyttä saattaa esiintyä epäsäännöllisesti,<br />

ennustamattomasti ristiriitaisissa suhteissa,<br />

mutta sitä ei esiinny lainkaan suhteissa, joissa on<br />

henkistä tai fyysistä väkivaltaa.<br />

Kielteisten tunteiden ja ristiriitojen<br />

käsittelykyky ja seksuaalisuus<br />

Tunteiden kokemisessa ja ilmaisussa voidaan erottaa<br />

erilaisia kerroksia. Ilmaistun tai näkyvän tunteen alle<br />

kätkeytyy muita tunteita. Johnson (1996) puhuu ensisijaisista<br />

tunteista (primaaritunteet) ja toissijaisista<br />

tunteista (sekundaaritunteet). Toissijaisia tunteita<br />

ovat muun muassa aggressio ja kateus, joiden suora<br />

purkaminen ei yleensä auta läheisyyden ja intiimiyden<br />

rakentamisessa, kuten usein väärin luullaan. Jos<br />

ensisijainen tunne suuttumuksen alla on esimerkiksi<br />

loukkaantuminen, eikä sitä huomioida tai ilmaista,<br />

vihaisuus tulee tunteena apuun ja auttaa yksilöä<br />

selviytymään uhkaavasta tilanteesta. Tällä taas on<br />

taipumus herättää toisessa sellaista käyttäytymistä,<br />

joka suututtaa lisää. Siten varsinainen primaaritunne,<br />

loukkaantuminen ja siihen liittyvä tarve tulla lohdutetuksi,<br />

peittyy riidan alle, koska vihaista ihmistä<br />

on vaikea lähestyä ja lohduttaa. Jotta voi olla niin<br />

”paljas”, kuin hyvä seksuaalinen kanssakäyminen<br />

edellyttää, on tärkeää uskaltautua kokemaan ja näyttämään<br />

omaa haavoittuvuuttaan ja tulla myös siinä<br />

vastaanotetuksi. Tämä on parisuhteessa olennainen<br />

perustaito, mutta vaatii paljon yhteisiä kokemuksia<br />

löytyäkseen. Vihaisuus ja aggressiivisuus ovat kuitenkin<br />

oikein käsiteltynä myönteinen voima, jonka<br />

avulla voimme vetää rajoja itsemme, toisen ja ympäröivän<br />

maailman välille ja siten riittävästi suojata<br />

omaa tahtoamme ja tarpeitamme sekä itsetuntoamme.<br />

Vihamielisten tunteiden riittävä käsittely ja sopiva<br />

riitely ovat olennainen osa toimivaa seksuaalisuuttamme.<br />

Monesti luullaan kuitenkin, että kielteisten<br />

tunteiden purkaminen sinänsä puhdistaa ilmaa.<br />

Tutkimusten mukaan siitä voi olla parisuhteelle<br />

paljon vahinkoa. Usein varhaisemmissa suhteissa<br />

koetut traumat toistuvat pariskunnan riidoissa.<br />

Tavallista on se, että samalla tavalla kuin ehkä lapsena<br />

mies koki tulleensa äidin hylkäämäksi, hänen<br />

vaimonsa joutuu parin vuorovaikutuksessa hylkääjän<br />

rooliin, tai nainen voi kokea miehensä taholta<br />

samanlaista hyökkäävä käytöstä kuin lapsena esimerkiksi<br />

äidin tai isän taholta. Seksuaalista intiimiyttä<br />

on vaikea löytää, jos joutuu keskittymään<br />

turvallisuuden ylläpitoon. Turvallisessa suhteessa<br />

on mahdollista pysähtyä ja kuunnella itseä ja toista,<br />

mistä todella on kysymys, mitä minä todella tarvitsen.<br />

Toisaalta, jos pari on kykenemätön mitenkään<br />

käsittelemään ristiriitoja tai kielteisiä tunteitaan<br />

eivätkä riitele ns. rakentavasti, heillä ei todennäköisesti<br />

ole seksielämää ollenkaan tai se on hyvin<br />

laimeata. On tavallista, että kumppanit kuvaavat<br />

suhdettaan tällaisessa tilanteessa hyväksi, ”olemme<br />

hyviä ystäviä, emme riitele koskaan”, mutta ainoa<br />

ongelmamme on esimerkiksi seksuaalinen halut-<br />

90

tomuus, erektio-, kostumis- tai orgasmivaikeudet.<br />

Suhteesta puuttuu intohimo ja jännite. Itse asiassa<br />

ollaan hyvin vieraantuneita toisistaan, kun ei olla<br />

voitu jakaa tärkeitä kielteisiä kokemuksia.<br />

Tilanteissa, joissa ei ole riittävästi turvallisuutta,<br />

näyttää olevan yleistä muuttaa loukkaantuneisuus,<br />

häpeä ja pelko toissijaisiksi tunteiksi, kuten vihaksi<br />

ja raivoksi, jotka usein ilmaistuina syyllistävät sitä,<br />

joka on meitä loukannut. Viha näyttää suojaavan<br />

meitä omalta tunteeltamme, joten perustunne jää<br />

käsittelemättä ja on siten läsnä alitajunnassa ja meidän<br />

kosketuksissamme. Näin on ymmärrettävää,<br />

että nämä käsittelemättömät tunteet, jos niitä kertyy<br />

paljon, vievät meitä etäämmälle kumppanistamme,<br />

mikä näkyy seksuaalisena haluttomuutena tai suoriutumisena<br />

aidon läsnäolevuuden sijaan.<br />

Häpeä, itseinho, riittämättömyys ja arvottomuuden<br />

tunne aiheuttavat sulkeutuneisuutta. Omien tarpeiden,<br />

seksuaalisten toiveiden ja fantasioiden ilmaisusta<br />

tulee äärimmäisen vaikeaa. Aika yleinen tapa<br />

käsitellä häpeää näyttää olevan se, että ollaan vihaisia<br />

toiselle tai täysin tunteettomia läheisissä ihmissuhteissa<br />

ja seksuaalisessa kanssakäymisessä tai jopa<br />

vetäydytään kontaktista. Tällöin satuttavien ja haavoittavien<br />

kokemusten käsittely saa aikaan sellaista<br />

käyttäytymistä ja tunteita, jotka aiheuttavat toisessa<br />

torjuntaa. Häpeän torjumiseen liittyy usein surua.<br />

On hyvin helpottavaa ja vapauttavaa, jos kumppani<br />

kykenee kohtaamaan tätä häpeää ja surua ja rauhoittamaan<br />

toista. Länsimaiseen seksuaalisuuteen liittyy<br />

hyvin paljon häpeän ja pettymyksen tunteita ja loukkauksia.<br />

Tämä johtuu siitä, että perheissä seksuaalisuuteen<br />

liittyvät asiat on vaiettu häpeällisinä, eikä ole<br />

tavallista, että seksuaalisuutemme olisi saanut osakseen<br />

paljon kannustusta ja rohkaisua.<br />

Pelko on yleisin ja sitkein tunne parisuhteissa,<br />

joissa on vakavia ongelmia. Se herättää pakottavan<br />

tarpeen taistella tai paeta. Pelko kaventaa puolisoiden<br />

havaintokykyä ja vuorovaikutusta. Pelko on hälytystunne,<br />

joka pakottaa esiin automaattisen reaktion,<br />

joka ylittää kaikki muut reaktiot, esimerkiksi<br />

mahdollisen seksuaalisen kiihottumisen. Tyypillisiä<br />

pelkoja parisuhteissa ovat hylätyksi tulemisen pelko,<br />

torjutuksi tulemisen pelko tai pelko siitä, että<br />

jää vaille rakkautta tai tulee avuttomaksi ja toisen<br />

kontrolloimaksi (Johnson, 1996).<br />

Jos pari ei osaa käsitellä näitä tunteita, saattaa seurauksena<br />

olla seksuaalista haluttomuutta, kyvyttömyyttä,<br />

orgasmivaikeuksia jne. Sen sijaan, jos näitä<br />

tunteita on opittu kohtaamaan turvallisissa suhteissa<br />

tai opitaan lisää nykyisessä suhteessa, voi odottaa<br />

nautinnollista seksielämää. Tutkimukset osoittavat,<br />

että meillä on mahdollisuus oppia tunnetaitoja ja -<br />

kykyjä. Esimerkiksi torjuvuuden ja hyökkäävyyden<br />

välttäminen ja pehmeän lähestymistavan toteuttaminen<br />

auttavat sellaisen turvallisen suhteen syntymistä,<br />

jossa syvempien tunteiden käsittely on mahdollista<br />

(Johnson, 1996). Paikalta pakeneminen ja<br />

mykkäkoulut ylläpitävät vihaisuutta ja estävät vuorovaikutuksen,<br />

jossa voisi tulla lohdutetuksi ja saada<br />

kumppanilta tukea ja rohkaisua. Kun suhteessa on<br />

riittävästi turvallisuutta, pari pystyy ratkaisemaan<br />

ongelmia, kumpikin osapuoli uskaltaa välillä olla<br />

avuton, jaksamaton ja haavoittuvainen. Tähän pääsemiseksi<br />

molemmilla on oltava kykyä korjaavaan<br />

käyttäytymiseen, esimerkiksi ”en tarkoittanut sanoa<br />

niin pahasti”, ”olen pahoillani”, ja kykyä rauhoittua<br />

ja rauhoittaa toista sekä kykyä olla suvaitsevainen<br />

toisen virheiden suhteen (Gottman, 2001).<br />

Muu ympäristö, perhe-elämä ja<br />

seksuaalisuus<br />

Jotta voisi elää omanlaistaan seksuaalielämää, tai<br />

ylipäätään minkäänlaista, on oltava riittävän itsenäinen<br />

tunneperäisistä siteistä lapsuuden perheeseen<br />

ja kyettävä sitoutumaan nykyiseen suhteeseen.<br />

Jommankumman kumppanin liiallinen riippuvuus<br />

oman lapsuudenperheensä ihmissuhteista voi kilpailla<br />

liikaa parisuhteen kanssa. Tällöin hänen energiansa<br />

ja psyykkinen tilansa menee muualle kuin kumppanin<br />

kanssa olemiseen. Joskus voi olla jopa niin,<br />

että parilla on tunne, ettei heillä ole mahdollisuutta<br />

ottaa tilaa omalle parisuhteelleen ja nauttia hauskasta,<br />

ihanasta seksistä ja toisistaan, koska se on joltain<br />

läheiseltä pois. Omaiset voivat esimerkiksi viestittää,<br />

että se ei ole hyväksyttyä tai sallittua. Näin voi käydä,<br />

jos nuoripari pyytää isovanhemmilta lastenhoitoapua<br />

halutessaan itse mennä tuulettumaan tai olla kaksistaan.<br />

Vastaus voi olla esimerkiksi: ”itse mekin omat<br />

lapsemme hoidettiin, eikä voitu huvitella”. Edellisen<br />

sukupolven saattaa olla vaikea nähdä parisuhteen<br />

hoitamista arvona, heille arvoa saattaa olla esimerkiksi<br />

vain työnteolla. Toisaalta monien on vaikea<br />

hoitaa seksisuhdetta kumppaniinsa, koska kaikki<br />

energia menee lasten hyvinvoinnista huolehtimiseen.<br />

Tällöin ei nähdä sitä, että lapsen etu on hyvinvoivat<br />

ja seksuaalisesti tyytyväiset vanhemmat.<br />

91

Työntekijänä parisuhde- ja<br />

seksuaaliongelmien suhteen<br />

Pari- ja seksiongelmien ymmärtämisessä, tutkimuksessa<br />

ja hoidossa tarvitaan monipuolista tietotaitoa<br />

yksilön, parin ja seksuaalisten tekijöiden<br />

osuudesta vaikeuksiin. Huomiota pitää kiinnittää<br />

laajaan kirjoon fysiologisia, psykologisia, ihmissuhteisiin<br />

liittyviä, kulttuurisia ja seksuaalisia tekijöitä.<br />

Oleellista on se, miten luontevasti työntekijä<br />

kokee pystyvänsä ottamaan puheeksi näitä asioita<br />

tai osaa kuvata ja normalisoida ilmiöitä ja tehdä<br />

korjaavia ehdotuksia. Terveydenhuollon ammattilaiset<br />

voivat, ilman erityistä seksuaali- tai pariterapeutin<br />

koulutustakin, luontevan itsetuntoisella<br />

tavalla omalla työpaikallaan auttaa näissä asioissa<br />

jakamalla tietoa ja normalisoimalla seksuaalisuuteen<br />

liittyviä huolia.<br />

Oman seksuaalisuuden kohtaaminen<br />

Seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat voivat olla monentasoisia.<br />

Usein avuksi riittää kuuntelu, puheeksi<br />

ottaminen ja neuvonta. Näiden taitojen tulisi olla<br />

jokaisen hoitoalan työntekijän valmiutena. Tämä<br />

edellyttää työntekijältä oman seksuaalisuuden riittävää<br />

kohtaamista ja ammatillisuutta sekä kykyä<br />

luoda turvallinen ilmapiiri, jossa seksuaali- ja parisuhdekysymyksiä<br />

voi ottaa puheeksi.<br />

Ammatillinen asenne<br />

Hyvään ammatilliseen työskentelyyn kuuluu mm.<br />

1. Kyky nousta omien ennakkoluulojensa yläpuolelle.<br />

Tasa-arvoisuus toisen kanssa ei<br />

tarkoita esimerkiksi sitä, että seksuaalinen<br />

suuntautuneisuus on yhdentekevä, vaan<br />

seksuaalinen erilaisuus on otettava jatkuvasti<br />

ja tietoisesti huomioon.<br />

2. Tuomitsemattomuus: Tarkoittaa myönteistä<br />

arvostamista ja omien ennakkoluulojen<br />

työstämistä ja ylittämistä.<br />

3. Aktiivinen kuuntelu: Kokonaisvaltainen<br />

kuunteleminen on eräässä mielessä ei-valikoivaa.<br />

Se käsittää kaikki toisen lähettämät<br />

vihjeet, myös ne, jotka toinen ehkä haluaisi<br />

kätkeä tai joita kuuntelija olisi mieluummin<br />

kuuntelematta.<br />

Ammatillisuuteen kuuluu myös se, että osaa arvioida,<br />

mitä asiakas tai asiakkaat tarvitsevat sekä<br />

kyky ohjata asiakkaat eteenpäin esimerkiksi seksuaali-,<br />

yksilö-, pari-, perhe- tai ryhmäterapiaan, jos<br />

oma ammattitaito tai asiakkaiden valmius työstää<br />

asioita asettavat rajoituksia.<br />

Kirjallisuutta:<br />

L`Abate. L.,& Talmadge,W.C. 1987. Love, intimacy, and<br />

sex. In G.R. Weelks & L.Hof(Eds.) Integrating sex and marital<br />

therapy: A clinical guide. New York: Brubnner/Mazel.<br />

Gottman, J.M. and Silver, N.1999. Seven Principles for<br />

Making Marriage Work. NY.<br />

Gottman, J.M. and DeClaire, J. 2001. The Relationship<br />

Cure. NY.<br />

Johnson, S. M. and Greenberg, L. S. 1994. The Heart of the<br />

Matter. Brunner/Mazel Inc. NY.<br />

Johnson, S. M. 1996. Creating Connection. The Practice of<br />

Emotionally Focused Marital<br />

Therapy. Brunner/Mazel,Inc. NY.<br />

Leiblum, S. R. and Rosen, R. C. 1988. Sexual Desire<br />

Disorders. NY.<br />

McCarthy, B.1997. Strategies and techniques for revitalizing,<br />

a non-sexual marriage. Journal of Sex and Marital<br />

therapy, 23, 231–240.<br />

Reinholm, M. 1999. “Kupeitten kuuma vai kadonnut kaipaus?”<br />

Pikkulasten vanhempien kokemuksia seksielämästä<br />

perhekoon kasvaessa. Perheverkko, Väestöliitto. Helsinki.<br />

Scharff, D. E. and Scharff, J. S. 1994. Object Relations<br />

Couple Therapy. Jason Aronson INC. London.<br />

Weeks, G. R.and Hof, L. 1987. Integrating Sex and Marital<br />

Therapy. Brunner/Mazel,Inc. NY.<br />

Julkaisemattomat lähteet:<br />

Gottman, J. and Schwartz-Gottman, J. 2004. Julie ja<br />

John Gottman workshop yhteistyössä Monica Hedenbro,<br />

Karolinska Institutet, 07.04.2005. Bromma, Ruotsi.<br />

Soramäki, Pertti. 1994. Miten seksuaaliongelmat syntyvät?<br />

Tampereen lääkäripäivät.<br />

Tuhkasaari, Pirjo, 1997. Seksuaalisuus vuorovaikutuksessa<br />

- olemassaolon vahvistajana naisen ja miehen suhteessa.<br />

Rymätyö 4.<br />

92

”Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus” on<br />

ensimmäinen suomalainen paripsykoterapiaa käsittelevä<br />

teos. Siinä tarkastellaan paripsykoterapiaa laaja-alaisesti ja<br />

lähestytään aihetta monipuolisesti erilaisista viitekehyksistä/<br />

teorioista käsin. Julkaisu antaa parien, vanhempien ja perheiden<br />

kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä kaikille aiheesta<br />

kiinnostuneille uusia, syventäviä näkökulmia paripsykoterapiaan ja<br />

sen mahdollisuuksiin.<br />

Parisuhde on sekä mahdollisuus että haaste. Se sisältää sekä<br />

yksilön että kahden ihmisen suhteen kehityksellisen näkökulman.<br />

Parisuhde on ainoa niin läheinen kahden aikuisen suhde, jossa<br />

mahdollistuu aikaisemmissa ihmissuhteissa tapahtuneiden pettymysten<br />

korjaantuminen.<br />

Kosketus ja seksuaalielämä ovat usein herkimmät mittarit<br />

parisuhteen tilasta. Parisuhteen ongelmat näkyvät jo paljon<br />

ennen niiden tiedostamista parin fyysisessä läheisyydessä<br />

ja arkihellyydessä niiden vähenemisenä tai poisjäämisenä.<br />

Parisuhteen tunneyhteydessä kahden erillisen ihmisen<br />

kohtaaminen huipentuvat seksuaalisena haluamisena ja<br />

torjumisena. Turvallisuuden ja intohimon jännitteen ratkaiseminen<br />

on seksuaalisen kohtaamisen eräs keskeisistä edellytyksistä.<br />

”Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus” koostuu<br />

seitsemästä erillisestä parisuhdetta ja paripsykoterapiaa<br />

käsittelevästä artikkelista. Siinä puretaan myyttinen kuva<br />

parisuhteesta ikuisena onnelana. Rakkauden ja vihan jännite<br />

on parisuhteen dynamo. Vihan ja rakkauden ristiriidassa on<br />

parisuhteen toivo ja sen kehittymisen mahdollisuudet. Parisuhteen<br />

toimivuus heijastuu puolisoiden vanhemmuuden rooleihin ja jaetun<br />

vanhemmuuden toteutumiseen.<br />

Kirjoittajina ovat vaativan erityistason psykoterapeutti yksilö- ja<br />

perheterapiassa ja perheterapiakouluttaja Pirjo Tuhkasaari, psykologi,<br />

vaativan erityistason perheterapeutti, kouluttaja ja kirjailija Jan-Christer<br />

Wahlbeck, psykologi, seksologi ja pariterapeutti Arto Koskinen,<br />

psykologit psykoterapeutit, perheterapeutit ja kouluttajat Sinikka<br />

Kumpula ja Vuokko Malinen.<br />

94<br />

Kalevankatu 16<br />

PL 849, 00101 Helsinki<br />

www.vaestoliitto.fi<br />

Kansi ja taitto: Otto Paakkanen<br />

Kustantaja: VL-Markkinointi Oy<br />

Helsinki 2007<br />

ISBN 951-9450-58-0

logo

products

Resources

Company

Terms of service
Privacy policy
Cookie policy
Cookie settings
Imprint
Change language
Made with love in Switzerland
© 2024 Yumpu.com all rights reserved

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!